Saimaan järvilohi on uhanalaisin vaelluskalamme. Sen elinkierto on täysin laitosviljelyn varassa, ja se on tällä hetkellä siis käytännössä luonnosta kadonnut. Saimaan järvilohi on näin uhanalaisempi kuin saimaannorppa. Haastattelin saimaanlohen asiantuntija Matti Janhusta Pohjois-Karjalan Lukesta.
Laurinvirran lisääntymisalue alhaalta päin. Kuvat Markku Gavrilov ja Matti Janhunen.
Ala-Koitajoen Pamilonkosken helikopterisorastusta
Muutama vuosi sitten saimaanlohelle näytti ilmaantuvan aivan uutta toivoa. Ala-Koitajoen vanhaan uomaan saatiin aiemman lirun sijaan lisävirtaamaa. Kesäisin oli Pamilon voimalaa operoivan Vattenfallin laskettava 6 ja talvisin 4 m3/s vettä. Koskia kunnostettiin voimaperäisesti, ja Kuurnan voimalan alta pyydettyjä emokaloja siirrettiin näille uusille koskialueisiin. Kutupesiä syntyikin melkoinen joukko ja pieniä poikasia ilahduttavan runsaasti.
Syntyi myös Laurinvirran hanke. Kuurnan voimalan viereiseen vanhaan uomaan lasketaan vettä uuden pienemmän voimalan kautta noin 15% Pielisjoen virtaamasta. Näin syntyi Laurinvirran koski- ja virta-alue, jossa saimaanlohen luonnonkierto voisi käynnistyä ensimmäistä kertaa koskien kahlitsemisen jälkeen, parhaimmillaan ilman ihmisen toimintaa. Laurinvirrasta on vapaa vaellusyhteys Pyhäselän ja Saimaan aavoille ulapoille. Etenkin vv. 2015-2017 optimismi oli suurta medioissa ja ihmisten mielisssäkin.
Saimaanlohi on itselleni jotenkin henkilökohtainen asia. Olin kirjailija ja dokumentaristi Juha Taskisen kanssa Ala-Koitajoen koskilla, kun hän kuvasi järvilohen kututapahtumaa. Me olimme varmaankin eräitä ensimmäisiä ihmisiä, jotka näkivät järvilohen kututanssin ja aktin suu ammollaan väristen. Riemuhuudot ja tuhdit sikarisavut ihmeen kunniaksi! Valitettavasti suuri uroslohi potkaisi vedenalaisen kameran nurin eikä kuvaa itse aktista saatu.
Saimaanlohen luontaista historiallista lisääntymisaluetta oli Pielisestä laskeva Pielisjoki ja sen sivujoki Ala-Koitajoki. Ala-Koitajoen poikastuotantoalueet tuhoutuivat Pamilon tunnelivoimalan rakentamisen myötä 1950-luvun puolivälissä. Ala-Koitajoen uoma säilyi voimalaitoksen tulvauomana, siis periaatteessa entisellään mutta siihen juoksutettiin vain pieni, nimellinen virtaama. Pielisjokeen rakennettiin myöhemmin kaksi voimalaitosta, Kaltimo (1958) ja alempi Kuurna (1971), jotka tuhosivat laajat lisääntymisalueet myös joen alimmilta osilta.
Saimaanlohi on jääkauden jäänne, ja sen alkuperää on pidetty itäisenä. Pielisessä ja siihen laskevassa Lieksanjoessa eli oma järvilohikantansa. Janhusen mukaan Pielisellä vaeltavia lohia ei tiettävästi laskeutunut alas Pielisjokea pitkin Saimaan alueella, koska Pielisessä oli riittävästi muikkua ja kuoretta tarjolla. Pielisen lohen alkuperä oli mahdollisesti lännen suunnalta, sillä aikanaan järvestä oli yhteys pohjoiseen Oulujärveen ja sitä kautta Pohjanlahteen. Joka tapauksessa Pielisen eli Lieksanjoenlohi kuoli sukupuuttoon, kun siihenrakennettiin kaksi voimalaitosta, Pankakoski ja Lieksankoski. Pielisenlohta ei enää ole, mutta jotain sengeeniperimää on voinut säilyä ensimmäisten 1960-luvun alussa tehtyjen emokalapyyntien ansiosta vielä nykyisen saimaanlohen laitoskannassa.
Saimaanlohi on jatkanut elämäänsä täysin laitoksen varassa jo viiden vuosikymmenen ajan. Näin on kyetty tuottamaan sen verran mätiä ja smoltteja Saimaan ja Pielisenalueelle, että ihmisille on muodostunut usein virheellinen käsitys lohen tilanteesta. Kun saalista on tullut hyvin, ei olla ajateltu, kuinka heikoissa kantimissa järvilohi tosiasiassa on luonnonkierron puuttumisen vuoksija että kaikki pyydettävät lohet ovat laitoksesta peräisin.
Ja saimaanlohta on totisesti kalastettu. Tavoitteena on ollut saada vuosittain 100 000 smolttia lähtemään Saimaan vesiin syönnösvaellukselle – tullakseen syödyksi. Joinakin vuosina tähän määrään on päästykin. Matti Janhunen kertoo, että emokaloja on perinteisesti palannut erittäin vähän järvisyönnökseltään, ehkä vain promillen verran istutetuista.
Saimaanlohen pahin geneettinen pullonkaula muodostui heti Kuurnan voimalaitoksen rakentamisen jälkeen, kun alemmat koskialueet tuhoutuivat. Vain muutamia kymmeniä, vähimmillään kymmenkunta Saimaalta palaavaa emokalaa saatiin saaliiksi voimalaitoksen alta. 25 kutuparinmäärä katsotaan aivan äärimmäiseksi alarajaksi, ja sen alla lyhytaikaisen sukupuuton uhka on todellinen. Tavoiteltava vähimmäistaso olisi tuohon nähden nelinkertainen n. 200 emokalaa.
Vuosien saatossa saimaanlohen emokaloja saatiin vähän enemmän. Uuden kalastuslain myotä tilanne alkoi näyttää valoisammalta. Rasvaevällinen eli kannanhoidollisessa tarkoituksessa istutettu lohi sai täysrauhoituksen. Saatiin verkkokalastusrajoituksia, rasvaevättömän lohen pyynti kiintiöitiin ja kiellettiin kesä-elokuulla.
Saimaanlohen smoltteja istutetaan sekä voimalaitosten velvoitteina että valtion, Luken toimesta. Päätettiin siirtyä käytäntöön, että Luken lunastamien istutussmolttien rasvaevää ei koskaan leikata. Velvoiteina ja vesialueiden omistajien istuttamia rasvaeväleikattuja kaloja voidaan kalastaa mutta rasvaevälliset on asetettu pyyntikieltoon, jotta emokaloja saataisiin. Rasvaevällisen lohen tappamisesta on määrätty myös 7500 euron menettämisseuraus.
Emokalamäärät nousivatkin ilahduttavasti. Palaava kala on Pielisjoella naarasvoittoista, välillä uroskalat ovat olleet liki kateissa. Emokaloja saatiin aikaisemman alle sadan sijaan jopa liki 300 kappaletta.
Pamilonkoskea
Suuren optimismin aikojen jälkeen alkoi kuulua hyvin huonoja uutisia. Sekä Ala-Koitajoelta että Laurinvirrasta. Vaikka Ala-Koitajoelle saatiin emokalasiirtojen myötä runsaasti kutupesiä ja pienpoikasia, smolttipyynti koskijakson alapuolella on Janhusen mukaan tuottanut pettymyksen. Vuosi vuoden jälkeen. Enimmilläänkin vain satakunta, vähimmillään muutamia kymmeniä smoltteja vuodessa vuosien 2013-19 aikana. Ala-Koitajoessa on pitkiä suvantojaksoja ja runsaasti petokaloja, joiden saalituksen epäillään olleen suurin syy vähäisiin smoltten eli 2-3 -vuotiaiden vaelluspoikasten määriin. Aiemmin Ala-Koitajoessa virtasi 70 m3/s ja kuulu Pamilonkoski kuohui voimallisena. Tuo jokiuoma vaatisi eittämättä selvästi suuremman virtaaman vähintäänkin 10 m3/s. Tuollainen virtaama olisi yhteensopiva esim. Laatokkaan laskevien lohijokien pienimpien virtaamien kanssa.
Nyt ei emokaloja enää olla siirretty Ala-Koitajokeen muutamaan vuoteen. Projekti on päättynyt ainakin toistaiseksi. Ala-Koitajoessa saattaa olla viellä joitakin poikasia mutta kohta maineikas Pamilonkoski ja muut kuohujen alueet ovat taas tyhjiä saimaanlohesta! Hyvin surullista. Tuolloin joskus unelmoimme paljon paremmasta, olimme täynnä optimismia: saimaanlohella tuntui olevan nyt vielä toivoa.
Toisen pettymyksen on tuottanut Laurinvirran suurin odotuksin tehty lisääntymisalue. Täällä järvilohelle luotiin n. 5 hehtaarin poikastuotantoalue. Laurinvirtaan vettä laskeva uusi, pienempi voimala käynnistyi syksyllä 2019 mutta niin myöhään, että saimaalohen kutuaika oli jo ohi. Laurinvirtaan on saatu näin 35 m3/s pysyvä virtaama, joinakin vaiheina Pielisen pintaa nostettaessa vähintään 18 m3/s. Välillä uomaan lasketaan ohijuoksutuksia.
Janhunen kertoo, että seuraavana keväänä Laurinvirtaan laitettiin lähes 20 000 vuoden ikäistä mikrosirutettua saimaanlohen poikasta. Kuurnan suuren voimalan turbiiniremonttien vuoksi kesän aikana oli uomassa voimakkaita ja nopeita suurjuoksutuksia. Syyspuolen sähkökalastuksissa ei poikasista saatu juuri merkkejäkään. Alueelle istutettu lähtöpopulaatio oli kadonnut. Joensuun virroista saatiin jokunen poikanen. Kovin paha merkki.
Syksyllä 2020 Laurinvirrassa kävi kuhina, siellä loiskivat järvilohiemot niin kuin pitikin. Jopa siinä määrin, ettei emokaloja enää juurikaan etsiytynyt suuren voimalan alle, josta niitä pyydettiin laitokseen. Pyydettyjen emokalojen määrä on näin romahtanut.
Kutukuoppia löydettiin Laurinvirrasta runsaasti kahtena syksynä. Alkiotutkimuksissa kävi ilmi, että puolet näistä oli järvetaimenen ja joitakin hybridien, taimenen ja lohen sekoituksia. Toiveet kohosivat.
Laurinvirta ja sen särkät ylhäältä päin
Sitten iski taas pettymys. Molempina kesinä -21 ja -22 ei syyskesän sähkökalastuksissa löydetty kuin yksittäisiä järvilohen ja taimenen poikasia. Tuho oli käynyt uomassa. Tärkeimpänä syynä Janhusen mukaan pidetään Kuurnan voimakkaita ja usein nopeasti tapahtuvia ohijuoksutuksia, joita tehtiin näinä vuosina päävoimalaitoksen turbiiniremontin takia.
Toisena mahdollisena syynä on mietitty isokoskeloita, jotka ovat löytäneet uoman ja verottaneet poikasia osaltaan, kenties pahastikin.
Tämä kaikki on synnyttänyt pahoja tuntemuksia saimaanlohen ystävien keskuudessa. Laurinvirtaa on luonnehdittu lohen pelastajan sijaan giljotiiniksi, joka houkuttaa emokalat, mutta lisääntymistuotteet menevät täysin hukkaan. Kriitikoiden mielestä asiassa mentiin liikaa voimatalouden ehdoilla. Laurinvirran ns. särkkä-uomarakennetta kritisoitiin heti alkuun. Tällaiseen rakenteeseen mentiin, kun korkeusero uomassa on vain 40 cm ja väliin alavesi nousee voimalaitoksen suurjuoksutuksella tai Pyhäselän pinnan ollessa korkealla niin että virtaus uomassa heikkenee. Alaveden ollessa matalammalla tasolla uoma on kauniin koskimainen.
Ongelmaa ja ratkaisumahdollisuuksia on Januhsen mukaan mietitty kovasti. Uoma on liikaakin insinööriajattelun näyte. Isot suojakivet ovat puuttuneet ja myös kutu- ja poikassoraikot ovat jossain määrin liian yksitotista. Isompaa kiviainesta on kaikkineen liian vähän. Voisi ajatella, että tällaiset särkkien väliset uomat muuttuvat voimakkaissa juoksutuksissa vesiränneiksi, josta sorasta nousseet pienpoikaset huuhtoutuvat pois.
”Tilanne on hyvin mollivoittoinen järvilohen kohdalla” myöntää Matti Janhunen.
Kaikkien takaiskujen lisäksi vesihome iskeytyi Enonkosken kalanviljelylaitokseen vuodesta 2016 lähtien, ja emokalakanta käytännössä menetettiin usean vuoden ajalta. Mätipulan vuoksi vapautettujen smolttien määrä romahti parina vuonna. Näköala lähivuosiin ei ole hyvä. Luonnonpyynneistä hankittua mätiä on kuitenkin onneksi saatu talteen Taivalkoskelle, jossa sairautta ei ole ainakaan vielä liiemmin esiintynyt. Vesihome on monen tekijän summa, vaikeasti torjuttavissa, etenkin kun tehokas malakiittivihreä on kielletty voimakkaana ympäristömyrkkynä.
”Kirvestä ei Laurinvirran suhteen pidä heittää kaivoon kahden vuoden perusteella” luonnehtii Janhunen. Lopullisten johtopäätösten vetäminen vie vuosia jopa kymmenkunta. Viime syksynä uomasta on löydetty lähes sata kutupesäkaivantoa. Kuurnan ison voimalaitoksen remontti on ohi, ja ohijuoksutusten pitäisi vähentyä aivan olennaisesti ja tarvittaessa ne voidaan tehdä pehmeämmin, virtaamaa hitaammin nostaen ettei synny poikasille tuhoisaa ”tsunamia”.
Viime syksynä uomaa myös uudistettiin. Puolet uoman levydestä kivettiin ylempänä hyvinkin suurilla suojakivijärkäleillä ja suurempaa kiviainesta lisättiin poikasalueille. Näin saadaan vertailutilanne vanhanlaisen uoman kanssa.
Tiettyä optimismia herättää se, että Lieksanjoella on saatu aikaan saimaanlohen lisääntymistä ja poikasia vaeltamaan. Ongelma siellä on, että ylemmästä voimalasta, jossa smoltteja pyydetään, puuttuu smolttiohjain ja vain osa poikasista saadaan kiinni.
Varkauden Ämmäkoskeen saatiin äskettäin hieno lisääntymisalue, vanha koski vesitettiin ja rakennettiin luonnonmukainen ohitusuoma, joihin saatiin varsin hyvä 10 m3/s virtaama. Ämmäkosken alue on varsin pieni eikä kuitenkaan ole tiettävästi ollut järvilohen vaan järvitaimenen lisääntymisalue. Samoin on Palokinkoski, jota suunnitellaan entistettäväksi, järvilohta ei tiedon mukaan ole siellä historiallisesti ollut. Sen tulevat koskialueet voisivat kuitenkin olla avuksi järvilohellekin.
Pääongelma järvilohen vaelluskierrolla on edelleen kalastus. Janhunen pitää uistelua pahempana tekijänä kuin verkkokalastusta, jota sitäkin on liikaa. Vaikka kesäkuukaudet on tärkeimmät vaellusalueet rauhoitettu, keväällä ja syksyllä uistelun kalastuspaine on kova. Yksittäinen venekunta saattaa saada kymmeniä lohia päivässä. Näin hyvin paljon rasvaevällisiä lohia käytetään veneessä. Osa jää saaliksikin. Kalastuksenvelvojien valtuudet ovat rajalliset, veneisiin ei saa mennä tarkastamaan saalista. Janhusen mukaan järvilohi on käsittelylle huomattavasti herkempi kuin taimen. Siksi rasvaevällisten lohien käyttäminen veneessä on vahingollista, jopa tuhoisaa.
Järvilohen geneettinen yksipuolisuus on suuri riski. Pahin pullonkaula oli heti 70-luvulla, jolloin saatiin vain hyvin vähän emokaloja, joinakin vuosina vain yksittäisiä. Myöhemminkin emokalojen määrä on ollut liian vähäinen kestävään tilanteeseen. Tämä vuoksi saimaanlohen geneettistä vaihtelevuutta on pyritty lisäämään risteyttämällä sen kanssa Nevanlohta ja myös Tornionjoen lohta. Näitä risteytyslohia ei olla toistaiseksi päästetty Saimaaseen vaan niitä on istutettu koemielessä mm. Päijänteen alueelle. 12,5% toista lohikantaa voisi olla sopiva määrä turvaamaan geneettistä monimuotoisuutta.
Pahin skenaario saimaalohen kohdalla olisi eittämättä se, että vesihome ilmaantuisi myös Taivalkosken laitokseen. Siinä olisi lähellä saimaanlohen loppu.
kalamies Matti Janhunen
Matti Janhunen on kotoisin Lieksankosken vanhan luonnonuoman rannalta. Hänen kotinsa likellä kohtasi Pielisen järvilohi viimeiset hetkensä ja kuoli sukupuuttoon. Hän ei halua, että sama koettaisiin saimaanlohen kohdalla. ”On reaalinen riski, että saimaanlohi on tulossa tiensä päähän.” Kaikki mahdollinen on vielä tehtävä.
Mitä tehdä, että saimaanlohen tuho estetään? Janhusen mielessä järvilohen pelastaminen edellyttää oleellisia parannuksia kaikilla sen elinkierron osa-alueilla. Hän ottaa kantaa voimakkaasti: ”Olisin ehdottomasti järvilohen määräaikaisen täysrauhoituksen ja rasvaeväleikattujen kalojen istuttamisen lopettamisen kannalla tässä vaiheessa. Lohenuistelu sekä Saimaalla että Pielisellä pitäisi tyystin kieltää esim. 3-5 vuodeksi”.
Janhunen kiteyttää: ”Suurimpana yksittäisenä ongelmana meillä on ehdottomasti vesihome, joka pitäisi saada ratkaistua keinolla millä hyvänsä - ja kustannuksista välittämättä. Jos viljelysäilytys epäonnistuu tehtävässään, mahdollisuudet pitkään peliin, eli luontaisen elinkierron palauttamiseen menetetään siinä samalla”.
Ennen kaikkea Janhunen summaa: ”Luontaiseen lisääntymiseen ja poikasten kasvuun sopivia virta- ja koskialueita tarvitaan merkittävästi nykyistä enemmän luonnonsmolttituotannon lisäämiseksi.”
Todellisen vahvan ja elinvoimaisen luonnonkierron turvaamiseksi tarvittaisiin vähintään 50 hehtaaria lisääntymis- ja jokipoikasten elinaluetta. Esitän Janhuselle vanhan ajatukseni, että järvilohen pelastamiseksi pidemmällä aikavälillä tullaan tarvitsemaan rajumpia toimenpiteitä. Luulen, että Pielisjoen voimalat ovat ensimmäiset suuret vesivoimalaitokset, jotka Suomessa tullaan purkamaan vaelluskalojen vuoksi, järvilohen sukupuuton ehkäisemiseksi. Janhunen hieman naurahtaa ajatukselleni, sen ilmeiselle epärealistisuudelle. Mutta sitten hän vakavoituu, jää miettimään, mitä tulevaisuus uudempien energiantuotantomuotojen myötä tuonee. Tietysti kaikkea on pohdittava.
Saimaanlohen pelastaminen on ehdottomasti Suomen kovin ja kipein vaelluskalakysymys.
Jokiblogi kirjoitusten otsikot
Jokiblogi 2021 -2022
Jokiblogi 2011
Jokiblogi 2009
Jokiblogi 2008
Jokiblogi 2007