

Taidehuutokaupan kaikkien teosten kuvat ja kuvia myydyistä teoksista jokien varsilla pääset katsomaan täältä

(Yleisönosastokirjoitus Kalevassa 20.3.2026)
Merikoski-työryhmä koostuu järjestöistä, asiantuntijoista ja aktiiveista, jotka haluavat kosken takaisin. Me emme ole vaatimassa Merikosken voimalaitoksen purkamista vaan riittävää, pysyvää virtaamaa vanhaan kosken uomaan. Haluamme saada veden kohisemaan alastomien kivikoiden ja elottomien lammikoiden sijaan. Palauttaa kosken äänen kaupunkiin.
Oulujoen alaosan ekologinen tila on valtioneuvoston vahvistamassa vesienhoitosuunnitelmassa vain tyydyttävä. Myös EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää toimenpiteitä sekä valtiolta että kaupungilta. Merikosken vesittäminen on nykytilanteessa paras keino edetä parempaan.
Kosken synnyttäminen on luonnon ennallistamista keskellä kaupunkia. Merikosken palaamisen myötä syntyy merkittävä lisääntymisalue vaelluskaloille, ja villi lohi palaa Oulujokeen. Vapaa koski on tärkeä myös muulle virtavesieliöstölle.
Nykyinen koskikeskus on Alvar Aallon suunnittelema. Aallon visioon ei kuitenkaan missään vaiheessa kuulunut kuiva kiviuoma, vaan virtaava vesi. Vesipeilit ja suihkulähteet olivat korvike koskelle. Aito koski toteuttaisi myös Alvar Aallon visiota paremmin kuin nykytila. Pohjapadot eivät ole Aallon syvintä ajattelua ja aikomusta vaan nyt uudessa ajassa kääntyvät ekologisiksi irvikuviksi.
Kosken palauttaminen vähentäisi Merikosken voimalaitoksen sähköntuotantoa. Nämä menetykset olisivat kuitenkin kohtuullisia suhteessa Oulun Energian sähköntuotantoon. Merikosken palauttaminen osaksi kaupunkiympäristöä olisi ennenkuulumattoman merkittävää Suomessa kuin myös kansainvälisesti. Oulun kaupungille se toisi imagohyötyä ja matkailutuloa. Kesällä halvan sähkön aikaan kosken virtaama voisi olla selvästi suurempi kuin talvella huippusähkön aikaan. Toki silloinkin virtaamaa täytyy olla riittävästi mädille ja lohenpoikasille sekä muille vesieliöille.
Lähes kuusi vuotta sitten valtuusto hyväksyi valtuustoaloitteen Merikosken vesittämisen selvittämiseksi. Kaupungin tilaama selvitys valmistui yli vuosi sitten. Tätä selvitystä on käsitelty ainoastaan järjestämässämme Merikoski-illassa viime lokakuussa. Siellä kuultiin puolueiden edustajilta myönteisiä puheenvuoroja. Mitä Merikoski-hankkeelle kuuluu? Emme tiedä.
Asia on niin merkittävä sekä vaikutuksiltaan että kustannuksiltaan, että siinä ei ole varaa tehdä huonoja ratkaisuja. Tarvitaan vuoropuhelua, kaupungin järjestämä tilaisuus, jonka myötä kaupunkilaiset, järjestöt ja eri alojen parhaat asiantuntijat voivat antaa luovan panoksensa kosken palauttamisen suunnitteluun ja evästää päättäjiä.
Tarvitsemme kosken kaupungin keskustaan. Oulu palautetaan uudelleen koskikaupungiksi, sen kohina runoilijoiden inspiraatioksi, lohen ihailijoiden, melojien, kaupunkilaisten ja myös matkailijoiden väkeväksi kokemukseksi.
Haluamme kuulla kaupungin äänen tässä erinomaisen tärkeässä asiassa. Haluamme aitoa osallistamista.
Merikoski-työryhmän puolesta
Pekka Jurvelin pj Oulujoen reitti ry ,
Heikki Aspegren pj Pelastetaan Vaelluskalat ry
Esko Saari pj Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry
Sanna Heino ja Pauliina Björk
Melontaseurojen K&C ry ja Oulun Seudun Melojat ry puolesta
Mikko Pyhtilä pj Oulun seudun perhokalastajat ry
Aapo Kukko pj Merikoski-kerho
Vesistöasiantuntijat: Jukka Jormola, Esa Laajala, Timo Yrjänä
Jukka Takalo runoilija
Vesistöaktiivit: Urho Haho, Kyösti Honkala
Jaa