Kuvauksia vesistöalueelta

OULUJOEN VESISTÖN ERITYISPIIRTEITÄ

(Tässä olen lisännyt erääseen vanhaan kirjoitukseeni faktatietoja Oulujoen vesistöstä.)

Oulujoki virtaa Suomen vyötäröllä ja yhdistää toisiinsa kaksi maakuntaa, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan. Joki laskeen mereen Oulussa, mutta vetensä se saa pääosin Kainuusta. Varsinainen Oulujoki lähtee Oulujärvestä, Kainuun merestä. Pohjoisesta laskee järveen Hyrynsalmen tai Emäjoen reitti kaukaa Kuusamon rajoilta Kiantajärven kautta. Idästä Oulujärveen tuo vetensä Kajaaninjoen kautta Sotkamon reitti, kahdeksan tai yhdeksän järviulapan ketju.

Oulujoki on vedenvirtaamaltaan Suomen viidenneksi suurin joki n. 250- 270 m³/s vuotuiselta keskivirtaamaltaan (edellä Vuoksi ja Kemijoki n. 540-550 m³/s, Tornionjoki 370 ja Kymijoki 290 m³/s. Kokemäenjoki on valuma-alueeltaan suurempi mutta selvästi pienempi virtaamaltaan, Iijoki, Teno ja Paatsjoki selvästi Oulujokea pienempiä n. 170 m³ luokkaa).

Oulujoen päävaluma-alue on Kainuu, jossa sademäärä on suuri ja toisaalta pohjoisen korkealla ylänköalueella haihtuma vähäinen. Näiden yhteissumma, valuma on suurimpia koko maassa. Kuivana kautena, alivirtaaman aikana Oulujoen virtaama on suurempi kuin vähäjärvisen Tornionjoen.

Oulujärvi sijaitsee poikkeuksellisen korkealla merenpinnasta 122,5 m (korkeammalla sijaitsevat suuremmista järvistä oikeastaan vain Kitka, n. 240 m ja Pyhäjärvi, 140 m, josta Pohjanmaan Pyhäjoki saa alkunsa). Oulujoki putosi n. 105 km matkalla suurimman osan korkeudestaan kahdessa koskessa: Niskakoski n. 9 km pitkä, putous 31 metriä, tai jopa 35 m laskutavasta riippuen. Pyhäkosken putouskorkeus oli 56 metriä n. 18 km matkalla. Sen katsottiin olevan Suomen suurten jokien korkein, pisin ja voimallisin koski. (Imatran koskijakso – osana Imatrankoski n. 18 m – alkaen Vuoksenniskalta Rouhialaan oli vastaavan korkuinen ja Vuoksi oli tietenkin suurempi joki, virtausmäärältään yli kaksinkertainen. Vuoksessa kuitenkaan koskijakso ei ollut yhtenäinen – yksi koski - kuten Pyhäkoski.)

Oulujoen rannat olivat useimmilla paikoilla jyrkät ja korkeat. Erityisesti Oulujärvi ja samoin monet suuret järvet latvareiteillä muodostivat hyvät ”luonnolliset” säännöstelyaltaat. Siksi Oulujoki oli jokirakentajien unelmajoki. Insinöörien laskelmissa Niskakosken voima oli n. 100 000 hevosvoimaa ja Pyhäkosken n. 200 000 Hv. Jo ennen sotia suunniteltiin Oulujoen rakentamista mutta vasta kun talvisodassa menetettiin suuri osa Vuoksen vesivoimaa, katse kiinnittyi nimenomaan Oulujokeen, josta oli saatavilla suurin sähköteho noista kahdesta suuresta koskesta. Kemijoki (lukuunottamatta suun Kemihaaraa) ja Iijoki rakennettiin vasta myöhemmin.

Oulujoessa on seitsemän voimalaa (kartan saat esim. Ympäristön tila Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa Vesi- ja ympäristöhallitus Hki 1994 s 21), Oulujärveltä alkaen Jylhämä, Nuojua (put.korkeus 23 m, 80 MW) (nämä kaksi Niskakoskessa), Utanen, Pyhäkoskessa on kolme voimalaistosta Pälli, Pyhäkoski (put.korkeus 32 m, 120 MW, toiseksi tai kolmanneksi suurin vesivoimala Suomessa, suurin Imatra, ehkä Petäjäskoski Kemijoessa on tai samaa luokkaa, taitaa olla vähän pienempi kuin Pyhäkoski) ja Montta. Oulussa on Oulun kaupungin omistama Merikoski. Muut ovat Fortumin omistamia.

Soutureitilläni oli yhteensä 11 voimalaitosta. Oulujoen seitsemän ja Sotkamon reitillä Katerma, Kallioinen sekä Kajaanissa Koivukoski ja Ämmäkoski. Sotkamon reitin voimalat rakennettiin 40- ja 50-luvuilla paitsi Ämmäkoski jo aiemmin. Kaksi vuotta myöhemmin soudin myös Hyrynsalmen reitin Ouluun asti (tuolta matkalta tulee toivon mukaan seuraava kirjani), matkalla myös 11 voimalaitosta, Oulujärven yläpuolella neljä voimalaa, Kiantajärveltä alkaen Ämmäkoski, Aittokoski, Seitenoikea ja Leppikoski. Emäjoki rakennettiin pääosin 50- ja 60-luvuilla Oulujoen pääuoman jälkeen.

Oulujoen vesistö on tiettävästi Suomen rakennetuin vesistö jopa 99% rakennettavissa olevasta koskivoimasta (kriteerit tosin minulle vähän hämärät). Joidenkin tietojen mukaan koko maailmassa ainakin johonkin aikaa vain USA:n Tennesee-joki on ollut yhtä voimallisesti rakennettu. Oulujoen latvavesistöissä on toki kunnon vapaita vesistöjä Kuhmosta ylöspäin mm. Lentuan ja Kaarneenkosket, Pajakka, Kuhmon alapuoliseen Saarikosken saakka koskiensuojelulailla rauhoitetut. Hyrynsalmen reitillä Perangan ja Hossanjoet ovat vapaita melkoisine koskineen. Hyrynsalmen reitin kautta vesistön pituus on n. 420-430 km, putouskorkeutta n. 250 m. Sotkamon reitti on ehkä hieman lyhyempi Kuumujoen latvoilta.

Tämä jokireitti on monessa suhteessa erityinen jopa ainutlaatuinen. Paljon sen luonteesta, historiasta ja merkityksestä on jo monilta unohtunut. Oulujoen vesireitin maisemallisen erityislaatuisuuden loivat Kainuun korkeiden vaarojen keskellä kimmeltävät, puhdasvetiset, laajat järvenselät, molempien latvareittien jokien kiivaat putoukset, Suomen suurimmat avoimet järviaavat, Ärjän- ja Niskanselkä Oulujärvellä ja lopuksi Oulujoen kuuluisat kosket. Niska- ja Pyhäkoski olivat Vuokatinvaaran ohella eräitä tärkeimpiä kansallismaisemiamme. (Vaikka kansallismaiseman käsite taidettiinkin luoda vasta myöhemmin.)

Oulujoen vesistö on ikivanha vaellusreitti. Sen peilikuvan muodostaa idän vedenjakajan takainen Vienan Kemijoen vesistö. Satojen kilometrien matkalla näiden kahden joen latvat muodostavat polveilevan kudoksen kuin toisiaan tavoittavat sormet. Ikiaikainen vaellustie on kulkenut tätä kautta Pohjanlahdelta Vienanmerelle. Vesiväylät ulottuvat myös Päijänteen ja Pielisen vesistöistä tätä kautta pohjoiseen Suomen Kemijoelle, Jäämerellekin. Jo kivi- ja pronssikautiset yhteydet johtavat Valkean meren taakse, Vienanjoelle, sen latvojen kautta Volgalle ja epäilemättä etäisten kulkuväylien kautta vielä kauemmaksi Keski-Aasiaan, Silkkitielle. Oulujoen reitti on ollut solmukohta, kuljettiinko sitten mihin ilmansuuntaan tahansa.

Oulujoen vesistö on myös kalevalainen virta. Yhteydet vedenjakajien yli eri runoalueille, etenkin Vienaan, ovat ollut luontevia kautta aikojen pitkistä vihollisuuksien kausista huolimatta. Oulujoki oli aikanaan Karjalan, Novgorodin ja Bysantin viimeinen käsivarsi Sisä-Suomen alueella. Jokivarresta taisteltiin vuosisatojen ajan. Kuitenkin rauhan aikojen kauppa- ja kulttuuriset yhteydet säilyivät syvänä pohjavirtana. Väkeä muutti aika ajoin rajan yli molempiin suuntiin tai pakeni milloin nälkää, tauteja tai sotaväenottoja. Laukkuryssien tärkeä kaupankäynti jatkui vilkaana vuosisatoja. Monet Vienan runonlaulajasuvuista ovat Oulujoen vesistöalueilta sinne muuttaneita. Myytit, runoaiheet ja laulut ovat yhteyksien myötä voineet kulkea eri suuntiin. Elias Lönnrot hakeutui työhön, keräämään runoja ja synnyttämään Kalevalansa vesireitin keskeiseen leikkauspisteeseen, Kajaaniin, lähelle runoalueita, joista tärkein oli Viena.

Oulujoen vesireitin tervakulttuuri oli ainutlaatuinen. Sen keskeinen luomus oli tervavene, jota kutsuttiin myös paltamoksi. Tuo ominaisuuksiltaan uskomaton kulkuväline mahdollisti suurten tervamäärien kuljettamisen satojen kilometrien matkan alas suurten koskien reittiä. Koskia perattiin, rakennettiin laskuväyliä ja vetomöljiä. Näin tervaveneen kokoa voitiin kasvattaa jopa 14-15 (-16) metriin ja se saattoi kuljettaa 4-5 tonnin kuorman. Vain Koillis-Euroopan taigasta rauhallisena virtaavan, valtavan Vienanjoen suun kaupunki Arkangeli saattoi kilpailla Oulun kanssa tervanviennin määrässä. Muissa Suomen vesistöissä toki kuljetettiin tervaa tosin vähäisempiä määriä. Kuljetusvälineenä oli yleensä lautta. Tervavene oli ominainen nimenomaan Oulujoen vesistölle.

Tervaveneellä suoritetun koskenlaskun perustalta syntyi myös matkailukulttuuri, aikanaan ainutlaatuinen maailmassa. Joki koskineen on ollut Suomen tärkeimmän matkailureitin päätepiste. Imatralta Punkaharjun, Savonlinnan, Puijon, Kolin ja Vuokatin kautta matkattiin tänne. Oulujoen koskenlasku oli monien mielestä parasta, mitä Suomi saattoi matkailijalle tarjota. Tästä kertoo suuri määrä matkakuvauksia tuon ajan kirjallisuudessa. Niskakoski oli raju mutta epäilemättä huipentuma oli Pyhän, Suomen korkeimman ja pisimmän kosken lasku. Aikanaan koskenlasku Oulujoella oli ainutlaatuista maailmassa, muualla ei tiettävästi (jotain Japanin jokea lukuunottamatta?) ollut tarjolla matkailijoille koskenlaskua. Kymmeniä eri kielillä kirjoitettuja kuvauksia löytyy, joissa matkustavaiset ja kirjoittajat ovat ylistäneet koskenlaskuelämyksen vaikuttavuutta.

Oulujoen lohi oli tunnettu herkku, jota Tukholman ja Pietarin hoveissa ja ravintoloissa pidettiin laadultaan parhaana. Oulujoen lohi oli prof. T.H. Järven vertailututkimuksessa kooltaan suurinta Suomen joissa. Saalismäärät eivät Oulujoessa tietenkään olleet suurempien Kemi- ja Tornionjoen veroisia, kuitenkin parhaimmilaan 100 000 kilon luokkaa. Lohen urheilukalastus joella oli kuulua kaukana Euroopassa, ja etenkin Niskakoskea pidettiin eräänä parhaista lohikoskista. Lohimiehet matkustivat pitkän ja vaivalloisen matkan päästäkseen kalastamaan tänne. Parikymmen kilometrinen lohensoutu kiivaassa Pyhäkoskessa oli ainutlaatuinen kokemus. Ryöstökalastus meressä ja joella muiden eri tekijöiden (uitto, kasvava teollisuus) ohella romahdutti lohen määrän murto-osaan jo ennen joen rakentamista. Näin oli rakentamissuunnitelmat osaltaan helpompi viedä lävitse.

Oulujoki on ollut elintärkeä kaupungin kehitykselle. Tervakauppa loi jokisuun kaupungin, Oulun, taloudellisen mahdin ja myös sivistyksellisen nousun.. Oulun kansainväliset yhteydet muodostuivat tavattoman laajoiksi ja vilkkaiksi. Merikoski oli Oulun symboli, maassamme poikkeuksellinen kaupungin keskellä mereen laskeva suuren joen voimallinen koski.

Oulujoen reitti, kultuurin väylä antoi aikanaan alueen ihmisille elämisen mahdollisuuksia, omavaraisuutta ja itsearvostusta. Se oli olennainen osa alueen ihmisen sielunmaisemaa. Jokimaiseman ja siihen liittyvien arvojen merkitys saattaa olla lopulta vielä paljon suurempi kuin osataan ajatellakaan. Ihmismieli on monimutkainen ja herkkä, kaikki tajunnassa ei suinkaan ole tietoista.

Oulujoen vesireitin maisema, sen kosket ja villi lohi päätettiin aikanaan uhrata sähköntuotannolle. Vapaan joen menetykseen liittyvä surutyö ei ole vielä lainkaan ohitse. Se tulee epäilemättä olemaan kipeä asia tulevillekin sukupolville.

On tärkeää muistaa, palauttaa mieleen ja vaalia. On yritettävä löytää pitkäaikainen näkökulma Oulujokeen ja sen tulevaisuuteen. Joen ekologinen puhtaus ja elinvoimainen kulttuuri sen rannoilla kehittyvät käsi kädessä. Voimalaitostenkaan aika ei ole ikuinen. Joen palauttamisesta aikaa myöten mahdollisimman luonnontilaiseksi on myös rohjettava keskustella.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun

◄Takaisin vesistökarttaan