Joen tarinat

Joen tarinat -palstallamme on tarkoitus julkaista pieniä puheenvuoroja, kommentteja ja uutisia eri puolilta vesistöaluetta. Pyrimme saamaan vakinaisia avustajia, "kirjeenvaihtajia", jotka säännöllisesti kertoisivat oman alueensa, paikkakuntansa kuulumisia, kaskuja ja vakavampiakin ympäristö- ja kulttuurikysymyksiä. Myös sinä voit ryhtyä meidän avustajaksemme. Aloita vaikka pienillä terveisillä, mitä kotijoelle/järvelle kuuluu. Voit käyttää nimimerkkiä tai omaa nimeäsi. Laita viestisi yhdistyksen sähköpostiin: Voit myös soittaa asiasta toimistolle: 044 344 8585.

Tarinoihin liitettyjen kuvien kuvatekstit tulevat näkyviin viemällä hiiren osoitin kuvan päälle.

Oulujoen reitti ry:n pikkujoulu 26.11.2010

Toiminnanjohtaja Vesa Krökki Humanpolis Rokuasta kertoi meille Suomen ensimmäisestä ja maailman pohjoisimmasta Geopark-kohteesta Rokua Geoparkista. "Alue muodostuu Rokuan, Oulujärven ja Oulujokivarren kohteista, joissa näkyvät viimeisimmän jääkauden jäljet. Geopark on matkailua, kulttuuria, luontoa, geologiaa, yrittäjyyttä, kansainvälisyyttä, opetusta, yhteistyötä ja paikallisten vahvuuksien esiintuomista UNESCOn tunnustamassa ympäristössä."

"Geopark-verkoston jäseneksi pääsevät vain ainutlaatuisen ja kansainvälisesti merkittävän geologisen perinnön omaavat matkailu-, luonto- ja kulttuurikohteet, jotka toiminnassaan ottavat huomioon kestävän kehityksen periaatteet." Esitys virkisti osanottajat keskustelemaan niin tuoreesta maabrändiryhmän aikaansaannoksesta kuin Oulujoen reitin vesistöalueen matkailun houkuttavuudesta. Emme unohtaneet kantaa huolta Oulujoen kalaportaiden toimivuudesta emmekä merilohen kohtalosta.

Hannu extempore P. Mustapään tulkitsijana "unohdettujen runoilijoiden muistolle".

Rauhallista joulua jokien ystäville!

29.11.2010 Aulikki Piirainen

▲Alkuun

Oulujärven Melontakeskuksen ensimmäinen kesä takana (12.10.2010)

Vaalaan, Oulujärven länsirannalle on Vaalan kunnan, Oulujärven Melojat ry:n ja ELY-keskuksen yhteistyönä syntynyt upea melontakeskus, jonka ensimmäinen toimintakesä oli hyvin vilkas. Toimintaa ideoitiin ja markkinointiin leader-rahoitteisessa kehittämishankkeessa, joka toimii vielä ensi vuoden tavoitteinaan edistää melontaharrastuksen kasvua alueella ja tehdä Oulujärveä tunnetuksi melontaharrastajille.

Oulujärven melojia (kuva: Sinikka Rantalankila)

Satoja ihmisiä kävi tutustumassa melontakeskukseen, ja kymmeniä uusia ihmisiä saatiin vesille kokeilemaan kajakkimelontaa, suurin osa näistä ensikertalaisia! Vaalan kunta hankki investointihankkeen avustamana neljältä eri toimittajalta Oulujärven "merellisiin" olosuhteisiin sopivia kajakkeja, 8 yksikköä ja kaksi kaksikkoa, joita kuka tahansa melonnasta kiinnostunut on tervetullut kokeilemaan. Kajakit ovat kaikki erilaisia, sillä ideana on tarjota myös oman kajakin ostoa suunnitteleville mahdollisuus kokeilla eri malleja ja kokoja alueella, josta kajakkikauppiaat ovat suhteellisen kaukana. Ensimmäiset yksityiset kajakit ovatkin jo löytäneet paikkansa melontakeskuksen kanoottitallista, seura on saanut uusia jäseniä, maanantaimelontojen retkille osallistui kerta kerralta enemmän ihmisiä ja melontaa on tehty harrastuksena tunnetuksi.

Kajakkirivistö (kuva: Suvi Tauriainen)

Melontakeskuksessa järjestetään jälleen kesällä 2011 melontaan tutustumista, melontakoulutusta, ohjaajakurssi ja muita tapahtumia. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävästä "Vaalasta Vesille" – tapahtumasta on tarkoitus saada aikaan vuosittainen Oulujärven melonta-, vesistö- ja retkeilyharrastusta esittelevä ja edistävä tapahtuma, jonne toivotaan ensi kesänäkin tervetulleiksi kanootti- ja melontavarustekauppiaita, melontaretkien järjestäjiä, harrastajia ja yhteisöjä, sekä esittäytymään että myymään palvelujaan.

Hanke käyttää tiedotuskanavanaan Oulujärven Melojat ry:n sivuja: www.oulujarvenmelojat.com sekä facebookia. Näille sivuille päivitetään jatkuvasti tietoa hankkeen tapahtumista, retkistä ja kuulumisista.

Tervetuloa Oulujärvelle, Kainuun Merelle!

11.10.2010 Oulujärven Melontakeskus -hanke, Vaalan kunta, Lehdistötiedote / Suvi Tauriainen

▲Alkuun

Eräs hieman unohtunut kirjailija ja hänen Merikoski-aiheinen runonsa Oulun 300-vuotisjuhlajulkaisussa vuonna 1905 (8.9.2010)

Oulun lyseon kasvatiksi ja 'oululaiseksi' kirjailijaksi voidaan mieltää myös Rafael Zacharias Engelberg (1882-1962). Vielä muutama vuosikymmen sitten hänen nimensä löytyi kaikista tietosanakirjoista vaivattomasti, mutta yhtäkkiä hän sitten katosi yleisestä tietoisuudesta. Suomen kirjailijat -teos (1993) paljastaa Engelbergin Pulkkilassa syntyneeksi maanviljelijänpojaksi, joka kävi Oulun lyseota hieman ennen V. A. Koskenniemeä - tuossa 1800-1900-lukujen taitteessa. Ylioppilaaksi hän tuli Oulun Lyseosta 1902.

Nuori Rafael Engelberg - jota ei nimen puolesta aivan heti pulkkilalaiseksi osaa kuvitella - sai kunnian julkaista runonsa 'Merikoski' vuonna 1905 ilmestyneessä juhlajulkaisussa: 'Oulun muistoksi 1605-1905' (Kalevan uusi kirjapaino, hinta 75 penniä). Tämä nykynäkökulmasta hieman 'ontuvaniminen' 300-vuotisjuhlateos oli pieni pettymys. Siitä löytyvät toki kunnialliset artikkelit kaupungin perustamisesta, linnasta, tulipaloista, kouluista, Oulujoesta ja - pororaidoista. Vuoden 1905 juhlateoksen 23:sta sivusta peräti kuusi kuluu 'vankilasaarnaaja Hedbergin kilvoitusta' julistavan Mauno Rosendalin hurskasta paatosta uhkuvaan, tunnustukselliseen artikkeliin...

Hedberg ei ole Oulun historian kannalta niin mahtava henkilö, että moinen olisi ollut tarpeen. Ennemmin taisi olla kyse tunnetulle opettajalle ja ylen hurskaalle itsenäisyysmies Rosendalille osoitetusta suosiosta; kaikki mitä hän kirjoitti, otettiin kunnioittaen vastaan, vaikka se olisikin ollut 'hieman asian vierestä'.

Teoksen viimeinen kirjoitus on kuitenkin Rafael Engelbergin runo 'Merikoski':

Laulaa jylhää lauluansa
Merikoski, vaahtovuo.-
Maat ja mannut yöhön peittyy,
Suomi on kuin suuri suo.

Suomi on kuin rimpi, jossa
Maatuu yksin puu,
Jossa kaikki ruoste raiskaa,
Usvan alle ummehtuu.-

Laulaa jylhää lauluansa
Merikoski, vaahtovuo.-
Kavahtakaa, Pohjan miehet...
Kuulkaa, kuulkaa laulu tuo!

Rafael Engelberg ei ollut 'nälkäkirjailija', vaan akateemisten opintojen jälkeen hän toimi teatterimiehenä, toimittajana sekä Helsingin Sanomissa että Suomen Viestissä ja Hengellisen Työn päätoimittajana ja lisäksi Kouluhallituksen virkamiehenä. Hän ehätti Työväenopistojen liiton ja Suomalaisuuden liiton sihteeriksikin. Tohtoriksi hän väitteli 1914 Kalevalan sisällöstä ja rakenteesta. Engelberg julkaisi runokokoelmia, kansatieteelllisiä teoksia ja varsin tunnetut teokset Amerikan suomalaisten elämästä (1944 ja 1949). Engelberg sai kanslianeuvoksen arvon vuonna 1952, mutta jotenkin hän tuntuu nykyisin olevan unholassa.

Tuolloinen nuori Helsingin Sanomain toimittaja sai siis kunnian kirjoittaa Oulun 300-vuotisjuhlajulkaisuun oheisen Merikoski-runon. Siinä voi havaita piiloviestejä Suomen tilanteesta venäläistämisterrorin puristuksessa. Tai - ennemminkin vaikuttaa, että Merikoski tarjosi vain sopivan 'kulissin' kulttuuriselle ja isänmaalliselle kommentille. Siinä määrin itse koski tuntuu runossa toissijaiselta. 'Maatumiseen, ruosteeseen ja usvan alle ummehtumiseen' kätkettiin muodollisesti ankarat tunnot Venäjän sortovaltaa kohtaan. Onnistuneesti, sillä - kaikesta päätellen lähes lukutaidoton tai ainakin venäläiseen 'soromnoo-tyyliin' hosuva - sensuuri hyväksyi teoksen 8. huhtikuuta 1905!

Markus H. Korhonen

▲Alkuun

Lohen tilanne on erittäin huolestuttava

Tornionjoen lohen paluu sukupuuton partaalta viime vuosina ja poikastuotannon nousu korkealle tasolle on hyvin iloinen asia. Se on menestystarina eurooppalaisessa ja maailmanmitassa, kertoi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Jaakko Erkinaro Oulussa. Itämeren ajoverkkokiellon odotettiin tuovan uuden nousun lohimäärissä Pohjanlahteen laskeviin jokiin. Odotukset olivat suuret, mutta niissä on kuitenkin nyt tyystin petytty. Tornionjokeen nouseva lohimäärä putosi puoleen viime vuodesta. V. 2009 jokeen nousi 32 000 lohta, mutta tänä vuonna vain 16 000. Kaikkein huolestuttavinta tulevaisuuden kannalta on se, että yhden merivuoden pikkulohien määrä putosi 5400 lohesta peräti 1000 pikkuloheen.

Tutkimusjohtaja Jaakko Erkinaro alustaa

Jaakko Erkinaro on erittäin huolissaan lohen tilanteesta. Lohen palauttaminen Kemi/Ounasjokeen, Iijokeen ja Oulujokeen on ajautumassa umpikujaan. Iijoella saatiin pyydetyksi ylisiirtoja varten vain 30 lohta, joista ainoastaan kaksi oli naaraslohta.

Erkinaron mielestä on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta luonnonlohikannat vahvistuisivat. Laitoksissa kasvatettavan istutuslohen varaan ei enää voida laskea juuri mitään.

Tuleva kalatutkija?

Miksi lohimäärät ovat romahtaneet? Eteläisellä Itämerellä ajosiimapyynti on lisääntynyt räjähdyksenomaisesti, nelinkertaiseksi. Esim. puolalaisten pyynti on kasvanut parissa vuodessa 20-kertaiseksi. Tämän näyttää korvanneen täysin aiemman ajoverkkopyynnin. Saalismääriä ei raportoida. RKTL:n tutkijoita vastaan on hyökätty, että he levittävät huhuja. Tiedot ajosiimapyynnin lisääntymisestä ovat kuitenkin peräisin asianomaisista maista, kansainvälisen merentutkimusneuvosta virallista tietoa.

Oulujoen reitin järjestämässä Eikö lohi palaa? -tilaisuudessa esitelmöinyt Jaakko Erkinaro kiteyttää ihmisen vaikutusmahdollisuudet. On vaikeaa jopa mahdotonta vaikuttaa lyhyellä aikavälillä Itämeren tilaan ja lohen kasvuympäristöön. Ainoa mihin voidaan vaikuttaa on kalastuksen säätely. Lohi on onneksi hyvä reagoija myönteisiin muutoksiin ja se on tehokas lisääntyjä. Jos kalastuksen säätelyllä annetaan lohelle mahdollisuus, positiiviset muutokset voivat olla nopeita.

Keskittyneesti kuulolla

Kalataloussuunnittelija Pirkko-Liisa Luhta vertasi Iijoen tyhjillään olevia poikastuotantoalueita miljoonanavettaan, jota on pidetty huippukunnossa puoli vuosisataa. Vain tyhjänä ja vailla tuottavia ja poikivia lehmiään. Tällaista luonnonvarojen tuhlausta ei pitäisi enää nykyaikana tapahtua.

Tornion- ja Muonionjokiseuran puheenjohta Kalervo Aska muistutti siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että lohi on jokinen luonnonvara. Lohi syntyy vain joessa ja käy meressä ruokailuvaelluksellaan palaten jokeensa kutemaan. Nyt käytetään miljoonia euroja täysin tuottamattomiin laitospoikasistutuksiin. Mutta jos Tornionjokeen pääsisi nousemaan riittävästi emokaloja, se tuottaisi miljoonia poikasia – aivan ilmaiseksi.

Kalervo Aska (etualalla) Tornionjoelta valmistautuu puheenvuoroon

Projektipäällikkö Esa Laajala korosti, että myös Oulujoella lohen palauttaminen on romuttumassa, kun lohia ei juurikaan enää palaa mereltä jokisuulle. Lastenlääkäri ja kirjailija Pekka Jurvelin kertoi, ettei näe mitään muuta mahdollisuutta lohen palaamiseen jokiin kuin Itämeren lohenkalastuksen keskeyttäminen viideksi vuodeksi. Vain näin voidaan eteläisen Itämeren räjähtänyt salakalastus ajosiimoilla saada kuriin. Rannikon lohenkalastajille on korvattava menetykset. Luonnonlohen ongelma on Jurvelinin mukaan korkea dioksiinipitoisuus. "Olisi skandaali, jos Suomi näissä olosuhteissa edes hakisi EU:lta poikkeuslupaa luonnonlohen kaupallisen pyynnin jatkamiseen!"

6.9.2010 Oulujoen reitti ry, Mediatiedote

▲Alkuun

Viktoriaaninen loma Pohjolassa - Lordeja Oulujoen koskissa osa VI (1.9.2010)

Loppusanat

Scarbrough’n jaarlin päiväkirja on selkeä, hillitty ja suomalaisittain sanottuna konstailematon dokumentti. Käsikirjoitus ei kerro niin paljon Suomen ja Oulujokivarren menneisyyden yksityiskohdista kuin nykytutkija ja lukijat ehkä toivoisivat. Jaarli ei pitänyt päiväkirjaansa kansatieteellisessä hengessä eikä myöhempää historiantutkimusta(kaan) silmälläpitäen. Saati sitten julkaisemista ajatellen. Päiväkirja sisältääkin luontevan kuvauksen rauhalliseksi tarkoitetusta lomamatkasta. Silti jaarlin tarkkuus hämmästyttää nykyajan pinnallisuuden turruttamaa lukijaa. Lukija voi olla varma, että Scarbrough tunsi kulloisenkin alueen kulttuuriset perusasiat ja yhteiskuntajärjestyksen. Jaarli ei kuulu niihin, jotka puhuvat jääkarhuista Skandinavian ja Suomen yhteydessä. Hän ei ole kerronnassaan vuolas. Hän ei esimerkiksi juurikaan esittele kohtaamiaan ihmisiä, mikä sisänsä on valitettavaa. Paikoistakin hän kertoo yleensä vain korrektit perusasiat. Silloin tällöin hän innostuu superlatiivisten laatusanojen käyttöön, mutta muutoin hänen tyylinsä on vähäeleistä. Lisäksi päiväkirja osoittaa kiistattomasti, että Oulujoki oli kansainvälisissä - joskin hyvin suppeissa - urheilukalastajapiireissä tunnettu ja tasokkaana pidetty matkakohde. Aristokraattisen englantilaisseurueen matka ei millään muotoa ollut ennalta suunnittelematon, satunnainen vaellus. Oulujoki ja Niskakoski kaloineen olivat tarkasti valmisteltu ja harkittu pääkohde, matkan varsinainen kulminaatio - jo siellä vietetyn ajankin perusteella. Kalastuksen ja matkailun historian kannalta asia on laajemman tutkimuksen arvoinen.

Scarbrough’n 10:nnen jaarlin päiväkirjasta välittyy myös selkeä kuva rutiinista, jolla viktoriaaninen yläluokka matkusti ja tutustui maailmaan. Kaikki oli hyvin valmisteltua ja ajastettua. Heillä oli kyky tehdä olonsa mukavaksi ja luontevaksi - siihen vaikutti myös taloudellinen huolettomuus. Sosiaalinen asema ja Imperiumin arvovallan muassaan tuoma itsetunto näkyy yleisenä luontevuutena. Seurueen jäsenten hyvä sivistystaso puolestaan ennakkoluulottomuutena. He suhtautuvat kohtaamiinsa kulttuurieroihin hyvin objektiivisesti, ilman nurkkapatrioottista hämmästelyä tai kritisoivaa vertailua kotimaansa oloihin.

Jaarlin, varakreivin ja -kreivittären sekä tulevan paronin kesäinen matka on myös kiinnostava häivähdys menneen ajan kansainvälisistä henkilötason yhteyksistä. Matkailijoiden korkea-aatelinen tausta luonnollisesti lisää asian kiehtovuutta. Suomalaisen suuren yleisön mielikuva englantilaisesta aristokratiasta on pääasiassa myönteinen. Alkaen arkisista, hienostuneisuuteen ja tyylikkyyteen liittyvistä kielikuvista; puhuu kuin lordi, pukeutuu kuin lordi. (Menneiden feodaaliaikojen tai englantilaisen sääty-yhteiskunnan jälkijättöinen kritisointi taas ei kuulu tähän tutkimukseen.) Paikallinen, oulujokivartinen perimätieto muistaa ‘lohiloordit’ - ja ylipäätänsä englantilaiset - anteliaina ja miellyttävinä ihmisinä. Suomen rahvasta on usein riivannut lähes sokea ”herraviha”. Sen oikeutettuna kohteena ovat kuitenkin olleet koppavat pikkuherrat, nuo tynnyrit, jotka kolisevat äänekkäimmin. Eivät koskaan miellyttävät ja hillityt ihmiset, kuten näiden lordien kaltaiset henkilöt. Kymmenen vuotta lordien jälkeen Suomea kiersi eräs englannitar, Mrs Alec Tweedie. Hän kirjoitti varsin tunnetun, laajan ja historiantutkimuksen kannalta mitä antoisimman kirjan⁷⁴. Hänen asenteensa maata ja sen asukkaita kohtaan on tietyssä määrin keinotekoisen ylhäinen. Hieman nousukasmaisesti Mrs Tweedie korostaa omaa hienouttaan, joko suoraan tai epäsuorasti. Jaarlilla ja hänen ystävillään ei ollut tarvetta esiintyä.

Artikkeliin valikoiden käännetyistä katkelmista välittyy kultivoituneen maailmanmiehen näkökulma. Suomalaiset ovat tunnetusti alati kiinnostuneita siitä, mitä muut heistä ajattelevat, ja he voivat olla päiväkirjan kertomaan tyytyväisiä. Aldred Frederick George Beresford Lumley, Scarbrough’n 10. jaarli, myöhempi Kuninkaan adjutantti ja Sukkanauharitarikunnan ritari, tarkkaili ympäristöään ennakkoluulottomasti ja asiallisen myönteisesti. Hän ei varsinaisesti sano mistään pahasti. Hyttysiinkin hän suhtautui valveutuneen luontoihmisen tavoin ja kovin englantilaisesti, kuten suomalaisilla on usein tapana sanoa, kun kyse on ironiasta. Kesällä 1885 Oulujoella vieraillut seurue jätti mitä ilmeisimmin jälkeensä käytännön suhdetoiminnan riittoisan hedelmän. He olivat vanhalle Imperiumilleen kunniaksi, ja meille he ovat yhä tänään suureksi iloksi. Hyvä niin.

⁷⁴ Mrs Alec Tweedie, Through Finland in Carts, T. Nelson & Sons, London 1913. Teos on suomennettu. Myös Mrs Tweedie kävi Oulujoella. Erityisen kiinnostavia ovat hänen mainintansa englantia puhuvista suomalaisista.

Markus H. Korhonen

▲Alkuun

Viktoriaaninen loma Pohjolassa - Lordeja Oulujoen koskissa osa V (25.8.2010)

(Kirjoitus julkaistaan kuudessa osassa, viimeinen osa 1.9.)

Paluumatka; ‘...monta englantia puhuvaa suomalaista... mitä hienoimpia ja huomaavaisimpia käytökseltään...’

Oulussa he olivat jo aamulla 31. heinäkuuta ja menivät Vegalle ilmoittautumaan ja varaamaan hyttinsä⁶². Oulussa seurueella (ainakin herroilla) oli pakollinen saunakokemus, josta jaarliin teki suurimman vaikutuksen saunottajan pätevyys: ‘....(kylpy) joka läpikäydään täällä varsin ennennäkemättömällä tavalla; nainen astuu sisään kuurausharjan kanssa, käy käsiksi kylpijään ja jynssää tämän ylt’ympäri - toimenpiteellä on hyvin puhdistava vaikutus - ... Söimme päivällisen sataman alueella - paikan nimi on Ra(a)tti⁶³ - katselimme samalla suurenmoisinta näkemääni auringonlaskua, joka valaisi telakat, sataman ja joen mitä ihmeellisimmällä hehkulla. Erikoisuus näissä (täkäläisissä) auringonlaskuissa on, että ne kestävät niin kauan, aina keskiyöhön.’ Matka kohti etelää alkoi aamulla kello 4.

Jaarli mainitsee Vegan⁶⁴ saman kokoiseksi kuin Norra Sverige -laivan, jolla he saapuivat Haaparantaan, joskin ‘...laiva on äärettömän paljon mukavampi - ruokakin on parempaa jne. Kyseessä on suomalainen alus, joka kulkee aina Helsinkiin ja Pietariin. Oulun kuvernööri⁶⁵ on laivalla. Hän matkustaa Helsinkiin tapaamaan keisaria (Aleksanteri III), joka saapuu Suomeen sotajoukkojen katselmusta⁶⁶ varten ym. Meri on tyyni ja vaikka muuten on tylsää - Herralle Kiitos - olemme toivoakseni lausuneet hiljaiset jäähyväiset hyttysille!’

Jaarli mainitsee poikkeamisen Raahessa (Brahestad) ja pakollisen yöpymisen Kokkolassa (Gamla Karleby). Syyksi hän kertoo lukemattomien saarien täyttämän rannikon vaarallisuuden: ‘...sillä matkaa ei voi jatkaa öiseen aikaan, vaikka yhdeksänä yönä kymmenestä olisikin valoisaa kuin päivällä...samalla varovaisuus haittaa matkasuunnitelmiamme äärettömän paljon - emme ennätä torstain laivalle, joka kulkee Tukholmaan. Joudumme näin ollen muuttamaan ennakkosuunnitelmamme. Haluaisin mennä junalla Pietariin Vaasan kautta kahden päivän sisällä, mutta Willy puolestaan odottaa kirjeitä Tukholmaan ja on kovasti halukas palaaman kotiin sitä kautta.’ Kokkolan jaarli kuvaa ‘säälliseksi’ paikaksi, jonne on ‘siroteltu erinäisiä taloja’. Hän kertoo Vaasa-Oulu -radan olevan jo laskettuna sinne asti ja että se avattanee liikenteelle: ‘ei ensi, mutta seuraavana kesänä.’ Tässä jaarli hieman erehtyi - rata valmistui jo syksyllä 1886!⁶⁷ ‘Laivalla on useita saksalaisia - kauppamatkustajia, luulen - lisäksi myös monta englantia puhuvaa suomalaista. He ovat mitä hienoimpia ja huomaavaisimpia käytökseltään, heiltä olemme saaneet kuulla runsaasti tietoa tämän maan tavoista ja tottumuksista. Venäjän nimen mainitseminen on heille kaikille kuin punainen vaate.’ Jaarlin kommentti vahvasta asenteesta Venäjää kohtaan kiinnittää huomiota. Varsinainen välirikko Suomen ja Venäjän välillä, kuten sortokaudetkin, olivat vielä edessäpäin. Valtiopäivät olivat kokoontuneet normaalissa tahdissa, eikä Suomen oikeuksia ollut vielä systemaattisesti kyseenalaistettu. Suuri yleisö näki suhteen Venäjään yhä sopusointuisena. Voi olettaa, että mainitut englantia puhuvat suomalaiset olivat koulutetumpaa väkeä, esimerkiksi Oulun kuvernöörin seuruetta. He ymmärsivät keisarin hallinnollisten suunnanmuutosten merkityksen paremmin ja osasivat myös huolestua. Keisari oli suostunut täysimittaisesti sotaministerinsä vaatimuksiin Suomen ja Venäjän armeijoiden yhdenmukaistamissuunnitelmista.⁶⁸

Elokuun 2:n päivän aamuna laiva poikkesi peräjälkeen Pietarsaaressa ja Uudessa Kaarlepyyssä, jossa laivaan lastattiin ‘lukemattomia tervatynnyreitä - maanviljelijät, jotka uuttavat ja valmistavat tervaa saavat noin 17 markkaa tynnyriltä.’ Jaarli antaa myös aivan oikean kuvauksen tervanvalmistusprosessista, alkaen aina mäntyjen pystykuorinnasta, kaksivuotisesta kuivattamisesta ja tervahaudoista. ‘Uusi Kaarlepyy (Ny Karleby) on miellyttävä pikku paikka ison lahdelman rannalla, aamu on suurenmoinen ja meri täynnänsä huviveneitä - onhan tänään sunnuntai - jatkoimme matkaa kello 11:n aikaan ja pujottelimme steriilin näköisten pienten saarten lomitse koko päivän saapuen Vaasaan (Wasa) kello 5. Kyseessä on kaikkein sievin ja kukoistavin Suomen rannikolla näkemistäni paikoista. Tähän on syynä käsittääkseni Tampereelta (Tammerfors) tuleva rautatie - matka kestää 13 tuntia - etananvauhti - kaunis lahti, jossa on kirjavanaan saaria, paljon purjeveneitä. Loistavaan iltaan yhdistettynä vaikutelma on erittäin miellyttävä. Kaupunki on samaa kokoluokkaa kuin Oulu, mutta paremmin rakennettu. Oulun tavoin tämäkin paloi, noin 20 vuotta⁶⁹ sitten. Uutta kaupunkia ei enää kutsuta Vaasaksi, vaan Nikolaistadiksi⁷⁰.’ Jaarlia viehättivät leveät kadut, joista useimpien keskellä kulki kaksi puurivistöä - koivuja, pihlajia, vaahteroita - ja niiden välissä kävelytie. ‘Kirkko oli uusi, iso ja pelkistetty. Kaupungintalo melko hieno - hyvä ravintola rantakadun (Quay) varrella, nimeltään ‘Pavillion’⁷¹ - siellä söimme päivällistä.’

Kohti Englantia

Englantilaisille selvisi Vaasassa, että seuraava laiva Sundsvalliin lähtee vasta keskiviikkona, kolmen päivän kuluttua. Tästä aiheutuisi, etteivät he ehtisikään sieltä Tukholmaan lähtevään laivaan. Varakreivi ja -kreivitär Galway ajattelivat jonkin aikaa matkata Tampereelle noin viikoksi. Scarbrough ja Orde-Powlett päättivät vuokrata pienen höyrylaivan ja neuvottelivat käyttöönsä Taman(?) -nimisen pienen höyrypurren. Ensimmäinen pyydetty hinta, 800 markkaa (jaarlin laskemana 32£) neuvoteltiin (laivayhtiön?) johtajan kanssa puhelimitse 600:ksi markaksi (24£). Galwayt muuttivat myös suunnitelmiaan, koska he olivat jo aiemmin olleet Tampereella (!). Matka Sundsvalliin sujui hyvin, ja siellä seurue jakautui kahtia. ‘Galwayt jäivät yöksi hyvään hotelliin - ”de Nord” nimeltään ja jatkoivat kalastusmatkaa Sollefteån alueelle, 12:n tunnin höyrylaivamatkan päähän ja sisämaahan Härnösandista.’ Scarbrough ja Orde-Powlett puolestaan matkasivat Tukholmaan 3. elokuuta Carl XV -laivalla. Rautatie ei kalleutensa ja epämukavuutensa vuoksi houkuttanut, vaikka matkalla olisi voinut poiketa Upsalaan ‘reliikkejä katsomaan... ja kansallispukuisia ihmisiä...’

Jaarli kehuu vielä erityisesti kapteenien ja matkalla käytettyjen laivojen henkilökunnan englannin-taitoa. Samoin ruotsalainen ja suomalainen kahvi saa vuolaan kiitoksen: ‘... emme todellakaan ole saaneet pahaa kahvia kuin viimeksi Englannissa - sanovat salaisuuden olevan siinä, että kahvi täytyy kiehauttaa, eikä vain lisätä veden kiehumisen jälkeen ja hauduttaa, kuten meillä on tapana!’ Tukholmassa odottivat kirjeet ja monta numeroa Yorkshire Post -lehteä. Scarbrough ja hänen lankonsa yöpyivät tutussa Grand Hotelissa. He kiertelivät kaupungilla ja menivät vielä Hasselbackenin ravintolaan syömään sekä näkivät amerikkalaisen laivastovierailun - kaksi fregattia. Mielenkiintoinen antikvaarinen yksityiskohtakin paljastuu: Scarbrough osti 81:llä kruunulla (4£ 10 sh.) antiikkikaupasta ‘joitakin vanhoja messinkilampetteja, joissa oli ruotsalaisen aatelismiehen, paroni von Paikulin⁷² (ca 1652) vaakunat - Tukholma näyttää loistavalta ja se on täynnä englantilaisia ja amerikkalaisia.’ Herrat jatkoivat 6. elokuuta Göteborgiin, jossa söivät Götha Källare -nimisessä paikassa, ja jaarli osti vielä kaksi messinkilampettia lisää.

Göteborgissa he tutustuivat lisäksi ‘yleisiin puistoihin (Public Gardens)⁷³, jotka ovat hyvin järjestettyjä monine kasvi -ja puulajeineen... Orkideahuoneessa havaitsin, että lämpötila oli varsin kohtuullinen... me lämmitämme samoja lajikkeita voimallisemmin. Ruotsalaisilla on nerokas tapa kasvattaa orkideoja, he nimittäin asettavat kaadettujen puiden runkoja ja oksia ikään kuin kasvamaan ja orkideat rönsyilevät sitten niitä myöten - keino on niin luonnonläheinen kuin mahdollista.’

Scarbrough ja Orde-Powlett lähtivät Göteborgista kello 1 aamuyöllä, 8. elokuuta 1885. Tulomatkalta tuttu höyrylaiva S.S. Orlando oli täynnä: ‘monia emigrantteja matkalla Amerikkaan ja 32 salonkimatkustajaa...’ Viimeisellä sivulla jaarli pohdiskelee troolikalastusta työnä ja elinkeinona. Viimeinen merkintä on: ‘vienoa kaakkoistuulta ja kevyttä keinuntaa -’

⁶² Jaarli käyttää sanaa booth, joka on ennemminkin makuukomero, alkovi tai vastaava ennemminkuin huonemainen, varsinainen hytti.
⁶³ Kyseessä on Hôtel de Raatti eli tämän vuosisadan alussa viimeiset hyvät aikansa elänyt Raatin ravintola. Paikka oli kaupungin tärkeimpiä ravitsemusliikkeitä 1870-80-luvuilla, ennen Seurahuonetta (nykyistä Kaupungintaloa, joka valmistui 1886). Rakennus on yhä olemassa osana entistä Suojeluskuntataloa - nykyistä Seurakuntataloa, muodostaen sen kaksikerroksisen, puisen pohjoissiiven. Auringonlaskua ihastelleet englantilaiset aterioivat todennäköisesti Hietasaaren puoleisella terassilla.
⁶⁴ Vegan kapteeni oli Kaiku -lehdessä 29.7. 1885 olleen lähtö- ja reitti-ilmoituksen mukaan Karl Liljeqvist.
⁶⁵ Johan Gabriel Masalin (1823 - 1886) oli Oulun läänin kuvernöörinä vuosina 1884 - 1886.
⁶⁶ Kyseessä on ensimmäinen vuoden 1878 asevelvollisuuslain jälkeinen joukkojenkatselmus. Aleksanteri III:n kesällä 1885 tekemä matka, joka huipentui suureen katselmukseen Lappeenrannassa, oli yleiseltä kannalta ajatellen menestys.; Leo Mechelin, Politisk öfversikt, Finland i 19de seklet, G.W. Edlund, Helsingfors 1893 s. 105.
⁶⁷ Rautatie vihittiin käyttöön 29. lokakuuta 1886.
⁶⁸ Jutikkala - Pirinen, National Awakening in the Shelter of Autonomy, History of Finland, Dorset Press, New York 1988, s. 193. Keisari oli määrännyt vuonna 1885 suomalaisia joukkoja Krasnoje Selon leiriharjoituksiin - tätä on pidetty ensimmäisenä autonomiaa loukanneena tekona.
⁶⁹ Pieni epätarkkuus - Vaasa paloi jo vuonna 1852 eli 33 vuotta aiemmin.
⁷⁰ Nikolainkaupunki oli vuosina 1855 - 1917 Vaasan virallinen nimi. Itsevaltainen Nikolai I oli käynyt kolme kertaa Suomessa. Viimeksi 1854 - vuotta ennen kuolemaansa. Hänen ankara hallitustapansa ja uskollisuutensa antamalleen hallitsijalupaukselle olivat kuitenkin eduksi Suomelle, koska venäläisillä ei siten ollut tilaisuutta puuttua maan sisäisiin asioihin. Vaasa -nimi säilyi kuitenkin rinnakkaisnimenä ja arkikäytännössä ennallaan.
⁷¹ Kyseinen Paviljonkiravintola - Strandpaviljongen on yhä kaupungin rannassa, Hovioikeuden rakennuksen pohjoispäädyn tuntumassa varsin hyväkuntoisena ja ravintolakäytössä.
⁷² Varsin mielenkiintoinen löytö. Jöran von Paijkull (1605 - 1657) oli Kustaa II Aadolfin sotapäällikkö, josta tuli kolmikymmenvuotisessa sodassa vuonna 1642 vallatun Olmützin linnoituksen päällikkö. von Paijkull puolusti menestyksellä linnoitusta keisarillisia joukkoja vastaan. Hän tuli myös tunnetuksi raakalaismaisuudestaan. Kiitokseksi ansioistaan hänelle läänitettiin vuonna 1651 Vöyrin pitäjä / vapaaherrakunta. Läänitys peruttiin suvulta 1675.
⁷³ Jaarli tarkoittaa eittämättä kantakaupungin lounaisosassa sijaitsevaa, suurta Slottskogsparkenia

Markus H. Korhonen

▲Alkuun

Viktoriaaninen loma Pohjolassa - Lordeja Oulujoen koskissa osa IV (18.8.2010)

(Kirjoitus julkaistaan kuudessa osassa, seuraava osa 25.8.)

Scarbrough’n 10:nnen jaarlin päiväkirjan kertomaa; matka Ruotsin kautta Suomeen heinä-elokuussa vuonna 1885

Heinäkuun 15. päivä oli jaarlin sanojen mukaan ‘meidän kaikkien tarvitsema lepopäivä’. He käyvät lähinnä vain vaihtamassa rahaa pankissa ja poikkeavat illalla paitsi kylpemässä, myös katsomassa kuinka lohia irrotettiin verkoista - luultavasti jossakin jokisuulla. Jaarli laski tarkemmin määrittelemättömien kalastajien saaliin olleen ’...35 kaunista nousukalaa, mutta yksikään ei isompi kuin 25 naulaa, sanoisin.⁵⁵’ Seurue sai myös postia Englannista - erään lehden heinäkuun 4:nnen päivän numeron ja neljä kirjettä. Jaarli laskee postin olleen matkalla kahdeksan päivää.

Heinäkuun 16. päivä. ‘Tänään saapui lisää postia.⁵⁶ Se saapuu kolmasti viikossa ja uutisia onkin nyt aina 8:nteen päivään saakka. Saimme Englannin konsulin⁵⁷ auttamaan meitä hieman ostosten teossa jne. Lähdimme iltapäivällä puoli kolmen aikoihin jokea ylös höyrypurrella⁵⁸ - se kulkee aina Muhokselle, noin 25 englannin mailin päähän. Sitä pidemmälle sillä ei pääsekään. Saavuimme Muhokselle noin 15 vaille kahdeksan illalla. Matkaa oli viivästyttänyt se, että höyrypurren perään oli kiinnitetty 13 pitkää tervavenettä, joita hinasimme ylävirtaan. Majatalo on varsin mukava; kala, kananmunat...ja kahvi erinomaista. Joki on tällä kohdalla hieno, se levenee ikään kuin järveksi.’ Heinäkuun 17. päivä seurue jatkoi heti aamulla Niskakoskelle ja kohti Lamminahon taloa varsin vaivalloisesti jousettomilla rattailla. Matkatavarat lähetettiin erikseen. Kärsimysten täyttämä taival tehtiin jaarlin mukaan neljässä vaiheessa, joista kolmas kuljettiin osin jalan. Matkalla jaarli näki tarkemmin mainitsemattomassa paikassa myös kangaspuut ja muorin rukillaan kehräämässä. Hän riimitteli asian leikillisesti päiväkirjaansa: ‘..old woman working away at a spinning wheel, with a loom, in the corner of the room!’ Loppumatka eli viimeiset ‘3 mailia menimme tervaveneessä matkatavaroinemme, kuuden miehen kiskomana suuren kosken kautta... urakastaan miehet selvisivät mitä taidokkaimmin... Löysimme erinomaisen paikan leirillemme - Lamminahon talon läheltä - ruohoisella tasangolta, jolta oli näkymä joen ylitse. Noin 50 jalkaa paikan alapuolella virtaava joki oli suurenmoinen näky, koski jatkui niin ylä- kuin alavirtaankin... täydellisempää leiripaikkaa olisi vaikeata löytää. Hyttyset olivat paikalla ja toivottivat meidät lämpimästi tervetulleiksi. Venemiehet laskuttivat 12 markkaa työstään. Työ oli todella raskasta, sillä varustemäärämme on suuri.’

Telttojen pystytys tapahtui kahdessa ja puolessa tunnissa. ‘Ei hassumpi saavutus amatööreiltä!’ Jaarli toteaa ja jatkaa: ‘Teltat joutuivatkin kovalle koetukselle heti samana yönä. Mitä täydellisin ukkosmyrsky alkoi juuri, kun olimme asettautuneet aloillemme... vedenpaisumus... meni jonkin aikaa ennen kuin telttakangas alkoi pitää vettä... En usko, että olen koskaan elämässäni kokenut yhtä rajua vesisadetta.’

Kalastaminen alkoi heti seuraavana aamuna, eli 18. heinäkuuta. Ensimmäinen päivä sujui huonosti. Ilmassa oli ukkosta, ja kalastettiin veneistä käsin - saalis oli varsin vähäinen. Orde-Powlett sai hauen, Galway taimenen ja Scarbrough vain ‘käyttämänsä vieheen kokoisen ahvenen’. Pettymyksestä huolimatta herrat jatkoivat kalastamista illalliseen asti ja jatkoivat vielä senkin jälkeen, jääden silti lohia vaille. Venemiehet kertoivat sään olevan syyn siihen, ettei lohi syönyt. Lordit kalastivat kahden kosken välissä olevassa ‘altaassa’, josta jaarli tietää käyttää sen nimeä ‘Lammi Lampi (Lake)’. Kyseistä kohtaa joessa hän kuvaa ‘...liian pitkäksi ja liian levottomaksi, että voisi aavistaa missä kohden lohet oleilevat...’ Sunnuntaina 19. heinäkuuta matkalaiset kuivattelivat ja tuulettivat varusteitaan - jaarli kirjoitti päiväkirjaa. Iltakävely metsässä jäi lyhyeksi hyttysten vihamielisyyden vuoksi. Tälle kohdalle kirjaa jaarli on myös onnistunut litistämään hyttysen. Hän on piirtänyt kuolleen hyönteisen ympärille viivan ja kirjoittanut: Mosquito!

20. heinäkuuta, maanantaina kalaonni kääntyi. Jaarli sai ‘hyvän’ taimenen, joka painoi 9½ naulaa (noin 4 kiloa). Orde-Powlettin iso kala pääsi karkuun ylempänä virralla. Kalastaminen alkoi sujua, ja jaarli antaakin melko tarkkoja kuvauksia käyttämistään vieheistä ja menetelmistä. 22. heinäkuuta merkinnät ovat niukkoja. Kalastaminen kuitenkin jatkui, ja jaarli on ylen ilahtunut nappaamastaan kalasta, ‘joka syöksyi alavirtaan...seurasi hieno ajojahti. Kapusin veneestä ja kahlasin polvivesissä ja päihitin lopulta hänet kunnon mittelön jälkeen!’ Mielenkiintoista on, että jaarli käyttää johdonmukaisesti kaloista maskuliinin persoonapronominia ‘he - hän’⁵⁹. Tapa muistuttaa arkaaisen saaliskunnioituksen perinteistä. Päiväkirjan mukaan seuraavana päivänä, 22. heinäkuuta, otettiin pääosa valokuvista, joita matkalta on säilynyt ja jatkettiin luonnollisesti kalastamista. 23. heinäkuuta oli Galwayn vuoro saada suurin kala - 12½ naulaa (noin 5 kiloa). Samana päivänä heille tuli myös postia. Kirjeet olivat saapuneet Vaalan postikonttoriin. 24. ja 25. heinäkuuta säät eivät suosineet. Sade ja raju koillistuuli vallitsivat.

26. heinäkuuta: ‘Maksamme kalastajille 2½ markkaa päivältä. Se on tavallista enemmän, sillä nyt on heinäntekoaika. George ja minä kävelimme Vaalaan (Waala), noin neljän mailin matkan. Kyseessä on pieni kylä Oulujärven (Lake Ulea) päässä. Mitään erityisen kiinnostavaa ei paikassa ole paitsi järvi itse, joka on 60 mailia pitkä ja siinä on saaria. Kaikki tervaveneet aloittavat matkansa Vaalasta.’

27. heinäkuuta: ‘Kello 5 aamulla - George sai hyvän, kahden naulan (vajaa kilo) painoisen harjuksen, Willy suuremman ja minä hauen... lohia vain ei näy - on ilmeistä, että olemme liikkeellä liian varhain. Venemieheni sanoo, että elokuun lopusta syyskuun puoliväliin olisi oikea aika - hän vannoo, että sai 17 lohta erään syyskuun sunnuntaina! Kalat ilmeisesti ovat vielä nousemisvaiheessa eivätkä ole asettuneet suvantoihin.’ 28. heinäkuuta: ‘Vere (varakreivitär Galway) meni kosken alapuolella olevalle altaalle (=Pyteränlampi) illallisen jälkeen ja sai 26 naulaa (noin 11 kiloa) painavan kalan (lohen). Erittäin hyvä suoritus moisessa virrassa...’

29. heinäkuuta: ‘Kaunis, hieno ja kuuma aamu... saalis karkasi kalastaessani aivan leirin kohdalla - katkaisi heittosiiman ja painui tiehensä paras ´Jock Scot’-vieheeni mukanaan! Puolenpäivän aikoihin, sain ylemmällä ‘altaalla’ 3/4 naulan painoisen ahvenen isolla lohiperholla! Postikin tuli eilen. Saimme lukuisia kirjeitä ja Yorkshire Post -lehden koko viikon numerot. Aion viedä mukanani joitakin juuria eräästä voimakastuoksuisesta kasvista. Tuoksu muistuttaa hiukkasen laventelia. Kanerva on sen nimi - se kasvaa hiekkaisessa mullassa ja pitää kosteasta. Samoin aion viedä joitakin katajia, mäntyjä, kuusia ja xxx:njuuria⁶⁰. Lisäksi liljoja⁶¹, jotka kasvavat kosteissa, sammaleisissa paikoissa ja koivun. Ilma on kostea - koko iltapäivän tuli suureksi harmiksemme - tasaista sadetta...’

Seurue aloitti varusteidensa pakkaamisen 30. heinäkuuta varhain aamulla. Sateinen ilma harmitti senkin vuoksi, että teltat oli pakattava märkinä. Kello kymmenen aikaan he nousivat tervaveneeseen ja lähtivät alavirtaan. Samalla he kuulivat pariviikkoisen oleskelunsa aiheuttamasta, huvittavasta väärinkäsityksestä: ‘Tervaveneiden kuljettajat ja muut ohikulkijat olivat nähneet leirimme ja raportoineet sekä Vaalaan että Ouluun, että englantilaiset ovat julistaneet sodan Venäjälle ja miehittäneet Suomen!’ Viranomaiset eivät sentään ottaneet vakavasti epäluuloisten jokivarren asukkien ilmoitusta, joka henkii yllättävän vahvaa ”kainuulaista” asennetta. Matkan aikana he pysähtyivät puoleksi tunniksi Utajärvelle. Vapaana virtaava Oulujoki ihastutti Scarbrough’n jaarlia: ‘Kosket olivat suurenmoisia ja ajoittain menimme yhtä nopeasti kuin pikajuna, yksi koskista (=Pyhäkoski) jatkui 15:n mailin matkan ja me selvitimme sen 35:ssa minuutissa. Venemiehet ovat suurenmoisia veikkoja - pienikin virheliike, niin matka käy surman suuhun!’ Yönsä seurue vietti Muhoksella. Matkatavarat oli lähetetty tervaveneellä suoraan Ouluun, Vega -höyrylaivalle, jolla matka jatkuisi etelään.

⁵⁵ Reilut 10 kiloa.
⁵⁶ Merikapteeni Alfred Ekholmin jäämistössä on valtakirja, joka valtuuttaa hänet asioimaan englantilaisten puolesta postissa näiden ollessa Oulujoella: ‘Fullmakt för innehafvaren häraf att uttaga från postkontoret härstädes till Viscount Galway, Viscountess Galway, Earl of Scarbrough och Hon.le W.O. Powlett adresserade bref och tidningar. Uleåborg den 16. Juli 1885; Galway, V. Galway, Scarbrough, W.T. Orde-Powlett’ (Nimien vieressä allekirjoittajien sinetit). LKT Juhani E. Railon kokoelma, Helsinki.
⁵⁷ Iso-Britannian varakonsulina toimi vuosina 1876 - 1887 kauppias Oscar Eric Inberg (1828 - 1894). Hän oli järjestyksessä toinen Englannin (kunnia)varakonsuli Oulussa. Inberg oli myös Oulun kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1875 - 1886. Oulun kaupungin historia IV, s. 85.; P.W. Snellman, Handelssocieteten och handlandenas pensionsinrättning i Uleåborg 1771 - 1936, (Uusintapainos) Kaleva, Oulu 1986.; Jorma Westerlund, Oulun kaupunginvaltuusto 1875 - 1975, Oulun kaupunki, PT-paino, Oulu 1975, s. 131.
⁵⁸ Oulun ja Muhoksen välillä liikennöi tuolloin kaksi höyrypurtta ”Laine” sekä pienempi ja uudempi ”Ilo”. Oulun kaupungin historia IV, s. 62.
⁵⁹ Englannin kielessä on kyllä vakiintunut tapa käyttää ns. jalommista eläimistä persoonapronominia hän - he/she. Kaloista, matelijoista ja hyönteisistä yleensä sanontaa se - it.
⁶⁰ Jaarli kirjoittaa bramberry. Sanakirjoista ei tätä sanamuotoa löydy, bramble kylläkin, joka käännetään sanakirjoissa karhunvatukaksi / mesimarjaksi. On hieman epävarmaa, että tarkoittaako jaarli todellakin mesimarjaa vaiko sittenkin vain tavanomaista vadelmaa.
⁶¹ Jaarli käyttää nimitystä arum(s), joka sanakirjan mukaan kääntyy liljaksi. Kasvupaikan perusteella kyse on todennäköisimmin (suo)vehkasta tai maariankämmekästä, jota seudulla myös kasvaa. Tuskin kielosta, josta jaarli olisi varmaankin käyttänyt nimeä lily of the valley.

Markus H. Korhonen

▲Alkuun

Kuvien virtaa yhteisin airojen vedoin

"Utajärveläinen uppiniskaisuus" tuotti tulosta perjantaina 13.8.2010, kun ensimmäinen jokielokuvatapahtuma Kuvien virta saatiin käyntiin Oulujokivarressa, Merilän Kartanossa. Paikalla oli n. satakunta elokuvista kiinnostunutta ja filmejä katsottiin yhden illan aikana viisi kappaletta perätysten. Erityisesti jokea kuvaavat dokumentit kiinnostivat yleisöä.

Merilän Kartanon pihapiiriä ja Martti Puumalaisen vene

Elokuvatapahtuma-idean juuret juontavat n. 5-6 vuoden taakse, jolloin ajatus ensi kerran heitettiin kuntalaisten mietittäväksi. Sillä kertaa suunnitelma omasta elokuvatapahtumasta ei vielä toteutunut, mutta se jäi kuitenkin "utajärveläisen itsepintaisesti" elämään ja kehittymään muutamien utajärveläisten ja mukaan saatujen elokuva- ja kulttuuri-ihmisten keskuuteen. Oulujoen reitti ry:n tultua ideointiin mukaan tapahtumasta päätettiin lopulta tehdä jokiaiheisten elokuvien tapahtuma, jollainen on aika harvinainen festivaali koko maailmassa.

Kirkkovenesoutajat Oulujoella

Tapahtuman toteutuksessa kokeiltiin eri yhteisöjen talkoohengen yhteentoimivuutta. Järjestysvastuussa oli Utajärven Alakyläläiset ry, muina järjestäjinä Oulujoen reitti ry, Oulun Elokuvakeskus ry ja Utajärven kunta. Utajärven Eläkkeensaajat ry piti lettu- ja makkarapuffettia, ja Utajärven harmonikkakerho soitteli väliaikamusiikkia. Samaan hiileen olivat puhaltamassa myös elokuvien tekijät Juha Taskinen, Matti Markkanen ja Tapio Jaakko Kangas, jotka olivat saapuneet paikalle esittelemään filmejään ja keskustelemaan niistä.

Ilta hämärtyy

Muusikko Jukka Takalo esiintyi ohjelman loppupuolella esittäen muutaman kappaleen kitaran säestyksellä. Ravintolapalveluista huolehti hotellivieraita täyteen buukattu Merilän Kartano. Osa festivaalivieraista pääsi soutelemaan kirkkoveneellä pitkin Oulujokea tapahtuman alussa.

Kuvien virta on lähtenyt vierimään, uusi tapahtuma on kehitteillä n. vuoden kuluttua samalle paikkakunnalle.

Kuvien virta Facebookissa

16.8.2010 Joen rannalta

Kuvat: Jaana Myllymäki

▲Alkuun

Viktoriaaninen loma Pohjolassa - Lordeja Oulujoen koskissa osa III (11.8.2010)

(Kirjoitus julkaistaan kuudessa osassa, seuraava osa 18.8.)

Scarbrough’n 10:nnen jaarlin päiväkirjan kertomaa³⁹; matka Ruotsin kautta Suomeen heinä-elokuussa vuonna 1885

Scarbrough’n jaarlien pääasiallisen kodin ja residenssin, Sandbeck Parkin kartanolinnan kirjastossa säilytetään 10:nnen jaarlin päiväkirjaa: Notes in Finland, Sweden and Norway 1885 - 1886 - Muistiinpanoja Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 1885 - 1886.⁴⁰ Käsikirjoitusta ei ole tätä ennen päässyt käyttämään kukaan muu kuin jaarlin perheeseen tai sukuun kuuluva. Artikkelia varten kopioidut päiväkirjan sivut alkavat perjantaina, heinäkuun 3. päivä 1885 tehdyistä merkinnöistä. Seurue oli tuolloin Hullin satamakaupungissa. Scarbrough oli tavannut Galwayn varakreivin ja -kreivittären ynnä lankonsa Willyn eli William Thomas Orde-Powlettin. (Jaarli kutsuu lankoaan päiväkirjassa myös Billyksi.) He söivät päivällistä Station -hotellissa ja yöpyivät laivalla, joka oli Wilson Line -yhtiön omistama 1700:n tonnin höyryalus S.S. Orlando. Laiva oli jaarlin mukaan ‘varsin mukava, vaikkei kovin uusi’. Hän jakoi hytin lankonsa kanssa. Matka alkoi vuoroveden hieman viivästyttämänä lauantai-aamuna 4. päivä heinäkuuta.

Ruotsi

Göteborgiin seurue saapui maanantai-aamuna 6. heinäkuuta. Muodollisuudet sujuivat kitkattomasti. ‘Kreivi Piperin⁴¹ antama (laissez passer-)asiakirja oli hyväksi avuksi, samoin kuin Gustaf Bolanderin, Göteborgin tullin johtajan pojan, tarjoama käytännön apu.’ Jaarli kirjoittaa ja mainitsee ohimennen nähdyn Göteborgin olleen ‘ruma ja siisti’. Seurue jatkoi saman tien junalla Tukholmaan.

Ruotsin maaseutua jaarli kehuu siistiksi ja tekee huomioita järvistä ja metsistä. Tukholmassa sattuu hupaisa sekaannus rautatieasemalla. Englantilaiset nostavat matkatavaransa väärään hevosvaunuun ja joutuvat kasaamaan itse koko kuorman kahdesti. He majoittuvat ‘mukavaan ja upeaan’ Grand Hoteliin. Varakreivitär Galwayn Göteborgiin unohtunut laukkukin saadaan takaisin. Tukholmassa he tapaavat Kööpenhaminaan matkaavan Ronald Gover -nimisen tuttavan ja pestaavat päiväkirjassa ainoastaan lempinimellä ”W. Kidly” esiintyvän ‘palvelija-kokin ja yleismiehen’, jonka kansallisuus jää epäselväksi. Kaikesta päätellen Kidly seuraa englantilaisia koko matkan ajan, esiintyyhän hän myös Oulujoella otetuissa valokuvissa. Orde-Powlettin laivamatkan aikana äityneeseen noidannuoleen haetaan lääkärihoitoa, ja seuraavat kaksi päivää käytetään Tukholman katselemiseen. Kuninkaanlinna näyttää jaarlin mielestä ‘suunnattoman suurelta teerasialta’. He aterioivat perinteikkäässä Hasselbackenin⁴² ravintolassa: ‘Paikallinen ruoka on hyvää ja huolella tehtyä... Grand Hotelin keittiömestari on ranskalainen...metsämansikat ja jäähdytetty kerma - suosittu paikallisherkku - erinomaista.’

Matka kohti pohjoista jatkuu 10. heinäkuuta Norra Sverige -höyrylaivalla. Matkalla poiketaan Gävlessä (jaarli kirjoittaa toki vielä Gefle), jonka puutavarakaupasta ja kirkosta on joitakin mainintoja. Samoin jaarli tietää, että kaupunki paloi 15 vuotta aiemmin⁴³. ‘Laivassa on vain yksi matkustusluokka - suurenmoisen siisti ja mukava, joten me matkustajat possuilemme enemmän tai vähemmän kaikki yhdessä ja muodostamme varsin sekalaisen seurakunnan.’ Seuraavana aamuna he näkevät ‘sievästi sijoittuvan Sundsvallin pikkukaupungin, jossa on noin 8000 asukasta. Sitä ympäröivät korkeat, puita kasvavat kukkulat⁴⁴, joiden rinteillä on siellä täällä huviloita. Otimme hiilen tilalle polttopuuta... jokisuulla lohen verkkokalastusta. Saaliit tänä vuonna suuria. Yötä ei myöskään käytännössä enää ole - aurinko laskee noin 10:n aikoihin ja nousee 1:n aikaan. Siinä välilläkin taivaan täyttää suurenmoinen jälkihohde. Ilma on ihastuttavan puhdasta, vilpoisaa merellä, lämmintä maalla...’

Matkan varrella laivaan nousee noin satapäinen joukko ruotusotamiehiä, jotka jaarlin sanojen mukaan ‘onneksi jäivät pois Skellefteåssa’. Jaarli kuvaa heidät vahvoiksi ja lujan näköisiksi miehiksi, joskin kurittomiksi. Kaikilla heillä oli viinapullo muassaan ja useat olivat aika pöhnäisiä. Tunnustustakin liikenee: ‘...perusaineksena uskon heidän kuitenkin olevan parempia kuin omamme.’ Vanhan Imperiumin upseerin sanomana varsin mairitteleva lausunto. Jaarli kertoo myös Ruotsin ruotusotamiesjärjestelmästä⁴⁵ vuotuisine harjoituksineen sekä asunto- ja maaetuineen. Laiva poikkesi Piitimessä (Piteå) 13. päivän iltana, ja lyhyen kävelyretken aikana seurue kohtasi myös paikallisen hääseurueen: ‘...morsiamella oli kruunu päässään.’ Jaarli toteaa. Ennen määränpäätä, Haaparantaa, laiva poikkesi luotsin tarkasti opastamana vielä Luulajassa (Luleå) ja Nedre Kalixissa (Ala-Kainuu/Ala-Kalix). Jaarli kuvaa vesistöä vaikeakulkuiseksi. Salmi(s), Haaparannan satama- ja lastauspaikka on kaupungista noin 10:n kilometrin päässä ja loppumatka tehtiin vaivalloisesti hevospelillä. Samoin yöllinen siirtyminen Tornioon, josta matka jatkui toisella pikkuruisella höyrypurrella.

Saapuminen Suomeen - Oulun kautta Oulujoelle

Aamuyöllä 14. heinäkuuta he nousivat Torniossa Ouluun menevään laivaan. Hyttyset olivat shokeeraava kokemus. Jaarli ja Orde-Powlett selvisivät vähemmillä puremilla. George eli Varakreivi Galway laski pelkästään toisesta säärestään peräti 107 puremaa, huolimatta paksuista ‘knicker-bocker-sukistaan’. Venäläinen tullivirkamies ei suuriruhtinaskunnan puolella ollut kovin virkaintoinen vaan hän halusi vain takaisin nukkumaan. Jaarli sanoo, että Venäjän suurlähetystön heille antama kirje saattoi myös olla rutiinia nopeuttava tekijä. Venäläinen tullimies osasi tuskin lukea, mutta jaarli sai apua vanhalta venäläiseltä juutalaiselta, joka oli ollut polttamassa ‘mitä saastaisinta tupakkaa⁴⁶’ matkustajasalongissa. Yönsä englantilaiset nukkuivat laivassa täysissä pukeissa.

Matkalla Torniosta Ouluun jaarli ei tee kovin paljon muistiinpanoja, eikä myöskään nimeä pienen höyrypurren pysähtymispaikkoja. Kemijoen suuta hän kuvaa adjektiivilla fine - hieno ja mainitsee, että eri paikoista laivaan otettiin kuljetettaviksi ‘upeita lohia, joita paikalliset asukkaat olivat verkoillaan pyytäneet.’ He saapuivat Ouluun 14. päivä kello 8.15 illalla. Jaarli käyttää kaupungista tietysti ruotsalaista Uleåborg -nimeä. Hän ei kerro juuri mitään kaupungin ulkonäöstä. Vuonna 1882 riehuneen, keskustan tuhonneen tulipalon jäljet oli kaiketikin saatu korjattua, ja noin 10 000:n asukkaan kaupunki antoi asiallisen vaikutelman. Laivamatka oli kaikesta päätellen rasittava, sillä jaarlin mukaan ‘...kukaan meistä ei ollut oikein kunnossa. Laiturilla kohtasimme erittäin ystävällisen kapteeni Eckholmin⁴⁷, joka järjesti asiat puolestamme. Ensi töiksemme ryntäsimme peseytymään ihastuttaviin kylpyihin⁴⁸, jotka olivat erittäin elähdyttäviä.’

Jaarli antaa myös peruskuvauksen arkisemmasta ravintolaruokailusta ja seisovan pöydän alkupaloista. Hän puhuu päiväkirjan tässä vaiheessa ravintolasta nimeltä ‘Café Rattaan’, mutta kirjoitusvirheestä huolimatta kyseessä on tunnistettavasti Oulun harvoihin oikeisiin ravitsemusliikkeisiin lukeutuva Ravintola Raatti. ‘Suomalaiset, kuten ruotsalaiset (ravintola)päivälliset eivät ole (niin) viehättäviä - ennen istuutumista syödään kaikenlaisia pikkupaloja sivupöydältä - raakaa lohta⁴⁹, sardiineja, anjoviksia, kaviaaria⁵⁰ jne. Päällepäätteeksi otetaan lasillinen snapsia(!).’ Seurueen majapaikka Oulussa on myös selvitettävissä topografisen pohdiskelun avulla. Jaarli käytää siitä sanaa lodging house - majatalo/matkustajakoti. Hän ilmoittaa sen sijainneen ‘vastapäätä postitoimistoa’. Jaarlin hyväksi ja siistiksi mainitsema majatalo on Mathlinin neitien täysihoitola-hotellina tunnettu rakennus, nyttemmin tietysti jo hävitetty, kuten pääosa vanhan Oulun muistorikkaista taloista. Mathlinin neitien hotelli ja salonki sijaitsi Kauppurien- ja Aleksanterinkadun kulmassa. Vastapäätä nykyistä, ”Kaarlenholvina” tunnettua kaksikerroksista kivirakennusta. Jaarli ei kerro nimiä tai osoitteita, joten hänen mainintansa ‘vastapäisestä postikonttorista’ ratkaisi ongelman. Postikonttori sijaitsi tuolloin Kaarlenholvin talossa⁵¹. Oulussa oli tuolloin toinenkin mainitsemisen arvoinen majatalo - Appelgrenin kievari ja salonki⁵². Se puolestaan sijaitsi Iso- ja Hallituskadun kulmassa - samalla paikalla kuin nykyinen Oulun Osuuspankin talo. Mathlinin neitien täysihoitola oli suomenmielisten kokoontumispaikkoja ja sitä sanotaankin Oulun suomalaisen klubin ”kehdoksi”⁵³. Paikallinen lehdistö - itse asiassa vain Uleåborgs Tidning - huomio korkeasäätyiset vieraat muiden matkustavaisten joukossa otsikolla Resande - Matkustavaisia⁵⁴.

³⁹ Otteet päiväkirjasta - kursivoidut tekstiosuudet sitaateissa - ovat tämän artikkelin kirjoittajan tekemiä valikoituja, suoria käännöksiä.
⁴⁰ Kopiot päiväkirjasta on lähettänyt Scarbrough’n nykyinen eli 12. jaarli. Norjaa käsittelevä osuus on kirjassa kuulemma varsin laaja ja jatkuu seuraavan vuoden puolelle.
⁴¹ Jaarli tarkoittaa kreivi Karl Edvard Vilhelm Piperiä (1820 - 1891), tuolloista pitkäaikaista Ruotsin Englannin-lähettilästä.
⁴² Perinteikäs Hasselbackenin ravintola sijaitsee Tukholman Djurgårdenissa, joka Carl Mikael Bellmanin ajoista lähtien on ollut urbaanissa perinteessä idyllisen ulkoilmaelämän vertauskuva. Eri vaiheissa 1800-luvulla rakennettu ravintola kohosi Ruotsin tunnetuimpien joukkoon 1800-luvun puolivälin jälkeen kondiittori Vilhelm Davidsonin (1812 - 1883) omistajakaudella.
⁴³ Kaupunki paloi vuonna 1869.
⁴⁴ Södra och norra stadsberget.
⁴⁵ Ruotu(sotamies)järjestelmä oli Ruotsissa voimassa aina vuoteen 1901. Suomesta se hajotettiin 1810 ja pataljoonat lakkautettiin lopullisesti vuonna 1867.
⁴⁶ Kyseessä on luultavasti kautta aikojen tunnettu halpa ja ikävän hajuinen, venäläinen tupakkalaji - mahorkka.
⁴⁷ Jaarli kirjoittaa sukunimen hieman väärin. Kyseessä on Oulun historiassa hyvin tunnettu merikapteeni Alfred Ekholm (1839 - 1912). Ekholm oli laajalti maailman meriä purjehtinut ammattimies ja toimi parkkilaiva ”Salmin” päällikkönä ennen kuin hänet nimitettiin Oulun merikoulun vt. johtajaksi vuonna 1871 ja seuraavana vuonna vakinaiseksi. Tässä virassa hän toimi kaikkiaan 39 vuotta jääden eläkkeelle vuonna 1910. Hän perusti myös Oulun Purjehdusseuran vuonna 1881. Ekholm oli taustansa ja asemansa vuoksi sopiva englantilaisten paikalliseksi yhteyshenkilöksi. Hän oli ennen merikouluun siirtymistään purjehtinut myös paljon Englantiin ja Amerikkaan. Ks. Kustaa Hautala, Oulun kaupungin historia IV, Oulun Kaupunki, Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva, Oulu 1976, s. 524.; P.W. Snellman, Oulun laivoja ja laivureita 1816 - 1875, Kaleva, Oulu 1974, s. 176.
⁴⁸ Mahdollisesti Linnansaaren tuolloin uutukainen (avattu 1884) ja korkeatasoisimmaksi mainittu yleinen sauna.; Kustaa Hautala, Oulun kaupungin historia V, Oulun Kaupunki, Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva, Oulu 1982, s 447.
⁴⁹ ‘Raaka’ lohi on tietysti graavisuolattua lohta, jota angloamerikkalaiset ja ranskalaiset ovat kautta aikojen kummastelleet, siinä missä sopivan suolauksen kypsyttämä kala on ollut tuttua skandinaaveille ja venäläisille, sekä tietyssä määrin myös pohjoissaksalaisille.
⁵⁰ Lukuun ottamatta ruotsalaisia ensimmäisen luokan ravintoloita, jaarlin tarkoittama ”kaviaari” on todennäköisimmin muualla matkan varrella - Suomessa - ollut jotakin sesongin mukaista mätiä. Heinäkuun puoliväli ei Oulun seudulla ole varsinaista mätiaikaa, joten kyseessä on ehkä ollut vahvemmin suolattu säilyke.
⁵¹ Atte Kalajoki, Kulmatontti ja kivitalo - Kaarlenholvi (pienoishistoriikki), 4. painos, Oulu 1980, s. 9.
⁵² Atte Kalajoki, Oulun taloja ja tarinoita, Oy Liiton Kirjapaino, Oulu 1989, s. 61-66. Oulussa käsite salonki tarkoitti tilavaa juhlatilaa, -huonetta, jota vuokrattiin seuraelämän tilaisuuksiin. Tällaiset salongit löytyivät niin Appelgrenin kuin Mathlinin talostakin ja ne olivat 1800-luvun seuraelämän keskeisiä paikkoja ennen Hotelli Seurahuoneen eli Susiteetin valmistumista 1886-87. Vrt. Pertti Juvani, Appelgrenin ja Mathlinin salongit, Valkean kaupungin vaiheet, Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys(Roi), Gummerus Oy, Jyväskylä 1989, s. 342 -346.
⁵³ Valde Näsi, Oulun Suomalainen Klubi 1876 - 1976, Oy Liiton Kirjapaino, Oulu 1976, s. 15, kuvaliite sivu 1.
⁵⁴ Uleåborgs Tidning n:o 29, måndagen den 20.7. 1885, Resande: ‘...Grefve Galnay m. Grefvinna, Hertigen of Scarbough och Herr Powlett från England...’. Galwayn ja Scarbrough’n nimet ja aatelisarvot on kirjoitettu väärin - G:sta on tullut kreivi ja S:sta peräti herttua! W.T. Orde-Powlett menetti taas uutisoitaessa osan sukunimestään.

Markus H. Korhonen

▲Alkuun

Viktoriaaninen loma Pohjolassa - Lordeja Oulujoen koskissa osa II (4.8.2010)

(Kirjoitus julkaistaan kuudessa osassa, seuraava osa 11.8.)

Scarbrough’n 10. jaarli

Vuoden 1885 kesällä Niskakoskelle saapuneista lordeista kaikkein korkein aatelisarvo oli herralla nimeltä Aldred Frederick George Beresford Lumley¹⁸, Scarbrough’n 10. jaarli, Lumleyn varakreivi ja paroni Lumley of Lumley Castle. Lisäksi hänellä oli vanha irlantilainen arvonimi - varakreivi Lumley of Waterford. Hän oli syntynyt Yorkin kreivikunnassa, suvulle kuuluvassa Tickhillin linnassa 16. päivä marraskuuta 1857. Hän oli isänsä, Richard George Lumleyn, Scarbrough’n 9:nnen jaarlin toinen, mutta ainoa eloonjäänyt poika ja perillinen. Jaarlin arvon hän peri isänsä jälkeen vuonna 1884. Koulutuksensa hän sai Etonin tunnetussa poikakoulussa, ja sen jälkeen hänestä tuli ratsuväen upseeri. Hän palveli husaarijoukoissa, joista erosi vuonna 1883. Hän sai Yorkshire Dragoons Yeomanry-ratsukaartin¹⁹ everstin arvon vuonna 1891. Jaarli hoiti vuosina 1892 - 1904 Yorkshire’n West Ridingin kreivikunnan Lord Lieutenantin (edustuksellista hallinto-) virkaa, ja vuonna 1900 hän otti osaa Etelä-Afrikassa käytyyn buurisotaan. Hänet nimitettiin Kuningas Edward VII:n adjutantiksi vuonna 1902. Vuosina 1917 - 21 hänellä oli toimi eräiden sotaväenosien ylitarkastajana.²⁰ Hänelle myönnettiin mm. Kylpyritarikunnan²¹ ritarimerkki, myöhemmin komentajamerkki ja vuonna 1921 Brittiläisen Imperiumin ritarikunnan suurristi. Vuosina 1923 - 43 hän oli myös Englannin Pyhän Johanneksen Ritarikunnan²² Vouti ja Alipriori. Kyseisestä ritarikunnasta hänellä oli suurristin komentajamerkki. Kenraalimajurin (kunnia-)arvon hän sai vuonna 1921. Suurin kunnianosoitus Scarbrough’n 10:nnen jaarlin osaksi lankesi 7. päivä kesäkuuta vuonna 1929, jolloin hänet lyötiin legendaarisen Sukkanauharitarikunnan ritariksi.

Scarbrough’n suku oli myös erinomaisen vanhaa. Varsinainen sukunimi - Lumley - on kotoisin lähes tuhannen vuoden takaa, keskiaikaisen Durhamin hiippakunnan Lumley on the Wear-nimisestä kylästä. Suvun kantaisäksi mainitaan Osbert de Lumleyn poika Liulph, joka nautti suurta mainetta Englannin viimeisen anglosaksikuninkaan, Edward Tunnustajan (kuoli 1066) valtakaudella. Liulph oli avioitunut Northumberlandin jaarli Alfredin tyttären, Algethan kanssa. Synkkä tarina kertoo, että Liulphin murhautti Durhamin piispan kappalainen nimeltä Leoferiso. Murha synnytti Durhamin asujaimistossa syvän raivon, ja kostotoimissa saivat surmansa niin kappalainen kuin Durhamin piispakin. Liulphin poika Uchted de Lumley jatkoi sukua ja vakiinnutti sukunimen. Suvun ensimmäiseksi edustajaksi parlamenttiin vuosina 1384 - 99 kohosi ritari, Sir Ralph de Lumley, joka sai kuningas Rikhard II:lta luvan muuttaa silloisen Lumleyn kartanon oikeaksi linnaksi. Lordi John Lumley puolestaan oli yksi niistä pääreistä, jotka vuonna 1530 allekirjoittivat paavi Clemens VII:lle osoitetun kirjeen, jossa varoitettiin seurauksista, joita paavin ja Englannin valtaistuimen välille koituu, mikäli kuningas Henrik VIII:lle ei myönnetä avioeroa. Irlantilainen varakreivin arvo suvulle suotiin vuonna 1628, englantilainen varakreiviys 1689 ja korkein, eli englantilainen jaarlin arvo, vuonna 1690.²³

Jaarli avioitui vuonna 1899 leskirouva Lucy Cecilia Ashtonin (o.s. Gardner) kanssa. Avioliitto jäi lapsettomaksi. Suvun omistamista kiinteistöistä tärkeimmiksi mainitaan Sheffieldin itäpuolella sijaitsevat Sandbeck Parkin kartano ja Tickhillin linna sekä Durhamissa oleva Lumleyn linna ja Lincolnin kreivikunnassa oleva Glentworthin kartano. Maaomaisuutta oli edellisen jaarlin kuollessa (1883) ollut kaiken kaikkiaan 21 689²⁴ eekkeriä. Scarbrough’n 10. jaarli kuoli 86:n vuoden iässä 4. päivä maaliskuuta vuonna 1945. Jaarlin arvon peri hänen veljensä poika. Scarbrough’n kreivitär oli kuollut jo 1931.

Galwayn 7. varakreivi

Matkatovereista ikänsä puolesta vanhin oli irlantilainen lordi George Edmund Milnes Monckton-Arundell²⁵, 7. Galwayn varakreivi ja Killardin paroni. hän oli syntynyt Englannin Middlesexissä 18. päivänä marraskuuta vuonna 1844. Scarbrough’n jaarlin tavoin hän kävi Etonin koulua vuosina 1858 - 63. Lisäksi hän suoritti Oxfordin Bachelor of Arts -perustutkinnon (HuK:a vastaavan) lisäksi arvosanoja lakitieteessä ja uudenajan historiassa vuonna 1866, sekä Master of Arts -tutkinnon (FK/FM:a vastaavan) vuonna 1877. Siitä syystä, että Galway kuului Irlannin aateliin, hänen oli mahdollista toimia konservatiivien kansanedustajana (pohjoisen Nottinghamshire’n vaalipiiristä) Parlamentin Alahuoneessa vuosina 1872 - 85. Englantilainen arvonimi olisi puolestaan ollut este. Englantilaisen päärin arvon hän sai parlamenttiuransa jälkeen vuonna 1887, jolloin hänestä tehtiin paroni Monckton of Serlby²⁶. Opintojensa ja poliittisen uransa ohella myös Galway ehti toimia Kuninkaallisen (vapaaehtoisen kunnia-)henkivartiokaartin adjutanttina²⁷ kolmen hallitsijan aikana: kuningatar Viktorian viimeisinä vuosina 1897 - 1901 sekä tämän seuraajien Edward VII:n 1901 - 10 ja Yrjö V:n 1910 - 20 hallituskausilla. Vuonna 1903 Galwaylle myönnettiin siviiliansioista Kylpyritarikunnan komentajamerkki. Vuonna 1879 hän avioitui neiti Vere Goslingin kanssa ja avioliitto kesti aina varakreivittären kuolemaan, vuoteen 1921. Varakreivitär oli mukana Suomen-matkalla ja osallistui itsekin kalastamiseen. Myös Galwayn pariskunta eli luokalleen ominaisella tavalla, joka on suomalaisille tuttu lähinnä kirjoista ja elokuvista. He kävivät muun muassa Intiassa, jossa molemmat osallistuivat myös suurriistan metsästykseen.²⁸ Perheen omistuksiin kuului paitsi Serlby Hall-niminen kartano Nottinghamshiressä, Bawtryn pikkukaupungin lähistöllä, myös 7008²⁹ eekkeriä maata. Galwayt olivat myös Scarbrough’n naapureita, sillä Serlby Hallista on matkaa Sandbeck Parkiin vain neljä mailia. 7. varakreivi Galway kuoli 7. päivä maaliskuuta vuonna 1931. Suvut pitivät yhteyttä vielä kahden sukupolven ajan kunnes 7:nnen varakreivin pojanpoika kuoli vailla omaa miespuolista perijää. Tämän jälkeen sukukartano myytiin, ja arvonimi siirtyi kaukaiselle serkulle.³⁰ Galwayn suvun kantaisänä pidetään erästä 1300-luvun alussa vaikuttanutta Simon Moncktonia, joka oli luultavasti kotoisin Moncktonin kylästä, Boroughbridgen läheltä, Yorkin kreivikunnasta.³¹ Suku on 1900-luvun jälkipuoliskolla myynyt Englannissa olevat kiinteistöt, kuten Serlby Hallin kartanon. Suvun nykyinen päämies - 12. Varakreivi - asuu Ontariosssa, Kanadassa.³²

William Thomas Orde-Powlett (myöhempi 4. paroni Bolton)

Seurueen kolmas aatelismies oli William Thomas Orde-Powlett³³, vuodesta 1895 lähtien 4. paroni Bolton (of Bolton Castle); muita arvonimiä ei suvulla ollut. Suomen-matkansa aikana hän ei vielä ollut lordi Bolton eli paroni Bolton, vaan hän oli isänsä, 3:nnen paronin eläessä oikeutettu arvonimeen The Honourable - kunnianarvoisa³⁴. Hän oli syntynyt Bolton Hallin kartanossa 31. päivänä tammikuuta 1845. Orde-Powlett oli Scarbrough’n jaarlin lanko. Hän oli vuonna 1868 avioitunut tämän kymmenen vuotta vanhemman sisaren, Lady Algitha Fredrica Mary Lumleyn kanssa. Orde-Powlett oli Etonin hienostokoulun kasvatti, kuten lankonsa Scarbrough ja kolmaskin matkatoveri, varakreivi Galway. Lisäksi hän oli opiskellut Cambridgen Trinity Collegessa. Sotilasarvoltaan hän oli varhain, jo vuonna 1862, husaarikornetti. Hänet kutsuttiin vuonna 1903 arvostetun Society of Antiquaries of Londonin jäseneksi. Poliittiselta kannaltaan hän lukeutui konservatiiveihin. Liekö sitten ollut Boltonin perheen huomattavan varallisuuden ansiota, hän ei antautunut millekään erityiselle uralle. Hänen isänsä kuollessa (1895) pesän arvo oli 224 590 puntaa. Lisäksi omistuksiin kuului monia huomattavia kiinteistöjä. Historiallisin niistä lienee Bolton Castle - Boltonin linna, joka sijaitsee Leyburnissa, pohjoisessa Yorkshiressa. Rakennuksena Bolton Castle oli eräs Englannin keskiajan ihmeistä. Sen rakennutti 1300-luvun lopussa kuningas Rikhard II:n kansleri Sir Richard Scrope, ja valmistuttuaan sitä pidettiin äärimmäisen loisteliaana. Keskiaikaiseksi kivilinnaksi se edusti todellista huipputeknologiaa viemäreineen ja lukuisine toiletteineen, jotka olivat sellaisenaan käytössä aina kuningatar Viktorian päiviin asti.³⁵ Tänä päivänä linna on avoinna yleisölle, ja se on myös tarjonnut oivan kuvauspaikan moniin historiallisiin elokuviin. Muista Boltonien asumuksista mainittakoon Hackwood Parkin kartano Basingstoken kaupungin lähellä Hampshiressä ja Bolton Hall niinikään pohjoisessa Yorkshiressa, Bedalen lähistöllä. Maaomaisuutta oli 1880-luvulla peräti 29 221³⁶ eekkeriä.

Kalastavista lordeista William Thomas Orde-Powlett otti todennäköisesti pääosan matkalla otetuista valokuvista. Hän kuoli 14. elokuuta 1922, kolme vuotta vaimonsa jälkeen. Orde-Powlettin suku on ensisijaisen arvonimensä puolesta (paronisukuna) matkaseurueen nuorin, Boltonin 5. herttua Charles Paulette (Powlett) kuoli vuonna 1765 vailla avioperillistä. Häneltä jäi kuitenkin - kuten kaunis termi kuuluu - luonnollinen tytär Jean Mary (May), joka peri pääosan viimeisen Boltonin herttuan huomattavasta omaisuudesta. Jean-Mary avioitui vuonna 1778 Thomas Orde -nimisen herran kanssa. Kaksi vuotta Jean-Maryn kuoleman jälkeen aviomiehestä tuli vuonna 1797 Boltonin 1. paroni. Tuolloin myös muodostettiin kaksiosainen sukunimi Orde-Powlett. Arvonimi siirtyy suvussa aina vanhimmalle miespuoliselle perilliselle.³⁷ Muiden esi-isien joukosta löytyvät puolestaan mainitun Bolton Castlen rakentanut Scropen paronien suku, joka sammui 11:een paroni Scropeen vuonna 1645. Hän jätti omaisuuden aviottomalle pojalleen Johnille, jonka sisar Mary avioitui Charles Powlettin, myöhemmän Winchesterin 6:nnen markiisin kanssa 1650-luvulla.³⁸

¹⁸ Henkilö- ja elämäkertatiedot perustuvat teokseen The Complete Peerage or a history of the House of Lords and All its Members from the Earliest Times, Vol XI, Scarbrough, The St Catherine Press, London 1949, s.514-516.
¹⁹ Kyseessä on vapaaehtoinen, ei aktiivipalveluksessa oleva kunniakaarti, joka osallistuu tarvittaessa seremonioihin Sana yeomanry on vanhaa perua ja viittaa ”itsellisiin talonpoikiin”, myöhemmin juuri vapaaehtoiseen henkikaartiin.
²⁰ Director-General of Territorial and Voluntary Forces
²¹ Englanniksi: The Honourable Order of the Bath. Nimi viittaa keskiaikaiseen puhdistautumisseremoniaan -ritarikylpyyn, jossa valitut kävivät ennen ritariksilyöntiä. Kylpy symboloi siis hengellistä purifikaatiota.
²² Order of St. John of Jerusalem - Bailiff Grand Cross and Sub-Prior.
²³ Sir Bernard Burke, Scarbrough, Dictionary of the Peerage and Baronetage, Harrison & Sons, London 1888, s. 1230
²⁴ Noin 8 700 ha.
²⁵ The Complete Peerage jne. Galway, 615-616.
²⁶ Galwayn tapauksessa on kyse ns. ”Riemujuhla” -päärinarvosta (”Jubilee” peerage), joita tuona vuonna kuningatar Viktorian 50-vuotisen hallituskauden johdosta myönnettiin.; The Complete Peerage, s 616.
²⁷ Yeomanry A.D.C. Vastaavalla tavalla kuin Scarbrough’n jaarlikin Yorkshire Dragoons Yeomanry-ratsujoukoissa.
²⁸ Galwayn 7:nnen varakreivipariskunnan pojantyttären, Lady (Isabel) King of Wartnabyn kirje tämän artikkelin tekijälle 7. lokakuuta 1999.
²⁹ Noin 2 800 ha.
³⁰ Richard Alfred Lumleyn (s. 1932), Scarbrough’n nykyisen eli 12:nnen jaarlin kirje tämän artikkelin tekijälle 20. maaliskuuta 1997. Nykyinen jaarli on 10:nnen jaarlin veljen pojanpoika, ja hän hallitsee suvun päämiehenä tätä nykyä Sandbeck Parkia ja muuta omaisuutta.
³¹ Sir Bernard Burke, Galway, s. 582.
³² Charles Mosley (toim.) Burke’s Peerage & Baronetage, Galway, 106th Edition, Burke’s, London 1999, s.1120-1125; George Rupert Moncktonin (s. 1922), Galwayn nykyisen eli 12:nnen varakreivin kirje tekijälle 7. syyskuuta 1999.
³³ The Complete Peerage, Bolton, s. 217.; Debbrett’s Illustrated Peerage, St. Martin’s Press, London 1990, s. 135; Debrett’s Peerage Ltd-kustantamon pääriasioista vastaavan toimittajan, David 34 Williamsonin antamat tiedot 17. helmikuuta 1999.
³⁴ Yleensä kyseistä epiteettiä ei käännetä suomeksi.
³⁵ Boltonin suvun perijän, The Hon. Harry Orde-Powlettin sihteerin, Melanie Devinen (B.A.) kirjallinen selonteko artikkelin kirjoittajalle 20. lokakuuta 1999 sekä linnan vieraiden käyttöön painettu historiikki ”Bolton Castle”, s. 2.
³⁶ Noin 11 799 ha.
³⁷ Sir Bernard Burke, Bolton, s. 151.
³⁸ ”Bolton Castle”, s. 29-30.

▲Alkuun

Viktoriaaninen loma Pohjolassa - Lordeja Oulujoen koskissa osa I (28.7.2010)

(Kirjoitus julkaistaan kuudessa osassa, seuraava osa 4.8.)

Oulujokivartisessa perinteessä tunnetaan tarinoita menneiden aikojen säätyläisistä, jotka saapuivat pitkien matkojen takaa kalastamaan valjastamattoman joen koskissa ja suvannoissa. Urheilukalastusperinne jatkui aina sotavuosiin saakka. Tämän päivän näkökulmasta kalastajien kansainvälisyysaste saattaa tuntua jopa yllättävältä. Perimätiedot kertovat väljästi ‘lohiloordeista’. On ymmärrettävää, että ajan myötä ihmisten mielikuvissa varsin monet kalastavat herrasmiehet saivat ansiottomasti päärin arvon. Oikeita päärejä kuitenkin oli eksoottisten matkailijoiden joukossa. Alkusysäyksenä moniaille tarinoille on lienee ollut matka, jonka teki kolme aatelisherraa ja yksi lady: Scarbrough’n 10. jaarli, Galwayn 7. varakreivi ja -kreivitär sekä William Thomas Orde-Powlett, myöhempi 4. paroni Bolton. He viipyivät lähes kaksi viikkoa Vaalassa vuoden 1885 heinäkuussa. Eräissä tutkimuksissa sivutaan heidän käyntiään Niskakoskella. Samoin muutamia, luultavasti heidän itsensä Suomeen lähettämiä valokuvia on julkaistu¹. Päärien jälkeläisiltä ja englantilaisista arkistoista löytyy tarkempia tietoja; myös seikkaperäinen kuvaus koko matkasta Scarbrough’n jaarlin aiemmin tutkimattoman päiväkirjan ja valokuva-albumin muodossa. Tässä artikkelissa kerrotaan tarkemmin lordeista, heidän taustoistaan sekä matkasta Ruotsissa ja Suomessa. Keskeisenä osana on Scarbrough’n 10:nnen jaarlin matkapäiväkirja, josta välittyy aikakauden säätyläisturistien rutinoitunut ja kiireetön tapa matkustaa.

Käsitys siitä, että aidot viktoriaanit ja brittiläisen imperiumin rakentajat ovat innokkaita matkustamaan ja luontevia oudossakin ympäristössä, saa vahvistusta mainittujen lordien tarinasta. Englantilaisia tiedetään olleen urheilukalastajina Oulujoella jo 1870-luvulla, ja varsinaisen innostuksen sanotaan alkaneen seuraavalla vuosikymmenellä. Heitä tiedetään olleen 1890-luvulla jo ‘parikymmentä vuosittain’. Englantilaiset olivat ulkomaalaisista vieraista suosituimpia, sillä he maksoivat parhaimmat palkat, antoivat hienoimmat sikarit ja juomat isännille sekä palkkaamilleen soutumiehille. Suurimmillaan englantilaisten urheilukalastajien määrä on luultavasti ollut molemmin puolin 1920-lukua.² Eräs mielenkiintoisimmista englantilaisvieraista lienee ollut Englannin siirtomaajoukoissa Egyptissä toiminut lääkintäupseeri nimeltä John Godfrey Rogers³, joka kävi perimätiedon mukaan oletettavasti jopa kymmenenä kesänä Niskakoskella, majoittuen siellä rouvansa kanssa Lamminahon taloon.⁴ Yksi nyttemmin museoidun talon kamareista on nimetty hänen mukaansa. Rogers - jota kutsuttiin myös ”Rogers-pashaksi” - oli hyvin asiantunteva urheilukalastaja. Hän otti kantaa Oulujoella tapahtuvaan kalastukseen, aikarajoituksiin arvostellen toimintaa, jonka hän mielsi ryöstökalastukseksi. Rogers kirjoitti asiasta mm. oululaiseen Louhi-lehteen ja sai aikaan innokasta yleisönosastokirjoittelua.⁵ Rogers oli kiinnittänyt huomiota kalastusaikoihin jo 1892, jolloin hän kirjoitti asiasta Oulun Merikoulun johtajalle, ja kehotti tätä esittelemään asiaa viranomaisille.⁶

Englantilaisten ja lordien tulo näinkin ”eksoottiseen” ja tuolloin varsin vaikeapääsyiseen paikkaan selittynee osin Oulun asukkaiden laajoilla henkilötason yhteyksillä, joita oli aikojen saatossa syntynyt. Tervakaupan kulta-aika alkoi 1800-luvun lopulla kuitenkin jo hiipua ja kansainväliset yhteydet vähentyä. 1900-luvulla nuo kontaktit vaipuivat yleisestä tietoisuudesta unholaan. Ajan myötä tilalle tuli myös käsitys ainaisesta eristyneisyydestä: harhakäsitys, joka yhä vielä leimaa alueellista ajattelua ja pinnallista menneisyyskuvaa. Englantilainen aatelisjärjestelmä puolestaan on omaamme ja pohjoismaista käytäntöä huomattavasti monitasoisempi. Lisäksi on ymmärrettävä, että jokainen gentleman ei tietenkään ole automaattisesti lordi, mutta jokaisella lordilla on usein tavallista paremmat edellytykset olla gentleman. Lordeja puolestaan on monenlaisia. Ensin on syytä selvittää, mitä englantilaiset arvonimet ja lordina oleminen tarkoittavat.

Keitä ovat lordit ja päärit?

Lordi (lady) on useimmille tuttu arvonimi ja se tarkoittaa Englannin, Skotlannin tai Irlannin ylhäisaateliin (Nobility) kuuluvaa henkilöä. Itse sana tarkoittaa alunperin leivänantajaa⁷. Lyhyesti esitettynä: englantilaisen käytännön mukaan kunkin ylhäisaatelisen suvun päämiehellä on oma, perinnöllinen paikkansa Englannin parlamentin ylähuoneessa (House of Lords). Ylhäisaatelin jäsenet muodostavat pääreiksi kutsutun ryhmän ja käsitteen, joka on englanniksi peers, peerage. Sana tulee latinan sanasta pares - samankaltainen (vertaistensa joukossa)⁸. Nimitystä voidaan käyttää epävirallisesti myös ylähuoneen jäsenistä. Alkujaan pääriys oli juridinen käsite, oikeusperiaate, jonka mukaan vain samanarvoiset saattoivat tuomita toisiaan. Se oli 1300-luvulla läänitysherraa ja arvovaltaista kuninkaan vasallia tarkoittava arvonimi. Rikhard II:n ajoista lähtien arvoja alettiin myöntää palkkioiksi erityisansioista.⁹ Englannin päärit jakautuvat viiteen eri arvoluokkaan, joista ylimpään kuuluvan henkilön arvonimi on herttua (Duke). Herttuan jälkeen seuraavat markiisi (Marquess), jaarli (Earl)¹⁰, varakreivi (Viscount) ja paroni (Baron). Erilliset ryhmänsä muodostavat Skotlannin ja Irlannin päärit, joilla kaikilla ei ollut tai ei ole automaattisesti paikkaa parlamentissa, ellei heidän arvonimiään ollut myönnetty Englannin ja Skotlannin ensimmäisen unionisopimuksen puitteissa (1707 - 1801)¹¹ tai Irlannin kanssa tehdyn toisen unionisopimuksen jälkeen (1801-)¹². Unionin myötä Skotlannille tuli 16 kunkin istuntokauden mittaista eduspaikkaa (Representative Peers) Ylähuoneeseen. Irlannin aatelisto sai 28 elinikäistä eduspaikkaa.¹³ Irlannin itsenäistymisen ja tasavallan perustamisen jälkeen (1921) vanhat Irlannin edustajat ovat poistuneet Ylähuoneesta luonnollisesti. Muut Irlannin ylhäisaateliset jälkeläisineen ovat olleet yksityisiä aatelishenkilöitä, ellei heillä ole erikseen englantilaista arvonimeä, joka oikeuttaa paikkaan Ylähuoneessa.

Herttuoita ei koskaan puhutella lordeiksi. Markiiseja, jaarleja, varakreivejä ja paroneita kylläkin.¹⁴ Samoin näiden nuorempia poikia, vaikka he eivät kuulu enää samaan säätyyn. Heidän kohdallaan lordin arvonimi on käytännön kohteliaisuus¹⁵. Englantilaisiin aatelisarvoihin liittyvä käytäntö tuntee myös suuren määrän erilaisia määreitä ja ilmaisuja, joita on käytettävä eri arvoluokkien yhteydessä; Samoin lisämääreitä ja puhuttelutermejä, jotka ilmaisevat aatelishenkilön perillisen, muiden perheenjäsenten ja aviopuolison aseman kussakin erillistapauksessa. Säännöt vaihtelevat myös riippuen siitä, onko kyseessä kirjoitettu tai lausuttu puhuttelu. Niiden variaatioista selviää jopa puhuttelijan suhde kulloinkin kyseessä olevaan aateliston edustajaan. Näille lukuisille ilmauksille ja termeille ei kaikille ole olemassa suomenkielisiä vastineita. Samalla henkilöllä voi olla useampi arvonimi, tällöin hän käyttää niistä korkeinta. Paronin arvon alapuolella on vielä yksi perinnöllinen arvo - baronetti (Baronet). Baronetit eivät kuulu päärikuntaan eivätkä tietysti Ylähuoneeseenkaan, vaan he muodostavat yhdessä lordien nuorempien poikien ja ritarinarvon saaneiden kanssa alemman aatelisluokan, jota kutsutaan englanniksi nimityksellä Gentry (suom. myös maa-aateli).¹⁶ Päärillä saattaa tietysti olla arvonimiensä joukossa myös baronetin arvo. Aatelisarvoja ei missään tapauksessa voi ostaa, eikä myöskään myöntää muiden maiden kansalaisille. Silloin tällöin eräs maanomistukseen liittyvä ns. Lord of the Manor-nimike, joka on ostettavissa kiinteistön yhteydessä tai erikseen, sekoittaa asiaan perehtymättömiä ulkomaalaisia. Nimikkeen voi myös liittää henkilöasiakirjoihin, mutta aatelisarvo se ei ole. Nimike periytyy feodaaliajalta ja siihen saattaa liittyä myös joitakin käytännön privilegioita, kuten markkinoiden järjestämisoikeus tietyllä paikkakunnalla¹⁷.

¹Esim. kirjassa Entinen Oulujoki (Oulujoki Oy, Helsinki 1954, s. 94-95) sekä Pirkko Sihvon kattavassa, kulttuuri- ja rakennushistoriaa käsittelevässä erikoisteoksessa Lamminaho - Elämää Oulujoen Niskakoskella, Museovirasto, Helsinki 1996. Kirjassa on julkaistu Lamminahon talomuseossa säilyneet kuusi kuvaa (s. 22-23, 24, 62-63 ja 89). Kuvat ovat tulleet taloon oletettavasti kiitoskirjeen mukana Englannista. Kuvaajaksi on merkitty W.T. Orde-Powlett. Suomalaiset lähteet ovat lordien tarkempien henkilötietojen osalta olleet kuitenkin riittämättömiä. Entinen Oulujoki-teos ei mainitse heidän nimiään lainkaan. Sihvo puolestaan on onnistunut selvittämään kahden vieraan säädyn, mutta hänen käytettävissään olleissa lähteissä nimet ovat olleet virheellisessä kirjoitusasussa (Scarborough pro Scarbrough ja Calway pro Galway). Englannin itärannikolla olevan S:n kaupungin ja S:n suvun nimet kirjoitetaan eri tavoin. William-Thomas Orde-Powlettia, myöhempää Boltonin 4:ttä paronia ei taas ole aiemmin tunnistettu lordiksi.
² Entinen Oulujoki, s. 93-95.
³ Kirjallinen tiedonanto Englannin puolustusministeriön historiajaokselta (Miss J. Bandy), 2. marraskuuta 1999; Lieutenant General H.G. Hart, The New Army List, Militia List and Yeomanry Cavalry List for 1894, John Murray, London 1894, s. 721-722. John Godfrey Rogers toimi Egyptissä vuodesta 1871 alkaen, yhteensä yli 20 vuotta.
⁴ J.G. Rogersin kirje merikapteeni Alfred Ekholmille Kairosta 2. kesäkuuta 1894 sisältää vapaamuotoisen viestin matka-aikataulusta sekä mainintoja Lamminahon väestä ja muista paikallisista henkilöistä. Rogers kertoo myös koleravaarasta Arabian Mekassa - seikka, joka saattaa muuttaa suunnitelmia. Terveisiä saa myös kapteenin Lalli-koira. LKT Juhani E. Railon kokoelma, Helsinki.
⁵ Esim. Louhi-lehti 4. lokakuuta 1895. Asiaa sivuttiin myös lehden saman vuoden numeroissa 124, 129, 134, 141 ja 146.
⁶ J.G. Rogersin kirje merikapteeni Alfred Ekholmille 2. joulukuuta 1892. LKT Juhani E. Railon kokoelma, Helsinki.
⁷ Anglosaksinen muoto on hlâford ja siinä yhdistyvät sanat hláf (leipä; nykyenglannilla loaf) ja weard. (valvoja, pitäjä; ward) = ”leivänantaja”. Skotlannissa sanalla laird on sama perusmerkitys. Vanha englannin kieli tuntee myös muodot laverd, lowerd.
⁸ Vrt. suomen sana pari, olla parina jollekulle.
⁹ Geoffrey Henllan White, Peerage, Chambers’s Encyclopædia, Vol. X, G. Newnes Ltd., London 1959, s. 510-513.
¹⁰ Arvonimi jaarli on skandinaavista alkuperää. Jaarlin puolisoa kutsutaan kreivittäreksi, mutta jaarlia ei koskaan kreiviksi. Tanskan kuninkaan Sven Pörhöparran pojasta Knuut Suuresta tuli koko Englannin kuningas vuonna 1016. Hänen valtakaudellaan termi jaarli/earl syrjäytti anglosaksisen arvonimen ealdorman. Esim. E.L. Woodward, History of England, Methuen & Co. Ltd., London 1965, s, 19-20.
¹¹ Tällöin Peerage of Great Britain; P. Montague-Smith, Debrett´s Correct form, Titles and styles of peerage, Debrett´s Peerage Ltd., MacDonald & Co., London 1984, s. 24.
¹² Tällöin Peerage of the United Kingdom.; P. Montague-Smith, s. 25.
¹³ Sir William Ivor Jennings, Parliament; House of Lords, Chambers’s Encyclopædia, Vol. X, G. Newnes Ltd., London 1959, s. 447.
¹⁴ Esim. juuri Scarbrough’n jaarlia voi puhutella Lordi S:ksi, mutta Bedfordin herttuaa ei voi kutsua Lordi B:ksi.
¹⁵ Title by courtesy / a courtesy style
¹⁶ Baronetille kuuluu aina etunimen yhteyteen lisättävä puhuttelu Sir ja sukunimen perään merkittävät kirjaimet Bt. (vanh. Bart.) Esim. Sir John Smith, Bt. Baronettia ei pidä sekoittaa mainittuun, erikseen myönnettävään, ansioperusteiseen ja elinikäiseen ritarinarvoon (knighthood), joka niinikään ilmaistaan samalla, aina etunimeen liitännäisellä Sir-puhuttelulla. Tällöin sukunimen jälkeen ei tietenkään tule lyhennettä Bt. Ks. P. Montague-Smith, Baronet, s. 67-69 ja Knight, s. 72-75.
¹⁷ Lontoossa toimiva Manorial Records Society on pitänyt kirjaa näistä nimikkeistä. Yleensä Lordship of the Manor -tittelit huutokaupataan, ja niiden hinnat ovat viime vuosina liikkuneet 10 000 - 15 000:n punnan paikkeilla. Dod’s Parliamentary Companion Ltd -kustantamon asiantuntijatoimittaja Michael Bedfordin tiedonanto 23. helmikuuta 1999. Kyseiset tittelit ovat haluttuja äkkirikastuneiden nousukkaiden parissa. Lordship of the -manor-nimikkeitä välittävällä huutokauppakamarilla oli vuoden 1999 keväällä myynnissä 34 ”lordin” ja ”feodaaliparonin” nimikettä, joiden hinnat vaihtelivat 6500 - 60 000:n punnan välillä. Russel Miller, (lehtiartikkeli) Manors maketh money, Night & Day, Lontoo 7. helmikuuta 1999, s.12-16.

Markus H. Korhonen

▲Alkuun

Joen törmällä

Aamupäivällä menin Oulujoen törmälle istumaan ja katselemaan joen verkaisesti virtaavaa liikettä. Puutavaraa ei kulkenut sinä päivänä. Pitkät tukkipuomit olivat poissa, ja joki virtasi vapaana kaikista esteistä. Sen liikettä ei mikään mahti maailmassa voinut estää. Rautatiesillan alapuolella joki alkoi muodostaa pieniä tyrskyjä kohdatessaan suuria kiviä joen uomassa. Lassin kallion kohdalla koski pauhasi jo täydellä voimalla. Sen voima oli ääretön. Haasteen sitä vastaan ottivat kutuaikaan merestä nousevat lohet pyrkiessään laskemaan mätinsä Oulujoen yläjuoksulle.

Kalastajille joki tarjosi meren viljaa runsain mitoin. Tätä meren herkkua taloissa syötiin jopa siinä määrin, että taloihin palkatut työntekijät ennen sitoutumistaan ottivat selvää, syötiinkö talossa lohta päivittäin tai usein. Sopimusta ei silloin syntynyt, jos niin tehtiin. Talonväen oli silloin muutettava ruokailu tottumuksiaan saadakseen työväkeä taloihinsa. Lohta tarjottiin harvemmin.

Aurinko oli nousemassa täyteen lakikorkeuteensa. Sen kirkaskajo heijastui sinisenä välkehtivän joenpintaan. Ajatukset palautuivat vuosikymmenien takaisiin tapahtumiin äitini kokemukseen joen armottomasta kohtelusta, jonka uhriksi joutui hänen oma äitinsä. Erkkolasta Hinttaan marja reissulle lähteneiden naisten vene koki haverin keskellä jokea sillä seurauksella, että vene upposi ja isoäitini hukkui. Lasta odottava äitini pelastautui hädin tuskin uimalla rantaan.

Joella oli mahti säilyttää elämä ja halutessaan lopettaa se. Joki oli kuin ihmissydämessä virtaava veri ja koski oli sen sydän, joka lähetti suoniin ravinnon ja puhdisti niiden toiminnan. Se oli Elämän virtaa parhaimmillaan.

Aurinko heloitti täytenä pilvettömältä taivaalta. Ajatukseni haalistuivat todellisuudesta ja alkoivat kirkastua unessa ja merta kohti virtaavassa jokisuistossa.

Saavuin Toppilan sataman arkeen. Nostolaitteista kuului kitinää ja pauketta sekä satama altaasta pienten moottorialusten puksutusta. Kuului trukkien hyrinää, ihmisten ääniä ja naurulokkien kirkuvaa huutoa. Aurinko rusketti laivoissa työtätekevien miesten paljaita harteita.

Istahdin rannalle katsomaan sataman kirjavaa elämää. Laivat saapuivat ja lähtivät, tyhjenivät ja täyttyivät. Kaupunkiin lähti riehakkaita merimiehiä, mustia ja valkoisia. Se oli Kansainvälisyyttä pienessä mittakaavassa, aina sama kiihkeä rytmi. Mielestäni tämä oli vapautta kaikesta tavanomaisuudesta saada kulkea merimiehenä läpi elämänsä ja nähdä vieraita maita. Meri vapauttaisi ahtaan pikkukaupungin kahleista, sovinnaisuussäännöistä sekä kaikesta pikkutärkeästä. Joutavaa hapatusta, niin kuin ihmisen elämä olisi luotu noiden pykälien noudattamista varten kulkea, kuin tunteeton kone noita kaavoja myötäillen. Meri siellä on vapaus. Meren äärettömyys ja avaruuden sini yläpuolella antaisivat tilaa hengittää.

Merellä voisi vaikka kirjoittaa kokemuksistaan.

Huomaamattani oli viereeni tullut pitkä jäntevän näköinen mies. Miehen olemuksesta kuvastui jotain nuorekasta elämän myönteisyyttä, vaikkakin kasvojen terävät juonteet paljastivat kovien kokemusten aikoja. Vanha merimies, arvioin mielessäni:

"Tekisikö mielesi lähteä merille"? Kysyessään hän viittasi kädellään satamasta poistuvaa laivaa:
"Kyllä minä sellaista olen ajatellut, mutta äiti on sitä vastaan."
"Elämän työtäkö olet siitä ajatellut, vai hetken mielijohteestako sinne mielit"?
"En nyt tiedä sitäkään, mutta mieli vain tekisi."

Mies siirsi katseensa kauas ulapalle, siristi silmiä sekä ryhdistäytyi:

"Olen siellä ollut minäkin, kiertänyt monet meret, nähnyt satamia ja kaupunkeja, sekä kokenut kaikenlaista, mutta en löytänyt rauhaa mistään. Opin siellä jotakin. Tulin tuntemaan tämän maailman monet kasvot. Näin särkyneitä koteja, itkeviä lapsia, pettyneitä nuoria, sairaita ihmisiä, riitaa saastaa ja kurjuutta. Luulin ettei maailmassa muuta olekaan. Palattuani meriltä, alkoi katkera kamppailu itseni kanssa. Hyvä ja paha taistelivat vallasta. Aika ajoin luulin järkeni valon sammuvan, mutta aina sain kiinni elämästä. Löysin jotakin, josta en tahdo luopua. Se toi mieleeni rauhan. Siitä kerron jokaiselle, joka haluaa kuunnella. Se on totuus Hänestä ja Hänen opetuksistaan. Ymmärrät kyllä. Tämä kaikki on koettava jokaisen henkilökohtaisesti. Se ei ole järjen päätelmä, eikä tunteen tuoma kokemus. Se avautuu hetkessä, ikään kuin uudesti syntymisenä ja se on siinä. Sitä on vaikea kertoa ymmärrettävästi, sillä uskomaan on vaikea ketään saada, mutta ajattelemaan ovat useat alkaneet. Kaikenlainen saarnaaminen on ikävää kuultavaa, etenkin nuorille, jotka ovat etsivän elämänsä alkutaipaleella. En sano tätä siksi, että heittäisit merille meno haaveesi, päinvastoin. Kokemuksia pitää nuorella olla."

"Niin----eikä tätä maailmaa saarnaamalla paranneta. Täällä meidän täytyy elämä elää ja tätä maata rakentaa. Se velvoittaa meitä tekemään jotain toistemme hyväksi. Pitää olla enemmän hyviä tekoja turhien sanojen tilalle. Paljon on maailmassa voimia, jotka repivät ja hajottavat elämää, paljon tekopyhyyttä, sekä itsekkäitä tarkoitusperiä. Siinä on muutoksen paikka, ja jokaisen on aloitettava se omasta itsestään. Ei se riitä että istumme kädet ristissä ja odotamme jotain ihmettä tapahtuvaksi, vaan sen eteen on tehtävä työtä. On opittava tuntemaan itsensä ja omat vikansa. Viha ja katkeruus ovat pahinta. Niistä on päästävä. On tunnettava lähimmäisensä, kuunneltava ja ymmärrettävä heitä. Tässä ajassa on paljon maailman kolhimia ihmisiä. kovan koulun käyneitä. Lähellä olevia silloin tarvitaan."

Mies vaikeni. Katse oli edelleen kaukana. Rauhalliset liikkumattomat kasvot antoivat noille äskeisille sanoille sen varmuuden siitä, kun itse uskoo sanomaansa.

Katsoin pitkään tuota jäntevää miestä. Minäkin haluaisin olla hänen kaltainen, rauhallinen ja varma. Tuollaista puhetta en ole koskaan kuullutkaan. Mikä mies hän oli ja mistä hän siihen tuli?

Mies katsoi minuun ja sanoi:

"Kyllä sinä voit merille lähteä. Pidä vain silmäsi aina auki ja korvasi herkkinä, niin opit tuntemaan elämää ja ihmisiä. Mitä aina teetkin, tee se tuntosi mukaan."

Mies poistui yhtä salaperäisesti kuin oli siihen ilmestynytkin.

Lähdössä oleva laiva puhalsi torveensa. Se suuntautui kohti avomerta, täyttyneenä ja syvemmällä uiden. Lokkiparvi seurasi kirkuen liikkeellä olevaa laivaa.

Heräsin Åströmin pillin ääneen. Olin nukkunut usean tunnin ajan. Ihoni oli palanut auringon paahteessa kirkkaan punaiseksi.

31.5.2010 Voitto Tuohino (Joen pappa)

▲Alkuun

VIINIVAARAHANKE – LÄPIHUUTOJUTTUKO?

Oulun Vedellä on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta vireillä hanke siirtyä Oulujoesta otettavan talousveden käytöstä pohjaveden käyttöön. Missä määrin oululaiset ovat tietoisia, mistä Viinivaara-Kälväsvaaran vedenottohankkeessa on kysymys? Tiedetäänkö hankkeen vaikutuksista luontoon tarpeeksi? Saattaa olla, että edes hankeen sijainti kartalla ei hahmotu valtaosalle oululaisista. Hanke on ollut vireillä niin kauan, että monen mielessä se on jo vesittynyt.

Oulun Vesi käyttää hyväkseen pohjavesi-käsitteestä syntyvää puhtaan ja raikkaan veden mielikuvaa. Jos asian vaikutus luontoympäristöön konkretisoituisi asukkaille, saattaisi mielikuvan vaikutus kadota ja kääntyä Oululle jopa imago-tappioksi.

Osa nyt suunnitellusta pohjavesialueesta kuuluu Naturaan. Luonnonsuojelulaissa on säädetty, että Natura-alueita koskeville hankkeille ei saa antaa lupaa, jos hanke tai suunnitelma merkittävästi heikentää niitä luontoarvoja, joiden suojelemiseksi alue on Naturaan sisällytetty. Nykyisessä suunnitelmassa pohjavedenottoa on viisaasti pienennetty niin, että ympäristöviraston toteamaa merkittävää haittaa alueen luonnolle ei synny. Mitä selvityksessä toistuva ei merkittävää haittaa –lausunto käytännössä tarkoittaa? On viimeiset hetket ottaa selvää, mistä hankkeessa on kysymys.

TAUSTAA

Oulun Veden mukaan hankkeen tavoitteena on tarjota laadukas raakavesi yhdyskuntarakennetta ja yritystoimintaa varten. Myös kriisivalmiutta on tarkoitus parantaa mahdollisen vesionnettomuuden varalta. Hanke pyrkii olemaan Oulun kaupungin ja Oulun Yliopiston vesiklusterin, Cewicin, näyttötilaisuus. Oulu tavoittelee Hitech-imagonsa nostamista pohjaveden avulla. Pyrkimyksenä on kemikaalien käytön vähentäminen ja veden puhdistamiseen käytetyn energian säästäminen.

Tervausta odotellessa

Oululaiset ovat asiakastyytyväisyyskyselyissä arvioineet nykyisen vedenlaadun huonommaksi kuin pohjavettä käyttävien vesilaitosten asukkaat. Kaupunki tavoittelee kahta erillistä vesilähdettä poikkeustilanteita varten, jolloin nykyinen Oulujoesta otettava vesi jäisi varalähteeksi.

Pohjavesi on tarkoitus pumpata Viinivaaran-Kälväsvaaran alueelta sekä Ylikiimingin harjujaksolta. Sitä varten rakennettaisiin 70 kilometrin siirtoputki Oulun kaupunkiin. Vettä pumpattaisiin Oulun tarpeita varten 32 500 m³ vuorokaudessa. Hankkeen kustannuksiksi on laskettu lähes 70 miljoonaa euroa. Se merkitsisi nykyisellä veden hinnalla kahdesta kolmeen euron lisäystä asukasta kohti kuukaudessa.

VAIKUTUKSET VEDENOTTOALUEELLA

Pohjaveden otto alentaa veden tasoa ja pienentää pohjavesipurkaumien virtaamia harjualueilla ja niiden lähiympäristössä. Välittömästi vedenottoalueiden lähiympäristössä lasku voi olla jopa yli kaksi metriä. Virtaamien heikkeneminen vaikuttaa suoalueisiin, lähteisiin ja latvavesistöihin. Vedenpinnan laskeminen näkyy pohjavesikaivojen antoisuudessa ja ne voivat osittain kuivua kokonaan. Vedenottamot ja siirtolinjat muuttavat alueen harjuja.

Miten käy eläinten ja kasvien?

Kiiminkijoesta on sähkökoekalastuksella löydetty lohen ja taimenen poikasia. Pohjavesipurkaumia Kiiminkijoessa ei ole tutkittu ollenkaan, vaikka ne ovat tärkeitä jalokaloille ja pohjaeläimille. Englannissa on todettu, että meritaimen kutee juuri tällaisissa paikoissa. Meritaimen ja merilohi ovat uhanalaisempia kuin liito-orava, joten perusteluja Kiiminkijoen vedenlaadun suojeluun on. Veden eliöitä ei valitettavasti oteta selvityksissä yhtä hyvin huomioon kuin maaeliöitä. Ympäristökeskus toteaa ykskantaan selvityksessään, että vaikutukset vedenlaatuun ja virtaamiin Kiiminkijoessa ovat pieniä.

Koskikalat voivat joutua siirtymään virtausten vähenemisen takia uusille koskipaikoille. Pöyry Environment –yhtiön tekemän vaikutus- ja vahinkoarvion mukaan pohjaveden otto vaikuttaa alivirtaamakaudella haitallisesti mm. Nuorittajoen lohen ja taimenen poikastuotantoalueisiin. Yhtiö arvioi kuitenkin, että vaikutukset eivät ole merkittäviä. Myöskään harjuksen elinolosuhteiden ei arvioida heikentyvän merkittävästi.

Olvassuon Natura-alue Utajärvellä on maamme edustavimpia suurlinnuston pesimäalueita. Siellä on runsaasti harvinaisia ja uhanalaisia lajeja, mm. 23 lintudirektiivin lajia ja Suomessa uhanalaisia petolintuja. Selvityksen mukaan Viinivaarahanke aiheuttaa mahdollisesti alueen järvien rehevöitymistä, jolloin mm. kaakkuri ja kuikka voivat hylätä järven.

Kevät tulee Montan lammelle

Viinivaara-Kälväsvaaran alueella sijaitsevat luonnontilassa olevat Olvas- ja Leväsuo. Alueella on lähes kuusikymmentä luonnontilaista lähteikköä ja siellä on tavattu alueellisesti uhanalainen pohjanhorsma ja pohjantähtimö. Hankkeella on voimakkaita vaikutuksia lähteisiin. Valtakunnallisesti uhanalainen kiiltokorpisammal voi hävitä pohjavesihankkeen vaikutuksesta kokonaan, samoin voi käydä hyvin harvinaiselle lehtopalsamille. Tuoreen tutkimuksen mukaan lähteiköissä elää niille tyypillinen lajisto, joka uhanalaistuu elinympäristön kuivumisen myötä.

Lähteiköt luontotyyppeinä ovat hälyttävästi katoamassa, varsinkin Etelä-Suomessa. Oululaiset saavat kyseenalaisen kunnian jatkaa eteläsuomalaisten tuhotyötä.

Mitkä ovat hankkeen sosiaaliset vaikutukset?

Sosiaalisten vaikutusten arvioinnin (SVA) aikana v. 2002 kansalaiskeskustelu pohjavesihankkeen ympärillä oli olematonta. Sen seurauksena otantaan perustuvaan asukaskyselyyn ei ryhdytty. Oululaisille hanke on ilmeisesti hahmottumaton, mutta pohjavesialueella asuville se on näkynyt maastossa tapahtuvina tutkimuksina.

Asenteet pohjaveteen liikkuvat lähinnä mielikuvatasolla. Jotkut pitävät luonnon loukkaamista Oulun imagoa laskevana. Luontokokemus sanelee asenteet vedenottoon. Alueen loma-asukkaat kokevat hankkeen uhkana, koska se laskee vedenpintoja.

ONKO VAIHTOEHTOJA?

Oulujoen veden laatua täytyy parantaa niin, että puhdistuskemikaalien käyttöä voidaan vähentää. Maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen päästöistä on pyrittävä eroon. Turvetuotanto tulee lopettaa ja säännöstelyn haitat joen veden laatuun tulee minimoida. Näin parannetaan joen virkistyskäyttöä mm. turvaamalla merilohen nouseminen kutualueilleen.

Oululaisille on tehtävä mielipidekysely, haluavatko he pohjavettä huolimatta sen vaikutuksista ympäristöön. Kun Oulun Seudun Luonto maistatti otoksena valituille oululaisille eri paikkakunnilta otettua vettä, äänestyksen parhaimman makuisesta vedestä voitti Oulun vesi! Mistä syystä pienimuotoinen tutkimus on ristiriidassa Oulun Veden tekemän asukastyytyväisyyskyselyn tuloksen kanssa? Myös niiden kuntien asukkaille ja päättäjille, joiden alueelta vesi pumpataan, tulee järjestää tiedotustilaisuuksia ja heidän mielipidettään on kysyttävä.

Veden luovuttaminen kuntarajojen ulkopuolelle on kunnallisen päätöksenteon varassa. Utajärven kunta on merkittävässä asemassa, sillä 14 vedenottamoa 32:sta sijaitsee kunnan alueella. Pumpattavasta vesimäärästä yli puolet tulee Utajärven kuntarajojen sisäpuolelta.

Oulun kaupunki on laskenut, että sen tarvitsema kriisitilanteen vedenotto on maksimissaan 10 000 kuutiometriä vuorokaudessa. Miksi ei voitaisi rakentaa varajärjestelmä pohjaveden varaan ja pitää nykyinen vedenottomalli Oulujoesta ennallaan? Puolet varajärjestelmän vedestä on saatavissa nykyisin käytössä olevista Hangaskankaan ja naapurikuntien pohjavesilähteistä.

Oulujärven Paltaselkä lepää pakkasessa

Oulun Seudun Luonto on esittänyt laskelmia, mistä puuttuva vesi voitaisiin ottaa. Varajärjestelmän pumppaamo voitaisiin rakentaa esimerkiksi Ylikiimingin harjujaksolle, josta vettä olisi saatavissa puuttuvat 5000 kuutiota. Kustannukset olisivat vain neljäsosa Viinivaarahankkeen kustannuksista. Myös Onkamoselästä voisi löytyä puolet puuttuvasta vedestä. Näillä toimenpiteillä Oulu pääsisi nostamaan vedensaannin turvallisuusluokkansa hyväksi eli luokkaan II nykyisen luokan III sijasta. Kannattaisi tehdä myös tarkempia selvityksiä kaupungin läheisyydessä olevista pohjavesialueista. Vesihuoltoa voisi tarkastella alueellisesti, eikä pelkästään yksittäisten kaupunkien ja kuntien näkökulmasta.

Mitä mahdolliset kriisitilanteet vedensaannin kannalta olisivat? Ydinlaskeuma on hyvin marginaalinen vaihtoehto ja tuskinpa silloin on edes talousveden tarvitsijoita. Säteilyturvallisuuskeskus on pitänyt argumentin käyttöä vastuuttomana. Kemikaalirekan kaatuessa ja lastin valuessa Oulujokeen haitta on mahdollisesti niin lyhytaikainen, että sen takia ei kannata ryhtyä yli 60 miljoonaa maksavaan hankkeeseen. Helsingin kaupungilla ei ole varajärjestelmää, puhumattakaan suuremmista kaupungeista kuten Tukholma, Berliini tai Hampuri.

Kainuun ympäristökeskus ehdottaa lausunnossaan vedenottokohdan siirtämistä nykyiseltä paikalta ylemmäksi Oulujokeen. Se suosittaa myös teknisten ja taloudellisten mahdollisuuksien selvittämistä puhtaamman Oulujärven veden hyödyntämiseksi Oulun talousvetenä. Miksi Oulussa ei toimita kuten Helsingissä, jossa juodaan Päijänteen vettä? Sitä kuljetetaan 120 kilometrin päästä tunnelia pitkin. Samaa vettä käyttää yhdeksän muutakin pääkaupunkiseudun kuntaa. Toimisiko suunnitelma pidentää Viinivaaraan putki kaksinkertaiseksi ja kuljettaa Oulujärven vettä Ouluun? Samaan putkeen voisivat liittyä Oulun seudun kunnat pääkaupunkiseudun mallin mukaan.

Vaihtoehtoja on. Yliopistokaupungista täytyy löytyä niin paljon sivistystä, että se ei lähde kastelemaan takapihojaan ja huuhtelemaan wc-pönttöjään pohjavedellä.

Muistutuksia Viinivaarahankkeesta otetaan vastaan 19.2.2010 saakka Oulun seudun ympäristötoimessa: www.oulunvesi.fi/viinivaarahanke
Vaihtoehtoja: www.olsy.fi/pohjavesi

Aulikki Piirainen 4.2.2010

▲Alkuun

SAUKKOPERHEEN LOUNASTAUKO LINNANVIRRALLA

Kellon lähestyessä lounasaikaa Kajaaninjoen sillalla kulkija kohtaa huomiota herättävän näyn: Linnanvirralle on kerääntynyt lauma toppapukuihin pukeutuneita kameralaukun kantajia. Alkamassa on päivittäinen saukkoesitys.

Joulukuun lopusta lähtien joella on asustanut saukkoperhe, johon kuuluvat vanhemmat ja kaksi lasta. Saukkojen elämästä on tullut muidenkin kuin luontokuvaajien huvia. Sunnuntaisin lapsiperheet suuntaavat kulkunsa saukkojen tarkkailuun. Kameräkännykät surahtelevat. Parhaimpana viikonloppuna kuvaputkia käyttäjineen on ollut paikalla toistakymmentä, etäisimmät kuvaajat ovat tulleet Suomussalmelta ja Kuopiosta saakka. Arkisin virkamiehillä jää lounas väliin, kun he kiirehtivät kameroineen joelle. Kuvaajan on käytettävä tarkoin hyväkseen lyhyen päivän tarjoama valo.

Minäkin suuntaan kulkuni saukkovirralle. Paikalle on kerääntynyt jo muutama pitkä- tai pitäisikö sanoa paksuputkinen luontokuvaaja. Saukot ovat niin kesyyntyneet, että teleputken on saanut vaihtaa makroon.

Eräs kuvaaja rapistelee muovikassia. Mitähän sieltä löytyy? Muikkuja! Saukkoja aiotaan siis lahjoa filmitähdiksi. Mietin, onkohan tuo kaikin puolin hyväksi saukkoperheen elämälle. Tottuuko se liikaa ihmisiin ja joutuu sen tähden vaaralle alttiiksi?

Kuvaajien keskustelu polveilee kaluston vertailusta arvailuihin, moneltako saukot tänään esiintyvät. Tavallisesti ne tulevat piilostaan kahden kolmen maissa. Kello lähenee kahta. Onko edessä pitkä odottaminen? Sormia paleltaa, pakkasta on yli kaksikymmentä astetta. Jokivesi höyryää. Vedän huppua pipon päälle.

Kuvausstrategioita hiotaan, kameroita viritellään. Tiedustelija on saanut selville, että saukko liikuskelee venelaiturin alla. Odotellaan, joko kohta on lounastunnin aika.

- Tuolla! joku huudahtaa. Saukon pää nousee jään reunan takaa mustasta vedestä. Mielessäni häilähtää lämmin tunne: kuin saimaannorpan kurkistus kesäisellä Saimaalla

- Kohta se tulee, katsokaa tuota aukkoa laiturin alla, toinen neuvoo. Muikkuja viskotaan aukon suuntaan. Odotellaan. Sieltä viiksiturpa pilkistää! Nuo nappisilmät ovat minulle uusi tuttavuus, en ole saukkoa ennen nähnyt. Poikasen tassut pureutuvat tiukasti jäähän. Se vetäytyy takaisin. Vielä ei ole performanssin aika.

Kuvaajat ryhmittyvät vatsalleen lumeen. Saukkopoika vetää raavaaltakin mieheltä jalat alta. Putket tähtäävät samaan suuntaan. Linssikontaktia kannattaa odottaa, vaikka pakkanen kohmettaa sormia. Kuvia on tietokoneella jo tuhansia, mutta vielä kenties on saamatta voittokuva. Toisella on tavoitteena tarkka tutkielma saukon vasemman silmän rakenteesta. Toinen vitsailee haluavansa kuvata saukon ajatukset. Minä sen sijaan räpsin kuvia miesrivistä.

On kehitetty monenlaisia apuvälineitä kuvaamista helpottamaan ja kuvattavaa hämäämään. Mutta ei saukko tyhmä ole. Lutra lutra tarkkailee tiukasti, mitä Homo sapiens laiturilla kopistelee.

- Muikkua olisi tarjolla, saukko kenties tuumailee, mutta kannattaako vielä ruveta aterioimaan. Olkoon, pitää kai niitä armahtaa. Ovat tuossa jo tunnin maanneet. Kyllä niitä paleltaa, vaikka ovat core-texeihinsä pukeutuneet. Taitaa yhdellä olla turkislakkikin. Toista on meikäläisellä aidossa kokoturkiksessa. Tulisivat uimaan, niin kuin me saukot. Ei palele!

Seuraan saukon tanssahtelua suu hymyssä. Äidit neuvovat lapsilleen hyviä kuvauskulmia, isät koettavat hillitä pienokaistensa riemunhyppyjä. On oltava hiljaa, jotta saukot eivät vetäydy piiloihinsa. Kamerat tikuttavat sarjakuvaa. Saukko pysähtyy syömään muikkua kuvaajarivin eteen. Näyttää pullea nuoriherra tietävän, miten yleisö hurmataan. Saukkoprinssi on niin lähellä, että voisi melkein tarttua sitä tassusta kiinni ja tehdä sinunkaupat. Uskomatonta, että tällaista saa kokea keskellä kaupunkia verkkaan virtaavalla joella!

Aulikki Piirainen 28.1.2010

ALKUUN

AIKA VIRTAA RENFORSIN RANTALENKILLÄ Osa II

(Osa I Joen tarinoissa 3.2.2008)

Ainoa pätkä, missä Renforsin lenkkiä patikoiva ei pääse kulkemaan joen vartta myötäillen, on Kuurnan puolella. Kulkijan täytyy siirtyä kevyenliikenteenväylälle ja säilyttää joki kuvana muistissaan. Onneksi tämä pätkä ei ole pitkä, kilometrin toista vain.

Reitti kulkee Koivukosken rantaan. Lapsuudessani joen rantatöyräs oli suosittu mäenlaskupaikka. Nyt polulla kulkee sauvakävelijöitä ja koirantaluttajia. Enää ei kuulu lasten jännittyneitä kiljahduksia kelkan vauhdin kiihtyessä hallitsemattomaksi. Ei tuoksu lumen kostuttama villalapanen, eikä kuulu vinkkeleiden töpsähtely tallaantuneella lumella. Ylväät lehtikuuset ja huikaisevan korkeat männyt humisevat kaivaten poikien ja tyttöjen huutoja. Tietotekniikka ja muut elektroniset välineet ovat vanginneet lasten äänet seinien sisälle.

Kyynäspäänniemi

Koivukosken alapuolella on Kyynäspäänniemi. Kerrotaan, että Urho Kekkonen näki aikoinaan unta, että hän oli ostanut näkymän niemelle. Olisiko Urkkiin tehnyt vaikutuksen veden järisyttävä voima, kun se tulva-aikana pyyhkäisi niemen allensa.

Nykyisin niemessä voi käydä ruokkimassa sorsaparvea. Joskus voi onnistua tapaamaan koskikaran mustassa puvussa suittuna ja kiireisenä sukeltelemassa rantakiviltä kirkkaaseen veteen. Onpa havaittu saukkojenkin mäenlaskujälkiä joen törmällä. Monena talvena joen sulassa on kellunut joutsen tai kaksi. Ne on pelastettu lentokyvyttöminä jostakin maakunnan järvestä jäätymästä. Näky on mykistävä: musta vesi, lumiset puut rannoilla ja valkoinen joutsen, kuin tuonelan virralla.

Linnanvirralla

Teppanan puolella reittiä ovat uusi ja vanha perätysten: 1900-luvulla rakennetut voimalaitokset ja 1600-luvulla rakennetun linnan rauniot. Lapsena rauniot olivat jännittävä seikkailupaikka, muureilla kiipeiltiin ja oltiin piilosta. Nykyisin siellä taitavat viihtyä enimmäkseen keskenkasvuiset kesäiltaisin pulloja kallistellen.

Linna on maailman pohjoisin kivilinna. Sitkeät asukkaat puolustivat linnaansa pisimpään venäläisiä vastaan Isonvihan aikana. Linnassa oli kuuluisia vankeja, historioitsija Messenius ja vähemmän tunnettu ruotsalainen runoilija Lars Vivallius. Hän oli tunnelmalyyrikko, jonka runot kertovat vapauden kaipuusta. Se voi olla peräisin vankiajoilta, jolloin hän tuijotti tyrmänsä kaltereiden läpi talvesta vapautuvaa jokimaisemaa.

Koskimaisemaa on käynyt linnanraunioilta ihailemassa keisari Aleksanteri I Suomen matkallaan. Tuo matka oli jännittävä, sillä keisarin vene joutui Oulujärvellä kovaan myrskyyn. Keisari pelastui ja kajaanilaiset saivat ottaa hänet hurraten vastaan Ämmäkosken alapuolella.

Myös Suomea valokuviin taltioinut I. K. Inha kulki Pohjois-Suomen matkallaan Kajaanin kautta. Hän oli saanut tehtäväkseen kuvata Pohjois-Suomen maisemia pääkaupunkilaisten ihasteltavaksi. Koskiluonto innosti Inhaa ja Kajaanissa hän kuvasi linnan raunioilta Ämmäkosken putouksesta avautuvaa kapeaa kallioseinäistä jokiuomaa. Tuossa mustavalkoisessa kuvassa piirtyvät tarkasti koskipelto, sulunvartijan mökki eli lussitupa ja äkisti putoava köngäs.

Linnanvirran vastarannalla on Heikki Savolaisen puisto tai Rantapuisto, jolla nimellä se arkisemmin tunnetaan. Puistoon on pystytetty olympiasankari Heikki Savolaisen muistomonumentti. Samassa puistossa seisoo myös Eino Leino kirja kädessään. Korven hiihtäjä on palannut kotijoelleen. Uni on vienyt runoilijan tuskat, päivä on loppunut ja loppunut on myös yksinäisen hiihtäjän tie.

Linnankadun toisella puolella Rantapuistoa istuu Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot katsellen joen yli mietteissään. Liikkuvatko hänen ajatuksissaan Kalevalan runoelmat vai miettineekö hän, miten voittaisi itselleen värjäri Piponiuksen Maria-tyttären kiintymyksen? Toisaalta lääkärin ajatuksia voivat askarruttaa kainuulaisten huonot terveysolot, joiden parantamiseen hän päättäväisesti ryhtyi. Puisto vaikuttaa autiolta ja orvolta. Sitä ei tunne entisekseen, niin monta jyhkeää kuusta on kaadettu Savolaisen muistomerkkihankkeen yhteydessä.

Syksy Renforsin lenkillä

Hevos-Heikki oli yksi menestyneimmistä telinevoimistelijoista, jonka ura huipulla kesti yli kaksikymmentä vuotta. Kainuulaisten mieltä lämmittää, että Savolainen asetti syrjäisen kaupunginlääkärin viran pääkaupungin virkamiehen toimen edelle. Tasavallan presidentti ehdotti Savolaiselle lääkintöhallituksen pääjohtajan paikkaa, mutta Savolainen halusi jäädä Kajaaniin. Heikki oli Elias Lönnrotin ihailija ja sen hän mainitsi erääksi perusteeksi Kajaaniin tulolle. Kajaani oli hänen mielestään ainoa jäänne Lönnrotin työkentästä.

Savolainen toimi kaupunginlääkärinä lähes kolmekymmentä vuotta. Kerrotaan, että hän vastusti aikoinaan Rantapuistoon suunnitteilla ollutta kerrostaloa. Kun vastustajat hävisivät kiistan, Savolainen osti talosta osakkeen. Edelleenkin se on ainoa kerrostalo puistossa. Aiemmin samalla paikalla sijaitsi Herman Renforsin asuintalo ja kauppa.

Kajaanin Seudun Luonto ry myönsi Heikille Mr. Oulujärven arvonimen ja ympäristöpalkinnon ansioista Oulujärven elämän ja rantaympäristön puolestapuhujana. Heikki vastusti aikanaan myös Oulujärven ylitystietä.

Linnanraunioiden takana Teppanan puolella rinteessä seisoo Kainuun ainoa kartano, Karolineburg. Lapsena pääsin joskus vanhempien sisarusteni mukana hakemaan alumiinipäälärillä maitoa Karoliinanporin maitohuoneesta. Tuo keltainen, arvokkaan ja saavuttamattoman näköinen kartanorakennus herätti pienen tytön uteliaisuuden ja mielikuvitus kertoi tarinaa kartanon kauniista tyttäristä. Silloin kartano toimi Kajaani Oy:n työsuhdeasuntona. Nykyisin siellä vietetään juhlia hienostuneessa ympäristössä.

Kajaaninjoki virtaa vaarojen ympäröimässä laaksossa kaupungin sydämessä. Ennen koskien vangitsemista voimatalouden käyttöön kaupungin äänimaisemaa hallitsi vapaana ryöppyävän veden villi jylinä. Merilohi nousi Ämmäkosken alle, se houkutteli kansainvälistä elämää Kainuuseen. Joki virtasi runojen rajalta länteen. Se kuljetti tarinoita, tietoa, kulttuuria. Koettu historia on uurtanut syvän jäljen kainuulaiseen kansanluonteeseen. Katseessa on yhtä aikaa kärsimyksen tummuus ja haaveen sininen utu. Kajaanin arvokas kulttuurihistoria näyttäytyy rikkaana Renforsin rantalenkin varrella. Kävellessäni noita polkuja, koen kiitollisuutta ja ylpeyttä kainuulaisista juuristani.

Aulikki Piirainen 18.1.2010

▲Alkuun

KAJAANINJOEN KANAVAT JA RAUTATIE HELPOTTIVAT TERVANSOUTAJAN MATKAA (11.1.2010)

Tervan tiellä: Kuhmolaiset tervansoutajat kokivat Kajaanissa lähes 70 vuoden aikana 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kolme merkittävää aikakautensa uudistusta: Ämmäkosken ja Koivukosken tervakanavat sekä rautatien.

Ämmäkosken ja Koivukosken sulut valmistuivat Kajaaninjokeen linnanraunioiden molemmille puolille vuonna 1847. Rautatie valmistui vuonna 1904. Kanavat jäivät pois käytöstä vuonna 1915.

Ennen kanavien valmistumista Kajaanissa oli 1800-luvun alkupuolella jopa 20-miehinen ajurien ammattikunta, joka ajoi kuhmolaisten ja sotkamolaisten tervansoutajien veneet ja tervat ohi ärjyvien Ämmä- ja Koivukoskien.

Hevosrahti pois tervamiehen tilistä. Tynnyrit ja veneet kulkivat Nuaselta Koivukosken yläpuolelta Lamminsalmeen, joka on Oulujärven pinnan tasalla. Puolentoista kilometrin hevosmatkan rahti otettiin tietysti tervansoutajien tililtä.

Lamminsalmi on muutama sata metriä entiseltä UPM:n paperitehtaalta kaupungin suuntaan.

Yksistään Kajaanin koskien ohittaminen hevospelillä maksoi kuhmolaiselle tervaisännälle kaksi kolmasosaa koko Oulun matkan kuljetuskustannuksista. Lisäksi Kajaanin hevoskyyti oli lastaus- ja purkutöineen erittäin vaivalloinen: se vei aikaa useita päiviä ja ruhjoi säpäleiksi osan arvokkaasta tervatynnyrilastista.

Koskien kahta puolta olevien Nuas- ja Oulujärvien korkeusero on noin 15 metriä.

Wegeliuksen venekourut. Ennen kanavia molemmissa Kajaaninjoen kolkissa olivat vuonna 1820 valmistuneet venekourut, jotka rakennutti Hyrynsalmen monitaitoinen ja puuhakas kirkkoherra Johan Wegelius. Loivasti laskevissa kouruissa tervaveneet ohittivat ennen kanavien aikaa koskien kuohut kelujen avulla.

Uudet kourutkaan eivät saaneet varauksetonta tunnustusta. Hevosajurit näet levittivät hiukan liioitellenkin tietoa, että kourut ovat vaarallisia. Niinpä moni tervansoutaja jätti kourut väliin ja turvautui vanhaan ja työlääseen hevoskyytiin.

Hevosmiehillä oli "oma lehmä ojassa", kun he puhuivat kourujen vaarallisuudesta. Tervaveneiden lasku kouruja pitkin oli näet puolta halvempaa kuin ajureiden antama kyyti.

Kajaanin koskien kanavointi ei ollut aikoinaan mikään itsestäänselvyys. Jo 1700-luvulla suunniteltiin, että kanava pitäisi tehdä Kuluntalahdesta Jormuaan.

Jostain kumman syystä Jormuanlahden ja Kuluntalahden kanavahanke pulpahtaa esiin vielä 2000-luvullakin.

24 000 tervatynnyriä kulki Kajaanin ohi yhdessä vuodessa. Kajaanin Koivukosken yläpuolella on ollut vilkkaimpina tervansoutuaikoina kymmeniä veneitä odottamassa pääsyä Oulujärvelle.

Sulkujen läpi kulki lähes 70 vuoden aikana satoja tuhansia tynnyreitä tervaa. Vilkkaimmillaan liikenne oli noin vuonna 1900, jolloin kanavien läpi kulki yhdessä kesässä tervaa noin 24 000 tynnyriä. Kanavien valmistumisen jälkeen 1840-luvulla päästiin heti jo noin 10 000 tynnyriin vuodessa.

Vilkkaimman kesän aikana sulutettiin noin tuhat täyttä tervavenettä kanavien läpi. Ja nämä kaikki veneet piti tietysti suluttaa lähes tyhjinä takaisin kotivesille Sotkamoon ja Kuhmoon.

Kanavien alkuvuosina Kajaanin sulutusjonot ovat olleet pieniä Vaalaan verrattuna. Vaalaanhan pakkautuivat kuhmolaisten tavoin myös Emäjoelta lähteneet tervansoutajat. Vaalassa on ollut jopa 200 venettä odottamassa valan tehnyttä koskenlaskijaa ja laskuvuoroa.

Kun yhdessä veneessä on ollut keskimäärin kolme soutajaa, on Vaalassa ollut parhaimmillaan noin 600 tervamiestä tai -naista.

Kun väkeä oli Vaalassa paljon ja menokin hiukan vauhdikasta, Muhoksen nimismies lähetti Vaalaan oman "tervanimismiehensä". Ovathan siellä Vaalassa juhlineet - ehkä jopa viinan voimalla - myös Oulusta tulijat.

Kanavat jäiden puristuksessa. Jäidenlähdön aikaan sulkulaitteet ja kanavat joutuivat suurelle rasitukselle. Erityisesti Koivukosken sulku oli altis särkymään. Se jopa rakennettiin lähes uudelleen vuosina 1888-1889.

Jatkuvat korjaustyöt tulivat äärettömän kalliiksi, suluista saatavat tulot jäivät tuntuvasti menoja pienemmiksi. Nettotuloja laskettaessa kanavien toiminta oli tappiollista.

Kun valtio maksoi kanavien kustannukset, hyöty jäi paikalliselle väestölle. Näin Ämmä- ja Koivukosken kanavat olivat omana aikanaan merkittäviä aluepoliittisia tukitoimia.

Tuhansista tervansoutajista monet nousivat muita maineikkaimmiksi. Harakkavaaran Antti (1851-1931) souti Kuhmosta Ouluun 128 venelastia. Kotaniemen Matti (1857-1936) oli nuorempana tavallinen soutumies, mutta teki sitten myöhemmin "omassa melassa" 76 tervamatkaa Kuhmosta Ouluun.

Rautatiekuljetukset alkuun. Kajaanin uusi rautatie sai heti valmistumisen jälkeen tervatynnyrit raiteille. Asemalle menevät tervatynnyrit purettiin Koivukosken yläpuolella joen rantaan nykyisen Prisman kohdalle. Tähän Suvantorantaan nousi iso tervahamina.

Suurimmillaan rautatiekuljetukset olivat vuonna 1908, jolloin Kajaanin asemalta kuormattiin rautatievaunuihin 6681 tynnyriä tervaa.

Tervat menivät rautatierahtina lähinnä Kotkaan ja Viipuriin.

Kajaanin rautatien valmistuminen ja tervakaupan hiipuminen olivat lopullinen sinetti kanavien sulkemiseen.

Lähde: Raili Kauppila ja Anneli Suihko "Tervan tie". Kainuun museon julkaisuja 1987.

8.1.2010 Kuhmolainen / Matti Haapavaara

▲Alkuun

◄Vanhemmat Joen tarinat | Uudemmat Joen tarinat►