New Page 1
UUTISET

KIRJOITUKSET

30.8.2012
Joen tarinat
Otsikot

2.3.2011
Jokiblogi (Pekka Jurvelin)
Otsikot

21.3.2014
Kauhaisuja (Aulikki Piirainen)
Otsikot

Matkapäiväkirjat

Joen tarinat

Joen tarinat -palstalla julkaistaan pieniä puheenvuoroja, kommentteja ja uutisia eri puolilta vesistöaluetta. Pyrimme saamaan vakinaisia avustajia, "kirjeenvaihtajia", jotka säännöllisesti kertoisivat oman alueensa/paikkakuntansa kuulumisia, kaskuja ja vakavampiakin ympäristö- ja kulttuurikysymyksiä. Myös sinä voit ryhtyä meidän avustajaksemme. Aloita vaikka pienillä terveisillä, mitä kotijoelle/järvelle kuuluu. Voit käyttää nimimerkkiä tai omaa nimeäsi. Lähetä viestisi yhdistyksen sähköpostiin vene(at)oulujoenreitti.fi. Voit myös soittaa asiasta puh. 044 344 8585.


Yhdistyksen pikkujoulu 2.12.2011

Oulujoen reitti ry:n pikkujoulua vietettiin yhdistyksen kymmenvuotistaipaleen kunniaksi hieman hulppeammin Merilän kartanossa Utajärvellä. Ohjelmassa oli jouluisia ruokia juomineen, Oulujoesta kertovia vanhoja rainoja ihan oikeassa elokuvateatterissa ja mukavaa yhdessäoloa.

Ilta alkoi tietenkin ruokailulla, että jaksetaan katsoa niitä elokuvia sitten vatsat pullollaan. Emäntä oli kattanut pöytään monenlaista Jouluherkkua.

Tuo Hauki tuossa perunoiden oikealla puolen oli aivan valtavan hyvää. Jos siitä jotain puuttui, niin ruodot.


Kuva: Irja Niinimäki

Kyllä me niitä elokuviakin vähän katsottiin, mutta aivan lopputeksteihin asti ei päästy. Sellaista se on tämä digiaika.

Sen sijaan kartanon emäntä Kaisu Merilä kertoi meille tilan menneisyydestä, nykyisestä toiminnasta ja tulevaisuudesta aivan analogisesti 3D:nä. Ensi kesänä nähdään muun muassa mutafutista ja pieretään kilpaa. Kuulemma vain ääni mitataan.

4.12.2011 Rami Helander

▲Alkuun


Kuvien virta –jokielokuvatapahtuma keräsi esitysteltan täyteen yleisöä viileästä säästä huolimatta

Voimakas syystuuli heilutteli elokuvien esitysteltan lievettä, ja pani katsojat käärimään takit tiukemmin ympärilleen, vaikka Merilässä paistoi viime lauantain iltapäivällä aurinko. Yleisöä Kuvien virta -jokielokuvatapahtumaan oli tullut tällä kertaa kauempaakin kuin Utajärveltä, viileä tuuli ja samana päivänä alkanut sorsajahti karsivat todennäköisesti yleisömäärää jonkun verran. Jokunen valittelikin säätä, toisen mielestä olisi pitänyt olla selkeä lämmittely- ja ruokatauko elokuvien välissä. Tunnelma täyden esitysteltan sisällä oli kuitenkin kodikas, joskin hieman arkaileva.

Filmeistä nähtiin miten kalaa viljeltiin Oulujoella, kuultiin tarinointia väylien varsilta, ajauduttiin myös pohtimaan luonnon tilaa. Viimeiseksi esitetty mykkäelokuva Koskenlaskijan morsian keräsi suurimmat aplodit elävän musiikin esityksineen. Toinen esityspaikka, ns. "puoji", toimi melkeinpä "tilausteatterina", koska siellä näytetyt elokuvat olivat lyhyitä ja niitä ajettiin yleisön toiveita kuunnellen läpi useampaan kertaan. Siisti joenrantamiljöö vanhoine ja uusine rakennuksineen sai kiitosta tapahtuman kävijöiltä.

Festivaalivieraiden innokkaimmat osallistujat jäivät vielä tarinoimaan kartanon karaokebaariin filmiesitysten jälkeen, musiikki veti muutaman tanssiparin lattialle.

Tapahtuman saama vastaanotto rohkaissee järjestäjät jälleen uuteen yritykseen ensi kesänä.

22.8.2011 Joen rannalta

Kuvat: Oulujoen reitti ry

▲Alkuun


Oulujoen reitin nuotioilta Koitelinkoskella 10.8.2011 (11.8.2011)

Kosken kuohuja
Koitelinkosken kuohuja

Nuotiopaikalla
Kosken varrella on useita nuotiopaikkoja

Makkaranpaistoa
Makkarat tulella

Riippusilta
Koitelin riippusilta

Ylävirtaan
Näkymä ylävirtaan

Lisää kuvia koskelta kuvagalleriassamme.

▲Alkuun


Höyryaluksia Oulun vesillä: Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä osa IV (23.6.2011)

(Oulujoen reitti ry julkaisee otteita Höyryaluksia Oulun vesillä -kirjan kappaleesta Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä Juhani Aution luvalla. Lisätietoja ja kirjan tilausohjeet täällä.)

Muhos

Samana vuonna, eli vuonna 1909 kun "uusi" Laine aloitti liikenteen Oulujoella myös Muhos-laiva aloitti välillä Oulu-Muhos liikennöimisen. Se teki myös tilausmatkoja kuten muutkin höyryalukset.

Muhos oli varustettu 60 hevosvoiman koneella ja se oli 65,5 jalkaa pitkä. Sen korkeimmaksi matkustajaluvuksi määrättiin 92 matkustajaa. Sen jäljet katoavat vuonna 1916 , jolloin siitä on viimeinen ilmoitus elokuun alussa. Siinä on lyhyesti ilmoitettu aluksen pannunpuhdistuksesta.
Jo tänä suhteellisen lyhyenä toimikautena 1909-1916 alukselle sattui yhtä ja toista. Toukokuulla 1914 vielä tulvavesien aikaan kerrottiin seuraavaa:

KARILLEAJO

"Höyryalus Muhos karilla. Saatu irti wasta usean tunnin työn jälkeen. Kun höyryalus Muhos eilen aamulla kello puoli 9 tienoissa matkalla Muhokselta Ouluun, oli saapunut Madekosken alapäähän Kaupin talon kohdalle, tarttui äkkiä aluksen potkuriin joessa uiskentelewa propsipuu - paperi ja propsipuitten uitto on näet täydessä käynnissä - sillä seurauksella, että aluksen kone pysähtyi ja alus joutui wirran waltaan. Ei ollut muuta neuwoa kuin ohjata alus rantaan Heikkilän talon luo, jossa wirta sen nosti kiwikarille ja yhteen aikaan kowasti kallisteli, joten pelättiin sen kaatuwan.

Rannalta saapuneissa weneissä wietiin matkustajat, joita oli 2 henkeä, maihin ja ryhdyttiin heti alusta irti ottamaan. Awuksi saapui wähän ajan kuluttua myös höyrywene Laine, joka oli menossa Ouluun, mutta niin lujaan oli Muhos tarttunut karille, ettei Laine jaksanut sitä irti kiskoa, waan jatkoi matkaansa ja otti Maikkulan rannasta mukaansa Muhoksen matkustajat, jotka wähitellen sinne saapuiwat.

Muhoksen karilleajopaikalle alkoi sillä wälin kokoontua kansaa, m.m. Uleåyhtiön lauttauswäkeä sekä Maikkulasta miehiä mukanaan köysiä y.m.

Suurella woimalla saatiin Muhos ensin tasapainoon ja sitten noin klo 1 tienoissa päiwällä wedetyksi karilta pois sywälle wedelle. Karille ajosta se ei ollut kärsinyt mitään wahinkoa, waan saattoi jatkaa matkaansa kaupunkiin."

LISÄÄ VASTOINKÄYMISIÄ

Muutakin sattui. Vuonna 1916 toukokuulla alus osittain upposi. Sitä kuvataan näin:

"Höyryalus Muhos uponnut. Niinkuin ennen on kerrottu, joutui äskettäin höyryalus Muhos Oulujoessa karille menetettyään propellinsa. Höyryalus tuotiin sen jälkeen rantaan ja ja aijottiin Laitasaaren kylässä nostaa maalle hyrkin rantaan. Nostotyö suoritettiin kuitenkin siten, että sitä perä edellä nostettaessa keula pääsikin uppoamaan. Siinä makaa nyt alus, perä rannalla, mutta keula upoksissa sywässä wedessä.

Aikataulu Muhos-aluksen liikenteestä vuonna 1914.
Aikataulu Muhos-aluksen liikenteestä vuonna 1914.

Keulassa oli lastina Tikkalan sahalle menewä dynamokone, joka myöskin keulan mukana on painunut upoksiin. Waikea on Muhoksella saatawissa olewilla kojeilla nostaa nyt alusta."

Ilmeisesti alus kuitenkin saatiin ylös. Aina maalla ollaan viisaita, kun merellä (vesillä) sattuu jotakin.

Kirjasta Höyryaluksia Oulun vesillä, Juhani Autio

----

Oulun vesien höyryaluksista voi lukea lisää Juhani Aution kirjasta:
Höyryaluksia Oulun vesillä -kirjaa (hinta 10 €) voi tilata kirjoittajalta puhelimella Juhani Autio 0400 121 655 tai sähköpostilla autio.juhani(at)luukku.com.

▲Alkuun


Luonnonkukkien päivä 19.6. (17.6.2011)

Minulla on salainen uimapaikka Oulujoen rannalla. Siellä se on rantaniittyjen takana, lähellä kaupunkia.Tervetuloa jakamaan tämä riemu! Joku sinne jo osaakin, mutta useina kesäpäivinä siellä voi polskutella aivan yksikseen ja nauttia lämmöstä ja kukkaniitystä perhosineen. Kesän kulumista voi oikeastaan tarkastella paitsi lintujen, myös perhosten, sudenkorentojen, kukkien, ja marjojen kautta. Luonnossa vallitsee kasvien ja eläinten aika: " Vanhoja tuttuja sanontoja tuli mieleen. Horsma - kesäni kello. Kun horsmat vasta alkoivat kukkia, oli yhä aikaa, kesää oli reilusti jäljellä. Aika on täällä on runsasta, se on pitkää, leveätä ja paksua täällä. " toteaa päähenkilö Anna Maria Eeva Kilven romaanissa Unta vain.

Kukkaniityillä kukkivat jo leinikit, lemmikit ja monet muut luonnonkukat. Nyt on hyvä aika kerätä leinikeitä kuivattavaksi. Oulujoki-varressa viihtyy joissakin paikoin myös rantaleinikki. Luhta- ja rantalemmikkiä on siis harvakseltaan pitkin Oulujoen rantoja, ja yllättävää kyllä se näyttää hyötyneen joen rakentamisesta ja säännöstelystä. Aikaisemmin sitä oli todella vähän jokirannoilla.

Vanhimmat tiedot lemmikin nimestä ovat 1400-luvun ranskan- ja saksankielisessä kirjallisuudessa, mistä nimi on kulkeutunut käännöslainana muihin kieliin. Lemmikistä on tullut herkän lemmen, uskollisuuden, kaipuun ja ikuisen rakkauden symboli. Sen sininen väri on nuoren rakkauden ja ystävyyden symboli. Nimeen liittyy myös ironiaa, koska alun perin nimi on annettu nurmitädykkeelle, joka kukkii vain päivän ja lakastuu heti poimimisen jälkeen. Lemmikkiniityt assosioituvat näkemiseen ja kuulemiseen, onhan kukan hellittelyniminä käytetty ´hiirenkorva` tai ´neitsytmariansilmä´, ´jeesuksensilmä`. Hailuodossa sen hellittelynimi on ´hiirensilmä´.

Kukilla on myös oma symboliikkansa kansanperinteessä. Pian pääsemme tekemään juhannustaikoja ja jotkut nukkumaan seitsemän yrttiä tyynyn alla. Yleinen nykypäiviin säilynyt taika on tapa laittaa paikkakunnasta ja perinteestä riippuen juuri tietty määrä, esimerkiksi seitsemän tai yhdeksän erilaista kukkaa tyynyn alle juhannusyöksi. Nukkuessa pitäisi sitten aviopuolison ilmaantua unessa. Siankärsämö, piharatamo, kamomilla, kataja ja väinönputki ovat olleet suosittuja lääkekasveja Suomessa. Kasveja käytettiin sekä tuoreina että kuivattuina ja niillä on lääkitty monenlaisia sairauksia ja vaivoja.

Lönnrotin Flora Fennica -kirjassa on mainittu esimerkiksi pellava ja sen siemenet, mustikka ja siankärsämö, Kirjassa suositeltiin esimerkiksi rohtovirmajuuren käyttöä seuraavasti: "Juurta käytetään lääkkeeksi virmaan, matoja, päänkivistystä, lavantautia, vaimollisten tukkeusta vastaan keitteenä, keitesakona tai jauhoina." Virma on vanha suomenkielinen sana, joka tarkoittaa epilepsiaa. Ruohosipulista puolestaan kirjoitettiin: "Lääkkeenä nautittu hiuttava, vesityttävä japuhkuttava, hyödyllinen hengen-ahdossa, yskässä, leinissä, kerpukissa, horkassa."

Rantaniityllä kukkivat vielä aikanaan apilat ja horsmat. Kesää ja valoa on vielä pitkästi jäljellä. Tulkaa uimaan!

Marjatta Armanto

▲Alkuun


Höyryaluksia Oulun vesillä: Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä osa III (17.6.2011)

(Oulujoen reitti ry julkaisee otteita Höyryaluksia Oulun vesillä -kirjan kappaleesta Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä Juhani Aution luvalla. Lisätietoja ja kirjan tilausohjeet täällä.)

Lempi

Vuonna 1899 "vanhan" Laineen lisäksi tuli liikenteeseen Oulujoen höyryvene Oy:n Lempi. Aluksen rakennuspaikka on epäselvä, mutta ainakaan Pikisaaren konepajalla sitä ei tehty.

Lempi kuljetettiin Heikolanniemeltä elokuun lopulla 1899 siten, että se nostettiin rattaille ja vietiin hevosten vetämänä Merikosken ohi.

Laivan perässä oli salonki, ruskeat plyysitoppaukset istuimissa, samanväriset verhot ikkunoissa, korkkimatto lattialla, pyöreä pöytä keskellä lattiaa ja peili seinällä.

Peräosassa oli vielä ahteri, jossa varsinkin nuoriso viihtyi hyvin. Etuosassa oli keittiö, wc ja koneet olivat keskellä. Istuimet kiersivät laivan ympäri, mikä oli yleinen tapa siihen aikaan.

Kesällä 1904, jolloin "vanha" Laine ja Lempi liikennöivät valitettiin Oulujoen laivojen liikennöinnistä seuraavasti:

VALITUS

"Ettei laiwain puolelta ole kiusantekoa, jospa matkustajia jääkin wäliin rannalle. Seikka on kuulemma sellainen, että nyt on hywin alhainen wesi, 8 tuumaa alempana, kuin wiime kesänä matalimmillaan ollessa.

Tämän wuoksi kewäällä korkean weden aikana tehdyt sillat owat käyneet kelpaamattomiksi useat, niin matala on wesi sillan päässä etteiwät laiwat ui lähelle. Ja kun sattuu pahat tuulet, ei laiwaa woi laskea kiwikkomatalaan, siksi täytyy siwu mennä.

Wieläpä usein weneelläkin pyrkijöillä on niin taitamattomat wenemiehet saattajina, ettei heitä uskalla päästää laiwan siwuun. Muutoin woisi sattua, että he taitamattomasti wenettään hoitaessa kaataisiwat sen ja hukkuisiwat. Joku wuosi sitten sattui sellainen tapaus.

Tässä siis asianomaisten selitys. Ja minun täytyy myöntää, että siinä on perääkin. Mutta itsepintaisesti olen joittenkin kuullut wäittäwän, että siihen ja siihenkin siltaan pääsee hywällä tahdolla, mutta siwu waan mennään. Miten sitten lienee en ole itse käynyt asiaa tutkimassa enkä laiwoja ohjannut.


Lempin ja "uuden" Laineen aikataulu vuoden 1913 keväällä.

Mutta sen waan woin sanoa että laiwaliike paremmin saataisiin wastaamaan yleisön tarpeita, jos kaikki, joilla on laiwasillat, pitäisiwät ne kunnossa sekä jatkaisiwat weden laskiessa siltojaan, jotta niihin pääsisi ilman waaraa. Tämähän ei ole iso juttu. Ja laiwan ohjaajilta toiwon hywää tahtoa sitten, niin ei nurinoita kuuluisi."

VASTOINKÄYMISIÄ

Vuoden 1906 elokuulla Lempi jäi Muhoksella Patokarille niin tiukasti kiinni, ettei edes Laine saanut sitä aluksi irti. Lempi oli tuolloin matkalla Muhokselta Ouluun. Lopulta alus kuitenkin irtosi, mutta Lainekin oli kolistellut tuolloin Oulujoen pohjia monessa paikassa, koska joen vesi oli niin vähissä.

Alukselle sattui myös muita kommelluksia. Vuonna 1914 kesällä laivan tullessa Muhokselta Ouluun, syttyi matkan aikana höyryveneen pelastusvene tuleen. Pelastusvene oli laivan katolla ja sen sisällä oli pelastusliivejä y.m.


Laine Muhoksen laiturissa. Oikealla näkyy joko Lempin tai Muhoksen keula. Pohjois-Pohjanmaan museo.

Nähtävästi liivit olivat öljyyntyneet ja savupiipusta lähtenyt kipinä sytytti tulipalon. Kun veneen palo huomattiin, oli tuli saanut jo niin suuren vallan, ettei sitä voitu sammuttaa, vaan vene oli heitettävä jokeen. Lempin kattokin kärsi palosta jonkin verran. Palo oli havaittu vasta siinä vaiheessa, kun eräs matkustaja peräsalongissa oli alkanut ihmetellä, miksi sinne tunkeutui kovasti savua.

20-luvun alussa matkustajia alettiin palvella paremmin. Silloin järjestettiin linja-autoyhteys kaupungista Kirkko- ja Asemakatujen risteyksestä Kurkelanrantaan puolta tuntia ennen laivan lähtöä ja vastaavasti laivojen saapuessa Muhokselta oli linja-auto vastassa Kurkelanrannassa. Tällöin oli jo olemassa myös linja-autoyhteys Maikkulaan asti, josta reittiä jatkettiin Muhokselle.

KILPAILUA

Kilpailua Oulu.Muhos välillä syntyikin linja-autojen ja laivojen välillä ja vuoden 1923 kesällä kirjoitti Kalevan pakinoitsija seuraavasti:

"Nämä Oulujoen laivat eivät myöskään kuulu oikein pitävän autoista. Yhteentörmäyksiä ei tosin ole sattunut, sillä edelliset hengittävät kiduksilla ja jälkimmäiset eivät halua kastella kavioitaan, mutta leipä yrittää venyä soikeaksi.

Kansa, joka on koreamielinen ja omaa enempi niukasti runollisia taipumuksia, istua lötköttää mieluimmin komeassa autossa huolimatta pölystä ja hajusta kuin kekottaa laivanpenkillä, vaikka voisi siinä säästää 50 prosenttia ja hengittää samalla kaupalla raitista typen ja hapen sekoitusta.

Mutta kansa on runollinen omalla lailla, isiltä perityllä tavallaan. Pöly ja haju on pyhä perintö, josta se ei henno luopua.

Auto on nopea, kenellä kiire on; mutta laiva on muuten mukava, kenellä ei ole niin tulista hoppua, vaan ottaa matkustamisen samalla huvin kannalta ja antaa aatoksen liitää laineilla, jos kenellä mielikuvitusta on, tai tuijottaa kuohuvaan vanaveteen, kuka filosofi pyrkii olla."

Valituksiakin tuli Kurkelanrannassa odottavista autoista, että ne eivät olleet aina paikalla ja että tie Kurkelanrannasta kaupunkiin oli liian pitkä kävellä matkatavaroiden kanssa. Myös tien huonokuntoisuus oli puheenaiheena.

Heinäkuulla 1927 ilmoitettiin, että Lempi on laskenut Merikosken ja lasku onnistui hyvin. Tästä tapahtumasta on seuraava kuvaus:

"Eilen päivällä klo 4 aikaan laskettiin Merikoskesta alas Oulujoen höyryvene Oy:lle aikoinaan kuulunut höyrylaiva Lempi.

Laskun suoritti vanha tunnettu koskenlaskija Peltonen Oulujoelta ja onnistui se hyvin laivan suuruudesta huolimatta.

Ainoastaan Lassinkallion kohdalla jokin kivi sattui laivan perään mitään vahinkoa kuitenkaan aikaansaamatta. Lempi kuljetettiin ensin Tukkisaaren luo ja jää se toistaiseksi Ouluun."

Näin voidaan katsoa päättyneeksi eräs osa Oulujoen höyrylaivaliikennettä.

RAUTATIE VALMISTUU

Rautatieosa Oulu-Muhos avattiin väliaikaiselle liikenteelle marraskuun ensimmäisenä päivänä 1927 ja tarkastuksen jälkeen rata saatiin valmiiksi joulukuulla samana vuonna Utajärvelle asti ja näin höyrylaivaliikenne sai 1920-luvulla linja-autoliikenteen lisäksi jo toisen kilpailijan.

Kuten edellä on kerrottu laskettiin Laine viimeisenä Oulujoen höyrylaivana alas Merikoskesta vuonna 1928. Laivaliikennettä Oulujoella on vielä nykyäänkin, mutta se suoritetaan dieselaluksilla.

Kirjasta Höyryaluksia Oulun vesillä, Juhani Autio

▲Alkuun


Höyryaluksia Oulun vesillä: Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä osa II (9.6.2011)

(Oulujoen reitti ry julkaisee otteita Höyryaluksia Oulun vesillä -kirjan kappaleesta Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä Juhani Aution luvalla. Lisätietoja ja kirjan tilausohjeet täällä.)

Uusi Laine

Vuoden 1909 heinäkuussa valmistui Oulussa Pikisaaren konepajalla järjestysnumerolla 111 uusi höyryalus Laine.

Se pystyi ottamaan 98 matkustajaa ja siitä on seuraava kuvaus Kalevassa:

"Oulujoen höyryweneyhtiön uusi höyrywene Laine, joka wanhan Laineen sijasta tulee kulkemaan Kurkelan rannan ja Muhoksen väliä, tuotiin eilen aamulla Pikisaarelta Pakkahuoneen rantaan, jossa se hinattiin maihin. Täältä sitä tänään rattailla noin 150 miehen wetämänä aletaan kuljettaa Kurkelaan.

Uusi Laine, jonka on walmistanut Oulun konepaja-osakeyhtiö Pikisaarella, on uhkea alus ja tulee warmaankin täyttämään kaikki waatimukset sekä tilawuuteen että matkustajain mukawuuteen nähden, mitä sille woidaan asettaa.

Nykyään pieni, 30 wuotias Laine on tässä suhteessa matkustajaliikkeen yhä wilkastuessa aiwan riittämätön toista kulkuwuoroa ylläpitämään. Puhumatta siitä että se pahan sään sattuessa ei anna matkustajille juuri minkäänlaista suojaa sadetta ja kylmiä tuulia wastaan, on usein, warsinkin
sunnuntaisin tapahtunut, että aluksen on täytynyt pienuutensa wuoksi jättää suuret joukot matkustajia rantasilloille oman onnensa nojaan.

Uusi Laine sitä wastoin on, kuten jo sanottiin, sangen tilawa. Se on saatu aikaan siten että aluksesta on tehty kaksikerroksinen, jotapaitsi perässä on erityinen mukawilla istuisijoilla warustettu kansi, jonne pääsee aluksen peräsalongista. Hywänmäärän toista sataa matkustajaa se näin ollen woi kerralla ottaa mukaansa.

Laine on maksanut noin 35000 mkaa. Kun uusi alus on rakenteeltaan korkea ja kun Oulujoen rantamilla olewat laiturit yleensä owat sangen huonoa tekoa, joten kun tuuli painaa alukseen, laiturit woiwat sortua tai särkyä aluksen niihin laskiessa, olisi suotawaa, että siltojen omistajat siltoja aikoinaan wahwistaisiwat. Täten olisi Oulujoen liikenteessä pitkiksi ajoiksi päästy tyydyttäwälle kannalle."

"Uuden" Laineen piirustukset. Alkuperäispiirustuksista redusoitu. Juhani Autio.
"Uuden"
Laineen piirustukset. Alkuperäispiirustuksista redusoitu. Juhani Autio.

KULJETUS KAUPUNGIN LÄPI

Itse aluksen kuljetuksesta kaupungin halki kaupunginrannasta Kurkelanrantaan kerrotaan seuraavaa:
"Oulujoen uusi alus Laine kuletettiin eilen suurella huudolla, ryskeellä ja kaupungin kaikkien poikasten ja muitten joutilasten saattamana kauppatorin rannasta läpi kaupungin koskenniskaan.

Tuo koneineen kolmattakymmentä tonnia painawa alus oli asetettu neljälle warta wasten walmistetulle jykewälle ratasparille. Parisataa miestä ja muuan kymmenkunta poikasta tarttui wetoköysiin ja niin lähti kulkue hitaasti, mutta warmasti liikkeelle. Kauppatorin poikki kulki se hallituskadulle ja siitä pitkin kirkkokatua linnankadulle, josta käännyttiin isollekadulle ja myllytulliin.

Eiwät tahtoneet kadut kaikkialla raskasta painoa kestää, waan murtuiwat ja joku rattaista wäliin painui sywälle maahan. Kolme rattaistakin wioittui. Tämä kuletusta hidastutti niin että wasta keskiyön tienoissa noin 8 tunnin ponnistusten jälkeen päästiin kasarmin luona olewaan tienmutkaan, johon alus yöksi jätettiin. Täältä waikein taiwal alkaneekin, kun tie täällä on pehmeää.

Erityisiä mainittawimpia waurioita ei matkalla sattunut. Hallituskadulla nykäsi alus sähkölampun alas ja särki muutamissa kohdin katua."

"Uuden" Laineen aikataulu kesällä 1919.
"Uuden"
Laineen aikataulu kesällä 1919.

Vesillelaskun jälkeen Laine teki koematkan Marttilaan Madetkosken niskaan saakka ja sen todettiin toimivan moitteettomasti. Jokea ylöspäin mentäessä se kulki 12 kilometrin matkan noin 50 minuutissa ja alaspäin saman matkan 30 minuutissa eli nopeus oli vastavirtaan 7,7 solmua ja myötävirtaan lähes 13 solmua.

Laine oli 65 jalkaa 6 tuumaa pitkä ja 13 jalkaa 3 tuumaa leveä ja se vaati 3 jalkaa vettä alleen. Kone oli 60 indikoitua hevosvoimaa ja se oli varustettu höyryn lauhduttajalla.

PIENIÄ KOMMELLUKSIA

Yhtä ja toista pientä sattui. Vuonna 1915 varkaat veivät aluksesta ruokatarvikkeita, kun alus yöpyi Muhoksella Örnbergin rannassa ja vuonna 1922 asennettiin sähköjohdot Oulujoen yli niin lähelle joen pintaa, ettei Laine päässyt kulkemaan niiden alta ennenkuin niitä korotettiin.

Laine-laiva Muhoksen laiturissa vuonna 1909. Pohjois-Pohjanmaan museo.
Laine-laiva Muhoksen laiturissa vuonna 1909. Pohjois-Pohjanmaan museo.

Joskus myös joen vesi oli niin matalalla, että laiva juuttui kiinni ja sitä jouduttiin vetämään syvemmille vesille tavalla tai toisella; toisinaan myös toisten laivojen avulla. Liikennöinti päästiin yleensä aloittamaan toukokuun puolivälissä.

Vuonna 1926 kuulutti Oulujoen Höyryvene Oy laivojen myynnistä huhtikuulla ja samana vuonna perustettiin uusi Oulujoen Laiva Oy, joka merkkasi itselleen enemmistön Laineen osakkeista. Tässä vaiheessa sama yhtiö hankki myös linja-auton Oulun Vaalan reitille. Vielä vuonna 1927 julkaistiin Kaleva-lehdessä Laineen aikataulut välillä Oulu-Muhos.

Vuoden 1928 heinäkuun 21 päivänä höyryalus Laine laskettiin alas Merikosken kautta ja se jäi kiinni kivikolle Lassinkallion alapuolelle. Syynä oli se, että keulaan laitettu ohjausmela katkesi ja laiva alkoi ajalehtia painuen matalalle karikolle. Koska vauhti ei ollut kova, laivan pohja ei rikkoutunut. Laiva laskettiin lopuksi irroittamisen jälkeen ehjänä alas Merikoskesta.

Laine Oulujoella matkalla Muhokselle ennen vuotta 1912. Pohjois-Pohjanmaan museo.
Laine Oulujoella matkalla Muhokselle ennen vuotta 1912. Pohjois-Pohjanmaan museo.

Laine-laiva laiturissa jossain Oulujoella. Pohjois-Pohjanmaan museo.
Laine-laiva laiturissa jossain Oulujoella. Pohjois-Pohjanmaan museo.

Kirjasta Höyryaluksia Oulun vesillä, Juhani Autio

▲Alkuun


Höyryaluksia Oulun vesillä: Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä osa I (3.6.2011)

(Oulujoen reitti ry julkaisee otteita Höyryaluksia Oulun vesillä -kirjan kappaleesta Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä Juhani Aution luvalla. Lisätietoja ja kirjan tilausohjeet alla.)

Oulujoki on kautta aikojen muodostanut luonnollisen kulkuväylän itä-länsi-suunnassa. Tosin se on runsaskoskinen ja osittain matala, minkä vuoksi tietyillä osuuksilla on ollut esteitä höyrylaivaliikenteelle. Oulusta Muhokselle joki on kuitenkin lähes kosketon useita kymmeniä kilometrejä. Aikanaan se soveltui siis hyvin höyrylaivaliikenteelle, ja puuhamiehet kapteeni Granstedt, metsänhoitaja Blumenthal, tehtailija K.R. Åström, kirjuri Luoma, herra Grohns ja talolliset Valkola ja Isteri päättivät perustaa Oulujoen Höyrylaivaosakeyhtiön. Myös muita henkilöitä oli mukana lunastamassa höyrylaivaosakeyhtiön osakkeita.

Vuoden 1870 kokouspöytäkirjan mukaan yhtiö päätti aloittaa höyrylaivaliikenteen Oulun Kurkelanrannasta Muhokselle. Laiva lähti Muhokselta Ouluun aamulla kello 6 ja Oulusta takaisin Muhokselle iltapäivällä kello 16. Liikennetarpeen määräsivät lähinnä puutavarateollisuus ja Muhoksella huviloillaan käyvät oululaiset.

Kaima

Kaima oli Oulujoen Höyryveneyhtiön ensimmäinen laiva. Se oli rakennettu Varkauden konepajalla. Alus tuotiin Varkaudesta kesäkuussa 1870 Saimaan kanavan kautta Suomenlahdelle ja sieltä edelleen Pohjanlahden rannikkoa myötäillen Ouluun. Laiva oli 40 jalkaa pitkä ja 9 jalkaa leveä ja sen sallittiin ottaa 50 matkustajaa.

Kone oli 9-hevosvoimainen ja erikoisuutena siinä oli kaksi potkuria mahdollisesti siksi, että sillä saavutettaisiin matalassa vedessä kulkukelpoisuus ja hyvä ohjailtavuus. Tyynessä vedessä Kaima saavutti 9 solmun nopeuden.

Kaiman liikennöinti oli kuitenkin ensimmäisinä vuosina kannattamatonta ja niin se myytiin Ouluun J.G. Snellmanille 6050 markalla keväällä 1872.

Yhtiölle oli kertynyt tappiovelkaa jo noin 4000 markkaa parin vuoden aikana. Oulujoen Höyryveneosakeyhtiöön kuului tuohon aikaan sekä Oulun ruotsinkielistä sivistyneistöä että Muhoksen talollisia.

Keväällä 1872 Kaima tuotiin Ouluun Merikosken kautta laskemalla, ja se liikennöi kaupunginrannan ja Toppilan väliä vielä pitkät ajat. Sen romuttamisesta tai myymisestä ei ole tietoa.

Ilo

Vuonna 1875 Oulujoella liikennöi pieni höyryvene Ilo, jonka Oulun Sahayhtiö oli hankkinut. Tämä alus ei myöskään liikennöinyt pitkään.

Vuonna 1884 rakennettiin Oulun konepajalla toinen Ilo-niminen alus. Se oli ilmeisesti myös lyhytaikainen kulkija Oulujoella, koska siitä ei ole kovin paljon aikatauluilmoituksia.

Vanha Laine

Kesäkuussa 1880 valmistui Oulun konepajalta Pikisaaresta höyryalus Laine. Sitä kutsuttiin myöskin vanhaksi Laineeksi, sillä myöhemmin liikkui Oulujoella toinenkin Laine-laiva. Laivan tilasi uusi osakeyhtiö, jonka perustivat insinööri K. Löfhjelm ja kapteeni H. Snellman.

Laine oli 49 jalkaa pitkä, 9 jalkaa ja 6 tuumaa leveä ja siinä oli 15-hevosvoimainen höyrykone. Tämä alus liikennöi Oulujoella vuoteen 1909, jolloin se laskettiin Merikoskesta jokea alas ja se joutui Toppilan sahan käyttöön.

"Vanhaa" Lainetta arvosteltiin Kaiun pääkirjoituksessa kesällä 1897 jokseenkin sopimattomaksi alukseksi, koska se oli raskas, leveä ja syväkulkuinen. Sitä pidettiin merialuksena ja sen kulkusyvyys olikin lähes sylen suuruinen. Täten liikenne joella saattoi olla veden vähyyden vuoksi katkoksissa kuukausiakin ja se haittasi kasvanutta matkustajaliikennettä ja tervaveneiden hinausta.

Aikataulu "vanhan" Laineen liikennöimisestä Kalevassa maanantaina toukokuun 15. päivänä vuonna 1905.
Aikataulu "vanhan" Laineen liikennöimisestä Kalevassa maanantaina toukokuun 15. päivänä vuonna 1905.

Kirjasta Höyryaluksia Oulun vesillä, Juhani Autio

----

Höyryaluksia Oulun vesillä -kirja (Juhani Autio, 2000) kertoo yli sadasta höyryaluksesta, jotka ovat kulkeneet Oulun ja sen lähialueen vesillä. Aluksista on 38 valokuvaa ja rakennuspiirustuksia, jotka on redusoitu Oulun Konepajan alkuperäispiirustuksista. Kirja pyrkii olemaan dokumenttiluonteinen. Teksteissä käsitellään myös merionnettomuuksia.

Höyryvisselin vihellys on kadonnut lähes täysin tällä alueella ja entiset höyrymiehet ovat manan majoilla, mutta tarinat elävät.

Sisällysluettelo:
Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä
Oulun ja Toppilansalmen paketit eli tuuripaatit
Oulun kaupungin ja Hailuodon välinen höyryalusliikenne
Oulun ja Tornion välillä kulkeneet höyryalukset
Höyryhinaajia Oulun ja Haukiputaan vesialueella
Muita alueen höyryaluksia

Höyryaluksia Oulun vesillä -kirjaa (hinta 10 €) voi tilata kirjoittajalta puhelimella Juhani Autio 0400 121 655 tai sähköpostilla autio.juhani(at)luukku.com.

▲Alkuun


Oulujoen reitti ry:n 10-vuotisjuhlaluento (18.5.2011)

Filosofian tohtori Atso Romakkaniemi luennoi Perämeren vapaiden ja rakennettujen jokien lohen tilanteesta ja tulevaisuudesta Oulujoen reitti ry:n 10-vuotisjuhlaluennolla 14.5.2011.

Luento on alkamassa ja muistiinpanovälineet valmiina
Luento on alkamassa ja muistiinpanovälineet valmiina

Tornionjoen lohiasiantuntija fil. tri Atso Romakkaniemi esittelee uraansa ja tutkimusaiheitaan
Tornionjoen lohiasiantuntija fil. tri Atso Romakkaniemi esittelee uraansa ja tutkimusaiheitaan

Luennolla selvisi, kuinka tarkkaa tieteellistä tutkimusta lohikantojen kestävä käyttö vaatii
Luennolla selvisi, kuinka tarkkaa tieteellistä tutkimusta lohikantojen kestävä käyttö vaatii

Lue myös: Itämeren suojelusopimus (Helsinki Comission, HELCOM)

Lisää kuvia luennosta kuvagalleriassamme.

▲Alkuun


Noituudesta, naisista ja soista (12.5.2011)

Luin mielenkiinnolla Sanna Keskisen artikkelin Uutispuurossa 1/2011 siitä, miten Ahmaksen runolaulukylään on rakennettu silta Lucian Rusintytär Korhosen muistoksi. Lucia Rusintytär Korhonen ja Reeta Tuomaantytär olivat vuoden 1680 Oulun talvikäräjillä syytettynä noituudesta. Reeta-emäntää syytettiin siitä, että hän oli kyläjumalanpalveluksen aikana anastanut papin säkistä öylättejä. Luciaa syytettiin siitä, että tämä oli niitä käyttäen parantanut Reetan tyttären silmät saunassa.

Kumpikaan syytetyistä ei tunnustanut, ja kun myöskään luotettavia todistajia ei löytynyt, Oulun kihlakunnanoikeus lykkäsi jutun kesäkäräjiin. Kesäkäräjillä todettiin, ettei Lucia Rusintytär ole enää vastaamassa syytteeseen. Hän oli kokenut syytteen niin raskaana, että meni metsään ja hirttäytyi. Käräjäpöytäkirjassa kerrotaan, että Lucia oli metsään mennessään laulanut vanhoja loitsurunoja. Lucia Rusintytär jäi historiaan Ahmaksen viimeisenä oikeuteen joutuneena parantajanaisena ja vanhimpana asiakirjoissa mainittuna muinaisrunon taitajana.

Oudot ilmiöt ja muista poikkeavat ihmiset ovat aina herättäneet pelkoa. Menneinä vuosisatoina taikauskolla oli ihmisten maailmankuvassa vankka sija ja monet luonnollisetkin tapahtumat selitettiin noituudella. Noituussyytteitä nostettiin herkästi, ja kymmenettuhannet syylliseksi todetut kokivat tuskallisen kuoleman polttoroviolla tai hirsipuussa.

Uskomus siitä, että salaisen tiedon omaava ihminen kykenee hallitsemaan yliluonnollisia voimia ja aiheuttamaan vahinkoa niiden kautta toisille ihmisille, on luonut pohjan noituuden käsitteelle. Noitauskomuksia on ollut kaikissa kulttuureissa kautta aikojen ja noituuden pelko on ajanut ihmisiä historian saatossa lukemattomiin henkirikoksiin.

Valtaosa noituudesta syytetyistä oli naisia. Syytetyt naiset olivat pääsääntöisesti nuoria; iältään 14–44-vuotiaita, mutta tuomion saaneet olivat tätä keskimääräisesti vanhempia. Tämä ilmeisesti johtui siitä, että esivalta oli antanut ohjeen teloittaa ensisijaisesti vanhoja ja paatuneita noitia, jotka olivat harjoittaneet syntiä jo pitempään. Tämän vuoksi myös lesket olivat teloitetuissa yliedustettuna. Noidan antoi tavallisesti ilmi joku sukulainen ja usein lapsi. Ilmiantaja oli usein myös naispuolinen sukulainen, joka itse oli syytettynä noituudesta, tunnustanut sen ja tämän jälkeen pakotettiin nimeämään muita noitia.

Hieman unhoon jääneen runoilija Impi Kauppilan (1909–1991) ainoassa runoteoksessa Paratiisin valloitus (1947) kuljetaan hämäläisessä maisemassa ja palataan menneisiin aikoihin samalla tuoden tapahtumat nykyhetkeen:

RUNO VUONNA 1630

Repalenuttuni vaihdoin ruiskukkien sineen.
Auringon nousun hetkellä olen
kamaralla maan, roviolla poltettava.
Auringon nousun hetkellä
en kumarra kuvianne.
Ruiskukkien sinessä uskon uniini.

Vapaassa maassa ei ole talonpoikien orjia.
Soihinhaudattujen henki kyntää
rikkaruohoa kyntävät pellot.
Auringon nousun hetkellä olen roviolla poltettava.
Repalenuttuni jo vaihdoin ruiskukkien sineen.

Runo viittaa myös 1600-luvun maailmankuvaan ja siihen miten se ohjasi naisen kohtaloa.

Suo-motiivi toistuu muissakin Kauppilan runoissa joissa historiallinen tapahtuma saa myös uuden sisällön. Suosta muodostuu uuden luomisen paikka, repalenuttu vaihtuu ihanaan feminiinisyyteen, uuteen luomiseen ja paratiisimaiseen olotilaan. Se onkin täydellinen vastakirjoitus kansanperinteen suokuvastolle jossa suo maaduttaa, hajottaa ja tuhoaa. Suo on tuhoava myös L. Onervan Mirdjassa. Mika Waltarin teoksessa Vieras mies tuli taloon ja Irja Sallan Unissakävijässä.

Suomalaisissa kansankertomuksissa kerrotaan että soita, lähteitä, puroja ja jyrkkiä rantoja on käytetty uhraukseen. Kosteikkoihin on jätetty esimerkiksi piikiviä ja tuluksia, ja niitä on käytetty joinakin aikoina myös ei-toivottujen henkilöiden kuten rikollisten teloitukseen ja hävittämiseen. Kosteikkoihin saatettiin upottaa myös aviottomasti syntyneitä tai vammaisia lapsia. Impi Kauppilan runon soihinhaudattujen henki on myös historiallisesti totta. Kansalaissodan aikana haudattiin 18 punakaartilaista Hämeessä Ahveniston soihin.

Tänä päivänä suot ovat kiistanalaisia suojelukohteita, suohon liittyvät mielikuvat ja uskomukset ovat syvällä kulttuuriperimässämme. Naisista ja noidista kullakin olkoon oma mielipiteensä.

Marjatta Armanto


Luettavaa:

Fyrstén (Armanto) Marjatta. Tuhkimo ja muita noitia. Impi Kauppilan poetiikkaa modernismin murroksessa. Lisensiaattityö. Oulun yliopisto. 2009

Kauppila Impi: Paratiisin valloitus. Otava 1947.

Keskinen Sanna: Ahmaksen runonlaulu alkoi noituudesta 300 vuotta sitten. Uutispuuro 1/2011. www.uutispuuro.netpaper.fi.

Lars Thomas: Noitia ja noitavainoja. www.historia.net.

Melkas Kukku: Historia, halu ja tiedonkäärme Aino Kallaksen tuotannossa SKS. 2006

Oilinki Pekka: Ahmas- runonlaulajien kylä. www.kirjastovirma.net.

▲Alkuun


Oulujoen reitti ry 10 vuotta (9.5.2011)

Toimintaa vesistöreitin hyväksi jo vuosikymmenen ajan

Kaj Chydeniuksen säveltämä Virta venhettä vie -runokokonaisuus soljui Toppilan laulustudion laulajien Maarit ja Mikko Laitisen esittämänä ja Hannu Sirénin säestämänä Oulujoen reitti ry:n kymmenvuotisjuhlassa perjantaina Rauhalassa. Suomalaisten runoilijoiden laulut loivat herkän taustan yhdistyksen kymmenen toimintavuoden juhlintaan.

Maarit ja Mikko Laitinen esiintyivät Hannu Sirénin säestämänä
Maarit ja Mikko Laitinen esiintyivät Hannu Sirénin säestämänä

Oulujoen reitti ry perustettiin toukokuussa 2001. Tuona keväisenä päivänä seitsemän miehen joukko kiipesi Oulun tuomiokirkon torniin, kuunteli V. A. Koskenniemen Merikoski -runon ja puoli seitsemän kellonlyönnin ja siirtyi sitten perustamaan yhdistystä ravintola Franzenin kabinettiin. Yhdistyksen tavoitteeksi asetettiin Oulujoen vesistöreitin tunnetuksi tekeminen. Samalla haluttiin herättää kiinnostusta ja rakkautta vesistöä sekä sen historiaa ja kulttuuria kohtaan. Yhdistys haluaa toiminnallaan edistää vesistöreitin luonnontilaisuutta ja ekologista puhtautta. Yhdistyksen merkittävin teko on ollut julkaista lääkäri, Oulujoen soutaja Pekka Jurvelinin Vaiettu joki -kirja.

Oulujoen soutaja, lääkäri-kirjailija Pekka Jurvelin
Oulujoen soutaja, lääkäri-kirjailija Pekka Jurvelin

Puheenjohtaja Heikki Haverisen johdolla juhlajoukko, mukanaan kolme yhdistyksen perustajäsentä,
muisteli kohokohtia yhdistyksen toiminnan ajoilta. Vesistöteko-palkinnon jakaminen, Lohi-tutuksi tapahtumat, River Film Festival ja ennen kaikkea Pekka Jurvelinin soutumatkat Oulujoen reittiä ala- ja ylävirtaan ovat vieneet jokien ystävien sanomaa eteenpäin.

Markus H. Korhonen kuuluu yhdistyksen perustajajäseniin
Markus H. Korhonen kuuluu yhdistyksen perustajajäseniin

Oulujoen vesistöreitillä on tärkeä historiallinen merkitys tervaväylänä ja kulttuurin luojana. Menneistä ajoista nykypäivään juhlakansaa johdatteli yhdistyksen perustajajäsen historian tuntija Markus H. Korhonen. Itärajan takaa Karjalasta Oulujoen reitin sisarvesistön Vienan Kemijoen varrelta juhlaan toi tervehdyksensä Ludmila Tihonova. Hän pakinoi kansallispuvussaan värikkäästi elämästään Vienan Kemin Paanajärven kylässä.

Ludmila Tihonova toi tervehdyksen Vienan Kemijoen varrelta
Ludmila Tihonova toi tervehdyksen Vienan Kemijoen varrelta

Juhlapaikan, kulttuurihistoriallisesta arvokkaan Rauhalan historiasta kertoi ravintolan toimitusjohtaja Anne Mikkola.

Lisää kuvia juhlasta kuvagalleriassamme.

6.5.2011 Oulujoen reitti ry

▲Alkuun


Vuoden höyrykirja ja sen tekijä (28.4.2011)

(Haastattelu on alunperin julkaistu Suomen Höyrypursiseura ry:n Korsteeni 2010 -vuosijulkaisussa, ja uudelleenjulkaisemme sen kotisivuillamme Höyrypursiseuran luvalla.)

Kainuun höyrylaivahistorian takana on Jussi Kivinen (69), Seuramme jäsen, joka eläköityi Kouvolan hovioikeuden presidentin virasta muutama vuosi sitten. Miehen laivainnostus on lähtöisin jo lapsuudesta, ja kiinnostus nimenomaan Kainuun laivoihin on perua hänen omistuksessaan pitkään olleesta Hyry-laivasta, Hyrynjärven ja Kiantajärven kulkijasta.

Hyryn matkassa 35 vuoden ajan

Hyry onkin "syyllinen" Kainuun höyrylaivakirjan syntyyn. Tämä vuonna 1920 rakennettu Oulujoen Uittoyhdistyksen entinen höyryvarppaaja, alkuperäiseltä nimeltään Uitto VI, oli näet Jussi Kivisen komennossa peräti 35 vuoden ajan. Ollessaan nimismiehenä Hyrynsalmella hän sai vuonna 1971 serkultaan kuulla, että Kiantajärvellä oli myynnissä kaksi laivaa, molemmat entisiä uittoyhdistyksen varppaajia: Hyry ja Kianta. "Kahden viikon kuluttua Hyry oli minun. Ja sillä me sitten kuljimme Kiantajärvellä puolenkymmentä kesää." Hyryn entinen omistaja, vuonna 1966 uittoyhdistykseltä aluksen ostanut Heikki Kivijärvi oli muuttanut vanhan höyryaluksen dieselkäyttöiseksi.

Kaikkiaan noin 50 kilometriä pitkiä Kiantajärvi tarjosi laivailuun muutamia reittivaihtoehtoja, vaikka Ruhtinansalmeen rakennettu silta estikin Hyryn pääsyn Juntusrantaan. Järven väylät olivat osin viitoitettuja, mutta merikorttia tai sen tapaistakaan ei siihen aikaan ollut. Muutamassa kesässä järvi tuli kuitenkin lähes ”Ioppuun ajetuksi", ja Jussi kaipasi suuremmille vesille.

Se toteutui vuonna 1976. Tuolloin Hyry nostettiin lavetille pyörien päälle, samassa Haukiperän rannassa, jossa se oli keväällä 1945 Kiantajärveen laskettu. Suuntana oli Saimaa, tarkemmin sanottuna Uimaharju Pielisjoen varrella. Jussi oli näet siirtynyt sitä ennen Enon nimismieheksi. Siirto oli melkoinen operaatio. "Ei ollut ajettu kuin 50 metriä rannasta, kun meni ensimmäinen puhelintolppa." Toki Jussi oli ajanut tämän 300 kilometrin siirtoreitin etukäteen ja selvittänyt kaikki kuorma-auton lavetille pystytetyn korkean kuorman tiellä olevat esteet, mutta tätä ensimmäistä eivät automiehet innoissaan huomanneet. "Onneksi se jäi matkan ainoaksi vahingoksi."

Hyry kulki joka puolella Saimaata Jussin ja hänen läheistensä ahkerassa käytössä 30 vuoden ajan. Aluksi toimittiin Ahveniselta käsin Pielisellä, mutta laivan kotisatamat vaihtelivat, kun Jussi siirtyi työpaikasta toiseen. Kuopiossa Hyry ehti olla pisimpään Jussin ollessa siellä töissä hovioikeudessa. Kuopion vuosina Hyryn talvehtimispaikaksi vakiintui Konnuksen vanha kanava, jota käytettiin sittenkin kun Jussin ja Hyryn asemapaikat olivat siirtyneet etelämmäksi. Lähes kaikki Saimaan reitit ajettiin, Vuolteen ja Kukonharjun kanavia myöten, "mutta Runnilla ei tullut käydyksi". Pimeässä ajoakin tuli harrastetuksi, "se oli mielenkiintoista, mutta varsinkin aluksi haasteellista, niin kuin nykyään tuntuu olevan tapana sanoa".

Tämän vuosituhannen puolella laivailu rupesi jäämään vähemmälle, etenkin kun vaimon kiinnostus asiaan alkoi hiipua. Vuonna 2006 Jussi sitten teki lopullisen ratkaisun ja myi Hyryn. "Välillä kesäaikaan tulee haikea mieli, mutta näin syksyn tullen ei sinne Saimaalla enää niin vahvasti kaipaa."

Laivaesitteestä vuoden höyrykirjaksi

Jo laivaa ostaessaan Jussi kiinnostui Hyryn aiemmista vaiheista ja alkoi niitä selvittää tavoitteenaan tehdä pieni esittelyvihkonen aluksesta. Kävi kuitenkin, niin kuin eräiden muittenkin "laivaesitteiden" kanssa: hanke laajeni, syntyi kirja ja vieläpä samalla koko maakunnan höyrylaivaliikenteen kattava.

Jussi älysi aloittaa laivaansa koskevien tietojen tallennustyön vanhojen laivamiesten haastatteluilla. "Eino Kela, Hyryn pitkäaikainen päällikkö Kiantajärvellä, oli heti alussa suureksi avuksi niin vanhoja asioita muistellessaan kuin myös toisten laivamiesten löytämisessä." Ja niitä löytyi: kirjaan tietoja ja kuvia antaneiden henkilöiden luettelossa on yli 200 nimeä! Kuten Jussi itsekin myöntää, olisi muistitiedon kerääminen vaikeaa, jos vasta nyt ryhtyisi työhön: niin moni hänen haastattelemistaan henkilöistä on jo tavoittamattomissa.

Intoa "esitteen" tekoon tuli lisää, kun Jussi onnistui vuonna 1981 löytämään Hyryn piirustukset ELKA:sta, jonka ensimmäinen asiakas hänestä samalla tuli. Muutenkin arkistot ovat olleet suureksi avuksi laivakirjan teossa; eivät kuitenkaan aina siinä määrin kuin Jussi olisi toivonut. "Uittoyhdistyksen ja sen sisaryhtiön Osakeyhtiö Uittokaluston sekä Kajaani-yhtiön arkistoista löytyi yhtä ja toista, muttei ainoatakaan laivapäiväkirjaa. Matkustajalaivavarustamojen arkistoista ei kovin paljon tietoja herunut; Oulujärven keskeisen yhtiön arkisto on kateissa." Uittoyhdistyksen historiikeista löytyi jonkin verran tietoa, samaten paikallis- ja muista historioista, mutta laajemmat kirjoitukset nimenomaan laivoista ja niiden kulkemisista jäivät Jussin mukaan melko vähiksi. Tosin kyllä "kirjatietoa" on tarvittu ja myös käytetty, sen todistaa kirjan sivukaupalla jatkuva lähdeluettelo. Sopiikin ihmetellä, niistä ihmeestä kaikki mukana olevat julkaisut on löydetty!

Sanomalehdet olivat muistitiedon ja arkistojen ohella tärkeä lähde Kainuun höyrylaivojen vaiheiden selvittelyssä. "Ne ovat olleet iso apu. Nykyäänhän vanhimmat lehdet vuoteen 1910 saakka pystyy lukemaan netistä, mutta aikaisemmin kaikki piti lukea mikrofilmeiltä, niin kuin nytkin sataa vuotta nuoremmat lehdet. Lukemattomat ovat ne tunnit, jotka olen istunut kirjastossa mikrofilmejä lukemassa, mutten turhaan. Vanhoissa lehdissä on vielä sekin hyvä puoli, että niissä asiat kerrottiin elävästi ja rehellisesti, sanottiin suoraan nimiä myöten."

Kuten muukin historian tutkimus, myös laivahistoria on eräänlaista salapoliisityötä: pitää penkoa kaikkea mandollista, eikä koskaan voi tietää niitä löytyy. "Mutta se on myös palkitsevaa, kun löytää jostain sanomalehdestä tai arkistopapereista esimerkiksi aivan uuden laivannimen. Ja vielä hienompaa, kun jostain löytää kuvan sellaisesta laivasta."

Alustietojen ohella laivakuvat ovatkin muodostaneet ison jäljitystyön. Lähes kaikista laivoista Jussi onnistuikin löytämään edes jonkinlaisen kuvan tai piirustuksen. "Kainuun museo oli varsinkin alussa tärkeä kuvalähde, mutta myös monet arkistot sekä yksittäisten ihmisten kotialbumit ja piironginlaatikot ovat olleet suureksi avuksi. Kuvia on pitänyt metsästää Australiasta saakka; joskus niitä on pulpahtanut esiin hyvinkin yllättävästi. Esimerkiksi vasta loppusuoralla sain kuvan pienestä Kajaani II:sta höyrykäyttöisenä; sellaista ei minulla ollut aikaisemmin. No, tietysti nyt, kun kirja tulee markkinoille, uusia laivakuvia tulee varmaan tarjolle."

"Salapoliisityö" tuottaa usein yllätyksiä sivujuonteineen. Hyvän esimerkin tarjoaa Jussi Kivisen Sota-arkistosta löytämä maininta Kiannan laivueeseen kuuluneesta, Vienan Karjalan järvillä höyrynneestä Lainasta (ex Svea). Mikä Svea? Kesken Kainuun laivojen tutkimusten Jussi innostui selvittämään Svean ja muiden Pohjois-Vienan höyrylaivojen vaiheita. Tulokset saimme lukea pienehkönä mutta hienona ja tosi mielenkiintoisena Svea-kirjana, jonka Seura julkaisi neljä vuotta sitten.

Uutta tulossa?

Höyrypursiseuraan Jussi liittyi vuonna 1990. "Luin jostain, että oli ilmestynyt Korsteeni-niminen julkaisu, ja onnistuin saamaan sen käsiini tuttavani Ilkka Juvan kautta. Hän asui silloin Mikkelissä niin kuin minäkin. Varmaankin Ilkan suosituksesta pääsin sitten Seuran jäseneksi, Korsteenin innostamana."

Entä nyt kun kirja on valmis, mitä seuraavaksi? "Ei mitään suurempaa ole vireillä, mutta pari juttua tein tähänkin Korsteeniin. Kuopion lähivesille 1865 ilmestynyt Lilli kiinnostaa, samoin muut sen seudun pienet alkulaivat. Katsotaan..."

Korsteeni 2010 / Esko Pakkanen

▲Alkuun


Jussi Kivisen kiitospuhe, Joen juhla 2011 (18.4.2011)

Kiitospuheenvuoron esittivät Jussi Kivisen puolesta Suomen Höyrypursiseuran edustajat Oulujoen reitti ry:n järjestämässä Joen juhlassa Muhoksella 17.4.2011.

Vuoden 2010 vesistötekopalkittu Jussi Kivinen
Vuoden 2010 vesistötekopalkittu Jussi Kivinen

Arvoisat Oulujoen reitti ry:n edustajat, hyvä juhlaväki!

Viime helmikuun alussa sain yllättävän puhelun. Yhdistyksenne hallituksen jäsen Aulikki Piirainen ilmoitti, että minulle oli päätetty myöntää Vuoden 2010 vesistöteko -palkinto. Perusteena oli Suomen Höyrypursiseuran viime joulun alla julkaisema kirjani Höyryä Kainuun vesillä. 140 vuotta Kainuun höyrylaivahistoriaa. Olin – tottakai – hyvin iloinen tuosta ilmoituksesta.

Olisin tietysti kovin mielelläni tullut mukaan tähän juhlatilaisuuteen, mutta valitettavan yhteensattuman vuoksi se ei ollut mahdollista. Kirjan julkaisijana kunniamaininnan saaneen Suomen Höyrypursiseuran edustaja on kuitenkin lupautunut puolestani esittämään tämän puheenvuoron.

Haluan lämpimästi kiittää Oulujoen reitti ry:tä nyt julkistetusta merkittävästä palkinnosta. Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, kirjani on katsottu Vuoden vesistöteko -palkinnon arvoiseksi.

Muutama sana kirjan syntyhistoriasta. Muutin 40 vuotta sitten – vappuna 1971 –Hyrynsalmelle, Oulujoen reitin varrelle. Jollei niin olisi käynyt, ei tätä kirjaa olisi syntynyt. Vähän aikaa Kainuussa asuttuani tarjoutui nimittäin tilaisuus toteuttaa nuoruusvuosien haave – tai oikeastaan vähän enemmänkin: saatoin ostaa oman laivan, joka oli silloin naapuripitäjässä, Suomussalmen Kiantajärvellä. Tuo komea järvi tuli tutuksi, kun siellä tällä Hyry-nimisellä laivalla monta kesää liikuttiin.

Hyry-laiva
Hyry-laiva

Oli tietenkin mielenkiintoista selvittää, mistä laiva oli alun alkaen peräisin ja mitä sille oli vuosien mittaan tapahtunut. Ajatuksena oli laatia pieni vihkonen laivan vaiheista.

Tässä tarkoituksessa haastattelin aluksi vanhoja laivamiehiä ja -naisiakin. Hyvä on, että aineiston keruu tuli aloitetuksi noilla haastatteluilla, sillä varsin monien osalta se ei olisi enää myöhemmin ollut mahdollista. Samalla kertyi tietoja muistakin Hyrynsalmen reitin laivoista, ja vähitellen harrastus laajeni käsittämään koko Kainuun höyrylaivahistorian.

Parinkymmenen vuoden aikana sain tietoja ja valokuvia suurelta joukolta kainuulaisia ja monilta muiltakin, kolusin arkistoja ja kirjastoja Kajaanissa, Oulussa, Helsingissä ja monella muulla paikkakunnalla. Näin kertyneestä aineistosta rupesin eläkkeelle siirryttyäni kirjoittamaan kirjaa, joka sitten vihdoin viime vuonna valmistui. Kun työ oli täysin harrastusluonteista ja mieluista, työmäärä ei tuntunut kohtuuttomalta, vaikka se melkoinen olikin.

Olen hyvin kiitollinen kaikille haastatelluille ja muille, jotka ovat tavalla tai toisella edistäneet kirjan syntymistä. Kirjan valmiiksi saattaminen toteutui, kun maamme keskeinen höyrylaivaperinteen vaalija Suomen Höyrypursiseura otti sen julkaistavakseen ja kun Metsämiesten Säätiö, Rannikko- ja Sisävesiliikenteen Säätiö sekä Suomen Uittoperinneyhdistys tukivat julkaisemista apurahoin.

Kirja jakaantuu kahteen pääosaan: alkupuolisko on tavallaan "yleinen osa". Siinä esitellään Oulujoen vesistö, kerrotaan Kainuun vanhoista kulkuyhteyksistä, koskien perkaamisesta ja ensimmäisistä höyrylaivoista, matkustajalaivayritysten toiminnasta ja puutavaran uitosta ja monista muista asioista. Kirjan jälkipuoliskossa on jokaisesta Kainuussa höyrynneestä laivasta oma jaksonsa. Kaikkiaan Kainuun järvillä on kulkenut lähes 50 höyrylaivaa.

Kirjan lopulla on erilaisia luetteloita. Haastateltujen ja kuvia lainanneiden luettelossa on noin 200 nimeä ja kirjassa mainittujen henkilöiden hakemistossa lähemmäs 900 nimeä. Jokainen löytää sieltä ainakin muutaman tutun nimen!

Vielä kerran: parhaat kiitokset Oulujoen reitti ry:lle arvokkaasta palkinnosta – sekä onnea ja menestystä yhdistykselle sen tärkeässä työssä tämän upean vesistön hyväksi!

Jussi Kivinen

Höyryä Kainuun vesillä -kirjaa (32 €) voi tilata Suomen Höyrypursiseuralta sähköpostilla myynti(at)hoyrylaiva.fi tai puhelimella Marita Liiman 041 4342 043.

▲Alkuun


Oulujoen reitti ry jakoi vuoden 2010 vesistöteko -palkinnot (18.4.2011)

Oulujoen reitti ry jakoi Oulujoen vesistön Vuoden 2010 vesistöteko -palkinnot sunnuntaina 17.4.2011 Muhoksella Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksessa Jussi Kiviselle sekä Lions Club Muhokselle ja Muhoksen Rotaryklubille.

Muhoksen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Toivo Tihinen
Muhoksen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Toivo Tihinen avasi tilaisuuden

Juhlayleisöä
Juhlayleisöä

Yksilöpalkinnon sai Jussi Kivinen Höyryä Kainuun vesillä -teoksesta. Kirja on hieno kuvaus Kainuun höyrylaivahistorian 140 vuodesta. Se on 320-sivuinen, runsaasti kuvitettu ja tarkka teos. Suomen Höyrypursiseura sai kunniamaininnan kirjan kustantamisesta.

Ruusut palkituille
Ruusut palkituille

Suomen Höyrypursiseuran edustajat
Jussi Kivisen tervehdystä lukemassa Suomen Höyrypursiseuran edustajat

Yhteisöpalkinto myönnettiin Lions Club Muhokselle ja Muhoksen Rotaryklubille melontareitin raivaamisesta Muhosjoelle Isterinkoski - Syväys välille. Reitin pituus on noin 16 km, ja se tuo esille Oulujoen vesistöaluetta, monipuolistaa sen käyttöä sekä tukee omalta osaltaan myös Rokuan Geopark -kohteiden saavutettavuutta. LC Muhos sai lisäksi erityiskiitoksen henkilönostimen asentamisesta Oulujoelle Muhoksen venesatamaan liikuntarajoitteisia vesilläliikkujia varten.

Juhani Jurvakainen, LC Muhos
Juhani Jurvakainen LC Muhoksesta esitteli Muhosjokea ja raivaustoimintaa

Sanataiteilija Teija Anneli
Sanataiteilija Teija Annelin Elämänvirrassa-performanssi

Tahdittomat
Tahdittomat esiintyivät ja säestivät yhteislaulua

Oulujoen reitti ry myönsi tunnustuspalkinnot nyt jo kahdeksannen kerran Oulujoen vesistöalueen ympäristön ja elävän kulttuuriin vaalimisesta.

▲Alkuun


Runot- joen tarinat (1.4.2011)

Eeva Kilven romaanissa "Unta vain" päähenkilö Anna-Maria tekee havaintoja luonnosta metsämökillään ja huomaa myös olevansa vuoropuhelussa luonnon kanssa:

– Hän alkoi pitää puhetta itselleen ja hänestä tuntui, hän oli varma siitä, että kaikki elolliset ympärillä kuulivat sen ja kuuntelivat häntä kuin Väinämöistä, vaikkei hän päästänyt äännähdystäkään.–

Oma vuoropuheluni joen kanssa on päivittäistä ihmettelyä .Oulujoki merkitsee minulle kotia rantoineen, tutkimusretkiä luontoon, kulttuuriin ja myös itseen. Joki on minulle kirjoittamisen ja luonnon tarkkailun maisema, koettu ja eletty paikka. Yksinomaan vuodenaikojen vaihtelu saa maiseman ja sen kokemuksen vaihtumaan. Lisänsä tuovat rakentaminen, liikenne, ihmisten, eläinten ja koneiden äänet. Pauli Tapani Karjalainen on kirjoittanut: "Jos ihmisellä on koti, se on kai siellä missä hän ymmärtää ympäristönsä." Minun maisemani risteytyy urbaaniin jokimaisemaan ja suistoon, lähelle joen ja meren yhtymäkohtaa. Oulujoen ranta on myös ollut paikka, jossa elämän suunta on muuttunut, hyvässä ja pahassa. Vesistön äärellä voi olla myös olla eksyksissä ja kokea vierautta. Muistot, kokemukset ja odotukset ovat osa jokea ja mielenmaisemaani.

Olen etsinyt naisten kirjoittamia runoja Oulujoen vesistöstä.. Mitä on kirjoitettu Isa Aspin jälkeen? Naisten kirjoittamat runot ovat hiljaisuudessa, pöytälaatikoissa ja ehkä unohdettujakin. Niiden löytyminen rikastaisi Oulujoen tarinoita. Ne voivat lisätä ja muuttaa joen kirjoitettua historiaa, jonka tulisi olla täydentävää ja ymmärrystä lisäävää. Omista kätköistäni löysin yliopiston runopiirin jäsentemme runoja, kymmenen vuotta sitten kirjoitettuja, mutta edelleen koskettavia. Jonakin kesäyönä olen kirjoittanut näin:

aurinko palaa
läpi yön

unet levottomia ja lyhyitä

joen
hämmentyneessä sylissä välkehtivät
yön silmät
kuin

keskenjääneiden
unien muistot

Ehkä runoja löytyy erilaisten kirjoituspiirien antologioista ja omista kätköistänne. Uusi runo voi olla juuri syntymässä ja odottamassa. Toivon että kaikki runoja kirjoittavat uskaltaisivat lähettää niitä Oulujoen reitin sivuille julkaistavaksi, uskon että jäsenet niitä mielellään lukevat.

Marjatta Armanto
FL, kirjallisuudentutkija
Oulu
marjattaarmanto(at)gmail.com


Luettavaa:

Karjalainen Pauli Tapani: Topobiografinen paikan tulkinta. Teoksessa Paikka. Eletty, kuviteltu, kerrottu. Toimittaneet Knuuttila, Laaksonen, Piela. SKS 2006.

Kilpi Eeva: Unta vain. WSOY 2007.

Kohise, villi aalto. Isa Aspin runot. Toimittanut ja suomentanut Toivo Hyyryläinen. Minerva 2003.

Koho Satu: Minun tuuleni, minun mereni. Koettu ja eletty paikka Joni Skiftesvikin martinniemeläisteoksissa. Painotalo Suomenmaa 2008.

▲Alkuun

◄Vanhemmat Joen tarinat