New Page 1
UUTISET

KIRJOITUKSET

30.8.2012
Joen tarinat
Otsikot

2.3.2011
Jokiblogi (Pekka Jurvelin)
Otsikot

21.3.2014
Kauhaisuja (Aulikki Piirainen)
Otsikot

Matkapäiväkirjat


Pekka Jurvelin

Jokiblogin isäntänä toimii Pekka Jurvelin.


KalaSimo, Simo Pöyhtäri

Lue myös KalaSimo (Simo Pöyhtäri) "Lohen ja vaelluskalojen puolesta"



Kommentoi kirjoituksia Facebook-sivullamme!

Jokiblogi


15.12.2009
Koskenhovin iloinen juhla – mietteitä sisarjoista

Tervastulen tuoksua kosken yössä
Tervastulen tuoksua kosken yössä

Olipa elämys nuuskia tervastulien savua kohisevan kosken törmällä! Pudasjärven Koskenhovissa vietettiin Rakkaudesta Iijokeen –juhlaa viime perjantaina. Vanhan nuorisoseuran sali oli täpötäynnä iloista ja huojentunutta juhlaväkeä, vanhaa ja nuorta jopa aivan pienimpiäkin. Lohivoileivät maistuivat mainiolta ja tuhti riisipuuro loihti joulunaluksen tunnelmaa.

Vanhan talon edessä kuohuva Kurenkoski Rontinväylineen ei olisi ollut Kollajan pato- ja allassuunnitelman takia välittömässä kuolinvaarassa. Mutta eihän kyse ollut vain Kollajasta. Jos tuhoisa suunnitelma olisi toteutettu, olisi ollut helppo perustella: kun nyt vapaata Iijokea ja koskimaailman arvoja on entistä vähemmän jäljellä, on sama rakentaa loputkin. Tuota Pohjolan Voima todellisuudessa halusi, vaikka toimitusjohtajansa Birger Ylisaukko-ojan suulla muuta väitti. Kun pää olisi saatu auki, olisi ollut paljon helpompaa jatkaa patojen suunnittelua ja rakentamista ylisen Iijoen vapaisiin koskiin.

Kollaja-suunitelmalla hamuttiin koskiensuojelulain purkamista. Todellisuudessa voimayhtiöt halusivat päästä rakentamaan patoja Iijoen ohella myös moniin muihin Suomen jokiin.

Siksi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen rohkea ja itsenäinen päätös hylätä suunnitelma oli tavattoman arvokas osavoitto myös muiden jokien puolustajille. Vuotoksella voidaan hengittää hieman vapaammin, Ounasjoen padot ovat taas askeleen kauempana ja toivottavasti Kemijoen Sierilänkoskien puolustajat saavat tästä voimaa ja uskallusta.

Koskenhovin juhlaväkeä
Koskenhovin juhlaväkeä

Iijoki ja Oulujoki ovat sisarjokia. Iijoki vain on onnekkaampi kuin Oulujoki. Iijoen lohi on vielä olemassa. Oulujoen lohessa on epäilemättä hieman vapaan joen lohen perimää mutta nykyisessä Montan kannassa on enimmin muilta joilta tuotuja lohen geenejä.

Iijoen pääuoma avautuu vapaana viiden voimalaitoksen jälkeen vain kuutisenkymmentä kilometriä jokisuulta. Yli puolentoista sataa kilometriä vapaata virtaa ja kymmeniä koskia saavat Iijokisoutajat lasketella viiden päivän urakkanaan. Oulujoella sain soutaa yli 300 kilometriä säännösteltyä jokea vastavirtaan ennen kuin pääsin vapaan pääuoman, Hossanjoen koskille. Niiden kohinassa saatoin ottaa mielessä etäisyyttä rakennettuihin ja vaiennettuihin vesiin.

Iijoelta löytyy hienoja suuria sivujokia, satoja kilometrejä virta-alueita, joihin lohi ja meritaimen voidaan palauttaa: Kostonjoki, Korpijoki Korvuanjokineen, latvoiltaan puhtaan kirkas Livojoki. Miksei myös pitkä Siuruanjoki? Oulujoella sivujoet ovat vähäisemmät ja alttiimmat sään ja olosuhteiden vaihtumisille.

Mutta Iijoen puolustajien menestys Kollajan altaan kaatamisessa vahvistaa uskoa myös Oulujoella: lohi palaa. Joskus lohen luonnonkierto toteutuu paljon luonnontilaisemmassa Oulujoessa kuin nykyisin. Mutta luonnonkierron osittainen palauttaminen on myös Oulujoella tänä päivänä täysin mahdollista. Sivujoista ja pääuomistakin löytyy virta-alueita poikastuotantoon. Ne on vain otettava käyttöön ja luotava niihin paremmat olosuhteet.

Oulujoen lohella on hätätila. En näe mitään muuta keinoa lohikannan vahvistamiseksi kuin poikasten istutukset ylävesille pääosin pienpoikasina. Näin ne oppivat paremmin luonnon tavoille ja selviytyvät paremmin. Myös Oulujoella voidaan emokaloja siirtää patojen yli ensin tutkimusmielessä sitten laajemmin, luonnonkierron tukemiseksi. Asialla on kiire, kohta ei tätä menoa ole lohta ylisiirrettäväksi.

Käsittämätöntä on, että vuodesta toiseen lasketaan Montan kalanviljelylaitokselta vaelluspoikaset keväällä liian aikaisin ja liian kylmään veteen. Ne tuhoutuvat näin suurimmaksi osaksi ennen Merikoskea.

Iijoelta löytyy valtavasti hyviä poikastuotantoalueita. Ylisiirroilla ja poikasistutuksilla voidaan saavuttaa nopeasti laaja lohen luonnonkierto ja luoda joen oma kutukanta. Jos lohia siirretään yli patojen tuhansittain, voidaan niistä osa myös pyytää huippuelämyksinä.

Joen puolustajien pienimmäisiä
Joen puolustajien pienimmäisiä

Lohen todellisen luonnonkierron saavuttaminen vaatii kuitenkin Iijoella kalateitä. Kalatiet ovat tärkeä osa lohen luonnonvalintaa. Hopeakyljet, joilla on vahvin nousuvietti ja suurin kaipuu suvun jatkamiseen löytävät varmimmin tiensä ylös. Näin lohen laitosvuosikymmenten supistamat ja vääristämät ominaisuudet ja perintötekijät pääsevät valikoitumaan luonnonmukaisimmiksi ja kestävimmiksi.

Jos Iijokivarren väki olisi aikanaan ollut yksimielisempi, Iijoella taitaisi jo seistä viisi valmista kalatietä. Nytkin näyttää olevan eripuraisuutta niiden mielekkyydestä. Aika kyllä tekee selväksi kaikille, että kalatiet ovat välttämättömät. Ylisiirrot käyvät myös kalliimmiksi vuosikymmenten mittaan.

Kalateiden rakentaminen täällä Oulujoella luo epäilemättä tilaa myös Iijoen ja Kemijoen kalateille. Perusteluna voidaan käyttää, että kun ne ”hullut” Oulujoella rakentavat kalateitä, vaikka siellä on vähemmän poikasalueita, niin onhan se mieletöntä, jos täällä Iijoella ja Kemijoella/Ounasjoella jätetään kalatiet rakentamatta!

Me ”hullut” rakennamme Oulujoella kalateitä, palautamme lohen jokeen ja vähitellen yhä laajempaa luonnonkiertoa, olemme sitkeitä ja päättäväisiä ja näin raivaamme tietä muiden jokien kalateille.

Politiikan ja talouden vaikutusvaltaiset ja typerän lyhytnäköiset hämärämiehet saivat Iijoella pahasti nokilleen. Ei uskaltanut ympäristöministeri Lehtomäkikään viedä Kollajan allassuunnitelmaa hallitukseen, vaikka mieli olisi tehnyt. Joillekin poliitikoille näyttää patojen ja altaiden rakentaminen olevan arvovaltakysymys, pakkomielle. He vaanivat revanssiaan. Joen puolustajien on kaiken oikeutetun helpotuksen ja voitontunteen keskellä oltava valppaina.

Kun lohi on palannut kutusijoilleen Iijokeen ja tanssii häätanssejaan ja uuden poikassukupolvet kasvavat valmistautuen merivaellukseen ja kun lohenkalastajat voivat toteuttaa intohimoaan ja joen ystävät ihailla lohen hyppyä kosken kuohuissa, on luotu pitävä salpa noiden hämärämiesten ja -naisten joutaville suunnitelmille.

Pirkko-Liisalle lahjoitettu patsas
Pirkko-Liisalle lahjoitettu patsas, saattaa muistuttaa jotakuta julkisuuden henkilöä, "joen syöjätär"?

Rakkaudesta Iijokeen –juhlassa annettiin yksimielinen ja voimakas tunnustus kukkineen ja patsaineen joen puolustajien johtotähdelle Pirkko-Liisa Luhdalle. Hänen läheinen työtoverinsa Eero Moilanen on ollut toinen avainhenkilö kamppailun onnistumisessa. Pirkko-Liisa lausui juhlaväelle, että tulevaisuudesta ei voi varmuudella tietää mutta joka tapauksessa Iijoen puolustajat ovat nyt vahvemmilla kuin koskaan.

Kiitos Iijoen puolustajille kaikkien jokien puolustajien ja lohen puolesta toimivien ihmisten puolesta!

Kuvat: Mika Korhonen

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


15.11.2009
Lohi odottaa Merikoskeaan

Alkutalvinen Merikosken maisema
Alkutalvinen Merikosken maisema

Ankea näkymä paljastuu taas, kun vesipeili häviää ja eläväisen värikkäät suihkulähteet katoavat talven tieltä. Ennen lumen tuloa Tuiran silloilta avautuu outo maisema: alastomat louhikot ja moneen kertaan jyrätty koskenpohja, jossa kuitenkin on vielä tallella aitoja Merikosken kiviä ja soraa.

Monen oululaisen ja jokivartisen toive on, että Merikoski vielä kuohuu kaupungin sydämessä ja kallisarvoisia poikastuotantoalueita luodaan joen lohelle ja meritaimenelle. Noita kutukenttiä ja poikasten elosorakkoja on Oulujoella aivan liian vähän. Pienet sivujoet ovat olemassa, mutta niistä mädin ja poikasten elämä on liian paljon kiinni luonnonolosuhteista ja sivujokien mahdollisimman hyvään tilaan on vielä paljon matkaa. Poikasille tarvitaan kipeästi elinalueita myös pääuoman runsaassa virrassa ja hyvälaatuisessa vedessä.

Viime kuntavaalien alla Oulujoen reitti kysyi ehdokkailta kantoja Oulujoen tärkeisiin asioihin. Kalateitä ja veneiden siirtoa voimalaitosten yli kannatettiin joukolla. Mainiota oli, että oululaisista kuntavaaliehdokkaista yllättävän moni kannatti kosken äänen palauttamista kaupunkiin, pysyvän virtauksen luomista Merikoskeen. Peräti 85 % kyselyyn vastanneita oululaisista ehdokkaista kannatti kohtuullista virtausta Merikosken vanhaan uomaan ja yli puolet ehdokkaista kannatti asiaa hyvin voimakkaasti. Ajatus tuntui synnyttävän monissa suurta innostusta. Virtaus mahdollistaisi laajan ja tuiki tärkeän lohen ja meritaimenen poikastuotantoalueen, melontaa ja muuta virkistyskäyttöä.

"Merikosken ystävä" kirjoitti joen tarinat -palstalla syksyllä 2006, jolloin yritettiin ajaa Oulua kulttuuripääkaupungiksi: "Veden juoksutus uomaan vaikka sitä vähitellen vuosien myötä kasvattaen olisi mitä mainioin kulttuuriteko! Olen varma, ettei Oululla ei tule olemaan koskaan mahdollisuuksia päästä kulttuuripääkaupungiksi ennen kuin se palauttaa ainakin osan vanhasta sielunmaisemastaan, kosken äänen kaupunkiin."

Tuohon voi yhtyä. Pitkän "toipumisloman" jälkeen virittelen taas kirjoittamista.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


3.3.2009
Maaliskuun energiamietteitä mm. ydinvoimasta

Minne vie ydinvoiman tie?

Minne vie ydinvoiman tie?

Osallistuin Oulussa järjestettyyn uraanivoiman vastaiseen mielenosoitukseen.

Miksi? Eräs aamu kokosin mietteitäni, miksi minusta, entisestä ydinvoiman kannattajasta on tullut uraanivoiman vastustaja.

Lähtökohta: Ydinvoimalla ei pysäytetä ilmastonmuutosta. Tämän myöntää jo suuri osa ydinvoiman kannattajistakin. Uraani ei riitä luonnonvarana siihen.

1. Tulevien vuosituhansien ja tulevien kaukaisten sukupolvien kannalta on rikollista lyhytaikaisen taloudellisen hyödyn nimissä kätkeä maaperään valtavia määriä ihmiskunnan kannalta pysyvästi voimakkaan radioaktiivisia myrkkyjä. Jätekysymystä ei olla todellisuudessa ratkaistu tyydyttävästi hyvästä puhumattakaan, edes Suomessa, saati sitten muualla maailmassa. Ihmeinsinöörit kuvittelevat voivansa ennustaa maaperän käyttäytymistä jääkauden aikana tai merenpinnan voimakkaan nousun oloissa.

2. Jos me jatkamme ydinvoiman kehittämistä, meillä ei ole mitään moraalista oikeutta kieltää sen käyttämistä muilta valtioilta, ei Nigerialta, Venezuelalta, Sudanilta, Somalialta, Afganistanilta, Pohjois-Korealta, Iranilta jne. Ja nuo tulevat yrittämään kaikkensa kehittääkseen ydinvoimaansa, jos nykysuuntaus ei muutu. Suomen hallitus on tekemässä kaikkensa, että ydinvoiman vastaiset padot maailmalla murtuisivat.

3. Jos kannatamme ydinvoimaa, meillä ei ole mitään moraalista oikeutta kieltää rakentamasta uraanikaivosta naapuriimme. Emme voi sysätä uraanikaivostoimintaa jonnekin mustaan Afrikkaan tai Aasiaan. Se ei ole moraalista.

4. Ydinvoima on hyvin keskitettyä ja riskialtista energiantuotantoa, joka kehittää yhteiskuntaa väärään suuntaan, epävarmuuden, riskinoton ja epädemokratian, poliisivaltion suuntaan.

5. Koskea ydinvoima on erittäin keskitettyä energiantuotantoa, on se tavattoman haavoittuvaa kriisioloissa. Vihollinen pystyy helposti tuhoamaan muutamat tuollaiset laitokset, ja synnyttämään näin suurtuhon ns. perinteisillä aseilla. Ydinvoimalat ovat herkkukohteita terroristeille.

6. Valtavien ydinjätevarastojen olemassaolo on riski. Meillä on viidensadan vuoden ajan käyty kaksi erittäin veristä sisällissotaa ja lukuisia pienempiä sisäisiä konflikteja. Taloudellisen romahduksen, sen myötä demokratian kaatumisen, valtion murentumisen tai hajoamisen ja sen myötä sisällissodan mahdollisuus on olemassa. Ainakin seuraavan viidensadan - tuhannen vuoden oloissa. Ja toinen tai useammat osapuolet voivat ottaa käyttöön ydinjätteen mahdollistamat yksinkertaiset ”likaiset” pommit. Tai jalostaa ydinjätettä nopeasti tuomiopäivän ydinaseiksi. Ja houkutus uhata esim. Venäjän tai kenties USA:n tai muun suurvallan uhatessa meitä tulevaisuudessa, näillä omilla ”likaisilla” pommeilla voi olla suuri. Ja varmasti tuhoisa. Miksi me loisimme maailmanlopun asevarastoja tulevaisuuden vinksahtaneille hallitsijoille?

7. Ydinvoima ei ole niin halpaa kuten luvataan. Katsotaan vaikka nykyisen Olkiluodon kustannuksia – siitä voi vielä tulla koskaan käynnistymätön susi. Muutkin vastaavanlaiset gigaprojektit voivat milloin vain eri syistä osoittautua susiksi. Ja jos ydinvoima ei toimikaan hallitusti, ongelmia tulee ja se on kallista.

8. Ydinvoimalaonnettomuuden riski ei ”turvallisella suomalaisella tekniikalla ja käyttöosaamisella” lie kovin suuri mutta se on olemassa. Inhimillinen tekniikka ja sen käyttäjät ovat vain ihmisiä. Onnettomuus voi johtua voimalan sisäisistä tai em. ulkoisista tekijöistä. Yksikin suuri voimalaonnettomuus Euroopassa tekee ydinvoimasta taloudellisesti kannattamattoman.

9. Ydinvoimaan nojautuminen – mikä voi olla pahinta kaikesta – pitkittää tuota maapallon ja ihmisen kannalta äärimmäisen tuhoisaa uskoa jatkuvaan ja rajattomaan taloudelliseen kasvuun. Ydinvoima johtaa yhteiskuntamme harhateille.

10. Olisin valmis olemaan ydinvoiman kannalla, jos sille ei todellakaan olisi vaihtoehtoja. Mutta kun selkeät vaihtoehdot ovat olemassa. Osa niistä on halvempaa kuin ydinenergia. Osa niistä on hieman kalliimpia tai vain näyttäytyvät tänä hetkenä kalliimmilta. Huomispäivänä ne voivat olla jopa huomattavasti halvempia.

11. Äärimmäisen keskeinen kysymys: pitääkö energian todella olla halpaa – paperi- tai metallinjalostusteollisuudelle tai kuluttajalle. Mielestäni ei. Olemme siirtymässä energianiukkuuden aikaan. Koko tulevaisuudessakin kestävä taloutemme ja oma henkilökohtainen elämisemme tulee rakentaa sen mukaan, että energia tulee vastaisuudessa olemaan yhä vain kalliimpaa. Ei pidä tavoitella ”halpoja” energiamuotoja, kaikkein vähiten ydinenergiaa.

12. Energia tulee olemaan kallista, kunnes ihmiskunta on siirtynyt kokonaisuudessaan kaikkein ekologisimpien energiamuotojen käyttöön. Nämä muodot ovat aurinkoenergia ja geoterminen energia. Allamme on 10 000 km halkaisijaltaan oleva hehkuva pallo, aurinko lähellä meitä. Sieltä voimme ottaa lämpöä ja energiaa. Se samoin kuin aurinkoenergia se on alkuun erittäin kallista, käyttöönotettuna lopulta jopa erittäin halpaa. Ihmiskunta keksii keinot hyödyntää aurinko- ja geoterminen, lähes loputon energia.

13. Fuusioenergiaa ei ehkä koskaan tule. Joka tapauksessa se olisi erittäin keskittynyttä tuotantoa, rikkaiden maiden ja yksilöiden omistamaa ja hallitsemaa, näin epätasa-arvon ja epädemokratian lähde. Fuusioenergian tuloon uskoen ei pidä heittäytyä äärimmäisen tuhoisaan fissioenergian ”tilapäisen, siirtymävaiheen käytön” harhaluuloon.

Todellisempia siirtymävaiheen energiamuotoja ovat tuuli-, biomassa-, aurinko- ja geoterminen energia nykyisessä varsin primitiivisessä muodossaankin. Meidän on vain kerättävä varat ja ryhdyttävä tuottamaan energiaa niillä vaikka se vaikuttaisi olevankin kalliimpaa.

14. Energiankulutuksen kasvu on jäädytettävä, myös sähkönkulutuksen kasvu. Tuohon kasvuun ei ole todellisia perusteita. Meidän on tuotettava nykyistä suurempi tuotanto vain puolella siitä energiasta, minkä kulutamme tällä hetkellä. Tuossa kannatan Shellin hallituksen puheenjohtaja Ollilaa.

15. Ydinvoimaan satsaaminen vie ratkaisevasti niitä rajallisia resursseja, jotka pitäisi erittäin kiireesti suunnata todellisten ekologisten energiantuotantomuotojen kehittämiseen. Ehkä ratkaisevasti.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


14.1.2009
Uuden vuoden energia-ajatuksia

Talvista Oulujokea Madekosken yläpuolella
Talvista Oulujokea Madekosken yläpuolella

Lama painaa päälle. Kuinka pitkäksi se venyy? Kukaan ei yritä antaa varmaa vastausta. Monet projektit viivästyvät, ja osa hautautuu laman myötä lopullisesti. Niin saattaa käydä Oulujärven ylitystielle, jota on pähkäilty keskustelupalstallamme. Tuota ei kannata jäädä suremaan.

Laman aikana on yritettävä elvyttää. Erityisesti julkisen vallan olisi nyt suunnattava varoja järkeviin yhteiskunnallisiin hankkeisiin. Tällaisia hankkeita olisivat ehdottomasti investoinnit vaihtoehtoisiin energiamuotoihin, rautatie- ja muuhun joukkoliikenteeseen ja erilaisiin energiaa säästäviin hankkeisiin. Unohtamatta tärkeitä investointeja tulevaisuuteen kuten kalateihin ja muihin ympäristöä elvyttäviin toimiin.

Vanhasen hallitus kuhnailee. Bioenergia-, tuulivoima-, maalämpö- ja aurinkovoimahankkeet etenevät kiduttavan hitaasti. Pitäisi olla rohkeutta panna tuulemaan. Luoda ennakkoluulottomasti kotimaisen energian tutkimus-, kehitys- ja ennen kaikkea toimeenpanevia hankkeita. Tietoa ja teknologiaa on, ei edes kallista, jos sitä vain haluttaisiin käyttää. Vesi seisoo. Jäämmekö jalkoihin, kun USA:ssa saattaa presidentin vaihdoksen jälkeen alkaa tuulla näissä asioissa rajusti? Siellä luodaan energia alojen uutta teollisuutta, työpaikkoja ja aivan uutta teknologiaa. Nämä alat tarjoavat huikeita perspektiivejä myös maallemme.

Meitä yksityisiä henkilöitä on kehotettu kuluttamaan, että pyörät pyörisivät. Tuskin meidän kannattaa intoutua hankkimaan ulkomailla valmistettuja autoja tai muita kulutusvärkkejä puhumattakaan erilaisista turhakkeista ja kerskakulutuksesta.

Miksi emme nyt juuri investoisi asunnoissamme, taloissamme, mökeillämme energiaan? Energian säästöä tuovat remontit. Ja energian tuottoa: aurinkopaneeleita, pientuulivoimaa, maalämpöä, ilmalämpöpumppuja… mahdollisuuksia on.

Aurinkopaneelien hinnat laskevat kaiken aikaa ja ne käyvät tehokkaammiksi. Varmaan lähitulevaisuudessa kuuluu sivistyneen ihmisen kuvaan henkilökohtainen energiantuotanto aurinkopaneeleilla. Useimmilla meillä on siihen sopivia kattoja, tasanteita, maalänttejä tai isompiakin maa-aloja. Pikkuhiljaa rakentaa omaa aurinkosähköä, jolla aluksi korvaa osan kuluttamaansa sähköä. Sitten yhä enemmän ja lopulta myydä sähköä muille!

Polttokennoautot tulevat. Pidän niitä parempina kuin perinteisiä sähköautoja. Jo hyvin lähitulevaisuudessa pystyy kansalainen tuottamaan omalla tai vaikka osuuskunnan aurinkopaneelilla vetyä tai metaania oman autonsa kulutukseen. Ja kun paukkupakkasilla on sähkönkulutuksen huippu ja hinta korkeimmillaan, voi tuottaa autonsa polttokennolla puhdasta sähköä valtakunnan verkkoon.

Uskon, että eräs suurimpia vallankumouksia energiantuotannossa tulee olemaan yksilöiden, kansalaisten muuttuminen yhä suuremmassa määrin pelkistä energian kuluttajista tuottajiksi. Siinä on vallankumousta kerrakseen.

Uudet energiantuotantomuodot avaavat näköaloja etenkin maatiloille. Suomalainen talonpoika voisi olla puhtaan energian ”öljyseikki”.

Jo nyt voitaisiin asentaa jokaiseen kotiin ja energiankäyttöpisteeseen mittari, joka mittaa sen hetkistä sähkönkulutusta ja –hintaa. Ja meille pitäisi myydä sähköä reaaliaikaisella hinnalla. Huippukalliin sähkön aikana ja etenkin kiivaan sähköntarve- ja hintapiikin oloissa voisi tietokone kytkeä pois ei-välttämättömät toiminnat, pakastimet yms. ja vaikka laskea tilapäisesti lämpötilaa asunnossa. Villapaitaa päälle. Siirtää saunaa, suihkua ja muita toimia tuonnemmaksi. Säästää selvää rahaa.

Tällä yksinkertaisella keinolla voitaisiin leikata tehokkaasti pois energiankulutuksen pikapiikkejä, joiden sanotaan nimenomaan vaativan vesivoimaa. Nuo hintapiikit eivät ole välttämättömiä. Kerrotaan jopa energiayhtiöiden järjestävän piikkejä, jolloin he vuolevat kultaa.

Näin voitaisiin päästä Oulujoella kuten muillakin joilla päästä lempeämpään, vähemmän rantoja, ympäristöä ja ihmisiä rasittavaan ja vähemmän jokea riistävään sähköntuotantoon.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


12.12.2008
Dioksiinipitoinen ja uhanalainen merilohi pois kauppojen tiskeiltä

Lohenpoikasten tulevia kotisijoja
Lohenpoikasten tulevia kotisijoja

Meille suomalaisille kaupataan kalatiskeiltä dioksiinipitoista Itämeren luonnonlohta. Dioksiini on pitkäikäinen myrkky, jonka saantia ravinnosta on pyritty eri tavoin vähentämään. Dioksiini aiheuttaa kehityshäiriöitä ja muutoksia mm. sukupuolihormonien toiminnassa.

Meillä ja Ruotsissa toisin kuin muissa EU-maissa sallitaan Itämeren merilohen kaupallinen pyynti, vaikka lohen dioksiinipitoisuudet ylittävät selvästi asetetut turvallisuusrajat. Meille on onnistuttu hankkimaan tähän poikkeuslupa, jota on jatkettu vuosille 2007-11. Tätä on perusteltu osin kalaravinnon terveysvaikutuksilla mutta todellisuudessa määräävänä on ollut lohenpyynnin taloudellinen merkitys.

Lohisaaliin määrä ja taloudellinen arvo on kuitenkin kutistunut olemattomiin 90-luvun alusta lähtien Itämeren lohikantojen romahduksen myötä. Tällä hetkellä Suomen ammattikalastuksen lohisaalis on reilu 150 000 kg ja sen kaupallinen arvo ehkä 600 000 euroa. Vain hyvin pienelle osalle, ehkä 10%, merikalastajista on lohi ehdottoman tärkeä ansionlähteenä. Tuo 150 000 kg merilohta ei toki suomalaisia pahoin myrkytä mutta kysymys turvallisuusrajoista on periaatteellinen.

Erityisen omituiseksi asian tekee se, että merilohi (toisin kuin silakka tai sika) on uhanalainen eläin. Tornionjoen luonnonlohikanta on ilahduttavasti elpymässä, kun se keikkui aiemmin sukupuuton partaalla. Mutta elpyminen on vielä aivan alkuvaiheessa ja täysin riittämätöntä. Muiden jokien lohikannat voivat hyvin huonosti. Toisin kuin lohen elinvoimaiset luonnonpoikaset eivät laitoksissa miljoonilla euroilla kasvatetut ns. velvoitelohen poikaset enää käytännössä selviä hengissä merivaelluksesta. Näin laitoslohen istutuksiin käytetyt miljoonat heitetään hukkaan.

Itämeren lohi on vaarassa. Ajoverkkokielto ei näytä tuovan lohikantojen tilaan ratkaisevaa parannusta, koska pyynti rannikolla jatkuu liiallisena. Meren tila heikkenee, ja uusia uhkatekijöitä ilmaantuu (mm. kampamaneetti) entisten lisäksi (mm. poikasia tappava M-74 oireyhtymä). Itämeren lohen elinvoimainen olemassaolo on tällä hetkellä käytännössä Tornionjoen ja Ruotsin puolen Kalixjoen luonnonpoikastuotannon varassa.

Luonnonlohikantaa ei saa nujertaa merikalastuksella kuten on aiemmin tehty. Ilman huolta tulevaisuudesta merikalastustahot vaativat nyt, että luonnonlohta suojaavat kalastuksen aikarajoitukset poistetaan ja pyrkivät lisäämään roimasti lohen kalastusponnistuksia. Meille kuluttajille haluttaisiin tarjota entistä enemmän uhanalaista luonnonlohta. Näin leikattaisiin Tornionjoen luonnonlohen lupaava elpyminen heti alkuunsa. Liiallinen pyynti ja vielä sen lisääminen on tuhoisaa muiden jokien hyvin huonosti voiville lohikannoille. Erityisen kehnosti jaksaa Oulujoen lohi.

Lisääntyvä pyynti uhkaa myös romuttaa elintärkeät vaelluskalojen palauttamishankkeet mm. Kemi-, Ii- ja Oulujoella.

Itämeren merilohen uhanalaisuus ja korkea dioksiinipitoisuus yhdessä tekevät välttämättömäksi sen kaupallisen kalastuksen lopettamisen Suomessa. Vaihtoehtona voisi olla viiden vuoden merilohen pyyntitauko. Suomen on syytä luopua EU:lta keplotellusta poikkeusluvasta dioksiinilohen myyntiin. Epäilemättä Ruotsi seuraa perässä. Näin merilohen tulevaisuus alkaisi näyttäytyä valoisammalta.

Merikalastajien työ on hyvin arvokasta ja tuottaa hyvälaatuista ja kansanterveydellisesti tärkeää kotimaista kalaa. Meren ammattikalastajille on täysimääräisesti korvattava lohenkalastuksen keskeyttämisestä aiheutuvat menetykset ja tuettava siirtymistä muiden kalalajien pyyntiin. Luonnon merilohi voidaan pelastaa varsin pienellä rahalla.

Dioksiinipitoinen ja ennen kaikkea uhanalainen Itämeren merilohi on jo ensi kesänä saatava pois kauppojen myyntitiskeiltä.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


11.12.2008
Joulurauhaa ja kamppailuja luvassa

Nuojua kerran talvipäivänä
Nuojua kerran talvipäivänä

Kaamos on jo osin väistynyt, kun pysyvän tuntuinen lumi laskeutui maahan. Parin viikon kuluttua päivä jo pidentyy. Sitä odottaa aina malttamattomasti, vaikka miksi pitäisi? Kaamoksen hämärä on hyvää aikaa, oikeastaan parasta, jolloin pystyy edes hieman asettumaan läsnä olevaan hetkeen kaipaamatta siitä heti pois.

Vaikka liialliset jouluvalot usein ärsyttävät minua, ovat ne hillittyinä myös kauniita. Muhoksen liikenneympyröiden puiden jouluvalot koen sykähdyttävinä joka kerta ohi ajaessani. Nuo pienet valoliekit ovat juuri tuollaiset, sopivat hillityt, silti ”häikäisevät” jään valot puissa. Taidetta.

Syksyn tärkeimmistä aiheista Oulujoen lohen tilanne on murheellisin. Jotkut ovat jo ehtineet esittämään nykyisen mahdollisesti liian laitostuneen ”Montan lohikannnan” korvaamista elinvoimaisemmalla Tornionjoen kannalla. Selvää tietenkin on, että tämän nykykannan elinvoiman voi selvittää vasta, kun luonnonkierto on Oulujoella käynnistynyt ainakin jossain määrin ja kun poikasistutukset on siirretty ylävesille ja toteutetaan nuoremmilla 0- tai 1-vuotiailla poikasilla. Nämä ehtivät sopeutua luonnon ankariin olosuhteisiin, tulevat pääosin syödyksi mutta jäljelle jääneet ovat sitten olemassaolon kamppailun mestareita. Selviytyvät meressä petokalojen ja hylkeiden uhkasta paremmin.

Nykyinen lohenistutuskäytäntö periytyy siltä ajalta, kun kaikki istutuskalat oli tarkoitettu tapettaviksi merikalastajien saaliiksi ja viimeistään jokisuulla vapamiesten toimesta. Nyt tilanne on muuttunut. Kalatie on Oulujoella avannut väylän lohelle poikastuotantoalueille. Nykyinen istutuskäytäntö ei palvele luonnonkierron käynnistymistä. Se on muutettava luonnonkiertoa kohti suuntautuvaksi.

Istutuslohien täydellistä tappamista varten perustettiin aikanaan terminaalikalastusalueet Oulujoen, Iijoen ja Kemijoen suille. Siellä ”terminaattorien” oli tarkoitus päättää lohien päivät. Nyt on kuitenkin tapahtunut vähittäinen, salainen muodonmuutos – tapettava velvoitelohi onkin muuttunut tulevien lohien emokalaksi ja etsii väyläänsä ylävesien kutualueille. Ylisiirtojen myötä se olisi mahdollista jo ensi kesänä kaikilla joilla. Tätä tärkeää toimea ei pidä viivästyttää byrokraattisilla määräyksillä, joita perustellaan kalatautien ehkäisyllä. Patojen yläpuoliset puhtaat alueet ovat luonnottomia. Kaikissa joissa on avattava yhteys mereltä latvavesille. Luonnossa on tauteja, joiden kanssa joudutaan elämään. Ei niiltä padot varjele. Enemmän vetoaminen kalatautiuhkaan tuntuu tekosyyltä. Kunhan ei taustalla häärisi MMM:n byrokraatit (osa ns. kalastusmafiaa), jotka näyttävät sitkeästi vastustavan lohen suojelua ja luonnonkierron palauttamista.

Olen vuosien ajan seurannut kalastuskeskusteluja mm. kalastus.com –palstalla ja osallistunut keskusteluun. Olen pitkään yrittänyt säilyttää uskoni siihen, että merikalastajien edustajien, heidän liittonsa SAKL:n aktiivien kanssa voitaisiin päästä jonkinlaisiin kompromisseihin. Näillä turvattaisiin sekä merikalastajien kohtuullisen lohisaaliin mahdollisuus että se tärkein – Tornionjoen poikastuotannon nousu maksimiinsa, josta ollaan varmasti vielä kaukana. Nyt ns. kalastusmafia näyttää ahneudessaan ottavan tavoitteekseen lohta suojelevien pyynnin aikarajoituksien purkamisen ja kalastusponnistusten rajun lisäämisen. Sillä verukkeella, että ajoverkkokielto tuo Itämeren täyteen lohta.

Siltä ei näyttänyt jokisuilla viime kesänä. Tornionjoella oli vähän parempaa, toisilla joilla, Simojoellakin kehnoa, Oulujoella karmeaa.

Luonnonlohta on suojeltava, Tornionjoen lohen ja poikastuotannon lupaavasti alkanutta elpymistä ei saa katkaista silmittömällä kala-ahneudella. Pyyntiponnistusten lisäämisellä vaarannettaisiin vaivalloisesti elpyvien tulevien lohijokien kannat. Kuivajoki, Kiiminkijoki ja Pyhäjoki meitä lähimpinä. Pahimmillaan tuhottaisiin edellytykset saada pyydettyä riittävästi lohen emokaloja siirrettäväksi yli patojen Kemijoella, Iijoella ja Oulujoella. Ahneus täytyy laittaa kuriin – lohen puolesta.

Kamppailujen aika koittaa siis joulun jälkeen. Monenlaista koitosta on luvassa. PVO vääntää väen väkisin Kollajan allasta. Naurettava on väite, että kalojen elinolosuhteet parantuisivat Kipinässä ja muissa koskissa, jos niiden virtaus ehdytettäisiin minimiin ja vaurioitettaisiin pahoin Iijoen parhaita poikastuotantoalueita, jotka odottavat lohtaan.

Iijoella on käynnissä pitkä väsytystaistelu, jolla koskiensuojelijat yritetään uuvuttaa ja juoksuttaa hengiltä kaikin tavoin. Joen puolustajien täytyy varautua pitkään kamppailuun, koota vähitellen voimia kovimpia otteluita varten. Kollajalla voimayhtiö tulee kohtaamaan päättäväisen, jokeen sitoutuneen puolustajajoukon, jonka yli ei noin vain kävellä.

Saarisuota havittelee turveyhtiö tuhottavaksi Vaalassa. Kunta vastustaa ja eiköhän sielläkin puolustusliike nouse. Vaikka turvekentän jätevesiä ei lasketakaan Kutujokeen, jo nykyiseen lohijokeen vaan Oulujoen sivujokeen Naamanjokeen, ei tilanne muutu. Luonnontilaista kaunista suota ei Suomenmaassa saa enää polttoturpeeksi runnoa. Jo ojitetut suot ja entiset suopellot ovat jo toinen kysymys, joiden avulla kenties voitaisiin turpeenpoltto saattohoitaa menneisyyden energiantuotantotapojen, ilmastomuutosta kiihdyttäneiden fossiilipolttomuotojen sekalaiseen historiaan. Saarisuolla täytyy olla valmis vastarintaan.

Oulujoen molemmille puolille, Pyhäjoen Hanhikiveen ja Simoon suunnitellaan ydinvoimalaa. Ikuista myrkkyjätettä tuottavat menneisyyden energia-ajattelun jättimonumentit nousisivat pahimmillaan molemmille suunnille Oulujokisuuta. Vastarinta on jo noussut ja tulee voimistumaan.

Pitkäänpä kirjoitin, onpa ollut taukoakin. Välillä hirvittää, mitä kaikkia otteluita on edessä. Hajalleko tässä revitään meidät täysin? Ei. Noissa kamppailuissa muodostuu vastavoima, joka vetää nuorison parhaat porukat kamppailuun luonnon ja jokien puolustamiseen. Ikääntyvät jokiyhdistykset kaipaavat nuorta verta ja kamppailujen myötä sitä myös tulee. Ja koski kuohuu rajuna.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


3.10.2008
Kosken kuohuja ja unelmia

Kuohuja Merikoskessa
Kuohuja Merikoskessa

Tuiran rannan kävelytiellä olen kokenut yllätyksiä. Olen kuullut kosken kohinaa! Aika ajoin suistokävelyllä joen oma ääni on kantautunut korviini ja sydän on sykähtänyt: muisto vanhasta Merikoskesta.

Merikosken voimalaitoksen juoksutukset ovat olleet väliin voimakkaita. Jos samaan aikaan puhaltelee voimallisesti pohjoisesta tai idästä, ja merenpinta näin laskee, syntyy jokisuulle Hartaanselän yläosaan oikeita kuohupaikkoja.

Rohkeasti kuohuvia ajatuksia on myös heitetty ilmaan. Jarmo Moilanen esitti Kalevan yleisönosastolla Merikosken palauttamista eli pysyvää juoksutusta Merikosken vanhaan uomaan. Pienemmälläkin juoksutuksella syntyisi koski ja sen ääni uudelleen entiseen Valkeaan kaupunkiin. Jo muutaman kuution, saati sitten suuremmalla sekuntivirtaamalla saataisiin vanhaan uomaan yllättävän paljon hienoa poikastuotantoaluetta. Lohella on Oulujoella pula kutu- ja poikastuotantoalueista. Vielä kipeämpi on niiden tarve meritaimenella, jonka luonnonkannat horjuvat sukupuuton partaalla.

Henry Kangas nosti diplomityössään esille ajatuksen Koskimelontakeskuksesta. Hän sijoitti sen Lasaretinväylään, johon sopisi vaikka kansainvälisen tason koskimelontarata. Toinen vaihtoehto on juoksutus vanhaan uomaan. Tuolloin voitaisiin parhaimmillaan hyvällä suunnittelulla jopa yhdistää poikastuotantoalue ja koskimelontamahdollisuus ynnä muu virkistyskäyttö.

Periaatteessa on mahdollista, että tietyn virtauksen käyttäminen kosken palauttamiseen ei välttämättä synnytä niin suurta energian menetystä kuin kuvittelisi. Pääosa putouksesta voidaan ottaa talteen, rakentaa patoon pienempi sivuturbiini. Koskimelontarata toki vaatii korkeamman pudotuksen kuin poikastuotantoalue, mielellään kai koko putouskorkeuden mutta siinä lisävirtaaman tarve olisi eittämättä vain ajoittaista.

Ympärivuotisella riittävällä perusvirtaamalla turvattaisiin Oulujoella tuiki välttämätön poikastuotantoalue. Periaatteessa tämä voisi olla kohtuudella rakennettavissa jopa paremmaksi kuin luonnossa?!

Merikoski on ollut Oulun sielu. Sen palauttaminen voisi tuoda tullessaan aivan arvaamattomia perspektiivejä ja innovaatioita. Kosken pysyvän äänen tarvitsemme kaupunkiimme.

Kun taas itä-pohjoistuulella merenpinta laskee ja näette joessa kunnon juoksutuksen, menkää ihmeessä Tuiran rantaan ja kuunnelkaa! Enteenä tuo ääni soi.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


24.8.2008
Ajatuksia lohen kalastamisesta Oulujoella

Tuli sunnuntaiaamuna kirjoitettua kommentti kalastus.com –palstalle Merikosken kalatiekeskusteluun. On tullut jo kommenttejakin. Laitanpa sen tähänkin keskustelun herättämiseksi:

Mikä on suuri lohi, lie vähän filosofinen kysymys. Pitäisin suurena kuitenkin toisen merivuoden kalaa, naarasta etenkin. 3,5-4 kg:sta ylöspäin. Erottaa uroskalasta, kojamasta pienestä tai puuttuvasta leukakoukusta.

Etenkin naaraat ovat tärkeitä suvunjatkamisen kannalta. Vähättelemättä suurten urosten merkitystä, etenkin jos nousevat Muhosjokeen, jossa on vastikään kunnostettu laajoja poikastuotantoalueita. Siellä luonnonkierron käynnistyminen on todennäköisintä. Oulujoen pääuomassa on myös periaatteessa hyviäkin poikastuotantoalueita, mutta lyhytaikaissäännöstelyn virtaamien rajut vaihtelut, etenkin väliin virtauksen lähes seisahtaminen tekee nuo alueet vähemmän kelvollisiksi.

En halua syyllistää, jos joku ottaa tumman lohen saaliikseen. Etenkin kauden ensimmäinen lohi on varmasti hyvin tärkeä, myös juhlakalana ruokapöydässä. Eikä vapauttaminen aina onnistu tai ole hyödyllistä, jos kala on nielaissut vieheen syvälle ja vuotaa verta. Eikä suuren kalan vapauttaminen ole helppoa.

Kuitenkin kunnioitan suuresti niitä kalamiehiä, jotka vaikka ensimmäisen lohen jälkeen vapauttavat tummat syyslohet. Niiden makukaan, etenkään naaraan, ei ole järin häävi. Ottaa kuva, mitata ja vapauttaa. Kalan kuvan äärellä on talvella hyvä muistella vaikka parin konjakin kanssa.

Olen kyllä sitä mieltä, että kalastuskautta voisi Oulujoella, ei sivujoissa, jatkaa muutamalla viikolla, koska lohi nousee ruhjotulla ja räikeän säännöstellyllä joella, täysin luonnottomissa olosuhteissa kovin myöhään syksyllä.

Mutta soisin, että lohenkalastuskulttuuri Oulujoella kehittyisi siihen suuntaan, että tummat syyskalat vapautettaisiin. Etenkin suuret naaraat, joita ei liikaa nouse ja yksikin saattaa olla arvokas käynnistäessään luonnonkierron jollakin virta-alueella.

Ei kala on tarkoitettu vain ihmisravinnoksi. Minusta lohen nousu Oulujokeen, virran palauttaminen lohijoeksi, on itsetarkoitus. Edes pienenkin luonnonkierron käynnistyminen Oulujoessa on ainutlaatuinen asia. Lohen nousu ja luonnonkierto on hyvin tärkeää vaikka lohta ei kalastettaisi lainkaan, ihailtaisiin vain pintakäyntejä.

Mutta jokivarren väen ja kalastajien mahdollisuus kalastaa ja saada lohi myös saaliiksi parantaa ihmisten uskoa ja motivaatiota siihen, että kannattaa rakentaa lisää kalateitä ylöspäin. Päättäväisyyttä kunnostaa poikastuotantoalueita ja viimein laittaa sivujokien ja pääuomankin ekologinen tila parempaan suuntaan, lopulta mahdollisimman lähelle luonnontilaista.

Oulujoella tulee selkeä tavoite olla lohen luonnonkierron palauttaminen, vähitellen aikaa myöten yhä laajempana. Ei terminaalialueen laajentaminen joelle. Terminaalialueista on päin vastoin päästävä eroon mahdollisimman nopeasti.

Lohen nousu on tuonut toivon Oulujoelle. Siksi Merikosken kalatie, joka sentään toimii edes kohtuullisen hyvin, on niin äärimmäisen tärkeä.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


12.8.2008
Aave joen syvyyksistä

Ahmaskosken kivimöljän haamu yön pimeydessä
Ahmaskosken kivimöljän haamu yön pimeydessä

Ajelin pimenevässä illassa Utajärveltä Vaalaan. Oterma kirjoitti keskustelupalstalla, että jotain poikkeuksellista olisi tarjolla. Utasen voimalan yläpuolella näkyi liettyneitä rantoja enemmän kuin koskaan. Ylävettä oli laskettu likeisen sillan korjauksen takia poikkeuksellisen paljon, puolitoista metriä.

Ahmaskosken sillalta avautui jo lähes hämärän peittoon jäävä näky: vedestä nousi muinaisten joenkulkijoiden pian jälleen katoava muistomerkki, menneisyyden aave joen syvyyksistä. Ahmaskosken Hevonperseen rajun kuohupaikan kohdalle 1800-luvun alun suurperkauksissa rakennettu vetomöljä on taatusti Utajärven arvokkaimpia rakennusmonumentteja. Nyt se oli näkyvillä vain joillekin harvoille, jotka arvasivat tähytä kivimöljää ennen sen katoamista yöhön ja veteen. Sille kävi jälleen samoin kuin muinaisille asuinpaikoille, hautasaarelle ja ihmisten työn jäljille, jotka upotettiin patoaltaisiin.

Jos asioita arvotettaisiin toisin, jo yksinomaan tuon rakennusmonumentin arvo on niin suuri, että Utasen voimalan ylävettä ja pudotuskorkeutta pitäisi laskea pysyvästi. Hetken näkökulmasta menetettäisiin jotain taloudellista höytyä mutta pidemmällä aikavälillä tuo mammona saattaisi tuntua pennosilta.

Juuri Ahmaskoski on joen pääuoman parhaita poikastuotantoalueita ellei peräti paras. Aikaa myöten saamme jokeen minimivirtaaman, jota ei saa alittaa (100 m3/s, luonnonajan minimialivirtaama on minimi, vaikka lohen poikastuotannon takia se voisi olla myös 120-150 m3/s) ja Utasen ylävettä lasketaan tuo puolitoista metriä, kenties kaksikin.

Tuloksena olisi nykyisen Oulujoen pääuomassa ennennäkemättömän laaja ja hieno lohen ja meritaimenen poikastuotantoalue. Syntyy runsaasti aivan uutta virta-aluetta ja nykyiset alueet, jotka virtauksen ajoittaisen riittämättömyyden ja jopa pysähtymisen takia ovat laadultaan kehnoja, muuttuisivat hyviksi tai erinomaisiksi.

Oulujoen pääuoma ei ole suinkaan menetetty poikastuotantoalueena. Saman yläveden laskun voisi toteuttaa myös Merikosken, Pällin ja Nuojua voimalaitoksissa, ja poikastuotantoaluetta alkaisi olla jo merkittävästi. Oltaisiin hyvää vauhtia matkalla kohti Oulujoen palaamista todelliseksi lohijoeksi. Sen edellytys on merkittävä poikastuotanto pääuomassa. Sivujoissa voidaan saada paljon aikaiseksi mutta hyvälaatuisen veden ja suurten virtaamien pääuomaa tarvitaan välttämättä.

Tarvitaan vain ennakkoluulottomuutta ja joen käytön painopisteen muuttamista pari piirua luonnonehtoisemmaksi. Tähän ei lie uoman valtiaalla, voimayhtiöllä, nykyisin halua – mutta ajat muuttuvat, väliin hyvinkin nopeasti. Uudet, kansainväliset tuulet puhaltavat. Möljän aave kummittelee enteellisesti.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


28.7.2008
Jäämereltä kotoisille joille

Vuonon yö heinäkuussa
Vuonon yö heinäkuussa

Matkasin Jäämerelle Tenon kautta. Kalastusreissu tuotti tittejä eli pikkulohia, harria, turskaa, seitä ja kampelaa. Olipa siis erinomaisen eksoottinen kalaherkutteluviikko! Jäämeren uhkeat maisemat hämmästyttävät aina uudelleen.

Sopulinnahkoja näkyi kaikkialla merenrannan rinnekanervikoissa ja poluilla. Suurta sopulinvaellusvuotta ei tullutkaan, kuulemma jäätävä, lumeton alkutalvi riisti hengen jyrsijälaumoilta. Meren yllä liitelivät tummat kihut ahdistellen lokkeja ja ilmaantuivat salamana paikalle, kun joku lokki oli saanut ylös kalasaaliin. Oma paikkansa kihuilla, upeilla lentäjillä lienee luonnonjärjestyksessä. Ainakin ne pitävät lokit virkeinä ja testaavat niiden lentokuntoa.

Mitä tapahtuu Pohjoisen Jäämeren horisonttien takana? Jää sulaa lämpenemisen myötä ja toisaalta paikallisesti merivesi jäähtyy kylmien sulamisvirtausten seurauksena. Jäämeren nuoret lohet eivät näytä jaksavan hyvin kuten eivät Itämerelläkään. Mikä on Atlantin lohen tulevaisuus? Vaikka tänä vuonna Tenossa paljon suurta kymppikiloista kalaa uikin ja myös nousi saaliiksi. Omalle kohdalle ei sellaista yllätystä sattunut lyhyellä visiitillä.

Täällä kotipuolessa mieltä on piristänyt tietenkin lohen ilmaantuminen Oulujokeen. Lohen pintakäyntejä näkyy joinakin hetkinä runsaasti. Oliko myöhäisen nousun syynä sitten puhutut ruoppaukset jokisuulla vai mikä? Nettikamerasta on vangittu tälläkin sivustolla näkyvä Merikosken kalatiessä uiva lohi.

Jarmo Moilanen herättelee lukijoita taas ansiokkaasti Kalevan mielipidesivulla Iijoen lohen puolesta. Hänen mainio aiempi kirjoituksensa Merikosken kuohujen palauttamisen puolesta näyttää toistaiseksi jääneen kommentoimatta.

Olen täysin samaa mieltä Moilasen kanssa, että Iijoki on tärkein merilohen palautuskohde. Yksinomaan Kollajan tyhmänsitkeän allassuunnitelman torjumiseksi on lohi palautettava Iijokeen. Tästä voidaan saada lohijoki muutamassa vuodessa, mikäli lupa saadaan emokalojen siirtoihin yli voimalapatojen. 4-6 vuodessa ylisiirtojen jälkeen alkaisi Iijokisuulle todennäköisesti palata nousuhaluisia luonnonlohia. Kalatiet toki tarvitaan Iijokeen, ylisiirrot ovat vain keino päästä alkuun.

Toinen asia on, ettei pidä asettaa lohen palauttamisessa jotain aikajärjestyksiä eri joille rakennettaviin kalateihin. (Moilanen ei toki tällaista esitä mutta muualla on heitetty tämänsuuntaisia ajatuksia). Iijoella, Kemi/Ounasjoella ja Oulujoella edetään mahdollisimman reippaasti kalatieasiassa sen mukaan, miten edellytykset kypsyvät. Jokainen uusi kalatiehanke ja etenkin toteutunut kalatie tukee toisten jokien hankkeita. Mitään luojan säätämää kalatiepottia ei ole vaan se on luotava ja sitä suuremmaksi se tulee, mitä voimakkaammin kaikilla joilla edetään.

Toivottavasti Iijoella nähdään realiteetit oikein eikä lähdetä mukaan Kollajan allas-haihatteluun. Jos tuohon sorrutaan, se hajottaa porukan, pilkkoo lohen palauttamiseen kipeästi tarvittavan tahtotilan ja pahimmillaan halvaannuttaa koko asian. Kalatie-energia tuhotaan riitelyyn.

Jos uhkakuva toteutuisi ja Kollajan allas rakennettaisiin, menetettäisiin todellakin olennainen ja epäilemättä paras, merta lähin laaja poikastuotantoalue, kenties kolmasosa. Tämän tärkeän puolen Jarmo Moilanen nostaa selkeästi esiin.

Eikä Iijoella pysähdyttäisi Kollajan altaaseen vaan tähtäimessä on koskiensuojelulain murentaminen ja vähitellen koko Iijoen rakentaminen täyteen uusia altaita, patoja ja kanavia.

Tämä järjettömyys tullaan onneksi torjumaan nousevan kansanliikkeen voimin. Ja Parhaiten Kollajan allas syöstään unohduksen suohon pitämällä rivit koossa Iijoella ja palauttamalla lohi jokeen mahdollisimman pikaisesti.

Tänään aamukävelyllä idyllisessä Hietasaaren uomassa istuskeli kaksi vanhempaa onkimiestä veneessä. Täydellinen rauha, ja ahven syönnillään, miehet kuin onnelassa. Äkkiä syvä repeämä. ”Perkele, nyt se taas…!!” ärjäisi toinen. Kännykkä pompotti humppaansa povitaskussa. Niin tuttu tilanne.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


15.7.2008
Oulujoen ja Iijoenkin lohesta

Hiljaisen virran kalastaja
Hiljaisen virran kalastaja

Kirjoitin aiemmin Koillismaan kalastusfoorumilla pohdinnan vastauksena erään keskustelijan kysymykseen ”Miten lohen kudun onnistumismahdollisuudet paranevat, jos nousua voitaisiin aikaistaa”. Kysymys oli herännyt ”Palaako lohi Oulujokeen” –tutkimusraportin lukemisesta. Hiljaiseen heinäkuuhun tämä varmaan sopii jokiblogiin, kun harvat lukijamme käyvät tuolla foorumilla. Kyseisellä foorumin palstalla keskustellaan lohen palauttamisesta Iijokeen. Ja sehän on mitä ajankohtaisinta, paras tapa pysäyttää Kollajan altaan kaltaiset haihattelut.

PJ: Ongelmana Oulujoen lohikannassa on se, että monien sukupolvien aikana on muodostunut laitostunut kanta. Nyt alkaa käydä ilmeiseksi, että laitoskannan ominaisuudet heikkenevät ajan saatossa ja lohien selviytyminen luonnossa heikkenee. Yhä selvempää näyttää olevan, että lohien laitosviljely tulee piankin tiensä päähän, ja ainoa vaihtoehto lohen säilyttämiseksi Itämeressä on luonnonpoikastuotanto.

Epäilemättä myöhäinen nousu Oulujoella liittyy kannan laitostumiseen vaikka myös joen kesäisiin olosuhteisiin: lämmin vesi ja mitättömät virtaukset. Saattaa olla että nousuvietin ohella myös lisääntymisvietti on heikentynyt. Onneksi sentään lisääntymiskäyttäytymistä Oulujoen lohella on, sitä on sivupurossa havaittu jopa videoitu.

Jos lohikannan käyttäytymistä ja ominaisuuksia voitaisiin ohjata luonnonmukaisempaan suuntaan, todennäköisesti myös vaellus- ja lisääntymisvietti voimistuisi. Ja eräs lähtö kohtatässä on kerätä aikaista nousupopulaatiota, jolla kenties on voimakkaampi nousuvietti. Ja tätä kantaa vähitellen valikoituisi yhä enemmän nousemaan jokeen.

Ja epäilemättä luonnonkierto itsessään synnyttäisi varhaisempaa nousukäyttäytymistä.

Jos lohi nousee Merikosken kalatien vasta lokakuussa, taitaa nousu ylös viidestä, kuudesta seuraavasta kalatiestä jäädä kovin myöhään. Jäät ja joulu voi tulla vastaan. Reviiri- ja kutualueiden löytäminen varmaan vie myös oman aikansa.

Jos vähitellen saadaan leimautetuksi lohenpoikasia yhä lisääntymässä määrin Montan voimalaitoksen yläpuolelle pääuoman sopiville alueille (joita nykyisillä virtausmäärillä on tosi vähän) ja sivujokiin, kanta vähitellen ohjautuisi luonnonmukaisempaan suuntaan.

Toki eräs peruskysymys on, että lohikannan luonnottoman myöhäinen nousu, suurelta osin vasta rauhoitusaikana on hankala imagokysymys lohen palauttamisen ja jokivarren motivoitumisen ja sitoutumisen kannalta. Jollei lohta päästä kalastamaan lainkaan, väki turhautuu. Eikä ilman väen motivaatiota synny uusia kalateitä, poikastuotantoalueita ja aikaa myöten lohen luonnonkierron käynnistymistä. Vaikka toki kalastus täytyy pitää niissä rajoissa, että lohta riittää kutupaikoille. On suosittava kalan vapauttamista kalastuskulttuurina, elämystä ruuan sijaan. Sivujoissa saatetaan tarvita alkuun tiukempia rauhoituksia.

Ja jollei Oulujoella päästä eteenpäin, se saattaa olla hankalampaa myös Iijoella. Oulujoella ei Iijoen kalatierahoja käytetä vaan kokonaispotti muodostuu sen suuremmaksi, mitä voimakkaammin kaikilla joilla ajetaan kalateiden rakentamista. Jos Oulujoella luovuttaisiin kalateiden rakentamisesta, eivät ne rahat siirtyisi Iijoelle.

Kun Oulujoelle on saatu Merikosken kalatie ja saadaan sitten Monttaan ja ylemmäksi, yhä helpommaksi käy perustelu Ii- ja Kemijoen kalateille. "Jos Oulujoella, jossa ei ole kovin paljoa poikastuotantoalueita, rakennetaan kalateitä, onhan täysin pähkähullua olla rakentamatta niitä Iijoelle ja Kemi-Ounasjoelle, jossa on valtavasti poikastuotantoalueita." Oulujoella ollaan pioneereja, jotka raivaavat tietä myös toisten jokien kalateille.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


23.6.2008
Iloa ja huolta Simojoella

Alla kuvassa oleva mies sai sittenkin lohen muutaman päivän kuluttua. Naama oli tuolloin juuri saman näköinen. Ihanaa on olla joella mutta kyllä vavan taipuminen lohenottiin on vuoden kohokohta. Sitä odottaa pitkän talven. Juhannuskala nousi näin Simojoesta, kenties samalla joulukalakin.

Simojokeen on kaikuluotauksen mukaan noussut ennätysmäärä lohia. Ajankohtaan nähden nousijoita on tuplamäärä viime vuoteen verrattuna. Ja viime kesä oli vuosikymmenen paras – kaikuluotauksen perusteella. Mutta eräs huonoimmista tilastoidun lohisaaliin suhteen, vaikka kalastusolosuhteet olivat hyvät. Päinvastoin kuin kuivana kesänä 2006.

Asiat kulkevat outoon suuntaa Simojoella. Jokeen nousee ennätysmääriä kalaa mutta niitä ei näy pintakäynneillä eikä saalistilastoissa. Aivan kuin ne katoaisivat jonnekin. Jos vuorokaudessa nousee jopa 120-150 kalaa, pitäisi sen näkyä pienessä joessa pintakäynteinä. Mutta ei, erittäin vähän on keski- ja yläjuoksulla näkynyt merkkejä lohista, vain pari kolme kalaa on saatukin. Noista harvoista saalislohista valtaosa on saatu alajuoksulta.

Jostain syystä paikkakuntalaiset ovat parina viime vuotena lopettaneet tyystin sen vähänkin saalisilmoittelun, jota vielä näki muutama vuosi sitten. Tuskin kuitenkaan kalastusta. Millä sitten kalastetaan? Miksi ei ilmoiteta saalista vaikka se on ainoa keino hahmottaa joen kalastuksen ja lohivarojen kokonaistilanne?

Simojoella, jossa lohimäärät – onneksi – kasvavat, ei ole käytännössä minkäänlaista kalastuksenvalvontaa, ainakaan itse joessa! Tuo on käsittämätön tosiasia. Valvonnan totaalinen puuttuminen johtaa itsestään selvästi salakalastuksen ja verkkopyynnin lisääntymiseen. Pieni ja kapea joki on melko helppo vaikka katkaista kokonaan verkotuksella. Kalastuskulttuuri on vaarassa romahtaa tyystin Simojoella valvonnan puutteeseen. Kenen on vastuu?

Simojoki lohineen on kansallisomaisuutta, aarre, ainoa täysin suomalainen aito lohijoki. Tornionjoki, Teno ja Näätämö ovat rajajokia. Simojoen lohen kohtalo ei ole vain paikkakuntalaisten, ei paikallisten kalastuskuntien ja päättäjien vaan koko Suomea koskeva kysymys.

Valvonta-asia Simojoella on pakko hoitaa kuntoon, jollei paikallisesti niin valtakunnallisin voimin. Vain siten joen kalastuskulttuuri on nostettavissa tasolle, jonka hieno lohijoki ansaitsee.

Näin lohen saannin ilooni sekoittuu huoli ja murhe. Mutta parannus saadaan aikaan, jos toimeen tartutaan.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


10. kesäkuuta 2008

onnellinen mies

Tämä mies on varmaan saanut lohen!

Ei sentään. Hän on vain onnellinen, kun saa olla hienolla koskenniskalla hyvässä seurassa, kahvikupin lämmössä ihanana kesäyönä! Kun on kuullut lohen loiskauksen. Tuota kalastus on parhaimmillaan, kun yhtäkkiä unohtaa saaliin saamisen ja tajuaa, että läsnäolo täällä on tärkeintä. Onnistunut perhonheitto, siiman juovan piirtyminen yönpunertavaan virranpeiliin, se riittää. Varmaan upein ylellisyys kalastuksessa on kesäyön ja varhaisen aamun kokeminen.

Simojokeen näyttää nousevan lohta ilahduttavasti. Kaikuluotainvuosien vuorokausiennätys on nyt lyöty, 90 lohta. Toivottavasti nousu jatkuu vilkkaana ja pitkään, jotta mahdollisimman monet joen kutupaikoista täyttyvät. Ja myös kalastajat saavat osansa. Viime vuosina saaliit ovat olleet kehnot.

Simojoella tehtiin muidenkin lohijokien tapaan uusi rajoitus: vain yksi lohi on lupa pyytää vuorokaudessa. Viime vuosina ei tuolla rauhoituksella olisi montaa lohta säästynyt, niin harvinainen saaliskala on lohi ollut. Mutta jos lohimäärä lisääntyy ja sen myötä kalastajien joukko, on tuo rajoitus varmasti paikallaan. Voisi olla perusteltu myös kausirajoitus. Kukapa nyt näissä olosuhteissa tarvitsisi kolmea Simojoen lohta enempää kesässä?

Oulujoen eräällä voimalaitospadolla törmäsin äskettäin onkimieheen, siian pyytäjään. Saalistakin oli tullut. Äkkiä nousi pieni kirkas kala ylös koukussa. "Lohenpoika, pertana! Noita on nyt riesaksi asti!" Huokasin: smolttien, lohen vaelluspoikasten matka kohti merta on siis alkanut!

Kalamies sanoi heittäneensä tarkasti kaikki lohenpoikaset takaisin jokeen. Noin pitäisi kaikkien jokivartisten menetellä. Kirkas Kutujoen lohenpoikanen ei ole tammukka, paistinpannulle laitettava! Se pitää vapauttaa mahdollisimman hellästi.

Vuoden, parin kuluttua se on palaamassa takaisin jokeen. Kenties silloin on jo saatu tarpeettoman tiukkoja eläinlääkintämääräyksiä muutettua, ja on mahdollista siirtää emolohia yli patojen. Miksipä kukin kunta vesistöalueella ei voisi ostaa omia nimikkolohia vaikkapa 10-20 kappaletta virtoihinsa? Enteiksi siitä, että lohi ja taimen vielä vaeltavat vesistön latvajokiin asti! Kalatiet kun tulevat.

Ne jätettäisiin mieluimmin pyytämättä. Tai vesistön kalamiehet pitäisivät kunnia-asianaan vapauttaa vieheeseen iskeneen lohen tuottamaan poikasia, luomaan uutta, elinvoimaisempaa Oulujoen lohikantaa. Lohen ruokakalaksi ottamisen aika tulee ylisessä vesistössä myöhemmin. Malttaisimmeko?

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


21. toukokuuta 2008

Vapun tienoilla ihmisriepu alkoi jo luulla, että kesä on koittanut täällä pohjoisessakin. Luonto repii hajalle harhakuvitelmat, tämä on vielä toukokuuta ja kaukana kesästä. Kylmät ja kosteat säät hidastivat veneeni tervan kuivumista mutta pääsihän se Yöttömän yön kirjamessuille, Oulujoen reitin osastolle. Eivät kirjan ystävät pahemmin tahriutuneet tervaan, ja hyvältä se useimpien nenään tuoksui. Nelisenkymmentä kirjaa meni silti vaikka niin monet sanoivat ostaneensa tai lukeneensa, monet myös lahjoittaneensa kirjani ystävilleen. Kovin paljon odotuksia on tulevan kirjani suhteen mutta onhan tämä ollut melkoista jumia kirjoittaessani. Myös toipumista ja voimien keräämistä pitkän sairausjakson jälkeen.

Paavo Haavikko on todennut hyvin, muistaakseni: Tärkein taito kirjoittajalle on osata olla kirjoittamatta silloin, kun ei ole sen aika. Tuo pitäisi jaksaa säilyttää mielessä.

Oulujoki vei tulvassaan syksyllä toisen aironi. Jossain Nuojuan ja Utasen välillä se lienee rantautunut, kun ei ole uinut voimalaitospadolle asti. Ehkä se vielä löytää minulle takaisin, elän toivossa. Helposti sen tunnistaa, lieköhän ainoa kolmimetrinen terva-airo tuolla jokiosuudella. Jollei löydy, täytyy laittaa Nurmeksen venemestari asialle.

Nyt kirjamessujen jälkeen on Nuojuan Neiti alkanut odotella Simojoelle siirtymistä. Ehkä se pääsee vielä Oulujoellekin kuntosoudun merkeissä. Merikosken alla kalastelen vanhalla muoviveneellä, joka on tähän saakka kelvannut hyvin. Kevyenä sen voi vetää kevättalvella virran reunassa jään päälle.

Huiman nopeaa on ollut huipputulvan lasku pienemmissä, lähes järvettömissä Perämeren joissa, Simojoessa ja Kiiminkijoessa puhumattakaan Oulujoen eteläpuolen joista. Kiiminkijoen Koitelinkoskella sai taas kokea kevätveden hurjuutta ja hurmiota. En toki koskeen asti päässyt mutta rannalta ihailin. Muhoksen Poikajoen tulvaveden aikaan komealle Isterinkoskelle, kenties tulevalla lohiväylälle, en ole päässyt. Ehtisi vielä, kun vettä on. Kesemmällä tuo koski kuivuu melko vähäiseksi. Silti se on potentiaalinen lohijoki, ravintotuotannoltaan ja pohjan ominaisuuksiltaan eräs parhaista. Vaikka kunnostusta vaatiikin.

Ristiriitaisen odottavissa tunnelmissa kesä lähestyy. Millainen on lohennousu? Jatkuuko lohikannan romahdus ajoverkkokiellosta huolimatta? Tuhannen taalan kysymys. Simojoella on käynnissä veikkauskilpailu, paljonko lohta nousee kesäkuun aikana. Toivottavasti oma optimistinen veikkaukseni on lähelläkään oikeaa.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


30. huhtikuuta 2008

Avasin soutukauden joku päivä sitten ja käväisin tänäänkin vetämässä putkiperhoa Merikosken alla jokisuistossa. Hehkuvan kirkas auringonpaiste lämmitti soutajaa vähän ylikuumaksi ja poltti nenänpääni. Nyt sitten kuljaillaan punanenäisenä jo heti vappujuhlien alussa. Ei noussut taimen perhoihini. Muillakaan ei oikein näyttänyt olevan taimentapahtumia. Haukea ja kuhaakin oli noussut. Lämmin sää oli houkutellut tavallista enemmän soutajia joelle.

Lohet jossain siellä merellä

Äkillinen lämpöaalto saa pohjoisen vapaat joet luomaan tulvahuippunsa hämmästyttävän samanaikaisesti. Ennusteiden mukaan Kiiminkijoella huippu on 2.5. eli vappuna ihailemaan Koitelinkoskea! Koillismaalta vetensä saava Iijoki nousee huippuunsa lähes samaan aikaan kuin Teno ja Ounasjoki 7-8.5., lohijokeni Simojoki 3.5. Ehkäpä aikaiset kirsilohet jo lähestyvät jokisuita. Kutkuttavasti lähestyy kesä ja lohennousu.

Millaiseksi lohikesä muodostuu, on arvoitus. Nyt ajoverkkokalastus on kielletty ja merikalastuksen pitäisi näin vähentyä roimasti. Mutta miten on laittoman kalastuksen ja ajosiimapyynnin suhteen, lisääntyvätkö ne? Joka tapauksessa rannikkokalastuksen rajoituksia purettiin, joka tuntuu järjettömältä lohikannan heikkenemisen oloissa. Varovaisuusperiaatteen mukaan rannikon kalastusrajoituksia ei saisi löysentää, koska ei lopultakaan ole mitään varmuutta, että ajoverkkokielto saisi suuremman lohimäärän palaamaan jokisuille. Itämeren lohikanta on viime vuosina heikentynyt kaiken aikaa. Jo ennen kampamaneettiakin.

Mutta toivotaan, että aikainen lämpöaalto saa lohien hormonit hyrräämään jo nyt vappuna ja emokalat aloittamaan vaelluksensa pohjoiseen mahdollisimman aikaisin. Jotta ne ehtisivät sivuuttaa rannikon lohirysäverkoston.

Hyvää vappua lohille ja lukijoille!

Kuva ja teksti: Pekka Jurvelin

▲Alkuun


10. huhtikuuta 2008

Terveiset suuren joen rannoilta. Vietin tuokion keväistä aikaa Budapestissa. Kaupunkia kutsutaan aiheesta Tonavan kuningattareksi. Vaeltelin Budan kukkuloilla, katselin ikkunastani luostarin puutarhaa ja ihailin auringonlaskuja Gül Baban türbella, hautamonumentilla, josta avautui näköala matalamman Pestin punertuvaan horisonttiin. Gül Baba oli islamilainen oppinut, joka turkkilaisvalloituksen jälkeen opetti suvaitsevaisuutta kukistettuja kristittyjä kohtaan ja voitti näin myös unkarilaisten kunnioituksen. Hauta on Länsi-Euroopan muslimien lähin pyhä paikka, jonne vaelletaan matkojen takaa. Tämä aika tarvitsee kipeästi juuri tuon kaltaisia suvaitsevaisuuden esimerkkejä, sillan rakentamista läntisen ja islamin maailman välille.

Tonava virtasi vahvana ja pyörteisenä. Kylmän kevään tuulet pyyhkivät veden pinnan aaltoihin. Läheisen Margitin sillan pilareihin on veistetty korkokuvia: soutajista, joita johtaa siivekäs sankari. Ei kai voi olla kyse muista kuin Jasonista ja argonauteista, kreikkalaisen taruston suurista soutajista, jotka nousivat ylös Tonavaa, Histeria kohti Adrianmerta tuoden mukanaan Kolkhisista noutamaansa Kultaista Taljaa.

Kalamiehiä ei juuri näkynyt joella kylmässä tuulessa. Viimeisinä päivinä sää alkoi lämmetä, toviksi patoutunut kevään vihreyden vyöry valtasi taas maisemaa, ja kalamiehet ilmaantuivat toiveikkaina virran rannoille.

Suomi oli etäällä, Kanervalan kaiut kantautuivat heikkona taustahyminänä Keski-Eurooppaan. Luotiin täällä sentään lohiasetus, jonka todellinen merkitys ei ole vielä valjennut minulle. Huonolta näyttää se, että rannikkokalastusta lisätään, aiheellisista pyyntirajoituksista luovutaan länsirannikon eteläosissa ja pyyntiä aikaistetaan. Väärän suunnan elementtejä. Varovaisuusperiaatetta ei taaskaan kyetty noudattamaan.

Silti kenenkään on vaikea veikata, mitä tapahtuu tänä kesänä ja seuraavina lohennousuvuosina. Merkitseekö ajoverkkokalastuksen (laillinen) loppuminen runsaampaa lohen nousua rannikolle ja jokiin? Toki kaikki riippuu kesän aikaisuudesta. Ja siitä, miten kehittyy Itämeren tila ja lohikanta sen myötä. Suuria uhkia on olemassa, kampamaneetti uusimpana. Jos nykyinen trendi jatkuu, ei suurta lohen nousua jokiin tarvitse odotella lähivuosina. Se pelottaa.

Yritän silti olla toiveikas ja odottelen jännittyneenä kesäkuussa Simojoella, näkyykö aiempaa enemmän lohen ylentämisiä. Jokitoimijoiden täytyy joka tapauksessa koota rivejään. Lohi ja taimen ja jokien vielä vapaat kosket tarvitsevat entistä enemmän puolustajia ja järjestäytyneempää toimintaa. Kuten KalaSimo totesi, homma ei voi säilyä vain aktiivisten yksilöiden, yksinäisten sissien toiminnan varassa.

Tonavassa tulva nousee vähitellen. Sulavatko Karpaattien huippujen lumet äkillisesti ja nouseeko Tisza jälleen suurtulvaan? Sortuuko taas jonkin kaivoksen suojavalli ja myrkyt valuvat jokeen kuten muutama vuosi sitten? Uhkia on maailmassa Tonavalla, Iijoella, Itämeren lohella. Pitäisi jaksaa säilyttää optimismi ja toimia parempien aikojen puolesta.

Kuvat ja teksti: Pekka Jurvelin

▲Alkuun


8. maaliskuuta 2008

Salamyhkäinen lohiasetus muhii maatalousministeri Sirkka Anttilan pöydällä. Salaista tietoa kuulemma. Väliin näytti, että ministeriön punaniskaiset merikalastusvirkamiehet ottaisivat taas selkävoiton, ja erittäin uhanalaista luonnonlohta kohdeltaisiin entiseen tapaan elintarvikkeena. Ehkä aivan näin ei käynyt. Joku luonnehti tilannetta umpikujaksi eri hallituspuolueiden ja eri tavoin loheen asennoituvien välillä. Lohirahasto esitti vuoden mietintätauon ottamista.

Tässä tilanteessa, kun kukaan ei tiedä, mikä Itämeren lohikannan tila on lähivuosina, tuumaustauko on ehdottomasti paikallaan. Vaarana on jopa ratkaisevien virheiden tekeminen. Nyt uskotellaan, että avomeren ajoverkkokalastuksen loppuminen päästää selvästi aiempaa enemmän lohia palaamaan kutuvaellukselleen kohti kotijokiaan. Tällä perusteella löysättäisiin rannikkokalastuksen aika- yms. rajoituksia.

Jos kevät ja lohen nousu olisi myöhäinen, ja tuuli- yms olosuhteet ajaisivat lohet nousemaan rannikkoa ja jokisuita myöten, aiennettu rysäpyynti voisi aiheuttaa katastrofin. Pahimmillaan palattaisiin tilanteeseen, jolloin luonnonlohi oli häviämässä Itämereltä. Tornionjoen lohikanta keikkui sukupuuton partaalla. Pari oikein sijoitettua rysää voisi imaista koko Simojoen pienen lohikannan. Meren rysäpyynti kun on teollista toimintaa erittäin tehokkain nykyaikaisin välinein.

Varovaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon myös pahin mahdollinen tilanne. Ja se saattaa olla käsillä. Luonnonlohen kuolleisuus meressä lisääntyy kaiken aikaa, ja istutuslohien selviytyminen lähestyy jo nollaa. Itämeri voi erittäin huonosti, siitä kertovat merentutkimuslaitoksen tutkimustulokset ja silmin havaittavat sinilevämatot meressä.

Lohen tärkeimpien saaliskalojen, silakan ja kilohailin kannat voivat huonosti. Turskakanta heikkenee heikkenemistään. Nyt on ilmaantunut lisäksi kampamaneetti. Pessimistisimpien tutkija-arvioiden mukaan pirullinen tulokas voi aiheuttaa lohen saaliskalakantojen ja sen myötä lohikannan romahduksen.

Pahin kalastusvisio, josta jo huhuillaan on se, että Itämeren länsirannan ajoverkot on myyty itärannalle ja siellä kalastus lisääntyy rajusti. Valvonta kun on täysin olematonta. Sekin on käsittämätöntä. Ajosiimapyynti saa jatkua. Se on muodostanut puolet avomeripyynnistä ja nyt uutisten mukaan se lisääntyy selvästi. Mahdollista on, että lohikannan tilan nyt heiketessä rajusti, avomeren kalastusponnistukset eivät vähennykään.

Ajoverkkokalastusta on ajettu alas jo vuosia. Sen myötä aiempiin saaliisiin nähden olisi pitänyt "säästyä" 200 000 lohta vuosittain nousemaan kutuvaellukselle. Niitä ei ole näkynyt rannikkopyynnin saaliina eikä joissa. Jokin kuten on leikannut lohen selviytymistä meressä. Osasyy voi olla lisääntynyt hyljekanta mutta tutkijoiden sormi tuntuu osoittavan enemmän meren tilan heikkenemistä.

Varovaisuusperiaatteen mukaan, kutevien luonnonlohien määrän kasvun turvaamiseksi tarvittaisiin ehdottomasti entistä tiukempia rannikkopyynnin rajoituksia vuosien 96-97 tapaan. Nyt kudulleen jokiin vaeltavan luonnonlohen kalastuksen lisääminen rannikolla tuntuu absurdilta. Tätä on pyritty väen väkisin ajamaan uuteen lohiasetukseen.

Meren ammattikalastuksen lisäämistä ajavat eivät millään halua tunnustaa, että Itämeren lohi on uhanalainen. En voi välttyä ajatukselta, että he kyllä tietävät todellisen tilanteen. He tietävät, että lohen merikalastus tullaan vääjäämättä muiden sivistysvaltioiden tavoin ajamaan riittävän alas luonnonlohen turvaamiseksi. Epäilemättä merikalastus joudutaan lopettamaan, ainakin jos nykysuuntaa jatketaan.

Nyt minulle näyttäytyy, että tuo "merikalastusmafia" haluaa viimeisinä vuosina ulosmitata mahdollisimman paljon luonnonlohta kaupan hyllylle vain lisätäkseen korvauksia, joita tulevat elinkeinonsa menettämisestä vaatimaan. Saattaen välinpitämättömyydellään luonnonlohen sukupuuton vaaraan.

Epäilen, että lohen merikalastajien joukossa on toisinajattelijoita, jotka haluaisivat turvata ammattinsa tulevaisuuden pidemmällä tähtäimellä. Heidän äänensä ei vain nyt pääse kuuluville.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


16. helmikuuta 2008

Mauri hääräilee suorastaan maanisesti. Pekkarinen haluaa näyttää mahtiaan hallituksessa ja kävellä pääministerinkin ylitse. Vai onko tämä yhdessä sovittu taktiikka?

Ei riitä, että ministeri Pekkarinen on itsepintaisesti ajamassa Vuotoksen altaan rakentamista hallituksen työpöydälle, nyt hän heitti esille myös Ounasjoen rakentamisen. "Pekkarinen ei rakentaisi Ounasjokea" otsikoitiin YLE:n uutinen. Silti Mauri ilmoittaa siinä, että suhtautuu myönteisesti, jos joku valmistelee asiaa. Poliitikon kieronoloista logiikkaa. Kollajan altaan suhteen Pekkarinen on samoilla myönteisillä linjoilla, jos joku vie asiaa eteenpäin. Ja Pohjolan Voimahan vie.

Energiateollisuus ilmoitti äsken oman linjauksensa. 900 MW vesivoimaa olisi saatavilla, vielä ilman Tornionjokea ja Tenoa. Nykyisten turbiinien tehokkuuden parantamisen lisäksi (reilut 200 MW) tulisi rakentaa vielä Vuotos, Sierilä, koko Ounasjoki, Kollajan lisäksi koko ylinen Iijoki ja lopulta Kymijoen alaosan jäljellä olevat kosket. Iijoen ylisten vesien rakentaminen olisi osa "keskipitkän tähtäimen" suunnitelmaa.

Kuka uskoo Pohjolan Voiman vakuutuksia, että Kollajan allas riittäisi heille, eivätkä he aikoisi rakentaa ylistä Iijokea?

Kyseessä ovat kaikki ne vapaat jokialueet, jonne on suunniteltu lohen laajamittaisen luonnonkierron palauttamista. Suuret reservialueet luonnonlohen lisääntymiselle löytyvät Ounasjoesta, Iijoen ylisiltä vesiltä ja Kymijoen alajuoksulta. Vähättelemättä Oulujoen koko vesistöaluetta, vaikka pääuoma onkin lähes pilattu.

Merilohen tulevaisuuden turvaamiseksi on välttämätöntä ottaa käyttöön rakennettujen jokien vapaita virta-alueita. Ei riitä, että luonnonlohen kovin uhattu tulevaisuus on parin joen varassa vaikka Tornion-Kalixjokien vesistö laaja ja hieno onkin.

Uuden vesivoiman rakentaminen ei hillitse ilmastonmuutosta mutta se tuottaisi hillittömät voitot ahneille pörssiyhtiöille. Vesivoimalla voidaan nopeasti korjata talteen äkillisesti korkealle kimmahtavan sähkönhinnan aiheuttama mammonapiikki.

Ei, vesivoiman lisärakentaminen pysäytetään Iijoella. Kollaja kestää. Ja Kemijoella Sierilän koskien puolustaminen muodostuu yhä tärkeämmäksi vaikka olosuhteet eivät tässä vaiheessa olisikaan otollisimmat. Uudenlaisia olosuhteita luodaan vastarinnalla.

Kuva ja teksti: Pekka Jurvelin

▲Alkuun


1. helmikuuta 2008

Vainovalkeat ovat palaneet. Rannikon lohen rysäpyytäjät ovat koonneet joukkojaan tulien äärelle valittamaan, miten ovat joutuneet "pohjoisen väen vainoamiksi". Lappilaiset haluaisivat kuulemma viedä leivän merikalastajien suusta, ajaa ammatin sukupuuttoon. Vaatimukseksi on valkeiden loisteessa nostettu uudelleen lohen rannikkopyynnin kaikkien rajoitusten poistaminen.

Luonnonlohien kimppuun pitäisi päästä rysillä heti jäiden lähdön jälkeen verottamaan vapaasti aikaisinta, villeintä ja voimakasvaistoisinta lohiemokantaa. Nykytilanteessa tämä on käsittämätöntä myös meren lohenkalastajien oman tulevaisuuden kannalta. Rannikkokalastajat ja heidän edustajansa maatalousministeriössä toimivat terveen järjen vastaisesti.

Pääkysymystä, lohikannan huonoa tilaa ja luonnonlohen uhanalaisuutta ei vainovalkeaväki halua millään tunnustaa. Ei myöskään yksinkertaista tosiasiaa, että Itämeren lohikannan pelastamiseksi on pakko päästää aiempaa suurempi joukko lohia nousemaan jokiin ennen kaikkea Tornion- ja Kalixjokiin.

Merilohen tulevaisuuden turvaamiseksi täytyy valjastaa myös rakennetut joet lohen poikastuotantoon. Se olisi mahdollista toteuttaa emokalojen patojen yli siirroin ylemmille vapaille vesillä vaikka jo ensi kesänä. Emokalojen runsaampi määrä joissa tuottaisi entistä enemmän elinkykyisiä luonnonpoikasia. Näiden luonnon vaelluspoikasten varassa on merilohen tulevaisuus. Ei heikosti elinkykyisten istutuspoikasten.

Pohjanlahden jokien villit lohikannat ovat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen määritelmän mukaan erittäin uhanalaisia. Tätä ei muuta muuksi Tornion- ja Kalixjokien tämänhetkinen kohtalaisen hyvä poikastuotanto. Joet voisivat tuottaa moninkertaisen määrän luonnonpoikasia. Poikastuotannon määrä saattaa nykysuunnalla romahtaa hyvin nopeasti.

Itämeren lohikanta on heikentynyt voimakkaasti eikä mikään viittaa siihen, että tilanne kääntyisi nopeasti parempaan. Lohikannan heikentymisvauhti on pelottavan nopea. Vaikka avomerikalastus ajoverkkokiellon myötä vähenee, ei tämä välttämättä johda lisääntyvään nousulohien määrään. Muutaman viime vuoden aikana ajoverkkokalastusta on käytännössä ajettu alas. Sen myötä olisi pitänyt säästyä jopa 200 000 lohta nousemaan jokiin. Niitä ei kuitenkaan ole siellä näkynyt. Ovat kadonneet johonkin.

Nyt pitäisi noudattaa yksinkertaista varovaisuusperiaatetta ja tiukentaa kalastusrajoituksia rannikoilla ja jokisuilla.

Pohjoisten jokivarsien väki on viime päivinä laatinut lukuisia muutosesityksiä tekeillä olevaan uuteen lohiasetukseen. Asetusluonnoksen perusteella ei viime vuosien lohipolitiikan huono suunta muuttuisi. Pikemminkin huonompaan päin. On mainiota, että luonnonlohen puolustajat ovat olleet valppaita. Eri jokien väen yhteistoimintaa tarvitaan. Kotisivumme keskustelupalsta on avoinna jokitoimijoille.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


16. joulukuuta 2007

Jokiblogi on elänyt pitkään heinäkuisissa tunnelmissa. Sivumme keskustelupalstalla on myös ollut hiljaista. Sairastelut veivät omat voimani, jotka hiljalleen palailevat. Ajatuksena on ollut, ettei tämä olisi vain minun palstani. Toisia kirjoittajia ei palstavieraamme Kala-Simon lisäksi ole löytynyt - vielä.

Olen seuraillut hiljakseen kalastus.com -nettipalstan keskusteluja. Pelastuuko Tornionjoen lohi?, Ei riitä kulkijoita Oulujoen kalatiellä, Taimenta Oulujokisuusta jne. Keskustelu on väliin ollut vilkasta ja värikästäkin. Onneksi suurin osa niistä ihmisistä, jotka keskustelivat myös meidän sivullamme lohivaalien aikaan ja jokitoimijoiden kokoamisen merkeissä, on sitkeästi jaksanut ottaa kantaa. Palstoilla on puolustettu luonnonlohta, sivalleltu koskien ja poikastuotantoalueiden sekä kalateiden rakentamisen puolesta.

Eiköhän tässä vähitellen saada elämää meidänkin sivullemme. Oulujoki-Lososinka -lohenpalautushankkeen ensimmäinen osa on loppuvaiheessaan. Sen kuluessa on tullut paljon mielenkiintoista tietoa, johon varmasti palaamme mm. haastattelujen merkeissä. Hankkeen loppuseminaari oli äskettäin. Siellä esiteltiin tähänastiset tulokset. Yhteinen tahtotila kalateiden rakentamiseksi ylöspäin näyttää löytyvän hyvässä hengessä. Jossain muodossa projekti siis jatkuu.

Pannaan keskustelu käyntiin myös kotisivullamme!

Seuraavan kerran kokoonnumme lohiasian merkeissä Oulujoen reitin pikkujoulussa 19.12., jossa Jermi Tertsunen, nettipalstamme asiantuntijavieras alustaa mietteistään. Millaisia ajatuksia heräsi tuon loppuseminaarin tiimoilta?

Itse sain kevään ja loppukesän aikana kuntoni ollessa vielä kohtalainen rutistettua kasaan toisen kirjani. Marraskuussa ilmestyi Rokua, saari jonka meri hylkäsi -teos. Kirjassa on Ilpo Okkosen hienot valokuvat ja tiiviitä asiantuntijoiden tietopaketteja. Minun tekstini juoksee eräänlaisena runollisena juonena. Minna Hentilä on tehnyt upeaa jälkeä kirjan taittotyössä. Samaisessa pikkujoulussa kerron hieman kirjan syntyvaiheista. Tervetuloa sinne, kaikki Oulujoen ystävät!

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


22. heinäkuuta 2007

Loma on kulunut eri joilla. Simojoki, Iijoki, Teno, Oulujoki. Väliin olen kalastellut, toisinaan vain katsellut joen juoksua. Palasin juuri Paltamon Melalahdesta, mitä kauneimmasta Oulujärven rantakylästä, jonne joukko meitä oulujoenreittiläisiä oli kokoontunut kesätapaamiseen. Vierailimme hartaudella entisöidyn Kanervan taidetalon näyttelyssä. Ihastelimme Paltaselän huikeaa aavaa ja etäällä pilkottavaa Ärjänsaaren hiekkajyrkännettä Kiehimävaaran laelta, Kainuun asutuksen muistomerkiltä.

Kuuntelimme Heikkisen Reijon kertomusta hänen pitkältä, yli kaksikymmenvuotiselta tutkimusmatkaltaan Oulujärven maisemissa. Reijon uusi, hieno Avara Oulujärvi -kirja on työn yhteenveto.

Mietimme kovasti, miten vaalia Oulujoen kulttuuriperintöämme. Kuinka voisimme kerätä talteen jotain noista tärkeistä, niin nopeasti katoavista aarteista: jokivarsien vanhojen ihmisten muistoista ja mietteistä?

Iijoki-soudusta ja Suomi meloo -tapahtumasta voitte lukea toisaalla kotisivullamme. Keskustelupalstamme, joka pääsi vauhtiin lohivaalikeskustelun aikaan, katosi jonnekin bittiavaruuteen, mutta avautuu lähiaikoina toivottavasti entistä ehompana.

Avasin Kalevan viikkoliitteen, jonka aukeamalla oli kaksi juttua. "Hiljaa virtaa myrkkyjoki" on järkyttävä tarina Kiinan talousihmeen kääntöpuolesta. Kemianteollisuuden myrkkypäästöt ovat tuhonneet Dongjing-kylän läpi virtaavan joen täydellisesti. Kalat ovat kuolleet ja joen vettä juovat kotieläimet menehtyvät ennen aikojaan.

"Kaikki, mikä kasvaa on myrkyllistä." Syöpäkuolemat ovat lisääntyneet pelottavasti. Ihmiset eivät voi syödä viljelemiään kasviksia ja viljaa korkeiden myrkkypitoisuuksien vuoksi. Kylässä viljellyt maan tuotteet ovat muuttuneet hengenvaarallisiksi ja ne on markkinoitava mustan pörssin kautta muiden, etäämmällä asuvien ihmisten ravinnoksi. Omatunto on kuoletettava, jotta voisi saada rahaa ostaakseen lapsilleen muualta vähän puhtaampaa ruokaa.

Kyläläiset ovat yrittäneet eri keinoin pysäyttää elinympäristönsä tuhoamisen. Tehdas ja paikallishallinto ovat tukahduttaneet kovin konstein kyläläisten vastarinnan. Joki on kuollut, silti kylän ihmiset jatkavat taisteluaan. Traaginen eloonjäämiskamppailu.

Aukeaman toisessa jutussa lappilainen kansanedustaja Janne Seurujärvi (kesk) syyttää vastuuttomaksi "haikailua tuulivoiman puolesta". Hän penää "ennakkoluulottomuutta" energiaratkaisuihin.

Ennakkoluulottomuutta olisi Seurujärven mukaan "ennestään rakennettujen vesistöjen energiakäytön loppuun saattaminen", aluksi Kollajan ja Vuotoksen allassuunnitelmien läpijyrääminen. Ydinvoiman lisärakentaminen olisi samankaltaista ennakkoluulottomuutta.

Ydinvoimaa ei kuitenkaan Seurujärven mukaan sopisi rakentaa Lappiin. Kuulemma mielikuva ydinvoimasta voisi tärvellä Lapin matkailuimagon. Etelä-Suomi on ilmeisen sovelias paikka ydinvoimaloille. Lapista ei myöskään pitäisi louhia uraania sen huonon mielikuvan vuoksi. Suomalainen ydinvoimateollisuus voisi hyvin ostaa ulkomailta, ei sitä tarvitse itse kaivaa, filosofoi Seurujärvi.

Siis altaat jokivarsiin, ydinvoimalat Etelä-Suomeen ja uraanin louhinta ulkomaille. Varmaan Kiina ja musta Afrikka olisivat erityisen soveliaita seutuja uraanin kaivuun. Näin meillä voitaisiin elää puhtoisessa pohjoisessa idyllissä.

Sysätä ongelmat naapurin niskaan. Kiinalainen ja suomalainen tapa ratkaista asioita eivät kovin paljon eroa toisistaan.

Pakko on ajatella jotain muuta. Parempi on siirtää ajatukset Tenolle, ihanaan jokilaaksoon, vanhan bambuvavan notkeaan taipumiseen, perhon siiven liehuntaan virran vuolteessa…

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


28. kesäkuuta 2007

Jokielämää. Simojoella olen oleillut useampia päiviä. Kalastaminen on ollut laiskahkoa, öisin en ole juuri valvonut, yrittänyt sitten nousta vähän aikaisemmin aamulla. Olen soudeskellut, heitellyt rannalta kahden käden vavalla, ei ole lohi innostunut bombereistani. Kahlaamista olen välttänyt, housut vuotavat aina hieman ja kylmässä, usvaisessa kesäyössä kylmettyminen ei enää näytä sopivan minulle.

Mutta arki unohtuu joella. Eihän siellä pelkkää auvoista ole. Äkäiset sääsket ja mäkärät. Välillä siimat ovat solmussa, olalla istuva piru tuo heittoon tyylirikon. Vesi on matalalla ja perho usein pohjassa tai roskainen. Joku yli-innokas tai herrasmiessäännöistä piittaamaton röyhkimys kahlaa suoraan eteen ja roiskaa tunnelman pilalle. Tuulee. Sade painuu ihoon asti. Yritän lohduttautua ajatuksella, että kylmenevä vesi saattaisi aktivoida lohtakin. Mutta perhot eivät vain tunnu pyytävän. Mikä vika on niissä?

Hyvät hetket tulevat kuitenkin, kun kaikki on kohdallaan, virta tyyntyy, perhot uivat hyvin, ja kalastajan mieli rauhoittuu maiseman kauneuteen. Päiväkorennot tanssivat, jo ilmaantuivat ensimmäiset sinisenmustina hohtavat neidonkorennotkin, koreilevat virran hopeapeilissä. Kalan saamisella ei ole sittenkään niin väliä. Jokielämä on tärkeintä.

Vesi on laskenut Simojoella tasaisesti. Pitkään jatkuva veden pinnan lasku passivoi kalaa. Sen hormonit kaipaisivat reippaampaa virtaa. Etenkin perhot ovat kelvanneet huonosti. Viime päivien sateet näyttävät pysäyttäneen veden laskun, ovat jopa nostaneet sentin pari veden pintaa.

Sitten alkoi maistua vähän puulle. Menikö liian yrittämisen puolelle? Eikö yksi lohi riitä. Lohen kalastus luiskahtaa helposti pakkomielteen puolelle, silloin rentous ja hauskuus alkaa kadota. Päätin lähteä taas kaupunkiin tutkailemaan katukahviloiden elämää, kesän toista puolta. Vesikuurot iskevät, saavat ihmiset juoksemaan, nauramaan aivan kuin Pariisissa tai Lissabonissa Lopulta kova kuuro saa heidät katoamaan kaduilta. Ilmaantuakseen uudelleen sateen päätyttyä. Joet virtaavat kaduillakin

Viikonloppuna Nuojuan Neiti -veneeni palaa Simojoelta ja matkaa Iijoelle. Lähden Iijoki-soutuuun parin vuoden tauon jälkeen. Kollajan altaan tympeä esiin pulpahtaminen nostaa henkeä; on päästävä virtoihin ja koskiin, jotka saattavat kaikista rauhoituslupauksista ja laeista huolimatta olla uhattuina.

Väliin Iijoki-soutu sai osin enemmän matkailutapahtuman luonnetta. Lohen palauttaminen on toki ollut soudun teemana, mutta nyt taitaa Kollaja-asia nousta esille kuumana. Soutu on osa Kollajan puolustajien voimien kokoamista ja jokitoimijoiden verkoston rakentamista.

Pyrin kertomaan kotisivullamme Iijoki-soudun tunnelmista. Sitä ennen luovutan Sinojoen antaman häälohen juhlaan.

Kuva: Markku Jäärni

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


17. kesäkuuta 2007

Simojoella seurasin perhokalastuksen maailmamestaruuskisoja. Eri maiden kalastajilla on monia tyylejä. Vikkelä portugalilainen liikkui kuin vesikko joessa ja viihdytti yleisöä. Kalojakin hän sai. Suomalaiset olivat alkutietojen mukaan sijoittuneet hyvin ensimmäisen päivän jälkeen.

Maailmanmestaruuskisat ovat piristysruiske Simojoelle. Ne voivat auttaa luonnonlohen puolustamista. Kuitenkin vähän mietityttää kilpailu, jossa satakunta maailman huippukalamiestä kampailee ja piiskaa vettä saadakseen väsytetyksi mahdollisimman monia kaloja. Toki he ovat ammattimiehiä, jotka osaavat vapauttaa kalan mahdollisimman hellästi, ettei se kärsisi. Mutta maailmanmestaruuskisa villeillä kaloilla? Hyväksyäkseen saa kääntää ajatuksen herrasmiesmäisen kalastuksen esimerkilliseen ja kasvattavaan vaikutukseen. Mietin ilmoittautumista tuomariksi kisaan, mutta kai jokin kuitenkin pani vastaan. Varmaan kisat tekevät PR -työtä hyvän kalastustavan puolesta.

Jos kaikuluotaintuloksiin on uskomista, Simojokeen on noussut ajankohtaan nähden tavallista runsaammin lohia. Kuulemma isoja on saatukin, tilastoihin on niitä ilmoitettu vähemmän. Kaikki eivät halua lohtaan julkisuuteen.

Salakalastuksesta puhuttiin Simojoella. Jokisuulla kuulemma verkotus on melkoista, eikä ole valvojia patistamaan porukkaa laillisille poluille. Vaikeaa on samalta paikkakunnalta kotoisin olevan kalastuksenvalvojan työ. Menee välit naapureihin ja tulee uhkauksia turpaan vetämisestä, vakavammastakin. Asian organisoiminen tehokkaammin on välttämätöntä. Jollei joella ole käytännössä valvontaa lainkaan, laittomuus rehottaa. Muutamatkin säännölliset valvontakäynnit luovat tunnetta, että jokea valvotaan. Sitä tunnetta ei ole, jos vuosiin ei kukaan kohtaan valvojia.

Sama ongelma on edessä Oulujoella, kun lohielämä täällä vilkastuu. Tarvitaan valistusta ja valvontaa, myös myönteisten esimerkkien esittelyä.

Ministeriksi suuren kohun keralla änkeytynyt Paavo Väyrynen nostaa uhoa Kollajan ja Vuotoksen altaiden rakentamisen puolesta. Hän on luonut itselleen uuden "todellisen vihreän imagon" ja hän haukkuu omista kannoistaan poikkeavia "cityvihreiksi", jotka vääristelevät asioita. Jokivarsien ihmisten mielipiteillä ei näytä olevan hänen silmissään mitään painoa. Liekö hän Europarlamentin vuosinaan kulkenut yhä pidemmälle omiin, outoihin sfääreihinsä?

”Uusi, vihreä” Väyrynen edustaa lopulta iänaikaista, yksipuolista asennetta, joka hakkaisi metsät avohakkuiksi ja tuhoaisi kosket. Hän on nyt vain verhonnut tuon ”vanhan betoni- ja telaketjulinjan” uusin argumenttien kuorrutuksella, puheilla ilmastonmuutoksen torjumisesta. Todellinen Väyrynen ajaa avoimesti ja voimakkaasti uusien vesivoimalaitosten ja tekoaltaiden rakentamista.

Suomessa on vuosikymmenien ajan aivan kuin vihattu virtavesiä, tuhottu vimmatusti pieniä puroja ja suurempia jokin, käyty sotaa jokia vastaan. Väyrynen edustaa tuota juoksuhautoihinsa jähmettynyttä jokien tuhoajajoukkoa - ja taustalla suuria voimayhtiöitä. "Vihreällä" Paavolla on keisarin vaatteet.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


14. kesäkuuta 2007

Eilen Suomi meloo -tapahtuma, Oulujoen vesistön viime vuosien epäilemättä tärkein vesistötapahtuma, melontaviesti oli edennyt Kuhmosta lähtien jo Manamansaloon. Siellä Melajuhlassa minäkin esittelin puheenvuorossani kuvia ja muistoja Vastavirtaan -soudultani, kohtaamaani Oulujoen vesistön erityislaatua. Yleisö, varmaan pari-kolmesataa henkeä oli kiinnostuneita ja innostuneita hienosta vesistöstämme. Oikein otollisia kuulijoita. Vaiettu joki -kirjaakin ostettiin niin että ranne alkoi mennä kramppiin omistuskirjoituksista.

Utajärven Martat olivat järjestäneet tänä iltana Utakoskella melojille kunnon pidot, herkkusyömiset ja juomiset. Nuorison puhallinorkesteri soitti ja tahditti kotiseutuyhdistyksen matkailuveneen saapumista. Martti Koivumäen rakentama pitkä lohenpunainen vene lipui joen mutkan takaa kuin joskus aikoinaan vapaan Oulujoen maineikkaina päivinä.

Utajärven kirkonkylän sillalla pysähdyin ihailemaan auringonlaskua kohti eteneviä melojia. Naisille on varattu vanhan Pyhäkosken uoman yömelonta, toivottavasti öinen sää hellii kansallismaisemaa ja melojatyttäriä. He saavat kenties kokea jotain ihanuudesta, joka hurmasi aikanaan heidän isoäitejänsä.

Simojoki antoi eilen koskenniskalta ylimpien kuohujen kupeilta kauniin elämyksen, lohenotin. Kirkas, hopeakylkinen kala nousi veneeseen taisteltuaan reippaan tovin. 3,4 kiloinen merilohi. Lupasin yrittää saada ystävieni häihin lohen. Vähän pessimisti olin, mutta Simojoki antoi häälohen!

Aina omatunto kolkuttelee kauniin luonnoneläimen surmaamisen takia. Mutta lohen pyydystäminen ja sen nauttiminen juhlallisesti häälohena tuntuu oikealta. Tuollaisen kokemuksen voimalla voi taas jaksaa yrittää puolustaa luonnonlohta. Paradoksi - mutta niin se vain menee. Lohenkalastuksen intohimo on vahva voima, joka saattaa kääntää kalan surmaamisen ja juhla-ateriana nauttimisen, ihmisen perinteisen tavan hyödyntää luontoa, haluksi kamppailla luonnonlohen puolesta.

Iijoella ovat Kollajan puolustajat heittäneet tänään kapuloita rattaisiin Pohjolan voiman järjestämässä YVA-kuulemistilaisuudessa. Monet pitävät laittomana edes aloittaa YVA-menettelyä, suuren pato- ja allashankkeen ympäristövaikutusten arviointia koskiensuojelualueella. Ei tainnut mennä tilaisuus Pohjolan Voiman piirrustusten mukaan joen puolustajien täsmäiskun takia. Tärkeää on, ettei koskien valjastajien henki pääse nousemaan liian korkealle, vaikka he ovat saaneetkin purjehtia jonkinlaisessa keinotekoisessa ideologisessa myötätuulessa.

Meillä hienoja jokia. Oulujoen vesistön omaleimaisuus löydetään vähitellen. Simojoen lohi nousee, meren ryöstökalastus saadaan vähitellen kuriin. Kollaja tulee kestämään.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


6. kesäkuuta 2007

Eilen Oulujoen suistossa Hupisaarilla kesän tunnelmaa. Helle, tuomien tuoksu, purojen solina, lintujen soinnut, tuomiokirkon kellojen ääni - ja taustalla kosken jylinää. Hetken raottuivat voimalaitoksen tulvaluukut, ja Merikosken kohina hallitsi taustan äänimaailmaa. Kaupungin sielu heräsi henkiin.

Tuo oli muistutus, miten joen suistossa, vanhan Merikosken pohjalla on täydellisen käyttämättömänä laaja poikastuotantoalue merilohelle tai etenkin erittäin uhanalaiselle meritaimenelle. Vesi seisoo peilinä, suihkulähteet saavat aikaan jotain kohinaa. Mutta vesi voisi virrata, edes muutama kuutio ympärivuotisesti auttaisi luomaan ison poikastuotantoalueen, pahimmin haavoitetulla Oulujoella niin kovin arvokkaan. Puhumattakaan moraalisesta velvoitteesta, joka mielestäni olisi 20-25% joen virtaamasta käytettynä tuhottujen poikastuotantoalueiden jälleenrakentamiseen.

Tuohon suuntaan asioita täytyy edistää. Ehkä alas laskeutuville smolteille tuo turbiineiden ohijuoksutus oli pieni lahja. Kutujoelta lähti arvion mukaan 1500-2000 smolttia, vaelluspoikasta liikkeelle kohti merta. Olivat selvinneet kuivista kesistä ja talvitulvasta. Hyvin rohkaisevaa. Montasta laitokselta laskettuna niitä saapuu vielä enemmän.

Simojokeen on noussut kaikuluotaimen mukaan jo kuutisenkymmentä lohta. Onpa yksi saatukin. Hormonit alkavat hyrrätä suonissa. Vesi laskee ja lämpenee uhkaavasti, toivottavasti ei viime kesän malliin. Ei ottanut lohi vieheisiin, varmaan henkihieverissä ne junnasivat joissain montuissa. Liekö talvitulva verottanut luonnonmätiä pahasti joessa? Parin vuoden kuluttua nähdään.

Eduskunnan ympäristövaliokunta vieraili Iijoella. Isäntänä näytti ohjelmasta päätellen olevan PVO-Vesivoima. Yhtiön edustajille ja etenkin ahkerasti eri puolilla liikkuvalle toimitusjohtaja Birger Yli-Saukko-ojalle oli varattu runsaasti puheenvuoroja ja aikaa. Varmaan valitettiin Iijoen vesivoiman vähäistä hyödyntämistä ja esiteltiin innokkaasti vesivoiman ekologisuutta.

Tasapuolisuuden nimissä Pudasjärven luonnonsuojeluyhdistyksen edustajalle oli varattu Kierikissä kymmenen minuuttia aikaa käydä läpi koko vapaan Iijoen merkityksen, väestön mielipiteiden ja lohen luonnonkierron palauttamisen ja sen hienojen mahdollisuuksien problematiikka. Kova haaste, kymmenen minuuttia.

Illalla aiheena oli sitten mm. Minne katoaa Itämeren lohi? Olisiko kalateistä apua? Oulussa on kansainvälisesti huipulle noteerattuja lohi- ja kalatietutkijoita melkoinen joukko. Kuka heistä käytti puheenvuoron? Ei, väärin arvattu! Yllätys, yllätys: puhuja olikin TV:stä tuttu PVO-Vesivoiman toimitusjohtaja Birger Yli-Saukko-oja.

Tuon voimatalousmiehen kannan kuulimme Pullamössölohi-ohjelmassa. "Eivät kalatiet mitään ratkaise. Luonnonkiertoa ei voida palauttaa." Vanhaan laitosistukkaiden käytäntöön yritetään vain epätoivoisesti tarrautua vaikka istutuspoikaset eivät selviydy merellä.

Se asiantuntijoista. Mutta kohta Iijoellakin Raasakan patoa taas kolkuttelevat ensimmäisten vaelluslohien kuonot. Ylöspäin pitäisi päästä.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


31. toukokuuta 2007

Tuomi kukkii. Koivun lehdet tavoittelevat täyttä kokoa, heleä on niiden väri vielä tovin. Nuoret juhlivat koulun päättymistä. On taas vähän vaikea käsittää, että huomenna on jo kesäkuu. Vain kolmisen viikkoa enää päivä pitenee ja sitten…

Kutujoella kertyy smoltteja yhä lisää rysään. Ovat selvinneet kuivasta kesästä ja viime talven tulvasta ja kiintoainevyörystä. Yhtä hyvin ei valitettavasti kuulemma käynyt sivujokien kokeilussa olleiden muovisten mätipesien munille. Talven tulva irrotti osan pesistä, vei mennessään ja kiintoaine oli paljolti tukehduttanut mätimunat. Ensimmäinen kokeilu ei siis ilmeisesti ollut kovin rohkaiseva. Toisin poikkeava oli talvikin. Nämä ovat pitkän tien ensi askelia. Tuhotulla Oulujoella joudutaan etenemään yrityksen ja erehdyksen kautta. Pienimuotoisenkin lohen tai meritaimenen luonnonkierron palauttaminen on rehellisesti sanottuna vaikeaa mutta aloitetulla tiellä on vain sitkeästi jatkettava.

Luonnonkierto täytyy pitää ehdottomana tavoitteena vaikka lohen palauttamisen virkistys-, imago- ja muut arvot tietenkin korostuvat täällä.

Miten lie Simojoella luonnonkalojen mäti selvinnyt viime talvesta? Aika näyttää. Kuulemma joitakin lohia on jo noussut jokeen.

Täytyy toivoa menestystä Iijokisten hankkeelle saada lupa aikuisten lohien ylisiirtoon vapaille latvavesille jo tänä kesänä. Tuo on tärkeää pioneerityötä.

MOT:n Pullamössölohet -ohjelma muutama päivä sitten jätti vähän sekavan tunnelman. Tärkeintä lienee kuitenkin pitää yllä keskustelua lohipolitiikasta. Eittämättömän selväksi kävi se, että laitospoikasten istutuksiin perustuva velvoitepolitiikka on tulossa tiensä päähän. Siinä ohjelmassa oli ansionsa. PVO:n toimitusjohtaja tietenkin toivoi, että nykyinen suunta olisi tilapäinen mutta myönsi, että huonosti istutuksilla menee. Hän ei kuitenkaan tuntunut näkevän kalateitä vaihtoehtona. Olisiko siis hänelle ainoa vaihtoehto rakentaa Iijoki kokonaan, ettei tarvitsisi pähkäillä vaihtoehtoja?

Naurettavaa on 6000 euron periminen Keminmaan kunnalta Isohaaran kalatien vedestä. Kunnan ympäristösihteeri esiintyi periaatteellisesti ja laaja-alaisesti asioita katsellen.

Lohet ovat palaamassa merellä. Toivottavasti Toisen vieraan toive aikaisesta lohen noususta ja varhennetun pyynnin väistämisestä on toteutumassa. Vuoden kiihkein aika on edessä.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


29. toukokuuta 2007

Vähän jäykästi on jokiblogi lähtenyt liikkeelle. Oma kirjoitusenergiani on mennyt muihin töihin eikä toisia kirjoittajia ole vielä ilmaantunut. Mutta pidetään blogia hengissä.

Kala-Simo kutsui jokitoimijat Lappean lohikäräjille 26.6. Tällaisesta kokoontumisesta keskusteltiin lohivaalikampanjan aikana. Tuolloin päätettiin pitää yhteyttä jatkossa. Näin on tehtävä vaikka hiljaisempaa on nyt ollut. Monella on tainnut olla takki tyhjä kevään rynnistysten jälkeen. Itselläni ainakin ja samaa ovat kertoneet muutkin.

Siis tuossa on seuraava tilaisuus lyödä viisaita päitä yhteen. Pankaapa korvan taakse ja kalenteriin. Kiitos Simolle asian nostamisesta esille. Tornionjoki.fi -sivulta löytyy alustavaa ohjelmaa. Paikalla puhuu mm. Hannele Pokka, Mika Flöjt ja Asko Rommakkoniemi. Epäilemättä vahvaa asiaa tullaan kuulemaan.

Rovaniemen kalatieseminaari toukokuun alussa herätti monenlaisia ajatuksia. On minulla ollut tarkoitus kertoa mietteistäni mutta kuten sanottu energia on mennyt muuhun. Käyn läpi seminaariaineistoa, joka löytyy osoitteesta http://www.lapinliitto.fi/kalatie/index.html ja palauttelen asioita mieleeni. Kuitenkin henki oli se, että muualla Euroopassa ja maailmassa tehdään paljon asioita vaelluskalojen eteen. Emme todellakaan ole yksin täällä Suomessa. Erityisen vaikuttavaa oli kuulla Ranskan tavattoman runsaasta ja onnistuneesta kalatierakentamisesta, josta minä ainakaan en ollut kuullut aiemmin juuri mitään. Palailen aiheeseen.

Kävin tänään soutamassa Merikosken alla. Yksi havainto taimenesta mutta eipä intoutunut vieheeseeni. Repäisin selkäni kovassa virrassa äkikseltään riuhtoessa ja juimii vieläkin. Pitäisi osata varota. Mutta olipas lysti käydä joella pitkästä aikaa.

Kutujoen, Oulujoen pääuoman ylimmän sivujoen, smolttirysästä on saatu 260 smolttia. Se tarkoittaa, että toissa kesänä jokeen laitettuja lohenpoikasia on selvinnyt hengissä ja onpa niitä laskujen mukaan siis tuhatkunta lähtenyt vaellukselle merta kohti. Onnea matkalle! Väistelkää haukia ja selvitkää voimalaitosturbiineista! Parin kolmen vuoden kuluttua on kenties Merikosken kalatiehen palaamassa innokkaita lähes luonnonlohia, joilla mieli tekisi nousta vauhdilla seuraavistakin voimalaitosten kalateistä. Niitä täytyy vain saada aikaan. Uusi aika on vähitellen alkamassa Oulujoella!

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


Oulujoki ja informaatioteknologia

Oulujoki repäisi aikoinaan muhkeassa syystulvassaan auki Toppilansalmen väylän, uuden syväsataman Oulun kaupungille ja avasi tien valtamerille. Terva, lohi, voi ja puutavara saapuivat virrassa maailmalle vietäväksi. Joen ja meren yhteyden kautta kaupunki liittyi maailmankauppaan ja kansainvälisyyteen. Oulujoki loi Oulun vaurauden perustan. Jokisuulle syntyi teollisuutta ja edellytykset kasvulle Pohjois-Suomen pääkaupungiksi, luonnolliseksi sijaksi yliopistolle. Opinahjosta muodostui luonnontiede- ja teknologiapainotteinen, koska pohjoinen tarvitsi uutta elinkeinoelämää ja teollisuutta.

Nokia investoi Ouluun omien historiallisten ja teollisten juuriensa sekä yliopiston takia. Oikealla hetkellä toteutettujen oivallusten myötä syntyi teknologiakaupunki Oulu.

Oulun uusi nousu teknologian myötä ja kohonnut itsetunto on innoittanut myös minua. Jos täällä luodaan maailman parasta teknologiaa, ollaan hyvin rohkeita uuteen, miksi minä en uskaltaisi puhua joestani ja haaveilla. Sain rohkeutta soutaa läpi joen, ajatella ääneen ja kirjoittaa kirjani Vaiettu joki. Soudin sittemmin joen vastavirtaan Hailuodosta Oulujärven kautta Koillismaalle. Tutkin tervansoutajien ja lohen reittiä joen latvoille. Lohen tiedustelijaksi minua nimitettiin.

Jos täällä kyetään luomaan maailman huipputeknologiaa, miksi meidän jokemme täytyisi olla kahlittu ikuisesti? Miksi minulla ei olisi oikeutta uneksia jokeni vapaudesta vaikka sitä pidettäisiin haihatteluna.

Sähkön tuotanto tuhoamalla joki ja käyttämällä sitä pelkkänä pörssiyhtiön rahanpumppausränninä on lopulta hyvin primitiivistä. Tulevaisuudessa sähkö tullaan tuottamaan toisilla tavoilla, paljon hienostuneemmin ja ekologisemmin. Oulujoki tulee muuttumaan joeksi jälleen. Ensimmäinen askel tällä pitkällä tiellä oli Merikosken kalatie ja lohen paluu joen alajuoksulle.

Oulujoki lohijoeksi uudelleen? Oulun kaupungille ei tietenkään voi riittää vain Merikosken kalatie. Oulun on syytä olla voimakkaasti mukana joen ylempien kalateiden rakentamisessa. Asiaa ei voi jättää vain jokivarren pienten kuntien harteille. Pohjoinen, myös tulevaisuuden teknologioihin kurkottava kaupunki houkuttelevan, elämää luovan lohijoen suulla. Kyse ei ole pelkästä imagosta vaan todellisen vetovoiman kasvattamisesta.

Merikoski on aina ollut Oulun sielu, sen henkisen voiman lähde. Merikosken virtuaalinen uudelleen herättäminen voisi olla tulevan kulttuurikaupungin suuri yhteistyöprojekti. Vanhojen valokuvien, filmien ja tarinoiden pohjalta luoda Merikoski elämään. Kokea lohen nousu ja koskenlasku siinä. Aluksi Merikoski, vähitellen koko Oulujoki. Kehittyvä informaatioteknologia kaipaa kipeästi sisältöjä. Oulujoen vesistöalueen hieno historia ja luonto, myös nykypäivä ja tulevaisuus tarjoavat mielikuvituksellisia sisältöjä vaikka mihin. Onko rohkeutta tarttua haasteeseen?

Julkaistu Forum24 matkailuliitteessä 24.5.2007

27.5.2007 Pekka Jurvelin

▲Alkuun


27. huhtikuuta 2007

Jangtse-joki Kiinassa on uutisten mukaan pahoin saastunut, käytännössä alajuoksultaan kuollut. Jangtse on kaukana, mutta tämä pallo on niin kovin pieni. Kiinan väestö- ja talousräjähdys on ollut raju, ja ainakin talouskasvu näyttää jatkuvan hyvin nopeana. Elleivät sitten juuri ekologiset rajat ala tulla toden teolla vastaan. Nykyteknologialla jätevesien puhdistaminen onnistuu helpommin kuin aiemmin. Mutta se vaatii poliittista tahtoa, eikä Kiinassa näy merkkejä radikaalista suunnanmuutoksesta. Jotain heräämistä vaikuttaa silti tapahtuneen.

Kiina-ilmiön myötä Jangtse vaikuttaa täälläkin. Jos Kiinassa tuotetaan hyödykkeitä halvemmalla tinkimällä ympäristönsuojelusta, vaikeuttaa se ympäristönsuojelua myös täällä. Ja teollisuutta siirtyy herkästi ja ahneesti sinne, missä erilaiset kustannukset ovat alemmat.

Euroopassa Rein ja Thames olivat aikanaan pahoin saastuneita. Ne ovat vähitellen palanneet tiukkojen suojelutoimenpiteiden ansiosta elämään, ja lohi on taas alkanut nousta niihin. Reinillä on jopa hyvinkin suuria suunnitelmia lohen palauttamiseksi erityisesti sivujokiin. Saksalaiset ovat heränneet.

Hesarissa eilen PVO:n ja Kemijoki OY:n johtajat mielivät Kollajan ja Vuotoksen altaita. Jopa Ounasjoelle väläyteltiin "tulva-allasta". Tulva kuuluu kuitenkin vapaan joen luonnonkiertoon. Sen kanssa on osattava elää. Tulvavaluman nopeutta voi hillitä ojitusjärjestelmien uudistamisella, soiden ja pienvesistöjen ennallistamisella, metsänhoidollisin toimenpitein ym. Asia onnistuu noin jopa paremmin kuin suuraltailla

Hesarin artikkelissa kuvailtiin näyttävästi, miten paljon vesivoimaa on hyödyntämättä. Suojelematonta ja suojeltua. Suojeltuja ovat Kollajan ja Vuotoksen seudun kosket sekä Ounasjoki. Suojelematonta vesivoimaa löytyy Kemijoella, Iijoella, Kokemäenjoella jopa Oulujoella. Mitä Oulujoen vesistössä pitäisi vielä rakentaa? Kuhmon kosket, Lentua, Hossanjoki? Pienten virtaamien sivujoissa patoaminen vaatisi suuria altaita. Tai sitten valtavasti pikkuvoimaloita. Jotkut haluaisivat tukkia kaikki, vähäisimmätkin lohen tulevat väylät.

Varmaankaan ei koskisodalta säästytä lähivuosina. Ehkei täällä Oulujoellakaan.

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


19. huhtikuuta 2007

Avaamme Jokiblogin. Tämä on jatkoa Lohivaaliblogille, jonka myötä syntyi tälle sivulle eri jokien toimijoiden keskusteluyhteys. Löytyi joukko ihmisiä, joiden sydän sykkii joille, omille virroilleen mutta myös muiden hienojen jokien puolesta. Meitä on varmasti paljon enemmän ja toivomme, että ihmiset löytävät joukkoomme, ja voimamme näin kasvaa.

Kala-Simo varmaan jatkaa mainiona ja ahkerana kolumnistina Tornionjoki.fi -sivullaan myös tässä. Toivomme, että Jokiblogiin nousee muita kirjoittajia, blogin pitäjiä, kolumnisteja ja keskustelijoita, myös toisten jokien ja vesistöjen varsilta. Luonnollisesti nopein tapa ilmaista mielipiteensä on kirjoittaa keskustelupalstallamme. Siinähän vaihdettiin ahkerasti näkemyksiä lohidressin ja vaalien aikana. Itse toimin aloittajana, jonkinlaisena isäntänä eli innostan muita keskustelemaan ja tuomaan myös vieraita blogiin. En kyllä aio yrittääkään mitään päivittäistä kommentointia vaan pyrin harvakseltaan kirjoittamaan mietteitäni. Joku aktiivisempi on luonnollisesti tervetullut isännäksi tai emännäksi blogiimme.

Lohivaalit menivät, ja uusi hallitus on muodostettu. Näiden neljän hallituspuolueen koalitio on uutta suomalaisessa politiikassa. Hallitusneuvottelujen aikana jotkut keskusta- ja kokoomuspoliitikot esittivät, ettei ympäristöministerin salkkua anneta missään tapauksessa vihreille. Vihreä ympäristöministeri haittaisi ydinvoiman ja uusien vesivoimaloiden, Vuotoksen ja Kollajan altaiden rakentamista. Eikä salkku vihreille mennyt.

Hallitusohjelmassa ei puhuta Kollajan ja Vuotoksen rakentamisesta mitään. Lisävesivoimaa pyritään rakentamaan mutta sen on tulkittu tarkoittavan nykyisten koneistojen uudistamista. Vaelluskalakantojen turvaaminen on kirjattu hallitusohjelmaan mutta varsin yleisellä tasolla.

Uusi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on kysymysmerkki vaelluskalojen kannalta. Tiettävästi hän ei ole entisen ministerin tapaan yksipuolisesti suuntautunut vain lohen merikalastuksen edun turvaamiseen. Seuraamme hyvin tarkkaan Anttilan linjaa vaelluskala-asiassa ja annamme tukemme myönteisille aloitteille ja toimenpiteille.

Suuri mielenkiinto kohdistuu uuteen ympäristöministeriin, suuren äänimäärän saaneeseen Oulujoen vesistön tyttäreen Paula Lehtomäkeen. Ympäristöministerin tehtävä on hyvin vastuullinen. En ole kovin kuullut hänen ympäristöön liittyviä kommenttejaan mutta varmasti hänellä on kykyä kasvaa tehtävänsä myötä. Toivomme hänelle menestystä tavattoman tärkeällä paikalla.

Tosiasia on, että etenkin suurissa hallituspuolueissa on vahvoja voimia, jotka pyrkivät rakentamaan uusia vesivoimaloita, myös Vuotoksen ja Kollajan altaat. Vihreä oikeusministeri Tuija Brax on epäilemättä selkeästi koskiensuojelulain purkamista tai Vuotoksen rakentamisen mahdollistavaa vesilain muuttamista vastaan ja melkoinen turva, ettei se onnistu. Vihreät ovat tietojen mukaan saaneet neuvoteltua, että muutokset vesilakiin vaatisivat kaikkien neljän hallituspuolueen suostumuksen. Mutta jos tosissaan aletaan jyrätä, mitä painaa kaksi vihreää ministeriä ja muutama toisinajattelija?

Olen toiveikas, että uusi hallitus on vaelluskalojen kannalta edellistä parempi. Optimisti olen myös sen suhteen, ettei koskiensuojelulakia tulla avaamaan tämän hallituksen aikana. Mutta myös pelkään, että kulissien takaiset toimijat, joita himottaa päästä rakentamaan viimeisiä koskiamme, hiovat nyt strategiaansa.

Pahinta on, että suurten hallituspuolueiden painavat tahot ovat yleensä nostaneet Kollajan ja Vuotoksen rakentamisen esille. Epävarmuus tulevaisuudesta on taas ilmestynyt jokivarsiin. Se myrkyttää ilmapiiriä ja haittaa jokialueiden määrätietoista kehittämistä.

Paras tapa vähentää pessimismiä, luoda tulevaisuudenuskoa ja laittaa jarruja haaveiluille koskien rakentamisesta on viedä entistä tarmokkaammin eteenpäin lohen ja vaelluskalojen palauttamista kaikkiin padottuihin jokiin. Kun lohi on joessa ja jatkaa siellä sukuaan, pysyvät uusien patojen rakentajat varmemmin loitolla. Tornionjoella, Simojoella ja kaikkialla muualla on ajettava vaelluskalakantojen vahvistumista aivan toiselle tasolle kuin nykyisin. Luonnonlohen merivaelluksen turvaavat toimenpiteet eivät ole järin monimutkaisia, jos vain tahtoa on.

Tervetuloa mukaan Jokiblogiin!

Pekka Jurvelin

▲Alkuun


Uudemmat blogikirjoitukset ►