New Page 1
UUTISET

KIRJOITUKSET

30.8.2012
Joen tarinat
Otsikot

2.3.2011
Jokiblogi (Pekka Jurvelin)
Otsikot

21.3.2014
Kauhaisuja (Aulikki Piirainen)
Otsikot

Matkapäiväkirjat


Aulikki Piirainen

Kauhaisuja-blogin emäntänä toimii Aulikki Piirainen.

Blogin kuvat © Aulikki Piirainen, ellei toisin mainittu.



Kommentoi kirjoituksia Facebook-sivullamme!

Kauhaisuja

21.12.2013
Jouluruno

päivä lyhenee
mutta metsässä
kun lehdet tippuvat puista
ja aurinko loistaa puolukan varvuissa
valkenee

viimein tulee lumi
aamutaivaalle syttyy Merkurius

kun kuljet hitaasti
voit löytää tutun polun
ja lapsen ilon

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


2.12.2013
Haluatko nähdä marionin?

Oranssi aurinko värjää rantametsän ja joen punertavaksi. Joki ei liiku. Lepopäivänä yhteiskunnalle riittää vähempikin energia. Vastarannan puiden kuvajainen väreilee tyynen veden pinnassa. Maisema on luminen, on kiireetön sunnuntai.


Jokilaakso hehkuu oranssia valoa

Muhoksen Koivu ja Tähti kulttuurikeskuksessa oli edellisellä viikolla jättikaivinkoneiden ilta. Sali oli lähes täynnä kiinnostuneita kuulijoita, pääasiassa vanhempia miehiä, mutta myös lapsia ja naisia. Miehiä kiinnostivat ilmeisesti valtavat monta sataa tonnia painavat koneet ja niiden tekniikka. Minua menetetty jokimaisema.

Vanhat kuvat kertoivat karua kieltä siitä, miten ihmisen kokoamat koneet muovasivat ikiaikaista maisemaa. Heittivät kirkon surutta pois jokirannasta. Upottivat koteja veden alle. Mursivat joen majesteettisen voiman, kuihduttivat sen matavaksi liruksi tai elottomaksi patojärveksi. Varsinkin kuvat Utasen alakanavan rakentamisesta osoittivat sen olleen aikansa mahtavimman maansiirtotyön, jonka mittaluokkaa on vaikea käsittää niiden, jotka eivät sitä olleet todistamassa.


Jäinen peili

Oulujoella maansiirtotöitä tekivät Marion 7400 ja Bycurys-Erie laahakaivinkoneet. Vuonna 1950 Amerikasta saapui Vaalan kurkkuun 56 rautatievaunullista kaivinkoneen osia. Tämä kone kävi välillä murjomassa Vuoksen vesistön profiilia ja palasi sitten Utasen alakanavan työmaalle. Konetta ajettiin kolmessa vuorossa ja viikossa oli vain yksi lepopäivä, jolloin konetta huollettiin. Marionin sisuksissa ahersi kussakin vuorossa kolme miestä: kuski ja kaksi rasvaria.

Oulujoki Oy:n Marionille kertyi työvuosia 23, jonka jälkeen se romutettiin v. 1986. Bycurys-Erie myytiin Hollantiin. Mutta Kemijoella kaivanut vastaava Kemijoki Oy:n Marion tekee edelleenkin kaivutöitä, nyt Kanadassa. Jos haluat nähdä vielä käytössä olevan koneen, syötä google mapsiin koordinaatit: 34.368860 – 77.831008.

Utajärven koululaiset rakensivat Marionin pienoismallin Talvikki-kerhossa v. 1989. He kokosivat tietoa Marionista seuraavalle nettisivulle: http://www.utaj.fi/koulu/ylaaste/talvikki/marion.html


Joulukuuset

Oulujokivarren tervareitistöä kulkeva näkee vielä Marionin kauhan tekemän työn jälkiä jokimaisemassa. Kuljen Halinsaareen johtavaa reitti pitkin jokivartta, jota ruoppauskasat reunustavat. Kuitenkin tuolla polulla voi tavoittaa alkuperäisen joen tunnelmaa. Vastaranta kohoaa jyrkkänä rinteenä, joki soljuu kapeana vanana ja hiljaisuus herkistää tunnelman. Hetkessä on vahvasti läsnä menneen ajan kiireettömyys ja jostakin syystä myös joulu, varsinkin nyt, kun maisemaa peittää vastasatanut lumi. Tunnelma rauhoittaa ja aavistan, mitä lepo on. Maisema hoitaa mielen puhtaaksi. Tavoitan jotakin, jonka jo luulin menettäneeni.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


8.5.2013
Runo

juuri nyt, kun
pelto lainehtii kurkien pitkiä kauloja
puolukan varvut kiiltävät auringossa
ja metsän läpi näkee kauas

tahtoisin
pysäkin, jolla levätä

ennen kuin koivut rävähtävät lehteen
ja maa on vehreydestä raskas

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


29.3.2013
Maaliskuussa

lämpömittarin

elohopeapylväs on oudossa asennossa

hämmennyn enkä ymmärrä

- lämpöasteita

illalla

hangen siniset varjot

ilkkuvat

Kitka näkyy
Kitka näkyy.

Pyhävaaran päälle on päästy
Pyhävaaran päälle on päästy.

Tykkypuita Riisitunturin kansallispuistossa
Tykkypuita Riisitunturin kansallispuistossa.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


5.2.2013
Runo


kuuset ovat jähmettyneet tuuhean turkin alle

usva ryömii pelloille

vaaran laki loistaa


nojaudun metsän seinään

kuin riekko lumikieppiin

katoan oksien alle


ovi sulkeutuu

hiljaisuus

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


9.1.2013
Talvivaaran vastuu

Talvivaaran kaivoksen tiedottamisessa ja yhteiskuntasuhteiden hoitamisessa on parantamisen varaa. Kaivoksen entinen ja nyt ruoriin palannut johtaja on loukannut paikallisia vähättelemällä kaivoksen vaikutuksia ympäristöön. Hänen mukaansa haitoista joutuu kärsimään vain kourallinen ihmisiä. Helppo sanoa Espoon käsin! Viimeisin anteeksipyyntö kipsisakka-altaan vuodon yhteydessä jäi puolitiehen, kun johtaja pahoitteli mahdollista luonnolle aiheutunutta haittaa. Lienemme yksimielisiä siitä, että luonnolle on aiheutunut kovasti haittaa. Tarkoitushakuisesti toimitusjohtaja on kuvannut Talvivaaraa Suomen suurimmaksi vedenpuhdistuslaitokseksi. Jos kaivosta ei olisi, ei vesiä tarvitsisi puhdistaa! Samaa liturgiaa on kiistää, että kaivos saastuttaa ympäristöä. Toimitusjohtajan mukaan se vain muuttaa sitä!

Talvivaaraa lukuina
Talvivaaraa lukuina.

Paikalliset asukkaat ja kansalaisjärjestöt ovat olleet valppaina alusta alkaen. Vaikuttaa siltä, että valvontavastuu on ollut osittain heillä. Lukemattomia ovat olleet huolestuneet yhteydenotot haitoista paikalliseen ELY-keskukseen. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö näyttää päättelevän yhteydenottojen vähentymisen kertovan haittojen loppumisesta. Onko pikemminkin kyse lähiasukkaiden väsymisestä, kun heitä ei kuunnella eikä tilanne parane.

Tarkoitushakuista on kaivosyhtiön käyttämä uraanin talteenotto -termi. Talvivaarassa on rikastettu uraania koko sen toiminnan ajan. Kaivoksen liuotuskasat toimivat nimittäin uraanin rikastuslaitoksena. Perustuuko uraanin ns. talteenotto siihen, että uraanin jääminen metalleihin aiheuttaa Norilsk Nickelin Harjavallan tehtaan prosessissa ongelmia? Toisaalta, vaikka uraani poistetaankin malmista, jää sen tytäralkuaineiden mukana radioaktiivisuutta säteilemään jätekasoihin.

Metallien kasvava käyttö johtaa yhä niukempien metallimalmioiden hyödyntämiseen. Vaikuttaa siltä, että lähes koko Pohjois- ja Itä-Suomi on malminetsintäaluetta. Voiko kierrettä katkaista?

Kierrätystä tulee parantaa. Lisäksi tutkimusresursseja tulee suunnata innovaatioihin, joilla metalleja voidaan korvata. Tarvitsemmeko välttämättä yhä uusia metallituotteita? USA:ssa kuulemma heitetään 130 miljoonaa kännykkää pois vuodessa, joten parannettavaa on!

Tehdasaluetta
Talvivaaran tehdasaluetta.

Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodosta seuraa hyvääkin, tosin kalliilla hinnalla. Todennäköisesti kaivosten ympäristöluvat joutuvat tarkempaan syyniin ja viranomaisvalvonta jämeröityy. Myös kaivosyhtiöiden yhteiskuntavastuun vahvistumista vaaditaan. Jos paperi- ja selluloosatehtaiden päästöt saatiin aikoinaan kuriin, niin miksei kaivostenkin. Vaikuttaa siltä, että pyörä pitää keksiä uudelleen. Kansalaisvaikuttamista tarvitaan. Toivottavasti siihen löytyy uusia voimia entisten uupuessa näkijän taakan alle.

Biokasaliuotusmenetelmää kaupattiin luonnonmukaisena prosessina. Kukaan ei kertonut, kuinka paljon kemikaaleja prosessi vaatii. Kaivosalueen massiivisuus, 60 neliökilometriä, ihmetyttää ja se on tarkoitus vielä yli kaksinkertaistaa! Uusien bioliotuskasojen leveys tulisi olemaan kaksi ja pituus viisi kilometriä. Mittasuhteita ei oikein voi hahmottaa maasta käsin. Biokasaliuotusta ei ole Suomen oloissa kokeiltu tässä mittakaavassa aikaisemmin. Olisiko ollut viisaampaa aloittaa varovaisesti pienellä alalla ja laajentaa, kun ollaan varmoja, että prosessi toimii ongelmitta ja ympäristöä pilaamatta?

Kivimurskan läjitysaluetta
Kivimurskan läjitysaluetta.

Kaivoksen toiminnan laillisuudesta voi löytää puutteita. Voimassa olevan ympäristöluvassa kuvataan, kuinka malmilouhe esimurskataan avolouhoksessa ja louhe kuljetetaan koteloilla ja pölynpoistojärjestelmällä varustetulla hihnakuljettimella välivarastoon (Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalouslupa 2007, 13). Tietojeni mukaan näin ei kuitenkaan menetellä, vaan louhe ajetaan dumppereilla louhoksesta murskaukseen. Ympäristöluvan mukaan primäärikasan purkaminen sekundaarikasalle tapahtuu sähköhydraulisella laitteella (Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalouslupa 2007, 16). Tietääkseni tämäkään menetelmä ei ole käytössä, vaan siirtäminen tapahtuu dumppereilla. Pölypäästöjä riittää. Edelleen luvan mukaisesti biokasa-alue peitetään kalvolla lämpöhäviöiden ja haihtumisen vähentämiseksi (emt. lupa 2007, 14). Ilmeisesti kasoja ei ole peitetty. Ihmettelen, eikö ELY-keskuksen tulisi käyttää lain suomia pakkokeinoja toiminnan keskeyttämiseksi, jos yhtiö ei noudata voimassa olevaa ympäristölupaa. Varoaltaat, joihin on poikkeustapauksissa tarkoitus johtaa kasassa oleva vesimäärä, olivat täynnä vettä, kun kipsisakkavuoto marraskuussa tapahtui.

Missä ovat kaivoksen osakkeenomistat? Eikö heillä ole osavastuu siitä, että kaivos toimii ympäristöluvan mukaisesti ja vastuullisesti. Pörssivalvonnan tulisi myös kiinnittää huomiota Talvivaaran kaivososakeyhtiön vastuulliseen toimintaan pörssiyhtiönä.

Aulikki Piirainen (6.1.2013 Kaleva, Lukijalta)

▲Alkuun


24.8.2012
Saimaan vesillä

Rantasalmella

Kesällä olin jälleen melomassa Saimaalla, tällä kertaa Rantasalmella. Evästelytauko saaren kalliorannalla. Aurinko paahtoi ja hiki valui. Silti kuuma kahvi maistui makeasti melojille. Kajakki on hyvä vetää tauolla kunnolla maihin, jotta aallot eivät keinuta sitä mukaansa.

rantakukka

Suoraan kokan edessä kallion kupeessa rantakukka! Upeat kalliot hurmaavat melojan.

Kajakki

Mökin rannasta pääsi helposti vesille. Kajakki on vedetty yöksi maihin.

ei kyllästy

Näihin maisemiin ei kyllästy!

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


3.6.2012
Onko ihmisellä oikeus kahlita joen villi voima?

Kiiminkijoki virtaa
Kiiminkijoki virtaa

Olemme eläneet hienoa tulvakevättä. On liikuttavaa, kuinka ihmiset innostuvat retkeilemään kuohuvien koskien, ääriään täynnä olevien jokien ja järvien rannoilla. Meillä Oulun seudun asukkailla on siihen oivallinen tilaisuus, kun lähiseudulla virtaa Kiiminkijoki komeine, valjastamattomine koskineen.

Tulvivat vedet pysäyttävät ihmettelemään luonnon voimaa. On jotakin ihmistä väkevämpää ja hallitsematonta. Koitelinkoskien yläpuolella joen kulku on vaimeampaa, mutta yhtä vaikuttavaa. Se valuu peilinauhana mutkitellen vakaasti kohti koskia. Mitä tälle virralle tapahtuu, jos Viinivaarasta, joen latvoilta, pumpataan talousvettä oululaisille? Kuivuuko siihen laskeva Nuorittajoki? Menetämmekö konkreettisen kokemuksen, miten aika virtaa, mutta ihminen pysyy paikallaan, samana?

Tie poikki Kipinässä
Tie poikki Kipinässä

Iijoki puolestaan konkreettisesti kertoo, miten vapaalle virralle käy, kun sen henki kuristetaan voimalaitosten turbiinimyllyn lapoihin. Kipinänkoskelta alavirtaan joen vartta kulkiessa veden juoksu vaimenee järkyttävällä tavalla. Samalla kulkijan mieliala muuttuu apeammaksi. Parhaiten sen tajuaa, jos pääsee liikkumaan vesille. Mutta en tiedä, haluaisinko sitä edes kokea. Onko ihmisellä oikeus kahlita joen villi voima? Pitääkö meidän tyytyä tulvaluukuista hallitusti vyöryvien vesipatjojen ihailuun!

Kollajan allastaistelua on käyty vuosikymmeniä ja sillä on väsytetty jokien ystäviä, aiheutettu padottua raivoa asukkaiden mieliin ja särjetty läheisiä ihmissuhteitakin. Emmekö voisi antaa vesistöjen tulvia, kun niiden aika on? Jos huolehdimme, että ihmisasutusta ei rakenneta tulvariskialueelle, emme tarvitse tulva-altaiden nimellä kulkevia tekoaltaita. Ei nimenvaihdos tarkoitusperää muuksi muuta, voimatuotantoa varten ne altaat rakennetaan.

Energiantuotannossa meidän pitää siirtyä kestävästi tuotettuun uusiutuvaan energiaan. Enkä lue vesivoimaa tähän kuuluvaksi, koska se ei ole kestävää, vaan tuhoaa luontoa monella tavalla.

Patoluukut auki Pahkakoskella
Patoluukut auki Pahkakoskella

Nyt puhutaan joukkoistamisesta, kansalaisten ottamisesta mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Siinä Suomi kulkee jälkijunassa suljettujen ovien perinteineen. Voisimmeko ottaa mallia Itävallasta, jossa energiantuotanto on asukaslähtöistä? Siellä kansalaiset otetaan mukaan keskusteluun, eikä energia-asioista päätä teollisuus. Niinpä puhdas teknologia työllistää siellä satojatuhansia ihmisiä. Jos se onnistuu Itävallassa, miksi ei meillä? Güssingin kunnasta on tullut uusiutuvan energian mallikunta ja samalla se on kehittynyt köyhimmästä yhdeksi Itävallan rikkaimmista kunnista. Tähän on tarvittu ja tarvitaan meilläkin visioita ja rohkeutta, mutta ennen muuta tahtoa.

Aulikki Piirainen (1.6.2012 Kaleva, Lukijalta)

▲Alkuun


7.5.2012
Kevätkuvia

Pallastunturit

Hiihtelin huhtikuun puolivälissä viikon Muoniossa. Lomamökin ikkunasta näkyivät Pallastunturit. Kuvasin niitä eri vuorokaudenaikoina. Tässä aurinko on laskemassa.

pilvimuodostumia

Tunturien yllä oli ihmeellisiä pilvimuodostumia. Olisi pilvibongarille töitä!

Pallastuntureita Nammalakurusta etelään

Pallastuntureita Nammalakurusta etelään.

valoja ja varjoja

Huippuhienoja valoja ja varjoja!

Koitelissa oli valtavat tyrskyt

Tulvien aikaan vesi ei meinaa mahtua uomaansa. Vapun jälkeen Koitelissa oli valtavat tyrskyt.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


12.4.2012
Hangilla

Tänä keväänä on nautittu hyvistä jäähiihto-olosuhteista ja hankikeleistä. Viime talven huhtikuu, paras ajankohta järvellä hiihtämiseen, meni lauhoissa olosuhteissa. En päässyt kertaakaan Oulu- enkä Nuasjärvelle. Nyt pääsiäinen osui keskelle aurinkoisinta kevättalvea, joten pyhäpäivät kuluivat Oulujärvellä. Hiihtelin vuoronpäivinä Toukan ja Ärjän saarien liepeillä.

Hautakaarten rantatörmä Ärjänsaaressa
Hautakaarten rantatörmä Ärjänsaaressa

Jäähiihto suuntaa mietteeni järvien ja yleensä vesistöjen merkitykseen suomalaisten elämässä. Vaikuttaa siltä, että valkoinen hanki, aurinko ja metsäiset saaret hiihtoretken kohteena ovat meille mieleen. Varsinkin Nuasjärvi täyttyy kevätpäivän auringossa hiihtäjistä. Lyön vetoa, että Kuurnan ranta oli tänäkin pääsiäisenä tiukkaan parkkeerattu. Oulujärvellä katse sen sijaan sai pyyhkäistä melkoisen kaaren ennen kuin musta piste ilmestyi näkökenttään.

Oulujoen reitti ry:n yhtenä tavoitteena on Oulujoen reitin vesistön tunnetuksi tekeminen sekä kiinnostuksen ja rakkauden herättäminen vesistöä kohtaan. Joskus mietin, mikä merkitys yhdistyksemme tekemällä työllä vesistön kannalta on. Onko yhdistyksemme peräti turha, kun niin harva jäsen osallistuu toimintaamme? Mikä merkitys yhdistyksellämme on monien muiden, jopa saman tavoitteen jakavien, yhdistysten joukossa? Miksi sanomamme ei vedä uusia jäseniä joukkoomme? Miksi meillä on monta vain jäsenmaksun muodossa osallistuvaa reittiläistä? Voisimmeko yhdistää voimamme sukulaisyhdistystemme kanssa ja saada siten sanomamme esille ja enemmän näkyvyyttä mediassa? Useimmiten vain muutamat aktiivit ovat mukana tapahtumissamme. Hyvä niinkin! Olisiko kuitenkin uudistumisen aika ja tarvetta siihen? Mutta mistä tekijät?

Keskustellessani ihmisten kanssa, yhdistyksen jäsenten ja ei-jäsenten, olen kuulevinani lämpöä heidän äänessään, kun puhumme vesistöistä. Vahvan palautteen kokemukselleni sain Joen juhlassa Kajaanissa. Vaikka yleisöä ei paikalla ollutkaan paljon, aistin palkittujen mielihyvän heidän käyttämistään puheenvuoroista. Reijo Heikkisen, syntyään oululaisen, mielenkiinto uutta kotiseutuaan kohtaan on liikuttavaa. Joen joulua Kajaanissa järjestettäessä oli tavoitteena puolestaan hyödyntää kaupungin läpi virtaavan Kajaaninjoen kulttuuri- ja luontoympäristöä. Joen kauneutta ja arvoa on välitetty sadoille lapsille ja nuorille ja heidän vanhemmillensa. Joki on kaupungin sydämessä ja sitä halutaan vaalia.

Pääsiäisen aika vahvisti omalta osaltaan joen merkitystä kaupunkilaisille, kun siinä lepäili parikymmentä joutsenta muuttomatkallaan! Monet askeleet suuntautuivat pääsiäisen pyhinä jokivarteen katsomaan valkoisia lintuja ja kuulemaan niiden torvien toitotusta. On uskomaton kokemus nähdä uljaat linnut mustassa virrassa keskellä kaupunkia autojen vyöryessä linnansillalla joen yli!

Joutsenia Linnanvirrassa
Joutsenia Linnanvirrassa

Kokemukseni vahvistaa, että vesistömme hyväksi tehty työ kannattaa, vaikka toimijoita onkin vähän. Monet jakavat rakkautemme vesistöä kohtaa, vaikka se ei ehkä tulekaan sanoina ja tekoina esille. Yhdistys voi myös tarjota kanavan tunnistaa vesistöön liittyvät tunteet. Tavoitamme ehkä jonkun, joka ei tunnesidettään vesistöön ole vielä löytänyt. Tarvitsemme jokemme ja järvemme, luonnon monimuotoisuuden säilyttääksemme herkkyyden kokea yhteyttä luonnon kanssa.

Toukansaaren ainoa mökki
Toukansaaren ainoa mökki

Toukan saari on minulle ajatushautomo. Rantamättäällä auringon lämmössä istuessa, kahvia siemaillessa ja hiljaisuutta ihmetellessä kokee elävänsä vahvasti. Mustan korpin kähinä metsän siimeksestä kertoo talvisen metsän elävän. Järven selkää lykkiessä mietteet poukkoilevat suuntaan ja toiseen, korkeudesta alas maan uumeniin. Päällimmäiseksi jää puhdas mieli. Pelkään, että jonakin päivänä Oulujärven ylitystiestä tulee totta, jolloin menettäisin rakkaan maiseman, sielun lepopaikan.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


23.3.2012
Kalatiet Oulujokeen?

Projektipäällikkö Esa Laajala esitteli keväällä 2011 valmistuneen Oulujoen pääuoman kalatiesuunnitelman teknisiä ratkaisuja Pohjois-Pohjanmaan VIEHE-esiselvityshankkeen järjestämässä iltamassa Muhoksella. Monttaan on suunniteltu luonnonmukainen ohitusuoma, Pälliin, Utaselle ja Nuojualle kalaporras ja Pyhäkoskeen ja Jylhämään kalaportaan ja kalahissin yhdistelmä.

Monttaan suunniteltu ohitusuoma on 700 metriä pitkä ja sen rakentamisessa hyödynnetään metsässä kulkevaa purouomaa. Poika- ja Muhosjokien kunnostamisesta nousu-uomaksi on luovuttu, koska jokien vedenlaadussa on ongelmia. Lohi voi lisäksi vierastaa vääränlaista vettä, jolloin se ei lähde nousemaan jokeen. Luonnonmukainen uoma lisäisi myös kaivattua lisääntymis- ja poikastuotantoaluetta.

Nuojuan alakanavalla keväällä 2010
Nuojuan alakanavalla keväällä 2010

Nuojualla oman ongelmansa kalatien rakentamiselle aiheuttaa alakanavan kapea uoma ja yli kahdenkymmenen metrin nousu. Kalaporras ei nimittäin saa olla liian jyrkkä, jotta lohi pääsee sitä nousemaan.

Oulujoen lähes koko putouskorkeus on hyödynnetty ja lyhytaikaissäännöstely aiheuttaa voimakkaita virtaamamuutoksia jokeen. Kaikkien kalateiden yhteyteen on suunniteltu pumppaamot tuottamaan keinotekoisesti virtausta, jolla lohi saadaan houkuteltua nousupuuhiin.

Yllätyin ja petyinkin nähdessäni havainnekuvat kalateistä, sillä niistä on suunniteltu verrattain massiivisia ja näkyviä, koska kalaportaiden tulee sopeutua arkkitehtonisesti betonisiin voimalaitosrakenteisiin. Kalaportaat poikkeavat täysin Merikosken kalatiestä, joka muistuttaa enemmän luonnonmukaista uomaa ja on visuaalisesti jopa viehättävä. Ainoastaan Montan kalatie on suunniteltu luontoympäristöön mukautuvaksi.

Kalateiden lupahakemukset Montan, Utasen ja Nuojuan osalta ovat aluehallintovirastossa, josta päätöstä odotetaan tämän vuoden aikana. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa Montasta ja edetä voimalaitos kerrallaan kohti Oulujärveä. Koko hankkeen kustannusarvio on viisitoista miljoonaa euroa ja mikäli EU:lta saadaan rahaa, sen osuus olisi seitsemänkymmentä viisi prosenttia summasta. Loppuosa rahoituksesta jäisi jokivarren kuntien ja Fortumin jaettavaksi.

Nuojuanlammen rantatörmää
Nuojuanlammen rantatörmää

Vaikka valtakunnallinen kalatiestrategia nostaakin Iijoen ja Hyrynsalmen reitin keskeisiksi kohteiksi niiden potentiaalisen poikastuotantoalueen vuoksi, on Oulujoella mahdollisuuksia, koska alueella on vahva yhteinen tahto sekä kuntien, kalatalousalan toimijoiden että kansalaisten keskuudessa vaelluskalojen palauttamiseksi. Laajalan mukaan Oulujoen kalatiehanke on pitemmällä kuin esim. Iijoella, jossa suunnitelmat ovat vielä kesken eikä lupiakaan siten ole haussa. Nyt meneillään olevan EU-ohjelmakauden vuosille 2007 – 2013 loputtua saattaa käyttämättömiä rahoja ilmaantua, jolloin Oulujoen vaelluskalahanke saattaisi saada rahaa, mikäli luvat ja suunnitelmat ovat valmiita. Laajalan mukaan nyt kannattaisi toimia aktiivisesti, että kaikkien tahojen sitoutuminen kalateiden rakentamiseen olisi varmistettu ja suunnitelmat valmiita toteutettaviksi.

Kalateiden toimivuudessa ja vaelluskalojen palauttamisessa riittää kuitenkin ongelmia. Keskeinen kysymys on, saadaanko lohi lisääntymään, sillä Oulujoella on vähän poikastuotantoalueita ja Oulujoki on voimakkaasti säännöstelty. Merivaellus asettaa oman ongelmansa vaelluspoikasille, mikäli ylikalastusta ei saada rajoitettua. On vaikea ymmärtää, että jokivarren asukkaiden aikoinaan saamat kertakorvaukset yltäisivät tähän päivään saakka ja heidän pitäisi tyytyä istutuslohiin. Samaan aikaan merikalastajat saavat kalastaa lohta hamaan maailman tappiin asti tai ainakin niin kauan kuin lohta riittää. Kun lohi loppuu, loppuu myös jokivartisten ja merikalastajien verinen ottelu, tasapeliin. Häviäjäksi jää merilohi.

OuLo-hankkeen selvitysten mukaan 70 prosenttia vastanneista piti tärkeänä, että Oulujoki lohijokena palautetaan, ainakin osittain. Olisiko tästä hyvä jatkaa keskustelua ja nostaa teema jopa kuntavaalikysymykseksi?

Oulujoen kalateiden suunnitelmat on nähtävissä www-sivuilla: Oulujoen kalateiden suunnittelu

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


1.3.2012
Ei pohjavettäkään voi käsittelemättä juoda

Ei pohjavettäkään voi käsittelemättä juoda

Valtuutettujen Silenius ja Vasala (Kaleva 19.2./Lukijalta) kirjoituksen Oulujoen veden laadusta ja kemikaalien käytöstä muutamiin kohtiin on pakko puuttua.

Kirjoittajat kertovat, että pintavedestä tehdyn juomaveden klooraus lisää virtsarakon ja peräsuolen syöpäriskiä. Tutkimusten mukaan klooratun juomaveden mutageenisuus on laskenut Suomessa 70-luvulta lähtien, koska orgaanisen aineksen poisto on tehostunut ja klooraustavat muuttuneet. Siitä seuraa, että myös syöpäriski on pienentynyt, eikä nykyisellä mutageenisuustasolla klooratun juomaveden aiheuttama syöpäriski ole enää merkittävä.

Kirjoittajat pelottelevat myös Oulujoesta otetun talousveden puhdistukseen tarvittavien kemikaalien määrällä. Ei pohjavettäkään voida käsittelemättä juoda! Se täytyy esimerkiksi alkaloida eli veden kovuutta ja pH-arvoa pitää nostaa. Siihenkin tarvitaan koko joukko kemikaaleja. Yleisesti eniten käytetyt alkalointikemikaalit ovat lipeä (natriumhydroksidi), sammutettu kalkki (kalsiumhydroksidi), poltettu kalkki (kalsiumoksidi), sooda (natriumkarbonaatti) ja kalkkikivi (kalsiumkarbonaatti).

Oulun Veden suunnittelemilla Viinivaaran ja Ylikiimingin harjujakson vedenottoalueilla ongelman aiheuttavat pohjaveden kohonneet rauta- ja mangaanipitoisuudet. Pitoisuudet ovat paikoin kasvaneet koepumppausten aikana, joten on odotettavissa, että pitoisuudet kasvavat myös, kun jatkuvaan vedenottoon siirrytään.

Rautaa poistetaan hapettamalla. Kemiallisesti poistaminen tapahtuu joko ilman hapella tai hapetuskemikaaleilla, kuten kaliumpermanganaatilla, kloorilla tai otsonilla. Raudan biologinen poisto perustuu rautaa hapettavien bakteerien toimintaan. Tätä voidaan käyttää, kun raudan kemiallinen hapettaminen on hidasta tai mahdotonta.

Yleisin käytössä oleva mangaanin hapetuskemikaali on kaliumpermanganaatti. Mangaania voidaan hapettaa myös otsonilla. Myös mangaanin biologiseen hapettamiseen pystyvät monet bakteerit.

Molempien suunniteltujen alueiden pohjavedet tarvitsevat siis alkaloinnin ja Ylikiimingin vedet lisäksi raudan ja mangaanin poiston. Joten vedenpuhdistukseen tarvitaan edelleenkin kemikaaleja ja taidamme, valitettavasti, saada kemikaaleja elimistöömme muutakin kautta.

Ei pohjavettäkään voi käsittelemättä juoda2

Uusia puhdistusmenetelmiä kehitetään jatkuvasti. Voisiko Oulun Vedellä käytössä olevan raakaveden otsonoinnin ja aktiivihiilisuodatuksen sijasta käyttää otsoni/vetyperoksidihapetusta, jonka sanotaan olevan tehokkaampi orgaanisen aineksen poistossa? Olisiko Tampereen Veden ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston aloittama sähkönpurkausmenetelmän kokeilu raakaveden puhdistuksessa käyttökelpoinen Oulussakin? Menetelmä kuuluu olevan edullisempi verrattuna perinteiseen otsonointiin.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan kokeilun tuloksia ja uusia menetelmiä, joilla säästämme Viinivaaran ainutlaatuisen luonnon. Eikö niin, Oulun Vesi?!

Aulikki Piirainen (26.2.2012 Kaleva, Lukijalta)

▲Alkuun


15.2.2011
Viinivaarasta vaaliteemaksi?

Kari Sankala (Kaleva 6.2.12) esitti kirjoituksessaan pohjavesiasiaa kuntavaaliteemaksi (tai kunnallisvaali, kuten lain termi kai oikein kuuluu). Miksipä ei!

Sankala muisteli vuotta 1991, jolloin oululaiset joutuivat turvautumaan vesiposteihin Muhoksen jätevesipuhdistamon tulviessa Oulujokeen. Pelote on turhan kaukaa haettu, sillä Muhoksen jätevedet on johdettu vuodesta 2002 alkaen siirtoviemäriä pitkin Ouluun puhdistettavaksi. Yläjuoksulta ei jätevesiuhkaa ole odotettavissa. Utajärvenkin jätevedet ovat kulkeneet vastaavalla tavalla Ouluun jo kahdeksan vuotta.

Viinivaara1

Sankala totesi, että Haukiputaan kirkonkylän asukasyhdistyksen järjestämässä Viinivaara-illassa kokoontuneet poliitikot olivat yksimielisesti yli puoluerajojen Viinivaaran pohjavettä vastaan. Kohta hän syytti valtuutettuja vihamielisyydestä pohjavesihankintaa suunnittelevia virkamiehiä kohtaan, jotka tekevät vain työtään. Hei haloo! Kumpi on ensin muna vai kana? Kun kuntalaisten valitsemat valtuutetut toetuttavat äänestäjiltään saamaansa mandaattia, niin eikö virkamiesten pitäisi tehdä samoin eikä edistää yrityksen nimeltä Oulun Vesi etua.

Sankala pelotteli muillakin poikkeusoloilla, kuten mahdollisesti rakennettavan Pyhäjoen ydinvoimalan laskeumilla. Se on toki mahdollinen uhka, mutta poikkeustilanne lyhytaikaisessa kriisissä pintavettä käyttäen on lyhyempi kuin pohjavettä käytettäessä. Oulujoki edelleenkin, lukuisista voimalaitoksista huolimatta, virtaa, joten vesi puhdistuu luonnollisesti monta kertaa nopeammin kuin pohjavesi. Kriisioloihin voidaan varautua pohjavesiposteilla kuten tähänkin asti. Kuten Kari Rinne (Kaleva 7.2.12) ansiokkaasti kirjoitti, tulee kansalaisilta poikkeusoloissa edellyttää joustavuutta elintavoissa.

Viinivaara2

Talvivaaran kaivoksen tilanne on tietenkin huolestuttava. Mitä päästöjä sieltä kulkeutuu Sotkamon ja Oulujoen reitin vesistöä pitkin juomaveteemme? Sikäläiset viranomaiset ja kansalaiset kuitenkin ovat korvat höröllä Talvivaaran päästöjen suhteen, eikä tämän hetkisiä päästöjä ole enää Oulussa asti havaittu.

Vesienhoidon järjestämistä koskevan lain pykälässä 21 määritetään tavoitteeksi, että pinta- ja pohjavesien tila ei saa heiketä. Lisäksi EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaan vesien on saavutettava vähintään hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Lainsäädäntö siis edellyttää, että Oulujoenkin veden laatu on pidettävä hyvänä. Oululaiset saavat rauhassa nukkua yönsä ja avata aamulla vesihanan, josta tulee hyvää talousvettä.

Aulikki Piirainen (Kaleva, Lukijalta 4.2.2012)

▲Alkuun


21.12.2011
Runo

Runo

virta uupui hangen alle
tähtien valo
eksyi kaukaisuuteen

kerro minulle
vieläkö aurinko nousee
säteet hapertavat kinoksen

että kuohuva valo
sokaisee
että tapahtuisi ihme

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


21.12.2011
Joulutervehdys

Joulutervehdys

On talvipäivänseisauksen aika. Alla oleva runo on jo elettyä aikaa: pimeimmästä on selvitty! Matkaamme kohti valoa!! Kummallinen on tämäkin talvi, järvet vielä hengittelevät vapaina. Jäitä ja jäähiihtokelejä saa odotella, josko niitä sitten tuleekaan.

Sitä odotellessa onnellista valon juhlaa, joulua!

kuusikon kyljessä räiskyy
haavan puna
tuli hiipuu
varjot
piiloutuvat viileään hiekkaan

pimenee

on aika lähteä luottaen
rikkoa
pimeän piiri

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


6.12.2011
Kannattaako luontoa ja ympäristöä suojella?

Timo Vuorisalon teos Ympäristöekologia määrittelee luonnon suojelulle viisi perustetta. Elämän kunnioittamisen periaatteen mukaan kaikella elämällä on itseisarvo. Ihmisellä ei ole oikeutta käyttää ylivaltaansa hävittämällä muita lajeja sukupuuttoon, vaan päinvastoin älyllisenä lajina sillä on vastuu säilyttää ekosysteemi elinvoimaisena. Toiseksi luonto tarjoaa esteettisiä kokemuksia ja toimii virkistyskohteena. Luonnossa retkeily, marjastus, metsästys ja kalastus voimaannuttavat ihmistä. Luontomatkailu tuo myös toimeentuloa alueelle. Ekoturismi uutena toimintamuotona pyrkii hyödyntämään luonnon rikkautta kestävällä tavalla.

Niityn kukkia

Luonto tuottaa ekologisia palveluja ihmiselle. Kasveilla, eläimillä ja muilla eliöillä on korvaamaton tehtävä ekosysteemin aineiden kiertokulussa. Pedot ja loiset ylläpitävät eliökunnan tasapainoa. Tarvitsemme kasvien yhteyttämisen sivutuotetta happea elääksemme. Kun varjelemme uusiutuvia luonnonvaroja, voimme käyttää kasveja, eläimiä, puita, marjoja ravinnoksemme ja hyödyksemme.

Viidentenä luonto tarjoaa tutkimus- ja opetuskohteita. Lisääntyvä tieto toimii tutkimuksen innoittajana ja luo sitä kautta edellytykset esimerkiksi uusien lääkeaineitten ja materiaalien kehittämiseen. On tutkittu suomalaisen puun hyödyntämistä muuhunkin kuin paperin ja sellun raaka-aineeksi.

Ympäristövaikutusten arvioinnista säädetty laki vuodelta 1994 edistää kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia erilaisissa ympäristöä ja ihmisiä koskevissa hankkeissa. Lausuntoja ja mielipiteitä voivat antaa asukkaat, kansalaisjärjestöt ja yhdistykset. Myös maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa asettamaan kaavasuunnitelmat kansalaisten nähtäville ja arvioitaviksi.

Kansalaisten aktiivisuus esimerkiksi Vuotoksen- ja Kollajan allashankkeissa on torjunut valtavat luontoarvojen menetykset, ainakin toistaiseksi. Samoin Kuusamon ja Ounasjoen koskisodat johtivat lainsäädännön muuttamiseen koskien suojelua turvaavaksi. Tosin voimayhtiöt kaivavat hankkeita yhä uudelleen esiin suunnitelmia hiukan muuttaen tai nimeä vaihtaen. Tästä on esimerkkinä Vuotoksen altaan rakentamiskaavailut tulvasuojelun nimissä.

EU takaa kansalaisille ja järjestöille oikeuden valittaa komissioon, parlamentille tai oikeusasiamiehelle jäsenmaan toiminnasta. Tosin valitusprosessi vie pitkän ajan ja päätös saattaa tulla myöhässä hankkeen toteutumista ajatellen. Myös Århusin sopimus vuodelta 1998 pyrkii edistämään kansalaisten mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon omaa elinympäristöään koskevissa hankkeissa sekä käyttää muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa.

Ilmastonmuutos on tullut keskusteluun 2000-luvulla. Luontoa ei nähdä vain resurssina, vaan myös korvaamattomana ekosysteemipalvelujen tuottajana. Toisaalta vallassa on vielä vanhan polven poliitikkoja, jotka luottavat vuosisataisiin vaurastumisen malleihin ja korostavat taloudellisen kasvun välttämättömyyttä. Nuori, kasvava ja valistunut sukupolvi osaa laittaa arvot järjestykseen, jossa ympäristöasiat ovat ensisijaisia ja oleellisia hyvinvoinnin lähteitä. On syntynyt Degrowth-liike, downshiftaaminen ja Slow-ideologia. Valitettavasti globaalit markkinavoimat vaikuttavat liikaa painotuksiin, joiden nojalla ympäristöä koskevia päätöksiä tehdään. Ympäristöasioista päättäminen on myös sidoksissa neljän vuoden sykleihin, jolloin valitaan uudet päättäjät kuntiin ja Arkadianmäelle.

Talvivaara kesällä 2009

On tultu pitkä harppaus vuoden 1924 kansallisen luonnonsuojeluvalvojan viran perustamisesta ja sen ensimmäisestä hoitajasta maisteri Rolf Palmgrenista Brysselissä valvovaan EU-virkamiehistöön. Toivottavasti ei tarvita uutta Fukushiman kaltaista ydinvoimalaonnettomuutta tai Meksikonlahden öljyturmaa, jotta saadaan poliitikot sitoutumaa ympäristöä suojeleviin toimenpiteisiin.

Samaan aikaan, kun Durbanissa on käynnissäYK:n ympäristökokous, julkistetaan huolestuttavia uutisia ympäristön tilasta. Kasvihuonekaasujen määrä on ennätyskorkealla tasolla, napajäätikkö on ennätyksellisen pieni, kulumassa on säätilastojen lämpimin vuosikymmen. Kioton sopimus on umpeutumassa, eikä jatkosopimuksesta ole varmuutta. Odotukset eivät ole korkealla, koska yhdessä maapallon suurimmista saastuttajamaista, Yhdysvalloissa, ovat tulossa presidentin vaalit ja Euroopassa velloo talouskriisi. Kiina ei puolestaan sitoudu mihinkään, jos USA jättäytyy sopimuksen ulkopuolelle.

Globaalien murheiden lisäksi meillä on kotoperäisiä uhkia, kuten Talvivaaran nikkelikaivos. Viimeisimmän uutisen mukaan kaivoksen jätevedet ovat pilanneet neljää järveä Sotkamossa. Pekka Perä myöntää, että haitat ovat suuremmat kuin he osasivat arvioida. Mangaanipäästöt ovat tuhatkertaisia ympäristöluvan arvioihin verrattuna. Haju- ja pölyhaitoista kärsiviä eivät lupaukset niiden loppumisesta ehkä ensi vuoden puolella tai muutaman vuoden päästä lohduta. Kysyn otsikossa, kannattaako luontoa suojella. Kysymystä voisi laajentaa: kannattaako sotkamolaisia suojella.

Nuasjärvi kesällä 2007

Lähde: Vuorisalo, T. (2002). Ympäristöekologia. Ympäristönsuojelun ekologiset perusteet ja alkuperäisen luonnon suojelu. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Painosalama Oy.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


19.10.2011
Joen rannalle

Oulujoelta löytyy vielä paikkoja, missä voi liikkua jokivarressa pelkäämättä joutuvansa yksityisalueelle. Viime vuonna valmistunut Oulujokilaakson Tervareitistö on uusi löytö. Se ulottuu Rokuan Hovilta Oulun Sankivaaraan. Reittiä voi kulkea hiihtämällä tai patikoimalla. Utajärvellä veden äärelle pääsee penkkatietä pitkin Utasen voimalaitokselta Merilän kartanoon. Tosin tuolla osuudella ei juuri voi nauttia joesta, sillä polku kulkee rakennetun kanavan vartta.

Muhoksella reitti kulkee jokivarressa Pällin voimalaitokselta Montan leirintäalueelle. Leppiniemestä Monttaan se tunnetaan Lemmenpolku-nimellä. Lemmenpolun heikkokuntoisia rakenteita on vahvistettu kesän aikana. Opastaulut on uusittu, kaiteita ja penkkejä korjattu. Valitettavasti kunnostustyöt on kyhätty hätäisesti esteettisyydestä ja yhdenmukaisuudesta vähät välittäen. Kaiteita on naulattu entisten jatkoksi sinne tänne ja erään penkin päälle on heitetty muutama lauta. Ehkä parempi sekin kuin ei mitään.

Osuutta Leppiniemestä Pälliin en ole aiemmin kulkenut. Jos ei halua kävellä koko pätkää edestakaisin, pääsee reitille esimerkiksi Pyhänsivuntieltä. Polku Halinsaaren laavulle lähtee pari kilometriä ennen Pälliä. Laavulle tulee matkaa vähän vajaa kilometri.

Saavun jokirantaan. Säikäytän liikkeelle isohkon mustan linnun. Palokärki! Kry-kry-kry –huuto repii syksyn hiljaisuutta. Kuun maisema tehostaa tunnetta. Yllätyn joen kapeutta. Sunnuntaipäivänä virtausta on vähän. Maasto on tasainen ja sitä on helppo askeltaa. Laavu on hyvin varusteltu, pilkkeet eivät aivan heti lopu. Vastarannalla jyrkässä jokitörmässä näkyy pitkiä portaita, portaiden yläpäässä mökkejä. Syyspäivä on pilvinen ja rauhallinen.

Tuijotan veteen. Puissa ei juuri näy lehtiä, on lokakuun puoliväli. Muutama pajunlehti leijailee verkkaisesti joen pinnalle. Sillä ei ole kiire. Ei minullakaan. Hektistä arkea menoineen ja tuloineen on vaikea pysäyttää. Joskus sen tekee sairaus, jokin menetys tai kuolema. Joskus virtaava joki, musta järvenpinta, taivaalla lentävä kurkiaura. Korvia pakottava hiljaisuus leviää syvälle kehooni. Aika pysähtyy, ajatus keskittyy, kääntyy sisäänpäin. Ihminen etsii itseään virtaavan veden ääreltä, syksyn vaitonaisesta metsästä, putoavasta lehdestä. Syksyn pelkistetystä maisemasta.

Tallustelen kohti Pälliä. Törmän päälle ilmestyy mökkejä ja taloja. Tämä väli on merkitty pelkästään hiihto-osuudeksi, vaikka metsässä on helposti kuljettava polku. Todennäköisesti en kuitenkaan kulje yksityisalueella, koska kukaan ei ilmesty uhkailemaan pyssyllä tai usuta verikoiria perääni. Ei kai kulkureittiä ole talollisten takapihoille linjattu.

Istahdan vielä sammaleen ja jäkälän kuvioimalle kivelle. Kuvio muistuttaa tähtitaivasta, jota planeetat elävöittävät. Koillisella taivaalla pienenevä kuu, idässä Jupiter, lännessä Arcturus, Karhunvartijan kirkkain tähti. Joen pintaa kuvioivat vastarannan kuusten ja haavikon akvarellit. Luonnontiedettä ja taidetta samalla istumalla!

On ilahduttavaa, ettei kaikkia joki- ja järvenrantoja ole rakennettu ja myyty yksityiskäyttöön. Kevytlompsaisella poluntallaajallakin on mahdollisuus valita kulkureittinsä vettä myötäillen.

Oulujokilaakson Tervareitistö
Lemmenpolku

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


26.8.2011

joella soutavat yön veneet
varjot lyhenevät
mieleen ryntäävät päivän työt

aamu koskettaa viileällä otsallaan
ottaa ohjat käsiinsä

seuraan perässä
tämän päivän matkan

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


22.6.2011
Riittääkö pohjavesi?

Viinivaarahankkeen pohjavesimallinnuksissa ja vedenottosuunnitemassa on ristiriitaa, kuten Kalevan Mielipiteet-sivulla kirjoitettiin (27.5. Nuorittajoen virtaamatulosten luotettavuus). Osa Ylikiimingin harjujakson koepumppaamoista on jouduttu sulkemaan vesilähteen ehtymisen takia. Entä jos vesi ei tule riittämään suunnitelman mukaiseen tarpeeseen? Onko 73 miljoonaa euroa maksava investointi hukkaan heitettyä rahaa? Todennäköisesti Oulun asukasmäärä kasvaa ja tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän vettä. Takaako Oulun Vesi, että Viinivaara-Kälväsvaaraa ei pumpata tyhjiin lisääntyvää talousveden tarvetta varten?

Euroopan komissio on laatinut vuonna 2008 pohjavesidirektiivin pohjavesien suojelusta Euroopassa. Direktiivin mukaan pohjavesivarantoja ei pidä nähdä ainoastaan hyödynnettävissä ja rahastettavissa olevina vesivarastoina. Pohjavesillä on oma merkityksensä luonnon hydrologisessa kierrossa. Ne pitävät yllä kosteikkoja ja jokivirtaamia. Pohjavedet muodostavat pohjavalunnan pintavesisysteemeihin. Alivirtaamakaudella pohjaveden osuus voi olla jopa yli 90 prosenttia, joten kuivina aikoina sen laadun huonontuminen tai loppuminen saattaa vaikuttaa pintavesiin ja maaekosysteemiin.

Joki Itävallassa, Zell am Seessä

Oulun Vesi perustelee Viinivaarahanketta sillä, että kriisitilanteita varten tarvitaan varajärjestelmä. Miten asia on muissa EU-maissa järjestetty? Onko niissä mahdollista käyttää kahta vesilähdettä? Pohjavettä ei esim. Keski-Euroopassa ole saatavissa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen pohjavesiasiantuntijan mukaan Ruotsi on pintaveden luvattu maa. Miksi Suomessa halutaan siirtyä pohjaveden käyttöön, kun pintavettä riittää ja tavoite on parantaa sen tilaa luokkaan vähintään hyvä vuoteen 2015 mennessä? Helsingissä ei ole mitään mahdollisuutta käyttää pohjavettä ja siellä myös varavesijärjestelmä on pintavesi (Vantaanjoki) eikä siitä Helsingin vetovoima totisesti kärsi.

Oulu on tunnettu teknologiastaan. Nyt kun Nokia ei enää nosta kaupungin profiilia, voisiko uusi Oulu kehittää pintaveden puhdistusteknologiasta vientituotteen maailmalle.

Oulun Veden Oulun puhdas vesi -esitteessä on käytetty räikeästi mainonnan keinoja mielikuvien luomiseen. Kuvissa lapset juovat "luomuvettä" lasista. Onkohan heillä käsitystä, minkä asian mannekiineiksi ovat suostuneet? Esitteessä pohjaveden käyttö viherpestään kestävän kehityksen mukaiseksi. Sillä parannetaan kaupungin strategian mukaisesti elämänlaatua ja palveluja. Oulun imago nousee, mutta kärsijöiksi joutuvat Nuoritta- ja Kiiminkijokivarren asukkaat ja kesämökkiläiset sekä alueen ainutlaatuinen ekosysteemi.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


28.4.2011
Oulukin voisi käyttää pintavettä

Vesihuollon erityistilannetyöryhmän loppuraportissa suositellaan, että suurten vesilaitosten tulisi siirtyä v. 2012 mennessä varmuusluokkaan II. Oulun kaupunki on tällä hetkellä luokassa III, jolloin talousvettä kriisitilanteessa on tarjolla 5 – 50 l/as/d.

Oulun Vesi on ratkaissut suosituksen suunnitelmalla siirtyä talousvedenotossa kokonaan pohjaveden käyttöön. Näin radikaaliin toimenpiteeseen ei työryhmä käsittääkseni velvoita. Erityistilannetyöryhmä edellyttää suurten keskusten varmistavan vedenhankinnan kahdesta erillisestä lähteestä, ei siirtymistä pohjaveden käyttöön. Siksi täytyy ihmetellä, miksi Oulun Vesi pyrkii 70 miljoonaa euroa maksavaan hankkeeseen, joka monien asiantuntijoiden ja paikallishavaintojen perusteella aiheuttaa korvaamattomia ja korjaamattomia luontovaikutuksia. Sitä paitsi Oulun varmuusluokka III ei ole alin, kuten Oulun Vesi kaikissa tiedotteissaan painottaa. Alin luokka on 0.

Oulun Veden propaganda aliarvioi vedenkäyttäjien käsityskyvyn. Tiedottaminen on eräiltä osin (tarkoituksella?) harhaanjohtavaa. Oulun kaupunki rakentaa –tiedotteessa annetaan ymmärtää, että vain muutamat kaupungit pääkaupunkiseudun lisäksi ovat pakotettuja käyttämään pintavettä. Talousvettä toimittavien laitosten yhteenvetotaulukokko vuodelta 2009 osoittaa, että kaikki suuret kaupungit Espoo, Helsinki, Vantaa, Tampere ja Turku samoin kuin Oulukin käyttävät pääosin tai kokonaan pintavettä. Mihin siis perustuu Oulun Veden väittämä tieto, että Oulu olisi poikkeus suurten kaupunkien joukossa? Sen lisäksi taulukko listaa 17 pienempääkin asutuskeskittymää pääosin pintaveden tai tekopohjaveden käyttäjiksi.

Oulun Veden johtaja väittää, että päättäjät ovat median ja vastustajien välittämän väärän tiedon varassa ja että arvostelijoiden väittämät eivät perustu selvityksiin tai tutkimuksiin. Mitä on tämä väärä tieto? Käsittääkseni Vesivaara-liikkeen toimijat ovat hyvin perehtyneitä hankkeen vaikutuksiin, sen mitä iltapuhteiltaan ovat kerinneet siihen aikaansa uhraamaan. Ei siitä kukaan heille maksa. He kyseenalaistavat hankkeen järjettömyyden ja heillä on huoli ympäristön tilan heikkenemisestä.

Eivät yksin paikalliset ole kriittisiä. Myös asiantuntijat ovat esittäneet käsityksiään aiheutuvista ympäristöhaitoista. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi maaliskuussa Oulun Veden hakemuksen rakentaa korvausvesialtaat Olvasjärvelle ja Vainionsuolle. Vesilaki edellyttää, että hankkeesta saatavan hyödyn tulee olla huomattava siitä johtuvaan vahinkoon, haittaan tai muuhun edunmenetykseen verrattuna. Tässä tapauksessa näin ei ole.

Siksi ehdotan Oulun Vedelle, että se unohtaisi Viinivaarahankkeen ja ryhtyisi selvittämään kriisitilanteissa käyttöönotettavia vaihtoehtoisia vedenhankinnan lähteitä.

Oulujoesta otettava talousvesi on kansallisesti arvioiden hyvää ja kansainvälisesti jopa erinomaista. Miksi nuivettaa Kiiminki- ja Nuorittajoki, kun maakunnassa virtaa vuolas joki, josta ei vesi taatusti lopu?

Videoklippi: Isohete Viinivaarassa

Aulikki Piirainen (23.4.2011 Kaleva, Mielipiteet)

▲Alkuun


20.4.2011
Vaalien jälkeistä elämää

Vaalituloksen jälkeisenä päivänä on raskas olo. Työmatkalla on poikettava keväiseen luontoon.

Jäät ovat sulaneet lautoiksi. Vesipatja vyöryy kohti siltaa, särkyy kosken kiviin törmätessään kiharaisiksi kupliksi, heittää kuperkeikkaa pienen putouksen alle. Eikö edes veden voima pysty repäisemään mieltäni irti synkistä ajatuksista? Miten luonnolle käy uusien päättäjien käsissä?

Uskomaton ja pelottava eduskuntavaalitulos! Perussuomalaiset ovat voittajia edustajien paikkaluvun kasvettua 34:llä paikalla. Miten kokoomus ja persut, jotka ainakin Eurooppa-politiikassa edustavat tismalleen ääripäitä, kykenevät samaan hallituksen. Politiikan tutkija ennustikin, että tuskin saamme hallitusta vielä ylioppilasjuhliin mennessä. Toinen arveli, että ei taida seuraava hallitus istua neljää vuotta. Työkaverini totesi nokkelasti Timo Soinin olleen ennalta viisas vaatiessaan puolueensa ehdokkailta kirjallisen sitoumuksen pysyä puolueen ruodussa vaalikauden ajan. Hän taisi laskeskella, että monesta periaatteesta on livettävä, takkia käännettävä, jos aikoo hallitukseen päästä. Puolueen puheenjohtaja ei mahda seisoa periaatteidensa takana yhtä lujasti kuin läpi päässeet kansanedustajat ja heidän äänestäjänsä.

Koski ryöppyää yhä jääkauden muovaamaa uomaa (Isterinkoski)
Koski ryöppyää yhä jääkauden muovaamaa uomaa (Isterinkoski)

Mutta mitä tästä seuraa maamme ympäristön tilalle? Persujen vaaliohjelmassa on monia huolestuttavia tavoitteita, jotka uhkaavat luontoa. Heidän mielestään ns. vihervero eli energiaverojen korotus on peruttava. Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö on yhdistettävä luonnonvaraministeriöksi. Kaiken kaikkiaan ilmastopolitiikka on persujen mielestä pistettävä uusiin puihin. Eräs ehdokas, joka onneksi ei kuitenkaan päässyt läpi, ei tuntunut uskovan ilmastonmuutoksen olevan ihmisen aiheuttamaa. Hän vaati ilmastosopimuksista irtautumista. Jos samalla tavalla ajattelevia on muitakin, niin kuin pelkään, ei hyvältä vaikuta! Lukekaapa puolueen eduskuntavaaliohjelma. Siinä ei paljon älyllä hehkuteta. Ohjelma sisältää persuille tuttuja sloganeja, kuten ’Ei pakkosuojelulle’, ’Missä liito-orava, siellä ongelma’. Pahin kaikista on, että ’Luontoa on suojeltava luonnonsuojelijoilta’. Metsätiekin on kuulemma ekologinen ja ekonominen investointi.

Persujen vaaliohjelman mukaan tekotaiteellista postmodernismia (heidän terminsä) ei pidä tukea valtion varoin, vaan se saa hankkia taloudellisen tuen vapailta markkinoilta. Ei voi olla 2000-lukua, että taidepolitiikka pitäisi palauttaa kultakaudelle (missä sinänsä ei ole mitään hävettävää). Persutko ovat tarpeeksi fiksuja määrittelemään, mikä taide on kyllin tasokasta valtion tuettavaksi?

Koulutuspolitiikassa he asettavat tavoitteekseen, että kandidaatin tutkinto riittäisi monien oppiaineiden opetukseen. Saamme unohtaa Pisa-tutkimuksessa menestymisen. Astumme vuosisatoja taaksepäin kansan koulutustasossa. Samaan kategoriaan kuuluu kehitysavun leikkaaminen. Tavoitteena on ilmeisesti palata impivaaralaiseen lintukotoon.

Notkossa virtaa Hietajoki (Ahmaksen Kalevalainen kylä)
Notkossa virtaa Hietajoki (Ahmaksen Kalevalainen kylä)

Minua hävettää! Hävettää suomalaisten puolesta maailmalla. Olen pettynyt maanmiesteni sivistystasoon. Miten niin moni voi äänestää pinnallista vaaliohjelmaa kirjoittavaa porukkaa? Onko viisainta todeta, että äänestäjät eivät tienneet, mitä tekivät. Tai että kysymyksessä ovat protestivaalit. Jos ehdokas olisi valittu vakaan harkinnan tuloksena vaaliohjelmaan perehtyen, olisi tulos voinut olla toinen.

Jotakin positiivista vaalien tuloksesta voi löytää. Uuteen eduskuntaan valittiin 118 edustajaa, jotka ovat ilmoittaneet vastustavansa Fortumin ydinvoimalalupaa. Myös naisten ja ensikertalaisten edustajien määrä lisääntyi. Se voi ennustaa muutosta politiikan tekoon. Intoni päivänpolitiikan seuraamiseen on kuitenkin mennyt. Pelkään, että on valittu edustajia, joilla ei ole riittäviä valmiuksia vaikeista ja monimutkaisista asioista päättämään.

Olen isäni tytär. Minun on hakeuduttava kuohuvien koskien, pelloille tulvivien vesien, piripintaan täysien ojien, tien ali ryöppyävien purojen ääreen. Lumi takapihaltani on jo melkein sulanut. Kuovi kirkuu nimeään pellon yllä tuulta halkoen, peipponen heläyttää koivikossa kevätsäkeensä. Joutsenet lentävät notkein siivin joelta pellolle, pellolta joelle. Katson hämmästyneenä metsän vihreää puolukkavarvikkoa. Tänäkin keväänä myöhästyin mielipuuhastani Oulujärven valkeilla kentillä hiihtämisestä. Olenko tulossa vanhaksi? Vai olenko vain sisäistänyt slow-liikkeen mukaisen hitaan elämäntavan?

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


7.3.2011
Suksi suolle - Vielä kun se on mahdollista

Kykenenkö talvipakkasilla kuvittelemaan heinäkuun helteisen kainuulaisen suon. Pystynkö palauttamaan mieleeni tukahduttavan kuumuuden, raskaan askeltamisen upottavalla suolla hyttysten inistessä huumaavasti. Tunnenko saappaan painumista nousevan mudan täyden tuoksun. Hämärästi! Mutta kahvin ja eväsleipien tuoman nautinnon tienvarsipenkalla levähtäessäni muistan. Ei haittaa, vaikka marja-astiani pohjalla ei ole kuin keltainen aavistus. Joka kesä suolle on päästävä, jotta sitä ei unohda.

Kansallinen suostrategia on julkistettu. Jos strategiasta etsii jotakin positiivista, niin maa- ja metsätalousministeriön työryhmän esityksessä on suositus jättää vielä jäljellä olevat ojittamattomat suot turvetuotannon ulkopuolelle. Mutta mihin johtaa työryhmän ehdottama kuusiportaisen suoluokituksen luominen? Sen mukaan arvosanan 4 ja 5 saaneet suot ovat käytännössä luonnontilassa ja 0 ja 1 on ojitettu. Vain viimeksi mainittuja suositellaan käytettäviksi turvetuotantoon. Selvittämättä on, kuka suot luokittelisi ja paljonko soita kuhunkin luokkaan kuuluu. Kun suurin osa Suomen soista on jo ojitettu, ei turveteollisuudelle koidu juurikaan rajoituksia. Suomen luonnonsuojeluliitto oli mukana työryhmän työskentelyssä, mutta se sanoutui viime hetkellä irti yhteistyöstä, koska soiden suojelua ja käyttöä ei kyetty sovittamaan yhteen niin, että niiden ekosysteemipalvelut säilyisivät.

Ekosysteemipalvelut-käsitettä ei ole Suomessa aiemmin juurikaan käytetty, vaikka maailmalla se on ollut tunnettu jo vuodesta 2005 alkaen. Ekosysteemipalvelut ovat aineellisia ja aineettomia hyötyjä, joita luonto tuottaa ihmiselle. Ne voidaan jakaa neljään luokkaan. Esimerkkejä suon ekosysteemipalveluihin kuuluvista säätelypalveluista ovat niiden toimiminen vesi- ja hiilivarastoina. Soiden hiilinieluominaisuudessa on kyse tukipalvelusta. Marjat, turve ja puu kuuluvat tuotantopalveluihin. Kulttuuripalveluja ovat puolestaan soiden ihmisille tuottamat henkiset ja esteettiset kokemukset. Suon ottaminen turvetuotantoon tietää kaikkien muiden ekosysteemipalvelujen loppumista.

Suot ovat Suomen luonnon suurimpia hiilivarastoja. Niihin on varastoitunut 2/3 osa maamme hiilestä. Luonnontilainen suo on tehokas hiilinielu. Ne sitovat vuodessa noin viisi miljoonaa hiilidioksiditonnia. Metsiin ja soihin sitoutunut hiili vastaa Suomen 370 vuoden kasvihuonekaasupäästöjä. Niidenkö tuprauttelemista ilmoille edelleen jatkettaisiin? Metsäojitetuilla soilla hiilensidonta usein loppuu ja turpeen hajotessa siitä tulee sitä vastoin kasvihuonekaasujen tuottaja. Nagoyan biodiversiteettisopimukseen sitoutuneet maat, Suomi mukaan luettuna, ovat sitoutuneet luonnon hiilivarastojen suojeluun.

Suomessa turpeen käyttöä perustellaan puun polton lisäkkeenä. Mihin logiikkaan tuo mahtaa perustua? Eikö puu palakaan ilman turvetta? Turve on huono huoltovarmuuden takaaja, sillä turvetuotanto on säistä riippuvaista. Sateisina kesinä turvetta on hankala korjata soilta eikä sitä voida myöskään varastoida pitkään, koska se menettää valtaosan energiastaan jo kahdessa vuodessa.

Tienvarsimainoksessa Vapo mainostaa itseään bioenergian tuottajana. Vaikka yhtiö tuottaa myös puupohjaista energiaa, on sen bioenergiastrategian kirjattu perustuvan suovaroihin Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Kun bioenergia määritellään puhtaaksi ja ympäristöystävälliseksi uusiutuvaksi energiaksi, pyrkii Vapo viherpesuun bio-liitteen avulla. IPPC ei luokittele turvetta uusiutuvaksi polttoaineeksi. Siitä huolimatta nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu, että turpeelle ajetaan hitaasti uusiutuvan energiamuodon statusta EU:ssa. Mahtavat suomalaiset tehdä itsensä naurunalaisiksi maailmalla!

Pöyristyttävä on Vapon johtajan Matti Hillin väite, että uusi turvesuo vain parantaa alapuolisten vesistöjen tilaa. Myös Turveruukin ympäristöpäällikkö Tarja Väyrynen väittää, että vaikka turvetuotannon pinta-ala kasvaa, vesistöihin tuleva kuormitus vähenee. Mistä sitten johtuu vesiin valuva humus- ja kiintoaine? Mittaavatko ympäristöviranomaiset vain fosfori- ja typpipäästöjä? Turpeesta ei irtoa fosforia, koska sitä siinä ei ole. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on arvioitu, että turpeen keskimääräinen kiintoainepitoisuus on vesienkäsittelyn jälkeen noin 100 grammaa hehtaarilta päivässä. Jos turvesuon keskikoko on noin 100 hehtaaria, lisääntyy kiintoaine vuodessa 365 x 100 g x 100. Määrä on valtava, kun turvesuon käyttöaika on 20 – 30 vuotta. Humus lisää järvien hapettomuutta, joka vapauttaa järven pohjassa olevan fosforia.

Suostrategian myötä kansalaisille on avattu nettikysely soiden käytöstä. Kyselyn tavoitteena on suunnitella soiden eri käyttömuotojen yhteensovittamista. Kysely on auki kaksi kuukautta osoitteessa www.metla.fi/ppsuo/ Kyselyyn vastaaminen vie noin 20 minuuttia. Kritisoin kyselyn rakennetta vaihtoehtojen puutteesta. Jokaisessa kysymyksessä ei nimittäin löydy vaihtoehtoa, jos vastaajan tavoitteena on soiden turvetuotannon kertakaikkinen lopettaminen. Liekö vaihtoehtojen puute tarkoitushakuista?

Palaan kuhmolaiselle suolle. Rämmimme rinkat selässä korpisuon poikki suuntaa hakien. Katse hakee kiintopistettä ja harhailee pitkin suota. Väsyttää. Korppi korahtaa ja ruskeankeltainen aapa leviää kelopylväikön takana. Etäällä kohoaa metsäsaareke, jossa on yöpymispaikkamme. Siellä kellahdan väsyneenä nuotion ääreen makuupussiin kääriytyen. Kuuntelen tulen ja tuulen huminaa. Pimeys pystyttää turvallisen seinän minun ja metsän väliin. Elämäni ensimmäinen yöpyminen taivasalla nuotion ääressä. Nuoruusvuosien kokemus painaa mieleeni vahvan jäljen. Suo on mielimaailmani.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


23.2.2011
Kysymyksiä Oulun Vedelle

Oulun kaupunki rakentaa –tiedotteen mukaan 95 prosenttia Suomen kunnista käyttää pohjavettä. Luku antaa väärän kuvan, ellemme tiedä, paljonko kunnissa on asukkaita. Ympäristökeskuksen sivuilta löytyy tieto, että vesilaitosten jakamasta vesijohtovedestä noin 60 prosenttia on pohjavettä. Onko Oulun Veden ilmoittama luku tarkoituksellista harhauttamista?

Tiedotteessa väitettiin, että lehtikirjoituksissa suunnitelman tietoja olisi vääristelty. Voisiko Oulun Vesi yksilöidä, mitä vääriksi väitetyt tiedot ovat, jotta niihin voisi laatia vastineen?

Aluehallintoviraston elokuussa 2010 antama myönteinen päätös Viinivaarahankkeesta oli äänestyksen tulos. Vähemmistöön jäänyt vesioikeusneuvos totesi, että luvan saannin lailliset edellytykset eivät täyty. Tämä oululaisten päättäjien on hyvä tietää.

Oulun Veden mielestä ensiluokkainen talousvesi on kaupunkilaisten oikeus. Kuka puolustaa pohjavedenottoalueella asuvien ja sitä virkistykseen käyttävien oikeutta puhtaaseen luontoon ja jokiveteen? Kiiminkijoki on ainoa pohjoiseurooppalainen humuspitoinen ja luonnontilainen joki, jossa luonnonlohi menestyy. Se on myös ainoa vielä jäljellä oleva oikea joki Oulun seudulla. Sekö tuhotaan virtaamaa alentamalla? Hankkeen sosiaalisten vaikutusten arviointi on syytä tehdä uudelleen. Alkuperäistä käytetään kuuleman mukaan Lapin yliopistossa esimerkkinä huonosti tehdystä työstä.

Oulun Vesi perustelee pohjaveteen siirtymistä kemikaali- ja energiamäärillä, joita Oulujoen veden puhdistaminen vaatii. Voidaanko pohjavettä juoksuttaa puhdistamatta oululaisiin huonokuntoisiin vesijohtoputkiin? Oululaiset pitävät nykyisen talousvetensä makua hyvänä. Eikö sillä ole mitään merkitystä?

Viinivaarahanketta perustellaan myös mahdollisilla häiriötilanteilla. Kuitenkin pohjaveden jakelu talousvedeksi kriisitilanteissa on mahdollista järjestää ilman, että Viinivaarahankkeeseen upotetaan 70 miljoonaa euroa.

Oulun Veden vesialan osaaminen on huippuluokkaa. Eikö sen kannattaisi keskittyä suunnittelemaan vesijärjestelmää, joka hyödyntäisi luonnon omaa puhdistusmenetelmää? Voisiko tekopohjavesi olla mahdollinen ratkaisu?

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


31.1.2011
Turvehankkeet Kivi- ja Pilkkasoilla

Suomen soista on enää vähän yli 40 % luonnontilaisia. Turveteollisuudella on kova kilpailu luontoväen kanssa viimeisistä vielä ojittamattomista soista. Oulujoen vesistöalueella on vuonna 2010 ollut tuotannossa 836 hehtaaria ja valmistelussa kaksi hehtaaria turvesuota. Nyt tähtäimessä ovat Kivi- ja Pilkkasuo, jotka ovat suurelta osin luonnontilaisia soita. Kummankin suon kuivatusvedet päätyisivät alapuoliseen vesistöön eli Oulujokeen. Kivisuolta turvetta otettaisiin jopa 725 hehtaarilta, joten sen vaikutukset tulisivat olemaan huomattavia.

Ministerit Sirkka-Liisa Anttila ja Paula Lehtomäki ovat linjanneet, että luonnontilaiset suot on jätettävä ennalleen eikä niitä tule ottaa turpeentuotantotoimintaan. Valtioneuvoston periaatepäätöksen Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 mukaan uusien turvetuotantoalueiden sijoittamista ohjataan jo ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneille soille, tuotannossa olevien alueiden yhteyteen tai käytöstä poistuneille turvepelloille. Turvetuotantoalueita ei sijoiteta vesistön välittömään läheisyyteen. Uudet turvetuotantoalueet pyritään ohjaamaan alueille, joissa ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa vesien tilalle.

Samoin sekä Pohjois-Pohjanmaan ympäristöstrategiassa 2005 – 2015 että vesiensuojelun ja – hoidon tavoiteohjelmassa linjataan jokien, järvien, rannikkovesien ja pohjavesien vähintään hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesien tilaa ei saa heikentää. Utosjoki on luokiteltu vesistöjen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan luokkaan tyydyttävä. Tavoitetila on saavuttaa luokka hyvä. Siihen on arvioitu päästävän v. 2015 mennessä. Oulujoen vesien tila on luokkaa hyvä. Suunnitellut Kivi- ja Pilkkasuon turvetuotantohankkeet vaikeuttavat vesiensuojelun tavoitetilan saavuttamista sekä Utosjoen että Oulujoen osalta.

Suomen tulee nostaa uusiutuvien energialähteiden osuus 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä. IPCC luokittelee turpeen fossiiliseksi polttoaineeksi eikä EU:n ympäristövaliokunta ole hyväksynyt turvetta uusiutuvaksi polttoaineeksi Suomen turveteollisuuden anomuksesta huolimatta. Turpeen polttaminen on ilmastonmuutoksen kannalta erityisen haitallista. Ympäristövaikutusten arvioinnissa pitäisi arvioida hankkeiden hiilidioksiditasetta myös lisääntyvän liikenteen ja työkoneiden osalta.

Edellä mainittuja lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä linjauksia Vaponkin tulee noudattaa.

Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla eri yhteistyötahojen aloittaman hankkeen tavoitteena on palauttaa lohi Oulujoen reitin jokiin. Nyt hanketta uhkaavat Kivi- ja Pilkkasoiden turvetuotantoalueet valumavesineen. Lohen palauttaminen Oulujokeen on arvokas hanke, eikä sitä saa uhata pienelläkään vesien tilaa heikentävällä seikalla. Utosjoki on potentiaalinen lohen poikastuotantoalue, jonka kunnostus tarkoitukseen on jo aloitettu. Kalaportaiden rakentaminen ja jokien kunnostaminen on rahallisesti vaativa projekti ja siihen sitoutuvat monet tahot. Lohenpalautushankkeen tavoite ei toteudu, jos lohen kotivedet eivät ole sille suotuisassa tilassa eikä kutualueita ole.

Kiintoainekuormitus haittaa pohjakutuisten kalojen lisääntymistä. Virtavedet eivät maa- ja metsätalouden päästöjen lisäksi kaipaa suon kuivatusvesien tuomaa kiintoaineksen, typen ja fosforin lisääntymistä. Toisaalta luonnontilaiset suot toimivat vesivarastoina. Riskejä sisältävät myös laskeutusaltaiden ja pintavalutuskentän toiminta nykyisellään varsinkin kevättulvien aikana. Ilmastonmuutoksen myötä mahdollisesti lisääntyvät rankkasateet ja tulvat lisäävät haitallisia päästöjä virtavesiin. Tulevien kesien ja etenkin talvien suurtulvien aikana mitkään puhdistus- ja suojajärjestelmät eivät pysty estämään turvemassan valumista alapuolisiin vesistöihin. Jokien poikastuotantoalueiden parantamiseen käytetyt rahat valuvat tältäkin osin hukkaan.

Virkamiehet vakuuttavat, ettei turvetuotanto heikennä alapuolisen vesistön tilaa. Se ei kuitenkaan vastaa kansalaisten käsitystä vesien tilasta. Kun ranta-asukkaat näkevät omin silmin kelluvat turvelautat ja verkkojen ja katiskojen limoittumisen, ei luottamus virkamiehen asiantuntijuuteen ole omiaan vahvistumaan.

Kivisuon alueella on tavattu erittäin uhanalaiseksi luokiteltu muuttohaukka, uhanalainen vaarantunut maakotka ja silmälläpidettävä teeri sekä Pohjois-Pohjanmaalla alueellisesti uhanalaiset keltavästäräkki ja liro. Alueen eläimistön elinolosuhteet heikkenisivät tai ne menetettäisiin kokonaan, eikä ole takuita, että lajit palaisivat suolle ennallistamisen jälkeenkään.

Kivisuon suokasvillisuusselvityksessä on todettu alueen olevan avosuo-osiensa vuoksi vaikuttava kokonaisuus ja monimuotoisuudeltaan arvokas. Aluetta voidaan pitää edustavana näytteenä Pohjanmaan aapasuoalueen suokokonaisuuksista. Aapasuot kuuluvat luontodirektiivin liitteessä I mainittuihin ensisijaisesti suojeltaviin luontotyyppeihin. Selvityksen mukaan niin Kivi- kuin Pilkkasuollakin kasvaa rauhoitettu suovalkku. Myös alueellisesti uhanalaista rimpivihvilää ja aapasaraa tavataan Kivisuon alueella. Selvityksen mukaan Kivisuo tarjoaisi hyvät puitteet luontomatkailun kehittämiselle. Vietimme juuri YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuotta. Oikeuttaako teemavuoden päättyminen jatkamaan suoluonnon biodiversiteetin tuhoamista?

Kivisuon alueen maanomistajille ja ranta-asukkaille suoritetussa kyselyssä (N=14) 71,4 % vastaajista näki hankkeen vaikuttavan erittäin kielteisesti alueen virkistyskäyttöön ja vapaa-aikaan. 83,3 %:n mielestä hanke ei ole tarpeellinen. Alue koettiin erittäin viihtyisäksi (92,3 %) tai viihtyisäksi (7,7 %). Jos hanke toteutuu, vastanneista 53,8 % arveli, että alue muuttuu erittäin epäviihtyisäksi ja 23,1 % ei kovin viihtyisäksi. Mökki- ja asuintonttien arvo laskisi turvetuotantoalueen myötä.

Suurin huoli paikallisilla oli hankkeen vaikutuksista veden laatuun ja luonnonympäristöön. Myös pöly ja melu huolestuttivat. Turverekkojen ajoreitti kulkisi Kivisuolta Oulujoen pohjoispuolen tietä Laukan sillalle, jolloin kapealla tiellä syntyisi vaaratilanteita. Arvioitu määrä olisi 15 – 30 raskasta ajoneuvoa vuorokaudessa. Pilkkasuolta liikenne kulkisi Puolangantietä pitkin, joka on myös varsin kapea ja lisäksi mutkainen tie. Kummankin tien varrella on maaseutuasutusta ja kouluja eikä kevyenliikenteen väyliä ole. Monet paikalliset hyödyntävät suoalueita marjastukseen, kalastukseen, metsästykseen ja retkeilyyn, joiden virkistävä ja voimaannuttava vaikutus menetetään hankkeiden myötä. Iso-Kivijärven pinta laskisi 30 cm, jolloin järven rehevöityminen kiihtyisi ja talvisin järven jäätyminen pohjaan asti tappaisi kalastoa.

Ympäristölle ja ilmastolle haitallisen turvepolttoaineen tuottamista ei voida hyväksyä Oulujoen alueella. Oulujoki on oululaisten juomaveden lähde eikä sitä saa vaarantaa minkäänlaisilla lisäkuormituksilla. Suomen maabrändi-työryhmäkin nostaa esille tavoitteen Suomen järvivesien saamiseksi juomakelpoisiksi v. 2030 mennessä. Kivi- ja Pilkkasoiden turvetuotanto huonontaisi varsinkin keväisin heikkoa Oulujoen vedenlaatua.

Aulikki Piirainen

Kuvat: Jaana Myllymäki

▲Alkuun


22.12.2010
Jouluruno

päivä päivältä
kinos polullani syvenee
jouluna metsäkin
on valkoinen
syntymäjuhlan ilo
täyttää maailman

adventin palmumatto
värjäytyy purppuraan
ristinkantajan
verisistä jäljistä

lyhyt on matka
tallin lämmöstä
ristin
yksinäisyyteen

polkuni peittyy
kevään tulviviin vesiin

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


7.12.2010
Voiko talous jatkuvasti kasvaa?

Veronpalautukset ovat tileillä ja joulu lähellä. Siispä meitä yllytetään kuluttamaan ja hankkimaan yltäkylläinen joulu. Voisimmeko tänä jouluna valita toisin?

Olen jo vuosia ihmetellyt, onko jatkuva talouskasvu välttämätöntä ja edes mahdollista. Järki sanoo ja muutos luonnon tasapainossa osoittaa, että ihmisen itsekkyys ja ahneus tuhoavat rajusti luonnon monimuotoisuutta. Tuhoaako homo economicus, omaa etuaan ajava yksilö, lopulta myös itsensä?

Siksi luin innolla kanadalaisen taloustieteilijän Peter Victorin ajatuksia hänen Suomen vierailunsa yhteydessä. Hänen mielestään talouskasvusta pitäisi luopua. Jos kasvu jatkuu, maailman rajat tulevat vastaan. Rohkeaa puhetta!

Kasvukriittinen degrowth-liike leviää maailmalla. Se painottaa tuotannon ja kulutuksen vähentämistä, joka tapahtuu taloutta hallitusti kutistamalla. Victor on laskenut, että Kanada voisi jäädyttää talouden kasvun 30 vuodessa. Sen seurauksena köyhyys ja työttömyys puolittuisivat ja kasvihuonepäästöt romahtaisivat.

Victorin, ranskalaisen professorin Serge Latouchen ja brittiläisen professorin Tim Jacksonin mielestä ympäristö ei kestä kasvua lainkaan. Tänä vuonna olimme jo elokuussa kuluttaneet maapallon vuonna 2010 tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Emmehän voi jatkaa näin. Aiheesta on käännetty suomeksi Latouchen kirja Jäähyväiset kasvulle. Myös Victorilta ilmestyy ensi vuonna kirja Prosperity Without Growth suomeksi.

Victorilla on taloudesta kaksi mallia: maltillinen kasvu ja talouden supistaminen. Talouden supistaminen vaatii meiltä asennemuutosta. Investointeja tulisi hänen mukaansa siirtää yksityisistä julkisiin hyödykkeisiin. Victor lyhentäisi työpäivää ja lisäisi vapaa-aikaa. Siitä tosin seuraisi hyvinvointipalvelujen heikentyminen nykyiseltä tasolta. Mutta meidän on oltava valmiita uhrauksiin, jotta vältämme kaaoksen, jota Victor ennustaa talouden jatkuvasti kasvaessa. Jopa nuorten arvoja kysyttäessä korkealle nousevat perhe ja ystävät, ei hyväpalkkainen työ. Täysin päinvastaisia toiveita on työnantajapuolella, kun työuria pidentämällä pyritään huoltosuhteen tasapainottamiseen. Tosin eräs taloustieteilijä totesi, että huoltosuhdeongelma on vain muutaman vuosikymmenen asia ja se oikenee ajallaan.

Victor ei väitä, että hänellä olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin, joita talouskasvun rajoittamisesta seuraisi, mutta hän haluaa herättää keskustelua vallitsevasta suuntauksesta. Ihmisen ei pidä etsiä onnea rahasta, vaan kiireettömästä elämästä. Jos ihmisten tarpeista pidettäisiin huolta paremmin kuin nyt, he luultavasti voisivat paremmin, vaikka olisivat köyhempiä. Miten saisimme homo economicus -linjan Kataisen ja kumppaneiden tämän ymmärtämään? He ajattelevat, että mikäli maailman kehittyminen pysähtyy, kuljemme kohti tuhoa. Sen sijaan talouskasvu tuottaa onnellisuutta ja hyvinvointia.

Victorin ajatuksia tukee myös hitautta korostava slow-liike. Siinä tehokkuusyhteiskunta saa kyytiä. Puhutaan hitaasta ruoasta, hitaasta matkustamisesta ja hitaasta asumisesta. Slow-liikkeestä ennustetaan Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa jopa uutta nousua Suomen menestyksen tielle. Professori Sirkka Heinosen mielestä hitaudessa ei niinkään ole kyse vauhdista, vaan rytmistä ja tasapainosta. Hitaus on tehokkaampaa kuin hosuminen. Totta!

Luonto on tärkeä elementti hitauden tavoittelussa. Kun asuinalueemme on rauhallinen ja hidas ja sen ympärille on säästetty metsää ja luontoa, jää tilaa luovuudelle. Vanhoille huonekaluille annetaan arvo, sillä ne yhdistävät meidät menneisiin sukupolviin. Mummojen ja pappojen kiikkustuolit ja piirongit edustavat yli sukupolvien leviävää lämpöä ja jatkuvuutta. Niistä huokuu hitautta ja rauhaa.

Voimmeko päästä talouden kasvupakosta eroon? Jäisikö silloin tilaa ratkoa yhteiskunnan muita ongelmia luontoa ja ihmistä säästäen? Hidastaminen on hyvä aloittaa joulun aikaan. Eihän joulun oikean sanoman ja tunnelman tavoittamiseen tarvita autovirtaa baanalla, ei kiliseviä kassakoneita, eikä kosketusnäyttöpuhelimia tai iPadia. Sininen hämärä, harmaana virtaava joki ja maiseman harras valkeus riittävät rauhoittamaan.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


5.10.2010
Vesivaara Viinivaarassa

Sen jälkeen, kun Pohjois-Suomen aluevirasto myönsi elokuussa luvan Viinivaarahankkeelle, on yleisöosastokirjoittelu lehdissä lähtenyt reippaasti käyntiin. Onneksi, sillä ihmeen hiljaista ja yksipuolista tiedottamista hankkeen ympärillä on ollutkin. Irvokasta on, että saman päivän lehdessä, jossa luvasta uutisoitiin, kirjoitti Kiimingin laulava poliitikko Mikko Alatalo oikeaan osuvan ja sydämeen käyvän Viinivaarahanketta kritisoivan kirjoituksen. Minulla, joka aloitan lukemisen lehteni takaosasta ja luin siten Mikon kirjoituksen ensin, meinasi jäädä aamupuuro syömättä, kun pääsin uutissivulle.

Valkeaa pohjahiekkaa
Valkeaa pohjahiekkaa

Monet kirjoittajat pitävät Oulun Veden hanketta turhana ja epäeettisenä toimena. Selvää on, että suunnitellun suuruinen vedenotto tulee vaikuttamaan alueen biodiversiteettiin eli luonnon monimuotoisuuteen, jonka ylläpitämiseen Suomikin on EU:n jäsenenä sitoutunut. Arvioiden mukaan jopa kolmekymmentä avolähdettä muuttuu voimakkaasti. Muutama vuosi sitten Suomen kauneimmaksi lähteeksi valittu Sulaojan hete Hangasvaarassa tuhoutuu. Kiiminkijoen Natura 2000-arvo on vaarassa, jos joen pohjavesilähteiden ehtymisen aiheuttama veden menetys korvataan turvesuon tekoaltaasta ja rehevöityneestä Iso Olvasjärvestä johdetulla vedellä. Mitä vaikutuksia on korvaavan veden elohopea- ja muilla haitta-aineilla ja happamoitumisella jokieliöstölle? Joen parantuneet edellytykset toimia vaelluskalan kutupaikkana menetetään.

Tarvitseeko Oulu todella 33 000 kuutiota arvokasta pohjavettä vuorokaudessa likaisten astioiden ja vaatteiden pesuun, puhumattakaan vessanpönttöjen huuhtelusta? Määrä on toisin sanoen yli kolmekymmentä miljoonaa litraa vettä vuorokaudessa. Käsittämätön määrä! Arviolta vain viisi prosenttia tuosta vesiaarteesta käytetään juoma- ja ruokavetenä. Samaan aikaan Oulujoesta otettu pintavesi on todettu yhdeksi maan parhaimmista puhdistetuista talousvesistä. Paikalliset asukkaat syyttävät Oulun Vettä kolonialismista. Ensin raastettiin turpeet soista, nyt viedään puhtaat vedet. Jäljelle jäävät kuivuneet lähteet ja joet, kauas karanneet rantaviivat, umpeen liettyneet järvet. Uusimman arvion mukaan syy Rokuan alueen järvien voimakkaaseen vedenpintojen laskuun on metsäojituksissa. Viinivaarahankkeessa tästä tiedosta pitäisi ottaa vaarin.

Viinilän lähde
Viinilän lähde

Kuluneena kesänä Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri järjesti lähderetken vedenottoalueelle, mm. Viinivaaraan. Tutustumisretkelle oli kutsuttu Oulun kaupungin päättäjiä, mutta vain kaksi oli vaivautunut tulemaan mukaan. Kutsutuista toimittajista juttua tekemään ilmaantui yksi. Varmasti kaikkien osanottajien silmät aukenivat viimeistään Viinilänlähteellä, jossa suomännyt peilautuivat kirkkaaseen veteen ja pohjavesi kiehutti valkeaa hiekkaa.

Kiiminkijoen tila on 70-luvun turve- ja metsäojitusten vuosista parantunut. Joen arvokalakanta on saatu elvytettyä Iijoen merilohi- ja -taimenistutuksilla. Onko Viinivaarahankkeella nyt tarkoitus tehdä tyhjäksi Kiiminkijoen tilan parantamiseen suunnattu työ? Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos panostaa vuosittain 200 000 euroa merilohen ja –taimenen kotiuttamisistutuksiin ja 30 000 – 50 000 euroa Kiiminkijoen tutkimuksiin. Eikö joen elvytykseen uhratuilla euroilla ole arvoa? Pelkään, että Kiiminkijoki tuhotaan. Menetetäänkö Oulujokikin? Jos Oulujoen vesi ei enää ole kaupungin talousveden lähteenä, ei mahda löytyä motivaatiota parantaa ja varjella joen vedenlaatua?

Muinainen asuinpaikka Viinivaarassa
Muinainen asuinpaikka Viinivaarassa

Valitettavasti päätöstä Kiiminkijoen vesistön tilan tulevaisuudesta eivät tee kiiminkiläiset, eivätkä Utajärven kosteikkojen kohtalosta utajärviset, vaan päätös tehdään Oulun kaupungin valtuustossa. Sen jäseniä ei ehkä maakunnan periferian kuihtuminen liikuta. Jos päätösvalta olisikin paikallisilla, voisi päätöksen tekemisessä olla painoa Kiiminkijoen pojan Mikko Alatalon pyynnöllä laskea hänen tuhkansa Näsijärveen Kiiminkijoen sijasta sen muututtua mutapuroksi.

Oulun seudun luonto yhteistyökumppaneineen on synnyttänyt Vesivaara-nimisen kansanliikkeen Oulun Veden suunnittelemaa Viinivaaran pohjavedenottohanketta vastaan. Kampanjalla on oma kotisivunsa ja Facebook-ryhmänsä sekä netissä myös adressi, jossa on tällä hetkellä jo yli seitsemänsataa nimeä.

Vesivaara-kampanja
Vesivaara-adressi
Vesivaara! Facebookissa

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


30.8.2010
Turve puhuttaa

Hallituksen päätös energiaveron porrastuksesta päästöjen mukaan on liikahdus oikean ilmastopolitiikan suuntaan. Mutta miksi valtionvarainministeri teki mutkan kotimaisen "uusiutuvan" turpeemme kohdalla? Miksi turvetta verotetaan vain yksi viidesosa siitä, mitä sen tuottamat päästöt edellyttäisivät? Pekkariselle sekin tosin oli liikaa. Hän uhosi torppaavansa koko turpeen verotuksen, mutta kompromissihan siitä syntyi. Verotus putosi puoleen, jota tosin nostetaan portaittain tuohon valtiovarainministerin alun perin ehdottamaan lukuun.

Kepulaisten mielestä on "itsestään selvää", että turvetta voidaan suosia kivihiileen sijaan, koska se on kotimaista. Myös eräs kokoomuslainen poliitikko hehkuttaa, kuinka valtava energiamäärä turpeessa on kiinni. Omituisia lausuntoja. Kun turpeen polttaminen on kivihiiltäkin pahempi hiilidioksidilähde, ei kotimaisuudella eikä sillä, että turpeen energiavaranto on rahaksi muutettuna satoja miljardeja euroja, voida perustella sen käyttöä. Kasvihuoneilmiön hidastamiseksi sekä kivihiilestä että turpeesta on päästävä kokonaan eroon. Eikö poliitikkojen tarvitsekaan pitää lupaustaan kasvihuonepäästöjen vähentämisestä? Päättäjien pelko metsäteollisuuden karkaamisesta muualle näyttää toteutuvan siitä huolimatta, että puuta pyritään säästämään sitä varten. Metsäteollisuus tähtää mahdollisimman suuriin voittoihin, vähät se välittää kotimaan talouden pelastamisesta. Poliitikoille järjen käyttö ja eettinen toiminta myös energiakysymyksissä olisi suotavaa, vaikka siinä voi muutama ääni jäädä saamatta. Saattaahan sen myötä tulla äänestäjiä yllättäviltä suunnilta.

Huolestuttavia tietoja turvesektorilta kantautuu myös VTT:n tutkijoiden piiristä. VTT:n vaatimukset tutkijoiden vaikenemisesta julkisuudessa turpeen, ydinvoiman ja biopolttonesteiden tutkimuksista ovat pöyristyttäviä. Onko VTT:n pyrkimys olla ulospäin yksituumainen oikea, kun sen seurauksena tutkijat eivät saa kertoa omaa mielipidettään energiapolitiikasta?

Se, että tutkimustuloksista VTT:ssä tiedotetaan eräiden tutkijoiden mukaan valikoivasti ja että linjauksia julkisuudessa esittelevät aina samat henkilöt, herättää epäilyjä tutkimuslaitoksen puolueellisuudesta. Ei kai ole nykyaikaa, että talon erikoistutkija saa työnantajaltaan varoituksen, kun hän arvostele ydinvoimatutkimuksia julkisuudessa ja on vielä vihreiden ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa? Saattaapa hän menettää sen takia työpaikkansa.

Ihmettelen nyt, minkä tiedon perusteella poliitikot tekivät myönteisen päätöksen kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta, kun VTT:n tutkijoilla ei ole menemistä eduskunnan valiokuntiin asiantuntijalausunnon antajaksi ilman työnantajan siunausta.

VTT:n viestintäjohtajan mielestä on ymmärrettävää, että tutkijat saavat yksityishenkilönä antaa lausuntojaan vain työnantajan suostumuksella. Siis sanoa saa vain sitä, mitä työnantaja sallii, vaikka se sotisikin tutkijan saamaa tutkimustulosta tai sen tulkintaa vastaan. Ei taida perustuslaillinen sananvapausoikeus toteutua.

Tästä kaikesta tulee mieleen, että asummekohan sittenkään maailman parhaassa maassa. Mihin voi luottaa ellei tutkimukseen ja tutkijoiden objektiivisuuteen? Kansalaisilla ja päättäjillä on moraalinen oikeus saada tietoa tutkimustuloksista, eikä tutkijoiden valtavaa tietopotentiaalia saa kätkeä harhauttaviin lausuntoihin. VTT:n rahoituksesta tulee valtiolta kolmasosa ja loput ovat yksityisiä maksullisia toimeksiantoja. Kun tutkimusta tehdään tilaustyönä, saattavat tutkimustulokset osoittautua tilaajan kannalta epämiellyttäviksi. VTT:n on parempi pysyä Vapon kanssa sovussa, muuten voi rahan tulo katketa. Onko kyseessä demokratia, jos isoveli valvoo, mitä julkisuuteen sanotaan ja rahalla saa haluamiaan tutkimustuloksia?

Pitäisikö tutkimuslaitoksiin siis luoda jonkinlainen vartijajärjestelmä, isoveli valvomaan isoaveljeä, elleivät laitoksen johto ja ministeriö kykene takaamaan tutkimuksen eettisyyttä? VTT toimii työ- ja elinkeinoministeriön alaisena ja sen päällikkö Pekkarinen sanoo luottavansa tutkimuksen avoimuuteen. Mutta toimivatko ministeriötkin isompien vaikuttajien juoksupoikina?

Ei ole helppo tehtävä kansallisella suo- ja turvestrategiaryhmälläkään, jonka pitää saada lausuntonsa valmiiksi syyskuun loppuun mennessä. Tuskinpa luonnonsuojelijat ja turveteollisuus kovin kauniiseen yhteisymmärrykseen soiden suojelusta ja käytöstä pääsevät. Niiden intressit ovat tasan päinvastaisia. Suomen Luonnonsuojeluliitto haluaisi rauhoittaa vielä ojittamattomat suot turvetuotannolta, mutta turveteollisuus tavoittelee juuri samoja soita. Hallituksen ehdotus turpeen verotuksen lievennyksestä tuo lisää jännitettä työryhmän työskentelyyn. Ei tiedä hyvää tulevaisuutta soille ja vesistöille ja niiden eliöyhteisöille.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


24.8.2010
Kuvien virrassa

Tupa on täynnä puheen solinaa, parvella kuivuvat heinäpaalit tuoksuvat. Kuuma ilma seisoo odottaen. Ovi vedetään kiinni, keskustelun kohina katkeaa, huone pimenee. Musiikki soljuu joen virratessa valkokankaalle. Virtaan yhtyy pienempiä puroja. Vesimassa lipuu kohti merta. Ojat kuljettavat virtaan humusta auki revityistä soista. Liete kerääntyy joen pohjaan, rannat kasvavat umpeen. Pinnan alla elämä hiipuu. Joki tukehtuu. Musiikki vaimenee.

Vuodenajat vaihtuvat. Sataa räntää, joki peittyy jääkannen alle. Valkea maisema leviää joen rannoille. Pitkän pimeän jälkeen nousee aurinko, sulattaa lumet jokeen valumaan. Vesi tahtoisi levitä pelloille, mutta padot kuristavat joen tiukasti uomaan. Astun askeleen taaksepäin, kello rämähtää soimaan, hiki noruu otsalle. Unohdan kovan penkin allani. Dynamiitti pirstoo kallion murskaksi, miehet kuljettavat soraa kottikärryillä, sementti kovettuu. Padon harmaa seinä kohoaa taivaalle, yhä korkeammalle. Kosken kohina vaimenee, vaikenee. Lakkaa. Kuiskaus räjähtää rumpukalvoihin. Tehtaan pillit soivat, turbiinit jyrisevät. Harmaa massa kulkee tehtaan portista sisään, ulos. Kiire kuristaa, katkoo askeleet. Kuumuus tuskastuttaa. Ovi vedetään raolleen, raitista ilmaa virtaa sisään. Hengitys tasaantuu, vaivoin palaan tähän iltaan. Pääskyt sinkoilevat oviaukosta sisään, ulos. Taitavasti ne löytävät oven kapean aukon. Tirskuvat poikasilleen ruokaa tuoden. Katseet seuraavat niiden liitoa, joen virtaamista.

Vauhti kiihtyy. Vene poukkoilee koskessa. Kokka kohoaa kuohun päälle, laskee rysähtäen aallon pohjaan. Mahtaako peränpitäjä nähdä veneen keulan yli joen mutkaa? Pyyhin hikeä kasvoiltani, hengitys takertuu kurkkuun. Käännä peräsintä, käännä! Kivet viilettävät veneen laitoja hipoen. Eivät osu, eivät riko ruuhen pohjaa. Mutta miten käy seuraavan kivikon kohdalla? Kuohut siliävät, vauhti hiipuu, erämaa lepää hiljaisena suvannon reunoilla. Huokaan syvään, olipa se lasku!

Ulkona on lämmin elokuun ilta. Koira haukahtaa häntä kippuralla, kissanpentu nuuhkii kiinnostuneena ilmaa. Iloiset kasvot valaisevat pihamaata. Ihmisryhmät hakeutuvat toistensa luo, vaihdetaan kuuman kesän kokemuksia, puhutaan joesta. Kuljen syrjään muista, astelen joen rantaan. Laskeudun lempeään veteen. Hämärtyy. Vaimea laulu kuuluu virran takaa, sanoja ei erota. Vedän pitkiä vetoja, kuuntelen yötä ja tuulta. Mieli tyhjentyy, vesi huuhtelee päivän hien ja näyn rusennetusta joesta olemattomiin.

Tie vetää vakoa korjuuta odottavan kaurapellon läpi. Turhaan etsin keltaista kuun kehrää. Sen aika ei ole nyt, mutta ehkä ensi kerralla.

Aulikki Piirainen

Kuvat: Jaana Myllymäki

▲Alkuun


26.5.2010
Ei ydinvoimaa, ei fossiilista, ei tuontisähköä?

Hätkähdyttävä otsikko, mutta se voi olla totta v. 2050, jos päättäjämme pyrkivät määrätietoisesti Gaia Consulting Oy –asiantuntijayrityksen raportin suosittamiin energiaratkaisuihin.

Yritys selvitti Suomen WWF:n toimesta, kuinka paljon maamme energiantarpeesta voidaan tuottaa kestävillä ratkaisuilla. Vastaus on, että älyenergian avulla Suomi selviää ilman ydinvoimaa. Älyenergian avulla ei päästä eroon ainoastaan ydinvoimasta, vaan myös fossiilisista polttoaineista ja sähkön tuonnista.

Perusteena visiolle on, että v. 2050 sähköntuotanto vähenee säästöjen takia 67 terawattituntiin. Hallitus taas arvioi kulutuksen olevan 98 TWh teollisuutta kuultuaan. Sähköä tuotettaisiin pelkästään uusiutuvalla energialla, jolloin hiilidioksidipäästötkin vähenisivät 90 prosenttia nykyisestä. Tuulivoimalla energiasta tuotettaisiin 35,3 prosenttia, uusiutuvalla poltolla 38,3 prosenttia, vesivoimalla 22 prosenttia (ei sisällä uutta vesivoimaa, vaan nykyisin jo rakennetun tehostamista) ja aurinkosähköllä 4,4 prosenttia.

Ilma on puhdasta Liimanninkoskella
Ilma on puhdasta Liimanninkoskella

Miten sähkönkäytön vähentäminen onnistuisi? Vastaus on älyenergia eli energiatehokkuus, älykäs energiankäyttö ja uusiutuvat energialähteet. Energiaa käytetään järkevästi ja tuhlaamatta. Tätä vaaditaan myös teollisuuden prosesseilta. Vision mukaan teollisuuden sähkönkulutus putoaa 46 terawattitunnista 28 terawattituntiin. Paperiteollisuuden osuuden odotetaan putoavan eniten eli puoleen nykyisestä, kemianteollisuus putoaa kolmannekseen, mutta muun teollisuuden oletetaan säilyvän lähes ennallaan Suomessa.

Kodinkoneille ja laitteille määrätään energiatehokkuuden minimitasot, rakentamisessa pyritään nollaenergiataloihin, autot liikkuvat sähköllä. Kuluttaja voi rajoittaa älykkäiden sähkömittareiden avulla sähkönkäyttöään kulutushuippujen aikana. Vision mukaan hyödynnetään myös paikalliset sähköntuotantomahdollisuudet, kuten peltobiomassa ja eläinten lanta. Kotitalouksien ja palvelujen sähkönkulutus putoaa 31 terawattitunnista 21 terawattituntiin, lämmityksen 52 terawattitunnista 27 terawattituntiin ja liikenteen 51 terawattitunnista 17 terawattituntiin. Liikenteen osalta muutosta auttaa siirtyminen yhä enemmän kohti joukkoliikenteen käyttöä ja etätyömahdollisuuksia.

Kuitenkin talouskasvun oletetaan olevan 1,5 prosenttia vuodessa ja nousevan kahdenkymmenen vuoden kuluttua kahteen prosenttiin. Talouskasvua tulee juuri mm. energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian mukanaan tuomasta tuotannosta. Energiavallankumous toisi uusia työpaikkoja 50 000 ihmiselle.

Samalla palveluiden osuus nousee 65 prosentista 80 prosenttiin. Poliitikot väittävät, ettemme pärjää toistemme paitoja silittämällä. Totuus kuitenkin on, että teollisuuden osuus tuotetusta arvonlisästä esim. Ranskassa v. 2007 oli vain 14 prosenttia, kun vastaava luku Suomessa oli n. 26 prosenttia. Palveluiden osuus Suomen päävientierissä on vuodesta 2003 vuoteen 2007 noussut 5 000 miljoonasta eurosta 8 000 miljoonaan euroon, joten lähestymme vähitellen muita länsimaita. Vertailuna voisi mainita, että metsäteollisuus, joka kuluttaa 30 prosenttia maamme sähköstä, tuotti v. 2008 vain 2 prosenttia arvonlisästä.

Kesä ja vesi!
Kesä ja vesi!

Miksi poliitikkomme eivät ota tosissaan konsulttifirman tekemää arviota? Päättäjiltämme puuttuu rohkeutta ja avointa mieltä. Ydinvoima on liian helppo keino ratkaista sähköntuotanto-ongelma. Pikkuruisiin tuotantolaitoksiin ja hajautettuun energiantuotantoon turvautuminen kenties tuntuu näpertelyltä. Poliitikkomme ovat liiaksi teollisuuspamppujen ja osakkeenomistajien talutettavissa. Kannattaako teollisuuden investointilupauksiin luottaa? Sähkönhinta ja –saatavuus ei yksin riitä pitämään tuotanto kilpailukykyisenä Suomessa.

Sähköautoihin siirtymisestä Pekkarinen ja Katainen muuten sanoisivat, että töpselistä se sähköautonkin energia otetaan ja jostakin sähkön täytyy töpseliin tulla. Kyllä, mutta oleellista on, että sähkö voidaan tuottaa myös uusiutuvalla energialla. Sähköautolla on joka tapauksessa paljon etuja polttomoottorilla toimivaan autoon verrattuna. Jos polttomoottoriauto kuluttaa polttoainetta 7 l/100 km, jäädään sähkömoottorin energiankulutuksessa polttoaineeksi muutettuna vain kahteen litraan vastaavalla matkalla. Polttomoottorin hyötysuhde on vain neljäsosa sähkömoottorin hyötysuhteesta. Tietenkin sähköautoilussa on ongelmia vielä ratkaisematta, kuten lataamisen järjestäminen, akkujen toimintavarmuus pohjoisissa oloissa, auton toimintasäteen pidentäminen ja hinta, mutta ne ovat varmasti ratkaistavissa, jos niihin tahdotaan panostaa.

Gaia Consulting Oy:n tekemän selvityksen soisi myönteisyydellään herättävän muutkin kuin meidät viherpiipertäjät.

WWF:n älyenergiaraportti

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


7.5.2010
Vihertää

Huomasitte varmaan tiedotusvälineistä muutama viikko sitten maaliliikkeen mainosta muistuttavan ilmoituksen. Kysymyksessä on Kokoomuksen Toivo-kampanjan uusi aluevaltaus Vihreä toivo. Ilmoituksessa pikkulintu visertää sinisen muuttuneen vihreäksi! Meillä taitaa tähän mennessä olla jo kolme vihertävää puoluetta.

Mitä kampanjan Vihreällä on ainakin viisi miljoonaa sävyä -otsikko mahtaa tarkoittaa? Ilmoituksessa on maaliluettelon tapaan kaksikymmentä eri vihreän sävyistä laatikkoa, jotka on numeroitu ja jokaiseen niistä on kirjattu eräänlainen ekoteko. Esimerkiksi numerossa 3400281 lukee ”Ikkunoiden tiivistäminen” tai numerossa 2612841 ”Kaukomaiden sijasta mummolaan lomalle”. Hyviä tavoitteita! Viittaako luku viisi miljoonaa mahdollisesti suomalaisten lukumäärään vai onko tulossa jopa viisi miljoonaa ekotekoehdotusta? Siihen viittaisivat seitsemännumeroiset luvut. Mielenkiinnolla jäin odottamaan jatkoa ehdotuksille, mutta ei niitä ainakaan vielä ole lisää ilmaantunut. Saatan olla kärsimätön. Odotetaan. Mutta kekseliäitä saavat olla, jos kykenevät listaamaan viisi miljoonaa todellista säästöehdotusta.

Kevättulva Isterinkoskella
Kevättulva Isterinkoskella

Vihreällä toivolla on myös kotisivut, joille on kerätty talkootapahtumia eri puolella Suomea. Talkoissa pyritään tekemään ympäristötekoja kuten torin tai rannan siivous. Myös kirjojen kierrätystä ja ongelmajätteiden keräämistä tarjotaan. Hyviä tekoja nekin ovat, mutta aika minimaalisia, jos tarkoitus on hidastaa ilmastonmuutosta, johon sinisen muuttuminen vihreäksi oletettavasti viittaa. Paljon radikaalimpia keinoja tarvitaan.

Vihreät teot ovat kampanjailmoituksen mukaan merkki tekijänsä sivistyneisyydestä, jonka tulisi levitä jokanaisen ja –miehen repertuaariin poliittisesta väristä riippumatta. Ilmoituksen mukaan Kokoomus on aina uskonut ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin väliseen yhteyteen. Talouskasvu on ympäristötekojen edellytys ja vastuullinen markkinatalous on luonnonsuojelijan työkalu.

Ohhoh! Olen päinvastoin ollut huomaavinani, että nimenomaan talouskasvua tavoitteleva yhteiskunta piutpaut välittää luonnon hyvinvoinnista ja säilymisestä. Ympäristöetiikassa, jossa tarkastellaan ihmisen suhdetta luontoon, voidaan löytää kaksi erilaista lähtökohtaa luontosuhteelle: antroposentrinen eli ihmiskeskeinen ja biosentrinen eli luonto- ja elämäkeskeinen. Antroposentrisen näkemyksen mukaan ihminen on kaiken mitta. Francis Baconin mielestä ”koko maailma toimii ihmisen palveluksessa” ja Descartesin tavoitteena oli tehdä ”uuden tieteen avulla itsestämme luonnon herroja”. Äärimmilleen ajattelussaan menee markkinatalouden filosofi Thomas Hobbes sanoessaan, että ”jatkuva menestyminen on se, mitä ihmiset katsovat onnellisuudeksi tässä elämässä”. Onnistuminen on sitä, että ihminen saa asioita, joita hän haluaa. Luonto nähdään markkinataloudellisena hyödykkeenä. Äärimmäisin antroposofinen ajattelija eli utilisti pitää luontoa vain suurena energia- ja raaka-ainevarastona. Ihmisellä on rajoittamaton oikeus käyttää luontoa tuotantotoiminnan välineenä. Keskeinen tavoite on auttaa yhteiskuntaa ja sen jäseniä kartuttamaan varallisuuttaan ja lisäämään jatkuvasti käytettävissä olevien hyödykkeiden määrää. Antroposentrismin määrittely ja jonkin puolueen poliittinen ohjelma saattavat hiukan muistuttaa toisiaan.

Hiukan jo vihertää
Hiukan jo vihertää

Mitä antroposentrisesta asennoitumisesta on luonnolle seurannut? Nopeasti lisääntyvää sukupuuttoihin kuolemista. Viime vuosituhannen lopulla vauhti oli jo viisi lajia tunnissa. Sukupuutot kääntyvät ihmisen hyvinvointia vastaan, koska luonnon monimuotoisuus lisää monimuotoisuutta ja siten lajeja, joista ihminen voi hyötyä. Koska ihminen sijaitsee ravintoketjun loppupäässä, sukupuutot voivat jopa uhata ihmisen omaa olemassaoloa.

Onko Vihreillä Toivotalkoilla tavoitteena häivyttää Kokoomuksen ydinvoimamyönteisyyttä? Puolueen puheenjohtajan hehkutus ”kotimaisesta, täysin päästöttömästä ydinvoimasta, joka vie meidät päästöttömään Suomeen” vaikuttaa yksipuoliselta näkökulmalta. Käsitteeseen päästötön sisältyvät ilmeisesti vain hiilidioksidipäästöt. Miten on muiden, kuten radioaktiivisten päästöjen laita? Ihmisen luoma tekniikka ei koskaan ole täysin toimintavarmaa. Virheitä sattuu, vaikka kuinka olisi huolellinen. Mitä ovat päästöt silloin ja mitkä niiden seuraukset? Tsernobylin yli kahdenkymmenen vuoden takaisen ydinvoimalaonnettomuuden radioaktiivisesta laskeumasta kärsitään vieläkin. Pystytäänkö kallioon kätkettävälle ydinjätteelle takaamaan päästöttömyys? Entäpä kotimaisuus? Ilmeisesti Katainen tarkoittaa, että tavoitteena on kotimaisuus myös raaka-aineen suhteen eli louhia uraania Suomessa. En voi uskoa, että nuori, koulutettu ja vaikutusvaltainen Katainen ajattelee noin yksinkertaisesti. Ei kai hän aliarvioi äänestäjien ajattelukykyä ja pidä kansaa tyhmänä? Vai onko lausunto luettavissa samaan kategoriaan kuin taannoinen Pekkarisen tsoukki!

Kunhan ei Kataisen hurmio ”Sammosta, joka tuo vaurautta, työtä, verotuloja ja hyvinvointia” muutu osin päälaelleen. Vauraus muuttuu vaaraksi ja työ ydinvoimalan tuhojen korjausyritykseksi tai loputtomaksi rakennustyömaaksi, kuten Olkiluoto 3:ssa näyttää käyvän. Verotuloja tietää myös mahdollinen ydinvoimalaonnettomuus. Sen maksaminen jää veronmaksajien kontolle, kun mikään vakuutusyhtiö ei ota niin järjetöntä riskiä. Päättäjät ovat vakavasti valitellen todenneet, etteivät he ydinvoimaa rakasta ja ydinvoimaloita halaile, mutta kun se on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


23.4.2010
Hallituksen ydinvoimaluvat paha pettymys

Tänä aamuna kevään kytenyt pelko varmistui: hallitus esittää lupaa kahdelle ydinvoimalalle. Teollisuus ja kokoomus kiittävät, totta kai. Katainen lähetti reteät terveiset asiasta päättävälle ministerille: Kiitos Mauri! Ympäristöjärjestöt Greenpeace ja WWF moittivat ja syyttävät, että päätöksellä hallitus tekee Suomesta ydinjätteen tuottajan, joka vie sähköä ja pitää jätteet itsellään.

Auringonlasku (Kristiinankaupunki)
Auringonlasku (Kristiinankaupunki)

Yllättävän vahvasti reagoivat myös keskustan nuorisojärjestöt. Ne vaativat jopa Pekkarisen eroa. Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen kuvailee tehtyä päätöstä surulliseksi ja oloaan pettyneeksi. Hänen mielestään Pekkarinen on langennut kokoomuksen ansaan. Ministeri on aiemmin puhunut nollan tai yhden ydinvoimalan tarpeesta ja nyt hän ehdottaakin kahta. Kurvisen mukaan lisäydinvoimaa ei olisi tarvittu, koska juuri hyväksytty uusiutuvan energian paketti vastaa kolmea ydinvoimalaa. Nyt uutta ydinvoimaa rakennetaan saman verran kuin Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat atomivoimalat tuottavat. Kurvisen mielestä energiatehokkuuden lisäämiselle saa heittää hyvästit. Nyt tehdyllä päätöksellä sidotaan tulevien päättäjien kädet eivätkä he pysty siten vaikuttamaan murroksessa olevaan energia-alaan. Nuorten mielestä nykyiset päättäjät eivät uskalla katsoa rohkeasti tulevaisuuteen.

Monen mielestä juuri hyväksytty risupaketti onkin silmänlumetta. Vastaavista uusiutuvan energian tavoitteista oli päätetty jo edellisen ydinvoimaluvan myöntämisen yhteydessä, mutta ne eivät ole toteutuneet. Uusiutuva energia toisi suomalaisille töitä, ei suinkaan ydinvoiman rakentaminen. Sehän on todistettu Olkiluoto 3:n työmaalla.

Eniten minua ihmetyttää nyt tehdyssä päätöksessä vastuuttomuus ydinjäteongelman suhteen. Fennovoima sai luvan, vaikka sillä ei ole vielä tietoa, mihin se jätteensä kippaa. Tosin Pekkarinen edellyttää, että yhtiö selvittää jäteongelman kuuden vuoden kuluessa. Jos ja kun Fennovoiman jätteille löytyy paikka, tuodaanko sinne varastoitavaksi ydinjätettä myös ulkomailta? Omistaahan saksalainen energiayhtiö E.ON 34 % Fennovoimasta.

Fennovoima sai hallituksen luottamuksen ja siten toinen uusista ydinvoimaloista tullaan rakentamaan Pohjois-Suomeen. Jos uusi laitos tai laitoksia on pakko rakentaa, olisi ne ollut järkevämpi sijoittaa entisten yhteyteen. Siellä on infrastruktuuri valmiina ja merikin jo ennestään lämmitetty. Hirvittää, että Karsikko tai Hanhikivi myllätään ja luonto tuhotaan kaikella sillä, mitä massiivinen rakennustyö ja laitoksen toiminta tuo muassaan.

Mutta päätöksellehän ei ole vielä sinettiä lyöty. Viime kädessä eduskunta antaa luvan tai luvat. Vielä voimme toimia ja toivoa, vaikka en kovin luotakaan kansanedustajien vastuullisuuteen tässä asiassa. Alkuviikolla kansanedustajilta kysyttiin kantaa ydinvoiman lisärakentamiseen. Vastanneista 55 % oli lisärakentamisen kannalla ja vastustajia oli 25 %. Kantaansa ei osannut tai halunnut vielä sanoa 19 %. Kyselyyn vastasi 185 edustajaa. Kansanedustajien mielipide ydinvoiman lisärakentamisesta ei vastaa äänestäjien mielipidettä. Taloustutkimuksen maaliskuun lopussa tekemän kyselyn mukaan 51 % vastanneista oli sitä mieltä, että Olkiluoto 3:n jälkeen ei tule rakentaa uutta ydinvoimalaa. Lisärakentamisen kannalla oli 34 % vastanneista. Kantaansa ei ilmaissut 14 % vastanneista.

Kansanedustajien tulee nyt kuunnella valitsijoitaan eikä teollisuuden lobbaajia. Jos haluat kertoa Oulun läänin kansanedustajille, miksi et halua lisäydinvoimaa, niin klikkaa alla olevaa linkkiä ja kerro mielipiteesi.

Lähetä viesti kätevästi osoitteesta:
https://spreadsheets.google.com/viewform?formkey=dFgxWFdpX2UyX0tDMGdrXzhHSGthcUE6MA

(Jos et pysty klikkaamaan linkkiä, kopioi se selaimesi osoitekenttään.)

Aulikki Piirainen

▲Alkuun


Uudemmat blogikirjoitukset ►