New Page 1
UUTISET

UUTISET

7.5.2015
Vesistön varrelta
Otsikot

19.12.2014
Muilta virroilta
Otsikot

19.12.2014
Lohisivu
Otsikot

15.12.2014
Energiasivu
Otsikot

16.12.2014
Saksittua
Otsikot

Saksittua

Mikäli kotiseutusi sanomalehden yleisöpalstalla on vesistöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka haluaisit nähdä sivuillamme, voit lähettää skannatun jutun osoitteeseen vene(at)oulujoenreitti.fi tai lehdestä leikatun jutun osoitteeseen Oulujoen reitti ry, c/o Heikki Haverinen, Hiidentie 4 A 3, 90550 OULU. Muista laittaa mukaan lehden nimi ja päivämäärä!


Onko saimaannorpalla vielä toivoa? (30.12.2010)

Vuosi 2010 on ollut saimaannorpan suojelutyön kannalta tärkeä vuosi. Saimaannorppien lukumäärä oli laskenut jo neljän vuoden ajan. Tehokkaamman suojelun tarve tunnustettiin, mutta keinot puhuttivat. Lue lisää...

17.12.2010 Suomen luonnonsuojeluliitto, Kolumni / Kaarina Tiainen

▲Alkuun


Vapo maalannut jo pitkään mustaa valkoiseksi (21.12.2010)

Antti Halkka kirjoitti Vapon lonkeroista numerossa 7/2010. Suomi haluaa lisätä turpeen energiakäyttöä ja vähentää paljon ympäristöystävällisemmän maakaasun käyttöä. Samaan aikaan Saksa laajentaa maakaasun käyttöä Itämeren kaasuputken kautta ja Vikingin uudet laivat suunnitellaan maakaasulla kulkeviksi.

Vuosien varrella on käynyt selväksi, että Vapo johtaa Suomen hallituksia eikä päinvastoin. Aikanaan soidensuojelun perusohjelmia laadittaessa kompromissit soiden suojelun ja turvetuotannon välillä tehtiin Vapon kanssa, ei ministeriöiden kesken eikä seutukaavaliitoissa, jotka vastasivat suojelualueista kaavoituksessa.

Vuosituhannen vaihteessa Vapon edustajat tulivat Raimo Sopon johdolla Brysseliin pitämään EU:lle luentoja siitä, että turve on uusiutuvia luonnonvara. Komission hollantilainen konsultti joutui erikseen kumoamaan Vapon väitteet omilla tutkimuksillaan.

Samaan aikaan työpöydälleni EU:n ympäristöpääosastossa tuli Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin hätähuuto siitä, että Vapo ottaa käyttöönsä muuttohaukkojen pesimäsoita, ja että Suomi ei aio estää tällaista lintudirektiivin vastaista toimintaa.

Nettisivuillaan Vapo kertoo, että kestävän käytön avulla saavutetaan suoluonnon suotuisa suojelutaso. Suo- ja turvemaiden kestävä käyttö on kuitenkin linjassa kansainvälisten sopimusten ja kansallisten säännösten kanssa.

Hyvinkään Kurkisuolle Vapo on pitkään suunnitellut turvetuotantoa. Se väittää että Kurkisuo on suureksi osaksi metsäojitettua aluetta. Todellisuudessa Kurkisuo on vain reunoiltaan kauan sitten ojitettu, keskiosiltaan täysin luonnontilainen keidassuo, jossa pesii kapustarinta ja jossa on tavattu vielä kesäaikaan metsähanhi — erinomaisia indikaattoreita suon luonnontilaisuudesta.

Uudenmaan ympäristökeskus on katsonut että yhtiön tekemä YVA ei täytä lainsäädännön minimivaatimuksia muun muassa siksi, että luontosetvitykset ovat puutteelliset.

Samanlainen, joskin pienempi tapaus on Ylämaan Monnonsuo, ja Viroonkin Vapo on levittäytynyt. Pohjois-Virossa se on hankkinut omistukseensa viimeisiä soita, joilla riekko vielä pesii.

Vapo varmistaa päättäjät puolelleen kertomalla nettisivuillaan ympäristöhallinnon tavoitteet. Niillä ei ole mitään yhteyttä siihen, mitä kentällä tapahtuu.

Viimeinen tapaamiseni Turveteollisuuden kanssa ennen eläkkeelle jäämistäni tapahtui Ugandassa, Ramsar-suojelusopimuksen kokouksessa vuonna 2006.

Turveteollisuus ry:n toimitusjohtaja Jaakko Silpola oli järjestänyt näyttävän lounastapahtuman ja värvännyt afrikkalaisen tanssiryhmän markkinoimaan viestiä siitä, että Ramsay-alueiden käyttäminen turvetuotantoon on viisasta kosteikkojen käyttämistä.

Seppo Vuolanto, ympäristöneuvos
Helsinki

10/2010 Suomen Luonto, Lukijakirjeet

▲Alkuun


Soiden puolesta (9.12.2010)

Suomi on suomaa. Meillä on pinta-alaan nähden enemmän soita kuin missään muussa maailman valtiossa eli lähes kolmannes maamme pinta-alasta. Valitettavasti monien suomalaisten suhtautuminen suoluontoon on kuitenkin perinteisesti ollut vääristynyttä. Soistamme on kirjoitettu ja puhuttu pelonsekaiseen tai vihamieliseen sävyyn. Soita saatetaan pitää hallan pesinä, niihin on voinut upota ja hukkua, ne ovat hävittäneet metsiä. Vielä nykyäänkin puheessa rämettyminen merkitsee rappeutumista. Vanhan suovihan taustalla saattaa piillä kansanrunojen kertomukset suohon upottamisesta. Joka tapauksessa suon arvokkaiden ominaisuuksien toteaminen ja tunnustaminen on tapahtunut hitaasti. Lue lisää...

5.12.2010 Kaleva, Pohjoisen Ääni / Veikko Ervasti

▲Alkuun


Rantakivet limottuvat (7.12.2010)

Kitkajärven rantakivien limoittumiseen ja näkösyvyyden heikkenemiseen vaikuttavat useat tekijät. Varsin vähän on tuotu esille vuosien takaisten, virheellisesti ja edesvastuuttomasti tehtyjen metsä- ja suo-ojitusten vaikutuksia kyseiseen asiaan.

Kitkajärveen laskee noin 20 jokea ja useita puroja. Metsäojitusten seurauksena joki- ja purosuissa on paikoin jopa kahden metrin paksuudelta ja 400-500 metrin pituudelta ojitusvesien mukanaan tuomaa rutaa. Esimerkiksi Ylä-Kitkaan laskevan Elijoen suupuolelta poistettiin kaivinkoneilla suuret määrät rutaa, jotta jokeen olisi pääsy veneillä ja myös kalojen nousu olisi mahdollista.

Voisivatko metsäalan ympäristövastaavat kertoa, paljonko rudan mukana on kulkeutunut järveen veden rehevöitymistä lisäävää typpeä ja fosforia, joita metsiin on vuosikymmenien aikana kylvetty?

Entä mikä yhteys leijuvalla rudalla on näkösyvyyden pienenemiseen kahdeksasta metristä noin kahteen metriin? Entä onko metsäojista tulevalla rudalla yhteyttä rantakivien limoittumiseen? Vieläkö metsälannoitusta jatketaan?

Antero Allas, Oulu

1.12.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Turvetuotanto pilasi kotiveteni (7.12.2010)

Viime aikoina on otettu voimakkaasti kantaa turvetuotannon epäedullisista ympäristövaikutuksista. Aihetta on käsitelty laajasti niin lehdissä kuin televisiossakin.

Turvetuotantoa ja sen ekologisuutta puolustaa turpeen tuottaja ja vastustaa yleensä tavallinen kansalainen, joka päivittäin seuraa turvetuotannon haitallisia vaikutuksia asuinympäristössään.

Syntymäkotini sijaitsee luonnonkauniin Korpijoen varrella kosken rannalla. Korpijoki laskee Siuruanjokeen noin parin kilometrin päässä kodistani.

Itse olen asunut muualla kymmeniä vuosia, mutta kesäasukkaana joutunut seuraamaan kotijokeni tuhoutumista.

Kun turvetuotanto vuosia sitten alkoi läheisillä soilla, alkoi joen vesi tummua ja saostua. Kotikoskeni kivet peittyivät vihreästä limasta ja alkoivat kasvaa pitkää "pukinpartaa", jota ei saa repimälläkään irti kivistä. Joen vedestä tuli käyttökelvotonta kaikin tavoin.

Aiemmin joen vettä käytettiin sauna-, pyykki- ja tiskivetenä. Ja lapsuudessani, kun kaivot joskus talvella kuivuivat, jokivettä käytettiin myös ruuanlaittoon ja juomavetenä.

Kotikoskeni alajuoksulla on hiekkasärkkä, jossa me lähitalojen lapset kävimme kesäisin uimassa. Nyt joki on kasvanut umpeen tämän särkän kohdalta. Veneellä siitä pääsee vain tulva-aikoina. Särkkään alkoi kerääntyä suomutaa turvetuotannon käynnistyttyä ja vähitellen kasvillisuus on lisääntynyt ja lisääntynyt ja pajukko valtaa jokea.

Miten tämä kaikki vaikuttaa joen kalakantaan? Ennen joesta saatiin runsaasti kalaa, nykyisin on harvinaista, jos onnistuu saamaan hauen kesässä.

Kenelle kuuluu vastuu joen saattamisesta alkuperäiseen kuntoonsa, esimerkiksi joen ruoppaamisesta niin, että vesi voisi virrata vapaasti ja venereitti saataisiin takaisin?

Turvetuotannon seurauksena turverekat ovat pilanneet kylätien. Tielle aiheuttamiaan tuhoja turpeentuottaja korjaa osittain vain silloin, kun rekka juuttuu tiessä oleviin kuoppiin kiinni.

Joen varrella asuva pieni ihminen on kovin avuton tämän luonnon tuhoutumisen edessä. Mistä apu? Lähestyvistä vaaleistako?

Marjatta Hirvonen, Tampere

29.11.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Viinivaaran perustelut eivät vakuuta (3.12.2010)

Oulujoki on ollut oululaisille ja myös kainuulaisille erittäin tärkeä elämänvirta. Muinoin se on ollut lohijokena ruoka-aitta, kulku- ja kauppareitti merelle ja maailmalle.

Terva oli tärkeä kauppatavara. Siitä saivat elantoa niin Kainuun tervanpolttajat kuin Oulun kauppiaatkin. Sitten se valjastettiin energian tuotantoon ja sitä käytetään edelleenkin oululaisten juomavetenä, tosin kemiallisin keinoin puhdistettuna. Miksi sitä ei voi juoda sellaisenaan?

Voimalaitokset hidastavat sen virtaamaa, Oulujärven ja myös siihen laskevien jokivarsien asutus ja maatalous kuormittavat sitä.

Myös metsätaloudella on ojituksien kautta oma osuutensa. Suot ovat luonnon omia vesivarastoja ja suodattimia. Niitäkin on kasvavassa määrin otettu energian tuotantoon.

Kaikki nämä sinänsä tärkeättoimet huonontavat veden laatua. Soiden kuivattaminen ja metsähakkuut laskevat myös pohjavettä.

Nyt meille oululaisille esitetään, että veden puhdistamiseen käytetään liikaa kemikaaleja ja se ei voi jatkua. Asia halutaan korjata ottamalla juomavesi Viinivaaran pohjavedestä.

Toisena perusteena Viinivaaralle mainitaan turvallisuus. Jos tapahtuu jokin veden laatua huonontava onnettomuus, oululaiset jää ilman juomavettä.

Perustelu on vähän samanlainen kuin, että kadulla kulkijoille määrättäisiin kypäräpakko, sillä eihän sitä koskaan tiedä, jos rakennuksesta tipahtaa tiiliskivi päähän.

Onko meidän pakko joka saumassa puuttua luonnon omaan ja tehokkaaseen järjestelmään. Mitä tapahtuisi esimerkiksi Naturakohteelle nimeltä Kiiminkijoki?

Kymmenen, kaksikymmentä vuotta sitten, kun metsien hakkuut ja ojitukset sekä soiden kuivatukset alkoivat kasvaa suuriin mittoihin, Kiiminkijoen vesi oli niin humuspitoista, että katiskasta ei nähnyt läpi sen oltua päivän joessa.

Nyt vesi on puhdistunut huomattavasti ja kalakannat ovat elpyneet. Turvavyöhykkeet ovat nähtävästi toimineet. Jos nyt Viinivaaran pohjaveden virtausta Kiiminkijokeen heikennetään johtamalla sitä suuri määrä Oulun vesijohtoverkostoon, huononnetaan jälleen joen veden laatua.

Pitääkö meidän aina lyhytnäköisesti mennä sieltä missä aita on matalin? Kovin on lyhytnäköistä virkamiesten ja kunnallispolitiikkojen ajatusmaailma.

Eikö meidän pitäisi kovemmalla kädellä puuttua niihin tekijöihin, jotka huonontavat Oulujoen veden laatua. Olisi tartuttava tehokkaammin ongelmia aiheuttaneisiin syihin.

Monilla alueilla Oulussa vesijohtoverkosto on pahoin rapistunut ja vedessä on ruostetta, joten on sääli laskea verkostoon lähdevettä.

Suurin osa vedestä käytetään suihkussa, wc:n huuhtelussa, pesukoneissa, erilaisissa tuotantoprosesseissa ja vain pieni osa juomavetenä ja ruoan valmistuksessa.

On tosiaankin kumma, että teknologiakaupunki Oulussa ei osata hakea muuta ratkaisua kuin jatkaa vuosikymmeniä jatkunutta luonnon oman, tuhansien vuosien aikana kehittyneen järjestelmän tuhoamista. Juodaanhan Helsingissäkin järvivettä, tosin tunnelin kautta Päijänteestä tuotua. Meillä on alun perin luonnon luoma uoma Oulujärvestä, käytetään sitä.

Kimmo Puusti, Oulu

28.11.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Turpeesta luopuminen on välttämätöntä (3.12.2010)

Pohjois-Pohjanmaan energiatoimiston bioenergianeuvoja Veijo Leiviskä kirjoitti (Kalevan alakerta 31.10.), että maakunnan metsäenergiavarat eivät riitä korvaamaan turvetta.

Lähtökohtana tuntui olevan puunkäytön tämänhetkinen rakenne, joka voi kuitenkin lähivuosikymmeninä paljonkin muuttua.

Kirjoituksen henki tuntuikin enemmän vakuuttelevan, että turpeenpoltto on välttämätöntä riippumatta sen ilmasto-, vesistö- ja luontovaikutuksista.

Tässä on tilaa käsitellä vain turpeenkäytön ilmastovaikutusta. Sitä ei määrittele minkään parlamentin poliittinen äänestystulos vaan kansainvälinen tiedepaneeli lPCC.

Pohjois-Pohjanmaalta raportoidaan vuosittain turpeenpolton, soiden ojitusten ja viljelyn hiilidioksidipäästöinä noin 5,3 miljoonaa tonnia, josta turpeenpolton osuus on yli puolet. Määrä on selvästi suurempi kuin Rautaruukin päästöt.

Pohjois-Pohjanmaan asukaskohtainen päästömäärä, 13,5 tonnia, onkin lyömätön Suomen ennätys. Kipein kohta turpeeseen uskovalle Pohjois-Pohjanmaalle on hiilidioksidipäästöjen merkittävä, nopea ja välttämätön leikkaustarve. Keinot siihen ovat olemassa: turpeen polton korvaaminen uusiutuvilla sekä heikosti kannattavien metsäojitusalueiden ennallistaminen.

Päästövähennyksiä etsittäessä asetetaan hiilen talteenotolle varsin suuria odotuksia. Sen vaikuttavuutta heikentää se, että keino ei sovellu maaperäpäästöjen leikkaamiseen.

Hiilen talteenottoprosessi alentaa polttolaitosten hyötysuhdetta ja talteenotolla on myös moninaisia ympäristövaikutuksia. Tällä hetkellä hiilidioksidin talteenotto ei etenekään taloudellisten ja ympäristöllisten vaikutustensa takia.

Teknologista edistymistä ei kannata jäädä odottamaan. Maakunnan pitkäjänteisessä suunnittelussa on järkevää aloittaa määrätietoinen turpeen ja turvemaiden hiilivuodon tukkiminen välittömästi.

Meneillään oleva maakuntakaavan päivitys, jonka pääteemana on osuvasti energia, on tilaisuus tarttua asiaan.

Jos hiilidioksidin talteenotto joskus tulee suuremmassa mitassa mahdolliseksi, sitä voidaan käyttää uusiutuvia polttoaineita käyttävissä voimaloissa, jolloin on ehkä mahdollista päästä jopa hiilineutraaliin maakuntaan.

Metsähakkeen käytön koko naistarve on myös syytä tarkastella koko Perämeren pohjukan alueella. Metsäbiomassalle on enenevässä määrin ottajia. Alueelle kaavaillaan muun muassa kahta biodiesellaitosta, joista Kemiin suunniteltu Metsäliiton ja Vapon hanke on jo ympäristövaikutusten arviointivaiheessa. Kahdelle suurelle liikennepolttoainetehtaalle tuskin on tilaa. Koko valtakunnassa tavoitteena on 3-4 suurta, pääasiassa puuta käyttävää dieselpolttoaineen valmistuslaitosta.

Ei ole realismia olettaa, että peräti kaksi niistä rakennettaisiin samalle raaka-aineen hankinta-alueelle, jossa jo ennestään on paljon puuta käyttävää teollisuutta. Liikennepolttoaineiden valmistus saattaa rnyös tuottaa enemmän ilmastohaittaa kuin hyötyä.

Pohjois-Pohjanmaan lisääntyvä metsäbiomassan käyttö on järkevintä suunnata turpeen käytön korvaamiseen nykyisissä energiantuotantolaitoksissa.

Mauri Huhtala, varapuheenjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry

16.11.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Uraanikaivosten vaikutus terveyteen, kokemuksia Kanadasta osa II (25.11.2010)

(Kaksiosainen artikkeli uraanikaivosten vaikutuksesta terveyteen. Lue myös osa I.)

Halkeilleessa graniittiperuskalliossa, kuten on laita joissakin Ontarion uraaniesiintymissä, monet vesisuonet kohtaavat ja saastuminen leviää näin nopeasti laajalle alueelle. Juomaveden uraani on turvarajan 0,02 mg/l ylittäessään myrkyllinen ensisijaisesti munuaisille, erityisesti niiden proksimaalitubuluksille.

USA:n ATDSR-laitoksen v. 1999 tutkimuksen mukaan uraani voi myös vaikuttaa haitallisesti hedelmällisyyteen, sikiön kasvuun ja synnytyksen jälkeiseen eloonjäämiseen. Se voi aiheuttaa epämuodostumia sikiöissä ja saattaa myös liittyä sukuelinten syöpiin. Elimistössä uraani kertyy luuhun ja voi siksi häiritä osteoblastien toimintaa, mahdollisesti lisäten luusyövän ja osteoporoosin vaaraa (Craft et al J. Toxicol. Environ. Health, Part B, 2004, 7, 297-317).

Uraanikaivoksen ollessa toiminnassa pölyn hallinta ja uraanin rikastuslietteen tuottaminen saastuttaa suuria vesimääriä, joista sitten täytyy päässä eroon. Jäteliejualtaista voi tulla saasteita maaperään ja pohjaveteen, ja altaat voivat myös murtua päästäen massiivisia määriä radioaktiivista ainesta paikallisiin vesistöihin.

Käytöstä poistetun Elliot Laken kaivoksen jätekasat oli radon-päästöjen estämiseksi peitetty vedellä, mikä on tavallinen toimenpide. Viimeaikainen kuivuus on osoittanut, että jo 15 vuoden kuluessa tämäkin tuhanneksi vuodeksi suunniteltu turvajärjestelmä on alkanut pettää. Elliot Laken alueelle on varastoitu yli 100 miljoonaa tonnia uraanin louhosjätettä (Canadian Institute for Radiation Safety-järjestön CAIRS).

Kuivat uraanin louhintajätekasat ovat alttiina tuuli- ja vesieroosiolle. Puiden juuret ja kasvit ottavat tätä radioaktiivista ainesta sitä usein myös rikastaen. Useat eliöt, kuten linnut, hyönteiset, hiiret, kauriit jne. taas syövät näitä levittäen sitten radioktiivisia jätteitä ulosteissaan ja lopulta raatojensakin kautta. Juuristosta radon kulkeutuu myös kasvien lehtiin ja sitä kautta ilmaan.

Ontariossa lähellä Bancroftia ja Haliburtonia on noin 5 miljoonaa tonnia uraanikaivosjätteitä. Suuri osa tästä tulee ennen vuotta 1977 lopetetuista kaivoksista eikä siten kuulu sen paremmin liittovaltion kuin osavaltionkaan hallinnon piiriin.

Vuonna 1977 uraanikaivoksista tuli liittovaltion hallinnon alaisia. Sen jälkeen liitto- ja osavaltioviranomaiset ovat juuttuneet oikeudelliseen kiistaan näistä vanhoista kaivosjätteistä. CAIRSin mukaan tästä on seurannut, että monista kaivosjätepaikoista ei ole rittävällä tavalla huolehdittu, niin että ne olisivat tulleet turvallisiksi.

Tonneittain radioaktiivista kiveä makaa siellä täällä ilman suojaa valuttaen saastuttavia aineita ja päästäen radonkaasua, tuulenkin vielä kuljettaessa pölyä. Myös suoja-aidat ja varoitusmerkinnät rappeutuvat ja aluetta käytetään yhä enemmän metsästykseen, retkeilyyn ja virkistykseen. On mahdollista, että merkitsemättömiltä alueilta maa-ainesta otetaan täyteaineeksi rakennustyömaille.

Millaisen riskin nämä kaivosjätteet muodostavat?

CAIRSin tutkimuksen mukaan henkilö, joka kävelee päivittäin tunnin tyypillisen jätekasan päällä, saa vuositasolla gammasäteilyä keskimäärin 0.73 mSv, tämä lisänä saamaamme keskimääräiseen noin 1.0 mSv/v gammataustasäteilyyn. On syytä huomata, että henkilön säteilyaltistuksen kaksinkertaistus yleensä kaksinkertaistaa hänen syöpäriskinsä, lisäksi kaivosjätealueen lähellä hän altistuu tavallista korkeimmille radonpitoisuuksille.

Jos talo rakennettaisiin kaivosjätteen päälle tai jos merkittäviä määriä radioaktiivista täytemaata käytettäisiin talon lähellä tai sekoitettaisiin talon betonivaluihin ja henkilö tai perhe viettäisi päivittäin 8 - 24 tuntia talossaan, heidän säteilyannoksensa saattaisi hyvin ylittää yleisesti suositellun taustasäteilyn vuosittaisylärajan 1,0 mSv. (Edelläesitetyn arvion mukaisesti henkilön vuosittainen säteilyannos voisi olla jopa 0.73mSvx24 = 17.52 mSv).

Saastuneen aineksen käyttö rakennusmateriaalina on ollut ongelma Bancroftin seudun lisäksi myös Elliot Lakessa sekä Port Hopessa, jossa on erittäin radioaktiivisia materiaaleja käsittelevä uraanin konvertointilaitos, ja samoin on laita USA:ssa alueella, jossa on aikoinaan ollut intensiivistä uraanikaivostoimintaa.

Cathy Vakil
professori, Department of Family Medicine Queen's University Kingston, Ontario

Linda Harvey
perhelääkäri, Ontario

17.11.2010 Koillissanomat, Lukijalta (osa 2/2)

▲Alkuun


Julkilausuma Kajaaninjoen siltahankkeesta (24.11.2010)

Kajaaninjoen yli Kruununpuodinmäeltä Teppanaan suunnitellun sillan on esitetty ratkaisevan Kajaanin ydinkeskustan liikenneongelmat. Tavoitteena on saada autoliikenne pois Linnansillalta, mikä on toivottavaa turvallisuuden kannalta. Lue lisää (sivu 8)...

20. - 21.11.2010 Koti-Kajaani, Lukijan Palsta

▲Alkuun


Kollaja paljastaa korulauseet (24.11.2010)

Ei vuotta ilman Kollaja-hakemusta, sanoo vanha Pohjolan voiman (PVO) sananlasku. Yhtiö ei petä tänäkään vuonna, sillä kymmeneen kertaan kuopattu tekoallasmörkö nousee taas esiin ennen vaaleja. Yhtiö näet "tutkii mahdollisuutta muuttaa Kollajan tekoallassuunnitelmia niin, etteivät ne vaaranna natura-arvoja".

PVO halusi tähän "selvitystyöhön" savuverhoksi kokonaisen työryhmän, johon pyydetyt jäsenet, Metsähallitus, Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus ja ilmeisesti Pudasjärven kunta, kuitenkin kieltäytyivät alkamasta aisankannattajiksi. Siitä heille hatunnosto!

Nyt yhtiö työskentelee yksin, leikkien, että sen puuhastelulla olisi virallisempikin status. PVO:n tavoitteena on pestä musta taas valkoiseksi ennen eduskuntavaaleja, jotta Iijoen ainutlaatuisen keskiosan tuhoaminen 40 kilometrin matkalta saataisiin hallitusneuvotteluihin.

Kiinnostavaa on katsoa, miten eduskuntapuolueet suhtautuvat tähän, kun vaalituet syynätään entistä tarkemmin. Kaikki puolueet suitsuttavat ympäristöystävällisyyttään, mutta pidän suhtautumista Kollajaan ja Vuotokseen hyvänä mittarina korulauseiden todellisuudesta.

Keskusta on perinteisesti kannattanut jokiluonnon tuhoamista voimatalouden eduksi. Tämä on ihmeellistä, sillä maalla asuvat keskustan kannattajat kärsivät siitä kaikkein eniten. Kollajaneuvottelut osoittavat, onko esimerkiksi Kimmo Tiilikaisella, Antti Kaikkosella tai ehkä luomuviljelijä Timo Kaunistolla mitään uutta sanottavaa puolueensa luonnonsuojelulinjaan.

Vielä enemmän kannattaa ihmetellä kokoomuksen kantoja. Puolueen kannattajat kun löytyvät suurelta osin koulutetuista ammattilaisista, jotka nauttivat tutkimusten mukaan eniten luonnon virkistyskäyttöpalveluista, luonnonsuojelualueista, marjastuksesta tai vaikkapa perhokalastuksesta. Silti Pertti Salolainen on jäänyt puolueen sisällä luonnon puolustamisessa yhä enemmän yksin.

Vihreissäkin on luonnosta vähät välittävä metropolisiipensä, eikä perussuomalaisten kannoista luontoasioissa ota ennalta selvää hukkakaan. Vasemmistopuolueissa on omat änkyränsä.

Kollaja-kiista on nostanut esiin myös ympäristöhallinnon romuttamisen. Jos nyt nähtyä linjaa vielä jatketaan seuraavassa hallituksessa, ei PVO:n tarvitse enää anella ympäristöhallintoa siunaamaan hankkeitaan.

Itsenäisiä ympäristövirkamiehiä ja päätöksentekoa ei näet enää ole.

Äänestä siis seuraavissa vaaleissa oikein puolueesta riippumatta ja vaadi ehdokkaalta kanta suomalaisen virtavesiluonnon elvyttämiseen! Vastaus kertoo ehdokkaasta paljon.

19.11.2010 Suomen Luonto / Ismo Tuormaa

▲Alkuun


Uraanikaivosten vaikutus terveyteen, kokemuksia Kanadasta osa I (18.11.2010)

(Kaksiosainen artikkeli uraanikaivosten vaikutuksesta terveyteen.)

Suomessa on nyt ajankohtaista keskustelu uraanikaivoksista. Kanadalla on niistä pitkä kokemus. Olemme lääkäreinä seuranneet kaivosten terveysvaikutuksia ja haluamme tarjota kokemuksemme suomalaisten käyttöön - varsinkin, kun pohjoiset elinolosuhteemme, graniitti peruskalliomme ja kaivostoiminnassa aktiiviset monikansalliset yhtiöt ovat yhteisiä Suomelle ja Kanadalle.

Uraanikaivokset ovat välttämätön osa ydinenergiatuotantoa. Niinpä myös kaikki niiden vaikutukset ympäristölle ja ihmisille tulisi tuntea ja laskea mukaan arvioitaessa ydinvoiman kokonaiskustannuksia.

Uraanikaivokset, erityisesti avolouhokset merkitsevät, että tuhansia tonneja radioaktiivista kiveä louhittaisiin valtavista kaivannoista. (Rossingin uraanikaivos Namibiassa on 1 km leveä, 3 km pitkä ja 1/3 km syvä.) Tällöin suuret määrät radioaktiivista kiveä kasataan maan pinnalle. Itse malmi kuljetetaan kaivoksen lähellä sijaitsevaan käsittelylaitokseen ja murskataan hienoksi hiekanomaiseksi jauheeksi synnyttäen runsaasti radioaktiivista pölyä sekä valtavan määrän Menoksi jauhettua kaivösjätettä. Uraani erotetaan jauhetusta malmista, yleensä vahvoilla hapoilla tai emäksillä. Jäljelle jäävä hiekankaltainen jäte sisältää noin 85% alkuperäisestä radioaktiivisuudesta, ja liuotusprosessissa käytetyt kemikaalit jätetään lähistölle suuriin altaisiin tai säiliöihin.

Kiven murskaamisessa syntyvä pöly sisältää uraania ja sen tytäralkuaineita. Niin kauan kuin kaivosjätekasat ovat sään armoilla, niiden tuulieroosio voi olla merkittävää. Radonkaasua muodostuu jatkuvasti uraani 238:n hajoamistuotteen, torium 230:n hajotessa radiumin kautta radoniksi. Torium 230:n puoliintumisaika on 76 000 vuotta, joten se tuottaa radonkaasua tuhansia vuosia käytännössä samalla voimakkuudella. Ellei uraaniesiintymää häiritä, suurin osa radonkaasusta jää kiven sisälle kunnes se hajoaa muiksi radioaktiivisiksi sivutuotteiksi. Peittämättömät tai vain kevyesti peitetyt kaivosjätteet aiheuttavat kuitenkin huomattavia radonpäästöjä. 10 km/h tuulessa radon voi kulkeutua 960 km neljässä päivässä. Radonkaasu hajoaa useiksi muiksi kiinteiksi poloniumin, vismutin ja lyijyn radioaktiivisiksi isotoopeiksi, ennenkuin siitä lopulta tulee ei-radioaktiivista lyijy 206:tta. Nämä radonin radioaktiiviset tytäralkuaineet kerääntyvät viljelykasveihin, vesistöihin ja maaperään. Radonin tuottamat poloniumin kolme isotooppia ovat radioaktiivisuutensa lisäksi eräitä kaikkein myrkyllisimpiä luonnossa esiintyviä aineita. Lyijyn myrkyllisyys on hyvin dokumentoitu.

Useissa maissa on tutkittu, että radon on suuri syy uraanikaivosten työntekijöiden kohonneeseen kehkosyöpäriskiin. Tietyillä alueilla kallioperän radonpäästöjä ei ehkä voi estää, mutta murskatut jätekivikasat tai hylätyt kaivokset voivat lisätä niitä huomattavasti antaessaan radonkaasulle uuden kulkutien. Bancroft/Haliburtonin alueella on todettu korkeita radonpitoisuuksia kaivosten läheisyydessä sijaitsevissa asunnoissa.

Lähellä uraanikaivoksia pohja- ja pintavesi on usein saastunutta. Malminetsinnän loppuvaiheissa kallioon kairataan noin 2.5 - 5 cm läpimittaisia ja jopa 400 metriä syviä reikiä siellä, missä malmipitoisuudet ovat suurimmat. Näin syvä reikä lävistää melko varmasti vesisuonia päästäen vettä radioaktiivisiin kalliokerroksiin.

Uraanilla on useita myrkyllisiä ja radioaktiivisia yhdisteitä ja hajoamistuotteita.

Lue myös osa II.

Cathy Vakil
professori, Department of Family Medicine Queen's University
Kingston, Ontario

Linda Harvey
perhelääkäri, Ontario

16.11.2010 Koillissanomat, Lukijalta (osa 1/2)

▲Alkuun


Hynttyyt yhteen (18.11.2010)

Valtava mahdollisuus ja tilaisuuden tilaisuus on saatettu ulottuvillemme. Sitkeä, uurastava ja tulevaan uskova työ tuotti meille Rokua Geoparkin.

Oulujokilaakson, Rokuan harjumuodostuman ja upean Oulujärven kokonaisuus luovat mahdollisuudet elinkeinojen ja pienyrittäjyyden kehittymiselle seudullamme, kun vain oikein oivallamme. Pienyrittäjyys tyssää monta kertaa siihen, että omat resurssit eivät riitä kaikkeen vaan byrokratian ja kaiken maailman lomakekaaoksen hallitseminen imee mehut ja varsinaiselle yrittäjän osaamiselle ja työlle ei enää jää tilaa ja sitten väsytään kaikkeen ja annetaan olla.

Mikä avuksi ja ratkaisuksi? Oivallinen mahdollisuus on osuustoiminnallinen yrittäjyys. Se on moderni ja joustava yrittäjyyden muoto. Yhdessä yrittäminen ja onnistumiset luovat pohjan kestävälle liiketoiminnalle. Osuuskunta on demokraattinen yhteisö, jossa jokaisen jäsenen ääni on tasavertainen. Osuuskunta on jäseniään varten ja osuustoiminnan synnyttämä arvonlisäys vahvistaa sekä jäsenen että kotiseudun taloutta ja hyvinvointia. Kaikki tarvitsemme kumppanuuksia. Osuuskunta yhdistää yrityksiä ja tämän takeena on osuuskuntalaki, joka takaa pysyvän, joustavan ja luottamuksellisen rakenteen yritysten väliselle yhteistyölle.

Rokua Geopark tarvitsee nyt kiireesti toimijoita ja eri alojen erikoisosaajia. Niitä ovat mm. erä- ja luonto-oppaat, kalastajat, ratsutilalliset, ravitsemus- ja majoitusalan yrittäjät, melontaseurat, vain muutaman mainitakseni eli käytännössä koko alueen toimijoiden ja yrittäjien kirjo.

Tässä on tilaa myös uusille toimijoille. Sellaisille, joilla on liikeidea, mutta ei riittävää potkua lähteä liikkeelle toteuttamaan yksin ajatustaan ja unelmaansa. Kaikkea tätä varten alueen toimijoiden keskuudessa on herännyt ajatus osuuskuntatoiminnan mahdollisuuksista antaa tarpeellinen voima ja alkusysäys kestävän yritystoiminnan luomiseksi.

Tavoitteena on matkailutoimialan osuuskunta, jonka pääasiallinen toimialue olisi Rokua Geopark Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnissa. Osuuskunta, jonka sateenvarjon kaltaiseen suojaan yrittäjän ja toimijan on helppo tulla ja voimistuttuaan halutessaan helposti lähteä kulkemaan omaa yrittäjän tietään. Kunkin kunnan yritysasiamiehet antavat käytännön toimiin apunsa.

Esimerkin valossa voin kertoa eräästä onnistuneesta osuuskunnassa. Sallassa monet olivat menettäneet työpaikkansa 90-luvun laman takia. Vaihtoehtona oli pois muutto tai yrityksen perustaminen. Joukko erialojen osaajia perustivat 1996 matkailualan osuuskunnan.

Näin he itse kommentoivat: "Opetimme toinen toisiamme, kukin jakoi omaa osaamistaan. Verkostoiduimme naapuriyritysten kanssa ja löysimme myyntikanavia ja asiakkaita. Paras voimavara on yhteistyö. Osuuskunta työllistää toimitusjohtajan kokoaikaisesti ja kandeksan jäsentä osan vuodesta. Liikevaihtomme on pysynyt tasaisesti yli 500 000 euroa vuodessa. Olemme itsellä hommissa, eikä vieraalla.”

Esimerkkejä on lukuisa määrä. Suomeen perustetaan vuosittain noin 200 uutta osuuskuntia. Kainuun Kanerva-osuuskunta on taseeltaan Suomen vahvimpia.

Rokua Geopark on saavutus. Kolme kuntaa oli hankkeen takuumiehinä. Geopark jakaantuu kolmen kunnan alueelle. Minkään tahon ei tule lähteä omimaan tätä-sanotaan -tuotemerkkiä. Maaherra Siuruaisen toteamana Rokua Geopark muodostaa vahvan lenkin koko Pohjois-Suomen matkailualalle, jota Oulun lentoaseman kasvu ja investoinnit vahvasti tukevat. Kutsun yrityshenkisiä mukaan. Seuratkaa. Lähiaikoina tapahtuu. Hynttyyt yhteen!

Kirjoittaja on Vaalan kunnanvaltuuston ja Oulunkaaren kuntayhtymän yhtymävaltuuston puheenjohtaja.

16.11.2010 Tervareitti, Kolumni / Tauno Anttonen

▲Alkuun


Ärjä on lentohietikko (11.11.2010)

Monien suomalaisten paikannimien kantana ovat jo varhaiskivikauden kansan kielen sanat, jotka edelleen esiintyvät muissa kielissä ja voidaan niiden perusteella selittää. Aiemmin selittämättömät Ärjänimet tarkoittavat 'lentohiekkakenttää'. Uusi Geopark onkin osa laajaa Ärjänmaata, joka ulottuu Oulujärven Ärjänsaarena ja muina hiekkakankaina Kuhmon Ärjäsaaren seudulle ja pohjoisempana Taivalkoskella saakka.

Kainuussa on Ärjä-nimiä Oulujärven Ärjänsaaren ja Kuhmon Ontojärven Ärjänimisen hiekkasaaren sekä mm. Puolangan Ärjänvaaran nimessä. Muualla maassa on jotain viisitoista muuta Ärjänimistä paikkaa. Raahessa on merenrantahietikko Ärjänkangas, Iissä rantahietikolla Ärjeentie ja näitä Ärj-nimiä on Savossa mm. Leppävirran ja Suonenjoen hiekkasaarilla ja rannoilla.

Suomalaisessa paikannimikirjassa 2007 on prof. Alpo Räisäsen selostus, että Ärjä nimet tarkoittavat yleensä tuulelle ja myrskylle alttiita saaria, niemiä ja salmia. Sana ärjä on samaa nimipesyettä kuin ärjy ja ärjänne 'myrsky, 'tuisku'. Tätä tuuliselostusta ovat sitten loistaneet monet.

Kyllä nuo Ärjä-paikat ovat tuulisia paikkoja. Mutta Räisäseltä on jäänyt huomaamatta, että noita kaikkia Ärjä-paikkoja yhdistää myös se, että ne ovat hyvin karuja hiekkasaaria, hiekkarantoja tai hiekkaharjuja, kuten Puolangan Ärjänvaara, joka osaksi kylläkin on nyt peltomaata karujen harjujen keskellä.

Selittäjä uskokoon itse noita selityksiään, mutta sana ärjä ei liity suoraan myrsky- eikä tuisku-sanastoon. On maaperän geologisia muotoja ilmaiseva sana. On arabian kielissä esiintyvä sana arq, erg tarkoittaen kolmessakin maanosassa 'lentohiekkakenttää'. Saharan ja Arabian suurimpien lentohiekka-aavikoiden nimenä on aina erg. Kuten Chech Erg-ja Issaouane Erg -aavikot Algeriassa.

Nuo Ärjä-nimet ovat siis sen varhaiskivikauden kansan kieltä, joka on tullut noille paikoille asumaan aikana, jolloin ne olivat vain veden alta paljastunutta hiekkaa, jota tuuli lennätteli ja jota vedet vielä liikuttelivat jokia purkaessaan. Mitä tuo kansa oli kielellään ja heimoltaan, on hankala sanoa, mutta sillä oli sanastossaan samaa sanastoa kuin Afrikan asukkailla ja siksi nuo nimet syntyivät tärkeille saarille ja tärkeiden vesireittien kalastus- ja kulkusalmien nimiksi.

Muualla Suomessa on vastaavasti hiekkaharjuja nimeltään Ark- tuota samaa 'lentohiekkaa' tarkoittavasta sanasta arq. Ja siellä täällä Erk-alkuisia hietikoita kuten Erkaharju Taivalkosken Taivalvaaran pitkän harjun osana, Erkylä Lopen hiekkaharjullaja Erkamaa Porin hietikoilla. Ja myös Härkä-nimimuotoon muuttuneet harjut samoin. Hämeen Härkätienkin nimi on tuota perua jo tuhansien vuosien takaiselta ajalta, jolloin härillä ei vielä ajettu silloin avoimilla Hämeen lentohiekkaharjuilla.

Ärjy ja ärjänne ovat siis tarkoittaneet myrskyä, tuiskua, mutta vain hiekkamyrskyä ja - tuiskua.

Kajaanin itäpuolella on järvi nimeltä Rehja Rehjansaaresta nimensä saaneena. Ja niinpä vain tuokin sana kuten monet hiekkaharjujen Reki-nimet ovat nekin kivikauden kieltä ja sana reg arabiassa tarkoittaa kivikkoista hietikkoa.

Oulun seudun rantahietikoilta Kuhmoon jaTaivalkoskelle ulottuvaa hietikoiden maata voi siis perustellusti kutsua Ärjänmaaksi.

Keski-Aasiassa lentohiekkakenttää tarkoittava sana on myös parkan, parchan. Ja tuokin sana esiintyy mm. Sotkamon Parkuan nimenä hiekkamailla.

Turkkilaiskielissä hietikkoaavikko on kum, qum ja niinpä tämäkin sana on mm. Kuhmoniemen nimessä hiekkaniemenä ja monien muiden hietikoiden nimissä. Esim. Kumiaiskangas Muhoksen Pohjukanoja varrella. Suomen kielen sana kuuma näkyykin tulleen avohietikon kesäisestä kuumuudesta.

Hiekkakankaita oli Suomessakin kivikaudella niin valtavan paljon, että erilaisille hiekkakankaille oli kullekin oma nimensä: olivat nimitykset lentohietikoille, tasaisilla hietikoille ja kivikkohietikoillekin omansa.

Kun muinaistutkijat eivät ole pystyneet osoittamaan yhtään kielemme ja paikannimistömme sanaa kivikauden kielen sanaksi, niin tässä on nyt alkuun muutamia maastopaikkasanastoja.

Kun Oulujokivarsi on nyt saanut myönteisen päätöksen Rokua Geoparkista ja päästään geoparkkina Unescon luetteloon, voidaan sekä esitellä geologisia muodostumia että samalla kertoa niiden nimityksiä hyvin monta tuhatta vuotta vanhoina, kansainvälisinä sanastoina.

Ilmari Kosonen

9.11.2010 Tervareitti, Lukijat kirjoittavat

▲Alkuun


Turpeennosto uhkaa Uudenmaan tärkeintä suota (9.11.2010)

Ministeri Iiro Viinanen kuvasi Helsingin Sanomissa (Mielipide 4.11.), julkaistussa kirjoituksessaan hyvin sitä tuskaa, jota luonnonsuojelijat ovat jo vuosikymmeniä kokeneet Vapon suo-ojitusten takia. Vapon kynsissä ovat tuhoutuneet ja tuhoutumassa monet niistä viimeisistä Etelä-Suomen soista, jotka ovat jääneet metsäojitusten ulkopuolelle. Samalla ovat pilaantuneet ja pilaantumassa näiden turvesoiden alapuoliset vesistöt.

Ajankohtaisimpina esimerkkeinä tästä Suomen hallituksen siunaamasta valtioyhtiön toiminnasta ovat hankkeet Outokummun Viurusuon ja Hyvinkään Kurkisuon ojittamisesta ja turvetuotannosta.

Tällaiset hankkeet näillä alueilla ovat täysin käsittämättömiä, sillä Kurkisuo sijaitsee Helsingin seudun tärkeimmän varavedenottolähteen, Vantaanjoen, yläjuoksulla. Suo on lisäksi luonnoltaan koko Uudenmaan tärkein vielä suojelematon suo. Outokummun Viurusuo osin hakkaamattomine reunametsineen on puolestaan alueen viimeinen luonnontilainen keidas ja äärimmäisen tärkeä läheisten järvien vesien puhtaudelle.

Kurkisuo ja Viurusuo kertovat hyvin, miten häikäilemättömästä ja yhteiskunnan kokonaisedun vastaisesta toiminnasta Vapon hankkeissa on muutenkin kyse. Kymmenet muut luonnontilaiset suot odottavat myös kohtaloaan eri oikeusasteissa.

Iiro Viinanen on ministerikautensa jälkeen ottanut kantaa myös Suomen metsien yksipuoliseen ja luontoa tuhoavaan metsien käsittelyyn. Myös tässä asiassa hän on oikeassa. Viinasen mielipiteitä lienee myös aika vaikea kuitata "viherhipin" puheina, mikä on tavallinen turvetuotannon ja metsätalouden tapa väistää keskustelua itse asiasta.

Samalla kun eläkkeellä olevalle ministeri Iiro Viinaselle kannattaa nostaa hattua näiden mielipiteidensä esille tuomisesta, voi kysyä oikeutetusti, miksi Viinasen puolue kokoomus seisoo niin vankasti kaiken luontoa tuhoavan toiminnan takana vastoin ympäristön ja omien äänestäjiensä etua? Opettajat, lastentarhanopettajat, terveydenhoitohenkilökunta, retkeilijät, perhokalastajat ja monet muut ammatti- ja harrastusryhmät ovat tutkimusten mukaan kokoomuksen peruskannattajia ja luonnon virkistyskäytön aktiivisimpia suosijoita.

Kuitenkin kokoomus on Pertti Salolaista ja paria muuta kansanedustajaa lukuun ottamatta äänestänyt vuosikaudet - tai oikeastaan aina - lähes kaikkien luontoa tuhoavien hankkeiden puolesta eduskunnassa. Myös Iiro Viinanen kuului aikoinaan äänestyksissä puolueensa luontoa halveksivaan enemmistöön. On kunnioitettavaa, että hän on nyt rehdisti tunnustanut olleensa aiemmin väärässä.

Merkittävänä puolueena kokoomuksen kannattaisikin nyt kysyä vakavissaan neuvoa näiltä puolueensa nykyisillä ja entisiltä "mustilla lampailta". Suomen suot, vesi- ja metsäluonto ja ihmisten hyvinvointi eivät enää kestä lisää Vapon, Kemijoki Oy:n ja Pohjolan Voiman hankkeita ja nykyisen kaltaista metsätaloutta.

Ismo Tuormaa, toimittaja
Eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän sihteeri 1979-86
Vantaa

5.11.2010 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Raha ratkaisee turveteollisuudessa (9.11.2010)

Soihin liittyvää keskustelua käydään Suomessa monien arvojen, tutkimusten, uskomusten ja bisnestä tekevien näkökulmasta katsoen. Ekologiset seikat jyrätään tässä kilpajuoksussa.

Geologian tutkimuskeskus on mitannut kymmenien vuosien ajan systemaattisesti turpeen määrää ja laatua. Samalla on kuvattu suon ekologiaa, turpeen laatua, kuivatusmahdollisuutta ja kulkuyhteyksiä. Ilmastovaikutuksen hiilidioksidipäästöjä ei ole laskettu, vaikka ne olisivat teknisesti arvioitavissa eri muuttujilla. Tämä palvelisi päästövähennystavoitteita.

Luonnontilaisia soita ollaan kiihtyvällä tahdilla hakemassa turvealueiksi. Tämän vuoden syyskuussa Pohjanmaalla on lupajonossa 1500 hehtaaria. Myös ostotoiminta ojittamattomille soille jatkuu, vaikka maa- ja metsätalousministeri ja ympäristöministeri vakuuttavat niistä luovutun. Tiedottamista ja kaivamista organisoivat pääasiassa Turveteollisuusliitto ja Suomen suurin turpeen markkinoija Vapo.

Etelä-Pohjanmaalla on nyt 300 avointa turvekenttää, yhteensä 25 000 hehtaaria. Lisäksi alle kymmenen hehtaarin turpeenottajat toimivat ilmoitusmenettelyllä. Etelä-Pohjanmaan alueelta kaivetaan neljännes Suomen turpeesta, josta 60 prosenttia viedään maakunnan ulkopuolelle. Toimialan työllistämisvaikutuksia ylistetään. Vapo-konsernin viidessä liiketoimintayksikössä työskentelee 1451 ihmistä. Turpeen kaivu kilpailutetaan ja urakoitsijat ottavat yrittäjäriskin turpeentuottamisesta. Toiminta on kausiluonteista.

Pohjanmaalla tehdään parhaillaan vesipuitedirektiivin edellyttämiä vesistöjen laadun parannustöitä. Turvekenttä voi pistekuormana aiheuttaa lähes sadan prosentin kuormituksen lähivesistöön.

Ympärivuotisen pintavalutuskentän omavalvonta on toimijan vastuulla. Kaatosateiden ja talven lämpöjaksojen aiheuttamat tulvat todetaan luonnontuhoiksi. Turvelupahakemusten kalatalousmaksut pyritään minimoimaan vähäiseen kuormitukseen ja vallitsevaan vesientilaan vedoten. Esimerkiksi Kyrönjoen valuma-alueella on yli sata turvesuota, yhteensä 9 000 hehtaaria ja Lapuanjoen alueella noin 80, yhteensä 4 000 hehtaaria.

Useat kunnat ovat omaksuneet perustuslain mukaisen vastuun luonnon monimuotoisuudesta ja asukkaidensa terveellisestä ympäristöstä ja evänneet turvelupia lausunnoissaan. Valtiovallan omistajaohjauksen on pidettävä huolta siitä, että Vapo käyttää turvetuotantoon vain ojitettuja soita. Näin vaatii myös yleinen mielipide.

Ojitettuja soita on Etelä-Pohjanmaalla 375 000 hehtaaria. Nykyinen toiminta ei vastaa lupauksenmukaista ympäristövastuullisuutta. Kuuden hallintoneuvostossa istuvan kansanedustajan tulisi myös kiinnittää tähän huomiota. Näin autettaisiin Suomen hallitusta päästövähennyksen toteuttamisessa.

Seppo J. Ojala, Lapua

5.11.2010 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Mikä lohi-istukkaita vaivaa? (25.10.2010)

Toimittaja Juha Hagelberg ihmetteli kommenttipuheenvuorossaan (Iijokiseutu 20.9.) miksi laitoskasvatetut lohet menestyvät meressä luonnossa syntyviä huonommin. Näinhän asia on; yleisen peukalosäännön mukaan luonnonvaraisten vaelluspoikasten eloonjäänti - ja myös niiden saalistuotto - on keskimäärin noin kaksinkertainen laitoskasvatettuihin verrattuna.

Viljeltyjen vaelluspoikasten suurempi kuolevuus meressä on monien tekijöiden summa. Tärkeimpinä ja periaatteessa kaikkien laitoskasvatettujen lohen vaelluspoikasten laatua määrittävinä tekijöinä pidetään niiden tottumattomuutta luonnollisen ravinnon hankintaan ja petojen saalistukseen. Lisäksi kasvatettujen poikasten laatuun ja elinkykyyn vaikuttavat lukuisat viljelytekniikkaan ja istutuskäytäntöihin liittyvät yksityiskohdat.

Tiiviin tutkimustyön ansiosta monia kasvatettujen poikasten laatuun liittyviä ongelmia on pystytty vuosien kuluessa ratkaisemaan, mutta uusiakin on valitettavasti ilmaantunut. Pääosin ruokakalankasvatuksen ehdoilla tapahtuva tuotekehitys on mm. tuonut markkinoille poikasrehuja, jotka eivät korkean rasva- ja energiapitoisuutensa vuoksi enää välttämättä oikein sovi luontoon istutettaviksi tarkoitettujen kalojen kasvattamiseen. Muutos on vaikeuttanut poikasten kasvun ja sitä kautta eloonjäännin kannalta tärkeän vaellusvalmiuden kehittymisen hienosäätöä.

Saman ongelmavyyhdin yksi puoli on keväiden tulon aikaistuminen, joka on entisestään vaikeuttanut poikasten vaellusvalmiuden ja istutusajankohdan yhteensovittamista. Seurantatulokset ovat osoittaneet, että mm. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) sopimuskasvatuksessa tuotetut lohen poikaset on viime vuosina istutettu niiden vaellusvalmiuden kehityksen ja siten myös eloonjäännin kannalta pääosin liian aikaisin keväällä. Tuoreimpien tutkimustulosten mukaan myös Oulujoen velvoiteistukkaat on viime vuosina saatettu istuttaa liian varhain.

Iijoen lohi-istutuksia koskevassa keskustelussa on noussut esille erityisesti silmän mykiön samentumisen eli kaihin mahdollinen vaikutus poikasten laatuun ja istutusten tuloksellisuuteen. Kaihi on yleinen ja vakava ongelma lohikalojen viljelyssä. Kaihin syntyyn voivat vaikuttaa monet kasvatusympäristöön liittyvät fysikaaliset tekijät sekä bakteeri- ja loistartunnat. Vaikka kaihi johtaa harvoin täydelliseen sokeuteen, se saattaa lievempänäkin vaikuttaa haitallisesti istutuskalojen ravinnonhankintaan ja alttiuteen jäädä petojen saaliiksi. Istutuskalojen silmien kuntoa tuleekin tarkkailla säännöllisesti kasvatuksen aikana, jotta mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Vakavasti kaihisia kaloja ei tule istuttaa lainkaan.

Merkittävän osan viime vuosina havaituista vakavammista kaihitapauksista on aiheuttanut Diplostomum-loinen, joka on ollut vaivana erityisesti sellaisilla laitoksilla, joissa osa poikasten kasvatuskierrosta tapahtuu ulkoaltaissa. Tällaisilla laitoksilla kaihia voidaan ja tulee torjua rakentamalla altaat sellaisiksi, että loisen väli-isäntinä toimivat kotilot ja lokit pystytään pitämään niistä poissa. Loisten pääsyä sekä ulko- että sisäkasvatustiloihin voidaan rajoittaa myös tuloveden mekaanisella suodattamisella.

Kokonaan sisätiloissa tapahtuvan kasvatuksensa ansiosta Iijoen Raasakan laitoksen lohenpoikaset eivät todennäköisesti ole kovin alttiita ainakaan loiskaihin leviämiselle. Myöskään laitoksella vierailleet RKTL:n edustajat eivät ole havainneet siellä erityisiä kalojen silmiin liittyviä ongelmia. Varmemman kuvan saaminen Iijoen lohenpoikasten kaihitilanteesta edellyttäisi kuitenkin erityisen silmätutkimuksen tekemistä.

Rehujen koostumus, istutusaika, kaihi - kuten myös Hagelbergin artikkelissa mainittu lohikantojen laitostuminen - ovat esimerkkejä asioista, joiden tutkimiseen RKTL:n viljely- ja istutustutkimuksissa on viime vuosina panostettu. Kaikki nämä tekijät erikseen ja yhdessä vaikuttavat istutuspoikasten laatuun ja eloonjääntiin. Istutusten tuloksellisuutta voidaan siis parantaa muun muassa ruokintaa ja istutusten ajoitusta tarkentamalla sekä kaihia ja laitostumista torjumalla. Lupaavia tuloksia on saatu myös kokeista, joissa poikasia on jo viljelyn aikana totutettu monipuolisempaan ympäristöön, luonnolliseen ravintoon ja petokalojen läsnäoloon.

Laadukkaiden istutuspoikasten tuottaminen on vaativa taitolaji, jossa onnistuminen edellyttää kasvatettavan lajin ja kalakannan elinkierron ja elinympäristövaatimusten hyvää tuntemusta. Onnistumista edesauttaisi myös selkeiden, yhteisesti hyväksyttyjen laatukriteerien olemassaolo ja niiden toteutumisen läpinäkyvä ja avoin valvonta. Vaihtelevassa toimintaympäristössä tarkkoja ja kaikkialla päteviä hyvän laadun kriteerejä on kuitenkin ollut vaikea asettaa.

Valtion lohi-istutuksia ns. sopimuskasvatuksen kautta hoitaessaan RKTL on pyrkinyt laadunarvioinnin menetelmien ja kriteerien jatkuvaan kehittämiseen. Viimeisin poikasten laatuvaatimuksiin tehty muutos oli ylärajan asettaminen ns. kuntokertoimelle, joka kuvaa poikasten painon ja pituuden välistä suhdetta. Muutoksella pyrittiin rajoittamaan poikasten vaellushalukkuutta heikentävää lihomista kasvatuksen loppuvaiheessa. Toiveena on, että tämä ja muut sopimuskasvatuksessa sovellettavaa käytännöt osaltaan edistäisivät poikaslaadun parantamista myös velvoiteistutuksissa.

Valitettavasti mitkään edellä mainitut toimenpiteet eivät kuitenkaan näyttäisi kykenevän tuomaan nopeaa ja ratkaisevaa parannusta Iijoen ja koko Itämerenkin lohi-istutusten pitkään heikkona pysyneeseen saalistuottoon. Yhä selvemmältä näyttää, että lohen vaelluspoikasten heikentyneen eloonjäännin ja istutusten kauttaaltaan huonon saalistuoton taustalla ovat Itämeren epäedulliset luonnonolot. Meri ei tällä hetkellä oikein kykene elättämään edes luonnonvaraisia vaelluspoikasia.

Matti Salminen, tutkija
Jaakko Erkinaro, tutkimusjohtaja
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

18.10.2010 Iijokiseutu

▲Alkuun


Oulu tarvitsee varavesijärjestelmän (22.10.2010)

Olin mukana 196O- ja 1970-lukujen vaihteessa tilaisuudessa, jossa lääninhallitukselle esiteltiin silloisen Oulun vesipiirin toimesta pohjavesien käyttöä yhteiskunnan tarpeisiin. Mukana oli myös Oulun kaupungin kaupungininsinööri.

Vesipiiri oli tutkinut peruskarttojen ja väärävärikuvien avulla hyviä pohjavesiesiintymiä Oulun vesipiirin alueella. Havaittuja esiintymiä myös koepumpattiin ja runsaimpia lähteitä mitattiin niin sanotulla Thompsonin padolla.

Suurin osa alueen kunnista sai vesihuoltonsa järjestettyä pohjavedellä, jota siis käytettiin ja edelleen käytetään kaikkeen vesihuollon tarpeeseen, eli myös wc-huuhteluun ja kasteluun.

Valtio oli mukana rahoituksessa halvoilla lainoilla sekä alussa myös suorilla avustuksilla. Koepumppaukset saatiin suoritettua työllisyysvaroilla. Edellä mainitussa tilaisuudessa esiteltiin myös Oulun kaupungille mahdollisuus hankkia pohjavettä Viinivaaran alueelta, josta jo 1970-luvun alussa tiedettiin sitä saatavan nyt esitettyjä määriä.

Vaihtoehtona oli myös Vihannin harjun pohjavedet, mutta sieltä saatava vesimäärä oli huomattavasti pienempi.

Esityksemme ei ottanut tulta, koska kaupungilla oli toimiva pintavesilaitos. Vasta 1980- ja 1990-luvulla ehdotuksemme näyttää johtaneen tulokseen uusien vaatimusten myötä, vaikka kaupungin pintavesilaitosta on uudistettu.

Koko 197O-luku oli pohjaveteen siirtymisaikaa koko maassa, myös Oulun vesipiirin alueen kunnissa. Näin on Pudasjärvellä, Puolangalla, Ylikiimingissä ja Kiimingissä. Tuskinpa kunnilla on kuitenkaan tarkoitus siirtyä pintaveden käyttöön wc:n huuhtelun takia.

Suuri osa kunnista on myös yhdistetty toisiinsa yhdysjohdoilla, kuten Oulukin naapurikuntiinsa. Pintaveden käyttäjäksi jäi vain Oulun kaupunki. Pohjavettä käytettiin Suomessa noin 250 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja pintavettä noin 160 miljoonaa kuutiometriä eli lähes puolta vähemmän kuin pohjavettä (vesihuoltotilasto 2001).

Viinivaaran pohjavesihanketta on vastustettu voimakkaasti ympäristöhaittojen takia. Lienee selvää, että haittoja liioitellaan.

On vaikea kuvitella, mikä aiheuttaisi sellaisen tilanteen, ettei Oulujoen vettä voisi käyttää esimerkiksi yhteen viikkoon. Juoma- ja ruokavesi ilmeisesti saataisiin silloin nykyisistä pohjavedenottamoista tulevan Oulun kaupungin alueelta. Mutta missähän asukkaat kävisivät peseytymässä, kun vettä ei tule normaalisti?

Uhkia ovat tietysti ydinlaskeuma ja myrkkytynnyrit, mutta eivät kovin todennäköisiä.

Suurten asukaskeskusten on nykysäännösten perusteella järjestettävä vedensaanti, jos nykyinen järjestelmä ei toimi. Eli on luotava varajärjestelmä. Minkälainen järjestelmä mahtaa olla Viinivaara-hankkeen vastustajilla?

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on vasta antanut tuoreen lupaa puoltavan päätöksen Viinivaaran vedenotosta, tosin äänin 2-1. Tätä edellyttää valtioneuvoston periaatepäätös yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi.

Suurten vesilaitosten pitää kuulua 2012 mennessä vähintäänkin turvallisuusluokituksen kakkoskategoriaan. Oulu on ainoa suurista kaupunkiseuduista, joka kuuluu alimpaan kolmosluokkaan.

Hannu Arola, Oulu
ympäristöneuvos Dl, eläkeläinen

20.10.2010 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Pohjavedet vessanpönttöön (22.10.2010)

Oulun Vedelle on annettu lupa ottaa pohjavettä Kälväsvaarasta, Viinivaarasta ja Ylikiiminki-Utajärvi-harjualueelta yli 30 000 kuutiometriä vuorokaudessa.

Vesimäärä on vaikea näin ymmärtää, mutta kun kuvitellaan sata metriä leveä, 300 metriä pitkä ja metrin syvyinen järvi, mikä otetaan joka vuorokausi kaupunkilaisten tarpeisiin.

Vuodessa vettä lasketaan sadan metrin levyisen, metrin syvyisen ja 120 kilometriä pitkän järven verran, eli enemmän kuin Kiiminkijoen pituus.

Vedenottoalueet yhteensä ovat noin 52 neliökilometriä. Tältä alueelta otetaan vettä 0,230 kuutiometriä joka neliömetriltä. Sademäärä alueella on noin 0,5 kuutiometriä neliömetrillä.

Kaikkina vuosina ei pohjavettä muodostu lainkaan ja hyvinä vuosina ehkä 0,2 kuutiometriä. Pohjavettä maakerroksissa on noin 0,2-0,3 kuutiometriä harjukuutiometriä kohden. Näyttää tulevan sadan litran vajaus joka pinta-alaneliömetriä kohden. Pohjaveden pinta laskisi kymmenessä vuodessa noin viisi metriä.

Lisäverta on suunniteltu otettavaksi Olvasjärvestä. Olvasjärven pinta-ala on noin 3,5 neliökilometriä ja keskisyvyys lienee 2,5 metrin paikkeilla.

Vettä Olvasjärvessä on yhdeksän miljoonaa kuutiometriä ja vuotuinen tarve on kaksitoista miljoonaa kuutiometriä.

Päästään ehkä vuosi eteenpäin. Lähellä on myös samankokoinen Marttisjärvi ja tämäkin kuiviin pumpattuna saadaan taas vuosi lisäaikaa.

Ehkä ympärillä olevilta suoalueilta alkaa vesi virrata harjuihin päin? Suot siinä kyllä kuivaisi, mutta eipä tarvitse ojittaa.

Kaikki tämä vai va vain sen takia, että vessanpöntöissä saadaan käyttää maailman parasta pohjavettä. Vessat ja teollisuus käyttää yli 80 prosenttia puhtaasta vedestä.

Oulujoesta puhdistetun veden maku- ja hajuhaitat eivät liene ylivoimaisia, jos sitä käytetään vessan huuhteluvetenä, ja käytetäänhän sitä parasta aikaa.

En ole mikään ympäristökiihkoilija, mutta näin suuren pohjavesimäärä ottaminen vessojen huuhteluun tuntuu rikolliselta toiminnalta.

Sitten kun meillä on varaa rakentaa erilliset vesijohdot ruokavedelle, otettakoon se edellä mainitulta alueelta. Ruokavesitarve 250000 asukkaalle on vain viidesosa nyt suunnitellusta vesimäärästä ja harjualueiden vesitalous sen kestäisi.

Yrjö Runtti, Kiiminki

18.10.2010 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Lohi padottuihin jokiin (21.10.2010)

Vuonna 2008 voimaan tullut lohen ajoverkkopyyntikielto toi selvästi lisää vaelluslohia pohjoiseen. Kesällä 2009 lohikantojen todellinen tila alkoi näkyä ja kesällä 2010 jokiin nousevien emokalojen määrä romahti. Tornionjoelle laskurin ohitti 16 000 lohta, kun vielä edellisenä kesänä jokeen ui yli 30 000 lohta.

Muiden jokien tapaan lohennousu lähes puoliintui myös Simojoella. Erityisesti ovat romahtaneet rakennettujen jokien istutuskannat. Palaavien aikuisten kalojen yhteinen biomassa ei edes yllä istutettujen poikasten biomassan tasolle.

Suurin syy lohien palaamattomuuteen on merialueiden ylikalastus. Vaikka ylimitoitettuja kiintiöitä on vuosittain pienennetty 15%, vuoden 2009 merisaalis oli yli 100 000 lohta suurempi kuin vuonna 2008. Pyynnin rajoittaminen on ainoa keino, jolla ihminen voi tilanteeseen nopeasti vaikuttaa.

Lohikantojen romandukseen voidaan tarttua vain EU:n yhteisin toimenpitein. Itämeren lohen kaupallinen pyynti on keskeytettävä koko EU-alueella toistaiseksi. Myynnin kieltäminen on ainoa tapa lopettaa luonnonlohikantoja tuhoava salakalastus ja saada riittävästi emokaloja Kemi-, Ounas-, Ii- ja Oulujoen suulle.

Ounasjoen ja Iijoen poikastuotantoalueet voisivat tuottaa satoja tuhansia luonnonlohia. Villit luonnonlohenpoikaset selviytyvät merivaelluksestaan monin kerroin istutettuja laitospoikasia paremmin. Lohen palautushankkeet uhkaavat kuitenkin kariutua, koska lohta ei palaa jokisuille mereltä.

Kalateitä rakennettaessa tarvitaan valmistavia toimenpiteitä luonnonkierron uudelleen käynnistämiseen. Villit lohenpoikaset on saatava syntymään jokien vapailla ylävesillä. Tarvitaan kotiutusistutuksia ja emolohien siirtoa voimalaitospatojen yli.

Iijoella ylisiirrot alkoivat vuonna 2009, jolloin siirrettiin 50 lohta. Noista lohista syntyivät ensimmäiset luonnonlohen poikaset Iijokeen sitten joen sulkemisen. Tänä vuonna Iijoella oli luvat 150 lohen ylisiirtoon, mutta jokisuulta saatiin vain murheelliset 30 lohta, joista vain kaksi oli naaraita.

Lohimäärien suhteen Kemijoen suullakaan ei tilanne ollut vuonna 2010 kehuttava. Voimalaitosten velvoiteistutukset Kemijokisuulla eivät enää nykyisin täytä sitä velvoitetta, mitä varten ne on aikanaan asetettu. Kemi/Ounasjoen, Iijoen ja Oulujoen velvoiteistutusresurssit tulee suunnata tukemaan lohen lisääntymistä j a poikastuotantoa näiden vesistöjen vapailla virta-alueilla.

Lohien palauttaminen padottuihin jokiin perustuu Rion sopimukseen vuodelta 1992. Suomi on ryhtymässä toimiin vasta nyt EU:n vesipuitedirektiivin velvoittamana. Tehtäköön se nyt hyvin ja ylpeänä, vaikkakin myöhäsyntyisenä. Nyt ei ole varaa epäonnistua.

Villilohi ry:n hallitus
Jarmo Huhtala, Kemi- ja Ounasjoki
Pirkko-Liisa Luhta, Iijoki
Heikki Haverinen, Oulujoki

19.10.2010 Tervareitti

▲Alkuun


Geopark avaa uusia mahdollisuuksia (21.10.2010)

Rokuan, Oulujärven ja Oulujokilaakson muodostama Rokua Geopark on saavuttanut ensimmäisenä suomalaisena alueena UNESCOn suojeleman Geopark-verkoston jäsenyyden.

Rokua Geopark on samalla pohjoisin maailmanlaajuisen Geopark-verkoston 67 kohdealueesta.

Rokua Geoparkin vahvuuksia ovat näkyvä ja tulkittu jääkauden perintö, runsas matkailun palvelutarjonta, Rokuan kansallispuiston, Oulujärven ulkoilureitit sekä vahva alueellinen tuki jäsenyydelle.

Geopark-statuksessa on siis kyse ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostosta. Verkostoon kuuluu 67 kohdetta, joista esimerkiksi Norjassa on kolme. Suomessakin on useita muita virityksiä verkostoon liittymisestä, mutta Rokua oli liikkeellä nopeimmin ja valmiiden tutkimusten kanssa.

Mitä tällaisen statuksen kautta on sitten lupa odottaa konkreettisena hyötynä Oulujokivarteen?

Geopark-statuksen kautta uskotaan ja toivotaan alueen elinkeinoelämän ja aivan erityisesti matkailun saavan uudenlaisen mahdollisuuden verkostoitumiseen ja toimimiseen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Tärkeintä lienee se, että jäsenyyden uskotaan lisäävän alueen kiinnostavuutta ja kasvattavan matkailijoiden määrää — niin on käynyt ainakin muissa Geopark-kohteissa. Geopark avaa myös kouluille tilaisuuden yhteistyöhön muiden maiden Geopark-alueiden koulujen kanssa.

Erityisen hienoa on se, että jäsenyyshakemuksen takana olivat yksimielisesti kaikki kolme Oulujokivarren kuntaa. Lisäksi hankkeen takana on tarpeeksi voimakkaita muita toimijoita kuten Rokuan terveys- ja kuntouttamissäätiö, Metsähallitus ja Pohjois-Pohjanmaan liitto, joka on tukenut hakemusvaihetta ja rahoittanut hakemuksen valmistelua.

19.10.2010 Tervareitti, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Turvetuotannosta (15.10.2010)

Vapo hakee Marorimmen turvetuotantoalueelle ympäristölupaa ja toiminnan aloittamislupaa 133,6 hehtaarin suoalueen turvetuotantoon. Suunniteltu turvetuotantoalue sijaitsee Vaalan kunnan Veneheiton ja Säräisniemen kylissä noin 20 kilometriä keskustaajamista lounaaseen.

Turvetuotannon haittavaikutus kohdistuu Siikajoen latvalla olevaan Neittävänjokeen. Neittävänjoen vesi on jo nyt huonontunut nykyisen turpeen noston seurauksena huomattavasti. Pohja liettyy ja sateiden aikana joen vesi on todella huonon väristä.

Vapo esittää kalastukselle tulevia haittoja kompensoivia maksuja itselleen kokonaista 200 euroa/vuosi ja myöntää, että vesistön kokonaiskuormitus kasvaa.

Lisäksi hakija arvioi haitat vesistön vedenlaatuun ja virkistyskäyttöön olevan vähäiset. Toiminta-ajan arvioitaisiin kestävän noin vuoteen 2040.

Vesistöhaittojen lisäksi tulee rekkaliikenteen aiheuttamat meluhaitat, jotka ovat todella merkittävät ainakin Kestilän Mäläskänkylän kohdalla. Kylän kohdalla tie on nostettu ylös ja rekkoja kulkee kymmenittäin vuorokaudessa 80-90 km/t nopeudella.

Nopeusrajoitus pitäisi saada lasketuksi ainakin 50 km/t nopeuteen. Muuten melu on todella merkittävä haitta. Ympäristövirastot ovat vain leimasinvirastoja.

Toivon, että tämä kannanotto herättää ajatuksia tulevasta.

Taisto Haataja, Pattijoki

10.10.2010 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Viinivaara-hanke on täysin turha (15.10.2010)

Kaupunkimme virkamiehet, joista puolet on mielestäni turhia, tuottavat yhä uusia virheinvestointialoitteita kunnanhallituksen jalostettavaksi ja kunnanvaltuuston päätettäväksi.

Luettelo on pitkä Oulu Zonen moottorihulluuskeskuksesta alkaen ja tällä hetkellä menossa oleva Viinivaaran pohjavesihanke on saanut viranomaisten välipäätöksen.

Hanke on täysin turha ja se voidaan korvata huomattavasti halvemmalla esillä olleilla vaihtoehdoilla, kuten esimerkiksi nykyisen vesipostiverkon täydennyksellä.

Onko muitakin vaihtoehtoja? On. Lopetetaan veteen ulostaminen ja epätoivoinen ulosteiden poisto vedestä, joka toimii huonosti ja taitaapi jopa haista taskilalaisten mukaan.

Tilalle hankitaan kompostoivat kuivakäymälät, ne ovat toimiva ratkaisuja erilaisia malleja on jo joka lähtöön tarpeen mukaan.

Kirjoittaja hankki toiseen asuntoonsa biojätekompostorin ja DT:n (Dry Toilet) eli kompostoivan kuivakäymälän, hyvin pelaavat, ulosteista ja biojätteestä tulee hyvää multaa eikä vettä tarvita yhtään. Suosittelen lämpimästi muillekin.

Kaupunki voisi tehdä täyskäännöksen Viinivaara-hankkeessa, lopettaa sen, näyttää esimerkkiä ja varustaa koulut, virastot,hallintorakennukset mukaan lukien kaupungintalon ja muut kaupungin tilat kompostoivilla kuivakäymälöillä. Investointi on murto-osa turhasta Viinivaaran hankkeesta.

Kaupungilla on kyllä jo nyt riittävästi henkilökuntaa kuivakäymälöiden tyhjennykseen ja levitykseen, mutta mikä virasto suostuu ottamaan tehtäväkseen kuivakäymälähuollon, ympäristövirasto, tekninen keskus vai jätehuolto, siinäpä ongelmaa kerrakseen.

Kuivakäymäläratkaisulla tulee olemaan merkittävät vaikutukset veden tarpeeseen, ulostekäsittelyyn koko sen ketjussa ja siten myös energian kulutukseen.

Milloinkahan rakennetaan ensimmäinen kerrostalo tai asuntoalue, jossa vesivessoja ei ole lainkaan, vaan ulosteiden ja biojätteiden käsittely hoidetaan kompostoimalla.

Teuvo Tuppurainen, Oulu

9.10.2010 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Kuka pelastaa luonnon biopoltto­aineilta? (14.10.2010)

Neste Oil ja Stora Enso kertoivat eilen aloittavansa kaupallisen biojalostamon ympäristövaikutusten arvioinnin Porvoossa ja Imatralla. Kyseessä olisi laitos joka valmistaisi 200 000 tonnia biodieselin raaka-ainetta vuodessa. Lue lisää...

12.10.2010 Tekniikka & Talous, Uutiskommentti / Kari Ojanperä

▲Alkuun


Pelastetaan Itämeren lohi! (11.10.2010)

Nämä sanat on lausuttu ja kirjoitettu lukemattomia kertoja eri yhteyksissä ja eri henkilöiden toimesta. Monissa juhlapuheissa nämä sanat ovat olleet koristamassa puhujan sanomaa ja nostattamassa ylevää tunnelmaa kuulijoiden joukossa. Tuskin kukaan Itämeren valuma-alueen kansalaisista tosissaan vastustaakaan näiden kolmen sanan sisältämää vaatimusta. Mutta miksi yhä edelleen tämä lause – Pelastetaan itämeren lohi! – on ajankohtainen, itse asiassa ajankohtaisempi kuin koskaan viime jääkauden aikaisen historian aikana? Sitä sopii kysyä. Lue lisää...

7.10.2010 Jarmo Huhtala, Blogi

▲Alkuun


Luontoon sijoitetut rahat tuottavat (11.10.2010)

Kaikkea ei oikeastaan pitäisi ajatella rahassa, olletikaan luontoa ja sen tuomaa monenlaista tyydytystä ihmiselle. Mutta näitäkin asioita on pantu järjestykseen rahallisesti ja on arvioitu, että kansallispuistoihin sijoitetut varat tulevat moninkertaisina takaisin. Lue lisää...

7.10.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Tuulivoima puskee vastatuulessa (8.10.2010)

Suomen pitkän aikavälin energia- ja ilmastostrategian mukaan meillä pitäisi vuoteen 2020 mennessä tuottaa vuosittain kuusi terawattituntia sähköä tuulivoimalla. Tämä tarkoittaa vähintään 2 000 megawatin tuotantotehoa rannikon hyvätuulisilla paikoilla, sisämaassa enemmän. Lue lisää...

30.9.2010 Tekniikka & Talous, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Ympäristöministerikö ympäristöriski? (8.10.2010)

Suomen keskustan ympärillä käytävä vaaliraha- ja jääviysmeteli ei ota laantuakseen. Pikemminkin päinvastoin, poliittisen kohun keskiössä on nyt vuorostaan ympäristöministeri Paula Lehtomäki, jonka perheen omistussuhteet Talvivaaran kaivosyhtiöön ovat joutuneet suurennuslasin alla. Lue lisää...

23.9.2010 Lapin Kansa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Natura koetuksella (30.9.2010)

Oulun Veden toimitusjohtaja Jouni Lähdemäki toi (Kaleva 18.9./Lukijalta) kirjoituksessaan esiin Viinivaaran vesihankkeen vaikutuksia siten kuin asia Oulun Vedessä nähdään. Samalla hän antoi ymmärtää, että lupahakemus olisi jo ratkaistuja lopullinen.

Asiahan ei ole näin, vaan Aluehallintoviraston päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 2-1. Vähemmistöön jäänyt puheenjohtaja on kirjannut päätökseen eriävän mielipiteen.

Suunnitellulla vedenottoalueella on suuri joukko yksityisiä maanomistajia, kesämökkiläisiä ja poromiehiä, jotka käyttävät aluetta elinkeinojensa harjoittamiseen. Suurin yksittäinen maanomistaja Viinivaarassa on Timosen yhteismetsän osakaskunta. Yhteismetsän maa-alue käsittää Viinivaaran eteläosan ja Hangasvaaran, eli juuri ne alueet, joita veden otto toteutuessaan rajuiten koskisi.

Molempien vaarojen reuna-alueella on useita lähteitä, ja jokaiseen niistä on tarkoitus rakentaa vedenottamo. Tämän seurauksena lähteet tietenkin kuivuvat ja vedestä riippuvainen kasvisto tuhoutuu. Samalla tuhoutuisi Sulaojan hete Hangasvaarassa. Lähde valittiin muutama vuosi sitten 140 lähteen joukosta Suomen kauneimmaksi lähteeksi.

Pohjaveden ottohanke onkin kummajainen tämän päivän ympäristöajattelua ja ympäristön luontoarvoja suojelemaan pyrkivässä toiminnassa. Näin raju luonnon muuttaminen ei tulisi kysymykseenkään maa- tai metsätaloudessa. Tällainen toiminta sopisi paremmin niihin aikoihin, kun Pohjanmaan jokia valjastettiin sähköntuotantoon.

Kiiminkijoen vesistö on kokonaisuudessaan mukana Natura-suojeluohjelmassa. Suojelu perustuu ymmärtääkseni vedestä riippuvaisiin luontotyyppeihin sekä kasvi- ja eliölajeihin. Suojeluohjelmien periaate on, että suojeluarvoja ei saa heikentää. Tämä pätee ainakin yksityisen ihmisen kohdalla. Mielenkiintoista on nähdä, pelataanko samoilla säännöillä, kun kaupunki on hyödynsaajana. Nyt mitataan suojeluohjelman uskottavuutta.

Veden oton yhtenä perusteena on ollut pohjaveden hyvä imago ja siihen yhdistetty mielikuva jostakin puhtaammasta ja paremmasta. Kestääkö imago myös kuivatut lähteet ja kuralammikoiksi muuttuneet lammet?

Vesi on siitä merkillinen aine, ettei sitä maanomistaja Suomessa lain mukaan omista. Jos taajamien on pakko saada raakavettä - vesilaki ei erittele pohjavettä - pohjavesiesiintymä tuo rajoituksia maankäyttöön, koska pohjaveden pilaamiskielto on ehdoton.

Maanomistaja voi jopa tietämättään joutua korvausvelvolliseksi, ellei ole perillä, mikä on luvallista ja mikä ei.

Esimerkiksi Viinivaaran alueella on tarkoitus lunastaa pienet, noin hehtaarin kokoiset maa-alat pumppaamoita varten ja yhteensä tuhansien hehtaarien maa-ala olisi rajoitusten piirissä. Vesijohtolinjat on lupahakemuksen mukaan tarkoitus rakentaa siten, että luvan hakija saa pysyvän käyttöoikeuden maahan. Vain puuston arvo korvattaisiin. Pilattu luonto ja rajoitukset jäisivät maanomistajille ja hyöty tulisi veden myyjälle.

Mikä lienee luonnonsuojelijoiksi itsensä kokevien ihmisten ja yhdistysten kanta?

Myöhemmin on jätetty hakemus Nuoritta- ja Kiiminkijokien hankkeen takia poistuvan lähdeveden korvaamisesta Olvasjärven ja Vainiosuon säännöstelyllä, siis suovesillä. Minulla ei ole tiedossa, miten tämä sopii yhteen Kiiminkijoen Natura-suojelun kanssa. Maanomistajat on velvoitettu nouattamaan erityisen varovaisuuden periaaetta niiden luontotyppien, kasvi- ja eliölajien suhteen, jotka ovat suojelun kohteena.

Hanke on vuosien saatossa muuttanut muotoaan sen jälkeen, kun ympäristön vaikutusten arviointi on tehty. Nyt olisi paikallaan tehdä se nykymuotoisesta hankkeesta uudelleen.

Osmo Paldanius
Timosen yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja

26.9.2010 Kaleva, Sunnuntai-liite

▲Alkuun


Viinivaaran vedenotto on turmiollista (30.9.2010)

Tutustuin Pohjois-Suomen alueviraston myönteiseen lupaan pohjavedenottoon Viinivaaran pohjavesihankkeelle. Lupapäätös on muhkea, yli 200-sivuinen asiakirja.

Suuresti alkoi ihmetyttää se, että lupapäätöksestä lehdistö oli näköjään tiedottanut ottamalla pohjaksi Oulun kaupungin tiedotteen. Ei hakijan tiedotus ole voinut olla puolueetonta. Olennaista esimerkiksi on, ettei viranomaispäätös ollut yksimielinen.

Päätöksen on allekirjoittanut kolme henkilöä, joista ensimmäinen allekirjoittaja Jukka Sihvomaa on lisännyt päätökseen eriävän mielipiteen.

Lupapäätöksen sivulla 21 sanotaan: "Pohjaveden otto muuttaa suurinta osaa Viinivaaran, Sarvivaaran, Pitääminmaan ja Vaanaharjun luonnontilaisista lähteiköistä pääasiassa pohjavedestä riippuvaisen lajiston elintilan kaventumisen tai lähdelajiston häviämisen kautta. Vaatelias lähdelajisto hävinnee suurimmaksi osaksi, joskin aivan lähteen vieressä lähdekasvillisuutta voi säilyä, mikäli lähde säilyy avolähteenä.

Lähdepurojen vaatelias kasvillisuus taantuu, mikäli virtaama pienenee selvästi tai puro kuivuu kokonaan. Karuimmilla soilla kasvillisuusmuutokset jäävät pieniksi, kun taas ravinteikkailla soilla muutokset voivat olla huomattavia. Useimpien lajien esiintymisen arvioidaan taantuvan jossain määrin. Merkittävimmät erot lajistoon kohdistuvissa vaikutuksissa ovat Kälväsvaaran alueella. Lisäksi Viinivaaran alueella usean lähdelajin esiintymisistä häviää osa."

Jukka Sihvomaa taas toteaa eriävässä mielipiteessään: "Pääasiallinen peruste pohjaveteen siirtymiseen on turvallisuusnäkökulma poikkeustilanteita ajatellen. Pintaveden käyttöaikana ei ole tapahtunut tilanteita, jolloin tällainen poikkeustilanne olisi ollut esillä. Ottaen huomioon yläpuolisella vesistöalueella tällä hetkellä tapahtuvat toiminnot, joista ei ole odotettavissa merkittävää vedenlaadun huonontumista, poikkeuksellisten olosuhteiden ilmeneminen ole tällä hetkellä odotettavissa."

Tällä luulen hänen tarkoittavan Kajaanin puunjalostusteollisuuden alasajoa.

Hyöty pohjavedenotosta lienee haittoja paljon pienempi.

Näin sanoo Sihvomaa: "Oulun talousvesi on maan parhaita pintavesilaitoksissa puhdistettua vettä. Näin ollen pohjaveteen siirtymisellä ei olennaisesti parannettaisi vedenlaatua, mikäli asiaa tarkastellaan tämänhetkisestä näkökulmasta."

Monikuntaliitos tuo Oulun kaupunkiin kokonaan uudet mahdollisuudet pohjaveteen. Sitä riittää juotavaksi kaikille. On korkea aika suojella pohjavesiämme. Niitä pitäisi käyttää harkiten ja varjellen.

Mielestäni tulisi olla nyt innovatiivinen ja löytää tavat käyttää lähdevettä juoma- ja ruokavetenä - eikä kakata siihen - ilman sen kummempaa syytä.

Kiiminkijoen puolesta parahdan suureen ääneen: Naturajokemme on jo nyt suo-ojituksen ja turpeenoton raiskaama. Virtaamat ovat vähäiset, ja täällä suistossa liete kasautuu ja tukkii jokisuuta. Ravinteet lisäävät kaisloittumista.

Meille jokisuun asukkaille Viinivaaran vedenotto vähentää virtaamia ja turmelee vedenlaatua. Korvausvesi Isosta Olvasjärvestä on kelvotonta.

Jouni Lähdemäen kirjoitus (Kaleva 18.9./Lukijalta) ei ollut ihan todenmukainen, minun mielestäni.

Terttu Kuusela
valtuutettu (vihr.), Kirkonkylän asukasyhdistyksen sihteeri
Haukipudas

25.9.2010 Kaleva Lukijan palsta

▲Alkuun


Veden laatu ei olennaisesti paranisi pohjaveteen siirryttäessä (30.9.2010)

Viinivaaran pohjavesihankeen lähtökohta on kuluttajien vedensaannin turvaaminen ja parempilaatuisen veden hankinta.

Pohjavesiasiassa luvan myöntäminen vesilain 9 luvun 8 §:n l momentin nojalla edellyttää, että hankkeesta saatava hyöty on siitä johtuvaa vahinkoa huomattavasti suurempi.

Vesilain 9 luvun 10 §:n mukaan hyödyn ja vahingon arvioiminen tapahtuu soveltuvin osin noudattaen, mitä vesilain 2 luvun 11 §:ssä on säädetty.

Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan siinä mainittujen etujen lisäksi hyödyllä tarkoitetaan muutakin etua, joka yrityksen toteuttamisesta välittömästi voidaan saada.

Kuntaliitoksen jälkeen vuonna 2013 uusi asukasluku tulee olemaan noin 190 000. Poikkeusoloissa verkostosta jaettavan veden tavoitearvoon päästäkseen on pohjavettä saatava 9 500 kuutiometriä vuorokaudessa.

Liitoksen jälkeen kaupungilla on vedenottamoja pohjavesialueilla niin paljon, että niistä saadaan vettä 13 550 kuutiometriä vuorokaudessa eli 71 litraa/asukas/vuorokausi. Poikkeusolojen tavoitearvoon päästään reilusti, eli tämä ei ole oikea syy.

Hintan ja Kurkelanrannan vedenpuhdistamoilla puhdistettu talousvesi on korkealaatuista ja täyttää hyvin viranomaisten asettamat laatuvaatimukset. Oululaisten käyttämä talousvesi on laadultaan maan parhaita verrattuna yleensä pintavesistä valmistettuihin talousvesiin.

Hyvän puhdistustuloksen ovat taanneet vuonna 1993 Hintan vedenpuhdistamolla ja 1996 Kurkelanrannan vedenpuhdistamolla tehdyt laajamittaiset perusparannukset.

Oulun vesi on nykyisellään pintavesilaitoksissa puhdistettua vettä. Näin ollen pohjaveteen siirtymisellä ei olennaisesti parannettaisi veden laatua, mikä oli lähtökohtana tutkimuksen alkuhetkellä 1980-luvulla.

Vesilaitossaneerausten jälkeen talousveden laatu on ollut hyvä kaikkina vuodenaikoina. Sen jälkeen pohjaveden käyttöön siirtymistä on selvitetty lähinnä pintavesilähteen riskialttiuden takia ja poikkeustilanteiden vedenhankinnan turvaamiseksi.

Viinivaaran pohjavesihankkeen hyötyjä arvioitaessa on otettava huomioon, miten hankkeen hyödyt ovat nykyisen Oulun kaupungin pintavesihankkeen hyötyjä suuremmat. Alussa sanotun mukaisesti hyödyn tulee olla välitöntä.

Pääasiallinen peruste pohjaveteen siirtymiseen on turvallisuusnäkökulma poikkeustilanteita ajatellen. Pintaveden käyttöaikana ei ole tapahtunut tilanteita, jolloin tällainen poikkeustilanne olisi ollut esillä.

Ottaen huomioon yläpuolisella vesistöalueella tällä hetkellä tapahtuvat toiminnot, joista ei ole odotettavissa merkittävää vedenlaadun huonontumista, ei poikkeuksellisten olosuhteiden ilmeneminen ole tällä hetkellä odotettavissa.

Turvallisuusnäkökohtaan perustuva hyöty tulee ajankohtaiseksi, kun veden laadun pilaantumista tarkoittavan poikkeustilanteen tapahtuminen tulevaisuudessa on ainakin jossain määrin todennäköistä.

Kun näin ei tässä tapauksessa ole, ei hankkeesta saatavaa hyötyä voida pitää välittömänä. Kun hyöty ei ole välitöntä, ei sitä voida ottaa intressivertailussa lainkaan huomioon.

Jarno Torro

24.9.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Hajautettu energiantuotanto järkevää politiikkaa (29.9.2010)

Toimittaja Kari Sankala on täysin oikeassa kolumninsa 20.9. otsikossa "Energia- ja liikenneratkaisuissa on oltava hereillä". Pohjoisen Suomen onkin syytä olla valveilla, mitä tulee nykyiseen energiapolitiikkaan.

Vihreinä näemme pohjois-suomalaisen energiapolitiikan huolestuttavana.

Miten selviämme päästövähennystavoitteista, jos poltamme turvetta entiseen malliin hakematta sille vaihtoehtoja?

Sankalan esittämä kivihiili ei ole oikea vaihtoehto, ei myöskään Kollajan auki repiminen vastoin koskiensuojelulakia. Ainoaa järkevää energiapolitiikkaa on kulutuksen vähentäminen ja hajautettu energiatuotanto.

Hajautettu energiatuotanto tarkoittaa, että sähkö ja lämpö tuotetaan pienissä yksiköissä. Energiaa voidaan tuottaa vesi- ja tuulivoimalla, maalämmöllä, biomassan poltolla ja aurinkoenergialla erikseen ja yhdessä muiden energialähteiden kanssa.

Oulun seudulla tehdään paljon tutkimustyötä uusiutuvien energiamuotojen osalta. Tarvitaan vain siirtymäaika, jotta pääsemme irti ilmaa ja jokia saastuttavasta turvesidonnaisuudesta, ja hajautetun energiatuotannon keinot pääsevät käytännön tasolle. Ilman investointitukea pilottihankkeisiin tämä ei onnistu.

Poliittisella ilmapiirillä on nopeuttava tai hidastava vaikutuksensa.

Tämän hetkinen suuryritysvetoinen energiapolitiikka näyttää asettavan pahimman laatuisia jarruja maakuntamme kehitykselle kohti uusia innovaatioita ja uusiutuvan energiatuotannon tuomia työpaikkoja.

Hajautettu energiatuotanto luo runsaasti työpaikkoja tutkimustasolta käsillä tekemiseen asti ja uudet keksinnöt ja tuotekehittely luovat vientimahdollisuuksia pohjoissuomalaiselle bioteknologiaosaamiselle. Pohjois-Pohjanmaan on olennaisen tärkeää pysyä mukana kansainvälisessä kehityksessä, eikä jättäytyä turpeen varaan.

Toimittaja Sankala pitää vihreiden esitystä siirtää tavarakuljetuksia enenevässä määrin raiteille haihatteluna. Raideliikenteen vahvistamiseen on vankat perusteet: liikenneturvallisuus paranee, ruuhkat pienenevät, teiden kuluminen vähenee ja raskaan liikenteen päästöt vähenevät. Kaakkois-Suomen teitä rasittavat venäläisrekat halutaan tiemaksun piiriin. Maksu pitäisi suunnitella siten, ettei se rasittaisi kohtuuttomasti suomalaisia kuljetusyrityksiä.

Pohjois-Suomen erityistarpeet liikenteen suhteen tiedostetaan myös etelän vihreiden piireissä. Vihreät ovat koko hallituskauden ajan ajaneet aktiivisesti Pohjanmaan radan peruskorjausta ja kaksoisraidetta. Tätä ovat tehneet näkyvästi niin Sinnemäki, Brax kuin Oulun vaalipiirin istuva kansanedustajakin.

Maakuntahallituksen jäsen Satu Haapanen nosti kaksoisraiteen esille viikko sitten lehdistötilaisuudessa, jossa se sai suurten kaupunkien edustajilta täyden tuen.

Tulevien kansanedustajien täytyy tehdä yhteistyötä maakuntamme ja Kainuun elinvoimaisuuden eteen.

Pärjääminen maailmalla edellyttää eteenpäin katsomista, rohkeaa tutkimustyötä, uusien työpaikkojen luontia ja viennin kehittämistä uusiutuvien energiamuotojen alalla.

Vihreät pohtii päätyökseen, kuinka maapallo säilyisi asumiskelpoisena tuleville sukupolville. Pohdintaan kuuluu niin raideliikenteen kehittäminen kuin uusiutuvat energiamuodot kestävän ympäristöpolitiikan perustana.

Satu Haapanen, Sirkku Asheesh, Terttu Kuusela, Johan Heino, Hanna Halmeenpää, Janne Hakkarainen ja Maarit Sihvonen
Oulun vaalipiirin Vihreät ry.

24.9.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Miten energiapuu saadaan metsästä? (29.9.2010)

Suomessa on työttömiä noin 300 000, joista nuoria on yli 40000. Maahamme muuttaa vuosittain paljon ihmisiä ulkomailta. He ihmettelevät, mikseivät saa työskennellä maassamme.

Kotimaisen energian tuottajat ja hallitus tuskailevat, miten ja mistä puuta saadaan energian raaka-aineeksi. Kuka tämän pienpuun korjuutyön tekee? Se tulee myös kalliiksikin.

Pitäisi kehittää puupuimuri, mutta kun sellaista ei ole, on otettava kädet avuksi tyyliin Paltamon kuntatyötä kaikille.

Mistä saadaan puuta? Sitähän saadaan kymmenientuhansien kilometrien teiden varsilta, joiden molemmilta puolilta 50-100 metrin leveydeltä raivataan puita kauniiksi, harvaksi ja turvalliseksi tienvarsimetsiköksi.

Kuka tekee työn? Tietysti kymmenettuhannet työttömät, myös maahanmuuttajat.

Vapon esittelijä kertoi, että heillä oli sodan jälkeen puunkorjuutöissä 12 000 miestä.

On palattava entiseen. Työttömät töihin tienvarsimetsiä kaatamaan ja kantamaan puita kasaan tienvarteen, josta ne on helppo rekoilla kuljettaa sahoille ja sellutehtaille haketettavaksi tehokkailla haketuskoneilla, joita BioWatti esitteli kesällä Oulaisten metsäpäivillä.

Nyt työtä hakevat esimerkiksi 40 000 henkilöä jaetaan neljän henkilön ryhmiin, joissa on osaava moottorihenkilö ja kolme puunkerääjää. He sopivat henkilöautoon.

Kun minulle soitettiin Bio-Watista 15.9. kerroin ideastani, miten puuta saataisiin metsistä. Puhelimessa ollut naishenkilö sanoi, että idea on hyvä, kerro eteenpäin.

Nyt lukija toteaa ettei onnistu. Minä sanon, että onnistuu, jos tarvittaviin lakeihin lisätään pykälä, joka poistaa mahdollisen esteen.

Pykälät voisivat kuulua seuraavasti. Kaikki tienvarsimetsät on raivattava metrin leveydeltä puiden välin ollessa 4-5 metriä. Tarjotusta työstä ei terve ihminen voi kieltäytyä.

Henkilön saamia toimeentulotukia ja avustuksia ja työttömyyden hoitoon tarkoitettuja varoja voidaan käyttää osana työpalkkaa energiapuun korjuutyössä. Metsän omistaja saa kohtuullisen korvauksen puusta. Nykyiset metsäorganisaatiot hoitavat käytännön työn organisoinnin ja puun käyttäjä maksaa puusta käyvän hinnan.

Kaikki hyötyvät: tuotantolaitokset saavat puuta, tienvarret kaunistuvat ja metsä kasvaa paremmin, omistaja saa tuloja ja hyötyy puun kasvusta, työntekijä saa palkkaa, arvostusta, kunto nousee paremmin kuin pelejä pelatessa ja läppärin ääressä, hirvikolarit vähenevät, pääsemme ilmastotavoitteeseen ja vähitellen asiasta tulee jatkuvaa ja päästään eroon tukitoimista. Ei kun työhön!

Terho Lipsonen, Liminka

24.9.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Oulun Veden oikeudet (29.9.2010)

Mikä yhdistää seuraavia: eurooppalaisten toimet Amerikan ja Australian valloituksessa, hollantilaisten toimet Etelä-Afrikassa, belgialaisten (kuningas Leopold II) toimet Kongossa ja Oulun Veden suunnitelmat Viinivaarassa.

Yhteinen tekijä on kolonialismi. Kaikissa näissä tapauksissa ulkopuolinen toimija tulee ja ryöstää alueen luonnonvarat korvaamatta siitä mitään alkuperäisväestölle.

Oulun Veden toimitusjohtaja puolusti (Kaleva 19.9./Lukijalta) pohjavedenotosta tehtyjä selvityksiä. Selvitykset sinänsä ovatkin varmaan ihan hyviä, mutta kun asian ydin ei olekaan niissä, vaan se, millä oikeudella Oulun Vesi tätä luonnonvaraa havittelee.

Jos Oulun Vesi haluaisi oikeasti parantaa juomaveden laatua, yrittäisi se ensin vaikuttaa viranomaisiin niin, että jokeen ei valuisi kemikaaleja vaativia vettä pilaavia aineita nykyisessä määrin.

On älytöntä edes suunnitella pohjaveden käyttöä raakavetenä, josta suurin osa menee joko pesuvetenä viemäriin tai jätteiden kuljetukseen viemäriveriverkostossa. Paljon vastuullisempaa ja järkevämpää olisi perustaa vedenpullottamo.

Viinivaaraan ja myydä ensiluokkainen vesi juomavedeksi pullotettuna. Näin tästä huipputuotteesta saadaan sen arvoa vastaava hinta.

Jos saksalainen kauppaketju pystyy myymään keskieurooppalaista pullovettä rahteineen 400 euroa/m3, niin kyllä meidänkin pitää pystyä vähintään samaan. Nykyisillä suunnitelmilla lopputuotteen hinta on noin 1,5 euroa/m3, joten ero on valtava.

Hankkeeseen varatusta 70 miljoonasta eurosta tarvitaan vain murto-osa pullottamon perustamiseen. Samalla luodaan pysyviä työpaikkoja, eikä tarpeettomasti haaskata luonnonvaroja toimintaan, joka ei tuota mitään lisäarvoa yhteiskunnalle.

Jos jokin muu yhteiskunnan laitos, esimerkiksi energialaitos, käyttäisi raaka-aineistaan vain noin kolme prosenttia teholliseen tuotantoon ja loppu menisi toisarvoiseen hössötykseen, sitä tuskin siedettäisiin.

Päättäjillä on vielä mahdollisuus keskeyttää tämä Oulun Veden järjetön ja kestävän kehityksen vastainen hanke, ja palauttaa se uudelleenvalmisteluun.

Kari Rinne, insinööri, Oulu

23.9.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Viinivaara-hankkeen monet uhkakuvat (27.9.2010)

Ylikiimingissä ilmestyvässä paikallislehdessä Oulun Veden toimitusjohtaja Jouni Lähdemäki mainitsee, että uhkakuvia Viinivaara-hankkeesta ei kannata maalailla. Kun otetaan huomioon, että koko Viinivaara-hanke perustuu Oulun Veden maalaamiin uhkakuviin siitä, kuinka ydinlaskeuma tulee tai öljyrekka kaatuu Oulujokeen, lienee ainakin meillä Nuorittajoen rannalla talostelevilla oikeus saada varmaa ja tutkittua tietoa siitä, missä kunnossa Nuorittajoki on, jos pohjaveden pumppaus alkaa. Lue lisää...

23.9.2010 Rantapohja, Lukijaposti

▲Alkuun


Saako tutkijalla olla kytköksiä teollisuuteen? (24.9.2010)

Vastikään valmistuneessa lämmityspolttoaineiden verotusselvityksessä turvetta ei esitetty verotettavaksi lainkaan, vaikka sen vaikutukset ilmastoon ovat pahemmat kuin kivihiilen. Sittemmin ilmeni, että selvityksestä vastannut VTT:n teknologiajohtaja Satu Helynen istuu Kansainvälisen turveyhdistyksen hallituksessa. Lue lisää...

22.9.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Kari Raivio

▲Alkuun


Tulvadirektiivi ei puhu tekoaltaista mitään (24.9.2010)

Jaakko Ylitalo puhuu asian vierestä kirjoituksessaan "Hassi harhateillä lohi- ja tulvamietteissään" (LK 10.9.). EU-direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta ei puhu tekoaltaista mitään. Direktiivin taustalla ovat viime vuosikymmenellä Keski-Euroopassa tapahtuneet tulvat, joissa laajoja kaupunkialueita joutui tulvan valtaan voimakkaiden rankkasateiden vuoksi.

Direktiivi velvoittaa jäsenmaita kartoittamaan tulville alttiit alueet ja tekemään suunnitelmat riskien pienentämiseksi. Tulvariskin vähentämisessä ensimmäinen asia on tietenkin se, ettei enää rakenneta uusia taloja tulva-alttiille alueille. Tuhoisien tulvien taustalla oli sääolojen lisäksi monien isojen jokien rantojen muuttaminen liian kauas luonnontilasta.

Kun pitkiä pätkiä rantoja on betonoitu, tulvavesi ei enää pääse luonnollisilla laajenemisalueille, kuten tulvaniityille, mikä pahentaa vaikutuksia asutuskeskuksissa.

Niinpä direktiivi nimenomaisesti mainitseekin luonnolliset tulvatasanteet. Direktiivistä ei mitenkään voi johtaa velvoitetta ruveta rakentamaan uudelleen nimettyä Vuotoksen allasta.

Ylitalo puhuu siitä, että kalateitä ollaan hankkimassa mereltä Ounasjokeen. Tämän toki tiedän, pointtini olikin se, että lohi tulisi palauttaa myös Kemijärven yläpuolelle. Tässä asiassa Lapin liitto ei ole ollut aktiivinen, koska siellä ei ole koskaan lakattu haikailemasta Vuotoksen allasta. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten Vuotos-haikailu tosiasiassa estää hankkeet, joilla kyseistä aluetta oikeasti voitaisiin kehittää.

Vuotoksen allas ei toteudu, ei vaikka sille annettaisiin mitä markkinointinimiä. Alueen Natura-suojelua ei voi purkaa. Ainoa tapa tehdä se olisi se, että Suomi eroaisi EU:sta, mikään muutos Suomen omaan vesilakiin ei riitä. Tätä ei ole näköpiirissä.

Ylitalo väittää, että vastaavia lintualueita kuin Kemihaaran suot löytyy muitakin. Tosiasiassa Kemihaaran suot liitettiin Naturaan juuri siksi, että vastaavaa lintualuetta ja muutenkaan vastaavia luontoarvoja ei muualta löydy. Tämä asia selvitettiin perusteellisesti, Korkeinta hallinto-oikeutta myöten.

Puhe "monikäyttöaltaaksi" ristitystä Vuotoksen altaasta tulevana Euroopan parhaana kalajärvenä on tietoista harhaanjohtamista.

Kun altaan ympäristövaikutukset aikoinaan selvitettiin, kävi ilmi muun muassa, että allas pilaisi jokiveden niin pahasti, että vaikutus tuntuisi Ruotsin aluevesillä asti ja yksin raskasmetallipäästöt alapuoliseen vesistöön olisivat niin suuret, että nykylainsäädäntö ei salli sellaisia yhdellekään tehtaalle.

On aika siirtyä tälle vuosituhannelle ja kehittää oikeasti toteuttamiskelpoisia hankkeita Lapin työllistämiselle.

Lohen palautus Kemijokeen, myös Kemijärven yläpuolisiin vapaisiin latvavesiin voisi olla sellainen, samoin ratayhteys Sailasta Kantalahteen ja edelleen Murmanskiin.

Satu Hassi
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan jäsen
Ympäristöministeri 1999-2002

17.9.2010 Lapin Kansa

▲Alkuun


Pilataanko Kiiminkijoki ahneuden alttarille? (24.9.2010)

Suunnitelmat pohjaveden ottamiseksi Utajärven pohjoisosasta ja samalla Kiiminkijoen vesistöalueen ”kuivattamiseksi” vyöryvät kaatopaikkajyrän lailla eteenpäin. Monin tavoin suojeltu vesistö lienee nyt tiensä päässä. Lue lisää...

4.8.2010 Rantapohja, Lukijaposti

▲Alkuun


Lisäydinvoima ei ole itsestäänselvyys (23.9.2010)

Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja ja koko ydinvoiman ja uraanikaivosten vastainen kansanliike hurjistuu kesälevon jälkeen uuteen kampanjavaiheeseen. Kahden ydinvoimalan periaatepäätökset runnottiin läpi kyseenalaisin ja demokratian naurunalaiseksi asettavin keinoin. Teollisuuden sana painoi enemmän kuin kansalaisten, jotka kasvattavat tulevat sukupolvet reippaasti nykyistä säteilevämmän perinnön ympärillä – mikäli luvan saaneet voimalat todella rakennetaan. Lue lisää...

20.9.2010 Suomen luonnonsuojeluliitto, Kolumni / Maria Nuutinen

▲Alkuun


Vesileikkejä Viinivaarassa (22.9.2010)

Pohjaveden ottamista Viinivaaran alueelta Ylikiimingistä on suunniteltu io 1980-luvun lopulta lähtien. Alun perin lähteisen pohjavesialueen piti olla vain oululaisten varavesijärjestelmä.

Mutta sitten suunnitelmat paisuivat — jopa siinä määrin, että suunnitelmat pohjavedenottamosta olisi pitänyt viedä valtioneuvoston hyväksyttäväksi. Aiottiinhan vettä pumpata 33 000 kuutiota vuorokaudessa, ja Iijoen vettä piti pumpattaman korvaavaksi vedeksi.

Hankkeesta vaiettiin toviksi. Otettiin uusi suunta.

Kolmisen vuotta sitten alkoi uusi vaihe, ja mukaan suunnitelmiin otettiin Viinivaara-Ylikiimingin harjujakso.Viinivaara-Kälväsvaarasta pumpattaisiin 27 000 kuutiota ja harjualueelta 5 500 kuutiota vuorokaudessa.

Vesimäärät olisivat valtavia.

Kun kuulee ja lukee, millaisia vaikutuksia jo koepumppauksilla on ollut ihmisille, eläimille, vesistölle ja koko ekosysteemille tällä alueella, on vaikea uskoa, että aiheutettuvahinko olisi hyötyihin nähden vaatimaton.

Oulun Vesi sai aluehaliintovirastolta elokuussa vedenottoluvan äänin 2-1. Eriävän lausunnon jättänyt ympäristöneuvos oli sitä mieltä, että hankkeesta saatava hyöty ei ole siitä aiheutuvan vahinkoa tai haittaa huomattavasti suurempi, kuten sen pohjavesiasioissa pitäisi vesilain mukaan olla.

Oulun Veden omilla nettisivuilla mainostetaan nykyisen käyttöveden olevan korkealaatuista, "maan parhaita pintaveislaitoksissa puhdistettu vettä".

Jos ja kun näin on, mihin Viinivaaran pohjavettä oikein tarvitaan? Enkä halua vastaukseksi vain pelotteluja ydinlaskeumilla tai kemikaalionnettomuuksilla.

Luulen, ettei kukaan voi varmuudella väittää tietävänsä, mitä tällaisten pohjavesimäärien pumppaaminen tuolla alueella merkitsisi ajan mittaan alueen suo- ja vesiekosysteemeille, vesitasapainolle ja jokien virtaamille sekä ennen kaikkea Nuoritta- ja Kiiminkijokien laadulle ja virkistyskäyttöarvoille. Eivät edes Pöyryn viisaat insinöörit.

Olemmehan me jo niin monta kertaa nähneet, mitä tapahtuu kun ihminen alkaa suuressa mittakaavassa sormeilla luontoa —ja kuvitella vielä hallitsevansa sitä.

Huonosti siinä yleensä on käynyt.

19.9.2010 Oulu-lehti, Näkökulma / Heli Rintala

▲Alkuun


Viinivaarahanke on täysin epälooginen (22.9.2010)

Pohjois-Suomen aluehallinto viraston myöntämä lupa Oulun kaupungille pohjaveden ottoon Viinivaaran alueelta ja Ylikiimingin harjujaksolta on kohtuuton, epäekologinen, vastoin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) periaatteita ja lisäksi täysin järjetön! Luvan mukainen keskimääräinen otto, 32500 kuutiometriä vuorokaudessa, vastaa tämän hetken kulutustottumusten mukaan -155 litraa/henkilö/vuorokausi (www.motiva.fi) - reilusti yli 200 000 asukkaan kulutusta. Kaavailtu mitoitus on siis laskettu roimasti yli nykyisen ydin Oulun asukasmäärän.

Kun asukasluku tuskin ylittää lähisukupolvina 150 000 asukkaan määrää, herää kysymys, mihin loput edellä mainitusta vesimäärästä on tarkoitus käyttää? Vedenkulutusmäärä 155 litraa on sekin yläkanttiin arvioitu, sillä harvoin esimerkiksi taloyhtiöiden veden kulutus ylittää 120 litraa/henkilö/vuorokausi.Kun kehitys suuntautuu yhä enemmän vettä säästäviin wc- ja pesulaitteisiin, voidaan lähitulevaisuudessa asukaskohtaisen kulutuksen arvioida laskevan lähemmäs sataa litraa tai sen alle.

Näiden lisäksi Viinivaaran pohjavesihanke on ympäristö-ja luontovaikutuksiltaan jyrkästi vastoin Suomen ympäristökeskuksen periaatteita. Vuosi 2010 on julistettu ympäristön monimuotoisuuden teemavuodeksi.

Täman ohjelman ja siinä mukana olevien organisaatioiden tavoitteena on ympäristön monimuotoisuuden häviämisen pysäyttäminen. Euroopan unioni ja siis Suomi mukaan lukien on asettanut itselleen haasteen, jossa tavoitteeksi on otettu biodiversiteetin (luonnon monimuotoisuuden) köyhtymisen pysäyttäminen vuoteen 2010 mennessä (www.ymparisto.fi).

Ympäristöministeriön vahvistamassa ohjelmassa korostetaan, että vesiensuojelu on vietävä myös valuma-aluetasolle.

Mutta mikä tekee nyt käsillä olevasta hankkeesta täysin epäloogisen?

Käytettävissä olevien laskelmien perusteella siis yksi asukas kuluttaisi vettä noin 200 litraa vuorokaudessa, mikä tarkoittaa samaa kuin 25 sangollista (8 litraa) vettä jokaiselle asukkaalle joka päivä ympäri vuoden, ja siis vastaavasti nelihenkiselle perheelle kiikutetaan Viinivaarasta joka päivä ympäri vuoden sata sangollista vettä.

Ja mihin tarkoitukseen? Tuosta 25 sangollisesta vajaa viisi saadaan kulumaan keittiössä (www.motiva.fi).

Kun ihminen fysiologisesti käyttää nestettä noin 2,5 litraa vuorokaudessa, jää lopulta tuosta keittiössäkin kuluvasta määrästä yli neljä ja puoli sangollista viemäriin kaadettavaksi.

Loppupäätelmä on, että jokaiselle asukkaalle joka päivä ympäri vuoden Viinivaarasta rahdatusta 25 ämpärillisestä pohjavettä 24,5 ämpäriä kaadetaan joko wc-pyttyyn liottamaan jätökset tai vessan lattiakaivoon irtohiusten, hilseen, muun lian ja pesuvesien mukana! Onko tässä - siis ihan oikeesti - mitään järkeä?

Mitä tulee veden laadun turvallisuuden varmistamiseen, voin todeta, että Vihdin Nummelassa, maan parhaimmilla pohjavesialueilla, on tämän tästäkin turvauduttu kaupan pulloveteen ja klooratulla vedellä pesty vuosi tolkulla - vain muutaman oravan tähden!

Onkin tärkeää, että yhteisten resurssien varaaminen tämänkaltaisiin sopimusten vastaisiin luonnon tuhoamisprojekteihin lopetetaan ensitilassa ja varat siirretään hyödyllisempään käyttöön, esimerkiksi Oulujoen vedenlaadun ja virtausolosuhteiden parantamiseen, jolloin siitä hyötyvät oululaisten lisäksi myös tuhannet muut jokivarren asukkaat.

Heikki Pulkka FM, Nummela

19.9.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Viinivaaran vaikutukset on tutkittu tarkasti (21.9.2010)

Pohjavesihankkeesta julkaistun harhaanjohtavan kirjoittelun johdosta on tuotava esille myös tosiasioihin perustuvaa tietoa.

Oulun kaupungin hakemalle pohjavesihankkeelle saatiin myönteinen lupapäätös vuosikausia kestäneen valmistelun jälkeen, mikä mahdollistaa siirtymisen Oulujoen pintavedestä turvallisemman pohjaveden käyttöön.

Hankkeen vedenottomääriä pienennettiin yhteistyössä ympäristöministeriön ja -keskuksen kanssa luontovaikutusten pienentämiseksi. Pohjavesi on uusiutuva luonnonvara ja kestävällä tavalla siitä otetaan vain osa.

Hankkeen lähtökohtia ovat kuluttajien vedensaannin turvaaminen ja parempilaatuisen vedenhankinta. Valmiuslaki velvoittaa kuntia varmistamaan vedenhankinnan häiriöttömän toiminnan ja suosittaa useamman vesilähteen käyttöä; nyt pintaveden puhdistusprosessi jää varajärjestelmäksi.

Pohjavedenkäytön edistäminen on myös asetettu vesiviranomaisten taholta valtakunnalliseksi tavoitteeksi. Oulu on ministeriön määrittelemässä vedenhankinnan turvallisuusluokituksessa heikoimmassa Ill-luokassa, vaikka naapurikuntien rajalliset varavesimäärät otetaan huomioon. Nykyinen yhteen raakavesilähteeseen perustua vedenhankinta on riskialtis myös useiden palveluiden kuten terveydenhuollon ja elintarviketeollisuuden kannalta.

Oulu on selvittänyt vaihtoehtoja vedenhankinnan varmistamiseksi pitkään. Tarkasteluissa ovat olleet naapurikuntien vedentoimitukset, tekopohjavden valmistus, vedenottopisteen siirto Oulujoessa ylemmäs ja muut kyseeseen tulevat pohjavesialueet 100 kilometrin säteellä Oulusta. Viinivaarahanke on todettu ainoaksi toteuttamiskelpoiseksi ratkaisuksi.

Kykenemme valmistamaan pitkälle kehitetyn puhdistusprosessin avulla hyvin laatuvaatimukset täyttävää talousvettä, mutta nykyinen Oulujoen pintaveden puhdistus vaatii runsaasti energiaa ja puhdistuskemikaaleja, joiden käyttömäärät ovat merkittävästi lisääntyneet jokiveden laadun heikentymisen seurauksena. Puhdistuksessa käytetään nykyisin 1700 tonnia erilaisia kemikaaleja, joiden käyttömäärät vähenevät murto-osaan pohjaveden käyttöön siirryttäessä.

Hyvä pohjavesi ei vaadi käsittelyä ja pintavettä vähäisemmän orgaanisen aineksen määrän ansiosta kloorauksen tarve on vähäisempi ja näin vältetään myös orgaanisten klooriyhdisteiden muodostumista juomaveteen. Vedensiirto Ouluun on myös energiataloudellisesti edullista suuren korkeuseron ansiosta ja 70 kilometrin siirtomatka ei ole poikkeuksellista Suomessa.

Pohjavedenottoon liittyy hakijalle lakiin perustuva velvoite tutkia mahdollisuuksia vedenoton vaikutusten pienentämiseksi ja soveltuvina kohteina olemme tutkineet vesistöjärjestelyjä Iso Olvasjärvessä ja turvetuotannosta poistuvalla Vainiosuolla.

Valitettavasti kirjoituksissa ei ole huomattu pyrkimystä ympäristön ja vedenlaadun kannalta myönteisiin vaikutuksiin.

Hankkeen ympäristövaikutukset on selvitetty tarkasti yva-selvitysvaiheessa ja lisäksi on tehty Kiiminkijoen ja Olvassuon Natura-arvioinnit, vesistöjen vesitasetarkastelut sekä lukuisia muita ympäristöselvityksiä. Lupaviranomaisen luvassa todetaan, että vedenotto ei esimerkiksi vaikuta Kiiminkijokeen edes joen virtaamien ollessa pienimmillään (alivirtaamatilanne) niin, että se olisi mitattavissa. Väitteet Koitelinkosken kuivumisesta eivät pidä paikkaansa.

Oululaiset voivat myös luottaa, että hankkeella pyritään vain Oulun kaupunkiseudun häiriöttömän ja hyvälaatuisen vedensaannin turvaamiseen. Kaupalliseen veden edelleen myyntiin liittyvät vihjailut on syytä jättää omaan arvoonsa.

Jouni Lähdemäki, johtaja, Oulun Vesi

18.9.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Ydinvoiman hukkalämmössä vastaus bioenergian haasteisiin (21.9.2010)

Voiko bioenergian ja ydinvoiman välille löytyä yhteistyön malli, josta koko Suomen kansantalous hyötyisi? Päätös kahden uuden ydinvoimalan luvasta on tehty. Vastakkainasettelun sijaan nyt pitää löytää uusia ratkaisuja, missä bioenergian ja ydinvoiman rinnakkainelosta löytyy uutta hyvinvointia myös tänne pohjoiseen. Kysymys ydinvoimaloiden lauhde-energian sekä bioenergian hyödyntämisestä on haasteellinen. Biomassojen kuivaaminen ydinvoimaloiden lauhde-energialla on kuitenkin helpommin toteutettavissa kuin tuon valtavan energiamäärän käyttö lähimmissä asutuskeskuksissa kaukolämpönä.

Ydinvoimalat täytyy rakentaa turvallisuussyistä kauas asutuskeskuksista. Voimaloiden läheisyydestä ei löydy riittävästi kaukolämmön tarvitsijoita. Esimerkiksi Loviisan voimalan hukkalämmöllä voitaisiin teoriassa lämmittää kaikki pääkaupunkiseudun asunnot, mutta se on liian kaukana Helsingistä. Ydinvoimaloiden lauhde-energian käytössä on lisäksi teknisiä haasteita matalalämpöisen jäähdytysveden käyttämisessä kaukolämpöverkossa. Toki siihenkin löytyy teknisiä ratkaisuja, mutta ne syövät voimalan sähköntuotannon kapasiteettia. Mahdolliset säteilyvuodot lauhdevesiin tuovat myös oman haasteensa tekniikalle. Tässä syitä, miksi lauhde-energia mieluummin siirretään meriveteen. Ratkaisu on helppo ydinvoimayhtiölle.

Kysymys on todella suurista energiamääristä. Ydinvoimalan hyötysuhde on noin 35-40 prosenttia, mereen siirretään siis melkein kaksi kertaa se energiamäärä, mikä tuotetaan sähkön muodossa. Lauhde-energiasta voitaneen käytännössä ottaa talteen alle puolet. Kun Olkiluoto 3 ja 4 sekä Fennovoima l valmistuvat, lauhde-energian suuruusluokka on 60 TWh vuodessa.

Terawattitunnit eivät kerro meille mitään, mutta se on melkein kaksi kertaa koko Suomen kaukolämpöenergian määrä. Me siis tulemme lämmittämään kaksi kertaa enemmän merta kuin tuotamme tällä hetkellä kaukolämpöä kotiemme, teollisuushallien, liikekiinteistöjen sekä yhteiskunnan omistamien kiinteistöjen lämmittämiseen.

Toisaalta biomassan käyttöönoton suurimpia haasteita on kuivaaminen. Vielä ei ole käytössä taloudellista prosessia esimerkiksi metsähakkeen kuivaamiselle. Tällä hetkellä puuaines on tyypillisesti kaksi vuotta "matkalla" ennen kuin se päätyy kaukolämpölaitokseen poltettavaksi. Mikään teollinen prosessi ei kestä tällaisia läpimenoaikoja. Jos keinokuivaukseen löydetään taloudellinen ratkaisu, puu voisi kasvaa kaksi vuotta pidempään ja jatkaa hiilidioksidin sitomista. Samoin puun lahoaminen sekä homehtuminen tienvarsikasoissa voitaisiin estää ja pääomat saataisiin nopeammin kiertoon. Lahoaminen pienentää saantoa 5-10 prosenttia, ja kuivumassa oleville risukasoillekin pitäisi laskea vuotuinen korkokulu. Keinokuivaaminen on ehdoton edellytys puuhakkeen käytön merkittävälle lisäykselle. Laskelma osoittaa, että taloudelliset perusteet kuivaamisen käyttöönottamiselle ovat olemassa. Metsähakkeen käyttöönotossa on muitakin haasteita, mutta taloudellinen keinokuivaaminen ratkaisisi yhden keskeisistä ongelmista.

Ydinvoimalan lauhde-energiaa voidaan käyttää esimerkiksi hakkeen kuivaamiseen. Matalalämpöisen veden muuttamiseen kuivaukseen sopivaksi kuumaksi ilmaksi on löydettävissä tarvittavat tekniset ratkaisut.

Pyhäjoelle tai Simoon sijoitettava Fennovoiman voimala tuottanee lauhde-energiaa noin 10 TWh vuodessa. Sillä voidaan kuivata ainakin 5 000 m3 haketta tunnissa. Sillä määrällä haketta, joka teoriassa pystytään hukkalämmöllä kuivaamaan, pystyttäisiin tuottamaan noin 40 TWh energiaa ja se on enemmän kuin koko kaukolämmöntuotanto Suomessa yhteensä. Toki tässä laskelmassa on käytössä jo noin viidennes Suomen metsien vuosikasvusta ja haaste siirtyisi puun korjuun ja saatavuuden puolelle. Joka tapauksessa jo tämä yksi pohjoiseen sijoittuvan voimalan lauhde-energia heikollakin hyötysuhteella käytettynä riittää kuivaamaan kaiken taloudellisen kuljetusmatkan sisältä saatavan biomassan.

Kuivaamiseen kuluvan energian kanssa painivat myös valmisteilla olevat biodieselhankkeet. Biodieselin valmistuksessa raaka-aineen täytyy olla vielä kuivempi kuin puun käyttämisessä suoraan energian tuotantoon. Tässä voisi olla ratkaisu sinnekin. Biodieseltehdas olisikin uuden ydinvoimalan kupeessa. Mielestäni tämä olisi sopiva symbioosi ydinvoiman ja bioenergian välille. Nyt rakennettava lisäydinvoima toimisi osaltaan bioenergian käytön edistäjänä eikä uusia ydinvoimapäätöksiä enää tarvita. Valtiovalta voi helpottaa symbioosin syntyä määräämällä hukkalämmölle veron, jolloin markkinavoimat toimisivat yhteistoiminnan aikaansaamiseksi.

Puhdas energia on yksi maailman nopeimmin kasvavista toimialoista. Saksassa ala työllistää jo melkein 300 000 ihmistä. Siellä toimiala voi ohittaa autoteollisuuden työpaikoilla mitattuna jo tällä vuosikymmenellä. Saksassa ydinvoimaloiden käyttöajan jatkamiseen on sidottu ydinvoimateollisuuden velvollisuus rahoittaa uusiutuvan energian tutkimusta 300 miljoonalla eurolla vuodessa. Se osaltaan takaa alan jatkuvan kehittymisen. Puhtaan energian tuomat työpaikat ovat hyvin monipuolisia ja niitä syntyisi asutuskeskusten lisäksi myös maakuntiin. Toivottavasti löytyy rohkeutta tarttua tähän mahdollisuuteen niin pohjoisessa kuin koko Suomessa.

Juha Sipilä
Dl, yrittäjä, Forte/Invest Oy:n toimitusjohtaja ja Kempeleen ekokorttelin puuhamies

11.9.2010 Kaleva, Alakerta

▲Alkuun


Kalatie ei ole yksin ratkaisu (16.9.2010)

Kemijoen voimalaitoksien yhteyteen suunnitellut kalatiet näyttävät jakavan mielipiteitä pitkin jokivarsia. Vastakkain ovat alan asiantuntijoiksi luettavat henkilöt ja kokemuksen rintaäänellä puhuvat maakunnan miehet (LK 9.9.). Lue lisää...

9.9.2010 Lapin Kansa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Nikkelihumalasta kovaan kohmeloon (15.9.2010)

Kainuun Sanomien ansiokas pääkirjoitus, 6.9.2010, kertoi lahjomattoman ja raadollisen totuuden Talvivaaran nikkelikaivoksen aiheuttamista ympäristö-, haju- ja uraaniongelmista, jotka vaarantavat Sotkamolle elintärkeän matkailun lisäksi myös Kolmisopesta alkavan Tuhkajoen olemassaolon ja sitä uomaa pitkin Jormasjärven vesistön kautta Vuokatin matkailukeskusten rantoja hipovan Nuasjärven reitin kohti Oulujärveä ja -jokea. Viime kesänä oli havaittavissa rikin haju Tuhkajoen vedessä Tuhkakylän kohdalla. Uinnit joessa on parasta jättää uimatta. Tiedä minkälaisen ihotaudin aikaisemmin humuspitoisessa, mutta saasteettomasta vedestä nikkelikaivoksen huomenlahjana nytsaa.

Tuhkakylälle nikkelikaivoksesta on muodostunut painajainen mm. Kainuun Sanomien pääkirjoituksessa kerrotuista syistä. Yksi on myös aamuisin ja iltapäivisin erikokoisten ajoneuvojen liikenteen meluhaitta, joka pitää huolen muun muassa aikaisesta herätyksestä. Mieskohtaisesti tiedän kahdelta kesältä, että jalankulkijan, juoksijan sekä pyöräilijän henkikulta ei ole kovin kallis pahimman liikenteen aikana.

Kainuun ainut talkkunaksien tekijä Tuhkakylältä kertoi minulle, talven talkkunavarastojani elokuun alussa täydentäessäni, että uraanin takia on alkanut tulla häneen yhteydenottoja, onko Talvivaaran uraanilla vaikutusta talkkunajauhoihin? Mainio pienyrittäjä oli syystä huolissaan oman elinkeinona takia ja niinhän me kaikki kainuulaisen talkkunan vannoutuneet ystävät olemme. Mutta onneksi Kainuussa on talkkunaa varten ohrapeltoja muuallakin kuin Talvivaaran kaivoksen vaikutusalueilla, niin että talkkunaksia riittää myös tulevina vuosina.

Kirjoitin Kainuun Sanomien mielipidesivulla 19.7.2006 otsikolla "Nikkelikaivoksen huumasta koituu kova kohmelo" sekä Helsingin Sanomien mielipidesivulla 13.12.2007 ”Nikkelikaivoksella on myös varjopuolensa".

Nikkelikaivoksen nousuhumalassa ei ollut monia huutavan ääniä korvessa, jotka olisivat esittäneet toisinajattelevia näkemyksiä kaivoksen niin sanotusta ihanuudesta. Nyt on koittanut kovan kohmelon ja varjopuolien synkkä aika, joka vain pahenee ja heittää pitkän varjonsa erityisesti Vuokattiin suuresti panostetulle kansalliselle ja kansainväliselle matkailulle sekä Sotkamon kunnan imagolle. Tuhkakylässä, entisessä "käsityöläisten kaupungissa" niin kuin posteljooni Veikko Hiltunen osuvasti 1950-luvulla kylää kuvasi kylän monien ammattien takia, aistii nyt apean ja alistuneen tunnelman kaivoksen vuoksi.

Lapsuudenaikainen, Tuhkakylälle Helsingistä vuosia sitten palannut ystäväni ja naapurina, sanoikin kotipirtissään sattuvasti: "Kyseessä on ympäristörikos!”

Eino Kaikkonen
Vantaa, kesällä myös Tuhkakylä

11.9.2010 Kainuun Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Kitkan viisas on nimensä väärti (13.9.2010)

Kitkajärvi kuuluu Suomen tunnetuimpiin vesistöihin. Mielikuvissa Kitka liplattaa puhtaana ja karuna Koillismaan helmenä. Suotta ei mainita Kitkajärven olevan maailman suurin makean veden lähde. Lue lisää...

10.9.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Haju, melu, pöly ja uraani (13.9.2010)

Talvivaaran ympäristöhaitoista voi tulla uhka Kainuun matkailulle. Talvivaaran kaivos otettiin muutama vuosi sitten Kainuuseen avosylin vastaan. Mittava kaivoshanke tiesi työtä ja toimeentuloa. Se pitkälti auttoi maakuntaa henkisesti selviämään pitkäaikaisen leivän isän, Tihisenniemen paperitehtaan sulkemisesta. Tulevaisuuden usko säilyi. Lue lisää...

6.9.2010 Kainuun Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Oulujoen lohen paluu ratkaistaan Puolassa (9.9.2010)

Lohen palauttaminen Oulujokeen uhkaa jäädä taas kerran hartaaksi haaveeksi. Kesän mittaan on kuultu huolestuttavia viestejä Pohjanlahteen laskevien jokien lohikadosta. Kalalaitoksille ei ole saatu emokaloja eikä esimerkiksi Iijoen yläjuoksulle löytynyt kuin 30 ylisiirrettävää jalokalaa.

Muinoin lohisaaliista tapeltiin virroilla ja ranta-apajilla verissäpäin, mutta kyllä jalokala kuumentaa tunteita nykyäänkin. Näkemykset kalakadon syistä harittavat moneen suuntaan, sopimuksille viitataan kintaalla ja ahneus rehottaa.

Samaan aikaan, kun Oulujoen kaikkiin voimalaitoksiin suunnitellaan lohen Oulujärveen saakka päästäviä kalateitä lainsuojaton lohi taistelee olemassaolostaan Itämerellä. Lohisaalis vain on pudonnut 20 prosenttiin 20 vuoden takaisista ajoista.

Ammattikalastajat muistuttavat kasvaneen hyljekannan ottavan tehokkaasti osansa lohista. Heistä moni näkee myös että lohikannan romahdus on vain osa luontaista kannan vaihtelua.

Tosiasia on kuitenkin, ettei lohen kalastus Itämerellä ole kenenkään hallinnassa. Etenkin puolalaisten väitetään pyytävän lohta satoja prosentteja enemmän kuin viralliset saalistilastot esittävät. Osa lohisaalista muuttuu veneeseen nostettuna ihmeellisesti taimeneksi.

Euroopan unioni ei uskalla, halua tai osaa rajoittaa lohen kalastusta niin, että kanta alkaisi elpyä. Yhteisistä pelisäännöistä sovitaan, mutta niiden rikkojia ei saada kuriin. On arvioitu, että Itämeren väärin raportoituja raportoimaton saalis voi olla yhtä suuri kuin virallinen, tilastoihin viety saalis.

Samalla kun Oulujoen lohen palauttaminen uhkaa romuttua, ovat vaarassa myös Suomen harvat elävät lohijoet. Tornionjoen poikastuotannon kasvu taantuu vakavasti, kun takaisin jokeen näyttää nyt nousevan vain joka viideskymmenes siellä varttunut kala. Huonosti menee myös Simojoella.

Oulujoen Reitti ry:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa lohen tulevaisuutta katseltiin apein mielin. Yksi viesteistä oli, ettei Itämeren kuntoa kohenneta nopeasti, mutta kalastusrajoituksilla lohikannat saataisiin nousuun heti.

Rajoitukset ovat kuitenkin turhaa tuuleen huutamista, jos niitä ei valvota. On kestämätöntä, että eräiden valtioiden kansallisen kalastusedun itsekäs vaalinta ajaa edelleen kaiken yhteistyön edelle.

Voimayhtiöille määrätyillä velvoiteistutuksilla lohikanta ei elvy. Istukkaat ovat yhä huonokuntoisimpia, eivätkä mereen lasketut smoltit leimaudu kutujokeen.

On myös havaittu, että velvoitepoikasia istutetaan liian varhain keväällä. Valvontaa tarvitaan siis kotivesillämmekin. Kun istutuksiin käytetään miljoonia euroja, on niistä saatava hyöty edes yritettävä maksimoida.

Kalastuksen rajoittamisen puolesta puhutaan mielellään ja kovalla äänellä, mutta vain toisten kalastuksen rajoittamisesta.

Merikalastajat ovat mielestään oikeutettuja jatkamaan ammattiaan ilman uusia jarruja. Lohijokien vapamiehille suuri hopeakylki on niin himoittu saalis, että se täytyy saada kotiin viemisiksi.

Pyydystäjä päästä -käytännön soisi leviävän meillekin. Vapakalastus tuo toki rahaa jokivarsiin ja nostaa lohisaaliin kilohinnan huimaksi, mutta uusiinkin rajoituksiin on oltava valmiita myös lohijoilla.

Oulujoen kalateitä ei kannata rakentaa ahvenille ja särjille. Jotta nousuväylien valmistuttua jokeen olisi tulossa myös lohta, on Itämerellä aloitettava heti tuntuvat kalastusrajoitukset. Oikeille kalastajille voidaan korvata menetykset unionin varoista. Salakalastajat on saatava kuriin Itämeren maiden yhteisellä valvonnalla.

Suomi ja Ruotsi voisivat vaatia yksissä tuumin ja painokkaasti luonnonlohen ja meritaimenen pyynnin keskeyttämistä toistaiseksi Itämerellä ja siihen laskevissa joissa.

7.9.2010 Kaleva, Muuten / Petri Hakkarainen

▲Alkuun


Kaavoitus ohjaamaan tuulivoimarakentamista (8.9.2010)

Pohjois-Suomessa on käynnissä lukuisia tuulivoimahankkeita ja uusia tuntuu nousevan kuin sieniä sateella.

Nykytiedon mukaan näyttäisi siltä, että hankkeet lähtevät ensiksi toteutumaan kuivalle maalle. Merelle rakentaminen ei näyttäisi olevan taloudellisesti kannattavaa kaavailluilla syöttötariffeilla.

Tuulisinta on merellä. Sen kertoo Tuuliatlas, joka on osaltaan ollut vauhdittamassa hankkeita. Jos merelle ei päästä, niin seuraavaksi katse suunnataan rannikoille. Siellä maalle on kuitenkin paljon muutakin käyttöä, joten tuulipuistoja suunnitellaan myös sisämaahan sijoittuville lakialueille.

Lapissa hankkeita on menossa muun muassa Muonion Mielmukkavaarassa sekä Kuolavaaran ja Keulakkopään alueilla Kittilässä ja Sodankylässä.

Tuulivoiman kokonaistehon tulisi nousta nykyisestä 140 megavvatista vuoteen 2020 mennessä noin 2000 megawattiin.

2020 tuntuu kaukaiselta, mutta se on jo 10 vuoden päästä. Kiireen tuntua lisää se, ettei suurimittakaavaista tuulivoimarakentamista juurikaan ole Suomessa. Suunnittelumenetelmiä ja vaikutusarviointeja kehitetäänkin samaan aikaan, kun hankkeita suunnitellaan ja toteutetaan.

Monessa yhteydessä on esitetty väitteitä, että kaavoitus on jarru tuulivoiman rakentamiselle.

Kaavoituksen avulla tuulivoimaloille etsitään luonnolle ja ihmisille vähiten haitallinen sijainti ja muoto sekä sovitetaan yhteen erilaiset maankäytölliset tarpeet.

Itse asiassa on vaikea nähdä tilannetta, jossa tuulipuistojen rakentamisessa voitaisiin onnistua ilman kaavojen osallistavaa, ohjaavaa ja ratkaisut sitovaa vaikutusta.

Tuulivoimaloiden ympäristövaikutuksista maisemalliset ovat suurimpia. Siksikin puistojen sijainti tulee pohtia tarkkaan.

Maakuntakaavassa tulisi selvittää ja osoittaa tuulivoima-alueet. Maakuntakaavoituksen aikataulu on usein sen verran hidas, että korkeampien syöttötariffien siivittämissä hankkeissa joudutaan etenemään ilman maakuntakaavoituksen tukea.

Kokonaisuuden hallinnan kannalta on hyvä, että viime keväänä on osin ympäristöministeriön avittamana ryhdytty tekemään maakunnallisia selvityksiä, joissa etsitääntuulivoimalle otollisia paikkoja. On tärkeää, ettei tuulipuistojen sijaintia ohjaa vain tuulisuus ja voimajohtojen läheisyys, kuten nyt näyttää olevan.

Ympäristöministeriössä on valmisteilla varsin tarpeellinen muutos maankäyttö- ja rakennuslakiin. Sen mukaan tuulivoimalalle voitaisiin myöntää rakennuslupa suoraan yleiskaavan perusteella.

Tuulivoimahankkeista joudutaan aina tekemään yva-tarveharkinta. Niissä hankkeissa, joissa ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain mukaista menettelyä ei tarveharkinnan jälkeen tule tehtäväksi, ympäristövaikutukset ovat hyvin selvitettävissä ja arvioitavissa yleiskaavan yhteydessä.

Suoraan rakentamista ohjaavan yleiskaavan käyttö ei aina olisi kuitenkaan mahdollista.

Perinteistä yleiskaavaa ja asemakaavaa tarvitaan alueilla, joissa on rakennettua ympäristöä tai herkkiä ympäristöarvoja.

Asemakaavahankkeita onkin menossa usein varsin sopiviksi ja "turvallisiksi" sijoituspaikoiksi koetuilla satama-ja teollisuusalueilla.

Ruotsin Piteåssa on meneillään peräti 1001 tuulivoimalan hanke. Tavoitteiden mukaisesti Suomeen tulee rakentaa vuoteen 2020 mennessä nykyisellä kolmen megawatin yksikkökoolla ainakin 600 tuulivoimalaa. Miten ne kannattaisi sijoittaa: yhdeksi valtavaksi kokonaisuudeksi Piteån mallin mukaan, muutamaksi suureksi vai ympäri maata ripotelluiksi pieniksi puistoiksi?

On mahdollista, että tuulivoimarakentaminen toteutuu pieninä parin kolmen voimalan hankkeina. Näille mahdollisesti ilman yva-menettelyä ja kaavoitusta toteutettavissa oleville minipuistoille on usein löydettävissä sijainti, jossa liittyminen sähköverkkoon tapahtuu lyhyillä sähkönsiirroilla ja edullisesti.

Toivottavampaa olisi, että tuulivoimarakentaminen tapahtuisi suurempina voima- laryppäinä. Silloin ympäristövaikutukset tulevat paremmin arvioiduiksi ja sijoittamisessa voidaan päästä kokonaisuuden kannalta parempaan lopputulokseen.

Kirjoittaja on arkkitehti ja insinööri, joka toimii Lapin Ely-keskuksen alueidenkäyttöpäällikkönä.

1.9.2010 Kaleva, Alakerta / Timo Jokelainen

▲Alkuun


Oulun vesi kelpaa (8.9.2010)

Olen juonut Oulun hanavettä lähestulkoon koko elämäni. Se on aina ollut ihmiselle sangen kelvollista juomavettä.

Suomen eri kaupungeissa ja kunnissa juomavesi saattaa maistua hieman erilaiselta mutta entäs sitten, ei veden laadusta kannata ryhtyä kilpasille luonnon kustannuksella.

Ulkomaisissa kaupungeissa asuessani olen joutunut joko ostamaan juomaveden kaupasta tai noutamaan vesiposteista, hanavesi on ollut juomakelvotonta.

Peseytymiseen ulkomaiset vedet ovat kyllä kelvanneet mainiosti.

Ollaan iloisia ja kiitollisia siitä, että nykyinen juomavetemme on juomakelpoista eikä ryhdytä marmattamaan, että parempaa pitää saada.

Jos nyt ryhdytään tuomaan Ouluun pohjavettä muualta, on se mielestäni huonoin idea kaupungin kehittämiseksi mitä olen vuosiin kuullut.

Kannatan ajatusta vesipostien lisäämisestä niitä varten, joille hanavesi ei kelpaa ja ehdotan jäätelöautojen rinnalle juomavettä kuljettavia vesiautoja, autoja jotka luonnollisesti olisivat ympäristöystävällisempiä sähkö- tai hybridiautoja.

Ehdotan myös sadeveden parempaa hyötykäyttöä, vaikka esimerkiksi pesuvedeksi.

Ajattelen kauhulla mielikuvaa, että WC huuhtoutuu pohjavedellä, suihkun alla "lämmitellään" puoli tuntia tai enemmänkin, tiski- ja pyykkikoneiden pyöriessä täyttä päätä kahvin- ja vedenkeittimien pulputtaessa keittiössä. Ah, kun olisi niin ihanaa laatuelämää; hanoistamme valuisi viemäriin kirkas pohjavesi. Voiko ihanampaa enää olla?

Jorma Styng, Oulu

31.8.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Ei pohjavettä vessanpyttyyn (31.8.2010)

Kaleva julkaisi 26.8. arvottamisen oppikirjan, joka kansansivistystyötä tekevän kannattaa säilyttää oppimateriaalina.

Kysymyksessä on Pohjois-Suomen alueviraston (AVI) Viinivaaran pohjaveden ottolupaa koskevan päätöksen uutisointi. Kokonaisuus huipentuu kotiseutuoppia rakastavan Kiimingin laulajan Mikko Alatalon omakohtaisiin kokemuksiin ja elämyksiin perustuvaan mielipidekirjoitukseen.

AVI:n päätös ei voi jäädä voimaan. Kaikkien luonnosta ja todellisesta kestävästä kehityksestä huolta kantavien kannattaa valittaa ko. päätöksestä. Asiakirja-aineistoa löytyy muun muassa luonnonsuojelupiirin Oulun toimistosta.

Oulun kaupungin johtavien virkamiesten ajattelun kapea-alaisuutta kuvaavat havainnollisella tavalla Oulun Veden toimitusjohtajan Jouni Lähdemäen lausuntojen yksisilmäistä tyytyväisyyttä uhkuvat sitaatit.

Miksi Lähdemäki vaikeni muun muassa niistä Pöyryn firman arvioinnin kriittisistä näkökohdista, jotka Mikko Alatalo oli aivan oikein kaivanut esiin.

Todella mielenkiintoista Kari Sankalan kirjoittamassa jutussa on, ettei oululaisten ole tapana valittaa nykyisestä veden laadusta. Siis se riittää. Viinivaaran veden käyttöönotto toisi investointina 69 miljoonan euron lisäkustannukset ja nostaisi vesimaksun kuutiohintaa vähintään puolella eurolla.

Vessanpyttyjä huuhdeltaisiin laatuvedellä samaan aikaan, kun Tekes tutkii veronmaksajien rahoilla sitä, kuinka globaalisti makealle, juomakelpoiselle vedelle pitäisi laittaa noteerattava kauppahinta. Arabeilta loppuu nyt jo kilometrin syvyydestä pumpattava fossiilinen vesi. Pohjavesi on arvokkaampaa kuin raakaöljy.

Alatalo toi jo esiin luontoarvojen menetykset niillä pohjavesialueilla, joilta kaupunki pohjavettä voisi ottaa jopa yhteensä 32 500 kuutiota vuorokaudessa.

Luonnonystävät - nyt on taisteltava uhanalaisiksi muodostuvien luontoarvojen säilyttämiseksi. Meidän kaikkien on arvotettava ympäristömme toisin kuin päätöksensä tehnyt "ympäristölupavirasto" AVI.

Poliisille: Kari Sankalan jutun perusteella Sanginjoen ulostesäkkien alkuperä kannattaa tutkia todella perusteellisesti. Ajallinen yhteys jutussa kerrottuun on kiusallinen!

Erkki Pulliainen, kaupunginvaltuutettu (vihr.) kansanedustaja, Oulu

27.8.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Vedenotolla voi olla vakavat seuraukset (31.8.2010)

Pojankossina Kiimingin Alakylässä heittelimme huviksemme "leipiä" joen kivillä. 60-luvulla Kiiminkijoen vesi oli kirkas ja nousevat merilohet punaisia. 70-luvulla alkoi metsäojitus, 80-luvulla turveojitus.

Veden laatu huononi uimakelvottomaksi, ravut kuolivat, kalakanta romahti. Joen kivet olivat limaisia. Sittemmin saatiin altaita ja pintavalutuskenttiä turvesoille ja metsäojien valuma-alueille. Veden laatu parani, lohikin lähti nousemaan.

Nyt rakkaalle syntymäseudun joelle on uusi uhka: Oulu himoitsee juomavedeksi joen latvojen vettä. Tiedetään, että vesibisnes on tulevaisuuden suuri bisnes polttoaineiden ja ruoan ohella.

Euroopan vesipörssi on jo perustettu. Pirkanmaalla Tampere haaveilee kauppatavaraa Pälkäneen soraharjujen pohjavedestä.

Vaikka Oulu saa laadukasta pintavedestä puhdistettua vettä, silti suunnitteilla on massiivinen yli 32 tuhannen kuution päivittäinen pohjaveden otto Viinivaarasta ja Ylikiimingin harjuista.

On huomattava, että Viinivaarasta otetaan tällä hetkellä Nuorittan ja Viinivaaran 140 taloudelle 16000 kuutiota vuodessa! Sekin on jo vaikuttanut veden virtaamiin.

Alueelle on suunnitteilla on myös uusia turvekenttiä. Vedenotolla ja mittavilla turvealueilla olisi vakavat yhteisvaikutukset luonnon tasapainoon.

Kiiminkijoen Natura-alueen suojelun perusta on, että joki muodostaa rakentamattomana luonnontilaisen reittivesistön. Jokeen laskee vettä Nuoritta- ja- Vepsänjoesta sekä Juorkunasta Kivijoen valuma-alueelta, vaikka itse latva alkaakin Puolangan Kivarinjärveltä. Jaakko Pöyry Infra on tehnyt selvityksen vedenoton vaikutuksista Kiiminkijoen latvavesissä.

Vaikka selvityksessä pohjaveden oton häiriötä itse Kiiminkijoelle vähätellään, on siinä pakko myöntää kuitenkin: "Vedenoton vaikutus virtaamiin ja vedenlaatuun on merkittävintä Nuorittajoella ja Kivijoen alueella. Vesi voi muuttua ruskeammaksi ja humuspitoisemmaksi. Planktoninen levätuotanto voi kasvaa alueen järvissä ja lammissa. Rehevyystaso nousee vesikasveja lisäten ja heikentää talvista happitilannetta. Koska kalojen elinkaari kudusta kehittyvästä mädistä kuteviin aikuisiin kestää vuosia, voi tilapäiselläkin muutoksella vesistöön olla pitkäkestoisia vaikutuksia kalastoon."

Näin siis jopa Pöyryn "raamatussa". Tästä huolimatta vedenottoa ollaan viemässä eteenpäin. Siinä ei paljoa paina, että Kiiminkijoki on kansainvälisesti tunnustettu Project Aqua-joki. ELY on luvannut 15 miljoonaa euroa Kiiminkijoen kunnostukseen. Mitä se auttaa, jos joki pilataan?

Olen kajakilla laskenut jokea pitkin kymmeninä kesinä. Lukuun ottamatta kevättulvia ongelma on ollut veden vähyys jo nyt etenkin kuivina suvina. Joen valumaa ei voi enää yhtään kuristaa. Aikooko Oulu rakentaa Koitelin virkistyskeskuksen kuivan rutakon rannalle?

Ja vaikka vedenoton vaikutus itse virtaamaan olisi vain muutaman prosentin luokkaa, itse veden laatuun sillä voi olla vakavat seuraukset.

Olen kirjoittanut rakkauden tunnustuksena laulun Kiiminkijoki. Jos joki kuivuu oululaisten vedensaamiseksi, en tule koskaan enää laulamaan kyseistä kappaletta muuta kuin hautajaisvirtenä.

Olen laulussani riimitellyt, että "voitte miehen ja soittimen tuhkat joen syliin heittää". Jos veden pumppaus muuttaa Kiiminkijoen mutapuroksi, pyydän, laskekaa meikäläisen tuhkat mieluummin Näsijärveen.

Mikko Alatalo, Kiiminkijoen laulaja, Tampere

26.8.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Lohestus päättyi Tenolla, on syytösten aika (26.8.2010)

Tenojoen lohenkalastuskausi on turisteilta päättynyt. Maailman hienoimmaksikin tituleeratun lohijoen saalimäärät ovat olleet jo vuodesta 2008 lähtien alamaissa, eikä hyvältä näytä kuluneenkaan kesän perusteella.Viime viikolla julkisuudessa ehätettin jo päivitellä, että Tenon tämän vuoden saalismäärä oli vain 63 tonnia, kun se keskimäärin on ollut noin 150 tonnia. Lue lisää...

24.8.2010 Kaleva, Muuten / Jussi Lähdesmäki

▲Alkuun


Pohjoisten vesien tilaa on seurattava jatkuvasti (26.8.2010)

Ihminen muuttaa luonnon ekosysteemejä kiihtyvällä vauhdilla. Ilmastonmuutoksen, rehevöitymisen ja ilman mukana kulkeutuvien saasteiden seuraukset näkyvät kaikkialla, myös harvaan asutuilla ja asumattomilla seuduilla, kuten pohjoiskalotin alueella. Lue lisää...

24.8.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Hannu Lehtonen, Milla Rautio

▲Alkuun


Vesirutto on jo iso riesa Kuusamon vesissä (26.8.2010)

Vesiruttoa esiintyy Kuusamon järvissä poikkeuksellisen runsaasti. Näin laajassa mittakaavassa vesiruttoa ei aiemmin ole tavattu missään muualla koko maassa. Esimerkiksi Vuotungissa ja Kuontijärvellä vesiruttoa on paikoin veden pintaan asti ja niin tiheänä kasvustona, että se haittaa veneilyä ja tekee kalastamisen mahdottomaksi. Lisäksi vesiruttoa on Kuusamossa muun muassa Pyhäjärvessä, Kesäjärvessä, Ylä-Juumajärvessä, Porontimassa, Ala-Kitkalla ja Kuusamojärvessä. Lue lisää...

24.8.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Vanhat virheet korjattava (24.8.2010)

Luontoarvot ovat nousseet entistä voimakkaammin esille metsänkäsittelyssä näinä päivinä. Myönnetään, että virheitä on tehty takavuosina, ja että niitä on syytä myös korjata silloin, kun se on mahdollista.

Metsä ei ole vain puun tuotantoa varten, vaan sillä on monenlaista muutakin arvoa.

Kainuun metsäkeskus on kunnostanut etenkin Ylä-Kainuussa useita kymmeniä lähteitä yksityisten mailla, ja nyt on myös purojen kunnostaminen otettu ohjelmaan. Siitä on saatu hyviä tuloksia Suomussalmella, jossa yksi kohde alkaa olla valmiina.

Puroluonto ja lähteet turmeltiin lyhytnäköisesti 1970-luvulla, kun ojitukset ulotettiin sellaisillekin maisemille, jonne ne eivät soveltuneet.

Puun kasvutulokset eivät läheskään aina ole vastanneet odotuksia, joten nyt on ryhdytty korjaamaan ojituksen jälkiä.

Tavoitteena on palauttaa purot ja lähteet luonnontilaan. Loppujen lopuksi tämä on tapahtunut verrattain pienillä kustannuksilla.

Metsäkeskuksen henkilöstö ja maanomistajat ovat olleet yhteistoiminnassa. Tärkeää on, että tavoite on ollut yhteinen. Maanomistajat ovat antaneet kohteet kunnostettaviksi vapaaehtoisesti.

Maanomistajalle kunnostustyö on kannattavaa, koska kunnostushankkeisiin on mahdollista saada kestävän metsätalouden rahoituslain tukea, jolloin hankkeiden suunnittelu ja toteutus ovat metsänomistajalle ilmaisia. Luontoarvot suojellaan ympäristötukisopimuksella, joka on vapaaehtoinen ja tehdään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Tällöin eivät päätökset ole kiveen hakattuja, vaan niitä voidaan muuttaa.

Metsäkeskus suunnittelee kokonaisvaltaisesti. Huomioon otetaan myös puuntuotanto, mutta nyt myös entistä suuremmassa määrin luontoarvot.

17.8.2010 Ylä-Kainuu, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Rannikon tuulivoima-alueiden suunnitteluun aikalisä (19.8.2010)

Laajojen tuulivoimala-alueiden suunnittelussa rannikon matalikoille on otettava aikalisä, kunnes matalikoiden vedenalaiset luontoarvot ja tuulivoiman rakentamisen vaikutukset on selvitetty. Mikäli tuulivoimaa halutaan kiireesti merelle rakentaa, tulisi se suunnata matalikoiden ulkopuolisille alueille, missä syvyys on yli 15 metriä.

Suomen rannikkovesiin on suunniteltu 1000-1400 tuulivoimalaa tämän vuosikymmenen aikana. Etenkin Perämerelle tuulivoimaloita on suunnitteilla lähekkäin.

Laajimmillaan voimala-alueiden sisään jäisi 15 prosenttia Perämeren Suomen puoleisista alle 15 metrin syvyisistä alueista ja kolmasosa alle 10 metrin syvyisestä alueesta. Kaikki suunnitellut tuulivoimahankkeet sijoittuvat matalikoille, joissa veden syvyys on alle 15 metriä, yleisimmin alle 10 metriä.

Meren pohjalla kasveille ja leville riittävän valaistu kerros ulottuu saaristoalueen ulkopuolella Pohjanlahdella runsaan 10 metrin syvyyteen. Tällaiset matalikot ovat todennäköisesti paikallisia monimuotoisuuden keskittymiä, joissa esiintyy runsaasti simpukoita, pohjaeläimiä ja kaloja.

Ulkoalueiden matalikoilla vesi on puhtaampaa ja viileämpää kuin matalissa pohjissa lähempänä mannerta. Erityispiirteidensä takia ne ovat tärkeitä tietyille kalalajeille lisääntymis- ja syönnösalueina. Talouskaloista silakka ja siika todennäköisesti käyttävät näitä kutualueina, ja ne ovat lämpimän veden aikaisia syönnösalueita viileää vettä suosiville rannikon kalalajeille, kuten siialle, taimenelle ja Perämerellä muikulle.

Tuulivoimaa rakennettaessa meren pohja muuttuu pysyvästi perustusten alueelta ja oimaloita yhdistävien kaapeleiden kohdalta. Vedenalaiset työt vaikuttavat alle jäävän sekä lähialueen merenpohjan lisäksi tilapäiäisesti lähialueiden vedenlaatuun. Pohjan muttuessa tai peittyessä häviävät kasviluus ja pohjaeläimistö. Se vaikuttaa kaloihin, koska ravintoa, suojapaikkoja tai kutualustoja tuhoutuu.

Tuulivoimaloiden käytön vedenalaisista vaikutuksista on vähän tutkimustietoa olemassa. Roottorin pyöriminen aiheuttaa veden alle melua ja tärinää. Tämän on havaittu aiheuttavan joko kalojen karkoittumista tai suuntautumista ääntä kohden, Jatkuvasti tuulipuistoalueella elävien kalojen voidaan olettaa sopeutuvan ääniin. Ongelmat korostuvat lohella, silakalla ja siialla, jotka liikkuvat laajoilla alueilla ja vain ajoittain käyttävät ulkoalueiden matalikkoja vaellus-, syönnös- tai lisääntymisalueinaan. Arvioiden perusteella silakka vosi kuulla tuulivoimalasta lähtevää vedenalaista ääntä 4-5 kilometrin etäisyydelle.

Roottorin lavat aiheuttavat ajoittain valo-varjoefektin tuulivoimalan läheisyyteen. Useat kalalajit reagoivat valon ja varjon äkkinäisiin liikkeisiin pakenemalla.

Kaapeliverkostojen aiheuttamat magneettikentät saattavat häiritä magneettikenttiä apunaan käyttävien eläinlajien vaelluksia. Aihe tunnetaan erittäin huonosti. Ainaakin ankeriailla on havaittu magneettikentien aiheuttamia muutoksia vaelluskäyttäytymisessä.

On mahdollista, että laajemmalla alueella liikkuvat kalat alkavat välttää matalikolle rakennettuja tuulivoimala-alueita, Pohjanlahden ja erityisesti Perämeren matalikolle vieri viereen kaavaillut tuulivoimala-alueet ovat Tornionjokeen ja Simojokeen vaeltavien lohien vaellusreiteillä.

Nykyään 75 prosenttia koko Itämeren norppakannasta elää ja lisääntyy Perämerellä missä jäätä on leutoinakin talvina. Alueen merkitys korostuu talvien lämpenemisen myötä. Tietoa tuulivoiman mahdollisista vaikutuksista norppiin ei ole.

Tuulivoimahankkeissa on lain edellyttämäympäristövaikutusten arviointi käynnissä tai valmistumassa. Arviointeja varten on tehty linnustokartoituksia maastossa. Vedenalaisia vaikutuksia on arvioitu ilman maastokartoiituksia. Matalikkojen luontoarvot tunnetaan heikosti, joten suuriakin muutoksia on vaikea havaita tai ennustaa. Vedenalaisia ympäristövaikutuksia ei ole kovinkaan vakakavasti pyritty ottamaan huomioon, Tehtyjen yva-selostusten perusteella vedenalaisten ympäristövaikutusten luotettava arviointi on mahdotonta.

Vastuu tilanteesta siirtyy ympäristölupaviranomaisille, jotka joutuvat tekemään ratkaisuja puutteellisen tiedon varassa ja kireässä aikataulussa, tilanne muistuttaa Itämereen laskevien jokien valjastamista vesivoimantuotantoon. Haittavaikutuksia vähäteltiin ja vesivoiman tuottamaa puhdasta energiaa korostettiin. Haitat vaelluskaloille ja kalastukselle tulivat muutatamassa vuodessa näkyviin. Nykyisellä tietämyksellä osa vaelluskaloille aiheutuneista haitoista olisi voitu välttää rakentamalla voimaloiden yhteyteen kalaportaita ja joku voimala olisi mahdollisesti jäänyt rakentamatta.

Ennen tuulivoimaloiden rakentamista tulisi kartoittaa koko rannikkoalueen matalien alueiden vedenalaiset luontoarvot ja hankkia tietoa tuulivoiman vaikutuksista erityisesti kaloille, linnuille ja merinisäkkäille. Tämän jälkeen tuulivoimalat osattaisiin sijoittaa merialueella niin, että haitat; ympäristölle olisivat hallittavissa.

Kartoitukset voitaisiin tehdä muutaman merelle suunnitellun tuulivoimalan hinnalla. Koko rannikon kattavaan työhön kuluisi aikaa 5-10 vuotta.

Toinen vaihtoehto on rakentaa voimalat matalikoiden ulkopuolelle vähemmän herkille alueille. Eteläisellä Itämerellä on jo nyt suunnitelmia tuulivoimaloiden tamiseksi 30 metrin syvyyteen ja tekniikka on valmiina, jotta voidaan rakentaa jopa 40 metrin syvyyteen.

Antti Lappalainen
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija

16.8.2010 Kaleva, Alakerta

▲Alkuun


Kiehtovimmat kalapaikat (19.8.2010)

Vaikka Kuusamo tunnetaan kalamiesten keskuudessa legendaaristen Kitka- ja Oulankajokien kotipaikkana, niillä ei tehdä Kuusamon kalastusmatkailun kasvua. Kuusamon ei kannata lähteä kilpasille Teno- ja Torniojoen kaltaisten lohijokien kanssa haalimaan paikkakunnalle kasvua pro-kalastajista. Kuusamosta kiehtovia kalapaikkoja etsivät kalastuksesta innostuneet niin sanotut semipro-kalastajat ja varsinkin matkailevat lapsiperheet. kalastus on yksi niistä luontoharrastuksista, josta innostutaan yhdessä ja sukupolvesta toiseen. Lue lisää...

13.8.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Minne katosivat Perämeren lohet? (18.8.2010)

Lohestuskausi alkaa suurimmassa osassa Tornion-Muoniojokea olemaan lopuillaan. Lohisaalis on ollut erittäin heikko ja lupaukset lohen suojelemiseksi jääneet tekoja vaille. Asianajaja Kari Kannala kirjoitti kuun vaihteessa vastineena kirjoitukseeni junan menneen lohen pelastamiseksi.

Olen eri mieltä! Hallitukset vaihtuvat, samoin ministerit. Lait ja asetukset eivät ole kiveen hakattuja, vaan niitä voidaan muuttaa, jos tulee tarvetta ja poliittista halua muutokseen on!

Simo Rundgren omassa kirjoituksessaan kertoi työstä, jota on vuosia tehty lohen pelastamisen puolesta. Kaikki työ lohen puolesta on arvokasta, mutta tänä vuonna ollaan nähty, ettei työtä lohen pelastamiseksi ole tehty tarpeeksi ja kannat ovat romahtaneet.

Vapaa-ajankalastajia ei ole kuunneltu maa- ja metsätalousministeriössä eikä ministeriön kalatalousosastolla, joka on luotu palvelemaan ammattikalastajien etuja. Ministeri Sirkka-Liisa Anttilan taannoiset puheet lohen turvaamisesta ammattikalastajille tukevat väitettä eivätkä anna myönteistä kuvaa hallituksen lohipolitiikasta.

Pieni ammattikalastajien joukko on hyvin järjestäytynyt ja ansiokkaasti lobannut päättäjiä omien etujensa puolesta, kun taas omat päättäjämme eivät ole saaneet juuri mitään aikaiseksi ja tilanne on katastrofaalinen.

Viime vuonna lohta nousi Tornionjokeen RKTL:n mukaan noin 35 000 kappaletta, kun taas tänä vuonna 7.8. mennessä lohta on noussut vajaa 16 000 kappaletta. Monelle määrä kuulostaa suurelta, mutta suhteutettuna Tornion-Muoniojoen vesistöalueelle sivujokineen määrä on mitättömän pieni.

Tilanteesta kertoo myös se, että kutuvaellukselle lähtevistä lohista vain joka 50. pääsee takaisin kutujokeensa. Ongelmaksi on tullut puolalaisten ja tanskalaisten Itämerellä harjoittama järjetön pitkä- eli ajosiimakalastus, jonka saaliina saadaan kaiken kokoista lohta. Tänä vuonna on saatu saaliiksi kymmeniä lohia, jotka ovat nielleet koukun tai tapsin.

11.8. mennessä on Lappeassa saaliiksi saatu 283 kalaa, joista lohia 274 ja taimenia 9 kappaletta. Vuonna 2009 saatiin saaliiksi 375 kalaa, joista lohia 359 ja taimenia 16.

Pudotusta vuoden takaiseen kokonaissaaliissa 24,5 prosenttia, lohisaaliissa 23,7 ja taimensaaliissa 43,8 prosenttia. Vuoteen 2008 verrattuna koko-naissaalis putosi 51,5 prosenttia.

Petri Uusitalon Naamisuvannolla keräämään tilastoon on kertynyt saalismerkintöjä 284 kappaletta, joista lohia 256 ja taimenia 28 kappaletta. Vuonna 2009 vastaavaan aikaan saalista oli kertynyt 420 kappaletta, joista lohia 386ja taimenia 34.

Kokonaissaaliissa pudotusta on 32,4 prosenttia. Lohisaalis on pudonnut vuoden takaiseen verrattuna 33,7 ja taimensaalis 17,6 prosenttia.

Jani Leppäjärvi, Turtola

16.8.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Kotitarvekalastus kannattaa (18.8.2010)

Kotitarvekalastuksen määrä on hiipunut vuosikymmenten varrella pieneen osaan parhaista vuosista. Samaa myötä myös kalastustaidot ja kalankäsittelytaidot ovat hiipuneet.Suuntaa voi olla kääntymässä. Uutena trendinä maailmalla on noussut niin sanottu ”homing” -ilmiö. Homing, kotoilu, tarkoittaa, että kaikki kotitarvetekeminen on noussut arvoon arvaamattomaan. Lue lisää...

16.8.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kiirehtiminen ei sovi ydinvoimaan (17.8.2010)

Suomen neljästä ydinreaktorista on kertynyt jo yli 1 754 000 kiloa ydinjätettä. Mihin ydinjätteet sijoitetaan? Niitä ei saa kuljettaa Suomen ulkopuolelle. Viiden ydinvoimalan jätteet tarvitsevat tilaa ainakin 150 hehtaaria. Suunnitelma on haudata jäte 420 metrin syvyyteen, mutta eräiden laskelmien mukaan turvasyvyyden pitäisi olla vähintään 800 metriä, jotta jäte olisi ikiroudan ulottumattomissa tulevan jääkauden aikana.

Tieteellä tai teknologialla ei ole mitään keinoa taata, että ydinjätteet pysyvät loppusijoitusvarastoissa. Yhdysvallatkin on epäonnistunut seitsemän kertaa ydinjätehaudan rakentamisessa.

Haudan pitäisi kestää 250 000 vuotta, jotta käytetyn ydinpolttoaineen radioaktiivisuus laskee alkuperäisen uraanimalmin tasolle. Vaarana on ydinjätteen säilömiseen suunniteltujen kuparikapseleiden rikkoutuminen, jolloin ydinjäte purkautuu pohjavesiin.

Mikään yritys tai valtio ei voi vastata siitä, että varastoinnin olosuhteet ovat turvalliset myös pitkälle tulevaisuuteen. Olemassa olevien ydinjätteiden loppusijoittaminen syö varoja ainakin 1,8 miljardia euroa, joka kerätään veronmaksajilta, muun muassa sähkön hinnassa. Ja sen jälkeen vastuun kantaa Suomen kansa kulujen ja valvonnan osalta, sillä Suomessa suuronnettomuuksissa ydinvoiman vastuuvakuuttaminen on käytännössä valtiolla.

Vasta tämän vuosikymmenen lopussa neljän ensimmäisen ydinreaktorin vanhimmat polttoainesauvat ovat tarpeeksi jäähtyneet loppusijoitusta varten, joten kokemusta loppusijoittamisesta Suomessa ei tämänkään perusteella ole, ei myöskään ydinjätteen käsittelyteknologiaa.

Ydinenergialain mukaan ydinvoimalan periaatepäätöstä harkittaessa tulee erityistä huomiota kiinnittää ydinlaitoshankkeen tarpeellisuuteen maan energiahuollon kannalta. Ydinvoimalarakentaminen on vastoin hallituksen ilmasto- ja energiastrategiaa, jossa todetaan, että ydinvoimaa ei rakenneta sähkön vientiä varten.

Ydinenergialaki kieltää ydinjätteiden tuonnin Suomeen. Ydinsähkön vienti johtaisi kuitenkin tosiasiallisesti samaan tilanteeseen kuin ydinjätteen tuonti: sähkö menisi muiden maiden käyttöön, mutta jätteet ja riskit jäisivät Suomen kannettavaksi.

Ydinvoiman rakentaminen on paljon hitaampaa, kalliimpaa ja vaikeampaa kuin vuonna 2002 tehdyn päätöksen yhteydessä luvattiin.

Olkiluoto 3:n rakentaminen on kolme vuotta myöhässä, kustannukset ovat kaksinkertaistuneet ja työllistämislupaukset petetty, ketjutettu halvimmille rakentajille Suomen rajojen ulkopuolelle.

Mistä kiire saada kaksi uutta ydinvoimalaa Suomeen?

Jos Suomessa tapahtuisi ydinonnettomuus, minne kansalaisia saataisiin hoitoon? Olisiko terveys palautettavissa ja kuinka pitkän ajan luonto tarvitsee toipuakseen?

Jo nyt ydinvoimalahankepaikkakunnilla ilmenee emotionaalis-sosiaalisia oireita, ja erityisesti ahdistuneisuutta. Eikö kohtuus riittäisi kaikessa?

Vaalirahoituksessa ryvettyneisiin ja lobbaajien pyöritettävissä oleviin päättäjiin ja mikä pahinta, suomalaiseen päätöksentekoon, ei ole enää luottamusta.

Mirja Remes, psykiatrian erikoislääkäri
Tuula Sykkö, psykiatrinen sairaanhoitaja

11.8.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Kirpeää ydinenergian taipaleelta (5.8.2010)

Suomi heräsi ydinenergian eli silloin atomienergian aikakauteen vuonna 1955. Valtioneuvosto nimitti asiaa miettimään ja johtamaan Erkki Laurilan. Laurila oli vuonna 1913 syntynyt fysiikan ja matematiikan tohtori ja teknillisen korkeakoulun professori.

Ydinvoimalahankkeen valmisteluissa Laurila matkusti ulkomaisiin kohteisiin tutustumaan ydinvoimaloihin ja niiden rakenteita valmistaviin tehtaisiin. Jo silloin hän kiinnitti erikoisesti huomiota turvallisuusnäkökohtiin.

Aikanaan tehtiin päätös, että Suomeen rakennetaan ydinvoimala. Hankkeesta tihkui tietoja Ouluun saakka varsin niukasti silloisen käytännön mukaisesti.

Päätöstä seuranneen kolmen vuoden tiiviin valmistelun ja selvityksen jälkeen asiantuntijat ja kansallinen sähköyhtiö Imatranvoima Oy olivat tulleet alustavaan ratkaisuun, että voimala otetaan Amerikan Yhdysvalloista USA:sta.

Tuli aika tehdä lopullinen päätös. Päättävä elin istui kokouksessaan ja puheenjohtajan nuija nousi jo lyömään päätöksen, että ydinvoimalan toimittaja olisi USA:lainen kokenut Westinghouse-yhtymä.

Kokoustilan oven takana korva ovessa olikin tietyn arvohenkilön tarkkailija ja hän astui kriittisellä hetkellä sisään ja ilmoitti, että puheenjohtajaa pyydetään puhelimeen ja puhelu on hyvin tärkeä.

Puhelun jälkeen puheenjohtaja palasi kokoukseen ja tuhahti: "Ukko soitti ja päätöstä ei saa tehdä". Ukko oli presidentti Urho Kekkonen.

Wesinghousen suomalainen asianhoitaja vuonna 1912 syntynyt yli-insinööri Paavo Kukkonen oli kolme vuotta lobannut suurella dollarinipulla päämiehensä puolesta ja työ oli valunut juuri tuolla hetkellä hukkaan. Hänelle soitti hotelli Kämpistä sisäministeri Aarre Simonen (Sapeli-Simonen): "Hei Pave! Arvaan, että sinua harmittaa. Tule tänne, niin tarjoan sinulle paukun!"

Samaan aikaan Helsingin Kulosaaressa vapautui vuokrahuone, kun tuohtunut USA:lainen ydinvoimaloiden asiantuntija pakkasi tavaransa ja poistui maasta.

Myös Erkki Laurila oli siipi maassa. Hänenkin vuosia kestänyt aherruksensa oli valunut hukkaan. Ydinvoimalan hankinta siirtyi lähes kymmenellä vuodella, jonka aikana vuonna 1963 akateemikoksi nimetyn Laurilan omat oppilaat politiikan kautta rynnistivät hänen edelleen.

Kekkosen käskyllä Loviisan ydinvoimala ostettiin Neuvostoliitosta. Voimala otettiin käyttöön vuonna 1977.

Hankintaa koskevissa neuvotteluissa suomalaiset asiantuntijat olivat tiukasti vaatimassa turvallista rakennetta. Suomalaisten jo syvällinen perehtyneisyys ydinenergian tekniikkaan ei sittenkään valunut hukkaan.

Rakennettiin ylimääräinen suojakuori, jota Neuvostoliiton voimaloissa ei ollut.

Sähkölaitteet ostettiin länsimaista. Automaatiolaitteet ja aikaisempaan verrattuna moninkertaisesti varmennettu sähköinen turvatekniikka hankittiin myös länsimaista. Voimalasta tuli hyvä ja sitä näytettiin auliisti asiantuntijoille ulkomaita myöten.

Mitä opimme tästä? Toiset tekevät työt ja toiset paistattelevat kunnian kukkuloilla onnistumisen jälkeen.

Tiedot perustuvat vuonna 1979 tekemiini alan pioneerien haastatteluihin kerätessäni aineistoa kirjaa varten. Kuuluin myös jäsenenä samaan teknillistieteellisen seuraan ydinvoimahankkeen avainhenkilöiden karissa.

26.7.2010 Kaleva, Lukijan palsta / Aaro Myllyneva, Oulu

▲Alkuun


Raputuho tutkittava (2.8.2010)

Täpläravun laittoman istutuksen aiheuttamat menetykset eivät ole vain taloudellisia. On tiedostettava myös luonnolle aiheutunut peruuttamaton vahinko. Lue lisää...

30.7.2010 Kainuun Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kahlitut kosket (29.7.2010)

Entisen Oulujoen kosket kuohuivat mahtavasti, merilohet vaistojensa ajamana ponnistelivat vastavirtaan kutupaikoilleen lisääntymään, tervaveneet kulkivat vieden paitsi tervan myös matkustavaisia ja tavaraa. Joki oli keskeinen kulkuväylä kaikelle elämälle.

Laskumiehet olivat väkivahvoja osaajia, jotka pitkä, painava mela olallaan tulivat veneeseen yläjuoksulla, ohjasivat veneen turvallisesti läpi kosken ja lähtivät juoksujalkaa monikymmenkiloinen mela olallaan seuraavaa venettä laskemaan.

Maine eksoottisesta joesta kiiri ulkomaille. Turisteja saapui useista Euroopan maista, kaikki hakemaan kiehtovaa jokimatkaelämystä. Erityisesti muistetaan Rogers–pasha, joka 1890-luvulla vuokrasi Lamminahon talosta kesäisiksi pyyntiajoiksi itselleen peräkamarin.

Vieraita pidettiin hyvin, heille tarjottiin paikallisia herkkuja, leipäjuustoa, hilloja, rieskaa ynnä muita paikallisia herkkuja, lohta unohtamatta. Matkailu toi vaurautta jokivarren taloihin ja samalla uusia kokemuksia, maailma avartui, tiedot ja taidot karttuivat.

Kaikki tämä menetettiin, kun joen hyödyntämistä sähköntuotantoon ruvettiin suunnittelemaan. Jos koskien valjastamisen sijasta olisi osattu valita tavoitteeksi matkailun kehittäminen luontoarvoja suojellen, olisi jokivarren taloudellinen kehitys todennäköisesti ollut toista luokkaa.

Matkailutulot olisivat tulleet suoraan jokivarren asukkaille elinkeinorakenteen monipuolistuessa. Matkalaiset olisivat tarvinneet monia palveluita majoituksesta matkamuistoihin ja niihin asukkailla oli valmiuksia.

Vauraus ja työpaikat olisivat lisääntyneet, käsityöläisammatit kehittyneet. Hyvinvoinnin lisääntyessä ja tulotason kohotessa myös asukkaiden omanarvontunto olisi noussut.

Oulujoen valjastaminen toi tilapäisesti töitä sadoille, mutta vain muutamiksi vuosiksi. Sen jälkeen alkoi muutto Ruotsiin, koska töitä lähiseuduilla ei ollut juuri tarjolla. Taloudellinen tulos sähköntuotannosta valui Etelä-Suomeen ja jokivarressa jäätiin nuolemaan näppejä.

Vasta viime vuosina tuottoja on suunnattu voimalaitoskuntiin. Vesivoiman osuus Suomen energian tuotannosta on neljä prosenttia ja sähköntuotannosta 10-15 prosenttia. Jos atomivoimalahankkeet toteutuvat suunnitellusti, olisi esim. Oulujoen energiantuotanto korvattavissa atomivoimalla ja joki voitaisiin vapauttaa kahleistaan.

Nyt me jokivarren asukkaat katselemme kuollutta jokea, jonka pinta nousee ja laskee energian tuotannon tahdin mukaan. Vesi on usein sameaa, roskaista, monesti ei uimaan tee mieli lainkaan.

Puuhailua matkailun kehittämiseksi jokivarteen tapahtuu, mutta ilman elävän joen kaltaista vetonaulaa matkailu tuskin suuresti lisääntyy. Vaikka tervantien veneenlaskupaikka- ja uimarantakylttejä kuinka pystytään, todellista vetonaulaa ei ole kuolleen joen varressa.

Mahdollisesti joku tuleva sukupolvi vapauttaa Oulujoen kahleistaan, kosket kuohuvat, lohi nousee kutemaan. Palkolliset ehkä vaatisivat taas työsopimuksiinsa pykälän, ettei joka työpäivä saa olla lohta ruokana.

27.7.2010 Tervareitti, Kirjoittajapiirin satoa / Irmeli Korhonen

▲Alkuun


Elämänmuotomme sotii luontoa vastaan (19.7.2010)

Teollinen vallankumous on mahdollistanut luonnonvarojen ennennäkemättömän valjastamisen ihmisen käyttöön. Näin on voitu rakentaa myös pohjoismaista hyvinvointivaltiota, joka on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi tuottaa hyvinvointia melko tasa-arvoisesti. Lue lisää...

15.7.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Marjatta Bardy

▲Alkuun


Oulujoen vedenlaatu hyvän ja erinomaisen välillä (14.7.2010)

Oulujoen tarkkailuraportti viime vuodelta kertoo, että Oulujoesta purkautui mereen typpeä noin 3000 tonnia, fosforia noin 130 tonnia, kiintoainetta noin 23 000 tonnia ja humusta noin 93 000 tonnia.

Luvut ovat pitkälti verrannollisia siihen, kuinka suurta joen virtaama on ollut, mutta typpeä, fosforia ja kiintoainetta virtasi mereen vähemmän kuin 2000-luvulla keskimäärin. Raudan ja humuksen virtaamat olivat hieman keskimääräistä suurempia.

Luvut tuntuvat suurilta, mutta pitää muistaa kuinka paljon jokivarressa on asutusta ja muuta vesistöä rasittavaa tuotantoa. Esimerkiksi turvetuotannossa olevaa suota oli joen vaikutusalueella yhteensä 1630 hehtaaria.

Tuotannosta poistui 190 hehtaaria ja kunnostettavan alaa oli saman verran eli 190 hehtaaria.

Oulujoen alaosan vesistöalueella oli 20 turvetuotantoaluetta, joilla on oma erillinen käyttö-, päästö ja vaikutustarkkailuohjelmansa.

Oulujoen veden kehitys 2000-luvulla kertoo, että Jylhämässä havaittu lievä typpipitoisuuden kasvu näyttää taittuneen, mutta Merikoskessa pitoisuus on pysynyt samansuuruisena koko 2000-luvun.

Yläjuoksulla fosforipitoisuus on pysynyt samalla tasolla, mutta alajuoksulla pitoisuus on laskenut vuosituhannen alun korkeimmista pitoisuuksista. Humuspitoisuus on Jylhämässä lievästi kohonnut, mutta Merikoskessa ei ole muutosta.

Jokivarren asukkaiden on hyvä tietää, että vuosiraportin mukaan voimakkaasti muutettuihin vesiin kuuluvan Oulujoen ekologinen tila arvioidaan hyväksi.

Näin ei kuitenkaan ole koko Oulujoen vesistön alueella, sillä tärkeiden sivujokien Muhosjoen, Sanginjoen ja Utosjoen ekologinen tila on arvioitu vain tyydyttäväksi. Sen sijaan Kutujoen tilaa sanotaan hyväksi.

Vedenlaatutulosten perusteella Oulujoki on kuitenkin käyttökelpoisuudeltaan hyvä ja osin jopa erinomainen, tosin Muhosjoen käyttökelpoisuus on vain välttävä. Kutujoen käyttökelpoisuus on keskimäärin hyvä ja Putaalanjoen pääosin tyydyttävä.

9.7.2010 Tervareitti, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Vesistön puolesta (12.7.2010)

Taivalkosken Saijasta käynnistynyt Iijokisoutu on vuosikausia taistellut vesistön puolesta. Soutu syntyi selkeää uhkaa vastaan, Kollajan allasta. Pitkään hanke pysyi unohduksissa, mutta muutama vuosi sitten se pulpahti jälleen esille ja soudun toimeenpanija Iijoen suojeluyhdistys oli jälleen voimakkaasti kyseenalaistamassa suunnitelmaa. Lue lisää...

9.7.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Oulun puistot (12.7.2010)

Oulussa on käynnistynyt äänestys parhaasta paikasta. Vanhan tapansa mukaan Siltavahti äänestää puistoja, nimenomaan Oulun Hupisaarten puistoaluetta.

Hupisaaret on ainutlaatuinen kokonaisuus kaupunkipuistoksi näin lähellä keskustaa. Se on säästynyt rakentamiselta. Uhkia on kyllä ollut. Vakavin vaara oli silloin, kun Oulun yliopiston paikkaa arvottiin. Aaltoa oltiin laskemassa Hupisaarille Yliopiston tekoon.

Onneksi järki voitti; hieno saaristo säästyi linnanmaalaisen "siperialaisen tehtaan" suunnittelulta.

Hupisaarten kainalossa oleva Lammassaari oli puoli vuosisataa sitten suuren tanssilavan sijaintipaikka. Saari rauhoitettiin kun tanssitoiminta siirrettiin Toppilansaareen. Satunnainen kulkija joskus saattaa eksyä sinne ja ihmettelee, kuinka keskustan tuntumassa oleva rehevä saari on päästetty autioitumaan.

Edellä mainitussa suunnitelmassa oltiin kaavoittamassa Lammassaari suuren hotellin tontiksi. Onneksi museoväki tuli kertomaan suurhotellin suunnittelijoille, että Lammassaaren hotellihanke edellyttäisi suuren liikennejärjestelyn, jossa olisi pakko mennä Linnansaarenkin puolelle. Muinaisen linnan sijaintipaikalle ei edes Oulussakaan voi tehdä liikenneympyrää.

On tietystikin parempi, kun suuri luonto saa hoitaa puistojen näköä kuin suuri suunnittelija, joka ei siedä näin laajoja luontokokonaisuuksia, kuin ovat Lammasaari ja Kuusisaari. Mitä tavoitteita lieneekin Kuusisaaren huvipuistoksi saamiseksi, sitä ennen olisi raivattava saaria reunustavat pusikot harvemmiksi. Vierellä Pikisaari esittää saarta kiertävällä polulla, miten niin lähellä oleva merinäköala saadaan piiloon lehtipuilla.

Merikaupungiksi mainitusta Oulusta puuttuu merinäköala, se ei edes Oulun torille aukene. Öljysataman säiliöt ja suuri luonto ovat katkaisseet näköalan Oulunmerelle. Taidelaitokset Vänmanin saaressa ovat näyttäviä esteitä meren näkymiselle. Saareen suunniteltu suurhotelli täydentäisi jo paikalla olevaa mahtirakentamista.

Meri ei näy. Äskeinen laivastovierailu näytti, että meren näyttämiseen pitää Oulussa olla onnikkaparvi ja järjestysmiehet, jotka osoittavat paikat suuren meren ja suuren aluksen katsomiseen.

Ouluun suunniteltu suurten laivojen kokoontuminen onkin mahdoton näillä näkymillä . Viimeinenkin sataman haju ja merellisyyden näkyminen sulkeutuu Toppilan vanhasta satamasta, kun suunniteltu ja kovasti vastustettu silta yli salmen rakennetaan.

7.7.2010 Oulu-lehti, Siltavahti

▲Alkuun


Vaaratonta ja puhdasta ydinvoimaa ei ole (8.7.2010)

Suomen eduskunta teki torstaina 1.7.2010 periaatepäätöksen kahden ydinvoimalayksikön rakentamiseksi Suomeen.

Tzernobylin voimalaonnettomuuden (26.4.1986) jälkeen atomivoimalla on ollut huono kaiku maailmalla. Aika ja propakanda näyttävät kuitenkin tehneen tehtävänsä ja ainakin kansanedustajien enemmistö näyttää unohtaneen aikaisemmat tapahtumat.

Tzernobyl ei ole ainut vakava onnettomuus mitä on tapahtunut. Jo vuonna 1979 Yhdysvalloissa tapahtui vakava atomivoimalan onnettomuus Harrisburgin kaupungin lähistöllä. Muita pienempiä onnettomuuksia on ollut useita. Venäjällä tapahtuneista mahdollisista onnettomuuksista ei ole edes kerrottu.

Kun ydinvoimaa markkinoidaan puhtaana ja saasteettomana unohdetaan se, mitä tapahtuu uraanikaivoksilla ja mitä riskejä on korkea-aktiivisten jätteiden käsittelyssä ja varastoinnissa.

Kesälomallani vuonna 1973 minulla oli mahdollisuus kuukauden ajan kiertää Yhdysvaltoja. Sillä reissulla yövyin Montanan osavaltion Butte-nimisessä kaupungissa. Kaupungissa sijaitsi lakkautettu uraanikaivos. Paikallisilla asukkailla oli kauhukuvia muistona uraanikaivoksesta. Kaupungin asukkaista 83 % kuoli syöpään. Tämä todisteena siitä ydinvoiman puhtaudesta ja saasteettomuudesta.

Ydinvoima on keskittynyttä sähköntuotantoa. Ydinvoimaloita voi rakentaa vain monikansallinen iso raha. Kun tuotanto keskitty määräävät tahdin muutamat vuorineuvokset tai vastaavat. Kansalaisten osa on maksaa ja itkeä. Taloushyöty valuu muutamien jo ennestään lihaviin lompakoihin ja ongelmista he eivät vastaa.

Minä itse kannatan mahdollisimman hajautettua energiatuotantoa. Sen riskit ovat pienimmät ja se työllistää.

Pentti Kettunen
entinen kansanedustaja (PerusS), Kajaani

5.7.2010 Koillissanomat, Lukijalta

▲Alkuun


Suomi ei tarvitse lisää ydinvoimaa (8.7.2010)

Haluammeko ihmiskunnalle ruoan asemasta polttoaineita viljasta tuottaa? Tai haluammeko vähenevillä makean veden alueilla kasvattaa viljaa, alueilla, jotka ovat epäkelpoisia tähän tuotantoon?

Haluammeko sinne myös sellaiset viheralueet, jotka ovat pelkästään keinokastelun varassa? Vai myönnämmekö, että nuo alueet ovat elinkelvottomia?

Hyväksymmekö tehokalastuksen, jolloin valtameristämme loppuvat kalat ja kuitenkin hyvällä omallatunnolla syömme kasvatusaltaissa kasvatettua merilohta. Lohta, jonka kasvatukseen pyydetään mahdottoman paljon kalaa niiden ruokkimiseksi.

Öljynporaukset olosuhteissa, joissa riskit ovat ylitsepääsemättömiä, kuten Meksikonlahdella.

Jos nämä hyväksymme, olemme valmiita vastaanottamaan ympäristöämme kohtaavat katastrofit.

Olemme valmistautuneita joidenkin alueiden rankkasateisiin tietyillä maailmankolkilla. Myös senkin hyväksymme, että oudot tulvat tekevät tuhojaan jossain päin maailmaa.

Hyväksymme silloin myös lämpenemisestä koituvat ongelmat, uudet tuholaiset ja muut luonnon oikut.

Ilmastonmuutos on silloin väistämätöntä. Jäävuoret sulavat, autioituminen valtaa alaa, makea vesi loppuu suurelta osalta ihmiskuntaa ja väestön liikkuminen noilta elinkelvottomilta alueilta yltyy.

Haluammeko tällaisen tulevaisuuden vai yritämmekö estää sen tai edes hieman hidastaa tätä kehittymistä?

Ympäristökatastrofit yleistyvät, Meksikonlahden öljyvuoto on yksi osoitus tästä. Jos 1500 metristä meren alta porataan öljyä, niin seuraukset ovat valtavat. Riskit eivät ole hallittavissa, vaan ponnistellaan mahdottomien olosuhteiden kanssa.

Ahneudessaan suuret öljyyhtiöt piittaamattomina tuhoavat surutta luontoa joidenkin valtioiden myötä vaikutuksella.

Tällaisen tulevaisuudenko haluamme lapsillemme siksi, että meillä on moderneimmat elektroniset vempaimet. Haluammeko aina vain uutta ja komeaa, että hyvitämme kiireen takia laiminlyöntimme läsnäolosta.

Vai siksikö näin touhutaan, että joidenkin valtioiden/yhtiöiden edut ja ahneus öljyn riippuvuudesta, maailman mitassa, estävät uusien energiamuotojen kehittämisen. Voisimmeko hillitä kulutusta näissä energiasieppomaissa? Luopuisimmeko hieman turhamaisuudestamme?

Nykyinen finanssikriisi on kuopannut myös kapitalismin, kuten aikaisemmin sosialismi tyrehtyi virheisiinsä. Kuitenkin meillä tavallisilla pulliaisilla on valta ja voima. Voimme vaikuttaa asioihimme jos haluamme.

Yhtään ydinmyllyä ei rakenneta lisää ellemme itse halua. Olen sitä mieltä, että emme tarvitse Suomeen enää uusia ydinvoimaloita!

Jouko Huhta, Suomussalmi

2.7.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Miksi Suomi ei hyödynnä vesivoimaa? (8.7.2010)

Suomella on kyllä vähemmän vesivoimaa kuin esimerkiksi Ruotsilla ja Norjalla - mutta hyödyntääkö Suomi sitäkin vähäistä suorituskykyään liian alhaisella hyötysuhteella ja luontoa turhaan tuhoamalla?

Tätä mieltä on ainakin konesuunnittelun emeritusprofessori Urpo Mantovaara, jonka mukaan tehoa voitaisiin nostaa jopa kuusinkertaisesti toisenlaisin järjestelyin. Tällöin palautuisi myös valjastetun joen perinteinen luonne lähes entiselleen.

Jokiemme laajamittainen valjastaminen sähköntuotantoon aloitettiin suurella kiireellä kun sodassa menetettyjen Karjalan voimaloiden tilalle piti rakentaa uutta kapasiteettia.

Kiire johti professori Mantovaaran mukaan kehnoon suunnitteluun, mikä on saanut jatkua tähän päivään asti. Ydinvoiman mukaantulo 70-luvun lopulla mullisti Suomen energiatuotannon suunnitteluperiaatteet lopullisesti, mutta jos vesivoimatuotannon suunnitteluun olisi aikoinaan paneuduttu huolella, ei Suomeen ehkä koskaan olisi edes tullut ydinvoimaa.

Näin päättelee asioista Mantovaara, joka on kehittänyt tehokkaamman tavan hyödyntää virtaavan veden energiaa. Esimerkiksi Kemi-Ounasjokeen peräkkäin sijoitetut kuusitoista vesivoimalaa voitaisiin korvata 2-3 tunnelivoimalalla, joiden teho olisi nykyisten voimaloiden yhteistehoa paljon suurempi, koska hyötysuhde olisi korkeampi.

Iijoen viiden peräkkäisen vesivoimalan korvaamiseksi riittäisi puolestaan yksi ainoa tunnelivoimala, jonka putouskorkeus olisi noin sata metriä. Sen teho sekä hyötysuhde olisivat nykyisiin voimaloihin verrattuna moninkertaiset ja joenuoma olisi muutoksen jälkeen vapaa.

Tunnelivoimalan toimintaperiaate poikkeaa tavanomaisesta siten, että varsinainen voimalarakennus sijaitsee ylimmän kosken yläpuolella, jolloin padosta tulee lyhyt ja matala.

Tunnelivoimalassa vesi painuu pystyä painetunnelia myöten kallioon louhitun koneaseman turbiineihin ja sieltä edelleen takaisin joen uomaan alimman kosken alapuolella.

Tunnelin pituus voi olla yli sata kilometriä, jolloin putouskorkeus on mahdollisimman suuri ja hyötysuhde korkea. Suomen peruskallioon on helppo louhia tunneleita, koska kallioperä on kiinteä ja rauhallinen. Siitä on esimerkkinä 120 kilometrinen raakavesitunneli, joka tuo Päijänteestä Helsingin seudulle vettä noin miljoonan asukkaan ja teollisuuden käyttöön.

Tunnelivoimalan rakentaminen on myös normaaleja vesivoimaloita halvempaa.

Tunnelivoimalat sopisivat paitsi Kemi- ja Iijokeen, myös Etelä- Suomen jokiin. Verrattuna nykyiseen vesivoimajärjestelmäämme on tunnelivoimajärjestelmä professori Mantovaaran menetelmällä monin tavoin parempi ja koska nykyisten voimaloiden koneistot ovat jo loppuun kuluneita, tai suunnittelultaan vanhentuneita, olisi nyt sopiva aika harkita muutosta.

Se olisi huomattavasti halvempi, turvallisempi, luontoystävällisempi ja pitkäaikaisempi ratkaisu kuin esimerkiksi uusien ydinvoimaloiden rakentaminen.

Urpo Mantovaaran kehittämä menetelmä kuulostaa siis todella huikealta, mutta jos Suomi sen avulla voisi saada kaiken tarvitsemansa sähkön, pitäisi asia selvittää perusteellisesti.

Jostain syystä ei millään taholla ole kuitenkaan ollut siihen haluja - ainakaan toistaiseksi.

Sven-Olof Jakobsson, Kokkola

1.7.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Merimuseosta apua Oulun verettömyyteen (8.7.2010)

Venäläiset eivät tähän mennessä ole mereltä käsin Oulua valloittaneet, mutta nyt sen tekivät. Sedov tuli, meni ja voitti, ainakin mielissämme. Haikeina rannalle jääneinä seurasimme, kun alus ylväänä lipui Hailuodon taakse horisonttiin.

Lääkettä merikaipuuseen ja parjattuun Oulun merettö- ja verettömyyteen toisi kaupunkiin perustettava merimuseo.

Kaupungin maineikkaan historian purjelaivanrakennuksen ja kauppamerenkulun esiintuomiseksi ja vaalimiseksi museon paikkana ja alueena toimisi alkuperäinen tervahovin ja purjelaivojen rakennuspaikka Korkeasaaressa, Pikisaaren kupeessa.

Museoon tulisi osin alkuperäisten piirustusten mukaiset osittaiset rakennelmat laivavarvista ja tervahovista sekä osittainen kopio jostain tunnetusta purjealuksesta.

Aluksen aidolla kannella yleisö voisi kokea merimatkan purjealuksella vaikkapa 1700-1800-luvun Tukholmaan tai Pietariin. Matka tehtäisiin mahdolliseksi nykyaikaisen 3D-virtuaalitekniikan avulla.

Laivateatterin lisäksi tervahoviin tulisi merisali ja musiikkiravintola - paviljonki. Siellä olisi tarjolla Etelä-Amerikkalaisia rytmejä musiikki- ja tanssiesitysten muodossa ja kolmantena tietenkin Oulun purjelaivakaudesta kertova näyttely.

Tilat tulisi rakentaa riittävän korkealle ja osin vetten päälle hyvän näkymän ja tunnelman tavoittamiseksi.

Hanke toteutettaisiin eri vaiheissa kaupungin ja jonkin yksityisen tahon puolesta, rahoittajina eri säätiöt ja EU-rahastot.

1700-luvulla puiset purjealukset olivat ainoa todellinen vaihtoehto massatuotteiden kuljettamiseen tehokkaasti paikasta toiseen. Aika monen seudun ja pohjoisen asukkaiden esivanhemmista löytyy henkilöitä, joiden toimeentulo liittyy osaltaan mainittuun toimintaan.

Itsekin olen kaupunkilainen, jonka esi-isät asuttivat Oulua jo 1600-luvulla.

Yksi kuitenkin merkittävimpiä ja tunnetuimpia sukuja 1700- ja 1800-luvun kaupassa ja merenkulussa Oulussa lienee ollut alkujaan Käkisalmelainen Franzenin suku. Franzenit omistivat 1800-luvulla muun muassa oikeudet laivatelakoista, varveista Oulun Korkea- ja Kokkosaaressa sekä osuuksia useista maailman merillä seilaavista kauppa-aluksista.

Muistona Franzeneista Oulussa on tänä päivänä Franzenin talo Kajaaninkatu 10.

Hannu Possakka, Oulu

1.7.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Ydinvoiman haitat (7.7.2010)

Eduskunta äänestää ydinvoimaluvista tällä viikolla. Kansanedustajien on syytä muistaa, että Suomen kansan enemmistö ei halua uutta ydinvoimaa, ja heidän tulee toteuttaa tätä tahtoa.

Pohjois-Suomessa vastustamme erityisesti rannoillemme rakennettavaa ydinvoimaa. Erityisen huolen aiheuttaa tieto siitä, että Fennovoiman saadessa luvan sen ydinjätteille ei ole sijoituspaikkaa.

Ennen loppusijoittamista tuntemattomaan paikkaan, jätteet jäisivät todennäköisesti Pyhäjoelle tai Simoon jäähdytysaltaisiin vuosikymmeniksi tulevien sukupolvien riesaksi.

Lupaa ei voida antaa, jos jätteille ei ole osoittaa sijoituspaikkaa. Sijoituspaikasta huolimatta ydinjäte ei lakkaa olemasta vaaratonta sataantuhanteen vuoteen. Äänestäessään ydinvoiman puolesta kansanedustajat vastaavat satojen tulevien sukupolvien terveydestä ja turvallisuudesta.

Maakuntahallituksen ja -valtuuston jäsenenä olen suhtautunut kielteisesti Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavaan, joka on maankäyttö- ja rakennuslain vastainen, eikä sisällä merkintää ydinjätteen varastoinnista eikä loppusijoituspaikasta.

Jos Fennovoimalle annetaan lupa rakentaa ydinvoimala Pyhäjoelle, vaarantaa hanke todennäköisesti Pyhäjärven kansainvälisen neutriinotutkimus- eli Laguna-hankkeen toteutumisen. Sen merkittävät työllistävät ja elinkeinoelämää vauhdittavat vaikutukset jäisivät toteutumatta.

Ydinvoimamaakuntakaava on EU:n luonto-, lintu- ja vesipuitedirektiivin vastainen. Lisäksi lausuntopyyntö maanomistajille Natura-arvioinnista on tekemättä, mikä asettaa koko hankkeen laillisuuden kyseenalaiseksi. Mikäli ydinsäteilyä pääsee varastoinnista luontoon ja ympäristöön, ei kukaan ole ilmoittanut ottavansa vastuuta tuhojen korvaamisesta.

Yksikään vakuutusyhtiö ei suostu korvaamaan ydinvoimalan aiheuttamia mahdollisia tuhoja.

Simon Karsikkoon kaavaillun ydinvoimalan turvavyöhykkeellä asuu puolestaan yli 5000 ihmistä, joka jo sinällään tekee mahdottomaksi Simoa koskevat ydinvoimasuunnitelmat.

Paitsi että ydinvoimala tuhoaa herkkää meriluontoa, aiheuttaa se haittaa myös ihmisille.

Saksassa tehty tutkimus on osoittanut ydinvoimaloiden läheisyydessä asuvien lasten leukemiatapausten olevan huomattavasti yleisempien kuin muiden lasten.

Ydinvoimala vaarantaisi välillisesti ydinvoimalan lähistöllä asuvien ihmisten terveyden ja luonnon monimuotoisuuden.

Yksi turvallisuusseikka on jäänyt lähes kokonaan keskustelun ulkopuolelle: maailmanpoliittisen tilanteen kiristyessä olisi ydinvoimala mitä tehokkain kohde terroristi-iskuille.

Nojautuminen ydinvoimaan energiamuotona on lyhytnäköistä taloudellista hyötyä tavoitteleva yritys. Tavallinen veronmaksaja ei ydinvoimasta hyödy.

Ydinvoimamyönteisyydellään Suomi viitoittaa tietä globaaliin ydinvoimakierteeseen.

Satu Haapanen
maakuntahallituksen ja -valtuuston jäsen, kaupunginvaltuutettu (vihr.), Oulu

29.6.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Ehdoton ei Fennovoimalle (7.7.2010)

Tämä kannanottoni on tarkoitettu kaikille ydinvoiman lisärakentamista kannattaville ja ennen kaikkea kansanedustajille, jotka viime kädessä päättävät uusien ydinvoimaloiden rakennusluvista ja ovat näin ollen henkilökohtaisesti vastuussa päätöksistään. Kansastahan suurin osa vastustaa lisärakentamista.

Aluksi Fennovoima Oy:n toiminta-ajatus: Fennovoima Oy:n tarkoituksena on vahvistaa omistajiensa kilpailukykyä, lisätä sähkömarkkinoiden kilpailua ja näin taata miljoonalle kotitaloudelle kohtuuhintaisen sähkön saanti. Kaunis ajatus, mutta entä todellisuus?

Fennovoima ei yhtiönä pyri tuottamaan voittoa, vaan myy sähkön omistajilleen omakustannushintaan. Omistajat myyvät sähkön kuluttajille (kotitalouksille) markkinahintaan.

Uskooko joku, että esim. Kesko, SOK, Atria tai Valio (Fennovoiman suuria omistajia) myisivät sähköä kuluttajille alle markkinahintojen tai että leivän, makkaran tai voin hinta laskee?

Entä EON Nordic AB, kenelle ja mihin hintaan se sähkön myy?

Sen sijaan halpaan sähköön uskoo mm. Hannes Manninen (kesk.), joka muutama viikko sitten eduskunnassa silmät loistaen ja posket hehkuen julisti tätä Fennovoiman ilosanomaa.

Omistus Fennovoimassa on varsinainen labyrintti ja se on rakennettu periaatteella "hajota ja hallitse". Erilaisten yhtiöiden kautta omistus on: E.ON Nordic Ab 34%, kauppa ja teollisuus (15 yritystä) 30% ja sähköenergiayhtiöt (48) 36%.

Näistä pienistä sähkölaitoksista viisi pohjois-suomalaista ja Kotkan Energia Oy:n yhdessä omistama Pohjois-Suomen Voima Oy omistaa Fennovoimasta ainoastaan 0,7%.

Tällä osuudella 14 pohjoisen kansanedustajaa haluaa Fennovoiman Pyhäjoelle tai Simoon. Voi Pyhä Yksinkertaisuus!

Kun Fennovoiman sähköyhtiöiden sähkönhankinta on osiltaan pörssisähkön varassa eikä tuotannossa olla omavaraisia, niin ydinvoimalaitoksen rakentaminen Pohjanlahden perukkaan on täysin käsittämätön suunnitelma, sillä 48 sähköyhtiöstä vain 6 sijaitsee Kokkola- Kuopio-linjan pohjoispuolella ja niiden osuus on alle 2 % Fennovoimasta.

Tämä tarkoittaa valtavaa siirtohäviötä, kun osakkaat ovat Vantaan, Turun, Lahden ja Rauman sähköyhtiöt. Hännänhuippuna Älands Elandelslag. Paljonko maksaa kantaverkon vahvistaminen?

Kun Fennovoima tiedotteessaan pitää sähköntuotantoaan merkittävänä elinkeinoelämälle ja kansantaloudelle, ei silläkään ole perusteita. Ei ydinvoimalaitos synnytä paikkakunnalle pitkäjännitteistä teollista toimintaa, vaan sitä synnyttää kysyntä.

Näin ei ole tapahtunut enempää Loviisassa kuin Eurajoellakaan.

Mitenkähän nuo 63 Fennovoiman osakasyritystä tulevat toimeen seuraavat 10 vuotta, jos Fennovoiman sähköntuotanto arvion mukaan alkaa 2020? Kun Outokumpu teki suuren investointipäätöksensä, ei siinä Fennovoimaa tarvittu.

Kyllä TVO uusine lupineen teollisuuden sähköstä huolehtii. Ei Pohjois- tai Keski-Suomi tarvitse lisää ydinvoimaa. Jos sitä nyt jossain tarvitaan, niin se on Etelä-Suomi ja pääkaupunkiseutu, rakentajana Fortum.

Kuitenkin kaikki kokoomuksen ja keskustan sekä demareiden kansanedustajat ovat vängällä sijoittamassa Fennovoimaa pohjoiseen.

Kansanedustajille viime hetken päätöksentekovaatimus: Ydinvoiman lisärakentamisluvat jäihin! Vaalit ovat tulossa ja kyllä kansa tietää ja muistaa.

Seppo Äikäs
kansalaisaktivisti, Oulu

28.6.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Rajajokisopimus ja kalastusmatkailu (7.7.2010)

Tornionjoen varrella eletään tällä hetkellä erityisen mielenkiintoisia aikoja, sillä kalastusmatkailun käydessä kuumimmillaan on samaan aikaan eduskunta hyväksynyt äänin 141-20 hallituksen esityksen uudesta rajajokisopimuksesta.

Puolueryhmistä ainoastaan Vasemmistoliitto äänesti sopimuksen hyväksymistä vastaan.

Mielestäni sopimusta voidaan pitää monestakin syystä epäonnistuneena. Uusi rajajokisopimus mahdollistaa pahimmassa tapauksessa Tornionjoen edustan merialueella lohen- ja meritaimenen pyytämisen kiinteillä verkoilla jo kesäkuun 17. päivästä alkaen, kun ennen kalastuksen pystyi aloittamaan vasta heinäkuussa.

Jatkossa kiinteiden pyydysten käyttö sallitaan myös muille kuin kalastuslain 6 a pykälässä tarkoitetuille ammattikalastajille. Lisäksi nykyistä viikkorauhoitusta sopimus lyhentää kahdesta vuorokaudesta ainoastaan yhteen.

Tornionjoen kalastusmatkailun suurimman arvon ollessa juuri luonnonvaraisessa lohikannassa on käsittämätöntä, miten sopimus on voitu hyväksyä. Toivoin uudelta rajajokisopimukselta, että se olisi pyrkinyt tukemaan lohikannan kestävää käyttöä siellä, jossa se on kalastusmatkailun elinehto.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksestä käy ilmi, että Tornion- ja Simojoen kalastusmatkailussa pyydetty lohi on taloudellisilta vaikutuksiltaan jopa 20 kertaa arvokkaampi kuin meressä verkolla saatu. Tornionjokisuun edustan verkkokalastusta tulisikin rajoittaa huomattavasti nykyisestä, jotta joen luontaisten vaelluskalojen lisääntyminen turvattaisiin.

Erityisen nopeita toimia tulisi tehdä Tornionjoen heikon meritaimenkannan parantamiseksi, sillä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on esittänyt Ympäristöministeriölle meritaimenen uhanalaisuusluokituksen muuttamista äärimmäisen uhanalaiseksi.

Sopimuksen hyväksymisen puolesta äänesti Oulun ja Lapin vaalipiiristä yhteensä 14 kansanedustajaa. Heidän, kuten myös muun eduskunnan tulee ottaa huomioon, että uusi rajajokisopimus estää aluetaloudellisesti merkittävän kalastusmatkailualueen synnyn Torniojokilaaksoon.

Janne Heikkinen
kunnanvaltuutettu (kok.), Kempele

28.6.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Lohta vanhoihin lohijokiin (6.7.2010)

Kalatiet Oulujoen voimalaitosten ohi saattavat olla totta jo lähivuosina. Iijokeakin pyritään palauttamaan lohikantaan. Kyse on hyvityksestä vuosikymmenten menetyksille. Lue lisää...

4.7.2010 Kaleva, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Elinvoimaa pohjoiseen (6.7.2010)

Ydinvoimaäänestys sähköistää vaalikeskustelun pohjoisessa. Eduskunnan hyväksymä ydinvoimalupa Fennovoimalle on äärimmäisen järeä teollisuus- ja aluepoliittinen kannanotto. Kahdelta kolmannekseltaan suomalaisen teollisuuden, kaupan ja alueellisten sähköyhtiöiden omistama voimahanke tuo kaivattua elinvoimaa ja tulevaisuudenuskoa koko pohjoiseen Suomeen. Lue lisää...

1.7.2010 Kainuun Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Ydinvoima kävi omalletunnolle (5.7.2010)

Vihreiden koko eduskuntaryhmä ja monet ydinvoimalupia vastaan äänestäneet yksittäiset poliitikot muista ryhmistä ottivat asian omantunnon kysymyksenä. Muutenkin ydinvoima näyttää olevan vastustajille enemmänkin uskonnon kuin käytännön asia. Jotkut eduskunnassa mieltä osoittaneet aktivistit surivat päätöstä kuin lähiomaisen kuolemaa, vaikka lopputuloksen ei edes pitänyt olla yllätys. Lue lisää...

3.7.2010 Kaleva, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kemijoki Oy:n ja Lapin liiton toiminta on laitonta (2.7.2010)

Tarkennuksena Kemijärven kehittämistoimien yleisötilaisuudessa 10/6/2010 tehtyyn kirjoitukseen: allekirjoittanut korosti sitä, että Lapin liiton Rovaniemen kaupungin aloitteesta tekemät, verovaroin rahoittamat nk. tulvasuojeluselvitykset ovat todellisuudessa Vuotos-altaan ajamista. Ympäristöviranomaisten tekemät selvitykset oikeista tulvasuojelutoimista eivät kelpaa ko. liitolle.

En puhunut siis mitään "moneen kertaan kuopatusta Vuotos-hankkeesta". Sitähän selvästikään eivät tietyt tahot kuoppaa koskaan...

Nämä tahot, Kemijoki Oy, Lapin liitto ym. tahot pyrkivät kiistämään KHO:n kielteisen, ehdottomiin rakentamisesteisiin perustuvan vuosikirjapäätöksen merkityksen: allasta ei voi rakentaa! Se päätös on ihan eri luokassa kuin mitkään aiemmat Vuotoksen allasta koskevat päätökset - tai ylipäänsä mitkään vesivoimarakentamista koskevat oikeuksienkaan päätökset. Siksi se päätös perusteluineen on niin merkittävä! Alueen Natura-status perustuu samoihin luonnonarvoihin.

Allassuunnitelman nimen muuttaminen, pari pohjapatoa ja tuulimyllyä eivät todellakaan muuta sitä tosiasiaa, että ehdottomat rakentamisesteet ovat edelleen olemassa - mikään uusi vesilaki ei muuta sitä tosiasiaa miksikään.

Lehtitietojen mukaan Hannele Pokka kävi valaisemassa asiaa Lapin liiton seminaarissa. Silti uuden kehittämispäällikön mukaan Vuotoksen allas pitää rakentaa (Lapin Kansa 21/6/2010). Sitoutumisen aste Lapin liitossa on päätä huimaava.

Kemijärven kehittämisselvitysten seurantaryhmässä aikoinaan suostuimme "pitkin hampain" 18 suositukseen toimenpiteistä, joiden rahoitukseen myös Kemijoki Oy osallistuu. Neuvottelut olivat tiukat. Lainvoimaisen päätöksen mukaisesti jokiyhtiön velvoitteet oli määrätty "tyrmistyttävän vähäisiksi.

Vaihtoehtona suositussopimukselle oli lain sallima uusi ja pitkä, ennalta arvaamattoman tuloksen tuottava vesioikeuskäsittely, jonka ei luulisi houkuttavan ketään.

Nyt neuvotteluosapuoli, Kemijoki Oy, on kuitenkin pettänyt jälleen kerran: se yrittää edistää kaikin voimin Kemijärvelle monin tavoin turmiollista ja sen säännöstelydynamiikkaan olennaisesti huonontavasti vaikuttavaa allashanketta - ja toimii näin vastoin suosituksia. Onhan se tietenkin pientä verrattuna KHO:n päätösten vastaisuuteen...

No, onneksi altaan rakentamishaaveet ovat tehtyjen päätösten myötä toivottomia. Mutta ihmisten rassaaminen on kai palkitsevaa. Eikö Kemijoki Oy ikinä halua vapautua jokirosvomaineestaan?

Eikö Lapin liitolla ole parempia rahanreikiä?

Helena Tiihonen
Aikoinaan Kemijärven säännöstelyn kehittämisselvitysten seurantaryhmän jäsen
www.vapaavuotos.fi

29.6.2010 Koillis-Lappi, Lukijat

▲Alkuun


Ydinenergian myynti osakkaille omakustannushintaan vaarantaa kilpailun (1.7.2010)

Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Eduskunta tarkastaa 1. heinäkuuta 2010, ovatko ydinvoimalat valtioneuvoston esittämällä tavalla yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia. Kumpikin päätös voidaan eduskunnassa vain kumota tai jättää sellaisenaan kokonaan voimaan.

Kun lisäydinvoimasta päätetään eikä kaikkia riskejä tunneta, lähtökohtaisesti tulisi noudattaa varovaisuutta. Ydinvoiman lisärakentaminen pitäisi rajoittaa mahdollisimman vähäiseksi. Samalla on varmistettava, että ydinturvallisuus, -vastuu ja -jätehuolto ovat asianmukaisesti järjestetyt.

SÄTEILYTURVAKESKUKSEN käsitys periaatepäätöksissä on, että hakijayritykset pystyisivät täyttämään voimassa olevat velvoitteet ydinvastuun osalta. Voimassa olevaa vastuuta ei kuitenkaan pidetä riittävänä. Eduskunnan tulisikin asettaa lisäydinvoiman ehdoksi vuonna 2005 hyväksymänsä ydinjätevastuulain tiukempien edellytysten täyttäminen. Kansanedustajien olisi turvattava myös yksittäisten kansalaisten etu ydinvahinkotilanteissa eikä vain vähentää ydinvoimaloita rakentavien yritysten riskiä.

Yritysten etua ei ydinvoima-asioissa pitäisi suoraan rinnastaa yhteiskunnan kokonaisetuun. Ihmisten terveyden ja ympäristönsuojelun näkökulmasta on tärkeää, että vastuu ydinvoimaloiden onnettomuuksista on riittävästi yrityksillä ja että energian tuotannon ketjun – uraanin louhinnan, rikastamisen ja sähköntuotannon sekä käytetyn polttoaineen varastoinnin – ulkoiskustannukset tulevat asianmukaisesti yritysten maksettaviksi.

Yritysten etu on puolestaan välttää ydinvoimaenergian tuotannossa ulkoiskustannuksia. Yritysten näkökulmasta ydinvoima on kannattava sijoitus, jos se tuottaa kilpailukykyiseen hintaan energiaa markkinoille tai takaa yhtiön osakkuusyrityksille markkinahintaa edullisemmin sähköä. Eduskunnassa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota ympäristövaliokunnan lausuntoon sekä hankkeiden terveydellisiin ja ympäristöllisiin vaikutuksiin.

VALTIONEUVOSTON periaatepäätökset perustelevat yhteiskunnan kokonaisetua muun muassa sillä, että hakijayritykset TVO ja Fennovoima Oy tuottavat sähköä omakustannushintaan suomalaisen elinkeinoelämän tarpeisiin. Näistä jälkimmäisen osakkuusyrityksiin kuuluvat esimerkiksi Kesko ja SOK 75 prosentin osuudella vähittäiskaupan markkinoista sekä Atria, Outokumpu ja Rautaruukki.

Periaatepäätösten valmisteluun osallistunut työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Taisto Turunen kuului vuosina 2006-2008 teräsyhtiö Outokummun hallitukseen ja oli oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan jäävi ydinenergiapäätöksissä.

Yhteiskunnan kannalta molemmissa päätöksissä on vielä jääviyttä merkittävämpi ongelma: tosiasiassa hakijayritysten rakentama lisäydinvoima poistaisi entistä enemmän sähkön suurostajia vapailta markkinoilta. Sähkön markkinahinta syntyy vapaasta kilpailusta. EU:n komissio tutkii parhaillaan, rajoittaako yritysten välistä vapaata kilpailua periaatepäätöksissäkin mainittu osakkuusyritysten halvempi sähkönhinta. Jos komission ratkaisu pakottaa osakkuusyritykset ostamaan muiden yritysten tapaan sähkön markkinahintaan, niiden kannalta ei ole enää merkitystä, missä ja miten se tuotetaan.

Näin kysyntä sähkömarkkinoilla lisääntyy, ja hinta todennäköisesti aluksi nousee. Samalla kuitenkin uusien ja uusiutuvia energiavaroja hyödyntävien tuottajien tulo sähkömarkkinoilla mandollistuu, ja lisääntyvän tarjonnan myötä sähkön hinta halpenee muillekin kuin osakkuusyrityksille.

TILANNE on toinen, jos merkittävimmät sähkön ostajat yhteiskunnassa ovat investoineet ydinvoimaloihin ja ovat poissa yleisillä sähkömarkkinoilla. Kestävä kehitys edellyttää, että takaamme tuleville sukupolville samat mandollisuudet kuin on nykyisin elävillä.

Kestävän kehityksen ja yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ei ole edellä sanotun valossa rajoittaa valinnan mahdollisuuksia energian tuotannossa sitoutumalla liian voimakkaasti ydinenergiaan seuraavien 60-80 vuoden ajaksi.

Parhaaksi ratkaisuksi osoittautunee tulevaisuudessa pikemminkin hajautettu eikä ydinvoimaloihin tällä tavoin keskitetty sähköntuotanto. Valtioneuvoston kyseessä olevat ydinvoimalapäätökset tulisi sellaisenaan kumota.

Kai T. Kokko
ympäristöoikeuden professori
Lapin yliopisto

29.6.2010 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Ydinjätteen säteilevyys on suhteellista (1.7.2010)

Ydinjätteen radioaktiivisuuden suhteuttaminen mielekkäällä ja ymmärrettävällä tavalla on ongelmallista.

Europarlamentaarikko Satu Hassi vertasi mielipiteessään (HS 16.6.) käytettyä ydinpolttoainetta suomalaiseen kallioon periaatteella kilogramma vastaan kilogramma. Ydinjäte näyttäytyy tällöin paljon aktiivisempana kuin tavallinen kallio vielä sadantuhannen vuoden kuluttuakin. Jo pelkkä uraani kun on paljon aktiivisempaa kuin tavallinen kallio.

Lähdetään Hessin Säteilyturvakeskukselta saamista luvuista. Tällöin päädytään osapuilleen siihen, että jokaisella neliökilometrillä suomalaista maaperää on ydinjätehaudan syvyyteen asti (500 metriä) yhtä paljon aktiivisuutta kuin on 300 tonnissa käytettyä ydinpolttoainetta 100 000 vuoden kuluttua. 300 tonnia käytettyä ydinpolttoainetta syntyy tuhannen megawatin reaktorissa noin kymmenessä vuodessa.

Koko Suomi on jo nyt kuin suuri ydinjätehauta, joka on muhinut hyvinkin satatuhatta vuotta. Eikä tätä luomistyön radioaktiivista jätettä ole edes yritetty kapseloida ja syväsijoittaa. Se on vain levitetty pitkin kallioperää. Onko niin tosiaan parempi?

Pertti Siltanen
reaktorifyysikko, eläkkeellä
Espoo

29.6.2010 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun

◄Vanhemmat