New Page 1
UUTISET

UUTISET

7.5.2015
Vesistön varrelta
Otsikot

19.12.2014
Muilta virroilta
Otsikot

19.12.2014
Lohisivu
Otsikot

15.12.2014
Energiasivu
Otsikot

16.12.2014
Saksittua
Otsikot

Saksittua

Mikäli kotiseutusi sanomalehden yleisöpalstalla on vesistöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka haluaisit nähdä sivuillamme, voit lähettää skannatun jutun osoitteeseen vene(at)oulujoenreitti.fi tai lehdestä leikatun jutun osoitteeseen Oulujoen reitti ry, c/o Heikki Haverinen, Hiidentie 4 A 3, 90550 OULU. Muista laittaa mukaan lehden nimi ja päivämäärä!


Ylikalastusta on vaikea vähentää (29.6.2011)

Maailman meriltä kantautuu yhä uudelleen ikäviä uutisia, jotka toistuvat aina samalla tavalla. Tutkijat varoittavat kalakannan heikentymisestä, mutta paikallinen hallinto ja kalastajien etujärjestöt kiistävät tilanteen – kunnes tapahtuu romahdus. Tutkijoiden sanaa ei kuunnella. Lyhytnäköiset vaikutukset työllisyyteen asetetaan elinvoimaisten kalakantojen sekä niiden takaamien pysyvien työpaikkojen edelle. Lue lisää...

27.6.2011 Helsingin Sanomat, Pääkirjoitus / Hannu Lehtonen

▲Alkuun


Lohelle edelleen tarjolla sekä ettää (27.6.2011)

Maan edellisen ja tulevan hallituksen ohjelmia vertaillessa yksittäisistä asioista kiinnostaa luonnollisesti lohta koskeva osuus. Edellisen eli Vanhasen ja myöhemmin Kiviniemen hallituksen ohjelmassa asia oli muotoiltu näin: Lohiasetus uudistetaan vuodesta 2008 eteenpäin tavoitteena sekä turvata luonnonlohen nousu kutujokiin ja poikastuotannon mahdollisimman korkea taso että rannikon ammattikalastuksen toimintaedellytykset.

Uuden hallituksen linjaus on seuraava: Hallitus sitoutuu toimimaan luonnonlohen suojelemiseksi ja luonnonlohi- ja taimenkantojen elinvoimaisuuden turvaamiseksi erityisesti Tornionjoella ja Simojoella.

Linjauksissa on eroa; uudessa hallitusohjelmassa Tornionjoki on erikseen mainittu ja luonnonlohikantaa sitoudutaan suojelemaan.

Toisaalta uuden hallituksen ohjelmassa sanotaan myös, että ammattikalastuksen taloudelliset toimintaedellytykset turvataan, että hallitus edistää kotimaisen kaupallisesti pyydetyn kalan kulutuksen kasvua ja että kalastusoikeuksia kehitetään ja laajennetaan kestävällä tavalla vapaa-ajan kalastusta laajojen kansalaispiirien luontoharrastuksena. Edelleen siis sekä että, kaikkea kaikille?

23.6.2011 Luoteis-Lappi, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Satamakaupungissa olisi mukava nähdä laivojakin (15.6.2011)

Oulu on vanha satamakaupunki ja ylpeä siitä. Merenkäynnin juuret ulottuvat 1300-luvulle, ja vielä 1800-luvun puolivälissä Oulun kauppalaivasto oli maan suurin. Lue lisää...

12.6.2011 Kaleva, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kuivuuko Nuorittajokija Viinivaaran lähteet? (14.6.2011)

Oulun Veden toimitusjohtaja Jouni Lähdemäki kirjoitti meille vastineen Viinivaara-hankkeesta Kalevaan 31.5.

Kirjoituksessaan Lähdemäki esittää, että asetamme viranomaisten ja käytettyjen asiantuntijoiden ammattitaidon kyseenalaiseksi. Tästä ei ole kysymys, vaan olemme halunneet tuoda esiin niitä ristiriitaisuuksia, joita vedenottosuunnitelmassa ja sen taustamateriaalissa on.

Vastineessaan Lähdemäki antaa ymmärtää, että Nuorittajoen alivirtaamat ovat vähäisiä. Näinhän asia ei mielestämme ole. Myös Suomen ympäristökeskuksen pitkäaikaisten tilastojen perusteella on selvästi nähtävillä, että Nuorittajoessa on sekä kesäisin että talvisin 1-4 kuukauden selviä kuivia kausia. Silloin siinä virtaa suurin piirtein se vesimäärä, mikä tulee pohjavesinä Viinivaarasta ja Kälväsvaarasta puroja pitkin.

Mielestämme on sivuseikka, miten alivirtaamajakso teknisesti ottaen määritellään. Maalaisjärki sanoo, että kuiva mikä kuiva. Nuorittajoen virtaamatilastot ovat luettavissa esimerkiksi Oulun Veden sivuilta löytyvästä Kiiminkijoen Natura-arviosta, sivu 19.

Pohjaveden merkittävää poistumista kompensoimaan oli Oulun Vesi suunnitellut Olvasjärven ja Vainionsuon säännöstelyaltaat. Altaiden rakentamisesta Aluehallintovirasto kuitenkin antoi kielteisen päätöksen. Pohjavettä ei voi korvata suovedellä. Hankkeessa on monia muitakin asioita, joihin toivoisimme oululaisten päättäjien kiinnittävän huomiota. Se on investointina kallis ja myös eräiltä kohdin epävarma.

Toteutuessaan hankkeella on varsin mittavat vaikutukset kahteen merkittävään pohjois-suomalaiseen Natura-alueeseen. Mikäli näillä alueilla havaitaan tarkkailuohjelman puitteissa huomattavia muutoksia, vesilain mukaan vedenotto täytyy keskeyttää. Luvanantajalla on myös oikeus vetää tällöin lupa takaisin.

Toisekseen on epävarmaa sekin, kuinka pitkään noin voimaperäistä pohjavedenottoa voidaan alueella toteuttaa, ennen kuin veden laatu alkaa kärsiä.

Kansalaisilla on oikeus ja jopa velvollisuus osallistua ympäröivän yhteiskunnan päätöksentekoon. Erityisesti silloin, jos vaarana on oman ja tulevien polvien elinympäristön vaarantuminen ja luontoarvojen katoaminen. Vaikka viranomaistietoa on tästäkin asiasta saatavilla, se on keskenään ristiriitaista ja vesiasiantuntijat hyvin eri mieltä hankkeen arvioiduista vaikutuksista. Katsomme, että osaltamme keskustelu jatkuu.

Pentti Marttila-Tornio
Helinä Siltakoski
Ylikiiminki

2.6.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Kalimenjoki kuntoon (14.6.2011)

Olettehan varmaan kuulleet, kuinka uuden Oulun yhteydessä rummutetaan kolmen joen kaupungista. Silloin tarkoitetaan tietysti Oulu-, Kiiminki- ja Iijokia. Uudessa Oulussa on kuitenkin jokia paljon enemmän. On hämmästyttävää, että Kalimenjoki on unohdettu. Edellä mainittuihin jokiin verrattuna se poikkeaa ratkaisevalla tavalla: se virtaa koko pituudeltaan pelkästään uuden Oulun alueella. Lue lisää...

9.6.2011 Kaleva, Pohjoisen Ääni / Veikko Ervasti

▲Alkuun


Vedenoton vaikutukset ovat luotettavia (13.6.2011)

Oulun Vesi vastaa 27.5. Kalevassa olleeseen kirjoitukseen Nuorittajoen virtaamista, joka oli yksi valtuustoseminaarissa esitetyistä yli 40 kysymyksestä. Kaikkiin ei kysymystulvan vuoksi ehditty vastata kattavasti.

Kirjoittajan epäilyihin Oulun Veden esittämistä tiedoista on todettava, että kaikki tarkastelut ja vaikutusarviot on laadittu asiantuntijoiden toimesta uusimpia arviointimenetelmiä käyttäen. Arvioinnit ovat tarkastaneet useat lausunnon antaneet kuntien ja valtion viranomaiset.

Tarkastukset on tehty Natura-arvioinneissa, ympäristönvaikutusarvioinnissa (YVA) ja vedenoton lupavaiheessa ja missään kannanotossaan viranomaiset eivät ole asettaneet virtaamatietoja ja laadittuja vaikutusarvioita kyseenalaisiksi kuten kirjoittaja. Arvostelussaan kirjoittaja kyseenalaistaa ympäristö- ja lupaviranomaisten ammattitaidon.

Vesistöjen vuodenaikojen ja eri vuosien virtaamavaihtelut on tallennettu pitkäaikaisiin Suomen ympäristökeskuksen hydrologian toimiston seurantasarjoihin, jotka ovat kaikkien käytettävissä.

Jos vesistöstä ei ole mittaustietoja, virtaamien arvioinnissa käytetään yleisesti parhaaksi todettuja Suomen Ympäristökeskuksen laatimia virtaamamalleja, jotka perustuvat paikallisten vertailuvesistöjen mittaustietoihin.

Oulun pohjavesihankkeessa on käytetty vain ympäristöhallinnon virallisia virtausmittaus-tietoja ja Suomen Ympäristökeskuksen pienvesistömallia. Oulun Vedellä ei ole omaa mittauspistettä Nuorittajoessa.

Pohjavesipinnan korkeuden vaihtelun mukaan myös pohjaveden purkautuminen vesistöihin vaihtelee paitsi vuodenaikojen myös vuosien välillä. Vesitasetarkastelussa on pohjaveden purkauma vesistöihin arvioitu tapahtuvan ympäri vuoden samansuuruisena, koska pohjavesipurkaumien ajallista vaihtelua ja pohjavesi- ja pintavalunnan suhdetta eri tilanteissa on vaikea mitata ja useamman tekijän arviointi toisi epävarmuutta lopputuloksiin.

Todellisten pohjavesivaikutuksen arvioimiseksi on alivirtaamajaksoa tarkasteltu pidempänä ajanjaksona eikä yksittäisinä alivirtaamina.

Pohjavedenoton myönteisessä lupapäätöksessä lupaviranomainen ottaa asiantuntijana kantaa laadittuun arvioon ja toteaa, että pohjavesipurkaumien väheneminen vedenoton vuoksi on arvioitua pienempi ja vaikutus vesistöjen virtaamiin näin ollen arvioitua vähäisempää.

Pohjavesiseminaarissa tuotiin esille Nuorittajoen viimeaikaiset pienet alivirtaamat, jotka yli 40 vuoden havaintosarjassa ovat harvinaisia. Samoin todettiin Nuorittajoen mittauspisteen yksikkövalunnan (l/s km2) ero muihin Kiiminkijoen samanaikaisiin ympäristöhallinnon virtaama-arvoihin.

Havaittua eroa ei vuosien 1967-2011 havaintoaineistossa ole kuin kahtena vuonna lyhyen alivirtaamajakson aikana.

Pohjavesihankkeeseen on käytetty ympäristöhallinnon virtaamahavaintoja ajanjaksolta 1970-2000 ja niiden mukaan on Nuorittajoen keskimääräinen alivirtaama ja vaikutukset luotettavasti määritetty, kuten oululaisten vedenhankintaa turvaavan hankkeen muutkin selvitykset.

Jouni Lähdemäki
johtaja Oulun Vesi

31.5.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Nuorittajoen virtaamatulosten luotettavuus (13.6.2011)

Maanantaina 16.5. järjestettiin Oulun valtuutetuille infotilaisuus Viinivaaran vesihankkeesta. Tilaisuudessa Lauri Inkala esitti Pöyry Oy:n laatiman lausunnon Nuorittajoen alivirtaamista, jotka Pöyry on laatinut SYKE:n taulukoista 1995-2001.

Oulun veden toimitusjohtaja Jouni Lähdemäki vastasi, ettei SYKE:n virtaamamittaukset ole luotettavia.

Hänen mukaansa Oulun Vedellä on omat virtaamamittaus-pisteet Nuorittajoessa, joita Lähdemäki ei kuitenkaan pystynyt paikantamaan eikä ilmoittamaan niiden sijaintia häneltä sitä pyydettäessä.

Pöyryn lausunnossa (2002) sanotaan seuraavaa: "Virtaamien lähtötietoina käytetään SYKE:n tekemien vesistömallilaskelmiin perustuvia virtaamien tunnuslukuja. Laskennallisten virtaamien perusteella on havaittavissa, että tyypillisesti kevättalvella on 1-2 kuukauden alivirtaamakausi. Loppukesällä esiintyy toinen alivirtaamakausi.

Vedenoton vaikutuksia arvioitaessa päähuomio kiinnitetään alivirtaamakausiin, jolloin pohjavesipurkaumien osuus on suurimmillaan.

Pohjavesivaikutusten liiallista (=todellista) korostumista alivirtaamatilanteissa on pyritty vähentämään tarkastelemalla alivirtaamakautta pidempänä jaksona kuin vuoden alimpien virtaamien keskiarvo on."

SYKE:n taulukko on viranomaislausunto, SYKE/Vesikes-kus/Sisävesiyksikkö (virtaamien keski- ja ääriarvot kuutiota sekunnissa, vesistö Nro:60 asteikko 00200 Nuorittajoki F=1045km2).

Ihmetyttää, miten Lähdemäki voi väittää etteivät SYKE:n virtaamatulokset ole luotettavia, vaikka juuri samoista mittaustuloksista Pöyry Oy on tehnyt omat laskelmansa Oulun Vedelle!

Todellisuudessa tilanne on niin, että Oulun Vesi käyttää ja antaa julkisuuteen sellaisia tuloksia, jotka ovat heille edullisia hankkeen edistymisen suhteen.

Meitä myös hirvittää ajatus, jos päättäjät tekevät näin kalliin investointiratkaisun näin harmaalla vyöhykkeellä oleviin mittaustuloksiin ja laskelmiin perustuen.

Tämä on vain yksi esimerkki (kymmenien joukossa) koko hankekokonaisuudessa, mihin olemme törmänneet kun olemme asioita penkoneet ja todellisuutta etsineet.

Toivomme, että oikea todellisuus tulee esille ja tietoisuuteen kaikille.

Helinä Siltakoski
Pentti Marttila-Tornio
Ylikiiminki

27.5.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Viiniä vaarasta? (13.6.2011)

Valtuustossa käsittelyssä oli mm. info Viinivaaran pohjavesihankkeesta. Suoraan sanottuna minusta tuntuu kauhealle laittaa yli 70 miljoonaa euroa tuollaiseen hankkeeseen ja laskea sitten kallis pohjavesi vessapytystä alas. Lue lisää...

17.5.2011 Kaleva, Pohjoisen Ääni / Sari Halonen

▲Alkuun


Vesilaki on hyvä saada ajan tasalle (6.6.2011)

Vesien hoitoa ja käyttöä ohjataan uudistuneen vesilain avulla. Perjantaina hyväksytty laki tulee voimaan ensi vuoden alussa. Likaantuneiden tai liiaksi rakennettujen vesien puhdistus ja myös vesien suojelu yhtenäistyy. Olennaista on, että laissa säilyvät kaikille kuuluvat oikeudet liikkua vesistössä ja ottaa vesistöstä vettä henkilökohtaista tarvetta varten. Vesivarojen käyttöä rajataan niin, että kunkin alueen asukkaat ovat ensisijaisia käyttäjiä. Lue lisää...

29.5.2010 Pohjalainen, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Saksan käskettävä Fennovoima luopumaan Suomen ydinvoimalahankkeesta (1.6.2011)

Aamukahdeksan radiouutiset kertoivat, että Saksa on päättänyt luopua ydinvoimasta vuoteen 2020 mennessä. Sen kuudestatoista ydinvoimalasta seitsemän on ollut Fukushiman tapahtumista lähtien pysäytettynä ja yksi mylly muuten vain huollossa. Lue lisää...

30.5.2011 Kaleva, Pohjoisen Ääni / Erkki Pulliainen

▲Alkuun


Kollajalla käännetään ainakin kerran kaikki kivet (30.5.2011)

Kollajan altaan ja sen alapuolelle suunnitellun voimalan nousua uudelleen julkisuuteen parin kymmenen vuoden tauon jälkeen pidettiin pöyristyttävänä. Mittavan vesivoimalasuunnitelman uskottiin painuneen historiaan 1987 säädetyllä koskiensuojelulailla. Lue lisää...

26.5.2011 Kaleva, Muuten/ Aimo Kajava

▲Alkuun


Kollaja ja Iijoen latvavesistö (25.5.2011)

On hämmästyttävää Kuusamon ja Taivalkosken kuntien osoittama nihkeys Polo-, Irni- ja Kerojärvien suojeluun.

Koskiensuojelulain voimassaolon Iijoen latvajärviä koskevana on kansanedustaja Pauli Saapunki varmistanut kirjallisella kysymyksellä eduskunnalta. Ministeri Sirpa Pietikäinen on vastauksessaan ilmoittanut suojelun koskevan myös Kuusamon puoleista osaa. Perusteluina on ollut eduskunnan käsittelyä varten lain valmistelussa turismi ja kalastus.

Kulunutkin vuosi osoittaa, kuinka sopimaton voimatalouden käyttöön luonnonkaunis 30 kilometriä pitkä järvialueemme on.

Kaikki, Irni-, Polo- kuin myös Kerojärvet, ovat aivan liian matalia säännöstelytarkoitukseen. Säännöstelyllä saatava taloudellinen hyöty muodostuu talven ja syyskesän korkeamman sähkön pörssikurssin muodostuksesta. Tämä ei ole edes moraalisesti oikein.

Irnin padotuksen alkuperäiset tavoitteet, yksivuotisen uiton saavuttaminen ja tulvan suojelu Pudasjärvellä, ovat poistuneet. Uitto Iijoessa on lopetettuja Pudasjärvellä on tulvasuojelua varten pengerrykset. Uiton päättymisen seurauksena on vesistön käyttöoikeus oikeuden päätöksellä siirretty maanomistajille.

Säännöstelyä ei voida perustella atomivoimaloiden vaatimalla säätöenergialla. Irninniskan padon avaamisen jälkeen vesi saavuttaa ensimmäisen voimalaitoksen vasta 1-2 viikon kuluttua.

Esitämme: Kuusamon ja Taivalkosken kuntien tulisi aloittaa toimenpiteet Iijoen latvajärvien säännöstelyn lopettamiseksi. Kollajan allas muodostaisi realistisen mahdollisuuden saavuttaa ratkaisu neuvotteluteitse. Kollajan altaaseen liittyvä voimalaitos tuottaisi mahdollisuuden säätö-energiaan.

Taisto Nissi, Oulu

19.5.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Rokuasta oppia (25.5.2011)

Rokuan järvien ja lampien veden alentumista on vuosikymmeniä ihmetelty. Lehtitietojen mukaan syynä ovat tihkualeilla suoritetut metsäojitukset, joita pitkin pohjavesi "pääsi" karkaamaan ja aiheuttamaan näkyvissä olevat seuraukset. Nyt olisi Oulun, Kiimingin ja Haukiputaan päättäjillä oikea hetki miettiä, päästetäänkö pohjavesi karkaamaan Kiiminkijoen valuma-alueilta vessanpönttöihin.

Oulun Vesi suunnittelee pohjaveden ottoa kahdesta eri kohteesta: Viinivaarasta Pudasjärven, Utajärven ja Ylikiimingin raja-alueelta 27000 kuutiometriä vuorokaudessa sekä Ylikiimingin harjujaksolta Kiiminki-jokivarresta 5500 kuutiometriä vuorokaudessa.

Molemmista kohteista tulisi oma erillinen siirtojohto Oulun Hinttaan, koska Ylikiimingin harjujakson vesi pitää kemikalisoida erilailla rauta- ja mangaasi-pitoisuuden vuoksi.

Viinivaaran investoinnin arvoksi on arvioitu noin 55 miljoonaa euroa ja Ylikiimingin harjujaksolle noin 15 miljoonaa euroa vuoden 2007 kustannustasossa.

Alueilta on pumpattu pohjavettä aiemminkin. Huomattavaa on, että vaikka aiemmat ottomäärät ovat olleet suunniteltuun nähden mitättömän pieniä, useissa kohteissa vesi on loppunut tai veden laatu on huonontunut käyttökelvottomaksi. Tästä syystä on hämmästyttävää, että esimerkiksi Ylikiimingin harjujakson osalta Oulun Veden suunnitelma perustuu lähinnä asiantuntija-arvioihin, tutkimuksia ei ole juurikaan tehty.

Ylivuotolla Jauhokankaalla 1. pohjaveden pumppaamo käynnistyi 1984 ottomäärällä 300 kuutiometriä vuorokaudessa.

Kun veden laatu alkoi heiketä rautapitoisuudesta johtuen, aloitettiin toisen pumppaamon rakentaminen.

Pumppaamo valmistui 1986 ottomäärällä 300 kuutiometriä vuorokaudessa. Samana vuonna suljettiin Jauhokankaan 1. pumppaamo. Jauhokankaan 2. pumppaamon vesi alkoi huonontua neljännen käyttövuoden kuluttua vuonna 1991 veden rautapitoisuuden kohotessa.

Vedenottoa jatkettiin kuitenkin vuoteen 2005, jolloin yhdysputki Ylivuotolta Utajärvelle rakennettiin. Samalla tämä Jauhokankaan 2. pumppaamokin voitiin sulkea.

Oulun Veden suunnitelmissa uudet pumppaamot olisivat samalla harjujaksolla muutamien kilometrien päässä. Ottomäärä harjujaksolta olisi 5500 kuutiometriä vuorokaudessa, suurimmista pumppaamoista otettaisiin 1000 kuutiometriä.

Aiempiin kokemuksiin viitaten on erittäin todennäköistä, että Ylikiimingin harjujaksolta vesi paikoin loppuisi tai huononisi käyttökelvottomaksi rautapitoisuuden vuoksi. Silloinhan tuo 15 miljoonaa euroa menee niin sanottuun Kankkulan kaivoon.

Samantapaisia kokemuksia veden loppumisesta on muuallakin. Kiviharjun pumppaamo Ylikiimingissä on käynnistynyt 1979, suljettu 1988 ja on tällä hetkellä vara-asemana. Utajärven puolella Juorkunassa on pumppaamo, josta on otettu 80-90 kuutiometriä vuorokaudessa, mutta veden vähentyessä voidaan nykyisin ottaa vain vajaa 50 kuutiometriä.

Esko Mettovaara
Markku Koistinen
Ylivuotto

15.5.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Oulujärven matkailussa sanoista tekoihin (24.5.2011)

Kokonaisuus: Oulujärven matkailun kehittäminen on ollut hyvin pirstaleista. Nyt Kajaanin Matkailu Oy:ltä odotetaan paljon. Kainuun matkailussa on moni asia hyvällä mallilla. Erityisesti Vuokatissa ja Ukkohallassa on saavutettu hyviä tuloksia. Myös Paljakka on siirtymässä uuteen investointivaiheeseen, ja Kuhmossa Kalevala Spirit on ottamassa entistä pidempiä askelia ulkomaille. Lue lisää...

20.5.2011 Kainuun Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Lohen nousulle mahdollisuus (24.5.2011)

Minua on askarruttanut se, kuinka saataisiin lohi nousemaan Oulujokea pitkin ja hyväksyykö tämä jalokala sitten muita sivujokia niiden vedenlaadun vuoksi? Ja "janttautuuko" kalaportaitten teko kustannusten kalleuteen?

Kyllä pitäisi kaikki keinot miettiä. Ja onko niin, että kalaportaat on se ainoa mahdollisuus? Merikosken kalatie on toiminut ja kalat ovat käyttäneet sitä vaeltaen Muhokselle Montan voimalaitokseen saakka.

Luin Juoksupoika-lehdestä Pentti Kivirannan jutun, jossa hänkin väläytti sitä ajatusta, mikä minuakin on kiehtonut. Ja se sai minut kirjoittamaan. Jos katsotaan kartalta, kuinka Muhosjoen sivuhaara, Poikajoki, lähestyy Oulujokea Utasen voimalaitoksen yläpuolella, siinä ei ole kuin vähäinen kivetön kangas erottamassa niitä toisistaan.

Olen varma, että vesi lähtisi liukkaasti Poikajokeen, jos väylä aukaistaisiin. Ei olisi kuin Nuojuan ja Jylhämän voimalaitosten kalatiet, niin olisi laaja Oulujärvi vesistöineen tavoitettu.

Jaa, ettäkö siinä menisi kallista vettä turbiinien ohi? Menisi kyllä, vaan onhan sitä pantava kalaportaisiinkin. Ja se vielä, kun portaat ovat kalliit. Mitähän mahtaa olla neljän voimalaitoksen portaitten hinta?

Eikähän sitä vettä kai olisi tarpeen juoksuttaa kuin kesällä lohen nousuaikaan.

En pitäisi mahdottomana, että kalat hyväksyisivät Muhosjoen, kun siihen tulisi lisäksi Oulujoen vettä. Ojituksetkin ovat soilla vanhenemassa, eikä niiden kautta tule enää niin paljon humusta, joten sitäkin kautta veden laadussa on toivoa paremmasta.

Toiveeni on, että tämä esittämäni mahdollisuus puolueettomasti tutkittaisiin, eikä pähkäiltäisi vuosikymmeniä kalaportaitten kalleutta. Ei minulla ole mitään niitäkään vastaan, vaan jos niiden laitto hintaan tökkää, se on valitettavaa.

Ei pitäisi olla mahdoton asia päästää vettä Poikajokeen kesällä, talvellahan se on eri asia. Silloinhan vesivoimalla tuotettu sähkö on hyvin tarpeellinen.

Kalevi Pirilä, Muhos

14.5.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Poliitikoilla vastuu Viinivaara-hölmöilystä (24.5.2011)

Oulun Veden ikiaikainen hanke pohjaveden saamiseksi Viinivaarasta oululaisten vessanpönttöihin jatkuu sitkeästi. Kalevan mielipidepalstoilla on vuosien mittaan kattavasti tuotu esiin hankkeen tarpeettomuus, vahingollisuus luonnolle ja ihmisille, kalleus ja turhuus.

Veronmaksajien maksettavaksi lankeavalle hankkeelle ei löydy ympäristöllisiä, taloudellisia eikä elinkeinopoliittisia perusteita.

En puutu tässä yhteydessä näihin perusteluihin, joita esimerkiksi Aulikki Piirainen ansiokkaasti esitteli 23.4. mielipidepalstalla.

Sen sijaan puutun Oulun Veden toimintaan hankkeen ajajana. On tietysti virkamiesten kannalta ymmärrettävää, että kun oululaiset kunnallispoliitikot pöljyyksissään eivät ole lopettaneet koko hanketta, niin virkamiehet vievät hanketta eteenpäin.

Valtuustossa on kyllä yritetty kaataa hanketta, mutta sille vaan löytyy tuki. On varsin helppo arvata, mitkä puolueet - huolimatta kuntalaisten vastustuksesta - pönkittävät tätä "siirtomaavaltahanketta".

Poliittinen vastuu on siis kunnallispolitiikoilla, ja taloudellisen vastuun kantavat kuntalaiset.

Kyse on siis Oulun hienoissa paperistrategioissa loistavasta kestävästä kehityksestä. Eli Oulun Veden pitäisi keskittää kaikki tarmonsa vedenkulutuksen vähentämiseen.

Oulun Veden toimintakertomus vuonna 2010 on monessakin mielessä paljastava. Johtaja kehuu Oulun Veden saavuttaneen hyvin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteensa.

Mutta "myyty vesimäärä väheni edelliseen vuoteen verrattuna; erityisesti kerrostaloasutuksen vedensäästötoimet ovat vähentäneet kulutusta". Mutta loppuvuonna "Oulun Vesi toimitti talousvettä Haukiputaalle, ja tämä tasasi myydyn veden määrää."

Oulun Veden pitäisi olla ylpeä ja tyytyväinen siitä, että vedenkulutus on vähentynyt. Eiköhän juuri tämä ole sitä kestävää kehitystä!

On valitettavaa, että liikelaitokset ja yhtiöt alkavat elää omaa elämäänsä pyrkien aina vaan suurempaan taloudelliseen tuottoon ympäristöstä välittämättä.

Tätä vasten on "ymmärrettävä" hinku saada lähes 70 miljoonan euron pohjavesihanke toteutettua - ympäristöseuraamuksista välittämättä.

Oulun Veden johtaja väittää, että "joissakin jutuissa on suunnitelman tietoja vääristelty". Tällaiset tiedot pitää tietysti korjata.

Saman tien voi esittää kainon toivomuksen, että Oulun Vesi joskus edes kertoisi esimerkiksi Euroopan tilanteen pintaveden käytöstä ja mihin eri käyttötarkoituksiin vesi oikein Suomessa ja Oulussa kuluu.

Poliitikoilla on mahdollisuus lopettaa tämä irvokas näytelmä. Itse olen ollut alusta lähtien suunnitelmaa vastaan - ja myös ryhmäni.

Olen ymmärtänyt, että vasemmistoliitto vastustaa Viinivaara-hanketta. Nyt voisivat muutkin astua esiin ja ilmoittaa selkeän kantansa. Eiköhän Uudella Oululla ole paljon elintärkeämpiä ongelmia ratkaistavanaan kuin pohjaveden saanti pönttöihin!

Veikko Ervasti
valtuutettu (vihr.) Oulu

27.4.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Saimaannorpalla oli hyvä talvi (13.5.2011)

Saimaannorpalla on takanaan toinen vähintäänkin kohtalainen poikasvuosi. Siitä on kiittäminen toista perinteistä talvea peräjälkeen: lunta oli runsaasti, ja se pysyi jään päällä riittävän pitkään. Lue lisää...

11.5.2011 Helsingin Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Iijoen vanhaa uomaa pyritään kehittämään (9.5.2011)

Nimimerkki Ihmettelijä kummeksuu 19.4. Rantapohjassa Iijoen vanhan uoman kesäistä verkkokalastuskieltoa. Vanhan uoman asukkaana ja verkkokieltoa kannattavana yritän selventää asiaa. Ensin on todettava, että verkotus ei ole kokonaan kielletty. Viikonloppuna kun on aikaa, verkottaa saa. Samoin kevään tulva-aikana haukia voi ja pitäisikin pyytää viikollakin. Lue lisää...

3.5.2011 Rantapohja, Lukijaposti

▲Alkuun


Mitäs nyt, Oulun Vesi? (22.3.2011)

Viinivaarasta oli tarkoitus saada pohjavettä oululaisten talouskäyttöön. Nyt aluehallintovirasto hylkäsi hakemuksen korvausvesialtaista, joilla oli tarkoitus kompensoida Kiiminkijoesta poistuva pohjavesi. Miten nyt hanketta jatketaan?

Kiiminkijokivarren asukkaana minusta on ollut käsittämätöntä, että joen paras vesi pumpattaisiin pois latvoilta ja tilalle juoksutettaisiin levämössöä Olvasjärvestä ja turvevelliä Vainionsuon turvealueelta.

Kotiseutumme ylpeys, pohjoismaisesti ainutlaatuinen vesistö pilaantuisi aivan varmasti. Onneksi edes joku viranomainen on ajan tasalla, kiitos aluehallintoviraston viisaille pojille!

Sirpa Laurila, Ylikiiminki

16.3.2011 Oulu-lehti, Mielipide

▲Alkuun


Vesisotasilla (22.3.2011)

Oululaisten käyttämän talousveden laatu on kohentunut. Asiakkaat ovat tyytyväisiä joesta otettavaan nykyveteensä, kesällä toteutettu kyselykin kertoo. Silti Oulun Vesi pitää kiinni suunnitelmistaan pumpata pohjavettä Viinivaarasta ja Ylikiimingin harjuilta kaupungin tarpeisiin. Lue lisää...

16.3.2011 Forum24, Kolumni / Satu Koho

▲Alkuun


Ydinvoimaloissa voi tapahtua onnettomuus (22.3.2011)

Ihminen on luonnon edessä voimaton. Sen todisti Japanissa tapahtunut maanjäristys, jonka seurauksena ydinvoimala vaurioitui pahoin. Japanissa maanjäristykset ovat tyypillisiä, mutta kaikesta varautumisesta huolimatta räjähdys tapahtui.

Kuka maksaa mittavat miljardien vahingot, kuka korvaa mahdolliset säteilyn aiheuttamat vammat ja sairaudet alueen asukkaille? Maksajana on kuten aina tavallinen kansa. Voitot kyllä kelpaavat ydinvoimaloiden omistajille, mutta entäpä miten käy, kun laskun paikka tulee? Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan kuinka ydinvoimalatoimijat kantavat vastuunsa, sillä riskithän ovat olleet tiedossa.

Suomessakin on myönnetty kaksi uutta ydinvoimalalupaa tällä keskusta-kokoomus- johtoisella hallituskaudella, vaikka nykyinen Olkiluoto3- työmaakin on vielä kesken. Nyt odottelemme sijoituspäätöstä Fennovoimalta kumpaan uusi ydinvoimala rakennetaan Simoon vai Pyhäjoelle. Tai sitten vaihtoehtoisesti voimalaitosta ei rakenneta mihinkään ja laitamme kaikki resurssit uusiutuviin, puhtaisiin ja turvallisiin energian tuotantoratkaisuihin. Seuraava eduskunta voi vielä tähän asiaan vaikuttaa.

Saisimmeko vihdoinkin asiallista ja avointa keskustelua ydinvoimaloiden riskeistä, joita kaikista suunnitelmista, varautumisista ja turvallisuusrakenteista huolimatta on olemassa.

Katja Hänninen
kansanedustajaehdokas, Vasemmistoliitto

16.3.2011 Oulu-lehti, Mielipide

▲Alkuun


Painajainen pitkittyy ja pahenee (22.3.2011)

Vakava tilanne Japanissa ei vain tunnu hellittävän. Toistuvasti yhtä huojentavaa uutista tuntuu seuraavan aina vain entistä huonompia uutisia. (Juuri nyt: jäähdytysyritykset epäonnistuvat yksi toisensa jälkeen!). Uutisoinnissa on hyvin ristiriitaisia ja paljon myös epätarkkoja tai vääriä tietoja. On todella vaikea muodostaa kuvaa siitä, mitä todella on tapahtunut tai tapahtumassa. Sensaatiohakuiset uutiset lyövät yli, mutta toisaalta viranomaisten tiedotus tuntuu välillä liiankin vähättelevältä. Totuus on ilmeisesti siellä jossain välimaastossa. Lue lisää...

16.3.2011 Kaleva, Pohjoisen Ääni / Helena Maijala

▲Alkuun


Ei dioksiinia ruokapöytään (21.3.2011)

Yli 100 000 luonnonlohta pyrkii joka kesä vaeltamaan kudulle Tornionjokeen, mutta merikalastus leikkaa nousijajoukon kuudesosaan. Ilman meripyyntiä Simojokeen vaeltaisi 600 lohen sijasta 3 000–6 000 lohta. Nämä erityisen arvokkaat suuret luonnonlohet pyydetään merellä ja myydään massatuotteena kassilohen hintaan. Vieläpä niin dioksiinipitoisena, ettei niitä sallita ihmisravinnoksi muissa EU-maissa. Lue lisää...

16.3.2011 Forum24, Vieraskolumni / Pekka Jurvelin

▲Alkuun


Käyttämällä ydinvoimaa otetaan harkittu riski (21.3.2011)

Japania koetellut maanjäristys ja sen nostattama tsunami muistuttavat ydinvoiman erityispiirteistä ja niihin liittyvistä riskeistä. Luonnonkatastrofi teki ainakin kaksi ydinreaktoria käyttökelvottomaksi. Jäähdytysjärjestelmien ongelmista alkaneet vaikeudet saivat aikaan myös säteilytason nousun voimaloiden ympäristössä. Pelkona ovat ihmisille koituvat haitat. Lue lisää...

15.3.2011 Pohjolan Työ, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Ei moottorikelkkoja Kiiminkijoelle (21.3.2011)

Kiiminkiin,Ylikiiminkiin ja Yli-Iihin aletaan suunnitella moottorikelkkareitistöä. Toivottavasti se ei kulje Kiiminkijokea pitkin. Kiiminkijoki on Natura 2000 ja Project Aqua -suojelukohde. Lue lisää...

15.3.2011 Rantapohja, Lukijaposti

▲Alkuun


Ydinvoiman varjossa (17.3.2011)

Japanin maanjäristysten, tsunamituhojen ja ydinvoimalaonnettomuuksien seuraaminen on tuskallista niin lähietäisyydeltä kuin täältä kaukaakin. Maailma on tänä päivänä niin hyvin verkottunut ja reaaliaikainen tiedonvälitys yltää joka kolkkaan sillä seurauksella, että uutistietoa on tarjolla kellon ympäri. Niinpä maanantaina tiesimme. Fukushiman ydinreaktoria olivat vaikeuksissa ja voimalassa oli tapahtunut ainakin kolme räjähdystä.

Nyt maailma odottaa sydän syrjällään, saavatko japanilaiset maanjäristyksen jälkiseurauksena vaurioituneet ydinvoimalaitoksensa hallintaan ja minkälaisia ympäristöongelmia vaurioituneista voimaloista pääsee ilmoille. Kansainvälistä apua on tarjolla niin tuhojen raivaamiseen kuin voimalaongelmiinkin, mutta terävimmässä kärjessä ovat japanilaiset itse. Nyt testataan kauhealla tavalla japanilaisten kyky hallita yhteiskuntaansa luonnonvoimien ja mannerlaattojen voimaintaistossa.

Koska Suomessa eletään parhaillaan vaalikevättä, on aivan varma, että ydinvoiman turvallisuus ja lisärakentaminen tulevat kuumiksi puheenaiheiksi lähiviikkoina. Ei myöskään tarvitse olla suuri ennustaja, kun voi arvata, että ydinvoiman vastustajat saavat niin puolueina kuin yksittäisinä ehdokkaina uutta vauhtia kampanjaansa.

Jos jotain saisi toivoa suomalaiselta ydinvoimakeskustelulta, niin se olisi kiihkotonta ja faktojen täyteistä puhetta. Kansa kaipaa luotettavaa tietoa niin voimalaitosten toiminnasta kuin suojautumisesta onnettomuuksien varalle. Sitä pitäisi olla tarjolla niin paljon, ettei kenenkään tarvitsisi tuskastua sen puutteeseen.

Asia koskee hyvinkin pian myös esimerkiksi Oulun seudun asukkaita, jotka ovat saamassa vajaan sadan kilometrin etäisyydelle uuden ydinvoimalaitoksen Pyhäjoelle tai Simoon.

Riittävällä ja faktapitoisella tiedonvälityksellä pystytään hyvin hallitsemaan pelon sekaisin tuntein tulevaa odottavaa kansaa. Mutta tiedonvälitys ontuu, niin se näkyy juuri tässä tilanteessa, missä sitä siis eniten tarvittaisiin. Jo nyt on esimerkiksi käynyt selväksi, että Japanin kaltaisen onnettomuuden osuessa kohdalle, ovat asiantuntijapuheenvuorot vähissä. Jos tässä tilanteessa viranomaisarviotkin osoittautunut alimitoitetuiksi tai jopa vääriksi, ei tarvitse ihmetellä ihmisten hätiköityjä reaktioita tai joditablettien loppumista apteekeista.

15.3.2011 Tervareitti, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kannettu vesi vaaran kätkössä (17.3.2011)

Vastikään esiteltiin Matkakeskus Supassa Rokuan harjumuodostelman vesitaloustutkimuksen loppuraportti. Tuon esille muutamia pääasioita aikalailla pelkistettyinä.

Tutkijaryhmä Pekka Rossin johdolla on tehnyt jokseenkin kattavan 46 sivua käsittävän tutkimuksen, joka perustuu mittaviin maastotöihin ja mittauksiin. Tutkimuksiin ryhdyttiin, koska useiden suppalampien veden pinta oli vuosikymmenen aikana huomattavalla tavalla laskenut ja näin haitannut mökkiläisten elämää ja aiheuttanut huolta myös matkailusektorilla sekä viranomaisten keskuudessa.

Moni myytti sai selvyyden. Pääsääntöisesti Rokuan pohjaveden ovat yhteydessä toisiinsa. Joitakin orsivesiesiintymiä on. Niistä parhaimpina esimerkkeinä voidaan pitää Pookivaaran laella olevaa, kaivolla varustettua esiintymää sekä ylempää Siirasjärveä. Orsivesi on irrallaan pohjavedestä, sen yläpuolella oleva, tiiviin maakerroksen päällä oleva erillinen vesi.

Myytti siitä, että Rokuanvaara pumpataan tyhjäksi vedestä kunnallisilla vedenottamoilla, kaatui myös. Pumppaus parhaimmillakaan ei yllä kuin 1 %:iin päivittäisestä 61.000 kuution pohjavedentuotosta eikä siinä laskelmassa ole vielä mukana Säräisniemellä tapahtuva purkautua Oulujärveen. Siis juomalla ja suihkussa käymällä Rokuan lammet eivät kuivu.

Myytti metsäomistajien syyllisyydestä ojitettujen soiden takia kumoutui osittain myös. Pintavesien johtaminen etelä- ja länsipuolella harjua ei näyttele merkittävää osaa, mutta koillispuolella ns. Siiraslaakson kohdalla tutkijat huomasivat muutoksia tapahtuneen paineellisessa pohjavedessä. Purkautuma on runsain siellä.

Tutkimuksia jatketaan maanomistajien suosiollisella suostumuksella. Mikäli päädyttäisiin ennallistamiseen, tulee siitä aiheutuva metsänkasvun mandollinen haitta luonnollisesti korvata maanomistajille.

Säätilojen ja sademäärien muutokset selittivät osittain muutoksen suunnan, mutta edellä mainitut ja havaitut purkauman muutokset loput. Entä kannettu vesi Ahveroisessa, kannattiko pumppaus? Ainakin sillä selvitettiin se, että vedenpinta nousi pysyvästi noin 20 senttimetriä eli alenemaa oli normaaliin alarajaan nähden.

Miksi useat suppalammet ja järvet ovat kristallia kirkkaita vesistään ja toiset inhottavan levän valtaamat? Tähän tutkijoiden vastaukset eivät olleet täysin kattavat. Järkeenkäypänä selityksenä ymmärrän termin "pohjaveden viipymä'', joka tarkoittaa sitä, että ennen kuin pohjavesi purkautuu järveen, se on hyvin hitaasti valunut ja viipynyt harjuaineksessa ja näin liuottanut aineksesta kaikenlaiset sen sisältämät ravinteet, joita levät tarvitsevat kasvaakseen. Näin oletetaan tapahtuvan Rokuanjärven kohdalla. Järvi voidaan luokitella reheväksi aina vuodesta 200 eKr. lähtien.

Havahtuminen ja siitä seurannut tutkimus on tervetullutta. Puhdas pohjavesi on yksi korvaamattomista tärkeistä asioista, joita ihminen tarvitsee elämässään alati saastuvassa ja päästöjen täyttämässä maailmassa.

Muutoksien suhteen olemme usein kärsimättömiä. Ihmisikä on liian kapea perspektiiviltään julistamaan lopullista totuutta. Näin Rokuanvaaran sisällä olevan vesivarannon suhteenkin.

Muutoksia on tapahtunut ennenkin. Kansallispuiston Pitkäjärven itäpäässä oli nähtävissä muutama vuosi sitten vanhan metsän vedestä paljastunut kannokko, joka on satoja vuosia vanha. Veden pinta on siis noussut jopa kolme metriä aikojen kuluessa ja voi niin myös laskea.

Joka tapauksessa luonnon järjestelmän kantamasta vedestä vaaran kätkössä kannattaa pitää huolta.

Kirjoittaja on Rokuanjärven asukas ja Vaalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

15.3.2011 Tervareitti, Kolumni / Tauno Anttonen

▲Alkuun


Tutkijoiden näkemys tukee jokivartisia (17.3.2011)

Vaikka Itämeren lohikantojen tilaa tutkaillut asiantuntijatyöryhmä ei löytänyt yksiselitteistä vastausta siihen, miksi lohen vaelluspoikasten eloonjäänti vaihtelee, niin työryhmän raportissa on mielenkiintoisia näkökulmia. Lue lisää...

6.3.2011 Pohjolan Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kalastus Suomessa ikiaikainen oikeus (11.3.2011)

Kalastus on Suomessa yksi ikiaikaisista oikeuksista ja ajatukset esimerkiksi nuottakalastuksen kieltämisestä muilta kuin ammattilaisilta tai verkkokalastuksen määrän rajoittamisesta tavallisilta kotitarvekalastajilta on suoralta kädeltä tuomittava. Lue lisää...

9.3.2011 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Onko Oulun Energia innovatiivinen? (10.3.2011)

Oulun kaupunkistrategiassa ja muissakin strategioissa korostetaan innovatiivisuutta ja jopa inspiraatiota: "Oulu innovoi ja Oulu inspiroi". Valitettavasti nämä omakehut jäävät pääasiallisesti omakehuiksi tai hutilyönneiksi, vääriksi ratkaisuiksi, nykyhetkeä… puhumattakaan tulevaisuutta ajatellen. Kauneimpina kukkasina loistavat ikikallis kallioparkki ja jätteiden polttolaitos, jotka eivät todellakaan inspiroi innovatiivisuudellaan. Lue lisää...

6.2.2011 Kaleva, Pohjoisen Ääni / Veikko Ervasti

▲Alkuun


Ei kaivostoimintaa Koutajoen alueelle (9.3.2011)

Kalastusseurat vastustavat jyrkästi uraanikultakaivostoimintaa suojellun Koutajoen vesistön alueella. Polar Miningillä on uraanikultakaivospiiri Kitkan, Rukan sekä Käylän alueilla, sekä valtausvarauksia Kitkan, Rukan, Käylän sekä Rukajärven alueilla.

Kevitsa Miningillä on varauksia Juuman, Säkkilän, Oulangan, Kuusingin, Suiningin ja Vaimojärven tunnetuilla uraanialueilla. Belvedere Resourcella on valtaukset Kitkan Kouver- ja Säynäjävaarassa.

Suojellun Koutajoen-vesistöalueen kaivospiirit, valtaukset, varaukset ja kaivostutkimukset on lopettava lopullisesti ja alue on kaavoitettava matkailu- ja luontaiselinkeinokäyttöön.

Uraanikultakaivostoiminta ei tule missään muodossaan soveltumaan Kuusamon matkailualueelle. Geologi Heikki Pankka (Apu 2010): "Uraani kulkee Rukan esiintymässä kullan kanssa käsikädessä, jos kultaa louhitaan uraani nousee mukana."

GTK:n entinen tutkimuspäällikkö ja geologian professori Matti Saarnisto totesi (KS 8.6.2007) lausuntoon Käylän Juomasuosta: "Uraanikaivoksen vastustamiseen Saarnistolla on selvä syy, ei ole olemassa ensimmäistäkään esimerkkiä siitä, että uraanin louhinta ja rikastus olisi onnistuttu pitämään suljetussa järjestelmässä. Uraanin louhintaa ei onnistuta hallitsemaan, onnettomuus sattuu ennemmin tai myöhemmin."

"Uraanipöly- ja lieju leviää laajalle ja pilaa vesistöt ja pohjavedet pysyvästi. Murskattu jätekivi säteilee radonia moninverroin enemmän kuin ehjä kallion pinta, hän luettelee. Tästä vuoksi hän ei myöskään hyväksy esimerkiksi kullan kaivamista, jos kullan mukana nousee uraania. Koillismaalta löytyy tällainen esiintymä esimerkiksi Käylän Juomasuolta."

Vaarallisin uraanin lukuista myrkyllisistä radionuklideista on radonin hajoamissarjan polonium. Radonin hajotessa ilmassa sen hajoamistuotteet (polonium) kiinnittyvät pöly- ja muihin hiukkasiin, ja näin hiukkasiin tarttuneet radionuklidit voivat joutua hengitysilman välityksellä keuhkoihin. (GTK:n Tiedonanto 35 G).

Uraania myrkyllisenä ja herkästi vesiliukoisena sisältää erityisen riskin pohjavesien ja vesistöjen saastumisesta, onnettomuuden sattuessa myrkkyjä, raskasmetalleja ja radionuklideita on mahdotonta poistaa.

Miten jätevedet ja jätekivikasat hallitaan Kitkajärven ja Kitkajoen rannassa? Raskasmetallit vesiliukoisina rikastuvat ravintoketjussa, jolloin ne uhkaavat koko vesistön ekologiaa.

Kansainvälisesti ainutlaatuisessa Koutajoen vesistössä elää Suomen viimeinen elinvoimainen geneettisesti alkuperäinen vaellustaimenkanta, joka nousee kudulle Pää- ja Paanajärvestä Suomen puoleisiin Kitka-, Kuusinki-, Oulanka- ja Savinajokiin. Tämä vaellustaimenkanta altistuisi kaivosjätevesille. Suurtaimenjokien pitkänajan arvot ovat reilusti suuremmat kuin kaivosyhtiöiden lyhytaikaiset voitot.

Muistutamme, että Suomen ja Venäjän rajasopimuksen 4§ kieltää aloittamasta sellaista toimintaa, joka uhkaisi rajavesistön puhtautta. Puolustamme Koutajoen vesistön puhtautta, kestäviä kalakantoja sekä kalastusmatkailun kehittymistä. Vaadimme kaivospiirien ja valtauksien välitöntä purkamista sekä kaivostutkimuksen ja kaivostoiminnan kieltämistä suojellun Koutajoen vesistön alueella.

Jarmo Paloniemi, Siilasmajan Kilta ry
Antti Kouri, Lohiloordit
Tuomas Jokelainen, Rupakiven Ritarit
Jouni Ronkainen, Kuusamon perhokalastajat ry
Rauno Veteläinen, Kuusamon Uistinseura ry

7.3.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Iijokilohelle portaat vaiko autokyyti? (8.3.2011)

Rantapohjassa 22.2. Jaakko Erkinaro totesi Iijoen olevan loistavassa kunnossa ottamaan vastaan merestä jokeen pyrkivän ”koukkuleuan”, kunhan vaan kalaportaat rakennetaan. Lehdessä 24.2. kuvasi Iijokisuulta 20 vuotta verkoilla kalaa pyytänyt hyvin joen vedenlaadun todellisen tilan, joka on täysin ristiriidassa Erkinaron toteamuksen kanssa. Verkkokalastaja on huomannut Iijoen vedenlaadun heikenneen 2000-luvun alusta lähtien ja se on totta! Lue lisää...

1.3.2011 Rantapohja, Lukijaposti

▲Alkuun


Lohesta on päästävä sopuun (7.3.2011)

Tornionjoesta loppui uitto 1970-luvulla. Joki kalastettiin tyhjäksi emokaloista 80-luvun loppuun mennessä.

Lohikanta saatiin elvytettyä tuki-istutuksin. Jokisuun ammattikalastajat antoivat korvauksetta emolohia viljelyyn.

Kukkolankosken paras siikasaalis saatiin kesällä 1991, vaikka Ruotsin jokisuun pyyntipaikat lunastettiin vasta 1992. Suomen puolen jokisuun rauhoitusalue perustettiin jo 1985.

1996-97 huippusaaliit merellä, rannikolla ja joessa, vaikka ajoverkkokalastus ja lievät rannikkorauhoitukset. Itämerellä lohi kasvoi hyvin. 2000-luvulla lohentuotanto paranee koko ajan. 2008-2009 tuotto 1-1,4 miljoonaa poikasta. 2008 huippuhyvä lohennousu jokeen, parempi kuin sotienjälkeiset ennätysvuodet.

Ruotsin jokisuulla kalastus alkoi vuonna 2008 11.6. (huono valvonta). 2010 Ruotsin jokisuulla kalastus alkoi vasta viikkoa myöhemmin 17.6. (uusi sopimus ja valvonta).

Suomessa rannikkokalastus on vähentynyt jatkuvasti. Syyt tiukat aikarajoitukset sekä pyydysrajoitus. Hylkeet syövät varovaisenkin laskelman mukaan seitsemän kertaa enemmän lohta vuodessa kuin suomalaisen ammattikalastajan vuotuinen lohisaalis. Syynä on myös yhä kasvava merimetsokanta.

Kalastajaväestö on Suomessa ikääntynyttä ja on vaikea löytää jatkajia edellä mainituista syistä. Kiellot ovat juuri parhaaseen nousuaikaan.

Lohiasetusta tarkasteltaessa on huomattava, että Saaristomerellä ei ole rahoituksia ollenkaan ja Ahvenanmaan rajoitukset ovat hyvin lieviä.

Lisäksi on muistettava, että lohi nousee jokeen Ruotsin puolen kautta. Ruotsi ottaa hyödyn sääntöjen erilaisuudesta.

Kestävä ratkaisu lohenkalastuksen järjestämiseksi tulee olla Suomen ja Ruotsin yhteinen. Lohi kalastetaan rannikolla ja joessa. Itämerellä tulee päästä siihen, että kielletyn ajoverkkokalastuksen tilalle ei tule tuhansia korvaavia pyyntimuotoja.

Suomen lohiasetusta muutetaan siten, että lohenkalastus alkaa jokisuulla rajajokisopimusalueella ja lohiasetuksen pohjoisimmalla vyöhykkeellä saman päivänä kuin Ruotsissa, ja tästä viiden päivän aikaistuksella eteläisille vyöhykkeille. Tämä antaa suomalaisille rannikkokalastajille tarpeellisia kalastuspäiviä lisää ja tasaa saaliinjakoa Suomen ja Ruotsin kesken.

Jos lohilaskurit Tornionjoella osoittavat useana vuonna peräkkäin laskevaa suuntaa, myöhennetään kalastuksen aloitusta molemmissa valtioissa ja Suomen lohiasetuksessa vastaavasti. Nousun parantuessa kieltoja vastaavasti lievennetään. (Rajajokisopimus 2. art. ja kalastussäännön tarkastelupykälät.)

Tornionjokialueella tarvitaan tiukkaa valvontaa. Jokiseura ja vapaa-ajankalastajat esittävät kohtuuttomia perustuslain sekä kansainvälisten sopimusten vastaisia vaatimuksia suomalaiseen rannikkokalastukseen. Esimerkiksi kolmen vuoden kalastuskielto. Ruotsi kalastaisi kuitenkin koko ajan.

Pohjanlahden rannikkokunnat tarvitsevat elinvoimaisen kalastajaväestön ja sen tuomat välittömät ja välilliset työpaikat sekä kotimaisen kalantuotannon turvaamisen. Ammattikalastajat odottavat valtiovallalta selkeää tukea, jotta perusteeton syrjintä saadaan loppumaan.

Pekka Kalla, vpj.
Pohjois-Perämeren ammattikalastajat ry.

3.3.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Oulujoen talvinen virkistyskäyttö (4.3.2011)

Oulun kaupunki on kiitettävästi kehittänyt Oulujoen kesäaikaista virkistyskäyttöä parantamalla uimarantoja ja rakentamalla venepaikkoja.

Sen sijaan joella hiihtävät oululaiset kaupunki on tyystin unohtanut. Vielä muutama vuosi takaperin Oulujoella oli loistavat ladut ja satamäärin hiihtäjiä, jopa Tervahiihdon lähtö oli Oulujoella.

Sitten tuli joku lauha talvi ja latuja ei tehty. Eikä ole sen koommin tehty, vaikka talvet olisivat kuinka kylmiä ja jäät vahvoja.

Hiihtäjien onneksi jokivarressa asustaa intohimoisia hiihtäjiä, jotka ovat valmiita satsaamaan omaa työtään ja rahojaan latujen tekemiseen.

Näin me kaikki hiihdosta kiinnostuneet pääsemme nauttimaan Oulujoen talvisesta ihanuudesta, vaikka kaupunki onkin kääntänyt meille selkänsä.

Näköpiirissä on myös uusi Oulujoen talvikäyttöä uhkaava tekijä, nimittäin Poikkimaantien silta. On aiheellista pelätä, että sillan rakentaminen muuttaa joen virtaamia niin, että sillan alapuolelle muodostuu samanlainen pitkään sulana pysyvä virtapaikka kuin Erkkolan sillan alapuolelle syntyi.

Hyvät suunnittelijat, onko Poikkimaantien sillan suunnittelussa varmistettu, että Oulujoen talvisen virkistyskäytön edellytykset eivät sillan rakentamisen takia heikenny? Oulujoki tulee säilyttää talvisena virkistysalueena, missä voi muiden toimintojen ohessa myös hiihtää.

Mikko Järvinen, Oulu

27.2.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Pohjavedestä vielä (3.3.2011)

Kiitos Aulikki Piiraiselle hyvästä tekstistä Forum24:ssä! Olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua asiasta ja miettinyt, eivätkö ihmiset osaa todellakaan ajatella nenäänsä pidemmälle.

Laskelmien mukaan jokainen aikuinen käyttää päivässä noin sata litraa vettä.

Miettikää ihan oikeasti, kuinka pieni on se osa, joka käytetään juomiseen ja ruokaan. Onko todellakin niin, että tällä sukupolvelle on oikeus käyttää pohjavettä säästelemättä?

Oulun Vesi ajaa vain omaa etuaan, ja kansa maksaa.

En kiellä, etteikö pohjavettä voitaisi sinänsä käyttää, mutta kohtuus kaikessa. Ei sitä kannata pyykinpesuun ja vessanpönttöön haaskata.

Itse olisin valmis kauppareissulla hakemaan pohjavettä vesipisteestä juomavedeksi.

Eikö voitaisi harkita, että tehdään kattava verkosto vesiposteja esimerkiksi liikekeskusten yhteyteen? Liikekeskusten vesiposteista kaikki halukkaat voisivat ottaa pohjavettä tarpeisiinsa.

Näin nähtäisiin, kuinka moni sitä todella kaipaa, kun sen eteen täytyisi jotain itsekin tehdä.

Vesihiisi

1.3.2011 Forum24, Lukijoiden mielipide

▲Alkuun


Suot ja turve (18.2.2011)

Soiden ja turvemaiden kansallista strategiaa valmistellut työryhmä luovutti tänään ehdotuksensa maa- ja metsätalousministeri Sirkka Liisa Anttilalle. Soiden ja turvemaiden käyttö on edelleen tärkeässä asemassa suomalaisen talouskasvun ja hyvinvoinnin osatekijänä. Lue lisää...

16.2.2011 Kaleva, Pohjoisen ääni / Mirja Vehkaperä

▲Alkuun


Ouluun oma kansallispuisto (17.2.2011)

Oulu pyrkii kovasti vahvistamaan asemaansa Pohjois-Suomen pääkaupunkina. Otetaan siis positiivista mallia Etelä-Suomen pääkaupungista Helsingistä, jolla on yksi erittäin suosittu lähi-kansallispuisto ja toinen vireillä. Sanginjoesta Oulu saisi helpolla itselleen luonto- ja virkistysarvoiltaan hienon lähi-kansallispuiston, Oulun oman Nuuksion! Lue lisää...

10.2.2011 Kaleva, Pohjoisen ääni / Hanna Sarkkinen

▲Alkuun


Lohi on kohtuudella terveellistä (16.2.2011)

Pekka Jurvelin ja Pirkko-Liisa Luhta kirjoittivat (HS Mielipide 19.1.) tiukasti Itämeren lohen pyynnistä ja myynnistä. He sekoittivat kaksi eri asiaa, Itämeren lohen suojelun ja ihmisen terveyden. Lohen suojelusta voi olla kirjoittajien kanssa samaa mieltä. Se on yhteiskunnallinen kysymys, jossa punnitaan kalastajien elinkeino ja luonnonsuojelu. Se ei kuitenkaan tarvitse tuekseen terveysargumentteja.

Terveysasiassa kirjoittajat ovat väärässä. EU ei ole asettanut turvallisuusrajoja parhaan lääketieteellisen tiedon pohjalta. Parhaan tieteellisen tiedon pohjalta on Maailman Terveysjärjestö WHO asettanut suurimmat päivittäiset dioksiinien saantirajat. Raja, jota olin myös itse asiantuntijatyöryhmässä asettamassa, on 1 - 4 pikogrammaa vuorokaudessa painokiloa kohti, eli aikuiselle noin 100 - 200 pikogrammaa vuorokaudessa.

Tämän keskimääräisen päiväannoksen ihminen voi turvallisesti saada elämänsä ajan; onpa siinä kymmenkertainen turvamarginaalikin. Hyvin hitaasti elimistöstä pois erittyvien aineiden päivittäisillä saantivaihteluilla ei ole merkitystä, vaan ratkaisevaa on pitkäaikainen keskimääräinen saanti. Riskiryhmä on hedelmällisessä iässä olevat naiset, ja raja on asetettu niin, että ensimmäiseen raskauteen mennessä elimistön dioksiinikuorma ei ole noussut liian suureksi syntyvän lapsen kannalta.

Elintarvikkeiden maksimipitoisuudet EU on asettanut niin alas kuin kohtuudella mahdollista -periaatteen mukaisesti. Siksi rajat ovat eri elintarvikkeille erilaiset, vaikka riski sianlihaa syödessä ei tule erilaiseksi kuin kalaa syödessä. Rajoissa on siis tietty "poliittinen tarveharkinta" mukana. Jos lohi olisi ison EU-maan kuten Italian tai Ranskan tärkeä elintarvike, kalan raja-arvo ei taatusti olisi siinä, missä se nyt on. Joka tapauksessa kalan terveyshyödyt ovat paljon suuremmat kuin pessimistisestikään arvioidut dioksiinia haitat.

Mitä tulee Saksan kohuun, todetut ylitykset nykyisistä maksimiarvoista olisivat parikymmentä vuotta sitten olleet tavanomaisia pitoisuuksia rehuissa ja elintarvikkeissa. Dioksiinipitoisuuksissa on päästy paljon alaspäin. Ei pidä vaatia nollatoleranssia silloin, kun ei ole edes selvää, että nykyisen saannin edelleen alentaminen edistäisi terveyttä.

Vihannesten ja hedelmien flavonoidit aktivoivat täsmälleen samaa AH-reseptoria kuin dioksiinitkin, nykytasoilla sitä enemmän. Niiden väitetään estävän syöpää ja olevan muutenkin terveellistä. Miksi vähemmän vaikuttava pieni määrä dioksiinia olisi vaarallista? Iso määrä taatusti olisi.

Jouko Tuomisto
ympäristöterveyden emeritusprofessori
Kuopio

22.1.2011 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Emme tarvitse pohjavettä (10.2.2011)

Oulun Vesi on tarrautunut 80-luvulta periytyväänViinivaaran pohjavesihankkeeseen ja tuon ajan ajatteluun. Lue lisää (sivu 6)...

8.2.2011 Forum24, Lukijoiden mielipide

▲Alkuun


Oulujoki - kalevalainen kansallisvirta (10.2.2011)

Olen kevätihminen, alkukevään lapsi. Kevät kirkastaa silmiemme sävyt ja hanki heijastaa taivaan sinen. Ihmiseen virtaa energiaa ja mieleen tulvii lämpöä.

On uusien ajatusten pesimäaika; aika rakentaa nuotio ja istua sen ääreen viltin päälle ihmettelemään maailman menoa. Aika ajatella.

Muutos on kuin suomalainen vuodenkierto, alituinen ja alati etenevä. Joskus kelit suosivat, joskus kiusaavat, mutta aina koittaa huominen päivä. Ja aina se on yhtä arvaamaton.

Jos elämä on muutosta, on elämänhallinta muutoksessa mukana pysymistä, ja elämässä menestyminen muutoksen johtamista. Kaikki muuttuu koko ajan, mutta ihminen itse ratkaisee, kehittyykö muutos parempaan vai huonompaan suuntaan.

Minun muutoksena syyt, synnyt ja seuraukset ovat tapahtuneet viimeisten kahdeksan vuoden aikana Kantturassa.

Kantturahan on toki iso ja kömpelö lehmä, mutta Vanhassa oulujokisessa sanastossa myös termi, jolla tarkoitetaan isoa lohta. Minun Kantturani ei ole lehmä, eikä lohi, vaan se on elämäni valittu paikka Oulujoen rannalla Vaalan kunnan alueella.

Kanttura on sieluni sija ja kehoni kurmottaja. En voi sanoa, kumpi meistä etsi ja löysi toisensa. Aluksi oletan ostaneeni leppoisan lomapaikan, mutta nyt saattaisin enemmänkin oivaltaa Kantturan valinneen minut parturoimaan itsensä edustuskuntoon. Olin kai siihen hommaan saatavilla olleista se sopivin hullu.

Oulujoki on laajan vesistönsä muodossa koko Suomen kuva ja suomalaisuuden selviytymiskertomus. Oulujoki voisi hyvin olla Suomen kansallisvirta. Vapaa Oulujoki muistuttaa meitä ikiaikaisesta itä-länsi-suuntaisesti liikenteestä, tervasta, lohesta, kaupasta, vihanpidoista ja vireästä isänmaallisesta elämästä.

Kalevalainen suomalaisuus on oulujokista perimätietoutta ja kansantarustoa. Kun Suomea on uhattu, on Oulujokeakin omimisaikeissa tavoiteltu. Kaikista kovista kokemuksistaan huolimatta itse joki ja rantojen suomalaiset säilyivät vapaina vaikeampien aikojen ylitse.

Sotien jälkeen, ja vasta kun me itse niin tahdoimme, valjastettiin Oulujoki täyttämään kansakuntamme säilymisen kannalta kriittisen tärkeää tehtävää. Suomi oli selvinnyt sodista, mutta hinta oli murheellisen mittava. Oulujokikin uhrattiin selviytymisemme alttarille.

Menetyksemme olivat käsittämättömän suuret ja rauhanehdot epäoikeudenmukaiset. Suomalaisten selviäminen sodista ja sodan seurauksista ei ole ollut itsestään selvää. Henkistä haavanhoitoa tehdään yhä.

Sodanaikaiset suomalaiset nuoret miehet ja naiset muodostivat sankarillisen selviytyjien sukupolven. Sodan jälkeen sankarillisuudelle ei enää jäänyt sijaa, kansakunnan ja kansalaisten oli sovittava uusiin, aatteellisesti ahtaampiin muotteihin.

Koitti suurten ikäluokkien synnyttämän sopeutujien sukupolven vuoro. Kipuja on kymmenten vuosien saatossa kohdattu, mutta myös jätetty kohtaamatta. Oulujoki on yksi kohtaamaton kipupiste sodanjälkeisessä historiassamme.

Itse edustan 60-luvulla syntynyttä suunnattomien sukupolvea. Lapsuuteni aikaiset kuvat ovat mustavalkoisia, kuten oli koko nuoruuteni yhteiskuntakin. Vahvasti kahtiajakautunutta. Kansan keskuudessa oli vallalla kaksi vastakkaista oikeudenmukaisuutta, jotka taistelivat keskenään tuokion herruudesta.

Oulujoen poikki rakennetut seitsemän betonimuuria symboloivat varsin hyvin silloista henkistä ilmapiiriä, ihmisten omaksumaa yksipuolisen pakotettua vaitonaisuutta. Valtioviisaudeksi sitä sanottiin.

Vaihtoehtojen puuttuessa vapaus riistettiin kansallisromantiikan raunioita. Kuin vapaus virrassa, katosi ilo ihmisistä. Elämä ahdistettiin sopimuksiin ja säädöksiin.

Entä nyt, Oulujoki? Joko tämä suuntaansa hakevien suomalaisten sukupolvi osaisi nähdä virtasi viestit väreissä?

Kalevala on opas syntyperäiseen suomalaisuuteen ja ohjekirja itsetuntoiseen ajattelemiseen. Kalevala on mitä suurimmassa määrin oulujokinen tuotos. Kanttura puolestaan on kalevalaisuuden hengessä esiin paljastettu kulttuurinen kohtaamispaikka ihmisen itse itsensä kanssa.

Kantturassa on ajateltava. Kanttura ei opeta ketään, eikä tuputa mitään, mutta tarjoaa aidon ja suotuisan tilaisuuden pysähtymiselle ja ajattelemiselle. Johtopäätökset ja vaikutukset ovat ihmisessä itsessään.

Oulujoessa virtaa yhä sitä Kalevalassa kerrottua suomalaista kansallistietoutta, mikä alati haastavammaksi muuttuvassa maailmassa pitää ylevää moraaliamme koossa.

Meidän velvollisuutemme on herättää Oulujoki henkiin ja hyödyksemme. Virran vapaus on kotiseutulähtöinen vaihtoehto, joka on meissä enemmän kuin muureissa.

Heikki Pesämaa
kirjoittaja on torppari Kantturan tilalla Oulujokivarressa Vaalan kunnassa

8.2.2011 Tervareitti

▲Alkuun


Ei ole kyse vain lohen kiellosta (7.2.2011)

Antti Sorri (Kaleva 29.1./Lukijalta) jatkoi Pirkko-Liisa Luhdan ja Pekka Jurvelinin dioksiinikirjoituksia. Sorrin kirjoitus sisälsi itseäni koskevaa täysin perätöntä tietoa, joten korjaan asiaa.

Jos lohi on niin myrkyllistä kuin Sorri, Luhta ja Jurvelin väittää, niin tällä olisi ollut vaikutuksia lohensyöjiin. Kalastajia on jo tutkittu, ovat terveempiä kuin muut. Jäämiä on, mutta kalan terveellisyys vaikuttaa enemmän.

Haukiputaan kalastaja viestitti, että jos Sorrin kirjoitus olisi totta, niin lohen ja silakan suursyöjällä hylkeellä menisi heikosti. Mutta eipä mene.

Iijokivarresta soitettiin. Kalateitä ei saa rakentaa, jos nykylohi on Sorrin kuvaama vaara, dioksiinia ei saisi päästää sisävesille. Sorri, Luhta ja Jurvelin kuitenkin tavoittelevat kalateitä, hekään ei oikeasti ole tästä huolissaan.

Dioksiinikohun lietsonta on kiero, todellisuudessa tehoton keino lohen pelastamiseksi. Mutta meillä se vaikuttaisi kaikkien kalojen pyyntiin ja hyödyntämiseen.

Sorrin kirjoitus osoitti, että kyse ei ole vain dioksiinista. Sorri kai Iijoelta tutun Pirkko-Liisan Luhdan tiedottamana nimeää minut "poikkeusluvin dioksiinilohista elinkeinonsa saavaksi" ja "terminaalikalastajaksi".

Tämä on täysin perätöntä ja väärää. En saa lohesta elinkeinoa, en ole terminaalikalastaja, en ole edes käynyt meripyynneillä vuosiin.

Tunnen kalastajia, puolustan vanhoja perinteitä ja kaiken kalan hyödyntämistä.

Tiedän, lohikielto ei ole vain lohikielto, se on tehokeino muunkin kalan hyödyntämistä vastaan, on kielto luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Dioksiini on vain tekosyy yrittää kieltää lohenkalastus Suomessa.

Vaelluskalat palaavat Iijokeen -tilaisuuksissa metsähallituksen Pirkko-Liisa Luhta vaatii oikeudenmukaisuutta, lohta Iijoen keskijuoksulle.

Oikeus unohtuu, kun tämän vuoksi esitys on Iissä lohen, samalla muun kalan pyynnin, kielto. Tavoite paistaa Sorrin kirjoituksesta, kun hän morkkaa terminaalikalastajaa, jota ei edes ole.

Sorrin vaivihkaa moittima terminaali on lohen ja muun kalan tärkein kalastusalue Iissä.

Terminaalille on kiistaton oikeus- ja kalatalousperuste, mutta se piirrettiin mielivaltaisesti eikä rajaa ole toistaiseksi saatu järkeväksi.

Sorri ja Luhta vaativat tätä vähääkin pois, perusteena dioksiini tai vinoutunut käsitys oikeudenmukaisuudesta. Kalastaa kai saisi vain perhomies.

Sorrin, Luhdan ja Jurvelinin kalatiet, kalan nousu keskijuoksulle, lisääntyminen luonnossa, pääseminen mereen, lokin, merimetson, hylkeen välttäminen, Puolan ja Tanskan siimojen kiertäminen on utopiaa, jos nykytila jatkuu.

Samoin luonnonlohet on tuhon omia, vaikka dioksiinin varjolla Suomi kieltäisi lohimyynnin. Pitäisi käsitellä oikeita lohiongelmia, ei vain tietylle tavoitteelle muokattuja uhkakuvia.

Suositan ja tutkijat suosittavat: syö lohta ja muuta kalaa normaalisti, pysyt terveempänä.

Risto Tolonen
sitoutunut kalatalouden edistämiseen, li

3.2.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Itämeren lohi ei ole terveellistä (2.2.2011)

On törkeätä, että meillä voidaan kaupan pitää ja elintarvikkeena vapaasti myydä EU:n dioksiini raja-arvot moninkertaisesti ylittäviä Itämeren kaloja kuluttajia siitä mitenkään varoittamatta.

Vielä törkeämpää on, että poikkeusluvin dioksiinilohista elinkeinonsa saavat ihmiset nousevat mediassa neuvomaan muita ihmisiä syömään kumuloituvia ja elimistöstä hitaasti poistuvia supermyrkkyjä, kuten on tehnyt Etelä-ja Pohjois-Iin kalastuskuntia edustava terminaalikalastaja Risto Tolonen (Kaleva 25.1./Lukijalta).

Jos Itämeren lohta voisi syödä Tolosen viisi kiloa joka päivä, saisi 75 kg painoinen aikuinen ihminen siitä dioksiineja ja dioksiinien kaltaisia PCB:tä yli 340 kertaisesti EU:n elintarviketurvallisuusviranomaisen suosittaman terveydelle haitallisen annoksen 150 pg/päivä.

Risto Tolosen neuvot osoittavat asennevammaisuutta. Luulisi selvilläolovelvollisuuden koskevan terminaalikalastajaakin.

Lohi on terveellistä, mutta Itämeren dioksiinisilakoita syönyt dioksiinilohi, luonnonlohi tai istutettu, ei sitä ole.

Ei, mikäli Euroopan maiden elintarvikeviranomaisia on uskominen. Ainakin minä uskon enemmän kansainvälisiä suosituksia kuin Tolosta.

Kalan hyvistä ravitsemuksellisista ominaisuuksista huolimatta meidän Eviramme suosittaa lapsia, nuoria ja hedelmällisessä iässä olevia syömään Itämeren isoa silakkaa tai vaihtoehtoisesti Itämeren taimenta tai lohta vähän kerrallaan (100 g) korkeintaan kaksi kertaa kuussa, koska muutoin voi altistua tavanomaista suuremmille määrille terveydelle haitallisia dioksiineja ja PCB-yhdisteitä.

Jos kaksi sadan gramman lohiannosta kuukaudessa on tarpeeksi pieni määrä alittaakseen sen epäterveelliset vaikutukset, ei se kerkiä terveellistäkään olemaan. Parempi siis syödä muuta; puhtaitten puhdasta kalaa.

Ruotsin Livsmedelsverken neuvoo raskaana olevia ja imettäviä naisia, mutta myös muita hedelmällisessä iässä olevia naisia ja lapsia syömään Itämeren lohta ja muuta rasvaista kalaa korkeintaan 2-3 kertaa vuodessa!

Ruotsissa varoitetaan erityisesti nuoria naisia siitä, että dioksiini ja PCB-yhdisteet varastoituvat kehoon vuosien ajaksi. Sen vuoksi ei riitä, että Itämeren dioksiinipitoisten kalojen syöntiä vähennetään raskauden aikana, koska äidin aikaisempina vuosina keräämä dioksiinipitoisuus siirtyi sikiöön ja lapseen.

Tanskassa saa myydä vain suolistettuna alle 2,0 kg painoisen lohen ilman rajoituksia.

Suolistettuna 2,0-5,5 kg painoinen lohi voidaan myydä kuluttajille vain, jos lohen nahka ja sen alla oleva rasvakerros sekä määrätyt lihaskudokset, kuten kaikki vatsalihat, on siitä ensin poistettu.

Suolistettuna yli 5,5 kg lohta ei voi myydä ruoaksi Tanskassa mutta EU:n ulkopuolisin maihin kyllä. Kaksinaamaista.

Mitä lohen viljelyyn tulee niin lohen meriviljelyn huonoa menestystä ja järjettömyyttä kuvaa erinomaisesti se, että Perämeren ammattikalastuksessa Kemijoen voimatalouden velvoiteistutuksina Kaakamoniemessä mereen vuosittain istutetuista 615000 smoltista ei enää saada saaliiksi edes sen istutettua 35000 kg biomassaa, jonka kasvattamiseksi piti tappaa 100 000 kg muuta kalaa.

Jos minä olisin kauppias, en varmasti vaarantaisi asiakaittani ja heidän lapsiaan myymällä heille dioksiinilohta. Lohen vika se ei ole, se on ihmisestä.

Antti Sorro
sitoutumaton perhokalastaja
Rovaniemi

29.1.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Sanginjoki saa kansallispuistonsa (2.2.2011)

Oulun kaupungin tekninen lautakunta tyrmäsi syksyllä vatuustoaloitteet kansallispuiston perustamiseksi Sanginjoelle.

Aloitteita oli kaksi, Vasemmistoliiton valtuustoryhmän tekemä kesäkuussa ja allekirjoittaneen huhtikuussa.

Lautakunnan päätös mahdollistaa alueella hakkuut, jotka voivat alkaa jo tammikuussa. Teknisen lautakunnan ja esittelevän virkamiehen kannanotot olivat pelättyjä, mutta odotettuja. Oulussa luonnonsuojelun merkitystä ei vielä ymmärretä.

Nuorisoparlamentissa tai valistuneessa Etelä-Suomen kunnanvaltuustossa hanke olisi mennyt läpi yksimielisesti. Kenties kukin puolue olisi ryhmäpuheenvuorossaan ehdottanut jopa suojelualueen laajentamista.

Samaan aikaan pääkaupunkiseudulle perustetaan maamme 36. kansallispuisto. Sipoonkorven kansallispuisto on aluksi kooltaan 1800 hehtaaria, mutta sitä laajennetaan myöhemmin jopa 6 000 hehtaariin.

Kateeksi käy Helsingin asukit, joilla jo entuudestaan on Nuuksionsa.

Etelässä luonnonsuojelu nähdään yhteisenä hyvänä, joka maksaa itsensä takaisin rahana ja ihmisten hyvinvointina. Hanketta on valmisteltu pitkään läpi puoluerajojen.

On huomionarvoista, että kokoomus on ollut hankkeen innokkaimpia kannattajia.

Sanomalehtien pääkirjoittajat hehkuttavat Sipoonkorpea kissankokoisin kirjaimin ja superlatiivein.

Vaikka Sanginjoen kansallispuistohanke koki jarrutuksen, kansallispuisto kuitenkin tulee. Nyt muutaman vuoden viivästyksellä.

Tässä ajassa moni nykyinen virkamies ja lautakunnan jäsen jää sivuun ja ikuiseen unholaan.

Tulevaisuuden Oulussa ei valtuustoaloitteita luonnonsuojelusta tarvitse tehdä - virkamiehet osaavat tarvittavan valmistelun ja asiat hyväksytään valtuustossa yksimielisesti.

Nuorille ja tuleville sukupolville luonto merkitsee enemmän kuin tämän päivän oululaiselle fossiilipoliitikolle tai -virkamiehelle, joka suunnittelee parkkitaloja ja moottoriteitä vielä silloinkin, kun viimeinen öljylitra on palanut.

Kehujakin oululaiset päättäjät ansaitsevat. Maaliskuussa kaupunginhallitus päätöksellään suojelee kaupungin omistamat 413 hehtaarin kokoiset merisaaret Oulun edustalla.

Tästä on hyvä jatkaa Sanginjoen kansallispuiston toteuttamiseen.

Luonnonsuojelu tulee huomioida myös tulevassa Suur-Oulussa ja uuden Oulun yhdistymishallituksen valmistelutyössä.

Ari Matila
lääkäri, valtuutettu (vihr.)
Oulu

19.1.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Uraanin sokeuttava vaikutus (1.2.2011)

Uraani on myrkkyä. Se on raskasmetalli, joka voi aiheuttaa munuais- ja keuhkosairauksia, syöpää, keskenmenoja ja epämuodostumia. Suomen kaivoskeskustelua seuratessa tuntuu siltä, että listaan pitäisi lisätä näköharhat.

Uraanikaivosten säteilyvaikutukset ovat vähäisiä, ja niiden muitakin terveyshaittoja osataan nykytekniikoilla ehkäistä. Säteilyn pelko on kuitenkin niin suuri, että se on sokaissut ympäristöihmiset. Tuntuu kuin muulla kaivostoiminnalla ei olisi mitään väliä. Vihreät poliitikot ja ympäristäjärjestöt antaisivat vaikka kolmanneksen Sodankylästä ulkomaisille kaivosyhtiöille, kunhan uraanin annetaan jäädä maaperään.

Tällainen mielikuva syntyy, kun lukee uudesta kaivoslaista esitettyjä kommentteja. Ympäristöväki on lakiin tyytyväinen ja kiirehtii sen hyväksymistä, koska siinä annetaan kunnille veto-oikeus uraanikaivosten perustamiseen.

Kaikki muut kaivosluvat jäävät kuitenkin uudessakin kaivoslaissa oikeusharkinnan piiriin. Se tarkoittaa, että löytäjä saa pitää. Kaivosluvat on pakko antaa myös ulkomaalaisille hakijoilla, jollei mitään painavaa laillista estettä ilmene.

Suomessa on samaan aikaan meneillään ennennäkemätön kaivostoiminnan kasvubuumi. Ulkomaisilla kaivosyhtiöillä on jo lähes 50 eriasteista valtausta. Niitä on eniten Pohjois-Suomessa, ja kolmasosaan Sodankylän pinta-alasta kohdistuu todellakin joko kaivosvaltaus tai valtausvaraus.

Lokakuussa julkaistussa Suomen mineraalistrategiassa arvioidaan, että kaivostoiminta voi 20-kertaistua tällä vuosikymmenellä. Näin raju maaperän myllerrys ei voi olla jättämättä jälkiä herkkään pohjoiseen luontoon.

Kaivostoiminnan räjähdysmäinen kasvu ei kuitenkaan tunnun huolettavan ketään. Vain uraanilöydöt ovat saaneet aikaan kansanliikkeitä.

Perimmäinen syy kaivoskritiikin kesyyteen on tiedon puute. Suomessa kaivostoiminta hiipui ymparistöliikkeiden kultakaudella 1970-1990-luvuilla lähes kokonaan. Kanadassa kaivos teollisuus kukoisti 1900-luvun lopussakin, ja sinne perustettiin kaivosalaan erikoistuneita ympistöjärjestöjä kuten Mining Watch Canada.

Suomessa tällaista asiantuntemusta ei ole syntynyt, kun ei ole ollut kaivoksiakaan. Meillä on sen sijaan runsaasti osaamista ydinvoiman vastustamisesta. Ympäristöliikkeelle on riittänyt yksi raskasmetalli: uraani.

Suomesta on kuitenkin nopeasti tulossa Euroopan johtava kaivosmaa. Komissio listasi viime kesänä EU:lle kriittiset raaka-aineet. Listalla oli peräti 29 metallia tai mineraalia, joita arvioidaan löytyvän juuri Suomesta. Monet niistä ovat harvinaisia maametalleja, joiden jalostaminen tuottaa myrkyllistä saasteita. Ympäristöjärjestöjen silmille on levähtämässä koko alkuainekartta.

Elina Grundström
kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja

28.1.2011 Suomen Luonto, Vahtikoira

▲Alkuun


Kollaja pulpahti vaaliteemaksi (31.1.2011)

Kollajan altaan rakentaminen pulpahti jälleen pintaa – sopivasti eduskuntavaalien alla. Oikea aika keskustelulle on nyt, sillä äänestäjillä on oikeus tietää, mitä ehdokkaat asiasta ajattelevat. Lue lisää...

27.1.2011 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Oulujokivartta kehitettävä (31.1.2011)

Oulun ja Kajaanin välillä on ollut vahva kaupankäynnin kulttuuri tunnetun nykyhistorian alusta alkaen. Kaupankäynti on vaatinut liikenneyhteydet, joita pitää kehittää edelleen. On suunniteltu Oulujärven ylitystietä, on luvattu ja puhuttu, samalla toinen käsi on vetänyt raksit hankkeen päälle. Tuleen ei pidä kuitenkaan jäädä makaamaan, katseet on käännettävä tulevaisuuteen ja yhteistoiminnalle parantaa alueiden kilpailukykyä ja palveluiden saatavuutta.

Kysymys on tahdosta ja siitä mihin meidän julkisia varoja käytetään. Tämä tarkoittaa useasti poliittista tai alueellista vastakkainasettelua -etelä vai pohjoinen, jolloin hyvätkin hankkeet saattavat kaatua lisäksi hallituksen sisäiseen nokitteluun. Pohjoisten alueiden yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi pitää olla yhteisiä hankkeita. Näin voidaan myös levittää osaamista kehittämisalueen sisällä. Verkostoitumalla muihin hankkeisiin voidaan edistää omien tavoitteiden toteutumista. Kaiken kaikkiaan tekemisessä pitää olla myönteinen imago, tällä edistetään alueiden vetovoimaa. Yhdessä olemme voi makkaampia.

Vapaana virrannut Oulujoki valjastettiin aikoinaan energiatuotannon tarpeisiin. Samalla tehtiin karhunpalvelus luonnonvaraiselle Oulujärven lohelle. Nyt puhaltavat kuitenkin toiset tuulet ja lohen palaamiseksi on alettu tehdä oikeasti töitä, kuitenkin vielä varsin vaatimattomin resurssein. Lohen nousuteistä on saatu maailmalta paljon myönteistä palautetta ja se luo uskoa hankkeen onnistumiseen. Luonnonkalojen kalastusmatkailulla on hyvä tulevaisuus edessä, kun kaupunkilaiset tulevat vaatimaan entistä laadukkaampaa matkailupalveluja. Herman Renfors oli uranuurtaja koskimatkailukalastuksen alalla viime vuosituhannen alussa. Hän toi Kainuuseen englantilaisia ns. lohilordeja harrastamaan koskikalastusta Kajaaninjoen koskipaikoille. Oulujoki on ollut samalla tavalla haluttu koskikalastuspaikka ennen valjastusta.

Jokaisen suomalaisen tehtävä on kantaa huolta ympäristöstä. Vesistönsuojelun kannalta on tärkeää, että jätevesiä hallitaan yhdenvertaisella ja oikeudenmukaisella tavalla. Suomalaiset pitävät vesistöjensuojelua tärkeänä ja hyväksyvät siitä seuraavat kustannukset, kun tiedetään mitä perustellusti vaaditaan.

Suomalaisilla, tavallisilla maaseudun ihmisillä on ollut kuitenkin hätä. Maaseutujen ihmiset kokevat, että heidän elämäänsä ja asuinolosuhteitaan ei ymmärretä. Jätevesiasetuksen tavoitteet ovat sinänsä kannatettavaa, mutta keinot ja toteutus ovat olleet onnettomia. Tuhannet ihmiset ovat tulleet harhaanjohdetuiksi, kun ovat hyvässä uskossa hankkineet toimimattomia jätevesienpuhdistuslaitteita. Puolitekoinen jätevesiasetus oli jätetty oman onnensa nojaan ja vasta liian myöhään herättiin ohjekirjan laadintaan. Satojen tuhansien ihmisten elämää koskeva uudistus on tehty siten, että on asetettu kovia vaatimuksia ilman, että on kerrottu miten ne voidaan käytännössä toteuttaa.

Meille kansanedustajille näitä epätoivoisten ihmisten viestejä on tullut paljon. Haja-asutusalueella asuvat pienituloiset eläkeläiset kokevat oikeutetusti tulleensa yhteiskunnan taholta huijatuiksi, kun juuri heiltä edellytetään raskaita toimenpiteitä omien talous- ja jätevesiensä puhdistamiseksi. Näiden ihmisten tuntemukset on helppo jakaa. Eduskunnan tehtävänä on nyt korjata ja hyväksyä hallituksen käsissä torsoksi jäänyt jätevesiasetus.

Yhteiskunnan vastuu jätevesistä on jäänyt liian vähälle huomiolle ja vesistönsuojelun näkökulmasta on tärkeää, että asia hoidetaan koko maassa kuntoon. Suomen viemäriverkosto on ikääntymässä ja investoinnit viemäreiden kunnostamiseksi ovat pakollisia. Lisäksi maassa on liian monta keskeneräisiä siirtoviemärihanketta rahoitusvajeen vuoksi. Vesistöjen suojelussa myös yhteiskunnan pitää kantaa vastuunsa ja tehtävänä on taata hankkeille riittävä rahoitus.

Raimo Piirainen, kansanedustaja (sd)

27.1.2011 Kotipitäjä, Kolumni

▲Alkuun


Terveellistä lohta voi ja pitää syödä (28.1.2011)

Lohenpyytäjä ja -syöjä Heikki Viinamäki Iistä soitti, oli ihmeissään: ovatko Villilohi ry:n kirjoittajat (Oulu-lehti 19.1 Jurvelin, Luhta) menettäneet kokonaan järkensä?

Jos lohta syö 5-10 kiloa, joka päivä, niin tästä voi olla haittaa, todisti kohututkimus. Mutta tutkitusti on selvä: lohta ja muita kaloja normaalisti syömällä säilyy terveempänä.

Haittoja ei ole, jos on, niin hyötyjä enemmän. Iin lohensyöjät toivottavat dioksiinitutkijat tervetulleiksi tutkimaan Iin kalastajia.

Jurvelin ja Luhta kehottavat ostamaan oman lohen sijasta Norjan lohta. Meret voivat huonosti, kun meriltä pyydetään kaikenlaiset pikkukalat syötettäväksi kasvatuslohille. Norjan lohi on hyvää, mutta kasvatettu kala on uhka monille kaloille, mitä lie lisiä sille syötetty.

Jurvelin ja Luhta kirjoittavat, että luonnonjoen lohikannat ovat romahtaneet, istutuslohet eivät säily enää meressä. Tosi on, mutta tällä ei ole tekemistä dioksiinin kanssa.

Jurvelinin ja Luhdan on syytä tulla käymään merellä. Istutusten jälkeen jopa tuhat lokkia on istutuslohien kimpussa, aiemmin oli muutama. Merimetso on uusi uhka, äkkiä lisääntynyt, viisas, parvessa systemaattisesti istukkaita tappava. Aiheuttanevat luonnonlohillekin tuhoa. Lokit ja merimetsot ovat suojeltuja, istukkaille ei ole suojelua.

Jokien lohikannat ovat romahtaneet, tälle on hylkeen kestävä selitys. Suojelulla on saavutettu hylkeille huipputulos.

70-luvun romahduksen jälkeen kannat on nyt runsaat. Hylje on Suomen suurin petoeläin. Yli 300 kiloinen peto syö pitkän elämänsä ajan valtavan määrän lohta, istukkaita, luonnonlohta, pientä ja isoa. Hylkeitä on kymmeniätuhansia.

Tuhot nähdään romahtavina saaliina. Hyljettä on ollut aina, hyljettä on pyydetty vuosituhansia, mutta nyt suojellaan kaikin keinoin. Joku hylje poistetaan, mutta määrä lisääntyy, vahingot moninkertaistuvat. Muutos on ollut valtava 10 vuodessa. Hylkeen ylisuojelu tappaa lohet.

Luonnon- ja istutuslohta ei tule Perämerelle, syy on myös kalastuksessa. Ajoverkko säästi pikkulohet, se kiellettiin. Tilalla on nyt tuhopyydys ajosiima.

Koukku ei tunne kalan kokoa, se tappaa pienet ja isot. Puolalaiset ja tanskalaiset pyytävät hullunlailla lohta, osa muuntuu rannassa taimeneksi. Varmaan siellä ollaan tyytyväisiä hoopojen suomalaisten dioksiinista.

Iissä aloitettiin 80-luvulla lohi-istutukset, sen jälkeen on saatu lohta. Saaliit riippuvat pääosin merellä tapahtuneista muutoksista. Luonnossa kasvaneet kalat menestyvät toki paremmin kuin istukkaat.

Mutta kun istutuksia ja menetelmiä kehitetään, otetaan huomioon meren ja ympäristön muutokset, niin istutukset tuovat tulevaisuudessakin saaliit Iijoelle.

Kalatie voi olla tulevaisuutta ja voi joskus edesauttaa Iijoenkin lohta. Kalatie ei aina toimi, mutta paraskaan kalatie ei toimi, jos kalat tapatetaan puolalaisille, hylkeillä tai jollakin muulla ylisuojelulla eläimellä. Villiä ja istutettua lohtakin pitäisi ruveta suojelemaan.

Vähentyvä dioksiini ei ole tappanut lohta, ei ole uhka, ei lohille eikä ihmisille.

Risto Tolonen
Etelä- ja Pohjois-Iin kalastuskunnat

26.1.2011 Oulu-lehti, Mielipiteet

▲Alkuun


Jokiyhtiöllekin kuuluu vastuu (28.1.2011)

Muutamassa vuosikymmenessä Kemijoen alajuoksun voimalaitosten rakentamisen jälkeen monet jokivartiset olivat menettäneet toivonsa valtion - ja valtion voimayhtiöiden - taholta odotettuihin korvauksiin kalakannan menetysten johdosta.

Kesällä 1975 tasavallan presidentti Kekkonen matkusti Rovaniemelle julistamaan sodan hävittämän Lapin jälleenrakennuksen päättyneeksi ja vaati samassa puheessaan Lappi-projektia varmistamaan sen, että lappilaiset saavat rauhassa asua jokivarsillaan ja palkisillaan. Siis, että näitä jäljellä olevia jokivarsia ja palkisia ei enää koskaan hukata veden alle.

Muurolan-Jaatilan jako- ja kalastuskunta teki vesioikeudelle esityksen kalaportaiden rakentamisvelvoitteesta. Lopulta vuoden 1979 lopussa saatiin Pohjois-Suomen vesioikeuden päätös, joka hylkäsi kalaporrasehdotuksen ja vähensi miljoonilla istutettavaen kalanpoikasten määrää kolme vuotta aikaisemmin antamastaan päätöksestä.

Yllä oleva tuli mieleen, kun Allan Hamari (LK 20.1.) muisteli, että kalaportaitten tyrmääminen olisi ollut oikein lainsäätäjien käsissä.

Minkä Pohjois-Suomen vesioikeus on päättänyt, siihen kaikki tyytykööt. Sama vesioikeus on myöhemmin päättänyt, että Kemijoki Oy:llä ei ole oikeutta muuttaa luonnonvirran juoksua Kemijoen vesistössä Pelkosenniemellä päin.

Mikäli nyt Kemijoki Oy katsoo moraaliseksi oikeudekseen pysäyttää uuteen altaaseen vesiä Kemijoen valuma-alueella, sillä on yhtälailla moraalinen velvollisuus varustaa alajuoksun voimalansa sellaisilla kalaportailla, joista vaelluskala voi nousta Rovaniemelle ja Ounasjokeen.

Ottaessaan Kemijoen virtaavan veden voimalaketjunsa käyttöön Kemijoki Oy on ottanut vastuun joen säätelystä. Jos joku kevät vesi uhkaa nousta Rovaniemen rantabulevardille, jokiyhtiö säätää Pirttikosken padosta uomaan laskevaa juoksutusta pienemmälle ja Valajaskosken voimalassa suuremmalle.

Esa Peltonen

25.1.2011 Lapin Kansa, Pohjoista puhetta

▲Alkuun


Ympäristömyrkyistäkö lohen pelastus (27.1.2011)

Hauki on kala, mutta lohi on jalokala. Rantarosvolla menee hyvin, mutta kuten kaikilla siniverisillä, lohellakin elämisen ehdot ovat huteralla pohjalla. Vielä reilu vuosikymmen sitten näytti siltä, että meidän vapaista luonnonlohijoistamme kasvaa kuninkaan kunniaksi matkailuparatiiseja. Lue lisää...

25.1.2011 Kaleva, Muuten / Jouni Knihtilä

▲Alkuun


Kalan terveellisyys ylittää dioksiinin haitat (27.1.2011)

Pekka Jurvelin ja Pirkko-Liisa Luhta vaativat (HS Mielipide 19.1.) Suomea vetämään komissiossa pois poikkeushakemuksen, jolla jatkettaisiin Itämeren lohen kaupallista kalastusta. Jurvelin ja Luhta vetoavat muiden muassa lohen korkeisiin dioksiinipitoisuuksiin.

EU-lainsäädäntöön kuuluva määräaikainen poikkeus mahdollistaa sen, että Suomessa ja Ruotsissa voidaan pitää kaupan Itämerestä pyydettyä lohta, vaikka sen dioksiinipitoisuus ylittäisi muuten sovellettavan enimmäispitoisuuden. Poikkeus päättyy tämän vuoden lopussa ja komissio valmistelee asiaan liittyvää asetusta. Suomi on pyrkinyt hakemaan tilanteeseen mahdollisimman pysyvää ratkaisua.

Dioksiinialtistuksen arvioinnissa on otettava huomioon koko ruokavalio. Peruselintarvikkeiden (liha, maito, muna) dioksiinipitoisuudet ovat Suomessa hyvin alhaisia, siksi kalan osuus dioksiinin saannista on suuri.

Poikkeusta ja sen jatkamista perustellaan sillä, että kalan syönnin positiiviset terveysvaikutukset ovat suuremmat kuin vierasaineista aiheutuvat haitat. Tämä on todettu muiden muassa tutkit taessa runsaasti Itämeren kalaa kuluttavia kalastajaperheitä.

Suomalainen syö keskimäärin 15 kiloa kalaa vuodessa, josta Itämerestä pyydettyä lohta on vain 50 grammaa henkilöä kohden. Lohen korkeillakaan dioksiinipitoisuuksilla on vain vähäinen merkitys kokonaisaltistuksen kannalta.

Elintarvikevalvonnassa ei tule asettaa raja-arvoja tai kieltoja, joiden valvonta on käytännössä mahdotonta. Lohen dioksiinipitoisuuksien seuranta kannattaa suunnitella huolella, koska analysointi on kallista. Lisäksi dioksiini on vain yksi ympäristön haittatekijöistä. Eviran johtamalla hankkeella saadaan päivitettyä tietoa Itämeren eri kalalajien dioksiini- ja PC13- pitoisuuksista.

Kalan syöntiä ohjataan Eviran antamin suosituksia. Niiden mukaan isoa, yli 17 sentin mittaista silakkaa voi syödä 1-2 kertaa kuussa tai isolle silakalle vaihtoehtona Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta 1-2 kertaa kuussa.

Veli-Mikko Niemi
elintarviketurvallisuusjohtaja

Liisa Rajakangas
ylitarkastaja, Maa- ja metsätalousministeriö

21.1.2011 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Lohityöryhmä on jälleen asetettu (27.1.2011)

Koko Itämeren alueella on kolmekymmentä luonnonlohijokea. Kaikista luonnonlohen poikasista syntyy 90 % Perämereen laskevissa Suomen ja Ruotsin joissa. Yksistään Tornion-Muonionjoessa syntyy lähes 50 % poikasista. Toinen tärkeä ja samalla ainoa pelkästään Suomen puolelta laskeva lohijoki on Simojoki. Tämän lisäksi Suomen puolella on puolenkymmentä jokea, joissa on luontaista lisääntymistä. YK:n merioikeusopimus vuodelta 1982 määrää, että ne maat, joiden alueella tapahtuu vaelluskalan lisääntyminen, ovat viimekädessä vastuussa kalakantoihin kohdistuvasta pyynnistä ja kalakantojen säilymisestä elinvoimaisina. Sopimus on sellaisenaan oikeuksineen ja velvoitteineen siirretty Suomen lainsäädäntöön 1996.

Olipa tulkinta EU-Suomessa YK:n merioikeussopimuksesta mikä tahansa, niin sopimus velvoittaa Suomea ja Ruotsia toimimaan lujasti sen puolesta, että luonnonlohikannat säilyvät pysyvällä tavalla voimakkaina ja elinvoimaisina. Nyt kannat ovat romahtaneet tasolle, joka vastaa 1990-luvun puolivälin tilannetta. Maa- ja metsätalousministeriö on juuri äsken asettanut tutkijatyöryhmän selvittämään lohikantojen tilaajo tänä keväänä tapahtuvaa poliittista päätöksentekoaan varten. Syksyn mennessä työryhmän tulee antaa tieteelliseen tietoon perustuen kehittämisehdotukset pitemmän aikavälin toimenpiteistä lohenkalastuksen säätelyssä. Tiedotteen mukaan tutkijaryhmä koostuu RKTL:n ja Helsingin yliopiston parhaista lohitutkijoista ja asiantuntijoista. Hyvä, nyt maa- ja metsätalousministeriö on ottanut askeleen oikeaan suuntaan asettamalla tutkimustiedon lohipolitiikkansa pohjaksi.

Ministeriö toteaa lisäksi, että ensi vuoden puolella asetetaan erikseen intressiryhmistä koottava ryhmä, johon kutsutaan laajasti eri osapuolten edustajia arvioimaan tutkijaryhmän tuottaman tiedon pohjalta ensi kesän lohenkalastuksen tarkistustarpeita. Tällainen intressiryhmien kuuleminen ehdottoman välttämätöntä ja kuuluu normaaliin käytäntöön. Luonnonlohikantojen puolesta taistelleiden vuosi päättyy näin lievän optimistisen odotuksen tunteissa.

Jaakko Ylitalo, FM

18.1.2011 Lapin Kansa, Pohjoista puhetta

▲Alkuun


Ei poikkeuslupaa dioksiinilohelle (18.1.2011)

Suomi on juuri aloittanut neuvottelut, jotta EU myöntäisi poikkeusluvan korkeasti dioksiinipitoisten merikalojen kaupalliseen pyyntiin. Itämeren rasvaiset kalat, lohi, taimen ja silakka sisältävät edelleen dioksiinia voimakkaasti yli EU:n asettaman turvallisuusrajan. Dioksiini on ns. supermyrkky, joka kertyy ihmisen rasvakudokseen ja aiheuttaa mm. häiriöitä sikiön kehityksessä ja sukuhormonien toiminnassa. Dioksiinin vahvan myrkyllisyyden vuoksi Saksassa on äskettäin noussut suuri kohu rehun korkeista pitoisuuksista.

Dioksiinipitoisuus suomalaisten naisten äidinmaidossa on merikalan syönnin vähentymisen vuoksi laskenut selvästi mutta väestön dioksiinitaakkaa pitää edelleen laskea kaikin mahdollisin keinoin.

Hyvin outoa on pyrkimys jatkaa dioksiinipitoisen merilohen kaupallista pyyntiä. Tällä hetkellä 75-80% merellä pyydetystä lohesta on yhä uhanalaisemmaksi käyvää luonnonlohta. Parina viime kesänä Itämeren vapaisiin jokiin nousseiden villien lohien määrä on romahtanut.

Suomelle ja Ruotsille myönnettiin v. 2002 poikkeuslupa merilohen ja muiden dioksiinipitoisten kalojen kaupalliseen pyyntiin. Takavuosina lohisaaliista 80-90% oli istutettua laitoslohta.

Nyt tilanne on muuttunut. Istutuslohet eivät enää säily meressä hengissä. Suomen lohisaalis on romahtanut kymmenesosaan aiemmasta. Saalis on valtaosin luonnonlohta. Merilohen kalastus ei enää työllistä. Silti mitään muuta alaa tuskin subventoidaan yhtä paljon. Pelkästään liki tuloksettomiin lohen laitospoikasistutuksiin käytetään vähintään kolme kertaa enemmän varoja kuin on koko lohen merikalastuksen tuotto! Lohen kalastus merellä on kannattamattominta taloudellista toimintaa Suomenmaassa.

Kansanterveydellisesti Itämeren merilohen, nyt käytännössä luonnonlohen, käyttämisessä ihmisravinnoksi ei ole enää perusteita, kun sen osuus kaikesta Suomessa syödystä punaisesta lohikalasta on vain alle 1%. On peräti uskomatonta, että kaupan tiskillä myydään korkeasti dioksiinipitoista, yhä uhanalaisemmaksi käyvää ja huippuarvokasta luonnonlohta bulk-tuotteena lenkkimakkaran hintaan. Näin vaikka vierestä voi ostaa kirjolohta tai Norjan lohta, joissa ei juurikaan ole dioksiinia. Eikä Itämeren luonnonlohessa ole edes mitään varoituskylttiä ja ohjeita kuinka harvoin dioksiinikalaa voi syödä.

EU on asettanut parhaan lääketieteellisen tiedon pohjalta turvallisuusrajan ravinnon dioksiinipitoisuuksille. Luonnonlohi ylittää voimakkaasti tämän turva-rajan ja silti sitä myydään kaupallisesti. Kyseessä on periaatteellisesti erittäin tärkeä kysymys myrkkyturvallisuudessa.

On skandaali, että Suomi yrittää hakea uudelleen EU:lta poikkeuslupaa Itämeren dioksiinilohen kaupalliseen pyyntiin. Suomen on viipymättä vedettävä pois pöyristyttävä lupahakemuksensa.

Villilohi ry puolesta

Pekka Jurvelin
lastenlääkäri, lastenneurologi, kirjailija

Pirkko-Liisa Luhta
kalataloussuunnittelija

17.1.2011 Villilohi ry, Kannanotto

▲Alkuun


Pääkaupunkiseudulle Sipoonkorven kansallispuisto – entä Oulun kansallispuisto? (12.1.2011)

Pääkaupunkiseutu on saamassa toisen kansallispuistonsa hallituksen esittäessä eduskunnalle Sipoonkorven kansallispuiston perustamista. Vaikuttaisi itsestään selvältä, että eduskunta hyväksyy esityksen, jota voidaan pitää hyvänä alkuna kansallispuistolle, joka tässä vaiheessa jää valitettavan pirstaleiseksi. Puisto on yli 1800 hehtaarin kokoinen ja noin 10 km:n pituinen vyöhyke. Mitä tekee Suomen viidenneksi suurimmaksi kaupungiksi kasvava Oulu? Lue lisää...

28.12.2010 Kaleva, Pohjoisen Ääni / Veikko Ervasti

▲Alkuun


Ristiriitakala lohi (7.1.2011)

EU-oikeusvaltio Suomessa kaukana päätöskeskiöstä asuva joukko lappilaisia ihmisiä joutuu jatkuvasti huolehtimaan ainoista luonnonlohikannoistamme sen vuoksi, että kansainvälisten sopimusten ja Suomen lain noudattaminen on vastuussa olevassa ministeriössä jäänyt toissijaiseksi toiminnaksi. Lue lisää...

5.1.2011 Uusi Suomi, Puheenvuoro / Antti Sorro

▲Alkuun

◄Vanhemmat