Oulujoen reitti ry

Joen tarinoita

Joen tarinat -palstalla julkaistaan pieniä puheenvuoroja, kommentteja ja uutisia eri puolilta vesistöaluetta. Pyrimme saamaan vakinaisia avustajia, "kirjeenvaihtajia", jotka säännöllisesti kertoisivat oman alueensa/paikkakuntansa kuulumisia, kaskuja ja vakavampiakin ympäristö- ja kulttuurikysymyksiä. Myös sinä voit ryhtyä meidän avustajaksemme. Aloita vaikka pienillä terveisillä, mitä kotijoelle/järvelle kuuluu. Voit käyttää nimimerkkiä tai omaa nimeäsi.

Walter J Snellman Nis­ka­kos­kel­la Liitto 13.12.1933

Vesistöjä on ra­kas­tet­ta­va ja hoi­det­ta­va

Juha ”Norppa” Taskinen on ollut viime aikoina kiireinen. Häntä ovat työl­lis­tä­neet norp­pa­seu­ran­nan lisäksi lukuisat haas­tat­te­lut sen jälkeen kun WWF Suomi myönsi 20 000 euron suuruisen Pan­da­pal­kin­non Maailman ym­pä­ris­tö­päi­vä­nä. Luon­to­ku­vaa­ja ja -toi­mit­ta­ja Taskinen ja norppa-asian­tun­ti­ja Mervi Kun­nas­ran­ta saivat palkinnon muun muassa sai­maan­norp­paan liittyvän kirja- ja elo­ku­va­hank­keen­sa vuoksi.

 

Taskinen on tehnyt yh­teis­työ­tä Oulujoen reitti ry:n kanssa jo vuosien ajan. ”Yhteyteni syntyi Pekka Jur­ve­li­nin kautta. Olen seurannut hänen soutujaan ja kirjan tekemistä ja käynyt ku­vaa­mas­sa YLE TV2:lle pienen jutun Pekasta. Pekan kanssa soudimme joku vuosi sitten Pal­ta­mos­ta Vaalaan, halki Kainuun meren ja se oli upea kokemus”, Taskinen kertoo.

Oulujuen reitin jäsenenä Taskinen näkee yh­dis­tyk­sen mer­ki­tyk­sen tie­dot­ta­ja­na ja ko­ti­seu­tu­hen­gen vaalijana. ”Ve­si­reit­tien varrella asuvat ja vir­kis­täy­ty­vät huomaavat ja muistavat yh­dis­tyk­sen työn. Vaikka he eivät liittyisi yh­dis­tyk­seen, moni myötäelää ja tukee ta­voit­tei­ta aja­tuk­sis­saan.” Luon­totoi­mit­ta­jan mukaan Oulujoen vesistön puhtaus ja luon­non­ti­lai­suus ovat oikeita ta­voit­tei­ta, joita esi­mer­kik­si ”Vuoden ve­sis­tö­te­ko”, ”Kuvien virta”-elo­ku­va­juh­la, leh­ti­kir­joi­tuk­set, kirjat ja muut julkaisut tukevat.

 

Tällä hetkellä Taskinen val­mis­te­lee kan­sain­vä­lis­tä elokuvaa "Land Locked seals" ? Maan sulkemat hylkeet. Elo­ku­vas­sa kerrotaan neljästä makeassa vedessä elävistä hylkeestä: Saimaalla, Laa­to­kal­la, Bai­ka­lil­la ja Pohjois-Amerikan järvillä. Elokuvan on määrä valmistua 2016. Sa­man­ai­kai­ses­ti Taskinen työstää kirjaa "Matka ajassa ? ja virrassa." Kirja kertoo ve­ne­mat­kas­ta alkaen Ve­neh­jär­vel­tä halki Vienan Karjalan ru­no­ky­lien järvien ja jokien, päättyen Vie­nan­me­rel­le, So­lo­vets­kin saa­ris­toon.

Saimaan kuutit sydämen asiana

Saimaan kuuttien suojelija kertoo, että Saimaan vesien tila on paikoin erin­omai­nen, yleisesti mitaten koh­tuul­li­nen, mutta esi­mer­kik­si "Saimaan kirkas helmi", Puruvesi on tur­ve­tuo­tan­non ja vesistöön valuvien maa- ja met­sä­ta­lous­pääs­tö­jen vuoksi nyt hä­lyt­tä­vän heikko. ”Kukaan ei olisi uskonut, että si­ni­le­vä­ku­kin­to­ja voisi olla Pu­ru­ve­del­lä, mutta nyt se on totta!”

 

Puruvettä pe­las­ta­maan on pe­rus­tet­tu Pro Puruvesi yhdistys. Taskisen mukaan Puruveden tilan kor­jaa­mi­nen on vuo­si­kym­men­ten työ ja vaatii lain­sää­dän­nön muutosta sekä kymmeniä miljoonia euroja rahaa. Saimaan norpan tilanteen Taskinen näkee toi­veik­kaa­na: yli puolella järven pinta-alasta on keväinen verk­ko­ka­las­tus­kiel­to (15.4. - 30.6.).

”Kuutteja löytyi kevään pe­sä­las­ken­nois­sa 57. Tavoite on saada vuoteen 2025 norppien määrä nousemaan ny­kyi­ses­tä n. 290 yksilöstä neljään-sataan. Tuo tavoite ja vä­lit­tö­män su­ku­puu­ton vaaran pois­ta­mi­nen on mah­dol­lis­ta. Mutta tämäkään ei on­nis­tui­si ilman lain­sää­tä­mis­tä, joka verk­ko­ka­las­tuk­sen osalta tuli pitkän ja raskaan taistelun jälkeen voimaan keväällä 2011.”

 

Oulujoen reitti  13.6.2012

Rokua Geoparkin geo­lo­gi­set arvot on luet­ta­va­na ret­kei­ly­op­paas­sa

Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) laatima Rokua Geopark – Jääkauden perintö -retkeilyopas on ensimmäinen yleisölle suunnattu yhteenveto Rokua Geoparkin geologisista luontoarvoista. Rokua Geopark on myös Suomen ensimmäinen ja maailman pohjoisin Geopark-verkoston matkailualueista.

 

Retkeilyoppaan sisältö perustuu laajoihin maastokartoituksiin. Oppaan kartoissa ja niistä tehdyissä tulkinnoissa on hyödynnetty ensimmäistä kertaa la­ser­kei­laus­tek­nii­kal­la tuotettua huipputarkkaa korkeusmallia. Malli paljastaa alueen pinnanmuodoista runsaasti yksityiskohtia ja mahdollistaa niiden visualisoinnin uudella tavalla. Retkeilykäyttöön muokattujen karttojen avulla luonnossa liikkuva huomaa, että vähäisetkin maastomuodot voivat kertoa merkittäviä asioita alueen kehitysvaiheista.

 

Rokua Geoparkin geologinen arvo perustuu viime jääkaudella ja sitä seuranneena aikana syntyneisiin maastomuotoihin, jotka on arvioitu Geopark-verkoston kriteerein Suomessa ja Euroopassa ainutlaatuisiksi. Kaiken pohjana on Euroopan vanhimpiin kuuluva kallioperä.

Rokua Geopark –alueen geologinen retkeilykartta julkistettiin 25.5.2012 Koivu ja Tähti -kult­tuu­ri­kes­kuk­ses­sa Muhoksella.

 

Retkeilyopasta on myytävänä tällä hetkellä: GTK:n julkaisumyynnissä netissä Opastuskeskus Supassa Rokualla Rokua Health & Spa:lla Humanpoliksen / Rokua Geoparkin toimistolla Oppaan hinta on 20€ sisältäen alv:n.

 

12.6.2012 Jari Nenonen / Geologian tutkimuskeskus

VIEHE - hanke käyn­nis­tyi

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt rahoituksen VIEHE-esi­sel­vi­tys­hank­keel­le. Hankkeen kesto on 1.1. - 31.5.2012. Hankeen projektipäällikkönä toimii Heikki Haverinen ja pro­jek­ti­suun­nit­te­li­ja­na Annareetta Enkvist. (toim.huom.)

 

VIEHE -esi­sel­vi­tys­hank­kees­sa kartoitetaan Utajärven, Vaalan ja Muhoksen kuntien asukkaiden mielikuvia Oulujoesta. Oulujoen valjastamisen jälkeen kult­tuu­ri­his­to­rial­li­ses­ti arvokas joki on jäänyt virtaamaan jokilaaksoon, osittain unohdettuna, seudun asukkailta suljettuna.

 

Vaikka virran patoaminen onkin jättänyt jälkensä seudun asukkaiden mieliin jo sukupolvien ajalta, on joki valjastettunakin ainutlaatuinen ja seudulle omaleimaisuutta tuova elementti. Ihmisten tulisi löytää jälleen tiensä virran rannoille.

 

Esi­sel­vi­tys­tys­hank­keen aikana pyritään selvittämään mitä Oulujokivarren tavalliset asukkaat ja yrittäjät haluaisivat nostaa esiin seutukunnastaan; millaisena he näkevät Oulujokilaakson ja millainen alueen yhteinen tavoitemielikuva voisi olla.

 

Esiselvityshankkeen aikana järjestetään joki-iltoja, joissa eri alojen asiantuntijat lähestyvät jokea eri näkökulmista ja iltojen isäntänä toimiva Heikki Haverinen virittää tapahtumaan osallistujien kesken keskustelun, jonka aikana etsitään luovia ja uudenlaisia ratkaisuja Oulujoen nostamiseksi entiseen loistoonsa. Syntyneet ideat ja innovaatioiden alut jäävät kaikkien osallistujien hyödynnettäväksi Internetiin kerättävään tietopankkiin.

 

Esiselvityshanke myös selvittää mahdollisuudet toimia yhteistyössä alueen kulttuurista kehittymistä tukevien hankkeiden kanssa, linkittäen eri alojen yrittäjiä, toimijoita ja osaajia.

 

20.1.2012 Annareetta Enkvist / pro­jek­ti­suun­nit­te­li­ja, VIEHE-hanke

Sivun alkuun

Luon­non­kuk­kien päivä 19.6.2011

Minulla on salainen uimapaikka Oulujoen rannalla. Siellä se on rantaniittyjen takana, lähellä kaupunkia.Tervetuloa jakamaan tämä riemu! Joku sinne jo osaakin, mutta useina kesäpäivinä siellä voi polskutella aivan yksikseen ja nauttia lämmöstä ja kukkaniitystä perhosineen. Kesän kulumista voi oikeastaan tarkastella paitsi lintujen, myös perhosten, sudenkorentojen, kukkien, ja marjojen kautta. Luonnossa vallitsee kasvien ja eläinten aika: " Vanhoja tuttuja sanontoja tuli mieleen. Horsma - kesäni kello. Kun horsmat vasta alkoivat kukkia, oli yhä aikaa, kesää oli reilusti jäljellä. Aika on täällä on runsasta, se on pitkää, leveätä ja paksua täällä. " toteaa päähenkilö Anna Maria Eeva Kilven romaanissa Unta vain.

 

Kukkaniityillä kukkivat jo leinikit, lemmikit ja monet muut luonnon-kukat. Nyt on hyvä aika kerätä leinikeitä kuivattavaksi. Oulujoki-varressa viihtyy joissakin paikoin myös rantaleinikki. Luhta- ja rantalemmikkiä on siis harvakseltaan pitkin Oulujoen rantoja, ja yllättävää kyllä se näyttää hyötyneen joen rakentamisesta ja säännöstelystä. Aikaisemmin sitä oli todella vähän jokirannoilla.

 

Vanhimmat tiedot lemmikin nimestä ovat 1400-luvun ranskan- ja saksankielisessä kirjallisuudessa, mistä nimi on kulkeutunut käännös-lainana muihin kieliin. Lemmikistä on tullut herkän lemmen, uskollisuu-den, kaipuun ja ikuisen rakkauden symboli. Sen sininen väri on nuoren rakkauden ja ystävyyden symboli. Nimeen liittyy myös ironiaa, koska alun perin nimi on annettu nurmitädykkeelle, joka kukkii vain päivän ja lakastuu heti poimimisen jälkeen. Lemmikkiniityt assosioituvat näkemi-seen ja kuulemiseen, onhan kukan hellittelyniminä käytetty ´hiiren-korva` tai ´neit­syt­ma­rian­sil­mä´, ´jeesuksensilmä`. Hailuodossa sen hellittelynimi on ´hiirensilmä´.

 

Kukilla on myös oma symboliikkansa kansanperinteessä. Pian pääsem-me tekemään juhannustaikoja ja jotkut nukkumaan seitsemän yrttiä tyynyn alla. Yleinen nykypäiviin säilynyt taika on tapa laittaa paikkakun-nasta ja perinteestä riippuen juuri tietty määrä, esimerkiksi seitsemän tai yhdeksän erilaista kukkaa tyynyn alle juhannusyöksi. Nukkuessa pitäisi sitten aviopuolison ilmaantua unessa. Siankärsämö, piharatamo, kamomilla, kataja ja väinönputki ovat olleet suosittuja lääkekasveja Suomessa. Kasveja käytettiin sekä tuoreina että kuivattuina ja niillä on lääkitty monenlaisia sairauksia ja vaivoja.

 

Lönnrotin Flora Fennica -kirjassa on mainittu esimerkiksi pellava ja sen siemenet, mustikka ja siankärsämö, Kirjassa suositeltiin esimerkiksi rohtovirmajuuren käyttöä seuraavasti: "Juurta käytetään lääkkeeksi virmaan, matoja, päänkivistystä, lavantautia, vaimollisten tukkeusta vastaan keitteenä, keitesakona tai jauhoina." Virma on vanha suomen-kielinen sana, joka tarkoittaa epilepsiaa. Ruohosipulista puolestaan kirjoitettiin: "Lääkkeenä nautittu hiuttava, vesityttävä japuhkuttava, hyödyllinen hengen-ahdossa, yskässä, leinissä, kerpukissa, horkassa."

 

Rantaniityllä kukkivat vielä aikanaan apilat ja horsmat. Kesää ja valoa on vielä pitkästi jäljellä. Tulkaa uimaan!

 

Marjatta Armanto

Höy­ry­aluk­sia Oulun vesillä: Höy­ry­lai­va­lii­ken­ne Muhoksen ja Oulun välillä. Osa 1.

(Oulujoen reitti ry julkaisee otteita Höy­ry­aluk­sia Oulun vesillä -kirjan kap­pa­lees­ta Höy­ry­lai­va­lii­ken­ne Muhoksen ja Oulun välillä Juhani Aution luvalla.)

 

Oulujoki on kautta aikojen muo­dos­ta­nut luon­nol­li­sen kul­ku­väy­län itä-länsi-suunnassa. Tosin se on run­sas­kos­ki­nen ja osittain matala, minkä vuoksi tietyillä osuuk­sil­la on ollut esteitä höy­ry­lai­va­lii­ken­teel­le. Oulusta Mu­hok­sel­le joki on kuitenkin lähes kosketon useita kymmeniä kilomet-rejä. Aikanaan se soveltui siis hyvin höy­ry­lai­va­lii­ken­teel­le, ja puuhamie-het kapteeni Granstedt, met­sän­hoi­ta­ja Blu­ment­hal, teh­tai­li­ja K.R. Åström, kirjuri Luoma, herra Grohns ja ta­lol­li­set Valkola ja Isteri päättivät perustaa Oulujoen Höy­ry­lai­vao­sa­keyh­tiön. Myös muita hen­ki­löi­tä oli mukana lu­nas­ta­mas­sa höy­ry­lai­vao­sa­keyh­tiön osakkeita.

 

Vuoden 1870 kokous­pöy­tä­kir­jan mukaan yhtiö päätti aloittaa höyrylai-va­lii­ken­teen Oulun Kur­ke­lan­ran­nas­ta Mu­hok­sel­le. Laiva lähti Muhok-selta Ouluun aamulla kello 6 ja Oulusta takaisin Mu­hok­sel­le il­ta­päi­väl­lä kello 16. Lii­ken­ne­tar­peen mää­rä­si­vät lähinnä puu­ta­va­ra­teol­li­suus ja Mu­hok­sel­la hu­vi­loil­laan käyvät ou­lu­lai­set.

 

KAIMA

 

Kaima oli Oulujoen Höy­ry­ve­neyh­tiön en­sim­mäi­nen laiva. Se oli ra­ken­net­tu Varkauden ko­ne­pa­jal­la. Alus tuotiin Var­kau­des­ta ke­sä­kuus­sa 1870 Saimaan kanavan kautta Suo­men­lah­del­le ja sieltä edelleen Poh­jan­lah­den rannikkoa myö­täil­len Ouluun. Laiva oli 40 jalkaa pitkä ja 9 jalkaa leveä ja sen sal­lit­tiin ottaa 50 mat­kus­ta­jaa.

Kone oli 9-he­vos­voi­mai­nen ja eri­koi­suu­te­na siinä oli kaksi potkuria mah­dol­li­ses­ti siksi, että sillä saa­vu­tet­tai­siin matalassa vedessä kul­ku­kel­poi­suus ja hyvä oh­jail­ta­vuus. Tyynessä vedessä Kaima saavutti 9 solmun nopeuden.

 

Kaiman lii­ken­nöin­ti oli kuitenkin en­sim­mäi­si­nä vuosina kan­nat­ta­ma­ton­ta ja niin se myytiin Ouluun J.G. Snell­ma­nil­le 6050 markalla keväällä 1872.

 

Yhtiölle oli kertynyt tap­pio­vel­kaa jo noin 4000 markkaa parin vuoden aikana. Oulujoen Höy­ry­ve­neo­sa­keyh­ti­öön kuului tuohon aikaan sekä Oulun ruot­sin­kie­lis­tä si­vis­ty­neis­töä että Muhoksen ta­lol­li­sia.

Keväällä 1872 Kaima tuotiin Ouluun Me­ri­kos­ken kautta las­ke­mal­la, ja se liikennöi kau­pun­gin­ran­nan ja Toppilan väliä vielä pitkät ajat. Sen ro­mut­ta­mi­ses­ta tai myy­mi­ses­tä ei ole tietoa.

 

ILO

 

Vuonna 1875 Ou­lu­joel­la liikennöi pieni höyryvene Ilo, jonka Oulun Sahayhtiö oli hankkinut. Tämä alus ei myöskään lii­ken­nöi­nyt pitkään.

 

Vuonna 1884 ra­ken­net­tiin Oulun ko­ne­pa­jal­la toinen Ilo-niminen alus. Se oli il­mei­ses­ti myös ly­hy­tai­kai­nen kulkija Ou­lu­joel­la, koska siitä ei ole kovin paljon ai­ka­tau­luil­moi­tuk­sia.

VANHA LAINE

 

Ke­sä­kuus­sa 1880 valmistui Oulun ko­ne­pa­jal­ta Pi­ki­saa­res­ta höyryalus Laine. Sitä kut­sut­tiin myöskin vanhaksi Laineeksi, sillä myöhemmin liikkui Ou­lu­joel­la toinenkin Laine-laiva. Laivan tilasi uusi osa­keyh­tiö, jonka pe­rus­ti­vat insinööri K. Löfhjelm ja kapteeni H. Snellman.

 

Laine oli 49 jalkaa pitkä, 9 jalkaa ja 6 tuumaa leveä ja siinä oli 15-he­vos­voi­mai­nen höyrykone. Tämä alus liikennöi Ou­lu­joel­la vuoteen 1909, jolloin se las­ket­tiin Me­ri­kos­kes­ta jokea alas ja se joutui Toppilan sahan käyttöön.

 

"Vanhaa" Lainetta ar­vos­tel­tiin Kaiun pää­kir­joi­tuk­ses­sa kesällä 1897 jok­seen­kin so­pi­mat­to­mak­si alukseksi, koska se oli raskas, leveä ja sy­vä­kul­kui­nen. Sitä pidettiin me­ria­luk­se­na ja sen kul­kusy­vyys olikin lähes sylen suuruinen. Täten liikenne joella saattoi olla veden vähyyden vuoksi kat­kok­sis­sa kuu­kausia­kin ja se haittasi kas­va­nut­ta mat­kus­ta­ja­lii­ken­net­tä ja ter­va­ve­nei­den hinausta.

----

Höyryaluksia Oulun vesillä -kirja (Juhani Autio, 2000) kertoo yli sadasta höyryaluksesta, jotka ovat kulkeneet Oulun ja sen lähialueen vesillä. Aluksista on 38 valokuvaa ja ra­ken­nus­pii­rus­tuk­sia, jotka on redusoitu Oulun Konepajan al­ku­pe­räis­pii­rus­tuk­sis­ta. Kirja pyrkii olemaan do­ku­ment­ti­luon­tei­nen. Teksteissä käsitellään myös merionnettomuuksia.

 

Höyryvisselin vihellys on kadonnut lähes täysin tällä alueella ja entiset höyrymiehet ovat manan majoilla, mutta tarinat elävät.

 

Sisällysluettelo: Höyrylaivaliikenne Muhoksen ja Oulun välillä Oulun ja Toppilansalmen paketit eli tuuripaatit Oulun kaupungin ja Hailuodon välinen höyryalusliikenne Oulun ja Tornion välillä kulkeneet höyryalukset Höyryhinaajia Oulun ja Haukiputaan vesialueella Muita alueen höyryaluksia

Höy­ry­aluk­sia Oulun vesillä: Höy­ry­lai­va­lii­ken­ne Muhoksen ja Oulun välillä. Osa 2.

UUSI LAINE

 

Vuoden 1909 hei­nä­kuus­sa valmistui Oulussa Pi­ki­saa­ren ko­ne­pa­jal­la jär­jes­tys­nu­me­rol­la 111 uusi höyryalus Laine.

Se pystyi ottamaan 98 mat­kus­ta­jaa ja siitä on seuraava kuvaus Kalevassa:

 

"Oulujoen höy­rywe­neyh­tiön uusi höyrywene Laine, joka wanhan Laineen sijasta tulee kulkemaan Kurkelan rannan ja Muhoksen väliä, tuotiin eilen aamulla Pi­ki­saa­rel­ta Pak­ka­huo­neen rantaan, jossa se hinattiin maihin. Täältä sitä tänään rattailla noin 150 miehen wetämänä aletaan kuljettaa Kurkelaan.

 

Uusi Laine, jonka on wal­mis­ta­nut Oulun konepaja-osa­keyh­tiö Pi­ki­saa­rel­la, on uhkea alus ja tulee war­maan­kin täyt­tä­mään kaikki waa­ti­muk­set sekä ti­lawuu­teen että mat­kus­ta­jain mu­kawuu­teen nähden, mitä sille woidaan asettaa.

 

Nykyään pieni, 30 wuotias Laine on tässä suhteessa mat­kus­ta­ja­liik­keen yhä wil­kas­tues­sa aiwan riit­tä­mä­tön toista kul­kuwuo­roa yl­lä­pi­tä­mään. Puhumatta siitä että se pahan sään sattuessa ei anna mat­kus­ta­jil­le juuri min­kään­lais­ta suojaa sadetta ja kylmiä tuulia wastaan, on usein, warsinkin sun­nun­tai­sin ta­pah­tu­nut, että aluksen on täytynyt pie­nuu­ten­sa wuoksi jättää suuret joukot mat­kus­ta­jia ran­ta­sil­loil­le oman onnensa nojaan.

 

Uusi Laine sitä wastoin on, kuten jo sanottiin, sangen tilawa. Se on saatu aikaan siten että aluksesta on tehty kak­si­ker­rok­si­nen, jo­ta­pait­si perässä on erityinen mukawilla is­tui­si­joil­la wa­rus­tet­tu kansi, jonne pääsee aluksen pe­rä­sa­lon­gis­ta. Hywän­mää­rän toista sataa mat­kus­ta­jaa se näin ollen woi kerralla ottaa mukaansa.

 

Laine on maksanut noin 35000 mkaa. Kun uusi alus on ra­ken­teel­taan korkea ja kun Oulujoen ran­ta­mil­la olewat laiturit yleensä owat sangen huonoa tekoa, joten kun tuuli painaa alukseen, laiturit woiwat sortua tai särkyä aluksen niihin laskiessa, olisi suotawaa, että siltojen omistajat siltoja aikoinaan wahwis­tai­siwat. Täten olisi Oulujoen lii­ken­tees­sä pitkiksi ajoiksi päästy tyy­dyt­täwäl­le kannalle."

"Uuden" Laineen pii­rus­tuk­set. Al­ku­pe­räis­pii­rus­tuk­sis­ta redusoitu. Juhani Autio.

KULJETUS KAUPUNGIN LÄPI

 

Itse aluksen kul­je­tuk­ses­ta kaupungin halki kau­pun­gin­ran­nas­ta Kur­ke­lan­ran­taan kerrotaan seuraavaa:

"Oulujoen uusi alus Laine ku­le­tet­tiin eilen suurella huudolla, ryskeellä ja kaupungin kaikkien poikasten ja muitten jou­ti­las­ten saat­ta­ma­na kaup­pa­to­rin rannasta läpi kaupungin kos­ken­nis­kaan.

 

Tuo koneineen kol­mat­ta­kym­men­tä tonnia painawa alus oli asetettu neljälle warta wasten wal­mis­te­tul­le jykewälle ra­tas­pa­ril­le. Parisataa miestä ja muuan kym­men­kun­ta poikasta tarttui we­to­köy­siin ja niin lähti kulkue hitaasti, mutta warmasti liik­keel­le. Kaup­pa­to­rin poikki kulki se hal­li­tus­ka­dul­le ja siitä pitkin kirk­ko­ka­tua lin­nan­ka­dul­le, josta kään­nyt­tiin isol­le­ka­dul­le ja myl­ly­tul­liin.

 

Eiwät tahtoneet kadut kaik­kial­la raskasta painoa kestää, waan murtuiwat ja joku rattaista wäliin painui sywälle maahan. Kolme rat­tais­ta­kin wioittui. Tämä kuletusta hi­das­tut­ti niin että wasta keskiyön tienoissa noin 8 tunnin pon­nis­tus­ten jälkeen päästiin kasarmin luona olewaan tien­mut­kaan, johon alus yöksi jätettiin. Täältä waikein taiwal al­ka­nee­kin, kun tie täällä on pehmeää.

 

Erityisiä mai­nit­tawim­pia waurioita ei matkalla sattunut. Hal­li­tus­ka­dul­la nykäsi alus säh­kö­lam­pun alas ja särki muu­ta­mis­sa kohdin katua."

Laine-laiva Muhoksen lai­tu­ris­sa vuonna 1909. Pohjois-Poh­jan­maan museo.

PIENIÄ KOM­MEL­LUK­SIA

 

Yhtä ja toista pientä sattui. Vuonna 1915 varkaat veivät aluksesta ruo­ka­tar­vik­kei­ta, kun alus yöpyi Mu­hok­sel­la Örnbergin rannassa ja vuonna 1922 asen­net­tiin säh­kö­joh­dot Oulujoen yli niin lähelle joen pintaa, ettei Laine päässyt kulkemaan niiden alta ennenkuin niitä ko­ro­tet­tiin.

 

Joskus myös joen vesi oli niin matalalla, että laiva juuttui kiinni ja sitä jou­dut­tiin vetämään sy­vem­mil­le vesille tavalla tai toisella; toisinaan myös toisten laivojen avulla. Lii­ken­nöin­ti päästiin yleensä aloit­ta­maan toukokuun puo­li­vä­lis­sä.

 

Vuonna 1926 kuulutti Oulujoen Höyryvene Oy laivojen myynnistä huh­ti­kuul­la ja samana vuonna pe­rus­tet­tiin uusi Oulujoen Laiva Oy, joka merkkasi itselleen enem­mis­tön Laineen osak­keis­ta. Tässä vaiheessa sama yhtiö hankki myös linja-auton Oulun Vaalan reitille. Vielä vuonna 1927 jul­kais­tiin Kaleva-lehdessä Laineen ai­ka­tau­lut välillä Oulu-Muhos.

Vuoden 1928 heinäkuun 21 päivänä höyryalus Laine las­ket­tiin alas Me­ri­kos­ken kautta ja se jäi kiinni kivikolle Las­sin­kal­lion ala­puo­lel­le. Syynä oli se, että keulaan laitettu oh­jaus­me­la katkesi ja laiva alkoi ajalehtia painuen matalalle karikolle. Koska vauhti ei ollut kova, laivan pohja ei rik­kou­tu­nut. Laiva las­ket­tiin lopuksi ir­roit­ta­mi­sen jälkeen ehjänä alas Me­ri­kos­kes­ta.

Laine Oulujoella matkalla Muhokselle ennen vuotta 1912. Pohjois-Pohjanmaan museo.

Laine-laiva laiturissa jossain Oulujoella. Pohjois-Pohjanmaan museo.

 

Kirjasta Höyryaluksia Oulun vesillä, Juhani Autio

Höy­ry­aluk­sia Oulun vesillä: Höy­ry­lai­va­lii­ken­ne Muhoksen ja Oulun välillä. Osa 3.

 

Kesällä 1904, jolloin "vanha" Laine ja Lempi lii­ken­nöi­vät va­li­tet­tiin Oulujoen laivojen lii­ken­nöin­nis­tä seu­raa­vas­ti:

 

VALITUS

 

"Ettei laiwain puolelta ole kiusan­te­koa, jospa mat­kus­ta­jia jääkin wäliin rannalle. Seikka on kuulemma sellainen, että nyt on hywin alhainen wesi, 8 tuumaa alempana, kuin wiime kesänä ma­ta­lim­mil­laan ollessa.

Tämän wuoksi kewäällä korkean weden aikana tehdyt sillat owat käyneet kel­paa­mat­to­mik­si useat, niin matala on wesi sillan päässä etteiwät laiwat ui lähelle. Ja kun sattuu pahat tuulet, ei laiwaa woi laskea kiwik­ko­ma­ta­laan, siksi täytyy siwu mennä.

 

Wieläpä usein we­neel­lä­kin pyr­ki­jöil­lä on niin tai­ta­mat­to­mat we­ne­mie­het saat­ta­ji­na, ettei heitä uskalla päästää laiwan siwuun. Muutoin woisi sattua, että he tai­ta­mat­to­mas­ti wenettään hoitaessa kaa­tai­siwat sen ja huk­kui­siwat. Joku wuosi sitten sattui sellainen tapaus.

 

Tässä siis asian­omais­ten selitys. Ja minun täytyy myöntää, että siinä on perääkin. Mutta it­se­pin­tai­ses­ti olen joit­ten­kin kuullut wäittäwän, että siihen ja siihenkin siltaan pääsee hywällä tahdolla, mutta siwu waan mennään. Miten sitten lienee en ole itse käynyt asiaa tut­ki­mas­sa enkä laiwoja ohjannut.

 

Mutta sen waan woin sanoa että laiwa­lii­ke paremmin saa­tai­siin was­taa­maan yleisön tarpeita, jos kaikki, joilla on laiwa­sil­lat, pi­täi­siwät ne kunnossa sekä jat­kai­siwat weden laskiessa siltojaan, jotta niihin pääsisi ilman waaraa. Tämähän ei ole iso juttu. Ja laiwan oh­jaa­jil­ta toiwon hywää tahtoa sitten, niin ei nurinoita kuuluisi."

VAS­TOIN­KÄY­MI­SIÄ

Vuoden 1906 elokuulla Lempi jäi Mu­hok­sel­la Pa­to­ka­ril­le niin tiukasti kiinni, ettei edes Laine saanut sitä aluksi irti. Lempi oli tuolloin matkalla Mu­hok­sel­ta Ouluun. Lopulta alus kuitenkin irtosi, mutta Lainekin oli ko­lis­tel­lut tuolloin Oulujoen pohjia monessa paikassa, koska joen vesi oli niin vähissä.

 

Alukselle sattui myös muita kom­mel­luk­sia. Vuonna 1914 kesällä laivan tullessa Mu­hok­sel­ta Ouluun, syttyi matkan aikana höy­ry­ve­neen pe­las­tus­ve­ne tuleen. Pe­las­tus­ve­ne oli laivan katolla ja sen sisällä oli pe­las­tus­lii­ve­jä ym.

 

Näh­tä­väs­ti liivit olivat öl­jyyn­ty­neet ja sa­vu­pii­pus­ta lähtenyt kipinä sytytti tulipalon. Kun veneen palo huo­mat­tiin, oli tuli saanut jo niin suuren vallan, ettei sitä voitu sammuttaa, vaan vene oli hei­tet­tä­vä jokeen. Lempin kattokin kärsi palosta jonkin verran. Palo oli havaittu vasta siinä vaiheessa, kun eräs mat­kus­ta­ja pe­rä­sa­lon­gis­sa oli alkanut ihmetellä, miksi sinne tunkeutui kovasti savua.

 

20-luvun alussa mat­kus­ta­jia alettiin palvella paremmin. Silloin jär­jes­tet­tiin linja-au­to­yh­teys kau­pun­gis­ta Kirkko- ja Ase­ma­ka­tu­jen ris­teyk­ses­tä Kur­ke­lan­ran­taan puolta tuntia ennen laivan lähtöä ja vas­taa­vas­ti laivojen saapuessa Mu­hok­sel­ta oli linja-auto vastassa Kur­ke­lan­ran­nas­sa. Tällöin oli jo olemassa myös linja-au­to­yh­teys Maik­ku­laan asti, josta reittiä jat­ket­tiin Mu­hok­sel­le.

Laine Muhoksen laiturissa. Oikealla näkyy joko Lempin tai Muhoksen keula. Kuva Pohjois-Pohjanmaan museo.

KILPAILUA

 

Kilpailua Oulu.Muhos välillä syntyikin linja-autojen ja laivojen välillä ja vuoden 1923 kesällä kirjoitti Kalevan pa­ki­noit­si­ja seu­raa­vas­ti:

"Nämä Oulujoen laivat eivät myöskään kuulu oikein pitävän autoista. Yh­teen­tör­mäyk­siä ei tosin ole sattunut, sillä edelliset hen­git­tä­vät ki­duk­sil­la ja jäl­kim­mäi­set eivät halua kastella ka­vioi­taan, mutta leipä yrittää venyä soikeaksi.

 

Kansa, joka on ko­rea­mie­li­nen ja omaa enempi niukasti ru­nol­li­sia tai­pu­muk­sia, istua lötköttää mie­luim­min komeassa autossa huo­li­mat­ta pölystä ja hajusta kuin kekottaa lai­van­pen­kil­lä, vaikka voisi siinä säästää 50 pro­sent­tia ja hengittää samalla kaupalla raitista typen ja hapen se­koi­tus­ta.

 

Mutta kansa on ru­nol­li­nen omalla lailla, isiltä perityllä tavallaan. Pöly ja haju on pyhä perintö, josta se ei henno luopua.

 

Auto on nopea, kenellä kiire on; mutta laiva on muuten mukava, kenellä ei ole niin tulista hoppua, vaan ottaa mat­kus­ta­mi­sen samalla huvin kannalta ja antaa aatoksen liitää laineilla, jos kenellä mie­li­ku­vi­tus­ta on, tai tuijottaa kuohuvaan va­na­ve­teen, kuka filosofi pyrkii olla."

Va­li­tuk­sia­kin tuli Kur­ke­lan­ran­nas­sa odot­ta­vis­ta autoista, että ne eivät olleet aina paikalla ja että tie Kur­ke­lan­ran­nas­ta kau­pun­kiin oli liian pitkä kävellä mat­ka­ta­va­roi­den kanssa. Myös tien huo­no­kun­toi­suus oli pu­hee­nai­hee­na.

 

Hei­nä­kuul­la 1927 il­moi­tet­tiin, että Lempi on laskenut Me­ri­kos­ken ja lasku onnistui hyvin. Tästä ta­pah­tu­mas­ta on seuraava kuvaus:

"Eilen päivällä klo 4 aikaan las­ket­tiin Me­ri­kos­kes­ta alas Oulujoen höyryvene Oy:lle aikoinaan kuulunut höy­ry­lai­va Lempi.

Laskun suoritti vanha tunnettu kos­ken­las­ki­ja Peltonen Ou­lu­joel­ta ja onnistui se hyvin laivan suu­ruu­des­ta huo­li­mat­ta.

 

Ai­noas­taan Las­sin­kal­lion kohdalla jokin kivi sattui laivan perään mitään vahinkoa kui­ten­kaan ai­kaan­saa­mat­ta. Lempi kul­je­tet­tiin ensin Tuk­ki­saa­ren luo ja jää se tois­tai­sek­si Ouluun."

 

Näin voidaan katsoa päät­ty­neek­si eräs osa Oulujoen höy­ry­lai­va­lii­ken-nettä.

 

RAUTATIE VALMISTUU

 

Rau­ta­tie­o­sa Oulu-Muhos avattiin vä­liai­kai­sel­le lii­ken­teel­le mar­ras­kuun en­sim­mäi­se­nä päivänä 1927 ja tar­kas­tuk­sen jälkeen rata saatiin valmiiksi jou­lu­kuul­la samana vuonna Uta­jär­vel­le asti ja näin höy­ry­lai­va­lii­ken­ne sai 1920-luvulla linja-au­to­lii­ken­teen lisäksi jo toisen kil­pai­li­jan.

 

Kuten edellä on kerrottu las­ket­tiin Laine vii­mei­se­nä Oulujoen höy­ry­lai­va­na alas Me­ri­kos­kes­ta vuonna 1928. Lai­va­lii­ken­net­tä Ou­lu­joel­la on vielä ny­ky­ään­kin, mutta se suo­ri­te­taan die­se­la­luk­sil­la.

 

Kirjasta Höy­ry­aluk­sia Oulun vesillä, Juhani Autio

Höy­ry­aluk­sia Oulun vesillä: Höy­ry­lai­va­lii­ken­ne Muhoksen ja Oulun välillä. Osa 4.

MUHOS

 

Samana vuonna, eli vuonna 1909 kun "uusi" Laine aloitti lii­ken­teen Ou­lu­joel­la myös Muhos-laiva aloitti välillä Oulu-Muhos lii­ken­nöi­mi­sen. Se teki myös ti­laus­mat­ko­ja kuten muutkin höy­ry­aluk­set.

 

Muhos oli va­rus­tet­tu 60 he­vos­voi­man koneella ja se oli 65,5 jalkaa pitkä. Sen kor­keim­mak­si mat­kus­ta­ja­lu­vuk­si mää­rät­tiin 92 mat­kus­ta­jaa. Sen jäljet katoavat vuonna 1916 , jolloin siitä on viimeinen ilmoitus elokuun alussa. Siinä on lyhyesti il­moi­tet­tu aluksen pan­nun­puh­dis­tuk­ses­ta.

Jo tänä suh­teel­li­sen lyhyenä toi­mi­kau­te­na 1909-1916 alukselle sattui yhtä ja toista. Tou­ko­kuul­la 1914 vielä tul­va­ve­sien aikaan ker­rot­tiin seuraavaa:

KA­RIL­LEA­JO

"Höyryalus Muhos karilla. Saatu irti wasta usean tunnin työn jälkeen. Kun höyryalus Muhos eilen aamulla kello puoli 9 tienoissa matkalla Mu­hok­sel­ta Ouluun, oli saapunut Ma­de­kos­ken alapäähän Kaupin talon kohdalle, tarttui äkkiä aluksen potkuriin joessa uis­ken­te­lewa propsipuu - paperi ja prop­si­puit­ten uitto on näet täydessä käynnissä - sillä seu­rauk­sel­la, että aluksen kone pysähtyi ja alus joutui wirran waltaan. Ei ollut muuta neuwoa kuin ohjata alus rantaan Heikkilän talon luo, jossa wirta sen nosti kiwi­ka­ril­le ja yhteen aikaan kowasti kal­lis­te­li, joten pelättiin sen kaatuwan.

 

Rannalta saa­pu­neis­sa weneissä wietiin mat­kus­ta­jat, joita oli 2 henkeä, maihin ja ryh­dyt­tiin heti alusta irti ottamaan. Awuksi saapui wähän ajan kuluttua myös höyrywene Laine, joka oli menossa Ouluun, mutta niin lujaan oli Muhos tarttunut karille, ettei Laine jaksanut sitä irti kiskoa, waan jatkoi matkaansa ja otti Maikkulan rannasta mukaansa Muhoksen mat­kus­ta­jat, jotka wä­hi­tel­len sinne saapuiwat.

 

Muhoksen ka­ril­lea­jo­pai­kal­le alkoi sillä wälin kokoontua kansaa, m.m. Uleåyh­tiön laut­tauswä­keä sekä Maik­ku­las­ta miehiä mukanaan köysiä y.m.

Suurella woimalla saatiin Muhos ensin ta­sa­pai­noon ja sitten noin klo 1 tienoissa päiwällä wedetyksi karilta pois sywälle wedelle. Karille ajosta se ei ollut kärsinyt mitään wahinkoa, waan saattoi jatkaa matkaansa kau­pun­kiin."

Kirjasta Höy­ry­aluk­sia Oulun vesillä, Juhani Autio

(Oulujoen reitti ry julkaisee otteita Höy­ry­aluk­sia Oulun vesillä -kirjan kap­pa­lees­ta Höy­ry­lai­va­lii­ken­ne Muhoksen ja Oulun välillä Juhani Aution luvalla.)

Sivun alkuun