< Takaisin

VUOLAAN KAJAANINJOEN VAIHEITA JA KOHTEITA

15.2.2024

 

REIJO HEIKKINEN

 

Kajaanin halki virtaava Kajaaninjoki ei ole Suomen valtavirtojen mittainen, mutta onpahan kuitenkin varsin vuolas joki. Se saa vetensä Sotkamon reittiin kuuluvasta Nuasjärvestä eli Nuasesta, joka on pinta-alaltaan 67 km2:n suuruinen ja 137 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva jylhärantainen Sotkamoon ja Kajaaniin rajoittuva järvi. Vähäsaarinen Nuasjärvi paljastaa komean selkänsä Vuokatinvaaralle kiivenneille. Järven kauneutta ovat monet runoilijat, kirjailijat ja taidemaalarit sekä valokuvaajat ihailleet. Nuasjärvi kerää vetensä Pirttijärvestä ja Jormasjärvestä ja laskee itse Rehjan ja vuolasvirtaisen Kajaaninjoen kautta Oulujärveen.

 

Kajaanin kaupunki Pöllyvaaralta v. 1890  (kuva: Herman Renfors)

 

Kajaaninjoki on jääkauden perintö

 

Noin 10 000 vuotta sitten koko Pohjois-Eurooppa oli paikoin jopa yli kolmen kilometrin vahvuisten jäämassojen peitossa. Ilmaston lämpenemisen johdosta jääkuori alkoi sulaa ja vetäytyä länteen päin. Kainuun vapautuminen jäistä alkoi kaakosta Kuhmon suunnalta noin 7700 eaa. eli 9700 vuotta sitten. Oulujärven seudulta jää väistyi tutkijoiden selvitysten mukaan noin 7400-7100 eaa. Vaikka jää sulikin, ei maa heti paljastunut vaan lepäsi mahtavan Paltamosta Keski-Ruotsiin ulottuvan Ancylusjärven (6800-5000 eaa.) alla. Vain korkeimpien vaarojen, kuten Vuokatin vaarojen laet rikkoivat saarina aavan vesilakeuden. Vielä noin 6500 vuotta eaa. tämän suurjärven lahti kurottui Paltamossa Kiehimänjokeen, jonka Kaarteen Kitusenmutkan seudulta on löydetty vanhimmat merkit ihmiselämästä Kainuussa. Varsin nopeasti vesimassat kuitenkin väistyivät ja Oulujärvi kuroutui omaksi altaakseen noin 6400-6300 eaa. 

 

Kajaaninjoki muotoutui suunnilleen samoihin aikoihin kuin Oulujärvikin. Siitä muodostui Kainuun itäisten vesialueiden Sotkamon reittiin kuuluvien järvenselkien lasku-uoma. Sitä kautta Ylämaiden vesimassat pääsivät virtaamaan lyhyintä reittiä alapuoliseen Oulujärveen. Ilmeisesti noihin aikoihin ylä- ja alapuolisten vesistöjen korkeusero oli huomattavasti suurempi, jopa kymmeniä metrejä ja virta sen vuoksi paljon vuolaampi kuin nykyisin.

 

Joen Oulujärveen laskeva suuosa oli myös nykyistä huomattavasti kapeampi ja joki yhtenäinen aina Paltasalmeen asti. Järven kallistuminen aiheutti kuitenkin vähitellen sen, etteivät ylävedet päässeet yhtä liukkaasti yhtymään Oulujärveen kuin aikaisemmin ja etsiytyivät jokisuun alaville alueille eteläsuuntaan. Näin muodostuivat Kajaaninjoen suuosassa olevat Paltajärvi ja Sokajärvi. Veden kulkusuunnan muutoksia helpotti se, että Paltaniemellä ja Koutaniemellä oli paksuja jääkauden lopussa muodostuneita hiekkapatjoja, jotka vyöryivät vedennousun myötä järveen. Tuloksena olivat seudulle tyypilliset hiekkapaltteet, vyöryvät törmät ja matalat rantamat.

 

Paltasalmi lienee aikaisemmin ollut nykyistä paljon kapeampi. Vanhojen tarinoiden mukaan se oli vielä muutama miespolvi sitten niin kapea, että mies olisi voinut heittää palavan kekäleen rannalta toiselle. Nyt se ei enää ole mahdollista. 

 

Kajaaninjoki on ollut vuolaimmillaan Koivu- ja Ämmäkoskien kohdalla, jossa vahva kallioperä tiukimmin pisti vastaan virran kuluttaville voimille.  Hitaasti, mutta varmasti vesimassat ovat uurtaneet kuitenkin 201 metriä korkean Pöllyvaaran alapuolella olevaan liuskeiseen kallioperään syvän, joelle jyhkeän luonteen antavan kulku-uoman. Kokonaan kallioperä ei kuitenkaan antanut periksi vaan siihen jäi kaksi järeätä kynnystä, joiden ylitse vesimassojen oli rynnättävä. Nämä kynnykset, Koivukoski ja Ämmäkoski ovatkin antaneet koko Kajaaninjoelle oman, jylisevän leimansa.

 

Vuolas virta 

 

Kajaaninjoen nimi on ollut käytössä vasta alun parisataa vuotta, sillä aikaisemmin se tunnettiin nimillä Vuohenginjoki, Vuohenkijoki tai pelkästään vain Vuohenki. Tuo nimi on lapin kieltä. Joesta on käytetty myös nimeä Ämmänjoki, Ämmäkosken mukaan. Ämmä on Kainuun murteissa tarkoittanut isoäidin kunnioittavaa nimeä, joka on annettu myös suurille koskille. 

 

Kajaaninjoessa oleva Ämmäkoski ei suinkaan ole ainoa Ämmäkoski Kainuussa vaan samannimisiä koskia on myös Ämmänsaaressa Suomussalmella, Sotkamon Lontanjoessa, Kuhmon Lammasperällä ja Hyrynsalmen Nuottijoessa. Kajaaninjoen Ämmäkoski on näistä koskista kuitenkin kaikkein suurin ja tunnetuin. Kajaaninjoki-nimi vakiintui kielen käyttöön vasta tällä vuosisadalla ja juontuu tietenkin Kajaanin kaupungista. Joki muodosti aikaisemmin Kajaanin ja Kajaanin maalaiskunnan rajajoen, mutta kuntaliitoksen jälkeen se virtaa Kajaanin ydinkeskustan halki. 

 

Kajaaninjoki kerää vetensä laajalta Sotkamon reitiltä, Sotkamon ja Kuhmon kirkkaista, solisevista purosista, tummasilmäisistä lammista, aavoilta soilta ja yhdeksästä joesta, jotka luovuttavat vetensä valuma-alueen suuriin järviin. Niistä voidaan mainita ainakin tärkeimmät Lentua, Ontojärvi, Kiimasjärvi, Nuasjärvi ja Rehja. Joen valuma-alue on pinta-alaltaan noin 7300 neliökilometriä. Ennen Koivukosken rakentamista joen valuma-alueeksi ilmoitettiin 7400 neliökilometriä.

 

Rehjanselän vedet työntyvät viimein Petäisenniskaan keskimäärin 92 kuutiometrin sekuntivauhdilla. Joen suurin virtauma rajujen kevättulvien aikana on saattanut olla jopa 396 kuutiota sekunnissa, mutta kuivien kesien aikaan joen virtauma on pienentynyt jopa vaivaiseen 18 kuutioon sekunnissa. Ennen kuin Kajaaninjoki joutui säännöstelyyn, siinä virtasi kesäkuussa, jolloin se oli vuolaimmillaan, keskimäärin noin 190 kuutiota sekunnissa. Vastaavasti vähäisin virtauma oli maalis-huhtikuussa, jolloin virtaus oli vain noin 40 kuutiota. 

 

Rehjanselkä, josta Kajaaninjoki saa vetensä, on nykyisin 137,4 metrin korkeudella meren pinnasta. Sen alapuolisen Oulujärven keskikorkeus on puolestaan 122,2 metriä meren pinnasta. Kajaaninjoen putouskorkeus on näin 15,2 metriä. Vuosisadan alkupuolella, jolloin Kajaaninjoen 

koskia ei oltu vielä padottu, putouskorkeudeksi ilmoitettiin 14 metriä. 

 

Joen putouskorkeus on varsin suuri, kun ottaa huomioon Kajaaninjoen vähäisen pituuden. Joen pituuden ilmaiseminen ei ole aivan yksiselitteinen asia, sillä eri lähteissä pituus on vaihdellut kolmesta kilometristä 9,5 kilometriin. Epätarkkuus johtuu ilmeisesti siitä, että joen pituus on mitattu eri kohdista. 

 

Joen alkukohta on varsin helppo ilmoittaa, sillä useimmissa lähteissä alkukohdaksi on mainittu Petäisenniska, jota on pidettävä Rehjan luusuana. Mihin Kajaaninjoki päättyy, onkin jo visaisempi kysymys. Jos joen katsotaan päättyvän siinä kohdassa, missä se yhtyy Paltajärveen eli Parkinniemen ja Jokivarren välissä, joen pituudeksi tulee noin kahdeksan kilometriä. Jos taas etäisyys lasketaan Paltasalmeen, kuten usein käytännössä tehdään, joen kokonaispituudeksi tulee noin 11 kilometriä. 

 

1800-luvulla vallinneen käsityksen mukaan Kajaaninjoki alkoi vasta Ämmäkosken alapuolelta, mikä selittää eräissä lähteissä mainitun kolmen kilometrin minimipituuden. Koivukosken voimalaitoksen rakennussuunnitelmissa joen pituudeksi ilmoitettiin 1940-luvun alussa 9,5 kilometriä. Useimmissa nykyisissä lähteissä joen pituutena pidetään kahdeksaa kilometriä.

 

Yli 15 metrin putouskorkeus kahdeksan kilometrin matkalla osoittaa selvästi, että joki on poikkeuksellisen vuolas. Suomen jokien keskikaltevuus on useimmiten alle metrin jokaista jokikilometriä kohden, esimerkiksi Kemijoen keskikaltevuus on vain 64 senttiä ja Tornionjoen noin 70 senttiä jokikilometriä kohden. Erityisen vuolaana jokena pidetään sellaista virtaa, jonka kaltevuus ylittää 1,6 metriä kilometriä kohden. Kajaaninjoen kaltevuus on noin 1,9 metriä jokikilometrillä, mikä on aivan huippulukuja.

 

Ämmäkosken jylinää (Kuva Herman Renfors) 

 

Joen kosket

 

Kajaaninjoessa oli sen vapaana virratessa useita koskia, joista osa on kuitenkin hävinnyt joen patoamisen vuoksi. Aivan joen alkutaipaleella oli vuolas noin 470 metrin mittainen ja putouskorkeudeltaan 2,4 metriä korkea Petäiskoski, jota kutsuttiin myös Petäiseksi. Sen alapuolista Kissasaaren eteläpuolella olevaa väylää nimitettiin Kissakoskeksi. Sitä seurasi puolestaan noin 800 metriä pitkä suvanto, jonka jälkeen vuorossa oli noin 100 metrinen 1,6 metriä korkea Kalliokoski. Se tunnettiin myös Kallioisenkoskena. Tamppisaari jakoi kosken kahteen väylään, joista oikeanpuoleista kutsuttiin aiemmin Kuurnankoskeksi ja sen eteläpuolista osaa Sipiseksi.

 

Vaikka mainitut kosket olivat varsinkin tulva-aikoihin hyvinkin vuolaita, olivat niitä seuraavat Koivukoski ja Ämmäkoski kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Alaspäin syöksyessään vesimassat puristuivat yhä kapeampaan kalliouomaan ja vyöryivät viimein 445 metriä pitkään ja 4,7 metriä korkeaan 

Koivukoskeen. Se oli vapaan Kajaaninjoen korkein ja voimakkain koski, josta vesimassat joko työntyivät hurjina oikealla puolella olevaan Kyynäspäänniemen rajaamaan lahdelmaan, mistä virta pyörteillen etsi ulospääsyä ja vain vaivoin onnistui työntymään takaisin pääuomaan, tai kiitivät kosken vasemmalta puolen kohti Linnansaarta ja sen takana jylisevää Ämmäkoskea. 

 

Vaikka Ämmäkoski ei putouskorkeudeltaan yltänyt aivan Koivukosken lukemiin, oli se kuitenkin Kajaaninjoen koskien todellinen kuningatar, Grand Finale, suuri finaali, jonka jyly kantautui yli pienen kaupungin. Ämmäkosken pituus oli ennen sen valjastusta 225 metriä ja putouskorkeus 4,5 metriä. Se oli itseasiassa enemmänkin putous kuin koski. Jos joku onneton joutui sen kuohuihin veneellään, kuten joskus tapahtui, hänellä ei ollut pienintäkään toivoa selvitä putouksen kurimuksista ehjin nahoin.

 

Ämmäkosken jälkeen virran juoksu tasoittui ja vakaasti ja määrätietoisesti se kiersi vasemmalle jäävän Tihisenniemen ja sen jälkeen oikealle jäävän Kontiosaaren, kunnes sulautui Paltajärven aaltoihin ja työntyi viimein Paltasalmen kautta Oulujärven Paltaselän vesimassoihin.

 

Vapaana virrannut Kajaaninjoki 

 

Kansakouluntarkastaja O. A. F. Lönnbohm, 1880-luvun uuttera kotiseutumies, kuvaili yli sadan vuoden takaisia Kajaaninjoen koskia ja rantanäkymiä näin:

 

"Rehjasta lähtee vesi monen salmen kautta pienien saarten välitse jouduttamaan kulkuaan. Sitten lähtee vesi kuohuen kiertämään kallionientä, jota on koettu läpikin porata. Lehtoisia ihania saaria on kosken keskellä. Niistä on yksi nimeltä Rauhansaari; ruotsalaisiakin nimiä sille on monta annettu, sillä siellä kuljetaan paljon huvittelemassa. Mitä jylhimpiä, ihanimpia ja raitteimpia paikkoja on koko seudulla Kuurnankosken seutu eli lukkarin virkatalo. Sen ympäristöllä on laajoja eri näköaloja sekä Petäisen alle, suvannolle, Kalliokoskelle ja kaupungin vainioille. Alla kiitää pauhuten Kuurna vihannan lehtimetsän edessä, yläpuolella on tumma kuusikko, sivulta saa ihailla Kalliokosken hyppeleviä laineita. 

 

Kävele lukija tänne joskus ja katsele sitä päivänpaisteella, kun aurinko on etelän rinteessä ja suopi siten eri paikoille erilaisen vihreyden ja jättää toiset paikat mustantummiksi. Silloin aaltojenkin vaahtopäät ovat ihanimmat. 

 

Sitten jatkuu joki suvannolla käännöksen tehden ja supistuu kaupungin yläpään kohdalla Koivukoskeksi, jota myös venesulut yhä enemmän supistavat. Vesi työntää kallioin välitse, kivien päällitse lahteen, josta palaa ja kiertää Kyynäspään, huvipaikaksi raivatun niemen ja levenee hiukan, laskeutuen Linnanraunioin kahta puolta Ämmän kautta Kajaaninjokeen, joka on ikään kuin lahti Oulujärvessä." 

 

Vuolas Kajaaninjoki on muuttunut paljon noista päivistä. Ämmäkosken ja Koivukosken patoamisen jälkeen joen ilme on kokonaan toinen. Sitä on ryhdytty säännöstelemään voimalaitosten tarpeisiin ja joen virtaus on verkkaisempi kuin aikaisemmin.

 

Nykyisin Kajaaninjoki lasketaan keväisin lähes kuivaksi, jolloin liekopuut ja kannokot paljastuvat lietteisestä pohjasta törröttäen kuin kummituseläimet pitkin Tamppisaaren alapuolisia Kuurnan rantoja. Veden ollessa alimmillaan virta on näivettynyt kapeaksi, melkein vaivaiseksi puroseksi, joka vaivihkaa lirisee kohti Koivukosken turbiineita. Kun jokiuoma sitten täyttyy, Koivukosken yläpuolinen jokiuoma paisuu melkoiseksi vesiaavaksi. 

 

Ämmäkoski vapaana talvella

 

Kajaaninjoen saaret

 

Kajaaninjoessa on myös muutamia pieniä saaria. Petäiskoskessa, sen vasemmassa mutkassa on muutaman aarin suuruinen Onnen- ja Autuuden saari, josta on käytetty myös nimiä Hupisaari, Onnellisten saari, Onnellisten luoto, Rauhansaari ja eräitä ruotsinkielisiä nimiä. Kajaanin seudun säätyläiset pitivät siellä viime vuosisadalla usein kesäjuhliaan.

 

Kun Nälkäkanava 1860-luvun suurina nälkävuosina rakennettiin Petäisenkosken kiertämiseksi, muodostui 0,08 hehtaarin suuruisesta kivikkoisesta Pajaniemestä itse asiassa saari. Paikka on nykyisin merkitty karttoihin Petäissaaren nimellä. 

 

Petäisen alapuolella on 0,035 hehtaarin suuruinen, lepikkoinen Kissasaari ja Kallioistenkosken oikealla puolella kallioinen Tamppisaari. Se oli aikaisemmin huomattavasti suurempi pinta-alaltaan, mutta joen patoamisen jälkeen vesi nousi ja peitti huomattavan osan siitä. Saari on jakaantunut nyt kahteen osaan, joista itäisempi on vain pienehkö vitikkoinen kari, monien vesilintujen pesimäluoto. Niiden lisäksi Koivukosken yläpuolella on muutamia pieniä myhkyräluotoja, mm. Limppu ja Karttu, joissa nykyisin kasvaa jo varsin jykevää puustoa. Luotojen ympärillä parveilee kesäiltaisin sankkoja hyttysparvia, vaikka ne sijaitsevat aivan Kajaanin keskustassa ja läheisyydessä kulkevalla Puutavarasillalla käy jatkuva liikenne. 

 

Joen tunnetuin saari on tietenkin Ämmäkosken yläpuolella oleva Linnansaari tai Linnasaari, joka on vuosisatojen ajan jaksanut pitää puoliaan voimakkaan virran keskellä. Se oli aikaisemmin paljon pienempi, mutta Kajaanin linnan rakentamisen jälkeen sen rantamia on tavan takaa vahvistettu vuolteen kuluttavaa vaikutusta vastaan. Sen nykyisin noin 100 metriä pitkä ja noin 50 metriä leveä luoto, johon ei juuri muuta sovikaan kuin yksi vanha linnanraunio.

 

Ämmäkosken alapuolisessa jokiuomassa ei saaria varsinaisesti enää ole, jollei sellaisena pidetä Kontiosaarta, joka aikaisemmin on voinut olla saari, mutta nykyisin se on Ison Särkilahden ja Pienen Särkilahden väliin jäävä niemeke. 

 

Kajaaninjoen vesialueeseen kuuluu myös pienehkö, idyllinen Kaupunginlampi, joka vähäisen uoman kautta laskee Ämmäkosken alapuoliseen virtaan. Kaupunginlampi, joka muodoltaan on kolmiomainen, on itälänsisuunnassa noin 600 metriä leveä ja pohjois-eteläsuunnassa noin 

500 metriä pitkä. Se saa vetensä pääasiassa Vimpelinvaaran kupeessa olevasta Vimpelinlammesta, josta Pyykönpuro laskee luikerrellen lammen länsikulmaan. Osan vedestään lampi saa myös sen eteläkulmaan laskevasta vähäisestä purosta, jolle kaupunkilaiset antoivat aikoinaan vähemmän mairittelevan Paskapuro-nimen. Se ei vastaa enää todellisuutta ja puro on nykyisin suurimman osan vuotta lähes kuiva. Kaupunginlampi on mutapohjastaan huolimatta ollut vuosikymmenten ajan kaupunkilaisten suosima virkistyskohde, talvisin luistelukenttä ja hiihtomaasto ja kesäisin, lammen ympärillä olleiden parkkuujätteiden korjuun jälkeen, suosittu uimapaikka. 

 

Voimalat

 

Nykyisin Kajaaninjoessa ei enää ole vapaana virtaavia koskia. Vuonna 1943 valjastettiin Koivukoski, minkä seurauksena vesi nousi yläpuolisessa joessa ja siinä olleet kosket hävisivät ja laajat rantamat jäivät veden alle.  Koivukosken voimalan putouskorkeus vaihtelee 6,3-8,7 metrissä riippuen veden korkeudesta. Koivukosken alapuolella on Ämmäkosken voimala, jonka Kajaani-yhtiö rakensi vuonna 1917. Voimalan nykyinen putouskorkeus on 6,5-8,7 metriä. 1980-luvulla Kajaaninjoen energiantuotantoa vielä tehostettiin rakentamalla Petäisenniskasta 50 metrin syvyydessä maan alla kulkeva tunnelivoimala, joka laskee Ämmäkosken alapuolelle. Energian tuotannon tehostumisen seurauksena joen virtauma on heikentynyt. 

 

Reijo Heikkinen