New Page 1
UUTISET

UUTISET

7.5.2015
Vesistön varrelta
Otsikot

19.12.2014
Muilta virroilta
Otsikot

19.12.2014
Lohisivu
Otsikot

15.12.2014
Energiasivu
Otsikot

16.12.2014
Saksittua
Otsikot

Energiasivu

Fennovoima jatkaa laajoja tutkimuksia Hanhikiven niemellä (30.6.2014)

Fennovoima kartoittaa ydinvoimalaitoksen lähiluontoa maalla, merellä ja muunmuassa kallioperassä. Ympäristövaikutusten arvioinnin valmistuttua yhtiö varautuu tutkimuksilla tuleviin lupaprosesseihin. Lue lisää...

27.6.2014 Yle Oulu / Arto Veräjänkorva

▲Alkuun


Paltamon Teerivaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi on päättynyt (30.6.2014)

UPM Kymmene Oyj:n osaomistama Otsotuuli Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Paltamon Teerivaaralle. Hankealue sijaitsee Oulujärven ja Kivesjärven välimaastossa, ja alueelta on noin 30 kilometrin matka Kajaanin, Paltamon ja Vaalan keskustoihin. Kainuun ELY-keskus on antanut lausuntonsa Otsotuulen teettämästä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely) on nyt päättynyt. Lue lisää...

26.6.2014 Kainuun ELY-keskus, Tiedotteet

▲Alkuun


Ensimmäiset suomalaiset vesivoimalat EKOenergian piiriin (30.6.2014)

Ristijärven Pyhännänkoski ja Noormarkun Makkarakoski ovat ensimmäiset suomalaiset vesivoimalaitokset, joiden sähköä voidaan jatkossa myydä koko Euroopaan EKOenergia-merkittynä. Voimalaitosten sähkö kaupattaneen kuitenkin Suomen rajojen sisäpuolella, sillä EKOenergia-kelpoisuutta hakenut Ekosähkö Oy myy sähköä vain Suomessa. Lue lisää...

25.6.2014 Suomen luonnonsuojeluliitto, Tiedotteet

▲Alkuun


Metsästä energiaa –hanke Kainuussa (27.6.2014)

Metsästä energiaa -hankkeen yleisenä tavoitteena on kehittää ja edistää omassa maakunnassa tuotettujen biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien energiamuotojen käyttöä ja tuotantoa sekä energiansäästöä. Lue lisää...

24.6.2014 Metsäkeskus

▲Alkuun


Kalasääsket setvivät tuulivoima-asioita Kainuussa (25.6.2014)

Kainuussa pesivien kalasääskien elämästä saadaan pian uutta tietoa. Kesän aikana kahdelle kalasääsken poikaselle kiinnitetään satelliittilähetin. Metsähallituksen rahoittamassa hankkeessa saadaan selvennystä myös siihen, minne tuulivoimapuistoja kannattaa Kainuussa rakentaa. Lue lisää...

23.6.2014 Yle Kainuu / Paula Hiljanen

▲Alkuun


Oulu vastasi Fennovoimalle kyllä (23.6.2014)

Oulun kaupunginvaltuusto päätti maanantai-iltana, että kaupunki lähtee mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen 16-17 miljoonalla eurolla. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen luvuin 40-27. Lue lisää...

17.6.2014 Yle Oulu / Riikka Oosi

▲Alkuun


ELY-keskus antoi lausuntonsa Pyhäjoen Oltavan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (17.6.2014)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus katsoo, että arviointiohjelma on selkeä ja pääosin riittävä. ELY-keskus painottaa lausunnossaan alueelle suunniteltujen tuulivoimapuistojen yhteisvaikutusten arviointia. Lue lisää...

16.6.2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Tiedotteet

▲Alkuun


Vesivoima tuottaa yli puolet Kainuussa käytettävästä energiasta (12.6.2014)

Vesivoiman jälkeen kainuulaisten energialaitosten merkittävin energian lähde on uusiutuva energia, jota Kainuussa kuluu 1,5 traktorin peräkärryllistä vuodessa. Lue lisää...

10.6.2014 Yle Kainuu / Tiia Korhonen

▲Alkuun


Ydinfossiili vai vihreän energian valtias – energiavertailu paljastaa maakuntasi luonteen (12.6.2014)

Uusmaalainen käyttää 11 kottikärrylllistä kivihiiltä vuodessa, pohjoispohjanmaalainen traktorin peräkärryllisen turvetta. Uusiutuvan energian suurmaakunta on metsäteollisuuden ansiosta Etelä-Karjala ja vesivoiman valtias Lappi. Ylen energiavertailu kertoo, miten sinun maakuntasi tuottaa energiansa – kerro sinä, onko se hyvä vai huono juttu. Lue lisää...

10.6.2014 Yle Helsinki / Petteri Juuti

▲Alkuun


Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antoi lausuntonsa Oulun Energian uuden voimalaitoshankkeen arviointiohjelmasta (9.6.2014)

Arviointiohjelmassa on esitetty pääosin ne tiedot, joita YVA-lain ja -asetuksen mukaan arviointiohjelmassa tulee esittää. Yhteysviranomainen on edellyttänyt joitakin tarkennuksia tai selvitysten laajentamista koskien mm. hankekuvausta ja vaikutuksia vesistöihin, ilman laatuun ja ilmastoon. Lue lisää...

4.6.2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Tiedotteet

▲Alkuun


Ympäristöministeriön lausunto Fennovoima Oy:n hakemuksesta valtioneuvoston 6.5.2010 periaatepäätöksen täydentämiseksi (19.5.2014)

Ympäristöministeriö antoi tänään 16.5. lausunnon Fennovoima Oy:n hakemuksesta työ- ja elinkeinoministeriölle. Lausunnon mukaan ympäristöministeriön näkemys on, että ydinvoimalaitoksen rakentaminen Hanhikiven niemelle ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Valtioneuvoston ei tule tehdä uutta periaatepäätöstä Fennovoiman ydinvoimalaitoksen rakentamisesta. Lue lisää...

16.5.2014 Ympäristöministeriö, Lausunto

▲Alkuun


Ruotsin luonnonsuojeluvirasto: Mielipiteemme Pyhäjoesta yhtä painava kuin suomalaisten (14.5.2014)

Luonnonsuojeluvirasto on toimittanut Ruotsin lähetevastauksen Pyhäjoen ydinvoimalasta Suomen ympäristöministeriölle. Suurin osa ruotsalaisista viranomaisista, kunnista ja lääninhallituksista suhtautuu suunniteltuun ydinvoimalaan kielteisesti. Lue lisää...

12.5.2014 Yle Uutiset / Paula Tapiola

▲Alkuun


Ydinvoiman omistaminen puhuttaa Oulussa (14.5.2014)

Kulisseissa käytävän keskustelun näkemykset eivät juuri kauempana toisistaan voisi olla. Fennovoiman ydinvoimahankkeen kotimaisen omistuksen kasvattaminen hyväksyttävälle tasolle on lisännyt Oulun paineita osallistua Pyhäjoen hankkeeseen sijoittajana. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen on aiemmin puhunut 10-20 miljoonan euron sijoittamisesta hankkeeseen. Lue lisää...

12.5.2014 Yle Oulu / Timo Sipola

▲Alkuun


Liki puolet kannattaa Pyhäjoen ydinvoimalaa (13.5.2014)

Liki puolet eli 48 prosenttia Kalevan kyselyyn vastanneista Pohjois-Pohjanmaan asukkaista kannattaa Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamista. Lue lisää...

11.5.2014 Kaleva / Raimo Pirttikoski

▲Alkuun


Pyhäjoki puoltaa edelleen Fennovoiman hanketta (12.5.2014)

Pyhäjoen kunta puoltaa edelleen Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen toteuttamista Pyhäjoen Hanhikivenniemelle. Kunnanvaltuusto antoi keskiviikkoiltana äänin 18–3 puoltavan lausuntonsa Fennovoiman periaatepäätöksen täydentämishakemukseen. Lue lisää...

8.5.2014 Kaleva / Timo Myllykoski

▲Alkuun


Venäläinen laitostoimittaja on lisännyt ydinvoiman kannatusta Pyhäjoella (9.5.2014)

Kunnanvaltuusto nuiji keskiviikkona pikavauhtia Fennovoiman ydinvoimalaa koskevan päätöksen. Pyhäjoen kuntapäättäjät hyväksyivät ydinvoimalan periaatepäätöksen täydentämisen äänin 18-3. Venäläinen laitostoimittaja on pyhäjokisille mieluisampi vaihtoehto kuin aiemmat esillä olleet kumppanit. Lue lisää...

7.5.2014 Yle Oulu / Elisa Jussila, Timo Sipola

▲Alkuun


Tuulivoimakaava etenee Hyrynsalmen valtuustoon (5.5.2014)

Hyrynsalmen kunnanhallitus hyväksyi tiistaina äänin 8–2 Kivivaara–Peuravaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Lue lisää...

29.4.2014 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Pyhäjoella pohdittiin ydinvoimaa tutuista asetelmista (28.4.2014)

Ydinvoimasta on käyty jälleen vilkasta keskustelua Pyhäjoella. Työ- ja elinkeinoministeriön torstai-iltana järjestämään yleisötilaisuuteen osallistui satakunta kiinnostunutta. Mielipiteissä pohdittiin muun muassa työllisyyttä ja ympäristövaikutuksia. Lue lisää...

25.4.2014 Yle Oulu / Risto Degerman, Kati Teirikko

▲Alkuun


Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antoi lausuntonsa Pyhäjoen Parhalahden tuulipuistohankkeen YVA-selostuksesta (28.4.2014)

ELY-keskus katsoo, että arviointiselostus on asiantuntevasti laadittu ja sitä varten tehdyt selvitykset on toteutettu pääosin riittävällä tavalla. Lue lisää...

25.4.2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Tiedotteet

▲Alkuun


Lähes 200 miljoonan euron tuulipuistohankkeet rakennusvaiheessa Pohjois-Suomessa - Metsähallituksen toiminnalla kuntiin elinvoimaa (23.4.2014)

Metsähallitus Laatumaa on panostanut tuulivoiman hankekehitykseen ja ensimmäiset hedelmät ovat kypsyneet. Iin Myllykankaalla, Sodankylässä ja Kittilässä tuulipuistot ovat saaneet rakennusluvat ja tuulivoiman tuottajat ovat aloittaneet rakennustyöt. Kolme tuulipuistoa, yhteensä 45 tuulivoimalaa, tarkoittavat yhteensä noin 200 miljoonan euron investointeja. Lue lisää...

22.4.2014 Metsähallitus, Tiedotteet

▲Alkuun


Farmivirta palkittiiin vuoden ilmastotekona (4.4.2014)

Oulun Sähkönmyynti Oy:n Farmivirta palkittiin vuoden ilmastotekona Energiateollisuuden ilmastoseminaarissa keskiviikkona. Lue lisää...

2.4.2014 Kaleva / Pekka Rahko

▲Alkuun


Tuulivoimahankkeet etenevät (1.4.2014)

Hyrynsalmen ympäristölautakunta on hyväksynyt Kivivaara-Peuravaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan sekä lausuntoihin ja muistutuksiin annetut vastineet. Ympäristölautakunta esittää kaavan edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi. Lue lisää...

30.3.2014 Ylä-Kainuu

▲Alkuun


Pyhäjoki joutui suurten poikien pyörteeseen (31.3.2014)

Kesko ilmoitti luopuvansa Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta pörssitiedotteella torstaina. Kun tähän liitetään kiihkeä julkinen keskustelu Rosatomista, Venäjästä ja Ukrainan ja Krimin kriisistä sekä EU:n ja Venäjän välisistä talouspakotteista, niin onhan siinä Fennovoimassa pyöritystä riittänyt. Lue lisää...

28.3.2014 Yle Oulu / Risto Degerman

▲Alkuun


Sata tuulivoimalaa muokkaa maisemaa – muut ympäristövaikutukset vähäisiä? (31.3.2014)

Kannuksen, Kalajoen ja Kokkolan alueille kaavaillun jättimäisen tuulipuiston YVA-selostus on valmistunut. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan vaikutukset jäisivät korkeintaan kohtalaisiksi, monilta osilta vähäisiksi. Puisto voisi tuottaa vuosittain jopa yli kaksinkertaisesti sähköä siitä, mitä Kokkolan Energia myy asiakkailleen. Lue lisää...

27.3.2014 Yle Keski-Pohjanmaa / Ari Vihanta

▲Alkuun


Fennovoiman periaatepäätöskäsittelystä selvityspyyntö oikeuskanslerille (24.3.2014)

Pyhäjokinen Pro Hanhikivi ry kertoo jättäneensä keskiviikkona oikeuskanslerin virastoon selvityspyynnön Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen liittyvistä työ- ja elinkeinoministeriön sekä Pyhäjoen kunnan menettelytavoista. Lue lisää...

21.3.2014 Kaleva

▲Alkuun


Kalajoelle nousee suuri tuulivoimapuisto (21.3.2014)

Tuuliwatti Oy rakentaa Kalajoelle sijoittuvaan puistoon 22 tuulivoimalaa, joista ensimmäiset valmistuvat ensi vuoden alussa. Yhtiön toimitusjohtajan mukaan tuulivoimarakentaminen alkaa päästä teollisiin mittasuhteisiin. Lue lisää...

19.3.2014 Yle Oulu / Tuomas Hirvonen

▲Alkuun


Fennovoiman ydinvoimala kuumensi tunteet Luulajassa (20.3.2014)

TEM:n ja Fennovoiman yleisötilaisuuteen osallistuneita ruotsalaisia arvelutti venäläisen Rosatomin vahva rooli tulevassa Pyhäjoen ydinvoimalassa. Lue lisää...

18.3.2014 Yle Uutiset, Tukholma / Jyrki Hara

▲Alkuun


Kivihiilen käyttöönottoa harkitaan pohjoisessa (19.3.2014)

Kemin, Tornion ja Oulun lämpölaitoksissa harkitaan kivihiilen käyttöönottoa. Esimerkiksi Kemissä energiayhtiö käyttäisi yhä mieluummin turvetta, koska se hyödyttäisi välillisesti oman alueen työllisyyttä ja taloutta. Lue lisää...

17.3.2014 Yle Perämeri / Kyösti Vaara, Riikka Rautiainen

▲Alkuun


Vieremänkoski halutaan valjastaa sähköntuotantoon (14.3.2014)

Forssan Vieremänkoskeen on suunnitteilla pienvesivoimala. Vesivoimalaitoksen rakentamislupaa hakevan yrittäjän tarkoituksena on rakentaa pienvesivoimala siten, että sen koneistot toimisivat automaattisesti pinnankorkeuden mukaan. Lue lisää...

12.3.2014 Yle Häme / Anne-Maria Niskanen

▲Alkuun


Kalajokilaakson tuulivoimahankkeissa kova puhuri (13.3.2014)

Kalajokilaakson ensimmäisen suuren tuulipuiston rakennustyöt alkavat kevään kuluessa. Mustilankankaan hankkeen urakkakilpailu on loppusuoralla, myös kahdessa muussa puistossa päästäneen lyömään kuokat maahan keväällä. Syksyllä ovat alkamassa myös neljännen tuulipuiston työt. Lue lisää...

11.3.2014 Yle Keski-Pohjanmaa / Ari Vihanta

▲Alkuun


Suomessa käytetään kolmanneksi eniten uusiutuvaa energiaa EU-maista (12.3.2014)

Uusiutuvan energian osuus kasvanut yli 14 prosenttiin Euroopan unionissa. Tavoitteena on osuuden kasvattaminen 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Lue lisää...

10.3.2014 Yle Uutiset / Paula Tapiola

▲Alkuun


Tuulivoiman tukemista arvostellaan (12.3.2014)

Viime aikoina myös pohjoisen lehtien yleisönosastoille kirjoittanut Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry arvostelee tiukasti tuulivoiman tukemista. Yhdistyksen mielestä tuki vääristää koko alan toiminnan. Myös tuulivoima-alan mainostamat työllistymisvaikutukset ovat kansalaisyhdistyksen mielestä liioiteltuja. Lue lisää...

10.3.2014 Yle Perämeri / Kyösti Vaara

▲Alkuun


Talouselämän tutkimus: Kansa tyrmää lisäydinvoiman (12.3.2014)

Uusien ydinyksiköiden rakentamista kannattaa vain 28 prosenttia suomalalaisista, kun vastustajia on peräti 64 prosenttia. Tämän kertoo Talouselämän Taloustutkimuksella teettämä kysely ydinvoiman lisärakentamisen suosiosta. Lue lisää...

7.3.2014 Talouselämä / Ismo Virta

▲Alkuun


Oulun Energian voimalaitoshankkeen YVA-ohjelma nähtäville (7.3.2014)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on asettanut nähtäville Oulun Energian Oulun kaupungin alueelle sijoittuvan voimalaitoshankkeen YVA-ohjelman. Lue lisää...

5.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Tiedotteet

▲Alkuun


Oulun Energian vaihtoehdot uudeksi voimalaitokseksi selvillä (7.3.2014)

Päävaihtoehtona on korvata tuotantokäytöstä poistuva Toppila ykkönen uudella voimalaitoksella, joka rakennettaisiin joko Oulun Toppilan nykyiselle voimalaitosalueelle tai Laanilaan Kemiran tehtaiden alueelle. Uusi voimalaitos on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2019. Lue lisää...

5.3.2014 Yle Oulu / Riikka Oosi

▲Alkuun


Enemmistö kansanedustajista kannattaa Fennovoiman uutta lupaa (7.3.2014)

Yle Uutisten kyselyssä 101 kansanedustajaa sanoi äänestävänsä Fennovoiman uuden luvan puolesta, jos se tulee eduskuntakäsittelyyn. Vastaan ilmoitti äänestävänsä 39 edustajaa. Lue lisää...

5.3.2014 Yle Uutiset / Terhi Uusivaara

▲Alkuun


Pro Hanhikivi: Uusi käsittely on kikkailua (6.3.2014)

Pyhäjoen ydinvoimalahanketta vastustava Pro Hanhikivi ry:n varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää sanoo, että ydinvoimalan uusi käsittelykierros on kikkailua. Halmeenpään mukaan ydinenergialaki ei tunne käsitetä periaateluvan päivitys tai täydennys. Lue lisää...

4.3.2014 Yle Oulu / Soile Suvanto, Pasi Punkari

▲Alkuun


Vapaavuori: Fennovoiman luvan täydentäminen eduskuntakäsittelyyn (6.3.2014)

Hallitus ottaa asiaan kantaa kesäkuussa ja eduskunta aloittaa asian käsittelyn heti syysistuntokauden alussa. Myös Pyhäjoen kunta ottaa asiaan uudelleen kantaa. Lue lisää...

4.3.2014 Yle Uutiset / Terhi Uusivaara

▲Alkuun


Mustarinda-talolle aurinkopaneelit keväällä (3.3.2014)

Paljakassa sijaitseva Mustarinda pyrkii energiaomavaraiseksi ja talolla pyörähtää kaksivuotisen Off the Grid -energiaprojektin vuosi käyntiin. Tämän vuoden aikana uudistetaan Mustarinda-talon energiajärjestelmää ja kehitetään energian tuotantoon ja käyttöön liittyviä käytäntöjä. Lue lisää...

1.3.2014 Ylä-Kainuu / Marjut Lehto

▲Alkuun


Ville Niinistö Fennovoimasta: "Se olisi uusi poliittinen prosessi" (3.3.2014)

Vihreät tyrmää Fennovoiman ydinvoimahankkeen periaateluvan uusimisen tällä vaalikaudella. Alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna Fennovoiman voimalan toimittaja on vaihtunut venäläiseksi Rosatomiksi ja voimalan koko pienentynyt. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen Fennovoiman ydinvoimalaluvan mahdollisesta uudelleenkäsittelystä pitäisi valmistua lähiaikoina. Lue lisää...

1.3.2014 Vihreä Lanka / Jukka Vahti

▲Alkuun


Metsäenergiastako öljyn korvaaja? (3.3.2014)

Puulle on asetettu kovat odotukset fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisessä, mutta halvan kivihiilen kanssa kilpaileminen on vaikeaa. Metsäenergialla olisikin järkevintä korvata öljyä, arvioi metsäteknologian professori Antti Asikainen. Lue lisää...

27.2.2014 Yle Keski-Suomi / Annika Rantanen

▲Alkuun


Talvivaaralla ei rahaa ydinvoimalarahoitukseen (24.2.2014)

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj tukee Fennovoiman voimalahankkeen toteutumista, mutta nykyisessä tilanteessa keskittää kaikki taloudelliset resurssinsa Sotkamon operaatioon ja käynnissä olevaan yrityssaneerausprosessiin, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Lue lisää...

21.2.2014 Sotkamo-lehti

▲Alkuun


Manamansaloon ei tuulivoimakaavaa (24.2.2014)

Vaala ei aloita Manamansalon tuulivoimayleiskaavoitusta. Kunnanvaltuusto löi kantansa lukkoon torstaina äänin 18–3. Aloitteen kaavoituksesta teki TuuliSaimaa Oy. Lue lisää...

20.2.2014 Kainuun Sanomat / Hannu Mustonen

▲Alkuun


Kainuun tavoitteena 160 tuulivoimalaa (19.2.2014)

Kainuun maakuntahallitus ei pihistele tuulivoimatavoitteissaan. Hallituksessa maanantaina hyväksytyn raportin mukaan Kainuu tähtää siihen, että vuonna 2030 tuulivoimalla tuotettaisiin maakunnan alueella sähköä 1 440 gigawattituntia. Lue lisää...

17.2.2014 Kainuun Sanomat / Jorma Moilanen

▲Alkuun


Pro Hanhikivi: Pyhäjoen ydinvoimalan sosiaalinen hyväksyttävyys on edelleen selvittämättä (17.2.2014)

Pro Hanhikiven puheenjohtaja Helena Maijala kiistää Fennovoiman kehityspäällikkö Juha Miikkulaisen näkemyksen siitä että Pyhäjoen voimalan uudessa ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa paikallisten ihmisten ääni kuuluisi aikaisempaa paremmin. Maijalan mukaan vaikuttaa siltä, että ei haluta luotettavasti tutkia mitä mieltä ihmiset tästä asiasta ovat. Lue lisää...

15.2.2104 Yle Oulu / Timo Sipola

▲Alkuun


Fennovoiman ydinvoimalan YVA valmistui - "Hanke toteuttamiskelpoinen" (17.2.2014)

Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on muun muassa selvitetty laitoksen vaikutuksia lähialueisiin asukaskyselyllä. YVA menee seuraavaksi työ- ja elinkeinoministeriön käsittelyyn. Lue lisää...

13.2.2014 Yle Oulu / Tuomas Hirvonen

▲Alkuun


Manamansalon tuulivoimahankkeen sosiaalisiin vaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota (14.2.2014)

TuuliSaimaa Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Vaalan Manamansaloon. Yhtiön suunnitelmissa on rakentaa Manamansaloon 15–18 tuulivoimalaa. Voimalat sijoittuisivat Manamansalon saaren keski- ja lounaisosiin. Suunnitellun tuulivoimapuiston ympäristövaikutuksia arvioidaan parhaillaan. Kainuun ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisena lausuntonsa TuuliSaimaa Oy:n teettämästä ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Lue lisää...

12.2.2014 Kainuun ELY-keskus, Tiedote

▲Alkuun


Pieniä tuulivoimalahankkeita ELY-keskuksissa ruuhkaan asti (10.2.2014)

Tuulivoimahankkeet ruuhkautuvat rannikon ELY-keskuksissa. Tuulivoimayhtiöt ovat toimittaneet ELY-keskuksiin viime vuonna poikkeuksellisen paljon alle 10 voimalan hankkeita käsiteltäväksi. Yhtiöt pyrkivät pienemmillä hankkeilla välttämään ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, säästämään suunnittelukuluissa ja nopeuttamaan voimaloiden valmistumista. Voimayhtiöitä houkuttelee tuulivoimalle maksettava korotettu sähkön tuotantotuki. Suurimpien voimaloiden tuet nousivat viime vuonna miljooniin euroihin. Lue lisää...

6.2.2014 Yle Pohjanmaa / Hannu Puikkonen

▲Alkuun


Eikö Kainuu ole liian kaunis pilattavaksi tuulimyllyillä? (3.2.2014)

Maapallo pitää pelastaa ympäristötuholta, mutta kotimaisemaa ei saa pilata tuulimyllyllä. Tuulivoima nosti karvoja pystyyn muuten niin ympäristöystävällisessä lauantaiseuran keskustelutilaisuudessa Kajaanin Raatihuoneella. Lue lisää...

1.2.2014 Kainuun Sanomat / Jorma Moilanen

▲Alkuun


Ylitorniolle nousee tuulivoimaa kansallismaiseman kylkeen (3.2.2014)

Tuulivoimapuiston rakentaminen Ylitorniolle etenee. UPM Energia aikoo rakentaa Reväsvaaraan kahdeksan voimalaa, jotka ylettyisivät enintään 225 metrin korkeuteen. Lue lisää...

30.1.2014 Yle Perämeri / Riikka Rautiainen

▲Alkuun


Tuulivoima löi itsensä läpi Suomessa, vaikka armeija jarruttaa (3.2.2014)

Suomalaisten tuulivoimaprojektien suurin yksittäinen hidaste tietyillä tärkeillä alueilla on puolustusvoimat. Ongelmana on se, että tuulivoimalat voivat vaikeuttaa tutkien käyttämistä. Lue lisää...

30.1.2014 Vihreä Lanka / Sammeli Heikkinen

▲Alkuun


Nämä merituulivoimahankkeet läpäisivät ministeriön seulan (31.1.2014)

Kuusi hanketta kilpailee työ- ja elinkeinoministeriön jakamasta merituulivoiman 20 miljoonan euron demostraatiotuesta. Lue lisää...

29.1.2014 Vihreä Lanka / Jukka Vahti

▲Alkuun


Siikajoella kerätään nimiä tuulivoima-aloitteeseen (31.1.2014)

Siikajoen kunnassa on aloitettu nimien kerääminen kuntalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on saada kuntaan rakennettavien tuulivoimaloiden ja asutuksen väliin lain edellyttämää pidempi etäisyys. Lue lisää...

29.1.2014 Kaleva

▲Alkuun


Tuulivoimalat jauhavat sähköä pakkasesta huolimatta (27.1.2014)

Maan pinnalla tuulta ei tunnu, mutta ylempänä puhuri pyörittää roottoreita. Lue lisää...

24.1.2014 Yle Etelä-Karjala / Kalle Schönberg

▲Alkuun


Fennovoimaa ei saa päästää louhinta- ja ruoppaustöihin ennenaikaisesti ja pelkän valmisteluluvan turvin (22.1.2014)

Hanhikivenniemi ja sen edustan merialue olkoon rauhassa Fennovoimalta, kunnes yhtiöllä on ydinvoimalaitoshankkeensa rakennuslupa hallussaan. Lue lisää...

20.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry, Tiedote

▲Alkuun


Ydinvoima herätti kansanliikkeen (21.1.2014)

Auton navigaattori ohjaa Morajärven kylässä pienen punaisen tuvan pihaan. Ovelle tervehtii hopeahiuksinen nainen, Lena Lagerstam. Eläkeläisrouva on yksi maansa näkyvimmistä ydinvoiman vastustajista. Lue lisää...

19.1.2014 Kaleva / Henripekka Kallio

▲Alkuun


Vaalan tuulivoimapuistot nytkähtivät eteenpäin (21.1.2014)

TuuliSaimaan Vaalaan suunnitteilla olevat tuulivoimapuistohankkeet nytkähtivät tiistaina eteenpäin. Kunnanhallitus hyväksyi sekä Manamansalon että Enonlahden Metsälamminkankaan tuulivoimapuistojen ympäristövaikutusten arviointiohjelmat pienin tarkennuksin. Lue lisää...

17.1.2014 Tervareitti / Sauli Kallio

▲Alkuun


"Fennovoima on yhä rajat ylittävä riski" (15.1.2014)

Pohjois-Ruotsissa huoli Fennovoiman ydinvoimahankkeista ei laantunut siihen, että sijoituspaikka siirtyi sata kilometriä kauemmas rajasta. Suomalaisen ydinvoiman katsotaan yhä vaarantavan maakunnan kuntien ympäristömaineen, Perämeren kalakannat ja uusiutuvan energian pientuotannon alueella. Lue lisää...

13.1.2014 Yle Perämeri / Antti Heikinmatti

▲Alkuun


Ruotsalaisilla ei veto-oikeutta Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen (13.1.2014)

Ruotsi ei voi ympäristöoikeudellisin perustein estää Suomen puolelle kaavailtua ydinvoimalaa, arvioi Aalto-yliopiston professori Ari Ekroos. Silti Pohjois-Ruotsissa vahvistunut Fennovoiman Pyhäjoen hankkeen vastustus on syytä ottaa vakavasti. Lue lisää...

10.1.2014 Yle Uutiset / Jarmo Koponen

▲Alkuun


Yllätys Pohjois-Ruotsista: Fennovoiman ydinvoimala ankarassa vastatuulessa (13.1.2014)

Naapurimaassa pelätään suomalaisten ydinvoimalan vaikuttavan haitallisesti myös Ruotsin luontoon ja kalakantoihin. Elinkeinoministeriössä harkitaan jo valtuuskunnan lähettämistä Ruotsin matkalle keskustelemaan mahdollisista kiistakysymyksistä. Lue lisää...

9.1.2014 Yle Uutiset / Tero Valtanen

▲Alkuun


Ydinvoimaselvitykset venyvät (7.1.2014)

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) antanee lausuntonsa Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalahanketta koskevista selvityksistä vasta ensi kesänä, teollisuusneuvos Herkko Plit kertoo. Lue lisää...

3.1.2014 Kaleva / Raimo Pirttikoski

▲Alkuun


◄Vanhemmat