Oulujoen lohen tilanne on hälyttävä

1658648566764_soutaja1108-me.jpg

Viime kesänä nousi Oulujoen kalatiestä ennätyksellisen vähän jalokaloja, vain hieman yli 100 lohta. Myös Oulujoen edustan ammattikalastuksen lohisaaliit ovat viime vuosina laskeneet voimakkaasti.


Kalatien nousijoiden määrä oli pettymys, kun meren ajoverkkokiellon ajateltiin tuovan runsaasti enemmän kalaa jokisuulle ja kalatiehen. Aiempina vuosina lohia on noussut kalatiessä 300-400 kpl luokkaa, vuonna 2007 nousi 269 lohta.


Oulu edustan merialueen eli ns. Oulujoen ter­mi­naa­li­ka­las­tusa­lu­een ammattimaisen kalastuksen lohisaalis


Vuosi     Kg        Kpl
2000       4943     919
2001       4389     1001
2002       3890     810
2003       2764     824
2004       2784     632
2005       2964     537
2006       1052     162


Saalismäärien kehitys on myös koko Oulun läänin alueella ollut laskeva vuosien aikana. Viime kesänä ajoverkkokiellon myötä saalismäärä kääntyi nousuun mutta ei silti yltänyt kuin puoleen parhaan kesän 2004 saaliista. Oulun läänin ammattimaisen kalastuksen lohisaaliit:


Vuosi     Kg           Kpl
2000       21 905     6 106
2001       30 120     9 010
2002       24 612     6 306
2003       26 667     10 916
2004       52 107     13 478
2005       23 177     5 081
2006       10 684     2 162
2007       11 790     2 695
2008       25 174     6 231


Lähde: Kainuun TE-keskuksen kalatalousyksikkö


Lohensaaliin nopeasti laskeva suunta kertoo karulla tavalla Oulujokisuulle palaavien lohien määrän voimakkaasta laskusta jopa romahduksesta. Vuosien 2007 ja 2008 Oulujokisuun terminaalialueen saalista ei olla eritelty koko läänin saaliista.


Voi kuitenkin sanoa, että todennäköisesti v. 2007 lohisaalis Oulujokisuulla ei ollut suurempi kuin vuonna 2006 eli hyvin kehno. V. 2008 Lohisaalis Oulujoen terminaalialueella ei varmastikaan ole tuplaantunut kuten koko läänin saalis ajoverkkokiellon seurauksena. Siitä kertoo kalatiessä nousevien lohien määrän romahdus. Vaikka 2007 todennäköisesti lohisaalis oli heikko, kuitenkin kalatiestä nousi 276 lohta.


Vapakalastajien saalis Oulujokisuulla on laskenut vuosi vuodelta. Arvion mukaan tällä kaudella vain muutamia kymmeniä lohia on saatu saaliiksi.


Kaikki tuntuu viittaavan siihen, että Oulujoen istutuslohi ei enää juurikaan selviydy hengissä merivaellukseltaan. Ero luonnonpoikasten ja istutuspoikasten hengissä selviytymisessä näyttää yhä vain kasvavan. Tornionjokeen näytti palaavan aiempaa selvästi suurempi määrä lohta ajoverkkokiellon myötä. Epäilemättä myös Oulun läänin rannikolla pyydetystä lohesta muhkea osa on ollut Tornionjoen luonnonlohta. Kuvaavaa on että Tornionjoen 700-800 000 luonnon vaelluspoikasta tuottaa palaavaksi kymmeniä tuhansia lohia. Oulujoen 200 000 istutetusta vaelluspoikasesta näyttää palaavan muutamia satoja! Ero on huikea.


Nykyisen kaltainen käytäntö vel­voi­teis­tutuk­sis­sa laitospoikasilla näyttää tulleen tiensä päähän. Istutusvelvoitteita täytyy vääjäämättä tarkastella uudelleen.


Ka­la­ta­lous­tar­kas­ta­ja Unto Komulainen Kainuun TE-keskuksesta pitää saalislukuja Oulujoen lohen kannalta hyvin huolestuttavina. Hän pitää lukuja luotettavina. Merikalastajien on edullista antaa todelliset lohisaalisluvut koska ns. hyl­keen­sie­to­palk­kio­kor­vauk­set maksetaan niiden perusteella. Noiden vuosien aikana ammattikalastajien määrä Oulujoen terminaalialueella on hieman laskenut mutta viime vuosina on 6-8 ammattikalastajaa kalastanut lohta alueella.


Komulaisen mukaan Kainuun TE-keskuksessa pidettävässä am­mat­ti­ka­las­ta­ja­re­kis­te­ris­sä on 250 kalastajaa. Rekisteriin kuuluvista kalastajista N. 50 harjoittaa lohenkalastusta. Näistä on ehkä 10-20 kalastajaa, joiden kalastustuloissa lohella on hyvin olennainen merkitys. Komulainen ei usko, että laiton, ns. pimeä pyynti olisi kovin laajaa Oulun edustalla. Kylien vesialueella on ns. har­ras­tus­ka­las­ta­jil­la jonkin verran rysäpyyntiä. On kuitenkin vaikea kuvitella, että har­ras­tus­ka­las­ta­jien saalismäärän kehitys poikkeaisi jotenkin olennaisesti ammattikalastuksen saaliista.


Iijoen terminaalialueen lohisaalisluvut ovat myös laskeneet voimakkaasti, joskaan saalismäärä ei ole painunut niin alas kuin Oulujokisuulla.


Komulainen pohtii, onko merialueella jatkuvasti voimistuneella hyljekannalla mikä vaikutus istutuspoikasten selviytymiseen. Tämä jää vain arvailuiden varaan. Syksyinen siian verkkokalastus on ainakin käynyt lähes mahdottomaksi, hylkeet syövät saaliin ja repivät verkot käyttökelvottomiksi.

Tut­ki­mus­tie­toa Me­ri­kos­ken ka­la­ties­tä

1658647863698_Marleena%20Isomaa-me.jpg

Marleena Isomaa sai vastikään valmiiksi pro gradu –työnsä: Lohen (Salmo salar L.) ja me­ri­tai­me­nen (Salmo trutta L.) nousu Me­ri­kos­ken ka­la­ties­sä vuosina 2004-2007. Ne­li­vuo­ti­nen aherrus ka­la­ties­tä nousevien lo­hi­ka­lo­jen parissa tuli näin pää­tök­seen. Hän jatkaa nyt ka­la­tut­ki­ja­na Hel­sin­gis­sä aiheenaan turs­ka­po­pu­laa­tioi­den muutokset ka­las­tus­pai­neis­sa. Mutta ei hän lohiakaan aio unohtaa.

Oulujoen tyttö

Marleena Isomaa on Oulujoen tyttö, aivan avo­ja­la­ka­nen. En­sim­mäi­nen muis­ti­ku­va Ou­lu­joes­ta on hänellä, kun aivan pik­kui­se­na onki leik­kion­gel­la Tuiran ui­ma­ran­nal­la. Myöhemmin alkoi oikeaan onkeen tarttua särkiä ja muita pik­ku­ka­lo­ja. Vanhemmat har­ras­ti­vat retkeilyä ja ka­las­tus­ta, ja äiti opetti Mar­lee­nal­le kalan perkuuta jo ne­li­vuo­ti­aa­na.


Paikalle haas­tat­te­lu­kah­vi­laan osuu sat­tu­mal­ta Marleenan äiti, joka kertoo aina ih­me­tel­leen­sä tyt­tä­ren­sä kär­si­väl­li­syyt­tä kala-asioissa. Kuinka pik­ku­tyt­tö elvytti ongella saamaansa pik­ku­hau­kea sy­dän­hie­ron­nal­la pääs­tääk­seen sen vapaaksi. Ju­han­nus­lah­na oli hänen vält­tä­mät­tä ongittava perheelle mum­mo­las­sa Siikajoen Vuo­luo­jal­la, kesti sitten vaikka kuinka pitkään. Ei per­hon­si­don­nas­sa­kaan tytär her­mos­tu­nut.


Per­ho­ka­las­tus jäi ylä­as­teiän jälkeen, mutta eiköhän vielä tule takaisin. Ou­lan­ka­joen tut­ki­mus­a­se­mal­la opis­ke­li­ja­na ja myöhemmin opet­ta­ja­na hän kalasti sittemmin haukea. Kuhaa hän on edel­leen­kin pyytänyt jo­ki­suus­sa Har­taan­se­läl­lä. Kalat, kalastus ja Oulujoki ovat siis kuuluneet Marleena Isomaan elämään jo pienestä pitäen. Isä jutusteli kuu­le­mi­aan tarinoita vapaasta Ou­lu­joes­ta. Ala-asteella Marleena kirjoitti aineen, kuinka Me­ri­kos­ken voimala pitäisi räjäyttää, jotta lohet pää­sisi­vät nousemaan jokeen!

Marleenan haaveena oli eläin­lää­kä­rin ammatti, joka vaihtui sitten bio­lo­gi­aan ja eläin­fy­sio­lo­gian opin­toi­hin Oulun yli­opis­tos­sa. ”Eläin­fy­sio­lo­gian opin­nois­sa piti kiusata eläimiä tieteen nimissä, ja minä halusin enemmän auttaa niitä.” Opinnot saivat uuden suunnan, kun Marleena pääsi kesän har­joit­te­lu­jak­sol­le SAP (Salmon Action Plan)-pro­jek­tiin Kii­min­ki­joel­le. Työ oli lähinnä lohen ja taimenen smolt­ti­seu­ran­taa. Tästä olikin helppo jatkaa tar­jot­tuun gra­duai­hee­seen Me­ri­kos­ken ka­la­ties­tä v. 2004.

Gradu

Gra­du­työs­sään Marleena Isomaa on seurannut lo­hi­ka­lo­jen nousua Me­ri­kos­ken ka­la­ties­sä neljän vuoden ajan vv. 2004-2007. Tut­ki­muk­sen tar­koi­tuk­se­na oli selvittää nykyisten is­tutus­pe­räis­ten lo­hi­ka­lo­jen nousu­ha­luk­kuut­ta, -määriä ja -käyt­täy­ty­mis­tä ka­la­ties­sä, vael­luses­teen pois­tut­tua lähes 60 vuoden tauon jälkeen.


Lo­hi­ka­lo­jen nousun seu­ran­nas­sa  käy­tet­tiin apuna Vaki-in­fra­pu­na­ka­lalas­ku­rin re­kis­te­röi­miä tietoja, ve­de­na­lais­ta vi­deo­ka­me­raa, vi­su­aa­lis­ta tark­kai­lua ja myös ra­dio­lä­het­ti­mil­le mer­kit­tu­jen kalojen te­le­met­ri­aa. Laskuri sijaitsee kalatien ulos­tu­loau­kos­sa ja on mi­toil­taan 50x60cm. Se antaa kalan pituuden ja korkeuden sekä varsin selkeän muodon, josta voidaan hyvin pitkälle päätellä kalalaji osin jopa sukupuoli. Videolta on voitu vielä tarkemmin varmistaa laji ja sukupuoli.


Tut­ki­muk­sen neljän vuoden aikana lohia nousi 1142 ja taimenia 356. Nousevien kalojen määrässä ha­vait­tiin laskeva trendi vuosien aikana. En­sim­mäi­sen me­ri­vuo­den kaloja oli 89%. Me­ri­kos­ken ka­la­ties­sä havaittu laskeva nousu­ka­lo­jen määrä voi johtua luon­tai­ses­ta kan­nan­vaih­te­lus­ta. Toisaalta lohen poi­kas­kuo­le­vuus näyttää kasvavan me­ri­vael­luk­sel­la.

1658647961265_lohet230808-me.jpg

Vertailu luon­non­ti­lai­sen Oulujoen loheen

Tut­ki­muk­ses­sa ver­rat­tiin his­to­rial­lis­ten ti­las­to­jen pe­rus­teel­la myös luon­non­ti­lai­sen ja nykyisen Oulujoen lohen nousua, kalojen kokoa sekä määriä. Vertailun pe­rus­teel­la nykyisin jokeen nousee vähemmän usean me­ri­vuo­den kaloja ja että nousu­hui­pun ajankohta on siirtynyt myö­hem­mäk­si.


Mie­len­kiin­toi­nen on tut­ki­muk­sen vertailu vapaan Oulujoen aikaisen Me­ri­kos­ken lohipadon ti­las­toi­hin. Tuolloin saa­lis­mää­rät varmasti kertoivat hyvin lohen nousun ai­ka­tau­lun. Pato voitiin ”iskeä” vasta tulvan kään­nyt­tyä laskuun. Ou­lu­joel­la johtuen lat­va­ve­sien val­ta­vis­ta jär­vial­tais­ta johtuen tul­va­huip­pu oli vasta kesäkuun puolen välissä jopa jälkeen. Suurten lohien, yli 4 kg, nousu alkoi nopeasti kesäkuun 20. pv jälkeen ja huippu oli heinäkuun parina en­sim­mäi­se­nä viikkona hiipuen sitten ta­sai­ses­ti kuun loppua kohden. Kossien, alle 4kg, lohien nousu alkoi heinäkuun lop­pupuo­lel­la ja elokuu oli kos­si­nousun aikaa.

Luon­non­ti­lai­ses­sa Ou­lu­joes­sa lohien ikä­ja­kau­ma oli hyvin erilainen kuin ny­kyi­ses­sä. Vapaassa joessa 10% nousu­lo­his­ta oli yhden me­ri­vuo­den lohia, 25 % kahden me­ri­vuo­den lohia ja 50 % kolmen me­ri­vuo­den lohia Vas­taa­vas­ti Ou­lu­jo­keen nousseet su­ku­kyp­sät taimenet olivat vähintään kolmen me­ri­vuo­den kaloja (75,7 %).

Miksi lo­hen­nousu on nykyisin myö­häi­sem­pää, ja suuria kaloja ei nouse enempää vaikka niitä saadaan ala­ka­na­vas­ta ja pin­ta­käyn­neis­tä päätellen niitä näyttää siellä vai­kut­tai­si olevan?

”Lo­hi­ka­lo­jen nousuaika on myö­häi­sem­pi, koska joki, sen vir­tauk­set ja olo­suh­teet ovat luonn­ot­to­mat, eivät vastaa vapaan joen olo­suh­tei­ta.” kiteyttää Marleena Isomaa aluksi. Myöskään joen lohi- ja tai­men­kan­nat eivät ole enää al­ku­pe­räi­siä.


Is­tu­tet­tu­jen lohien on todettu nousevan jokiin villejä lohia myöhemmin. Is­tu­tet­tu­jen lo­hi­ka­lo­jen nousun vii­väs­ty­mi­sel­le on esitetty lukuisia syitä, kuten is­tu­tet­tu­jen kalojen heikompi lei­mau­tu­mi­nen, hei­ken­ty­nyt kutuajan käyt­täy­ty­mis­mal­li sekä is­tuk­kai­den ja luon­non­ka­lo­jen väliset ge­neet­ti­set erot. Vael­luk­sen vii­väs­ty­mis­tä voidaan selittää myös lo­hi­ka­loil­la ha­vai­tul­la nousun hi­das­tu­mi­sel­la tai py­säh­ty­mi­sel­lä nousues­teen, tässä ta­pauk­ses­sa voi­ma­lai­tok­sen edustalle.


(Kalojen sei­sah­tues­sa voi­ma­lai­tos­pa­don eteen veden vir­tauk­set yleensä ovat heik­ke­ne­mäs­sä ollen kes­ki­ke­säl­lä hei­koim­mil­laan ja vesi lämpenee nopeasti. Nousu­ha­lut il­mei­ses­ti hyytyvät? PJ)


Nousun ajoit­tu­mi­nen on ym­pä­ris­tö­te­ki­jöi­den lisäksi myös kalojen perimän sää­te­le­mää, jolloin Oulujoen lohen nousun vii­väs­ty­mi­sen se­li­tyk­se­nä voidaan pitää myös sitä, että nykyiseen is­tutus­kan­taan on va­li­koi­tu­nut emo­ka­loik­si myöhään nousevia kaloja. Nousun lii­al­li­nen myö­häs­ty­mi­nen voi olla kuitenkin hai­tal­lis­ta, mikäli kalat eivät ehdi ku­tua­lueil­le ennen kutuajan alkamista, vaan joutuvat kutemaan poi­kas­tuo­tan­non kannalta epäe­dul­li­siin paik­koi­hin  tai kalat eivät kude lainkaan.


Oulujoen lohet suun­taa­vat ensin Perämeren poh­juk­kaan asti, ennen kään­ty­mis­tä takaisin Oulujoen suuntaan. Tämä on osaltaan se­lit­tä­nyt myös vapaan Oulujoen muita jokia hieman myöhempää lo­hen­nousua.

Nykyisen lohen nousu painottuu elo-syys­kuul­le, eli ajan­jak­sol­le jolloin vir­taa­mao­lo­suh­teet vastaavat entisen Oulujoen lo­hi­ka­lo­jen nousu­hui­pun virtaamia. Näiden asioiden valossa Oulujoen lo­hi­ka­lo­jen nousua ei voida pitää vii­väs­ty­nee­nä, vaan nou­dat­ta­van vir­taa­mien osalta sa­man­lais­ta trendiä kuin luon­non­ti­lai­ses­sa Ou­lu­joes­sa. Tämä viittaisi siihen että Oulujoen lohen nousun vii­väs­ty­mi­nen johtuu enemmän vir­taa­mas­sa kuin kalojen perimässä ta­pah­tu­neis­ta muu­tok­sis­ta.


Vil­je­ly­pe­räis­ten lohien on todettu saa­vut­ta­van usein su­ku­kyp­syy­den jo en­sim­mäi­sen me­ri­vuo­den jälkeen, mikä voi selittää nuo­rem­pien kalojen suurempaa osuutta Ou­lu­jo­keen nouse­vis­sa lo­hi­ka­lois­sa.

Kookkaat kalat suosivat suurempia vir­ran­no­peuk­sia, joten ne saattavat pysytellä voimalan tur­bii­ni­vir­ras­sa, eivätkä tästä syystä hakeudu yhtä ak­tii­vi­ses­ti ka­la­tie­hen. Tur­bii­ni­vir­ras­sa py­syt­te­le­mis­tä on selitetty myös sillä, että voimalan läpi kulkeneet mereen pyrkivät vael­lus­poi­ka­set eli smoltit lei­mau­tu­vat kyseiseen vael­lus­reit­tiin, jonka seu­rauk­se­na aikuiset kalat pyrkivät tur­bii­ni­vir­ran kautta takaisin jokeen, ka­la­tie­hen sijasta.


Emme tiedä, miten paljon ja minkä kokoisia lohia saapuu jo­ki­suul­le. Tämä on to­del­li­nen ongelma. (Asiaa yri­tet­tiin kar­toit­taa muuan vuosi sitten. Ta­voit­tee­na oli pyydystää mer­kit­tä­väk­si riit­tä­väs­ti lohia jo­ki­suul­ta. Näitä ei kui­ten­kaan syystä tai toisesta saatu lä­hi­main­kaan riit­tä­väs­ti edus­ta­vak­si otokseksi. PJ)


Kemijoen ka­la­ties­sä usean me­ri­vuo­den lohet eivät nousseet ka­la­tie­hen, ennen kuin sen vir­taa­mao­lo­suh­tei­ta ja kalatien suuaukon hou­kut­te­le­vuut­ta pa­ran­net­tiin.


Lohen vael­lus­poi­ka­sis­ta is­tu­te­taan vuo­sit­tain 200 000 kpl ja niistä laitetaan 2/3 jo­ki­suul­le, käy­tän­nös­sä mereen ja  1/3 Montan ka­lan­vil­je­ly­lai­tok­ses­ta. lohta. Tai­me­nen­poi­ka­sia is­tu­te­taan 100 000 kpl.


Te­le­met­ria­seu­ranns­sa todettiin, että osa lo­hi­ka­lois­ta ei nouse lainkaan ylös jo­ki­suis­ton alueelta tai ka­la­tie­hen asti. Suistoon jäävät lohikalat saattavat kuulua siihen 2/3:aan is­tu­tet­ta­vis­ta kaloista, jotka eivät voi­mak­kaan is­tutus­paik­kaan lei­mau­tu­mi­sen vuoksi hakeudu ylä­vir­taan. Vas­taa­vas­ti ka­la­ties­tä ylös nous­sei­den lo­hi­ka­lo­jen on todettu uivan lähes suoraan Mu­hok­sel­le. Nämä to­den­nä­köi­ses­ti kuuluvat Montasta is­tu­tet­tuun kol­man­nek­seen. Kuitenkin suuria kaloja nousee, jopa 15-kiloinen lohi mahtuu nousemaan ka­la­ties­tä.


(Lie­ne­vät­kö sitten isot kalat herkempiä luonn­ot­to­mil­le olo­suh­teil­le? Tänä kesänä kuitenkin näyttää, että useamman me­ri­vuo­den kalojen osuus on aiempaa suurempi. 25.8. mennessä 71 lohta oli noussut, 11 kpl 7-9-kiloisia jopa yksi 11-kiloinen. Lisäksi 3,5-5,5 kg lohia on noussut kuusi, joista suurin osa liene toisen me­ri­vuo­den kaloja. Jopa viidennes ellei lähes neljännes näyttäisi olevan vähintään toisen me­ri­vuo­den kaloja aiemman 10% sijasta. PJ)

Lohen nousun käyn­nis­ty­mi­nen

Syksyllä veden läm­pö­ti­laan si­dok­sis­sa olevan ku­tua­jan­koh­dan lä­hes­ty­mi­sen on todettu lisäävän kalojen vael­lusak­tii­vi­suut­ta. Tämä selittää myös Me­ri­kos­ken ka­la­tiel­lä tehtyjä ha­vain­to­ja lo­hi­ka­lo­jen nousun ak­ti­voi­tu­mi­ses­ta, vii­meis­tään syyskuun puo­li­vä­lin jälkeen.


Seu­ran­nas­sa ha­vait­tiin, että lohikalat py­säh­tyi­vät kes­ki­mää­rin vuo­ro­kau­dek­si kalatien vii­mei­sel­le ylä­ta­san­teel­le, ennen siir­ty­mis­tä las­ku­ri­lait­teen läpi jokeen. Voi olla, että nousu­hui­pun aikana alempaa nousevat kalat ajavat, tai edellä menevät hou­kut­te­le­vat toisia kaloja eteenpäin.


Lohen ja taimenen nousun on todettu etenevän joessa kolmessa tai kahdessa vaiheessa, joita ovat (1) ak­tii­vi­sen vael­lus­vai­heen ete­ne­mi­nen, (2) pas­sii­vi­nen odotus- tai le­väh­dys­vai­he ja (3) ylä – ja ala­vir­taan liik­ku­mis­ta sisältävä et­sin­tä­vai­he.


Kaikki ylä­ta­san­teel­la havaitut nousu­ka­lat menivät kuitenkin las­ku­ri­lait­teen lävitse jokeen, ennemmin tai myöhemmin. Neljän vuoden aikana ha­vait­tiin vain yksi lohi, joka peruutti las­ku­ri­lait­teen suu­au­kol­ta takaisin por­taa­seen eikä mennyt jokeen.

Onko kalojen lajin ja määrän arviointi ka­la­ties­sä varmaa?

Marleena Isomaa pitää ha­vain­to­ja nouse­vis­ta kaloista varsin luo­tet­ta­va­na. Las­ku­ris­sa on vaikeaa joskus erottaa etenkin suuri taimen ja lohi toi­sis­taan. (Sehän on hankalaa joskus ka­la­mie­hel­le­kin rannalla. PJ). Tästä syystä ve­de­na­lai­nen vi­deo­ka­me­ra oli useim­mi­ten ehdoton varmojen ha­vain­to­jen saa­mi­sek­si. Kaikkina tut­ki­mus­vuo­si­na todettiin joitain kymmeniä (n. 20-30 nousu­ka­laa/tut­ki­mus­jak­so) las­ku­ri­lait­teel­le re­kis­te­röi­ty­nei­tä kaloja, joita ei pystytty mää­rit­tä­mään luo­tet­ta­vas­ti  - liian hitaasti tai nopeasti. Lohen ja taimenen nousu­käyt­täy­ty­mi­nen oli yh­den­mu­kai­nen, niitä ei pääosin eritelty.

Tänä vuonna vi­deo­ka­me­ra on ollut pois mutta laskurin lisäksi täy­den­tä­vää tietoa on saatu net­ti­ka­me­ras­ta, joten tämänkin vuoden nousi­ja­lu­ku­ja, lajia ja su­ku­puol­ta Isomaa pitää varsin luo­tet­ta­va­na. Re­kis­te­röin­ti­lait­tee­na laskurin sijainti on op­ti­maa­li­nen ny­kyi­sel­lä pai­kal­laan mutta si­joit­ta­mal­la toinen laskuri ala­ka­la­tie­hen voi­tai­siin saada tärkeää li­sä­tie­toa.

Ym­pä­ris­tö­te­ki­jöi­den merkitys

Tut­ki­muk­ses­sa pyrittiin sel­vit­tä­mään ym­pä­ris­tö­te­ki­jöi­den mm. virtaama, veden lämpötila, ohi­juok­su­tuk­set, vuo­ro­kau­den aika, valo ja tuuli. Tut­ki­muk­sis­sa ei todettu kovin selkeää ti­las­tol­li­ses­ti mer­kit­se­vää vastetta ym­pä­ris­tö­olo­suh­tei­den ja nousu­ka­la­mää­rien välillä. Graafinen tar­kas­te­lu osoitti kuitenkin lohen ja taimenen nousu­hui­pun ajoit­tu­van selkeiden vir­taa­ma­muu­tos­ten yhteyteen, sekä veden läm­pö­ti­lan laskiessa 16˚C tuntumaan. Kunakin vuonna lo­hi­ka­lo­jen jokeen nousua edeltää virtaaman het­kel­li­nen kasvu ja läm­pö­ti­lan las­ke­mi­nen pysyvästi + 20˚C:n alle. Nousu­hui­put ajoit­tu­vat kaikkina vuosina veden läm­pö­ti­lan laskettua  + 16˚C:n tuntumaan tai ala­puo­lel­le.


Syksyn myötä virtaamat voi­ma­lai­tos­ten läpi yleensä kasvavat ja tämä on varmasti tärkeä tekijä nousun käyn­nis­ty­mi­seen. Nousu­huip­pu painottui yleisesti syys­kuul­le, lukuun ottamatta sateista vuotta 2004, jolloin paras nousu­kuu­kausi oli elokuu. Ou­lu­joes­sa lo­hi­ka­lo­jen nousu oli ak­tii­vis­ta myös koh­tuul­lis­ten ohi­juok­su­tus­ten aikana ja kaloja nousi pa­toal­taa­seen jopa vanhan jokiuoman kautta kau­neus­pa­to­jen kautta.


Tulosten mukaan kaloja nousi eniten ete­lä­tuu­lil­la ja ko­vem­mil­la tuu­len­no­peuk­sil­la, mikä vastasi myös odo­tet­tu­ja tuloksia.

Smolt­ti­kuol­lei­suus

Lohen luon­non­kier­ros­sa on tärkeää on, että alas vaeltavat smoltit sel­viy­ty­vät hengissä mereen, etenkin uidessaan voi­ma­lai­tos­tur­bii­nien läpi. Me­ri­kos­ken voi­ma­las­sa on Kaplan-mallin turbiinit, joista smoltit eli vael­lus­poi­ka­set sel­vi­tyty­vät yleensä varsin hyvin. Poi­kas­tap­piok­si on arvioitu eri tut­ki­muk­sis­sa 7-14%. Viitettä on jopa vä­häi­sem­mäs­tä­kin kuol­lei­suu­des­ta.


Is­tutus­ten ai­kai­sel­la veden läm­pö­ti­lal­la näyttää olevan hyvin suuri merkitys. Montasta va­pau­tet­tu­jen smolttien sel­viy­ty­mis­pro­sent­ti vaihteli 40-95%:iin riippuen veden läm­pö­ti­las­ta. 5-as­tei­ses­sa vedessä kuol­lei­suus oli korkein ja 9-as­tei­ses­sa mitätön. Haukien ja muiden pe­to­ka­lo­jen saalistus eli predaatio on mer­kit­tä­vä kuol­lei­suu­den lisääjä.


(Lieneekö se kuitenkin toisaalta osa luon­non­va­lin­taa ja karaisee hengissä sel­viy­ty­nei­tä me­rie­lä­mää varten? PJ)


Vil­jel­ty­jen lo­hi­ka­lo­jen eloon­jää­mi­sen on todettu olevan luon­non­ka­lo­ja heikompi. Siiran ym. (2006) tut­ki­muk­sis­sa vil­jel­ty­jen lohien sel­viy­ty­mi­nen me­ri­vael­luk­sel­ta kudulle ar­vioi­tiin olevan noin 2,5 - 4,5 kertaa al­hai­sem­pi kuin villien lohien kohdalla.


Me­ri­tai­me­net jäävät erityisen alttiiksi ran­nik­ko­ka­las­tuk­sen vai­ku­tuk­sil­le vael­taes­saan syön­nös­vael­luk­sel­la rannikon myö­täi­ses­ti 100-200 km säteellä is­tutus­pai­kas­taan ja vie­rail­les­sa lop­pusyk­syi­sin myös jo­ki­suis­sa.

1658648200964_Lohi1B-me.jpg

Toimivan kalatien ra­ken­ta­mi­nen ei ole helppoa

Me­ri­kos­ken kalatietä suun­ni­tel­taes­sa on pyritty ottamaan oppia Isohaaran ja muista ka­la­teis­tä. Mys­tiik­kaa liittyy kuitenkin kalatien toi­min­taan kuten lohen käyt­täy­ty­mi­seen yleensä. Joskus kuitenkin hyvin ra­ken­ne­tut tai helposti noustavat kalatiet eivät jostain se­lit­tä­mät­tö­mäs­tä syystä houkuta kaloja nousemaan ka­la­ties­sä. Joissain ta­pauk­sis­sa itse kalatien on todettu olevan nousueste tai kalojen nousua hidastava tekijä.


Tut­ki­mus­ten mukaan kalatien hou­ku­tus­vir­rak­si riittää 3% koko voimalan vir­taa­ma­mää­räs­tä ja Me­ri­kos­ken kalatien hou­ku­tus­vir­rat (apu­tur­bii­ni­ka­na­va 4 m/s², nippu-uit­to­ka­na­va n. 2 m/s²) ovat tut­ki­mus­ten mukaan op­ti­maa­li­sia.

Ou­lu­jo­keen nousi vuo­sit­tain kes­ki­mää­rin 330 lohta ja 100 taimenta. Kyseistä nousu­mää­rää voidaan pitää hyvänä, ver­rat­taes­sa esi­mer­kik­si Kemijoen kalatien lo­hi­mää­riin (359 lohta/v) missä lohien is­tutus­mää­rät ovat lähes kol­min­ker­tai­set Ou­lu­jo­keen ver­rat­tu­na, tai Uu­ma­ja­jo­keen, jossa istutetut lohet eivät mer­kin­tä­ko­keen pe­rus­teel­la nousseet lainkaan ka­la­tie­hen.

Kalatie toimii

Tutkija Marleena Isomaa on saattanut todeta tut­ki­muk­sen joh­to­pää­tök­si­nä, että Oulujoen nykyiset lohikalat ovat osoit­ta­neet selkeää nousu­ha­luk­kuut­ta kalatien kautta ylemmäksi jokeen. Me­ri­kos­ken kalatie soveltuu lo­hi­ka­lo­jen nousu­rei­tik­si ja sen voidaan sanoa toimivan vä­hin­tään­kin koh­ta­lai­ses­ti. Lo­pul­li­sen arvion antamista vai­keut­taa se, että ei tiedetä to­del­lis­ta jo­ki­suu­hun jäävien ja ka­la­tie­hen ha­keu­tu­vien lo­hi­ka­lo­jen lu­ku­mää­rää.


Joka ta­pauk­ses­sa Me­ri­kos­ken voimalan ohitse on noussut satoja lo­hi­ka­lo­ja, parantaen näin voimalan ylä­puo­li­sen alueen vir­kis­tys­ka­las­tusar­voa ja todistaen samalla että lohikalat saadaan nousemaan vael­luses­tei­den ohitse oikein ra­ken­ne­tuil­la ka­la­teil­lä.

Miten lisätä nousevien kalojen määrää?

Tutkija Marleena Isomaan näkemys on, että mikäli jokeen nousevien lo­hi­ka­lo­jen määrää halutaan kasvattaa, tulisi myös is­tutus­käy­tän­nön muut­ta­mis­ta harkita. Kalojen nousu­viet­ti olisi epäi­le­mät­tä voi­mak­kaam­pi, jos ne jokisuun sijasta is­tu­tet­tai­siin ylemmäksi pääuomaan ja si­vu­jo­kiin. Is­tutusa­jan­koh­taan ja veden läm­pö­ti­laan tulisi kiin­nit­tää huomiota smolttien vael­lus­ko­kei­den ra­di­kaa­lien tulosten vuoksi.


Tärkeää on tietenkin se, että mereltä yleensä palaa jo­ki­suul­le lohia. Li­sään­ty­vä lohen poi­kas­vai­heen jälkeinen kuol­lei­suus merellä huo­les­tut­taa. (Jo­ki­suul­le näyttää palaavan vuosi vuodelta vähemmän lohia ainakin va­pa­ka­las­ta­jien saaliista päätellen. PJ)

Millainen on tilanne Ou­lu­joel­la 20-30 v päästä, voisiko luon­non­kier­to olla mer­kit­tä­vä?

Marleena Isomaa miettii kysymystä. Lohen ja taimenen jon­ki­nas­tei­nen luon­non­kier­to on luon­nol­li­ses­ti ta­voit­tee­na. Ou­lu­joel­la on kuitenkin hankala päästä laajaan luon­non­kier­toon ja näin todistaa ka­la­tei­den toiminnan täysi ka­la­ta­lou­del­li­nen merkitys. Suuriin luon­non­poi­kas­mää­riin on vaikea päästä nopeasti. Tämä edel­lyt­täi­si laajoja luon­non­ti­lai­sia alueita joella. On edettävä kär­si­väl­li­ses­ti, rakentaa kalateitä, kunnostaa poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta, istuttaa enemmän poikasia jo­kia­lueil­le. Tulokset nähdään vä­hi­tel­len. Pie­nel­lä­kin lohen ja taimenen luon­non­kier­rol­la Ou­lu­joel­la on tärkeä merkitys uha­na­lai­sil­le lajeille.

Voi, olla Iijoella saa­tai­siin paremmin ja nopeammin to­dis­tei­ta ka­la­por­taan toi­min­nas­ta laajan luon­non­kier­ron käyn­nis­tä­mi­sek­si. Siellä on laajoja poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta, jonne on jo pidempään istutettu suuria määriä jo­ki­poi­ka­sia, joilla pitäisi olla nousu­viet­tiä. Ka­la­tut­ki­jan mieli olisi palanut Iijoen vael­lus­ka­la­pro­jek­tiin mutta Hel­sin­gis­sä tar­jot­tiin mie­len­kiin­tois­ta tut­ki­mus­teh­tä­vää ja ra­hoi­tus­ta turs­ka­po­pu­laa­tioi­den muutosten parissa.

Jos suurempi osa lohista lei­mau­te­taan ylemmäksi, esim. 50% poikasta, epäi­le­mät­tä nousu­viet­ti voi­mis­tui­si. Toisaalta pre­daa­tio­ris­ki kasvaa. Nyt tänä kesänä pitäisi olla nouse­mas­sa en­sim­mäi­siä jokeen lei­mau­tet­tu­ja  poikasia. Mu­hos­jo­keen ja muu­al­le­kin lai­tet­tiin  kolmisen vuotta sitten jo­ki­poi­ka­sia, joiden ha­vait­tiin sel­viy­ty­vän hengissä joessa. Niiden pitäisi olla lei­mau­tu­nei­ta si­vu­jo­kiin, ja se saattaisi jopa näkyä lohen nousussa. (mm. Ku­tu­joes­ta lähti liik­keel­la n. 2000 vael­lus­poi­kas­ta alaspäin toissa keväänä). Muutaman vuoden kuluessa kenties alamme nähdä näiden jo­ki­poi­ka­sis­tutus­ten ja eli­nym­pä­ris­tö­kun­nos­tus­ten (mm. Muhosjoki, Laukka, Kont­ti­saa­ri) tuloksia.

Kalatien vas­taan­ot­to

Marleena Isomaa on ollut tämän kesän esit­te­le­mäs­sä kalatietä yleisölle Oulun Energian pal­ve­luk­ses­sa. Ihmiset kom­men­toi­neet kalatietä hyvin po­si­tii­vi­ses­ti. Monet ovat sanoneet, että vuo­si­kym­me­niä on asiaa jankattu, eikä siihen olla uskottu, että kalatie tullaan tekemään. Nyt kuitenkin kalatie on siinä, ja lohi nousee! Eipä juuri ole kuulunut mie­li­pi­tei­tä rahojen haas­kaa­mi­ses­ta, ei ainakaan nuo­rem­mil­ta ihmisiltä.


Joku vanhempi mies on tuumannut, että paljonko tulee ki­lo­hin­taa ka­la­por­ras­ka­lal­le. Sitä voi miettiä mutta kannattaa muistaa, että joen voimalla on jauhettu sähköä ja rahaa 60 vuotta.


Tänä kesänä on jonkin verran är­hen­nel­ty, kun lohi ei kesä-hei­nä­kuul­la noussut jokeen. ”Sanoin, että olen huo­lis­sa­ni vasta, jos elo-syys­kuus­sa ei lohi nouse.”


Omat mietteet tut­ki­muk­sen jälkeen

Marleena Isomaa pohtii ko­ke­muk­si­aan tut­ki­mus­pro­jek­tis­ta: ”Alkuun minulla oli epäilyjä, on Oulujoen lo­hi­kan­nal­la enää nousu­viet­tiä tai ku­tu­viet­tiä, mutta on selvästi käynyt ilmi, että viettiä on säilynyt, ei ole hävinnyt. Ku­tu­käyt­täy­ty­mis­tä on jopa voitu havaita joella, ja kutemista on todettu ka­la­ties­sä ja Mu­hok­sel­la.”

”Tämä vael­lus­ka­lo­jen pa­lau­tus­han­ke on luonut uskoa siihen, että ra­di­kaa­lien­kin virheiden jälkeen on mah­dol­lis­ta korjata ti­lan­net­ta. Vaikka kalatie on lähes 60 v liian myöhään ra­ken­net­tu, on paljon parempi kuin jos sitä ei ollenkaan olisi ra­ken­net­tu.”


”On ollut hienoa olla mukana pro­jek­tis­sa. Aiemmin en uskonut, että ka­la­por­ras ra­ken­ne­taan. Nyt olen nähnyt sen, että kalatie toimii, ja lohi voi nousta, niin ettei patoa tarvitse räjäyttää!” nauraa Marleena Isomaa heleästi, kun muistelee ala­kou­lus­sa kir­joit­ta­maan­sa ainetta.


Haas­tat­te­li Pekka Jurvelin (suluissa vä­li­kom­men­tit PJ)

Elävä joki -tee­ma­vuo­si

Haas­ta­tel­ta­va­na Pohjois-Poh­jan­maan ym­pä­ris­tö­pääl­lik­kö Ismo Karhu


1) Mistä syntyi ajatus ottaa juuri JOKI 12. ym­pä­ris­tö­tie­toi­suu­den tee­ma­vuo­den aiheeksi?

Jo­ki­laak­sot ovat pe­rin­tei­nen osa Pohjois-Poh­jan­maa­ta, ja asutus keskittyy edelleen jo­ki­var­sil­le. Siksi ne valittiin tee­ma­vuo­den aiheeksi.


2) Tee­ma­vuo­den toi­mi­joi­ta vaikuttaa olevan val­ta­vas­ti (ProAgrias­ta Oulun hiip­pa­kun­taan). Miten on mah­dol­lis­ta koota yhteen näin suuri joukko toi­mi­joi­ta? Ovatko kaikki toimijat lähteneet mukaan tee­ma­vuo­den to­teu­tuk­seen?


Ym­pä­ris­tö­tie­toi­suus­toi­min­nas­sa on aina ollut mukana suuri joukko maakunnan vi­ran­omai­sia ja ke­hit­tä­mi­sor­ga­ni­saa­tioi­ta. Osal­lis­tu­mi­sin­to vaihtelee kunkin vuoden aiheesta riippuen - Elävä joki on osoit­tau­tu­nut aiheeksi, joka innostaa monia.

3) Millaisia suun­ni­tel­mia eri toi­mi­joil­la tee­ma­vuo­den to­teut­ta­mi­sek­si on?

Käy­tän­nös­sä tee­ma­vuo­si on aiheen mo­ni­puo­lis­ta esillä pitämistä, ta­pah­tu­mia jo­ki­var­sil­la ja va­lo­ku­va­kil­pai­lua. Yleisöä vetäviä tulevat olemaan ainakin me­lon­tata­pah­tu­mat; niitä jär­jes­te­tään mm. Py­hä­joel­le ja Kii­min­ki­joel­le.

4) Miten tee­ma­vuo­des­ta tie­do­te­taan yleisölle?

Suuri yleisö ta­voi­te­taan pai­kal­lis­leh­dis­tön kautta. Muutamia juttuja on jo il­mes­ty­nyt, ja var­si­nai­nen te­ho­vies­tin­tä tapahtuu toukokuun lopussa, jolloin jo­ki­laak­soit­tai­set va­lo­ku­va­kil­pai­lut ju­lis­te­taan. Liiton ja monien muiden tahojen www.sivuilla annetaan Elävä joki -in­for­maa­tio­ta.

5) Millaisia tuloksia tee­ma­vuo­del­ta odotetaan?

Pitkän tähtäimen pää­ta­voit­tee­na on jo­ki­laak­so­jen ym­pä­ris­tö­ar­vos­tuk­sen ko­hoa­mi­nen, mikä lisäisi ym­pä­ris­tön vaa­li­mis­ta ja jo­ki­laak­so­jen ke­hit­ty­mis­tä yleen­sä­kin. Liiton kannalta on hyvin mie­len­kiin­tois­ta nähdä, mitkä asiat pai­not­tu­vat kussakin jo­ki­laak­sos­sa; ehkäpä saamme jo­ki­laak­so­jen "per­soo­nal­li­suus­pro­fii­lit", ja niistä voisi olla hyötyä maa­kun­ta­lii­ton työlle. Kaikille mukana oleville toi­mi­joil­le tee­ma­vuo­si antaa mah­dol­li­suuk­sia "lähestyä" jo­ki­laak­so­ja omalla työ­sa­ral­laan.

6) Kullakin toi­mi­jal­la näyttää olevan laajoja suun­ni­tel­mia. Onko tarkoitus toteuttaa suun­ni­tel­mat kuluvan vuoden aikana? Onko tarkoitus, että hank­kees­ta jää jotakin pysyvää? Miten taataan tee­ma­vuo­den aikana mah­dol­lis­ten luotujen toi­min­to­jen jatkuvuus ja pysyvyys?

Pysyvyys tulee parhaiten niin, että tee­ma­vuo­si nostaa esille sellaisia asioita ja arvoja, jotka jäävät ihmisten mieleen pitkäksi aikaa ja vai­kut­ta­vat siihen miten jo­ki­laak­sois­sa eletään ja toimitaan tu­le­vai­suu­des­sa. Myös Pohjois-Poh­jan­maan liitto voi viedä esille tulleita asioita maa­kun­nal­li­siin pitkän tähtäimen suun­ni­tel­miin. Sama koskee muitakin mukana olevia toi­mi­joi­ta.

7) Miten mah­dol­li­set hankkeet ra­hoi­te­taan?

Käy­tän­nös­sä ra­hoi­tuk­seen osal­lis­tu­vat kaikki ta­pah­tu­ma­jär­jes­tä­jät osaltaan. Ke­nel­le­kään ei näin tule raskaita kus­tan­nuk­sia, mutta koko­nais­pa­nos muodostuu ai­ka­moi­sek­si.

8) Miten jo­ki­var­ren asukkaat saadaan mukaan tee­ma­vuo­den to­teu­tuk­seen?

Ta­pah­tu­mat pyritään tekemään yleisöä kiin­nos­ta­vik­si. Samoin va­lo­ku­va­kil­pai­lu on ni­me­no­maan asuk­kail­le suunnattu.

9) Mitä yk­sit­täi­nen jo­ki­var­ren asukas voi tehdä tee­ma­vuo­den on­nis­tu­mi­sek­si?

Osal­lis­tu­mal­la innolla ta­pah­tu­miin ja va­lo­ku­va­kil­pai­lui­hin. Myös kaikki palaute (esim. Pohjois-Poh­jan­maan liiton www.sivulle) on ter­ve­tul­lut­ta ja rakentaa vuotta.

10) Kootaanko tee­ma­vuo­den tulokset yhteen? Miten niistä tie­do­te­taan?

Vuoden lopussa tehdään yh­teen­ve­to. Se tulee näh­tä­vil­le liiton www.sivuille ja lä­he­te­tään kaikille toi­mi­joil­le.

Ismo Karhu ja joki

1) Mikä on sinun hen­ki­lö­koh­tai­nen suhteesi jokeen? Mitä joki sinulle merkitsee? Mikä on ko­ti­jo­ke­si?

Minulla on hyvin läheinen suhde vir­ta­ve­siin. Se on syntynyt tam­muk­ka­pu­roil­la ka­las­tel­les­sa. Mie­les­tä­ni jo­ki­var­sil­la Suomen luonto on kaikkein rik­kaim­mil­laan: pie­ni­piir­teis­tä maisemaa ja runsasta eläin­maa­il­maa. Kun ka­las­tel­les­sa hiljaa lii­kus­ke­let, pääset hyvin lähelle kaikkea sitä. Kun omaa kotijokea kysytään, ei vastausta tarvitse miettiä. Olen lähtöisin Kii­min­ki­joen latvoilta, Puolangan vaa­ra­mai­se­mis­ta, Kiimingin kunnassa olen asunut kol­me­kym­men­tä vuotta ja mök­ki­paik­kaa pidän Kii­min­ki­joen puo­li­vä­lis­sä, Koi­ra­kos­kel­la. Sanoisin, että melko lähellä on hetki, jolloin alan ymmärtää Kii­min­ki­joen ajatukset…

2) Mitä odotat tee­ma­vuo­del­ta?

Päästä näkemään, mitä joki merkitsee poh­jois­poh­ja­lai­sil­le tänä päivänä.

1658669097039_ismokarhu-sm.jpg

Kun­nia­vie­raa­na toi­vot­ta­vas­ti me­ri­tai­men Oulujoen ka­la­ties­sä

1658669194471_kalatie-sm.jpg

Oulun Energia on lupauksensa mukaan avannut kalatien vapuksi ja kalatien tilannetta ja kalojen nousua pääsee jo nyt seuraamaan reaaliaikaisista kuvista  kalatieltä. Edessä on mielenkiintoinen kesä. Ajoverkkokalastus on kielletty. Se voisi mahdollistaa suurempien lohijoukkojen nousun pohjoisiin kotijokiinsa. Toisaalta rannikkokalastuksen rajoituksia on puretta ja lohikannan tila näyttää heikkenevän, lohen määrä Itämeressa kaikkiaan vähentyvän. Monia uusia uhkia kuten kampamaneetti ja ilmaston lämpeneminen on olemassa. Mutta toivomme hyvää lohikesää.

Meritaimenta on näyttänyt olevan niukahkosti Merikosken alla. Meritaimen nousee yleensä kalatiessä ensimmäisena. Odotamme jännityksellä ensimmäisen meritaimenen näkymistä kuvissa.

Itä­me­rel­lä kaikki on toisin - jo­ki­asiois­sa­kin

Atlantin valtamerellä merilohia ei saalisteta, pyynti tapahtuu - jos siihen on kestävän käytön perusteita - joissa. Tämä on koko­nais­ta­lou­del­li­ses­ti edullisinta. Näin pitäisi olla koko Itämerelläkin, onhan jokikalastuksessa kilokohtainen, aluetaloudellinen tuotto 30-kertainen verrattuna lohikilon kalastajahintaan (3,80€).

Lohikantaa verottavat monet muutkin tekijät kuin kalastajat ja hylkeet. M74 oireyhtymä (uusi nimi: oksidatiivinen stressi) alentaa luonnonlohen poikastuottoa. Sen merkitys on jälleen nousussa. Lohi-istukkaat, joita voimayhtiöt tuottavat, ovat todella heikkolaatuisia. Kaiken tämän lisäksi kummankin ryhmän smoltit pysyvät heikosti hengissä mereen jouduttuaan. Miksi, sitä ei tiedetä. Tuskallisen kiusallista.

Ajoverkkokalastus Itämerellä kiellettiin vuoden alusta lukien, mutta pyyntiverkkoja ei hävitetty. Laiton kalastus rehottaa erityisesti eteläisellä Itämerellä. EU:n ka­las­tus­ko­mis­saa­ri­kin jo hermostui.

Pyyn­ti­kiin­tiö­jär­jes­tel­mä on ollut täysin älytön. Jos kaikki meressä syönnöksellä olevat aikuiset lohet olisi pyydetty, niin kiintiö ei olisi vielä täyttynyt.

Ei ihme, että me­ren­tut­ki­mus­neu­vos­to ICES tarjosi lohiasetukseen ensiavuksi va­ro­vai­suus­pe­ri­aa­tet­ta. Simojokeenkin noussut lohimäärä oli ehtinyt jo romahtaa kymmenesosaan muutaman vuoden takaisesta tilanteesta.

Ruotsalainen kansanpuolue ilmoitti politiikakseen, että merilohen meripyyntiä tulee jatkaa vaikka kanta pienenisi (ei kuitenkaan "olennaisesti"). Muu hallitus oli onneksi toista mieltä. Se halusi noudattaa hallitusohjelmaa, jonka mukaan tulee pyrkiä mahdollisimman suuren luonnonlohen poikastuotantoon kutujoissa. Tästä ris­ti­rii­ta­ti­lan­tees­ta ei selvitty muuten kuin voimasuhteet hallituksessa mittaamalla. RKP:tä lukuun ottamatta hallitus oli va­ro­vai­suus­pe­ri­aat­teen kannalla. Uudella lohiasetuksella rajoitetaankin merilohen meripyyntiä, mikä on nyt ainoa järkevä vaihtoehto. Ratkaisevan tärkeää on, että suurikokoiset naaraslohet pääsevät mahdollisimman täysilukuisesti nousemaan kutujokiin. Ne takaavat lähtökohtaisesti kannan uusiutumisen. Nämä naaraat saapuvat syön­nös­vael­luk­sel­taan jokisuille ensimmäisinä, siksi pyyntirajoituksen päät­ty­mi­sa­jan­koh­dal­la on kussakin ka­las­tus­vyö­hyk­kees­sä erityistä merkitystä. Nyt tarvitaan kunnollinen valvonta meri- ja jokialueille, jotta laittomuuksiin ei sorruttaisi.
Kuka voitti suuren lohisodan vuosimallia 2008?
Toivottavasti luonnonlohi!

Erkki Pullianen, Vihreän liiton blogissa 31.3.08

Reijo Heikkinen tuntee Kainuun kuin omat taskunsa

Kainuun kuudes kir­jal­li­suus­pal­kin­to luovutettiin Kalevalan päivänä Kaukametsän Kalevala-juhlassa historian dosentti Reijo Heikkiselle hänen uusimmasta Kainuu-aiheisesta tietokirjastaan Avara Oulujärvi (2007). Teos tarkastelee järveä monista näkökulmista, järven synnystä ja geologiasta pilkkionginnan SM-kisoihin vuonna 2007. Teoksen pohjana ovat Heikkisen edeltävät Oulujärvi-kirjat, joiden tietoja hän on päivittänyt.

'Oulujärvellä on rantaviivaa 520 km. Kainuu on Belgian kokoinen alue ja siten suuri tutkittavaksi. Nykyisin tunnen tienoon paremmin kuin moni syntyperäinen kainuulainen', kuvailee Oulusta kotoisin, mutta jo 30 vuotta Kajaanissa asunut Heikkinen työsarkaansa. Oulujärveä ja Kainuuta ei juurikaan ole tutkittu, ja muita tutkijoita alueella on vain kourallinen.

Heikkisen Oulujärveä käsittelevien kirjojen lähtökohtana on ympäristöhistoria ja vesistöä tarkastellaan useista näkökulmista geologiasta kultuurihistoriaan.

'En ole muilla nähnyt järvien historiaan liittyvää lähestymistapaa. Suurin osa tutkijoista asuu Helsingissä, jossa tutkitaan viemärilaitosta, ilmansaasteita ja kaatopaikkoja', Heikkinen pohtii. Vaikka järvet ovat olleet tärkeitä asuinmiljöönä, niitä on kuvattu vain luontokirjoissa, Oulujärveä tyypillisesti Paltaniemeltä. Heikkinen kuvailee Oulujärveä toimintamiljööksi, jonka erikoisuutena ovat olleet tervasoudut Ouluun. 'Oulujärvellä on paljon maisemia, joita ei ole kuvattu. Suuret selät avautuvat harvoista paikoista', Heikkinen sanoo ja jatkaa: 'Järvi on niin suuri, että moni tuntee vain 5 - 10 kilometriä lähivesiä.'

Kainuun kuudennen kir­jal­li­suus­pal­kin­non raadin muodostavat Eero Marttinen, Eila Parviainen ja Eine Syvävirta. Perusteluna palkinnon myöntämiselle on teoksen yhteiskunnallinen merkittävyys ja laaja-alaisuus, joka käsittelee niin luontoa kuin kulttuuria. Teos kattaa Oulujärven historiaa kivikaudelta asti. Teoksesta välittyy asiantuntevuus ja kotiseuturakkaus. Myös teoksen piirrokset ja valokuvat, jotka Heikkinen on pääosin itse ottanut, tukevat tulkintaa. Heikkinen on Kainuuta ja sen historiaa tallentanut tuottelias tekijä.

Kainuun Sanomat 29.2.2008.

Lohen pa­laut­ta­mi­nen Ou­lu­jo­keen

Lohi ja muut vaelluskalat katosivat Oulujoesta lähes 60 vuotta sitten, kun vapaasti virrannut joki kahlittiin. Vain hippunen alkuperäistä Oulujoen lohta on säilynyt laitoksessa ylläpidettävässä emokalastossa. Jo muutaman vuoden ajan vaelluskalat ovat päässeet Merikosken kalatien kautta Muhokselle ja alajuoksun sivujokiin. Tämä on herättänyt toiveita lohen saamisesta myös ylemmäksi jokivarteen. Viime vuoden lopussa päättyi Euregio Karelia naapuruusohjelman hanke, jossa tarkasteltiin Oulujoen edellytyksia vaelluskalajoeksi sekä keinoja vaelluksen toteuttamiseksi. Työhön osallistui suuri joukko eri alojen koti- ja ulkomaisia asiantuntijoita.

On selvä, että voimalaitoskäytössä oleva pääuoma ei ole lisääntymisen ja poikasten kannalta paras mahdollinen ympäristö. Virtaaman säätelyn vuoksi virtaus loppuu ajoittain kokonaan parhaiden virtapaikkojen, rantojen ja karikoiden, läheisyydessä. Lisäksi pohjan kovuus haittaa mädin ja poikasten selviytymistä. Sen sijaan sivujoet tarjoavat jo nykyisellään noin 50 hehtaaria lohelle ja taimenelle soveltuvia elinalueita. Ne voisivat tuottaa jopa 15 000 merivaellukselle lähtevää poikasta. Lohen ja taimenen poikasia on istutettu parin vuoden ajan Oulujoen sivujokiin. Ne ovat menestyneet vähintään kohtuullisesti kaikissa sivujoissa. Kutujoesta lähti keväällä 2007 vaellukselle arvioilta noin 1700 lohen smolttia. Myönteiset tulokset puoltavat jatkamaan kotiutusistutuksia sivujokiin, joissa harjus ja paikoitellen taimen lisääntyvät jo nyt. Istutuskäytännön muuttaminen voisi lisätä jokeen hakeutuvien lohien määrää huomattavasti. Myös virtavesien kunnostuksia tarvitaan. Konttisaaressa selvitetään parhaillaan kutusoraikon ja poikaskivikon pysyvyyttä ja kykyä tuottaa vaelluskykyisiä lohenpoikasia säännöstellyssä joessa. Sivujoista kunnostuksia on tehty Kutu- ja Muhosjoella ja Utosjoelle on laadittu kun­nos­tus­suun­ni­tel­ma. Sanginjoella päähuomio on jatkossa happamuuden torjunnassa ja virtaamien tasaamisessa. Keskeinen tulevaisuuden haaste on vedenlaatuongelmien vaivaamissa sivujoissa maa-, metsä- ja turvetalouden vesiensuojelun tuntuva tehostaminen.

Kalateiden rakentamiseksi Oulujoen voimalaitospatoihin löytyy useita vaihtoehtoja. Ylisiirto voi tulla kyseeseen tiettyjen patojen ohittamisessa ja suositeltavaa se on etenkin vaelluskalojen palauttamisen alkuvaiheessa. Vaihtelevien kalatieratkaisujen käyttö eri padoilla lisäisi koko alueen kiinnostavuutta varsinkin, jos kullakin kohteella valittavien ratkaisujen ympärille kehitettäisiin niitä tukevia muita käyttömuotoja. Oulujoelle suunnittelijat päätyivät suosittelemaan luonnonmukaisia ohitusuomia silloin, kun se on mahdollista, koska näin saadaan kulkureitin lisäksi lisääntymis- ja poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta. Mikäli kaikille voimalaitoksille toteutettaisiin ohitusuomat, saataisiin vuosittain parhaimmilllaan pari tuhatta vaellusppoikasta lisää merivaellukselle. Alasvaelluksen aikainen kuolevuus ei kokemusten perusteella ole ongelma Oulujoen pääuoman laitoksilla. Utosjoesta vaeltamaan lähteneet kalat tulee kuitenkin ohjata laskeutumaan turvallistä reitti Ala-Utoksen voimalaitoksen ohi. Oulujoen kalatiet voitaisiin toteuttaa Merikosken tapaan vapaaehtoisena hankkeena, jolloin kalatien rakentaminen ei vaikuttaisi suoraan voimassa oleviin ka­la­ta­lous­vel­voit­tei­siin. Käyttöoikeuksista kalateiden tarvitsemiin alueisiin ja vedenjuoksutuksesta kalatiessä tulisi sopia voimayhtiön kanssa. Kalatiet voitaisiin toteuttaa myös muuttamalla voimayhtiön ka­la­ta­lous­vel­voit­tei­ta tai muuttamalla nykyiset velvoitteet ka­la­tie­vel­voit­teek­si. Nämä vaihtoehdot ovat huomattavasti työläämpiä kuin kalateiden toteuttaminen vapaaehtoisena hankkeena. Kunnostukset sekä vaellusyhteyden palauttaminen ovat keskeinen osa koko alueen kehittämistä. Kalateiden toteutusta varten tulee perustaa käytännön organisaatio, joka on riittävän pysyvä ja oi­keus­toi­mi­kel­poi­nen. Sitoutuminen vaelluskalan palauttamisen tavoitteisiin vaatii pitkäjänteistä työtä, koordinaatiota ja kokonaisvaltaista näkemystä.

Oulujoella käynnissä olevat ja uudet ke­hit­tä­mis­suun­ni­tel­mat edistävät vaelluskalan palauttamiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamista. Päätavoitteena tulee olla kalastuksen mahdollistaminen patojen yläpuolisilla alueilla, mikä lisää tuloja jokivareen kuntiin. Luon­non­li­sään­ty­mi­nen olisi lisäarvo, jolla mahdollistettaisiin vähitellen Oulujokeen leimautuneen kannan syntyminen, ja joka toisi vaelluskaloja kalateiden käyttäjiksi. Kalastus ei saa olla ristiriidassa velluskalojen pa­laut­ta­mis­ta­voit­tei­den kanssa. Kalastuksen järjestelyihin onkin Oulujoella kiinnitettävä erityistä huomiota. Lisäksi tarvitaan vaellukalojen palauttamista laajemmin tukevia merialuetta koskevia kansallisia ja kansainvälisiä päätöksiä.

Nyt valmistuneen perusteellisen selvityksen tuloksia tulisi pikimmiten hyödyntää Oulu-Kajaani -ke­hit­tä­mis­vyö­hyk­keen kärkihankkeena. Vaelluskalojen palauttaminen ja lohijoen rakentaminen parantaa joen statusta ja ekolopgista tilaa, mikä lisää joen vir­kis­tys­käyt­tö­ar­voa ja matkailullista vetovoimaa. Vaellukalojen palauttamisella on mahdollista nostaa koko jokivarren imagoa ja tiivistää yhteistyötä yheisen joen parhaaksi. Oulujoki voisi toimia mallina ja esimerkkinä muillekin entisille lohijoille.


Kirjoittajat Eero Merilä ja Anne Laine , työskentelevät Pohjois-Pohjanmaan ym­pä­ris­tö­kes­kuk­ses­sa ja ovat olleet vetämässä Lohen palauttaminen Oulu- ja Lososinkajokiin hanketta.


Julkaistu Kalevan Alakerta -palstalla 23.1.2008

Musiik­ki­näy­tel­mä Suuri hil­jai­suus

Musiik­ki­näy­tel­mä Suuri hil­jai­suus valmistuu Kuhmossa

Olimme Eero Juntusen kanssa Ouluun tehdyllä kuh­mo­lais­ten opet­ta­jien jär­jes­tä­mäl­lä teat­te­ri­mat­kal­la. Kävimme kat­so­mas­sa Po­pu­lää­ri­musiik­kia Vit­tu­la­jän­käl­tä ja pohdimme siinä tu­lo­mat­kal­la, voi­tai­siin­ko tehdä jotakin yh­teis­työ­tä teatterin alalta. Eero kertoi mielensä päällä jo pitkään olleesta haaveesta, joka liittyisi jollakin tavalla ve­sis­tö­jen val­jas­ta­mi­seen - eri­tyi­ses­ti Oulujoen vesistö olisi kohteena. Ja jos vielä tar­ken­ne­taan, Sei­te­noi­kean seutu Hy­ryn­sal­mel­la. Asia jäi silloin niin sanotusti hautumaan, mutta eräänä syys­päi­vä­nä Eero soitti minulle ja pyysi mukaansa käymään mum­mu­las­saan Väärälän talossa Sei­te­noi­ke­aan liittyvän Vää­rän­kos­ken rannalla. Tapasimme siellä hänen sukuaan, ja tein Kainuun Sanomiin jutunkin Vää­rän­kos­ken tienoosta. Sen jälkeen alkoi tut­ki­mus­työ haas­tat­te­lui­neen ja ar­kis­to­käyn­tei­neen.

Kirjoitin sy­nop­sik­sen näy­tel­mään - Eero hyväksyi sen, ja var­si­nai­nen kir­joi­tus­työ alkoi. Maija Laakso puo­les­taan tuli mukaan sattuman kautta. Hän oli lukenut erään suo­ai­hei­sen juttuni ja lähetti suota kä­sit­te­le­vän runon luet­ta­vak­se­ni. Jatko on helppo arvata! Maijasta tuli Suuri hil­jai­suus -musiik­ki­näy­tel­män laulujen teks­tit­tä­jä. Näytelmän ta­pah­tu­mat liittyvät lä­hei­ses­ti Väärälän talon vai­hei­siin, mutta ovat monella tavoin yleis­pä­te­viä. Joka kosken varrella oli oma Kustaansa, joka ajatteli, että vaikka hanketta ei pysty py­säyt­tä­mään, voi sitä vähän jarruttaa. Tai vas­taa­vas­ti Sakarinsa, joka näki kos­kio­suuk­sis­sa mah­dol­li­suu­den saada kerrankin läjäpäin rahaista rahaa.
Suuri oli muutos jo­ki­var­sien taloissa. Lohi katosi jäljelle jääneistä koskista, turbiinit alkoivat jauhaa sähköä.
Tuli suuri hil­jai­suus.

1658671312868_ratio-me.jpg

Suuri hanke

Keväällä 2007 saimme Eeron kanssa Kainuun Kult­tuu­ri­ra­has­ton apurahan näy­tel­mä­hank­keen to­teut­ta­mi­seen. Jo samalla viikolla oli asiaa koskeva lehti-ilmoitus, jossa pyy­det­tiin laulajia ja näyt­te­li­jöi­tä ja laulavia näyt­te­li­jöi­tä saapumaan Kontion koulun kir­jas­toon. Paikalle tuli ne­li­sen­kym­men­tä henkilöä, heistä suurin osa naisia. Jouduimme muok­kaa­maan roo­li­hen­ki­lös­töä jonkin verran, mutta melko vai­vat­to­mas­ti Ma­tiak­ses­ta tuli Matilda ja Kauko Lot­vo­ses­ta Katariina Lotvonen. Har­joi­tuk­set alkoivat syksyllä koulun alettua. Roo­li­mie­hi­tys loksahti koh­dal­leen, ja ohjaaja Pentti Lampinen saattoi alkaa työnsä. Ryhmämme on kokoon­tu­nut kahdesti viikossa Kontion koululle.

Vasta ensi-iltaa edel­tä­väl­lä viikolla siirrymme Kuhmo-taloon, jossa ensi-ilta on per­jan­tai­na 16. mar­ras­kuu­ta kello 19.00 Suuri hil­jai­suus on nimensä mukainen projekti. Kun ääni- ja va­lo­mie­het sekä säestäjät ovat paikalla, kasvaa ryhmämme 36 henkilöön. Onneksi huolto on pelannut hienosti.


Kai­nuu­lais­ta työtä

Jo alun perin oli selvää, että näy­tel­mäm­me lähtee kier­tu­eel­le. Esi­tys­pai­kat­kin löytyivät vähin vaivoin - tarvitsi vain seurata Oulujoen vesistön kulkua. Suo­mus­sal­mi, Hy­ryn­sal­mi, Kajaani, Vaala ja Oulu ovat kier­tue­paik­ka­kun­nat. Yh­teen­sat­tu­mien vuoksi esi­tys­ket­ju ei aivan ole edellä kerrottu; Hy­ryn­sal­men esitys on ennen Suo­mus­sal­mea, mutta se on pieni kau­neus­vir­he. Suuri hil­jai­suus on kokonaan kai­nuu­lais­ta työtä. Kä­si­kir­joi­tus, runot ja sä­vel­lys­työ sekä toteutus ovat syntyneet Kainuun alueella. Ko­toi­sel­ta pohjalta pon­nis­te­taan.

Seppo Kä­mä­räi­nen


1651440040479_alavirtaan-me.jpg

reitti(at) oulujoenreitti.fi

pekka.jurvelin(at) gmail.com

© Oulujoenreitti