Merilohen paluu Kai­nuuseen

Oulujoki oli vapaana virratessaan merilohen kutujoki. Lajin nousu kutujokeensa loppui Merikosken padon valmistuttua vuonna 1947. Lohet tunnetusti palaavat merellisen syönnösvaiheen jälkeen synnyinjokeensa kutemaan. Näin ollen oli arvokasta säilyttää Oulujoen lohikantaa tarhakantana. Sitä on erään arvion mukaan yhdessä lajin tarhakannoista jäljellä korkeintaan 15 prosenttia.


Oulujoen varren kunnat ja kainuulaiset ovat asettaneet määrätietoiseksi tavoitteekseen merilohen palauttamisen valuma-alueen vesistöihin. Paluu edellyttää monen yksityiskohdan osumista toimivaksi kokonaisuudeksi.


Paluun perusedellytys on, että lajille tyypillinen merellinen syönnösvaellus voi häiriöttä toteutua. Peruskaavan mukaan Perämeren pohjoisosasta liikkeelle lähteneet smoltit tekevät Itämeren eteläosaan ulottuvan saalistuskeikan, jonka aikana ne kasvavat jopa pa­ri­kym­men­ki­loi­sik­si merilohiksi.


Syönnösvaellus voi olla ongelmallinen ainakin kahdella tavalla. Lohi sijoittuu ravintoketjussa ja -verkossa sen huipulle. Tämä merkitsee rasvaisella kalalla altistumista rasvaliukoisille ympäristömyrkyille, kuten dioksiineille ja furaaneille. Niiden esiintymisen vuoksi rasvaisille kaloille on asetettu syön­ti­ra­joi­tuk­sia­kin. Nämä myrkyt voivat alentaa merilohen lisääntymistulosta.


Myrkkyvaikutuksia ajankohtaisempi ongelma on merilohien liikapyynti Itämeren pääaltaan eteläosissa. Kun ajoverkkokalastus vahingollisena pyyntimuotona kiellettiin vuoden 2008 alusta lukien, etelän kalastajat siirtyivät ajo­sii­ma­ka­las­tuk­seen. Tällainen pyyntiponnistus 30-kertaistui lyhyessä ajassa. Tornion- ja Simojokeen nouseva lohimäärä puolittui vuodessa.


Merilohen kalastus on kiintiöity. Kiintiöinti ei koske meritaimenta. Mm. Puolassa laittomasti pyydetyt merilohet myydäänkin toreilla taimenina. Ostajat ja viranomaiset eivät joko pysty tai halua määrittää lajeja oikein.


Ensimmäinen vaikea tehtävä on saada merilohen meripyynti laillisiin uomiin. Täytyy olla varmuus kohtuullisen määrän merilohia palaamisesta synnyinjokeensa tai terminaalialueelle, johon ne on smoltteina istutettu. Nyt (2011) palaajia on aivan liian vähän.


Kun palaajia on riittävästi, voidaan ryhtyä luomaan uutta Oulujoen merilohikantaa. Tähän on ainakin kaksi periaatteellisesti toisistaan poikkeavaa lähtökohtaoletusta. Ensinnäkin voidaan lähteä lisäämään sitä ”sekakantaa”, joka nyt saapuu syön­nös­vael­luk­sel­taan Oulujoen suulle ja mahdollisesti käyttää Merikosken padon ohittavaa kalatietä. Sen yläpuolella Montan patoon pysähtyneet nousukalat voidaan pyydystää ja siirtää padon yläpuolelle.


Toisena vaihtoehtona on esitetty, että uuden kannan luomisessa käytettäisiin esimerkiksi nyt Simojokeen kutemaan nousevaa merilohikantaa. Oulujoen veteen leimautuneina ne palaisivat tähän jokiveteen eikä Simojokeen. Simojoen kantavaihtoehdossa olisi se hyvä puoli, että lisäysmateriaalia voitaisiin saada Simojokeen nousevista yksilöistä.


Tämän vuoden huhtikuussa valmistuu pitkän ja perusteellisen valmistelun tuloksena Oulujoen kalatiesuunnitelma. Se käsittää myös rakenteelliset kalatieratkaisut. Monttaan on suunniteltu luonnonmukainen kalatie, Pälliin, Utaseen ja Nuojualle pystyrakokalatie sekä Pyhäkoskelle ja Jylhämään pystyrakokalatien ja kalahissin yhdistelmä.


Suunnitelmalle antaa lisäuskottavuutta se, että vaiheistuksessa edetään siten, että edellisen padon ohituksesta saadut kokemukset otetaan huomioon seuraavan osan käytännön toteutuksessa. Toimimattomat rakenteet pysäyttäisivät hankkeen sen vaatimien parannusten ajaksi. Kulttuurista uskottavuutta lisää puolestaan se, että voimalaitokset suunnitelleen arkkitehdin Aarne Ervin aikaansaannoksille annetaan tässä yhteydessä niille kuuluva arvo.


Ensimmäisessä vaiheessa Monttaan rakennetaan kalatien ohella kalojen kiinniottolaitteet. Näin ylisiirtoja voidaan toteuttaa alusta lähtien.

Kalatiet tarvitsevat luonnollisesti vettä, joka on padotussa joessa rahanarvoista hyödykettä. Fortum on ilmoittanut olevansa hankkeessa mukana. Kalateissä perusvirtaama on 0,5 - 0,8 m³/s. Kalojen houkuttelemiseksi ”oikealle tielle” ja kalatien toimivuuden varmistamiseksi sellaisen sisäänkäynnin yhteyteen pumpataan erikseen lisävettä 1,2 - 1,6 m³/s.


Oulujoen valuma-alueella on sen vesistöön kuuluvia potentiaalisia poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta noin 100 hehtaaria. Aiemmin niitä oli 600 ha. Niiden tilan tarkkaan kartoittamiseen ja mahdolliseen ennallistamiseen on tarkoitus ryhtyä ensi tilassa.


Oulujokea merkittävämmiksi arvioituja vastaavia rakennettuja vesistöalueita ovat Kemijoki ja Iijoki, joissa on käynnissä ennallistamistoimet. Niistä huolimatta Oulujoen kuntien ja maakunnan liittojen päättäväisyyttä pidetään sen vahvuustekijänä. Hankkeessa pitää varautua ainakin 15 miljoonan euron kustannuksiin parin vuosikymmenen aikana. Keskeisiksi rahoittajiksi on kaavailtu julkisia toimijoita, kuten Euroopan unionia ja Suomen valtiota. Lisäysperiaate ja kuntien oma tahtotila tuovat kunnat mukaan investointi- ja yl­lä­pi­to­ra­hoi­tus­ku­vioi­hin.


Kainuulaisten urheilukalastajien innostus on mukaansa tempaavaa.


Merilohi Itämeren suurikokoisin lohikala. Historiallisesti tärkeästä ruokakalasta on muodostunut arvostettu urheilukalastuksen kohde. Alun perin kullekin kutujoelle muodostui oma kantansa. Kutee syksyllä mutta aloittaa nousun kutujokeen jo keväällä. Mätimunista kuoriutuneet poikaset viettävät kotijoessa 2-5 vuotta. Ns. smoltteina poikaset laskeutuvat mereen ja lähtevät Itämeren eteläosaan ulottuvalle syönnösvaellukselle. Kahdesta neljään merivuoden jälkeen lohet palaavat tavallisesti 4 - 15-kiloisiksi kasvaneina kotijokeensa, meillä rakentamattomiin Tornion- ja Simojokeen. Saalis jakautuu meri-, rannikko- ja jokiosuuksiin. Euroopan unioni päättää käytännössä yksin Itämeren vuotuisen saaliskiintiön. Kemijoella, Iijoella, Oulujoella ja Kymijoella on vireillä kutulohien siirrot patojen yläpuolelle.


Erkki Pulliainen, kansanedustaja (vihr)

(Erkki Pulliaisen luvalla, julkaistu Kainuun Sanomissa 27.3.2011.)

Me­ri­lo­hen­pyyn­ti py­säy­tet­tä­vä lajin suo­je­le­mi­sek­si

Merilohirintamalta kuuluu pelkkää kurjuutta! Näin voidaan luonnehtia kuluneena intiaanikesänä kuultuja tätä jaloa kalaa koskevia uutisia.


Merilohiyksilön tarina on huikea näyte luonnon tar­koi­tuk­sen­mu­kai­suu­des­ta ja sen tarjoamista moninaisista mahdollisuuksista rakentaa toimivia kokonaisuuksia. Mätimunasta se kehittyy poikaseksi vaikkapa Enontekiön Lätäsenon kosken soraikossa, vaelluskuntoisena se laskee Tornionjoen kosket ja saapuu Perämeren suolaisempaan murtoveteen. Sitten edessä on tuhansien kilometrien syön­nös­vael­lus­keik­ka läpi Pohjanlahden aina Itämeren eteläosiin saakka ja kasvuvuosien jälkeen paluu synnyinjokeen lisääntymään.


Mitä suurempi mätimuna, sitä elinvoimaisempi poikanen siitä voi kehittyä. Kun ihminen liittyy hyödyntäjänä merilohen elämänkiertoon, hänen etunsa olisi säästää suurikokoiset naaraslohet jatkamaan sukua. Tämän mieltäminen viisaaksi ja oikeaksi on vaikea tehtävä. Ihmisluontoon kuuluu myös kilpailu. Yhteisen edun saavuttamiseksi pyhää kilpailuoikeutta on jouduttu niukkuuden synnyttämästä välttämättömyyden pakosta rajoittamaan. Olennaista on, ovatko pyyntiä rajoittavat toimet riittävän tehokkaita ja kattavia.


Akateemikko Kustaa Vilkuna kuvasi vuonna 1974 ilmestyneessä ”Lohi” -kirjassaan sitä, kuinka Perämereen laskevien jokien varsilla asukkaat taistelivat keskenään merilohisaaliista. Osapuolet olivat kestovierailijoita käräjäkivillä. Niukkuutta oli silloinkin työlästä jakaa.


Kaikista jakoriidoista huolimatta merilohi säilyi lajina Kustaa Vilkunan kuvaamien ajanjaksojen läpi. Sitten keksittiin edistyksen nimissä sulkea padoilla lohien jokiväylät. Perämerellä jäätiin Ruotsin ja Suomen harvojen vapaana virtaavien jokien poikastuotannon ja tuomioistuinten myöhemmin päättämien velvoiteistutusten varaan. Nyt tiedämme, että jälkimmäinen menettely ei toimi.


Voimayhtiöt eivät tässäkään ole pelanneet reilua peliä. Tuorein havainto on, että smoltit istutetaan jokiin liian varhain, jo huhtikuun puolivälissä. Kukaan tai mikään ei näytä enää valvovan laillisuuden ja mielekkyyden toteutumista.

Suomi siirtyi osaksi Euroopan yhteisön yhteistä kalastuspolitiikkaa 1.1.1995. Integraation ihailijoille tämä oli suuri päivä. Kiusallista on, että tämä Euroopan unioniksi nyt kutsuttu yhteisö on osoittautunut kalastuksen mitoituksessa impotentiksi instituutioksi. Komissio saattaa asettaa pyyntikiintiöitä, joiden mukainen saalismäärä merkitsisi ko. lajin koko aikuiskannan tuhoutumista. Nyt jo monet valtamerten tonnikalakannat ovat tuhoutuneet. Valitettavasti näin olisi voinut käydä Itämeren merilohikannallekin.


Oli melkoinen onnenkantamoinen, että ajoverkkokalastus saatiin Itämerellä lopetettua 1.1.2008 lukien. Kohtalokasta kuitenkin on, että erityisesti puolalaiset ryhtyivät välittömästi tehostamaan kaikki pyytävää ajo­sii­ma­ka­las­tus­taan. Vanhojen tapojensa mukaisesti he myyvät osan merilohisaaliista toreilla taimenena, jolloin kalastustilastoista tulee viih­de­kir­jal­li­suut­ta. Ei ole kauaa siitä, kun puolalaiset roistoilivat turskanpyynnissä. Tuomio ei johtanut tapojen parantamiseen.


Suomi on juuri sitoutunut tiukan paikan tullen maksamaan muiden euromaiden velkoja. Nyt maallamme pitää olla kanttia laittaa komissio järjestykseen me­ri­lo­hen­pyyn­ti­asiois­sa. Pyynnin välitön keskeytyspäätös on enemmän kuin paikallaan.


Erkki Pulliainen, kansanedustaja (vihr)

(Erkki Pulliaisen luvalla. Julkaistu aiemmin Forum24-lehdessä.)

Kirsi taas Kap­sa­kas­sa

Kirsi Kilpeläisen elämä on ollut tänä keväänä vauhdikasta. Edellisen haastattelun aikoihin Kirsi oli siirtymässä uusiin työtehtäviin Elävä Kainuu Leaderin toimitusjohtajaksi. Hän toimi tehtävässään kaksi kuukautta. Se aika riitti Kirsille osoittamaan, että työtehtävät olivat jotakin muuta kuin alueen kehittämistä. Enemmänkin aika kului entisten vuosien tapahtumien selvittelytyöhön. Kirsi tuumaa, että hänestä ei enää näytä virkamiestä tulevan tekemälläkään. Hän kokee pitävänsä enemmän luovasta työstä. Kirsi siis palasi yrittäjäksi Kapsakkaan! Kirsi sanoo, että ehkä hän tarvitsi palkkatyön kokemuksen, jotta osaa arvostaa Kapsakan mukanaan tuomaa työn vapautta entistä enemmän. Hän kokee saaneensa uutta potkua ja intoa kehittää yrityksen toimintaa yhdessä verkostonsa kanssa.

1658435139664_orvokki-me.jpg

Eino Leino -talon kuistilla



Kapsakka on taas niin Kainuun kuin Oulujärvenkin asioiden kehittämisessä entistä kapsakampana mukana! Suunnitelmissa on lähteä kokoamaan retkipaketteja, joihin voi yhdistää elementtejä Tervantiestä ja saada näin mukavaa sekä antoisaa sisältöä matkoihin.


Onnea, menestystä ja uutta intoa Kirsille entisessä työssä!!


KAPSAKKA KY
Eino Leino -talo
Sutelantie 28
87850 Paltaniemi
puh. 044 2790 384
email: kapsakka@kainuu.com
www.kapsakka.fi


Kirsi Kilpeläistä haastatteli Aulikki Piirainen 14.6.2010

Kuva: Aulikki Piirainen

Ou­lu­jär­ven melojat

Vaalassa on perustettu uusi melontaseura Oulujärven Melojat. Perustava kokous pidettiin Manamansalossa 7.12.2009. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Sinikka Rantalankila Vaalasta ja hallituksen jäseniksi Anne Hyvärinen ja Matti Malinen Kajaanista sekä Reijo Kaurala ja Jorma Kuronen Vaalasta. Seuran tarkoituksena on edistää melontaharrastusta Oulujärven alueella.

1658435409990_ojm3-me.jpg

Oulujärven melojia


Oulujärvi on Suomen neljänneksi suurin järvi, jonka keskellä oleva Manamansalon saari jakaa kahteen Suomen suurimpaan järvenselkään. Rannattomien ulapoiden vuoksi Oulujärveä kutsutaankin Kainuun mereksi. Niskanselällä sijaitsee Suomen ainoa sisävesisaaristoon perustettu valtion retkeilyalue, joka on pinta-alaltaan 78 km². Oulujärven retkeilyaluetta kuvastavat toisaalta merelliset aavat ja rantojen karut hiekkadyynit, toisaalta järvien pienimuotoinen, herkkä kauneus. Oulujärven retkeilyalueeseen kuuluu Niskanselän saaria. Sen keskus on Manamansalon viiden tähden leirintäalue, jossa on myös Villin Pohjolan vir­kis­tys­ka­las­tusa­lue (www.luontoon.fi/oulujarvi).


Tähän mennessä melontaharrastus Oulujärvellä on ollut vähäistä. Alue on aika tuntematonta, koska se sijaitsee etäällä suurista keskuksista ja järven haastavat merimäiset olosuhteet ovat mahdollisesti rajoittaneet harrastajien määrää. Nyt järvimelonta näyttäisi kuitenkin olevan nousussa ja Oulujärvellä ja etenkin Vaalassa on ryhdytty edistämään melojien har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­sia. Kehitystyöhön antavat hyvän pohjan jo olemassa olevat palvelut. Oulujärven retkeilyalueen saarissa on noin 5-7 km etäisyydellä taukopaikkoja ja majoitusyrityksiä löytyy Manamansalon saaresta ja Oulujärven länsirannalta Säräisniemeltä ja tietysti myös Kajaanista. Vaalan keskustaajamaan entisen Oulujoen uittoyhdistyksen kämpän ympärille ollaan perustamassa Oulujärven Melontakeskusta.

1658435503684_ojm-me.jpg

Uiton maja



Myös seuratoiminta on havaittu hyväksi harrastuksen kehittymisen kannalta. Ajatus melontaseuran perustamisesta Oulujärvelle kypsyi viime kesänä, kun huomattiin, että melonnan harrastajien määrä alueella oli lisääntymään päin. Todettiin, että yhteinen seura antaisi sisältöä harrastuksen kehittämiseen ja mukavaan yhdessäoloon. Syksyllä kokoonnuttiin Vaalassa entisellä uiton kämpällä ja sovittiin perustavan kokouksen pitämisestä Manamansalossa. Pe­rus­ta­mis­kokouk­seen Kassu Halonen Taidetalolle Manamansalon saarelle kokoontui 11 melonnan ystävää Oulujärven ympäristökunnista.

1658435555412_ojm2-me.jpg

Kuvassa perustajajäsenet: Matti Malinen, Janne Autere, Urpo Heikkinen, Anne Hyvärinen, Esa Jaakkola, Kaisa Rikula, Jorma Kuronen, Jaana Remes, Sinikka Rantalankila, Kauko Laitinen ja Reijo Kaurala



Seuran toiminnalle on hyvät edellytykset. Onhan tukikohtakin jo valmiina Vaalan Sahanrannassa, jossa myös tuleva Oulujärven Melontakeskus aloittaa toimintansa. Melojien iloiseksi yllätykseksi Vaalan kunta ja Kainuun ympäristökeskus olivat viime talven aikana kunnostaneet vanhasta uiton venetallista melojien toiveiden mukaisen kanoottitallin, jonne melojat saivat kajakkinsa talteen aivan rannan tuntumaan. Kesän kuluessa talliin kertyikin jo lähes kymmenen kajakkia. Ensi kesänä kajakkien määrä tallissa varmasti lisääntyy ja lisäksi saadaan myös vuokrattavaa välineistöä. Seuran toiminta kattaa koko Oulujärven alueen ja tulevaisuudessa tukikohtia toivotaan olevan jokaisessa järvenrantakunnassa.

1658435602053_ojm4-me.jpg

Kanoottivaja



Oulujärven Melojien toi­min­ta­suun­ni­tel­mas­sa on sekä koulutusta että mukavaa yhdessäoloa. Tarkoituksena on järjestää tur­val­li­suus­kou­lu­tus­ta sekä melonnan opetusta ja aloittaa viikoittaiset yhteislähdöt maanantaisin klo 17. Lisäksi toteutetaan muutamia teemallisia melontaretkiä. Kesä huipentuu Oulujärven melonta- ja retkeilyviikkoon 9. - 15.8. Viikon päätapahtuma on lauantaina 14.8., jolloin Oulujärven Melontakeskuksessa vietetään koko päivä melontaharrastuksen parissa. Päivään sisältyy mm. tuote-esittelyjä, näytöksiä, koulutusta ja retkiä Oulujärvelle. Tapahtuman tarkempi ohjelma muotoutuu kevään kuluessa.


Oulujärven Melojat on liittynyt Suomen Kanoottiliiton jäseneksi. Oulujärven Melojiin ovat tervetulleita kaikki melonnasta kiinnostuneet Oulujärven lähikunnista ja kauempaakin. Oulujärven Melojat profiili löytyy Facebookista ja kotisivut ovat osoitteessa www.oulujarvenmelojat.com.

Lisätietoja Oulujärven Melojat –yhdistyksen toiminnasta antavat Sinikka Rantalankila, 0400 855 925 ja Jorma Kuronen, 040 7177 323


Sinikka Rantalankila

Kuvat: Jorma Kuronen

(21.4.2010)

Kapsakka "akka" kapsäkki kai­na­los­saan

Näin Kirsi kuvailee itseään ja yrityksensä Kapsakan nimen syntyperää. Kainuun murteessa kapsakka tarkoittaa rivakkaa naisihmistä ja sitä Kirsi todella on. Kapsakan emännän suonissa virtaa savolaista ja karjalaista verta. Kirsi syntyi Savossa, mutta muutti pienenä tyttösenä Paltaniemelle, jossa hän on siitä lähtien viihtynyt. Perheen talo sijaitsee Hövelön rantamaisemassa ja Kirsi on uppoutunut Paltaniemen historiaan niin, että jopa seurustelee unissaan Eino Leinon ja hänen perheensä kanssa.

1658435982681_Kirsiopas-me.jpg

Oulujoen reitti ry myönsi v. 2007 ve­sis­tö­te­ko­pal­kin­non ka­jaa­ni­lai­sel­le Kirsi Kil­pe­läi­sel­le Ou­lu­jär­ven alueen kult­tuu­ri­koh­tei­den tun­ne­tuk­si te­ke­mi­ses­tä ja Eino Leino –perinteen vaa­li­mi­ses­ta. Kirsin yritys Kapsakka on tuottanut kult­tuu­ri­mat­kai­lua jo seitsemän vuoden ajan Kai­nuuseen suun­taa­vil­le ryhmille. Oh­jel­mis­toon kuuluvat kult­tuu­ri­per­soo­nat Lönnrot, Leino ja Kianto sekä his­to­rial­li­set kohteet kuten Raatteen tie ja Pal­ta­nie­mi. Kapsakka kuljettaa asiak­kaan­sa Kainuun rik­kaa­seen luontoon sinisiä ajatuksia vi­rit­tä­väl­le Ou­lu­jär­vel­lä, Vuo­ka­til­le tai Hii­si­jär­ven hiekoille. Yritys järjestää mo­ni­puo­lis­ta ohjelmaa Pal­ta­nie­men Eino Leino –pe­rin­ne­ta­lol­la, jossa Kirsi vaalii Eino Leinon lyyristä henkeä ja järjestää pie­ni­muo­toi­sia konsertti- ja ru­no­het­kiä kah­vit­te­lui­neen. Myös muu Kainuun kult­tuu­ri­tar­jon­ta tulee mat­kai­li­jan ulot­tu­vil­le Kapsakan jär­jes­tä­mil­lä retkillä vaikkapa Suo­mus­sal­mel­le Retikka-teatterin esi­tyk­siin, johon voi yhdistää tutus­tu­mis­ris­tei­lyn Tur­jan­lin­nan ta­ri­na­kan­kail­le.

Kapsakan hyvän tuulen retket

Kapsakka sai alkunsa tarpeesta luoda en­sim­mäi­nen kult­tuu­ri­ret­kiä jär­jes­tä­vä yritys Kai­nuuseen. Eino Leino –pe­rin­ne­ta­lo tuli Kirsin vastuulle vuodesta 2003 alkaen. Talolla jär­jes­te­tään juhlia ja ta­pah­tu­mia ympäri vuoden, mm. hei­nä­kuus­sa Ru­no­vii­kon ta­pah­tu­mia, ke­vät­tal­vel­la Eino Leino –hiihto ja keväällä Kainuun Lin­tu­tie­teel­li­sen yh­dis­tyk­sen kanssa yh­teis­työs­sä muut­to­lin­tu­ta­pah­tu­ma. Eino Leino –talo on tulevana kesänä viimeistä kertaa Kirsin vastuulla ja parasta aikaa käydään neu­vot­te­lu­ja Kajaanin kaupungin kanssa siitä, mikä pe­rin­ne­ta­lon kohtalo sen jälkeen on. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Eino Leino- ja Elias Lönnrot –seurat sekä Ou­lu­jär­ven Pe­las­tusyh­dis­tys ottavat talon hoitoonsa, jolloin sen säi­ly­mi­nen pe­rin­ne­ta­lo­na var­mis­tui­si eikä se joutuisi esim. yk­si­tyi­seen omis­tuk­seen tai asunnoksi.

1658436055229_rantamaisemaa-me.jpg

Leino-talon ran­ta­mai­se­maa


Sen lisäksi, että Kirsin sydäntä on lähellä koko Kainuun matkailun ke­hit­tä­mi­nen, hän jakaa monen kai­nuu­lai­sen huolen siitä, kuinka Ou­lu­jär­ven laajoille ve­sia­lueil­le saa­tai­siin lisää nä­ky­vyyt­tä ja mat­kai­li­joi­ta. Satamia on kun­nos­tet­tu, vene- ja ka­las­tus­ret­kiä tarjoavia yrityksiä on syntynyt ja upea erä­maa­saa­ri Ärjä on saanut vuo­kraa­jan, joten puitteet jär­vi­mat­kai­lul­le alkavat pian olla kunnossa. Kirsin mielestä seuraava vaihe olisi saada kai­nuu­lai­set järvelle. Ou­lu­jär­ven maine tulisi tutuksi pai­kal­li­sil­le ja sitä kautta mat­kai­li­joi­den­kin tie­toi­suu­teen. Kun Ou­lu­jär­ven ym­pä­ris­tön mat­kai­lus­ta saadaan ra­ken­net­tua linkki Ou­lu­jo­ki­var­ren tar­jon­taan aina Ouluun saakka, saisivat Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa yhdessä hou­ku­tel­tua mat­kai­li­joi­ta alueil­lem­me. Lönnrotin ja­lan­jäl­jil­lä –retket eivät Kirsin mielestä yksin kanna, vaan retkistä ruo­kai­lui­neen, tun­nel­mi­neen ja elä­myk­si­neen on luotava mo­ni­si­säl­töi­nen koko­nai­suus, joka takaa laajan asia­kas­kun­nan. Myös talviajan matkailua tulisi kehittää, jotta yri­tyk­sis­tä saa­tai­siin kan­nat­ta­via ympäri vuoden.

Eino Leino -talolla

Eräs monen mieleen jäänyt Leino-talon eri­koi­suus on ollut il­ta­kah­vi­kaap­pi, josta hau­taus­maal­la hil­jen­ty­nyt ja pol­ku­pyö­räl­lä tai rul­la­luis­ti­mil­la Pal­ta­nie­men lenkillä urakoinut on saanut vir­kis­tyäk­seen oma­toi­mi­ses­ti ottaa ter­mos­kan­nus­ta kupin kahvia ja kor­va­puus­tin mak­sa­mal­la ra­ha­lip­paa­seen käyvän maksun. Kah­vi­kup­pi kädessään on voinut vaeltaa Ou­lu­jär­ven törmälle ihai­le­maan järven sinestä kohoavia metsäisiä saaria tai Pal­ta­se­län takana leijuvia utuisia kai­nuu­lai­sia vaa­ra­mai­se­mia. Törmältä on päässyt kipuamaan Kirsin perheen ra­ken­ta­mia portaita aina ve­den­ra­jaan asti kuun­te­le­maan tuulen su­hah­te­lua ran­ta­hei­ni­kos­sa.

1658436123018_arjanrantaa-me.jpg

Kirkkosäikän hietikot Ärjässä


Kirsi on nyt hiljentämässä Kapsakan toimintaa ja siirtymässä uusiin haasteisiin Elävä Kainuu Leaderin toiminnanjohtajaksi. Tulevassa työssään hän pystyy hyödyntämään vahvaa kokemustaan ja näkemystään matkailuyrittäjänä auttaessaan kainuulaisia yrityksiä hankesuunnittelussa ja rahoituksessa. Kapsakan taipaleella on monia mukavia muistoja, joista Kirsi mainitsee erään. Hän paistaa yleensä Eino Leino –talolla tarjolla olevat pullat paikanpäällä. Erään kerran, kun houkutteleva pullan tuoksu leijui Leino-talon avoimista ikkunoista pihamaalle, kuuli Kirsi pienen pojan tuumaavan äidilleen, että ”On tosi mukava saada Eino Leinon paistamia pullia”.


Kapsakka jatkaa kuitenkin pienimuotoisesti toimintaansa kesäisin eikä Kirsi malta jättää rakasta opastustoimintaansa, vaan hän on käytettävissä edelleen ryhmien oppaina, tosin vapaa-ajallaan. Kannattaa siis pitää kiirettä ja varata Kirsi vierasemännäksi Kainuun matkalle. Se takaa iloisen, lämpimän ystävällisen ja asiantuntevan oppaan Kainuun kiehtovien tarinoiden pariin.

www.kapsakka.fi


Kirsi Kilpeläistä haastatteli Aulikki Piirainen (14.3.2010)

Kuvat: Kirsi Kilpeläinen


1651440040479_alavirtaan-me.jpg

reitti(at) oulujoenreitti.fi

pekka.jurvelin(at) gmail.com

© Oulujoenreitti