Ve­neen­te­ki­jä kuuntelee puun ker­to­mus­ta

Utosjoen rannalla kasvanut Martti Koivumäki arvostaa kotijokeaan ja sen määränpäätä, Oulujokea. Mies on silminnähden tyytyväinen siihen, että kotitalon vieressä kohiseva 60 kilometriä pitkä joki on vastikään kunnostettu: koskipaikkoihin on palautettu niistä 50-luvulla nostetut kivet, samoin on tehty soraikkoja lohikalojen kutemista varten. "Nyt pitäisi vielä seurata tarkasti, onko kunnostustyöllä vaikutusta", Koivumäki odottaa.

1658262576369_DSC_1395-me.jpg

Res­tau­roin­ti­mes­ta­ri ja ve­neen­te­ki­jä Martti Koivumäki ko­ti­pi­hal­la, Utosjoen syk­syi­ses­sä mai­se­mas­sa



Martti Koivumäki sai Oulujoen reitin vuoden 2003 Ve­sis­tö­te­ko­pal­kin­non val­mis­ta­mien­sa pe­rin­teis­ten Oulujoen mat­kai­lu­ve­nei­den ansiosta. Mat­kai­lu­ve­neet ovat nykyisin lähinnä museo­kä­vi­jöi­den ihail­ta­vi­na, toisin kuin ennen, jolloin niillä kul­je­tet­tiin mat­kus­ta­jia kos­ken­las­kuun ja lo­hen­pyyn­tiin. Ou­lu­joel­la venettä käy­tet­tiin myös ter­va­tyn­ny­rei­den ja sittemmin hal­ko­kuor­mien kul­je­tuk­seen. "Utos­joel­la kul­jet­tiin ja kul­je­tet­tiin ennen veneellä, se oli sen ajan lo­gis­tiik­kaa."


Res­tau­roin­ti­mes­ta­ri­na ja yrit­tä­jä­nä työs­ken­te­le­vä Koivumäki kiin­nos­tui joesta ja veneistä kuun­nel­les­saan iso­van­hem­pien­sa tarinoita. "Isoisäni Lauri Koivumäki toimi uit­to­kymp­pi­nä jo­kiui­tos­sa Sotkalla ja Me­ri­kos­kes­sa. Itselleni vesi on ollut viihde ja elä­män­muo­to lapsesta asti."


Veneiden rakennus on nykyisin Koivumäen mieluisa sivutyö. Vers­taal­ta on val­mis­tu­nut kymmeniä veneitä ja ne ovat kul­keu­tu­neet eri puolille Suomea Tenolta Ko­ke­mäen­joel­le.

Puuvene on käsityötä

Veneen ra­ken­ta­mi­nen ei ole kiireisen miehen työtä: yhteen veneeseen kuluu noin 200-300 tuntia suun­nit­te­lu ja ma­te­ri­aa­lin hankinta mukaan lukien. "Vene tehdään niin kuin puu kertoo", Koivumäki sanoo. Se tar­koit­taa, että ensin on etsittävä sil­mämää­räi­ses­ti sopiva vä­hä­ok­sai­nen kuusi tai mänty, jonka tyvestä saa kuuden-seitsemän metrin mittaisen tukin. Ti­heä­syi­nen puu sahataan laudaksi, jota säi­ly­te­tään en­sim­mäi­nen vuosi ulkona, toinen vuosi va­ras­tos­sa ja kolmas vuosi sisällä vers­taas­sa. "Nykyisin vene on arvoesine, jota säi­ly­te­tään isältä pojalle, siksi se val­mis­te­taan huo­lel­li­ses­ti. Ennen vene oli käyt­tö­esi­ne, joka saa­tet­tiin kuluttaa loppuun jo parissa-kolmessa vuodessa."

1658262682595_DSC_1400-me.jpg

Oulujoen pe­rin­tei­nen venemalli on siro


Oulujoen alueen pe­rin­tei­nen vene on 4,5-5,5 metriä pitkä si­ro­ra­ken­tei­nen, kapea ja ma­ta­lalai­tai­nen. Vene on kol­mi­lai­ta tai nelilaita - sen kyljet on tai­vu­tet­tu kolmesta tai neljästä jopa 25 sent­ti­met­riä leveästä laudasta. Veneen ylimmän laudan väri on kertonut sen ra­ken­ta­jan: Vaalan veneissä laita on vihreä tai sininen, Sotkalla punainen tai sininen. Ve­neen­ra­ken­ta­ja huo­maut­taa, että värillä ei ole mitään yhteyttä lap­pi­lai­seen pe­rin­tee­seen, jonka mukaan maalattu veneen laita karkottaa pahoja henkiä. Oulujoen veneen airon lapa on pe­rin­tei­ses­ti pisaran muotoinen, minkä ansiosta lavat painuvat veteen sulavasti eikä vesi valu lavoista soutajan ranteille.

Historian virtaa joessa

Martti Koivumäen mukaan Utos­joes­ta saatiin sata vuotta sitten harjusta, lohta ja me­ri­tai­men­ta. Lo­hi­ka­lo­jen aika loppui joen val­jas­ta­mi­seen. So­ta­kor­vaus­vuo­si­na Oulujoen suurin, Puokiolta alkava sivujoki rai­vat­tiin hakkuu-uittoja varten. 1970-luvulla aloi­tet­tiin tur­ve­tuo­tan­to ja ka­la­kan­nat ro­mah­ti­vat. Tur­ve­pääs­tö­jen vä­hen­nyt­tyä varsinkin peto- ja ros­kaka­lat, hauet ja särjet ovat li­sään­ty­neet. Nyt Koivumäki odottaa, että en­nal­lis­tuk­sen myötä Utos­joel­le saa­tai­siin pa­lau­te­tuk­si lohien poi­kas­tuo­tan­to. "Lohijokea tästä ei tule niin kauan kuin Oulujoki on betonilla tukittu, mutta ka­las­tus­lu­pien ra­joi­tuk­sil­la kalakanta saa­tai­siin ehkä li­sään­ty­mään."


30.10.2013

Ari Kananen haluaa säästää luonnon lapsille ja lap­sen­lap­sil­le

Kesä 2010 oli Ari Kanaselle ra­ja­pyyk­ki. Ka­lus­teis­ta piti päi­vit­täin pyyhkiä gra­fiit­ti­pi­tois­ta tummaa pölyä, ilmassa tuntui hajua ja kai­vo­sa­lu­een melu kantautui kai­vos­pii­ris­tä ki­lo­met­rin päässä si­jait­se­vaan kotiin. Kanasen perhe oli kärsinyt Tal­vi­vaa­ran kaivoksen ai­heut­ta­mis­ta haitoista jo kolmen vuoden ajan, kaivoksen ra­ken­ta­mi­sen alusta lähtien. Kanaset olivat tehneet useita va­li­tuk­sia Tal­vi­vaa­ral­le ja Ely-kes­kuk­sel­le, tu­lok­set­ta.


Vuonna 2010 Ari Kananen päätti tuoda asiat julkiseen tie­toi­suu­teen ja perusti Internet-sivut, joille alkoi kerätä do­ku­ment­te­ja kaivoksen vai­ku­tuk­ses­ta: valokuvia, videoita, leh­ti­leik­kei­tä, uutisia. Si­vus­tos­ta tuli hänelle tukijalka ja arkisto, josta muutkin ihmiset löysivät Tal­vi­vaa­raan liittyvän tiedon.


”Aluksi ei uskottu, että näin voi tapahtua Suomessa, mutta nyt tuntuu, että kan­sa­kun­ta on herännyt”, Kananen sanoo. ”Se vain on su­rul­lis­ta, että vi­ran­omais­ten ja kaivoksen vä­lin­pi­tä­mät­tö­myys jatkuu.”


Ari Kananen on käynyt viime vuosina lu­kui­sis­sa ta­pah­tu­mis­sa ker­to­mas­sa kaivoksen vai­ku­tuk­sis­ta. ”Minua on sinne pyydetty ja olen pyy­det­täes­sä lähtenyt.”


Hakonen, Kanasen kotijärvi on kai­vo­sa­lu­een kai­na­los­sa si­jait­se­va pieni Oulujoen reitin lat­va­ve­si­jär­vi. Se on tähän mennessä säästynyt vakavalta saas­tu­mi­sel­ta, mutta ilman mukana kul­keu­tu­nut rau­ta­pi­toi­nen pöly on sak­kaut­ta­nut järven hu­mus­pi­toi­sen veden, joka on muuttunut epä­ta­val­li­sen kirk­kaak­si. ”Kukaan ei tiedä, milloin kaivoksen vaikutus alkaa tuntua poh­ja­ve­sis­sä. Silloin Hakonen samoin kuin oma käyt­tö­ve­si­kai­vom­me ovat vaarassa”, Kananen arvioi.

Kai­vos­yh­tiöl­tä odotetaan vas­tuul­li­suut­ta

Kanasen mukaan kaivoksen toiminta ei ole hal­lin­nas­sa, vaan saas­tu­mi­nen jatkuu. ”En ymmärrä, miten suuri toimija saa rikkoa lakeja ja asetuksia. Ja vaikka tuo­miois­tui­met ovat todenneet, että lait­to­muuk­sia on ta­pah­tu­nut, kai­vok­sel­le ei ole määrätty mitään sank­tioi­ta.” Kananen kertoo, että kan­sa­lais­ten vai­ku­tus­mah­dol­li­suu­det luon­to­ri­kok­sis­sa ovat vähäiset, koska niissä ei voi tehdä ryh­mä­kan­net­ta. Hän odottaa, että asiaan saa­tai­siin muutos. ”Onneksi asia on tiedossa val­ta­kun­nan joh­to­por­tai­ta myöten.”


Vaikka Kananen näkee ta­val­li­sen ihmisen vai­ku­tus­mah­dol­li­suu­det pieniksi, hän kannustaa toimimaan: ”Jo kym­men­kun­ta ak­tii­vis­ta ihmistä saa aikaan paljon, jos ver­kos­toi­tuu asian­tun­ti­joi­den kanssa ja käyttää hyväkseen erilaisia tie­dot­ta­mis­ka­na­via.”


Oulujoen samoin kuin Vuoksen vesistön tu­le­vai­suus riippuu Kanasen mukaan Tal­vi­vaa­ras­ta. ”Pidän to­den­nä­köi­se­nä, että yhtiö ei selviydy on­gel­mis­taan. Silloin li­kaa­mi­nen loppuu aika pian ja yksi iso tekijä on pois kuvioista. Jos Tal­vi­vaa­ra jatkaa, ongelma laajenee Ou­lu­jo­keen ja Vuokseen päin. Mikäli yhtiö jatkaa toi­min­taan­sa, sen on ra­ken­net­ta­va toimivat puh­dis­tus­lai­tok­set eikä mitään met­sä­lam­pia, joihin lika saos­te­taan kalkin avulla.”


21.8.2013

Antti Lankinen vaatii teol­li­suu­del­ta vas­tuul­li­suut­ta

Vuoden 2012 Ve­sis­tö­te­ko­pal­kin­non saanut Antti Lankinen asuu Tal­vi­vaa­ran ve­sis­tö­hait­to­jen suhteen ai­tio­pai­kal­la, Kian­ta­jär­ven ja Jor­mas­jär­ven vä­li­maas­tos­sa. Hänen elä­män­mai­se­man­sa on uhattuna, kun kaivoksen jätevedet ja vuodot leviävät Oulujoen reitin ja Vuoksen vesistön suuntaan.


"Olin kriit­ti­nen jo vuonna 2007, kun Tal­vi­vaa­ran kaivos sai ympäristö- ja ve­si­ta­lous­lu­van. Kritisoin sitä, että nikkeli ir­ro­te­taan mal­mi­ki­ves­tä bak­tee­ri­liu­o­tus­me­ne­tel­mäl­lä, en­sim­mäi­se­nä maa­il­mas­sa. Bakteerit tar­vit­se­vat toi­min­taan­sa yli 800 tonnia rik­ki­hap­poa vuo­ro­kau­des­sa."


Lankinen kritisoi myös Tal­vi­vaa­ran muita ym­pä­ris­tö­vai­ku­tuk­sia, koska kaivos on valtavan iso, yli 60 ne­liö­ki­lo­met­riä. Liu­o­tus­ken­tät ovat yli kaksi ki­lo­met­riä pitkiä, jä­teal­taat kymmeniä heh­taa­re­ja.


"Pa­him­mat­kin pelot ovat käyneet toteen. Tal­vi­vaa­ran kaivos on syvissä vai­keuk­sis­sa, sekä ta­lou­del­li­sis­sa että ym­pä­ris­tö­hait­to­jen hal­lin­taan liit­ty­vis­sä on­gel­mis­sa. Nyt puhutaan, jär­kyt­tä­vää kyllä, kahden suuren järven, Jor­mas­jär­ven ja Vuoksen Laa­ka­jär­ven vau­rioi­tu­mi­ses­ta ja en­na­koi­daan kaivoksen haittojen ulottuvat jo tulevan kesän aikana laajalle alueelle myös näiden järvien ala­puo­li­siin vesiin."


Sotkamon ev.lut. seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­se­na toimiva Lankinen vaatii luontoa voi­mak­kaas­ti muut­ta­val­ta teol­li­suu­del­ta vas­tuul­li­suut­ta. Jätevedet pitää puhdistaa. Metalleja tarvitaan, mutta niitä on lou­hit­ta­va vas­tuul­li­ses­ti.

Jokainen voi tehdä jotain ve­sis­tö­jen eteen

Ää­ni­tor­ve­na toi­mimi­nen ei tunnu hänestä kui­ten­kaan tais­te­lul­ta tuu­li­myl­ly­jä vastaan. "Kan­sain­vä­li­set esimerkit kertovat siitä, että vi­ran­omai­set alkavat vaatia yli mi­ni­mi­ta­son käyviä puh­dis­tus­jär­jes­tel­miä esi­mer­kik­si kai­van­nais­teol­li­suu­den jä­te­ve­sien puh­dis­ta­mi­sek­si vasta riittävän voi­mak­kaan kan­sa­lais­pai­nos­tuk­sen jälkeen."


Sotkamon Luonto ry:n ja Kainuun luon­non­suo­je­lu­pii­ri ry:n va­ra­pu­heen­joh­ta­ja­na ja kai­vos­vas­taa­va­na Antti Lankinen toimii kuten opettaa: "Yk­si­tyi­nen kan­sa­lai­nen voi olla ak­tii­vi­nen suhteessa yh­teis­kun­taan ja kan­sa­lais­jär­jes­töi­hin."


Lankinen toteaa, että met­sä­no­mis­ta­ja voi suojella ran­ta­vyö­hyk­kei­tä, pu­ro­not­ko­ja ja lähteitä, valita luon­to­ys­tä­väl­li­set maan­käyt­tö­muo­dot ja en­nal­lis­taa epä­on­nis­tu­nei­ta ojituksia. Ihminen voi olla ak­tii­vi­nen suhteessa po­lii­tik­koi­hin, luot­ta­mus­mie­hiin ja päät­tä­viin vir­ka­mie­hiin, kir­joit­taa lehtiin, toimia yh­dis­tyk­sis­sä ja itse vas­tuul­li­ses­ti.


Lankisen mukaan vesi on Suomen voimavara. Maamme on poh­ja­ve­si­va­ran­to­jen­sa suhteen oikea suurvalta maa­il­mas­sa ja pin­ta­ve­det, järvet ja joet, ovat tärkeä osa elä­män­laa­tuam­me. Emme voi sallia ly­hyt­nä­köi­sen teollisen toiminnan pilaavan näitä elämämme tärkeitä edel­ly­tyk­siä.


"Mikäli ma­te­ri­aa­li­sen elintason nousun hinta on ve­sis­tö­jen vau­rioi­tu­mi­nen, on valittu tie väärä ja myös ihmiselle itse tuhoisa," sanoo Antti Lankinen ja kehottaa ihmisiä koh­tuul­li­suu­teen.


27.5.2013

Oulujoki kult­tuu­rin, käsityön ja yrit­tä­mi­sen poh­ja­vir­ta­na.

Vaala, Utajärvi ja Muhos kytkeytyvät vahvasti kuntien halki virtaavaan Oulujokeen. Joki on antanut ihmisille leivän ja virkistyksen – alueen kulttuuri liittyy usealla tavalla jokeen.


Oulujokeen ja kulttuuriin liittyvien asioiden kanssa työskentelevät myös VIEHE Oulujoki -hankkeen projektipäällikkö Heikki Haverinen ja pro­jek­ti­suun­nit­te­li­ja Annareetta Enkvist. Oulujoen reitti kysyi heiltä mitä hankkeessa tehdään.

1658263357724__MG_0668-me.JPG

Pro­jek­ti­pääl­lik­kö Heikki Haverinen ja pro­jek­ti­suun­nit­te­li­ja An­na­reet­ta Enkvist hankkeen mai­se­mis­sa

Miksi VIEHE Oulujoki -hanke on aloitettu?

VIEHEen ta­voit­tee­na on kan­san­pe­rin­neo­saa­jien sekä tai­de­kä­si­töi­tä ja mat­ka­muis­to­ja val­mis­ta­vien yrit­tä­jien löy­tä­mi­nen ja heidän tuot­teit­ten­sa edelleen ke­hit­tä­mi­nen.


Ennen hankkeen alkua alueen ihmisiltä kyseltiin, kuinka lä­hiym­pä­ris­tö jokineen on muovannut kult­tuu­ria ja millaista kurs­si­toi­min­taa he ha­luai­si­vat kuntiin. Pa­laut­tees­sa nousivat esiin luonnosta saatava hy­vin­voin­ti, kä­si­työ­pa­jat ja erilaiset kult­tuu­ri­ta­pah­tu­mat. VIEHE toteuttaa esi­mer­kik­si vil­liyrt­tien ke­ruu­kurs­sin, yrt­tiöl­jy­hie­ron­ta­kurs­sin, sienten ke­ruu­kurs­sin, saippuan val­mis­tus­kurs­sin, luon­to­te­ra­pia­kurs­sin sekä mah­dol­li­ses­ti ho­pea­sa­vi­kurs­sin.

Miten alueella toimiva kä­si­työ­läi­nen hyötyy VIEHE-hank­kees­ta?

Tarjoamme yrit­tä­jil­le mah­dol­li­suut­ta kehittää tuot­tei­taan. Lisäksi jär­jes­täm­me myyn­ti­pis­tei­tä kaikkien kolmen kunnan alueelle.


Ta­voit­teem­me on, että yrit­tä­jien toiminta saa pit­kä­jän­tei­syyt­tä ja toisaalta myös sään­nöl­li­set, vakaat markkinat esi­mer­kik­si Rokua Geoparkin asiak­kais­ta.

Miten VIEHE-hankkeen tuotteet eroavat muista mat­ka­muis­tois­ta?

Ne ovat laa­duk­kai­ta ja ko­ti­seu­tu­kes­kei­siä. Niin ma­te­ri­aa­li kuin ideat ja tekijät pyritään etsimään Vaalan, Utajärven tai Muhoksen alueelta ja tuot­teis­sa otetaan huomioon kunkin kunnan eri­tyis­piir­teet.

1658263455041__MG_0672-me.JPG

Irma Kurosen suun­nit­te­le­ma "Lu­mi­hiu­ta­le" on en­sim­mäi­nen hankkeen alueelle suun­ni­tel­tu tai­de­kä­si­työ­tuo­te


Millaisia ta­pah­tu­mia jär­jes­tät­te?

Elokuun 17. ja 18. päivinä jär­jes­te­tään Uta­jär­vel­lä Ki­vi­mes­sut ja Hy­vin­voin­ti­mes­sut. Ki­vi­mes­sut on ennestään maan­laa­jui­ses­ti tunnettu tapahtuma, joka he­rä­te­tään henkiin. Hy­vin­voin­ti­mes­su­jen teemat tukevat ki­vi­mes­su­ja ja hy­vin­voin­ti-käsitteen alle sopivat niin liik­ku­mi­nen ja pai­kal­li­sen luonnon tarjoamat har­ras­tus­mah­dol­li­suu­det kuin pehmeät hoi­to­muo­dot.

Olemme mukana jär­jes­tä­mäs­sä myös toista isoa ta­pah­tu­maa, Kuvien Virtaa 29.6.2013. Merilän kartanon viihtyisä ympäristö Uta­jär­vel­lä tarjoaa mukavat puitteet jo­kie­lo­ku­va­fes­ti­vaa­lil­le, jossa pääosan saavat erilaiset joet.

Toivomme tietysti, että ta­pah­tu­mat jäisivät sään­nöl­li­sik­si hankkeen lop­pu­mi­sen jäl­keen­kin.


VIEHE Oulujoki -hanke 1.9.2012 - 30.6.2014 on yksi Hu­man­po­lis Oy:n hal­lin­noi­mis­ta hank­keis­ta ja sen rahoitus tulee Euroopan maaseudun ke­hit­tä­mi­sen maa­ta­lous­ra­has­tos­ta ja Pohjois-Poh­jan­maan ja Kainuun ELY-kes­kuk­sil­ta.


5.4.2012

Kos­ton­jo­keen Iijoen vesistön toinen kalatie - vael­lus­ka­lat palaavat val­jas­tet­tuun vesistöön

Kostonjärven luusuaan on valmistunut joulukuussa 2012 Suomen pisimpiin kuuluva, lähes 400 metriä pitkä kalatie. Se palauttaa viisikymmentä vuotta sitten katkaistun kalojen luonnollisen vesireitin. Vuonna 1964 rakennettu säännöstelypato muutti Kostonjärven Iijoen alaosan voimalaitosten vesivarastoksi. Kalat pääsivät juoksutusten aikaan alavirtaan, mutta ylöspäin ei kaloilla ollut asiaa. Kalatie on tarkoitettu nimenomaan sisäveden taimenkannalle. Se nousee kalatietä pitkin järveen kasvamaan, eli syömään muikkua, jota Kostonjärvessä riittää hyvin. Sen jälkeen taimenet laskeutuvat jokeen kudulle. Kostonjoki kunnostettiin vuosina 2006-2009. Valtavat jokea kaventaneet uittopengerrykset purettiin ja tehtiin taimenen kutuun sopivaa soraikkoa. Jokeen on istutettu Kitkajoen Jyrävän yläpuolista taimenkantaa, koska joen alkuperäinen kanta on hävinnyt vuosikymmenten aikana. "Jos järven ja joen välillä ei ole vaellusyhteyttä, Kostonjoen taimenenpoikasilla ei ole mahdollisuutta tehdä syönnösvaellusta eikä sukukypsillä taimenilla mahdollisuutta palata jokeen kudulle. Silloin ei myöskään taimenen luon­non­li­sään­ty­mi­nen ole mahdollista", toteaa erä­ta­lous­suun­nit­te­li­ja Pirkko-Liisa Luhta Metsähallituksesta. "Kostonjoki on ollut aikoinaan merestä jokeen nousevien lohien ja meritaimenten kutualuetta, mutta lohi ei ole noussut Kostonjärveen”, Luhta tarkentaa.

1658264290603_Kostonpatoilmankalatiet%C3%83%C2%A4-me.JPG

Koston pato ilman kalatietä


Kalatietä käyttävät kaikki vesieliöt

Kos­ton­joen kalatien suun­nit­te­lul­le antoi haastetta Kos­ton­jär­ven suuri sään­nös­te­ly­vä­li, lähes viisi metriä. Sään­nös­te­ly­lu­van mukaan Kos­ton­jär­ven sään­nös­te­ly­pa­to voidaan pitää kokonaan kiinni toukokuun loppuun saakka. Silloin ei myöskään ka­la­ties­sä virtaa vettä. Pirkko-Liisa Luhta kertoo, että yleensä kalatiet ra­ken­ne­taan anadro­mi­sil­le vael­lus­ka­loil­le (nousevat merestä tai järvestä ylä­vir­taan kutemaan) mutta Koston kalatie on ra­ken­net­tu ka­tadro­mi­sil­le vael­lus­ka­loil­le (nousevat joesta ylä­vir­taan syön­nös­vael­luk­sel­le). "Tietysti kalatie on tar­koi­tet­tu kaikille ve­sie­liöil­le vapaaseen liik­ku­mi­seen järven ja joen välillä", hän lisää. Kalatien toi­mi­vuut­ta seurataan muun muassa PIT (Passive In­te­gra­ted Trans­pon­der) -mer­ki­tyil­lä tai­me­nil­la. Mer­kit­ty­jä taimenia is­tu­te­taan sekä järveen että jokeen. Kalan vat­saon­te­loon tulee pieni lähetin ja ka­la­tie­hen anturit, jotka re­kis­te­röi­vät kalojen liikkeet ylä- ja ala­vir­taan ka­la­ties­sä.

Koston padolta näkymä kalatien alaosalle

Koston padolta näkymä kalatien alaosalle

Kalatietä pitkin mereltä joelle ja takaisin


Vael­lus­ka­lo­jen eli­no­lo­jen pa­ran­ta­mi­sek­si Iijoelle on tulossa viisi kalatietä. "Iijoen kalatiet" EAKR-hank­kees­sa vuoden 2013 loppuun mennessä saadaan valmiiksi niiden to­teu­tus­suun­ni­tel­mat lu­pa­ha­ke­muk­sia varten. Kun Iijoen kalatiet val­mis­tu­vat, me­rel­li­set vael­lus­ka­lat, lohi ja me­ri­tai­men pääsevät myös Kos­ton­joel­le. "Kos­ton­joel­le on istutettu Iijoen omaa kantaa olevia lohen- ja me­ri­tai­me­nen poikasia vuodesta 2006 alkaen. Kos­ton­joel­le istutetut lohet lei­mau­tu­vat Kos­ton­jo­keen ja jos pääsevät patojen ylä­puo­lel­le, saattavat hyvin palatakin Kos­ton­jo­keen", Luhta arvioi.

1658263814299_Kostonkalatie_piir1-me.jpg

Koston kalatie -piirros


Niin, se ensimmäinen Iijoen kalatie valmistui vuonna 2000 Taivalkoskelle Taivalkosken säännöstelypatoon.


15.2.2013 Pirkko-Liisa Luhta

Kiin­toai­ne vaikuttaa lo­hi­ka­lo­jen poikasten kuntoon

Ve­sis­tö­jen pohjaa pitkin kul­keu­tu­va kiin­toai­ne vaikuttaa lo­hi­ka­lo­jen poikasten kuntoon, sanoo tut­ki­ja­toh­to­ri Pauliina Louhi Oulun yli­opis­tos­ta. Hän on havainnut, että paljon kiin­toai­net­ta talven aikana saaneilla taimenen poi­ka­sil­la oli so­rai­kos­ta nous­tes­saan suurempi rus­kuais­pus­si kuin vas­taa­vil­la kont­rol­li­poi­ka­sil­la. Tällöin voisi olettaa, että nämä poikaset ovat huonompia uimareita ja joutuvat siten helpommin joko petojen saaliiksi tai virran huuh­to­mak­si.

Yleisesti on oletettu kiin­toai­neen vai­kut­ta­van lähinnä so­rai­kos­sa talven yli hau­tou­tu­vien mä­ti­mu­nien elos­sa­säi­ly­vyy­teen, mutta nyt vai­ku­tuk­set näyt­täi­si­vät olevan paljon kau­as­kan­toi­sem­mat.

On­gel­mal­lis­ta on, että Suomessa ei seurata ollenkaan kiin­toai­net­ta, joka kulkeutuu ve­sis­töis­sä pohjaa pitkin pyö­ri­mäl­lä ja pomp­pi­mal­la. Louhen mukaan tämä kiin­toai­ne ei kerry pe­rin­tei­siin ve­si­näyt­tei­siin, joissa seurataan lähinnä vain hie­no­ja­koi­sem­paa liu­en­nut­ta kiin­toai­net­ta.

Hai­tal­lis­ta kiin­toai­net­ta tuottaa ylei­sim­min maatalous, mutta met­sä­ta­lous, tur­ve­tuo­tan­to ja ra­ken­ta­mi­nen saattavat olla pai­kal­li­ses­ti hyvinkin mer­kit­tä­viä kuor­mit­ta­jia. Louhi toteaa kuitenkin, että sopivilla ve­sien­suo­je­lu­toi­men­pi­teil­lä kuor­mi­tus­ta voisi varmasti vähentää.


Uusia mit­taus­me­ne­tel­miä tarvitaan


Tätä kiin­toai­net­ta tulisi eh­dot­to­mas­ti seurata val­ta­kun­nal­li­ses­ti, mutta sen ongelmana on tähän mennessä pidetty sopivien me­ne­tel­mien puut­tu­mis­ta, lisää tutkija, joka työs­ken­te­lee par­hail­laan Vancou­ve­ris­sa, Kanadassa. Pohjois-Ame­ri­kas­sa on seurantaa tehty jo ainakin pa­rin­kym­me­nen vuoden ajan ja me­ne­tel­miä ja kiin­toai­neen bio­lo­gi­sia vai­ku­tuk­sia sel­vi­tel­lään myös Oulun yli­opis­tos­sa.

Tut­ki­muk­sis­sa on jo todettu, että kiin­toai­ne esi­mer­kik­si peittää kalojen ku­tuso­raik­ko­ja ja poikasten pii­lo­paik­ko­ja, heikentää poh­jae­läin­ten eli­no­lo­suh­tei­ta, hidastaa jo­kie­ko­sys­tee­mien toimintaa ja limoittaa ka­la­verk­ko­ja yms.

Kanadasta saatavia tuloksia on tarkoitus lä­hi­vuo­si­na selvittää tarkemmin Kainuun ka­lan­tut­ki­muk­sen ko­keel­li­sis­sa uomissa.

Koskia kun­nos­te­taan - on­nis­tu­mi­sia seu­rat­ta­va

FT Pauliina Louhen väi­tös­tut­ki­muk­sen (2010) aiheena oli kos­ki­kun­nos­tus­ten vaikutus lo­hi­ka­la­kan­to­jen el­vy­tyk­seen. Hän totesi, että kos­ki­kun­nos­tuk­set ovat askel oikeaan suuntaan, mutta monesti ne eivät ole vielä riittävän iso askel. Jos esi­mer­kik­si jo­ki­ve­sis­tön ongelmat ovatkin ve­den­laa­dus­sa tai kiin­toai­ne­kuor­mi­tuk­ses­sa, ei uomien muok­kaa­mi­nen pel­käs­tään riitä, vaan muutoksia on tehtävä myös valuma-alueella.

Lisäksi on Louhen mukaan täysin kä­sit­tä­mä­tön­tä edelleen, että kos­ki­kun­nos­tuk­sien on­nis­tu­mi­sia ei juurikaan seurata muutamia poik­keuk­sia lukuun ottamatta. Oi­kean­lai­nen seuranta tuottaisi tietoa, jonka avulla väl­tet­täi­siin vanhojen virheiden tois­ta­mi­nen ja saa­tai­siin parempia tuloksia pie­nem­mil­lä kus­tan­nuk­sil­la.

Oulussa asuvan Louhen mukaan kaikista joista ei voi enää saada en­ti­sen­kal­tai­sia hienoja lohijokia, mutta hän odottaa näkevänsä kun­nos­tuk­sia myös Hu­pi­saar­ten kau­pun­ki­pu­rois­sa.

Oulujoen kalatie on jo nyt mer­kit­tä­vä houkutin kau­pun­gil­le, joten miten paljon mat­kai­li­joi­den ja kau­pun­ki­lais­ten in­nos­tus­ta li­säi­si­kään kutevat lohikalat keskellä kaupunkia! Tois­tai­sek­si hanke on va­li­tet­ta­vas­ti ollut kuitenkin jäissä os­a­puo­lien nä­ke­my­se­ro­jen vuoksi.


10.12.2012

1653601975969_PauliinaLouhi-me.jpg

Pauliina Louhi keräämässä näytteitä koskesta Vancouverissa, Kanadassa.

Ylen uutinen  Pauliina Louhen väitöskirjasta

1653601473315__IGP6283m-me.jpg

Kuvassa Pauliina Louhi

Lohet li­sään­ty­mään Kainuun puroihin

1653602474981_kuoriutunut%20poikanen-me.jpg

”Jopa alle puolen metrin levyiset purot voivat toimia taimenten lisääntymis- ja poi­kas­tuo­tan­toa­luei­na”, toteaa vuoden 2011 loppuun jatkuneen Kainuun vaelluskalahankkeen projektipäällikkö Simo Yli-Lonttinen. ”Maanomistaja voi kunnostaa omilla maillaan olevia pienvesiä esimerkiksi entisöimällä taimenpuroja vaelluskalojen poikasalueiksi, entisöimällä lähteitä ja korjaamalla metsäojitusta.”

1653602540704_huomaamaton%20taimenpuro-me.jpg

Kuvassa huomaamaton taimenpuro

Yk­si­tyis­met­sä­no­mis­ta­ja voi "korjata metsänhoidossa tehtyjä virheitä" valtion rahoituksella, eli hän voi ilman omaa rahoitusta kunnostuttaa puroja ja valuma-alueita ja näin palauttaa vaelluskalojen poikasalueita.”Veden laadun parantaminen elvyttää vaelluskalastoa, koska vesistöön ei huuhtoudu humusta joka peittää kutusorat,” Yli-Lonttinen sanoo.


Pienvesien laadun lisäksi vaelluskalojen tulevaisuutta parantaa kestävä kalastus. ”Kalastajan tulisi ymmärtää kuinka heikoilla luonnon vaelluskalakannat ovat ja omalta osaltaan noudattaa sääntöjä mm. alamittoja.” Pienestä pojasta lähtien koskikalastusta harrastanut Yli-Lonttinen toivoo, että kalastettaisiin niitä kalalajeja, jotka kestävät kalastusta ja esimerkiksi vapautettaisiin vaelluskaloja. Tällainen kalastus on lisääntynyt varsinkin nuorten koskikalastajien keskuudessa, mikä ilahduttaa kalastajakonkaria.


Kainuun vaelluskalahankkeen tavoite oli elvyttää lohikalojen luonnollista lisääntymistä Oulujärveen laskevissa Kainuun vesistöissä. Puolitoista vuotta kestäneen hankkeen aikana toteutettiin uudet kalateiden yleissuunnitelmat viiteen kainuulaiseen kohteeseen: Ämmäkoski, Koivukoski, Leppikoski, Seitenoikea ja Kusianjoki.

Hankkeen löytämiä uusia ratkaisumalleja Kainuun vael­lus­ka­la­ve­sis­tö­jen elvytykseen ovat mm. luonnonmukaiset kalatiet ja poikastuotantouomat sekä purokunnostukset. Esimerkkikohteita kunnostettiin yhteistyössä kalastajien, kalavedenomistajien, metsänomistajien ja muiden toimijoiden kanssa. ”Hanke juurrutti uusia ideoita ja luonnonmukaisia vael­lus­ka­la­ve­sis­tö­jen hoitomalleja Kainuun alueelle”, Yli-Lonttinen kertoo.

Vesistöjen lisäksi hankkeessa selvitettiin vaelluskalojen koko elinkiertoa mädin kuoriutumisesta Kainuun purojen poi­ka­sa­lue­po­ten­ti­aa­liin ja lohi-istukkaiden vaellukseen. ”Hankkeen ansiosta Oulujärven yläpuoliset vesistöt huomioidaan yhtenä Suomen tärkeimmistä sisämaan vaelluskala- ja kalatiekohteista”, Yli-Lonttinen arvioi.

1653602722058_m%C3%83%C2%A4ti%C3%83%C2%A4%20Kyn%C3%83%C2%A4koskeen-me.jpg

Simo Yli-Lonttisella on parinkymmenen vuoden työkokemus kalastusmatkailun, kalavesienhoidon sekä ka­las­tus­jär­jes­te­ly­jen kehittämisessä. Kokemuksensa perusteella hän toteaa, että ihmistoimin on vesistöjä ja ympäröivää luontoa muutettu niin kokonaisvaltaisesti, että paikoin vaelluskalaston elvytys on lähes epärealistista. ”Kuitenkin näyttää hyvältä, että vaelluskalat ovat aiempaa enemmän esillä ja että kalastustottumukset muuttuvat saaliskeskeisestä vaelluskalastoa suojelevaan suuntaan.”


Simo Yli-Lonttinen 19.9.2012

1651440040479_alavirtaan-me.jpg

reitti(at) oulujoenreitti.fi

pekka.jurvelin(at) gmail.com

© Oulujoenreitti