Olen joen poika Utajärveltä ja asunut kaikissa Oulujokivarren kunnissa. Kolme kertaa olen palannut joelleni. Niistä kerron tarinoissani.
Soutanut Nuojuan Neiti -veneelläni Kuhmon Vartiuksesta itärajalta Sotkamon reitin kautta Oulujärven yli jokisuulle Ouluun. Kirjoitin tuosta retkestä kirjan Vaiettu joki, joka on matkakertomus yksinäisen miehen soudusta, matkasta historiaan, vapaan joen aikoihin, suvun tarinaan, suruun menetetystä joesta, haaveisiin.
Soudin myös Oulujoen vesistön toisen, Emäjoen tai Hyrynsalmen reitin Perankajärveltä Hossaan ja etelään Kiantajärven ja Emäjoen. Kun reittini kohtasivat Kajaanin Paltaniemessä, tiesin voivani kirjoittaa tuon kirjan Oulujoesta, jota olin näin soutanut riittävästi.
Kirjan jälkeen oli silti lähdettävä vielä uudelle matkalle, vastavirtaan -soudulle. Toukokuun lopussa 2004 soudin meren yli Hailuodosta Oulujokisuulle ja jatkoin ylös jokea kolme kuukautta, haastattelin vanhoja, vapaan joen nähneitä ihmisiä – ja päädyin joen ylimmille latvoille Kuusamon puolelle syyskuun alussa.
Soudun päiväkirja löytyy tältä sivustolta.
Olen työskennellyt lastenlääkärinä ja lasten-neurologina. Nyt työuran jälkeen pohdiskelen edelleen paljon jokikysymyksiä, unelmoin vaelluskalojen paluusta padotuillekin joille. Haaveilen jopa patojen purkamisesta vähitellen ajan saatossa, kun löydetään jotain aivan uusia energian-tuotantomuotoja – ja näin uudelleen vapaista joista. Tastä kaikesta kirjoittelen jokiblogia.
Kirjoituksiani:
- Vaiettu joki Oulujoen reitti ry v. 2002
- Vastavirtaan -soudun päiväkirja v. 2004
- Kainuu vesiltä -luku. Kainuun luontokohdeopas toim. Jouni Laakkonen Kainuun luonnonsuojelupiiri v. 2005
- Rokua – saari jonka meri hylkäsi Valokuvat: Ilpo Okkonen Humanpolis Rokua 2007
- Lohigraffiteista ankara rangaistus – pohjoisten taiteilijoiden liike vaelluskalojen puolesta Kaltio 4/2021 https://kaltio.fi/lohigraffiteista-ankara-rangaistus/
- Klassikko jo syntyessään Kaija Kiurun ja Timo Helteen Viiankiaapa ikuisesti -kirjan esittely Kaltio 3/2022 https://kaltio.fi/klassikko-jo-syntyessaan/