New Page 1
UUTISET

UUTISET

7.5.2015
Vesistön varrelta
Otsikot

19.12.2014
Muilta virroilta
Otsikot

19.12.2014
Lohisivu
Otsikot

15.12.2014
Energiasivu
Otsikot

16.12.2014
Saksittua
Otsikot

Saksittua

Mikäli kotiseutusi sanomalehden yleisöpalstalla on vesistöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka haluaisit nähdä sivuillamme, voit lähettää skannatun jutun osoitteeseen vene(at)oulujoenreitti.fi tai lehdestä leikatun jutun osoitteeseen Oulujoen reitti ry, c/o Heikki Haverinen, Hiidentie 4 A 3, 90550 OULU. Muista laittaa mukaan lehden nimi ja päivämäärä!



RAJAJOKISOPIMUS UHKAA LOHIKANTOJA (22.12.2009)

Suomen ja Ruotsin hallitukset allekirjoittivat marraskuussa Tornionjoen—Muonionjoen ja tämän rajajoen suulla olevan merialueen kalastusta säätelevän rajajokisopimuksen. Sopimusta valmisteltiin salaisesti. Suomen valmistelutyöryhmän enemmistön muodostivat merikalastuksen näkökulmaa painottavat tahot maa- ja metsätalousministeriöstä sekä Tornion kaupungista.

Sopimuksen taustalla on pyrkimys kehittää Tornion kaupungin ja Haaparannan kaupungin yhteistyötä. Haaparannan poliittinen johto on vahvasti ammattikalastajasukujen hallinnassa.

Tornionjoen edustan merialueella voidaan sopimuksen mukaan aloittaa massiivinen lohenkalastus 17. kesäkuuta. Vanha sopimus salli kalastuksen aloittamisen vasta heinäkuussa.

Viime kesänä mitattiin kaikuluotaimilla jokeen nousevien lohien määrä. Tutkijoiden ilmoituksen mukaan jokeen nousi vain alle 30 000 lohta. Se on paljon vähemmän kuin oli odotettu. Tiedetään, että jokeen voisi nousta yli 100 000 lohta, mikäli kutukantoja vahvennettaisiin ja poikastuotanto saataisiin kasvuun. Viime kesäkuun 17. päivään mennessä jokeen oli noussut vain 8 000 lohta.

Nyt kun sopimus on allekirjoitettu, vastuulliset poliitikot selittävät, ettei sopimusta saatu neuvoteltua paremmaksi. Totuus kuitenkin on, että torniolaiset ostivat jokivarren päättäjät sopimuksen taakse lisäämällä lohen perinnekalastusoikeutta joella. Sopimus sallii joella tehokkaan ajoverkkopyynnin kotitarvekalastajille. Lohta on mahdollista pyydystää reilusti yli oman tarpeen ja myydä "harmaille markkinoille".

EU on kieltänyt ajoverkkopyynnin merellä. Vapaa-ajan kalastajilta on kielletty kalojen myynti merialueella. Miten on mahdollista, että Ruotsin ja Suomen välisellä valtiosopimuksella sallitaan samojen uhanalaisten kalojen pyydystäminen ajoverkoilla joessa? Entä miksi vapaa-ajan kalastajat saavat jokivarressa käydä kalakauppaa.

Sopimus on nyt eduskunnan käsittelyssä. Perustuslakivaliokunta selvittää, onko sopimus ristiriidassa kalastuslain ja EU:n säädösten kanssa. Eduskunnassa on myös arvioitava, mikä vaikutus sopimuksella on luonnonlohikantojen kehitykselle.

Esko Tavia, Simo

21.12.2009 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


VAELLUSKALOJEN PALAUTUS ON PITKÄJÄNTEISTÄ TYÖTÄ (22.12.2009)

Taisto Kivoja kaipasi yleisönosastonkirjoituksessaan (Kainuun Sanomat 1.12.2009) kokonaisselvitystä vaelluskalojen palauttamisen hyödyistä ja haitoista. Oulujärven alapuolisella Oulujoella tällainen selvitys on tehty vuonna 2007 päättyneessä OuLo -hankkeessa. Hankkeessa selvitettiin muun muassa vaelluskalojen palauttamisen sosiaalisia edellytyksiä ja vaikutuksia Oulujoella. Keskeinen tulos oli, että vaelluskalojen palauttaminen koetaan ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymyksenä. Aikanaan tekemättä jääneet kalatiet on koettu vääryydeksi, joka pitää korjata.

Hyvää hallintotapaa noudattaen kalastusalueen, osakaskuntien ja kalastusoikeiden haltijoiden tulee olla mukana vesistöä koskevissa kehittämishankkeissa, jolloin hankkeiden keskeisistä tavoitteista ja toimenpiteistä on yhteisesti sovittu jo ennen hankkeen toteutusta. Oulujärven alapuolisella joen osalla perustyötä vaelluskalojen palauttamiseksi on tehty jo vuosia ja asukkaiden mielipiteet on selvitetty ja yhteistyö osakaskuntien kanssa on vakiintunutta.

Oulujärvellä ja sen yläpuolisilla laajalla poikastuotantoon sopivilla alueilla työ vaellusyhteyden palauttamiseksi on vasta alkamassa. Siellä tärkeimmäksi tavoitteeksi on nousemassa järvitaimenen lisääntymisedellytysten parantaminen, mutta myös muiden paikallisten kalojen vaellusten mahdollistaminen.

Vaelluskalojen palauttamishankkeet ovat vaikutuksiltaan laaja-alaisia ja pitkäjänteisiä kehittämishankkeita. Nyt tehdyt ratkaisut tai tekemättä jättämiset tulevat näkymään useiden vuosien tai vuosikymmenien päästä.

Lohen palauttaminen Oulujoen vesistöön on nykyisissä olosuhteissa todella haastava tehtävä. Ylisiirrot, istutukset ja vaellusyhteyden järjestämien ovat keskeinen osa tätä työtä. Toisin kuin joessa syntyneet kalat, jokisuulle istutetut kalat eivät osaa nousta jokeen. Kalateiden käyttäjiksi tarvitaan jokialueelle leimautuneita kaloja. Merikosken kalatien kalamäärät eivät anna todenmukaista kuvaa kalatien toiminnasta, koska pääosa velvoiteistutuksista tehdään jokisuulle.

Oulujoella tehty selvitys on julkaistu Suomen ympäristö -julkaisusarjassa (Palaako lohi Oulujokeen? Suomen ympäristö -julkaisusarja 5/2008). Se löytyy sähköisenä versiona osoitteesta www.ymparisto.fi/ppo/oulo

Esa Laajala, projektipäällikkö
Oulujoen pääuoman kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet,
Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu -projektit
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus
Oulu

21.12.2009 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


BIODIESELTEHDAS SOPII KEMIIN (18.12.2009)

Euroopan unioni - ja Suomi siinä mukana - on asettanut kovat tavoitteet uusiutuvan energian käytön lisäämiselle. Vuoteen 2020 mennessä viidennes unionin jäsenmaiden käyttämästä energiasta tulisi olla peräisin uusiutuvista energialähteistä.

Nykyisen hallituksen tavoite on lisätä merkittävästi uusiutuvien energialähteiden käyttöä nykyisestä noin neljänneksestä. Suomi on jo nyt pitkällä uusiutuvan energian käytössä ja osaamista siis pitäisi löytyä. Tämän osaaminen pitää saada tehokkaaseen käyttöön ja uudet innovaatiot voivat viedä Suomen alan edelläkävijäksi.

On tietenkin selvää, ettei uusiutuvien energialähteiden käyttöä voida kehittää irrallaan teollisesta ja kaupallisesta toiminnasta, mutta sen lisäksi tarvitaan julkisia ja yritysten panostuksia. Fossiilisten polttoaineiden ehtyessä tarvitaan väistämättä muita vaihtoehtoja.

Vapo ja Metsäliitto ovat pitkällä biodieseltehtaan valmisteluissa. Viimeisimmät tiedot hankkeesta ovat Suomen ja myös Kemin kannalta myönteisiä. Suunnitelmissa on kallistuttu kannalle, joka suosii kotimaisia ulkomaisiin vaihtoehtoihin verrattuna.

Metsäliiton ja Vapon biodieseltehtaan sijoituspaikaksi ovat Suomesta ehdolla Kemi ja Äänekoski sekä ulkomailta Ruotsin Jönköping ja Viron Kunda. Ulkomaiset kohteet ovat suurten turvealueiden läheisyydessä.

Aikaisemmissa suunnitelmissa turpeella oli merkittävä rooli laitoksen raaka-aineena. Nyt Vapo ja Metsäliitto suunnittelevat, että biodiesel valmistetaan käytännössä kokonaan energiapuusta. Tämä ratkaisu nostaa kotimaan kohteet toteuttamisvaihtoehdoiksi. Puun tukena on tarkoitus käyttää tarvittaessa turvetta, mitä löytyy myös Kemin läheisyydestä.

Puun puoleen kallistumista puoltaa myös se, ettei turpeen hyödyntämisestä voida tulevaisuudessa olla varmoja. Vahvasti näyttää siltä, että suomalaista näkemystä turpeesta uusiutuvana luonnonvarana ei kannateta maailmalla. Saattaa käydä niin, että turve on jätettävä soihin, sanoivat suomalaiset tähän minkälaisen sanansa tai eivät.

Biodieseltehtaan sijoituspäätöstä tehtäessä punnitaan monia erilaisia asioita. Tehtaan sijainti ja raaka-aineen saatavuus ovat tärkeitä. Kaikkein tärkeintä on se, että biodieseltuotanto tulee osaksi toimivaa puunjalostusintegraattia.

Kemi täyttää nämä vaatimukset erinomaisesti. Lisäksi hyvä satama ei voi olla hankkeelle haitaksi.

Vahvaa teollista perinnettä kantava Kemi tarjoaa myös osaavaa työvoimaa tehtaalle. Kuljetuksista vastaavat osaavat yrittäjät, samoin korjuusta. Metsissä riittää energiapuuta ja uutta kasvaa enemmän kuin kerätä ehditään. Energiapuun käyttö voidaan Suomessa yli kolminkertaistaa nykyisestään, eikä metsäteollisuuden käyttöön soveltuvaa kuitupuuta tarvitse polttaa energiaksi ollenkaan.

Biodieseltehtaan työllistävä vaikutus voi nousta jopa yli viiteensataan henkilötyövuoteen. Kaavailuissa on laskettu, että itse laitos työllistäisi suoraan satakunta henkeä ja hankintaketjuun syntyisi yksinään jopa 400–500 uutta pysyvää työpaikkaa.

17.12.2009 Pohjolan Sanomat, pääkirjoitus

▲Alkuun


ROKUANJÄRVI (16.12.2009)

Olen ollut Rokuanjärven kanssa tekemisissä enemmän ja vähemmän vuodesta 1963. Kesäasunnolla olen siellä ollut vuodesta 1972.

Viime vuosituhannen loppupuolella alettiin kovasti huolestua ympäristön tilasta. Sinileväkeskustelukin on ollut aktiivista jo monta vuotta. Havaintojeni mukaan Rokuanjärvestäkin on otettu näytteitä ainakin kymmenen vuoden ajan. Ehkä pitempäänkin. Muuta palautetta en ole huomannut, kuin lehdissä ja radion uutisissa olleet maininnat: Rokuanjärvessä on sinilevää. Sen me järven ympäristössä asuvat olisimme tienneet ilman näin suurta vaivannäköäkin.

Tärkeämpi on kysymys, mitä muuta viranomaiset ovat tehneet?

Sen tiedän, että SäräisniemenKukkolan kalastuskunta on yrittänyt syksyisin särkikaloja poistamalla vähentää päästöjä. Toiminta on ollut mittavaa ja suurelta osin talkootyötä. Kaloja lienee poistettu n. 100 tonnia.

Takavuosina oli yritetty ilmeisesti viranomaisten toimeksiannosta poistaa särkikaloja nuottaamalla tms. tavalla. Työ ilmeisesti epäonnistui. Miksiköhän? Järvi on melko matala, hiekkapohjainen, kivetön ja kannoton. Paljonkohan operaatiossa tärväytyi rahaa?

Mistä sinilevä versoo? Järveen ei ole tulopuroa, vaan vesi suodattuu hiekkaisten vaarojen läpi. Metsälannoituksia ei ole tehty. Maa talouden päästöjä ei ole eikä ole ollutkaan kuin vähän. Aikanaan vähäistä maatilataloutta harjoittaneet tilat ovat sijainneet lähtöpuron suulla, joten päästöt eivät liene levän alkusyy. Kesäasutuksen jätevesien käsittelystä on tietääkseni tehty selvitys. Siltä osin asiat ovat kunnossa.

Mitä vastuulliset viranomaiset ovat tehneet tai aikovat tehdä levän poistamiseksi/vähentämiseksi ja veden laadun parantamiseksi?

Mitä muualla on tehty? Yksityinen kuntalainen kaatoi Kangasalan Kirkkojärveen syksyllä 2004 japanilaisperäistä mikrobiliuosta. Kesällä 2006 järvi oli kirkasvetinen ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin! Keväällä 2007 levä näytti palaavan, mutta heinäkuussa vesi oli kirkasta eikä sinilevää juuri havaittu.

Onko Oulun/Kainuun puolessa asiasta tietoa? Jos on, estävätkö arvovaltakiistat/oppiriidat hyödyntämästä käytännön kokemusta? Kirkkojärvihän rehevöityi pahasti, kun Kangasalan kunta laski sinne puhdistamonsa jätevedet 1980-luvulle asti. Rokuanjärveä ei ole koskaan saastutettu vastaavalla tavalla.

Hollolassa sijaitseva Työtjärvi on kemialliseen hapetuksen kokeilukohde. Järven syvänteeseen levitetään 1200 kg kalsiumperoksidia. Ainetta on jo kokeiltu Lohjalla pienessä lammessa. Happipitoi suus parani ja orgaanisen aineen hajotus kiihtyi. Haittavaikutuksia ei ole ollut. Hollolassa ainekustannukset ovat muutaman tuhat euroa. Onko tästä tieto tullut Rokuanjärven tilasta vastaaville virkamiehille? Seurataanko asiaa ja mitä aiotaan tehdä, jos kokemukset ovat myönteisiä? Uskon, että Rokuan asukkailla on talkoohenkeä työskennellä järven hyväksi. Rahaa viranomaiset voisivat kysyä vaikka kaiken hyvän EU:lta. Saataisiin edes vähän takaisin sinne maksetuista varoista.

Rokuan kansallispuistoa on laajennettu ja tehty vaellusreittejä. Tarkoitus lienee lisätä alueen virkistyskäyttöä? Satuin kesällä Rokuanjärven länsipäässä olevalle kodalle. Tuli hikinen seurue vaaratta kiirehtien uimaan.

Ei mennyt kuin hetki, kun seurue palasi vieläkin kuumempana järveltä. Harmittaa näin jälkikäteen, kun ei ollut minkäänlaista nauhuria mukana. Olisi ollut mukava lähettää puheet ympäristöviranomaisten ja puiston asioista vastaavien kuultavaksi.

Kirjoitukseni tarkoitus on herättää kansalaiset ja ennen kaikkea viranomaiset tekemään jotain järven hyväksi. Pelkkien mittausten aika on ohi. Tulee aloittaa toiminta ja tosi tekeminen.

Veikko Salo
Hämeenlinna, Lammi, itäinen kaupunginosa

10.12.2009 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


KAINUUN VAELLUSKALAHANKKEESTA (16.12.2009)

Taisto Kivioja esitti hyviä kysymyksiä ja keskustelun avauksen Kainuun vaelluskalahankkeesta (KS 1.12). Hanke on tosiaankin merkittävä, sillä sen tavoite on edistää vaelluskalojen luonnonkierron elvyttämistä Kainuun keskeisimmissä vesistöissä.

Lohi on hävinnyt tyystin Kainuun vesistä, ja muut vaelluskalat ovat huomattavasti taantuneet säännöstelyn takia. Suomessa ei rakennettu kalateitä, vaan päätettiin kalanviljelyllä korvata menetykset. Kuluneiden vuosikymmenien aikana istutusten tulokset ovat kuitenkin olleet odotettua huonompia ja näyttävät vain huononevan.

Laitoskala ei ole pystynyt korvaamaan villiä kalaa. Viime vuosina on selvinnyt, että luonnon lohenpoikanen on paljon selviytymiskykyisempi kuin laitoskala. Lohen saalistilastot osoittavat, että pienetkin lisääntymisalueet ovat tärkeitä.

Kainuun vaelluskalahankkeen päätavoite ei ole merilohen palauttaminen Kainuuseen. Se on Oulujoen hankkeiden tavoitteena.

Tällä hetkellä ei Kainuun vaelluskalahankkeessa kalateitä suunnitella, vaan tutkitaan, onko säännöstelyn ulkopuolisilla sivuvesillä potentiaalia taimenen, lohen tai kenties järvilohen poikastuotantoon sekä perehdytään luonnonmukaisempaan poikasalueiden hoitoon.

Riista- ja kalatutkimuslaitoksen valtakunnallisen tekeillä olevan kalatiestrategiankin mukaan Oulujoen vesistön järvitaimen on erittäin uhanalainen laji.

Kiehimänjoki ja Kajaaninjoki ovat maamme suurimpia järveen laskevia jokivesistöjä. Strategian laatijat näkevät erittäin tärkeäksi selvittää sivujokien poikastuotantoon soveltuvien alueiden pinta-alan.

Valmistelun painopiste on ollut Itämeren lohessa, mutta jatkossa järvitaimen tulee saamaan enemmän huomiota. Toistaiseksi Kainuun vaelluskalahanke on ainoana järvitaimeneen liittyvänä hankkeena mukana valmistelussa.

Kalastus on selkeästi muuttumassa. Verkkokalastuksen suosio on jo vuosia hiipunut ja kehitys jatkuu samaan suuntaan. Kainuussa on runsaasti kuhaa, haukea, ahventa, muikkua ja muuta kalaa ja paljon tilaa kalavesillä. Tässä tilanteessa lohikalakantojen elvyttäminen tarvittavine rajoitteineen ei ole ongelma.

Oulujärvi on Kainuun potentiaalisin vaelluskalojen kasvualue, jossa verkkokalastus on tärkeää sekä harrastajille että ammattilaisille.

Oulujärven kalastusalue jo rajoittanut oleellisimman: vuodenvaihteessa siirrytään korotettuihin alamittoihin. Kuhan 45 cm ja taimenen 50 cm parantavat emokalojen mandollisuutta kutea ainakin kerran. Näin luonnonkierrolle annetaan mandollisuus ja samalla hyödynnetään paremmin luonnon kasvupotentiaalia.

Hyvänä esimerkkinä kalastuksen ohjaamisesta sivuvesitöistä ja poikastuotantoalueiden tuntumassa on hyrynsalmelaisen Moisio-Luvan -osakaskunnan toiminta. Luvan reitillä on jo 1980-luvulla selkeästi rajoitettu verkkopyyntiä joki- ja koskialueiden tuntumassa. Näin se toimii. Aivan samalla tavalla kuin ohjataan metsästystä, voidaan myös kalastuksessa antaa saaliille mandollisuus luonnonmukaiseen lisääntymiseen.

On epätodennäköistä, että Kainuun vaara-alueen purot ja sivujoet olisivat ihmistoimien vaikutuksesta taantuneet niin, että niiden poikastuotantoa ei enää voida hyödyntää. Purojen elvytys on onnistunut useissa Etelä-Suomen osin saastuneissakin vesistöissä.

Oulun läänin kalastusaluepäivillä marraskuussa Kainuun vaelluskalahanketta esiteltiin vedenomistajille.

Vuoden 2010 alusta Kainuun vaelluskalahanke tulee lähestymään poikastuotannon elvytyksestä kiinnostuneita. Esimerkiksi Kuhmosta on jo tullut aloitteita yhteistyön käynnistämiseksi.

Kalevalan Taimen -yhdistys on jo oma-aloitteisesti toteuttanut samoja menetelmiä, joita hankkeessa juurrutetaan maakuntaan. Sivupurojen talkoohoitajat näkevät jo muutoksia Kuhmon taimensaalissa.

Vaelluskalahanke lähtee elvyttämään Kainuun vaelluskalastoa pienistä puroista kohti jokia ja kenties jatkossa kohti kalateitä. Vaikka olemme nyt tyytyväisiä Kainuun kalavesiin, kannattaa tähdätä tulevaisuuteen ja tavoitella myös aitojen lohikalojen tuomaan lisäarvoa.

Simo Yli-Lonttinen
Kainuun vaelluskalahanke

10.12.2009 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


KALIMENJOEN ELÄMÄ ON ALAMÄESSÄ (15.12.2009)

Kalimenjoki määritellään maakuntakaavassa arvokkaaksi pienvesistöksi ja se on mukana Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelmaluonnoksessa, jossa on tavoitteeksi asetettu joen tilan parantaminen hyväksi.

Vielä 1950-luvulla Kalimenjoen vesi koettiin puhtaaksi. Sitä käytettiin saunavetenä ja pyykkejä huuhdottiin jokivedessä niin kesällä kuin talvella. Joessa uitiin.

Mitä kertovat meistä suomalaisista jokeen heitetyt kuvaputket, patjat, huonekalut, pullot ja muu törky?

Mutta sitten alkoi joen elämässä alamäki. Siihen alettiin laskea jätevesiä. Niin teki Heikinharjun sairaala, niin tekivät monet yksityistaloudet ja niin tekevät vielä tänä päivänä monet joen yläjuoksulla olevat yritykset, viimeisimpänä Oulun Korvenkylässä sijaitseva Lohja Ruduksen soranpesupaikka, jonka päästöt samensivat Kalimenjoen veden punaruskeaksi viikon ajaksi ennen pyhäinpäivää.

Myös Lassila & Tikanoja alkoi laskea laskeutusaltaiden jätevedet jokeen Punaisenladonkankaalle suunnittelemastaan valtavasta jätekeskuksesta. Onkohan muita vastaavanlaisia suunnitelmia tekeillä?

Kysymyksiä myös riittää: Kuinka paljon Kalimenjoen rehevöitymiseen ja maatumiseen ovat vaikuttaneet metsäojat ja pelloilta pääsevät ravinteet? Entä muut jokeen laskevat ojat? Mikä tulee Vasikkasuon jätelietealueen vaikutus olemaan? Onko kukaan miettinyt eri tahoilta tulevien päästöjen kokonaisvaikutusta jokeen?

Onneksi EU-direktiivit pakottavat meidät vähitellen muuttamaan asenteitamme luontoa kohtaan ja onneksi Suomessa on paljon ihmisiä, jotka nytkin vapaaehtoisesti ja talkoovoimin kunnostavat vesistöjä ja muuta ympäristöä. Mutta kasvatuksen luonnon kunnioittamiseen ja hoitamiseen tulisi alkaa jo kotona ja koulussa.

Eija Tiri
Kellon kyläyhdistyksen jäsen

14.12.2009 Kaleva

▲Alkuun


YDINVOIMALAN RAKENTAMISAIKAINEN TYÖLLISYYSHYÖTY ON KUPLA (7.12.2009)

Kaleva näyttää viime aikojen kirjoittelussa aloittaneen oman ydinvoimakampanjansa, vaikka TEM:n kulutusennusteen mukaan uudelle ydinsähkölle ei ole edes tarvetta. Olettaen, että Olkiluodon meneillään oleva ikuisuushanke joskus ensi vuosikymmenellä tuottaa sähköä, lisäydinvoiman rakentaminen estäisi Suomen uusiutuvan energian tavoitteen toteutumisen.

Ilman sitäkin ollaan 4 TWh jäljessä aikataulusta. Paikallisiin pysyviin työpaikkavaikutuksiin suhteutettuna ydinvoimavaihtoehto, jää varmasti tappiolliseksi.

Kalevan 24.11. pääkirjoituksessa uuden ydinvoimalan rakentamiselle asetettiin kaksi ehtoa: sen tulee lisätä sähköntuotannon hintakilpailua ja (sijoitus) päätöksessä tulee ottaa huomioon maan tasapainoinen kehittäminen. Todistelu jatkuu niin, että ainoastaan Fennovoiman Perämerelle rakentama ydinmylly täyttää nämä ehdot.

Vielä todetaan, että alueen teräs- ja puunjalostusteollisuudelle varma sähkönsaanti on elinehto. Viimemainittu pitääkin paikkansa, mutta se ei edellytä voimalan rakentamista tehtaan viereen. Maan sisäistä siirtokapasiteettia on runsaasti ja sitä vahvistetaan kaiken aikaa. Hintakilpailua ajatellen Fennovoiman ja Olkiluodon hankkeet ovat samanarvoisia, sillä ne tuottavat sähköä osakkailleen omakustannushintaan.

Myös ydinvoimalan rakentamisaikainen työllisyyshyöty on suurelta osin kupla. Kilpailutettavat urakat menevät pääosin kansainvälisille suurille yrityksille yrityksille ja esimerkiksi Olkiluodontuhansista työntekijöistä vain muutamia kymmeniä prosentteja on suomalaisia.

Pääkirjoituksessa ei puhuttu siitä, että nyt ollaan tuomassa vakavan ydinonnettomuuden mandollisuus aivan viereen, maailmassa ainutlaatuisen "murtovesimeren" äärelle, sen niinikään ainutlaatuisilla maankohoamisrannikoille (Hanhikivi) tai suuren asutuskeskuksen viereen (Karsikkoniemi).

Eikä mainittu sitä, että Fennovoimalla ei ole aavistustakaan siitä, mihin se sijoittaa ikuisuuksiin asti säteilevät ydinjätteensä, sillä Posivan luolaan niitä ei huolita.

Meillä on kokemusta siitä, että rauhan aikana ja järjestäytyneen hyvinvointiyhteiskunnan oloissa ydinvoima on suhteellisen turvallinen energiantuotantomuoto. Sodan ja levottomuuksien aikana siitä voi tulla troijan hevonen, jota ihastuksesta hihkuvat kuntapoliitikot ja teollisuuden edustajat ovat parhaillaan raahaamassa Pohjan perukoille sanomalehti Kalevan taputtaessa.

Tämä puhe ei ole turhanaikaista pelon lietsontaa, vaan juuri niitä asioita, joita nyt tulisi tarkkaan harkita.

Historia ja maailman nykytilanne eivät välttämättä ennusta pitemmän päälle jatkuvia auvoisia aikoja. Kansanedustajat tekevät mahdollisen ydinvoimapäätöksen tulevan vuoden aikana "kansakunnan kokonaisetua" puntaroiden. Päätöksentekoa helpottaa se, että ne sukupolvet, jotka meidän sotkujamme, tulevat siivoamaan, eivät ole vielä syntyneetkään. Hyviä yöunia niillekin, jotka kenties vielä epäröivät äänestääkö jaa vai ei.

Mauri Huhtala, Kuivaniemi

7.12.2009 Kaleva

▲Alkuun


TURVETUOTANNON LOPPUMISEEN VARAUDUTTAVA (7.12.2009)

Maailma turpeen energiakäytön ympäriltä on muuttunut. Turvetuotanto on jyrkässä ristiriidassa kahden tämän hetken suurimman globaalin ympäristökysymyksen kanssa. Turpeen energiakäyttö kiihdyttää ilmastonmuutosta ja kaventaa luonnon monimuotoisuutta. Nämä vaikutukset ovat lisäksi tiiviisti sidoksissa toisiinsa.

Turpeen laajamittainen polttaminen energiantuotantolaitoksissa sai alkunsa Suomessa öljykriisien leimaamalla 1970-luvulla. Toiminta alkoi tuolloin hyvin erilaisessa poliittisessa ja teknistaloudellisessa ympäristössä kuin nykyään.

Koko maailman yhteisten ympäristöhaasteiden valossa turvetuotanto näyttäytyy 2000-luvulla lähinnä kansallisena epäjohdonmukaisuutena. Miten voi perustella energiantuotantomuotoa, jonka hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat kuin kivihiilellä ja joka tuhoaa ekosysteemejä täydellisesti ja käytännössä peruuttamattomasti?

Suomen soiden pinta-alasta lähes 60 prosenttia on ojitettu metsätalouden tarpeisiin. Metsätaloudelle turvetuotanto ei suoelinympäristöjen tuhoamisen laajuudessa pärjää, mutta se on kuitenkin ainoa yhä jatkuva ihmistoimi, joka syö uutta suoalaa kymmenientuhansien hehtaarien mittakaavassa.

Esimerkiksi soiden linnuilla ja perhosilla näyttää seurantatulosten mukaan menevän erityisen huonosti. Monien tavallisten suolajien kannat ovat pienentyneet voimakkaasti (www.luonnontila.fi > suot > SU7 ja SU8). Onkin aiheellista veikata, että ensi vuonna valmistuvalla uudella uhanalaisten lajien punaisella listalla tullaan näkemään uusia soiden eläin- ja kasvilajeja.

Suomessa turpeennosto on keskittynyt etenkin Pohjois-Pohjanmaalle, jonne laaditaan parhaillaan maakunnallista ilmastostrategiaa. Jos strategiassa halutaan ottaa selkeästi kantaa seudun suhteellisesti merkittävimpään ilmastonmuutosta ja biodiversiteettikatoa aiheuttavaan toimintaan, tulee siinä turvetuotannon päälle vetää pidemmällä aikavälillä ruksi.

Järkevintä ilmastonmuutokseen sopeutumista Pohjois-Pohjanmaalla on valmistautua turvetuotannon asteittaiseen loppumiseen. Vastuullista politiikkaa olisi etsiä ajoissa uusia toimintamuotoja turveyrittäjille. Uusiutuvan energian käyttöönoton työllistävä vaikutus voisi olla turvetuotantoakin voimakkaampi, mutta nykyinen turvetuotantoa suosiva politiikka estää tehokkaasti näiden työpaikkojen syntymistä.

Tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen toimialueella on meneillään 15 uuden turvetuotantoalueen ympäristövaikutusten arviointiprosessit. Puolet näiden uusien hakemusten kattamasta suoalasta on luonnontilaista.

Nykyisen hallituksen laatimien valtakunnallisten maankäyttötavoitteiden mukaan turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita. Tiukasti tarkasteltuna vain kaksi yva-tarkastelun kohteena olevaa aluetta ovat näiden linjausten mukaisia.

Soiden kohdalla täytyy pitää mielessä myös ojitettujen alueiden ennallistamiskelpoisuus. Geologisessa mielessä viimeksi kuluneen 50 vuoden mittainen ojitushäiriö voi hyvinkin jäädä tilapäiseksi kummajaiseksi suoekosysteemin tuhansien vuosien historiassa.

Ennallistamisvaihtoehto tulisikin sisällyttää jokaiseen yva-tarkasteluun kuten myös kattava ekosysteemipalveluanalyysi, jossa laskettaisiin esimerkiksi soiden vedenpidätys- ja suodatustoimintojen sekä virkistysarvojen taloudellinen arvo. Kummallista kyllä, yhtään tällaista kylmän ekonomistakaan selvitystä soiden käytön kokonaishyödyistä ei ole tähän päivään mennessä tehty.

Ari-Pekka Auvinen, tutkija
Suomen ympäristökeskus

Esa Aalto, tutkija
Oulun yliopisto

7.12.2009 Kaleva

▲Alkuun


BIOENERGIASTA HYVINVOINTIA KAINUUSEEN (7.12.2009)

Kööpenhamissa alkavat ensi viikolla ilmastoneuvottelut, joihin osallistuvat 85 maan päämiehet Barack Obamasta lähtien. Neuvottelujen tarkoituksena on hillitä ilmaston lämpenemistä.

Tavoitteena on, että ilmaston lämpeneminen jäisi alle kahden celsiusasteen esiteolliseen aikaan nähden. Neuvottelut johtavat väistämättä myös toimenpiteisiin, joilla pyritään lisäämään uusiutuvien energialähteiden käyttöä.

Suomen tavoitteeksi on aiemmin asetettu uusiutuvan energian käytön nostaminen 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Suomi on tehnyt kansallisen suunnitelman, kuinka tuo hyvin haastava tavoite saavutetaan. Tehty suunnitelma pitää sisällään muun muassa kemiallisesta metsäteollisuudesta saatavan sivutuotteen käytön uusiutuvana energialähteenä.

Metsäteollisuus on kuitenkin voimakkaasti vähentänyt tuotantokapasiteettiaan, mikä on samalla vähentänyt mustalipeän käyttömahdollisuutta uusiutuvana polttoaineena. Pelkästään tämän johdosta Suomi jää suunnitelluilla toimenpiteillä 34 prosentin tasolle eli neljä prosenttiyksikköä asetetusta tavoitteesta. Suomen onkin etsittäviä korvaavia toimenpiteitä tämän vajeen peittämiseksi.

Nyt energiakäyttöön voitaisiin ottaa osa teollisuuden käyttämättä jäänyttä puubiomassaa, jolle ei ole muuta käyttöä. Toinen mahdollisuus olisi korvata lämmitysöljy uusiutuvilla energialähteillä. Lämmitysöljyn käyttö on Suomessa juuri tuo 4 prosenttia primäärienergian käytöstä.

Uusiutuvan energian käyttö Kainuussa on 56 prosenttia, mikä on tällä hetkellä 2,5-kertainen valtakunnalliseen tasoon verrattuna. Mitä Kainuussa voitaisiin vielä tehdä uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämiseksi?

Mikäli öljy korvattaisiin uusiutuvilla energialähteillä, merkitsisi tämä 67 prosentin uusiutuvan energian käyttötasoa. Kainuun primäärienergian kulutuksessa turpeen osuus on 12 prosenttia. Loppuosa onkin sitten liikenteen polttoaineita ja moottoripolttoöljyä, jonka korvaaminen biopolttoaineilla etenee valtakunnallisten toimenpiteiden kautta.

Kainuussa on noin 4 000 rakennusta, joiden päälämmitysmuoto on öljylämmitys. Vuonna 2008 näissä rakennuksissa käytettiin öljyä kaikkiaan noin 33 miljoonaa litraa. Vastaavasti raskaan polttoöljyn käyttö oli 21 miljoonaa kiloa. Ruotsissa vain 5 prosenttia rakennuksista lämpiää enää öljyllä ja Ruotsi on mahdollisesti ensi vuosikymmenen loppupuolella lämmitysöljystä kokonaan riippumaton maa.

Kainuussa on hyvinkin mahdollista korvata lämmityksessä käytettävä kevytöljy vaikkapa puoleksi pelletillä ja puoliksi metsähakkeella sekä raskas polttoöljy kokonaisuudessaan metsähakkeella. Tähän tarvittaisiin metsähaketta 500 000 hakekuutiota (noin 10 hakerekallista päivässä) ja 35 000 tonnia puupellettiä.

Näiden polttoaineiden hankintahinta olisi 15 miljoonaa euroa vuosittain, mikä jäisi siis Kainuuseen tukemmin paikallista elinkeinoelämää. Samalla energian käytön omavaraisuusaste nousisi merkittävästi. Kainuussa energian käytön omavaraisuusaste on nyt 67 prosenttia. Lämmitysöljystä luopuminen nostaisi sen 78 prosenttiin.

Kainuussa kevyen öljyn käyttö lämmityksessä on hitaasti laskenut, mutta toisaalta moottoripolttoöljyn käyttö kasvanut kahden viime vuoden aikana. Moottoripolttoöljyn käytön kasvu selittyy Talvivaaran kaivoksen suurten työkoneiden polttoainekäytöllä.

Kainuussa kuntien tulisi näyttää esimerkkiä niin kiinteistöjensä energiatehokkuudessa kuin uusiutuvien energiamuotojen käytössä. Hyvä lähtökohta tälle olisi joko Työ- ja elinkeinoministeriön tai Motivan kanssa tehtävät energiatehokkuussopimukset.

Bioenergia on voimakkaasti kasvava tulevaisuuden "klusteri", joka tuo uutta toimeentuloa myös tähän maakuntaan. Ala tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille niin polttoaineiden tuotannossa kuin koneiden ja laitteiden valmistuksessa.

Myös alan osaamista tulee vahvistaa ja turvata, että koulutuksen kautta osaajia riittää jatkossa.

Kainuulla on paljon tarjottavaa bioenergiasektorilla, minkä vuoksi yritysten tulee panostaa myös vientiin. Bioenergian ja laajemmin uusiutuvan energian pitäisi näkyä kaikilla tahoilla.

Kainuun kannalta olisi tärkeää pyrkiä mahdollisimman korkeaan raaka-aineiden jalostusasteeseen. Bioenergian osalta tämä voisi tarkoittaa sitä, että kainuulaisesta biomassasta valmistettaisiin korkealuokkaisia biopolttoaineita lämmitykseen ja liikenteen polttoaineeksi.

Timo Karjalainen
Kirjoittaja toimii Kainuun bioenergian teemaohjelman koordinaattorina Lönnrot-instituutissa

6.12.2009 Kainuun Sanomat, Mielipide / Sunnuntaivieras

▲Alkuun


PALJASTUVATKO LOHIPORTAAT PUUHAMIESTEN TURHAKKEEKSI? (7.12.2009)

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut lehtikirjoittelua ja puuhamiesten antamia lausuntoja otsikossa mainitun hankkeen edistymisestä, sen tarpeellisuudesta ja sen tuomista hyödyistä. Heidän mielestä hanke on "Kainuun kärkihanke, vuosisadan ekoteko ja todellinen matkailua edistävä piriste ruiske". Todellinen syy mielenkiintoni heräämiseen on siinä, että innokkaana kotitarve- ja viehekalastajana olen todella huolestunut kalastusmahdollisuuksien kaventumisista, ja ennen kaikkea vesialueomistajana heidän oikeuksien ylikävelemisestä. Kun kysymyksessä on näinkin merkittävä hanke, jonka suunnitteluvaiheen kustannuksetkin yltävät 1,2 miljoonaan euroon, niin voisin olettaa, että asiasta lehtien palstoilla käydään kipakkaa keskustelua ja otetaan kantaa puolesta ja vastaan. Mutta ei!

Viikolla 47. pidettiin Oulun läänin kalastusaluepäivät Kajaanissa. Siellä kokousväelle esiteltiin Oulujoen ja Kainuun lohiporrasprojektien tämänhetkistä tilaa. Kainuun Sanomat oli paikalla ja otsikoi kuulemansa perjantain lehteen 20. marraskuuta "Kansan selkeä tuki kalateille". Erinomaisesti muotoiltu otsikko, joka täydellisesti tukee kyseistä hanketta.

Oulujoen kalateiden osaltahanketta esitteli projektipäällikkö Esa Laajala, ja Kainuun osalta projektivetäjä Simo Yli-Lonttinen. Laajala antoi esityksessään ymmärtää, että tällainen lohen palautusta Oulujokeen koskeva kysely on tehty ja vastaus on ollut kuten Kainuun Sanomat kirjoitti. Sanallakaan ei Laajala maininnut missä, milloin, kenelle ja minkälainen oli kysymyksen asettelu. Jos kysymyksen asettelu on muotoiltu: tarvitaanko Oulujokeen lohi, niin tietysti me vastataan, että kyllä. Mutta jos kyselyyn olisi liitetty lukuisat kalastuskiellot, jotka ovat edellytyksenä kalan nousulle, tai kun kala joudutaan nostamaan kumipyörillä ylävesille, niin uskon, että vastaus olisi ollut aivan jotain muuta. Tällaiset kyselyt ovat lähinnä viihteen tasoa, mutta eriomaista mielipiteen muokkausta.

Simo Yli-Lonttisen esitys piti sisällään lähinnä Hyrynsalmen reitin sivujokien ja valuma-alueiden kunnostuksia, mainitsematta sanallakaan kahden ensimmäisen voimalaitoksen lohiportaista, joilla mahdollistettaisiin lohen nousu Hyrynsalmelle saakka. Miksi vain Hyrynsalmelle saakka? Kukaan ei ole todistettavasti väittänyt, että luonnon lohi olisi koskaan noussut Hyrynsalmelle saakka. Tämäköhän lienee se vuosisadan ekoteko? Itse vertaisin hankevetäjiä Kekkosen lausahdukseen "heillä on jalat tukevasti irti maasta".

Edellytykset vaelluslohen paluulle on, että lohi on syntynyt kyseisessä joessa. Vuosikymmenien aikana Oulujoen lohen geeniperintö on hävinnyt ja näin ollen omaehtoista jokeen nousua ei tapahdu. Toinen edellytys on, että valjastetun joen lohiportaat ovat toimivia. Merikoskeen rakennettiin kaikkea nykytietämystä käyttäen lohiportaat vuonna 2003. Automaattinen laskin on tälle vuodelle rekisteröinyt 135 loheksi luokitellun kala nousun ja vuodelle 2008 tasan 100 kalaa.

Mikäli kaikesta huolimatta rakentaminen aloitetaan, varmuudella on odotettavissa rankat rajoitukset ja kiellot kalastukseen. Tästä on ainoan viitteen antanut Yli-Lonttinen, joka totesi Kainuun Sanomissa tammikuussa 2009: "Kalakantoja voi vahvistaa erittäin tiukasti säädellyllä kalastuksella, jolloin emokalat pääsevät kasvamaan.' Toisin sanoen kaikenlainen verkko- ja rysäkalastus kielletään ja ammattikalastukselle tulee huomattavia rajoituksia. Me tavalliset kotitarvekalastajat, ukon turjakkeet tässä eniten hävitään.

Ihmetystä herättää myös vesialueomistajien, osakaskuntien täydellinen ohittaminen. Mitään yhteydenpitoa osakaskuntiin ole otettu, vaikka osakaskuntien vesialueista tässä on kysymys. Osakaskunnat menettävät vesiensä hallintaoikeudet, vaikka omistussuhde pysyisikin.

Tämä "vuosisadan ekohanke" on niin merkittävä suunnitelma, että välittömästi pitäisi vesialueomistajat kutsua yhteiseen palaverien, jossa valotettaisiin meille kaikki ne osa-alueet, joista nyt visusti on vaiettu. Samalla pitää nostaa keskusteluun mukaan Kainuun kuntien omistaman Kainuun Edun rooli, poikastuotannon mahdoton yhtälö, ympäristökeskusten aktiivinen rooli, ja entäpä miksi Fortum on innolla hankkeessa mukana. Onko Fortumilla ketunhäntä kainalossa: kalatalousvelvoitteet vaihdetaan muutamaan kuutioon vettä kalaportaisiin?

Taisto Kivioja, Ämmänsaari

1.12.2009 Kainuun Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


LOHI, HERRAT JA ME (3.12.2009)

Joskus yli kaksikymmentäviisi vuotta sitten tulin kysäisseeksi Lapin maaherralta, eikö Tornionjoen lohikannan hyväksi kannattaisi tehdä jotakin. Se oli ilmeisen tyhmä kysymys - minulle todettiin vain varsin kopeaan sävyyn, että olemme lohemme menettäneet. Ymmärsin enemmän utelun hyödyttömäksi ja poistuin paikalta. Joitakin aikoja myöhemmin yritin uudelleen. Vastauksen sävy oli sama: "Mitä te valitatte?"

Tuli sitten uuden maaherran aika ja rouva saapui vierailulle Pelloon. Otimme asian taas puheeksi. Kalsea kommentti: "Kyllä teidän täytyy auttaa itse itseänne!"

Siinä kaikki.

Niin siihen aikaan rohkaistiin työhön kotiseudun hyväksi.

Kuten monet tietävät, oli suomalais-ruotsalainen rajajokikomissio tuolloin kaikkivoipa, kaikkivaltias ja kaukaa viisas. Niinpä se oli kaukonäköisyydessään antanut Tornionjoen lohikannan ajautua nääntymispisteeseen. Eräiden jokivarren asujien mielestä tämä oli väärin, mutta mitäpä heistä välitettiin, kun komission jäsenet vain saivat kalansa. Periaatteenkin oli jo kauan sitten lausunut muuan torniolainen kansanedustaja: Ei lohi ole koskhaan Pelloon saakka noussukhan!

Ei siis ollut mikään ihme, että rajajokikomission puheenjohtajana toiminut Matti Pulli aloitti eräässä tilaisuudessa puheensa: "Rajajokikomissio ei ole tullut tänne vastaamaan komissioon kohdistettuun arvosteluun!"

Toisin sanoen: me olemme niin paljon teidän typeryksien yläpuolella, ettei meitä pätkääkään kiinnosta mitä te ajattelette.

Olipa siinä kansalaisia palveleva viranomainen.

Lappilaiset ovat viime aikoina muistelleet Karvalakkilähetystöään rintaansa ylväänä takoen: me näytimme Helsingin herroille mistä kana pissii! Loistavaa, etten sanoisi sädehtivää - tai olisiko vielä parempi termi kuvaamaan tätä menestystä. Eräällä toisella lähetystöllä ei mennyt niin hyvin.

Kun ensimmäisen kerran kävimme eduskunnassa Tornionjoen lohen asialla niin vastaanotto oli jäinen kuin konnalla Kakolan portilla. Maatalousministeri Toivo Yläjärvi ja ylitarkastaja Pekka Niskanen puhuttelivat meitä kuin olisimme kirkkoviinejä varastamassa: ei tule kysymykseenkään, että jokin muuttuisi, mitä te tänne tuppaatte ylipäätään.

Ympäristöministeri Matti Ahde suvaitsi naljailla hetken ja poistui sitten parempiin puuhiin.

Onneksi me emme masentuneet vaan suutuimme perusteellisesti.

Moniaita herroja on tavattu vuosien mittaan. Lähes kaikilla on ollut sama yhteinen ominaisuus: töykeä ylimielisyys tavallista ihmistä kohtaan ja välinpitämättömyys kansalaisten esittämiä näkökantoja kohtaan.

Parhaillaan voimaan tuleva uusi suomalais-ruotsalainen rajajokisopimus on loistoesimerkki siitä kuinka virkamieseliitti polkee kansalaisia suohon: valmistellaan asiat salassa ja ilmoitetaan sitten, että lausuntoja voitte kyllä antaa, mutta niillä ei vaikuteta mitenkään. Kalastusrajoituksia poistamalla ja kalastusta suorastaan törkeästi lisäämällä nuoleskellaan pientä valittujen piiriä ja lähdetään tuhoamaan sitäkin vähää mitä vuosien mittaan on saatu korjattua.

Ei luontoa saa kohdella näin eikä länsimaisessa yhteiskunnassa eläviä kansalaisia saa kohdella tällä tavalla. Virkamiehet ovat kansalaisten palvelijoita, eivät heidän herrojaan. He ovat velvollisia kertomaan ja ennen muuta he ovat velvollisia kuuntelemaan ja ottamaan kuulemansa vakavasti varteen. Sama koskee kansanedustajiamme ja kaikkia muitakin luottamusmiehiämme ja -naisiamme missä he sitten istuvatkin.

Olen aikani ihmetellyt myös Lapin tiedotusvälineiden suhtautumista Tornionjoen asioihin. Kun internetissä on joen lohikysymystä ruodittu jo pitkälti yli kahdeksassatuhannessa viestissä on Lapin lehdistön mielenkiinto suuntautunut Andy McCoyn ja vastaavien tekemisiin. Mutta pientähän on eurooppalainen aarre rokkarin rinnalla.

Seppo Räty, kirjoittaja on pellolainen lääkäri

23.11.2009 Lapin Kansa, Kolumnit

▲Alkuun


SÄYNÄJÄSUO-SYVÄJÄRVENSÄRKÄT - UPEA LUONTOKOKONAISUUS (26.11.2009)

Olimme kyläyhdistyksen edustajina mukana Metsähallituksen 4.11. järjestämällä retkeilyllä, jossa neljä Metsähallituksen edustajaa esitteli alueelle laadittua korjuusuunnitelmaa. Se käsitti noin puolet kyläyhdistyksen suojeltavaksi esittämästä alueesta. Suunnitellut toimenpiteet tuhoaisivat alueen maisema-arvot ja veisivät mahdollisuudet käyttää ja kehittää aluetta retkeily- ja luontomatkailukohteena. Meille ei esitetty mitään ehdotuksia muuttaa suunnitelmaa, vaikka arvostelimme sitä.

Viime vuosina hakatut Ylivuokin virkistysmetsä, Kiantajärven saaret ja Seitenahvenisen - Akonvaaran alue ovat esimerkkeinä maisemaa pilaavasta hakkuutavasta. Alueeseen ja hakkuusuunnitelmaan tutustuttuamme esitämme rauhoitettavaksi suojelualueen sisälle jäävän alueen kokonaisuudessaan.

Valtion maissa ja vesissä on paljon vaalittavaa, koska ne ovat tarkoitetut yhteiseksi hyväksi. Metsiä on hakattava, mutta ei tällaisilla paikoilla. Metsien käytössä on korkea aika nähdä myös paikallinen etu. Särkkien suojelulla on kiire.

Suojeltu Säynäjäsuo metsäsaarekkeineen, puroineen ja lampineen sekä Säynäjäjärvi ovat lähes luonnontilaisina säilyneinä houkutteleva retkeilykohde.

Polku johdattaa kulkijan särkille ja Syväjärven rantaan rakennetulla ja huolletulle taukopaikalle, suojelemattomalle alueelle, joka on avaraa, mäntyvaltaista metsää. Hakkuista on vierähtänyt muutama vuosikymmen. Luonto on korjaamassa jälkiä ja palauttamassa metsämaiseman retkeilijän silmiin harmoniseksi kokonaisuudeksi. On tiheikköjä, harvempia metsiä, aukioitakin, eri-ikäisiä alueita taimikoista vanhoihin metsiin, kuusikoita, koivikoita jne. Tämä rikkaus on olemassa luonnostaan.

Syväjärven särkillä on merkkejä ihmisten toimista: mm. tervahaudan pohjia, viepperhautoja, polkuja, savotoinnin jälkiä, merkkipuita, matkamiehen risti.

Ehdotamme, että aluetta kehitetään kunnan, Metsähallituksen ja yrittäjien rakentavalla yhteistyöllä vieläkin paremmaksi retkeilykohteeksi. Rakennetaan Syväjärven koillispuolella oikopolku, opastetaan ihmiset Säynäjäjärven pohjoisrannan kunnostettavalle niitylle ja niittyladolle ja tehdään toinen lähtöpaikka alueen etelälaidalle maisemoitavalle soranottoalueelle. Suoalueen runsaan linnuston tarkkailuun rakennetaan lintutorni taukopaikkoineen. Opasteissa, kartoissa ja internetympäristössä huomioidaan esim. geologia, geokätköily, luontokuvaus ja tarinat.

Uudet asiat houkuttelevat uusia ihmisiä hakeutumaan luontoon. Tässä muutamia ajatuksia alueen lukuisista mahdollisuuksista.

Ohjelmapalvelullisille retkille Säynäjäsuon - Syväjärvensärkkien alue on tällaisenaankin erinomainen kaikkina vuodenaikoina. Lähellä ovat Jumalissärkät, Vuokin reitti, ratsastustalli, talvisotatantereet ja monenlaista nähtävää ja koettavaa.

Suojeltuna Säynäjäsuo ja Syväjärven särkät tuovat kuntalaisille tulevaisuudessa enemmän työtä ja toimeentuloa kuin konsanaan hakattu, luontomatkailun ja retkeilyn kannalta pilattu alue.

HANNU PYYKKÖNEN, rakennusarkkitehti
MATTI VAINIO, metsätalousinsinääri
Suomussalmi

17.11.2009 Kainuun Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


BIOENERGIA VAATII TOIMIVAN PUUKAUPAN (23.11.2009)

Bioenergian nimiin vannotaan nyt koko maassa. Eri puolilla puuhataan laitoksia tuottamaan energiaa kaikesta bioaineesta, etupäässä kuitenkin puusta. Puuta tiedetään metsissä kasvavan ja sitä myös riittävän.

Bioenergian kannattava tuotanto vaatii toimivat markkinat metsästä jalostuksen kautta markkinoille. Toimivuus vaatii riittävän suurta kokoa ja integroitumista. Näpertelyn mittakaavassa tarvitaan joka vaiheessa rahaa voiteluaineeksi.

Ei kuitenkaan voi olla niin, että bioenergiantuotanto perustuu siihen, että ensin tarvitaan tukea tuotantolaitosten perustamiseen, sitten tukea raaka- aineen ostoon ja sitten tukea energian saamiseksi markkinoille.

Suomessa on selvää, että bioenergiatavoitteet saavutetaan puulla. Ilman toimivaa puumarkkinaa tavoitteet jäävät saavuttamatta. Ja puuta tarvitaan runsaasti. 15 miljoonaan energiapuukuution vuotuinen hankinta vaatii koko prosessin kitkatonta hallintaa.

Jotta puu lähtisi liikkeelle, metsänomistajat tarvitsevat tiedon puun hinnasta vakaat arviot odotuksista hinnan kehityksessä. Vuosien 2006–09 aikana puusta maksetun maksimi- ja minimihinnan ero on ollut suurimmillaan yli 30 euroa kuutiometriä kohden. Ei ihme, että tällaisessa tilanteessa sadat tuhannet metsänomistajat sitten miettivät, myydäkö puuta vai ei.

Bioenergian tuotannon edellytyksiä pohdittiin vast’ikään Finbion bioenergiapäivillä. Asiaan toivat valaisua niin MTK:n, jalostajien kuin koneyrittäjien edustajat. Ongelmakohtien ja ratkaisujen etsiminen on välttämätöntä, jotta bioenergiaan kohdistuviin suuriin odotuksiin voidaan vastata.

Suomessa on pitkään vaadittu ja myös toimittu, jotta metsätilojen koko saataisiin suuremmaksi. Tätä kehitystä pidetään välttämättömänä, jotta puumarkkinat toimisivat sujuvasti. Tilakoot eivät ole kuitenkaan juuri kasvaneet, pienten metsälöiden omistajat ja perijät ovat haluttomia omaansa myymään. Tämä kertoo suomalaisten tunneperäisestä suhtautumisesta metsään muunakin kuin rahan lähteenä.

Vahvasti uskotaan siihen, että mitä suurempi metsätila on, sitä säännönmukaisemmin metsänomistaja myy puuta. MTK:n arvioiden mukaan pienten tilojen omistajat kuitenkin hyödyntävät tilojensa hakkuumahdollisuudet yhtä hyvin, kauppoja vain tehdään tilakoosta johtuen harvemmin.

Metsätilistä riippumattomampi metsänomistaja voi myös helpommin odotella parempaa puun hintaan tai sijoittaa puunmyynnin auton oston aikaan. Nykyinen järjestelmä myös mahdollistaa sen, että pienet tilat pääsevät puumarkkinoille yhtä hyvin kuin isot.

Energianpuun korjuu ja sen kustannukset ovat ongelma. Puun korjuussa olisi ihanteena tietenkin tilanne, jolloin yhtä aikaa voidaan korjata tukki-, sellu- ja energiapuuta. Näin ei tietenkään useinkaan ole. Metsien pusikoituminen ja pienet kertymät aiheuttavat kustannuksia.

Edessä on ilmeisesti myös aika, jolloin joudutaan miettimään uudelleen puun luokittelu. Nykyinen luokittelu tukki-, sellu- ja energiapuuksi voi olla turhia kustannuksia aiheuttavaa, joten jossain vaiheessa on ryhdyttävä puhumaan metsäraaka-aineesta.

Tärkeää on tietenkin puun järkevä ja tehokas käyttö. Luokittelulla - oli se millainen vain - ei pidä mennä hämärtämään puuraaka-aineen oikeaa arvoa.

19.11.2009 Pohjolan Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


YDINVOIMAA LOBATAAN VIRHEELLISIN TUKINNOIN (20.11.2009)

Yksi laajalti käytetty ydinvoimalobbauksen käsite on "venäläinen ydinsähkö". Sen käyttäjä antaa ymmärtää, että Venäjällä ydinvoima olisi erityisen suuressa roolissa sähköntuotannossa. Todellisuudessa Venäjän sähköntuotannosta valtaosa tehdään maakaasulla, 21 prosenttia vesivoimalla ja 16 prosenttia on ydinvoimaa. Suomessa tuotetaan tällä hetkellä paljon enemmän sähköä ydinvoimalla kuin Venäjällä.

Olkiluodon kolmannen – jo rakenteilla olevan – reaktorin valmistuttua ydinvoiman osuus Suomen sähköntuotannosta on jo lähes 40 prosenttia. Tämä on länsimaissa poikkeuksellisen suuri osuus. Kaksi virheellisesti tutkittua asiaa ovat myös sähköautoliikenteen vaikutus tulevaisuuden sähkönkulutukseen ja teollisuuden rakennemuutoksen unohtaminen.

Sähköautoja pidetään merkittävänä syynä rakentaa nopeasti lisää ydinvoimaa. Tämä on perusteeton tulkinta. Sähköautojen latauksen energiankulutus ajoittuu pääosin yöaikaan, jolloin koko maan sähköntarve on pienimmillään. Sähköautojen energiantarve on kokonaisuudessaan yllättävän pieni.

Arvioin, että täysin sähköistetty Suomen henkilöautokanta tarvitsisi noin tuhat megawattia lisää sähkötehoa, joka on noin kymmenesosa sähköntuotannosta.

Paperiteollisuuden tulevaisuus on paljon suurempi tekijä sähkönkulutuksen kannalta kuin sähköautot. Paperiteollisuus kuluttaa noin kolmasosan Suomen kaikesta sähköstä. Todennäköisesti kymmenen vuoden kuluessa Suomen paperiteollisuudesta suuri osa siirtyy eteläisiin maihin, missä nopeakasvuinen ja helpommin prosessoitava raaka-aine houkuttaa. Tämä johtaa helposti suureen pudotukseen sähkötehon tarpeessa maassamme.

Ydinvoiman unohdetaan usein edustavan täysin ulkomaista alkuperää olevaa energiantuotantomuotoa. Ydinvoimalat suunnitellaan ja valmistetaan ulkomailla, ne jopa kootaan Suomessa pääosin ulkomaisella halpatyövoimalla.

Myös ydinpolttoaineet ovat kokonaisuudessaan ulkomaista alkuperää. Suomen miljardi-investoinnit ydinvoimaan suuntautuvat siis lähes kokonaan ulkomaille.

Ydinvoimaloiden operointi ja ydinjätteen loppusijoitus ovat ainoat täysin suomalaiset työvaiheet. Tosin loppusijoitusasia ei ole edennyt niin pitkälle kuin mitä julkisuudessa usein annetaan ymmärtää.

Olkiluotoon rakenteilla oleva Onkalo-niminen luolasto on tehty kallioperän tutkimusta varten. Onkalo ei ole loppusijoitusluola eikä sitä rakennuttavalla Posivalla ole ydinjätteen loppusijoituslupaa vaan keskeneräinen suunnitelma ydinjätteen loppusijoituksesta.

Jos Suomessa haluttaisiin samanaikaisesti tukea nousevaa suomalaista teknologiateollisuutta ja tehdä sijoituksia energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, niin energiaa säästävä uusi teknologia, bioenergian hyödyntäminen ja tuulivoiman tuotannon nopea kasvattaminen olisivat oikeita ratkaisuja. Työpaikoille on paljon tarvetta paperiteollisuuden alamäen koittaessa.

Tommi Berg, tutkija
Tampere

17.11.2009 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


METSÄNHAKKUUT MANAMANSALOSSA (11.11.2009)

Tervantie - uusi tiemerkintä on ilmestynyt myös Manamansalontien varteen muistuttamaan saarelle saapuvien sen ainutlaatuisesta historiasta. Tervansoutajat soutivat 1800-luvun lopulla tervan aina Venäjän rahalta Ouluun saakka. Saarelta löytyy monia terva-hautoja, joita on voinut käydä katsomassa lukuisien retkeilypolkuja samoillessaan.

Tervan historiasta on Manamansalossakin päädytty uuteen metsätaloudelliseen aikakauteen. UPM ja muut suuret metsänomistajat ovat päättäneet lyödä Manamansalon metsät kertarysäyksellä matalaksi. Ympäri saarta löytyy avohakkuualueita - siis nykyisin päätehakkuualueita, jotka röyhkeästi kiertävät tervahaudoiksi merkittyjen luontonähtävyyksien ympärillä - jättäen ironisesti paikkaa kuvaavan kyltin tököttämään ylhäisessä yksinäisyydessään.

Jos 1860-luvulla Ärjänselällä rietastelivat makeanveden merirosvot, niin nyt saarella riehuu metsärosvot. Moni matkailullisesti merkittävä alue on tuhottu. Saarella olisi ollut hyvät mahdollisuudet kehittyä luontomatkailuun ja sillä tavalla tuoda elinkeinoja saaren yrittäjille.

Metsähallitus on omalta osaltaan panostanut saaren luonnon säilyttämiseen. Saarella on hyvät retkeilylliset palvelut Teeriniemessä, joita ympäröi vielä suojeltujen metsien vyöhyke. Metsähallitus saa muutenkin kiitosta toiminnastaan, onhan se vasta selvittänyt yhteistyössä Naturpoliksen kanssa luontomatkailijoiden jättämiä euromääriä suhteessa esim. kansallispuistojen kunnossapitokustannuksiin.

Tulokset hämmästyttävät! Kansallispuistoista tuli tuloa moninkertaisesti hoitokustannuksiin nähden. Jos vielä laskee puustosta saadut voitot, niin siitä huolimatta metsästä tulee euroja enemmän, jos metsän käytössä panostetaan luontomatkailuun. Miksi tätä ei ymmärretä, kun tuhotaan ainutlaatuisen saaren metsävarantoa ja samalla tuhotaan se ainutlaatuinen maisema, jolla olisi voitu houkutella matkailijoita muuallekin saareen kuin Teeriniemeen.

Ymmärrän metsien metsänhoidolliset toimenpiteen, joissa otetaan puustoa talteen harkiten, mutta en sitä, että metsäkone raiskaa koko metsän ja ottaa joka ikisen puun usean hehtaarin alalta, tuhoten maiseman ja metsän käytön useiksi kymmeniksi vuosiksi.

Onneksi saarella on UPM:n lisäksi yksityisiä metsänomistajia, joiden hyvin hoidetuissa metsissä on ilo kulkea ja joiden panostusta Manamansalon metsiensuojelussa arvostan suunnattomasti. Pörssiyhtiön mekastusta en ymmärrä!

Pirjo Sirviö
Manamansalon mökkiläinen
Tuleva pysyvä saarelainen

5.11.2009 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


LOHIKOKEILU ETENEE OUNASJOELLA (11.11.2009)

Viime kesänä aloitettu vaelluslohen istutuskokeilu Ounasjokeen etenee lähes tulkoon kuten optimistisimmat ovat toivoneetkin. Tavoitteeksi asetettiin aikanaan, että mahdollisimman moni lohista olisi jäänyt Ounasjokeen kutemaan. Osa lohista jäi suunnitelmien mukaisesti jokeen kutuajaksi ja todennäköisesti ne ovat myös kuteneet.

Vaikka radiolaittein varustetut, niin kutsutut telelohet ovat olleet joessa vasta ensimmäistä kesää ja syksyä, on joen rantatörmillä syytä olla innoissaan.

Intoa lisää myös tieto siitä, että lohet voivat selviytyä voimalaitosten turbiineista vahingoittumattomana kun ne laskeutuvat takaisin mereen. Tätä on epäilty voimakkaasti, mutta nyt siihenkin on saatu vastaus: voimalaitosten alapuolelta tavatut lohet ovat olleet vahingoittumattomia. Ainoastaan yhdeltä löytyi vammoja, jotka voivat olla turbiinien aiheuttamia.

Telelohet ovat jo nyt antaneet arvokasta tietoa tutkijoille. Samalla ne ovat antaneet lisää toivoa siitä, että joskus Ounasjoella ja Kemijoen keskijuoksulla voidaan pyytää villilohta vuosikymmenten takaiseen malliin.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, Metsähallituksen, Ounasjoen kalastusalueen sekä Lapin ympäristökeskuksen yhteinen projekti selvittää merestä voimalaitosten yli siirrettyjen lohien liikkeitä ja vaelluskäyttäytymistä.

5.11.2009 Lapin Kansa, pääkirjoitus

▲Alkuun


TUHANSIEN JÄRVIEN KALATON MAA (11.11.2009)

Suomea on sanottu kautta historiamme tuhansien järvien maaksi. Viime vuodet ovat osoittaneet, että oikeampi ilmaisu olisi - ehkä hieman kärjistettynä - tuhansien järvien kalaton maa.

Tutkimusten mukaan kahdeksan kymmenestä suomalaisesta nauttisi mieluiten kotimaista kalaa. Valitettavasti se ei ole mahdollista, sillä maamme omavaraisuus kalatuotteissa on enää vajaat 30 prosenttia.

Hallituksessa kesäkuun alussa hyväksytty Kansallinen vesiviljelyohjelma 2015 on tässä tilanteessa mitä tervetullein tempaus kotimaisen tuotannon, kilpailukyvyn ja käytön lisäämiseksi.

Suomessa on kasvatettu 2000-luvulla vuosittain 13-15 miljoonaa kiloa ruokakalaa ja noin 70 miljoonaa kalanpoikasta. Ruokakala kasvatetaan pääosin meressä, poikaset sisävesissä. (Maaseudun Tulevaisuus 30.11.)

Luvut ovat komeita. Suomen kalan kulutus ja jalostus ovat kasvaneet EU-jäsenyyden aikana, mutta kasvu on valitettavasti perustunut tuontiin. Niinpä alan kotimaisuusaste alenee koko ajan.

Hallituksen tavoitteella parantaa Suomen vesiviljelyn kilpailukykyä on monia myönteisiä vaikutuksia myös maamme syrjäseuduille.

Jos ja kun kalankasvatuksessa päästään kotimaisesta kalasta tehtävään rehun käyttöön, Itämeren kalakantojen hoito tehostuu ja toisaalta valtamerten uhanalaisten lajien säilymisen mahdollisuudet paranevat, sanoo Maaseudun Tulevaisuuden haastattelema maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Timo Halonen.

Kalankasvattajille voitaisiin hänen mukaansa myöntää lupia tuotannon laajennukseen, jos kasvattaja poistaa ravinteita vedestä esimerkiksi särkikalojen tehopyynnillä tai kaislikoiden niitolla.

Vesiviljelyn tasaisen tuotannon ja sen jalostuksen oheen voitaisiin mahdollisesti liittää myös kausiluontoisten luonnonkalojen jalostusta. Viljelyohjelman tavoite on lisätä lohikalojen kasvatusta ja omavaraisuutta, kuitenkin niin, että toiminnan ympäristökuormitus olisi enintään nykytasolla.

Parhaimmillaan kotimaisen kalan kasvatus tuo työpaikkoja ja toimeentuloa vesiltä jalostukseen asti. Samalla taataan asiakastyytyväisyys kuluttajille, joista yli 80 prosentille on tärkeää kalan kotimainen alkuperä.

Etelä-Suomen Merikalastajien liiton mukaan kalastajien määrä on vähentynyt, mutta saaliit eivät, koska kalastus on nykyisin aiempaa ammattimaisempaa. Kuluttajat eivät ole kokeneet asiaa samalla tavalla. He eivät ole huomanneet saaliiden runsautta, vaan heidän mielestään kotimaista tuoretta kalaa on viime vuosina ollut huonosti saatavissa. Samalla on pantu merkille sekin, että hinnat ovat nousseet.

Hyvästä kannattaa toki aina maksaa.

Ammattikalastajien toimeentulon ”uhka” ovat myös maamme lähes kaksi miljoonaa vapaa-ajan kalastajaa, joiden vuosittainen saalis lähentelee 40 miljoonaa kiloa. Heitä tilanteesta ei kuitenkaan voi moittia. Tärkeintä on turvata kotimaisen kalan saatavuus ja kilpailukyky kaikissa tilanteissa. Tilastot osoittavat, että asiassa on paljon korjattavaa.

Suomalaisessa kalastuksessa muhivat yhä todelliset mahdollisuuksien markkinat. Ne on vain osattava avata ja käyttää hyväksi.

30.10.2009 Lapin Kansa, pääkirjoitus

▲Alkuun


KAJAANI HAVITTELEE YLISTYSTIELLÄ MANAMANSALOA

Oulujärven ylitystietä on poliittisten irtopisteiden toivossa ajettu vuosikymmentenajan. Kansalaisten sumuttamiseksi hanketta on yritetty markkinoida "yhdyskäytävänä","oiko-tienä" ja "maisematienä", vaikka kyse on nimenomaan Oulujärveä jakavasta ylitystiestä penkereineen ja siltoineen. Ylitystien puolustamiseksi on vaikea löytää järkisyitä. Oulujärven ylitystie lyhentäisi Kajaanin ja Oulun välistä ajoaikaa kahvitauon verran eli vaivaiset 15-20 minuuttia. Autoliikenteen sijaan kannattaisi kehittää ekologisesti kestävämpää junaliikennettä nyt kun VR on sähköistänyt Kontiomäen kautta Ouluun kulkevan radan.

Ylitystiestä odotetaan Kainuun työllisyyden ja hyvinvoinnin pelastajaa vaikka tie työllistäisi lähinna vain rakentamisvaiheessa Kainuun ulkopuolisia yrityksiä. Oulujärven matkailun kehittämiselle ylitystie ei ole välttämätön. Sen ovat todistaneet Manamansalonja Metelinniemen kaltaiset matkailukeskukset. Liikennevirrat Kajaanin ja Oulun välillä ovat vähentyneet. koska Kainuun asukasluku on alentunut hankkeen syntyajoista viidesosalla. Ruuhkia en ole nykyisellä valtatiellä havainnut. Tehtaansa Kajaanissa lopettanut UPM ei ylitystietä tarvitse. Vaikka jotkut Paltamon länsiosien asukkaat saattaisivat hyötyä ylitystiestä. koko Paltamon elinkeinoelämälle ja kunnallistaloudelle se olisi erityisen tuhoisa. Ylitystie näivettäisi nykyisen Paltamon kuntakeskuksen. koska Kiehimän seutu jäisi sivuun Kajaanin ja Oulun välisestä liikenteestä. Paltamon kuntakeskus Kiehimä kokisi Säräisniemen ja Vuolijoen kohtalon entisenä kuntataajamana, josta julkiset ja yksityiset lähipalvelut kuihtuisivat olemattomiin.

Muuttotappiosta kärsivässä Paltamon kunnassa on tällä hetkellä vajaat 4000 asukasta, joten yhteenkään elinkeinotoimintaa heikentävään hankkeeseen ei ole varaa. Oulujärven ylitystien rakentaminen merkitsisi vääjäämättä Paltamon-Petäjälahdentien muuttumista seudulliseksi tieksi eli sen ylläpitotasoa alennettaisiin. Maisemallisia ja ypäristövaikutuksia ei pidä myöskään vähätellä. Maakuntahallinto on tietoisesti yrittänyt luoda ulospäin valtion ja median suuntaan "yksituumaista" kuvaa kaikkien Kainuun kuntien ja elinkeinojärjestöjen kannatuksesta hankkeelle.

Todellisuudessa Paltamon kunnanvaltuusto on ottanut ylitystiehen kielteisen kannan 25.1.1979 äänin 25-2 ja 25.4.1980 äänin 23-2 sekä varauksellisen kannan 14.3.1985 äänin 18-9. Paltamon palveluyritykset arvioivat 1980-luvulla menettävänsä ylitystien takia 2,5 miljoonaa markkaa vuodessa. Tuoreempaa euromääräistä arviota ei liene saatavilla. vaikka ympäristövaikutusten lisäksi tarvittaisiin selvitys tien vaikutuksesta alue- ja kunnallistalouteen.

Ainoa järjellinen syy Oulujärven ylitystien rakentamiseen tuntuu olevan joidenkin kajaanilaisten poliitikkojen ja Kainuun maakuntahallinnon eliitin pitkäaikainen unelma Suur Kajaanista. Se pitäisi sisällään ylitystien kurjistaman Paltamon lisäksi Manamansalon matkailusaaren. Ylitystie muodostaisi oivan sillanpääaseman, jonka avulla Kajaani voisi vähitellen vaatia itselleen Vaalaan kuuluvaa Manamansaloa. Tätä päätelmää puoltaa se, että ylitystie on herättänyt suurempaa kiinnostusta vain Kajaanissa. Kainuulle Oulujärven ylitystie ei ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta Paltamolle ja erityisesti Kiehimän kuntataajamalle se on.

Kaleva, Lukijan sivu, Hannu Romppainen, Paltamo

▲Alkuun


KUINKA USA OLI LÄHELLÄ SAADA OMAN TSHERNOBYLINSA?

Kaiken ydinvoimahymistelyn ja lobbauksen keskellä on hyvä muistella vähän menneitä. Näin Tshernobylin vuosipäivänä on paikallaan palauttaa mieliin myös 30 vuotta sitten 28. maaliskuuta 1979 USA:n Harrisburgissa tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus. Tshernobylin reaktorin räjähdyksestä syytetään ydinvoiman kannattajien taholta poikkeuksetta venäläisen reaktoriteknologian heikkoutta ja sikäläisen turvallisuuskulttuurin puutteita. Verrattaessa Harrisburgin reaktorionnettomuutta Tshernobyliin todetaan, että sen kaltainen onnettomuus ei olisi länsimaiden voimaloissa mahdollinen.

Kuitenkin oli pelkkää sattumaa ja onnea onnettomuudessa, ettei USA saanut 1979 omaa Tshernobyliaan. Tapahtumien vyöry alkoi jäähdytysvesipumpun pysähtymisestä. Automaattiohjaus pysäyttääreaktorin ja varoventtiili avautuu ja jäähdytysvesiverkoston paine laskee. Paineen tasauduttua venttiili ei sulkeudukaan, mutta valvomossa sitä ei huomata ja radioaktiivista höyryä purkautuu voimalan ympäristöön. Polttoainesauvat alkavat hajota, jonka yhteydessä syntyy räjähdysaltista vetyä. Atomifysiikan painajainen polttoainesauvojen sulaminen alkaa. Viime hetkellä yksi valvomon henkilökunnasta huomaa avoinna olevan venttiilin ja sulkee sen, täydelliseltä katastrofilta vältytään kuin ihmeenkautta.

Columbian yliopiston 1991 suorittaman tutkimuksen mukaan voimalan ympäristön leukemiapotilaiden määrä on selkeästi keskimääräistä suurempi. Valaehtoisen todistajalausullnon mukaan Yhdysvaltain hallituksen laatimasta loppuraportista poistettiin hälyttävimmät yksityiskohdat. "koska Harrisburgin onnettomuus oli suunnattomasti vaarallisempi kuin julkisuudessa haluttiin myöntää."

Kaleva 25.4.2009, Lukijan sivu, Reino Temmes, Pro Hanhikivi ry:n jäsen Raahe

▲Alkuun


ENERGIATUOTANTOA EI SAA KESKITTÄÄ

Fennovoima Oy tekee lujasti töitä saadakseen mahdollisimman paljon taloudellisia etujärjestöjä ja poliittisia vaikuttajia hankkeelleen rakentaa atomivoimala Pyhäjoelle tai Simoon. Pohjois-Pohjanmaan ja Länsipohjan yrittäjäjärjestöt sekä monet kansanedustajat seisovat Fennovoiman riveissä tekemässä työtä hankkeen eteen.

Kokoomuksen kansanedustajille on luonnollista atomivoiman edistäminen, koska heille on tärkeää kaiken keskittäminen. Sitävastoin täytyy lhmetelIå, että keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas ja kansanedustaja Hannes Manninen ovat Fennovoiman kelkassa ja liputtavat hyvin selkeästi atomivoimalan puolesta ja ovat puhujina asian puolesta monissa tilaisuuksissa. Kansanedustaja Pekka Vilkuna on tuttu vieras Fennovoiman tilaisuuksissa. Lisäksi raahelainen kansanedustaja Inkeri Kerola on liittynyt Fennovoiman joukkueeseen.

Sekä yrittäjäjärjestöt että keskustan kansanedustajat seisovat väärässä rivissä ja heidän toimet ovat vastoin jäsenten ja kannattajakunnan etuja... Suomen keskustan peruspilareina ovat ihmiset, jotka omistavat maata ja metsää sekä tuottavat elintarvikkeita. Rantakangas ja Manninen eivät ole oivaltaneet, että koko Pohjois-Suomessa energiatuotanto tuo eniten työpaikkoja ja tuloja ihmjsille silloin, kun se on hajautettu maakuntien eri puolille. Puun ja turpeen osuus on hyvin merkittävä. Biovoima on valttia energian turvallisessa tuottamisessa ja työllistämisessä.

Sellutehtaiden lakkauttamiset ovat jättämässä merkittäviä määriä puuta metsiin. Biovoiman lisääminen lisäisi puun kysyntää, toisi kantorahatuloja metsänomistajille ja ennen kaikkea työllistävät kansaa. Esimerkkinä.150-170 megawatin biovoimala työllistää välittömästi ja välillisesti 250-300 henkilöä. Siis enemmän kuin yksi atomivoimala. Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin voidaan rakentaa ainakin 2-3 haketta, turvetta ja ruokohelpiä käyttävää voimalaitosta. Keskustan kannalta karisanedustajien liputtaminen atomivoiman puolesta on puolueelle tuhoisaa. Osa kannattajista ei hyväksy atomivoiman rakentamista ja siirtyvät muiden puolueiden kannattajiksi. Alamäki on jo nyt nähtävissä. Keskustan kannatus on laskenut 6-7 prosenttiyksikköä.

Kun sitä vastoin keskustan pohjoissuomalaiset kansanedustajat lähtisivät innokkaasti viemään eteenpäin energiantuotannon hajauttamista ja koko maakunnan työllisyyttä ja yrittäjätoimintaa virkistävää biovoimaa, puolueen kannatus olisi aivan varmasti nousussa. Myös yrittäjäjäIjestöjen etuna on edistää hajautettua ja pienissä yksiköissä tapahtuvaa energiatuotantoa. Sillöin heidän jäsenilleen olisi työtä vuosikymmeniksi eteenpäin. Atomivoimalan rakentaminen kestää vain hetken ja sen jälkeen siitä ei ole yrittäjille mitään hyötyä.

Kaleva, Lukijan sivu, Vilho Kinnunen Raahe

▲Alkuun


TARKOITUSHAKUISIA LASKELMIA LOHESTA

Ministeri Sirkka-Liisa Anttila on pyytänyt kalatalousvirkamiehiään tutkiimaan, mikä on ammattikalastajan ja vapaa-ajankalastajan saaman lohikilon hinta. Asiantuntematon päättäjä voisi todeta, että koska ammattikalastuksella saatavan lohen kilohinta on lähes yhtä suuri kuin vapaa-ajan kalastajan saama kilohinta, niin merikalastusta pitää lisätä. Asiantunteva kalastusmatkailun kehittäjä voi tehdäjohtopäätöksen, että jos lohen kilohinnat ovat samansuuruisia, ei lohijokien saalisvarmuus ole kalastusmatkailulle riittävä. jokivarsien asiakasmäärät ovat liian alhaisia. Lohijoet vaativat kehittämistä ja tästä syystä merikalastusta pitää entisestään vähentää.

Tutkimuksessa on selvitetty ajanjaksoa 2003-2007. Tuolloin lohipolitiikka oli tempoilevaa. Lohiasetusta on muutettu merikalastusta sallivaksi. Kalastusmatkailun ei ole haluttu kehittyvän. Tutkimukseen olisi saanut vertailutietoa Norjasta ja Ruotsista. Mörrumjoen tunnusluvuilla pystytään Simojoelle saamaan vuosittain 12 miljoonan euron kaIastusmatkailutulot. Mörrumilla voidaan saada päivässä sama saalis, mitä Simojoelta saadaan koko kesänä. Parhaana lohen nousuaikana ammattikalastaja saa Simon edustan merialueelta yhtenä päivänä uudella "pushup-rysällä" kaksinkertaisen määrän lohta. mitä vapaa-ajan kalastajat saavat Simojoesta koko kesänä.

Miksi tutkimuksen vertailutunnuslukuna pidetään lohen kilohintaa? Miksi tutkimuksessa verrataan ammattikalastajan toimintaa vapaa ajankalastajan toimintaan? Miksi ei verrata ammattikalastajien ja kalastusmatkailu yrittäjien toiminnan verotettavan tulon muodostumista. Ammattikalastajan pyydystämän lohikilon hintaan on lisätty ihmeellisiä asioita. Jos halutaan saada totuudenmukainen lohikilon kansantaloudellinen nettohinta. on ketjuun lisättävä myös hintaa alentavia kustannuksia. Voidaanko ammattikalastusta tukevan lohen tutkimuksen ja velvoiteistutusten miljoonien eurojen kustannukset unohtaa? Nämä kustannukset maksaa viimekädessä lohta syövä kuluttaja.

Vapaa-ajan kalastajan vaikutus tutkimuksen lohikilon hintaan on puutteellinen. Esimerkiksi perhokalastusvälineiden myynnin arvo tutkimusjaksolla on ollut miljoonia euroja. Lohenkalastukseen käytettävien kahdenkäden perhovapojen myynti on Suomessa ollut tutkimusjaksolla noin kaksi miljoonaa euroa. Tutkimukseen valitut tunnusluvut on valittu täysin tarkoitushakuisesti. Tutkimustulos ei ole luottava.

Itämeren lohisaaliit olivat ennätyksellisiä vuosina 1945 ja 1946. Tämä johtui sodasta. joka esti lohen meripyynnin. Ministeri Anttilan on asetettava tavoitteeksi lohikantojen palauttaminen luonnontilaiselle tasolle. Tämä kasvattaa jokien saalisvarmuuden ja antaa yrittäjille Norjan mallin mukaisesti mahdollisuuden investoida kalastusmatkailuun. Tulevaisuudessa kannattaa uhanalainen Itämeren lohi hyödyntää merellä ja jokivarsilla enemmän elämyksenä kuin elintarvikkeena.

Kaleva, Lukijan sivu, Esko Tavia kunnanjohtaja Simo

▲Alkuun


UUSI ENERGIATEKNIIKKA HYÖDYNTÄISI TALOUTTAKIN

Pääkirjoitus (HS 22.3.) varoitti rakentamasta ydinvoimaa vientiin. Vieressä ollut artikkeli piti selviönä, että 1-2 uudelle ydinvoimalalle annetaan lupa. Sisäsivulla taas kerrottiin siitä, miten muun muassa Saksa ja Yhdysvallat suuntaavat elvytysvaroja vihreisiin kohteisiin eli ilmastonsuojeluun. Suomessa on korkea aika ryhtyä katsomaan energiapäätöksiä siitä näkökulmasta, minkä tekniikan osaajia ja viejiä haluamme olla. Jos ryhtyisimme rakentamaan ydinvoimaa sähkön vientiä varten, asettuisimme muiden maiden ydinjätehaudaksi. Ottaisimme maaperällemme sekä ydinvoimalat että vaarallisen jätteen. En usko suomalaisten haluavan tätä.

Ministeri Mauri Pekkarinen totesi, että Suomi ei tarvitse uusia ydinvoimaloita. Luvuista näkeekin, että tarvittava lisäsähkö saadaan investoimalla uusiutuvaan energiaan siten kuin olemme EU:n ilmastopolitiikan yhteydessä luvanneet. 2000-luvun alussa suomalaisilla yrityksillä oli tuulivoimatekniikan maailmanmarkkinoista yhtä suuri osuus kuin paperiteollisuudellamme paperin maailmanmarkkinoista. Tuulivoimavienti jäi polkemaan paikalleen, kun kotimaiset investoinnit takkuilivat. vuoden 2002 ydinvoimala päätöksen jälkeen. Nyt tuulivoimaa myydään maailmassa jo kymmenillä miljardeilla euroilla, vuodessa ja uusiutuvan energian markkinat olivat toissa vuonna yli sata miljardia euroa.

Viime syksynä melkein ainoa myönteinen työllisyysuutinen oli, kun tuulivoimayhtiö Winwind ilmoitti palkkaavansa lisää väkeä. Nyt voi vain jossitella, auttaisiko meitä tässä lamassa uusi Nokia, jos uutta energiatekniikkaa ei olisi vuosikausia vähätelty. "Vihreään elvytykseen" eli ilmastoystävällisiin ratkaisuihin panostamisessa rahamääräisesti johtavat maat ovat Yhdysvallat ja Kiina, ja prosentteina johtaja on Korea. Suomella on paljon tekniikan osaamista, mutta uuden energiatekniikan junaan hyppäämisellä on jo kiire. Muuten joudumme sivusta katsomaan, kun Saksan ja Espanjan lisäksi kohta myös Yhdysvallat, Kiina ja Korea ajavat ohitsemme.

HS Satu Hassi EP jäsen (vihr.)

▲Alkuun


KOLLA JAA-EI-TYHJIÄ-POISSA

Olen aina kannattanut Vuotoksen rakentamista. Metsäntutkimuslaitoksen tohtori kannusti: ”se Vuotokselta alkava suo päättyy Tyyneenmereen. Ei kaikkea tarvitse suojella Suomen puolella”. Vuotoksen rakentamista vaikeuttaisi Natura. Siellä kasvanee joku kiinnostava kelo tai luikkii luonnonvarainen lutikka. Kollajaan en ole ottanut kantaa, koska en ole tiennyt tarpeeksi. Vuosien aikana kaivamieni lisätietojen perusteella uskallan nyt olla rehellisesti Kollajan rakentamisen kannalla. Sähköntuotantoon se ei toisi suurta lisää mutta rakentamisella olisi monia luontoarvoja parantavia vaikutuksia.

Jotkut vastustajat suhtautuvat Kollajaan tunneperäisesti vaikka eivät välttämättä tiedä edes mihin se kartalla sijoittuu. Jollakin taas siellä saattoi sijaita muinoin mummola. Kollajan altaan alueella ei nykyään ole ainuttakaan asukasta, vain pari hirvikämppää. Allasalue ei sijaitse ihmisten ilmoilla vaan keskellä soista korpea josta turvekin on piakkoin poltettu Toppilassa oululaisten kaukolämmöksi.

Iin Raasakka on tässä lähellä ja ikään kuin Kollaja pienoiskoossa. Iijoki on sielläkin jaettu kahteen haaraan. Joki virtaa paikallaan mutta toinen uoma jatkaa kaivettua kanavaa pitkin patoaltaan kautta voimalaitokseen tuottamaan sähköä.

Vastustajat väittävät rakentamisen pilaavan kosket. Allasalueella eikä sen alapuolisella Iijoella ole ainuttakaan koskea. Melkein kaikki säilyneet kosket ovat joen keski- ja yläjuoksulla, joten niihin ei allas vaikuttaisi mitenkään. Kollajan kosket saisivat tarpeeksi vettä ja allas padottaisiin tarpeeksi kauas Natura-alueesta.

Pudasjärven tulvat huuhtovat keväisin parisataa pihapiiriä. Altaan suurin merkitys olisikin tulvien ja sähköntuotannon säätövoimassa. Sähköä tai tuulta on vaikea varastoida. Vesi sen sijaan säilyy altaassa. Sähkön tuottamiseksi vesi pyörittää generaattoreita. Vedenpinnan noustessa liikaa vedet juoksutetaan voimalaitoksen ohi ihan kuten mm. Merikoskessakin.

Tutkimusten mukaan virtakalakannat lisääntyvät parhaiten pienemmässä virtaamassa kuin Iijoessa nykyään on. Kollajan avulla jokea ja järviä voidaan säädellä myös kalakantoja kohottavaksi ja maisemaa parantavaksi. Voimayhtiö on jo vuosikymmenet ehostanut jokirannat rakentamisensa jäljiltä. Yhtiö myös viljelee ja laskee vesiin vuosittain satojatuhansia lohia, taimenia, siikoja ja harjuksia. Raasakan kalankasvattamolla kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat tyttö- ja poikakalat varttuvat virtaan heitettäviksi.

Koskiensuojelulakiin tarvitaan yksi lisälause: ”Lupa saadaan myöntää Iijoen vesistöalueelle rakennettavaan Kollajan tekojärveen ja voimalaitokseen”. Samalla voisi lisätä toisenkin: ”Kielto ei koske voimalaitoskoneistojen asentamista olemassa oleviin patoihin.” Näin voitaisiin hyödyntää muun muassa Irnin pato Kuusamossa, kun nykylain mukaan valmiiseen patoon ei saa asentaa konetta vaan vesi täytyy juoksuttaa turhaan padon läpi. Vesi on ainoa energianlähde, joka ei kulu vaan täsmälleen sama määrä vettä virtaa joessa ennen ja jälkeen voimalaitoksen.

Forum24 15.4.2009 Lyly Rajala (kok.) Kansanedustaja

▲Alkuun


IIJOELTA LUONNON-, ISTUTUS- VAI TORNIOJOEN LOHTA?

Iijoella on aloitettu Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hanke. On herätetty toiveita Iijoen keskiosan luonnonlohista. Kalan nousun alulle Iissä on poikkeuksellisen hyvä lähtö. Alin voimala Raasakka on rakennettu kuivalle maalle. Voimalan ohittaa luontainen kalatie. Iijoen vanha uoma. Kalatie on olemassa, kun vanhaan uomaan johdetaan vettä. Ei tarvita satojen tuhansien eurojen kalatien rakentamista. Lohen nousulle keskijuoksulla on edellytyksiä, mutta tuotanto on mutkien takana. Moninkertaisesti suojeltu hylje tappaa isoja ja pieniä lohia mielin määrin. Lohta pyydetään Itämerellä, Ahvenanmerellä, Merenkurkussa, Iijokisuussa alaosalla ja keskiosallakin, jos lohi sinne joskus pääsee.

Kalatiet ei ehkä toimi, miten käyttäytyy yläjuoksulle kuskattu lohi? Alaosan luonnon tuotanto on menetetty. Keskiosalla on entisöityjä kutukammioita, mutta ne eivät vastaa luonnontilaa. On selvää, että pikkulohi menestyy keskijuoksulIa, mutta pääseekö se alas läpi voimala ja haukivaaran?

Iissä ollaan nyt kuitenkin iheissään tiedoista, jonka mu-kaan Iijoen perinteisiltä rysäpaikoilta ei enää pyydetä Iijoen lohta vaan lohi olisi nyt yhtäkkiä "villiä". Iissäkin on saatu tietää, että vastoin kalastajien vuosisataista tietoa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) "on tutkinut" Iijoen perinteisten lohirysien saaliista olleen jopa 40 prosenttia "villiä kalaa". Iin lohihistoriaa tuntemattomat luulevat nämä "villit" Tornionjoen lohiksi. Muun muassa Tornionjokiseuran pj. Simo Pöyhtäri on vaatinut myös Iijoen edustan lohipyynnin kieltämistä siksi, että Tornionjoen lohet pyydetään muualla kuin Tornionjoella.

RKTL:n "tietoa" on myös, että Iijoen lohi-istukkaat eivät enää tuota saalista. Mutta Iijoen taimen on ollut täysin istutusten varassa. Kasvatusta on Iissä kehitetty, saaliit ovat parantuneet. Vaikka lohen luonnontuotannosta haaveillaan, niin lohi-istutukset ovat välttämättömiä jatkossakin. Alaosan tuotanto on joka tapauksessa menetetty, keskiosakaan ei ole entisellään. Lohi istutukset tekee velvoitteena voimayhtiö. Vastuu on osin RKTL:llä, se vastaa lohen emokaloista. RKTL todistaa, että emokaloissa ei ole vikaa. Voimayhtiö kasvattaa ja istuttaa emokalojen jälkeläiset, joten istutusten heikentymisen syyt pitäisi olla viljelyssä, jos RKTL:n tieto pitää paikkansa.

RKTL tutkii lohia, viljelyä ja vaelluksia. Siltä tulee saada myös käytännön tietoa. Miten istutuksia tulee kehittää parempien tulosten saavuttamiseksi? Jos toimia tarvitaan, niin voima yhtiön on muutettava viljelyä. Kalaviranomaisen vastuu on valvoa sekä voimayhtiötä että RKTL:ää. Istutuksista on saatva velvoitepäätösten mukaista tulosta ja tutkimuksilla pitää olla käytännön hyötyä ja järkeä.

Etelä- ja Pohjois-Iin kalastuskunnat esittävät, että Iijoen kalaväylää pidennetään ja laajennetaan. Kalat pääsevät nousemaan vapaasti Iijokeen. Iijoen edustan kala-alue, terminaalialue, on saatava kalastuskuntien rajojen mukaiseksi. Vain näin pyyntiä voidaan valvoa ja saada yhdenmukaiseksi. Nyt säädökset ovat täyttä mielivaltaa, tehty Helsingin toimistossa viivoittimella. Iijokisuulla vuosisatoja jatkuneelle pyynnille on historialliset perusteet. Tämän luulisi myös viisaan tutkijan ja asiasta päättävän viranomaisen ymmärtävän. Onko valmiutta muuttaa säädöksiä? Onko valmiutta edes vastata iiläisten esityksiin?

Kaleva, Lukijan sivu Risto Tolonen puheenjohtaja Etelä- ja Pohjois-iin kalastuskunnat

▲Alkuun


KEVÄTTULVAT OVAT KOLLAJAN ALUEELLA TARPEEN

Kun maanantaina 23.3. otin Kalevan käteenija luin siitä Kollajajutun, niin tuli mieleeni, että onko nyt jo aprillipäivä. Mutta päivyriä katsottuani huomasin, että ei todellakaan, vaan toimittaja on taas kerran sortunut tekemään varsinaisen markkinointi- ja mainosjutun PVO:lle. Juttu oli täynnä PVO:n esittämiä merkillisiä termejä ja asiattomuuksia. Mitähän mahtaa tarkoittaa esimerkiksi, että kesäaikana koskissa veden virtaus säilyy riittävänä, tai että jokimaisema pysyisi hyvin siedettävanä?

Kevättulviin ei Kollajan aluella tarvita minkäänlaista ta-sausta. Ne ovat tälle alueelle aivan välttämättömät. Kevättulva putsaa joka vuosi rannat ja putaat joiden partailla on paljon mökkejä ja uimapaikkoja. ilman tulvaa rannat rämettyvät ja putaat kasvavat umpeen muutamassa vuodessa. Kevättulvien kanssa ovat Kollajan alueen asukkaat tottuneet elämään satoja vuosiaja niistä ei kenellekään ole merkittäviä haittoja sen parin viikon aikana, jonka tulva yleensä kestää.

PVO:n teettämät tutkimuksetkin voidaan jättää omaan arvoonsa, koska ne on kustantanut PVO ja vanha sananlaskukin sanoo, että kenenkä leipää syöt, sen lauluja laulat. Tutkimus olisi ehkävähän voinut pelastaa kunniaansa, jos siinä olisi tullut esiin edes vähäisemmässäkään määrin jotain negatiivistakin asiaa. Mutta ei minkäänlaista. Kalatkin viihtyvät ja lisääntyvät aina paremmin mitä vähemmän vettä on. PVO:n tulisi nyt kiireesti markkinoida tätä ideaansa vaikkapa Tenojoelle tai Kanadan lohijoille, että vähentävät vettä ja virtauksia niin saaliit vain paranisivat, eikä karhujenkaan tarvitsisi tarpoa niin syvässä vedessä lohia pyytäessään kuin olemme televisiosta nähneet. Ja toden totta, saaliit vain suurenisivat. Pitäisikö itkeä vai nauraa?

Tuulivoiman rakentamisella ei Kollajan altaan rakentamisen kanssa ole pienintäkään tekemistä. Tätä PVO yrittää käyttää keppihevosenaan asioita selitelläkseen. Rakennettavalle tuulivoimalle on valtakunnassa säätövoimaa yllin kyllin jo rakennetussa vesivoimassa ja ydinvoimaloita on tulossa 2-3 lisää. Eivät ne kaikki pysähdy yhtäaikaa. Näin pienen energiamäärän haalimisessa, mitä Kollajalta tulisi, ei ole muuta syytä kuin voimayhtiön määrätön ahneus. Tietysti voidaan ajatella, että jos koskiensuojelulaki saadaan purettua Kollajalla, niin sitten mennäänjokea yhä vain ylöspäin. Olkaa kansalaiset valppaina.

Kaleva, Lukijan sivu Matti Liikala, Oulu/Kollaja

▲Alkuun


IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ KATSE KUUSAMOON

Kuluvana vuonna eduskunta hyväksyy uudistetun kehittämisohjelman Oulu- ja Iijoelle. Kysymys on monesta suuresta yksityiskohdasta ja ei pienin ole Iijoen Kuusamon alueella olevat pääjärvet: Imi-, Kero- ja Polojärvet. Koskiensuojelulaki on näissä järvissä jäänyt toteutumatta. Vetoan Koillismaan juuria omaaviin oikeusministeri Tuija Braxiin ja kansanedustaja Tuomo Hänniseen sekä oululaisiin ministeri Suvi Lindeniin ja kansanedustaja Liisa Jaakonsaareen järvien suojelemiseksi.

Vuonna 1965 vesiylioikeuden luvan perusteella entinen Irninniskan pato korvattiin tehokkaammalla systeemillä ja Irnin- Kero Pikkukeron ja Polojärvien väliset kosket ruopattiin, jolloin niissä ollut putouskorkeus poistui. Lupa oikeutti talviaikaan laskea vettä voimalaitosten tarpeisiin. Päätöksessä on perusperiaate tulvasuojeluja velvollisuus laskea vettä uiton tarpeisiin. Voimayhtiön maksaessa talviaikaan veden alle jäävästä maasta korvausta. korosti yhtiö kesäaikaisen vesipinnan käyttäytyvän luonnonmukaisesti ja näin tapahtuikin. Järviä yhdistävien koskien poistamisesta ei saatu korvauksia. Uitto loppuivuonna 1987, siis 22 vuotta myöhemmin. Iijoki suojeltiin ja Pohjois-Suomen vesioikeus antoi samanaikaisesti lopulliset korvauspäätökset 1965 aloitetun säännöstelyvahinkojen korvaamiseksi.

Vuonna 1987 päätöksessä voimayhtiölle tuli oikeus säästää kevättulvan vettä seuraavalle vuodelle. Voimayhtiölle siirtyi aikaisemmin Uittoyhtiön hallinnassa ollen luukun käyttöoikeus ja tätä oikeutta hyödyntäen pato on ollut kiinni lähelle juhannusta. Lupaehdoista poiketen tätä säästettyä vettä ei kuitenkaan ole seuraavalle syksylle alkavalle vuodelle säästetty. Voimayhtiöon nimittänyt käytäntöä ekologiseksi. Seurauksena on ollut, että sorsalintujen ja kuikkien munat jäävät pesimäkauden aikana nousevan veden alle ja tuhoutuvat.

Kemijärvellä jouduttiin lopettamaan sääskien tappokilpailut eettisistä syistä. mutta ympäristökeskuksen mukaan toiminta on Irnissä kuikkien munien osalta laillista. Vuoden 1987 säännöstelyä koskeva päätös on ristiriitainen vuonna 1965 päätökseen (Irnissä on tulva juhannukseen) tulvasuojelun osalta ja myös päätöksen juridinen toteutus herättää epäilyä. Kesäveden nostolle ei näytä löytyvän vesilain edellyttämää oikeusprosessin aloitukseen liittyvää kuulutusta. Veden nosto on ilmeisesti saatu sisältymään ikään kuin sivutuotteena. Koko kesän tulvakorkeudella oleva vesi tuhoaa tulvaniityt ja liuottaa ravinteet veteen. seurauksella veden laadun tavaton huonontuminen. Kalastajat huomaavat tämän kiusallisen hyvin limottuvista verkoistaan. Rantojen virkistyskäytölle on tuotettu suuri vahinko. Vain Te arvoisat oikeusministeri Tuija Brax, kansanedustaja Tuomo Hänninen, ministeri Suvi Linden ja kansanedustaja Liisa Jaakonsaari voitte auttaa. Ilmeisesti suojelulakiin tulisi saada täsmennystä.

Kaleva, Lukijan sivu Taisto Niissi, Oulu

▲Alkuun


PVO JULISTAA STIIKNAFUULIAA

Toimittaja Antti Eivastin voisi olettaa maanantain Kollaja jutullaan olevan Pohjolan Voiman konsultti. Ilmeisesti hänelle palkkaa maksaa myös Kaleva. Lehden puolelta tämä on hävytöntä. Viralliseksi väännelty Kollaja-yva odottaa kansalaisten ja viranomaisten lausuttavaksi pääsyä, mutta lehti ryhtyy julistamaan voimayhtiön mainosta ottamatta selvää yksinkertaisimmistakaan asioista.

PVO käyttää valtaa sanan voimalla. Teuvo Pakkala kuvasi asiaa jo 113 vuotta sitten lapsista kertovassa novellissa Mahtisana, jossa juoksukilpailun voittanut Ville ilmoittaa olevansa stiiknafuulia. "Stiiknafuulia? Pojat hämmästyivät. Kukaan ei tiennyt, mitä kieltä se oli ja mitä se merkitsi. Mutta mahtavalta se kuului. Jos Ville olisi sanonut, ettähän oli paras koko kaupungissa, niin olisi voitu väittää vastaan ja kumota Villen väite. Mutta mitä kykeni kukaan panemaan tuollaista sanaa vastaan, jota ei oltu koskaan kuultu."

Kielitoimisto määrittelee stiiknafuulian: mielikuvitukselline, (mahtipontinen), mitään merkitsemätön sana. Tämän päivän esimerkki stiiknafuuliasta on PVO:n markkinoima "uuden ajan Kollaja-suunnitelma". Siinä ei ole vanhaan Kollaja-suunnitelmaan verrattuna mitään muuta uutta kuin sanat "uusi aika". Kuulostaa hienolta, mutta sisältöä ei ole. Kuten ei keisarilla uusia vaatteitakaan. Eikä sitä sovi sekoittaa Oulun jakamaan Stiiknafuulia-palkintoon.

PVO haki jo kerran lupaa Kollaja-hankkeelle. Vesioikeus palautti vuonna 1987 hakemuksen koskiensuojelulain vastaisena. "Uuden ajan" suunnitelmassa tekoallas on siis edelleen tekoallas 9 metrin säännöstelyvälillä. Livojoen vesistön virtaussuunta käännetään pois Iijoesta. Aittojärvestä tehdään lyhytaikaissäännöstelyallas, jonka virtaussuunta myös käännetään päinvastaiseksi.

Pudasjärvestä tehdään Kollajan altaan yläsäännöstelyallas. Valtavia kanavia kaivetaan ja penkereitä pusketaan. Pudasjärven ja Kipinän välinen lijoki kuihtuu, kun talvella virtaama on 15 prosenttia nykyisestä, Jos joesta viedään joelle välttämätön puhdistava tulvavirtaama pois, ja kesällä vettä on vain murto-osa nykyisestä, niin kuivettuu ja ryönittyy se edelleen. Eikä siihen mene edes kauan.

Iiläiset saavat odottamattoman sameaa vettä, joka kaikottaa loputkin lohet pyrkimästä lijokeen. Kruusailu näiden pääkohtien sivussa ei asiaa toiseksi muuta. Edelleenkään. Stiiknafuuliaan uskovat ne, jotka eivät ota selvää, mitä asiat tarkoittavat. Toivottavasti tämän päivän poliitikot eivät ole koskiensuojelulain purkamiseen yhtä höynäytettävissäkuin lapset sadussa. Kalojen elinolojen parantuminen on - niin, sille ei vitsinä viitsitä edes nauraa.

Kaleva, Lukijan sivu 26.3.2009 Pirkko-Liisa Luhta, Pudasjärvi

▲Alkuun


ISOT KALAT VAHVISTAVAT KALAKANTAA

Tuore Helsingin yliopistossa. tehty tutkimus osoitti, etta ensi kertaa kutevilla ahvenilla ei ole juuri merkitystä lisääntymisen kannalta. Ensikutijoiden munien ja niistä kuoriutuneiden poikasten kuolevuus oli lähes sataprosenttista. Sama ilmiö on havaittu monella muullakin kalalajilla eri puolilla maailmaa.

Kuitenkin yleisenä käsityksenä tuntuu olevan, että kaikkien emokalojen mätimunat ja niistä kuoriutuneet poikaset ovat samanarvoisia. Siksi kalastuksen säätelyssä lähtökohdaksi on usein asetettu se, että kalojen pitäisi antaa kutea ainakin kerran ennen pyydystetyksi tulemistaan. Tällöin kalastus kohdistetaan suuriin kaloihin ja oletetaan, että näin menetellen aiheutetaan vähemmän vahinkoa kuin pyytämällä pienikokoisia kaloja. Esimerkiksi alamittasäädökset pohjautuvat tähän lähtöohtaan.

Ei-kalastetussa kalakannassa kuolevuus on suurinta nuorilla kaloilla ja pienenee kalojen kasvaessa. Voimaperäinen kalastus kääntää tilanteen päinvastaiseksi. Kalojen saavuttaessa kalastuskoon saattaa pyynti karsia valtaosan niistä pois. Asian tekee huolestuttavaksi se, että suurilla emokaloilla on lukumääräisesti enemmän ja kookkaampia mätimunia kuin pienillä kaloilla. Iso mätimuna sisältää runsaammin ruskuaista kuin pieni, jolloin kuoriutunut poikanen voi sinnitellä vararavinnon turvin pitkään tilanteessa, jossa pienestä munasta kuoriutunut poikanen riutuu hengiltä.

Joillakin lajeilla isojen emokalojen poikaset kasvavat jopa kolminkertaisella nopeudella ja kestävät ravinnon puutetta yli kaksinkertaisen ajan nuorten emokalojen jälkeläisiin verrattuna. Lisäksi on havaittu, että vanhat emokalat ovat kokeneempia ja menestyksekkäämpiä kutijoita; ne lisääntyvät pidemmän aikaa ja tuottavat myös kookkaampia poikasia kuin ensikutijat.

Suurta huomiota on viime vuosina herättänyt se, että isojen yksilöiden kalastus pienentää kalakannan kasvunopeutta, hedelmällisyyttä ja perinnöllistä monimuotoisuutta. Koon suhteen valikoivat pyydykset, kuten verkot, poistavat ensin nopeakasvuisimpia yksilöitä, jolloin jäljelle jäävistä yhä suurempi osa on hidaskasvuisia. Kalastus jalostaa kalakantaa tällöin väärään suuntaan.

Suomessakin on havaittu tästä esimerkkejä muun muassa eräissä kuhakannoissa: niissä on paljon pieniä ja keskikokoisia kaloja. Tällöin tehdään helposti johtopäätös, että kalakanta voi hyvin, koska lisääntyminen toimii. Kuitenkin kun kalastusta on muutettu isoja kaloja säästävään suuntaan, on havaittu saaliin kasvaneen ja alkaneen koostua aikaisempaa suuremmista kaloista. Ruotsin Hjälmaren-järvellä kuhan alamittaa nostettiin 40 senttimetristä 45:een vuonna 2001. Samalla verkon pienintä solmuväliä kasvatettiin 50 millimetristä 60:een. Vuosien 1996 2000 keskisaalis, 59 tonnia, nousi 153 tonniin vuosina 2001-2007. Viereisellä Mälaren-järvellä pyyntikokoa ei muutettu ja kuha saalis pysyi entisellä tasolla. Pyyntikoon muutos kasvatti myös kuhien keskikokoa.

Vuonna 2008 rysäsaaliissa olleiden kuhien keskikoko oli Hjälmarenissa 53 senttimetriä ja 1 492 grammaa. Mälarenin vastaavat luvut olivat 45,6 senttimetriä ja 923 grammaa. Hjälmarenin kuhat olivat keskimäärin siis yli puoli kiloa painavampia. Pyyntikoossa tapahtuneiden muutosten ansiosta Hjälmarenin kuhakanta on nyt aikaisempaa vakaammalla pohjalla. Tästä syystä järvelle on myönnetty muun muassa Marine Stewardship Councilin sertifikaatti kestävästi suoritettavasta kalastuksesta. Palkinnon jakoperusteina ovat kalakannan tila, kalastuksen vaikutus ympäristöön ja kalakantojen hoito.

Edellä luetellut esimerkit osoittavat, että kannattaisi pyrkiä tilanteeseen, jossa varsinkin pitkäikäiseksi elävien lajien kannoissa on riittävästi kookkaita yksilöitä, koska ne ovat ratkaisevan tärkeitä kalojen lisääntymiselle. Kookkaat yksilöt kasvattavat kalansaaliita ja vaikuttavat suotuisasti vesiluontoon.

HS, vieraskynä 21.3.2009 Hannu lehtonen kalataloustieteen professori Helsingin yliopisto

▲Alkuun


SUOMEN ENERGIAVISIOITA

Kestävän kehityksen periaatteen täyttävän uusiutuvan energian kehittely ja käyttöönotto etenee pitkin harppauksin. (Kaleva 26.2/Pohjois-Suomi.) Otsikolla "Metsähallitus moninkertaistaa energiapuun korjuun" kerrotaan muun muassa, että Metsähallituksen energiapuusavotta tuo satoja työpaikkoja syrjäseuduille. Nämä työpaikat tulevat aidosti suomalaisille metsäkoneenkuljettajille ja kuljetusyrittäjille eikä maahan rahdatulle halpatyövoimalle, kuten Areva-Siemensin Olkiluodon voimalatyömaalla.

Yksin Metsähallituksen tavoitteena on kasvattaa puuenergian käyttöä vuoteen 2015 mennessä liki Loviisan ydinvoimalan tehon tasolle. Merkille pantavaa tässä on, että tähän tavoitteeseen päästään noin viidessä vodessa hiilidioksidineutraalilla energiantuottotavalla ilman jälkipolville perinnöksi jääviä säteileviä jätevuoria. Tässä vaiheessa seuraava ydinvoimalaprojekti, saipa sen sitten kuka tahansa hakijoista, on siinä vaiheessa, että perustuksen monttu on kaivettu ja tapellaan siitä onko sokkelibetoni oikeanlaatuista. Jos hyvin menee, siis ilman ranskalais-suomalaista sylipainia ja korvausnokittelua, siintää jossain viiden vuoden päässä 2020 juhlallinen napinpainallus, jolla korkea-aktiivisen polttoainejätteen tuotanto aloitetaan.

Samanaikaisesti suomalaisen energiaharharetken kanssa muualla kehitellään kiihkeästi ympäristönsuoje1uteknologiaa kaupalliseksi tuotteeksi. Kalevan uutinen 25.2. "Saksa uusiutuvalla energialla taantumaa vastaan" todetaan, että tällä hetkellä uusiutuvien energialähteiden parissa on 250 000 ja ympäristönsuojelussa kaikkiaan 1,8 miljoonaa työpaikkaa. Tämän määrän arvioidaan vielä kolminkertaistuvan vuoteen 2020, siis juuri silloin kun vajaat 200 työpaikkaa tarjoava ydinvoimala Suomessa käynnistetään. Tämä tarkoittaa, että ympäristönsuojelun- ja uusiutuvien energialähteiden kehittelyssätyöskentelee noin Suomen väkiluvun verran ihmisiä.

Mahtaako todella olla niin, että Euroopan teollisuus ja USA:n presidentti ovat erehtyneet energiavisioissaan ja meillä, katajaisella pohjolan kansalla, ydinvoimalaprojekteinemme, on avain tulevaisuuden energiaongelmien ratkaisuun.

Kaleva, Lukijan sivu Reino Temmes Pro Hanhikivi ry:n jäsen Raahe

▲Alkuun


VAELLUSKALOJEN PALUUSTA

Koska mediassa (esimerkiksi Kaleva 24.2.) on esiintynyt toistuvasti puutteellisia ja virheellisiäkin tietoja Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hankkeesta, on paikallaan kerrata perustiedot. Vuosina 2008-2010 toteutetta-an hankkeen päävastuu on Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksella, osatoteuttajina toimivat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Oulun yliopisto sekä Metsähallitus.

Ympäristökeskuksen tehtävänä on projektin hallinnan, töiden ja kansainvälisenkin yhteistyön koordinoinnin lisäksi vaelluskalojen ylisiirron hyötyjen ja mahdollisten haittojen selvittäminen, luvan hakeminen lohien siirtämiseksi Iijokisuulta yli voimalaitospatojen ja ylisiirtojen toteuttaminen,kalojen kulkuyhteyden yleissuunnitelma ja uuden toimintamallin luominen vaelluskalakannan säilymisen turvaamiseksi Iijoessa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tehtäviin kuuluvat kalojen elinympäristötutkimukset, patojen yli siirrettävien kalojen radiotelemetriaseuranta sekä lohien ylisiirron ja istutusten tuloksellisuuden arviointi ja niiden ohjaaminen. Vaelluskalojen palauttamisen taloudelliset ja sosiaaliset perusteet ja vaikutukset selvittää Oulun yliopisto. Metsähallituksen tehtävänä on kustannusarvion ja vaikutusten arvioinnin sisältävä metsäojitusalueen ennallistamissuunnitelma kokeilukohteesta. Metsähallitus myös vastaa muiden toteuttajien kanssa vaelluskalojen istutussuunnitelman laadinnasta sekä istutusten toteuttamisesta.

Hankkeen kustannusarvio on 706 000 euroa ja sen rahoittavat osuuden suuruusjärjestyksessä: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Suomen valtio, PVO, Vesi-voima Oy, Pudasjärven kaupunki, Taivalkosken kunta, Kuusamon kaupunki, Iin kunta ja Yli-Iin kunta. Lisäksi useat tahot sijoittavat työresurssejaan hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Raoittajien ohella yhteistyökump paneina ovat muun muassa Kainuun TE-keskuksen kalatalouden toimintayksikkö, Keski-Perämeren kalastusalue, Iijoen vesistön kalastusalue ja Kuusamon kalastusalue. Monitahoisen yhteistyön tavoitteena on vaelluskalakannan luonnonvaraisen lisääntymisen ja vesivoimatalouden haIjoittamisen yhteensovittaminen.

Kaleva, Lukijan sivu Arto Hirvonen erikoisuunnittelija Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus

▲Alkuun


LOHI-ISTUKKAAT KASVAVAT VÄÄRÄLLÄ REHULLA

Suomessa istutetaan mereen vuosittain 1.6 miljoonaa lohen ja taimenen vaelluspoikasta. niistä kaksi kolmasosaa Perämeren jokien suille voimayhtiöiden velvoitteina. Kalaistukkaiden arvo on 4.5 miljoonan euron luokkaa. Rahaa kuluu, mutta saaliit ovat todella heikkoja. Lohitutkijat väittävät kuorossa, ettei meri enää elätä lohenpoikasia, vaikka heillä ei ole mitään todisteita. Perämeren äärellä on vuosia epäilty, että vika on poikasissa. Lohen istuttajat ja tutkijat ovat vakuuttaneet, että poikasten kasvatus osataan ja ettei menetelmiä ole muutettu. Mutta se ei pidä paikkaansa. Lohen poikasia ei kasvateta enää varsinaisella lohirehulla, vaan samoilla rehuilla kuin kirjolohia. Ruotsalainen lohitutkija kertoi 40 vuotta sitten, että lohi-istukkaiden kasvatuksen ongelmat ratkesivat, kun työläitten kokeilujen tuloksena onnistuttiin tekemään oikea rehu. Tuo rehu oli käytössä myös meillä. Rehun vaihdon seurauksena lohi- ja taimenistukkaat eivät menesty meressä. Se on varsinainen katastrofi tällä alalla sen jälkeen, kun lohienja siikojen lisääntymisjoet tuhottiin.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan lohen poikaset eivät kehity vaellusvalmiiksi, eli ne eivät sopeudu elämään meressä. Esimerkiksi vuonna 2006 kuuden viljelylaitoksen lohi-istukkaat eivät kestäneet merivettä. Selvitys on sairauskertomus lohi-istukkaista. Lähes kaikissa - viime aikoina aivan kaikissa - laitoksissa on tuotettu evävaurioista ja tulehtuvista haavoista kärsiviä poikasia. Niissä oli 4-7 kertaa enemmän rasvaa kuin Simojoen villissä lohessa. Sopimaton rehu saattaa aiheuttaa jopa lohen poikasten silmiin vaurioita - kaihin. On liikaakin näyttöä siitä. ettei lohen ja taimenien poikasten kasvatus ole tolallaan. Valtiolla on miljoonien eurojen kasvatussopimukset lohista kasvattajien kanssa. mutta tutkijat vain suosittelevat parannusehdotuksia. Vireillä on ainakin kaksi tutkirnushanketta koskien lohiistukkaiden laadun parantamista. Hyvä että myönnetään puutteet, vaikka myöhässä. Lintujen ja hylkeitten ruoaksi on joutunut jo 15 miljoonaa lohen poikasta. On siinä koe-eläimiä. mutta ei vieläkään tarpeksi. Ennenkuin tekeillä olevien tutkimusten tuloksia julkaistaan, istutetaan vielä kymmenen miljoonaa kelvotonta poikasta.

Lohitohtoreilta saadaan hoitoresepti terveiden ja merivettä kestävien lohi-istukkaiden kasvattamiseksi aikaisintaan vuonna na 2015 - jos saadaan. Voi olla, ettei tuolloin olla yhtään viisaampia kuin nyt. Onneksi tutkijoilla on työtä ja leipää. Siitä on kysymys myös rannikolla. Istutusten pitää tuottaa saalista, vaikka eräät lohitutkijat suunnittelevat Perämeren kesannointia. Siika ja maiva eivät riitä, vaan täällä täytyy voida pyytää kaikkia lajeja.

Lohen viljely on kriisissä, mutta siitä selvitään parissa vuodesa, jos todella halutaan. Vaihdetaan nykyiset rehut vanhaan hyväksi todettuun. Rukataan viljelytiloja, käytetään enemmän vettä ja väljennetään altaiden kalatiheyksiä. Tutkijoilla ja lohen kasvattajilla ei pitäisi olla mitään järkeviä syitä vastustaa parannuksia, jos he haluavat jatkaa ammattiaan.

RKTL on jo vastuussa kymmeniä miljoonia euroja maksaneiden istutusten epäonnistumisesta. Tässä vaiheessa hankkeet, joissa tutkitaan rehuja ovat vastuutonta ajan peluuta. Nyt täytyy toimia varman päälle. Vanha rehu on parempi kuin pussillinen uusia.

Kaleva, Lukijan sivu 15.3.2009 Alpo Tuikkala, Simo

▲Alkuun


OULU JA MERI

Olisi mielenkiintoista kuulla entisaikojen oululaisten merenkulkijoiden ajatuksia miten he näkisivät suunnitelmat Oulun merellisyyden kehittämisestä. Yrittäisivätkö he kertoa miten meri on kuin taidetta, unelmia ja vapautta, joka kuitenkin vangitsee häet, joka siihen rakastuu.

Maailma on muuttunut, mutta tällaisia ihmisiä on Oulussa yhä edelleen. Ihmisiä, jotka ymmärtävät meren kieltä. On arvioitu, että vuoteen 2025 mennessä 1,8 miljardia ihmistä asuu kuivuusalueilla (FAO 2007), joten miten tahansa aiomme Oulun merellisyyttä kehittää, on aloitettava siitä kuinka onnekkaita olemme kun edes voimme väitellä asiasta. Merellisen Oulun ei tarvitse kehittyä niin sanotuksi kärkituotteeksi, meri on jo kärkituote. Satamat ovat osa infrastruktuuria ja niiden uudistamiseen meillä Oulussa on huippuosaamista arkkitehti- ja suunnittelutoimistojen kautta. Yrityksien on elettävä tässä hetkessä, mutta yhdistys voi katsoa myös menneisyyteen. Mietittäessä merellisyyteen liittyviä kysymyksiä olisi verkotettava koko osaajakenttä yhteen entistä paremmin, sillä eri ihmisten tietämyksen integrointi mahdollistaa parhaimmat ratkaisut.

Olisi myös ymmärrettävä, että toisten asiantuntemuksen ennakointi on harhaanjohtavaa ja vain lisää ennakkoluuloja, kuten seuraavasta sitaatista käy ilmi. "Tämä on kuin orkesteri, jossa jokaisella on oma fagottinsa tai viulunsa. Kaikki tietävät mitä argumentteja kukin tuo esille jo valmiiksi ja sitten vaan soitellaan. Jos ei jonkun ääntä kuulu, niin muut jo päässään ajattelevat, että mikäs sen pillissä nyt on vikana." (Kohlin väitöskirja-käsikirjoitus, 2006).

Kaleva, Lukijan sivu 9.3.2009 Tiia Heikkinen markkinointisihteeri, KTM Merellinen Oulu ry

▲Alkuun


YDINVOIMAKO PÄÄSTÖTÖNTÄ

Ydinvoiman puolustajat ovat ottaneet käyttöön termin päästötön energia. Sitä käyttävät pääministeri, elinkeinoministeri, Teollisuuden Voima, Fortum, Fennovoima ja ne henkilöt ja tahot, jotka ovat sitä mieltä, että ydinvoima on päästötöntä. Päästöttömyys on ollut ydinvoimarakentamisen perustelu. Mutta mikä on mitalin toinen puoli? Uraanin etsintä, louhinta. rikastus ja kuljetus tuottavat kaikki päästöjä. Toiminta tapahtuu osin kehitysmaissa salamyhkäisesti. Ydinpolttoaineen jälkikäsittelyssä on tapahtunut merkittäviä päästöjä ympäri maailmaa.

Ydinvoimalan suunnittelu ja rakentaminen maaperätutkimuksista valmiiksi rakennuksiksi tuottaa päästöjä, samoin koneiden, laitteiden ja ohjausjäljestelmien teko, kuljetus ja asentaminen. Ja mitähän päästöjä mahdollinen purkaminen aiheuttaa, vai jätämmekö käytöstä poistetut voimalat tuleville sukupolville näköpäästöiksi? Ydinvoiman käytön aikana tuotetaan sähköä, ja siinä syntyy koko ajan pientä radioaktiivista säteilypäästöä ympäristöön. Ja aina välillä lirahtaa jossain isommin tai pienemmin. Suurista päästöistä olkoon esimerkkinä Tshernobyl.

Uraanin energiasisällöstä käytetään muutama prosentti tai sen osia. Lopusta syntyy matala ja korkeapitoista ydinjätettä. jonka suomalainen insinööritaito uskoo varastoivansa turvallisesti kallioperäämme 200 000 vuodeksi turvallisesti ja päästöttömästi. Ydinvoimalan lämpötehosta saadaan sähköksi noin kolmasosa. Kaksi kolmasosaa on lämpösaastetta, joka on Olkiluoto kolmosen osalta vähintään 3 000 MW. Määrä riittäisi miljoonan omakotitalon lämmitykseen, tai olisi Ranualle rakennettuna pitänyt Simojärven ja Simojoen sulana ympäri vuoden. Nyt 3 000 MW menee Selkämereen.

Pitää muistaa myös, että tuotetulla sähköllä vasta päästöjä tehdäänkin. Vai voiko joku sanoa sähkön käyttö olevan päästötöntä, syntyyhän siinä vähintään valosaastetta. Vastaava listaus voidaan laatia mistä tahansa energiantuotantomuodosta. Jollain se on pitempi, toisella lyhempi, mutta mitään ihmisen luomaa päästötöntä energiantuotantomuotoa ei ole. Minkälaisen energiatuotannon kukin hyväksyy, on oma asiansa. Oma kantani on uusiutuvien puolella.

Kaleva, Lukijan sivu 8.3.2009 Teuvo Tuppurainen, Oulu

▲Alkuun


VIHDOINKIN VALOA IIJOELLE

Kalevassa kirjoitettiin (24.2./Pohjois-Suomi), että luonnonlohi, jota on pystytty säilömään vuodesta 1961 asti, tullaan siirtämään ylinostoin Iijoen yläpuolisille kutualueille, joita joella ja sen haaroilla on jopa 800 hehtaaria.Uutinen on yllättävä ja merkitykseltään valtava. Sen vaikutus ulottuu Perämereltä Krunnien saarilta aina Venäjän rajalle ja Kuusamon Posion alueilta Suomussalmen Hossaan. Kun samat toimenpiteet hoidetaan myös Kemi- ja Oulujoilla, voimme puhua koko Pohjois-Suomen luontovarojen moninkertaistumisesta ajatellen ihmisten toimeentuloa, henkistä hyvinvointia, harrastuksiaja matkailua. Usein on viitattu Norjaan ja siihen, kuinka paikalliset intressipiirit tienaavat satumaisia summia harrastuskalastuksen myötä sikäläisillä lohijoilla. Tämä on kuitenkin vain yksi puoli asiassa, tosin tärkeä havainto sinänsä. Suurempi vaikutus on sillä, etä pohjoissuomalaiset jokivarsien asukkaat ja me muut saamme takaisin sen kansallisen itsetuntomme, jonka esi-isämme ovat luoneet näiden luontovarojen ympärille. Emme turhaan puhu kalevalaisesta kansasta.

Energia-alan korkeimman tutkinnon suorittaneena haluan tiedottaa näkemykseni, että emme todellakaan elä vain näiden jokien sähköenergiasta, vaan valtavasta määrästä muuta, mitä, näiden jokien luontoarvot meille voivat parhaimmillaan antaa. Kun asialle on jo saatu kaikki Iijokivarren kunnat, Oulun yliopisto, Metsähallitus, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, kalastusalueet ja RKTL, ollaan päästy siunattuun alkuun. Nyt suuren laman aikana on asiaan kytkettävä Suomen hallitus, ympäristöjärjestöt, EU-tuet, Pohjolan Voima, turveteollisuus, luonnonsuojelijat ja ennen kaikkea kaikki asukkaat. Tämä tarkoittaa myös median puolueetonta mukanaoloa kaikissa yhteyksissä.

Kaleva, Lukijan sivu 6.3.2009 Pekka Joensuu, Vaasa

▲Alkuun


AJATUKSIA KOLLAJAN ALAJUOKSULTA

Miltei joka päivä tällä osastolla on kirjoitus Iijoen tiimoilta, lohijoeksi palauttaminen ja lisärakentaminen puhuttaa. En malta olla ottamatta kantaa keskusteluun, synnyinkotini on joen varrella mahdollisen Kollaja-altaan alapuolella kahden rakennetun voimalaitoksen välissä. Muistan hyvin rakentamisvaiheen ja sen kun lohi raivoisasti taistellen yritti ylöspäin tulva aukkojen kuohuissa, mutta kun ei ollut "ohitustietä" joutui nöyrtymään. Voi että, jos silloin olisi ymmärretty tuo. No, jossittelu ei enää auta!

Olen seurannut Iijoen tilaa ja kyllä lienee totuus tämä: Iijoki lohijokena on muisto vain eikä siksi enää palaudu. Miksikö ei, onhan siihen suunnitteilla "portaat kalan kiivetä Kipinänkoskeen"? On niin, mutta kun Iijoen vesi aina vaan laadultaan heikkenee Haapakosken yläaltaasta , merta kohti mentäessä. Olen kuullut, että lohi on puhtaiden vesien kala ja kokemukset rakennetuista lohiportaista esimerkiksi Kemi- ja Oulujokeen eivät kovin rohkaisevia ole. Olisikohan lopputulos kalasaaliiden kannalta parempi, että se raha, joka kalaportaiden rakentamiseen uppoaisi. käytettäisiin istutuksiin? Ellei sitten rakenneta kunnon "ohitusteitä".

Mikä sitten Iijoen vettä pilaa,voimalaitoksetko? Kotiseutuni oli ennen kuuluisa hyvistä hillasoistaan, nyt alueella on käynnissä voimakas turvetuotanto. Jatkuvasti otetaan uusia suoalueita tuotantoonja vedet johdetaan jokeen suodattamisen jälkeenkin todella humuspitoisena. Siinä syy, miksi Iijoen vesi on sitä mitä se tänään on. Kollajasta kohistaan todella voimakkaasti, soiden raiskaamisesta ollaan hiljaa ja koska turvetta tarvitaan, ei autakaan purnata ja ovathan turvesuot pääsääntöisesti "piilossa silmiltä". Surettaa vaan se, että luonto ja Iijoki kärsii. Vettäkin, tarvitaan ja jos tulvavesille olisi varasto, saataisiin jo rakennetut voimalaitokset sitä enemmän tuottamaan, näinhän asia on.

Jos Kollajan allas rakennetaan "luontoa suojellen" ja uomaan, jonka pilalle menemistä pelätään, todella se kuutiomäärä vettä lasketaan mikä suunnitelmissa on, näin maalaisjäljellä ajateltuna ei uoma ihan pilalle menisi. Keskusteluissa Iijoen lisärakentamisessa riitelevät keskenään käsitteet luonto, työpaikat ja "herrojen rahanahneus". Silloin kun Haapakosken voimalaitosta rakennettiin, joutuivat kymmenet taloudet muuttamaan pois rakkaalta kotiseudultaan, hiljattain Kuusamontien parantamisen yhteydessä joutui muutama asukas väistymään.

Jos Kollaja rakennettaisiin, kenenkään ei tarvitsisi lähteä kodistaan lopullisesti, työhön ehkä saisi rakentamisen aikana lähteä joka työiässä vielä on, sekin jotain. En enää asu Iijokivarressa mutta mökki siellä on, monet Kollaja-keskusteluun osallistujat ovat myös mökkiläisiä, joten halusin "ala juoksun asukkaana" lusikkani soppaan pistää. Mietin olenko Kollajan altaan kannattaja vai vastustaja. En tiedä, kannattaja kai. Miksikö? En siksi, että koska kotiseutuni on kovia kokenut Iijokea rakennettaessa, kärsikööt "yläjuoksullakin". vaan ajatuksissani vaan vaaka kallistuu kokonaisuutta ajatellen puolustajan puolelle.

Kaleva, Lukijan sivu 22.2.2009 Sulo Räinä, Haukipudas

▲Alkuun


PUNTIT TASAN?

Jopas oli Kalevassa 24.1. otsikko. Ettäkö Kollajalla puntit tasan? Ei sinne päinkään, jos ihmiset ovat niin perin allasvouhotusta vastaan, että puolet kyselyyn vastanneista (jotka ovat suunnitellun tuhoalueen vaikutuspiirissä) ilmoittavat kyselyssä vaikka kyselijät eivät uskalla sitäedes kyselläkään - vastustavansa ehdottomasti allasta. Kokouksissa paljon mukana olleena voin perustellusti sanoa, että jos kyselyssä olisi uskallettu esittää puolesta tai vastaan kysymys, olisi niiden ihmisten, joita asia lähinnä koskee, vastaus ollut ainakin 90 prosenttisesti ehdottoman kielteinen.

On todella ihmeellinen kysely, kun kyselijät retostelevat kyselyn tuloksena sellaisella asialla, jota eivät rohjenneet edes kysyä. Siitä huolimatta osa ihmisistä halusi välttämättä tuoda kielteisen kantansa esiin. Sanon vielä takuuvarmasti, että jos olisi virallisesti tätä asiaa papereissa kysytty, Olisi tulos kyselijänja PVO:n kannalta ollut perin masentava.

Kaleva, Lukijan sivu Matti Liikala, Oulu Kollaja

▲Alkuun


IIJOELLA KOHISEE TAVALLISTA REIPPAAMMIN

Iijoella on kohissut kolmisen vuotta tavallista reippaammin. Joelle on tunkua, sillä Kuusamon energia ja -vesiosuuskunta (EVO) on hakenut lupaa jätevesienjohtamiselle maaselän yli Iijoen vesistöön.

Pudasjärven Kellolammen kalaveden osakaskunnan ja Perho-kalastajat ry:n aloitteesta vuonna 2006 alkanut toiminta lohen palauttamiseksi Iijokeen on johtamassa tulokseen: Oulun ympäristökeskuksen johdolla on aloitettu kolmivuotinen projekti 706 000 euron rahoituksella hankkeen toteuttamiseksi. Lohi palaa syntysijoilleen 48 vuoden jälkeen kolmipyöräkyydillä voimalat ohittaen.

Samoihin aikoihin saapui vanhoja jälkiään keskijuoksulle myös PVO-Vesivoima Oy tarkoituksena rakentaa Kollajan tekojärvi ja -voimala. Tarjolla on "innovatiivinen", uuden kuosin suunnitelma, joka pitää sisällään voimalan kanavineen, tekojärven ja 35 kilometrin matkalta runnellun joen.Tiedämme jo ettei mallinnuksissa ollut tietä lohelle enempi kuin paluulle sieltä.

Kaikkien toimijoiden edut ovat törmäyskurssilla. Iijoen kalastusalueja väestö yleensä vastustavat sekä PVO:n Kollajahanketta että EVO:n jätevesiä. PVO ja EVO kiistelevät latvavesillä olevasta Maunujärvestä, jota edellinen hallitsee ja tuottaa siinä siianpoikasia. EVO puolestaan tahtoo järven jätevesilleen. Ei sopua.

Kaiken keskellä Pudasjärvellä ja Taivalkoskella ollaan nyt tosipaikan edessä. Miten saada turvattua joki uhkaavilta vaaroilta muun muassa lohenhyväksi? PVO keksi jo 1940-luvulla, miten vesivoimala rakennetaan. Miten se tehdään vaikka suvantoveteen ja ilman lupaa, miten koskikaupat tehdään ja miten kalavelvoite voidaan laistaa ja miten koko kalataloudellinen vastuu voidaan siirtää vahingon kärsineelIe.

Tuoreimpana esimerkkinä siitä. että PVO on yhä liikkeellä verhotuin aikein, on kotitekoinen yva. Sen avulla yhtiö pyrkii ottamaan pois lailla suojatun oikeuden. koskivoiman. (vrt. pakkolunastuslaki. joka on PVO:n suosima). Herää pakostakin kysymys ovatko PVO:n sijoitukset, katsoen laajaa kokonaisuutta, Kipinän kalastuskeskukseen ja lohen ylisiirtoon vain kuin Juudaksen suudelmia -syöttejä, joiden taustalla ovat upotettu Kollaja ja kokonaan rakennettujoen keskijuoksu? Ja kuuluuko samaan sarjaan vielä PVO:n ja EVO:n epäaito kiista Maunujärvestä. Mistä on kysymys? (EVO:n Keijo Pesonen. Kaleva 31.10.2008/Lukijan sivu).

Iijoen suojelu on tietysti ykkösasia, mutta että PVO! Ja kuka tuleekaan hätiin, kun/jos yhtiön oma mutavyöry syöksyy joen alaosaan ja Perämereen? Mikäli PVO olisi tahtonut parantaa luotettavuuttaan, ei sen viidestä voimalasta puuttuisi yhä se ainoakin kalatie. Unohtamalla Kollajan ja rakentamalla kalatiet yhtiö saisi hyvän lähdön luotettavuuttaan parantaville toimilleen.

Suomessa ei lohijokia ole säästetty. Valtio ollessa omistajana/osakkaana teollisuus- tai voimayhtiöissä, on vesistöjä rakennettu tukkoon lähes omankäden oikeudella. Ahneus on ollut hyve: on voitu jättää kalatiet rakentamatta, tuhottu mittavat määrät luontoa ja menetetty loheen liittyvät taloudelliset mahdollisuudet.

Mahdollisuuksista näkyvinä esimerkkeinä ovat rajajoet Teno- ja Tornionjoki sekä Simojoki. Kaikki nuo joet voivat suhteellisen hyvin. mutta kahta viimemainittua häiritsee merikalastuksen epäonnistunut sääntely. Merkittävistä vapaista virroistamme ovat enää säännöstelemättä ja rakentamatta Iijoen keskijuoksu, noin 100 kilometriä ja Ounasjoki. joihin lohi ei pääse. Mutta voi päästä, lisääntyä ja olla kalastettava kalatein ja ylisiirroin autettuna. siitä on maailmalla paljon hyviä kokemuksia.

Kaleva, Lukijan sivu Pekka Holmström, Hirvaskoski

▲Alkuun


TOPPILANSALMEN ALUETTA EI OSATA HYÖDYNTÄÄ

Kalevassa kerrottiin Toppilansalmen yli rakennettavasta kiinteästä siltaratkaisusta (27.1.).

Siltahanke on ollut vireillä jo Toppilansaaren kaavahankkeesta lähtien, vaikka sillasta ei ollut tietoakaan alueen alkusuunnitelmavaiheessa, kun yleisölle järjestettiin kuulemistilaisuus. Aluksi salmen yli oli piirretty vain viiva, mikä muuttui myöhemmin kevyen liikenteen sillaksi ja edelleen joukkoliikennesillaksi.

Kun asia tuli esiin, tehtiin salmen alueen toimijoiden sekä merenkulkulaitoksen aloitteesta valitus Oulun hallinto-oikeuteen ja myöhemmin korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ilman tulosta. Pyrittiin hakemaan muutosta alueen suunnitelmiin, mikä mahdollistaisi myös avattavan siltavaihtoehdon. Se olisi mahdollistanut alueen kehittämisen sen omilla merellisillä ehdoilla, Toppilansalmi alueen ehdottomana dominanttina.

Oulu ei osaa hyödyntää ja kehittää tätä Euroopankin mittakaavassa ainutlaatuista rakentamatonta satama-aluetta. Oulujoen suistoalue on ollut kaupungin kehittymisen, kaupankäynnin sekä vaurauden kasvualusta. Ei edes ajateltu tulevan sillan nimi Möljän silta anna oikeutta paikan historialle, vanhalle Tervahovin alueelle.

Kiinteä siltaratkaisu vesittää myös Toppilansalmen käytön laajemmilla tapahtumille, kuten Tall Ships' Race -tapahtuman järjestämisen. Esimerkiksi esitetty kaikkien alusten sijoittaminen sillan etupuolelle tapahtuman yhteydessä ei käytännössä toimisi. Tulevan sillan merenpuoleinen osa on lähinnä aallonmurtajia ja pengertämällä kavennettua salmea.

Virinnyt keskustelu menetetyn Tall Ships'Race -tapahtuman pitämisestä Oulussa joskus tulevaisuudessa ei ole uskottavaa, koska nykyisen kaavansuunnitelman toteutuessa tuskin tullaan alueen satamarakenteita muuttamaan ja väylää ruoppaamaan joskus tulevaisuudessa.

Salmi tulee vääjäämättä mataloitumaan j a alusliikenne hiljentymään varsinkin siltojen välisellä alueella, samoin ruoppausta ei voida enää toteuttaa. Kiinteän sillan takia joudutaan merenkulkulaitoksen väyläasema siirtämään kaupungin kustannuksella samoin korvaamaan pitkän vuokrasopimuksen purkamiskorvaukset. Tämä muutaman lapsen koulutien takia, vaikka Toppilansaareen on tulossa korttelikoulu.

Jostakin syystä ei ole julkiseen ja avoimeen keskusteluun otettu Toppilansalmen alueen kehittämistä sen historiallisuuden ja merellisyyden hengessä sekä punnittu sen painoarvoa, jotta Oulusta voitaisiin kehittää maineensa veroinen merikaupunki. Tätä asiaa ovat yrittäneet tuoda esille eri merenkulkupiirit, veneilyseurat, asukasyhdistykset sekä yksityiset henkilöt, asialle on laaja kannatus eri yhteiskuntapiireissä. Samoin vakavasti otettavat merelliset hankkeet eivät saa yhteiskunnan tukea, niiltä sekä eri merenkulkujärjestöiltä viedään toimintaedellytykset Oulussa.

Tämän Toppilansalmen lopullisen taantumuksen on saanut aikaan pieni ryhmä poliittisia päättäjiä.

Kaleva, Lukijan sivu Jarkko Ekman, Oulu

▲Alkuun


KOSKET SÄILYVÄT

Matti Korhonen jatkaa väärää väitettään Iijoen kuivumisesta, jos Kollaja rakennetaan. Edelleen hän vähättelee hankkeen energiahyötyä.

Kollajaan on kehitetty aivan uudenlainen suunnitelma, Kollaja 2008. Sen yksi peruslähtökohta on, että kosket säilyvät. Virtaaman mitoitusperusteena ovat virtakalojen elinympäristöt ja vesimaisema.

Käytännössä suurimman osan kesästä kaikki Iijoen vesi, joka tulee Iijoesta Pudasjärveen, jatkaa luonnonuoman kautta kuten tä­hänkin asti. Poikkeuksellisen kuivia aikoja lukuun ottamatta koskissa virtaa vettä kesällä vähintään 50 kuutiota sekunnissa. Se on kaksi kolme kertaa enemmän kuin lohijokena mainostetun Simojoen tyypillinen kesävirtaama.

Talveksi virtaama pienenee asteittain 15 kuutioon sekunnissa. Virtakalojen elinympäristöselvitysten mukaan tämä riittää kaloille. Koskiin ei rakenneta mitään.

Uusiutuvia lisäsähkö tullaan tuottamaan Suomessa pääasiassa tuulivoimalla. Hallituksen uuden ilmasto- ja energiastrategian mukaan lisätuulivoima tarvitsee säätövoimaa 240-350 megawattia. Kollaja täyttää tästä tarpeesta kolmanneksen. Kollajan avulla saatava lisäsähkö vastaa Rovaniemen kokoisen kaupungin yksityistä sähköntarvetta tai neljäsosaa Suomen sähköjunaliikenteen sähköntarpeesta.

Veden puutteen vuoksi Iijoen voimalaitokset käyvät tulva-aikaa lukuun ottamatta noin puolella teholla. Aikana, jolloin uusiutuvasta sähköstä tulee huutava pula, on tuhlausta juoksuttaa tulvavedet voimalaitosten ohi. Siksi tarvitaan vesivarasto.

Väärän tiedon levittäminen on tarkoituksellista. Korhonen on ollut läsnä lukuisissa tilaisuuksissa, missä suunnitelmaa on selostettu. Tosiasiat ovat tarkistettavissa myös nettisivuilta osoitteessa www.kollaja.fi.

Jorma Autio viestintävastaava PVO

Kaleva 22.1.09

▲Alkuun


JÄLJELLÄ OLEVIA KOSKIA EI SAA TUHOTA

Risto Paaso kirjoitti (Kaleva 7.1.1 Lukijan sivu) värikkään näkemyksensä vapaan Iijoen harhasta. Lieneekö kyseessä sama Risto Paaso, joka on johtanut Iin Energia Oy:tä 34 vuotta? Lieneekö Iin Energia Oy samainen Iin Energia Oy, joka on osakkaana laitonta Kollaja-hanketta ajavassa PVO:n tytäryhtiössä ja joka tuottaa yhteistyössä PVO:n kanssa sähköä Iijoen vesivoimaloissa?

Paaso kritisoi mielipiteessään tiukasti "vapaata Iijokea" terminäkin. Paaso unohti mainita sen, että Iijoen pelkän pääuoman pi­tuus on 370 kilometriä ja tästä vain 60 kilometrin pätkä on tuhottu alajuoksun viidellä PVO:n voimalalla. Se, että joen alajuoksusta on pilattu aikoinaan pieni osa ei tarkoita sitä, että vapaana säilyneen suurimman osan Iijoesta koskineen saisi hävittää.

Itämereen laskevasta 24 lohijoesta on nykyään jäljellä vain yksi merkittävissä määrin lohen vaelluspoikasia tuottava vesistö eli Tornionjoki. Entisistä lohijoista Iijokeen on kenties parhaat edellytykset lohen palata, sillä vapaasti virtaavassa Iijoessa on vielä runsaasti koskia ja poikastuotantoalueita jäljellä, ja Iijoen lohikannan perimäkin on vielä tallessa kalankasvattamoilla.

Lohen paluu Iijokeen edellyttää kuitenkin kalaportaiden pikaista rakentamista ja joen suojelua häiritsevältä rakentamiselta.

Paaso kertoo käsityksenään, että rakennettu Iijoki "vaatisi" vesivaraston tekoaltaan muodossa. Paason haaveilemaan Kollajan tekoaltaaseen ei mahtuisi tosiasiassa kuin sen verran vettä, että se sillä voisi lisätä Iijoen virtaamaa noin neljä prosenttia tulva­ajan ulkopuolella.

Iijoen viiden voimalan sähköntuotannon lisäys olisi samaa luokkaa. Em. sähkömäärä vas­taisi noin prosenttia Oulun kaupungin sähkönkulutuksesta ja 0,3 promillea koko Suomen sähkönkulutuksesta. Em. hankkeen tarkoituksena ei olekaan varastoida tulvavesiä, vaan siirtää tekoaltaan varjolla suojellun Iijoen virtaama 40 kilometrin matkalta pois luonnonuomasta kulkemaan kanaviin ja tekoaltaan voimalaan.

Energiaa tästä Iijoen kuivaamisesta kymmenien kilometrien matkalta saataisiin neljä kertaa enemmän kuin itse tekoaltaasta.

Energiataloudellisesti määrä olisi joka tapauksessa olematon. Paason mukaan yhtään koskea ei suunnitelman mukaan rakennettaisi. Suojeltu Iijoki koskineen vain kuivattaisiin kymmenien kilometrien matkalta ja sen vedet ohjattaisiin muualle. Oulussa vastaava "uutta tekniikkaa" voi ihailla vaikka "vapaassa Merikoskessa", jossa itse voimala on rakennettu pääuomasta sivuun ja kosken vedet viety pois koskesta.

lijoki on suojeltu vuonna 1987 koskiensuojelulailla. Suojeluperusteena on ollut alueen luonnontilaisuus, edustavuus, uhanalaisuus sekä kalataloudellinen ja virkistyskäytöllinen merkitys. Koskiensuojelulain vuosia kestäneessä valmistelussa Iijoki mukaan lukien on tehty ja otettu huomioon lukuisia, monipuolisia ja huolellisia selvityksiä. Lainsäätäjäkin on katsonut Iijoen vapaiden koskien suojelun olevan yleisen tarpeen vaatima.

Itse pidän hämmästyttävänä sitä, että 2000-luvun Suomesta löytyy yrityksiä, jotka pyrkivät luonnonarvoista piittaamatta tuhoamaan Suomen viimeiset harvat jäljellä olevat vapaat kosket yrityksen omistajien marginaalisen voiton vuoksi ja rakentamaan voimaloita luonnonsuojelualueille. Vielä erikoisempaa on, että löytyy myös yksittäisiä ihmisiä, jotka kannattavat tällaista toimintaa, kuka ties niistäkin syystä.

Matti Korhonen
Kollajan vapaa-ajan asukas
Kiiminki

▲Alkuun


JOKIRAKENTAJAN IHMEELLISET KAHLAILUT

Taiteilijan vapaus on suuri, jopa pöyristyttävän suuri. Sen saimme todeta, kun taiteilija Tyyne Jaakola mollasi kirjoituksellaan 2. päivänä tammikuuta Eero Räisäsen aitoa kotiseuturakkautta henkivää, 29. joulukuuta 2008 julkaistua kirjoitusta Iijoen puolesta.

Taiteilija Jaakola tuntuu ottaneen Kipinänkosken silmätikukseen. Jo toisessa kirjoituksessaan vuoden sisällä hän rehvastelee, että Kipinänkoskesta on kesällä päässyt joen yli kuivin jaloin. Tällä taiteilijalla taitaa olla myös raamatullisia kykyjä, koska itse joen lähellä asuvana tiedän tasan tarkkaan, mitkä vesi-määrät joessa milloinkin virtaavat ja pääseekö koskesta kahlaamalla yli. Vastaus on: Ei varmasti pääse märinkään jaloin.

Jopa vuonna 1980, joka oli muistamistani yli puolen vuosisadan keskistä Iijoessa kuivimmasta päästä, virtasi vettä Kipinänkoskessa puu-uiton vaatima määrä; ei siis mikään vähäinen virtaama.

Kipinänkosken ainutlaatuisuus on myös koskimelojien tiedossa ja kuivina kesinä muiden lähiseudun jokien kuivuttua koskessa riittää vettä heidän harrastukselleen. Saman todistaa myös satamääräinen kalastajien joukko oman harrastuksensa osalta.

Taiteilija hymistelee myös tiettyjä puolueita ja asettuu selvästi Pohjolan Voiman allashankkeen taakse. Meidän ihmisten pitäisi kuitenkin muistaa, että mielistelyssäkin on hyvä pitää tietyt rajat.

Jaakolan kirjoitus sisälsi niin suuria ylilyöntejä, että kutsuessaan kirjoituksessaan Eero Räisästä satusedäksi suon taiteilijalle tasapuolisuuden nimissä, kaikella ystävyydellä, täyden vapauden tituleerata itseään taiteilevaksi satutädiksi.

Kaleva, Lukijan sivu 19.1.2009 Timo Kokko, Kipinä

▲Alkuun


KALATEILLÄKÖ KOLLAJALLE HYVÄKSYNTÄ?

Kalevan lukijan sivulla Pertti Seppänen käy (12.1.) PVO-Vesivoima Oy:n Birger Ylisaukko-ojan faktaerittelyn kimppuun ennen näkemättömällä vimmalla. Voikin sanoa Seppäsen näkemysten viittaavan lähinnä selvänäkijän kykyihin, sillä miten muutoin voi väittää yrityksensä parhaan asiantuntijan kommenttia otsikosta lähtien suoraan valheeksi?

Seppänen arvuuttelee tuottaako vesivoima ja sen rakentaminen peräti voittoa? Totta kuitenkin on, ettei kukaan vielä ole pystyttänyt kannattamatonta vesi-voimalaitosta. Hän uskoo siinä olevan jotain salaperäistä, jos "omakustannushinnan ja myyntihinnan erosta syntyy taloudellinen voitto"?

Näin juuri käy muussakin tuotannossa - paitsi tuulivoima-alalla. Vain se ei pysty tunnetusti koko elinkaarensa mittaan kattamaan ilman 40-43 prosentin valtion tukea edes omia kulujaan.

Niinpä myös Oulun Merikoski tulouttaa vuosittain kymmeniä miljoonia voittoja, jonka tietysti kuluttajat, samalla omistajat, maksavat tuotanto- ja laskutushintojen erona. Niin Ii- ja Kemijoella kuin Merikoskellakin tuotto kilahtaa tietysti omistajatahon, esimerkiksi oululaisten kukkaroon.

Seppänen epäilee "ulkopuolisten tahojen kykyä laskea tarkasti syntyvää voittoa", mistä ei kannata olla huolissaan. Salaisuuksiin voi hankkia tietoa, joka tosin edellyttää joko vaivan- tai selvänäköä. Vielä 1970-luvun poliittisella kartallamme karsastettiin ankarasti toimintaa, joka tuotti voittoa, se oli sitä "Iikaisempaa bisnestä" mitä enemmän vasemmalta asiaa tarkasteltiin.

Palkoista, maksetuista veroista ja muusta liiketalouden toiminnasta voivat omatekoasiantuntijat hankkia tietoa noutamalla vaikka kirjastosta yrityksen vuosikertomuksen. PVO:kin lähettää sen varmaan kotiosoitteella.

Niin Pertti Seppäsen kuin Risto Paasonkin (Kaleva 7.1 Lukijan sivu) tulee samalla muistaa, että maamme vesivoima on aikanaan rakennettu juuri teollisuuden ja koko kansakunnan tarpeisiin, ei suinkaan voimayhtiötä varten.

Vesivoiman fiksuus piilee siinä, että se on yhä maan ylivoimaisesti halvin, kotimainen, uusiutuva ja saasteeton sähkön tuotantomuoto. Teollisuuden kannalta kohtuuhintainen energia on yhä ainoa merkittävä, kilpailukykyisen tuotannon edellytys. Tämä on aina päätöksiä tehtäessä katsottu koko yhteiskunnan kannalta yksilön tarpeita merkittävämmäksi.

On toki totta, että kalakannan ylösvaellus estyy kaikissa vesistöissä alimman voimalaitospadon sulkemisen myötä. Kaikella energiarakentamisella kun aina on hintansa. Onkin kysyttävä kalatiekiimaa jäähdytellessä, että mistä niihin saataisiin kaloja edes nimeksi?

Kun Merikosken kalatiellä rimpuilee yläjuoksulle vuosittain noin 300-400 kalaa, niistä 3050 prosenttia on kaikkea muuta kuin lohia. Todellisuudessa juuri tämä tekee kalateistä miljoonakustannuksineen (istutuksiin verraten) lähinnä naurettavia sekä matkailun että kalatalouden tuloksiin suhteutettuina. Kukapa haluaisi näin heikkojen investointien maksumieheksi?

Muuten, ydinjätteen loppu-sijoitusta varten ei kanneta mitään "jälkiveroa", ne kustannukset on katettu molemmissa yhtiöissä lakisääteisesti: lupaehtojen mukaan jo voimalaitosten perustamisesta lukien.

Kaleva, Lukijan sivu 16.1.2009 Reino Ruusuvirta, Oulu

▲Alkuun


KOLLAJA JA LUULLUN YMMÄRTÄMINEN

Matti Liikala vastasi (Kaleva 3.1.1 Lukijan sivu) pohdiskeluun, joka lähinnä keskittyi siihen, miten tunneperäisesti vihreämme perustelevat "ympäristöasiantuntemustaan". Niinpä saimme taas esimerkin, että argumentit ovat vähissä.

Mainosmiehet eivät palauttele edes vihreiden mieleen, mitä esimerkiksi hallitusohjelmaan on kirjattu vesivoiman tuotannosta ja Kollajan "tärkeimmistä tosiasioista" tai mitä yva-laissa sanotaan. Esittelemällä yva-selvitystä yleisölle ei mitään ole "petailtu" eikä tehty hallaa asukkaille tai elinolosuhteille, siinähän toimitaan juuri niin kuin viherväki on vaatinut.

On syytä palauttaa vielä mieleen, miten koomiselta näyttää, että yva-lakia ajoi aikanaan ympäristöväki ja -ministeriö perusteena kansalaisten tiedonsaanti ja osallistuminen. Se on kirjattu lain tarkoituksena ensimmäiseen pykälään. Kun tätä lain tarkoitusta pyritään noudattamaan, tulee pyyhkeitä eritoten vihreältä ei-puolueelta. Ei muisteta, että yva-selvityksessä ei tehdä päätöksiä vaan informoidaan, esitellään ja keskustellaan. Kiertokoulupohjallakin huomaa: juuri yva-menettely asettaa puntariin sekä hyödyt että vahingot.

Istuva hallituksemme on, vihreät mukaan lukien, kirjannut ja hyväksynyt hallitusohjelmaansa, että "hallitus on valmis lisäämään tuntuvasti vesivoimaa". Luullun ymmärtäminen näyttää tuottavan vaikeuksia? Näkisipä edes yhden rakentavaa ehdotuksen, mistä voisimme saada lisää vesivoimaa kuin rakentamalla itse jo aloitetut vesistöt loppuun?

Mitä taas tulee uuden vesivoiman määrään ja merkitykseen, on nähtävä myös se miten sähkön tuotantokapasiteettimme vanhenee käsiin ja metsäteollisuuden romahdusmainen alasajo syö ns. uusiutuvan energian tuotanto-osuutta. Tätä korvaamaan tarvitaan uutta.

Myös kovassa yva- ja suunnitteluvauhdissa olevat Hailuodon ja Haukiputaan edustalle kaavaillut "tuulivoimapuistot" ja Simon seudun ydinvoimalahanke ovat kohteita, joille uusi vesivoima olisi mitä erinomaisia säätövoimaratkaisu. Vai ostaisimmeko tilalle vesivoimaa Norjasta tai ydinvoimaa Venäjältä?

Jonkun hyvä "havainto" vesisäätövoiman tarpeesta lienee ollut muuan viikko sitten: "mihin sitä säätövoimaa tarvitaan, eiväthän tuulivoimalatkaan käy koko aikaa?"

Kaleva, Lukijan sivu Tuomo Starck

▲Alkuun


"ONKO KUKAAN VASTUUSSA LOHEN KASVATUKSESSA TEHDYISTÄ VIRHEISTÄ?"

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa on istutettu mereen yhteensä n. 15 milj. lohenpoikasta á 2 euroa. Saaliiden nojalla on selvää, että vain vähäinen osa istukkaista oli kehittynyt vaellusvalmiiksi. Rasvainen rehu, ahtaat kasvatustilat, vähäinen virtaus ja jopa taudit yhdessä muovaa jokien kuninkaasta "pullalohen".

Kymmenen vuotta turhaa työtä vain siitä syystä että istukkaiden laadun valvonta lyötiin laimin. Tätä osattiin jo pelätä -80 luvun alussa kun voimayhtiöt aloittelivat kalanpoikasten kasvatusta. Tuolloin pohdittiin täytyykö perustaa jonkinlainen "neuvolatoiminta" valvomaan velvoitteina istutettavien kalanpoikasten laatua, mutta tämä idea ei edennyt.

Valvonta on pettänyt niin valtion kuin voimayhtiöitten istukkaiden osalta Kemi-, Ii- ja Oulujoella. Tutkimuslaitoksen tiedotteessa puhutaan hienovaraisesti ongelmista, vaikka kysymyksessä on rahallisestikin huomattava epäonnistuminen tällä alalla.

KEJO ja PVO ovat päässeet kalakantojen hoidossa halvalla, koska vesioikeus mitoitti istutusmäärät karkeasti alakanttiin. 1970-luvun alussa Simojoen lohen poikastuotannon tutkimus oli juuri aloitettu. Alustavia tietoja jouduttiin kuitenkin käyttämään vesioikeudessa Kemi- ja Iijoen lohivelvoitteiden määriä arvioitaessa. 1960-luvulla Tornionjoen tuotannoksi arvioitiin puolimiljoonaa vaelluspoikasta. Perusteellisten tutkimusten jälkeen on osoitettu, että T-joki tuottaa mereen yli miljoona lohta. Tornionjokeen verrattuna Kemijoen koski- ja virta-alueet olivat tuplasti laajemmat. Luonnontuotannon korvaamiseksi pitäisi istuttaa arviolta 4 milj. vaelluspoikasta, ennen kuin Kemijoen merellisen lohikannan ennallistamisesta voidaan puhua. Nykyinen velvoite on vain 0,61 milj. poikasta.

Lohi-istukkaiden laatua on parannettava välittömästi. Se hoituu kun niitä ryhdytään kasvattamaan tätä tarkoitusta varten kehitetyllä rehulla ja kasvatustiloja korjataan. Istukkaan mallina täytyy olla villi lohi. Oletan, että parannuksia vastustetaan väitteillä; muutokset maksavat liikaa.

Onko kukaan vastuussa lohen kasvatuksessa tehdyistä virheistä? Miten Kemi-, Ii- ja Oulujoen epäonnistunut velvoitehoito hyvitetään? Tuskin näitä kysymyksistä enää keskustellaan. Lohitutkijat ovat vapauttaneet RKTL ja ministeriön sekä voimayhtiöt vastuusta lausunnollaan: "Suurin syy lohikantojen romahdukseen on meren ekosysteemissä"

Pohjolan Sanomat, Alpo Tuikkala

▲Alkuun


KOLLAJA-KESKUSTELU KAIPAA KONKRETIAA

Oulun seudun tiedotusvälineissä on esiintynyt erilaisia näkemyksiä Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointiin liittyvän asukaskyselyn johdosta. Koska vastaamme kyselyn toteuttamisesta, haluamme kertoa kyselystä ja oikaista muutaman virheen.

Yvan periaatteisiin kuuluu tutkia asioita hankkeen vaikutusalueella. Tämä vaikutusalue määriteltiin yva-ohjelmassa ja sitä laajennettiin saatujen lausuntojen jälkeen. Vaikutusalue ulottuu Pudasjärven, Iin j a Yli-Iin kuntiin.

Kyselyn otannan suunnittelimme niin, että sen tuloksena voidaan eritellä vaikutusalueella seuraavat kolme ryhmää: Hankkeen lähiasukkaat, muut Pudasjärven asukkaat ja Yli-Iin ja Iin asukkaat.

Pudasjärven asukkaiden, Yli-linja Iin asukkaiden näkemyksiä tutkitaan otantatutkimuksella. Otannan toteutti Itella Oy siten, että se täyttää tilastolliset vaatimukset (estimointiluku. 30 prosenttia, virhemarginaali 5 prosenttia).

Otantaan valittiin 750 Pudasjärvellä lähialueen ulkopuolella sijaitsevaa, 726 Iin ja 175 Yli-Iin taloutta, joihin lähetettiin lomake ja aineisto. Lähialueen talouksia tuli 286 kappaletta. Yhteensä kyselylomakkeita lähetettiin 1936 talouteen.

Lähiasukkaat määriteltiin niin, että kartalle rajattiin hankkeen lähivaikutusalue. Itella poimi lähialueelta kaikki taloudet, joissa asuu 18-80-vuotias markkinointikielloton henkilö. Lähialueen määrät olivat seuraavat: Asukkaita 160 ja mökkiläisiä 126.

Lähialueen kiinteistönomistajille tämä on jo toinen kysely. Edellinen tehtiin viime vuoden keväällä. Näin heidän näkemyksensä on erityisen hyvin huomioitu näissä tutkimuksissa.

Kysely toteutettiin mahdollisimman pian sen jälkeen, kun yhtiö esitteli Kollaja-hankkeen uuden suunnitelman. Tämä tapahtui joulukuun alussa. Siksi vastaaminen osui joulun ja uuden vuoden tienoille. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus valmistuu varsin pian helmi-maaliskuussa. Siksi kysely tuli toteuttaa ennen kuin ympäristövaikutusten arvioinnin tulokset ovat valmistuneet. Kiinnostavaa olisikin tutkia vielä miten kansalaiset ovat kokeneet vaikutusten arvioinnin tulokset.

Kyselyt ovat osa Kollaja-hankkeen sosiaalisten vaikutusten arviointiin tarvittavaa tietoa. Muita lähdeaineistoja ovat ne lukuisat tilaisuudet, joissa hanketta ja sen vaikutuksia on esitelty, yva­ohjelmasta saadut mielipiteet ja lausunnot, kansalaiskeskustelut lehdissä ja nettisivujen palaute. Tätä aineistoa meillä on hyvin runsaasti.

Meille on käynyt selväksi, että hankkeella on vastustajia ja kannattajia. Vastustajien ja kannattajien voimasuhteet eivät ole sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa ratkaisevaa. Tärkeää meille on tietää, mikä on ihmisille tärkeää ja miksi ollaan puolesta tai vastaan tai miten suunnitelmaa halutaan muuttaa.

Tätä keskustelua, jossa pureudutaan konkreettisiin ympäristövaikutuksiin, on edelleen ollut liian vähän. Kyselyn jälkeen kaikki halukkaat voivat vielä ilmaista mielipiteensä kun yva-selostus asetetaan nähtäville vaikutusalueen kuntiin.

Kaleva, Lukijan sivu, Matti Kautto Kollaja-yvan projektipäällikkö, Joonas Hokkanen dos, FT Ramboll Finland

▲Alkuun


MIKSI PVO EI NOUDATA YHTEYSVIRANOMAISEN VAATIMUSTA?

Kuukausien ajan PVO ja sen palkkaama Ramboll ovat pyrkineet muokkaamaan yleistä mielipidettä Kollaja-hankkeen puolelle. Näissä uutisoineissa ja kirjoituksissa on ollut erikoinen piirre, johon kannattaa kiinnittää huomiota.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus toimii Kollaja-yvassa yhteysviranomaisena. Keväällä antamassaan alustavassa lausunnossaan se totesi heti alussa, että Kollaja-hanke on koskiensuojelulain vastainen.

Voimalaitosrakentamiseen ei ole lain mukaan riittäviä edellytyksiä. Tämän vuoksi yhteysviranomainen totesi, ettei kohteen erityisluonne ja hankeen poikkeuksellisuus ilmene riittävästi arviointiohjelmassa. Yhteysviranomainen edellytti, että Kollajayvan jatkossa tulee huomioida sen koskiensuojelulain vastaisuus.

Yhteysviranomaisen lausunto on luettavissa alueen kunnanvirastoissa ja kirjastoissa tai Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen internet-sivuilla. Liitteenä on virallisesti pyydettyjen tahojen lausunnot sekä omaehtoisesti annetut lausunnot. Kannattaa tutustua.

Yhdessäkään PVO:n tai Rambollin selvityksessä tai alueen asukkaille lähetetyissä kolmessa kyselyssä ei ole mainittu hankkeen olevan koskiensuojelulain vastaisen. Samoin on salattu, että lain säätämisen yhteydessä PVO on menettänyt oikeuden käyttää Haapakosken yläpuolisen Iijoen vesivoimaa voimalaitoksen rakentamiseen. Sen vuoksihan Pohjois-Suomen vesioikeus ei myöntänyt 1987 PVO:lle Kollajahankkeen rakentamislupaa.

Pari kommenttia Rambollin kirjoituksesta (Kaleva 10.1./Luki­jan sivu), jolla yritettiin puolustella joulun alla lähetettyä kolmatta kyselyä.

Kirjoituksessa ei mainita mitään kyselyn todellisesta luonteesta. Matti Kautto ja Joonas Hokkanen eivät voineet kiistää sitä, että kysymykset ovat johdattelevia ja annetut vastausvaihtoehdot harhaanjohtavia.

Laittoi vastaaja ruksin mihin vaihtoehtoon tahansa, aina PVO ja Ramboll saavat haluamansa vastauksen. Kaavake on laaja eikä lyhyessä kirjoituksessa ole mahdollista käsitellä sitä laajemmin. Asiasta kiinnostuneet saavat kaavakkeen varmaan Rambolilta. Kaavakkeen perustella on helppo seurata helmi­kuussa julkaistava: "tutkimusraportin" objektiivisuutta.

PVO ja Ramboll syyttävät jokivarren asukkaita, kesämökkiläisiä, luontoystäviä ja muita "vastustajiksi". Väite on valheellinen. Tosiasiassa puolustamme kaikkia niitä oikeuksia, joita voimas­sa olevat lait antavat meille vapaasti virtaavaan Iijokeen. PVO on menettänyt kaikki oikeudet käyttää Haapakosken yläpuolisen Iijoen vesivoimaa voimalaitoksen rakentamiseen.

Laiton Kollaja-hanke ja siitä käynnistetty yva-lain tarkoituksen vastainen yva ovat myös hyökkäys suomalaista oikeusjärjestelmää ja sen kansalaisille antamaa oikeusturvaa vastaan.
Pentti Niskanen
Oulukesämökki Kollajalla

▲Alkuun


MERITUULIPUISTOT TUHOAVAT POHJOIS-PERÄMEREN

Perämerelle on tulossa suuria hankkeita: Morenia Oy:n Perä­meren merihiekan nosto, WPD Finland Oy:n Suurhiekan merituulipuisto, PVO:n Oulu-Haukiputaan merituulipuisto sekä suunnitteilla olevat Fortum Oy:n ja Rajatuuli Oy:n merituulipuistot. Näiden toteutuessa Pohjois-Perämeren Suomen puoleisen alueen matalikoista tuhoutuu yli puolet, mikä aiheuttaisi suuren ekokatastrofin ja tuhoaisi alueen merikutuiset kalakannat.

Perämeren harvinaisen alhainen lajirunsaus on itsessään osoitus alueen äärimmäisen vaikeista ympäristöolosuhteista. Kaikki alueen ekosysteemiin kohdistuvat muutokset voivat siten potentiaalisesti aiheuttaa enemmän haittaa kuin on etukäteen osattu arvata. Niinpä pienikin muutos Perämeren pienten kalakantojen kutupaikoissa voi aiheuttaa suuria muutoksia niiden määrissä.

Myös rannikkoalueen veden laatu on vaarassa rehevöityä, kun hankkeet vaikeuttavat merivirtauksia ja vähentävät merituulen aiheuttaman aallokon tuomaa puhdasta merivettä.

Mantereelle lähtevät merikaapelit tulevat kulkemaan alueen parhaimpien pohjatroolaus-, ry­sä- ja verkkokalastusalueiden läpi. Alueen matalikoilla tulevat kulkemaan tuulimyllyistä lähtevät sähkönsiirtokaapelit, jotka aiheuttavat alueelle lähes täydellisen kalastuskiellon. Hankkeiden toteutuessa Perämeren kalastus loppuu lähes tyystin.

Toteutuessaan merituulipuistot vähentävät alueen virkistyskäyttö­mahdollisuuksia sekä aiheuttavat merkittävän vaikutuksen alueen maisemakokonaisuudelle. Tuulimyllyjen korkeudesta ja määrästä (noin 700 kpl) johtuen ne tulevat näkymään koko Perämeren rannikkoalueella, niin kuin ne olisvat vapaa-ajan asuntojen takapihoilla. Mikä onkaan sen vaikutus rannikon asumisen ja vapaa-ajan asuntojen hintatasoon?

Arviointiohjelmassa eikä muissa merituulipuistojen yva­ohjelmissa ole ollut tuulimyllyjen sijaintipiirustuksia eikä laajaalaista visuaalista kuvaa hankkeiden eri vaihtoehdoista, jotta kansalaiset voisivat antaa niistä mielipiteitä.

Entä mikä merkitys alueiden kalakannalla ja kalastuksella oli ennen ja on tulevaisuudessa maakunnan elintarvikeomavaraisuudelle?

Näin suurten hankkeiden rakentamisesta lähelle rannikkoa ja rantamatalikoille ei ole Itämerellä mitään kokemusta. On syytä suhtautua varauksella hankkeisiin tai ainakin aluksi rakentaa tuulimyllyjä pienemmissä lukumäärissä, ja seurata niiden vaikutusta luontoon ja maisemaan.

Tavoitteena oleva vuosi 2020 on aivan liian lyhyt aika nähdä merituulipuistojen aiheuttama vaikutus luontoon ja maisemaan. Esimerkiksi toisen kiistellyn hankkeen, Kollajan altaan, ympäristöhaitat tulisivat olemaan kuin hyttysten pieru näiden hankkeiden rinnalla.

Kaleva, Lukijan sivu Eero Väätäjä, puheenjohtaja Pohjois-Perämeren ammattikalastajat

▲Alkuun


SIMON YDINVOIMALAHANKE EI OLE TOTEUTUSKELPOINEN

Fennovoima jätti 9.10. ydinvoimaloidensa yva-selostuksen työ-ja elinkeinoministeriöön. Selostus on ulkoasultaan kaunis monine maisema- ja luontokuvineen, sen sijaan sisältö on heikosti jäsennelty ja huonosti luettavissa. Samat asiat toistuvat moneen kertaan.

Löytyy myös selviä virheitä, esimerkiksi kandessa taulukossa on Simon kohdalla jätetty 0-100 kilometrin alueella olevista kaupungeista Kemi pois, Tornio ja Haaparanta ovat. Käsittelee seuraavassa joitakin tärkeinä pitämiäni kohtia.

Vähä- ja keskiaktiivisten jätteiden osalta selostuksessa todetaan: "kun loppusijoitustilojen käyttö päättyy, yhteydet niihin suljetaan, eikä niitä tarvitse enää valvoa tämän jälkeen. Jätteiden radioaktiiviset aineet muuttuvat aikaa myöten ympäristölle vaarattomiksi." Käytetyn ydinpolttoaineen osalta todetaan: "Käytetty ydinpolttoaine kuljetetaan meritse tai maitse loppusijoituslaitokseen Suomessa."

Vähä-ja keskiaktiivisia jätteitä ei voi jättää ilman valvontaa, sillä niiden säteily on satojen vuosienkin päästä vaarallista. Käytetylle ydinpolttoaineelle ei ole vielä olemassa ratkaisua, jolla taataan turvallisuus tuhansiksi vuosiksi. Lisäksi Suomessa tulee olemaan vain yksi käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos, jossa Fennovoima ei ole osakkaana.

Suojavyöhykettä ja varautumisaluetta on käsitelty useammassakin kohdassa. Yva-selostus on tältä osin puutteellinen, lisäksi vihjaillaan ettei Säteilyturvakeskuksen (STUK) ohjeet tarkoitakaan sitä mitä niissä lukee. Tätä näkemystä on vahvistanut STUK:n pääjohtaja Jukka Laaksonen lehtien palstoilla ja tv:n ajankohtaisohjelmissa. Ihmetyttää, miten henkilö, jonka johtama laitos ohjeistaa ja valvoo ydinturvallisuutta Suomessa, antaa tämänsuuntaisia lausuntoja.

Suojavyöhyke ja varautumisalue on määritelty STUK:n ohjeissa, joiden mukaan valittaessa ydinvoimalaitoksen sijainti-paikkaa yleisperiaatteena on, että laitos sijaitsee harvaan asutulla alueella ja etäällä merkittävistä asutuskeskuksissa. Lain mukaan alueella ei saisi asua kuin 200 henkilöä.

Simon laitoksen suojavyöhykkeellä, joka ulottuu noin viiden kilometrin etäisyydelle laitoksesta, asuu Kemin Hepolassa noin 2 500 henkilöä, Simon Maksniemessä noin 600 eli yhteensä yli 3000 asukasta. Alueella on myös kouluja ja päiväkoteja ja yli 100 loma-asuntoa.

Yva-selostuksen ja kaavaluonnoksien mukaan nämä yli 3 000 asukasta rajattaisiin suojavyöhykkeen ulkopuolelle.

Simon laitoksen varautumisalueella, joka ulottuu noin 20 kilometrin etäisyydellä laitoksesta, viranomaisten on laadittava väestönsuojelua koskevat yksityiskohtaiset pelastussuunnitelmat. Alueella ei saa sijaita sellaista väestömäärää eikä asutuskeskusta, joita koskevia pelastustoimenpiteitä ei voida toteuttaa tehokkaasti.

Tämän alueen sisälle sopii koko Kemin kaupunki, sekä Simon ja Keminmaan kunnista taajaan asuttuja alueita. Alueella on useita kouluja, päiväkoteja, sairaaloita, terveyskeskuksia ja vanhusten palvelutaloja. Alueella asuu noin 30 000 henkilöä. Ydinturvallisuutta koskevassa kohdassa todetaan, että "turvallisuus on etusijalla ydinvoimalaitoksen suunnittelussa".

Lainsäädäntöön liittyviä tekstejä lukiessa tulee siihen päätelmään, että kun ydinturvallisuuteen liittyviä lakeja ja ohjeita ollaan uusimassa, niin oletetaan niihin tulevan helpotuksia. Voihan olla, että Fennovoimalla on jotain sisäpiiritietoa? Käsittääkseni hanke on toteutettava voimassaolevien lakien ja ohjeiden mukaisesti.

Loppupäätelmäni on, että Fennovoiman yva-selostus sisältää huomattavan määrän haitallisia ympäristövaikutuksia. Näin ollen hanke ei ole toteutuskelpoinen.

Kaleva, Lukijan sivu Pentti Myllyneva Kemi

▲Alkuun


PVO PITÄISI VELVOITTAA KALATEIDEN RAKENTAMISEEN

Kalevassa 6.1. julkaistussa mielipiteessään Birger Ylisaukko-oja kirjoitti edustamansa PVO-Vesivoima Oy toiminnasta ja suunnitelmista otsikolla "Tosiasiat Iijoen kehittämisen pohjaksi".

Kannanotossaan Ylisaukko-oja kertasi edustamansa yhtiön tunnettuja linjauksia. Otsikko oli valitettavasti täysin harhaanjohtava. Yrityksen tähänastisissa toimissa Iijoella ei ole kyse mistään kehittämisestä vaan tuhoamisesta, ja tulevaisuuden suunnitelmissa on kyse joen lisätuhoamisesta. Täydellisen tuho on tietysti tapahtunut alkuperäisen joenuoman osalta alajuoksulla ja mereen vaeltavien kalakantojen osalta koko joella.

Otsikossa mainitseminaan tosiasioina Ylisaukko-oja listasi joitakin tietoja yhtiönsä toiminnasta Iijoella kuten työntekijämäärästä, maksetuista kiinteistöveroista, omistajatahoista ja periaatteesta myydä tuotettu sähkö omakustannushintaan omistajille.

Jälkimmäiseen kätkeytyy sekä jo tehdyn ja nyt suunniteltavan tuhoamisen varsinainen tarkoitus: omakustannushinnan ja sähkön markkinahinnan erosta syntyy se taloudellinen voitto, jota tavoitellaan.

Toimintamalli tarkoittanee, että yhtiön ulkopuoliset tahot eivät voi tarkasti laskea syntynyttä voittoa, se kun hajaantuu ja kätkeytyy omistajien tunnuslukuihin. Olisi hyvä tietää, kuinka monta promillen osaa työntekijöille maksetut palkat ja kunnille maksetut verot edustavat tuosta markkinahinnan ja omakustannushinnan erosta syntyvässä voitosta. Sitä Ylisaukko-oja ei tullut kertoneeksi listatessaan tosiasioitaan.

Ylisaukko-ojan "Iijoen kehittämisen" pani hauskalla tavalla oikeaan kehykseensä toinen iiläinen, Risto Paaso, 7.1. julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.
Siinä hän totesi, että Iijoen lisärakentamisella ei enää ole merkitystä, joki kun on jo 50 vuotta sitten rakennettu - eli tuhottu. Valitettavasti Paaso on iiläisestä lähiperspektiivistä katsoen aivan oikeassa. Jo tehdyn tuhon voi jokainen käydä toteamassa Iin ja Yli-Iin kunnissa.

Väite jo kokonaan menetetyssä joesta ei kuitenkaan onneksi pidä paikkaansa keski- ja yläjuoksulla. Suosittelisin Paasolle ja muille samassa käsityksessä oleville vähän tarkempaa perehtymistä tilanteeseen.

Ainoa oikea kehitys, jonka Yli­saukko-ojan edustama yritys voi Iijoella tehdä - ja pitäisi siihen lainsäädäntötoimin velvoittaa - on toimivien kalateiden rakentaminen kaikkiin voimalaitoksiinsa luonnonvaraisille vaelluskalakannoille jo tehtyjen tuhojen korjaamiseksi.

Syntyvät rakennus- ja käyttökulut ovat todennäköisesti mitättömän pieniä verrattuna jo rakennetun jokiosuuden 50 vuoden aikana synnyttämään kumulatiiviseen tuottoon. Muutkin energiantuotantomuodot sekä maailmalla että Suomessa ovat joutuneet mittavilla rahasummilla korjaamaan jo tekemiään tuhoja ja estämään uusien syntymistä.

Hyviä esimerkkejä ovat investoinnit savukaasujen puhdistukseen turvetta, kivihiiltä, öljyä tai puunjalostusteollisuudessa jätetuotteita polttavissa voimaloissa ja investoinnit ydinjätteen loppusijoituspaikan rakentamiseen Olkiluodossa.

Pertti Seppänen Oulu

▲Alkuun


TOSIASIJAT IIJOEN KEHITTÄMISEN POHJAKSI

Diplomi-insinööri Pekka Joensuu kirjoitti (Kaleva 2.1, LukiJan sivu) mielipiteen "Iijoen hätähuutoa ei kuulla". Kirjoitus sisälsi monia asiavirheitä. Siinä muun ohella väitettiin, ettei vesivoimalaitoksista olisi alueelle mitään hyötyä, kritisoitiin johtajien "ansiottomia palkkioita", arvosteltiin "kalanistutuksilla leikkimisestä" ja vaadittiin kalateiden rakentamista.

Kirjoituksessa mainittiin useita voimayhtiöitä. Iijoen ja KollaJan nimeämisen kautta arvostelu kohdistuu erityisesti Pohjolan Voimaan. Antti Liikala puolestaan nimesi Kollaj an ahneudeksi (Kaleva 3.1.11, Lukijan sivu) ja väitti, ettei ihmisten mielipiteitä oteta huomioon.

Pohjolan Voimalla on Iissä 60 työpaikkaa. Vuonna 2008 yhtiö maksoi vesivoimalaitosten kiinteistöveroa Iihin ja Yli-Iihin 2,7 miljoonaa euroa, mikä vastaa 650 teollisuustyöpaikan kunnallisverotuloa. Näiden verojen vastikkeeksi kunnilta ei edellytetä palveluja.

Pohjolan Voima tuottaa omistajilleen sähköä omakustannushintaan. Omistajina on suomalaista perusteollisuutta sekä joukko kuntia ja niiden omistamia sähköyhtiöitä. Pohjolan Voimalla ei ole optioohjelmia eikä muita "ansiottomia" palkitsemisjäijestelmiä.

Pohjolan Voima käyttää kalanistutuksiin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Iijokisuulle istutetaan viranomaisen valvonnassa vuosittain 338 000 lohen ja taimenen vaelluspoikasta ja 1,2 miljoonaa kesänvanhaa siianpoikasta. Lohi on alkuperäistä Iijoen kantaa.

Myös sisävesi-istutuksia on runsaasti. Istutukset tuottavat tuloksia, ja yhteistyö kalastajien kanssa toimii hyvin. Istutukset, ovat jatkossakin kalatalouden perusta.

Iijoella on käynnissä Vaelluskalat palaavat Iijokeen-hanke. Projektia vetää Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, ja hankkeeseen osallistuvat kaikki keskeiset tahot, myös Pohjolan Voima. Mandollinen Kollajahanke ei sulje pois kalateitä eikä muitakaan kehittämismahdollisuuksia.

Kaikki Iijoen voimalaitosten luvat ovat lainvoimaiset, ja myös kalataloudelliset perusratkaisut on määritelty lupaehdoissa. Lupavelvoitteiden täyttämisen lisäksi Pohjolan Voima on jo runsaat parikymmentä vuotta noudattanut aktiivista ympäristönhoitopolitiikkaa, joka painottaa alueen toimijoiden välistä yhteistyötä.

Kollaja-yvaan liittyy kaksi asukaskyselyä. Viime keväänä kysyttiin, mitkä asiat ovat tärkeitä Kollajan suunnittelussa. Toinen kysely tehtiin suunnitelman valmistumisen jälkeen. Siinä kysyttiin, miten nämä tärkeät asiat on asukkaiden mielestä otettu huomioon suunnitelmassa. Vannoutuneiden vastustajien mielestä huomioon ottamista olisi vain se, että hankkeesta päätettäisiin luopua.

Suomen hallituksen vasta valmistunut ilmasto-ja energiastrategia arvioi, että Suomeen tarvitaan 2000 megawattia tuulivoimaa vuoteen 2020 mennessä. Strategian mukaan tämä edellyttää säätökapasiteetin lisäystä 240-350 megawattia. Kollajahanke täyttäisi tästä tarpeesta ainakin kolmanneksen.

Pohjolan Voimalla on Suomen suurin tuulivoimapuisto Kemin Ajoksessa. Suuren merituulipuiston yvat ovat meneillään Haukiputaan ja Kristiinankaupungin edustalla.

Kaleva, Lukijan sivu 6.1.2008 Birger Ylisaukko-oja toimitusjohtaja PVO-Vesivoima Oy

▲Alkuun


ANNETAAN VUOTOKSEN JA KOLLAJAN OLLA

Kyseisten alueiden rauhoittamisesta eduskunnassa päätettäessä kysyttiin mielipidettä myös Teknilliseltä korkeakoululla. Siitä keskusteltiin opettajaneuvostossa, johon kuuluivat kaikki professorit. Mielipide pohjautui voimalaitos-ja energiatalouden kollegojen asiantuntemukseen.

Todettiin, että vesivaroistamme oli jo niin suuri osa rakennettu, että lopuilla olisi varsin vähäinen merkitys. Kollajan ja Vuotoksen antama lisäys olisi alle prosentin luokkaa, ja saatava hyöty verraten kallista. Lisäksi olisi mittavaa haittaa paikallisille asukkaille, jotka ovat vuosia olleet löysässä hirressä.

Kyse on pitkälle ambitiosta, jotta ko. firmojen ylin johto jäisi pysyvästi yritysten historiaan!

Nyt tätä suojelu päätöstä on lähtenyt purkamaan lähinnä tekniikan yleisasiantuntijadiletantti ja lausuntoautomaatti ministeri Mauri Pekkarinen. Toivottavasti ei onnistuta yllä mainituista syistä.

Paljon suurempi tuotos saataisiin uudistamalla ja nykyaikaistamalla jo olemassa olevia vesivoimalaitoksia. Jos suojelupäätös revitään auki, olisi se suuri takaisku parlamentin ja hallituksen luotettavuudelle. Kuka äänestäjistä enää uskoisi poliitikkojemme ja eduskunnan päätöksiin?

Pekkarisen puheet altaiden suuresta merkityksestä ovat puppua, samoin tuulivoimaloista energiataloudellemme. Ilmastollisista olosuhteistamme johtuen tuulivoimaloiden vuosittainen käyttöaste ei juuri ylitä 20 prosenttia. Siten tuulivoimalaa tuskin elinaikanaan tulevat tuottamaan sitä energiaa kuin sen rakentamiseen ja pystyttämiseen kuluu. Lisäksi tuulisähkö ei ole hinnaltaan kilpailukykyinen ilman huomattavia valtion tukia.

Kaleva, Lukijan sivu 22.12.2008 A. Reijonen professori/TKK eläkkeellä

▲Alkuun


IIJOEN HÄTÄHUUTOA EI KUULA

Perämeren kalastajien 1940-luvulla alkanut hätähuuto Kemi-, Oulu- ja Iijokien kalaportaiden puolesta on jatkunut yli 60 vuotta ja kaikunut kuuroille korville. Olin pieni merikalastajan poika, kun etelän suurteollisuus hankki pääministeri Urho Kekkosen Koskirakennus Oy:n osakkaaksi ja siten puolustamaan Kemijoen valjastamista teollisuuden tarpeisiin vähätkään välittämättä paikallisten ihmisten oikeuksista kotijokiinsa.

Pohjolan Voiman, Imatran Voiman, Kemijoki Oy:n ja rahalla mukaan vedettyjen poliittisten päättäjien toimesta jokiamme on rakennettu yksinomaan tuottamaan halpaa sähköä teollisuuden tarpeisiin.

Tätä on jatkunut tähän päivään saakka, ja on suorastaan masentavaa kuulla ja nähdä pohjoissuomalaisten ministerien ja kansanedustajien kannanottoja valtakunnan tasolla. Heitä yhdistetään oopperaan, Natoon, Kollajan rakentamisen puolustamiseen, susiin, omiin golf-kenttiinsä ja niin edelleen, muttei näiden jokien kalateiden rakentamisen vaatimiseen.

Kuten lijokivarren asukkaiden edustajat Taivalkoskella ja Pudasjärvellä kirjoittivat viimeksi Helsingin Sanomissa 5.12., tekee PVO mitä haluaa Kollajan rakentamiseksi massiivisen markkinoinnin avulla, johon viranomaisten virallinen tiedotus ei kykene vastaamaan.

Näinhän asia on ollut jo 1940-luvulta alkaen ja esimerkiksi nykyisen ympäristöministerin Kollaja kannanotoissa häivähtävät vaalikirjat ja -taulut.

Pelkästä kalaistutuksilla leikkimisestä on siirryttävä vihdoinkin tekoihin: rakentamaan vaelluskaloille nousutiet jokien koko pituudelta, hyväksyttävä pieni vesihukka siitä johtuen, suodatettava turvesoiden jätevedet täydellisesti, huolehdittava veneily reittien ja kalastuspaikkojen rakentamisesta sekä tuettava jokivarsimatkailua muutenkin. Pidän erityisen tärkeänä paikallisten asukkaiden elinmahdollisuuksien kehittämistä luomalla elintärkeitä työpaikkoja, joita vesivoimalat eivät ole valitettavasti kyenneet takaamaan. Päinvastoin vesivoimalaitosten tuotoilla on esimerkiksi rahoitettu yhtiöiden johtajien satumaisia ansiottomia palkkioita ja miljardien sijoituksia Siperiaan.

Näistähän eivät jokivarsien asukkaat hyödy yhtään mitään, jollei oteta huomioon sitä seikkaa, että myös kaupungit ja kunnat ovat alkaneet verottaa sähkönkäyttäjiään lisäämällä omistamiensa sähkölaitosten voittoja kohotetun tariffin kautta.

En yhtään ihmettele sitäkään, että keskustan ja sosiaalidemokraattien kannatus on putoamassa. Vanhat ministerit ja kansanedustajat ovat olleet liian kauan voimayhtiöiden vaikutusvallan alla, joten puolueita ei pelasta muu kuin uuden sukupolven tuominen pohjoissuomalaisten äänestäjien arvioitavaksi.

Mitä taasen rahoittamiseen tulee, tulee voimayhtiöiden kantaa kustannuksista pääosa. Lopuista vastatkoot valtio, EU-tuet, suojelurahastot ja mandollisesti pieneltä osin kunnat.

Pekka Joensuu dipl.ins. Helsingin Teknillisen
Korkeakoulun sähköenergialinjalta

Kaleva, Lukijan sivu 2.1.2009

▲Alkuun


IIJOKI EI OLE VAPAA

Kollajan vastustajat markkinoivat harhakuvaa vapaasta Iijoesta. Eero Räisänen kirjoitti Kalevassa 29.12. "vapaata Iijokea" ihannoivan kirjoituksen. Erkki Pulliainen ja Kimmo Kuure julkaisivat kuvakirjan "Vapaa Iijoki". Tekijöitä ovat avustaneet professori Jouko Vahtola, pj. Pirkko-Liisa Luhta ja luonnonsuojelupäällikkö Eero Kaakinen, joka toimii Kollaja-yvan yhteysviranomaisena.

Pohjolan Voima julkaisi äsken uuden sukupolven Kollaja-suunnitelman. Siinä kosket säilyvät koskina eikä yhtään koskea rakenneta. Luonnonuomassa virtaa vettä koko kesän lähestulkoon sama verran kuin nykyisinkin. Pulliaisen kirjan takakansi kertoo silti, että "Iijoesta jäisi jäljelle pieni liru ja sarja mökkiläisten uimapoteroita. Käytännössä Iijokilaakson ominaispiirteistä kaikki olennainen menetettäisiin".

Tosiasia on, että Iijoki ei ole ollut vapaa kohta 50 vuoteen. Yläjuoksulla on kaksi säännöstelyä ja alajuoksulla viisi voimalaitosta, jotka veden puutteen vuoksi käyvät vajaateholla lähes koko vuoden. Rakennettu Iijoki tarvitsee vesivaraston. Keski- ja yläjuoksun "vapaus" ei tästä vaarantuisi.

Kaleva, Lukijan sivu Risto Paaso Ii

▲Alkuun


ROOLIT OVAT SELVÄT KOLLAJA-HANKKEESSA

Pirkko-Liisa Luhta, Pekka Kaukko ja Eero Moilanen väittävät mielipidekirjoituksessaan (Kaleva 5.12.), että Pohjolan Voima kävelee Kollaja-hankkeessa viranomaisen ohi tiedottamalla hankkeesta oma-aloitteisesti.

Kansalaisten tiedonsaanti ja osallistumismahdollisuudet ovat keskeiset yva-lakiin kirjatut tavoitteet. Tiedottaminen edistää kansalaisten tiedonsaantia. Yhteysviranomaisen asiana on järjestää viralliset kuulemiset ja antaa lausunto selvitysten valmistuttua.

Kollajan ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on alusta asti ollut mahdollisimman avoin ja julkinen. Kaikille on järjestetty mahdollisuus ilmaista mielipiteensä hankkeeseen liittyvistä näkökohdista. Esittely- ja keskustelutilaisuuksia on pidetty paljon. Tietoa on jaettu ja hankittu internetissä, paperilla ja asukaskyselyillä. Suojeluväki, jota kirjoittajat edustavat, ei ole halunnut käyttää hyväkseen kaikille suotua vuorovaikutusmahdollisuutta.

Avoimuuteen liittyy, että lopullista suunnitelmaa ei yva-prosessin alussa esitetty. Sen sijaan alusta pitäen kerrottiin, että ympäristöselvitysten ja vuoropuhelun kautta etsitään sellaisia ratkaisuja, jotka aiheuttaisivat mahdollisimman vähän haittaa ihmisille ja arvokkaille luontokohteille. Näistä lähtökohdista suunnitelma on nyt kehittynyt niin, että se voitiin äsken julkistaa. Ympäristövaikutusten arviointi täsmentyy tämän suunnitelman perusteella. Vaikka suunnitelman puuttumisesta on aiemmin esitetty kritiikkiä, kirjoittavat paheksuvat nyt suunnitelman valmistumista ja siitä tiedottamista.

Nyt aikaan saatu suunnitelma on aivan uudenlainen. Yhtään koskea ei rakenneta. Kaikkea vettä ei ohjata tekojärveen. laitokseen, vaan huomaa siitä jätetään virtaamaa luonnonuoman kautta. Tällöin kosket säilyvät koskina. Selvityksen  mukaan virtakalojen elinolot jopa paranevat, kun virtaukset rauhoittuvat nykyisistä. Tulvat pienenevät ja matalien vesien haitat poistuvat.

Kollaja-hankkeen ympäristö vaikutusten arviointia on väitetty lainvastaiseksi. Viranomaiset ryhtymisestä yhteysviranomaisen tehtäviin on jopa kannelta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelusta on annettu päätös, jonka mukaan mitään lainvastaista ei ole tapahtunut. Ympäristövaikutusten arvioinnista ja osallistumismahdollisuuksien järjestämisestä on lain mukaan vastuussa toiminnanharjoittaja.

Kollaja-hankkeen jatko ratkaistaan valtakunnan tasolla. Kun ympäristövaikutusten arviointi valmistuu ensi vuoden alussa, koossa ovat ainekset poliittiselle keskustelulle. Siinä päätetään voidaanko koskiensuojelulakia tarkistaa niin, että hanke pystytään toteuttamaan.

Jorma Autio viestintävastaava PVO-Vesivoima Oy
Kaleva mielipide 9.12.2008

▲Alkuun


PVO JÄTTÄISI KOSKET RAUHAAN

Energiayhtiön Kollaja-suunnitelma korostaa veden säätövoimaetuja.

Pohjolan Voiman suun­nitelma Kollajan tekojärvestä ja vesivoimalaitoksen rakentamises­ta on valmistunut.

"Jos voimme rakentaa Kollajan ja tehostaa muita viittä voimalaa Iijoen varrella, saamme lisää säh­köä noin 100 megawattia. Se riittäisi noin 400 megawatin tuulivoi­matuotannon säätövoimaksi", arvioi PVO-Vesivoiman toimitusjohtaja Birger Ylisaukko-oja keskiviikkona rakennussuunnitelman tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Koskien suojelulaki estää Kollajan tekojärven rakentamisen. Ylisaukko-ojan mukaan laista ei sanota mitään hallitusohjelmassa eikä myöskään ilmasto- ja energiastrategiassa.

"Emme rakentaisi yhtään koskea ja kaikki voimalaitosrakenteet sijoittuisivat kauas jokiuomasta. Suurimmat tulvahuiput poistuisivat eikä Pudasjärvessä enää olisi haitallisen matalia vesiä."

Suunnitelman mukaan kaikkea vettä ei ohjata tekojärveen, vaan osa siitä jätetään virtaamaan luonnonuoman kautta. Ylisaukko-oja korostaa Kollajan talous- ja työllisyysvaikutuksia. Noin 100 miljoonan euron investointi toisi viiden vuoden aikana 1650 henkilötyövuotta. Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Timo Rajala muistuttaa, että tuulivoima on kaikkein ongelmallisinta sähköntuotannossa: kuorman eli kulutuksen voi ennustaa, mutta ei tuulta.

"Tuuli vaihtelee jopa tunnin sisällä. Siksi tarvitsemme vesivoimaa säätövoimaksi. Nyt ostamme säätövoimaa Ruotsista. Jos meillä on enemmän vesivoimaa, meidän ei tarvitse ostaa kalliisti ulkoa."

Pohjolan Voiman tuulivoimaan keskittynyt tytäryhtiö PVO-Innopower OY rakentaa Kemin Ajokseen, kauas merelle uuden koevoimalan, jolla yhtiö testaa tuulivoimaloiden rakentamista kauemmaksi rannikosta. Samalla testaan, miten merituulivoimala kestää talven ankarissa myrskytuulissa ja jääolo­suhteissa.

"Valmistaudumme suurien merituulipuistojen rakentamiseen. Nyt kaikki tuulipuistot ovat ranta-alueella, mutta nyt haluamme mennä kauemmaksi merelle. Pohjanlanden rannikko on tuuliolosuhteiltaan parempaa ja asukkaita on vähemmän kuin Suomenlanden rannikolla," kertoi PVO-Innopowerin toimitusjohtaja Lauri Luopajärvi keskiviikkona.

Luopajärvi muistuttaa, että Suomessa ei ole vielä käytössä sarjatuotantoon soveltuvaa perustustekniikkaa merituulivoimalaitoksille.

Ajoksen edustalle tulevan koevoimalan kustannusarvio on 2,5 miljoonaa euroa. Koeperustuksen rakentaminen meren pohjaan alkaa keväällä 2009. Hankkeen arvioidaan olevan valmis vuonna 2010. Jos kaikki menee suunnitellusta, tuulivoimala kytketään alueen sähköverkkoon samana vuonna. Teho on kolme megawattia.

Kemin tuulipuisto ei ole ainoa PVO:n tuulivoimahanke, sillä yhtiöllä on parhaillaan menossa ympäristövaikutusten arviointi eli yva-selvitys Oulun-Haukiputaan merituulipuistosta, jonka alustava rakennusaika on 2011-2020. Alueelle suunnitellaan 162 merituulivoimalaa. Yhteisteho nousisi enimmillään 800 megawattiin.

Kolmas merituulipuisto on nousemassa Kristiinankaupunkiin, jonne tulisi 82 tuulivoimalaa. Rakennusaika on 2011-2016. Tehoa tulisi yhteensä 400 megawattia.

''Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan saamme vuoden 2020 paikkeilla lisää tuulivoimaa satoja megawatteja, enim. Suomi on Lilliputti tuulivoimassa

Suomen nykyinen tuulivoima-tuotanto jää Lilliputin tasolle Euroopassa, vain 110 megawattiin, kun esimerkiksi Tanska tuottaa tuulella yli 3 000 megawattia.

Tuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannossa on vain 0,3 prosenttia, kun se EU-maissa on keskimäärin kolme prosenttia.

Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian mukaan Suomen pitäisi vuonna 2020 tuottaa tuulivoimalla sähköä 2 000 megawattia eli lähes 20-kertainen määrä nykytasoon verrattuna.
"Hallituksen tavoite näyttää lievästi sanoen haastavalta, mutta me yritämme. Nyt menemme merelle, sillä siellä ovat paremmat tuuliolosuhteet. Merellä rakentaminen on kuitenkin kolmanneksen tai jopa 50 prosenttia kalliimpaa kuin aivan rannikolle", painottaa Luopajärvi.

Pohjolan Voiman PVO:n toimitusjohtaja Timo Rajala varoittaa, että yhtiö voi joutua leikkaamaan investointejaan, jos kiistelty windfall-vero eli vero ansiottomasta arvonnoususta otetaan käyttöön energiamarkkinoilla.

''WindfalI-vero on kohtuuton eikä se millään muotoa kuulu avoimeen markkinatalouteen. Se on myös ristiriidassa päästökaupan tavoitteiden kanssa. Me emme hyödy siitä mitenkään. Ne rahat menevät meillä investointeihin. Jos ne edut leikataan meiltä pois, meiltä tippuvat investointirahat."

Rajala muistuttaa, että PVO on käynnistänyt yhteistyökumppaneidensa kanssa vuodesta 1990 lähtien 5,5 miljardin euron voimalaitoshankkeet.

"Olemme rakentaneet 80 prosenttia Suomen uudesta biosähkökapasiteetista ja täyttäneet näin ydinvoimapäätökseen liittyvät 'risupakettivelvoitteet'. Valmistelemme parhaillaan kahdeksaa merkittävää hanketta ydin-, bio-, tuuli- ja vesivoiman lisäämiseksi."

Rajalan mukaan tuulivoiman rakentamisessa nykyinen käytäntö eli valtion investointiavustukset olisi parempi käytäntö kuin suunnitteilla olevat syöttötariffit. "Samaa rahaahan siinä kulkee: toinen menee budjetin kautta, syöttötariffissa raha otetaan sähkön kuluttajilta.

Kaleva uutiset 4.12.2008

▲Alkuun


YDINVOIMALLA VAIKUTUKSIA MYÖS KALATALOUTEEN

Millaiset ovat Simon mahdollisen ydinvoimalan vaikutukset kalatalouteen ja kalastukseen? Simojokisuun eteen pitkin rannikkoa syntyy jatkuva itä-länsi­suuntainen virtaus. Sen voimak­kuus keskisuuren ydinvoimalan tarvitsemana on 100 kuutiometriä sekunnissa, mikä vastaa noin kolmea Simojoen keskivirtaamaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta lohen käyttäytymiseen ja nousuun.

Myös ottoputken välppiin imeytyy jatkuvasti kalaa, esimerkiksi Olkiluodossa 20-25 tonnia vuodessa. Tämä pilaantunut kalamäärä ajetaan kaatopaikalle. Miten käy Simojoesta lähtevien lohenpoikasten, sillä virtaus ottoputkeen on kova?

Purkupuolella vesi lämpenee ainakin 1-2 astetta. Todistellaan, että vain pintavesi lämpenee. Lohiparvet vaeltavat alle kahden metrin syvyydessä, nousevat kalat havaitaan lentokoneesta. Hyvä paikallinen esimerkki on Tornion merialueella Laiva-niemen Pirkkiön edusta. 2000-luvun alun lämpimät hellekesät tekivät sen, että särkikalat valtasivat alueen. Lohi- ja siikarysistä saattoi tulla päivittäin satakin kiloa pelkkää pikkulahnaa ja muuta särkikalaa. Tämä taas on vaikuttanut haukikannan rajuun kasvuun.

Nyt kun lämpimät kesät ovat ohi, ovat särkikalat ratkaisevasti vähentyneet. Voi vain kysyä miten kalastolle käy kun alueella on jatkuva lämmin virtaus voimalasta. Hylkeet voivat jäädä talvella pitemmäksi aikaa, kun syntyy neliökilometreittäin jäättömiä alueita.

Muuttuvat vaelluskalan nousureitit lopettavat ammattikalastuksen perinteisillä pyyntipaikoilla rannikon tuntumassa ja saaristossa. Avomerellä ei voi kiinteillä pyydyksillä kalastaa.
Kalixjoen, Tornionjoen, Simojoen lohenpoikasten sekä Kemijoen velvoitepoikasten nousuvietti on sekaisin kun vedenlaatu on muuttunut. Parvet harhailevat saariston ulkopuolella neuvottomina, osa nousee lopulta jokiin, mutta mihin jokeen? Tämä merkitsee Tornionjoen voimakkaaksi elvytetyn luonnonlohikannan geeniperimän sekoittumista ja kannan heikkenemistä. Sama on muiden jokien kanssa. Hyvässä muistissa on kun Iijoen lohet 1960-luvulla harhailivat Tornion edustalla.

Kemijoen velvoiteistutusten kompensaatiotarkoitus valuu hukkaan, kun kaloja ei voida kalastaa vahinkoalueella perinteisillä apajapaikoilla. Simon Maksniemen tuottoisimpia lohijuonia ei voi enää käyttää, jos ne jäävät voimalan alle. Muissa kalastuspaikoissa Tornion ja Kemijoen edustalla ja saaristossa am­mattikalastus käy kannattamattomaksi, kun pyydykset limoittuvat ja lohi ei vaella enää kuten se on vuosisatoja tehnyt.

KHO:n päätös Kemijoen velvoitteesta mitätöityy. On huomattava, että 650 000 lohenpoikasta, 3,1 miljoonaa siianpoikasta ja 85 000 taimenenpoikasta ovat merivaelluksellaan koko Pohjanlanden rannikkokalastuksen tukena.

Kemijoen kalaportaisiin haetaan parhaillaan rahoitusta. Halutaan saada palautettua luonnon­varainen lohikanta Ounasjokeen. Kaikki tämä menetetään, jos ydinvoimala haalataan Simoon.

Kalastamisessa on kysymys uusiutuvista luonnonvaroista ja niiden hyödyntämisestä elintarvikkeeksi. Ei ole epäilystäkään, että ammattikalastajien tarpeellisuus on pakko tunnustaa.
Ydinvoimalan sijoittamisesta Simoon tulee luopua. Suomeen jäävän kannattavan teollisuuden energiantarve voidaan turvata muilla ratkaisuilla. Tätä auttaa laman vuoksi kerskakulutuksesta luopuminen ja energian säästäminen.

Pekka Kalla
varapuheenjohtaja
Pohjois-Perämeren ammattikalastajat ry.
Tornio

▲Alkuun


PVO ASETTUNUT VIRANOMAISEN ASEMAAN

Pohjolan Voima (PVO) sai viime vuonna luvan käynnistää Iijoella koskiensuojelulain vastaisen Kollajan ympäristövaikutusten arvioinnin. Lain mukaan yvaa ohjaavat viranomaiset - paitsi tässä Kollajan tapauksessa. Yhtiö on koko ajan epävirallisilla toimillaan ohitellut virallisen yva:n kaavaa.

PVO piti omaan lukuunsa yva-tilaisuuksia jo puoli vuotta ennen yvan käynnistymistä, ja on jatkanut samalla linjalla. Yva hankkeen aikana yhtiö on pitänyt omia esittelytilaisuuksia, joissa hankkeen selvityksiä markkinoidaan voimayhtiön kannalta. Kansalaiset ovat olleet hämmentyneitä, koska harva, edes toimittajat, osaavat enää tehdä eroa, sille mitkä ovat virallisia esittelytilaisuuksia ja mitkä voimayhtiön propagandaa. Ympäristöviranomaisille on jäänyt mopen osa jälkikäteen korjailla voimayhtiön maalailemia mainostemppuja.

Keskiviikkona Pohjolan Voima veti kansalaisten odottamalta yva-selvitykseltä pohjan pois julkistamalla Kollajan rakentamisesta "valmiin suunnitelman". Monet poliitikot ja kansalaiset ovat kertoneet odottavansa Kollaja-yvan tuloksia, jonka perusteella voisivat muodostaa kantansa asiasta. PVO ole jättänyt valmista yva-selvitystä yhteysviranomaiselle, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle, vaikka sellainen käsitys tämänviikkoisesta Kollajan myyntitykityksestä on monille tullut.

Lainmukaisessa yva-selyityksessä arvioidaan eri vaihtoehtoja, jotka sitten annetaan viranomaiselle arvioitavaksi ottaen huomioon kansalaisten mielipiteet. Tässä tapauksessa voimayhtiö on nyt itse asettunut viranomaisen asemaan ja arvioinut omat suunnitelmansa ja esittää niitä kritiikittä kaikelle kansalle. Yhtiön mielestä kaikki on selvitetty erinomaisen hyvin ja Iijoki olisi rakennettuna parempi kuin luonnontilaisena!

PVO on luonut mielikuvatasolla positiivisen käsityksen hankkeesta. Kaikki yvan tulokset, Natura-arvioinnin tulos, kansalaisten lausunnot ja yhteysviranomaisen lausunto jäävät yhtiön markkinoinnin jalkoihin: ne ovat sitten vanhoja uutisia, jotka eivät enää kiinnosta ketään.

Koska Pohjolan Voiman tarkoitus on Kollaja-hankkeellaan saada päättäjät suopeiksi koskiensuojelulain kumoamiselle, näyttävät kaikki keinot olevan sallittuja. Päättäjät pitää saada hankkeelle myönteisiksi jo ennen yva-selvitysten valmistumista -yhtiö ohittaa taitavasti epävirallisilla toimillaan virallista yvaa.

Kouluammuskelujen jälkeen eduskunnassa on esitetty, että rikoksen suunnittelu tulisi rangaistavaksi. Kannatamme lämpimästi, sillä silloin tällaisten lainvastaisten hankkeiden suunnittelukin olisi rikoksen suunnittelua ja kansalaisten vuosikymmenten ahdistelu ja kiusaaminen loppuisi.

Näyttää siltä, ettei Pohjolan Voima itsekään luottanut omiin selvityksiinsä Kollajasta eikä siksi uskaltanut jäädä odottamaan yva-lain mukaista virallista kuulemista. PVO:n kannalta hyökkäys on paras puolustus, mutta kuinka kauan ympäristöhallinto hyväksyy tällaisen halventamisen ja ylikävelyn?

Pirkko-Liisa Luhta, Pekka Kaukko, Eero Moilanen

Kaleva, Lukijan sivu

▲Alkuun


ELÄMÄÄ ON OULUJOELLA, SITTENKIN!

Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Oulu-lehden järjestämän valokuvakilpailun tuloksena havaittiin, ettei Oulujoella olisi elämää? Tokkopa sentään! Oululaisilla on virkistysmandollisuus Oulujoella Merikosken suistosta aina Monttaan asti. Lähinnä se painottuu uintiin, veneilyyn, melontaan ja kalastukseen, talvisin hiihtoon ja kelkkailuun.

Oulujoki ei tosiaankaan kaipaa sirkushuveja, me haluamme lisää kaloja ja rannoille vaikkapa Oulujoki viirejä! Oulujoelle omaleimaisinta ovat maisemat, luonto ja rauhallisuus. Elämää joella rikastuttaa joella liikkuvat ihmiset ja saunakultturi, lisäksi erilaiset tapahtumat ja palvelut. Koivurannan kahvilan ja Maikkulan kartanon tyyppisiä palveluita tulisi levittää muuallekin jokivarteen. Yritteliäisyyttä on siis tuettava, eikä estettävä kielloilla ja kaavoituksella. Turkansaaren kehittäminen on pysähtynyt mm. kulkuyhteyksien puuttumiseen. Ei onnikkaa, ei laivojakaan. Rantautuminen saareen on sitä paitsi vieraille lähes mandotonta.

Virkistyskalastusta on edistettävä, koska istutuskalat eivät leviä nyt koko joelle. Kalaportista tulevat lohethan eivät käy syöttiin ja istutuspaikat on rajattu vain Erkkolan sillalle ja Monttaan, missä kalat ongitaan heti ylös. Uistele siinä sitten ja maksa kalastusmaksut. Veden korkeuden vaihtelusta johtuva roskaisuus ja humusongelma haittaavat lisäksi kalastusta, sukeltamisesta puhumattakaan. Parhaimmillaan vedenvaihtelu on 1,5 metriä parin päivän aikana, talvella enempikin. Voimayhtiöiden mielivalta ja ahneus tulisi estää. joen puhtaus on kaupunkilaisille ykkösasia. juomavesi tulee pitkään joesta, eikä joki ole mikään kaatopaikka! Jokiliikenne kaipaa tukea ja markkinointia.

Henry Mäkelä arkkitehti, kunnallisvaaliehdokas (kok), teknisen lautakunnan jäsen, Oulu
Martti S. Turkka mv. kunnallisvaaliehdokas (kok), Teknisen liikelaitoksen jäsen, vpj, Oulu

Oulu lehti 5.10.2008

▲Alkuun


VESIENERGIAN KUPLA

VESIVOIMA ON UUSIUTUVAA ja periaatteessa myös päästöiltään vähäistä. Päästöjen vähäisyys tosin edellyttää, ettei metaania ilmakehään tuottavia ja alapuolisten vesien tilaa heikentäviä tekoaltaita tarvitse rakentaa. Ekologisesti katsoen uudet vesivoimalat ovat täysin kestämättömällä pohjalla nykytilanteessa, jossa lähes kaikki vesistömme on jo rakennettu. Sähköntuotantomuotona ekoenergiaksi voidaan laskea vain vanha vesivoima edellyttäen, että kalojen vaellusesteet on poistettu toimivilla kalaportailla.

Tähän pyritään myös Norppaenergiamerkin kriteereissä. Energiateollisuuden intresseissä on kuitenkin rakentaa lisää vesivoimaa. Voimaloita halutaan muun muassa monille Pohjanmaan joille, Kymijoen vesistöön, lain suojaamalle Ounasjoelle sekä Ii- ja Kemijoen Natura-alueiden kupeeseen. Koskiensuojelulain vesittämisyritysten myötä kaikki vielä vapaana virtaavat jokemme ovat nyt uhan alla.

Syy palavaan haluun rakentaa esimerkiksi Vuotoksen ja Kollajan altaat on yksinkertaisesti raha. Vesivoima on helppoa sää­tövoimaa, jota kannattaa laskea turbiinin silloin kun hinta on paras. Huippukulutuksen aikana sähkön hinta voi olla jopa 40-kertainen normaaliin verrattuna. Kun tekoallas varastoi vettä "ilmaiseksi" ja varastoituneen voiman voi lypsää monikymmenkertaisena voittona kuluttajilta, on lähes epätoivoinen halu vesivoima‑ ja tekoallasrakentamiseen jokseenkin ymmärrettävä.
Entä mitä tämä tarkoittaa kuluttajan kannalta? Laskeeko sähkön hinta, jos vesivoimaa lisätään? Ei laske.

Vuotoksen ja Kollajan yhteenlaskettu teho olisi noin 60-75 MW, siis noin 4 promillea koko energiantuotannostamme. VTT:n laskelmien mukaan pelkästään sillä, että sähkönkulutusta mitattaisiin talouskohtaisesti, ja laskutettaisiin kulutushuip­puja tasaavasti, voitaisiin sähkönkulutusta pudottaa 600~1200 MW. Siis noin 20 kertaa Vuotoksen ja Kollajan verran. Kaikki tä­mä on olemassa olevaa tekniikkaa — eli on mahdollista aloittaa esimerkiksi energiastrategian käynnissä olevan valmistelun yhteydessä.

Mutta se sähkön hinta? Sähkön tuotanto perustuu yksik­kökohtaiseen sähkönmittaukseen. Jos huipputehon alenemaa vastaavaa määrää sähköä ei tarvitsisi tuottaa, ei tarvittaisi kalliilla hinnalla ylläpidettävää varavoimakapasiteettia ja huipputehon siirtokapasiteettia. Tämä pienentäisi niin sähkön tuottajan kuin siirtäjänkin kuluja ja siten alentaisi kotitalouksien sähkön hintaa. Samalla luonnon ja alueen muun käytön kannalta tuhoisat vesivoimahankkeet kävisivät tarpeettomiksi. Siis kaikki hyötyisivät — paitsi tietysti voittoja keräävä vesivoimalaa omistaja.

Kyse on siis vain priorisoinnista; haluammeko tukea luonnon ja ihmisten kustannuksella lisää vesivoimatuottoja havittelevia yrityksiä vai toimia Suomen, suomalaisten ja globaalin ympäristön yhteiseksi hyväksi? Onko yhtälö liian yksinkertainen?

Risto Sulkava
Luonnonsuojelija 4/08

▲Alkuun


TURVETUOTANTO JA VESIENSUOJELU - ONNETON YHTÄLÖ

Iijoen, Kiiminkijoen, Oulujoen ja niiden sivujokien sekä muidenkin turvetuotannon suo- ja metsäojitusten vaikutuspiirissä olevien vesien tilasta on tällaisina kesinä syytä huolestua.

Kalastus muun muassa Kiiminkijoessa on paljastanut jälleen kerran sen, että sadekesinä (2004, 2007, 2008) ja muulloinkin sadekausina joen veden tila on välttävä, vaikka mitä lukisi virallisissa raporteissa. Olkoonkin, että nykyään veden laatua määriteltäessä otetaan huomioon joen valumaalueen humusperäisyys.

Näkösyvyys ainakin Kiiminkijoessa on huidellut tosi alhaalla (noin 30 cm, Ylivuotto 18.8.). Kiintoainesta on joessa ollut hirveät määrät.

Itämeren lohensuojelua edistävän yli kymmenvuotisen kalliin SAP-ohjelman tulokset valuvat muun muassa Kiiminkijoessa humusliejuun kalojen ja rapujen haukkoessa henkeään. jokisuihin eksyneet lohikalat kääntyvät kauhuissaan takaisin ja merellä muuan kalastuskunta ja ympäristöpäällikkö pitävät lopuista huolen, etteivät vain pääse jatkamaan sukuaan.

Maatalouden vaikutuksesta ei näillä leveyksillä saisi edes puhua, siellä on niin monella kirjaimellisesti oma lehmä ojassa eli laiduntamassa joessa tai sen äärellä. "EU­säännökset pitävät huolen maatalouden vesiensuojelusta", on ympäristökeskuksen vanha virsi. Siihen asti antaa lehmänsonnan huuhtoutua jokeen, niinkö on?

Metsien uudistusojitukset ja soiden kuivatusojat ovat jokivesiemme iso ongelma sadekesinä, jolloin turvesoiden vesiensuojelusysteemit pettävät käytännössä totaalisesti. Pintavalutuskentät ja laskeutusaltaat tulvivat yli.

Vapo on hämännyt muun muassa Kynkäänsuolla viranomaisia - ympäristökeskusta ja sen konsulttia - näytteenottojen manipuloinnilla lisäämällä kemikaalia, kun näytteenottajat tulevat. Näin tehdään esimerkiksi laskeutusaltaiden ja pintavalutuskenttien alapuolella olevien kemikalointilaitoksien avulla. Kyse on pömpelistä, johon lisätään puhdistuskemikaaleja, jotka sakkauttavat kiintoainesta ja sitovat muun muassa fosforia ja typpeä. Kemikaalien ansiosta ns. laskuojaan pääsevä vesi on kirkkaampaa. Näytteitä otetaan juuri tästä turvesuolta lähtevästä ojasta.

Mutta eihän kaikki turvesoilta leviävä humus olekaan näistä ojissa lähtöisin: turpeennostossa pölyä leviää joka puolelle lähimaastoon, vesiensuojelujärjestelmien ulkopuolelle. Viimeistään keväiset lumien sulamisvedet huuhtovat turvemoskan vesistöihin. Suolta tuleva turvepöly huuhtoutuu myös sateilla kaikkiin mandollisiin lähialueen ojiin ja puroihin, niiden kautta sitten edelleen jokiimme.

Yksi käytännön esimerkki Oulujoen valuma-alueelta: Torvisuo-Haarasuon alapuolella virtaa piskuinen Koivujoki, jonka vesi on ruskeaa kuin kahvi, humus vaahtoaa koskipaikoissa ja joen yli kaatuneissa puissa kuin saippua!

Koivujoki laskee vetensä Sanginjokeen, jonka kalataloudellisiin kunnostuksiin ja tutkimuksiin uppoaa iso määrä valtion ja EU:n rahaa. Sanginjoen varressa on muutakin turvetuotantoa. Sama pätee muun muassa Kiiminkijokeen. Humus ja kiintoaine pilaavat jokien pohjat ja liettävät lisääntymisalueet. Ei lohikalojen mäti, poikaset eikä sen paremmin jokirapukaan selviydy sellaisissa oloissa.

Kysyisinkin näin julkisesti ympäristökeskuksen ja ympäristölupaviraston edustajilta, miten turvesoiden ympäristölupien valvonta onnistuu käytännössä? Miten konsulttinne sijoittavat näytteenottopisteet? Kuinka lähimaastoon pölyävä turvepöly ja sadejaksojen vaikutukset vesistöihin otetaan huomioon? Pyytääkö ympäristökeskus ottamaan näytteitä sateidenjälkeen?

En ole kuullut yhdessäkään ympäristöluvan peruutuksesta Pohjois-Pohjanmaan alueella, vaikka laiminlyöntien seuraukset maastossa ja joissamme näkee jokainen. Kuka tekisi jotain?

Petri Haapala, vapaa-ajankalastaja
Kaleva, Lukijan sivu 25.8.2008

▲Alkuun


TURPEEN HARHA

Turveteollisuus yrittää epätoivon vimmalla puskea turvetta EU:lle kelvolliseksi biopolttoaineeksi. Vaikka edellytykset tiedetään olemattomiksi, energiayhtiöiden viestintäasiantuntija Paavo Vasala jo "kokoaa joukkoja" rahoittamaan Vapon Ouluun rakennettavaa turvedieseltehdasta (Kalevan Uutistausta 26.7.2008).

Ennen kuin olemattomasta innostutaan, koko Suomen turvemaiden hyödyntämistä kannattaa tarkastella YK:n ilmastosopimuksen, sen tieteellisen asiantuntijafoorumi IPCC:n määritelmien, Balin jälkeisten ilmastoneuvottelujen näkymien sekä viimeaikaisen turvetutkimuksen tulosten valossa.

YK:n ilmastosopimus määrittelee suot luonnon hiilivarastoiksi, joita sopimusosapuolet ovat sitoutuneet hoitamaan, suojelemaan ja lisäämään. Uusien turvetutkimusten kovin tieto on se, että Suomen turvemaat, jotka vielä muutamia vuosikymmeniä sitten sitoivat keskimäärin kuusi miljoonaa hiilidioksiditonnia vuodessa, ovat ihmistoiminnan, metsäojitusten, suopeltojen viljelyn ja turpeen polton takia muuttuneet runsaan 20 miljoonan tonnin päästölähteeksi. Silmitön turvemaiden hyödyntäminen on tehnyt tästä hiilinielusta Suomen suurimman yksittäisen kasvihuonekaasujen päästäjän. Turveteollisuuden ja Paavo Vasalan väitteet siitä, että turvetta kertyy Suomessa enemmän kuin sitä käytetään on tietoista valehtelua, sillä kyllä sillä taholla tutkimuksen viestejä on varmasti seurattu tarkoin. Myös Vapon Mikko Kara on viime aikoina levitellyt tällaista perätöntä tietoa ympäri Eurooppaa lobatessaan "sertifioitua" turvedieseliä.

Vapon ympäristötietoisuuden ja -vastuun tasosta antaa hyvän kuvan se, että yhtiö "sertifioi" parhaillaan toimintaansa hakemalla turvelupia monien alueiden viimeisille ojittamattomille soille käyttäen häikäilemättä hyväksi ympäristönsuojelulain puutteita. Samaan aikaan propaganda luo kuvaa, että turvesoiksi käytetään vain metsäojitettuja soita ja suopeltoja. "Ahneella on paskanen loppu", sanotaan.

Balin ilmastokokouksen jälkeisissä neuvotteluissa erityistä huomiota tullaan kiinnittämään ilmastosopimuksen tavoitteiden toteutumiseen etenkin luonnon hiilinielujen ja -varastojen osalta. Tätä ei voida välttää, sillä maapallon mitassa ihmistoiminnan muuttamien turvemaiden päästöt ovat noin kymmenen prosenttia vuosittaisista kasvihuonekaasujen päästöistä, Suomessa osuus on yli 20prosenttia.

On aivan selvää, että tällaisten päästöjen pienentämiseksi joudutaan erityistoimenpiteisiin jo lähitulevaisuudessa. Laajamittainen soiden ennallistaminen lienee maailmanlaajuisesti käyttökelpoisia menetelmä, mutta Suomessa nopeimmin tulokseen päästään ennallistamisen ohella korvaamalla turpeen poltto uusiutuvilla polttoaineilla.

Tähän Suomessa on hyvät mahdollisuudet, sillä perinteinen selluntuotanto on siirtymässä leppeämmille leveysasteille ja jäljellejääväkin suuntautumaan enemmän uusiin tuotteisiin, muun muassa energiantuotantoon. Tärkeän energian säästön lisäksi tämä on merkittävin toimi Suomessa siirryttäessä kestävämpään energiantuotantoon.

Mauri Hutala, varapuheenjohtaja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri
Kaleva, Lukijan sivu

▲Alkuun


IIJOKI ON TÄRKEIN MERILOHEN PALAUTUSKOHDE

Iijoelle puuhataan ”Vaelluskalat palaavat Iijokeen” –hanketta. Ympäristökeskus, kunnat ja voimayhtiö ovat mukana. Hanke valmistelee merellisten vaelluskalojen paluuta Iijokeen.

Moni epäilee vaelluskalojen palauttamisen mielekkyyttä rakennettuun vesistöön. Meillä kun ei ole hyvää esimerkkiä sellaisesta. On väitetty, etteivät kalatiet toimi milloin mistäkin syystä. Silti maailmalla on kalakantoja pelastettu kalateiden avulla ja 1930-luvulla. Olemmeko tosiaan näin saamattomia?

Tosiasia on, että jos johonkin entiseen Itämeren lohijokeemme lohi pitää ja kannattaa palauttaa niin nimenomaan Iijoelle!

Miksi? Ensinnä Iijoen lohi on Tornion- ja Simojoen lohien ohella ainoa alkuperäinen Itämeren merilohikantamme, joka on elossa ja näistä ainoa, joka ei lisäänny luontaisesti kotijoessaan.

Toiseksi Itämeren joista vain Tornion- ja Kemijoelta löytyy enemmän lohen poikastuotantoalueita kuin Iijoelta.

Iijoki voi tuottaa vuosittain arviolta jopa 200 000 lohen vaelluspoikasta eli smolttia. Tämä on kolmannes Tornionjoesta ja kolminkertainen Simojokeen verrattuna. Lisäys Itämeren luonnonlohikantaa olisi lähes kymmenen prosenttia!

Iijoella on kunnostettu satoja kilometrejä virtavesiä ja lohikalojen istutuksia on siirretty virta-alueille. Taivalkosken voimalassa on kalatiekin. Iijoelta puuttuu enää vaelluskalat, joita jokihelmisimpukkakin kaipaa!

Lohet eivät palaa ilman kalateitä. Kalatien sijainti ja virtaama ovat toimivuuden kannalta tärkeitä. Lohikalojen lisäksi moni muu kalalaji, nahkiaiset ja ravut osaavat käyttää kalateitä. Luonnonuoman kaltaiset kalatiet kelpaisivat jopa poikastuotantoon.

Lisäksi tarvitaan nousuhaluinen kalakanta. Istutuksien on tuettava nousuviettiä. Jokisuulle istutetut lohet eivät tahdo osata jokeen. Kalatien yläpuolelle leimautuneiden lohien nousuprosentti on maailmalla jopa yli 90.

Veden laatu alajuoksulla, kalateiden lukumäärä ja kalojen kuoleminen turbiineissa ovat ongelmia, mutta eivät estä lohen paluuta. Kalatautiriskikin on pelättyä pienempi.

Lohen terminaalikalastus jokisuulla on loputtava tai kohdistettava jokisuulle ja mereen istutettuihin merkittyihin kaloihin. Jokeen istutettujen ja luonnossa syntyneiden kalojen on päästävä jokeen Joessa verkot katiskoiksi ja vapakalastukselle rajoituksia, jotta kanta saadaan kasvamaan.

Kollaja olisi virhe. Muiden haittojen lisäksi se tuhoaa Pudasjärven alapuolelta lohen kutualueet. Vähennys Iijoen poikastuotantoon olisi jopa kolmannes eli Simojoen verran. PVO Vesivoiman lupaus kalaston huomioimisesta tuskin kelpaa lohelle.

Kaataako lohi Kollajan? Ilmeisesti, sillä olematon sähköntuotannon lisäys ei voi riittää perusteeksi koskiensuojelulain muutokselle ja merkittävän alkuperäisen lohikannan luontaisen lisääntymisalueen tuhoamiselle.

Kollajasta ei pidä päättää ilman, että Iijoki ymmärretään Suomen tärkeimmäksi Itämeren merilohen palautuskohteeksi!

On aika saattaa Iijoen lohi kotiin!

Jarmo Moilanen
Kaleva, Lukijan sivu 27.7.2008

▲Alkuun


ENERGIAA MAALTA JA MERELTÄ

Pertti Bäckman kirjoitti (Kaleva 25.6/Lukijan sivu) Fennovoiman uuden Sisulehden sisällöstä. Hän kertoo julkaisun lobbaavan räikeällä tavalla ydinvoimaa Suomeen muun muassa sisun, sinivalkoisuuden, uskon, rohkeuden, ympäristömerkin ja sotaveteraanien voimalla. Jos litania pitää paikkansa, niin kuulostaa kieltämättä harvinaisen kieroon kasvaneelta. Valitettavasti nykyään alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus tuoda tähän tapaan esiin markkinavoimien lyhytkestoisia energia- ja muita luonnottomia ratkaisuja.

Itse olen puhunut ja kirjoittanut saasteettomista pitkän linjan energiamalleista viimeiset 20 vuotta, ja ilokseni tuulivoima saikin tuulta siipien alle täällä Pohjois-Pohjanmaalla kun Synergia­tuulitaideteokseni valmistui Oulun Koskenniskaan 1997. Suunnittelin myös aurinko- ja vesivoimalla toimivat sähkönkeräysteokset, mutta ne eivät toteutuneet.

Jostain syystä ydinvoima on nyt jälleen alkanut saada jalansijaa Suomessa, vaikka maailmalla ja varsinkin Euroopassa energiaratkaisuissa panostetaan poikkeuksetta jatkuvasti yhäenemmän ympäristöä säästäviin menetelmiin.

Olen edelleenkin samaa mieltä Energia-Ukon kanssa, jonka kuvan lähetin eduskuntaan 1990-luvun loppupuolella: Ukko polskii jaloillaan meren rannalla voimaa pureskellen rypsiheinästä öljyä rupelipipo tuulessa pyörien, ja ottaa aurinkoa ihollaan oleville paneeleille turvematto takapuolensa alla. Nyt pistän Ukolta mukaan terveiset, että antakaa kaikkien energiakukkien kukkia, niin jäävät pois ne köyhdytetyllä uraanilla täytetyt hiekkakakkuleikit esimerkiksi Simon rannoilta, ja saadaan pysyvää ja puhdasta työtä maalta, mereltä, ilmasta ja meren alta!

Pekka Jauhiainen, Kempele
Kaleva, Lukijan sivu 3.7.2008

▲Alkuun


KESÄN ENERGIAPOLIITTISIA SAMMAKOITA

Suomi on kiinni ja kesäterässä. Tämä lienee syynä siihen, että energiapoliittiset sammakot hyppivät kiivaasti tiedotusvälineissämme.

Poimintoja kuurosateiden lomassa, olkaa hyvä.

Radio Suomen uutiset 5.5. kello 15, kuunneltu Siuruanjoen sillalla, Kipinän kylässä. PVO Vesivoima Oy on saanut Vaasan vesioikeudelta ikuisen vedenkäyttöoikeuden sähköenergian tuottamiseksi Iijoen vesistössä. Kertakaikkinen korvaus on 1,5 miljoonaa euroa Pohjois-Pohjanmaan TE-keskukselle. Tällä liki ilmaisella sopimuksella valtiovalta myi Iijoen vedet Stora Ensolle ja UPM-Kymmenelle (yhteensä 57,68 prosentin omistus PVO Oy:sta). PVO Vesivoima Oy:lle lupa lienee rutiiniasia. Yhtiön koko vuoden 2007 sähköntuotannosta vesivoiman osuus oli vain 12,2 prosenttia. jokivarren asukkaille päätös on peruuttamaton.

Radio Suomi, uutiset 23.5. kello 22, kuunneltu Ahvenanmaalla, Finströmin kunnassa, jossa tuulimyllyt jauhavat sähköä. Toimittaja haastattelee Matti Viialaista, Etelä-Savon maakuntajohtajaa ja innokasta kalamiestä. Viialainen kuuluttaa biodiversiteetin perään ja moittii vanhoja, huonoja päätöksiä, joilla Hiitolanjoki/Palokinkoski valjastettiin vesivoiman tuotantoon. Vesistö pitäisi nyt palauttaa järvilohen nousureitiksi. Viialaisen mukaan vesivoimaa voidaan hyvin rakentaa lisää Pohjoiseen "vaihtokauppana, koska Pohjoisen vesistöt on jo muutenkin pilattu". Poissa silmistä, poissa mielestä lienee savolainen synonyymi biodiversiteetille.

Kollajan allashankkeen uudelleen herätetty "arviointiohjelma", on tarkasti viritetty talouspoliittinen manööveri, jolla superministeriö TEM kokeilee siipiensä kantavuutta. Kollajan soilla käy kuhina, kun TEM, Pohjois-Suomen Ympäristökeskus, Ympäristöministeriö, eduskunnan apulaisoikeusasiamies, Suomen Luonnonsuojeluliitto ja tietysti Pohjolan Voima Oy ovat tukkanuottasilla hankkeen laillisuudestaja muotoseikoista.

Mandollinen altaan rakentamispäätös on nykyisen koskiensuojelulain vastainen, mutta lakihan voidaan muuttaa. Milloin joku taho aloittaa keskustelun hankkeen tarkoituksenmukaisuudesta? Yksi lyhyt joki ja sen olematon valumaalue eivät Suomen energiataloutta pelasta. Hanke näyttää lähinnä ekologiselta sielunrauhan balsamilta.

Hevosurheilulehti 18.6., haastattelussa ympäristöministeri Paula Lehtomäki. Suomessa on hyväksytty laki, joka kieltää hevosenlannan polttamisen energialaitoksissa toisin kuin muualla EU:ssa.

Lain käännöstyön yhteydessä on mandollisesti tapahtunut virhe, ja ranskankielisen alkuperäistekstin lisier, lietelanta, on muljahtanut suomeksi muotoon fumier, hevosenlanta. Ministerin kanta on, että "kaikki eri maiden käännökset ovat yhtä päteviä". Arvoisa ministeri, sikalan lietelanta on biojätettäja hevosenlanta biomassaa, josta 80 prosenttia on olkea, purua tai turvetta. Liete tarvitsee palaakseen aina tukimateriaalin, biomassa palaa iloisesti itsestään.

Sen sijaan, että ympäristöministeriö ja maan hallitus korjaisivat erehdyksensä, jonka he ehdollisesta tunnustavat, pyydetään meitä kansalaisia aktivoitumaan ja valittamaan asiasta EU tuomioistuimeen. Saman neuvon antoi Salon torilla 24.6. meppi Ville Itälä keskustellessamme asiasta.

Savuverhoksi vedetään epäilyjä, että hevosenlannan polttaminen ei täytä päästömääräyksiä. Oulun yliopiston koepolton perusteella päästöt ovat polttoprosessissa äärimmäisen pienet. Suomalaiseen, valtiojohtoiseen energiantuotantopolitiikkaan istuisivat huonosti tuhannet maatilat ja taloudet, jotka olisivat energiaomavaraisia.

Paljon on ajattelutavan muututtava biodiversiteetti Suomessamme ennen kuin teot vastaavat sanoja.

Jouko Häyrynen, yrittäjä Salo
Kaleva, Lukijan sivu 26.6.2008

▲Alkuun


OLISIKO AIKA SAADA MERIKOSKI TAKAISIN?

Merikosken kauneusaltaat suihkulähteineen ovat kivat. Mutta eikö olisi aika saada itse koski takaisin? On olemassa keino palauttaa koskimaisema ilman, että voimalaitoksen tehoja joudutaan uhraamaan. Kuulostaa utopialta?

Ideassa osa nykyisten turbiini­en käyttämästä vedestä ohjataan pienoisvesivoimalan läpi vanhaan jokiuomaan. Automaattinen pienoisvoimala rakennettaisiin voimalapatoon tulvaluukkujen ja Lasaretinsaaren väliin yläosan kalatien sisään menon kohdalle. Voimalasta vesi päätyy vanhaan koskiuomaan ja koski herää henkiin! Viiden metrin putouskorkeudella ja 25 kuutiometrin keskivirtauksella sekunnissa voimala tuottaisi megawatin tehon. Pienen putouskorkeuden vuoksi voimala tuottaisi kuitenkin puolta vähemmän sähköä kuin pääkoneet samalla vesimäärällä, joten siirrosta syntyy tehohäviötä erityisesti vähällä vedellä. Tulvien ja huoltokatkosten aikana pienoisvoimala sen sijaan leikkaisi tuotantohävikkiä, kun sitä pyörittäisi osa ohijuoksutusvedestä. Mitoituksella ja juoksutusten suunnittelulla voidaan tehohäviö minimoida ja vuositasolla sähkötuotanto voisi jopa kasvaa. Olisi mielenkiintoista saada voimayhtiön laskelmat siitä, olisiko tämä mahdollista.

Kosken palauttamiseksi kauneusaltaan pohjapato ja padot maantiesiltojen alta on purettava. joitain luonnonkaltaisia pohjakynnyksiä ehkä joudutaan tekemään, jotta vettä riittää koko koskialueelle minimivirtauksellakin. 25 kuution virtauksella ei hurjia kuohuja vielä synny, mutta ihan kelpo koskimaisema kyllä, jolloin alueen maisema-arvo nousee kummasti.

Tulvajuoksutusten aikana kunnon kuohut heräisivät ja koskinäytöksetkin olisivat mahdollisia esimerkiksi lisäohjelmana Raatin yleisötapahtumille. Pienoisvoimala pyörisi ympäri vuoden ja koskiuoman virtaukselle tulisi asettaa vikatilanteissakin turvattu minimi. Tällöin kosken ekologinen ja kalataloudellinen entisöinti olisi mandollista.

Lohi on yrittänyt kutea Merikosken kalatiessä ja niin se tekisi myös palautetussa koskessakin, johon entisöitäisiin kutusoraikkoja ja poikasalueita. Virtaamasta osa ohjataan kalatien alaosaan lisävirtaukseksi. Tämä parantaisi nykyisen kalatien toimivuutta ja kalat pääsisivät nousemaan myös koskea pitkin Lasaretinsaaren kalatien suulle.

Teknisesti hanke on toteutettavissa, mutta en väitä että se olisi taloudellisesti kannattava. Luulisi kuitenkin tällaiselle tuhotun kosken ekologiselle entisöinnille löytyvän julkista rahoitusta ja kenties sponsoreita.

Hankkeen vaikutusta ihmisiin ja paikalliseen vesiekosysteemiin on vaikea arvioida. Hankkeen imagoarvo olisi kuitenkin valtava Oulun kaupungille ja voimayhtiölle. Tulisihan Merikosken voimalaitoksesta Suomen ensimmäinen aidosti ympäristöystävällinen suurvesivoimala! ja olisihan se sykähdyttävää nähdä lohen tai taimenen hyppäävän koskessa siinä missä nyt ovat suihkulähteet.

Jarmo Moilanen, Oulu
Kaleva, Lukijan sivu 15.6.2008

▲Alkuun

Uudemmat►