New Page 1
UUTISET

UUTISET

7.5.2015
Vesistön varrelta
Otsikot

19.12.2014
Muilta virroilta
Otsikot

19.12.2014
Lohisivu
Otsikot

15.12.2014
Energiasivu
Otsikot

16.12.2014
Saksittua
Otsikot

Saksittua

Mikäli kotiseutusi sanomalehden yleisöpalstalla on vesistöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka haluaisit nähdä sivuillamme, voit lähettää skannatun jutun osoitteeseen vene(at)oulujoenreitti.fi tai lehdestä leikatun jutun osoitteeseen Oulujoen reitti ry, c/o Heikki Haverinen, Hiidentie 4 A 3, 90550 OULU. Muista laittaa mukaan lehden nimi ja päivämäärä!


Saimaannorppaa pitää pystyä suojelemaan (30.6.2010)

Saimaannorpan suojelu uhkaa heikentyä tilapäisesti, sillä norpan turvaksi tehty kalastuslain muutos hyväksyttiin eduskunnassa keskeneräisenä. Vaarana on, että vapaaehtoisia suojelusopimuksia ei ehditä uusia ensi kesäksi. Täysin ratkaisematta jäi, minkälaisia rangaistuksia rikkomuksista seuraisi. Lue lisää...

28.6.2010 Helsingin Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Vesirutto olisi ikävä seuralainen kansallispuistossa (30.6.2010)

Vesirutto on Koillismaalla tulokaslaji, joka olisi saanut jäädä saapumatta. Vesirutto on alunperin kotoisin Amerikan mantereelta, josta se levisi Eurooppaan. Rutto -nimi viittaa kasvin sitkeyteen ja nopeaan leviämiseen. Lue lisää...

28.6.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Ydinjäte on erittäin radioaktiivista (29.6.2010)

Kai Westman syytti minua vääristeltyjen tietojen antamisesta ydinjätteestä (HS Mielipide 20.6.).

Kirjoittamani perustuu Säteilyturvakeskuksesta saamiini lukuihin. Niiden mukaan keskimääräisen suomalaisen kallion aktiivisuus (becquereleina kilogrammaa kohti) on 600, tuoreen ydinpolttoaineen 14 miljoonaa, käytetyn ydinpolttoaineen 60 000 miljardia vuoden kuluttua reaktorista poistamisesta ja 100 000 vuoden kuluttua vielä 2 miljardia.

Yksinkertaisen jakolaskun tulos on, että käytetty ydinpolttoaine on sadantuhannen vuoden kuluttua noin 3,3 miljoonaa kertaa radioaktiivisempaa kuin suomalainen kallio ja noin 140 kertaa aktiivisempaa kuin polttoaine oli reaktoriin pantaessa.

Satu Hassi, Euroopan parlamentin jäsen (vihr)

25.6.2010 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Miten muikku saataisiin palaamaan Irnijärveen? (29.6.2010)

Suureksi ongelmaksi on muodostunut viimeisen kymmenen vuoden aikana muikkukannan lähes täydellinen katoaminen säännöstelyn alaisessa Kuusamon-Taivalkosken Irnijärvessä, joka oli ennen kaikin tavoin kalaisa järvi. Oli siikaa, muikkua ja taimentakin. Nelimetrinen veden humpaaminen voimalaitoskäyttöön Iijoen alajuoksulle on pilannut järven kalakannan Pohjolan Voiman istutustoimenpiteistä huolimatta. Ja kun ei ole muikkua, ei istutustaimenkaan kasva kunnolla.

SÄÄNNÖSTELYJÄRVIEN kunnostuksen seurantaryhmän kokouksessa jonkin aikaa sitten todettiin, että syy huonoon tilanteesen johtuu paitsi jään painumisesta matalikoille, myös muikun kutukarien peittymisestä lietteeseen, jota tulee järven monin paikoin alavilta rannoilta. Niitähän on viime vuosina suojattu soranajolla, mutta ehtikö järvi pilaantua täysin ennen näitä toimenpiteitä? Veden laatua huonontaa myös turpeenotto Vuonnanojan suunnalla. Kaiken kaikkiaan tilanne on todella sotkuinen. Kalastajat ovat odottaneet, että muikkua laskisi Irniin Kerosta ja Polojärvestä, joissa muikkukanta on sentään jollain tavoin säilynyt. Mutta odottavan aika on pitkä.

Niinpä nyt on sellainen ajatus muhimassa, että muikkua kasvatettaisiin Matkalammessa, jota on käytetty siian kasvatukseen. Siitä muikkua saataisiin lisää Kerojärveen ja näin sitä liikenisi ehkä Irniin asti. Aikaisemmin säännöstelyjärviin tuli kalaa ehkä Soiviojärvestä, mutta nykyisin sielläkin on muikku- ja siikakato.

MYÖS siirtoistutuksista on hyviä kokemuksia säännöstelyllä Kurkijärvellä sekä luonnontilaisella Rukajärvellä, jonne kalastajat siirsivät oma-aloitteisesti Porontiman ja Kauniston pikkumuikkua. Tosin Kurkijärvelle tuotiin muikun mukana norssia, josta kalastajat eivät ole mielissään. Mutta nämä tapaukset eivät ole tietenkään suoraan verrannollisia Irnin ongelmaan, joka ei ole luonnollista vesistöissä tapahtuvaa kalaston vaihtelua.

Pohjolan Voiman edustajan mukaan Irnijärvessä pitäisi tehostaa vähäarvoisen kalan pyyntiä, niin silloin muikkukanta vahvistuisi automaattisesti. Ajatuksessa on kyllä vinha perä, nk. roskakalan pyyntiä pitäisi tehostaa muillakin järvillä, pikkunuotilla pitäisi puhdistaa ennenvanhaiseen tapaan rehevöityneitä vesiä, mutta kukapa enää tuollaiseen ryhtyy?

ONHAN SITÄ sentään ollut jossain määrin kaupungin ja kalastuskuntienkin toimesta ja tuettua roskakalan pyyntiä Irnilläkin, mutta nyt se tuki kuulemmaa loppuu, kun varoja tarvitaan taimenkassihäkkien uusimiseen ja esteverkon kunnostamiseen. Tämä menetys on kalastajille kova isku, tuki kun on ollut 40 senttiä kilolle.

SURKEA on tilanne ja korvaukset ovat olleet minimaaliset: Kuusamon kaupunki ei saa edes ns. säännöstelyrahaa, jota vastaavanlaisissa tapauksissa monissa vesistöissä maksetaan. Kuusamo ja Taivalkoski ovat kyllä armeliaita, kun ne maksavat rikkaalla PV:Ile avustusta rantojen suojeluun. Kyseinen järvialue kuuluu koskiensuojelulain piiriin eduskunnan päätöksen vuodelta 1987 lukien. Laki tarkoittaanee vain uusien voimalaitosten rakentamista Iijoen yläjuoksulle. Niinpä kun kerran arvioitiin olevan kannattavaa hyödyn ottaminen vedenjuoksutuksesta Irnin ja vaikkapaa Koston padoilla, ei se ole tuon lain perusteella mahdollista. Ovatko jo tapahtuneet muut toimenpiteet vesistössä lainvoimaisia, sitä on tarkoitus selvittää alkavana kesänä. Ainakin veden nosto on ollut ajoittain kohtuutonta ja sehän se on syönyt rantoja ja lisännyt lietteen leviämistä kalojen kutupaikoille ja täyttänyt pahoin järvien syvänteitä.

1.6.2010 Koillissanomat, Lukijalta / Pentti Määttä

▲Alkuun


Ydinvoima on riski hyvinvoinnille (23.6.2010)

Hallituksen esitystä kahden uuden ydinvoimaluvan myöntämiseksi on perusteltu muun muassa talouskasvun turvaamisella ja hyvinvoinnin edistämisellä. Koska kukaan ei halua leimautua taloudellisen hyvinvoinnin vastustajaksi, ydinvoimasta on kiistelty julkisuudessa lähinnä energia- ja ympäristökysymyksenä. Keskustelun harhaanjohtavuudesta kertoo se, että ydinvoimasta on puhuttu päästöttömänä energiamuotona. Lue lisää...

21.6.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Anni Huhtala

▲Alkuun


Ravinteet kiertoon ja lahnat pannuun (21.6.2010)

Suomenlahdella ja Saaristomerellä kalastetaan tänä kesänä särkikaloja urakalla. Tehopyynnissä saaliiksi saadut särjet ja lahnat päätyvät turkiseläinten rehuksi, biodieseliksi ja – yllättävää kyllä – myös pihveiksi. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) hoitokalastushankkeen tarkoituksena on poistaa ravinteita rehevöityneistä vesistä ja siten parantaa rannikkovesien tilaa. Lue lisää...

17.6.2010 Helsingin Sanomat, Merkintöjä / Heli Saavalainen

▲Alkuun


Ydinvoimapäätös ei ole läpihuutojuttu (21.6.2010)

Eduskunta jakautuu ydinvoima-asiassa lähes kahtia, samoin hallituspuolueet ehkä kokoomusta lukuunottamatta. Näillä näkyminen ei olekaan täyttä varmuutta siitä, meneekö hallituksen ehdotus kahdesta uudesta ydinvoimalasta läpi. Tosin hallitus tulee saamaan voimakasta sivustatukea demareilta, joiden ryhmässä enemmistö lienee lisäydinvoiman kannalla. Lue lisää...

17.6.2010 Kansanuutiset, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kalanhoidon velvoitteet täyttämättä (16.6.2010)

Montan voimalaan lisää tehoa isolla peruskorjauksella, uutisoi Kaleva 8.6. Nyt olisi aika korjata muutakin Monttaan liittyvää. Valtio ja Oulujoki Oy sopivat vuonna 1952 Oulujoen merellisten kalakantojen hoidosta eli ennallistamisesta. Tämä ns. Montan sopimus tehtiin vesialueen omistajia kuulematta ja oli silloistenkin lakien nojalla laiton.

Oulujoen patoamisvahinkojen tilanne kalaston osalta on siten poikkeuksellinen, että maa- ja metsätalousministeriö (MMM) pani Merikosken osalta velvoiteasian vireille 1980-luvun alussa vesioikeudessa kanteella.

Ja jotta Oulun kaupungin kontolle tuleva osuus voitiin osittaa, piti kalavahingot arvioida koko joen pääuoman osalta. Vesioikeuden päätöksen nojalla Merikosken velvoitehoito on 9,5 prosenttia vahingoista ja pääosa eli 90,5 prosenttia Fortumin.

Ministeriö ei ole kuitenkaan ole tehnyt aloitetta Fortumin velvoitteiden saamisesta ajan tasalle. Kalakantojen hoidon osalta valtion ja Fortumin välinen sopimus on tynkä. Se on täytetty vain meritaimenen istutusten osalta.

Lohen osalta on huomattava vajaus, nahkiaista ja harjusta ei edes mainita sopimuksessa. Vaellussiian osalta Fortumin nykyinen hoito on vain promillen luokkaa vesioikeuden arvioimista menetyksistä.Varsinkin vesialueen omistajat ja kalastajat ovat kärsineet suuret menetykset. Oulujoen vaellussiian hoidon laiminlyönnillä on kuitenkin tuntuva merkitystä Ahvenanmaalla saakka.

Oulujoen patoamisen kalavahinkoja on selvitetty MMM:n asettamissa työryhmissä 1981 - 82. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on tehnyt erittäin perusteellisen selvityksen Oulujoen vesistön kalataloudesta 1972 - 1979, sekin työ oli MMM:n tilaama.

Oulujoen pääuoman voimalaitosten rajusti alimitoitettu hoito on Montan sopimuksen varassa. Oulujoen pääuoman rakentamisesta seuranneita yksityisten talouksien kärsimiä kalaston menetyksiä ei ole lainkaan tutkittu.

Valtioneuvoston oikeuskansleri toteaa 1.9.2009 kanteluun annetussa päätöksessä, ettei Montan sopimus vastaa tarkoitustaan. MMM:n ja Fortumin välillä on käyty jotakin neuvotteluja, en tiedä mitä niissä on käsitelty. Tiettävästi Montan sopimuksessa ei ole mitään irtisanomispykälää. Herää epäilys, että MMM:n kala- ja riistaosaston väki jotenkin samaistuu valtion yhtiöön, kun yhden Suomen suurimman joen kalatalousvahinkoja on parin sukupolven ajan katsottu läpi sormien.

Kala-ja riistaosaston vastineissa oikeuskanslerille todettiin, että työvoimapulan, ts. muiden kiireellisten asioiden hoitamisen vuoksi Oulujokiasia on viivästynyt. Pitääkö yksityisten ihmisten kärsiä ministeriön töppäilystä ikuisesti?

Alpo Tuikkala, Simo

14.6.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Ydin- ja vesivoima sopivat yhteen (15.6.2010)

Lisäydinvoiman rakentamisesta ollaan nyt tekemässä poliittista päätöstä Suomessa. Hallituksen esitys on varmasti perusteltu, mutta siihen liitetty tuuli- ja risupaketti kummastuttaa.

Parhaan tiedon mukaan vesivoima on varmin, halvin ja pitkässä juoksussa ympäristöystävällisin, hiilidioksidipäästötön vaihtoehto energian tuotannossa. Tuulivoima on kallista rakentaa ja tiedetään, että paukkupakkasilla on tiukka korkeapaine, jolloin ei käy tuulen henkäystäkään.

Risujen keräys on toki työllistävää, mutta energiaa kuluttavaa. Risukoita riittää Suomessa, mutta poltettaessa syntyy aina tuota tuhoisaa hiilidioksidia, ja siitä suuri hiilijalanjälki.

Siis ydinvoiman ja vesivoiman kombinaatio on näissä oloissa edullisin ja päästöttömin vaihtoehto. Tuulivoimaa haluaa käyttää suurin osa suomalaisista. Sen osoitti eduskunnan energiapäätös.

Halukkaat maksakoot sen ylimääräisen hinnan. Muuten energiaverona maksettava tulon siirto haiskahtaa vahvasti sosialisoinnilta.

Yleisen huolen aiheena on ydinlaitosten säteilevien jätteiden varastointi. Posiva on rakentanut ja tutkinut perusteellisesti kallioperää Olkiluodossa.

Tuloksena on turvallisempi luola kuin mikään kaivos. Tänne olisi viisasta keskittää kaiken Suomessa syntyvän ydinjätteen varastointi.

Lisäksi ydinreaktoreiden lauhdevesissä hukkaan menevä suunnaton energia on järkevää ottaa esimerkiksi kasvihuoneiden lämmitykseen täällä pohjoisella ja kylmällä alueella.

Sitten on keskusteltu siitä, ovatko jätteet turvassa tunnelissa. Emeritusprofessori Matti Saarniston arvion mukaan tunnelit eivät ole turvallisia (Suomen Kuvalehti nro 21).

Hän päättelee, että seuraava jääkausi 55 000 - 10 0000 vuoden päästä nykyhetkestä painaisi maankuorta ylintä osaa, Sial-kerrosta, 500 - 800 metrin syvyyteen, jolloin tunnelit vaurioituisivat.

Saarniston arvio perustuu siihen vanhaan käsitykseen, että muinainen mannerjäätikkö painoi maapallon 30 kilometriä paksua, kivistä Sialia niin, että nykyinen Pohjanlahden rannalla tapahtuva maannouseminen johtuu siitä.

Sial on kiveä ja sen ominaispaino on 2 700 - 2 800 kg/m3 ja paksuus keskimäärin 30 kilometriä. Jäätä oli maksimissaan koko Fennoskandian päällä kaksi kilometriä. Jään tiheys on keskimäärin 900 kg/m3. Ei ole uskottavaa, eikä myöskään oikeasti todistettu, että jäätikkö olisi painanut Sialia. Sen sijaan on järkevämpää ajatella, että mannerlaattojen liikunta on maannousun syynä.

Laattojen liikunta on parin viime vuosikymmenen aikana aktivoitunut. Sellaisen vaikutuksen saa nykyään katsellessaan tv-dokumentteja ja uutisointia.

On täysin varmaa, että Suomen kallioperän paksu kivikuori kestää muutaman jääkauden, jos niitä tuleekaan. Joka tapauksessa 10 000 - 100 000 vuoden päähän tulevaisuuteen ennustettavat asiat ovat enimmäkseen uskon asioita. Siis tuulivoiman kustannukset maksakoot he, jotka sitä haluavat, muille riittää halvempi sähkö.

Eelis Pulkkinen, Raanujärvi

12.6.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Fennovoima Simoon - enemmän kuin lottovoitto (15.6.2010)

Perämeren kaaren kunnat ovat ainutkertaisen tilanteen edessä. Onhan Fennovoima Oy:n suunnitelmissa ydinvoimalan toiseksi mahdolliseksi sijoituspaikaksi yksi Perämeren kunta, Simo. Ydinvoimalahanke investointina on niin jättimäinen, kustannusarvio 4 - 6 miljardia euroa, että kokoluokkaa on vaikea käsittää.Tuollainen ydinvoimala on koko elinkaareltaan lähes sata vuotta. Kysymyksessä ei ole hetkellinen, pian ohi menevä teollinen toiminta.

Seutukunnan, eli Perämeren kaaren, tulevaisuuden näkymät ovat huikeat. Pelkästään rakennusvaihe sitoo suunnattomia määriä niin kone- kuin rakennuskapasiteettia. Työt alkavat luonnollisesti maansiirtotöillä. Sen jälkeen tulevat perustuksien betoni-, raudoitus- ja kirves- miestyöt. Niihin sekä esimerkiksi kone- ja laiteasennuksiin tarvitaan ammattitaitoista työvoimaa.

Työvoimapoliittinen tilanne tämän hankkeen osalta on niin hyvä, että nuoret opiskelijat voivat jo tässä vaiheessa suunnata opintonsa niin rakennusaikaan kuin voimalaitoksen myöhempiin käyttötoimintoihin.

Käytön aikaista työvoiman määrää usein virheellisesti vähätellään. Kannattaa muistaa, että toiminnot ydinvoimalassa pyörivät ympärivuorokautisina vuorotöinä ja se sitoo työhön satoja sekä käyttö- että tukihenkilöitä kerrannaisvaikutuksineen.

Perämeren kaari on tunnettua suurteollisuudesta. Edullinen energia on yksi kannattavan tuotannon tekijöistä. Silloin kun teollisuus pystyy investoimaan ja kehittämään tuotantoaan, yksi teollinen työpaikka luo kaksi ja puoli kerrannaista työpaikkaa. Tällainen vaikutus edullisella energialla on seutukunnan työllisyyteen tulevaisuudessa. Näin ydinvoimalan tulevaisuuden työllistävä vaikutus ei pysähdy pelkästään Simon kuntaan. Teollistuneet naapurikunnat saavat osansa työllisyyden kasvusta.

Kunnallistalouden kannalta tällaisen jätti-investoinnin tulo olisi Simolle erittäin merkittävä. Simo suunniteltuna sijaintikuntana on tietysti avainasemassa esimerkiksi kiinteistöveron suhteen. Arvioiden mukainen kiinteistöveron määrä sijaintikunnalle on 3,5 - 5,0 miljoonaa euroa vuodessa. Kunnallisvero edellisen lisäksi olisi käyttövaiheessa noin 2,0 miljoonaa euroa vuodessa.

Tämä asettuu oikeisiin mittasuhteisiin kun tiedetään, että Simon kunnallisveroprosentti on 20,75 ja vuotuinen verokertymä tällä hetkellä on hivenen yli 9 miljoonaa euroa. Kiinteistöveroa Simo saa nykyään noin 400 000 euroa vuodessa.

Erityisen merkittävä on myös rakennusaikainen verotulo. Olkiluodossa ydinvoimalaa rakentaa 3 000 - 4 000 työntekijää usean vuoden ajan. Yli kuusi kuukautta projektissa työskennelleet maksavat veroa Eurajoen kunnalle. Näin tapahtuisi myös Simossa.

Suuryrityksen tullessa seutukunnalle puhutaan kansan suulla usein lottovoitosta. Ydinvoimalaitoksen mittavan investoinnin suuruus ei ole verrattavissa lottovoittoon. Kysymys on paljon suuremmasta ja pitkäjänteisemmästä tapahtumasta.

Sen hyödyt tulevat koko Suomen energiahuollolle, teollisuudelle ja koko kansantaloudelle. Toivottavasti uuden ydinvoimalan sijoituspaikaksi tulee Perämeren kaari ja tarkemmin vielä Simo.

Pentti Lahdenperä, syntyperäinen simolainen

4.6.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Fennovoiman hanke on riskejä täynnä (15.6.2010)

Ydinvoimalaa Pyhäjoelle tai Simoon havitteleva Fennovoima on pulassa. Yhtiön viimeinen oljenkorsi on ollut, että Työ- ja elinkeinoministeriö voi pakottaa Posivan vastaanottamaan Fennovoiman ydinjätteet. TEM vihdoin linjasi, että näin ei voi tehdä. Hanke voisi siis johtaa toiseen ydinjätehautaan, mutta minne?

Eurajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja on todennut, että pelkät jätteet eivät kiinnosta. Toinen ydinjätehauta on vastoin aikaisempia linjauksia ja kansainvälisesti täysin poikkeuksellinen. Nyt kun Saksan loppusijoitushanke on käytännössä ajettu alas, hankkeessa kolmasosalla mukana olevalla E.ON:lla ei ole mitään varteenotettavaa suunnitelmaa ydinjätteilleen.

Täytyy myös muistaa, että uusimman tiedon valossa ydinjätteiden loppusijoitus ei Suomessakaan ole geologisin perustein mahdollista.

Taisto Turunen, TEM:n energiaosaston johtaja, joka on luotsannut energiapolitiikkaa jo 20 vuotta, oli 2006 - 2008 Outokummun hallituksessa perustamassa Fennovoimaa.Hänen oma puolustus on, että Fennovoiman hakemus saapui ministeriöön tammikuussa 2009. Euroopan komissio on lähettänyt Suomelle kyselyn Mankala- periaatteesta. Fennovoima ja Teollisuuden voima myyvät osakkailleen sähköä pörssin ohi - samalla siirtäen osinkotuloja emoyhtiöstä osakkaille. Vastaavaa menettelyä ei ole käytössä missään muualla EU:ssa. Jos Mankala kaatuu, Fennovoiman osakkaat arvioivat tilanteen ja osallistumisen uudelleen. Näin on todennut myös S-ryhmän energialiiketoiminnasta vastaavan S-voiman hallituksen puheenjohtaja Jari Annala.

Hankkeessa mukanaolo on hankala asia esimerkiksi SOK:lle, Myllyn Parhaalle, Atrialle ja Valiolle. Ydinvoimabisneksestä ei pahemmin kerrota.

Perustelutkin ovat ontuvia, esimerkiksi Myllyn Parhaan ja Atrian toimitusjohtajat ratsastavat ilmastonmuutoskortilla, vaikka lisäydinvoiman vaikutus on hyvin vähäinen. Todellisuudessa yhtiöt haaveilevat Mankala-periaatteella omakustannushintaan saatavasta sähköstä. Fennovoima on onnistunut keräämään joukkoonsa kattavan valikoiman sähköyhtiöitä ja muita yrityksiä.

Tästä on hyötyä kansanedustajien ja kunnallisten päättäjien käännyttämisessä: yhtiöiden hallituksissa istuu merkittävä osa lobbauksen kohteista. Fennovoima jakaa tukitoiminnaksi nimettyä rahaa esimerkiksi urheiluseuroille, eläkeläisille, luontoseuroille ja opiskelijoille. Viestintäpäällikkö Maira Kettunen on todennut, että "mikäli saamme luvan voimalan rakentamiselle, jatkamme mielellämme yhteistyötä." Jos lupaa ei tule, Fennovoima laittanee pillit pussiin ja mukana oleville yrityksille jää vain lasku, osuudesta riippuen satojatuhansia euroja. Eurooppalaisen ydinvoimarakentamisen onneton osaamisen taso ja kustannusten nousu on Fennovoimalle huomattava riski.

Suomalaisista vain 34 prosenttia kannattaa lisäydinvoimaa (Taloustutkimus 29.3.2010). Ydinvoimamyönteiset kansanedustajat jäisivät historiaan pieleen menneen päätöksen vuoksi ja jarruttaisivat taas siirtymistä kestävään energiantuotantoon.

Janne Björklund, ydinvoimakampanjavastaava
Suomen luonnonsuojeluliitto, Helsinki

27.5.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Luonnonkala kunniaan (10.6.2010)

Kotimaisen luonnonkalan häviäminen kalatiskeistä on ollut huolestuttavaa. Kalakauppoja kierrellessäni silmiinpistävää on, että ilman ulkomailta tuotavaa kassilohta, lentokoneilla rahdattuja eksoottisia kaloja tai vaikkapa kotimaista kirjolohta tiskit ammottaisivat useimmiten tyhjyyttään. Tämä on harmillista. Lue lisää...

8.6.2010 Forum24, Vieraskolumnit / Pekka Vuononvirta, ympäristöjohtaja, Oulu

▲Alkuun


Sydäntä harjuksen kalastukseen (3.6.2010)

Iijoen kalastusalue on tehnyt päätöksen harjuksen alamitan nostosta 35 senttiin. Viiden sentin nosto saattaa sattua kalamiehen sydämeen, mutta sillä turvataan Iijoen harjuskannan säilyminen ja sillä on suurempi merkitys koko alueen kannalta kuin yksittäisen kalastajan saalispussissa. Kuusamossa vastaava nosto on tehty jo aiemmin. Lue lisää...

1.6.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Uusiutuvan energian tavoitteeseen lisäydinvoimalla (1.6.2010)

Hallituksen tuore linjaus kahdesta uudesta ydinvoimalasta lisää sähkön tarjontaa ja parantaa metsäteollisuuden mahdollisuuksia kehittää toimintaansa Suomessa. Mitä enemmän puuta jalostetaan, sitä enemmän metsistä saadaan biomassaa energiakäyttöön. Metsäteollisuus tuottaa jo nyt 70 prosenttia Suomen uusiutuvasta energiasta tuotantonsa ohella.

Metsäteollisuuden kilpailukykyisten tehtaiden tuotanto ja sähkönkäyttö kasvavat. Yritykset arvioivat sähkön tarpeensa kasvavan alle kymmenessä vuodessa siten, että vuonna 2020 saavutetaan globaalia talouden taantumaa edeltänyt taso eli 27-28 terawattituntia.

Metsäteollisuuden verkkosähkön tarve kasvaa tulevaisuudessa erityisesti, koska tuotteiden jalostusarvon kasvattaminen ja uusien tuotteiden valmistus perustuvat lisääntyvään sähkön käyttöön. Jos maahamme rakennetaan 3-5 biojalostamoa, ne käyttävät yhteensä 1,5-2,5 terawattituntia vuodessa verkkosähköä. Myönteinen ydinvoimapäätös parantaa näiden mittavien investointien edellytyksiä.

Suomen on lisättävä uusiutuvan energian osuutta kulutuksesta. Tätä edellyttävät niin EU: n asettamat tavoitteet kuin ympäristösyytkin. Vuoteen 2020 mennessä 38 prosenttia kulutetusta energiasta on tultava uusiutuvista lähteistä. Tämä merkitsee fossiilisten polttoaineiden osuuden määrätietoista vähentämistä, mihin tarvitaan sekä lisäydinvoimaa että uusiutuvia energiamuotoja.

Kun ydinvoimaa rakennetaan lisää, metsäteollisuus saa riittävästi sähköä kohtuukustannuksin. Jos energiapäätösten lisäksi muutkin olosuhteet puoltavat suomalaista tuotantoa, ala voi lisätä kotimaisen puun jalostusta. Puun liikkuessa metsistä jalostukseen nykyistä paremmin, saadaan enemmän myös energiaksi soveltuvaa metsäbiomassaa. Jalostus puolestaan tuottaa sivutuotteena nykyistä enemmän uusiutuvaa energiaa. Puukaupan vilkastuessa metsähaketta riittää nykyisten käyttömuotojen lisäksi tulevaisuuden biojalostamoille.

Hallitus päätti ydinvoimaratkaisun alla mittavasta kokonaisuudesta uusiutuvien energiamuotojen tukemiseksi. Toimenpiteiden jatkovalmistelun yhteydessä on useiden ministerien kannanottojen mukaisesti varmistettava, etteivät taloudelliset kannustimet vääristä puumarkkinoita ohjaamalla teollisuuden ainespuuta energiakäyttöön. Puulle saadaan kansantaloudenkin näkökulmasta paras jalostusarvo käyttämällä se ensin tuotteiksi ja elinkaarensa päätteeksi energiaksi.

Uusia energiamuotoja joudutaan tukemaan yhteisin varoin, jotta niiden osuus saadaan kasvamaan ylikriittisen massan. Tämä käy helposti veronmaksajien ja kuluttajien kukkarolle. Taloudellisesti tehokkain tapa varmistaa uusiutuvan energian tavoitteen saavuttaminen on pitää huolta metsäteolli-suuden toimintaedellytyksistä ja tuotannon kehittymisestä Suomessa.

Kannatettavin metsäenergian ohjauskeino on suunnata varoja pienpuun korjuuseen, ensiharvennuksiin ja kantojen korjuuseen. Tällöin tuen avulla saadaan lisää puuta markkinoille sekä saavutetaan uusiutuvan energian tavoite vääristämättä kilpailua puumarkkinoilla.

Nuorten metsien pienpuun käyttöjä kantojen hyödyntäminen on mahdollista yli seitsenkertaistaa nykyisestä. Ensiharvennuksiin panostamalla päästään eroon myös mittavista hakkuurästeistä.

Jos Suomi ei pidä huolta puun jalostuksesta, vienti- ja verotulot vähenevät. Samalla markkinaehtoinen uusiutuvan energian tuotanto vähenee ja verovaroja on käytettävä merkittävästi nykyistä enemmän uusiutuvan energian tukemiseen. Tällöin haketta ei riitä tulevaisuuden biojalostamoille ja niiden investoinnit menevät Suomen ulkopuolelle. Silloin uusiutuvan energian 38 prosentin tavoite karkaa saavuttamattomiin.

Ydinvoima ja uusiutuvan energian tuotanto kulkevat käsi kädessä, ilman toista ei voida saada toistakaan. Edellisen ydinvoimapäätöksen jälkeen metsäteollisuus on sijoittanut uusiutuvan energian tuotantoon yli miljardi euroa, minkä ansiosta metsäenergian käyttö on kolminkertaistunut. Suomeen tarvitaan vähintään esitetyt kaksi uutta ydinvoimayksikköä, joilla korvataan kasvavan kulutuksen lisäksi tuontienergiaa ja käytöstä poistuvaa kapasiteettia.

Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja

25.5.2010 Kaleva, Alakerta

▲Alkuun


Rantoja ei saa tuhota ydinvoimalla (1.6.2010)

Vesivoima on unohtunut autuaallisesti hyvin tärkeästä energiakeskustelusta. Vettä riittää, niin kuin on huomattu sateisen talven ja kevään jälkeen.

Ihmetyttää se, että kaikki ydinvoimalat rakennettaisiin Ruotsin ja Suomen rajavesistön tuntumaan, Pohjanlahden vesistöön. Pyhäjoki ja Simojoki laskevat Pohjanlahteen ja pitäjinä ovat rantamaastossa.

Ja entä Olkiluoto, minne se laskee lämpimät lauhdevedet? Ovatko ne puhtaita saasteista? Ja minne se panee ydinjätteet?

Ovatko mahdollisesti sen alla olevat maastot niin vuorenvarmoja, että ne jätteet ei pääse liukenemaan vesistöön?

Uskomattomalta tuntuu myös, että ydinpolttoainevarastot joudutaan rakentamaan rannalle.

Mitenkähän sen käsittely tapahtuu siten, että ei saastuttaisi vesistöä ja lähirantamaastoa.

Kaikki nämä asiat huomioonotettuna eikö olisi viisaampaa, että kaikki kauniit merenrannat siivottaisiin turistien, veneilyn ja ulkoilun käyttöön. Sillä aina aikojen alusta saakka on meri, joet ja yleensä vesi kiehtonut ja lumonnut.

Tyyne Jaakola, Oulu

21.5.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Lupaviidakko kalastusmatkailun harmina (31.5.2010)

Kalastuskausi on alkamassa ja osin jo alkanutkin. Kalastus on suomalaisten harrastuslistalla todennäköisesti ykkösenä. Lähes jokainen suomalainen on ainakin joskus harrastanut kalastusta ja sadoille tuhansille se on selvästi ykkösharrastus, jonka parissa vietetään lähes kaikki vapaa-aika. Lue lisää...

28.5.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Yksi ydinvoimalalupa on riittävä tässä vaiheessa (25.5.2010)

Kaleva uutisoi 17.5., että yli puolet suomalaisista tukee hallituksen energialinjauksia. Mutta tietääkö kansa mistä nyt on kysymys?

Kysymys on siitä, että tehdäänkö Suomesta Pohjoismaita ja koko Eurooppaa palveleva ydinvoimalapuisto ja kaiken siitä syntyvän ydinjätteen loppusijoituspaikka. Haluaako kansa todella sitä?

Hallitus ei ole julkistanut esityksensä taustalla olevia laskelmia sähkön kulutuksesta ja tarjonnasta. Yhteenlasku kuitenkin osoittaa, että kahden uuden ydinvoimalan ratkaisu on täysin ylimitoitettu.

Työ- ja elinkeinoministeriö arviot marraskuussa 2009, että Suomessa kulutetaan 91 terawattituntia (TWh) sähköä vuonna 2020 ja että 100 TWh:n taso saavutetaan 2030.

Vuonna 2008 ydinvoimalla tuotettiin 22 TWh. Rakenteilla olevan Olkiluodon 3:n pitäisi tuottaa 13 TWh ja Olkiluoto 4 on varmaan vähintään samaa suuruusluokkaa. Fennovoima ilmoittaa tavoitteekseen 12-18 TWh. Olettaen, että mainitut hankkeet toteutuvat vuoteen 2020 mennessä, silloin Suomi voisi tuottaa 60-66 TWh sähköä ydinvoimalla.

Jos muiden energialähteiden käyttö on vuonna 2020 vuoden 2007 tasolla - vesivoima 14 TWh, maakaasu 10 TWh, biomassa 10 TWh, koko paletilla voidaan tuottaa 94-100 TWh eli 3-9 TWh yli arvioidun kulutuksen, vaikka sähkön tuonti Venäjältä sekä kivihiilen ja turpeen käyttö sähköntuotannossa lopetetaan.

Laskelma ei ota huomioon hallituksen uusiutuvan energian paketin vaikutusta. Lehtitietojen mukaan sen tavoitteena on korvata uusiutuvalla energialla hiili- ja turvevoimalla tuotettua sähköä 11-13 TWh vuodessa. Jos se toteutuu, vuonna 2020 Suo-messa on noin 14-22 TWh:n ylikapasiteetti kulutusarvioon (91 TWh) verrattuna. YLE:n uutisen (18.5.) mukaan teollisuusneuvos Arto Lepistö työ- ja elinkeinoministeriöstä arvioi, että Suomesta riittää vientiin sähköä 5-9 TWh vuonna 2020. Ero laskelmaani johtunee siitä, että hallitus nosti energian kulutusarvioita viime tingassa.

Ylikapasiteetti tulee olemaan pysyväisluonteista, koska aikanaan tullaan hyväksymään Fortumin hakemus, jolla voidaan korvata 2020-luvun lopulla käytöstä poistettanevat Loviisan reaktorit, mutta hyvinkin lähes kaksinkertaistaen Loviisan kapasiteetin.

Syntyvä ylikapasiteetti merkitsee, että Suomesta tulee reilun ydinvoimallisen verran sähkön nettoviejä. Tämä on vastoin eduskunnan linjausta vuodelta 2008, jonka mukaan ydinvoimaan ei rakenneta pysyvää vientiä varten. Mauri Pekkarinen totesi sanomalehti Kalevassa (30.6.2007) "Suomi ei saa ryhtyä Euroopan ydinsähkön rakentamisen reservaatiksi". Valitettavasti hän on muuttanut mielensä.

Jos eduskunta haluaa pitäytyä linjauksessaan, yksi ydinvoimalalupa on täysin riittävä tässä vaiheessa. Toisen luvan myöntämistä voidaan lykätä ainakin neljällä vuodella, jolloin kysynnän kehitystä ja uusiutuvan energian paketin toteutumista voidaan arvioida paljon paremmin.

Kuten historia osoittaa, paketin toteutuminen ei ole itsestäänselvyys - erityisesti jos kaksi lupaa myönnetään yhdellä kertaa. Epäilen, että kepuväkeä petetään taas.

Juhani Iivari, professori, Oulun yliopisto

20.5.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Ydinvoimapäätös muotoutuu monen tekijän summana (25.5.2010)

Ilmastonmuutoksen torjunta on noussut keskeiseksi poliittiseksi ja taloudelliseksi haasteeksi myös Suomessa. EU:n nykyinen ilmastolainsäädäntö edellyttää, että Suomi vähentää ilmastopäästöjä 16 prosentilla ja nostaa uusiutuvan energian 38 prosenttiin koko energiankulutuksesta vuoteen 2020 mennessä.

Suomessa on tänä vuonna keskusteltu erityisesti ydinvoiman roolista ilmastopolitiikassa. Ydinvoiman puolustajat katsovat, että se on edullinen tapa vähentää päästöjä, kun taas vastustajat huolehtivat niin radioaktiivisen jätteen loppusijoituksesta kuin uusiutuvan energian ja energiansäästön syrjäyttämisestä. Eduskunnassa ydinvoimasta äänestetään viimeistään syksyllä.

Onko ydinvoima sitten tehokasta ilmastopolitiikkaa? Esimerkiksi hiilivoimaan verrattuna ydinvoiman ilmastopäästöt ovat lähes olemattomat, joten kysynnän kasvaessa voimakkaasti ydinvoima voi leikata päästöjä tehokkaasti. Toisaalta ydinvoima ei auta vähentämään päästöjä muilta sektoreilta, kuten liikenteestä, joten pelkästään sen varaan ilmastopolitiikkaa ei voi rakentaa.

Ydinvoiman taloudellisuudesta käydään parhaillaan kiivasta keskustelua Suomessa ja muualla maailmassa. Ydinvoiman puolustajien mukaan se on monia uusiutuvia energiamuotoja edullisempi vaihtoehto. Vastustajat taas korostavat, että uusiutuvien energiamuotojen kustannukset ovat laskeneet nopeasti viime vuosina, eikä niihin liity samanlaisia riskejä kuin ydinvoimaan. Lisäksi ydinvoiman vastustajat korostavat energiansäästöä tehokkaana vaihtoehtona energiantuotannon kasvulle.

Yksi keskeinen tekijä ydinvoimakeskustelussa on huoltovarmuus. Perinteisesti ydinvoimaa on pidetty uusiutuvia energianlähteitä, ja erityisesti energiansäästöä, luotettavampana vaihtoehtona. Olkiluodon kolmannen reaktorin myöhästyminen useilla vuosilla ja kustannusarvioiden reipas ylittyminen ovat kuitenkin korostaneet keskitetyn energiantuotannon riskejä. Monet uusiutuvan energian puolustajat pitävätkin nyt ydinvoimaa riskialttiina vaihtoehtona.

On huomionarvoista, että Olkiluodon reaktorihankkeen vaikeudet eivät ole mitenkään poikkeuksellisia. Marylandin yliopiston tutkija, professori Nathan Hultman on kollegoineen tutkinut yhdysvaltalaisten ydinreaktorien kokonaiskustannuksia ja todennut rakennuskustannusten olleen useissa tapauksissa huomattavasti odotettua korkeammat. Lisäksi kustannukset ovat nousseet ajan myötä, kun kansalaiset ovat alkaneet vaatia tiukempia turvallisuussäännöksiä onnettomuuksien ehkäisemiseksi.

Maailmanlaajuisesti uusiutuvan energian ja energiansäästötoimenpiteiden merkitys on kasvanut erittäin nopeasti. Esimerkiksi vuonna 2008 uusiutuvaan energiaan investoitiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa jo enemmän kuin kaikkiin muihin energiamuotoihin yhteensä. Vuonna 2009 talouskriisi vähensi selvästi energiantuotantoa, mutta uusiutuvien energiamuotojen räjähdysmäinen kasvu jatkui.

Myös nopeasti teollistuvat maat, ja erityisesti Kiina, ovat investoineet suuria summia uusiutuvaan energiaan. Yhdysvalloissa useat poliittiset tahot, kuten presidentti Barack Obaman hallinnon energiaministeri, fysiikan Nobel-voittaja Steven Chu, ovat korostaneet uusiutuvan energian tärkeyttä tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta. Heidän mukaansa käynnissä on globaali kilpailu siitä, kuka hallitsee näitä markkinoita.

Tästä näkökulmasta ydinvoimaan sijoittaminen ei ole Suomelle hyvä idea. Suomalainen teknologiaosaaminen luo hyvän pohjan modernin energiateknologian vientiyrityksille, mutta uusien energiamuotojen hyödyntäminen edellyttää pitkäjänteistä ja suunnitelmallista teollisuuspolitiikkaa.

Energiamarkkinat ovat kaikkialla maailmassa hyvin energiateknologian käyttöönotto energiateknologian käyttöönotto edellyttää lukuisten esteiden purkamista. Energiatalouden tutkijat korostavat, että tehokkaan ilmastopolitiikan on sekä asetettava päästöille hinta että tuettava voimakkaasti kehitteillä olevia energiamuotoja, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa.

Ne, joiden mukaan Suomen tulisi osallistua globaaleihin ilmastotalkoisiin täydellä vimmalla, korostavat ydinvoimaan sijoittamisen hidastavan globaalia energiavallankumousta. Uusiutuvan energian kustannukset laskevat nopeasti, jos useat maat investoivat niihin tarpeeksi voimakkaasti, sillä uusiutuvat energiateknologiat ovat melko nuoria ydinvoimaan ja fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Tästä näkökulmasta erityisesti ydinsähkön vienti on haitallista, sillä se heikentää muiden maiden halukkuutta investoida uusiutuvaan energiaan.

Ydinvoimapäätöksessä on siis lopulta kyse monen tekijän summasta. Yhtäältä uudet ydinvoimalat lisäävät voimakkaasti sähkön tuotantoa Suomessa, ja tämä voi luoda edellytyksiä raskaalle teollisuudelle tai jopa ydinsähkön viennille. Toisaalta uusiutuva energia ja energiansäästö luovat pohjan teknologisille innovaatioille, joiden globaali kysyntä kasvaa erittäin nopeasti.

Poliitikkojen on siis päätettävä, kumpi visio auttaa Suomea vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen, tehokkaammin. Kysymys on lopulta poliittinen, eikä sitä voi ratkaista yksiselitteisesti suuntaan tai toiseen. Eduskunnan, ja koko kansan, on kysyttävä itseltään, millaisessa Suomessa he haluavat elää.

Kirjoittaja on syntyjään oululainen politiikan tutkimuksen apulaisprofessori New Yorkin Columbia-yliopistossa.

17.5.2010 Kaleva, Alakerta / Johannes Urpelainen

▲Alkuun


Ydinvastuulaki on saatava vihdoin voimaan (25.5.2010)

Eduskunta hyväksyi vuonna 2005 yksimielisesti ydinvastuulain (HE 2/2005), jossa ydinlaitoksen haltijalle määrätään rajoittamaton korvausvastuu. Lakiesitys perustui vuosina 2001-2002 istuneen ydinvastuutoimikunnan mietintöön. Asiaa selvästi perusteleva mietintö on julkaistu painettuna, mutta jostakin syystä sitä ei sähköisenä löydy ministeriön nettisivuilta.

Ydinvastuulaki ei kuitenkaan ole tullut voimaan, koska sitä koskevaa asetusta hallitus ei ole antanut. Voimassa on vuoden 1972 laki, joka rajoittaa yhtiön vastuun ydinonnettomuuden vahingoista noin 200 miljoonaan.

Esimerkiksi Saksassa ydinlaitoksilla on jo vuosia ollut rajoittamaton vastuu. Saksalainen Eon-energiayhtiö onkin 34 prosentin osakkuudella Fennovoima Oy:ssä rakentamassa uutta ydinvoimalaa Suomeen.

Uusi laki noudattaisi uutta Pariisin yleissopimusta, jonka mukaan korvausvastuu noin 1,5 miljardiin euroon saakka olisi katettava ensiksi laitoksenhaltijan 700 miljoonan vastuuvakuutuksella, ja ylimenevältä osalta isäntävaltion ja kansainvälisen ydinenergiayhteisön vakuuksilla. Puolentoista miljardin ylittävistä vahingoista yhtiö vastaisi omaisuudellaan.

Ydinvastuulain viivyttämistä on perusteltu muun muassa sillä, että vakuutusyhtiöt eivät suostuisi tai kykenisi vaadittavia vakuutuksia myöntämään. Tosiasiassa yhtiöt vain eivät haluaisi maksaa kalliista vakuutuksista. Maksut toki pysyisivät kohtuullisina, kun vain teollisuus saisi vakuuttajatkin uskomaan ydinvoiman riskien vähäisyyteen. Ydinvoiman riskittömyyden ilosanoma on mennyt huokeasti jakeluun niin eduskunnassa kuin ministeriöissäkin.

Ydinvastuulaki säädettiin keväällä 2005 ikään kuin osana Olkiluodon kolmosreaktorin rakennuslupaa. Hallituksen toimenpidekertomuksessa valtiopäiville 2006 asioiden yhteys kerrotaan näin: Valtioneuvosto myönsi helmikuussa rakentamisluvan Teollisuuden Voima Oy:n (TVO) Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoshankkeelle. Lisäksi annettiin ydinvastuulain muuttamista koskeva hallituksen esitys, jonka perusteella Suomessa toimivan ydinlaitoksen haltijan vastuu säädetään rajoittamattomaksi.

Silloinen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen kehui uutta lakia eduskunnan täysistunnossa helmikuussa: "Suomi kulkee aivan ensi linjassa nimenomaan siinä, että tämä rajoittamattoman vastuun periaate omaksutaan nyt sitten ensimmäisten harvojen maiden joukossa myös Suomen lainsäädäntöön."

"Lisäydinvoimasta keskustelevan eduskunnan on syytä ryhdistäytyä."

Laki oli edistyksellinen, mutta ydinenergia-asioita edelleen junaileva ministeri Pekkarinen ei ehkä niinkään. Äskettäin vastatessaan Janina Janina Anderssonille eduskunnan kyselytunnilla viime maaliskuussa Pekkarinen totesi, että kun eivät muut Pariisin sopimuksen allekirjoittajat ole vielä ratifioineet Pariisin sopimusta, me emme ole saaneet tätä käytännössä Suomessa voimaan. Mainitsematta jäi, että Suomikaan ei ole sopimusta ratifioinut, vaikka kuuluu sen allekirjoittajiin. Eikä mikään estäisi hallitusta panemasta lakia kansallisesti voimaan, kuten Saksa ja Sveitsi ovat tehneet.

Pariisin sopimusvaltioista vain Suomi ja Ranska rakentavat uutta ydinvoimaa. Juuri tästä syystä Suomen pitäisi saattaa lainsäädäntönsä ajan tasalle. Ydinasevaltio Ranskassa tunnetusti koko uraaniteknologia on valtion kontrollissa. Meillä hallitus elää Kekkosen aikaa ja säilyttää valtiolla vastuut mukamas markkinaehtoisen ja näennäisesti halvan ydinenergian tuotannosta, mikä tosiasiassa vääristää energiamarkkinoita erittäin raskaalla tavalla.

Lisäydinvoimasta keskustelevan eduskunnan on syytä ryhdistäytyä. Jo viisi vuotta sitten eduskunnassa yksimielisesti hyväksytty ja tasavallan presidentin vahvistama ydinvastuulaki on pantava voimaan, ennen kuin uusista luvista tehdään päätöksiä.

Vai ovatko kansanedustajamme todella talutettavissa kuin lampaat - ei edes vastustellen kuin pässiä teuraaksi vietäessä, vaan kiltisti kuin karitsat silkkinauha kaulassa - kohti säteilevää tulevaisuutta?

Heikki Simola, Joensuu
ympäristötieteen dosentti ydinvastuutoimikunnan jäsen 2001-2002

12.5.2010 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Poliittista voimaa suojelutoimiin (24.5.2010)

Itämeren rannoilla ei ole tänä kesänä syytä hymyyn. Ympäristöjärjestö WWF:n tuore raportti kertoo ikäviä uutisia. Rehevöityminen on pysynyt viime vuosista samalla tasolla ja suojelutoimenpiteiden kanssa vitkastellaan. WWF teetti itse raportin Moskovassa pidettävän Itämeren alueiden ministerikokouksen aattona. Syy raportin teettämiseen on yhtä ikävä kuin sen tulokset. Rantavaltiot eivät toimittaneet ajoissa omia seurantatuloksiaan, joista olisi voitu arvioida kansallisten suojelutoimenpiteiden vaikutuksia. Lue lisää...

22.5.2010 Turun Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Oulangan seuraavaksi tavoitteeksi avoin joki (24.5.2010)

Maanantaina vietetään Euroopan kansallispuistopäivää. Päivän teemana on luonnon monimuotoisuus ja ihmiset. Teema kuvaa hyvin sitä, että kansallispuistot eivät ole pelkkiä luontomuseoita vaan paikkoja, missä ihmiset pääsevät tutustumaan suojeltuun ja vuodesta toiseen luonnon ehdoilla elävään maisemaan. Lue lisää...

21.5.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Virkkunen: Ympäristöfiksu energiapaketti (24.5.2010)

Opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) puhkuu tyytyväisyyttä hallituksen energiapakettiin. Hän luonnehtii sitä historialliseksi ja toteaa, että uusiutuvat energialähteet tuovat Suomeen uusia työpaikkoja, joilla on myös Keski-Suomelle suuri merkitys. Lue lisää...

21.5.2010 YLE Keski-Suomi, Kolumni / Henna Virkkunen (kok.)

▲Alkuun


Ydinvoima: hutilointeja, kiirettä ja pakkosyöttöä (24.5.2010)

Lisäydinvoimaa Suomeen ajavien kiire ja hätä on kova. Niin kova, että on jopa ehdotettu, että eduskunta jatkaisi lupien käsittelyä heinäkuussa. Eduskunta on istunut viimeksi heinäkuussa vuonna 1962 noottikriisin aikoihin. Vuonna 2002 kun päätettiin pilalle menneestä Olkiluoto 3 -reaktorista aikaa valiokuntakäsittelyille oli kymmenen viikkoa. Puhemiesneuvoston nykyisellä suunnitelmalla aikaa jäisi vain kolmisen viikkoa kahden luvan käsittelylle. Lue lisää (sivu 6)...

20.5.2010 Lounais-Lappi / Janne Björklund, ydinvoimakampanjavastaava, Suomen luonnonsuojeluliitto

▲Alkuun


Kalatalo lisää potkua kalastukseen (24.5.2010)

Kuusamon kaupunginvaltuusto teki maanantaina päätöksen aloittaa pitkään suunnitellun kalatalon rakennustyöt. Taloa on suunniteltu vuosikausia ja nyt päästään viimeinkin tositöihin. Lue lisää...

18.5.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Hyvä ympäristöuutinen suomalaisilta pelloilta (21.5.2010)

Maatalous on Suomessa merkittävin ihmisen aiheuttaman vesistökuormituksen lähde. Itämereen Suomen maaperästä valuvasta fosforista 43 prosenttia ja typpikuormasta 25 prosenttia on maataloudesta. Lue lisää...

19.5.2010 Kaleva, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Pääkirjoitus: Ydinvoima on itsekästä, Katainen (20.5.2010)

Kevään tärkein ympäristöpäätös Suomessa on ydinvoiman lisärakentaminen. Se on kauaskantoinen. Päätös sysää edellään energiansäästöä, ilmastotyötä ja yleistä kulutusta. Lue lisää...

2/2010 Luonnonsuojelija, Pääkirjoitus / Matti Nieminen

▲Alkuun


Ydinvoimaloiden hukkalämpö rehevöittää merta (20.5.2010)

Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloiden jäähdytykseen käytetty Itämeren murtovesi lämpenee lauhduttimissa 10–13 astetta. Murtoveden lämpeneminen edistää rehevöitymistä, varsinkin jos ravinnepitoisuudet ovat korkeita, osoittavat väitöstutkimuksen tulokset. Lue lisää...

18.5.2010 Helsingin Sanomat / Jorma Keskitalo

▲Alkuun


Energiantarve kasvaa vuoden 2020 jälkeenkin (20.5.2010)

Hallitus on päätynyt esittämään eduskunnalle kahden uuden ydinvoimaluvan myöntämistä. Esitys perustuu työ- ja elinkeinoministeriön käsitykseen sähköntarpeen kehityksestä vuoteen 2020 mennessä. Eduskunnassa käydään kevään aikana keskustelua siitä, onko arvio sähköntarpeesta ylimitoitettu vai alimitoitettu ja voitaisiinko tarve mahdollisesti tyydyttää muilla keinoin. Lue lisää...

18.5.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Jaakko Kiander

▲Alkuun


Miksei rakenneta vesivoimaa? (19.5.2010)

Taas keskustellaan ydinvoimapäätöksistä. Siihen en ota kantaa, sillä se on päättäjien asia! Mutta yksi asia vanhaa mummua ihmetyttää.

Miksei rakenneta vesivoimaa? Lapissa on lukemattomia tutkittuja jokia. Eikö niitä kannattaisi hyödyntää? Vesivoima on puhdasta ja turvallinen vaihtoehto. Se on yksi vaihtoehto muiden joukkoon.

Oulun päättäjät voivat olla ylpeitä omista päätöksistään, kun Oulujoki aikanaan valjastettiin energiakäyttöön. Samoin valjastettiin Emäjoki ja Kemijoki. Jäikö Kemijoen rakentaminen kesken?

Säälittää taas näin keväällä, kun ilmaista energiaa valuu tulvavesien mukana hyödyttömänä mereen. Eikö voitaisi ajatella tekoaltaita? Tulvavesiä voitaisiin hyödyntää energiakäyttöön ja kalankasvatukseen. Kalojen alkuperä olisi tiedossa - varmasti kotimaista.

Melojille voitaisiin jättää muutama vaihtoehto, josta ei voimataloudellisesti ole hyötyä tai on rajajoki, kun Torniojoki. Lapista löytyy varmasti monta vaihtoehtoa.

Linturakkaille voisi olla hyvä vaihtoehto määrätyt paikat ja suuret varoitustaulut: allergiasairaat, kääntykää pois!

Luonnonsuojelijoille olisi yksi ehdotus. Maalla syntyneenä ja lähes aikuiseksi kasvaneena naurattavat teidän ajatuksenne.

Me sodanajan kasvatit tiedämme, mitä on puhdas ruoka. Monessa perheessä olisi kuoltu aliravitsemukseen ja nälkään, jos emme olisi älynneet viljellä porkkanoita, lanttuja, perunoita, herneitä, sipulia! Metsään mentiin keräämään hillat, mustikat, puolukat, karpalot, sienet. Ei silloin kysytty, jaksatko. Se oli kylmä totuus jokapäiväisestä elämisen pakosta.

Eeva Korhonen, Oulu

16.5.2010 Oulu-lehti, Mielipidekirjoitus

▲Alkuun


Kalastuksessa riittää ihmeellisyyksiä (19.5.2010)

Olin keväällä 2009 kuunteluoppilaana kokouksessa, jossa käsiteltiin kalastusta. Tutkija selosti työtään hylkeiden parissa.

Suomen vesialueilla on arvioitu olevan noin 24 000 hyljettä. Hylje syö päivässä noin kuusi kiloa kalaa.

Suomen vesialueilla pyydetään vuosittain noin 50 miljoonaa kiloa rehukalaa, ylijäämäkalaa, mitä ihmiset eivät syö.

Tämä kala käytetään turkiseläinten rehuun, joten se jalostuu rahaksi ja tuo työtä sekä toimeentuloa maaseudulle.

Hylkeet syövät saman. Hylkeestä on tullut vahinkoeläin rannikolle. Keväällä tulevat kuutit, harmaat ja norpat.

Jos syyskuulla lasket rysän niin että se pysyy tuulet ja tuiskut, tulevat 200 kilon raaselit, jotka repivät ja kokevat pyydykset. Pyytäjä löytää resuisen kopan ja kalanpätkiä pohjalta.

On ainoastaan yksi ratkaisu. Hylkeelle tulee saada verkkopyynti luvalliseksi rannikolla. Näin saadaan häiriköt pois ja ne käyvät ainakin rehuksi. Ei näy raatoja kuulanreikä päässä pitkin rantoja ajelehtimassa turistien tarkasteltavana.

Hyljetutkija mainitsi verkkopyynnin, mutta totesi, että hylje kituu ja tupehtuu verkossa. Jokainen kala, joka nostetaan maalle, kituu aikansa ja kuolee hapen puutteeseen.

Merimetsoille ympäristöministeri on myöntänyt ampumalupia, koska arveltiin niiden tuottavan haittaa kalastukselle. Hylkeiden tuhoja ei tarvitse arvella. Ne näkee lähes joka kerta kun käy rysällä.

Annettakoon hylkeille asuinalue ja ampumaluvat keskimerelle. Rannikolle hailuotosten rääsyille lupa pyytää häirikkö pois. Kuutille tiheämpi, isolle harva.

On niitä ihmeellisyyksiä kalastuksessa. Siialla oli alamittaraja 25 senttimetriä ja saaliista sai olla alamittaisia 10 prosenttia. Siian alamitta poistettiin 60-luvulla silloisen maatalousministerin toimesta ja kalastusjärjestöjen ja kalastajien esityksestä. Siitä lähtien siian on saanut nostaa maalle vaaksan mittaisena ja syöttää ihmisille tai eläimille.

Alamittaraja on lohella ja taimenella. Miksi ei siialla, joka on Perämeren tärkein pyynnin kohde ja osa on asuntokalaa. Kaikilla haaskoilla, esimerkiksi hylkeellä, korpilla ja variksella, on lisääntymisaikana rauhoitus. Siian kutua ei ole rahoitettu. Sen saa pyytää kaikkina vuodenaikoina muikun kokoisena joesta ja merestä.

Viljellään ja kasvatetaan, mutta jotain on pielessä. Saalismäärät ovat vähentyneet vuosi vuodelta. On hyvä, että meillä on vielä merikutuista asuntokalaa ja ammatin harjoittajat saisivat sitä syödä ja pyytää.

Annettakoon hylkeen verkkopyynnille lupa rannikolla kiinteän pyydyksen yhteydessä. Siialle alamittaraja ja ainakin osa-aikainen rahoitus kutuaikana.

Lait ja uudet asetukset tulisi laatia ja julkaista niin selvästi, ettei epäselvyyksiä syntyisi. Omat mielipiteet ovat tulleet jokaiselle joko kokemuksen tai lukemisen kautta.

Joskus on käytetty kiivastakin kieltä. Sillä ei ole ollut tarkoitus loukata ketään. Jos näin on käynyt, pyydän sitä anteeksi.

Ei oppi ojaan kaada eikä tieto tieltä työnnä. Näin sanoo vanha sananlasku, mutta yksinkertaisen maalaisjärjen käyttö päätösten teossa olisi suotavaa

Unto Prittinen, Kalajoki

16.5.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Onko tavoitteena esteetön ydin-Suomi? (19.5.2010)

Valtioneuvoston myönteinen kanta periaatepäätöksiin kahdesta ydinvoimalahankkeesta on selvä peli. Työ- ja elinkeinoministeriön tsoukkailijan hallitukselle tekemä esitys ja sen taustalla vaikuttaneet tekijät eivät sitä ole.

Varsin epäselvältä vaikuttaa myös päätösten käsittelyn eteneminen valiokunnissa, kansanedustajien lopullisesta äänestyskäyttäytymisestä puhumattakaan.

TEM:in energiaosaston ylijohtaja Turunen on kuitannut Fennovoimaa rajusti pohjoiseen ajavan osakkaan, Outokummun hallituspalkkioita 71000 eruoa ajalta, jolloin Turunen istui sekä Outokummun, että ydinvoimalupahakemuksia käsittelevän virkamiehen pallilla.

Kaiken kukkuraksi eduskunnan ydinvoimapäätöksiä pohjustavan mietinnön kokoava talousvaliokunta on energiayhtiöihin tai niiden osakkaisiin kytköksissä olevia jäseniä täynnä kuin turusen pyssy. Heitetään jo laput silmiltä!

Fennonvoiman mahdollisen myllyn lopullista paikkaa arvaillaan. Vielä arvaamattomampi on korkea-aktiivisen lopputuotteen sijoituspaikka; Posivan onkalo Olkiluodossa ei TEM:in painostuksella aukene, Eurajoen kunnallakin veto-oikeuksineen voi olla asiaan sanomista.

Pyhäjoella ja Simossa kunnanisät aktiivisesti kuitenkin kieltäytyvät oivaltamasta jätteiden hyvinkin todennäköisesti jäävän syntysijoilleen, voimalaitosalueen kupeeseen rakennettavaan Fennovoiman ja koko Pohjois-suomen ikiomaan matkailuvalttiin, uuteen ydinjätehautaan.

Kyllä Suomeen mahtuu, tämähän on laaja ja harvaan asuttu maa. Porukkaa on niin vähän, ettei voimaloiden, ei edes niiden Venäjällä sijaitsevien, sähköä saada pian omin voimin kulutettua.

Tämän voi todeta Fingridin tuonti- ja vientisähkön reaaliaikaisista lukemista; Venäjältä tuotava sähkömäärä vastaa tälläkin hetkellä likipitäen Suomen kautta Ruotsiin vietävän sähkön määrää.

Samat terawatit ja vähän enemmänkin voidaan toki tuottaa "kotimaisten", pääosin ulkomaisen työvoiman ja teknologian turvin pystytettyjen, ulkomaisella polttoaineella sähköä ja mereen johdettavaa hukkalämpöä kehräävien ydinvoimaloiden turvin, "omavaraisesti".

Venäjän halvemman sähkön tuontia ei markkinavoimilta kuitenkaan voida jatkossakaan estää. "Sähkö ulos, jätteet sisään, siitä mun matkani pitää", sopisi iskulauseeksi orastavalle suomalaisen ydinsähkön vientiteollisuudelle.

Hyvin Fennovoiman hanke Sitran julkaisussa jo 1990-luvulla visioituun skenaarioon "ydin-Suomesta" istuu (Eloranta, 01- lus, Ranta. 1994. Uusi teollinen Suomi. Sitra).

Tuolloin VTT:n tutkija Martin Ollus maalaili Suomesta Euroopan energiateollista kolkkaa, jonne voitaisiin sijoittaa riskialttiit laitokset. Vallitsevien tuulten Sitran raportti huomioi käyvän koilliseen, Luoteis-Venäjän suuntaan. Onnettomuuksien sattuessa Euroopan väestökeskittymät eivät olisi vaarassa.

Alkaako Sitran visio kokoomuksen ja keskustan voimin nyt päästä jaloilleen? Millä hinnalla ja kenelle keskusta on aiemmin niin kovin ydinvoimavastaisten nykyministeriensä äänet myynyt?

Hanna Halmeenpää, Kalajoki
Helena Maijala, Pyhäjoki Pro Hanhikivi ry

14.5.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Kaataako Piteån tuulipuisto Fennovoiman hankkeet? (19.5.2010)

Fennovoiman ydinvoimala tulee pohjoisen ja etelän välisen kriittisen rajan väärälle puolelle. Siirtokapasiteettia ei ole mahdollista kasvattaa riittävästi, varsinkin jos Pohjois-Ruotsiin rakennetaan runsaasti tuulivoimaa. Näin totesi Fingridin toimitusjohtaja helmikuisessa lehtihaastattelussa. Vain pari viikkoa tämän lausunnon jälkeen Ruotsissa uutisoitiin Piteån kaupungin läheisyyteen rakennettavasta Euroopan suurimmasta, 1 101 myllyn tuulipuistosta. Lue lisää...

Matti Adolfsen, Kemi

10.5.2010 Uusi Suomi, Mielipide

▲Alkuun


Kammottava ydinvoimakannanotto (19.5.2010)

Kalevan pääkirjoitus 7.5. antoi ymmärtää, että olisi "suorastaan kammottavaa", jos ydinvoimaluvat kaatuisivat lillukanvarsiin, jollainen olisi valtakunnan ylimmän energiavirkamiehen esteellisyys Fennovoiman lupahakemuksen edistäjänä. Kammottava kannanotto. Pääkirjoituksen vaatimus siitä, että nämä muotoseikat täytyy selvittää, on sen sijaan enemmän kuin paikallaan.

Selvitettävää näyttää löytyvän vielä paljon lisää, sillä Suomi on saanut EU:n komissiolta huomautuksen energiankäytön tehostamis- ja säästötoimien hidastelusta.Se auttaa laadittaessa ylimitoitettuja sähköntarve-ennusteita,joilla lisäydinvoimaa perustellaan. Ihmeellisen yhteensattuvasti näitä säästöjuttujakin paimentaa samainen virkamies. "Näin se käy", tapasi Kurt Vonnegut sanoa aikoinaan.

Palapelin osat loksahtavat liiankin hyvin toisiinsa. Saksalaisella ydinvoimajätillä E.ON:nilla on ollut kova yritys suomalaiseen ydinvoimabisnekseen. Siihen Fennovoima tarjoaa reilun jalansijan.

Suomessahan on luja kallioperä ja ylivertainen tietotaito ydinjätteiden loppusijoituksessa.

Se on tärkeää yhtiölle, jonka omat varastot pullistelevat säteileviä jätteitä ja jolla ei ole mitään käsitystä siitä, mihin niitä alkaisi kätkeä. Kaleva pelkää, että pohjoisen ydinvoimaa vastustavat ryhmät "vauhkoontuvat" esille tulleista kuvioista.

On syytäkin, sillä Fennovoiman lupakäsittelyyn liittyy selittämättömiä ilmiöitä. Jo ylipäänsä asenne, että ydinvoimaloita voidaan ripotella ympäri valtakuntaa, on lyhytnäköinen ja vastuuton.

Vielä vastuuttomampaa on myöntää lupa yhtiölle, jolla ei ole hajuakaan jätteidensä loppusijoituspaikasta.

Näin toimien aiheutetaan mahdollisimman laajat rakentamisaikaiset ympäristövauriot ja luodaan ennestään puhtaalle alueelle pysyvä ydinjäteongelma tulevien sukupolvien riesaksi.Vastustajien perustelluilla ympäristöargumenteilla ei ole ollut minkäänlaista painoarvoa lupakäsittelyssä. Samoin on laita viiden kilometrin suojaetäisyyden kanssa. STUK:in voimassaolevien ohjeiden mukaan suojavyöhykkeellä saisi elää vain kaksisataa asukasta. Pyhäjoella niitä on viitisensataa ja Simossa kolmetuhatta. Nyt STUK väittää, että turvaraja onkin pelkkä tsoukki, jonka joutaa poistaa tarpeettomana. Lupavalmistelun kaikki osat toimivat kitkatta kuin rasvattuina.

Ydinenergialain 6 §:n mukaan ydinenergian käytön on oltava turvallista eikä siitä saa aiheutua vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Kaikista esillä olleista sijoituspaikkavaihtoehdoista ydinlaitoksen rakentaminen Hanhikivenniemelle tai Karsikkoon rikkoo eniten tämän 6 pykälän tavoitteita vastaan. Kun nyt suuren kohun jälkeen poliitikkojen taloudellisia kytköksiä ollaan selvittämässä, samaan seulaan tulisi asettaa myös suuria taloudellisia ratkaisuja valmistelevat virkamiehet.

Fennovoiman tapaus haisee mädältä. Sen tajuavat hyvin myös hanketta ajavat poliitikot, jotka yrittävät hyväksyttää eduskunnalla kaksi ydinvoimalaa sisältävän paketin käytännössä ilman perehtymisaikaa.

Mauri Huhtala, varapuheenjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry, Oulu

x.5.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Hallitus aliarvioi biokaasun mahdollisuudet (14.5.2010)

Biokaasu on ympäristön kannalta erittäin hyvä energiamuoto. Sen osuus hallituksen uusiutuvan energian tukipaketissa jäi kuitenkin vähäiseksi. Lue lisää...

11.5.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Sanna Marttinen

▲Alkuun


Risupaketissa palaa ainakin paljon rahaa (14.5.2010)

Kun pohjoisen jokia aikoinaan kuohittiin voimalaitoksilla, eläteltiin rannoilla toiveita uudesta työstä ja toimeentulosta. Joillekin sitä tulikin, mutta kaikki saivat kokea raskaan ja ympäristöstä piittaamattoman rakentamisen haitat. Lue lisää...

11.5.2010 Kaleva, Muuten / Hakkarainen Petri

▲Alkuun


Luonnonarvoja ei saa vaarantaa (14.5.2010)

Pelkkään pohjaveteen perustuva raakaveden hankinta on luonnon kannalta järjetöntä tuhlausta. Sen perustelu kriisiajan vesihuollon turvaamisella tuntuu kaukaa haetulta. Oulun Veden www-sivuilla lukee: "Oulussa päästään päivittäisen vedenhankinnan turvaluokituksessa hyvälle tasolle, jos Viinivaaran pohjavesihanke toteutuu."

Turvaluokituksen nostoko oikeuttaa meidät riskeeraamaan luonnonarvot ja kiusaamaan haittojen kohteeksi joutuvia syrjäseutujen asukkaita ja kesämökkiläisiä?

Tänä päivänä, kun veden puhdistustekniikka on kehittynyt ja vaihtoehtoja kriisinajan vesihuollollekin on useita, ei moiseen touhuun kannata ryhtyä.

Vai kannatatko sinä, että Oulun Vesi laittaa 70 miljoonaa euroa hankkeeseen, jolla otettaisiin luonnon kiertokulussa korvaamaton pohjavesi ihmisten turhamaiseksi kulutushyödykkeeksi?

Keskivertosuomalaisen päivittäisestä vedenkulutuksesta juomavedeksi ja ruoanlaittoon käytetyn veden osuus on vain viisi prosenttia. WC:n huuhteluun menee 26 ja hygieniaan eli peseytymiseen 35 prosenttia (Oulun veden asiakastiedote 2010).

Oulun vesi perustelee pohjavedenottoon tähtäävää hankettaan kriisinajan vesihuollon turvaamisella, jos ja kun pintavesilähde eli Oulujoki saastuisi.

Sitä vartenko pitää päivittäinen vesihuolto teollisuuden, palveluiden ja kotitalouksien kaiken kulutuksen kattamiseksi turvata luonnolle korvaamattomalla pohjavedellä?

Tällä hetkellä Oulu on vedenhankinnan turvaluokituksessa tasolla III, joka ei siis riitä. Tasolle II, joka olisi jo täysin kelvollinen, pääsemiseen riittää, jos oululaisille pystyttäisiin kriisiaikana toimittamaan puhdasta vettä 50 litraa/asukas/vrk.

Nykykulutuksella se tarkoittaisi Oulussa 7 000 kuutiota/vrk, alle neljäsosaa siitä, mitä Oulun Vesi aikoo pumpata arvokkailta pohjavesialueilta.

Asiantuntijoiden selvitysten mukaan pystytään noin 5000 kuutiota takaamaan jo nyt Oulun käytössä olevalta Hangaskankaan pumppaamolta sekä naapurikuntien pohjavesiverkostoja hyödyntäen.

Loput saataisiin joko rakentamalla joku varapumppaamo lähiseudulle tai vetämällä varaputki nykyiselle vedenpuhdistamolle vaikka Iijoelta. Seutuyhteistyöhön naapurikuntien kanssa on Oulun seudun vesilaitostenkin suunnattava kuntaliitosten myötä.

En ala luetella kaikkia mahdollisia Viinivaarahankkeen luonnolle aiheuttamia haittoja.

Riittää, kun toteaa, että kuivina kesinä kosket Kiiminkijoen sivujoissa kuivuisivat lähes kokonaan, vedenlaatu heikkenisi koko jokialueella (korvaavaa vettä aiotaan ottaa muun muassa perustamalla tekojärvi entiselle turvesuolle!), maailmanlaajuisesti arvokas Aapasuo, Olvassuo ja kohdealueen lähteet kuivuisivat mikä enemmän, mikä vähemmän kohtalokkaasti.

Voiko joku ympäristökeskus taata, että pohjaveden otolla ei olisi luonnolle merkittävää haittaa, jos tulee kuivia vuosia? Silloin ei edes olisi mistä pumpata pohjavettä!

Oulun kaupungin päättäjille tulee lähivuosina eteen kysymys Viinivaarahankkeen ratkaisusta. Onko Oulun kaupungin imagon kohotuskampanjassa varaa Naturaalueiden, Olvassuon luonnonpuiston ja Kiiminkijoen vesistöalueen ympäristön tilan heikentämiseen?

Vuosien kädenvääntöön valitusprosesseineen ei ole pakko lähteä, sellainen tästä kuitenkin seuraisi. Mainetta ja kunniaa voi saada luonnon suojelullakin!

Petri Haapala, Oulu

11.5.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Kuka kantaa ydinvoiman riskin? (12.5.2010)

Insinöörijärjen riemuvoitto. Että mikäkö se on? Sehän on tietysti tämä ydinvoima. Ajatelkaapa vaikka tätä hyötysuhdetta. Ensiksikin tästä myllystä saadaan talteen 1/3 energiasta, siis noin 33 prosenttia ja toiseksi, niin kuin kantaverkkoyhtiön johtaja on todennut, siirtohäviöt voivat nousta kymmeniin prosentteihin, jos ydinvoimalaitos rakennetaan Pohjois-Suomeen.

Mitä jää jäljelle? Varovasti arvioiden viidesosa saadaan talteen, siis 20 prosenttia. Eli 80 prosenttia menee meriveden lämmittämiseen ja niille kuuluisille harakoille. Eikö tämä kuulosta jo hölmöläisten peitonjatkotouhulta.

"Hyvä puolihan tässä on", että se on niin halpa, ainoastaan viisi miljardia euroa, siis 5 000 000 000 euroa. Tuommoinen pikkurahahan löytyy helposti yrityksiltä kun kuuntelee kuinka hyvin heillä menee.

Sitä paitsi, kulutushuippu kesti tänäkin talvena muutaman pakkaspäivän, jolloin sähkön hinta nousi pilviin. Tätä muutaman päivän kestävää huippukulutusta vartenko tuollainen summa tuhlataan. En millään jaksa uskoa, etteikö muuta ratkaisua löydy, miettikääpä sitä.

Ja mikä työllistävä vaikutus, ydinvoimalan tekeminen on kuulemma niin helppoa hommaa, että pääsee suoraan ammattikoulun penkiltä hitsaamaan tai raudoittamaan.

Eiköhän tuolta löydy hommaa kaikille syrjäytymisuhan alla oleville nuorille ja/tai masennuksesta kärsiville aikuisillekin. Eikä mitenkään ole tarkoitus loukata edellämainittuja, päinvastoin kannustaa heitä jaksamaan ja yrittämään.

Tosiasiassa työllistyminen on hyvin näennäistä, koska käsittääkseni voimalan rakentaminen on niin vaativaa hommaa, että kyseeseen tulevat henkilöt ovat jo töissä, eikä niitä töitä pysty lopettamaan ydinvoimalan rakentamisajaksi.

Entä kuka kantaa riskin jos "possahtaa". On muka perusteltu, että valtion ei tarvitse rahoittaa, vaan kaikki rahat tulevat yksityisiltä. Niinpä, mutta ydinvoimalaa ei mikään yhtiö vakuuta, joten poksahtaessa yritys on konkurssissa ja yhteiskunnan on pakko ottaa vastuu Pyhäjoen tai Simon asukkaiden siirtämisestä kauas saastuneilta asuinsijoiltaan. No, onhan sitä ennenkin evakkoon lähdetty.

Onneksi viimeinen argumentti pelastaa kaiken, "sähkön hinta halpenee". Ai, että ei halpenekaan. Nokun, eikun, jookun selityksiä löytyy, että vettä on liikaa tai liian vähän, eikä ole säätövoimaa, tai pakko on nostaa vähän hintaa kun ollaan "yhteismarkkinoilla" ja Keski-Euroopassakin on sähkö niin kallista.

Jostakinhan tuo viisi miljardia euroa on revittävä. Laskekaa paljonko se tekee henkeä kohti seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi, puhumattakaan jätteiden säteilystä pitemmäksi aikaa.

Tapio Lievetmursu, insinööri, Kalajoki

8.5.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Turha pulma esteellisyydestä (12.5.2010)

Keskustelu ydinvoimasta käy yhä kovemmilla kierroksilla. Viimeisin ydinvoimakäänne liittyy ylijohtaja Taisto Turuseen, joka entisen kauppa- ja teollisuusministeriön lähettämänä istui teräsyhtiö Outokummun hallituksessa, kun yhtiö teki päätöstä ydinvoimayhtiö Fennovoiman perustamisesta. Lue lisää...

7.5.2010 Kaleva, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Istutuslohet ja taimenet evämerkittävä (12.5.2010)

Merilohen ja meritaimenen istutuspoikaset tulee jatkossa kattavasti evämerkitä, jotta luonnonkudusta ja istutuksista peräisin olevat kalat voidaan erottaa toisistaan. Näin menettelee muun muassa Ruotsi, jossa lohikalojen rasvaevän eväleikkausmääräys on kirjoitettu sikäläiseen kalastuslakiin. Myös Kanadassa lohenpoikaset on eväleikattu vuosikymmenten ajan ja siellä on käytössä erityisiä pienpoikasten eväleikkauskoneita. Lue lisää...

4/2010 Suomen Kalastuslehti, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Tuulivoiman vedenalaiset vaikutukset tutkittava (30.4.2010)

Suomen rannikkovesiin aiotaan rakentaa kuluvan vuosikymmenen aikana 1000-1400 tuulivoimalaa. Kaikki suunnitteilla olevat tuulivoimalat sijoittuvat matalikoille, joissa veden syvyys on alle 15 metriä, yleisimmin alle 10 metriä. Tällaiset matalikot ovat todennäköisesti paikallisia monimuotoisuuden keskittymiä, joissa esiintyy runsaasti simpukoita, muita pohjaeläimiä ja kaloja. Lue lisää...

28.4.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Antti Lappalainen

▲Alkuun


Energialinjaukset valmistuivat (29.4.2010)

Hallitus on tehnyt päätöksensä suurista energialinjauksista. Mediassa päätökset ovat saaneet odotetun paljon huomiota. Tärkeimpiä energia-alan uudistuksia ovat uusiutuvan energian paketti sekä kahden uuden ydinvoimalan rakentamiseen ehdotetut luvat. Nyt tehty päätös uusiutuvan energian lisäämiseksi on historiallinen: kyseessä on aluepoliittisesti Kekkosen jälkeisen ajan mittavin ratkaisu. Myös eurooppalaisittain tarkasteltuna ratkaisu on merkittävä. Suomi osoittaa ottavansa sovitut ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävät toimet tosissaan, ja muuttaa tehdyt tavoitteet konkreettisiksi päätöksiksi. Lue lisää...

26.4.2010 Karjalan Maa, Mielipide / Eero Reijonen

▲Alkuun


Uusiutuvien tukipaketista tulikin ydinvoimapäätös (27.4.2010)

Eilen saatiin viimein selvyys siitä, miten hallitus suunnittelee saavuttavansa EU:n direktiivissä määritellyn sitovan tavoitteen nostaa uusiutuvan energialähteen osuus Suomessa 38 prosenttiin. Lue lisää...

21.4.2010 Suomen luonnonsuojeluliitto, Kolumni / Venla Virkamäki

▲Alkuun


Säteilevä Rovaniemi? (26.4.2010)

Vaikka todennäköiseltä näyttää, että eduskunnan enemmistö hyväksyy hallituksen esityksen ydinvoiman lisärakentamisesta, niin ydinvoima- ja uraanikaivoskeskustelu ei silti loppune lähivuosikymmeninä. Lue lisää...

23.4.2010 Pohjolan Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Bioenergia muuttuu puheista todellisuudeksi (23.4.2010)

Hallitus teki tiistai-iltana suorastaan historiallisen suuren energiaratkaisun, kun se sopi uusiutuvan energian edistämisestä. Kun suunnitellut toimet on toteutettu, ne lisäävät Suomen energiantuotantoa saman verran kuin kolme ydinvoimalaa. Lue lisää...

21.4.2010 Suomenmaa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Uhanalaiset kalalajit tarvitsevat lisää suojelua (23.4.2010)

Monet Suomen kalalajeista ja -kannoista ovat uhanalaisia. Vaelluskalakannat ovat sopeutuneet aikojen kuluessa vesistöjemme erikoisoloihin, kuten happamiin ja humuspitoisiin vesiin. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että jäljellä olevat vaelluskalakannat säilyvät. Lue lisää...

21.4.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Eero Jutila

▲Alkuun


"Valtionyhtiö Vapo vääristelee turvetietoa" (23.4.2010)

Turve ei ole uusiutuva energiavara, eikä kansallisaarre vaan kallis ja saastuttava energiamuoto, kirjoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava. Lue lisää...

18.4.2010 Helsingin Sanomat, Sunnuntaidebatti / Risto Sulkava

▲Alkuun


Perämerellä ei tarvita ydinvoimalaa -mielipidekirjoitus (22.4.2010)

Ydinvoimataisto on karkaamassa hallinnasta. Poliittisia päättäjiä kiristetään keinoja kaihtamatta oman voimayhtiön lupahakemuksen taakse. Lue lisää...

19.4.2010 Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry, Kannanotto

▲Alkuun


Pelottomia terveisiä Hanhikiveltä (19.4.2010)

Toimittaja Antti Ervasti kirjoittaa kolumnissaan (Kaleva 12.4.) kovin huolestuneeseen sävyyn ydinvoiman vastustajien vaikutusvallasta, Helsingin Sanomien kriittisestä otteesta ydinvoimakysymyksissä sekä jopa Pro Hanhikivi yhdistyksen nimen osuvuudesta. Liekö suuri ja mahtava ydinvoiman vastustuksen pelko ja siitä seurannut voimakas tunnekuohu saanut toimittajasta yliotteen? Jäitä hattuun, Antti Ervasti.

Kriittisiä ydinvoimakantoja koskevia ennakkoluuloja lieventääkseen Pro Hanhikivi ry on pyrkinyt toimimaan ja muun muassa eräiden viranomaistahojen mielestä onnistuneesti toiminutkin ajamassaan asiassa johdonmukaisesti, organisoidusti ja ennen kaikkea asiaperusteisiin vedoten.

Työ on myös tuottanut tiettyjä tuloksia, kuten vaikkapa viimeviikkoisen tiedoksiannon Euroopan parlamentista, jonka vetoomusvaliokunnan ilmoitettiin ottaneen Pro Hanhikiven ja Raahen seudun luonnonystävien vetoomuksen Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta käsiteltäväkseen. EU:n parlamenttia on pyydetty selvittämään, onko hanke luonto-, lintu- ja vesipuitedirektiivien vastainen, kuten vetoomuksen tekijät katsovat asian olevan. Ai niin, tunteisiin ei vetoomuksessa muistettu vedota lainkaan, mutta nähtävästi EU:ssa asiaperusteetkin pätevät yhtä hyvin.

Helena Maijala, Pyhäjoki
puheenjohtaja
Hanna Halmeenpää, Kalajoki
varapuheenjohtaja
Pro Hanhikivi ry

15.4.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Ydinvoima kaikista likaisinta energiaa (19.4.2010)

Uraanin halkeaminen tuottaa puhdasta energiaa. Näin iloitsi toimittaja Antti Ervasti Kalevassa maanantaina 12.4. Kalevan Muuten-palstallaan.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pohti maanantaina ja tiistaina 45 maan johtavan päättäjän kanssa, miten estetään terroristien saamasta ydinaseita käsiinsä. Hyvä kokous ja toivottavasti tuli hyviä päätöksiä.

Ei Obaman huolena ole ydinpommit, ne ovat säilössä. Hän kantaa huolta ydinvoimaloista ja siitä leväperäisyydestä, miten jätteet säilötään tai suunnitellaan säilöttävän.

Varmin tae terroristeille saada likaista tai vähän puhtaampaa uraania likaisia aseitaan varten on rakentaa mahdollisimman paljon ydinvoimaa. Sieltä niitä jätteitä tulee ja niitä levittämällä takuuvarmasti kuolee ihmisiä.

Ydinvoiman kannattajat sanovat, että jätteet haudataan ainakin Suomessa niin varmoihin pakkoihin, että terroristeilla ei ole niihin mitään mahdollisuutta päästä. Mutta miten on sadan tai viidensadan vuoden kuluttua? Kuka niistä huolehtii? Voin jo nyt sanoa, että ei kukaan. Eivät ne säily Suomessakaan, vaikka kuinka syvälle kaivetaan. Joka tarvitsee, se hakee ne ylös.

Yksikään vakuutusyhtiö maailmassa ei vakuuta ydinvoimaloiden mahdollisia tuhoja vahingon sattuessa. Pienet voimaloilta kerättävät rahastot eivät kata pieniäkään vahinkoja.

Jospa ydinvoiman kannattajat, toimittaja Antti Ervasti mukaan lukien laskevat, kuinka paljon näiden jätekaivantojen vartiointi maksaa mahdollisesti seuraavaan jääkauteen saakka. Ydinvoiman rakentajat tai kannattajat eivät ole laskeneet kuluihin tai sähkön hintaan esimerkiksi 10000 vuoden vartiointikuluja.

Komppanian verran miehiä tarvitsee kymmeniä miljardeja euroja. Missä ne rahat ovat vai millä valuutalla ne säästetään?

Itse haluan olla mukana vastustamassa atomivoimaloiden rakentamista ja niillä tuotettua sähköä kaikin mahdollisin laillisinkeinoin. En halua, että minua tulevat sukupolvet ovat syyttämässä, että juuri sinä olit mukana pilaamassa heidän elämisen mahdollisuuksia tämän maan päällä. On täysin moraalitonta tehdä sellaisia asioita, joista tulevat ihmiset joutuvat kantamaan vastuun.

Ydinvoimaloiden elinaika on erittäin lyhyt. Pieni osa ihmiskuntaa haluaa näillä rikastua ja pilata meidän kauniin maapallomme niin, että sen päällä on mahdotonta tulevien sukupolvien asua.

Vilho Kinnunen, Raahe

15.4.2010 Kaleva, Lukijan palsta

▲Alkuun


Turvetuotanto on suunnattava ojitetuille soille (14.4.2010)

Turveteollisuus tavoittelee ojittamattomia, luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita soita. Lue lisää...

12.4.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Raimo Heikkilä ja Antti Ylitalo

▲Alkuun


Jätevesikuplan kritiikki kovenee (13.4.2010)

Lähes tulkoon saneluratkaisulla läpiviety haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyä hankaloittava asetus saa yhä enemmän kritiikkiä osakseen. Kritiikki on aiheellinen, koska koko asetus on osoittautumassa kuplaksi. Lue lisää...

9.4.2010 Lapin Kansa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Metsäteollisuus yliarvioi sähköntarpeensa (12.4.2010)

Puunjalostusteollisuuden uudet tuotteet ja palvelut perustuvat nykyisiä massa- ja paperituotteita pienempään puun ja sähkön käyttöön. Lue lisää...

3.4.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Lauri Hetemäki, metsäntutkimuslaitoksen erityistutkija

▲Alkuun


Käsittämätön öljyturma (9.4.2010)

Pääkirjoitus pohtii Vesijärven polttimonrantan öljyvahinkoa. Kuinka on mahdollista, että rannan läheisyydessä on suuri öljysäiliö, jossa tapahtuvan vuodon seurauksena sadevesiviemäreitä pitkin kevyt polttoöljy pääsee juoksemaan suoraan järveen? Lue lisää...

7.4.2010 Etelä-Suomen Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Jäämeren suojelu vaatii uutta hallintatapaa (8.4.2010)

Ympäristön muuttuessa Jäämeren rantavaltiot Venäjä, Norja, Tanskan itsehallintoalue Grönlanti, Yhdysvallat ja Kanada aikovat ryhtyä hyödyntämään alueen jään alta paljastuvia luonnonrikkauksia, kuten merenpohjan öljy- ja kaasuvarantoja, sekä merialueen merireittejä. Lue lisää...

6.4.2010 Helsingin Sanomat, Vieraskynä / Lotta Numminen

▲Alkuun


Vapo aloitti mainosturnajaiset (6.4.2010)

Valtion turveyhtiö Vapo on aloittanut näyttävän ja kalliin kampanjan etujensa turvaamiseksi ankeassa päästövähennysten maailmassa. Kalevan toimittaja Petri Hakkarainen esitti kolumnissaan 30.3. melkoisen tyhjentävän näkemyksen mitalin toisesta puolesta. Käsitys turvevarojen määristä kaipaa kuitenkin kommentin.

Vapo ilmoittaa kampanjassaan tarvitsevansa lähivuosikymmenien tarpeisiin vain mitättömät kaksi prosenttia valtakunnan suoalasta, mikä pinta-alana merkitsee joskus vallinneeseen kokonaissuoalaan suhteutettuna noin 200000 hehtaaria. Yhtiö jättää kuitenkin kertomatta, että turpeenottoon kelvollista hyödynnettävissä olevaa suoalaa on olemassa vain puoli miljoonaa hehtaaria (KTM 14/2005), josta Vapon vaatimus on siis 40 prosenttia.

Rempseät puheet turpeen "huoltovarmuudesta" joutuvat outoon valoon, sillä tällä vauhdilla käyttökelpoinen osa turvevaroistamme hassataan suurten polttolaitosten alueilla loppuun jo tällä vuosisadalla. Kehitys on jo selvästi nähtävissä muun muassa Oulun ja Haapaveden laitosten hankinta-alueilla.

Sitä paitsi tuo puoli miljoonaa hehtaaria sisältää suuren määrän sellaisia luonnontilaisia ja luontoarvoja omaavia soita, joille turpeenottoa ei nykyisten alueiden käyttötavoitteiden ja vesiensuojeluohjeiden mukaan tule edes sallia.

Vapon kampanjan väite turvevarojen kertymisestä kaksi kertaa kulutusta nopeammin on silkkaa humpuukia. Vapo ei ole ilmoittanut, mihin se käsittämättömän väitteensä perustaa. Tilastokeskuksen Suomen päästöraporttia varten laatimat laskelmat osoittavat, että turvemaiden hyödyntämisen ja turpeen polton hiilidioksidipäästöt ovat viime vuosina olleet yli 20 miljoonaa tonnia vuodessa. Siitä turpeen polton osuus on lähes puolet.

Turpeen ja turvemaiden yli hyödyntäminen on saanut aikaan turpeen hiilivarastojen kiihtyvän vuodon ilmakehään. GTK:n Jukka Turusen laskelmien mukaan turpeen hiilitase on vuonna 2000 ollut 3,6 Tg (miljoonaa tonnia) miinuksella. Päinvastoin kuin Vapo väittää, tutkimuksiin perustuva data osoittaa, että Suomen "hitaasti uusiutuva" luonnonvara on muuttunut "hitaasti haihtuvaksi". Ilmastonmuutoksen kannalta ongelma on äärimmäisen vakava. Turpeen hiilivuodon tukkiminen onkin Suomen ilmastopolitiikan avainkysymyksiä.

Kiireellisimpiä koijaustoimenpiteitä on luonnontilaisten soiden kuivatuksen ja polton lopettaminen ja laaja suoluonnon ennallistamisohjelma jälleen hiiltä sitovaksi ekosysteemiksi. Turve tulee korvata uusiutuvilla viimeistään silloin, kun laitoksia joudutaan uusimaan.

Siirtymäajan turpeenotto tulee suunnata ympäristövaikutuksiltaan mahdollisimman haitattomasti. Suuren turvetutkimusohjelman (MMM 11/2007) loppupäätelmissä kehotetaan suuntaamaan turpeen hankinta maatalouskäytössä oleville tai olleille turvemaille ja run saspäästöisille metsäojitusalueille, jolloin kasvihuonekaasuvaikutus laskee pitkällä ajanjaksolla merkittävästi. Parhaillaan menossa olevan kansallisen suostrategiatyön uskottavuus ratkeaa tämän ohjeen toimeenpanossa, sillä vaihtoehtoja ei juuri ole.

Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry

3.4.2010 Kaleva, Lukijan sivu

▲Alkuun


Onko Viinivaaran Ylikiimingin harjujen pohjavesi Oulun kaupungille tarpeellista? (6.4.2010)

Kiiminkijoen kalastusalue ja kalastuskunnat katsovat, ettei Oulun kaupungilla ole todellista tarvetta talousveden ottamiseen suunnitellulla alueelta.

Näin siitä syystä, että nykyisellään talousvesi on tasalaatuista, hyvää ja sitä on riittävästi. Tämän toteaa Oulun Vesi nettisivuillaan.

Hanke on rakennettu siten, että pohjaveden ottamisesta on tehty pääasiallinen vedenottomuoto, vaikka tarkoitus on varautua riskien varalta.

Onko lupahakemus tehtykin lähinnä imagosyistä ja kaupallisiin tarkoituksiin? Hanke vahingoittaisi kalakantaa, vaikeuttaisi kalastuksen harjoittamista, heikentäisi vesistön puhdistuskykyä, vahingoittaisi vesiluontoa ja huonontaisi vesistön virkistyskäyttöä.

Koska järvet ovat matalia, pienetkin muutokset pohjaveden määrässä ja laadussa vaikuttavat vesistöjen veden laatuun. Ne rehevöityvät ja jäätyvät talvella pohjaan saakka, mikä aiheuttaa kalakuolemia. Vesistöjen vesimäärä muodostuu keskeisesti pohjavedestä.

Pöyryn tekemien selvitysten mukaan pumppauksella ei ole vaikutusta IsoVuotunkijärveen ja Kiiskiojan lähteeseen. Näin ei ole, vaan niistä on suora yhteys pohjavesivirtaamaan.

On myös selvää, että Keihäsojan virtaaman väheneminen 70 prosentilla merkitsee ojan täydellistä kuivumista. Vaikutukset Iso-Vuotunkijärveen ovat kohtalokkaat. Keihäsoja kuuluu kaiken lisäksi Natura-alueeseen.

Pöyryn tekemä selvitys vähättelee Keihäsojan vaikutusta Kiiminkijoen veden laatuun.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on tehnyt Kiiminkijoen alueella kesällä 2009 koekalastuksia, joissa on todettu luontaisesti lisääntyvää lohikantaa lähes kaikissa koskista.

Vepsänjoki muodostuu latvoiltaan Hakasuolta lähtevästä Heinäjoesta ja Vähä-Vuotunki järvestä lähtevästä Vuotonojasta. Aikaisempien Pöyryn tekemien selvitysten mukaan Isokankaan pumppaamot ja Kohisevankankaan pumppaamo vaikuttavat huomattavasti Vuotonojan ja Vepsänojan virtaamiin. Nyt hakija kiistää vaikutukset.

On selvää, että virtaamien pienenemiset Sorsuanojassa, Leppiojassa ja Olvasojassa vaikuttavat virtaamiin ja veden laatuun Nuorittajoessa. Pöyryn arvion mukaan virtaaman alenema on noin 20 prosenttia.

Olennaista on myös veden laadun muutos, koska Sorsuanjoen ja Olvasojan vedet ovat valtaosin hyvää, hapekasta pohjavettä, johon vähennys kohdistuu. Vesistöt ovat koskisia. Ottotoiminnan johdosta kosket kuivuvat käytännössä kokonaan.

Vesi happamoituu olennaisesti ja rehevöittää ojat. Seisova vesi saostuttaa humuksen joen pohjalle ja lampipaikkoihin. Talvella Nuorittajoki jäätyisikin pohjiaan myöten.

Olvasjärveen ja Vainionsuolle on suunniteltu korvausvesialtaat. Korvausvesi ei tuo uutta vettä poispumpatun sijaan, vaan sillä voidaan korkeintaan tasata veden vaihteluita.

Altaisiin kerättävä vesi on tulvavettä ja erittäin hapanta. Näin ollen altaiden vesi huonontaisi entisestään Olvasojan ja erityisesti Nuorittajoen veden laatua. Lisäksi on vaarana, että korvausveteen pääsee turvepäästöjä. Lupahakemuksessa on on kokonaan suljettu pois korvausvesimahdollisuus Iijoesta Jongun kautta.

Haukiputaan kalastuskunnan vesialueilla Kiiminkijoen alajuoksulla harjoitetaan voimakasta kotitarve- sekä ammattimaista kalastusta.

Vaellussiikaa ja nahkiaista pyydetään Kiiminkijoen alajuoksulla huomattavia määriä. Kyseisillä kalastusmuodoilla on taloudellista merkitystä Haukiputaan kalastuskunnalle ja alueen kotitarve- ja ammattimaisille kalastajille.

Lohen ja meritaimenen kalastus vapakalastusvälinein on hyvin voimakasta Kiiminkijoen alajuoksulla. Kiiminkijoen alajuoksulla on lisäksi hyvä rapukanta. Virtaaman vähentymisen johdosta joki jäätyy kutupaikoilta pohjia myöten ja syyskutuisten kalojen kutu tuhoutuu.

Joen pohjassa olevat hiekat ja sorat lähtevät pois jäiden mukana. Toisaalta kevätkutuisten kalojen kutu epäonnistuu joen veden pH-arvojen laskun johdosta. Samoin merestä tulevan nousukalan määrä ja laatu vähenevät veden laadun heikkenemisen johdosta.

Lisäksi kyseinen hanke vaikuttaa haitallisesti Kiiminkijoen Natura 2000 alueeseen ja heikentää merkittävästi Kiiminkijoen luontoarvoja.

Vaihtoehtoisia ja halvempia ratkaisuvaihtoehtoja ei ole riittävästi tutkittu eli miten nykyistä järjestelmää tai muita lähialueen vesivaroja voitaisiin kehittää sellaiseksi, että se turvaisi puhtaan veden riskitilanteissakin.

Pentti Marttila-Tornio
Ylikiimingin kalastuskunnan esimies

1.4.2010 Tervareitti

▲Alkuun


Pohjoisen ydinvoima hukataan siirrossa (6.4.2010)

Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen totesi äskettäin lehtihaastattelussa, että Fennovoiman laitospaikat ovat pohjoisen ja etelän välisen kriittisen rajan väärällä puolella. Siirtokapasiteettia ei ole mahdollista kasvattaa riittävästi, varsinkin jos ydinvoimalan lisäksi Poh jois-Ruotsiin rakennetaan runsaasti tuulivoimaa.

Suurten tehojen siirtoon on jo vuosikymmeniä käytetty 400 kilovoltin voimalinjoja. Korkea jännite ja suuri virtakestoisuus mahdollistavat gigawattiluokan tehon siirron kohtuullisen pitkiä matkoja pienillä häviöillä. Vaihtovirtaa siirrettäessä ongelmia syntyy, kun linjan pituus kasvaa riittävästi, sen päissä olevat laitokset eivät enää pysy keskenään tahdissa ja verkon stabiilisuus heikkenee.

Fennovoiman kaavailema jopa yli kahden gigavvatin tehoinen ydinvoimala olisi huomattavasti Olkiluoto 3 -reaktoria suurempi, suurin sähköntuotannon yksikkö koko Euroopassa. Sen sijoittaminen väärään paikkaan, 500 kilometrin päähän kulutuksesta, tuottaa ylitsepääsemättömän ongelman kantaverkon siirtokyvylle. Matka on vain yksinkertaisesti liian pitkä, jotta näin suurta tehoa pystyttäisiin siirtämään.

Jos tuotanto ja kulutus ovat maantieteellisesti kaukana toisistaan, linjoihin häviää lämpönä suuri energiamäärä. Paikallisesti tuotettaessa siirtohäviöt pysyvät pieninä, mutta siirtotehojen kasvaessa häviöt nousevat kymmeniin prosentteihin. Kantaverkon häviöt ovat nykyisin vuositasolla viiden prosentin luokkaa. Valtaosa uusiutuvien energiamuotojen tuotannosta sijoittuu pohjoiseen. Suomen puolella kolme pohjoista maakuntaa ovat sähkön suhteen omavaraisia: yksistään Kemijoki tuottaa 1,1 gigawatin tehon, Ruotsin Norrbottenin jokien huipputeho on 4,3 gigawattia. Pohjola on uusiutuvan sähköenergian nettoviejä, joten todellista tarvetta muuntyyppisen energiatuotannon rakentamiselle pohjoiseen ei ole.

Pohjoismainen kantaverkko riittää nykyisen ylituotannon siirtoon etelän kulutuskeskuksiin, mutta Pohjanlahden rannikolle rakenteilla olevat tuulipuistot tukkivat tehokkaasti verkkojen siirtokyvyn Simoon tai Pyhäjoelle sijoitettavalta suurelta ydinvoimalalta.

Siirtokapasiteetti Pohjoissuomesta etelään on vain kaksi gigawattia, joten Fennovoiman tuotannosta keskimäärin puolet pitäisi siirtää Torniojoen yli Ruotsiin. Jos Piteän neljän gigavvatin tuulipuisto tukkii tämänkin vientiväylän, tekniset edellytykset laitoksen sijoittamiselle Karsikkoon tai Pyhäjoelle kaatuvat.Fennovoima on rakentamassa tarpeetonta ydinvoimalaa ja väärään paikkaan!

Matti Adolfsen

1.4.2010 Kaleva, Lukijan sivu

▲Alkuun


Tuulivoima ajaa ydinvoiman ohi (6.4.2010)

Suomi on energiakeskustelussa kummallinen pussinperä, jossa ei haluta nähdä sitä muutosta, joka energia-alalla on käynnissä. Päätoimittaja Janne Virkkunen kirjoitti (HS Kolumni 7.3.) ydinvoimasta: "Joka uskottelee, että ongelma ratkeaisi säästämällä energiaa ja investoimalla sinänsä tärkeään bioenergiaan ja tuulivoimaan, ei tunnusta tosiasioita."

Tässä muutamia tosiasioita: Tuulivoima on jo muutaman vuoden ajan ollut suurin uuden sähköntuotannon muoto Euroopassa. Toisena tulee maakaasu. Hiili- ja ydinvoima taapertavat kaukana perässä.

Kymmenvuotiskaudella 1999- 2008 EU-maissa tuulivoimamegavvatteja kytkettiin verkkoon kymmenkertaisesti verrattuna ydinvoimasähkön lisäykseen. Kun otetaan huomioon, että tuuliturbiini toimii keskimäärin kolmasosalla huipputehostaan, 1999-2008 EU-maissa käynnistetyt tuulivoimalat vastaavat sähköenergian tuottajina kolminkertaisesti samaan aikaan käynnistettyä ydinvoimaa.

Koko maailmassa käynnistettiin viime vuonna tuulivoimaa 37 466 megavvattia. Olkiluodon kolmosreaktorin tehoksi on luvattu 1 600 megavvattia. Jaetaan taas tuulivoiman teholuvut kolmella. Näin laskien maailmassa viime vuonna käynnistynyt tuulivoima tuottaa sähköä lähes kahdeksan Olkiluotokolmosen verran.

Tuulivoiman ykkösmaaksi nousseessa Kiinassa tuulivoimaa käynnistyi yksin viime vuonna lähes kolmen Olkiluoto kolmosen verran, Yhdysvalloissa kahden ja EU- maissa vähän yli kahden. Puheet ydinvoiman "renessanssista" ovat olleet suuria kauan, mutta todellisissa investoinneissa ydinvoima jää yhä kauemmas tuulivoimasta.

Muidenkin "vihreiden" energiamuotojen kohdalla kasvulukujen lisäksi myös rahasummat ovat isoja. Uusiutuvasta energiasta on jo tullut "uusia Nokioita", mutta ikävä kyllä muualla kuin Suomessa. Suomen oma etu on havahtua ydinvoimahypnoosista ja pyrkiä mukaan vihreään energiavallankumoukseen.

Satu Hassi
Euroopan parlamentin jäsen (vihr)
sähkövoimatekniikan lisensiaatti

14.3.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Kilpailukyky ei vaadi ydinvoimaa (6.4.2010)

Päätoimittaja Janne Virkkusen mukaan "Periaateratkaisu lisäydinvoiman puolesta on itse asiassa jo tehty." (HS 7.3.) Asia on kuitenkin vasta valmisteilla valtioneuvostossa.

Virkkusen mielestä on tosiasioiden vääristämistä kuvitella, että energiankulutuksen kasvua kyetään ratkaisemaan energiaa säästämällä ja uusiutuviin energiamuotoihin investoimalla. Virkkunen toistaa elinkeinoelämän ja ay-liikkeen kantoja, joiden mukaan Suomen kasvava energiankulutus ja kilpailukyky edellyttävät lisäydinvoiman rakentamista. Näkemys on yksipuolisuudessaan hämmentävä.

Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi Suomen sähkön lisätarpeen 12 terawattitunniksi vuonna 2020 - hieman alle yhden Olkiluoto 3 -tyyppisen reaktorin verran. Lisätarpeesta arviolta 6 terawattituntia olisi lauhdetta eli erillistä sähköntuotantoa. Sen myötä todellinen lisätarve jäisi alle puoleen Olkiluodon 3. ydinreaktorin tuotannosta. Se voidaan kattaa uusiutuvan energian tuotantoa lisäämällä ja energiatehokkuutta parantamalla.

Virkkunen perustelee lisäydinvoiman tarvetta myös idän ja lännen sähköntuonnin korvaamisella. Lisäydinvoimalla ei korvata Venäjältä ostettua sähköä, koska Venäjältä tuodaan sähköä niin pitkään kuin sitä on sieltä edullisesti saatavissa ja ostajia tarjolla.

Lisäydinvoiman rakentaminen johtaisi todennäköisesti tilanteeseen, jossa osa Suomen ydinsähköstä myytäisiin muiden maiden, erityisesti Saksan, teollisuuden tarpeisiin. Ydinvoiman riskit ja haitat jäisivät Suomen kannettaviksi.

Eero Yrjö-Koskinen
toiminnanjohtaja Suomen luonnonsuojeluliitto

13.3.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Ydinvoimaa lähestytään teknisenä kysymyksenä vailla eettistä näkökulmaa (6.4.2010)

Vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen kannatti kolumnissaan (HS 7.3.) luvan myöntämistä kaikille kolmelle uudelle ydinvoimalalle. Samaa ovat julkisesti vaatineet useat poliitikot ja teollisuuden edustajat.
Yhteistä näille kannanotoille näyttää olevan ydinvoiman lisärakentamisen käsittäminen pelkästään tekniseksi kysymykseksi ilman laajempia eettisiä ja yhteiskunnallisia teemoja.

Ydinvoiman vakavimmat ongelmat liittyvät mielestäni ydinjätteisiin. Suomessa suunnitelmat käytetyn polttoaineen loppusijoituksesta ovat jo pitkällä, mutta kukaan ei voi täydellä varmuudella luvata, että radioaktiivinen ydinjäte todella pysyy loppusijoituspaikassaan yli 200 000 vuotta ja ehkä parinkin jääkauden jälkeen.

Kukaan ei voi myöskään taata, että yhteiskuntajärjestelmämme on 50-100 vuoden päästä niin vakaa, että kaikki ydinjätteet saataisiin edes näennäisen turvallisesti piilotettua kallioperään. Ydinvoima siis sisältää suurimpien riskien ulkoistamisen tulevaisuuden sukupolville.

Virkkunen, kuten moni muukin ydinvoiman laajaa lisärakentamista kannattava, väläyttää mahdollisuutta myydä ylimääräistä sähköä ulkomaille. Periaatteessa tämä olisi täysin ydinjätteiden tuontiin verrattavaa liiketoimintaa: eurooppalaiset saisivat sähköä, energiateollisuus lisää rahaa ja Suomen kallioperä entistä enemmän ydinjätettä.

Jos tämä visio ei sisällä mitään ongelmia, niin käsi ylös, kuka ydinsähkön myynnistä haaveileva rohkenee ensimmäisenä ehdottaa myös ydinjätteiden tuonnista Suomelle uutta rahasampoa?

Anssi Malinen, Oulu

11.3.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Ydinvoimapäätökseen vaikeusastetta kyselystä (1.4.2010)

Hallitus antaa lähiviikkoina esityksensä uusista ydinvoimalaluvista. Lupia on ennakoitu myönnettävän 1-3 kappaletta. Kokoomus on liputtanut avoimesti kolmen luvan puolesta. Keskustassa on kannatusta sekä yhdelle että kahdelle luvalle, mutta myös ydinvoiman lisärakentamisen vastustusta.. Suurimman oppositiopuolueen sosialidemokraattien kellokkaiden ydinvoimamyönteisyys on laajaa. Lue lisää...

30.3.2010 Karjalan Maa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Ydinvoimalle ei ole vaihtoehtoja (1.4.2010)

Lisäydinvoiman rakentamiselle on vaikea löytää realistisia vaihtoehtoja, jos päästöjä tosissaan aiotaan vähentää. Suomen hallituksen on määrä muutaman viikon sisällä päättää, kuinka monelle uudelle ydinvoimalalle se esittää lupaa. Samalla hallitus päättää, kenelle hakijoista lupia myönnetään. Hakijoita on kolme. Lue lisää...

30.3.2010 Kainuun Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Käsitys ydinvoimasta kadoksissa? (31.3.2010)

Meille on vakuutettu, että ydinvoimalaitosten ainoa radioaktiivinen jäte muodostuu kiinteästä aineksesta, jonka loppusijoituspaikka olisi peruskallio, mutta ydinvoimalaitosten käytön yhteydessä muodostuu samanaikaisesti myös radioaktiivisia ydinjätteitä kaasu- ja nestemuodossa. Moni varmaan ihmettelee mihinkä ne joutuvat?

Näistä asioista ei yleensä puhuta, koska radioaktiivisetkaasut, kuten esimerkiksi C-14 (C=hiili) ja krypton-85, levitetään ilmaan korkeiden piippujen kautta, ja nestemäinen ydinjäte Tritium-3 (vety-3) mereen lauhdeveden mukana. Näin sanoo fysiikan tohtori Roland Kollert Bremenistä ja varoittaa, että ilmakehän ja maapallon kaikkien vesien aktiviteetti lisääntyy sitä mukaan kuin uusia reaktoreita otetaan käyttöön.

JO SILLOIN kun ydinvoimaan päädyttiin, tiedettiin, että radioaktiivista jätettä kaasu- ja nestemuodossa oli käytännössä mahdotonta ottaa talteen. Niinpä kaasumuotoinen jäte päätettiin päästää ulos ilmakehään ja nestemäinen jäte, laskea mereen. Jäljelle jäi vain vaikeus julkistaa tämä yleisölle, mutta merkitysopillisen temppuilua seurauksena ei kaasu- ja nestemuotoista jätettä luetakaan ydinjätteeksi,vaan ainoastaan kiinteä jäte, joten ne on yksinkertaisesti määritelty pois.

Tästä syystä on ydinreaktoria kuvaavista kaavioista - jopa vaativassa opetusmateriaaleissa - jätetty pois tämä ratkaiseva tosiasia, että savupiippu ja ilmameri ovat suorassa yhteydessä reaktorin ytimeen joka "tuuletetaan" aivan samoin kuin kamiina savupiipullaan. Todellisuudessa päästetään siis kaasumuotoinen ydinjäte Krypton-85 ja ihmiselle vaarallisin nuklidi C-14 ulos savupiipusta.

KRYPTON-85 jalokaasun epäillään lisäävän ilmameren ionisoitumista ja vaikuttavan prosesseihin valtamerien keskuksessa -alueella jossa sääjärjestelmät syntyvät. On peräti merkillistä ettei ilmastopaneeli IPCC:n ole ottanut tätä huomioon raporteissaan! Tritiumpäästöt maailman meriin ovat suuria ja hyvin huolestuttavia, koska tietoa ei ole siitä mihin tritiumpäästöt tulevat johtamaan. Vety on keskeinen tekijä solujen toiminnassa ja Tritiumin lisäämisellä planeetan vesiin voi olla kaikelle maapallon elämälle kohtalokkaat seuraamukset. Turvallista saannin tasoa ei tunneta Tritiumille, jonka tiedetään aiheuttavan sikiövaurioita sekä syöpää ja mutaatioita. Sen aktiviteetti lisääntyy kaikissa maailman merissä, kuten myös esimerkiksi äidinmaidossa.

Ydinvoimaa markkinoidaan ympäristöystävällisenä energiana, mutta kaikista tunnetuista ympäristösaasteista lisääntyvät ydinvoiman saasteet ylivoimaisesti eniten maapallolla. Kun esimerkiksi hiilidioksidi on lisääntynyt ilmakehässä 30 prosentilla teollisella aikakaudella, on Krypton-85 kaasu lisääntynyt ehkä 10.000-kertaisesti toisen maailmansodan jälkeen ja voimakas lisääntyminen jatkuu.

Samoin on Tritium-3 pitoisuus koko maailman vesissä kymmenkertaistunut 1900-luvun puolivälistä lähtien. Pahinta asiassa on, ettei juuri kukaan tunne näitä totuuksia. Tästä syystä suhtautuu ehkä myös suomalaisten poliitikoiden enemmistö juuri nyt todella välinpitämättömästi ydinvoimaan, kun se esittää vanhanaikaista ja riskialtista ydinvoimaa lähes ainoana tulevaisuuden energiavaihtoehtona.

Sven-Olof Jakobsson

29.3.2010 Koillissanomat, Lukijalta

▲Alkuun


Kalastuslupakäytäntö kaipaa yksinkertaistamista (30.3.2010)

Kalatalouden keskusliitto ehdottaa valtakunnallista kalastuspassia, joka korvaisi erillisen valtion kalastuksen hoitomaksun ja läänikohtaisen viehekortin. Ehdotettu valtakunnallinen kalastuskortti voisi vastaisuudessa mahdollistaa niin kutsutun peruskalastuksen yhdellä vavalla ja vieheellä. Lupa koskisi koko maan vesialueita, paitsi lohi- ja siikajokea sekä muita rauhoitusalueita ja erityisistutuskohteita.

Kalastuksen harrastajat ovat jo pitkään ihmetelleet, miksi kalastus ei enää kiinnosta kansaa samaan tapaan kuin aikaisemmin. Takavuosina lähes jokainen suomalainen ilmoitti harrastavansa kalastusta ainakin muutaman kerran vuodessa. Näiden harrastajien määrä on ollut laskussa koko ajan ja alan järjestöt ovat yrittäneet erilaisia tempauksia, jotta muun muassa nuoret saataisiin kiinnostumaan uudelleen vanhasta hyvästä harrastuksesta.

SYITÄ HARRASTUKSEN vähenemiseen on monia, mutta yksi niistä on varmasti se, että kalastuslupien oikeaoppinen hankinta on monelle keskivertokansalaiselle siksi monimutkaista, että se jätetään mieluummin hankkimatta ja samalla unohdetaan koko kalastus.

Lupaviidakossa on onneksi tapahtunut pientä karsintaa, mutta edelleen lupien hankinta vaatii siksi paljon vaivaa, että moni turvaa onneen, lähtee kalastamaan vaikka ei lupia hankikaan.

JOS YHDELLÄ maksulla voisi korvata kalastuksen hoitomaksun ja läänikohtaisen viehekortin, jäisivät edelleen voimaan tunnetusti hyville lohijoille omat lupansa. Muutos olisi kuitenkin helpotus niille tuhansille harrastelijoille, jotka tuskin koskaan käyvät lohijoilla, mutta haluavat joskus ihan vain virkistyksen vuoksi käväistä kalalla, olivatpa sitten missä päin maata tahansa.

Nykyinen lupaviidakko on tehokas keino latistaa into edes yrittää lähteä vesille. Samalla helpottuisi myös ulkomaisten turistien asema. Kalastusmatkailun tulevaisuuteen uskovat monet, mutta jos lupien hankinta on hankalaa, suuntaa moni matkailija mieluummin jonnekin muualle, missä lupien hankinta on helpompaa.

25.2.2010 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Valot pois maapallon puolesta (29.3.2010)

On maaliskuun viimeinen lauantai ja aika antaa tunti maailmalle. Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jonka aikana ihmiset sammuttavat valot ilmaistaakseen huolensa ilmastonmuutoksesta. Lue lisää...

26.3.2010 Lapin Kansa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kotimaiset energianlähteet kansalaisten suosiossa (29.3.2010)

Helsingin Sanomien tiistaina (24.3.) julkaisema mielipidetiedustelu kansalaisten energianäkemyksistä ei tarjonnut suuria uutisia suomalaisten suhtautumisesta ydinvoiman lisärakentamiseen. Hieman karkeasti tiivistäen puolet kansasta hyväksyy lisärakentamisen, mutta vastustajien määrä on kasvanut selvästi. Vajaa kolmasosa antaisi rakentamisluvan kaikille kolmelle hakijalle, toinen kolmasosa vain yhdelle ja kolmas kolmannes ei yhdellekään. Lue lisää...

25.3.2010 Suomenmaa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Mullistuksia metsissä (29.3.2010)

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) odotetaan aivan lähiviikkoina tuovan hallituksen pöytään esityksen uusista ydinvoimaluvista. Samaan pakettiin Pekkarisen odotetaan tuovan esityksen uusiutuvien energiamuotojen käytön edistämisestä. Lue lisää...

25.3.2010 Pohjolan Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Voidaanko ydinjätehautaa ajatella jopa ympäristörikoksena? (22.3.2010)

Suomen eduskunnan on määrä päättää lisäydinvoimasta vielä tämän kevään aikana, viimeistään ennen juhannusta. Ei ihme, että keskustelu velloo voimakkaasti puolesta ja vastaan. Itse kuulun niihin, jotka eivät voi käsittää, miten ihminen voi synnyttää ylipäätään jotain näin elämää tuhoavaa. Lue lisää...

19.3.2010 Kaleva, Muuten / Carita Forsman

▲Alkuun


Tervahiihto on kahden ladun risteyksessä (22.3.2010)

Oman lajinsa maailman vanhimpia on vain yksi kerrallaan. Tällainen status on liimattu Oulun Tervahiihdon kylkeen: Lauantaina 121. kerran hiihdettyä Tervahiihtoa markkinoidaan maailman vanhimpana yhtäjaksoisesti järjestettynä pitkän matkan hiihtotapahtumana. Sen juuret ovat vuonna 1889 Oulun Hiihtojen nimellä alkaneissa kisoissa. Aivan katkeamattomana ketjuna hiihtoa ei ole järjestetty, sillä sotavuosina tapahtuma jäi väliin neljänä vuonna. Lue lisää...

18.3.2010 Kaleva, Muuten / Juha Portaankorva

▲Alkuun


Allaskalan maine on palautettava (16.3.2010)

Suuret tekoaltaat Lokka ja Porttipahta olivat parhaimmillaan varsinaisia kala-aittoja. Sodankylään syntyi uusi ammattikalastajien joukko, joka sai pääosan toimeentulostaan suurista vesistä. Myös virkistys- ja kotitarvekalastajien määrä on kaiken aikaa ollut melkoinen.

Altaiden kalakannat ovat vuosien myötä vaihdelleet. Ongelmiltakaan ei ole vältytty.

Istutusten määrästä on väitelty ja myös siitä, mikä kala allasvesiin parhaiten sopii. Peledsiika oli aikoinaan se laji, joka suuria saaliita takasi.

Aivan viime vuosina on Lokalla jälleen painiskeltu ongelmien kanssa. Siika kärsii loisista ja on kääpiöitynyt. Ensi kesänä on tarkoitus käynnistää mittava hoitokalastushanke, jonka onnistumisesta tulevaisuus altaalla riippuu.

Kalastajien ja koko Sodankylän kunnan kannalta on tärkeää, että allaskalan maine saadaan palautettua. Kaikki tieto ja taito on nyt käytettävä, jotta hoitotoimenpiteissä onnistutaan.

Rakennetun vesistön kalaston hoito on osoittautunut ongelmalliseksi. Juuri kun kaikki näyttää sujuvan hyvin, tuleekin vastoinkäymisiä.

Rahaa hoitokalastukseen pitää nyt löytyä ja kaikenlaista tutkimusta on sitäkin jatkettava, jotta kalastus saadaan taas kannattavaksi. Kun kerran tekoaltaat on voimatalouden tarpeisiin rakennettu, pitää niistä pystyä ottamaan irti myös kaikenlainen muu hyöty.

Kiistely ei vie eteenpäin. Nyt pitää pystyä niin tutkijoiden kuin kalastajienkin istumaan samaan pöytään. Tutkimustietoa ei pidä suin päin tyrmätä, mutta toisaalta on myös kunnioitettava kentän eli kalastajien mielipiteitä.

Sodankyläläiset ovat oppineet altaita käyttämään, mutta mahdollisuuksia ne tarjoaisivat nykyistä enemmän myös kalastusmatkailulle. Vedet on vain ensin saatava kuntoon.

Kalastusmatkailu on Euroopassa kasvussa ja sitä voidaan hyödyntää selvästi nykyistä enemmän myös Lapissa. Tenon lohi vetää pohjoiseen vuosittain melkoisen joukon vieraita ja myös Tornionjoella on saatu pää hyvin auki.

Myös Lokka ja Porttipahta voidaan saada matkailukohteiksi, kun asiat saadaan loksahtamaan paikalleen. Parhaassa tapauksessa kalastusmatkailijoiden palvelussa syntyy myös niitä kaivattuja työpaikkoja.

Kun Lokan tilannetta nyt ryhdytään korjaamaan, pitää kaikki alan tietotaito käyttää. Maat altaiden alle antanut paikkakunta on oikeutettu saamaan hoitotoimille myös tarpeellisen taloudellisen tuen.

Suuri savotta on edessä. Se on kuitenkin selvitettävä, sillä vain sitä kautta altaat saadaan taas tuottamaan muutakin kuin vesivoimaa.

Eri osapuolten kitkattomalla yhteistyöllä se onnistuu.

[...]

14.3.2010 Lapin Kansa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Uusien kalalajien tuonti on venäläistä rulettia (15.3.2010)

Suomen vesiin on tuotu kotiuttamismielessä kaikkiaan neljätoista alun perin ulkomaista kalalajia. Lisäksi kaloja on siirrelty maamme rajojen sisäpuolella vesistöstä toiseen. Yleinen käsitys on, ettei yhdestäkään vierasperäisestä lajista ole ollut haittaa kotimaiselle vesiluonnolle. Asia ei ole kuitenkaan näin yksioikoinen.

Seuraukset uusien lajien siirroista ovat usein moninaisia ja ennalta arvaamattomia. Esimerkkejä on useita: Ruohokarpin istuttaminen on muuttanut eteläeurooppalaisia kirkasvetisiä järviä savisameiksi. Niilinahven söi sukupuuttoon satoja alkuperäisiä kirjoahvenlajeja Afrikan suurilla järvillä. Istutetut lajit ovat myös tuoneet mukanaan lukuisia kalatauteja ja -loisia, joista ei enää päästä eroon.

Joissakin tapauksissa siirroilla on ollut myös tuntuvia ekologisia vaikutuksia. Kun esimerkiksi muikku siirrettiin Paatsjoen vesistöalueelle, se runsastui ja muutti eläinplanktonlajiston aivan toisennäköiseksi. Muikusta muodostui avainkalalaji, jonka voimakkaat kannanvaihtelut heijastuvat lähes kaikkiin muihin kalalajeihin ja järvien toimintaan.

Varsin tavallista on, että tuontilaji kilpailee ravinnosta ja elintilasta alkuperäisten lajien kanssa. Tämä on havaittu Suomessakin. Yhdysvalloista siirretyt kirjolohi, puronieriä ja harmaanieriä käyvät rajua kilpailua elintilasta kotimaisten taimenen ja nieriän kanssa.

Esimerkiksi taimen on vähentynyt tai jopa hävinnyt joistakin puroista ja pienistä sivujoista sitä aggressiivisemman puronieriän vallattua ne.

Suomeen tuoduista lajeista alun perin siperialainen peledsiika sekä pohjoisamerikkalaiset puronieriä, piikkimonni ja viisipiikki ovat kotiutuneet ja muodostavat paikallisia vakiintuneita kantoja. Niiden lisäksi Suomen lähialueilta tuotu allikkosalakka lisääntyy muutamissa eteläsuomalaisissa pienvesissä. Jatkuvin istutuksin ylläpidetään kirjolohi-, harmaanieriä- ja karppikantoja, joiden ei ole onnistunut ainakaan vielä vakiinnuttaa asemaansa. Kaikki nämä lajit kasvavat sukukypsiksi ja kutevat säännöllisesti, joten tilanne voi muuttua nopeastikin.

Kirjolohi on joissakin Euroopan maissa alkanut yllättäen lisääntyä vuosikausien epäonnistumisten jälkeen. Suomessakin on havaintoja lisääntymisestä, mutta se on vielä hyvin pienimuotoista ja paikallista. Jos kirjolohikantojen luontainen uusiutuminen laajenee, siitä tulee vakavasti otettava kilpailija kotimaisille lohikaloille. Jatkuvat istutukset tuovat myös uutta verta luonnossa lisääntyneille lajitovereille, mikä usein edistää tulokkaiden sopeutumista ja leviämistä uusiin vesistöihin.

Kaikki tuontilajit eivät ole kuitenkaan onnistuneet asettumaan vesiimme. Kokeiluja on tehty kuningaslohella, punalohella, isobassilla, pikkubassilla, ruohokarpilla ja sterletillä.

Epäonnistumiset voidaan lukea ilmaston tai jonkin muun tekijän sopimattomuuden tiliin, mutta kyse voi olla myös sattumasta. Voisikin sanoa, että epäonnistumiset ovat olleet onni alkuperäisille lohikalalajeillemme. Uusien lajien tuominen on aina venäläistä rulettia, koska kaikkia vaikutuksia on vaikea tai jopa mahdoton arvioida.

Riskejä ei ole ainakaan vanhemmissa kotiutusyrityksissä aina edes ajateltu. Jos uusi laji pystyy risteytymään alkuperäisten kalojemme kanssa, on uhkana kalojen perimän ja ulkomuodon muuttuminen. Tällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia lajien säilymiseen tulevaisuudessa. Tällainen tilanne vallitsee esimerkiksi eräissä Lapin järvissä, joissa siirtoistutettu muikku on sekoittunut alkuperäisen siian kanssa.

Keskenään kykenevät risteytymään myös muun muassa peledsiika ja siika sekä harmaanieriä, puronieriä ja nieriä.

Vieraiden lajien istutusten lopettaminen ja niiden korvaaminen vesistön omilla kalakannoilla on monin paikoin vaikeaa. Syynä ovat vesioikeuksien määräämät velvoiteistutukset, jotka on toteutettava sellaisenaan. Esimerkiksi Inarijärveen on säännöstelyn vuoksi istutettu velvoitteina Amerikan harmaanieriöitä ja Vuoksen järvilohia, joista jälkimmäisen onnistuneesta lisääntymisestä on merkkejä.

Jos kannat vahvistuvat, lohesta voi muodostua vakava uhka alueen alkuperäisille taimenkannoille. Lohikaloilla on vahva vaellusvietti, joten kantojen voimistuessa ne siirtyvät hyvin herkästi ala- ja yläpuolisiin vesistöihin.

Vieraiden kalalajien istuttamista perustellaan sillä, että ne kasvattavat kalansaaliin arvoa ja monipuolistavat kalastusmahdollisuuksia. Usein tämä pitääkin paikkansa.

On kuitenkin varauduttava myös siihen, että tuloksena on haitallinen muutos, jota ei enää jälkikäteen pysty korjaamaan. Esimerkkejä tästä ovat 1960- ja 1970-luvuilla Lapin rautujärviin tehdyt lukuisat siikaistutukset.

Hannu Lehtonen, Kimmo Kahilainen

Lehtonen on kalataloustieteen professori Helsingin yliopistossa ja Kahilainen soveltavan ympäristötutkimuksen professori Kilpisjärven biologisella asemalla.

13.3.2010 Helsingin Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


YDINVOIMA TULEE UUDELLEEN (9.3.2010)

Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa moni asia on suomalaisessakin yhteiskunnassa kääntynyt päälaelleen. Sellaisesta, mikä ennen oli kiellettyä, on tullut sallittua, jopa suositeltavaa. Yksi tällainen asennemuutoksen kohde on suhtautuminen ydinvoimaan.

Vielä vuoden 1993 syksyllä tämäkin lehti laski ennen eduskunnan äänestystä, onko ydinvoiman lisärakentamisen kannattajilla enemmistö vai ei. Ei ollut, sillä eduskunta päätti äänin 107-90, ettei lisää ydinvoimaa ole tarpeen rakentaa Suomeen.

Vastustajien joukossa oli nuori kansanedustaja Matti Vanhanen, samoin silloinen pääministeri Esko Aho. Vanhasen rooli oli muutoinkin iso, sillä jo edellisenä vuonna eduskunta oli Vanhasen ponnen hyväksyessään asettunut kielteiselle kannalle ydinvoiman lisärakentamisessa. (HS:n Kuukausiliitteessä numero kolme on Unto Hämäläisen kirjoittama hyvä katsaus suomalaisen ydinvoiman historiaan.)

Nyt kaikki on toisin. Vallassa on samaisen Matti Vanhasen johtama porvarihallitus. Ydinvoiman lisärakentamisen kannattajilla on eduskunnassa enemmistö. Sen tietäen keskustalainen työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on aloittanut ministeriössään uuden ydinvoimaratkaisun valmistelun. Pekkarinen on luvannut tuoda ehdotuksensa hallitukseen pääsiäisen jälkeen. Hallituksesta päätös etenee eduskuntaan, joka voi joko hyväksyä tai hylätä sen.

Periaateratkaisu lisäydinvoiman puolesta on itse asiassa jo tehty. Tulevassa ydinvoimapäätöksessä on kysymys enää siitä, kuinka monelle voimalaitokselle hallitus haluaa luvan antaa.

Hakijoita on kolme: Teollisuuden voima, Fennovoima ja Fortum. Teollisuuden voiman ja Fennovoiman omistajina on osittain samoja yhtiöitä. Niiden joukossa on myös yhtiöitä, joissa valtiolla on vahva omistus.

Hallituspuolueista kokoomus on ottanut selkeän kannan, jonka mukaan lupa pitäisi antaa kaikille kolmelle voimalalle luottaen siihen, ettei kaikkia niitä kuitenkaan rakenneta samanaikaisesti. Toisella laidalla ovat vihreät, joilla on hallitusneuvotteluissa sovittu lupa vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. On varsin käsittämätöntä, että vihreille myönnettiin tämä lupa Suomen tulevaisuuden kannalta näin olennaisessa asiassa. Keskusta horjuu yhden tai kahden luvan välillä. Rkp:n puheenjohtaja Stefan Wallin on sanonut uskovansa kahteen lupaan.

Euran Olkiluotoon rakennetaan parhaillaan Teollisuuden voiman kolmatta ydinvoimalaa. Hanke on peräti kolmisen vuotta myöhässä. Voimala otettaneen käyttöön vuoden 2012 kesällä.

Voimalaprojektista vastaa ranskalainen Areva yhdessä saksalaisen Siemensin kanssa. Areva ja suomalainen Teollisuuden voima ovat ilmiriidassa siitä, kenen syytä myöhästyminen on. Areva syyttää suomalaisia ja suomalaiset sitä, että Areva otti projektin, vaikkei se ollut varmistunut suunnitelmiensa kestävyydestä ja niiden mahdollisuudesta läpäistä suomalainen viranomaisseula.

Voimalan viivästyminen johtuu osaksi siitä, että ydinvoiman lisärakentaminen länsimaissa pysähtyi yli kaksikymmentä vuotta sitten. Kiinnostus ydinvoimaan on vasta nyt viriämässä uudelleen.

Yhdysvalloissa lupia on jo annettu. Britanniassakin tuuli on kääntynyt, ja muualla Länsi-Euroopassa on ydinvoiman lisärakentamiseen liittyviä hankkeita. Kiinnostus ydinvoiman lisäämiseen on suurinta Kiinassa, Venäjällä, Etelä-Koreassa ja Intiassa. Yhteensä maailmassa valmistaudutaan rakentamaan yli 50 uutta ydinvoimalaa.

Euroopassa rakennetaan parhaillaan ydinvoimaa Suomen lisäksi Venäjällä, Ranskassa, Bulgariassa, Slovakiassa ja Ukrainassa.

Ydinvoiman renessanssi johtuu ilmastonmuutoksesta ja päästöjen vähentämistavoitteista, jotka estävät hiilivoiman käytön tuntuvan lisäämisen. Ilmastonmuutos tarjoaakin monelle ydinvoimaa vastustaneelle poliitikolle helpon tien vaihtaa kantansa kielteisestä myönteiseksi.

Esimerkkiä näyttää länsinaapurimme Ruotsi, jossa porvarihallitus antaa lupia korvata käytöstä poistuvat reaktorit. Ennen ydinvoimaa rajusti vastustaneet keskustapuolue ja kristillisdemokraatit ovat päätöksessä mukana, koska se on osa kunnianhimoista ilmastopoliittista ohjelmaa.

Energiankulutus Suomessa kasvaa tulevina vuosina, kunhan taantuman jäljet vähitellen peittyvät. Vauraan Suomen tulevaisuus nojaa edelleenkin metalli-, elektroniikka- ja metsäteollisuuteen. Suomi elää yhä viennistä, ja vientiteollisuus tarvitsee kohtuuhintaista energiaa. Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa nojaudutaan yhä enemmän ydinvoimaan.

Joka uskottelee, että ongelma ratkeaisi säästämällä energiaa ja investoimalla sinänsä tärkeään bioenergiaan ja tuulivoimaan, ei tunnusta tosiasioita. Ydinsähköä pitää tuoda idästä ja lännestä nykyiseen tapaan, jos sitä ei itse rakenneta. Tasapainoinen kokonaisuus voidaan rakentaa, kuten jo nyt on nähty.

Hallitus voi tietysti poliittisista syistä asettaa hakijat järjestykseen, mutta sellaisessa ei oikein ole järkeä. Jos hakijat täyttävät lain edellyttämät vaatimukset, lupa pitäisi antaa kaikille. Jos yksityisellä pääomalla halutaan rakentaa Suomeen uutta ydinvoimaa, miksi hallituksen pitäisi se estää?

Jos teollisuus pystyy rahoittamaan hankkeensa ja kantamaan siihen liittyvän riskin, sen tulisi kaiken järjen mukaan saada se tehdä. Jos sähköä jää yli, sen voi hyvin myydä markkinahintaan halukkaille ostajille ulkomaille.

Janne Virkkunen
Kirjoittaja on HS:n vastaava päätoimittaja

7.3.2010 Helsingin Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


TERVAN TIELLÄ ON PITKÄ HISTORIA (8.3.2010)

Tervan tie -matkailuhanke on saanut tunnustusta, kun Oulujoen reitti ry myönsi sille tunnustuspalkinnon viime vuosien piristävimmästä näystä, kun Oulun ja Kainuun välille on valtatien varteen nousseet Tervan tie -kyltit.

Tunnustuksella haluttiin tukea ja kannustaa Tervan tie -hankkeen kehittymistä eläväksi ja vetovoimaiseksi tekijäksi Oulu-Kainuu matkailun ja kulttuuriin vahvistamisessa.

Tervan tie -matkailu-tien ylläpitäjänä toimii Valtatie 22 -yhdistys, jonka kotipaikka on Utajärven kunta. Projektia rahoittivat Euroopan aluekehitysrahasto, Kainuun maakunta -kunta-yhtymä, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Valtatie 22 yhdistyksen kahdeksan jäsenkuntaa Oulu, Muhos, Utajärvi, Vaala, Paltamo, Kajaani, Sotkamo ja Kuhmo.

Vaikka matkailutie on vielä kohtuullisen tuore asia, ovat odotuksen sitä kohtaan kovat. Matkailu ja muu siihen kiinteästi liittyvä muu elinkeinotoiminta kaipaa kipeästi uusia avauksia hiipuvan elinvoimaisuutensa tueksi. Yhdellä matkailutiellä ei kesää tehdä, mutta se voi parhaimpaan yltäessään olla hyvä tienavaaja, suunnannäyttäjä ja tuki sille, että usko yrittämiseen ja omatoimisuuteen vahvistuisi.

Tällä hetkellä parasta Tervan tiellä ovat sen kotisivut internetissä. Ne ovat tasokkaat ja houkuttelevat pienistä puutteista huolimatta. Ehdottomasti parasta antia ovat tervapolttoon, tervaveneisiin, tervanlaskuun ja sellaiseenkin yksityiskohtaan kuin tervatynnyrin tekemiseen liittyvät lyhyet esittelyvideot.

Kun nettisivuilla on kyse ensisijaisesti muualta tuleville matkailijoille suunnattavasta informaatiosta, pitäisi kotisivuilta löytyä paremmin myös nykyiset karttatiedot. Myös palveluhakemisto pitää saada nopeasti kattavaksi, sillä nyt se ei luo uskoa alueen monipuoliseen ja hyvään palvelurakenteeseen.

Tämän päivän Oulujokivarren asukkaan pitää muistaa, että Tervan tiellä vesistötienä on pitkä historia. Oulujoen vesistöalue on osa ikivanhaa kulkureittiä Pohjanlahdelta Laatokalla. Reittiä on käytetty niin eräretkillä kuin sota- ja kauppareittinä. Lisäksi reitillä on pitkä historia tervankuljetusreitin ohella myös uittoreittinä.

Reitin arvo on tunnettu on satoja vuosia, sillä Kajaanista Ouluun kulkeva reitti oli osa Suomen ensimmäistä matkailureittiä vuonna 1887.

5.3.2010 Tervareitti, Pääkirjoitus

▲Alkuun


KYLLÄ KANSA OSAISI PÄÄTTÄÄ YDINVOIMASTA (4.3.2010)

Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen ehdotti voimateollisuuden seminaarissa kansanäänestyksen järjestämistä ydinvoimasta (HS Talous 22. 2.). Jouko Ahonen, paperityöläisten puheenjohtaja, vastusti sitä tokaisemalla: "Pitäisikö kysyä ihmisiltä, jotka eivät osaa polkupyörästä dynamoa vaihtaa?"

Merkillistä puhetta. Meidän rivikansalaisten äänet kelpaavat kuitenkin silloin, kun valitsemme uusia "fiksuja" edustajia eduskuntaan tai merkittävien järjestöjen johtoon. Ja se ei ole niin helppo tehtävä kuin yhdestä asiasta päättäminen.

Teollisuus vaatii lisää ydinvoimaa perustellen kasvavaa sähköntarvettaan. Mitä tarvetta, kun suuret teollisuusyritykset pakenevat kilvan maasta? Sitä pakoa on Jouko Ahonenkin edistänyt muutama vuosi sitten paperityöläisten työnseisauksella jäsenistön parempien etujen puolesta.

Kööpenhaminan kokous oli fiasko. Paljon kauniita puheita, sitä suurempia lupauksia mutta niin vähäisiä tekoja. Talouden huimassa kiidossa olimme niin huolissamme ilmastonmuutoksesta, mutta nyt kun ryvemme lamassa, ydinvoima on ykkösasia. Saasteetonta(?!) sähköä hinnalla millä hyvänsä.

Rakennetaan nyt ensin se viides ydinvoimala valmiiksi. Eikös sen jo nyt pitäisi olla valmis? Ja mitä se on tähän mennessä maksanut? Jos sama raha olisi myönnetty uusiutuvien energialähteiden tutkimukseen ja kehitykseen, olisimme ehkä nyt jo eturintamassa luomassa uutta "Nokiaa".

Jos nyt hallitus myöntää yhdelle tai useammalle ydinvoimalalle rakennusluvan, niin unohtakaamme visiot Suomen, Euroopan ehkä koko maailman uusiutuvan energia-alan suunnannäyttäjästä. Samalla voimme haudata bioenergia-alan laitosten kehittymisen ja laajenemisen Suomessa.

Brändätään vain Suomea maailmankartalle ja kiivetään takapuoli edellä puuhun. Tämä ydinvoimakeskustelu on huikea imagotappio Suomelle!

Timo Maula, Hauho

2.3.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


EDUSKUNTAGALLUP ENNUSTAA YHTÄ UUTTA YDINVOIMALAA (25.2.2010)

Nykyinen eduskunta antanee luvan yhden uuden ydinvoiman rakentamiselle, jos hallitus sitä esittää. Johtopäätöksen voi vetää Ylen uutisten kansanedustajille tekemästä kyselystä. Yli puolet kansanedustajista eli 109 ilmoitti tukevansa lisäydinvoiman rakentamista. Alle neljännes eli 46 edustajaa kertoi vastustavansa.

Sekä vastausprosentti että mielipiteensä suoraan kertoneiden määrä olivat poikkeuksellisen korkeita. Kansanedustajat ovat siis henkilökohtaiset päätöksensä tehneet.

Lisävoimaloiden määrästä edustajien näkemykset eroavat enemmän. Lisärakentamista kannattavistakin vain alle puolet on valmis myöntämään luvat kaikille hakijoille eli Fortumille, Teollisuuden Voimalle sekä Fennovoimalle. Vahvinta tuki kaikille kolmelle on kokoomuksessa, kun taas keskustassa ja SDP:ssä kannatetaan laajalti lupaa vain yhdelle hakijalle.

Keskustalaisista kansanedustajista 30 kannattaa uutta ydinvoimaa, vastustajia on tällä hetkellä vain 5. Kokoomuksen 51 kansanedustajasta 47 ilmoittautui lisäydinvoiman kannattajiksi. SDP:ssä puolustajia on 27 ja vastustajia 11. Vihreissä ja vasemmistoliitossa ei kukaan tukenut lisäydinvoimaa.

Hallitus tekee ehdotuksensa eduskunnalle pääministeri Matti Vanhasen toiveen mukaan vielä kuluvana keväänä. Jos yhden hakijan hanketta koskevan valituksen ratkaisu viivästyy, asia voi kuitenkin siirtyä syksyyn ja siten vaalien alle.

Mikäli Ylen gallupia on uskominen, yhdelle uudelle laitokselle lupa tulee, mutta useampaa ei kannata esittääkään.

Ankaraksi kysymykseksi nousee silloin, kuka luvan saa. Hankepaikkakunnat ovat eri puolilla Suomea. Kaikkien hakijoiden vakavaraisuuteen ja osaamiseen voi luottaa. Kaikkiin vaihtoehtoihin liittyy omia, eteviä erikoisperusteluja.

Eduskunta käsittelee asian kuitenkin hallituksen esityksen pohjalta. Hallitus taas tekee esityksensä elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen ehdotuksesta. Pekkarinen on ollut lausunnoissaan varovainen. Hän on vetänyt lähinnä linjaa ”tarve olisi nolla tai korkeintaan yksi”. Siitä, kenelle hän mahdollisesti lupaa esittäisi, ei ole saatu edes vihjeitä.

Pekkarisen työ onkin vaativa. Hänen on turvattava sähkön saanti teollisuudelle, mutta huomioitava myös Suomen sitoumukset Euroopan unionille. Niihin kuuluu, että vuoteen 2020 mennessä 38 prosenttia Suomen energiasta on tuotettava uusiutuvilla polttoaineilla.

Myös muut ydinvoimakeskustelun aiheet ovat yhä pöydällä. Fakta on, että ydinjäteongelmaa ei ole ratkaistu lopullisesti, mutta Suomessa kuitenkin niin hyvin, kuin tekniikka suo. Faktaa on myös, että ydinvoimaa auttaa selviämään päästösitoumuksista ilman, että ihmisten on kovin paljon muutettava elämäntapojaan. Mutta toisaalta ne myös estävät sitä, että vähentäisimme kulutustamme ja luonnonvarojen käyttöämme. Siitäkin on erimielisyyttä, pitäisikö Suomen rakentaa ydinvoimaa vientiinkin.

Ja niin edelleen – keskustelun argumentteja on valtavasti.

Kansalaisten käsitykset siis törmäävät. Yhtä ja yksimielistä kantaa ei löydy. Päätöksentekijät onkin valittu myös sitä varten, että vastuunkantajat löytyvät.

23.2.2010 Suomenmaa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


SYÖPÄ YLEISTYY YDINVOIMALOIDEN LÄHEISYYDESSÄ (24.2.2010)

Saksassa on jo useita vuosikymmeniä puhuttu leukemian lisääntymisestä ydinvoimaloiden ympäristössä. Viime aikoina keskustelua on herättänyt lasten leukemiatapausten silmiinpistävä kasvu vuodesta 1990 alkaen Hampurin lähellä sijaitsevan Krümmelin ydinvoimalan välittömässä läheisyydessä. Se on hallituksen suulla julistettu toistaiseksi selittämättömäksi ilmiöksi.

Vuoden 2007 lopulla ilmestynyt kaikkia Saksan ydinvoimaloita koskenut lasten syöpätutkimus (KiKK) osoitti syöpätapausten lisääntyneen järjestelmällisesti. Tätä ei virallisestikaan enää kiistetä. Pienillä lapsilla syöpään ja leukemiaan sairastumisen riski kasvaa merkittävästi sen mukaan, kuinka lähellä ydinvoimalaa asuinpaikka sijaitsee. KiKK-tutkimus koski ajanjaksoa 1980-2003.

Sairastumisiin ei ole esitetty muuta selitystä kuin laitosten radioaktiiviset päästöt. Kaikki edes jotenkin ajateltavissa olevat syyt tutkittiin tarkoin ja hylättiin sekä Krümmelin tapauksessa että KiKK-tutkimuksessa.

Tästä huolimatta hallituksen neuvonantajana toimiva Saksan säteilysuojelukomissio väittää, että väestön saama säteilyannos on alle tuhannesosa sellaisesta säteilymäärästä, joka voisi aiheuttaa kyseisen ilmiön. Komissio ei ole kuitenkaan suostunut julkiseen ja tieteelliseen keskusteluun asiasta.

Syöpätapausten ja virallisesti ilmoitettujen säteilyannosten välinen näennäinen ristiriita voi johtua monesta syystä. Ydinvoimaloiden radioaktiivisia päästöjä, jotka tapahtuvat piipun ja poistoveden kautta, mittaavat jatkuvasti ja kokonaisvaltaisesti vain ydinvoimayhtiöt. Voimaloiden ympäristön seurantajärjestelmä on täynnä aukkoja.

Erityisen voimakkaasti vaikuttavien alfasäteilijöiden, kuten plutoniumin, esiintymistä ei edes tutkita. Ympäristönsuojelijat ovat monesti löytäneet ydinvoimaloiden lähistöltä radioaktiivisia aineita, joita ei virallisten päästötietojen mukaan ole siellä lainkaan.

Säteilyannoksen ja syöpään sairastumisen välinen yhteys johdetaan yleensä tutkimustuloksista, jotka koskevat Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommituksissa eloon jääneitä. Näitä tuloksia ei kuitenkaan voi yleistää, koska silloin oli kysymys lyhytaikaisesta, salaman kaltaisesta altistumisesta läpitunkevalle gammasäteilylle.

Ydinvoimaloiden läheisyydessä säteilyä saa radioaktiivisista aineista, jotka kulkeutuvat kehoon ja asettuvat kudoksiin. Näin säteilyaltistuksesta tulee kroonista, mikä voi johtaa äkillistä altistusta suurempiin vaikutuksiin.

Väestön saamaa säteilyannosta ei voi mitata. Se täytyy määrittää mallilaskelmalla, jossa on hyvin monia parametreja eli apusuureita. Laskelman virheitä ei tunneta.

Kehoon joutuneiden radioaktiivisten aineiden aiheuttaman säteilyannoksen määrittäminen on erityisen vaikeaa pienten lasten kohdalla. Syövän syntymiseen vaikuttaa jo sikiöaikainen altistuminen.

Leukemia seuraa tyypillisesti verta muodostavan järjestelmän joutumisesta säteilylle alttiiksi. Brittiläisen ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitoksen läheisyydessä havaittujen leukemiatapausten pohjalta tehdyt eläinkokeet ovat osoittaneet, että alfasäteilijät aiheuttavat äärimmäisen suuria vaikutuksia verta muodostavassa solujärjestelmässä juuri elinten kehityksen alkuvaiheessa.

KiKK-tutkimus vahvistaa lukuisia muissa maissa jo paljon aikaisemmin saatuja tuloksia. Eri tahojen vastuuhenkilöt esittävät kuitenkin tavan takaa kaavamaisen väitteen, jonka mukaan tutkimuksissa käytetyt säteilyn annosmääritykset ovat konservatiivisia - toisin sanoen ne ennemmin liioittelevat kuin vähättelevät annosta. Väite ei ole tieteellisesti pätevä.

Lukuisissa tutkimuksissa on jo vuosia käsitelty annosmääritysten epäluotettavuutta. Ne osoittavat, että virheet laskelmissa, jotka koskevat radioaktiivisten aineiden leviämistä, niiden siirtymistä ympäristössä vähitellen elintarvikkeisiin (ruoho-lehmä-maito-ravintoketju jne.) sekä niihin liittyvää ihmisen kehon aineenvaihduntaa, voivat johtaa jopa tuhat kertaa liian pieniin arvoihin.

Saksalaiset viranomaiset ovat edelleen erittäin vastahakoisia tunnustamaan näitä helposti ymmärrettäviä tosiasioita.

Jos radioaktiivisuuden ja syöpätapausten yhteys myönnettäisiin, seuraus olisi katastrofaalinen: ydinlaitosten valvonnan nykyiset perusteet osoittautuisivat täysin virheellisiksi.

Inge Schmitz-Feuerhake
Kirjoittaja on lääketieteellisen fysiikan tohtori ja Bremenin yliopiston emeritaprofessori.

22.2.2010 Helsingin Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


TULEEKO VESIVOIMASTA YDINVOIMAN RENKI? (24.2.2010)

30 vuotta sitten nuorille sähköteekkareille kerrottiin sähkövoimatekniikan luennolle, että ydinvoimala tarvitsee tuekseen säätövoimaa reaktorien tehoa vastaavan määrän. Säätövoimaa tarvitaan koska ydinvoimalan tehoa ei voi säätää, se pystyy tuottamaan energiaa vain maksimitehollaan. Ydinvoimaloiden käynnistäminen 70-80-lukujen taitteessa mullisti Suomen energiatuotannon suunnitteluperiaatteet täydellisesti.

Aina vuoteen 1977 Suomen sähköntuotanto perustui vesivoimaan. 20-30-luvun taitteessa rakennettu Imatrankoski on edelleen suurin vesivoimalamme. Sodassa menetettyjen Karjalan voimaloiden tilalle piti nopeasti rakentaa uutta kapasiteettia. Isohaaran voimalan rakentaminen (1945-48) käynnisti 1950-luvun suuren vesivoimarakentamisen, joka jatkui pitkälle 1970-luvulle. Tänä päivänä Suomen vesivoimaloiden teho on lähes 3 GW, mutta sillä tuotetaan kuitenkin vain n. 3-7% Suomen sähköstä. Miksi?

1977 käynnistyneen Loviisan 1-reaktorin myötä Suomi siirtyi ydinenergian aikakauteen. Nykyinen ydinvoimalakapasiteetti saatiin täyteen käyttöön 1982 mennessä. Ydinvoimalan energiantuotantoa ei voida säätää. Kun se on saatu käyntiin, sitä ajetaan täydellä teholla, kunnes se pitää pysäyttää huoltoseisokin vuoksi. Nykyisten 4:n ydinvoimalan teho on yhteensä 2,6 GW, ja ne tuottavat n. 26% Suomen energiantarpeesta.

Ydinenergian tueksi tarvitaan siis paljon Säätövoimaa. Sillä on kaksi käyttötarkoitusta: säätää kokonaistuotantoa kulutuksen vaihtelun mukaisesti sekä toimia varavoimana jos ja kun ydinvoimala putoaa verkosta. Säätövoimalta vaaditaan helppoa ja nopeaa säädettävyyttä. Vesivoima täyttää tässä suhteessa vaatimukset varsin hyvin: tehoa voidaan säätää 0-100% muutamassa sekunnissa. Kuormitushuippujen tasaukseen käytetään myös kaasuturbiini- ja hiililauhdevoimaloita, mutta ne ovat hitaammin säädettävissä ja tuottavat runsaasti kasvihuonekaasuja.

Tämänhetkinen säätövoimakapasiteetti riittää nykyisille ydinlaitoksille mutta ei enää esim. Olkiluodon uudelle 1600 MW reaktorille. Säätövoimaa joudutaankin lähivuosina rakentamaan lisää, ei ihme, että jo kertaalleen lainvoimaisesti suojellut Kollajan ja Vuotoksen allashankkeet on pyritty nostamaan uudelleen esille. Motivan arvion mukaan Suomessa voitaisiin lisätä vesivoiman tuotantokapasiteettia yli 600 MW suojelun ulkopuolisissa vesistöissä. Kollajan 35 MW näyttää tähän verrattuna vaatimattomilta?

Ydinteollisuus vastustaa kaikin keinoin erityisesti tuulivoiman lisärakentamista. Sillä kun voidaan tuottaa ainoastaan perusvoimaa, eli se nakertaa ydinvoimaloiden kannattavuutta. Tuulivoimalat vaativat myös säätövoimaa tuekseen, samassa suhteessa kuin ydinvoimalatkin, mutta säätöenergian tarve on yleensä lyhytjaksoista ja jaksottuu täysin eri tavalla kuin ydinenergiassa. Tuulienergialla voitaisiin kuitenkin kattaa kohtuullinen osuus Suomen perusvoiman tarpeesta. Syöttötariffien myötä tuulivoiman lisäksi myös muut pienvoimalat voisivat tulevaisuudessa olla merkittävä osa suomalaista sähköntuotantoa.

Vesivoiman suhteen ollaan koomisessa tilanteessa: voimalat seisovat suurimman osan vuodesta, koska perusenergia halutaan tuottaa ydinvoimalla! Kun patoaltaat täyttyvät, joudutaan ohijuoksutuksiin. Vettä juoksutetaan mieluummin ohi kuin turbiinin kautta: takavuosina sähkön hinnan ollessa matala ohijuoksutuksista valtion maksamat korvaukset tuottivat paremmin kuin sähkön myynti! Silti vesivoman lisärakentamista suunnitellaan: se on ydinvoimalle täysin alistetussa asemassa, siitä on tullut ydinvoiman renki.

Matti Adolfsen, Kemi

Helmi-Maaliskuu 2010, Valtatie 20 (Nro 5)

▲Alkuun


ONKO MITÄÄN TOLKKUA TUULIVOIMALOISSA? (24.2.2010)

Energia-alan pääkeskustelufoorumi tänä päivänä on tuulivoima. Sitä ollaan rakentamassa lähes "joka niemen nokkaan ja saarelmaa". Kalevan pääkirjoitussivulla, 30.11.2009, oli talvisodan 70 —vuotismuistokirjoituksen alla toisen pääkirjoitus- oston otsakkeena "Tuulivoima sai tuekseen tutkimustietoa". Sen ensimmäisessä lauseessa oli perustavalaatua oleva tieto: "Tuulivoimaa ei kannata rakentaa sinne, missä on tyyntä".

Ainakin minulle, maallikolle, tuli mieleen tutkimuksen taso, satukin, jossa on kyse omalla tavalla energiasta— peiton lämmitysenergiasta. Sitten. "Tuulivoima myös tarvitsee tuekseen säätövoimaa, sillä kun ei tuule, ei tule kilowattejakaan". On tutkimatta selvää, että jos roottorien siiville ei ole tuulta, ne eivät pyöri, eivätkä tuota energiaa. On oltava tuplajärjestelmä, jonka hinnan maksaa kuitenkin kuluttaja, vaikkakin kollegiaalisesti.

Kysyn, tai itse asiassa pyydän Oulu Energiaa kertomaan julkisesti, että miksi Oulun Vihreäsaaren tuulivoimaloistamolemmatl ainakin kahtena viimeisenä kesänä ovat olleet tuottamasta sähköä todella pitkiäkin ajanjaksoja, kuin myös veden toisella puolen olevat kuusi tuulivoimalaa? Sekin on "todella mielenkiintoista", että miksi niistä, (Vihreäsaari), vain toinen on toiminnasta, sitten kun on, harvoin molemmat samanaikaisesti. Veden toisellakaan puolella olevien kuuden tuulivoimalan en ole nähnyt koskaan olevan tuottamassa energiaa samanaikaisesti. Onko niin, että tuulivoimaloita ei kannata käyttää tuotetun energian kalleuden vuoksi kuin "teatterimielessä", jotta politiikoille on hiekkalaatikoita.

Sitten vielä energian tuotannon hintaan: "...tuulella tuotetun sähkön hinta. Se ei toistaiseksi ole lähelläkään kilpailukykyistä nyt yleisempien tuotantomuotojen kanssa". Ei ole ollut ja tuskin on sitä koskaan.

Miksi sitten vaahdota mittavien tuulivoimala, jopa —puistojen rakentamisen puolesta.

Lenkkeilijä

Helmi-Maaliskuu 2010, Valtatie 20 (Nro 5)

▲Alkuun


YDINSÄHKÖÄ KESKI-EUROOPAN TARPEISIIN? (24.2.2010)

En malta olla kertomatta aloitustani Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokouksessa 25.1. asiakohdassa, jossa päätettiin esittää Hanhikiven ydinvoimakaavaa maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi.

"Maassamme on isohko poliittinen ryhmittymä, joka vastustaa ydinvoimaa ja kannattaa vahvasti hajautettua energian tuotantoa. Luultavasti tulevaisuudessa ryhmän jäsenistä tulee merkittäviäkin vallankäyttäjiä tähän valtioon." Ilmeistä päätellen ja myöhempien kommenttien perusteella maakuntahallituksessa tuolloin läsnä olleet odottivat kai jotain muuta, kun jatkoin: "En voi muuta kuin ihailla keskustan nuorisojärjestön kauas tulevaisuuteen näkevän energiastrategiaa samalla, kun fossiilit - enkä tarkoita tällä polttoaineita - päättävät täällä aivan muuta".

Asialla oli kiire, koska yli sata henkilöä kutsutaan ylimääräiseen maakuntavaltuustonkokoukseen 22. helmikuuta.

Keskustelussa täydellisiksi fossiileiksi osoittautuivat kokoomus ja sosialidemokraatit, jotka eivät näe mitään huonoa ydinvoimassa tai sen sijoittamisessa Pyhäjoelle. Heidän mielikuvissaan ydinvoiman avulla alueemme säteilee pelkkää hyvää seuraavat 100000 vuotta, ilman radioaktiivista osuutta.

Kepu oli saanut joukkonsa ulospäin yhtenäiseksi. Tilanne olisi voinut olla toinen nykytilanteessa, jossa keskustan puheenjohtajakilpaan lähtenyt Timo Kaunisto vetää eduskunnassa ydinvoiman lisärakentamisen vastaista ryhmittymää. Toivottavasti esimerkin voima näkyy maakuntavaltuustossa, jossa mahdollisen ydinvoimakaavan hyväksymisen myötä tapetaan myös haave Pyhäsalmen hiukkastutkimuslaboratoriosta. Vihreät jätti kaavapaatökseen eriävän mielipiteen konkreettisin perustein ilman ydinvoiman eettistä puolta; kaava on voimassa olevan maakuntakaavan vastainen, voimassa olevan maakuntaohjelman vastainen, EU:n luonto-, lintu- ja vesipuitedirektiivi en vastainen ja valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteidenvastainen.

Maakuntakaava ja -ohjelma ovat oikeusvaikutuksiltaan samanarvoisia ja viranomaisten on huomioitava ne päätöksenteossa. Nykyinen maakuntaohjelma ei lausu mitään ydinvoimasta, kaikki pitää sen mukaan keskittää uusiutuviin. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta päätyi juuri samankaltaiseen ratkaisuun valtakunnan tasolla.

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Lyly Rajala itki, ettemme voineet tietää mahdollisesta tulevasta ydinvoimasta ohjelmaa laadittaessa. Vajaa neljä vuotta sitten Suomessa oli kuitenkin tismalleen yhtä monta rakenteilla olevaa ja toiminnassa olevaa ydinvoimalaa kuin nytkin. Lisäksi energian kasvuennusteet olivat huomattavasti tätä päivää suuremmat. Siis miksi emme tienneet?

Fennovoima on nyt jo kolmannekseltaan saksalainen. Ollaanko nyt siis tekemässä ydinsähköä Keski-Euroopan tarpeisiin? Tätä ajatusta tukee päätös rakentaa merikaapeli EstLink2 Suomesta Viroon, ja toki sähkö voidaan kierrättää muiden Pohjoismaiden kautta. Valitettavasti ydinjätteet eivät kulje sähkökaapelia pitkin, vaan ne jäävät lain mukaan Suomeen, joka on muun maailman tavoin ilman loppusijoituspaikkaa.

Poliittinen uskottavuus on lujilla varsinkin nuorilla, kun tämä kaikin tavoin tuhlaava sukupolvi on tekemässä lisäydinvoimapäätöstä. Keskusta, kokoomus ja SDP yrittävät kävellä oikoreittiä omien sitovien päätöstensä yli, lyhytnäköinen ahneuden kiilto silmissään.

Aimo Piirainen
maakuntahallituksen varajäsen (vihr.)
fossiiliton vaihtoehto, Ylivieska

20.2.2010 Kaleva

▲Alkuun


ILMASTOPOLITIIKAN KESKITTÄMISEN LISÄKSI TARVITAAN ILMASTOLAKIA (24.2.2010)

Asuntsuntoministeri Jan Vapaavuoren esitys ilmasto- ja energiaministeriön perustamisesta (HS Sunnuntaidebatti 14. 2.) on perusteltu ja kannatettava. Toisin kuin keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas ehti tulkita, nykyisten tehtävien kokoaminen yhden katon alle ei lisäisi byrokratiaa vaan parantaisi ilmastopolitiikan johdonmukaisuutta ja vaikuttavuutta.

Idea ilmastopolitiikan keskittämisestä yhteen ministeriöön ei ole aivan uusi. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa esiteltiin Vapaavuorenkin mainitsemia kansainvälisiä esimerkkejä ja kehotettiin tarkastelemaan ilmastopolitiikan koordinaatiota niiden valossa.

Ministeriöiden ja ministerien toimialojen päivittäminen auttaa vastaamaan paremmin nykyisiin haasteisiin. Se ei kuitenkaan ole ihmeratkaisu vaan tarvitsee tuekseen monia muita toimenpiteitä. Esimerkiksi päätöksentekoa tukevaa asiantuntemusta tulee vahvistaa. Säädösvalmistelussa ja budjetin laadinnassa pitää olla riittävät tiedot eri vaihtoehtojen ilmastovaikutuksista.

Kuinka suuri osa budjetista käytetään ilmastonsuojelun edistämiseen? Kuinka monta miljoonaa veronmaksajien euroa käytetään tukiin, jotka yllyttävät päästöjen tuottamiseen? Mikä on eri ohjauskeinojen kustannustehokkuus? Tällaisiin kysymyksiin on nykyään lähinnä viitteellisiä vastauksia.

Yksi kiinnostava työkalu voisi olla ilmastolaki, johon kirjattaisiin sitovat päästötavoitteet ja -budjetit. Britannian mallissa hallituksen on raportoitava parlamentille vuosittain budjettien toteutumisesta. Päätöksenteossa opastaa riippumaton asiantuntijaryhmä.

Ministeri Vapaavuori on oikeassa siinäkin, että ilmastonmuutoksen torjuminen on ihmiskunnan haasteista suurin. Menestyksekäs ilmastokriisiin vastaaminen edellyttää, että ilmastonäkökulma sisällytetään päätöksenteon joka tasolle ja alalle. Ennen kaikkea se edellyttää johtajuutta. Hallituksen, eduskunnan ja kuntien on sitouduttava määrätietoiseen ilmastonsuojelun edistämiseen.

Oras Tynkkynen
ilmastopoliittinen asiantuntija, kansanedustaja (vihr)
valtioneuvoston kanslia

17.2.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


YDINVOIMALA SANTAHAMINAAN (24.2.2010)

Kun Suomeen ylipäätään tarvitaan uusi ydinvoimala, ainoa järkevä sijoituspaikka voimalasta saadun sähkön ja lämmön talteenoton kannalta olisi Santahamina Helsingin edustalla. Alueella olisi jo vartiointi armeijan puolesta valmiiksi järjestettynä. Ydinvoimajäähdytykseen käytettävänä vedellä voitaisiin lämmittää pääkaupunkiseudun kiinteistöjä ja pitää esimerkiksi ylijäävällä paluuvedellä Kauppatorin edustalta meri sulana. Saastuttavat kivihiilivoimalat voitaisiin jättää varavoimaloiksi esimerkiksi ydinvoimalan huoltoseisakkien ajaksi. Fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenisi merkittävästi. Mitä lähempänä energialaitos olisi, sitä edullisemmaksi ja järkevämmäksi sen käyttö tulisi.

Tulee vain mieleen ajatus, että ovatko ydinvoimalaitokset sittenkään turvallisia, koska päättäjät haluavat sijoittaa ne kauas asuinalueiltaan ja väestökeskuksista?

Pekka Rauvola, Iisalmi

12.2.2010 Suomen Kuvalehti

▲Alkuun


MITÄ KÖÖPENHAMINAN JÄLKEEN? (24.2.2010)

KANSAINVÄLINEN ilmastokeskustelu on tähän asti - ja varsin vaatimattomalla menestyksellä - keskittynyt maapallon keskilämpötilan nousulle asetettaviin tavoitteisiin sekä siihen, miten kasvihuonekaasujen tulisi kehittyä, jotta lämpötilan nousu saadaan hillittyä siedettävälle tasolle. Aivan riittämättömästi on keskusteltu siitä, millä keinoin energian kulutusta voidaan vähentää ja kasvihuonepäästöjen määrään vaikuttaa.

Tavoitteet yksin eivät tuota mitään, vaan olennaista ilmastomuutoksen hallitsemiseksi ovat teot, joilla kehityksen suuntaa muutetaan. Keskeistä on, mitä näiden toteuttaminen käytännössä tarkoittaa ja maksaa. Monien maiden sitoutuminen kunnianhimoisiin tavoitteisiin on myös huomattavasti ongelmattomampaa, jos ne ovat tietoisia siitä, minkälaisilla konkreettisilla keinoilla energian kulutuksen ja kasvihuonekaasujen merkittävään vähenemiseen voidaan päästä.

Laajalle levinneestä käsityksestä, jonka mukaan ilmastonmuutosta hidastavat toimet olisivat aina suuria kustannuksia vaativia, tulee myös päästä eroon. Monet jo nykyisin käytössä olevista uusista tekniikoista ovat taloudellisesti kannattavia ja ovat vuosi vuodelta yhä kannattavampia teknologian kehittyessä, tuotantosarjojen pidentyessä ja varsinkin energian kallistuessa.

RAKENNUSTEN KÄYTTÖ muodostaa maailmanlaajuisesti noin 40 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta ylittäen niin teollisuuden kuin liikenteenkin energiakulutuksen. IPCC:n arvion mukaan päästövähennyspotentiaali on rakennetun ympäristön kohdalla sekä suurin että kustannustehokkaimmin toteutettavissa. Mikään ilmastonmuutokseen vakavasti suhtautuva maa ei - kehitystasostaan riippumatta - voi jättää rakennuskantaa toimenpidevälineistönsä ulkopuolelle. Tarvittavaa teknologiaa ja osaamista on jo kosolti. Teknologia on myös elinkaaritaloudellisesti tuottoisan. Tämän uuden teknologian käyttöönotto on kuitenkin ollut perusteettoman hidasta.

LIIKENTEEN energiankulutus kasvaa nopeasti suuressa osassa maailmaa. Sen kääntäminen alenevaan suuntaan vaatii monia samanaikaisia toimenpiteitä. Teknologian kehittyminen edistää muun muassa sähköautojen markkinoille tuloa. Myös liikkumisen tarvetta tulee vähentää aluesuunnittelun keinoin ja joukkoliikennettä tukien. Kysyntäänkin tulee vaikuttaa.

Sietämättömiksi kasvavat ruuhkat ovat ilmastovaikutustensa ohella kielteisiä taloudellisen kehityksen kannalta ja vaikuttavat heikentävästi elämisen laatuun. Tarve ratkaista monien kehitysmaametropolien liikenneongelma on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka kasvihuonekaasujen vähentämispyrkimys voidaan yhdistää keskeisen paikallisen ongelman ratkaisuun.

Monet tahot ovat tehneet työtä, jotta kehittyneimmät maat saataisiin suuntaamaan huomattavia rahallisia panostuksia kehitysmaille. Jatkossa tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, että käytettävissä olevat rahamäärät käytetään ilmastopoliittisten tavoitteiden kannalta tehokkaasti. Kehitysmailla on teollisuusmaita huomattavasti enemmän menetettävää, ellemme onnistu ilmastotavoitteissamme.

MAMMUTTIMAISET kokoukset ovat olleet ilmastonmuutosprosessin ydin. Niitä ei voine välttää jatkossakaan. Viimeistään Kööpenhaminan kokous kuitenkin osoitti, että puheet ja neuvottelut eivät yksin riitä. Jatkossa tarvitaan nimenomaan tekoja. Aikaa hukattavaksi ei ole. Tarvitsemme kokousten rinnalle erilaisia prosesseja, joilla ilmastonmuutosta hillitsevät toimenpiteet saadaan koko maailman tietoisuuteen ja mahdollisimman laajalti toteutettaviksi. Tämän prosessin aktivoinnissa Euroopan unionilla voisi hyvin olla keskeinen rooli.

Ilmaston lämpenemisen kielteiset vaikutukset ovat jo nähtävissä. Syvälle käyvät muutokset monilla yhteiskunnan sektoreilla ovat tarpeen. Samalla on syytä korostaa, että suuri osa tarvittavista muutoksista olisi perusteltua toteuttaa, vaikkei ilmastonmuutosprosessia olisikaan.

Jan Vapaavuori
Kirjoittaja on asuntoministeri ja kokoomuksen kansanedustaja.

12.2.2010 Suomen Kuvalehti

▲Alkuun


YDINVOIMAN RAKENTAMINEN ON LYHYTNÄKÖISTÄ JA EDESVASTUUTONTA (23.2.2010)

Oulun vaalipiirin Vihreät, Oulun seudun Vihreät naiset sekä Oulun Vihreät Nuoret vastustavat Fennovoiman aikeita rakentaa Pyhäjoen Hanhikivenniemeen ydinvoimala. Edustajamme maakuntahallituksessa jätti kaavamuutosta puoltavaan esitykseen eriävän mielipiteensä 25.1.

Hanhikiven ydinvoimala todennäköisesti hankaloittaisi toteutuessaan Pyhäjärven kaivokseen suunniteltua, eurooppalaisen astrohiukkasfysiikan merkittävintä neutriinotutkimusta, koska sen aiheuttama taustasäteily häiritsisi 140 kilometrin päässä, maan uumenissa olevia mittauslaitteita.

Ydinvoimalahankkeesta tehdyn YVA:n ja lisäselvitysten mukaan ydinvoimalan lauhdevedet järkyttäisivät Hanhikiven edustalla hyvin säilynyttäja hyvin herkkää vesiekosysteemiä eli käytännössä rehevöittäisivät lähialueiden vesistöä ja rantoja, millä puolestaan olisi dramaattisia vaikutuksia etenkin alueen uhanalaisiin kasvilajeihin.

Hanhikiven alueella - eli suunnitellun ydinvoimalan välittömällä vaikutusalueella - on useita luonnonsuojelullisesti tärkeitä kohteita. Hanhikivenniemi edustaa äärimmäisen uhanalaiseksi määriteltyä luontotyyppiä, joka hankkeen toteutuessa menettäisi merkityksensä yhtenäisenä, luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäin merkittävänä kokonaisuutena.

Lisäksi alue on luokiteltu arktisen linnuston päämuuttoreitillä sijaitsevaksi, kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäväksi lintualueeksi, jolla esiintyy myös useita uhanalaisia lintulajeja. Hanhikiveen ydinvoimalaa haikailevalla Fennovoimalla ei myöskään ole loppusijoituspaikkaa tiedossa ydinjätteelle.

Meneillään oleva Olkiluoto 3 -ydinvoimalan loputtomiin venähtänyt rakennusprojekti on selvästi osoittanut, ettei voimalan rakennus juurikaan työllistä paikallisia.

Itse asiassa suurin osa urakoista on mennyt ulkomaisille yhtiöille, jotka ovat tuoneet maahan omat työntekijänsä.

Lisäydinvoiman rakentaminen maahamme on erittäin lyhytnäköistä ja edesvastuutonta: aivan kuin pakastaisi mansikat karoineen, koska ei viitsi perata niitä, ja jättäisi ne perinnöksi lapsilleen, eli jonkun toisen huoleksi.

Paula Pohjanrinne, puheenjohtaja
Oulun vaalipiirin Vihreät ry

Satu Haapanen, puheenjohtaja
Oulun seudun Vihreät naiset ry

Janne Hakkarainen, puheenjohtaja
Oulun Vihreät Nuoret ry

21.2.2010 Oulu-lehti

▲Alkuun


LISÄYDINVOIMA JOHTAISI YDINSÄHKÖN VIENTIIN (17.2.2010)

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimpien tuotanto- ja kulutusarvioiden valossa yhdenkin lisäreaktorin rakentaminen johtaisi ydinsähkön vientiin. Arvioissa on huomioitu niin sulkeutuva kuin uusikin kapasiteetti. Lisätarve vuodelle 2020 on 12 kilowattituntia eli hieman alle yhden lisäydinvoimalan verran, josta kuitenkin on lauhdetuotantoa väistämättä noin puolet. Puuttuvaan osaan ei mitenkään ydinvoimalaitos mahdu. Lauhdetta eli erillistä sähköntuotantoa tarvitaan sähköverkon rakenteen vuoksi vara- ja säätövoimaksi.

0lli Kivinen vaati kolumnissaan (HS 9.2.) Jyri Häkämiehen tavoin kolmen lisäydinvoimalan rakentamista ontuvin perustein. Tosiasiassa kukaan ei ole esittänyt lukuja siitä, mihin kolmen ydinvoimalan sähkö kuluisi kotimaassa.

Ydinsähkön vienti on ydinenergialain hengen ja työ- ja elinkeinoministeriön linjauksen vastaista.

Kivinen maalaili kirjoituksessaan lupaavia näkymiä energiaomavaraisuudesta ja kohtuuhintaisesta energiasta. Ydinvoima ei kuitenkaan muutu omavaraiseksi, vaikka elinkeinoelämä yrittääkin kovasti saada Suomeen uraanikaivoksia. Uraanin rikastus tehdään maamme rajojen ulkopuolella.

Sähkömarkkinoiden yhdistyessä sähkön hinta määräytyy vastedes EU:n sisämarkkinoilla, jolloin Suomessa tuotetulla lisäydinvoimalla ei ole käytännössä mitään vaikutusta sähkön hintaan. Sähkölaskun hallinta onnistuu parhaiten energiatehokkuudella ja -säästöllä.

Ydinvoimalan rakentaminen on lisäksi aivan liian hidas keino vastata nykyisiin haasteisiin. Lupamenettelyjen kera lisäydinvoiman rakentaminen vie arviolta 15 vuotta. Uusiutuvia energia on otettavissa käyttöön heti, kun vain poliittista tahtoa löytyy.

Viime vuonna maailmassa lisättiin tuulivoimaa, aurinkosähköä ja -lämpöä yhteensä noin 50 000 megawattia. Samaan aikaan ydinvoima ei lisääntynyt lainkaan.

Suomen tulisi siirtyä kestäviin energiaratkaisuihin eikä tuottaa lisää ydinjätettä.

Janne Björklund
ydinvoimakampanjavastaava
Suomen luonnonsuojeluliitto

14.2.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


TURVETUOTANTOA TUKEMALLA VÄÄRISTETÄÄN KILPAILUA (17.2.2010)

Tutkimustulokset, joiden mukaan turpeenpoltto aiheuttaa kivihiiltäkin enemmän kasvihuonepäästöjä, ovat kaikuneet kuuroille korville. Vaikka hallitus on näyttävästi kantanut huolta ilmastonmuutoksesta, kaikessa hiljaisuudessa se kuitenkin sallii uusien soiden ottamisen turvetuotantoon.

Muistan, kuinka joskus vakuutettiin, ettei luonnontilaisiin suihin koskettaisi, mutta käytännössä juuri niihin yritetään kajota. Teot ja puheet ovat kaikella tapaa ristiriidassa.

Turpeenpoltto ei olisi kannattavaa ilman yhteiskunnan rahoitusta. Minäkin joudun veroina kustantamaan näitä vastenmielisiä turvehankkeita, jotka tuhoavat ilmaston lisäksi luonnon monimuotoisuutta.

Surkuhupaisaa on, että hallituksen porvarit eivät noudata omaa ideologiaansa, vaan vääristävät kilpailua yhteiskunnan tuella.

Kunpa porvarit olisivatkin valmiita tukemaan monia yleishyödyllisiä ja työllistävämpiä asioita yleishaitallisen turpeenpolton sijaan.

Toni Amnell, meteorologi
Helsinki

14.2.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


"PERUSTETAAN SUOMEEN ILMASTO- JA ENERGIAMINISTERIÖ" (17.2.2010)

Tanskassa perustettiin muutama vuosi sitten erillinen ilmasto- ja energiaministeriö. Tavoitteena oli kohentaa Muhammed-pilakuvien tahrimaa Tanskan kansainvälistä mainetta, nostaa ilmastonmuutoksen vastainen taistelu maan poliittisen agendan keskiöön ja ryhtyä alan kansainväliseksi edelläkävijäksi.

Strategiaa toteutettiin määrätietoisesti, ja Tanska onnistui pyrkimyksissään erinomaisesti – huipentumana Kööpenhaminan ilmastokokouksen isännyys joulukuussa 2009.

Suomessa modernisointitavoitteista ei ollut tietoakaan, kun keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas esitti syksyllä ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhdistämistä. Maailmalla tällainen luonnonvaraministeriön malli on tiettävästi omaksuttu vain Venäjällä.

Ministeriöremontteja ei pidä kaihtaa meilläkään. Tällä vaalikaudella toteutettu työ- ja elinkeinoministeriön perustaminen on ollut onnistunut ratkaisu, eikä sen tarvitse jäädä lajissaan viimeiseksi.

Ilmastoasioissa on kuitenkin parempi omaksua Tanskan kuin Venäjän tie.

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan haasteista suurin. Kasvihuonekaasupäästöjä vähennettäessä puhutaan siitä, miten, mihin ja kuinka paljon energiaa kulutetaan, ja siitä, miten tarvittava energia tuotetaan.

Rakennukset kuluttavat niin Suomessa kuin maailmalla noin 40 prosenttia kaikesta energiasta. Muut merkittävimmät energiankuluttajat ovat teollisuus ja liikenne.

Ilmastopoliittisesti Suomen keskeisimmät toimijat ovat elinkeinoministeri (joka vastaa myös energiapolitiikasta), asuntoministeri (joka tosin istuu ympäristöministeriössä) ja liikenneministeri. Nykyjärjestelmässämme kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista vastaava ympäristöministeri ei ole vastuussa yhdestäkään näistä ilmastopolitiikan kannalta keskeisistä asioista.

Monissa muissa Euroopan maissa on jo toteutettu ajan hengen mukaisia ministeriörakenteiden muutoksia yhdistelemällä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tärkeitä asiakokonaisuuksia luovasti toisiinsa.

Tanskan ohella muutkin ovat heränneet organisoitumaan uudelleen. Ranskassa on kestävän kehityksen ministeriö, jolle kuuluvat muun muassa energia- ja ilmastoasiat, asuminen ja kaavoitus, kestävä kehitys sekä liikenneasiat. Britanniassa on energia- ja ilmastonmuutosministeriö, Sveitsissä ympäristö-, liikenne-, energia- ja viestintäministeriö ja Kreikassakin ympäristö-, energia- ja ilmastonmuutosministeriö.

Suomeenkin tulisi seuraavalla hallituskaudella perustaa ilmasto- ja energiaministeriö. Käytännössä se tapahtuisi yhdistämällä työ- ja elinkeinoministeriölle nyt kuuluvat energia-asiat ympäristöministeriöön.

Vielä pitemmälle päästäisiin, jos – Ranskan mallia mukaillen – liikenne- ja viestintäministeriö pilkottaisiin: liikenneasiat siirrettäisiin ilmasto- ja energiaministeriöön ja viestintä-asiat työ- ja elinkeinoministeriöön, jonne ne luontevasti jo nyt kuuluisivat.

Olennaisin on kysymys siitä, kytkeytyvätkö energiakysymykset ennemmin ilmastopolitiikkaan vai nykyiseen tapaan elinkeino- ja aluepolitiikkaan.

Energia- ja elinkeinopolitiikalla on Suomessa looginen yhteys, mutta se on heikkenemässä elinkeinorakenteemme muuttumisen ja EU:n päästökauppajärjestelmän takia. Alue- ja energiapolitiikan yhteyttä on vaikeampi puolustella – aluepolitiikalle ilmastoasioita ei saisikaan alistaa edes nimellisesti. Selvää kuitenkin on, että yritystoiminnan kannalta tärkeä energiaverotus kuuluisi vastaisuudessakin valtiovarainministeriölle.

Ilmastoasioiden korostamisen rinnalla tulisi huolehtia luonnon- ja ympäristönsuojelun riittävän vahvasta roolista. Uuteen ministeriöön tulisikin nimittää sekä ilmasto- ja energiaministeri että ympäristöministeri.

Tanskassakin on erikseen ilmasto- ja energiaministeri ja ympäristöministeri. Uuteen EU:n komissioon tuli ympäristökomissaarin ohella erillinen ilmastokomissaari.

Yksi seuraavan hallituksen keskeisistä valinnoista liittyy siihen, minkä arvon se antaa toiminnassaan ilmastoasioille.

Energia- ja ilmastoasioiden läheisemmän kytkennän valitseminen olisi rohkea, joskaan ei kansainvälisesti kovin vallankumouksellinen liike. Ilmasto- ja energiaministeriön perustaminen olisi selvä osoitus siitä, että haluamme jatkossakin toimia esimerkkinä ja edelläkävijänä ilmastoasioissa.

On puhtaasti poliittinen valinta, kuinka korkealle ilmastonmuutoksen vastainen taistelu asetetaan kansallisella agendalla. Hallintorakenteiden pitäisi tukea valittuja strategisia painopisteitä.

Työ- ja elinkeinoministeriön taustalla oli voimakas tahto uudistaa erityisesti työllisyyspolitiikkaa. Nyt tarvitaan samanlaista päättäväisyyttä ilmastoasioissa.

Jan Vapaavuori
Kirjoittaja on asuntoministeri (kok).

14.2.2010 Helsingin Sanomat, Sunnuntaidebatti

▲Alkuun


URAANI KÄYTTÖÖN (15.2.2010)

Talvivaaran uraani-investointi maksaa itsensä nopeasti takaisin.

Talvivaaran kaivosyhtiö ilmoitti äskettäin aloittavansa uraanin talteenoton kaivoksesta, jonka päätuotteet ovat nikkeli ja sinkki. Myös koboltti ja kupari erotetaan jo malmista.

Talvivaaran malmin uraanipitoisuus on erittäin vähäinen: malmissa on uraania keskimäärin 0,0015-0,0020 prosenttia.

Varsinaisen uraanikaivoksen perustamista voidaan nykyisin harkita, jos malmin uraanipitoisuus on noin 0,1 prosenttia eli arviolta 60-kertainen Talvivaaraan verrattuna. Maailmalla uraania otetaan talteen yhä köyhemmästä malmista, mutta jokseenkin promillen pitoisuusrajalla toimitaan nykyisin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Maailman rikkain uraanimalmi louhitaan Kanadassa McArthurin kaivoksesta, missä uraania on keskimäärin 23 prosenttia eli noin 13 000 kertaa enemmän kuin Talvivaarassa. Rikkaimmillaan uraanimalmi voi olla paikka paikoin jopa yli 60-prosenttista.

Koko Talvivaaran kaivostoiminnan volyymia kuvaa se, että uraanin talteenotto noin vähäisistä pitoisuuksista tekisi Suomesta ydinpolttoaineen suhteen nykyisillä käyttömäärillä lähestulkoon omavaraisen. Vuosittainen uraanirikasteen tuotanto nousee 350 tonniin, mistä väkevöidään ulkomaisissa laitoksissa yli 60 tonnia ydinvoimaloissa käytettävää polttoainetta.

Vuonna 2007 ydinpolttoainetta tuotiin Suomen nykyisiin neljään ydinreaktoriin 67 tonnia, mistä 20 tonnia Kazakstanista ja 13 tonnia Venäjältä.

Kun Olkiluotoon valmistuu uusi 1 600 megawatin reaktori ydinpolttoaineen kulutus Suomessa nousee 32 tonnilla vuodessa. Riippuen kolmen vireillä olevan ydinvoimalahankkeen toteutumisesta, polttoaineen kulutus kasvaa jatkossa lisää ehkä kaksin tai kolminkertaiseksi nykyiseen verrattuna.

Talvivaaran uraanille siis riittää kysyntää Suomessa. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on varhemmin linjannut, että myös ydinpolttoaineen tuotannossa tulisi kotimaisuusastetta parantaa, mikä tarkoittaisi avattavia uraanikaivoksia. Nämä hankkeet ovat kuitenkin joutuneet vastatuuleen kaikkialla, minne niitä on kaavailtu.

Uraanin rikastus Talvivaaran malmista on kaikin puolin hyödyllinen hanke. Ensinnäkin se parantaa yhtiön toiminnan kannattavuutta. Investointien määrä nousee noin 30 miljoonaan euroon. Vuotuiset käyttökustannukset lasketaan 2 miljoonaan euroon.

Vuodessa tuotettavan uraanirikasteen arvoksi lasketaan nykyhinnoilla 17,5 miljoonaa euroa. Maailmalla on virinnyt nopeasti ja runsaasti uusia ydinvoimalahankkeita. Vaikka uusilla tehokkaammilla reaktoreilla korvataan myös käytöstä poistettavia laitoksia, voidaan uraanirikasteen hinnan ennustaa jatkossa nousevan. Vuonna 2007 hinta oli hetkellisesti jopa nelinkertainen nykyiseen verrattuna.

Nykyhinnoillakin uraani-investointi maksaa itsensä varsin nopeasti takaisin.

Uraanirikasteen tuotannon arvioidaan työllistävän suoraan parikymmentä henkilöä, mikä ei ole vähäinen asia aikana, jolloin teolliset työpaikat ovat Sotkamossakin vähenemässä Incapin lopettamisen seurauksena.

Haitallisia ympäristövaikutuksia uraanin talteenotto tuskin lisää nykyiseen tuotantoon verrattuna. On kuitenkin välttämätöntä, että ne arvioidaan erikseen yva-menettelyä täydentäen.

11.2.2010 Kainuun Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


TERVAKAUPAN UNOHDETTU KESKUS (12.2.2010)

Viime kesänä valtatie 22:n varteen ilmestyivät Tervan tie -kyltit. Pelkät kyltit eivät vielä tee tiestä vetovoimaista turistiväylää, vaan tarvitaan myös todellisia vetovoimatekijöitä, palveluita ja aktiviteetteja. Matkailureitti sai tammikuussa internet-sivut www.tervantie.fi, jossa kerrotaan niukkasanaisesta tervaperinteestä, reitin käyntikohteista, tuotteista sekä tapahtumista. Tervan tie on virallinen matkailutie, joka ulottuu Kuhmosta Sotkamon, Kajaanin, Paltamon ja Vaalan kautta Ouluun. Tervan tie -projektin kokonaiskustannus on 115.000 e, josta Paltamon kunnan osuus 2075 e.

Paltamolla ja paltamolaisilla on ollut erittäin merkittävä asema tervanpolton ja tervakaupan historiassa. Tämä tosiasia näkyy valitettavasti jääneen kovin vähälle huomiolle tervan tien markkinoijilta. Ensinnäkin perinteinen tervavene tunnettiin paltamona. Paltamolaiset soutivat tervaa Ouluun tervaveneillä, joihin mahtui 20 - 25 tervatynnyriä. Ei ole mikään yllätys, että Gustaf von Numersin suunnittelemassa Paltamon kunnan vaakunassa on kolme tervavenettä.

Kiehimä kuuluu kiistatta osaksi Tervan tien matkailureittiä. Internet-sivujen päävalikossa kerrotaan vain lyhyesti, että "Paltamon kirkonkylä on ollut aikanaan Kiehimän kylä, jonne Snellmanin kauppahuone perusti tervahaminan ja tervahovin”. Toden totta, mutta miksi näin tärkeä asia ei ansaitse tämän enempää selostusta. Vuonna 1882 kauppahuone J. W Snellman G:son hankki omistukseensa Joenniemen tilan ja ryhtyi ostamaan Hyrynsalmen reitin talonpoikien tervaa. Joenniemellä toimi myös Snellmanin sekatavarakauppa. Tervatalouden ansiosta Kiehimästä kasvoi vähitellen Paltamon uusi kuntakeskus. Tervan tien palveluhakemistossa Paltamosta mainitaan Paltamon kotiseutumuseo, Eino Leino (tosin Kajaaniin sijoitettuna!), jättiläiset sekä paltamolaiset ravitsemus- ja majoituspalvelut. Hyvä niin. Varsinaisista aktiviteeteista Paltamosta mainitaan vain ratsastusvaellukset. Juuri elämysmatkailun ja erilaisten tapahtumien osalta Paltamossa riittäisi siis kehitettävää.

Tervaa ei juuri ole osattu hyödyntää markkinoinnissa eikä matkailupalvelujen tuotteistamisessa, vaikka monet Kiehimänsuun talonpojat saivat 1800-luvun lopulla pääasiallisen elantonsa tervanpoltosta. Snellman osti Kiehimänsuussa vuosittain keskimäärin 2000 - 3000 tynnyriä tervaa, mikä vastasi noin 250.000 - 375.000 litraa. Tervanpolton maamerkit tuhottiin 1970-luvun lopulla, kun Joenniemen vanha päärakennus eli vanha kunnalliskoti purettiin Eino Leinon patsaan tieltä. Tuhosiko Leinon 100-vuotismuiston vaaliminen Snellmanin tervahovin viimeiset jäänteet ja samalla arvokkaan matkailuvaltin Paltamolla?

Joenniemen vanhin osa oli rakennettu vuonna 1878 eli samana vuonna, jolloin Eino Leino syntyi. Museovirasto ei pitänyt Joenniemeä rakennushistoriallisesti erityisen arvokkaana rakennuksena, koska sisätiloihin ja ikkunoihin oli aikojen saatossa tehty alkuperäisestä poikkeavia ratkaisuja. Toisaalta Museovirasto katsoi, että rakennus olisi voitu kytkeä tervanpolttoon tekemällä Joenniemestä kauppamuseo. Suunnitelman mukaan rakennuksen uusi osa olisi purettu ja vanha osa olisi entisöity vuoden 1878 asuun. Rakennukseen suunniteltiin myös taiteilijoiden työtiloja. Entisöinnin esteeksi kohosi ennen kaikkea raha, sillä sen arvioitiin maksavan noin 200.000 markkaa. Summa tuntuu pieneltä matkailuvaltin menetyksen rinnalla. Purkutyöt päättyivät huhtikuussa 1979.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta virheistä voidaan ottaa opiksi. Niin perusteellisesti Snellmanin kauppahuoneen perustama Kiehimänsuun tervahovi on kuitenkin hävitetty, että edes yhtä ainoaa tienpätkää ei ole Paltamossa kauppaneuvos J.W. Snellmanille nimetty. Onneksi tervaperinnettä vaalitaan paikallisen marketin nimessä, mutta muutoin terva on ollut melko lailla unohdettu eliksiiri Paltamon matkailumainonnassa. Työvoimatalon myymälästä sentään löytyy pieniä tervatynnyreitä ja hautatervaa pienoispulloissa. Terva sopisi Oulujärven, golfin ja jättiläisten ohella erinomaisesti Paltamon matkailun vetonaulaksi. Mutta mistä löytyvät tekijät, pääomat ja ideat? Kolmisenkymmentä vuotta sitten Paltamoa markkinoitiin Oikotienä Lappiin. Unohdetaanko Tervan tie yhtä nopeasti kuin Oikotie Lappiin?

Joenniemen kaltainen hävitys ei saa enää toistua. Paukkulan julkisivun korjaukseen on kunnan talousarviossa onneksi varattu rahat tälle vuodelle. Siitä suuri kiitos päättäjille! Korjauksen yhteydessä olisi mahdollisuus palauttaa Paukkula 1930-luvun lopun alkuperäiseen ulkoasuun. Rakennuksen ulkoseinät oli maalattu punaiseksi sekä ikkunanpuitteet ja nurkkalistat valkoiseksi. Paukkulan seinään tulisi remontoinnin päätteeksi kiinnittää laatta, jossa todetaan lyhyesti talon vaiherikas historia.

Hannu Romppainen

10.2.2010 Väylä, Kiehimän Kulmilta

▲Alkuun


JÄITÄ HATTUUN KEMIJOEN LOHESTAJAT (10.2.2010)

Tämän lehden uutisen mukaan lohen paluu Kemi- ja Ounasjokeen on vain ajan kysymys. Parhaillaan onkin jo meneillään kiista lohen kalastusoikeuksista. Tulee mieleen se etevänpuoleinen kauppamies, joka möi turistille hillat pystyyn jängälle lumen alle.

Ei ole alkuunkaan kirkossa kuulutettu, tuleeko se lohi portaitten perässä Ounasjokeen tai tuleeko portaita ollenkaan. Itse asiassa minun työaikanani kalabiologit ym. asiantuntijat olivat jokseenkin yksimielisiä siitä, ettei lohen vaellusvietti riitä ylittämään useita peräkkäistä voimalaitosaltaita keinotekoisten lohiportaiden kautta.

Kävin joskus 90-luvun lopulla Pohjois-Norjassa Näätämöjokisuulla lomareissullani katselemassa lohen nousua komean, useita metrejä korkean könkään kohdalla. Könkään Suomen puoleiseen rantaan oli rakennettu lohiportaat.

Alimman portaan kohdalla oli 4-5 m korkea pystysuora kallionseinämä, jonka päältä oli helppo tarkastella alapuolella olevan lohiportaan toimintaa. Kirkkaan veden läpi näin selvästi alimman portaan alapuolella koko joukon lohia, jotka pysyttelivät paikallaan hiljalleen pyrstöjään heilutellen.

Koko sen pitkähkön tovin, jonka siinä viivyin, yksikään lohi ei tehnyt yritystä hypätäkseen edes alimman portaan yli. Sen sijaan koko joen leveydeltä pongahteli lohia korkealle ilmaan yrittäen päästä könkään yläpuolelle.

Vastarannalla oli puolestaan norjalainen pyyntiporukka, joka saalisti lohia heittoverkolla. Lähes joka heitolla saaliiksi tuli yksi tai useampia lohia. Ilmeisesti Näätämöllä kuteneet lohet "muistivat" sillä rannalla olevan loivemman nousukohdan, kun taas lohet selvästi vieroksuivat lohiportaita.

Kemijoen suulle Isohaaran voimalaitoksen ohi rakennettiin lohiporras 1990-luvulla. Sen kautta nousevia lohia laskettiin muutamia vuosia. Suurin nousijamäärä, muutama sata kappaletta, on todettu v. 2001. Valtaosa niistä oli syyskesällä nousseita parikiloisia koiraita. Jo sen perusteella Ounasjoen lohi jää unelmaksi.

Kokonaan toinen ongelma on, miten hyväkuntoisina lohet pääsisivät takaisin mereen. Ensimmäisen esteen voimalaitoksen yläpuolella muodostavat välpät.

Niiden vapaa rakoväli on 1015 cm, joten aika isotkin kalat pääsevät siitä läpi. Sitten onkin se turbiinin juoksupyörän läpimeno, mikä on jo melkoinen seikkailu.

Jotkut tarkkailijat ovat havainneet, että varsinkin pienemmät kalat turbiinin läpi tultuaan kelluivat vatsa ylöspäin ilmeisesti äkillisen paineen muutoksen vuoksi taintuneita. Varmaan isompikin kala joutuu tovin mietiskelemään, missä suunnassa on alavirta ja päättää visusti varoa moisia kokemuksia.

Toden tuntua hankaloittaa vielä se, että Kemijoen vesi on nykyisin karjatalousjätteiden höystämää jänkävettä. Koko tämän hössötyksen sijaan viime vuosikymmenien Lapin ja koko Suomen ylivoimaisesti kannattavia hanke on Ounasjoen rakentaminen.

Siinä tulisi ratkaistuksi uusiutuvan ja saasteettoman energian lisätarve jopa huippuenergiana ja Lapin tulvasuojelu Vuotoksen kanssa yhdessä toteutettuna.

Kun vielä välialtaille saadaan istutus- ja hoitotoimien avulla kalastettavissa oleva arvokalakanta, on odotettavissa paluumuuttajien ja turismin voimakas kasvu. Lapin työllisyydelle ja hyvinvoinnilla ylipäätään se olisi jättipotti.

Urpo Alatalo

19.1.2010 Lapin Kansa, Lukijalta

▲Alkuun


LOHIRAUHANSOPIMUS VOIMAAN (10.2.2010)

Puheenaihe

Tornionjoen vesistön kalastusta koskeva sopimusteksti on annettu eduskunnan päätettäväksi. Samoin menetellään myös Ruotsin valtiopäivillä. Toivottavasti "rauhansopimus" saa lain voiman ennen jäiden lähtöä.

Väylän varresta kuuluu kuitenkin kovaa rutinaa. Koskikalastajat valittavat, ettei heille riitä lohta, jos sopimus hyväksytään. Mutta tuon äänekkään porukan tiedot ovat peräisin 1970-luvulta. Tuoreiden tietojen perusteella lohi lisääntyy hyvin. Kun ajoverkkokalastus loppui, lohet kasvavat aikuiseksi ja vaeltavat lisääntymisjokiin. Ajoverkot kiellettiin luonnonsuojelijain aloitteesta, koska pyöriäinen - pieni valas - oli kuolemassa sukupuuttoon.

Itämerellä kalastettiin kymmeniä vuosia niin tehokkaasti, että käytännöllisesti katsoen kaikki lohet saatiin saaliiksi ennen kutuvaellusta. Keväällä 1972 Simossa merkittiin 400 villiä lohenpoikasta. Jouluun 1974 mennessä saatiin palautustiedot 102 merkitystä saalislohesta, niistä tanskalaisilta lähes puolet. Tulos oli masentava: Pääteltiin, ettei neljän sadan poikasen parvesta saa kasvaa aikuiseksi yhtäkään naaraslohta. Simojoki autioitui 1970-luvulla yläjuoksulla alas kymmenen kilometriä vuosittain. Lohi otettiin laitoshoitoon. Samaan aikaan tehtiin valtion tuella uusia lohialuksia avomerelle. Ne romutettiin myöhemmin EU:n rahoilla.

Avomerikalastusta paimensi vuoden 2005 loppuun Itämeren kalastuskomissio, jossa myös Suomella oli edustajat. Heitä valmensi maa- ja metsätalousministeriön, riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, ammattikalastajain, kalakaupan ja alan järjestöjen väestä koottu valtuuskunta. Tämä porukka vähät välitti lohikantojen alamäestä, vaan velvoitti meidän edustajat vaatimaan mandollisimman suurta lohikiintiötä. Vuoden 2006 alusta Itämeren kalat siirrettiin Euroopan komission vastuulle. Komission neuvonantajana on Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES). Lohen hätä ei ole tätä neuvostoa hetkauttanut.

Nyt kun pyöriäistä suojellaan, lohen tulevaisuus näyttää turvatulta. Jos Itämeri on niin pahasti Hattu, että se haittaa lohen elämää, lohiturismilla ei ole tulevaisuutta. Ei, vaikka liian pyytäjät ajetaan mereltä maalle. Jos lohta riittää joessa ajanvietekalastajille, sitä riittää myös rannikon kalastajille. Tämä ymmärretään Ruotsissa ja siellä halutaan säilyttää perinteinen kalastus.

Koskikalastajain mielestä eduskunnan pitää hylätä sopimus ja vaatia Ruotsia uusiin neuvotteluihin. Nuo unet pitää unohtaa. Mikäli Suomi nyt perääntyy, uutta sopimusta ei tule vuosiin. Ruotsi hallitsee suurinta osaa lohen asuma-alueista Tornionjoen vesistössä ja Itämeressä. Joten on selvää, ettei Suomi voi sanella rajajoki-sopimuksen tekstiä. Tornionjokeen nousi kesällä ennätysmäärä lohtaja ellei merellä tapandu mitään mullistusta kalaa nousee jatkossakin.

Koskikalastajat ovat aivopesseet itsensä ja joukon kellokkaitakin, sepittämällä nettiin ym. kauhutarinoita Perämeren kalastuksesta. Niihin uskotaan jo kalaministeriössäkin päätellen naurettavista asetuksista.

Luonnonkalan tarjonta vähenee jatkuvasti. Kehitys huolestuttaa. Yli kaksikymmentä vuotta lohensuojelun varjolla on keksitty syitä rajoittaa rannikkokalastusta.

Mallia haettiin itänaapurista. Siellä veneet poltettiin ja kalat julistettiin aikoinaan valtion omaksi. Sen seurauksena ihmiset kärsivät nälkää, vaikka ruoka-aitta – meri – näkyi ikkunasta.

Meidän lohen "suojelijoilla” näyttää olevan sama tavoite lopettaa kalastus merellä.

Alpo Tuikkala

18.1.2010 Lapin Kansa, Lukijalta

▲Alkuun


VAPAAEHTOISESTI NORPAN HYVÄKSI (8.2.2010)

Saimaannorpan suojelualue on kasvamassa vapaaehtoisin rajoituksin niin, että kevätkalastuksen rajoitusalue kattaa jatkossa yli kolmanneksen Saimaan vesialueesta. Maanantaina maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle muistionsa luovuttanut norpan suojelun ja kalastuksen yhteensovittamista pohtinut työryhmä esittää yhtenäisen rajoitusalueen laajuudeksi runsasta 1 500 neliökilometriä. Rajoitusalue kasvanee vielä kevään aikana jonkin verran osaskuntien kanssa käytävien neuvottelujen kautta. Arvion mukaan rajoitusalueiden laajuus olisi maksimissaan noin 1 900 neliökilometriä, kun koko vesialueen pinta-ala on noin 4 400 neliökilometriä.

Norpan suojelua on pyritty tehostamaan vapaaehtoistietä. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että osakaskunnat hyväksyvät nyt kalastusrajoituksen piiriin niitäkin vesialueita, jotka ovat rajanneet aiempien sopimusten ulkopuolelle. Vaikka suojelun painopiste on Pihlajavedellä ja Haukivedellä koskettaa rajoitusalueen laajeneminen ja yhtenäistyminen myös Pohjois-Karjalaa erityisesti Oriveden osalta.

Uusi suojeluohjelma kieltää kaiken verkkokalastuksen, kalatäkyisen koukkukalastuksen sekä isorysäpyynnin norpan keskeisillä lisääntymisalueilla huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Ammattikalastajat saavat korvausta saamatta jääneestä saaliista, vapaa-ajan kalastajia on tarkoitus hyvitellä lähinnä valistuksella vaihtoehtoisista pyydyksistä.

Se, että norpan suojelu etenee vapaaehtoistietä on arvokas asia, sillä se kuvastaa suomalaisten suhtautumista tähän uhanalaiseen ja vain Saimaalla esiintyvään lajiin. Sopimusmalli mahdollistaa rajoitusalueiden joustavan poistamisen tai lisäämisen. Asiaa pohtinut työryhmä lähtee nimittäin siitä, että jos lisääntymisalueilla tapahtuu muutoksia norpan suojelun kannalta tarpeettomia sopimuksia voidaan sanoa irti.

Vapaaehtoisuuden vaihtoehtona olisi ollut lainsäädäntövaltaan perustuva pakko. Asetukseen tai lakiin perustuva kalastuksen rajoittaminen edellyttäisi kuitenkin mittavaa valvontaa, jonka toteuttaminen olisi vaikeata ja kallista. Työryhmän arvion mukaan nyt valittu vapaaehtoinen tie lisää erilaisista korvauksista johtuvia valtion kustannuksia vain 250 000 euroa vuodessa.

Sopimustilanne oli jo tammikuun lopulla niin hyvä, että rajoitusalue kattoi 96 prosenttia vuoden 2000 jälkeen havaituista norpan synnytyspesistä. Tämäkin kuvaa vapaaehtoisuuden voimaa silloin, kun eri osapuolet pelaavat samaan maaliin toistensa näkökohtia arvostaen. Se, että yli kolmannes Saimaasta on verkkokalastuskiellossa parhaaseen kalantuloaikaan, tulee eittämättä synnyttämään myös kiukkua, mutta eiköhän siinäkin aika tehne tehtävänsä. Ja antaahan norpan suojelu pellepelottomille tilauksen kehittää uusia, norppaystävällisiä kalastusvälineitä!

4.2.2010 Karjalan Maa, Pääkirjoitus

▲Alkuun


VUOTOS ON AINUTLAATUINEN, HIOMATON TIMANTTI (5.2.2010)

Puheenaihe

Eelis Pulkkinen kirjoitti allekirjoittaneen "henkivän erikoista tyytyväisyyttä vesilakiesitykseen" (LK 19.1)., Väärinymmärryksiä toisensa perään!

Kaksi KHO:n päätöstä ratkaisivat Vuotos-hankkeen kohtalon — ja se pitäisi, hankkeeseen sitoutuneimmankin vihdoin ymmärtää! Olisi aika tutustua edes pinnallisesti KHO:n vuosikirjapäätökseen 18.12.2002, jossa käydään tarkoin läpi VL 2. luku 5. pykälän mukaiset ehdottomat rakentamiskiellot. Samoin KHO:n päätökseen 15.9.2005 Natura 2000 - valituksista. Sen tuloksena suurella osalla ko. alueesta on Natura-status.

Silmät kannattaa pitää auki, kun kuljeskelee alueella!

Päätökset perustuvat ainutlaatuisiin luontoarvoihin, jotka on kartoitettu maamme parhaiden asiantuntijoiden toimesta: Esteri Ohenoja ryhmineen, Rauno Ruuhijärvi, Erkki Väisänen, Ilkka Hanski, Mauri Leivo ym. SYKE:n julkaisu "Vuotoksen alueen luonto" (toim. Tapio Lindholm), on kooste aiemmin ja oikeusprosessissa kertyneestä aineistosta.

Kemihaaran aluehan koostuu kolmen suurjoen (Yli- Kemi, Kitinen ja Luiro) suistosta. Kitinen ja Luiro ovat valjastettuja ja ainoa vapaa suurjoki on Yli-Kemijoki, jonka patoamisesta Suomen ensimmäiseksi alajuoksualtaaksi Vuotos-hankkeessa oli kyse.

Tämä suurjoki suistoineen oli tarkoitus hukuttaa Pelkosenniemen yläpuolisesta haarautumiskohdastaan aina Savukoskella asti. Samalla olisi hukkunut suuri osa Vuotos- ja Jaurujokea ympäröivine suo- ja metsäalueineen, lähteineen, puroineen, kaikkineen.

Erityislailla suojeltu Ounasjoki ja Yli-Kemijoki ovat ainoat vapaat suurjoet Kemijoen vesistössä. Arvostettu emeritusprofessori Rauno Ruuhijärvi totesi Vaasan hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä, että luonnontieteellisia perustein kolmen joen suiston kokonaisuus (Kemihaara) kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan ja että Vuotos-alueen kohteet ovat tässä kokonaisuudessa kruunun jalokivi. Tällaisia ei löydy Euroopasta, saati Suomesta!

Eelis Pulkkisen purkausta selittänee se, että hän näkyy olevan yksityinen elinkeinonharjoittaja, jonka yrityksen toimiala on ”muu tekninen palvelu”: sähköntuotantoon tarkoitettujen tekoallaspaikkojen analysointi, tekoallassuunnittelu, malmipotentiaalisten kohteiden kartoitus, ympäristönhuollon suunnittelu...

Vihreäkivivyöhyke ei suinkaan ole tasalaatuinen. Tämä ilmenee KHO:lle toimitetuissa liiteasiakirjoissa ja kartoissa. Alueen luonnonarvot perustuvatkin sen erityisiin ominaisuuksiin ko. alueella.

Tämä hiomaton timantti näkyy olevan paha kivi Kemijoki Oy:n asiapoikien eli Lapin liiton virkamiesten ja muiden hankkeeseen sitoutuneiden tahojen kengässä. Lähes 60 vuotta allasselvittelyjen kohteena olleesta alueesta ovat Lapin liiton virkamiehet verovaroin teettäneet ”uusia” yva-selvityksiä, siis Kemijoki Oy:n puolesta. Toimintasuunnitelmissa Kemihaaran "ekoallas" lainehtii ihanasti kymmenissä kohdissa.

Tehokasta ja eettistä verovarojen käyttöä?

Helena Tiihonen
www.vapaavuotos.fi

23.1.2010 Lapin Kansa, Lukijalta

▲Alkuun


LAPISTAKIN YDINVOIMAA? (5.2.2010)

Lapissa eletään jännittäviä aikoja. Valtioneuvosto on lupaillut alkuvuodesta päätöksen siitä, saako Fennovoima luvan ydinvoimalan rakentamiseen. Jos lappilaispäättäjien vetoomuksia on kuultu, Fennovoima tuo laitoksensa Simoon.

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan Fennovoiman on rakennettava ydinvoimala. Siitä hyötyisivät omistajat, kuten Outokumpu ja kaupan yritykset ja kymmenet pienet sähkölaitokset.

Lapissa se tarkoittaisi sitä, että Tornion terästehtaan kilpailukyky vahvistuisi. Samalla omistajista esimerkiksi Rovakairan Tuotanto, Rantakairan Sähkö ja Itä-Lapin Energia pystyisivät myymään asiakkailleen energiaa nykyistä halvemmalla.

Selvityksen mukaan lähes miljoonalla suomalaisella sähkölasku olisi pienempi, jos Fennovoima saisi oman ydinvoimalansa.

Ai niin, Fennovoima maksoi selvityksen.

Fennovoima on parin vuoden ajan muokannut kansalaisten mielipiteitä Meri-Lapin alueella. Se on tukenut taloudellisesti niin työväenyhdistyksiä kuin keskustalaisia eläkeläisjärjestöjä, Kemin lintuharrastajia, Lapin ajokoirayhdistystä ja kymmeniä muita.

Lokakuussa Simon päivänä Simossa julkistettiin kunnan tuottama cd-levy Simolaisia. Paikallinen lapsikuoro laulaa kauniisti ja pian 90-vuotiaan Armas Ilvon Veteraanin iltahuuto on koskettavaa kuultavaa.

Meri-Lapin alueella työttömiä on lähes yhtä paljon kuin Simossa on asukkaita. Todennäköisesti kouluttamattomat pitkäaikaistyöttömät eivät löydä itseään ydinvoimalan valvomovuorosta vuoden 2020 jälkeen, jolloin ydinvoimalan on määrä olla valmis.

Rakentamisvaiheessakaan lapiomiehille ei ole töitä tarjolla.

Rakennusmiehet ovat usein keikkatyöläisiä, jotka maksavat veronsa aivan muualle. Eteläsuomalaisella ydinvoimalatyömaalla monet työmiehistä puhuvat puolaa.

Simossakin voivat peräpohjolaismurteet jäädä toiseksi.

Ydinvoimalaa perustellaan lisääntyvällä energiantarpeella. Taantuma sekä paperi- ja selluteollisuuden ratkaisut ovat kuitenkin katkaisseet kasvun.

Tornion terästehdas tarvitsee vielä pitkään edullisempaa energiaa, mutta kuinka kauan lappilaisen leivän isä, paperi- ja selluteollisuus ovat olemassa? Stora Enso testaa jatkuvasti uusia kohteita, joissa puu kasvaa nopeammin ja työvoima on halpaa.

Ja kuka unohti uusiutuvan energian? Sen työllistävä vaikutus olisi Lapin peräkylillä huomattavasti suurempi kuin ydinvoiman.

Ydinjätteen loppusijoitus on yhä arvoitus, sillä Olkiluotoon jätettä ei huolita.

Simolaiset ovat tottuneet rumiin maamerkkeihin, sillä Veitsiluodon tehtaan piiput ovat näkyneet vuosikymmenet Simoniemeen saakka.

Kemiläiset saavat vastaavasti tulevaisuudessa ihastella valtavaa Fennovoiman laatikkorakennusta Maksniemen Karsikon edustalla.

Omakotitalojen ja mökkien arvo alueella romahtaa. Muun muassa Esko-Juhani Tennilää ja Maija Raskia harmittaa, että hankkivat aikanaan mökkinsä meren rannalta.

Entä lohiriepu? Vaelluskala, joka ei ole vielä oppinut nousemaan Kemijoen kalaportaita vuosien harjoittelusta huolimatta.

Toivottavasti lohi nousee ydinvoimalasta huolimatta Tornion- ja Muonionjokiin saakka vaikka Ruotsin aluevesien kautta.

Maarit Simoska
Kirjoittaja on rovaniemeläinen yrittäjä

3.2.2010 Lapin Kansa, Kolumni

▲Alkuun


SUOMALAISTA TODELLISUUTTA: PAINAJAINEN OLKILUODOSSA 3 (5.2.2010)

Pohjois-Suomessa on osoitettu mieltä uraanikairauksia vastaan. Ainakaan ydinvoimaa kannattavien ei pitäisi taistella uraaniteollisuutta vastaan. Jos halutaan lisää ydinvoimaa, niin mikä olisi sen siunatumpi asia kuin uraaniomavaraisuus.

Suomi siirtyy roiman askeleen kohti ydinvoimaintensiivistä energiantuotantoa, mikäli kaikki halukkaat ydinvoimarakentajat saavat tahtonsa läpi.

Parhaillaan rakenteilla oleva Teollisuuden Voiman (TVO) Olkiluoto 3 on valmistuessaan Suomen viides ydinvoimala. Lisää ydinvoimaa pukkaa kuitenkin takuuvarmasti, sillä niin Fennovoima, Fortum kuin TVO kaavailevat jo seuraavaa, kuudetta ydinvoimalaa.

Tällä haavaa noin neljännes Suomessa käytössä olevasta sähköstä tuotetaan ydinvoimalla. Olkiluoto 3 nostaa sitten, kun se joskus ja toivottavasti turvallisena valmistuu, Suomen maailman johtavaksi ydinvoimatuottajaksi asukasta kohden.

Suomi on riippuvainen ydinvoimasta, halusimmepa sitä tai emme. Nyt on kyse siitä, rakennetaanko sitä lisää vai ruvetaanko sitä vähitellen purkamaan, jos löytyy muita varteenotettavia vaihtoehtoja. Muita energiamuotoja ovat öljy, puupolttoaineet, maakaasu, hiili, turve, vesivoima ja tuulivoima.

Vesivoima on pitkälti Suomessa jo rakennettu, uusiutuvalla energialla toimivia pieniä ja suuriakin tuotantolaitoksia on siellä täällä ja tuulivoiman läpimurto edellyttää syöttötariffia ja valtion massiivista tukea rakentamisvaiheessa. Öljyn ja kivihiilen tuonnin varaan tulevaisuutta, jo pelkästään ilmastovaatimusten takia, ei voi laskea.

Perämeren rannikolle on suunniteltu jättimäisiä usean sadan myllyn tuulivoimapuistoja. Ympäristövaikutusten arvioinnit ovat parhaillaan menossa, mutta rahoista, rakentajista ja rakentamisaikatauluista ei ole varmuutta.

Kotimaiseen energiaan luottavat ovat viime vuosina joutuneet pettymään. Turpeen varassa olevat voimalaitokset ovat osoittautuneet haavoittuviksi. Esimerkiksi Oulun Toppilan turvevoimala on kärsinyt ajoittain turvepulasta. Pari sadekesää romutti kotimaisen turpeen huoltovarmuuden.

Näkyvimmin Pohjois-Suomessa on viime aikoina liikehtinyt Fennovoima, joka kaavailee kuudetta ydinvoimalaa Pyhäjoelle tai Simoon. Fortum puolestaan kaavailee uutta pytinkiä Loviisaan ja TVO jatkaisi mieluusti Olkiluodon täydentämistä. Hallitus käsittelee uusia lupia jo tämän kevään aikana.

Eduskunnan hyväksyvää tai hylkäävää lisäydinvoimapäätöstä odotellaan kesällä.

Pohjois-Suomessa vallitsevasta ydinvoimainnostuksesta huolimatta on syytä muistaa TVO:n kompurointi Olkiluoto 3 rakentamisessa. Hanke on saanut kielteistä julkisuutta enemmän kuin lääkäri määrää. Epäselvyydet Olkiluodossa eivät ole omiaan lisäämään ydinvoimaluottamusta. Kyse on painajaismaisen tärkeästä asiasta.

Voimalan rakentajan ranskalaisen Arevan ja rakennuttajan TVO:n erimielisyyksiä on puitu kotoisessa mutta myös kansainvälisessä mediassa. Säteilyturvakeskus on joutunut antamaan jo kuusi vuotta kestäneen rakentamisen aikana lukuisia huomautuksia huonosta työn jäljestä.

Hitsauksessa, automaatiojärjestelmässä ja myös betonissa on löytynyt matkan varrella huomautettavaa ja puutteita eli siis ydinvoimalan aukottomissa turvallisuusjärjestelmissä, joissa ei ole vara lipsua pienen särön vertaa.

Ydinvoimateollisuuden, mutta ennen muuta kansallisen edun mukaista on, että Olkiluoto 3:n yhteydessä tapahtuneet väitetyt väärinkäytökset, väitetyt laatuongelmat ja väitetyt huolimattomuudet tutkitaan puolueettomassa kansallisessa tai mieluiten kansainvälisessä menettelyssä. Sitä ennen eduskunnan ei pitäisi ryhtyä käsittelemään kuudennen ydinvoimalan lupahakemusta.

Suomalainen ydinvoimateollisuus ei kestä sitä, mitä puolalaisputkimiehet kertovat kotimaassaan: keskeneräisiä hitsauksia, keskeneräisiä valutöitä ja valuvikoja, työntekoa ilman rakennuspiirustuksia, luku- ja kirjoitustaidottomia portugalilaisia esimiehiä, kieliongelmia ja epäselvyyksiä palkoissa.

Kohtuullista olisi, että edes vastuulliset ministerit ottaisivat asiaan kantaa ja vaatisivat selvityksiä. Esimerkiksi ympäristöministeri ei ole puhua pukahtanut asiasta. Hiljainen on ollut myös ydinenergian ylin valvoja kauppa- ja teollisuusministeri. Eikö juuri heidän pitäisi huolehtia kansalaisten turvallisuudesta, myös energiakysymyksissä? Passiivinen sivustaseuraaminen ei vastaa käsitystä poliittisesti vastuullisesta toiminnasta, kun epäkohtia Olkiluodosta on tulvinut esiin.

Paljon näkyvyyttä saavien ydinvoimalobbareiden ohella energiakysymyksissä kaipaa vertailutietoa, asiantuntijaseminaareja ja keskustelutilaisuuksia ydinvoimaan ja vihreään teknologiaan perustuvista vaihtoehtoisista energiamuodoista ja niiden realistisuudesta. Perämeren rannikolla asia kilpistyy pitkälti siihen, kummat ovat kestävämpi ratkaisu, ydinvoimalat vai tuulivoimapuistot.

***

Presidentti Tarja Halonen kertoi äskettäin lehtihaastattelussa, mitä lehtiä hän seuraa päivittäin. Koko kansan presidentillä on valitettavan valikoiva lehtimaku. Joukosta puuttuvat kaikki pohjoissuomalaiset lehdet, Kaleva mukaan lukien, ja useimmat puoluelehdet. Presidentin seuranta näistä lehdistä on ainoastaan koostettujen lehdistöreferaattien varassa.

3.2.2010 Kaleva, Kolumni / Mirja Niemitalo

▲Alkuun


LOHEN TUNNISTAA HELPOSTI HYLKEEN RUOANSULATUSKANAVASTA (3.2.2010)

Lohesta on tehty jo niin ihmeellinen kala, että jopa hylje pystyy sen syömään ilman ainuttakaan jäämää tästä herkusta ruoansulatuskanavassaan. Näin maallikko voi luulla luettuaan hylkeiden ravintotutkimuksen tuloksia koskevat kommentit (HS 20.1. ja 24.1.). Totuus ei kuitenkaan puolla tällaista tavallaan hyljevastaista toiveajattelua.

Tutkittuani henkilökohtaisesti Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa (RKTL) pitkän ja jo päättyneen virkaurani aikana yhteensä noin 700 hallin ja norpan ruoansulatuskanavan sisällön, voin tekemieni havaintojen perusteella ilmoittaa, että hylkeiden syömät lohet tunnistaa erittäin selvästi jo mahalaukun sisällöstä. Etenkin ravintosulan väri, rasvaisuus ja haju sekä nikamien koko ja rakenne ihokerroksen rippeiden kera paljastavat heti suuren lohen, vaikka sen pää ja siinä olevat sisäkorvan tasapainokivet eli otoliitit ovatkin jääneet syömättä.

Mikäli myös lohen pää on syöty, mutta mahalaukun koko sisältö on jo muhentunut ja siirtynyt suoleen, ollaan vasta otoliittien löytymisen varassa. Otoliitit nimittäin kulkeutuvat tunnistettavina koko matkan ruoansulatuskanavassa. Jos otoliitteja ei nytkään löydy, päädytään tulokseen, että hylkeen ei voitu osoittaa syöneen lohta viimeisellä ateriallaan.

Näin tutkien on lohia löytynyt niukasti hylkeiden ravinnosta, etenkin kun kyseessä ovat olleet Selkämerellä, siis horisontin takana kaukana kalanpyydyksistä ajojäillä ammutut hylkeet. Ja juuri siellä jos missään hylkeillä on ehdoton biologinen oikeus saalistaa lohta.

Päinvastoin kuin toimittaja Tapio Mainion jutusta (HS 18.1.) ilmeni, lohen niukkuus ja eräiden muiden kalalajien yleisyys hallin ravinnossa Perämerellä RKTL:n menetelmän nojalla arvioiden ei ole mikään uusi tieto. Suomen osalta olen esittänyt asian Kansainvälisen merentutkimusneuvoston kokouksessa 2007 ja Suomen Kalastuslehdessä (3/2009).

Olavi Stenman, Helsinki

29.1.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


LISÄYDINVOIMA VEISI POHJAN BIOTALOUDEN KEHITTÄMISELTÄ (3.2.2010)

Valtioneuvostolla on käsiteltävänään kolme hakemusta lisäydinvoiman rakentamiseksi. Lisäydinvoimaa on perusteltu muun muassa kansallisen energiaomavaraisuuden lisäämisellä, suomalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamisella sekä satunnaisten kulutuspiikkien kattamisella.

Paljon vähemmälle huomiolle ovat jääneet mahdollisen lisäydinvoiman vaikutukset muuhun energiantuotantoon.

Kuten työ- ja elinkeinoministeriön sähkönkulutusennusteista käy ilmi, Suomeen on jo syntymässä riittävää sähkökapasiteettia vuoden 2020 kulutustarpeisiin. Suuri osa lisäydinvoimasta myytäisiin ulkomaille.

Energiayhtiöiden kiinnostus uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen uhkaa lopahtaa, jos eduskunta päättää lisäydinvoiman rakentamisesta. Yksikin voimala johtaisi sähkön ylitarjontaan, ja taloudellinen intressi vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseksi katoaisi.

Mitä mieltä on panostaa uusiutuviin energiamuotoihin, jos sähkömarkkinat on kymmenen vuoden päästä saturoitu ydinvoimalla tuotetulla sähköllä? Pelkkä EU-sitoumus uusiutuville tuotetun energian osuuden nostamisesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä ei vielä riitä investointien käynnistämiseksi. Siihen tarvitaan myös taloudellista porkkanaa.

Ei ole selvästikään tiedostettu ydinvoimapäätökseen liittyviä kansantaloudellisia riskejä. Kumpi on työllisyys- ja aluepolitiikan kannalta viisaampaa, halvan sähkön tavoitteleminen vai voimakkaassa kasvussa olevan uusiutuvan energiantuotannon kehittäminen?

Mikä muu voisi tarjota työpaikkoja siellä, missä perinteinen massa- ja paperiteollisuus on tullut tiensä päähän?

Uusiutuva energia voi tarjota kauan kaivattua piristystä Suomen metsä- ja konepajateollisuudelle. Meillä on vahvat edellytykset tehdä biotaloudesta yksi johtavista elinkeinoistamme.

Lisäydinvoima uhkaa viedä pohjan näiltä innovaatioilta.

Eero Yrjö-Koskinen, toiminnanjohtaja
Suomen luonnonsuojeluliitto

24.1.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


TERVAN TIE EI SAA JÄÄDÄ KOREIDEN KYLTTIEN VARAAN (29.1.2010)

Valtaväylille ja pikkuteillekin Oulun ja Kuhmon välille pystytetyt kyltit kertovat, että ollaan Tervan tiellä. Tervatynnyritunnuksen alle perustettu Suomen yhdeksäs valtakunnallinen matkailutie myötäilee alkuperäistä Tervan tietä, Oulujokea.

Terva oli pitkään Kainuun ylävesiä ja Oulun seudun rantamaita yhdistävä tekijä. Nykyään terva höystää kulttuuria, liikuntaa ja ruokaakin. Kelpo teema matkailutielle, totesi luvan myöntänyt Tiehallintokin.

Matkailutietä ei kuitenkaan rakenneta toimivaksi pelkin opastein. Sen tietävät hankkeen suunnittelijat ja vastuunkantajat, jotka asettavatkin riman korkealle: Tervan tiestä halutaan tehdä kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu matkailuvyöhyke.

On hyvä, että matkailutie koukkaa Mamanansalon kautta Oulujärven yli, sillä valtatietä matkaava ei näe kuin aavistuksen Oulujärvestä. Paljon pitää kuitenkin tehdä, että uusin matkailutie nousee edes kansallisesti, saati sitten kansainvälisesti tunnetuksi reitiksi.

Kannustavalle epäilylle on perusteita. Lähihistoriasta löytyy paikallisia, seutukunnallisia ja suurempiakin matkailuhankkeita, jotka ovat eläneet juuri niin kauan, kuin projektin rahoitus on kestänyt. Osa kehittämiskohteista on yhä jopa hengissä, projektien ansiosta tai niistä huolimatta.

Hiljaisempien tienvarsikuppiloiden lehtitelineitä tonkiessa nousee esiin haalistuneita, kiiltävälle paperille painettuja brosyyrejä vuosien takaa. Yhteistä niille ovat koreat, joskus jopa muualta kuin kehutusta kohteesta otetut kuvat ja liikaa lupaava teksti.

Virheistä on otettu oppia, mutta etenkin matkailuyrittämisen lievealueilla lipsahdetaan yhä liian usein vääriin ratkaisuihin. Kun turisteja ei tulekaan, tingitään palvelusta, aukioloajoista ja lopulta laadusta kautta linjan.

Alalla toimivat tietävät, että parhaita mainosmiehiä ovat tyytyväiset asiakkaat, jotka kertovat kokemuksistaan tuttavilleen. Viesti kulkee kuitenkin myös koetuista pettymyksistä ja liioista lupauksista, eikä huonoa mainetta saada korjatuksi usein vuosiin.

Tervan tie aikoo koota yhteen terva-teeman ympärille perustuvat käyntikohteet, tuotteet, tapahtumat ja palvelut. Matkailutie tarjoaa yrityksille "uutta kehittämisalustaa".

Alustojen tarjoajia vain on monia muitakin. Riittääkö terva yhdistämään toimijat, kun kauan kuulutettuja verkostoja toimii jo sisäkkäin, päällekkäin ja ristikkäinkin?

Matkailutien on oltava sellaisessa kunnossa, että läpi pääsee ilman nelivetoakin. Jos uusi status auttaa tierahojen saannissa, hakuprosessi oli jo vaivan arvoinen.

Tervan tien keskeistä osaa - Oulujärveä - on nostettu matkailukartalle kauan, mutta kovin näkyvästi se ei sinne vieläkään piirry. Yhteistyötä on tehty milloin mihinkin ilmansuuntaan, ainakin projektirahoituksen ajan.

Nyt Oulujärven matkailuun haetaan mallia Vuokatista, jossa markkinoinnin päävastuun kantavat yritykset eivätkä kunnat. Hyvä. Veronmaksajien mielestä eivät hevin unohdu Paltamon golf-hotellit ja muut kalliiksi käyneet kuntarahoitteiset haaveet.

Rauhallista rannanpätkää tulisteluhetkenään arvostava järvellä kulkija seuraa matkailuponnisteluja ristiriitaisin ajatuksin. Mutta Tervan tielle mahtuu kulkijoita. Ensi kesä näyttää, miten hyvin tynnyrikyltin kutsu vetää.

26.1.2010 Kaleva, Muuten / Petri Hakkarainen

▲Alkuun


HYLKEIDEN RAVINTO VAIHTELEE VUODENAIKOJEN MUKAAN (29.1.2010)

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) Perämerellä toteuttamasta hylkeiden ravintotutkimuksesta kerrottiin (HS Kotimaa 18.1.) osin virheellisesti.

Tutkimushankkeessa pyritään arvioimaan hylkeiden ravinnonkäyttöä ja erityisesti lohen ja taimenen roolia hylkeen ravinnossa. Tämän tiedon avulla pyritään selvittämään hylkeiden saalistuksen vaikutuksia lohi- ja taimenkantoihin.

Hylkeiden ravintotutkimus perustuu kahteen eri menetelmään. Perinteisessä maha- ja suolistoanalyysissä tunnistetaan saaliskohteet hylkeiden ruuansulatuskanavassa olevien jäänteiden perusteella. Tulos kertoo hylkeen viime aterioiden koostumuksen.

Useimmissa tapauksissa ravintokohteet ovat pitkälle sulaneita, ja määritykset joudutaan tekemään kalojen luuosista ja kuuloluista eli otoliiteista. Isotooppitutkimuksessa arvioidaan hylkeen ravinnonkäyttöä ja ravinnon koostumusta pitemmällä ajalta.

Esimerkiksi hylkeen lihaksen isotoopeista saadaan tietoa ravinnosta, jota hylje on käyttänyt edellisten kuukausien aikana. Hankkeessa kerättyjä näytehylkeitä käytetään ravintotutkimuksen lisäksi monipuolisesti hyväksi myös hylkeiden terveydentilan seuraamiseen.

Hylkeiden ravinto vaihtelee eri vuodenaikoina tarjolla olevien ravintokohteiden mukaan. Etenkin harmaahylkeet eli hallit syövät niitä kalalajeja, joita on helpoimmin ja runsaimmin saatavissa.

Tutkimusaineiston analysointi on vielä kesken, mutta Perämeren hallien yleisimpiä saalislajeja ovat vuoden 2008 alustavien tulosten perusteella muikku, silakka ja siika.

Hallin alkukesän ravinnossa merkitystä on myös lohella ja taimenella. Siika on hallin tärkeä ravintokohde etenkin syksyllä. Norpan ravinnossa yleisimpiä lajeja ovat Perämerellä kolmipiikki, silakka ja muikku.

Yksittäisten hallien mahoista on löydetty myös istutettujen nuorten lohikalojen (taimen, lohi) Carlin-merkkejä. Halli nielaisee nuoret lohet ja taimenet useimmiten kokonaisina ja tuolloin saadaan näytteeksi myös otoliitteja laji- ja ikämääritystä varten.

Kalanpyydyksistä ottamistaan suurikokoisista lohista ja taimenista hallit jättävät usein pään käyttämättä. Näin voi olla myös hylkeiden luonnosta saalistamien isojen lohien ja taimenten kanssa.

Siksi kalastaja Jukka Illman (HS Mielipide 20.1.) oli oikeassa todetessaan, että pelkkien hylkeen mahasta ja suolistosta löytyneiden kuuloluiden perusteella suurten kalojen osuutta ravinnossa ei voida määrittää.

Tutkimustulokset hylkeen ravinnosta valmistuvat tulevan kevään aikana. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä arvioita hylkeen saalistuksen vaikutuksista lohikantoihin.

Esa Lehtonen, tutkimusmestari
Jaakko Erkinaro, tutkimusjohtaja

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

24.1.2010 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


KUINKA KUNNOSTAISI ROKUANJÄRVEN? (29.1.2010)

Rokuanjärven kehnosta tilasta ja kunnostustarpeesta on kirjoitettu tämänkin lehden mielipidepalstalla. Järven vedenlaatuongelmista viranomaiset ovat hyvin tietoisia. Viime vuoden lopulla valtioneuvoston hyväksymässä Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelmassa Rokuanjärven ekologinen tila on arvioitu välttäväksi ja tilatavoitteeksi on asetettu hyvä ekologinen tila vuoteen 2021 mennessä. Rokuanjärvessä sinilevät muodostavat kesäisin säännöllisesti massakukintoja ja estävät ajoittain veden virkistyskäytön täysin.

Vesi-Eko Oy laati vuonna 2002 järven kunnostussuunnitelman Kainuun ympäristökeskuksen ja Vaalan kunnan tilauksesta. Rokuanjärven voimakas rehevöityminen on ollut vaikeasti selitettävissä, koska järveen kohdistuva ulkoinen kuormitus on ollut vähäistä. Sisäisen kuormituksen osuus fosforin kokonaiskuormituksesta on tutkimuksen mukaan noin 98 %. Sisäinen kuormitus tarkoittaa ravinteiden liukenemista pohjasedimentistä veteen levien ravinnoksi. Näin rehevä järvi ikään kuin lannoittaa itse itseään.

Lisäksi vuonna 2003 laadittiin selvitys Rokuan järvien rehevöitymishistoriasta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. Tutkimukset ovat osoittaneet järven rehevöityneen jo vuosisatoja sitten. Näin ollen järven rehevyyden taustalla ovat luontaiset ominaispiirteet. Yhtenä mahdollisena ravinnelähteenä pidetään Rokuan harjumuodostumaan kerrostunutta ravinteikasta maakerrosta, josta huuhtoutuu pohjavesien mukana ravinteita Rokuanjärveen.

Kunnostussuunnitelmassa todettiin, että Rokuanjärven leväongelmat johtuvat poikkeuksellisen voimakkaasta sisäisestä kuormituksesta ja vinoutuneesta ravintoketjurakenteesta. Näin ollen toimenpiteet pitää suunnata sisäisen kuormituksen vähentämiseen ja ravintoketjukunnostukseen. Toimenpiteeksi esitettiin tehokalastusta.

Järvessä on tiheä särkikanta, joka käyttää ravintonaan suurikoista eläinplanktonia. Eläinplankton käyttää taas ravintonaan levää, joka haittaa järven virkistyskäyttöä. Joissakin tapauksissa voimakkaalla särkikalojen kalastuksella leväkukinnat on saatu vähenemään/loppumaan ja järven virkistys käyttömahdollisuuksia kohennettua oleellisesti.

Tähän tähdättiin myös Rokuanjärvessä. Keväällä 2004 järvessä aloitettiin tehokalastukset. Pian kalastus valitettavasti osoitti, ettei sillä päästä tavoitteen mukaiseen saaliiseen.
Sittemmin särkiä on poistettu syksyisin järvestä lähtevästä jokisuusta, Rokuanojasta, jonne särjet syksyllä pakkautuvat. Tästä särkiä on imuroitu tonnikaupalla ja ollaan lähellä suunnitelman mukaista tasoa, jossa tavoitteena oli poistaa järvestä vuosittain 15 000 kg särkeä.

Toisena kunnostusvaihtoehtona suunnitelmassa esitettiin fosforin kemiallista saostamista. Tällä hetkellä tutkimustulokset viittaavat kuitenkin siihen, ettei saostamallakaan päästä kovin pitkäaikaiseen lopputulokseen ja kemikaalikäsittely olisi todennäköisesti uusittava melko pian. Lisäksi kemikaalisaostus on menetelmänä varsin kallis. Happitilanne Rokuanjärvessä ei ole ongelma, joten hapettamistarvetta järvessä ei ole.

Yleisöosaston kirjoituksessa mainittu mikrobiliuoksen käyttö kunnostusmenetelmänä on kiistanalainen ja vaatii vielä osakseen tutkimuksia, jotta menetelmä voitaisiin ottaa yleisesti käyttöön. Uusia kunnostusmenetelmiä kannattaa tutkia Rokuanjärveä pienemmissä vesistöissä, joissa koejärjestelyt ovat paremmin hallittavissa.

Valtion rahoitusosuus vesistökunnostushankkeissa on ollut viime vuosina enintään puolet kokonaiskustannuksista, minkä lisäksi hankkeen on edellytetty palvelevan yleistä etua. Jatkossa valtion rahoitusosuudet eivät ainakaan kasva, vaan kunnostushankkeisiin tarvitaan yhä enemmän muuta rahoitusta. Myös mahdollisissa EU-hankkeissa paikallisen rahoituksen osuuden on oltava merkittävä.

Rokuanjärven kunnostus on joka tapauksessa haastava tehtävä. Tässä vaiheessa jää nähtäväksi vaikuttaako särkien syksyisin toistuva poisto leväkukintojen määrään. On myös täysin mahdollista, ettei nykyinen saalismäärä ole riittävä, vaan kaloja pitäisi poistaa vielä selvästi nykyistä enemmän, jotta tulokset alkaisivat näkyä.

Kimmo Virtanen, ylitarkastaja

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY)
Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue

21.1.2010 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


TARJOUKSESSA MARINOITUA VUOTOSTA (20.1.2010)

Todennäköisesti aika moni kansalainen Koillis-Lapissa mutta myös muualla maassa luki viime viikon lopussa hämmentyneenä uutisia vesilain uudistuksesta. Näin siksi, että maan hallituksen sisällä ja muuallakin on saman päätöksen seurauksista kaksi erilaista tulkintaa erityisesti Vuotoksen alueen vesirakentamisesta.

Vihreiden oikeusministerin Tuija Braxin mukaan hänen johdollaan valmisteltu esitys uudeksi vesilaiksi ei mahdollista poikkeusluvan myöntämistä edes yhteiskunnan kannalta merkittävälle hankkeelle kuten Vuotoksen tekoaltaalle.

Tämä on juuri sitä, mitä Vuotoksen altaan vastustajat ovat halunneetkin kuulla. Suomen luonnonsuojeluliittokin piti oikeusministeriön vesilakiluonnosta myönteisenä poikkeuksena "hallituksen muuten heikosta ympäristöpolitiikasta".

Samaan aikaan toisaalla, muun muassa Vuotoksen rakentamista kannattaneessa Suomen keskustassa oltiin myös tyytyväisiä. Siellä ilon aiheena on lakiesitykseen sisältyvä uusi säännös, jonka mukaan lupaviranomaisten on pyydettävä valtioneuvostolta lausunto yhteiskunnan kannalta tärkeissä hankkeissa.

Braxin mukaan lausunto-oikeudella ei ole mitään juridista merkitystä. Keskustassakin tämä tulkinta ilmeisesti niellään, mutta puolueessa auotaankin jo takaporttia tilanteeseen, jossa lakia tulkitsevat viranomaiset ovat eri mieltä kuin valtioneuvosto. Silloin voidaan ainakin Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin näkemyksen mukaan (HS 15.1.) ryhtyä laatimaan poikkeuslakia.

Valppaana hallituksen lakiesityksen valmistumista oli seurannut myös Kemijoki Oy, joka jo samana päivänä ilmoitti panevansa entisille alueille piirrellyn allashankkeen uudelleen vireille. Hanke kuulostaa perusteiltaan kovasti entiseltä Vuotokselta, joka on vain marinoitu uusilla mausteilla ja nimetty uuskielisesti Kemihaaran monitoimihankkeeksi.

Vuotoksen/Kemihaaran altaalle on helppo löytää sekä puoltavia että vastustavia perusteluja. Yksi olennaisimmista on, että poliittisen päätöksenteon pitää olla johdonmukaista eikä poukkoilevaa. Vuotoksen kohdalla on kysymys sekä poliittisen että oikeusjärjestelmän uskottavuudesta ja sen myötä kansalaisten oikeusturvasta. Allashankkeen herättäminen henkiin koettelisi noita kaikkia.

Jos seuraava hallitus kaiken lisäksi lähtisi laatimaan poikkeuslakia, edessä olisi taatusti uusi vuosien mittainen valituskierre ja epävarmuuden jatkuminen. Tämä peli pitää viheltää jo poikki.

18.1.2010 Kaleva, pääkirjoitus

▲Alkuun


VANHA HANKE UUDELLA NIMELLÄ (20.1.2010)

Nykyinen maan hallitus pystyi vuoden väännön jälkeen sorvaamaan näennäisen yksimielisesti esityksen uudeksi vesilaiksi. Uuteen lakiin esitetään muutosta nykyiseen lakiin verrattuna siten, että yhteiskunnan kannalta tärkeässä vesitaloushankkeessa pitäisi pyytää lausunto valtioneuvostolta, vaikka rakentamisluvan myöntämiskielto säilyykin oikeuslaitoksella.

Yksimielisyyden heti lakiesityksen antamisen jälkeen rikkoi tulkintaerimielisyys siitä, mikä merkitys valtioneuvoston lausunnolla on lupaharkinnassa. Oikeusministeri Tuija Braxin(vihr.) mielestä lausunto-oikeudella ei ole mitään juridista merkitystä, kun taas ministerikollegansa, ympäristöministeri Paula Lehtomäki(kesk.) näkee lakiesityksen avaavan tien haittojen ja hyötyjen harkintaan senkin jälkeen, kun on ilmennyt este luvan myöntämiselle.

Kyse tulkinnassa on tietysti mahdollisuudesta rakentaa tekoallas Koillis-Lappiin. Siitähän on kiistelty jo parin miespolven ajan.

Alkujaan oli suunnitelma laajasta Kemihaaran altaasta, joka kuitenkin hylättiin. Sitten 1970-luvun puolivälissä asia pohtinut työryhmä esitti hanketta Vuotoksen altaan nimellä. Silloin aika yleinen käsitys Lapissa oli, että allas pitäisi rakentaa heti eikä vasta vuonna 1978 kuten työryhmä esitti.

Muutamassa vuodessa yleinen mielipide muuttui, ja poliittisella päätöksellä allashanke haudattiin, kunnes se muutaman vuoden kuluttua nostettiin taas esiin. Kun korkein hallinto-oikeus kielsi päätöksellään vuonna 2002 Vuotoksen altaan rakentamisen, niin uskoivat monet kiistan olevan lopullisesti ohi.

Altaan kannattajat eivät toki ole sen jälkeenkään haudanneet haavettaan, vaan esimerkiksi Lapin liiton maakuntakaavaan allashanke sisältyy, tosin nimettynä nyt tulvasuojeluhankkeeksi. Jokiyhtiökin ilmoitti heti hallituksen päätöksestä kuultuaan alkavansa pohtia allashanketta uudella nimellä.

Suomen poliittisesta päätöksenteosta poukkoilu Vuotos-asiassa antaa lohduttoman kuvan, jota nykyinen hallitus vahvistaa. Poliittista uskottavuutta ja lakien kunnioittamista ei ainakaan paranna se, että maan hallitus ei osaa, halua tai uskalla tehdä selvää ratkaisua puoleen tai toiseen vaan jättää varaa tulkinnoille. Näin kiista palaa jälleen alkupisteeseensä ja jatkuu verisenä tai vetisenä.

Lohduttomimmin venkoilu edestakaisin on koetellut koillislappilaisia. Vuosikymmeniä kestäneen kiistan aikana moni heistä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen tai etsimään tulevaisuuttaan muualta. Vaikka allas rakennettaisiinkin, niin pääosa rakentajista tulisi luultavasti muualta, vaikka tietysti positiivisiakin heijastusvaikutuksia alueelle rakentamisaikana tulisi. Mutta mitä tapahtuisi sen jälkeen, kun alueella liplattelisi ainoastaan altaan vesi, säännöstelystä riippuen tänään korkealla, huomenna matalalla?

Hankkeen vastustajat vetoavat tietysti edelleen luontoarvojen menettämiseen. Hankkeen kannattajat puolestaan puhuvat nyt mieluusti tulvasuojelusta energiantuotannon ohella.

Vuotosta ei kuitenkaan ole enää syytä tarkastella pelkästään yksittäisenä hankkeena. Perusenergian tuotantomäärän lisääjänähän altaalla ei olisi merkittävää vaikutusta energiatalouteen eikä se ratkaise energiaongelmia, mutta ydinvoiman säännöstelyenergian tuottajana sen merkitys olisi paljon suurempi.

Siksi Koillis-Lapin allashanketta on tarkasteltava yhteydessä maan koko energiapolitiikkaan. Tiukassa kytköksessä se on uuteen ydinvoimalaan sekä Lappiin suunniteltuihin, ydinenergian raaka-ainetta tuottaviin uraanikaivoksiin. Tästä paketista keskustelu koskeekin sitten jo kaikkia lappilaisia. Sen keskustelun aika on nyt ennen kuin hallitus mahdollisesti saa aikaiseksi - toivottavasti yksiselitteisen - kannan suhtautumisestaan ydinvoiman lisärakentamiseen.

16.1.2010 Pohjolan Sanomat, pääkirjoitus

▲Alkuun


VUOTOS-HAAMU LEHAHTI KAAPISTA (18.1.2010)

Ei voi kuin ihailla Kemijoki Oy:n sinnikkyyttä saada vielä joskus Vuotoksen altaan rakennustyömaa käyntiin. Kun valtioneuvosto teki torstaina esityksensä uudesta vesilaista, meni vain tunti kun Kemijoki Oy ilmoitti laittavansa Vuotos-hankkeen vireille uudelleen paketoituna.

Pontimena yhtiön nopealle liikkeellelähdölle on ilmeisesti uuteen vesilakiin upotettu säännös, jonka mukaan aluehallintoviraston olisi pyydettävä lausunto yhteiskunnan kannalta tärkeistä vesitaloushankkeista. Kemijoki Oy näki tässä porsaanreiän, josta Vuotos voisi luiskahtaa läpi.

Näin ei kuitenkaan taida olla, sillä Vuotoksen altaan rakentamisen aikanaan estänyt pykälä jää edelleen lakiin, jos se sellaisenaan eduskunnassa hyväksytään. Valtioneuvoston lausunto-oikeus ei takaa Vuotos-solmun aukaisemista, koska juridinen takaportti pitää uudessakin laissa. Korkein hallinto-oikeus kielsi altaan rakentamisen vuonna 2002, koska hanke todettiin silloisen vesilain nojalla ympäristölle liian vahingolliseksi.

Joka tapauksessa asetelma osoittaa, kuinka tärkeänä Vuotos Kemijoki Oy:ssä edelleen nähdään. Moni muukin kuin jokiyhtiö näkee tulevassa vesilaissa uuden mahdollisuuden. Ainakin kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on nykyisessäkin hallituksessa silloin tällöin raottanut Vuotos-verhoa, nyt uusia avauksia arvattavasti tulee. Ryhmäjohtaja Timo Kalli ehätti jo vihjaisemaan erillislakia Vuotosta varten.

Harva kiistää, etteikö Vuotos ole hyvin perusteltu energiahanke, jolla on sekä kansantaloudellista että aluetaloudellista merkitystä. Se sopisi myös EU:n ympäristövaatimuksiin ja auttaisi Itä-Lapin työllisyyttä merkittävästi. Nämä perustelut eivät vain riitä edelleenkään, sillä uusikaan vesilaki ei salli lupaa hankkeelle, jolla on ”huomattavan haitallisia ympäristövaikutuksia”.

Lakiesitys selkeyttää ja nopeuttaa lupamenettelyä, mutta se ei tuo selkeyttä siihen, milloin vesirakentaminen on kiellettyä, milloin sallittua. Tämän osoittaa jo tuoreeltaan revenneet tulkintakiistat. Sekavuutta kuvaa mainiosti se, että samaan aikaan kun Suomen luonnonsuojeluliitto kiittelee esitystä, koska ”se estää Vuotoksen rakentamisen”, Kemijoki Oy avaa Vuotos-paketin juuri samaisen esityksen innostamana. Selkeys Vuotos-kiistassakin suuntaan tai toiseen olisi ollut parempi kuin luvassa oleva jatkuva kitinä.

Vuotoksen nousu uudelleen tapetille ei ole yksinomaan hyvä asia Lapille. Täällä on käyty niin monta Vuotos-sotaa, ettei uusia juuri enää tarvita. Semminkin kun juuri nyt näyttää siltä, että tappeluitta ei tulevastakaan sodasta selvittäisi.

Vihreät saivat aikoinaan hallitusneuvotteluissa veto-oikeuden vesilakiuudistukseen, joten sen hyväksyminen hallituksessa vaati yksimielisyyden. Vesilain uudistuksesta vastannut oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) tuskin olisi lähtenyt muun hallituksen linjoille ellei hän olisi huolellisesti varmistanut, ettei vesilaissa tule olemaan Vuotoksen mentäviä porsaanreikiä.

16.1.2010 Lapin Kansa, pääkirjoitus

▲Alkuun


JOS KERRAN UUMAJASSA, NIIN KYLLÄ OULUJOELLAKIN (7.1.2010)

Puuhamiesten turhakkeeksikin arveltu vaelluskalojen palauttaminen Oulujokeen ei koskaan kuntouta Oulujokea suureksi lohivirraksi. Kerran salvettu kymi pysyy kesynä uomana ja voimatalouden rautaisessa riimussa.

Silti lohiportaat pitää rakentaa. Kymmenen miljoonaa euroa on pieni maksu siitä, että enää vanhojen muistoissa elävään jalon kalan jokeen saadaan vaikka sitten hiussuonen verran vanhaa lohivirtaa.

Oulujoen vesistöä säännöstelevä Fortum on mukana hankkeessa. Kalatierahoja ei tietenkään saa vaihtaa velvoiteistutuksiin ja yhtiön lohiteille laskemiin vesitilkkasiin. Komeaa tuottoa kymmenien vuosien ajan Oulujoella tehnyt yhtiö voisi hyvin maksaa kalatiet kokonaan omasta pussistaan.

Puuhamiesten toimien epäilijöillä on tietenkin oma kala pyynnissä. Jos ja kun lohi ylenee - ehkä jo viiden vuoden päästä - mereltä Oulujärvelle, kalastusta pitää rajoittaa. Se ei kaikille sovi.

Kutukypsä, merestä Oulujokeen noussut emokala on liian arvokasta luonnonvaraa pannuun pantavaksi. Verkkojen silmäkokoja on jo rajoitettu, mutta vielä kotitarvekalastajillekin apajia ja saalista riittää. Vesialueiden omistajien kanssa on pyrittävä sopimaan pelisäännöistä yhdessä.

Oulujoen kalatiehankkeen arvostelijat löytävät helposti perusteen epäilyilleen: Merikosken lohiportaan kautta on noussut kovin harva lohi, vuonna 2008 vain sata hopeakylkeä.

Nousuhaluttomuus ei ole lohen, vaan sitä istuttavan ihmisen syy. Nykyisin istukkaista suurin osa lasketaan mereen, jolloin ne eivät saa verensä joen kutsua. Jos istutuksia jokeen lisätään, nousukalan määräkin kasvaa, uskovat tutkijat.

Oulujoelle ei kannata rakentaa näennäiskalateitä. Kaikki maailman tieto on käytettävissä, ja sitä on käytettykin. Voimalapatoja on mittailtu koti- ja ulkomaisten asiantuntijoiden silmin ja ratkaisut alkavat olla kasassa.

Kalatie voi toimia. Se toimii esimerkiksi Perämeren vastarannalla, missä Uumajanjoen alimman voimalaitoksen ohitti kalaporrasta pitkin viime vuonna 7 000 lohikalaa. Monessa muussakin Ruotsin valjastetussa joessa nousijamäärät lasketaan tuhansissa.

Oulujoen ja muiden pohjoisten, nykyisten ja tulevien lohijokien vaaliminen on myös merellä kalastavien etu. Oulujokisuulle mereen vuosittain istutettavat 200 000 lohta ovat yhä huonokuntoisempia. Luonnonsmolteista pyyntikoon saavuttaa ainakin kaksin- tai jopa nelinkertainen määrä laitospoikasiin verrattuna.

Lohen palauttaminen on pitkäjänteistä, tutkimuksiin perustuvaa työtä. Tärkeä askel otetaan ensi syksynä, jolloin Oulujokisuun vapakalastajilta ja Merikosken kalatiestä hankitaan siirrettäväksi 40 lohta.

Puolet niistä vapautetaan Utajärven Utosjokeen, puolet Vaalan Kutujokeen. Juuri sivujoet voivat olla Oulujoen lohen lastenkamareita, sillä pääuomassa sopivia kutupaikkoja ei enää juuri ole.

Siirrettävien, radiomerkein varustettujen lohien liikkeitä seurataan. Ennen kaikkea siirroilla kuitenkin yritetään varmistaa, että kalateiden valmistuttua joessa olisi jo vaeltavaa kantaa. Tavoite on kunnianhimoinen ja tulos epävarma, mutta ehdottomasti kokeilun arvoinen.

Oulujoen lohihankkeessa ei kannata puhua saalismääristä pitkään aikaan. Ennen kaikkea kysymys on oikeudenmukaisuudesta. Vuosikymmenet vain sähkön arvolla mitattu joki ja vesistön varren ihmiset ansaitsevat lohensa.

5.1.2010 Kaleva, Muuten / Petri Hakkarainen

▲Alkuun

◄Vanhemmat     Uudemmat►