New Page 1
UUTISET

UUTISET

7.5.2015
Vesistön varrelta
Otsikot

19.12.2014
Muilta virroilta
Otsikot

19.12.2014
Lohisivu
Otsikot

15.12.2014
Energiasivu
Otsikot

16.12.2014
Saksittua
Otsikot

Saksittua

Mikäli kotiseutusi sanomalehden yleisöpalstalla on vesistöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka haluaisit nähdä sivuillamme, voit lähettää skannatun jutun osoitteeseen vene(at)oulujoenreitti.fi tai lehdestä leikatun jutun osoitteeseen Oulujoen reitti ry, c/o Heikki Haverinen, Hiidentie 4 A 3, 90550 OULU. Muista laittaa mukaan lehden nimi ja päivämäärä!


Kuntalaisilla on Oulujärvestä suuri huoli (10.12.2011)

Paltamon päättäjät, haluan tietää miten perustelette myönteisen kantanne Mieslahden Pitkänperään suunnitteilla olevaan Mondo Mineralsin kaivoshankkeeseen. Päätöksessänne "vaaditte" tiukkoja lupaehtoja. En usko, että sillä on muuta merkitystä kuin tyhjää sanahelinää. Onko mielestänne kaivoksesta kunnalle hyötyä ja minkälaista? Pari kunnanhallituksen jäsentä on kysyttäessä vastannut äänestäneensä "kunnan puolesta"! Eikö kunta ole sama kuin me kuntalaiset?

Olisi ollut teiltä päättäjiltä hyvin tehty, jos olisitte kuunnelleet kuntalaisia monissa palavereissa, joita syksyn aikana pidettiin. Kädet nostettiin tilaisuuksissa kaivosta vastaan yleensä sataprosenttisesti, pari kunnan päättäjää ei nostanut kättään. Tuskin päättäjätkään pystyvät estämään kaivoksen avaamista, mutta olisi se ollut mukavampi joululahja meille kuntalaisille, edes myötätuntoa olisimme saaneet.

Kuntalaisilla on suuri huoli Oulujärven tulevasta tilasta, jos kaivos avataan. Huoli on elinkeinojen tulevaisuudesta, koska niin moni ammatti on luonnosta riippuvainen. Jo kaivos sana lyö kielteisen leiman alueen kalastukseen, maatalouteen, matkailuun. Mitä hyötyä kunnalle on, kun niillä aloilla alkaa mennä huonosti?

Kaivosyhtiö on hakenut lupia vanhan kaivoslain aikana ja se antaa yhtiölle melko vapaat kädet päättää tuleeko se tälle alueelle ja millä ehdoilla. Päättäjät ja kunnanjohtaja vaativat kaivosyhtiötä korvaamaan täysimääräisenä lähialueen asukkaille tulevat haitat ja kiinteistöjen arvon alenemiset. Jos kaivosyhtiö tekisi niin, se olisi ensimmäinen kerta Suomessa. Tähän asti vastaavat korvausvaatimukset on käsitelty käräjäoikeudessa. Kuka voittaa, koettakaapa arvata? Lähialue (Oulujärvikin) ei saa muuta kuin kaivoksen päästöt ja haitat. Päättäjien on aiheellista kertoa julkisesti mielipiteensä, miksi he eivät kuunnelleet kansan ääntä.

Mikä hyöty on kunnalle, että sen kannattaa ottaa amerikkalainen kaivosyhtiö tuhoamaan luonnonsuojelualueet, Oulujärven kuuluisat kalastusvedet, marjamaat, virkistysalueet ja asukkaiden viihtyvyys? Miten Paltamon kunta aikoo kehittää alueidensa elinkeinoja, kun ollaan valmiita tuhoamaan näin merkittävä matkailu-, virkistäytymis- ja loma-asutusalue puhumattakaan vakinaisesta asutuksesta, joka on lisääntynyt viime vuosina ja merkkejä lisääntymisen jatkumisesta olisi. Nyt kaivoksen avaaminen kuitenkin arveluttaa rakentamista suunnittelevia. Eikö kunta tarvitse veronmaksajia? Onko kaivoksesta isommat tulot kunnalle, jos sinne tulisi pari työpaikkaa ja samalla menetettäisiin muuttohalukkuus kuntaan?

Pitkänperä on liian ahdas kaivoksen päästöjen käsittelyyn, jotta järvi ja ympäristön luonnonsuojelualueet voidaan säästää edes lähes entisellään. Mitään pakottavaa syytä Mondo Mineralsilla kaivoksen avaamiseen Pitkänperään ei ole, koska sillä on malmivarantoja kymmeniksi vuosiksi eteen päin alueilla, joissa ympäristönsuojelu olisi paljon tehokkaampaa.

Vesi on tehokas levittäjä kaivoksen saasteille. Eräänä päivänä Oulun kaupunkiin kelluu jokea myöten arseeni- ja nikkelipitoinen kaivosvesi, vesi, joka on lisäksi höystetty räjähdysainejää-millä ja veden "puhdistukseen" käytetyillä kemikaaleilla. Siihen menee muutamia vuosia, mutta kaivosyhtiöhän aikookin toimia ainakin 30 vuotta Pitkänperässä. Vedestä oululaiset saavat kiittää tämän ajan päättäjiä ja Suomessa turhan höllää kaivoslakia. Nyt odotamme lupahakemukseen päätöstä avista, jossa toivomme olevan vastuuntuntoisia ja luontoa arvostavia päättäjiä.

Martta Kemppainen, Paltamo

8.12.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Talvivaara näyttää vain lisäävän päästöjään (9.12.2011)

Talvivaaran kaivoksen lupahakemus uraanin talteenottolaitoksen perustamiseksi on kuulutettu julki. Lisäksi kaivos hakee lupaa tuoda Harjavallasta uraanin raaka-ainetta ja jatkokäsitellä sitä alueellaan. Uraanin talteenottolaitoksessa käsiteltäisiin koko Talvivaaran metallintuotannon pääliuos. Kaiken huipuksi Talvivaara hakee Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta lupaa toiminnan aloittamiseen jo ennen ympäristölupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Kemikaalimäärät ovat suuria. Uraanin talteenotossa käytettäisiin rikkihappoa 47000 tonnia ja natriumhydroksidia 36 000 tonnia vuodessa. Nikkelin talteen otossahan jo käytetään kyseisiä kemikaaleja. Uraanin uuttovaiheessa käytettäisiin tonneittain erilaisia kemikaaleja - samoin uraanin takaisinuutossa. Uuttolaitteiden kaasualoissa käytettäisiin typpikaasua ja jäähdytysveden käsittelyssä ve-denkäsittelykemikaaleja. Talvivaara on todellinen kemian teol- lisuuden "unelmakohde"! Talvivaara näyttää vain lisäävän päästöjään, ja osa niistä on uudenlaisia. Esineutralointiin syötettävän pääliuoksen virtaama kasvaisi nykyisestä 35-50 kuutiometrillä tunnissa johtuen pääosin rikkihapon ja natriumhydroksidin vesiliuosten käytöstä. Saostus-alueen poistokaasun sisältämä uraanimäärä ympäristöön olisi noin yksi kilo vuodessa. Ajoittain vapautuisi rikkivetypäästöjä ilmaan. Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöiksi arvioidaan 45 tonnia vuodessa.

Toiminnassa muodostuisi sinkkisulfidista ja elementtirikistä koostuvaa lietejätettä 3 000 tonnia sekä kemikaaleja tai raskasmetalleja sisältävää epäpuhtaussaostumaa 10-50 tonnia vuodessa. Vedenkäyttö lisääntyisi nykyisestä noin 50-60 kuutiometriä tunnissa, mikä on noin kahdeksan prosenttia kaivoksen nykyisestä vedenkulutuksesta. Talvivaaran kaivos on jo nyt rikkonut ympäristöluvan ehtoja. Esimerkiksi jätevedessä on ollut jopa yli sata kertaa enemmän sulfaattia kuin ympäristölupahakemuksessa oli arvioitu. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Kainuun ely-keskuksen edustajat ovat julkisuudessa sanoneet, ettei Talvivaaran toiminta ole luvan mukaista. Nytkö Talvivaara pitäisi "palkita" uudella uraaniluvalla? Uraanin suhteen Talvivaaran uskottavuus on mennyt jo aikoja sitten. Geologian tutkimuslaitoksen mukaan kaivos sijaitsee uraanivyöhykkeellä, mikä oli tiedossa kaivosta perustettaessa. On kummallista, jos ei muka tiedetty biokasaliuotuksen irrottavan malmista liuokseen myös uraania.

Voi Sotkamoa! Kunta saa matkailutuloa noin 70 miljoonaa euroa vuodessa. Talvivaara maksaa kiinteistöveroja noin 100 000 euroa ja kunnallisverotuotot lienevät 1-2 miljoonaa euroa. Yhteisöverotuottoja Talvivaara ei ole tappioistaan johtuen maksanut vielä lainkaan. Lapin yliopiston professorin Asko Suikkasen mukaan arvioidut Talvivaaran työllistämisvaikutukset eivät pidä paikkaansa. Kysymys kuuluukin: hävittääkö Talvivaara Sotkamon matkailun edellytykset? Sotkamolaisten matkailuyrittäjien on vaikea lähteä julkisuuteen todistamaan jo nyt nähdyistä vaikutuksista, koska pelkona on negatiivisen julkisuuden aiheuttama kierre. Aivan yhtä oleellista on se, että lisääntyvätkö hajuhaitat entistä laajemmalla alueella ja muuttuvatko vesistöt yhä suuremmalla alueella. Tosi suomalaiselle on tiukka paikka, jos et saa käyttää järvivettä saunavetenä.

Veikko Ervasti valtuutettu (vihr.), Oulu

7.12.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Sanginjoen alue rauhoitettava metsätaloustoimilta (9.12.2011)

Vetoomus Oulun kaupungin tekniselle lautakunnalle ja kaupunginhallitukselle.

Oulun seudulla toimivat luonnonsuojelujärjestöt tekivät vuonna 2004 erittäin innovatiivisen aloitteen Oulun kaupungin omistaman 2 530 hehtaarin laajuisen Sanginjoen ulkometsän suojelemiseksi kaupunkilaisten virkistys- ja luontokohteeksi. Suojelualoite on edelleen jalostunut ehdotukseksi perustaa alueelle myöhemmin kansallispuisto, johon sisältyisi myös lähialueelle jo aiemmin perustettuja suojelukohteita kuten Harakka-lammen alue ja Pilpasuo. Haluamme selvittää aloitteen ideaa ja merkitystä Oulun imagolle ja vetovoimalle. Tekninen keskus ei mielestämme ole riittävästi ottanut tätä huomioon.

Kaupunginhallituksen vuonna 2008 hyväksymässä Sanginjoen hoito- ja käyttösuunnitelmassa ulkometsästä valtaosa eli 1600 hehtaaria jäisi metsätalouden piiriin ja tiukasti suojeltua aluetta olisi vain 470 hehtaaria. Uudet kuntaliitokset sekä luontomatkailun ja lähivirkistys- ja lähiretkeilykohteiden tarpeen kasvu edellyttävät kuitenkin asian uutta harkintaa. Suurten kaupunkien lähellä sijaitsevat metsät nähdään nykyisin entistä enemmän hyvinvoinnin ja virkistyksen lähteinä, joilla voi olla suurempi taloudellinen arvo suojeltuina kuin puuntuotannossa. Lähivirkistykseen suojellut alueet ovat osa kunnan tarjoamia palveluja, joilla on suuri merkitys kuntalaisille. Tämänsuuntaisen ajattelun yleistymistä osoittaa myös pääkaupunkiseudulle Nuuksion lisäksi äskettäin perustettu toinen kansallispuisto, Sipoonkorpi. Luontomatkailun ohella on ryhdytty viime aikoina myös edistämään kansainvälistä hyvinvointimat-kailua, jossa luonnontilaisilla metsillä on keskeinen rooli.

Sanginjoen ulkometsän hakkuista on pidättäydytty vuodesta 2005 alkaen, kun alueen hoidon ja käytön selvitystyöt ovat olleet käynnissä, ja metsät ovat tänä aikana saaneet kehittyä kohti luonnontilaisempaa suuntaa. Kaupunki aikoo nyt tulevana talvena toteuttaa metsätalouskäytön edellyttämät harvennushakkuut 140 hehtaarin laajuisella alueella. Suunnitellut hakkuut heikentävät ulkometsän tulevaisuuden mahdollisuuksia laajana metsiensuojelualueena ja tulevana kansallispuistona. Nykyisen hoito-ja käyttösuunnitelman suojelualueet sijaitsevat kapeana nauhana, mikä ei tarjoa vanhan metsän jäkälä-, kääpä- ja lintulajistolle riittäviä säilymis- ja leviämisedellytyksiä muun muassa voimakkaan reunavaikutuksen takia. Harvennushakkuut häiritsisivät myös Harakkalammen suojelualueelta ulkometsään muodostuvan yhteyden luonnollista kehitystä. Hakkuutähteet, ajourat ja maisemalliset haitat huonontaisivat alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia vuosikymmeneksi eteenpäin, mikä entisestään heikentää kansallispuiston perustamismahdollisuuksia. Tämä olisi myös uuden Oulun luonnon moni-muotoisuusohjelman kannalta erittäin lyhytnäköistä toimintaa.

Vetoamme kaupunginhallitukseen Sanginjoen ulkometsän hakkuusuunnitelman perumiseksi ja Sanginjoen alueen rauhoittamiseksi kaikilta metsänhoitotoimilta. Sanginjoen ulkometsä muodostaa ja nykyisellään arvokkaan metsäluonto-kohteen. Lisäksi esitämme Pilpasuon ja Harakkalammen suojelualueiden liittämistä suunnittelukokonaisuuteen, jolla ryhdyttäisiin suunnittelemaan ja toteuttamaan ennallistamistoimia alueen luonnonarvojen säilyttämiseksi ja lisäämiseksi. Sanginjoen suojelualueen perustaminen uuden Oulun lähivirkistysalueeksi ja alueen muodostaminen myöhemmin kansallispuistoksi parantaisi kaupungin julkikuvaa ja lisäisi vetovoimaa tuntuvasti.

Juha Tuomi professori, kasviekologia
Sami Aikio dosentti, yliopistotutkija
Jouni Aspi dosentti, johtaja Luonnontieteelliset museot ja kasvitieteellinen puutarha
Esa Hohtola professori, eläinfysiologia
Petri Hottola professori, kulttuurimaantiede matkailun tutkija
Satu Huttunen professori, kasvitiede
Marko Hyvärinen dosentti, johtaja, Kasvitieteen yksikkö, Luonnontieteellinen Keskusmuseo
Raine Kortet professori, ekologia Itä-Suomen yliopisto
Annamari Markkola dosentti, yliopistotutkija
Timo Muotka professori, akvaattinen ekologia
Mikko Mönkkönen professori, ekologia Jyväskylän yliopisto
Markku Orell professori, eläinekologia
Anna Liisa Ruotsalainen dosentti, intendentti
Seppo Rytkönen dosentti, yliopistotutkija
Risto Tornberg dosentti, intendentti
Risto Virtanen dosentti, yli-intendentti
Henry Värri dosentti, yli-intendentti Luonnontieteellinen Keskusmuseo
Piippa Wäli FT, tutkijatohtori

1.12.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Sanginjoen kansallispuisto on mahdollinen (8.12.2011)

Sanginjoen kansallispuisto-hanke on viime aikoina ollut kiitettävän paljon esillä Kalevan sivuilla (esimerkiksi Sunnuntai-liite 20.11.)- Oulun kaupungin edustaja, teknisen keskuksen johtaja Matinheikki perusteli kaupungin kielteistä kansal-lispuistokantaa muun muassa lainsäädännöllä toteamalla, että valtion olisi lunastettava alue kaupungilta kansallispuiston perustamiseksi. On totta, että kansallispuistoa ei perusteta kaupungin päätöksellä, vaan se edellyttää eduskunnan säätämää lakia. Kaupungin aktiivinen suostumus siihen toki tarvitaan. Luonnonsuojelulain mukaan kansallispuiston minimipinta-ala on 1000 hehtaaria ja se voidaan perustaa vain valtion alueelle, mutta kansallispuistoa voidaan kuitenkin laajentaa kuntien tai muiden julkisoikeudellisten yhteisöjen maille.

Sanginjoelle ehdotetun kansallispuiston pinta-ala, kaikkiaan noin 3000 hehtaaria, täyttää edellä mainitun minimialan vaatimuksen kirkkaasti. Ehdotukseen sisältyvällä Pilpasuon Natura-alueella on valtion hallinnoimaa valmista suojelualaa lähes 200 hehtaaria. Sanginjoen kansallispuiston perustamiseksi on olemassa useita vaihtoehtoisia juridisia keinoja kaupungin menettämättä omistusoikeuttaan ainakaan koko alueen osalta.

1. Perustetaan Sanginjoen kansallispuisto "liian pienenä", 200 hehtaarin kokoisena valtion maille ja liitetään siihen saman tien riittävästi Oulun kaupungin omistamia alueita. Tällaisessa perustamistavassa luonnonsuojelulain henki täyttyy, joskaan lain kirjainta ei aivan pilkuntarkasti luetakaan.

2. Hankitaan alueelta valtiolle 800 hehtaaria suojeluun tai otetaan mukaan jonkin verran lisäpinta-alaa jo valmiiksi valtion omistamilta alueilta ympäristöstä ja perustetaan 1000 hehtaarin kokoinen kansallispuisto valtion maalle. Virallisen perustamisen jälkeen kansallispuistoa laajennetaan Oulun kaupungin omistamilla mailla, jolloin saadaan koko alue kansallispuistoksi.

3. Muutetaan jo käynnissä olevan luonnonsuojelulain uudistushankkeen yhteydessä lain yhtä pykälää sellaiseksi, että kansallispuisto voidaan perustaa myös valtion ja muun julkisoikeudellisen yhteisön omistamalle aluekokonaisuudelle - eli Sanginjoen ehdotetun kansallispuiston kaltaiselle alueelle. Sanginjoella tänä syksynä vierailleet valtakunnan ykköstason kaksi presidenttiehdokasta, pitivät luonnonsuojelulain pykälämuutosta hyvänä keinona toteuttaa Sanginjoen kansallispuisto. Oulun seudun ja mikseipä koko Pohjois-Suomen kansanedustajien tulisikin nyt aktiivisesti ajaa edellä mainittua muutosta luonnonsuojelulakiin sen isomman muutostyön yhteydessä.

Myös Oulun kaupungin innovatiivisten päättäjien tulee rohkeasti perua aiempi poliittinen päätöksensä ja ryhtyä aktiivisesti ajamaan kansallispuiston perustamista. Mikäpä olisi parempi brändi uudelle Oululle kuin kaupungin osittain omistama kansallispuisto keskellä laajentunutta suurkaupunkia? Lisähyötynä tulevat kansallispuiston seudulle tuomat eurot, joiden määrä ylittää varovaisissakin laskelmissa moninkertaisesti kaupungin nyt suunnittelemien hakkuiden tuoton.

Ari Rajasärkkä luonnonsuojelubiologi, Oulu

30.11.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Pohjavesi on arvotavaraa (8.12.2011)

Kalevan Sunnuntailiitteessä 20.11. oli juttu "Puhtaan veden lähteillä". Mielestämme jutussa annettiin osittain yksipuolinen kuva esimerkiksi niistä vaikutuksista, joita näin laajamittainen hanke kohdistaisi Viinivaaran ainutlaatuiseen lähteikköluontoon ja koko Kiiminkijokeen. On totta, että Viinivaara on vain murto-osa Kiiminkijoen valuma-alueesta. Sillä muodostuva pohjavesi on kuitenkin ominaisuuksiltaan joen korkea-Iaatuisinta vettä. Vedenoton vaikutukset tulevat näkymään koko alapuolisella vesistön osalla.

Pumppaamisella voi olla radikaaleja vaikutuksia erityisesti Nuorittajokeen, mutta myös koko Natura-suojellun Kiiminkijoen arvokaloihin ja muihin eliöihin. Korvaavan veden keruualtaita on suunniteltu entiselle turvesuolle ja voimakkaasta leväkasvusta kärsivälle järvelle. Niihin kerätyllä vedellä ei todellakaan voi laadullisesti korvata Viinivaarasta tällä hetkellä jokeen valuvaa puhdasta vettä!

Vaikka hankkeen vaikutuksista on tehty runsaasti erilaisia tutkimuksia ja selvityksiä, niihin perehtyessä löytää paljon hämmentäviä aukkoja. Miten on mahdollista, että Ylikiimingin harjujaksolta ei ole tehty lain vaatimaa Natura-arviota ja yva-selontekoa ollenkaan? Miksi vaelluskalojen kutupaikoista vaadittu kartoitus on edelleen tekemättä? Miten keskenään hy- vin ristiriitaiset arviot pohjaveden suotautumisesta muun muassa Olvasjärven alueella voivat kertoa varmuuden lopullisen vesimäärän muodostumisesta?

Oulun vedenhankinnan saamiseksi varmemmalle pohjalle löytynee parempiakin ratkaisuja. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaista tuskin on, että yhdestä esiintymästä kiskotaan valtavia määriä arvokasta pohjavettä. Varsinkin kun hanke vaarantaa kokonaisen Natura-suojellun vesistön. Suunnitellut pumppausmäärät vastaavat 880 täysperävaunurekan ajamista vesilastissa Ouluun joka päivä! Minkälaisesta lähteiköstä tällaisia määriä mahtaa irrota vuosi toisensa perästä? Ja kannattako tällaisia määriä tuottaa verkostoon, josta vain viisi prosenttia käytetään ruokavedeksi? Eikö tämä ole arvokkaiden luonnonvarojen suoranaista tuhlausta? Jutussa kerrotaan, että jo 95 prosenttia kunnista käyttää pohjavettä. Ympäristöministeriön mukaan vesilaitosten jakaman pohjaveden määrä on noin 60 prosenttia.

Pienissä kunnissa kyllä pohjavettä riittää jaettavaksi, mutta suurten kaupunkien vesihuoltoon pohjavesiesiintymät ovat liian pieniä kestävästi hyödynnettäviksi. Jutussa mainitut Turku ja Tampere aikovat molemmat siirtyä pohjaveden käyttöön, mutta tekopohjaveden. Se on täysin eri asia, kuin pumpata luonnollista pohjavettä kymmeniä tuhansia kuutioita päivittäin. Ainoastaan Oulussa ollaan aikeissa hyödyntää vaikeasti korvattavissa olevaa, arvokasta luonnonvaraa näissä mitoissa.

Kysymyksiä on enemmän kuin varmoja vastauksia. Kun astuu hetteikölle, saapas haukkaa helposti vettä. Kannattaisi etsiä pitävää pohjaa kengän alle mieluummin kuin lähteä epävarmalle reitille.

Eeva-Maria Parkkinen Nuorittajokivarren asukas
Sirpa Laurila vapaa-ajan kalastaja, Ylikiiminki

24.11.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Melu huomioitava tuulivoiman sijoittamisessa (8.12.20011)

Ihmisen kuulema ääni on melua, jos hän kokee sen epämiellyttävänä tai häiritsevänä. Pienitaa-juiset riittävän voimakkaat äänet koetaan myös kehovärähtelyn kautta.

Melun häiritsevyyttä ei voida mitata. Tämän takia käytetään melulle soveltuvaa desibeli-suuretta, joka on äänienergian mitta. Melun häiritsevyyden hallitsemiseksi ja arvioimiseksi käytetään ohjeissa ja määräyksissä desibeliarvoja.

Tuulivoimaloiden melun arviointiin ei voida suoraan soveltaa valtioneuvoston päätöksessä (VNp 993/1992) annettuja melutason ohjearvoja, vaan tuulivoimalan aiheuttaman häiritsevyyden takia suunnitteluohjearvot ovat 10 desibeliä tiukemmat kuin valtioneuvoston päätöksessä esitetyt arvot. Ympäristöministeriön raportissa (19/2011) "Tuulivoimarakentamisen suunnittelu" esitetään tuulivoimalan aiheuttaman melun osalta 45 desibeliä päiväaikana ja yöaikana 40 desibeliä ja loma-asuntoalueella tulisi käyttää suunnitteluarvona 35 desibeliä.

Mikäli tuulivoimalan aiheuttama ääni on kapeakaistaista, lisätään laskenta- tai mittaustulokseen viisi desibeliä ennen ohjearvoon vertaamista. Lisäksi pienitaajuisen melun osalta asuntojen sisätiloissa käytetään taa-juuskaistoittain tunnin keskiääni-tasoon perustuvia ohjearvoja. Pienitaajuisen melun ohjearvot esitetään sisätiloille myös terveysviranomaisille tarkoitetussa Asumisterveysohjeessa (STM ohje 1,2003). Haminassa, Raahessa ja Raumalla tuulivoimaloiden ympäristövaikutusten meluar-vioinnin tehneet kaikki kolme konsulttitoimistoa ovat käyttäneet selvityksissään valtioneuvoston päätöksessä annettuja melutasojen ohjearvoja. Nämä yleisesti ympäristömelulle annetut ohjearvot eivät sovellu tuulivoimaloiden meluarviointiin, koska tuulivoimalan melu on todettu selvästi häiritsevämmäksi kuin esimerkiksi liikennemelu.

Lisäksi missään tehdyissä selvityksissä ei ole huomioitu pieni-taajuiselle melulle annettuja ohjearvoja eikä ole esitetty tämän pientaajuisen melun arviointia tai mittaustuloksia. Haminassa asukkaat ovat kokeneet tuulivoimalan melun häiritsevän. Lähin voimala, nimellisteholtaan kolme mega-wattia, sijaitsee 1,1 kilometrin etäisyydellä asunnoista. Melun häiritsevyys koetaan asunnon sisällä. Häiritsevyyden syynä on todennäköisesti pienitaajuinen melu, joka vaimenee vain vähän asuntojen ulkoseinässä. Samaan aikaan Haminassa on tehty mittausselvityksiä, joissa todetaan, että tuulivoimaloiden aiheuttama melu ei ylitä ohjearvoja. Tähän liittyy vielä lehtiartikkelit, joissa jo otsikoissa todetaan, että "tuulivoimalat eivät aiheuta meluhaittaa".

Tehdyissä selvityksissä mittaustuloksia ei ole verrattu ympäristöministeriön tuulivoimaloille antamiin ohjearvoihin. Lisäksi mittauksissa ei mitenkään huomioida pienitaajuisen melun osuutta asuntojen sisätiloissa. Mikäli ympäristömelun suunnitteluarvot eivät vastaa todellisuutta joudutaan tilanteeseen, missä rakennettuihin käynnissä oleviin tuulivoimaloihin tullaan tekemään meluselvityksiä, joista saattaa olla seurauksena tuulivoimalan käyttökieltoja tai -rajoituksia.

Tuulivoimaloiden tehojen lisääntyessä kasvaa myös melutaso erityisesti pienitaajuisen melun osalta. Melutarkastelussa tulisi erityisesti selvittää pienitaajuisen melun osuutta asuntojen sisällä kahden megawatin ja sitä tehokkaampien tuulivoimaloiden osalta. Suomessa rakennetaan tai on rakenteilla useita kolmen megavvatin voimaloita ja suunnitteilla on viiden mega-watin ja jopa tehokkaampia tuulivoimaloita. Melun vaimennus-toimenpiteenä tulee kyseeseen lähinnä voimalan riittävä etäisyys asuntoihin.

Ympäristöministeriön raportin mukaan tuulivoima-alueen osoittaminen alle kahden kilometrin etäisyydelle asutuksesta tai muusta meluvaikutuksille herkästä kohteesta edellyttää yksityiskohtaisia selvityksiä kaavoituksessa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Virossa isojen tuulivoimaloiden etäisyysvaatimus asuntoihin on vähintään 1,5 kilometriä. Kunnissa asemakaavojen päätöksissä ja rakennuslupia myönnettäessä tulisi kuntapäättäjillä olla käytössään luotettavat selvitykset suunnitteilla olevan tuulivoimalan ympäristötekijöistä myös melun osalta. Tuulivoimaloiden meluteki-jöiden puutteellinen selvitys on aiheuttanut eri puolilla Suomea useita valituksia, joita käsitellään parhaillaan hallinto-oikeuksissa ja yksi valitus etenee korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Vesa Viljanen johtava ääniasiantuntija Promethor Oy, Helsinki

23.11.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Matkalla vesitettyä, tuulesta temmattua (7.12.2011)

Voimayhtiöiden ja suomalaisten oikeustaju eivät näytä osuvan yksiin. 1950-luvulla Pohjois-Suomessa käytiin koskisotia, kun rakentamattomia vesistöjä alettiin valjastaa sähköntuotannon palvelukseen ja kansa kapinoi. Muutama vuosi sitten kansa tuomitsi Fortumin miljoonaoptiot, joita se maksoi häpeilemättä johtajilleen.

Nyt Fortum koettelee kansalaisten oikeustajua vaatimalla korvauksia Talvivaaran kaivoksen vedenkäytöstä. Fortum väittää, että kaivoksella hukataan vettä, jonka pitäisi pyörittää heidän voimalaitostensa turbiineja Oulujoessa.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi jo aiemin Fortumin vaatimukset, mutta tyytyikö Fortum tähän. Ei tietenkään. Se uskoo olevansa edelleen voiman oikealla puolella ja vei asian Vaasan hallinto-oikeuteen. Saa nähdä, vesittyykö päätös siellä.

Vettä vaarimusmyllyihinsä Fortum sai siitä, että aluehallintovirasto päätti kesäkuussa, että Talvivaaran kaivosyhtiön on maksettava Kainuun Voima Oy:Ile vesivoiman tuoton vähentymisestä vuosina 2008 ja 2009 yhteensä neljä ja puoli tuhatta euroa. Talvivaaran mielestä tämäkin korvaus on perusteeton, saatikka Fortumin vaatimuksesta.

Toivottavasti Paltamon Kivesvaaralle tai Ristijärven Saukkovaaralle ei rakenneta koskaan tuulivoimaloita. Se voisi käydä kalliiksi meille, jotka harrastamme Oulujärvellä purjehtimista.

Voimayhtiöthän voisivat alkaa vaatia korvauksia siitä, että käytämme tuulivoimaa purjeissamme ennen kuin se ehtii pyörittää heidän tuulivoimaloidensa siipiä. Insinöörit osaisivat varmasti laskea, että kaikki käyttämämme tuuli ei palaudu ilmaan, ja olisimme sen vuoksi korvausvelvollisia. Tai jos insinöörit eivät osaisi laskea, niin diplomi-insinöörit sitten. Tiedättehän te, mitä eroa on teknikolla, insinöörillä ja diplomi-insinöörillä? - Teknikko taitaa, insinööri osaa ja diplomi-insinööri taitaa osata.

Lue lisää...

Simo Hyttinen

7.12.2011 Koti-Kajaani / Sivusta katsoen

▲Alkuun


Onko ydinjätteen sijoituspaikalle vaihtoehtoja? (28.11.2011)

Pakataan jäte peruskallioon, kairataan reikiä syvälle maan uumeniin, ammutaan jäte avaruuteen tai haudataan iäksi meren pohjaan. Ydinjätteen loppusijoitus haastaa ihmiskunnan seuraavat parisataatuhatta vuotta. Visaisimmat kysymykset liittyvät käytöstä poistettuun polttoaineeseen. Edellä on esitetty vaihtoehtoja, mutta mitkä niistä ovat realistisia? Millaisia riskejä ihmiskunta ei voi ottaa?

Suomi, Ruotsi ja Ranska ovat pisimmällä ydinjätteen loppusijoituksen tutkimuksessa koko maailmassa. Suomessa asiaa on tutkittu 1980-luvulta lähtien. Painopistealueina ovat kallioperän tutkimus ja uuden tekniikan kehittely.

"Kallioperä on tunnetuista vaihtoehdoista paras. Se eristää jätteen ihmisestä ja on ympäristönä hyvin pysyvä. Varastointi tulee tapahtumaan noin 500 metrin syvyydessä. Riskinä on, että me emme tiedä tarpeeksi kallion käyttäytymisestä seuraavan miljoonan vuoden aikana," pohtii ydinjätetoimiston päällikkö Jussi Heinonen Säteilyturvakeskukselta.

Käytetyt polttoainesauvat pakataan kuparikapseleihin ja peruskysymys on, miten kupari kestää tarvittavan pitkän ajan.

Säteilyturvakeskuksen sivuilla yhtenä vaihtoehtona esitetään jätteen hautaamista meren pohjaan. Heinosen arvion mukaan kansainväliset sopimukset kieltävät tämän. Merien saastuminen ja sitä kautta mahdollisesti seuraava laajamittainen tuho halutaan estää.

Maan kuoreen voidaan tehdä jopa neljän kilometrin syvyyteen ulottuvia kairauksia. Kairauksen etuna on pitkä matka maanpinnalle, todennäköisesti kukaan ei vahingossa osu varastoihin. Ongelmana on, että syvemmälle mentäessä ei olosuhteita tunneta tarpeeksi. Kuumuus, kosteus, paine tai pohjaveden kemia voivat vaarantaa säilytyksen.

Ulkoavaruuteen säilömisessä tarvittaisiin lähtönopeuksia, joita ei saada nyykytekniikalla aikaan. Säteily tuhoaa elektroniikkaa ympäriltään ja näin jätelastissa olevan avaruusaluksen tekniikka todennäköisesti pettäisi jossain vaiheessa. Laukaisuvaiheen onnettomuuden seurauksena jäte voisi jäädä palamaan ilmakehään. Heinonen listaa ongelmia. Puhumattakaan siitä kuinka vastuutonta olisi ampua jätettä maailmankaikkeuteen tuntematta seurauksia.

Tekniset ongelmat, maapallon geologinen kehitys vai ihmisen oma toiminta - mikä on suurin riski ? Suurin riski on ihminen itse. Tulevaisuuden yhteiskuntia ei voi tietää. Ydinjätteellä voi aiheuttaa tahallista tuhoa. Varastoihin voi osua vahingossa. Ihmiskunnan taantumisen seuraksena voi olla että syvyyksiin päästään mutta ei kyetä mittaamaan enää säteilyä. Ydinjäte on tallessa vain jos säilytys tapahtuu ohjeiden mukaan. Loppusijoitusta ei voi jättää tulevien sukupolvien ja kenties kehittyneemmän tekniikan ratkaistavaksi. Turvallisuuteen liittyviä kysymyksia ei saa jättää avoimiksi toteaa Heinonen.

Marja Nousiainen

27.11.2011 Kaleva Sunnuntailiite

▲Alkuun


Kaivoksetko ainoa ympäristöongelma? (22.11.2011)

Talvivaaran uuden kaivoksen jätevesien käsittely on aiheuttanut melkoisia vahinkoja lähiympäristön luonnolle ja joidenkin lähijärvien vedet on pilattu tyrmistyttävään kuntoon. Mitään ongelmia viranomaiset eivät ole havainneet. Eivät ainakaan ole toimineet. Miksi vasta nyt ympäristöviranomaiset ryhtyvät toimimaan ja uhittelevat sulkemisella, jos muu ei auta. On tehty ennen luvan myöntämistä ympäristövaikutusten arviointi, muka valvottu ja päästöjä mitattu ilman toimenpiteitä kuten kaikki olisi ollut kunnossa. Vasta poliisille jätetty tutkintapyyntö sai viranomaiset varpailleen. "Ruususen uni loppui". Samaa käytäntöä on vuosikausia noudatettu myös turvetuotannon suhteen. Kymmenittäin turvesoiden alapuolisia vesistöjä on lopullisesti tuhottu ympäristöviranomaisten mitenkään reagoimatta maallikonkin havaitsemiin muutoksiin vesistöissä. Heille riittää, kun lupaa myönnettäessä yritys lupaa käyttää parasta mahdollista tekniikkaa, joka todellisuudessa on silmän lumetta jäljestä päätellen. On korkea aika saattaa asianomaiset viranomaiset tutkintapyynnön myötä vastuuseen, sillä välinpitämättömyyden seurauksena on tuhottu kansallisomaisuuttamme kohtuuttomasti. Mitä virkaa on sellaisella viranomaisorganisaatiolla, joka tietoisesti laiminlyö valvontavelvollisuutensa ja sallii kansallisomaisuutemme tuhoamisen? Vai onko niin, että ympäristöhallinnon avainpaikat eri organisaation tasoilla on poliittisesti tarkoituksenmukaisesti miehitetty, jotta muita tarkoitusperiä palveleva toiminta soilla saa jatkua vesistötuhoista piittaamatta. Suomalaisten on syytä herätä tajuamaan, mitä turvesoiden alapuolisille vesistöille tapahtuu ja nousta vastustamaan pääosin valtioenemmistöisen Vapon aikaansaannoksia. Kohta alkaa olla myöhäistä.

liro Viinanen ministeri, Lahti

18.11.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Mitä ovat Hanhikiven "risukot"? (22.11.2011)

Sekä Kalevan päätoimittaja Markku Mantila (9.10.) että toimittaja Antti Ervasti (14.11.) ovat mielipidekirjoituksissaan kyseenalaistaneet jyrkin sanakääntein Fennovoiman ydinvoimalan sijoituspaikaksi valitun Hanhikivenniemen luontoarvot. Ervasti kutsuu aluetta "surkeaksi rääseiköksi, rumaksi jättömaaalueeksi" Mantilan lainatessa toisen kirjoittajan määritelmää "kivinen risukko". Toisin kuin kirjoittajat väittävät, ovat Hanhikivenniemen luontoarvot olleet yleisesti tunnustettuja jo ennen Fennovoiman suunnitelmia. Alueen metsätoimijoiden ja ympäristökeskusten yhteisessä vuodet 2004-2006 kattaneessa Merestä metsäksi -hankkeessa kartoitettiin Pohjois-Pohjanmaan rannikon arvokkaimpia maankohoamisrannikon metsien kehityssarjakohteita. Hankkeen tuloksena löydettiin kaksi erityisen arvokasta kohdetta, joille suojelutoimia olisi järkevää keskittää. Nämä olivat Haukiputaan Halosenlahti ja Pyhäjoen Hanhikivi. Näistä Hanhikiven arvokas alue on pinta-alaltaan kymmenkertainen Halosenlahteen nähden. Merestä metsäksi -hankkeesta kertovia uutisia julkaistiin myös Kalevassa vuonna 2006. Kuinka paljon selkeämpää osoitusta Hanhikiven luontoarvoista tarvitaan kuin metsä- ja ympäristöasiantuntijoiden yhteistyönä tekemä kartoitus, jossa varta vasten etsittiin arvokkaita maankohoamisrannikon kohteita? Ja kaikki tämä siis ennen kuin Fennovoimaa oli edes perustettu. Se, että maankohoamisrannikon maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen luonto ei ole paremmin tunnettua ja arvostettua, on eri asia. Muitakin Pohjois-Pohjanmaan luonnon kansainvälisessä perspektiivissä arvokkaita elinympäristöjä on valitettavasti halveksittu ja kohdeltu kovalla kädellä. Tässä Hanhikiven "risukot" kuuluvat samaan sarjaan Pohjanmaan laajojen ja monimuotoisten soiden sekä omaleimaisten jokien kanssa. Kaikkia niitä on pyritty laajasti muuttamaan muuksi kuin mitä ne alun perin olivat. Hanhikiven kaltaisia elinympäristöjä syntyy jääkauden jälkeisen maankohoamisen - tai ehkä oikeammin muodonpalautumisen - seurauksena. Maailmassa on kaksi tällaista muodonpalautumisen keskusta. Toinen sijaitsee Merenkurkussa Perämerellä ja toinen Kanadan pohjoisosissa. Maaperän tasaisuuden ja ilmasto-olosuhteiden vuoksi suurin ekologinen vaikutus maankohoamisella on juuri Suomen puoleisella Perämerellä eli Pohjanmaan rannikolla. Pohjanmaan maankohoamisrannikkoa ei olisi täysin virheellistä verrata trooppisten alueiden mangrovemetsiin. Vastaavaa suojausvaikutusta maankohoamisrannikon "risukoilla" ei toki ole, mutta samalla tavalla ympäristöönsä nähden rikkaan ja omaleimaisen eliöyhteisön ne muodostavat. Kaukaisen mangrovemetsän arvon ymmärtää suomalainenkin, mutta ovatko kotoiset maankohoamisrannat liian lähellä niiden ainutlaatuisuuden näkemiseksi? Maankohoamisrannikon metsien kehityssarjat arvioitiin vuonna 2008 äärimmäisen uhanalaisiksi.

Ari-Pekka Auvinen tutkija, Suomen ympäristökeskus

18.11.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Ydinvoimalainko on uskonto (22.11.2011)

Toimittaja Antti Ervasti (ei muuten sukulainen!) kirjoitteli (14.11.) uskomattomia Kalevan pääkirjoitussivun kolumnissaan "Ydinvoiman vastustus on pelkoon perustuva usko". Häntä jäljet eivät pelota, mutta Tshernobyl ja Fukushima - muitakin vähemmän mairittelevia esimerkkejä löytyy - ovat kyllä tuoneet aivan järkevän pelkoaspektin varsin monille. Mutta tässä tilanteessahan pitäisi sanoa, että suomalainen (?) ydinvoimateollisuus on maailman turvallisinta ja luotettavinta. Uskokoon ken haluaa. Kun Hanhikivessä on kyse tärkeästä maankohoamisrannikon alueesta ja lintujen muuttoalueesta, niin toimittajan mielestä luonnonsuojelujärjestöjen uskottavuuspisteet eivät nouse. Suosittelen toimittajalle perehtymistä luonnon monimuotoisuus -käsitteeseen ja sen merkitykseen. Seuraavaksi toimittaja lienee raatimassa Sodankylän suoluonnon Natura-alueelle lupaa ulkomaiselle kaivosjätille. Jos näin käy, niin silloin toimittajan uskottavuuspisteet menevät pakkasen puolelle. - niin kuin ne muuten jo nytkin ovat siellä; hänhän toistelee ydinvoimateollisuuden propagandaa - tosissaan? Puutun tässä pariin asiaan. Mistä toimittaja on saanut päähänsä, että nimenomaan ydinvoima pelastaa Suomen ja koko maailmankin ilmaston lämpenemiseltä? Olisi mukava kuulla lähteet. Tämä on allekirjoittaneelle uusi tieto. Ei kai lähde ole Magneettimedia, josta toimittaja kirjoittaa toisaalla Kalevassa. "Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Suomessa on sananvapaus, ja kaikenlaista lain mukaan saa julkaista. Tietysti joskus siintää epäily, että mitä jos joku sattuisikin lukemaan juttuja ihan vakavissaan ja peräti uskomaan niihin. Ei kai sellaisia voi olla?" Edellä oleva on suora lainaus Antti Ervastin kirjoituksesta toisaalla samassa Kalevassa. Hän on harvinaisen oikeassa. Toimittajalla on oikeus rupatella niitä sun näitä ydinvoimapelosta. Minulla ja noin puolella Suomen kansasta sekä reilulla enemmistöllä saksalaisista (ehkä japanilaisista?) on oikeus pelätäkin ydinvoimaa. Ainakin omasta puolestani voin todeta, että en usko alkuunkaan toimittajan esittämiä perusteluja ydinvoimakiihkolleen ja -uskonnolleen. Lisäksi mielestäni ydinvoima on todellinen riski hyvinvoinnille ja elinvoimalle.

Veikko Ervasti valtuutettu (vihr.) ydinvoiman vastustaja jo 40 vuotta Oulu

17.11.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Ydinvoimapelkoa järkisyistä (22.11.2011)

Kyllä ei voinut muuta kuin mielensä pahoittaa, kun luin (Kaleva 14.11.) toimittaja Antti Ervastin kirjoituksen, että ydinvoiman vastustus on pelkoon perustuva usko. Totta tämä ei missään nimessä ole, vaan jokainen kirjoituksen lukenut voi jättää sen omaan arvoonsa. Lähes koko kirjoitus oli ydinvoimaa vastustavia kohtaan alentavaa tekstiä. Ydinvoiman vastustus ei ole tunteisiin perustuvaa pelkoa, ei uskoa eikä uskontoa, vaan vahvoihin järkisyihin perustuvaa vastustusta maapallon tuhoisinta energiamuotoa kohtaan. Meidän jokaisen turvallisuuden puolesta, koska sanaa "turvallisuus" ei ydinvoiman kohdalla ole olemassakaan, on vain ydinvoimaturvattomuutta. Ydinvoiman turvallisuutta ei puhumalla voi parantaa, kuten Ervasti kirjoituksellaan yrittää. Ydinvoimaloiden turvallisuus on nähty, ja ne puhuvat puolestaan paremmin kuin tuhat sanaa. Lisäksi vastustajia yritetään syyllistää ilmaston lämpenemisellä, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa. Päinvastoin ydinvoimalat lisäävät lämpenemistä jo mereen laskettavien lauhdevesien ansiosta ja siitä kalataloudelle aiheutuvista tappiosta puhumattakaan. Paljonko todistusaineistoa meillä vielä tarvitaan ydinvoimaa vastaan, kun muualla kritiikki kasvaa ja ydinvoimasta ollaan luopumassa. Myöskään säteilevää ydinjätettä ei noin vain lakaista sivuun, kuten Ervasti lapsenuskossaan tuntuisi tekevän. Tutkitusti ydinmyllyjen lähialueilla syöpäsairaudet lapsilla lisääntyvät. Nähtävästi vastustus meillä on ollut aivan liian vähäistä, joten kapuloiden laittoa ydinteollisuuden rattaisiin on lisättävä. Ja tuettava muita energiamuotoja. Kaikki on loppujen lopuksi hyvästä tahdosta kiinni.

Paavo Haapakoski, Ylivieska

17.11.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Ydinvoiman vastustus on pelkoon perustuva usko (22.11.2011)

Ydinvoiman vastustajia on sanottu tunteen voimalla eläviksi ja siihen myönteisesti suhtautuvia järjellä ajatteleviksi. Tätä ajatusmallia on arvosteltu sovinistiseksi, sillä tunne edellä liihottelu on liitetty helpommin naisiin ja järkiperäisyyteen pyrkiminen miehiin. Lue lisää...

Antti Ervasti

14.11.2011 Kaleva Muuten

▲Alkuun


Kainuussa ei nähdä metsää puilta (22.11.2011)

Matkailun edistämiskeskuksen kyselytutkimuksen mukaan metsät ja vesistöt ovat kiinnostavin elementti Suomeen tulevalle ulkomaalaiselle luontomatkailijalle. Luonnossa liikkumisen rinnalle toivotaan kulttuuria, henkisiä arvoja ja hyvinvointia vahvistavia kokemuksia. Tutkimusten mukaan jopa 90 prosenttia Kainuuseen suuntautuvasta matkailusta kytkeytyy tavalla tai toisella luontoon tai ainakin positiiviseen mielikuvaan luonnosta. Suoranaisen luontomatkailun lisäksi ajatus upeasta luonnosta ja luonnon rauhasta vaikuttaa myös hiihtäjien, laskettelijoiden, kylpylälomalaisten ja kulttuurimatkailijoiden päätökseen tulla juuri Kainuuseen. Luonto on tärkeä elämänlaadun elementti myös Kainuussa pysyvästi asuville. Matkailu ja sen oheispalvelut tuovat Kainuuseen enemmän tuloja kuin metsätalous ja metsäteollisuus. Matkailussa on vahvat kasvunäkymät ja metsäteollisuus vastaavasti muuttaa muualle. Luontoon- ja kulttuuriin pohjaavan matkailun lisääminen on keskeisessä roolissa myös Kainuun maakunnan tulevaisuusstrategiassa. Onkin syytä kysyä, miksi tehometsätalouden näkökulmat usein ylikorostuvat alueiden suunnittelussa suhteessa muihin, merkittäviin, tuottaviin ja työllistäviin elinkeinoelämän osa-alueisiin? Vanhoja metsiä on jäljellä koko Suomessa enää 4,5 prosenttia ja Etelä-Suomessa vain 0,5 prosenttia metsäpinta-alasta. Suojelualueet ovat usein lisäksi pieniä ja sirpaleisia, eivätkä siten palvele luonnossa liikkujaa, joka haluaisi kokea todellisen metsän tai erämaan ympärillään. Pienten suojelumetsiköiden ekologinenkin arvo on kyseenalainen. Kainuussakaan ei laajoja vanhan metsän alueita ole liiaksi, yli 10 kilometrin yhtämittaisen kävelyn luonnonmetsässä voi tehdä vain noin kymmenkunnalla luonnonsuojelu- tai retkeilyalueella. Näiden kohteiden luonnon arvoa ei missään tapauksessa pitäisi heikentää, vaan pikemminkin pyrkiä kaikin tavoin vaalimaan ja kasvattamaan. Metsähallituksen metsätalouspuolen suunnittelemat hakkuut vuoden 2011 retkikohteeksi valitulla valtakunnallisesti arvokkaalla Hossan retkeilyalueella ovat esimerkki toiminnasta, jolla voi olla kauaskantoiset negatiiviset seuraukset. Kainuun matkailutoiminnan kehittämishankkeissakaan ei ole vielä nähty metsää puilta. Vaikka Kainuussa on Euroopan arvokkaimpiin lukeutuvia metsäalueita, ei metsiä tuoda esille tavalla, joka tavottaisi matkailijat. Google-haulla "metsä kainuu" tai "forest kainuu" löytyy lähinnä vain metsätaloudellisia laskelmia tai kuvia avohakkuista ja tukkipinoista. Ihmisten ymmärrys luonnosta ja sen kohtelusta kasvaa nopeasti. Matkailuesitteiden luomat löperöt mielikuvat villistä ja koskemattomasta erämaasta ovat usein ristiriidassa matkailijan kohtaaman todellisuuden kanssa. Monilla matkailun ydinalueilla maisemat ovat varsikin kesäaikaan kuin pommituksen jäljiltä. Kestävä markkinointi ja imagon rakentaminen voi pohjata vain aidosti kiinnostavaan, elinvoimaiseen ja monipuoliseen luontoon. Arvokohteiden luontoa suojeltaessa ei kanneta huolta vain harvinaisista eliölajeista, vaan myös alueen ihmisten tulevaisuudesta ja elinkeinoelämästä. Viimeistään nyt metsille kannattaisi antaa ansaitsemansa rooli Kainuun alueiden kehittämisessä ja imagon rakentamisessa. Luonto on lahja Kainuulle, mutta harkitsemattomasti kohdeltuna se osaa myös kostaa.

Antti Majava taiteilija, Mustarinda-seuran pj., Hyrynsalmi

13.11.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Kiiminkijoen arvokalat uhattuna (3.11.2011)

Kiiminkijoen kalastajat ovat jo useamman vuoden ajan saaneet iloita runsaista ja monipuolisista saaliista. Jokeen ovat palanneet välillä poissaolollaan loistaneet säynä-jä ja made.Lisäksi joen suistosta on voitu lipota siikoja, joista lypsetystä mädistä saadaan siirtoistukkaita Kiiminkijoen latvoille.

Tämän kesän elämänmerkki on ollut ennätysmäärä nousu-lohia matkalla latvavesien kutupaikoille. Veden laadusta kertoo myös nahkiaissaaliiden määrä, tänäkin vuonna päästiin noin 40 000 pyydettyyn yksilöön. Nahkiainen on sangen herkkänahkainen otus. Ihan missä vain vesissä se ei suostu nahkaansa liottamaan. Liian hapan tai muuten huonolaatuinen vesi saa sen kääntämään uintireittinsä muualle.

Pohjoisen vesistä nahkiainen nousee vain Simo-, Ii-, Kala-, Siika-ja Kiiminkijokeen. Nahkiaisen pyynti tarjoaa paitsi makuelämyksiä, myös mahdollisuuden lisätienesteihin. Niljakas herkkupala maistuu niin herran kuin tavallisen rahvaan suussa, ja sen perään kysellään ravintolapöydissä ja torimyyjien kojuilla. Kysyntä on kova ja hinta sen mukainen.

Kalastajien ja herkkusuiden ei kannata kuitenkaan tuudittautua siihen, että nahkiaissaaliit pysyvät tällä tasolla. Mikäli Oulun Veden kunnianhimoinen hanke saada kaupunkilaisten käyttövedeksi pohjavettä Viinivaarasta toteutuu, on todennäköistä, että Kiiminkijoen veden laatu heikkenee radikaalisti. Korvausvesialtaiden suunnittelu Vainionsuolle ja Olvas-järveen antavat luvan odottaa pohjaveden tilalle hapanta ja heikkolaatuista vettä aina alajuoksulle asti. Nahkiaiset eivät happamia röyhtäisyjä kauaa kurlauttele, vaan siirtyvät muualle.

Olisiko liikaa pyydetty, että Oulun tasoisessa kaupungissa siirryttäisiin jo katsomaan asioita kestävän kehityksen ja luonnonarvojen näkökulmasta? Muualla maassa pyritään kaikin konstein säilyttämään vesien laadun taso tai pikemminkin nostamaan sitä, Oulussa uhrataan valtakunnallisesti ja Euroopan tasolla merkittävä joki, jotta saadaan lievä nousu kaupunkilaisten käyttöveden laatuun. Nahkiaiset ja heidän pyytäjänsä ovat vain pieni osa siitä isosta systeemistä, jonka muodostaa ainutlaatuinen, Natura-suojeltu joki eliöstöineen ja jokivarsi-asukkaineen. Heidänkin äänensä soisi kuuluvan suurten hankkeiden suunnittelussa.

Pentti Marttila-Tornio kalastuskunnan esimies Ylikiiminki
Helinä Siltakoski jokivarren asukas ja virkistyskalastaja Ylikiiminki

27.10.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Turpeen alasajo ei ole ajankohtainen energiapolitiikassa (3.11.2011)

Suomessa voimme olla tyytyväisiä, että meillä on käytössä monipuolinen kirjo energiamuotoja. Erinomaiset innovaatiot ovat luoneet Suomeen hyvällä hyötysuhteella ja tarkoituksenmukaisella tavalla toteutetun sähkön ja lämmön tuotannon. EU pitää merkittävimpänä yksittäisenä kasvihuonekaasujen vähentämiskeinona Suomessa laajasti käytössä olevaa energiatehokasta sähkön ja lämmön yhteistuotantoa.

Tämäntyyppisissä laitoksissa Suomessa pääasiallinen polttoaine on kivihiili, maakaasu tai turve ja puu. Jos turpeen käyttö lopetetaan vajaan parin vuosikymmenen kuluttua, niin kuin nykyinen ympäristöministeri näyttää haluavan, ei tosiasiallisesti ole muuta vaihtoehtoa kuin korvata turve kivihiilellä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että puun käyttö samalla vähenee, jos turvekatoaa tukipolttoainee-na pois. On totta, että turpeen ja kivihiilen kasvihuonevaikutukset ovat jokseenkinsamanlaiset. Turpeella on kuitenkin monia merkittäviä etuja verrattuna kivihiileen.

Turve on kotimainen polttoaine ja merkittävä työllistäjä. Pelkästään Oulun Energian käyttämä polttoturve antaa toimeentuloa noin 1500 ihmiselle, pääasiassa maakunnassa juuri niillä alueilla, joissa työpaikat ovat vähissä. Kaiken lisäksi turve ylläpitää energian huoltovarmuutta. Turve on siten selvästi kivihiiltä parempi vaihtoehto. Turpeen käyttöä ei tule vaikeuttaa tai estää ainakaan niin kauan kun sen vaihtoehtona on kivihiili. On vääjäämätön tosiasia, että ympäröivä maailma muuttuu, vaatimustaso kasvaa, kilpailu ki- ristyy, lait ja normit muuttuvat, osaaminen kasvaa ja niin edelleen.

Ympäristöasiat ovat eniten ja laajemmin muuttuneet vuosikymmenten aikoina. Turveteol-lisuus on ympäristöasioissa kokenut saman kehitysprosessin kuin aikoinaan paperi- ja kemianteollisuus. Hyvänä myönteisenä esimerkkinä voidaan pitää esimerkiksi kosteikkojen merkitystä turvemailta tulevien vesien suodattamiseen. Kosteikot palvelevat luonnonsuojelua niin kasvi- kuin eläinkunnan kannalta paljon laajemmin kuin vain turvetuotannon tarpeissa. Uskon että nykyaikaisin menetelmin, biologisilla puhdistamoilla, kosteikoilla ja pin-tavalutuskentillä varustetut turvetuotantosuot eivät pilaa vesistöjä ja rantoja.

Hallitus on valmistelemassa periaatepäätöstä soiden käytöstä ja suojelusta. Ympäristöministeri Ville Niinistön puheet turpeen käytön nopeasta lopettamisesta liittynevätkin mielipiteen muokkaukseen. Elinkeinoministeri Jyri Häkämies totesi äskettäin eduskunnassa, että turpeen käytön ja verotuksen kanssa tullaan hallituksessa toimimaan hyvin maltillisesti. Häkämiehen mukaan turve on Suomen energiapaletissa mukana, eikä mitään radikaalia ole sen suhteen ole tapahtumassa. Omasta mielestäni paras ja ohjaava pohja hallituksen päätökselle on kansallinen suo- ja turvestrategia. Tulen tekemään töitä, jotta tuo laajalla kokoonpanolla tehty strategia toteutetaan sellaisenaan.

Esko Kurvinen kansanedustaja (kok) Oulu

25.10.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Tuulesta sähköä, kun tuuli on sillä tuulella (2.11.2011)

Sähköä ei voi varastoida, joten sitä on tuotettava kulutuksen mukaan. Tuotannon on sopeuduttava kulutuksen vaiheluihin tai jonkin yksikön putoamiseen tuotannosta. Sähkön operatiivinen tuotanto jaetaan; perusvoima, nopeasti käynnistettävä säätövoima, pyörivä säätökapasiteetti ja huippuvoima.

Perusvoimaa ovat hiililauhde, yhteistuotanto (lämpö/sähkö), prosessivoima (teollisuus), ydinvoima ja osa vesivoimasta. Perusvoimaa tuotetaan tasateholla, eikä yleensä säädetä kulutuksen mukaan. Säätövoimaksi soveltuu parhaiten vesivoima, jonka käynnistäminen täyteen tehoon kestää muutaman minuutin. Kaasuturpiinit käynnistyvät nopeasti, mutta niitä ei kannata käyttää muuhun kuin sähköverkon tukemiseen häiriötilanteissa. Pyörivässä säätökapasiteetti-käytössä laitokset tuottavat sähköä osateholla. Jos jokin laitos irtoaa tuotannosta häiriön takia, sähköverkon taajuus laskee. Taajuussäädöllä olevat laitokset lisäävät tehoa taajuuspoik-keaman mukaan, jolloin tuotanto palautuu kulutuksen suuruiseksi. Myös tähän käyttöön parhaiten soveltuu vesivoima.

Lämpövoimaloita ei kannata käyttää säätökäytöllä, vaan sähköä tuotetaan niin sanotulla polttoainekäy töllä. Huippuvoimaa tarvitaan kulutushuippujen aikana (kovilla pakkasilla), mikä tuotetaan yleensä öljylauhdevoimaloilla. Tuulivoimalat ovat siitä hankalia, että ne tuottavat sähköä vain silloin, kun tuuli on sillä tuulella - ei liian heikko, eikä liian voimakas. Tyynellä ja myrskyllä ne seisovat. Tuulivoima ei siten täytä operatiivisista tuo-tantovaatimuksista yhtään. Suomessa on tuulivoimatehoa 197 megavvattia, jotka tuottavat sähköä 50-60 megavvattia (25-30 prosenttia tehosta). Tämä johtuu siitä, että vuotuinen käyttöaika on 2200-3 000 tuntia, kun se on ydinvoimalla 8 000 tuntia Fingridin mukaan käyttövarmuuden näkökulmasta tunnin sisällä tapahtuva tuulivaihtelu aiheuttaa tehonmuutoksen, joka on neljänneksen tuulivoiman kokonaistehosta. Näin 1500 megavvattia tuulivoimaa edellyttää varautumista 375 megavvatin muutoksiin, jonka verran tarvitaan säätövoimaa. Edelleen, jos halutaan tuottaa 1500 megavvatin ydinvoiman verran sähköenergiaa tuulella, tarvitaan siihen 5000-6000 megavvattia tuulitehoa, eli 1666-2000 kappaletta kolmen megavvatin tuulivoimalaa.

Tuulivoimasta on ollut paljon puhetta, mutta vähän sähköä. Nuo 2000 voimalaa maksaisivat Tuulivoimayhdistyksen yksikköhinnan mukaan 9-13,5 miljardia, mikä on kahden ydinvoimalan hinta. Sähköä saataisiin tuottovertailun mukaan yhden ydinvoimalan verran. Entä sähkön hinta? Vuosina 2011-2015 tuulivoimaloilla tuotetusta sähköstä kuluttajat maksavat 105,3 euroa megavvattitunti. Tämän jälkeen takuuhinta putoaa 83,5 euroon megavvattitunnil-ta. Sähkön hinta oli kesällä 2010 35-40 euroa megavvattitunti. Nyt hintaan vaikuttavat jo tuulivoimalat ja hinta on noussut 55,5 euroon megavvattitunnilta. Vuonna 2024 sen arvioidaan olevan yli 80 euroa.

Tanskassa tuulivoiman osuus on 21 prosenttia, jossa on myös Euroopan kallein sähkö. Kun tuulivoimalat tuottavat vuoroin liikaa ja vuoroin liian vähän, on ylijäämä "dumpattava" naapureille ja alijäämä ostettava markkinahintaan tai tuotettava hiilellä tai öljyllä.

Jorma Piippo omakustantaja, Oulu

22.10.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Ydinvoima on tiensä päässä (2.11.2011)

Viime keväänä sattunut Japanin maanjäristys ja siihen liittynyt ydinvoimalakatastrofi toivat jälleen kerran esille keskustelun ydinvoiman turvallisuudesta ja sen tuotantoon liittyvistä riskeistä. Vastaavanlaista keskustelua käytiin vasta neljännesvuosisata sitten Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Silloin puhuttiin ydinvoimasta luopumisesta, mutta ne jäivät puheiden tasolle.

Ydinvoima on kuitenkin tullut tiensä päähän. Se on energiamuotona vanhanaikainen, ei yksin riskiensä vuoksi vaan jätteiden, joista ei pääse eroon ja joiden säilytys on pysyvä, tulevien sukupolvien ongelma. Siksi päätös uudesta, naapuriimme Pyhäjoelle sijoitettavasta Fen-novoiman ydinvoimalasta on' lievästikin sanottuna hyvin arveluttava.

Energiaa kuitenkin tarvitaan, joten vaihtoehtoisia, ekologisia energiamuotoja olisi syytä ryhtyä kehittämään. Vesivoimaa ei pysty juurikaan nykyistä enempää hyödyntämään, joten jäljelle jäävät aurinko- ja tuulivoima. Myös maamme kymmenettuhannet järvet varastoivat kesän aikana valtavat määrät lämpöenergiaa, jota voisi hyödyntää esimerkiksi asuntojen lämmityksessä.

Ydinvoiman käyttöä perustellaan sen halvalla hinnalla. Tämä onkin sen ainoa hyvä puoli, sillä onhan selvää, että suurissa yksiköissä tuotettuna energian hinta on edullinen. Jo pelkästään yhden ydinvoimalan korvaamiseen täytyisi suurin piirtein joka niemeen, notkoon ja saarelmaan jossa vähänkin tuulee, rakentaa tuu-livoimayksikkö. Teollisuuden vaatima sähköntarve on sitä luokkaa, että yksi tuulivoimalayksikkö on vain pisara meressä, mutta tuskinpa teollisuuden sähkönkulutus nykyisestä enää kasvaa. Ainoaksi ongelmaksi jääkin sen yhtälön ratkaisu, että kuinka maamme teollisuuden kilpailukyky turvataan jos sähkön hinta nousee.

Menneet sukupolvet opettivat meidät hyödyntämään sähköä, meidän sukupolvemme on puolestaan opeteltava sitä säästämään, ja säästökohteita kyllä löytyy. Jo pelkästään sähkön järkevällä käytöllä voitaisiin yhden ydinvoimalan tarve poistaa.

Ainoa järkevä ratkaisu lisääntyvään energiantarpeeseen on hajautettu energiantuotanto. Tuulivoimayksiköt eivät vie paljon tilaa, ja jokaisen omakotitalon pihalle mahtuisi pyörimään ainakin yksi tuulimylly, ja katolle aurinkopaneeli. Myös kerrostalojen katoilla olisi tilaa ilmaista pienjännitettä jauhaville "myllyille".

Maallamme olisi hyvät edellytykset olla ekoenergian edelläkävijä, ja tähän tarvittaisiin vain poliittista tahtoa. Ydinvoimalajätteen loppusijoituspaikka on arvoitus, ja sellaiseksi jää. Maamme kallioperään se ei kuulu, vaan ainoa järkevä loppusijoituspaikka löytyy lähes puolen miljoonan kilometrin päästä, kuun kamaralta.

Olemme saaneet maailmamme tulevilta sukupolvilta lainaksi. Itse olemme ydinvoiman käyttäjinä valmiit maksamaan tuon lainan näennäisen halvat lyhennykset. Sen sijaan lainan säteilevän kalliit korot tulevat jäämään tulevien sukupolvien, lastemme, lastenlastemme ja heidän jälkeläistensä maksettaviksi.

Vuosisatojen ajan esi-isämme hyödynsivät energiamuotoina vettä ja tuulta, eikä heidän jäljiltään ole jäänyt säteilevää jätettä maaperäämme. Siksi muistamme heitä hyvällä. Jos sen sijaan kyseisenlaista jätettä olisi heidän jäljiltään jäänyt, pitäisimme heitä kai vähintäänkin idiootteina.

Veikko Tiitto Oulunsalo

22.10.2011 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Särkien kasaantuminen päätyy luontokirjan sivuille (27.10.2011)

Jokasyksyinen särkien joukkopakkaantuminen Rokuanjärvestä Rokuanojaan toistui jälleen tänä syksynä. Jopa tuhansia vuosia jatkunut ilmiö sai tällä kertaa myös laajempaa huomiota, kun vuonna 2010 Suomen luontokuvaaja-kilpailun voittanut Pekka Tuuri kiinnostui ilmiöstä. Lue lisää...

25.10.2011 Tervareitti / Sauli Kallio

▲Alkuun


Oulujärvestä tuli Kainuun maakuntajärvi (27.10.2011)

Maakuntajärvikilpailu on päättynyt, ja jokaisella Suomen 19 maakunnalla on oma nimikkojärvi. Kainuun maakuntajärveksi on valittu Oulujärvi ja Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärvi Pyhäjärveltä. Lue lisää...

25.10.2011 Tervareitti

▲Alkuun


Laitakariin suunnitellaan kahta tuulivoimalaa (27.10.2011)

UPM-Kymmene Oyj omistaa Haukiputaan Martinniemestä Laitakarin alueen, jossa sijaitsee muun muassa vanha saharakennus ja sahan piippu. Tuolle alueelle suunnitellaan kahden tuulivoimalan rakentamista. Tuulivoimalat rakentaisi UPM:n ja TuuliSaimaa Oy:n yhteinen tuulivoima-alan kehitysyhtiö VentusVis. Lue lisää...

25.10.2011 Rantapohja

▲Alkuun


Pelastuuko Suomen luonnon monimuotoisuus uudella strategialla? (26.10.2011)

Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tähtäävä strategiatyö etenee. Ympäristöministeriö avasi tänään kyselyn, jonka kautta kaikilla halukkailla on mahdollisuus kommentoida Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiaa. Ympäristöministeriö toivoo, että kansalaiset ottaisivat luonnokseen reippaasti kantaa ja pohtisivat asiaa omien kokemustensa ja tavoitteidensa kannalta. Luonnon monimuotoisuus kuuluu kaikille, mutta kaikilla on myös vastuu sen säilyttämisestä. Lue lisää...

24.10.2011 Ammattilehti

▲Alkuun


Lohen matka kohti kotijokeaan helpottuu (25.10.2011)

Suuri ilouutinen pohjoisen jokivarsille tuli perjantaina, kun Euroopan unionin maatalousministerit päättivät lohenpyynnin reippaista rajoituksista merialueilla. Pohjanlahden lohikiintiö putoaa jo ensi vuonna alle puoleen tämän vuoden tasosta. Käytännön vaikutus ei ole yhtä suuri, sillä kaikkea sallittua lohimäärää ei ole pyydetty tähänkään saakka. Lue lisää...

23.10.2011 Lapin kansa Pääkirjoitus

▲Alkuun


Suomen silakkakiintiö kasvaa Pohjanlahdella (25.10.2011)

Suomen silakkakiintiö Pohjanlahdella suurenee 106 000 tonniin. Muualla kiintiöt pienenevät. Maatalous- ja kalastusneuvosto on päättänyt Itämeren kalastuskiintiöistä vuodelle 2012. Suomen troolikalastuksen kannalta merkittävin kiintiö, Pohjanlahden silakkakiintiö, suurenee 1,5 prosentilla 106 000 tonniin. Lue lisää...

23.10.2011 Maaseudun tulevaisuus

▲Alkuun


Hanhikivi rahamahdin alttarille (21.10.2011)

"Rämettynyt risukko ja kivikko", Markku Mantila esitti näkemyksensä Kalevan kolumnissaan 9.10. Hanhikivenniemen luontoarvoista. Yllä olevalle väitteelle oli löytynyt lähde yleisönosastoon kirjoittaneelta pyhäjokiselta henkilöltä.

Mantilan kannattaisi lukea myös ympäristöministeriön ja Ely-keskuksen hankeprosessien aikana antamat lausunnot. Niistä selviää millaisina viranomaiset näkevät Hanhikivenniemen luonnon. Suuri osa niemestä kuuluu erilaisiin suojeluohjelmiin, muun muassa Metso, Fini-ba ja Natura.

Hanhikivenniemen luontoarvot on "hoksattu" päinvastoin kuin Mantila antaa ymmärtää jo paljon ennen ydinvoimalahanketta, muun muassa Raahen lintuharrastajien julkaisussa vuodelta 1990 alue on esitelty.

Lintuharrastajat ovat retkeilleet Hanhikiven alueella jo vuosikymmeniä seuraten muun muassa arktista muuttoa, eikä alueesta ole ollut syytä pitää isompaa porua ennen kuin ydinvoimalan uhka tuli esille.

Todella ikävää on huomata, kuinka eri kasvi- ja lintulajeille määritellyt suojeluasemat on kaavavalmistelussa ja päätöksenteossa jyrätty armotta yli.

Perustellusti voikin väittää, että Raahen seutukunnan arvokkain ja parhaiten säilynyt mannerrannan luontokohde uhrataan rahamahdin alttarille.

Tapani Karvonen, puheenjohtaja
Raahen alueen lintuharrastajat Surnia ry

18.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Ydinvoimala ei ole kunnan pelastus (21.10.2011)

Olen hämmästynyt Kalevan linjasta esittää yksipuolisesti myönteistä kuvaa ydinvoimalan sijoittamisesta Pyhäjoelle. Voimalan vastustajat esitetään pu-sikonsuojelijoiksi ja valittajiksi. Heidät on uutisoinnissa ohitettu ja mitätöity. Ehkä Kalevan linja ei yleisestikään ole niin sitoutumaton ja puolueeton kuin olen ajatellut. Herra Iso Herra on aina kuitenkin Herra Iso Herra.

Myös Pyhäjoen oma ilmapiiri kummastuttaa. Osoittaisi huomaavaisuutta sekä kunnan kuin mediankin taholta ottaa aidosti huomioon myös vastustajat ja heidät, jotka haluavat suojella kotikylänsä parhaita puolia -rauhallisuutta ja turvallisuutta. Asioita, jotka ovat tulevaisuudessa mennyttä. Harva haluaa takapihalleen jättimäistä raksaa ja rekkarallia seuraavaksi 10 vuodeksi. Pyhäjoen ja varsinkin Parhalahden lintukoto on nyt saanut ensimmäisen naulan arkkuunsa.

Jätän mainitsematta yleisesti tiedossa olevat syyt vastustaa ydinvoimaa. Itselleni ydinvoima edustaa sekä vanhentunutta teknologiaa että moraalitonta tapaa tuottaa energiaa. Eivät kaikki vastustajat pelkää ydinkatastrofia.

Uutena pyhäjokisena minulla ei ole suurta vaivaa vaihtaa kotikuntaa ja etsiä lapsille parempi kasvuympäristö mikäli siltä alkaa tuntua. Pyhäjoki ei voitto-pullakahvituksiinsa jää meikäläistä kaipaamaan. On kuitenkin paljon kyläläisiä, talollisia, jotka pullakahvien sijasta ovat saaneet jauhot suuhunsa, ja joutuvat mukautumaan vastentahtoisesti tilanteeseen.

Työllisyys näyttäisi olevan sellainen lyömäase, jonka hankkeen rahoittajat ovat todenneet tepsivän tautiin kuin tautiin. Työllistävä vaikutus onkin tärkeä tekijä. Jännältä tuntuu kuitenkin pitkällä tähtäimellä tuokin peruste. Rakennusvaiheessa töitä riittää ja käynnistämisen jälkeen on myös parisataa (?) varmaa työpaikkaa (kuntalaisilleko?).

Nuoret pyhäjokiset tuskin ovat ylpeitä uudesta maamerkistä ja epäilen, että paluumuutto entiseen kotikuntaan ei juuri houkuttele. Saatikka, että muualta tulevat lapsiperheet enää valitsisivat Pyhäjoen kodikseen.

Tällä arvopohjalla kylä houkuttelee ihan muunlaista porukkaa ja pahimmillaan edessä on Raahen kohtalo tehtaan ympärille kasvaneesta rappiokaupungista, jossa suurin työllistetty on poliisi ja suurimmat kasvualueet sijaitsevat takahuoneissa kasvatuslamppujen alla sekä vieroitusosastoilla.

Pyhäjoen ja Parhalahden pelastukseksi voimalaa en näe. Vähäisillä oppilasmäärillä kituuttaneet kyläkoulut olisin nähnyt kansoitetun mieluummjn sellaisella yksinkertaisella toimenpiteellä kuin lapsiperheille sopivien vuokra-asuntojen rakentaminen. Ja kyllähän minäkin olen hieman huolissani Puolan työllisyystilanteesta.

Maria Raasakka, Pyhäjoki

15.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Muualla käytetään uusiutuvaa energiaa (21.10.2011)

Kalevan päätoimittaja Markku Mantila ottaa harvinaisen tunteikkaasti kantaa Fennovoiman ydinvoimahankkeen puolesta. Ylimielisesti hän arvioi mielipidekirjoittajan suulla Hanhikivenniemen kiviseksi risukoksi. Kummallista, että näihin päiviin saakka tuohon risukkoon ei ole saanut kajota, koska se edustaa jopa maailman mittakaavassa harvinaista maankohoamisrannikkoa.

Päätoimittaja kritisoi Pro Hanhikiven intoa selvittää Hanhikiven luontoarvoja. Hän ei tunnu antavan mitään arvoa sille työlle, jota kansalaisjärjestö on tehnyt. Sehän on tehnyt juuri sitä selvitystyötä, jonka Fennovoima ja sitä myötäilevät virkamiehet ovat laiminlyöneet. Fennovoiman osalta tahalliset laiminlyönnit ovat ymmärrettäviä, mutta virkamiesten löperyys on anteeksiantamatonta.

Päätoimittaja mielestä Pro Hanhikiviliikkeeltä pitäisi evätä oikeus puolustaa niitä arvoja, joita se pitää tärkeinä. Räikeäksi tämän tekee se, että päätoimittajan täytyy tuntea hakuprosessin kohdat, joissa mutkat on vedetty suoriksi demokratiaa halveksivalla tavalla. Paikalliset ihmiset saavat kyllä lausua mielipiteensä, mutta vasta sen jälkeen, kun päätökset on tehty.

Täytyy ihmetellä päätoimittajan logiikkaa siinä, että on elettävä jollakin siihen saakka, kunnes propellit jauhavat virtaa kaikkien tarpeisiin. Miksi meidän pitäisi kyllästää Suomi ydinvoimalla sekä siitä syntyvillä jätteillä, ja vasta myöhemmin rakentaa uusiutuvaa energiaa. Miksi emme tekisi sitä jo huomenna?

Uusiutuvien, hajautettujen ja vaihtoehtoisten energiamuotojen rakentaminen toisi moninkertaisesti enemmän töitä kuin ydinvoima sekä sen hyödyt jakaantuisivat tasaisemmin. Herra Mantilasta on mahtavaa, kun meillä on vuonna 2025 ylimitoin ydinsähköä, jota kukaan ei halua meiltä ostaa. Muualla maailmassa käytetään edullista uusiutuvaa energiaa. Suomi sen sijaan on erikoistunut ydinjätteiden hautausmaaksi. Olkiluoto kolmonen ei ole täyttänyt niitä lupauksia, joiden perusteella sen rakentamisesta päätettiin.

Hanke ainakin kolme vuotta myöhässä ja tullee maksamaan lähes kaksinkertaisesti sen mikä oli alkuperäinen kustannusarvio. Silti edellinen hallitus ja eduskunta päättivät antaa TVO:lle luvan uuteen kalliiseen epäonnistumiseen.

Päätoimittajasedän uutisnenä ei haista mädän hajua siinä, että asiantuntevien päättäjiemme mielestä Fortumin Loviisa ei sopinut uuden ydinvoimalaitoksen sijoituspaikaksi. Siellä sentään on olemassa tähän tarkoitukseen vaadittava infrastruktuuri, eikä laitoksen tieltä tarvitsisi tuhota korvaamatonta ja lähes koskematonta luontoa.

Temppuhan tehtiin ydinkiihkoisen kokoomuksen ja tsoukki Pekkarisen johdolla. Viimeisenä työnään skandaaleissa ryvettynyt pääministeri Vanhanen käänsi takkinsa.

Ydinvoiman vastustajana tunnetun poliitikon selkäranka taipui sopivasti juuri tässä kohdassa. Palkinnoksi hän sai Perheyhtiöiden liiton toimitusjohtajan viran. Taloudellisen ahneuden tieltä luonto saa aina väistyä niin Pohjanlahden rannikolla kuin Brasilian sademetsissäkin.

Hannu Ojala, Urjalankylä

14.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Säteilevää perintöä (21.10.2011)

Muualla Euroopassa ei rakenneta ydinvoimaa, esimerkiksi Saksa sulkee toiminnassakin olevia ydinvoimaloita. Ydinvoiman rakentaminen Suomeen hidastaa vaihtoehtoisten energialähteiden kehitystä. Ydinjätteet ovat vaarallinen perintö monille sukupolville meidän jälkeemme. Kuinka siis voimme olla näin itsekkäitä?

Monet näistä ajatuksista olivat mielessäni jo 1990-luvun alussa. Tuolloin - teininä, joka haaveili paremmasta maailmasta kaikille - osallistuin järjestötoimintaan, joka vastusti viidennen ydinvoimalan rakentamista.

Taistelu voitettiin. Eduskunta päätti vuonna 1993 ettei viidettä ydinvoimalaa tule. Suunnanmuutos tapahtui vain kymmenisen vuotta tämän jälkeen.

Lupa viidenteen ydinvoimalaan avasi tien myös seuraaville voimaloille. Jos joku olisi sanonut minulle, kirkassilmäiselle teinille, että "elä sinä tyttö turhaan haaveile, ydinvoimala on parinkymmenen vuoden päästä naapuripihallasi Pyhäjoella", olisi purkka pysähtynyt toviksi.

Päätoimittaja Markku Mantila (Kaleva 9.10.) toteaa pääkirjoituksessaan, ettei Pro Hanhikivi perintöä-liikkeellä ole valtaa tai oikeutta millään perusteilla eikä varsinkaan kansanvaltaisin perustein hankaloittaa ydinvoimakehitystä. Kaikenlaista maailmassa tapahtuu. Mutta miten voi olla mahdollista, että median, vapaan sanan edustaja demokraattisessa yhteiskunnassa, voi ykskantaan vähätellä ja kyseenalaistaa kansalaisjärjestötoimintaa?

Voisiko Mantila lukaista edes vaikka Wikipediasta, mitä ko. toiminta selkeästi tarkoittaa: Kansalaisjärjestöt ovat kansalaisyhteiskunnan julkista keskustelua vaalivassa keskiössä, keskeisin osa suomalaista kansalaistoimintaa tehdään kansalaisjärjestöissä.

Ymmärrän, että ydinvoimakehityksessä on häviäjiä ja voittajia. Jokainen voi itse miettiä, ketkä mitäkin tässä tilanteessa ovat. Olen suunnattoman surullinen suomalaisesta ydinvoimakehityksestä. Toivottavasti Suomi sentään kuitenkin pysyy vielä jonkinlaisena demokratiana.

Mari Keski-Korsu, kuvataiteilija, entinen raahelainen, Helsinki

12.10. 2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Korulauseita ydinvoimasta (21.10.2011)

Nyt on sopiva aika lisätä ydinvoimaa Suomeen. Kansalta on peloteltu paskat housuihin virkasuhteiden lakkautuksilla, pätkätöillä, työttömyydellä, konkursseilla, rahan arvon laskulla, EU:n romahtamisella ja kaikilla muilla mahdollisilla negatiivisilla uhkakuvilla. Mikäpäs muukaan voisi olla parempi pelastus kuin ihana, Suomessa sataprosenttisesti riskitön ydinvoima. Ydinvoimaloiden rakentaminen luo meille kansalaisille positiivisia mielikuvia, sähköä voidaan myydä Saksaan kun ne tomppelit siellä luopuvat ydinvoimasta, wau, mitkä bisnekset; saadaan työpaikkoja, rahaa, uusi talo ja kesämökki, autoon alumiinivanteet, kolmas lemmikkieläin.

Suomalainen ydinvoima on riskitöntä, muualla se on vaarallista, senhän nyt kaikki tietävät.

Venäjällä niitä voi rusahdella tuon tuostakin, sehän on selvä juttu, samaten Japanissa, siellä kun se maa järisee ja sitten siellä syödään riisiä perunan sijaan, omituista sakkia. Verukkeita löytyy.

Suomalaisen työn laatuun uskotaan sokeasti sitä millään lailla kyseenalaistamatta. Ydinvoimaloitahan on rakentamassa myös ulkomaisia työntekijöitä, ehkä sellaisiakin, jotka eivät hallitse kieltämme? Tekevätkö he suomalaista korkeatasoista laatutyötä ollessaan Suomessa ja arveluttavan tasoista Suomen rajojen ulkopuolella? Jos pientalorakennusalalla on paljon hämäräbisnestä ja ala-arvoista työn jälkeä, onko ydinvoimaloita rakennettaessa kaikki toisin?

Kuvitellaanpa tilanne, että enemmistö Suomen kansasta, vaikkapa esimerkiksi 57 prosenttia, ei haluaisi Suomeen lisää ydinvoimaloita.Mitä heidän voisivat tehdä, että ydinvoimaloita ei rakennettaisi lisää? Minun mielestäni eivät mitään, koska heillä ei ole päätäntävaltaa, ei minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta.

Tällaisia pikku kirjoituksia voi kyllä kirjoitella mielin määrin, muttei niillä ole paskankaan virkaa päätöksiä tehtäessä. Ihmiset kallistuvat aina mielihyvän suuntaan. Ydinvoimaa on perusteltu "yhteiskunnallisella edulla", jonka merkitystä ei missään määritellä (Kaleva, Sunnuntailiite 9.10.).

On luotu positiivia mielikuvia tuloilla, työpaikoilla, kilpailukyvyllä ja muilla korusanoilla.

Ehkä ydinenergian vastustajienkin kannattaisi turvautua mielikuvaohjelmointiin pienimuotoisten protestien ja riskiluetteloiden sijaan, luoda mielikuva puhtaasta Suomesta, maasta jossa järvivedestäkin voi kiehauttaa aamukahvit, maasta jossa kalat hyppivät joesta suoraan kattilaan?

Minulla on t-paita, jossa on Suomen lippu, sotilas ja tekstinä Kiitos 1939-1945. Pitäisiköhän tekstiksi muuttaa Kiitos ja anteeksi?

Jorma Styng, puolueeton kansalainen, Oulu

12.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Pro Hanhikivi ei ole yksin ydinvoima-näkemyksineen (21.10.2011)

Vastine päätoimittaja Markku Mantilalle 9.10. ja pääkirjoitukseen 10.10.

Sunnuntain (9.10.) Kalevassa nähtiin revittelyä ydinvoimasta ja Pro Hanhikivestä. Mantilan takkiin näyttää tarttuneen perusteettomia, mutta sitkaita päähänpinttymiä.

Emme ole väittäneet, ettei Fennovoiman paikkavalinta merkitsisi mitään. Sen sijaan olemme todenneet, että hanke on toteutuakseen vielä monin osin keskeneräinen. Yhtiöllä ei ole rakentamislupaa, yleis- ja asemakaavat ovat oikeusprosessissa, asian käsittely EU:ssa on kesken, eikä jäteongelmaan ole löytynyt ratkaisua.

Fennovoima on ilmoittanut aloittavansa työt 2013 tien ja sataman rakentamisella. Voineeko satamaa rakentaa toisen omistamalle maa- ja vesialueelle? Tämä kiista on ratkaisematta, eivätkä pakkolunastustoimet automaattisesti sovellu Fennovoiman tapaukseen.

Se on totta, että Pro Hanhikivi katsoo hankkeen toteutumisen edellytysten olevan heikot. Erimielisyyksissä yleensä on kyse siitä, että kumpikin osapuoli katsoo näkemyksensä olevan oikeutettu. Tämän vuoksi asioita on viety selvitettäväksi eri oikeusasteisiin. Tämäkö olisi ennenkuulumatonta?

Mantilan esittämällä kansalaiskurssilla voitaisiin eri osapuolten näkökulmasta käydä läpi demokratian sääntöjä, joihin kuuluvat myös kansalaisten oikeuksien kunnioittaminen ja se, että enemmistöpäätöksiäkin voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Sen oikeuden olemme käyttäneet ja jatkossakin käytämme, minkä laki kansalaisille suo.

Demokratiaan ei kuulu kulloistenkin päätösten sokea kunnioitus vailla kriittisiä kysymyksiä. Emmekä suinkaan ole näkemyksinemme yksin. Pro Hanhikiveen on viimeisten päivien aikana virrannut yhteydenottoja kansalaisilta eri puolelta maata ja maakuntaa, jäsenmäärä kasvoi reilut 25 prosenttia muutamassa päivässä.

Jos neuvoa antavia kansanäänestyksiä rohjettaisiin järjestää paikallisesti ja kansallisesti, olisivat kaikki viisaampia mielipiteiden jakautumisen suhteen. Kansanäänestys sopisi demokratiaa täydentävän linjanvedon paikaksi erinomaisesti juuri ydinvoimakysymyksessä sen valtavien mittasuhteiden ja pitkäaikaisten vaikutusten vuoksi.

Siitä olemme yhtä mieltä, että uusiutuvat energialähteet ovat oikea suunta, mutta riittävää määrää bioenergiaa meillä ei vielä ole. Ei tosin ihan pian uutta toimivaa ydinvoimalaakaan. Seuraavan 10 vuoden aikana pitkän tähtäimen tavoitteet huomioiden on järkevämpää jätti-investoida uusiutuvan energian monipuoliseen tuotantoon, johpp Suomella on hyvät edellytykset. Samalla edistetään talouskasvua ja pysyvää kotimaista työllisyyttä, tasaisesti lähes koko maassa.

Vailla asiantuntemusta Mantila luokittelee Hanhikivenniemen arvottomaksi rämettyneeksi risukoksi.

On totta, etteivät paikalliset asukkaat ole juuri tienneet uhanalaisten luontotyyppien ja eliölajiston arvoa. Nämä asiat eivät ole nousseet julki, kun alue on säilynyt sellaisenaan. Sen sijaan monet paikalliset ja kauempaa tulleet kulkijat ovat jo hyvin pitkään tunteneet alueen luonnontilaisena virkistyspaikkana vailla vertaa.

Ei tämä ole uusi ilmiö, eikä moiseen hoksaukseen ole tarvittu yksityiskohtaisia luonnontieteellisiä tietoja, toisin kuin silloin, kun alue on uhattuna. Luontoselvitykset tai niiden tulokset eivät kuitenkaan ole Pro Hanhikiven keksintöä. Ei ydinvoiman vastustajien ole tarvinnut kaivaa poikkeuksellisia luontoarvoja esille, perehtyminen tehtyihin asiantuntijaselvityksiin on pääasiassa riittänyt hyvin.

Mantila vertaa ydinvoimahanketta lomakylän rakentamiseen. Tarpeellisten virkistyskäyttörakenteiden sijoittaminen Hanhikivelle olisi jopa suotavaa ja luontoarvoja vaarantamatta verrattoman paljon helpompaa kuin suurteollisuusyksikön.

Maanantain (10.10.) pääkirjoituksen aiheena olevan loppusijoitusasian tiimoilta voimme yhtyä toteamukseen: "kahden erillisen loppusijoituspaikan rakentamisessa ei ole järkeä". Siihen ei ole edes tarvetta, koska ydinvoimatuotanto seurauksineen on jo osoittautunut kestämättömäksi ratkaisuksi.

Helena Maijala, puheenjohtaja
Hanna Halmeenpää, varapuheenjohtaja
Pro Hanhikivi ry

12.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Mieslahden Pitkänperään "Talvivaara" (20.10.2011)

Joukko huolestuneita Savirannan ja Mieslahden asukkaita sekä mökkiläisiä kokoontui palaveriin Savirannan kylätalolle pohtimaan Pitkänperään avattavan kaivoksen vaikutuksia asumisviihtyisyyteen ja luontoarvoihin alueella.

Suunniteltu kaivosalue on keskellä Natura-alueita ja Oulujärven Pitkänperänlahden välittömässä läheisyydessä. Kaivoksen vaikutusalueella on ympärivuotista asutusta, matkailuyrittäjä ja runsaasti kesäasutusta.

Kaivosvedet on suunniteltu johdettavaksi "puhdistettuina" Pitkänperään, joka on matala, ruohikkoinen lahti, ja joka on tärkeä kevätkutuisten kalojen lisääntymiselle. Erilaiset linnut viihtyvät myös rauhallisessa lahdessa, joka on merkitty lintujen tarkkailualueeksi.

Kaivoksen päästöt, pölylaskeumat ja kaivosvedet tulisivat muuttamaan Pitkänperän ja Mieslahden vesistöä ennalta arvaamattomalla tavalla. Haitat olisivat nähtävillä vasta tulevaisuudessa.

Kaivosalueen ympärillä on useita Natura-suojeltuja alueita, joiden kasvit ja eläimet on valtakunnallisesti uhanalaisia. Kaivosalueella vasaroidaan talkkimalmi kuljetukseen ja se aiheuttaisi runsaasti pölyä ja melua, joka veden päällä kantautuu kauas. Kaivosaluetta on suunniteltu laajennettavaksi Ouluntielle saakka sekä Jormuaan päin, perusteena oman tien teko kaivosalueelle ja vaihtoehto läjitysalueelle.

Pelkona kuitenkin on, että laajennukseen on houkuttanut nikkeliesiintymät, joita on kaivosalueen lähistöllä runsaasti. Ollaanko tässä tekemässä nikkelikaivosta? Mondo Mineralsilla on hyödyntämättömiä talkkivarantoja 30 vuodeksi eteen päin vähemmän aroilla alueilla, miksi avata uusi louhos luonnonsuojelualueelle, asutusten ja Oulujärven läheisyyteen?

Kaivosvesien on asiakirjoissa merkitty ulottuvan Savirannan uima- ja venesatamaan ja jonkin verran ohikin. Ko. ranta on rakennettu erityisesti Kontiomäen taajaman asukkaille ja on runsaasti käytetty. Tuhotaanko kaivostoiminnalla tärkeä virkistysalue?

Palaveriin osallistuneet päättivät myös selvittää, onko asiakirjojen esillepanossa toimittu virheellisesti. Paperit on esillä ainoastaan Paltamossa, vaikka kaivostoiminta tulee vaikuttamaan myös Kajaanin ja Sotkamon alueella lisääntyneenä, pölyävää talkkikuormaa kuljettavana rekkaliikenteenä. Kaivoksen yva-selostuksen aikana asiakirjat olivat esillä myös Kajaanin ja Sotkamon alueella.

Talkki on tarkoitus kuljettaa Pitkänperästä Lahnaslammin tuotantolaitokselle jalostettavaksi. Raskas rekkaliikenne on aluksi tarkoitus toteuttaa Savirannan tietä käyttäen ennalta määräämättömän ajan, onko se vuosi, kymmenen vuotta vaiko kaksikymmentä, jää nähtäväksi. Ko. tie on kapea kylätie ja kaivosalueelta valtatie 22:lle maastoltaan mutkainen ja mäkinen. Tien kunto ei kestä raskasta ympärivuotista rekkaliikennettä (30 rekkaa/vuorokausi), eikä sovellu kaivoskuljetuksiin ja siinä otetaan tarpeettomia turvallisuusriskejä. Kylältä kulkee joka aamu töihin kymmeniä asukkaita, lisäksi muu liikenne.

Talkki sisältää runsaasti nikkeliä, arseenia ja muita myrkyllisiä aineksia, jotka saastuttavat teidenvarsien luontoa. Lupahakemuksessa haittoja vähätellään ja todetaan, että tulevalla kaivostoiminnalla ei ole negatiivisia vaikutuksia vesistöön, luontoon ihmisiin ja ympäristöön.

Muistutusaika lupahakemukseen on nyt vireillä ja ne tulee jättää 24.10. mennessä. Palaveriin osallistujat päättivät järjestää uuden keskustelutilaisuuden Savirannan kylätalolla 19.10 kello 17.00. Alueen asukkaiden, loma- ja muiden kiinteistöjen omistajien, järjestöjen ja kalastajien tulisi ottaa kantaa kaivostoiminnan aloittamiseen.

Asiaa on tarkasteltava monipuolisesti ja isommalla porukalla se onnistuu paremmin.

Martta Kemppainen, Paltamo

10.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Atomivoima tuottaa hiilidioksidia (20.10.2011)

Atomivoima on EU:n päätöksellä vapautettu päästökaupan piiristä, eli EU katsoo, että atomivoima ei tuota hiilidioksidia. Tämä on myös yleinen käsitys Suomen mediassa ja sitä kautta kansalaistenkin keskuudessa.

Jos tuohon väitteeseen uskoo, niin helpottaahan se myös Pyhäjoen voimalaitoksen hyväksymistä.

Päästökaupan ulkopuolelle pääseminen tarkoittaa sitä, että atomienergia saa jatkuvasti merkittävää tukea toisiin energiamuotoihin nähden.

Jos joku haluaisi ajatella, mikä on totuus, niin kannattaa kuvitella nyt Suomessa rakenteilla olevan atomivoimalaitoksen rakennustyömaata, jos itse paikalla ei pääse käymään. Ajattele valtavaa monttua ja sitten sen täyttämistä kaikenlaisella metallilla ja betonilla. Rakennustyömaa on jatkunut jo vuosia ja jatkuu edelleen.

Eikö tuossa touhussa ja metallien valmistuksen ketjussa ole hiilidioksidia vapautunut?

Merkittävä osa raaka-aineista, öljystä ja valmiista tavaroista tulee EU:n ulkopuolelta. Kyllä vain hiiltä on vapautunut, ja vapautuu sitä hiiltä itse uraanipolttoaineenkin louhinnassa, voimalaitoksen pyörittämisessä ja atomijätteen loppusijoittamisessa. Ihan vastaavasti hiilidioksidia syntyy myös tuulienergian tuotantoketjussa ja voimalaitosten rakentamisessa. Kaikki energiantuotanto tuottaa hiilidioksidia.

Jo vuosia sitten tehtiin Saksassa tutkimus eri energiamuotojen hiilipäästöistä. Atomienergia hävisi maakaasullekin, kun kaasulla tuotettiin lämpöä ja sähköä samalla kertaa, kuten Suomessa on tapana. Tuon tutkimuksen mukaan puuenergia tuottaisi vähiten hiiltä ilmakehään.

En ole alan guru, ja eri tutkimuksissa voidaan päätyä jossain määrin erilaisiin energiamuotojen järjestyksiin, mutta ei tässä paljon tietoa tarvitakaan. Vain rehellisyyttä ajatella hetki omilla aivoilla.

Mauri Nygärd, filosofian lisensiaatti Itsenäisyyspuolueen vpj.
Kokkola/Siikajoki

9.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Luova ote on tarpeen turvevesien puhdistamiseksi (20.10.2011)

Entinen vesioikeusinsinööri Hannu Arola muistelee (Kaleva 6.9./Lukijalta) "porukkaa, joka laati turvevesien laskeutusaltaiden mitoitusperusteet". Porukkaan ei kuulunut Arola vaan "muita, lähinnä keskustaa lähellä olevia virkamiehiä".

Arola ihmettelee porukan valitseman laskeutusaltaiden mitoitusvirtaaman olleen liian pieni tulva-aikoina.

Tein 1986 aloitteen turvetuotannon vesiensuojelumenetelmien tutkimiseksi. Kauppa- ja teollisuusministeriö päätti rahoittaa ehdottamaani tutkimushanketta. Tutkimusprojektin johtoryhmään kutsuttiin edustajat mainitusta ministeriöstä, vesi- ja ympäristöhallinnosta, kalataloushallinnosta ja turveteollisuudesta.

Puheenjohtajana toimi professori Seppo Mustonen vesientutkimuslaitokselta. Käytännön töitä varten nimesin professori Esko Lakson työryhmän apunaan TkT Raimo Ihme ja FT Kaisa Heikkinen. Johto- ja ohjausryhmät koottiin pelkästään ammatillisin perustein, ei poliittisin, vastoin Arolan epäilyä.

Projektissa tutkittiin pintavalutusta, turvesuodatusta, kiintoaineksen pidättämistä sarkaojiin ja laskeutusaltaiden toimivuuden parantamista.

Tutkimus osoitti sen, että laskeutusallas yksinään, edes tuplamitoituksella, ei riitä vesien puhdistamiseen. Siihen tarvitaan eri menetelmien luovaa yhdistämistä ja tutkimuksessa kehitettyä pintavalutusta. Tulvavesihuippuja on tilapäisesti pidätettävä ojastossa jajohdettava erillisille ylivuotokentille. Oulun yliopiston professorit Lakso, Hooli ja Klöve ovat jatkaneet edelleen alan tutkimusta.

Samaan aikaan tutkimusprojektin kanssa pääministeri Sorsan hallitus määräsi Oulun vesi- ja ympäristöpiirin kunnostamaan 5000 hehtaaria soita Pudasjärvelle kaavailtua turvevoimalaa varten. Onneksemme tutkimusprojektin tulokset tarjosivat välittömästi kättä pitempää ympäristöhaittojen minimoimiseksi Sorsan toimeksiannon toteuttamisessa.

Tutkimustulokset on julkaistu vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisusarjoissa (Ihme et ai. 1991). Tutkimustulokset ovat olleet myös turvelupia myöntäneiden vesituomioistuinten ja lupavirastojen käytettävissä.

Luonnollisestikaan mikään ei ole estänyt lupaviranomaisia määräämästä "tupla-allastusta", mikäli se on ollut vesiensuojelukokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista.

Mauno Rönkkömäki
Oulun vesi- ja ympäristöpiirin Johtaja, emeritus

8.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Nyt "keskustellaan" ydinvoimasta (20.10.2011)

Olin 5.10. todistamassa konsteja, joilla ydinvoimasuunnitelmia Suomessa pidetään yllä - ydinvoimakriittisen tiedon leviämistä ja kansalaisten osallistumista pyritään rajoittamaan.

Yliopistolla järjestettiin seminaari "Nuclear Future of Oulu", vapaasti käännettynä Oulun atomitulevaisuus. Sen aluksi puheenjohtaja ilmoitti, että tilaisuuden säännöt menevät nyt niin, että yleisö ei saa puhua. Tämä koski paneelikeskusteluakin, vaikka luentosali oli täpötäysi.

Fennovoiman työntekijä esitti projektisuunnitelmia Pyhäjoen rantaan virheellisesti "päästövapaina", "kansallisen hyväksynnän" omaavina ja ydinjätteiden oletettiin säilyvän Posivan Onkalossa. Greenpeacen edustaja edusti tilaisuudessa ympäristöjärjestöjen ajattelua, ja monia uraaninkäytön perusongelmia tulikin esille.

Yleisö noudatti puheenjohtajan sääntöä. Paitsi minä, sillä esitin, että tilaisuuden sääntöjä muutettaisiin niin, että yleisö voisi esittää kysymyksiä, koska minkäänlaisia kriittisiä kysymyksiä ei oltu esitetty tilaisuuden ennakkoon avatulta nettisivulta ja keskustelua vietiin eteenpäin yksipuolisesti. Sain vastaukseksi, että ennakkoon lähetetyissä kriittisissä kysymyksissä oli ollut epäsopivaa sisältöä - sopii tekniikkaan, jolla ihmisiä leimataan. Ainakin omat kysymykseni joita lähetin, olivat asiallisia.

Olisin halunnut tietää, miten panelistien organisaatioiden sisällä (Oulun yliopiston koulutus- ja tutkimuspalvelut, Greenpeace, Business Oulu ja Fennovoima) on käsitelty ydinvoiman eettisiä ongelmia, kuten uraanikaivosten tosiasiallisia ympäristöongelmia, Fennovoiman kytköksiä saksalaiseen E.on:iin ja ongelmiin Saksassa sekä ydinvoimaloiden ja jätteen sijoituspaikkojen riskejä yhteisöille ja ympäristöille.

Hannah Straussin väitöskirja tukee havaintojani: aito vaikuttamisen mahdollisuus ydinvoima-asioihin puuttuu. Suomessa luotetaan sokeasti virassa oleviin: kun yleisön osanotto on kielletty, silloin kuunnellaan kiltisti.

Tilaisuus oli englanninkielinen, ilman suomenkielistä tulkkausta. Ovella oli turvallisuusfirman vartija, joka varmaankin kuvastaa suuntaa, johon ydinvoiman edistäminen meitä veisi: yhä harvempien valtaa, "asiantuntijoiden" teknisesti suunniteltuja yksisilmäisiä projekteja, vartijoilla ja poliiseilla karsinoitua kansaa, suita suppuun. Voidaan keskustella, mutta me puhutaan keskenämme ja te istutte hiljaa - näin vuonna 2011!

Puhuin, vaikka se ei ollut sallittua. Samalla yksinkertaisella kaavalla Suomi säästetään joutumasta surulliseksi uraanireservaatiksi: kriittinen tieto kaikkien saavutettavaksi ja kansalaisten mielipide esiin.

Meillä on oikeus sananvapauteen, pohjois-pohjanmaalaisilla vielä kauniit, asutuskelpoiset jokilaaksot. Uusiutuva energia kumoaa väistämättä epäeettiset ydinvoimafantasiat, mutta kuinka paljon uraaniprojektien elättelyyn vielä ehditään tuhlata yhteisiä varoja?

Tiina Prittinen, Oulu

7.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Jälkiviisautta turvetuotannon haitoista (20.10.2011)

Turvetuotannon haitoista on väännetty kättä jo muutama vuosikymmen. Tuotannosta syntyy haittoja vesistöihin muun muassa ravinteista ja kiintoaineesta.

Kiintoaine levittäytyy vesien rannoille ja suvantojen pohjiin aina kun on kohtuullisia tulvia.

Soilta tulee myös ravinteita, vesien mukana määriä, joista kiistellään.

Olin aikoinaan mukana turvesoiden suunnittelussa lyhyen aikaa. Samoihin aikoihin muodostettiin porukka laatimaan mitoitusperusteita laskeutusaltaiden suunnittelua varten. Siihen koottiin muita, lähinnä keskustaa lähellä olevia virkamiehiä. Olen ihmetellyt sitä, että mitoitusvirtaamaksi altaita varten valittiin 300 Iitraa/sekunti/neliökilometri, mikä ei ole kovin suuri tulvanajan virtaama. Seuraukset ovat olleet useana vuonna virkistyskäytölle varsin tuhoisat keväisin tulva-aikaan.Minulle muun muassa kerrottiin, että laskeutusaltaiden ollessa vielä jäässä tulvavesi kulki jään alla lujalla nopeudella ja vei altaisiin kertyneen tavaran mennessään alapuoliseen vesistöön.Tämänhän ymmärtää jokainen tulvavirtaamia seurannut kansalainen.

Lienee aikoinaan tullut virhe mitoitusvirtaamaa valittaessa. Oikeampi luku olisi kaksinkertainen.

Käytännössä se olisi tarkoittanut kahden vierekkäisen laskeutusaltaan rakentamista turvetuotantoalueen loppupäähän, jolloin turpeen laskeutuminen altaisiin olisi tehokkaampaa ja irtoaminen olisi ollut huomattavasti vähäisempää.

Turvetuottajat yleensä vastustivat koko järjestelmää, mutta kyllä tupla-altailla olisi saavutettu huomattavasti parempi käsittelytulos kuin valitulla systeemillä.

Altaat tulisi myös tyhjentää syksyisin lietteestä. Epäilen tämän onnistumista, koska ainakin isommilla turvetuottajilla on lukematon joukko tuotantoalueita.

Viranomaisten vaatimukset onneksi lisääntyivät jo ennen vuosituhannen vaihdetta ja alueiden loppupäähän ryhdyttiin vaatimaan niin sanottuja pintavalutuskenttiä.

Kenttien tehot ovat kiinni paitsi niiden kaltevuudesta, myös pinta-alasta ja kasvillisuudesta. Keväisin tulva-aikana kenttien teho lienee vaatimaton.

Kesäisin ne taas toiminevat hyvin. Tämä siitä huolimatta, että isoja voimakasvirtaisia tulvia näyttää olevan vähemmän kuin ennen.

Turvetuotannon johdosta syntyviä haittoja on myös korvattu erityisesti katselmustoimitusten perusteella. Maksetut korvaukset ovat yleensä perustuneet toimitusmiesten arviointeihin tai pelkästään lupaviranomaisen päätöksiin. Jätevesiasioissa korvausperusteena on ollut ympäri Suomen rantatonttien virkistysarvo 1970-1990-luvuilla. Korvaukset on suhteutettu kiinteistöjen virkistyskäyttöarvoon, joten ne ovat olleet oikeudenmukaisia.

Nykyään perustietoja on helposti hankittavissa kiinteistörekisteristä ja kauppahintatilastoista. Viimeaikaiset korvaukset eivät ole tyydyttäneet ranta-asukkaita ja ne lienee arvioitu ilman virkistysarvokriteeriä. Lienee myös niin, ettei virkistysarvoon perustuvia arvioijia juurikaan ole korvauksia arvioivissa viranomaisissa.

Hannu Arola, eläkeläinen, Oulu

6.10.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Järvestä nousee kansan valta (17.10.2011)

Nyt on maakuntien nimikkojärvet sitten valittu. Siltä osin voimme hengittää helpommin. Ja mikä parasta, valinta tehtiin demokraattisen, kansanvaltaisen prosessin seurauksena. Äänestämällä. Kansalaisilla oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Vaalit käytiin rehellisessä hengessä. Lue lisää...

13.10.2011 Etelä-Saimaa, Blogit / Antti Rinkinen

▲Alkuun


Ympäristövastuu kannettava (14.10.2011)

Viime viikkojen polttavin puheenaihe pohjoisessa on koskenut Talvivaaran kaivoshankkeen yhteydessä ilmenneitä vakavia ympäristöongelmia. Julkisuudessa ilmenneiden tietojen mukaan osakeyhtiön toiminta ei ole nykyisen ympäristöluvan mukaista. Lue lisää...

5.10.2011 Forum 24, Vieraskolumnit / Martti Korhonen

▲Alkuun


Yksi ydinonkalo riittää Suomelle (12.10.2011)

Järkevin sijoituspaikka Pyhäjoen tulevan ydinvoimalan käytetylle polttoaineelle on Eurajoen Olkiluodossa. Valtio voi taivutella Posiva Oy:n asialle myötämieliseksi. Lue lisää...

10.10.2011 Kaleva, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Ministeri puskee turpeen energiakäyttöä historiaan (12.10.2011)

Kyse on työpaikoista, aluepolitiikasta, ympäristöstä, ilmastosta, moraalista ja raa'asta rahasta, kun puhutaan turpeen käytöstä kotimaisena energianlähteenä. Siten ei ole ihme, että ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) herättää voimakkaita ja vihaisiakin reaktioita kertoessaan valmistelevansa lakia turpeentuotannon vesistöpäästöjen rajoista ja toivoo turpeen jauhautuvan uusien energiamuotojen jalkoihin (Keskisuomalainen 5.10.). Lue lisää...

10.10.2011 Helsingin Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Soiden ojitus ei onnistunut (11.10.2011)

Vuosikymmeniä sitten, joskus 1960-70 -luvuilla oli Suomessa vallalla kova soiden ojitusvillitys. Ne haluttiin saada kasvamaan puuta ja samalla tuomaan rahaa. Tänä päivänä voidaan todeta, että ojitus ei ole onnistunut eikä tuonut läheskään sellaisia tuloksia, mitä aikoinaan odotettiin. Lue lisää...

8.10.2011 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kalastuskulttuuri muutoksessa (7.10.2011)

Kuusamossa on virinnyt keskustelu Kuusamon suurten jokien arvokalakantojen turvaamisesta. Kuusinki-, Kitka- ja Oulankajokien taimenkannat ovat huvenneet huolestuttavasti. Lue lisää...

4.10.2011 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kuka oikeasti haluaa ydinvoimalan pohjoiseen? (7.10.2011)

Tämä kysymys tulee väkisinkin jälleen kerran mieleen, kun seuraa ihmisten reaktioita viimepäivien aikana. Korkein hallinto-oikeus teki oman niukkasanaisen linjauksensa, hyläten sekä Simon, että Pyhäjoen ydinvoimamaakuntakaavoista tehdyt valitukset. KHO jätti ottamatta kantaa mm. EU:n luonto- ja lintudirektiiviä koskeviin perusteluihin sekä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tulkintaan, vedoten ympäristöministeriön (kaavan vahvistaja) lausumaan. Oikeuslaitoksen kanta kaavoissa tehtyihin tulkintoihin jäi saamatta, direktiivien osalta linjaa haetaan siis seuraavalta portaalta, EU:n vetoomusvaliokunnasta ja komissiolta. Lue lisää...

2.10.2011 Kaleva, Pohjoisen Ääni / Helena Maijala

▲Alkuun


Joen ja meren raja on veteen piirretty viiva (30.9.2011)

Oulun edustalla sijaitseva Hartaanselkä muuttuu merestä joeksi lokakuussa. Tähän on päädytty kalaväylätoimituksessa. Ratkaisu panee pisteen väittelylle siitä, onko keskustasta avautuva vesimaisema merta vai jokea. Raja on nyt siinä kohtaa vettä, minne kalaväylätoimituksessa se on piirretty. Lue lisää...

28.9.2011 Kaleva, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Viinivaara-valitukset oikeudessa (27.9.2011)

Viinivaara-hankkeeseen liittyvät, Haukiputaalta lähteneet valitukset ovat käsittelyssä Vaasan hallinto-oikeudessa. Martinniemen kyläyhdistys, Martinniemen erä- ja kalastusseura ja Haukiputaan kirkonkylän asukasyhdistys lähettivät 22. syyskuuta 2010 valituskirjelmän Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 25. elokuuta 2010 tekemästä lupapäätöksestä. Lupapäätös annettiin Viinivaara-hankkeelle Viinivaara-Kälväsvaaran alueen ja Ylikiimingin harjujakson pohjavedenottamoiden rakentamisesta ja pohjaveden ottamisesta Utajärven, Oulun ja Pudasjärven alueelta. Lue lisää...

22.9.2011 Rantapohja, Lukijaposti

▲Alkuun


Ristiriitainen suhtautuminen vesivoimaan (26.9.2011)

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) toisti Koillissanomissa (KS 21.9.2011) hallituksen kannan Pudasjärven Kollajan altaan rakentamiseen. Ministeri totesi, että hallitusneuvotteluissa sovittiin koskiensuojelulain säilyvän nykyisellään. Koskiensuojelulaki käytännössä estää Kollajan altaan rakentamisen Iijoen keskijuoksulle. Lue lisää...

22.9.2011 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Tuulivoimaa Koillismaalta (20.9.2011)

Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan liittojen yhteisestä manneralueen tuulivoimalaselvityksestä ilmenee, että myös Koillismaalla olisi useita tuulivoimatuotannolle soveltuvia alueita. Kuusamossa alueita olisi kuusi, Taivalkoskella viisi ja Pudasjärvellä kolme. Tuulivoimala-alueet sijoittuisivat eri puolille kuntia. Lue lisää...

9.9.2011 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Annetaan lohelle mahdollisuus (12.9.2011)

Paikallislehti Tervareitti 5.5.2009 on edessäni. Jostakin syystä kauan kesti, ennen kuin sen näin. "Oulujoen kuudelle voimalaitokselle suunnitellaan yksilölliset kalatiet."

Kalateiden hinnaksi arvioidaan 1,2 miljoonaa euroa. Projektipäällikkö Esa Laajala silloisesta Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta oli todennut, "ettei pelkkä kalateiden rakentaminen tuo lohta takaisin Oulujokeen. Tarvitaan myös tuki-istutuksia ja aikuisten kalojen ylisiirtoja."

Laajalan mukaan rakentamistöihin on mahdollista päästä jo 2012, jos rahoitus saadaan kuntoon. Kalateiden suunnittelun rahoituksesta 75 prosenttia on tarkoitus saada Euroopan unionin aluekehitysrahastolta, runsas 10 voimayhtiöiltä, loput kunnilta ja maakuntien liitoilta.

Kyllähän ne Oulujoen veteraanit Yrjö Kestistä Utajärven ja Vaalan valantehneisiin laskumestareihin saakka olisivat nyt aivan liikutuksesta mykkinä, jos näkisivät nämä hankkeet ja että Merikosken kalatie on jo todellisuutta! Että Oulujoen lohelle ja siialle valmistellaan tällaisia mahdollisuuksia!

Luin 1970-luvun lopulla Pohjoissuomen vesioikeudessa, mitä Yrjö Kesti, koskenlaskija ja kansanedustaja oli kirjoittanut Oulujokeen suunnitellusta vesivoiman rakentamisista. "Koko joki tuhoutuu." Kirjoittajan sydän oli verta vuotanut ja samaa koki lukijakin.

Suuresti tyydyttävää on havaita, että aikakin muuttaa asioita. Olin Muhoksen kunnan virkamiehenä kunnan ja Poh-jois-Pohjamaan maakuntaliiton ehdokkaana ja valittuna maa-ja metsätalousministeriön asettamassa Oulujokityöryhmässä 1980-luvun alussa. Ryhmä teki kolme muistiota. Niitä oikeuskansleri Jaakko Jonkkakin oli käsitellyt 1.9.2009 päiväämässään kirjeessä, jossa oli annettu vastine kaikkien pohjoissuomalaisten tunteman kansanedustajan Erkki Pulliaisen ansiokkaaseen kanteluun ja selvityspyyntöön, miten voimalaitosten rakentajat ja vedensäännöstelijät ovat Oulujoen pääuomassa Merikosken yläpuolisella alueella kalanhoitovelvoitteitaan hoitaneet.

Professori Pulliainen oli kiinnittänyt huomiota siihen tapaan, millä maa- ja metsätalousministeriö oli omasta puolestaan asioita hoitanut, "jonka seurauksena velvoitteiden hoitaminen hänen mielestään ovat jääneet," kuten oikeuskansleri kirjoitti. Vesirakentajan vaatimuksille ja toiveille ministeriöstä yleensä löytyi ymmärrystä.

Jos nyt havaitaan, että vesivoimalaitosten omistajilla ja valtion viranomaisilla löytyy halua tulla Oulujoen vesistöalueen ja koko maakunnan asukkaita vastaan, niin sitä ilolla tervehditään.

Montan leirintäalueen seinällä on teksti joka kertoo, että "Oulujoki oli merkittävä kalastusalue keskiajalta 1800-luvun alkuun." Tosiasiassa Oulujoki oli maineikas kalavesi tuhansia vuosia aina vesirakentamisen alkuun 1930-luvun loppuun saakka. Ja tulivathan "lohilordit" maailmanlaajuisen Englannin imperiumin eri puolilta ennen 1. maailmansotaa Oulujoelle kalanpyyntiin. Lohta tultiin pyytämään vielä ennen toistakin maailmansotaa.

Jos nyt Oulujoen voimalaitosten omistaja Fortum Oy on tulossa mukaan Oulujoen kalateiden rakentamiseen, niin syvästi tyydytettyinä me Oulujokivarren asukkaat, entiset ja nykyiset, otamme tämän tiedon vastaan.

Heikki Vainiokangas, Laitasaari/Joutsa
Historiallisen Oulujokivarren kalastuskuntain yhtymän viimeinen pj., Oulujoen kalastusalueen hallituksen pj. 1990-luvun alkuun paikkakunnalta muuttoon saakka, maa-ja metsätalousministeriön työryhmän jäsen

5.9.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Viinivaaralle on vaihtoehtoja (12.9.2011)

Oulun vesihuollon turvaamisessa itse asia on kääntynyt päälaelleen.

Tarkoitushan oli alun perin, että pohjavesijärjestelmä rakennetaan poikkeustilanteita varten täydentämään nykyistä vesihuoltoa. Nyt pohjavedestä aiotaankin tehdä ensisijainen raakaveden lähde: sillä huuhdeltaisiin niin hampaat kuin ulosteetkin.

Koska tälle ei ole järkevää perustetta, voidaan kysyä, onko kyse puhtaasta bisneshankkeesta vai epätoivoisesta yrityksestä parantaa Oulun imagoa ("pohjavesikaupunki, jonne kehtaa tulla")?

Oulun tavoin suurimmat väestökeskittymät käyttävät pintavettä niin meillä kun muuallakin: suurkaupunkien raakaveden lähteenä ovat järvet, tekojärvet ja joet. Muu tuskin on edes mahdollista aiheuttamatta peruuttamatonta vahinkoa ympäristölle.

Onneksi Oulua on siunattu ehtymättömällä makeanveden altaalla, Oulujärvellä, jonka veden laatu on kovaa vauhtia parantumassa, kiitos muun muassa paperitehtaan alasajon.

Valitettavasti vesi kulkee pitkän ja epämääräisen matkan tänne Ouluun. Vaikka Oulujoen vettä pidetään jokseenkin hyvälaatuisena, tosiasia on, että jokivarren asutuksen ja etenkin maa- ja metsätalouden päästöt ovat merkittävä haitta, josta ei näköjään päästä eroon.

Vaihtoehtona on kuljettaa tämä raakavesi muulla tavoin. Helsinki ratkaisi ongelman rakentamalla tunnelin Päijänteeseen, joka on pääkaupungista kauempana kuin Oulu Oulujärvestä.

Edullisempi ratkaisu on tietenkin putki, jollaista on suunniteltu myös Oulusta Viinivaaraan. Oulujärveen matkaa tulee suurin piirtein saman verran. Tämä vaihtoehto on oikeasti olemassa, mutta onko toimenpiteen suunnittelu edennyt jo liian pitkälle?

Jos varajärjestelmä on välttämättä rakennettava (minulle riittää kriisitilanteessa varmuusluokka III), se voitaisiin tehdä kevyemmällä konseptilla. Pohjavettä löytyy "hajautettuna" lähempääkin ja sitä riittää, kun sen järkevälle käytölle - poikkeustilanteissa ja muutenkin - luodaan riittävät edellytykset.

Ne oululaiset, jotka arvostavat pohjavettä ja haluavat keittää kahvinsa siihen, ovat jo pitkään saaneet vetensä kaupungin vesipostista.

Näiden verkostoa voitaisiin kasvattaa entisestään, mutta vedenjakelua on mahdollista kehittää myös muulla tavoin, kuten on esitettyjä missä viipyy se alan yrittäjä, joka kaupittelisi laadukasta vettä myös yksityiskoteihin, kuten muualla maailmassa tapahtuu? Jos syynä on kysynnän vähäisyys, sekin kertoo oululaisten tyytyväisyydestä käyttöveteensä.

Kari Moilanen, Oulu

3.9.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Lohen pitää päästä takaisin kutujokeensa (9.9.2011)

Luonnon lohesta on virinnyt vilkas keskusteluja ennen muuta sen säilymisen uhanalaisuuksista.

Hyvä näin, sillä kyllä ne uhanalaisuudet ovat todellisia, eivätkä keksittyjä.

Kuitenkin tulee tunne/ kun hiukan katsoo mielipiteiden taakse, että esittäjä on huolissaan vain omasta kalastusintressistään, eikä kokonaisvaltaisesta lohikannan säilymisestä ja sen kehittämisestä.

Tässä keskustelussa on muistettava ja pidettävä kirkkaana mielessä se tosiasia, että lohi ei lisäänny meressä, vaan sen ainoa lisääntymispaikka on kutujoki. Vieläpä se joki, jossa se itse onaikoineen syntynyt.

Tällainen joki on esimerkiksi Tornionjoki, joka on tärkein ja merkittävin kutujoki Itämeren syönnösalueelle vaeltaville ja joessa syntyneille lohille.

On selvää, että hylkeet, merimetsot ja muut vastaavat ovat uhka kutujokeen pyrkiville lohille, kuten muun muassa Risto Tolonen (Lukijalta 23.8.) kirjoitti.

Tältä osin voin mainiosti yhtyä hänen käsitykseen, että suojelu on epäonnistunut surkeasti siten, että hylkeet pelastuvat ja lohet tuhoutuvat.

Tässä on ilman muuta uudelleen harkinnan paikka asioista päättävien toimesta. Ei kai se voi olla tarkoitus, että yksi tai kaksi lajia säilyy ja voi hyvin, ja sen seurauksena yksi eli lohikanta tuhoutuu? Joka ikinen lohi, joka merellä jää petojen saaliiksi, ei enää ikinä lisää kantaa kutujoessa.

Risto Tolosen muuten ansiokkaaseen kirjoitukseen viitaten siinä ei käynyt kuitenkaan ilmi, olisiko myös hän valmis pedoilta säästyneistä lohista päästämään edes osan kutujokeensa.

Eli suomeksi sanottuna, rajoittamaan samalla sovitulla tavalla merikalastuksen saalistusta.

Nimittäin, jos petokantaa rajoittamalla saadaan lohikantaa säästettyä merellä, mutta koko säästetty osuus korjataan saaliiksi merikalastuksella, on lopputulos plus miinus nolla kutujoen lohikannan osalta.

Ja kuitenkin lohikannan säilymisen kannalta perusehto on kutujokeen pääseminen.

Mutta myös kutujoella on oltava lohikannan säilymisen kannalta kestävät periaatteet. Esimerkiksi Tornionjoella saa uusien määräysten mukaan kalastaa lohta elokuun loppuun asti.

Tämä on selvä virhe päättäjiltä, sillä entinen takaraja 15.8. saakka on selkeästi lohikannan kannalta parempi ja tulee mielestäni palauttaa mitä pikimmin.

Lisäksi on käynyt viime aikoina selväksi eri lähteistä, että myös Itämeren syönnösalueella tapahtuva ajosiimakalastus on varsin tuhoisaa lohikannan säilymisen kannalta, samoin kuin Itämeren nykyinen luonnontila yleensä.

EU:n kalastuskomissaari toivottavasti ymmärtää tilanteen ja ryhtyy tarvittaviin toimiin. Kyllä lopputulema on se, että ihminen on se viime käden uhka lohikannalle. Meidän pitäisi tehdä kaikki se, mitä tarvitaan, jotta niin arvokas kalalaji kuin lohi ei katoasi vesistämme.

Olisiko hyvä ehdotus tämän työn aloittamiselle sopia parin vuoden totaalinen kalastuskielto niin merelle kuin kutujoellekin?

Ja tänä aikana hakea kestävät ja lohikantaa vahvasti ylläpitävät ratkaisut niin petokannoille kuin saalistusajoille ja -kiintiöille merellä ja joella.

Juhani Nousiainen
väylänvarren kasvatti
Oulunsalo

28.8.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Kemihaaran vesivarasto on tärkeä luonnolle ja elinkeinoille (9.9.2011)

Pohjois-Suomen elinkeinojen harjoittajat toivovat Kemihaaran vesivarastoa. Voimalaitokset Kemijoessa tarvitsevat lisää puhdasta ja raikasta vettä voidakseen toimia. Runsaasti vettä tarvitsee myös lisääntyvä kaivostoiminta.

Nyt on päättäjillä ison kysymyksen paikka, annetaanko Suomen Lapin kuivua älyttömän turvetuotannon myötä, ja poltammeko turvevoimaloissa todellakin maan kuivaksi kentäksi.

Metsän aluskasvillisuus antaa voimaa maatuvien pudonneiden lehtien ja risujen muodossa. Esimerkiksi kanto on paras marjamätäs, koska se on voimaa antava ravinne marjoille. Suot ovat todellakin se lähde, joka maan pitää elinkelpoisena ja hyvänä asua.

Kemihaaran alueen vesivarastoa ei todellakaan ole turhaan vaadittu vuosikymmeniä, jos se ei olisi hyvin tarpeellinen ja todella tärkeä. Sen tietävät ne, joita se kipeimmin koskee. Siis kalastajat ja ne, jotka saavat juomavetensä maasta. Suomen vihreä kulta, siis männikkö ja kuusikko, ei kasva niin vahvaksi ja vihreäksi ilman soiden ja lähteiden antamaa kosteutta. Uraanikaivoksia ei voida toteuttaa, ellei niille ole saatavilla reilusti vettä.

Kemihaaran vesivarasto on todella tärkeä ja kiireellinen toteuttaa jo senkin vuoksi, että Perämeri tarvitsee puhdasta vettä huuhtoakseen alueelta pois turvetuotannon saastuttaman vesistön.

Lisää vettä Perämeri tarvitsee myös lisääntyvän laivaliikenteen vuoksi. Kemijoki laskee Perämereen ja on hyvin tärkeä ja tarpeellinen Lapin ja Pohjois-Suomen elinkeinoille, kaikella tapaa.

Tyyne Jaakola

22.8.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Kiiminkijoen kunto on yhteinen huolemme (30.8.2011)

Rantapohjassa 23.8. Keskustelemme-palstalla Eero Laurila pohti ”Voiko Kiiminkijoen vedenlaatua vielä heikentää?”. Oivallisesti hän kuvasi myös Oulun ja tulevan uuden Oulun vastuuta Kiiminkijoesta Lue lisää...

25.8.2011 Rantapohja, Lukijaposti

▲Alkuun


Voiko Kiiminkijoen vedenlaatua vielä heikentää? (25.8.2011)

Ylikiiminkiin haetaan ympäristölupaa turvealueelle noin 76 hehtaarin alueelle. Ottoalueen vedet halutaan johtaa noin 54 hehtaarin alueelta laskuojaa myöten lähellä olevaan Kiiminkijokeen ja 22 hehtaarin alueelta Haarajärven kautta Haarajoen ja Jolosjoen kautta edelleen Tirinkylässä Kiiminkijokeen. Haittakorvausta kaloista maksetaan 227 euroa per vuosi. Lue lisää...

23.8.2011 Rantapohja, Lukijaposti

▲Alkuun


Itämeren lohi pitää turvata (4.8.2011)

Paraikaa eletään viimeisiä päiviä, kun herkullista Perämeren lohta saa paikallisista kalakaupoista. Viime ja tänä kesänä kalaa on ollut tarjolla vähän, mistä syystä hintakaan ei ole ollut kuluttajalle kovin edullinen. Lue lisää...

31.7.2011 Kaleva, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Lohen pelastaminen vaatii myös tekoja (4.8.2011)

Viime vuosituhannella näytti välillä siltä, että Tornionjoen villilohi kuolee sukupuuttoon, kun M74-tauti tuhosi lohenpoikasia. Taudista ei ole sittemmin kuulunut kauheita. Viime vuosikymmenellä parina kesänä lohisaaliit nousivatkin niin, että juhlapuheissa puolivakavissaan uskottiin lohen jopa pelastavan Tornionlaakson tulevaisuuden. Lue lisää...

17.7.2011 Pohjolan Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kaikille ei riitä saalista Kuusamon taimenjoilla (2.8.2011)

Kuusamon suurilla taimenjoilla on jälleen kesän aikana koeteltu kalaonnea, vaihtelevalla menestyksellä. Alkukesällä kalansaaliit jäivät laihoiksi ja puskaradio viestitti tehokkaasti tyhjistä kalareissuista. Kun tieto huonoista kalansaaliista kiiri, moni kalastusmatkailija jäi ehkä juuri sen vuoksi tulematta Kuusamoon. Lue lisää...

29.7.2011 Koillissanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Pohjoisen jokiravut käyneet vähiin (1.8.2011)

Riista- ja kalatalouden keskusliitto odottaa valtakunnallisesti hyvää saalista torstaina alkaneella ravustuskaudella. Mertoihin toivotaan jäävän noin kymmenen miljoonaa saksiniekkaa. Lue lisää...

25.7.2011 Kaleva, Kalevan kanta, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Perämeri puhdas - joet ja järvet pilalla pohjoisessakin? (29.7.2011)

Olen kiinnostuneena odottanut turpeentuottajien tai lupaviranomaisten vastausta Kalevassa 15.7. ilmestyneeseen filosofian tohtori Risto Sulkavan alakertakirjoitukseen. Ellei Sulkavan väitteitä pystytä kumoamaan, koko turvetuotannon ja suometsäojitusten lupaprosessia pitäisi arvioida uudelleen.

Olen asunut Iijoen suiston tienoilla ja kulkenut joella 1960-luvun alusta lähtien. Olen ihmetellyt, miten joen vesi on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tummunut ja humuksen ja pohjalietteen määrä kasvanut vuosi vuodelta, vaikka turpeennoston ja ojitusten sanotaan parantaneen menetelmiään, ja lupa-asioiden on sanottu olevan kunnossa.

Sulkavan artikkelin luettuani aloin ehkä ymmärtää, miksi näin on käynyt. Jokeen vain tulee enemmän ja enemmän humusta, ja vaikkajoki on sellainen ekosysteemi, että se sietää rasitusta paljonkin, tulee sen "mitta" jossain vaiheessa täyteen: joki ei enää pysty puolustautumaan, vaan se muuttuu.

Tästä muutoksesta kärsivät kalat menettäessään kutuympäristönsä, kesämökkiläiset menettäessään virkistymismahdollisuuksiaan ja jokivarren asukkaat menettäessään ympäristönsä viihtyisyyttä.

Iijokisuun matkailun ja kalastuksen kehittämiseksi on joen Iijokisuun matkailun ja kalastuksen kehittämiseksi joen ekosysteemistä pidettävä erityistä huolta, sillä joki on myös tulonlähde.

Kaleva kertoi 21.7., että Perämeri on puhdas. Käykääpä sukeltelemassa Iijoen suistossa.

Jopa monen kilometrin päässä varsinaisesta joesta meri muuttuu ruskeaksi, ja veneen perävana on kuin kaljasaavissa ajaisi, kun Iijokea lähestyy mereltä heinä-elokuussa.

Vaikutukset tuntuvat suiston saariston hiekkarantojen liettymisenä aivan selvästi. Iijoki on tietysti vain yksi esimerkki siitä, miten meidän sisävesillemme on käymässä.

Ei vika ole yksin turpeentuotannossa, vaan syitä löytyy monilta tahoilta. Asiaan tulee kuitenkin tarttua siellä, missä siihen voidaan tarttua ja loogista on korjata niitä virheitä, joita on tehty viimeksi.

Teljo Liedes, li

25.7.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Lohi ja meritaimen tarvitsevat Iijokea (29.7.2011)

Iijoen vesistö on säilynyt ilman valjastamista ja muuta hävitystä Kipinästä Taivalkoskelle saakka. Vesistön mittavat lisääntymis-ja poikasten kasvukammarit tulevat olemaan osaltaan paljon vartijana Itämeren/Perämeren lohen ja meritaimenen säilymisen kannalta.

Pasi Haapakangas toi esille (Kaleva 22.6./Lukijalta) idean lohireitiksi Iijokeen Jongun länsirannan kanavalla.

Kanava kulkisi pitkin reittiä, jota luonto on käyttänyt ajasta aikaan suurempien tulvien purkutienä. Idea tuntuu äkkiseltään hyvältä ja se on ollut esillä ennenkin.

Valitettavasti se ei palvelisi Iijoen vesistön korvaamattoman arvokkaita omia, viimeinkin kymmenien vuosien jälkeen uudelleen kotiutettavia vaelluskalakantoja. Vain pieni osa lisääntymis- ja poikasten kasvualueista sijaitsee Jonkuun laskevassa Korpijoen vesistöhaarassa.

Pääosan vapaa-ajasta lapsuudesta lähtien nyt viisikymppisyyden kynnykselle saakka Jongunrannalla viettäneenä, tutuksi ovat tulleet myös vesistön tulvat.

Isompien ja koko Iijoen vesistön luonteelle tärkeiden puhdistavien tulvien aikana vesistö "purkaa" vettä myös Kiiminkijoen vesistöön Jongun länsirannan puolelta.

Käytännössä on koettu myös tilanne, jossa Jongulla vesi nousi poikkeuksellisen nopeasti kun ympäristön teitä korotettiin ja samalla tukittiin luonnonmukaiset veden purkutiet. Vesi nousi todella korkealle ja lukemat tuosta "nostosta" lienee tarkkaan kirjattu Pohjolan Voimankin papereihin.

Tiennostajilla tuli kiire kaivaa tiepenkkaa auki veden luonnonpurkutien avaamiseksi uudelleen.

Länsirannan "lohitiessä" häviäjiä olisi todella paljon. Lohi ja meritaimen, kuin myös muutkin nousuvaellusta tekevät lajit nousevat vaistojensa ohjaamina vastavirtaan.

Nousemalla Kiiminkijoen-Nuorittajoen kautta Jonkuun, vaeltajien tie jatkuisi pelkästään Korpijokeen, joka on toki myös tärkeä, mutta vain yksi Iijoen vesistön haara.

Länsirannalta myötävirtaan Jongunhaaroihin, jossa Korpijoen vesi vasta purkautuu Iijokeen, on matkaa kilometritolkulla. Nousuvaeltajat eivät mene välillä alavirtaan vaikka PVO:n "viisain insinöörikin" tulisi ohjailemaan nousuliikennettä. Koko Iijoen vesistö jäisi Korpijokea lukuun ottamatta Kipinästä Taivalkoskelle saakka kokonaan ilman lohta, taimenta, siikaa ja myös muita merestä vaeltavia kaloja.

Voittajia? PVO, joka on ainoastaan kiinteistöveroa maksava yhtiö (lohihaitta pois bisneksien tieltä). Yhtiön pääomistajat, muun muassa StoraEnso, UPM yksinä tärkeimmistä, jotka sanelevat PVO:n päätökset, hankkeet ja toimenpiteet.

Nämä ohjaavat yhtiönsä tekemään itselleen ja omille omistajilleen maksimaalisesti tulok-sentekovälineitä. StoraEnson ruotsalaiselle pääomasuvulle, kansainväliset sijoitus/eläkerahastot, kotipaikkoina esimerkiksi Yhdysvallat.

Mitä muuta puujalkansa lahottaneet omistajafirmat tekevät? Ajavat Suomen toimintansa alas, potkivat porukan pellolle ja pistävät pystyyn tehtaita muun muassa Etelä-Amerikkaan. Haitat meille, hyöty heille! Ei kiitos!

Veikko Rantala
paljolti jonkulainen

24.6.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Iijoen lohi ja Kiiminkijoen vesi (29.7.2011)

Olen vuosia mielenkiinnolla seurannut hankkeita, ongelmia ja selvityksiä, jotka koskevat toisaalta Iijoen lohen nousun mahdollistamista kutupaikoilleen ja toisaalta Viinivaaran vedenottamon vaikutuksia Kiiminkijoen ja Nuorittajoen veden virtaamiin ja laatuun.

Yhtä asiaa tässä nyt ihmettelen. Miksi missään selvityksissä näitä asioita ei ole tarkasteltu yhdessä?

Miksi Iijoen lohen nousun mahdollisuutta joen kutulatvavesille ei missään selvityksissä ole tarkasteltu Kiiminkijoen vapaana virtaavan joen kautta?

Nousureitti nimittäin on lähes olemassa. Yhteyden Kiiminkijoelta Iijokeen katkaisee kartalta katsottuna Jongunjärven eteläpuolelta kiertävä maantie, joka muutama kymmenen vuotta sitten oli vielä niin vajaasti pengerrettyjä perustettu, että tulviva Iijoki päästi vesiään Jongunjärven ja Nuorittajoen kautta Kiiminkijokeen.

Vanhimmat Kiiminkijokivarren asukkaat ainakin Haukiputaalla, Kiimingissä ja Ylikiimingissä muistavat hyvin Kiiminkijoen Jonguntulvan, joka selvästi lisäsi Kiiminkijoen virtaamaa kesäkuun alkupäivinä.

Tästä oli seurauksena, että lohen nousu Kiiminkijokeen kiihtyi aina niinä vuosina, jolloin Jonguntulva esiintyi.

Karttaa katsomalla voi selvästi havaita, että Nuorittajoen ja Jongunjärven vedet erottaa kyseinen tie ja vaivaiset pari kilometriä alavaa suomaata järven eteläpuolella.

Jos tämä yhteys, joka on tosiaan luonnon alkuperäinen tulvavesiyhteys jokien välillä, aukaistaisiin, voisi tämä toimenpide avata mittaamattomat mahdollisuudet sekä lohen nousulle että korvaavan, erinomaisen puhtaan veden saannille Nuorittajokeen ja sieltä Kiiminkijokeen.

Ohessa voisi syntyä toimiva ja puhdas korvausvesi Viinivaaran vedenottamon tarvitsemalle pohjaveden käytölle. Kyseinen vesireittiyhteys ohittaisi kaikki Taivalkosken alapuolella sijaitsevat voimalaitokset.

Voittajia olisi paljon: luonnon lohikanta, kallis ja epävarma lohiporrashanke, Oulun kaupungin asukkaat puhtaan veden myötä, Nuorittajoki, Kiiminkijoki, Ijoki sivuhaaroineen, Perämeri ja kaikki näiden jokivarsien asukkaat, kalastusmatkailu ja kalatalous yleensä.

Missä olisi häviäjät, jos kyseinen vesireitti perustettaisiin? Itse en löydä häviäjäksi kuin vesivoimatalouden, joka ehkä menettää vesivoimastaan jotakin.

Vai menettäkö sittenkään paljoa, jos vaakakuppiin megawattituntien kanssa pannaan kaikki se positiivinen imago, joka yhteistyöstä yhteisen hyvän eteen syntyy? Voiko vesivoimatalouskin jopa hyötyä, jos kauppaa ryhdytään käymään uusien tulvavesisäännöstelyjen mahdollisuuksilla?

Tiedän, etten ole ainoa, joka näitä asioita on pohtinut.

Näyttää vain olevan niin, että tämä asia on hautautunut tai haudattu jonnekin vesiviranomaisten pöytälaatikoihin ja ehkä lopullisesti vanhan kansan perimätiedon mukana muutoinkin unholaan. Vai voisiko aiheen vielä nostaa uudelleen arvioitavaksi?

Pasi Haapakangas
Kiiminkijokivarren asukas alajuoksulta

22.6.2011 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Voiko meren pelastaa? (18.7.2011)

Olen juuri saanut päätökseen Suomen merirannikon koluamisen kajakilla. Meloin itärajalta, Virojoelta, Tornioon, länsirajalle. Matkaa kertyi 1344 kilometriä ja aikaa kului lähes kuukausi. Matka oli kuin elämä itse: epätoivon hetkiä kamppailussa tuulten riepottelemana ja uskomattomia luontokokemuksia tyynessä säässä aamuauringon helliessä. Lue lisää...

14.7.2011 Kaleva, Kolumnit / Ralf Sund

▲Alkuun


Loppuuko lohi? (7.7.2011)

Tornionjoella ja Simojoella ihmetellään jälleen nousulohien vähäistä määrää. Luonnontilaiset joet olisivat ihanteellinen ympäristö lohen luonnonkantojen lisääntymiselle, mutta nyt kehityskäyrä on ollut laskeva jo useana kesänä peräjälkeen. Lue lisää...

30.6.2011 Pohjolan Työ, Pakina / Raimo Laitila

▲Alkuun


Pedon merkki (1.7.2011)

Vuotuinen Paliskuntain yhdistyksen poroparlamentti kesän alussa terävöitti näkemyksiäni porotalouden nykyvaiheesta ja tulevaisuudesta. [...] Hylkeet syövät siikaa, silakkaa, muikkua, lohta ja taimenta. Saaliit ovat romahtaneet niin, ettei meillä ole koko maassa enää kuuttasataa ammattikalastajaa, vaikka ammattikalastajan statuksen edellyttämää pyyntimäärääkin on vuosien varrella laskettu. Lue lisää...

28.6.2011 Kaleva, Kolumnit / Pirkko Mattila

▲Alkuun

◄Vanhemmat