New Page 1
UUTISET

UUTISET

7.5.2015
Vesistön varrelta
Otsikot

19.12.2014
Muilta virroilta
Otsikot

19.12.2014
Lohisivu
Otsikot

15.12.2014
Energiasivu
Otsikot

16.12.2014
Saksittua
Otsikot

Saksittua

Mikäli kotiseutusi sanomalehden yleisöpalstalla on vesistöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka haluaisit nähdä sivuillamme, voit lähettää skannatun jutun osoitteeseen vene(at)oulujoenreitti.fi tai lehdestä leikatun jutun osoitteeseen Oulujoen reitti ry, c/o Heikki Haverinen, Hiidentie 4 A 3, 90550 OULU. Muista laittaa mukaan lehden nimi ja päivämäärä!


Viinivaarasta on luovuttava (20.12.2012)

Oulun vesijohtovesi on laadukasta ja se on viime vuosina täyttänyt kirkkaasti talousveden laatuvaatimukset.

Veden ottamista Viinivaarasta ajetaan kuitenkin edelleen eteenpäin mielikuvilla paremmasta vesijohtovedestä. Uhkakuvilla Oulujoen pintaveden haavoittuvuudesta ja kaupungin imagosyillä yritetään perustella oikeutta ainutlaatuisen luonnon tuhoamiseen.

Keskeinen kysymys on, tarvitaanko pohjavettä todellakin pesukoneen pyörittämiseen, wc:n huuhteluun tai peseytymiseen, mihin ylivoimaisesti suurin osa talouksien käyttövedestä kuluu. Viinivaara-hankkeen hinta-arvio on 70 miljoonaa euroa. Loppujen lopuksi hankkeen maksamme me oululaiset, kun Viinivaaraan käytetyt investoinnit korkoineen peritään nostamalla vesimaksua.

Alusta alkaen vihreät ovat olleet sitä mieltä, että Viinivaara on täysin turha ja kallis hanke, luontoarvoista puhumattakaan.

Sen lisäksi, että se vaikuttaa välittömästi Natura-alueilla sijaitseviin lähteisiin, hanke vaikuttaa laajemmaltikin lähialueen vesistöihin ja ympäristöön, kuten Kiiminkijoen vesistöalueeseen.

Pidemmällä aikavälillä hankkeen kokonaisvaikutuksia on vielä vaikeampi ennustaa ilmaston, ja sen myötä sademäärien, muuttuessa.

On totta, että Oulu tarvitsee varavesijärjestelmän poikkeustilanteiden varalle. Siksi vihreä valtuustoryhmä esittää, että vedenottamissuunnitelmista Viinivaarasta luovutaan, ja tehdään kattava ja laadukas selvitys Oululle sopivasta varavesijärjestelmästä mahdollisten poikkeustilanteiden varalle. Lisäksi meidän on huolehdittava siitä, että pääasiallinen raakavesilähteemme, Oulujoen vesi, pysyy puhtaana, rajoittamalla vesistöjemme kuormitusta ja huolehtimalla ympäristöstämme

Vihreän valtuustoryhmän puolesta

Salla Kangas varavaltuutettu (vihr) kh:n varajäsen, Oulu

13.12.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Valumien hillintään tehoa biotalouden uusilla opeilla (20.12.2012)

Luontoomme valuu edelleen kiusallisia aineksia. Turvesuot päästävät järviin humusta. Kaivosten varastoaltaat pursuavat yli. Viime aikojen kuohuttavimpia ovat Talvivaaran päästöt.

Osaksi valumat johtuvat ilmastostamme; meillä sataa enemmän kuin haihtuu. Osa painuu maakerroksen läpi pohjaveteen, jättäen haitta-aineet maahan. Osan vedestä toivotaan puhdistuvan niin, että sen voi päästää pintavesinä kentän alapuolisiin puroihin.

Pintavalutuskentät ovat 2000-1uvun mekaaninen keino hillitä valumia. Menetelmässä poistovesi lorotetaan tasaiselle kentälle, tyypillisesti suolle. Osa vedestä haihtuu. Osa painuu maakerroksen läpi pohjaveteen, jättäen haitta-aineet maahan. Osan vedestä toivotaan puhdistuvan niin, että sen voi päästää pintavesinä kentän alapuolisiin puroihin.

Pintavalutus käsittelee vettä passiivisesti. Se ei ole erityisen tehokasta. Haihtuminenkin tapahtuu vain elottomilta pinnoilta.

Biotalouden uusia oppeja voisi soveltaa valutuskentille. Haihduntaa voisi tehostaa sopivin viljelykasvein. Aineiden kierto voisi tehostaa niin, että mahdollisimman moni haitta-aine muuttuisi hyötyaineeksi.

Aineet pitäisi saada suljettuun kiertoon pienissä yksiköissä. Kaivokselle voisi määritellä biotalousalueen, missä elotonta louhosta ympäröi elollinen puskurivyöhyke. Sen sisällä haitta-aineet kiertävät. Sen ulkopuolelle vesi poistuu vain haihtumalla tai ojissa puhtaampana kuin alapuolisten järvien vesi.

Parhaiten puskurivyöhykkeeseen soveltuu Ruotsissa kehitetty uusi puiden kasvatusmenetelmä: "phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Sanahirviölle ei ole vielä suomalaista nimeä, mutta meillä kyse on haitta-aineiden sieppaamisesta lehtipuiden metsävalutuskenttiin.

Vesi valutetaan puille, jotka ovat niin tuhlaavia että ne haihduttavat vettä mahdollisimman monta kuutiota vuodessa hehtaarilta. Koivu mainittiin jo alakoulun oppikirjoissa janoisaksi puuksi, joka saattaa haihduttaa 500 litraa kesäpäivässä. Tehohaihduttajia löytyy myös veden äärellä muutenkin viihtyvistä pajuista.

Haihduttaessaan puut sieppaavat juurillaan haitta-aineita. Biotaloudessa ne siirtyvät hakkeeseen.

Voimalassa miedot haitta-aineet, kuten fosfori, siirtyvät tuhkaan. Ne kierrätetään puiden lannoitteeksi. Väkevät haitta-aineet, kuten kadmium, seulotaan eroon kierrosta.

Biotalouden ajatuksille ja niitä soveltaville metsävalutuskentille olisi nyt meilläkin tarvetta. Esimerkiksi Talivaarasta on päässyt vesistöihin eniten rikkiä, veteen liuenneina sulfaatteina.

Biotaloudessa rikki ei ole haitta vaan hyöty. Rikki on nimittäin lehtipuiden kymmenenneksi yleisin alkuaine. Hakepuun kasvatus tarvitsee rikkiä ja fosforia saman verran. Voimalaan hakkeen mukana tulevan rikin voi poistaa savukaasuista pesureilla.

Kaivosteollisuutemme on tänään ongelmissa, mikä vaatii aivan uutta ajattelua. Valumien hillintä tehostuisi biotalouden opein.

Metsävalutuskentät, veden elävä haihduttaminen ja haitta-aineiden suljetut kierrot tietysti maksavat. Maailmalla nousevien metallien hinnoista osa on vain lohkaistava biotalouden kehittämiseen.

Veli Pohjonen Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, dosentti

10.12.2012 Kainuun Sanomat Maanantaivieras

▲Alkuun


Vielä Viinivaarasta (13.12.2012)

Muutamia kysymyksiä tulee mieleen kun seuraa keskustelua Viinivaarasta Kalevan palstoilla.

Ensimmäisenä. Pumpattaisiinko kaikki Oulun tarvitsema vesi kyseessä olevalta alueelta? Tällä pohjavedellä kasteltaisiin nurmikot, pestäisiin autot, kadut ja muutkin kesäaikana tarvittavat kalut, jotka ovat ulkona. Talviaikana jäädytettäisiin ulkokentät ja jäähallit.

Tämän lisäksi uimahallien käyttämä vesi ja mahdollinen tulipalojen sammutus tehtäisiin pohjavedellä. Tässä muutamia mainitakseni, johon mielestäni tarvitsisi pohjavettä.

Toisena tulee mieleen kustannuspuoli. Oululaiset käyttivät muutama vuosi takaperin noin 150 litraa vettä vuorokaudessa per henkilö. Tämän hetken kulutusta en tiedä.

Jos tätä pohjavettä tulisivat käyttämään Oulun alueella toimiva teollisuus, sairaalat ja tietenkin kaupunki omiin tarpeisiinsa, niin kysymys kuuluu kuka tulevat kustannukset maksaisi?

Tuntuisi siltä, että teollisuus ei varmaan olisi kovin halukas maksamaan lisää vedestä, vaikka se olisi pohjavettä. Kävisikö niin, että kotitaloudet olisivat investoinnin maksajia?

Kolmantena tulee mieleen kuinka kauan pohjavettä Viinivaaran alueelta riittäisi, koska kysymyksessä ei ole muutaman ämpärillisen nosto. Neljäntenä tulee mieleen kysymys, miten alueen omistaminen jakautuu? Ovatko sijoittajat hankkineet maata Viinivaaran alueelta hyvän tilin toivossa?

Ympäristökysymyksistä on kirjoitettu palstakaupalla hanketta vastaan. Itsekin näillä alueilla kulkeneena näihin mielipiteisiin on helppo yhtyä.

Oulujoesta otettava vesi on mielestäni täyden kympin arvoista. Ja eiköhän niiden muutaman maatilan, jotka jokivarressa ovat, päästöt saada kuntoon.

Viinivaaran vaihtoehto olisi mielestäni (jos on tarpeen) Pohjanlahti, jossa varmasti vettä riittäisi. Vedenpuhdistustekniikka on varmasti tänä päivänä kehittynyt niin pitkälle, että se ei tuottaisi suurempia ongelmia. Laskeehan Kemiran Oulun tehtaat prosesseissaan käyttämänsä veden Oulujokeen.

Myös vesiposteja voisi rakentaa lisää tulevan uuden Oulun alueelle. Sieltä voisivat hakea vettä ne, joille ei nykyinen vesi kelpaa.

Esko Kylmänen Oulu

10.12.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Elämme unessa! (12.12.2012)

Maapallomme on tänä päivänä kovasti sairas ja sen asukkaat pahasti vinksahtaneet. Järjettömät terroriteot ja ihmisten teurastaminen on jokapäiväistä ja valitettavasti tällaista on alkanut tapahtua Suomessakin.

Riistopolitiikallaan ja teoillaan ihminen on järkyttänyt myös luonnon tasapainoa: saastuminen niin ilmassa, maalla kuin merelläkin on kiistaton tosiasia. Rajut myrskyt ja tulvat ovat lisääntyneet, napajäätiköt sulavat ja meitä suojaava otsonikerros on ohentunut, joten ilmaston muutos lienee pysyvä tosiasia. Rikastumisen vimmassaan ihminen on hyvää vauhtia tuhoamassa elinympäristönsä ja lopulta myös itsensä.

"Elämme unessa" sanoi suuri opettajani Yrjö Kallinen aikoinaan. Niin elämme, kun lihavaa lompakkoa ja tavaroitten omistamista pidämme ihmisen arvon mittana ja mielialamme vaihtelevat pörssikurssien mukaan.

Talvivaaran kaivos perustettiin maisemalliseen paratiisiin Oulun ja Vuoksen vesistöjen väliselle vedenjakajalle. Kainuussa ja Ylä-Savossa oltiin mielisään, sillä kaivos merkitsi työpaikkoja ja vaurautta ympäristölleen.

Ikävä kyllä tässä hurmoksessa luonnonsuojelu jäi lapsipuolen asemaan ja kaivoksella tehtiin pahoja virheitä niin prosessin hallinnassa kuin päästöjen jälkikäsittelyssäkin. Prosessista karkasi vuotoja kaivosalueelle ja sen ulkopuolelle lähes vuosittain ja jatkuvasti valtavista jätekasoista. Ikävintä asiassa on se, että totuutta pyritään salaamaan niin kaivoksen kuin valvontaviranomaisten taholtakin.

Tähän saumaan syntyi Iisalmessa kaivoksen vastainen kansanliike Stop Talvivaara. Kansanliikkeen ainoana tavoitteena on pysäyttää ja estää Talvivaaran toistuvat ja jatkuvat luonnontuhot.

Valitettavasti julkinen sana ja kaivosta valvojat viranomaiset ovat alkaneet suhtautua heihin nurjamielisesti. Kansanliikkeen kahta asiantuntijaa ei päästetty mukaan, kun viranomaiset tarkastivat kaivosta. Vilpittömänä tarkoituksenaan oli kuitenkin osoittaa vain tiedossaan olevia puutteita ja auttaa viranomaisia oikeaan ratkaisuun.

Uhka Vuoksen ja Oulun vesistölle ja seudun ihmisille on todellinen. Ei tarvitse olla hysterian lietsoja, jos kuuntelee mitä heillä on sanottavana. Sanomisten takana on suuri joukko luontoalan ammattilaisia, jotka paneutuvat ihailtavalla tavalla asiaansa ja pyrkivät kaikella taidollaan löytämään totuuden tapahtumista. Tuntuu täysin käsittämättömältä, miten he jaksavat raataa yötä päivää pelkästä luonnonrakkaudesta. Meidän Vuoksen vesistön mökkiläisten on syytä olla heille kiitollisia, koska he puolustavat samalla myös meidän elämänmuotoamme.

Yllättävintä ja kansalaisia syvästi loukkaavaa on myös se, ettei hallitus tee mitään konkreettista asiantilan korjaamiseksi. Haluttomuuttaan hallitus perustelee sillä, että valvontavalta on siirretty maakunnallisille ely- keskuksille ja on lain vastaista puuttua asiaan! Viimeisin käänne asiassa tapahtui, kun Kainuun ely luovutti valvontavastuun kaivokselle itselleen!

Ihmettelen "kauhiast" valtion asennetta. Valtio rakensi alueelle 40 miljoonaa maksavan rautatien, minkä Talvivaara joutuu lunastamaan. Se on sijoittanut 100 -200 miljoonaa arvottomaan osakkeeseen. Vähemmälläkin rahalla valtio olisi voinut hankkia Talvivaaralle kunnolliset vedenpuhdistuslaiteet, mitkä kaivos olisi aikanaan lunastanut.

Tuskin olisimme tässä tilanteessa, jos näin olisi menetelty. Asia pitäisi hoitaa viimeistään nyt, kun kaivos on ajautumassa ympäristövaikeuksiensa vuoksi suoritustilaan. Yhteisten varojemme pumppaaminen likipitäen arvottomaan osakkeeseen on mielestäni anteeksiantamatonta.

Olavi Saastamoinen mökkiläisen ääni Iisalmi

6.12.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Ympäristön tilan seuranta (12.12.2012)

Ympäristön tilaa on seurattava huolella ja siitä on tiedotettava hyvin. Kansalaisten pitää saada oikeaa tietoa tapahtumista. Tämä on tullut esille Sotkamon myrkkyjupakan yhteydessä. On nähty ruskehtavien nesteiden virtausta padosta. Niiden on päätelty menevän siitä läheiseen järveen ja muuttavan sen veden samanlaiseksi.

Todellisuudessa tapahtuma ei etene sillä tavalla. Kiinteä eli huonosti liukeneva aines saostuu virtauksen vähetessä järven pohjalle. Liuenneen aineksen pitoisuus tasautuu koko järven veteen. Tämä havainnollistuu, kun pudottaa suola rakeen täyteen vesilasiin. Suola liukenee veteen ja se maistuu hieman suolanmakuiselle. Sama tilanne on missä tahansa veteen liukenevan aineen kanssa.

Siinä tulee välttämättömäksi tietää, mitä on analysoitu. Yleensä vesinäyte otetaan imemällä vesi alipaineella suodattimen läpi steriilin astiaan. Suodatin kuivataan ja analysoidaan. Vesinäyte analysoidaan erikseen. Tällä tavalla selviää se, mitä on veteen liuenneena ja mitä on kiintoaineena. Edellisen perusteella tämä on tärkeää. Edelleen Sotkamosta on tullut tietoja ja kuvia kuinka veden uraanipitoisuutta mitataan pudottamalla uraanin säteilyä mittaava anturi veteen. Tulos on varmasti luotettava, mutta se ei sitä, missä muodossa uraani on vedessä Bulk eli kokonaisnäyte antaa summittaisen kuvan veden pitoisuuksista, ja sitä voidaan käyttää määritettäessä juomaveden laatua, mutta siinäkin uraanipitoisuus pitää analysoida kemiallisesti.

Oikeiden tietojen esittäminen julkisuudessa antaa uskottavan kuvan tutkimuksesta ja niiden perusteella on mahdollista seurata alkuaineiden kulkeutumista vedessä.

Eelis Pulkkinen geokemisti, evp

29.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Tuulivoimarakentaminen on ekoterrorismia ja luonnon raiskausta pahimmillaan (28.11.2012)

Iin Olhavaan rakennettavat tuulipuistot ovat hyvä esimerkki siitä, mihin johtaa kun yhteiskunnan rahoja aletaan jakaa pääomasijoittajille.

Rakennetaan 50 myllyä 17 kilometrin matkalle yhtenäisenä ketjuna, josta valtava valosaaste pimeällä, melu- ja välkehaitat. Hankkeet pilkotaan usean toimijan kesken, haetaan lisäkaavaa olemassa olevan kylkeen (TuuliWatti Olhavassa ) ja tekaistaan niin sanottujen konsulttien avustuksella paperilla näennäisselvityksiä. Lakisääteinen YVA (ympäristövaikutusarvio) jätetään tekemättä ELY keskuksen myötävaikutuksella.

Näin korkeiden ja keskelle metsää rakennettujen myllyjen vaikutuksesta ei ole tutkittua tietoa.

Jokainen voi mennä itse katsomaan Olhavaan tuota luonnon raiskausta; satojen hehtaarien avohakkuita, kalliomurskaukset ja valtavaa tieverkostoa 20 metriä leveänä, joka halkoo aluetta ristiin rastiin sekä 200 metriä korkeita 200 kilometriä tunnissa pyöriviä hehtaarin kokoisia haaveja, jotka imuroivat kaiken kohdalle osuvan.

Viedään maat puoliilmaiseksi maanomistajilta setelitukkua heiluttelemalla kuten aikoinaan Iijoen koskiosuudet vietiin.

Nyt vaan ei Iin kunta ollut senkään vertaa hereillä, että olisi vaatinut osuuksia kunnalle sähköntuotannosta, kuten se teki aikoinaan PVO Oy:lle.

Minä ihmettelen myös lehtikirjoituksia tuulivoiman ihannoinnista. Ihanne ja todellisuus ovat kaksi eri asiaa.

Mitä Iin kunta tästä luonnon raiskauksesta ja ihmisille sekä eläimille aiheutuvasta pysyvästä haitasta saa?

Kunnanjohtaja mainospuhuu TuuliWatin kotisivulla siitä miten tuulivoima tuo työpaikkoja, verotuloja ja jokainen iiläinen on aidosti sitoutunut uusiutuvaan energian tuotantoon. Työpaikkoja ei kyllä tästä Ii kunnalle montaa tule. Myllyjen pystyttäjät tulevat Tanskasta, perustukset hoitaa YIT ja kilpailuttaa urakat (montakohan iiläistä?).

Tiedossani ei ole, mikä on Iin kunnan kiinteistövero tuulimyllyille. Tietääkseni minkäänlaista veroa ei ole määritelty. Jokaisen kuntalaisen sitoutuminen uusiutuvaan energiaan on kyllä puppua. Väkisinkin herää kysymys siitä mikä tässä on vaikuttimena?

Sopii myös kyseenalaistaa tuulivoiman rakentaminen yhteiskunnan tuella. Mitä useampi voimala rakennetaan sitä korkeampi sähkön hinta. Moniko on valmis maksamaan 5-10 senttiä kilowattitunnilta lisää sähkölaskussa siitä ilosta, että sähkö on tuotettu tuulivoimalla?

Tuulivoima vähentää vesivoiman säätövaraa, kun aina ei tuule niin joudutaan varautumaan vesivoiman käytössä myös tähän. Tämä lisää kaasun ja hiilivoiman tarvetta.

Sehän vasta kallista ja ekologista onkin!

Missä ovat vihreät, luonnonsuojelijat ja lintubongarit? Oletteko laittaneet päänne pensaaseen?

Uskottavuus luonnon suojeluun häviää kun tämmöistä järjetöntä toimintaa tuetaan oikein valtion avustuksella lainsäädännöstä piittaamatta.

Talvivaara on hyvä esimerkki siitä mihin joudutaan, kun asioita tehdään ilman perusteellisia selvityksiä ja suunnitelmia eikä tehdä hankkeiden kokonaisvaikutuksesta tutkimusta.

Kari Joensuu Ii

21.11.2012 Oulu-lehti

▲Alkuun


Talvivaaran myrkkypäästöt saatava kuriin (28.11.2012)

Kajaanin sosialidemokraatit ei hyväksy Talvivaaran menettelytapoja kipsisakka -altaan vuotoasiassa. Sosialidemokraattien mielestä vesistöjen turmeleminen aiheuttaa suuren huolen kainuulaisille ihmisille koska veden ph-arvo on ollut 3:n luokkaa mikä voidaan määritellä hapoksi.

Tällainen PH -arvo on omiaan aiheuttamaan vesistöjen myrkyllisyyden lisääntymisen ja jopa kalakuolema mahdollisuuden jollei kalkitus toimenpiteitä saada nopeasti käyntiin. Talvivaaran kaivostoiminta pitää saattaa suljetun kierron luontoa turmelemattomaksi toiminnaksi jolloin jätevedet ohjataan uudelleen hyötykäyttöön prosessissa eikä ohjata niitä kipsisakka -altaisiin missä vuotomahdollisuudet ja riskit vain kasvavat.

Sosiaalidemokraatit ovat huolissaan lähivesistöjen kunnosta niin Vuoksen kuin Oulujärven suunnassa sijaitsevissa vesistöissä sekä niiden rannoilla olevien kiinteistöjen omistajien oikeusturvasta Yhtiön tuhotessa loma- ja asuinkiinteistöjen arvon turmelemalla vesistön laadun.

Valtion on omalla panoksellaan turvattava ranta-asukkaiden oikeusturva antamalla oikeusapua näille ihmisille ja varmistettava oikeudenmukaisuuden toteutuminen tässä tyrmistyttävässä kainuulaisia ihmisiä syvästi koskettavassa luontoa ja vesistöjä turmelevassa tapahtumassa. Yhtiön on korvattava ihmisille - ja luonnolle aiheuttamansa vahingot.

Talvivaaran työntekijöitä ei pidä syyllistää ko. asiassa jossa ELY-keskuksen myöntämät luvat eivät ole olleet asianmukaiset riskin laatuun nähden eikä yrityksen toimet oikeinmitoitettuja vahingon suuruuteen nähden.

Markku Oikarinen Kajaanin sosialidemokraatit ry:n pj.

21.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Talvivaara nyt ja tulevaisuudessa (28.11.2012)

Tällä hetkellä ei ole tietoa Ta1vivaaran kaivoksen päästöjen todellisesta suuruudesta eikä edes siitä, kuinka laajalle vahinko ulottuu paikallisesti ja ajallisesti.

Raskasmetalleilla on jo vuosikymmenien ajan tiedetty olevan kertymän ja rikastumisen aiheuttamia vakavia biolgisia haittavaikutuksia. Ne tulevat näkyviin vasta vuosien ja vuosikymmenten kuluttua, sikiövauriot vasta seuraavissa sukupolvissa.

Tieto epigeneettisestä perimän vaurioitumisesta tarkentuu koko ajan ja se saattaa paljastaa yllättäviä mekanismeja.

Vastuiden määrittely ja korvausvelollisuuden selvittely on tämän hetken oikeudellinen ongelma. Se ei poista luontoon päässeitä raskasmetalleja eikä happamoitumisen aiheuttamia haittoja. Valvonnan ja seurannan lähietäisyys kohteeseen on herättänyt kysymyksiä luotettavan selvityksen saamisesta.

Nyt olisi aiheellista käynnistää huolellinen seurantatutkimus, jolla väestötasolla selvitettäisiin tulevina vuosikymmeninä väestössä näkyvät terveyshaitat. Ne voivat kohdata epigeneettisten mekanismien kautta seuraavia sukupolvia.

Talvivaaran vaarojen tieteellinen arviointi on kaikkien osapuolten etu, koska vain riippumattoman tieteellisen tutkimuksen kautta voidaan päästä käsitykseen mittavan katastroofin seurauksista, myös siltä, miten suuria nämä riskit ovat. Toivottavasti tilaisuus luotettavaan tiedonhankintaan ei valu käsistämme.

Antti Jääskeläinen Emeritus lääninoikeuslaäkäri LKT

21.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Odotettavissa haisevia rantavesiä (28.11.2012)

Talvivaaran "kipsisakka-allas"oli parin viikon ajan uutisten keskipisteenä, kunnes pääministeri Katainen ilmoitti 16.11.2012, että tilanne on vakiinnutettu eikä onnettomuus enää laajene. "Keisari on puhunut, asia on loppuun käsitelty".

No, hän uskoo, ken haluaa.

Tosiasiassa "onnettomuuden" vaikutusalue laajenee koko ajan ja ensi kesänä haisevien ranta-alueiden laajuus aivan ilmeisesti tulee kasvamaan.

Hajun alkulähde on vuotava kipsisakka-allas.

Vesistöön karannut kipsi, oikeammin kalsiumsulfaatti, on herkkua hapettomassa tai niukkahappisessa pohjamudassa odottaville sulfaatin pelkistäjäbakteereilIe.

Nämä bakteerit ottavat elämiseen tarvitsemansa hapen sulfaateista, jolloin pelkistymistuotteena vapautuu pienissä pitoisuuksissa haisevaa ja suuremmissa pitoisuuksissa erittäin myrkyllistä rikkivetyä

Happikadon ja kasvaneen sulfaattipitoisuuden vuoksi bakteereiden elinolot paranevat, ne lisääntyvät voimakkaasti ja hajut sen myötä tiivistyvät.

Asko Munukka Imatra

21.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Eespäin, eespäin väki Talviksen! (27.11.2012)

Viime aikojen kommentit Talvivaarasta ovat uhonneet tuomion henkeä. Armosta ei ole ollut tietoakaan. Haluankin muistuttaa, että kyseessä ei ole pelkkä kaivosyhtiö Y-tunnuksineen, vaan kokonaisuus muodostuu työntekijöistä perheineen, joiden lapset odottavat joulua siinä, missä mielenosoituksissa riekkuvienkin. Varsinkin keskustelupalstoja seuraavien mielikuvissa oranssitakkiset ovat saaneet niskaansa pahan leiman.

Talvivaaran perustaminen toi kainuulaisille toivoa leipäpuusta. Sitä se on vastoinkäymisistä huolimatta edelleen. Kuulun siihen joukkoon, joka haluaa katsoa nykytilanteen yli. Syyllisten etsinnän tilalle uskon tulevan myönteisiä uutisia.

Luonnon saastuminen on meidän kaikkien huoli. Niin myös toimeentulo. Eikä niiden tarvitse olla toistensa vastakohtia. Äkäisimpien kommenttien mukaan Talvivaara olisi sotkenut pysyvästi puoli Suomea. Ettei siinä vain olisi puolet liikaa?

Uskaltaisiko tässä ilmapiirissä kukaan viisas lausua muutaman sanan luonnon omasta puolustuskyvystä? Maallikkona sellaisenkin mahdollisuus on käväissyt mielessä. Ryntääväthän ihmisessäkin valkosolut turvaksi tikun pistettyä sormeen.

Aina kun onnettomuus tai joku muun katala tapahtuma koskettaa ihmistä tai yhteisöä on vaikea hahmottaa tulevaisuutta. Tilanteen seestyttyä valo alkaa pilkottaa paljastaen aiempaa kirkkaampia näkymiä. Talvivaaran historia tulee kertomaan miten alkuvaikeuksien jälkeen päästiin hyviin tuloksiin. Kaivoksen ympärille kehittynyt jatkojalostus antoivat toimeentuloa laajoille kansankerroksille.

Osalla vastustajista on päämääränä toiminnan lopettaminen. Siitä johtuen kielteisiä uutisia nousee solkenaan toiminnan ladusta riippumatta. Vahinkojen laatua ja laajuutta ei kuitenkaan saa jättää kansanliikkeiden määriteltäviksi, eikä oikeudellisia toimia ”kansanoikeuksien” ratkaistaviksi.

Laakajärven kyläkauppiaat tiivistivät Ylen uutisissa monien tuntoja sanomalla etteivät ole kokeneet mitään paniikkia. Esimerkillistä rauhoittelua heiltä, joiden kait ensimmäisinä olisi pitänyt hyökätä barrikadeille. Pari päivää myöhemmin toisessa ohjelmassa Talvivaaran lopettamista ajava mies valitteli väsymystään. Oliko kenties uurastanut tulvavallien rakentamisessa?

Annan tunnustuksen ja myötätuntoni teille sadat talvivaaralaiset ja kaikki muutkin, jotka ponnistelitte ympäri pyöreitä estäen vielä pahemmat vahingot. Kaivoksen toiminnan jatkaminen on ainoa järkevä vaihtoehto. Siksi pitänee tästä lähteä perustamaan Talvivaara Go On -liikettä.

Matti Korhonen Saijanlahti

20.11.2012 Sotkamo-lehti

▲Alkuun


Kannanotto Talvivaarasta (27.11.2012)

Olemme seuranneet järkyttyneinä Talvivaaran ympäristökatastrofia, joka tapahtui aiemmista vihreiden järjestöjen ja luonnonsuojelujärjestöjen ja yksittäisten kansalaisten varoituksista huolimatta.

Tuemme ympäristöministeriä hänen lainmukaisessa toiminnassaan Talvivaaran kaivoksen katastrofin hoitamisessa.

Edellytämme, että maan hallitus tekee kaikki tarvittavat toimenpiteet ympäristön pilaantumisen estämiseksi.

Kainuun Ely-keskukselta odotamme vastuunkantoa ja kaivoksen lopullista sulkemista, ellei kaivoksen toiminnassa ja toimintaympäristössä tapahdu ratkaisevaa ja merkittävää muutosta.

Vaadimme myös onnettomuuden jälkien korjaajien työturvallisuuden varmistamista kaikin tavoin ja yhtiöltä täysimääräistä korvausta aiheutuneista ympäristö- ja omaisuus- ja mahdollisista terveysvahingoista sekä kaivoksen mahdollisesta alasajosta aiheutuvista kustannuksista.

Oulun seudun Vihreät naiset ry.

Oulun vihreä valtuustoryhmä Oulun Vihreät ry.

Haukiputaan vihreät ry.

Vihreä Oulunsalo ry.

Kiimingin vihreät ry.

Oulun Vihreät Nuoret ry.

Limingan vihreä valtuustoryhmä

Kempeleen vihreä valtuustoryhmä

Rantalakeuden vihreät ry.

Ylä-Savon vihreät ry.

16.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Laakajärvi-valssin viimeinen säkeistö (27.11.2012)

Laakajärvi onneton,

murheissain sua nyt katselen.

Talvivaaran saasteet saa sun

rantasi vaahtoamaan.

Pian polskahda ei hauki, ahvenkaan,

sääksikin kaikkoaa saareltaan.

Laakajärvi onneton,

muistoissain kaunein vain on.

Arja Halme

16.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Avoin kirje ministeri Niinistölle (26.11.2012)

Hei Ville Niinistö,

Olen seurannut Talvivaaran katastrofaalista tilannetta jo vuosia. Kuinka voi olla näin, että Suomessa annetaan tapahtua kohta mitä tahansa ja kukaan ei uskalla muuta kuin peitellä asiaa, siirtää ongelmia ratkaistavaksi myöhemmäksi, ja vähitellä vaikeuksia.

Joskus tuntuu, kun lukee ihmisten kommentteja, että suomalaiset eivät halua ymmärtää, mistä on kysymys, nimittäin alkavan uuden vuosituhannen yhdestä suurimmasta ympäristörikoksesta. Pohjoissuomessa nimitetään Talvivaaran kritisoijia pelleiksi, jotka ei ymmärrä mitään Olen itse tällaisia tekstejä lukenut.

Etelä-Suomi on niin pitkällä Kainuusta, ettei siellä tarvitse välittääkkään niin kaukana sijaitsevan kaivoksen luonnon myrkyttämisestä, luullaan. Mutta ehkä eteläsuomalaiset heräävät sitten, kun raskasmetallit ja uraani ovat myös vesien myötä päässeet Saimaalle ja sieltä Suomenlahteen. Silloin voi olla tosin jo kaikki liian myöhäistä. On kyynistä, mutta voisi melkein sanoa, että on onni, kun myrkyt virtaavat myös etelään - niin välinpitämättömiä ovat poliitikot olleet tähän mennessä. Ja ehkä sitten etelässäkin joku vihdoin herää.

Ville Niinistö, etkö voisi olla se ensimmäinen mies Suomen eduskunnasta, joka tässä asiassa vihdoinkin näyttää siviilirohkeutta. Olen varma, että pääset historiaan, jos teet sen ja uskallat lopetuttaa koko myrkkykaivoksen. Kun lukee uutisia Talvivaaran aiheuttamista rikoksista luontoa kohtaan, voisi vain itkeä.

Täällä saksassa, josta asun, olisi tuollaisessa tapauksessa ollut todennäköisesti jo koko kansa demonstroimassa. Ja elämmehän demokratiassa myös Suomessa.

Kansan tahtoa on kuunneltava, ja jos seuraat joskus Saksan poliittista yhteiskuntaa, niin juuri kansa saa täällä monta asiaa läpiajettua uskaliaisuudellaan, tahdollaan ja osallistumisellaan (Engagement). Tiedän, Saksa on oppinut menneisyydestään. Poliitikkojen on kunnioitettava kansan tahtoa. Muuten heitä ei enää valita seuraavissa vaaleissa. Vihreillä oli Saksassa viime vaalien aikaan yli 20%:n kannatus! Ja mistä se johtui? Ei ainakaan siitä, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni.

Pikku hiljaa vihreiden ajatusmaailma leviää myös konservatiivien keskuuteen, kuten ehkä tiedät esim Stuttgartista. Baden Württenbergin pääministeri on vihreä Kretschman ja Stuttgartin pormestari vihreä Kuhn! Tätä ei olisi kukaan uskonut joskus 20 vuotta sitten. Mutta rohkeus on yksi elämän tärkeimpiä arvoja! Ei pelko ja hiljaisuus. Ei pelko, että tulisi tehtyä mahdollisesti jotain väärin. "Hiljainen kansa" Suomussalmella jääköön taideobjektiksi.

Ole hyvä ja ole sinä esimerkkinä ja aloita sinä. Sinä olet ympäristöministeri ja sinulla on suu vastuu tässä katastrofissa. Älä anna periksi, vaikka olisitkin alussa yksin. Uskon ja toivon, että saat kannattajia mukaasi. Koko Suomemme luonto pilaantuu tämän kammottavan Talvivaaran vuoksi jos ei vihdoin tapahdu jotain todella käänteentekevää. On meidän velvollisuutemme jättää lapsillemme puhdas maaperä asuttavaksi. Emme omista maapalloa, se on meillä lainassa ja lapsillamme ja lastenlapsillamme on myös oikeus saada elää puhtaassa myrkyttömässä maailmassa.

Ystävällisin terveisin

Raili Steiner, München

16.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Talvivaara - uhkasta mahdollisuudeksi (26.11.2012)

Keskustan Kainuun piirihallitus pitää erittäin valitettavana, että viime viikolla tapahtunut kipsisakka-altaan vuoto on päässyt turmelemaan luontoa. Vakavat vaikutukset pinta- ja pohjavesiin paljastuvat ajan myötä, mutta se tiedetään, ettei vastaava saa toistua enää koskaan.

Riskien hallintaan ja toiminnan turvallisuuteen tulee jatkossa kiinnittää huomiota nykyistä enemmän.

Ennen onnettomuutta yhtiö pääsi eteenpäin ympäristöinvestoinneissa, sisäisessä veden kierrätyksessä ja kehittyneemmän teknologian hankinnassa.

Samoin yhtiön johdon asenteissa ympäristöasioita kohtaan ehti tapahtua jo merkittävää paranemista kaivostoiminnan alkuaikoihin verrattuna.

Nyt luottamuksen palauttamiseksi ja toiminnan käynnistämiseksi tarvitaan ympäristön kannalta merkittäviä tekoja. Niin patoaltaissa olevien kuin toiminnasta syntyvien jätevesien käsittelyssä on otettava käyttöön paras käyttökelpoinen tekniikka. Aikaa ei ole nyt hukattavaksi.

Talvivaaran vaikeudet pitää kääntää uhasta mahdollisuudeksi. Paineen alla on pystyttävä tekemään kauaskantoisia päätöksiä, keksintöjäkin. Ympäristöön kohdistuvan kuormituksen hallinta ja kuormituksen pienentäminen ratkaisee yhtiön olemassaolon. Tämä täytyy ottaa opiksi menneistä tapahtumista.

Metallien liukenemisprosessi jatkuu Talvivaarassa, vaikka tuotanto seisoisikin. On välttämätöntä, että Talvivaara pystyy pian esittämään ELY-keskukselle metallien talteenoton käynnistämiseen tarvittavat selvitykset. Se on myös ympäristön kannalta tärkeää.

Keskustan Kainuun piiri ry Piirihallitus

16.11.2012 Sotkamo-lehti

▲Alkuun


Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa (25.11.2012)

Talvivaaran kaivosyhtiö on tehnyt kaikkensa, etteivät nämä maakuntalaulun sanat toteutuisi. Kivierämaa-alue laajenee ja yhtiö uhkaa laajentaa toimintaansa puolella

Saastunut vesi on täyttänyt ns. altaat, joiden piti turvata jätevesien leviäminen. Nyt on rakennettu taas yksi allas, johon kootaan näitä jätevesiä.

Mitä tapahtuu sitten kun nämä altaat sortuvat ja vedet pääsevät virtaamaan Oulujärveen asti? Nämä lähellä olevat pikkujärvethän ovat jo saastuneet ja pilanneet yksityisten mökkirannat.

Missä meillä on vastuussa oleva henkilö, joka on antanut kaivokselle toimintaluvan? Miksi nykyinen ministeri Niinistö ei sulje laitosta edes siksi aikaa, kun paikat on kunnostettu? Meillä on eduskunta ja hallitus ja ministerit, jotka annatte tällaisen tuhon tapahtua, joka pahenee kaiken aikaa. Kajaani, Sotkamo, Hyrynsalmi - Suomen kauneimpia paikkoja, ja ne annetaan pilata. Uusia kaivoksia suunnitellaan ja rakennetaan kaiken aikaa. Puhutaan luonnosta ja sen suojelusta, mutta onko tämä sitä?

Lappi on pian täynnä isoja kaivoksia, joita lypsetään ja jotka sitten metallien loppuessa jätetään muistomerkiksi ja suureksi vaaraksi luonnossa liikkujille. Ja nyt on jo nähty, ettei yksikään kaivos tule toimeen ilman vettä. Niiden toimintaan tarvitaan vettä ja mihin se prosessin päätyttyä pannaan? Se lasketaan lähimpiin puroihin ja jokiin myrkkyineen. Toiset hoitaa jokia ja kaloja ja nämä vastuuttomat yhtiöt tuhoavat ne.

Nyt tämä Talvivaara on näyttänyt mihin kaikkeen tämä johtaa. Ei enää näitä rauniokasoja Pohjois Suomeen, Lappiin. Te hallituksessa olevat päättäjät, jättäkää nämä maisemat luontoystäville joita varmasti riittää vielä tulevaisuudessakin. Urheilu on myös laji jota on mukavampi tehdä puhtaassa luonnossa. Raha ei kaikkea korvaa.

Veli Lodvonen Hämeenlinna

15.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Oulujärven ja Oulujoen säännöstelyn vähentäminen (25.11.2012)

Oulujärven vedenpinta on ollut sateiden ajan jälkeen yli äyräiden. Oulussa on sadevaiheen aikana aloitettu ohijuoksutukset jo viikkoa aiemmin kuin Oulujoen ylempien voimalaitosten ohijuoksutukset.

Oulujoen ja Oulujärven pinnankorkeuden sääntelyssä tarvitaan hyvää ja ammattitaitoista toimintaa eritoten virtauksien vaikutuksesta pinnankorkeuteen, jolloin Fortumille ja varsinkin Oulun Energian voimalaitokselle tulee päävastuu. Fortumin ja Oulun kaupungin energiantuotannon suunnitteluketju on suuntautunut tukemaan energiantuotannon tuottavuutta ennemmin kuin luotaamaan laajempia yhteisiä tarpeita kuten hyvältä ohjaukselta edellytetään kunnan viranomaisen taholta. Asia todetaan merkittäväksi. Pilaaja maksaa periaatteen. Tässä tapauksessa hajautetut Kainuun ely-keskus sekä maaseutuvirasto ovat hallinnon purkamisista johtuen väärä taho maksajiksi. Maksajia ovat Fortum ja Oulun kaupunki hyödyn osalta sekä kunnan viranomaiset välillisesti lasketun hyödyn kautta energian hinnasta tapahtumapäivien hintaan verrattuna.

Oulujoen vesistön alueen osayleiskaavaa ja maisemallisia arvoja noudattaen on hyvä huomioida asutuksen ja tiestön merkitys ja moitteeton käyttö.

Keskusteluissa on tullut merkittävästi esiin asukkaiden vaatimukset asutuksen, tiestön ja omaisuuden turmeltumisista nousseiden tulvien takia. On huomattava, että tulvat ovat tilapäisiä mutta kuitenkin toistuvia. Tähän vedoten asukkailla oli oikeus korvauksiin EU:n tms. vastaavasta kriisirahastosta teiden tai rantojen runkorakenteiden pettäessä, nyt rahan puutteessa vastuu on paikallinen.

Ammattitaitoista toimintaa perätään varsinkin Fortumin väeltä. Oulu aloitti ohijuoksutustoiminnan ammattitaitoisemmin kuin yksikään muu voimalaitos Oulujoessa. Ongelmat ovat muodostuneet poikkeuksellisen kesän tulvien johdosta.

Korjaustoimenpiteet:

Vesitilannetutkimus tulvista ja peittyneistä teistä kesän tulva-ajalta jäätilannetutkimukseen nojaten. Laajennetaan tutkimuk¬set koskemaan rantaasumista ja tiestöä rantojen läheisyydessä vesistön lisäksi merelle asti. Näin voidaan myös tulevaisuudessa ehkäistä rannansortumisia ja luotaamaan laajempia yhteisiä tarpeita.

Laaditaan täten asumisviihtyvyyspisteytys asumisen käyttöä ajatellen kaikille asukkaille niin, että vahvistettuja tuloksia ei kunnan ylin viranomainenkaan voi muuttaa jatkossa niin asumisessa kuin veden säännöstelyssä asuntojen läheisyydessä. Haetaan asumisviihtyvyyslaskennalla ennakkotapausta asumisen valta-alueille kaikkia osapuolia hyödyntäen.

Yleissääntönä pidetään aina 10 cm yli tulvarajan ylityksen vaikutusta kertaantuvasti rannankorkoihin ja tiekorkoihin niin, että runkorakentaminen 30 cm:llä on välttämätöntä rantojen ja tiestön osalta peittyneillä alueilla.

Vetoan yksittäisen henkilön oikeuteen valtakirjalla tai ilman ympäristöoikeuden merkittävyydessä korvauksiin jatkossa. Yksittäisen ihmisen oikeus huolehtia ympäristöstään lähestyy EU:n primäärioikeutta luonteellaan. Myös ympäristönsuojelun vaikuttavuuden arviointi asukkaan näkökulmasta on paikallaan nyt tulvavahinkoja tutkittaessa.

Liitteessäni Teille (kunnalle toimitettu asumisen aloitteeni) poistaisi nämä tutkintapyyntöihin johtavat yllä mainitsemani asiat jatkossa. Aloitteeni kunnalle käytännössä toimien ehkäisisi tulevia mahdollisia vahinkoja ja tulkintoja asumisessa kuin muillakin kuntapalveluiden osa-alueilla

Kunnioittaen

Hannu Vilponen eläkkeellä, Oulun yliopisto, suunnittelija, biologian laitos

15.11.2012 Kainuun sanomat

▲Alkuun


Pohjavedet suojattava Talvivaaran uhalta (25.11.2012)

Talvivaaran aloittaessa kaivostoimintansa Kainuussa iloittiin talouden uudesta piristysruiskeesta ja yhtiön talousvaikutukset ovatkin olleet Kainuussa valtavat. Suuret talousvaikutukset eivät kuitenkaan anna Talvivaaralie oikeutta pilata luontoa ja muiden kainuulaisten toimialojen toiminta mahdollisuuksia.

Ympäristöystävällistä kaivosta ei ole olemassakaan ja lähtökohtana pitää olla, että kaivokset aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle. Näissä toimissa Talvivaara on epäonnistunut pahoin. Vuotavan kipsisakka-altaan aiheuttamat ympäristöhaitat ovat vielä avoimet, kukaan ei vielä pysty arvioimaan luotettavasti vahinkojen kokonaisvaikutuksia. Karanneet jätevedet ovat nyt varastoituna maanpäällisiin altaisiin, jotka eivät ole haitallisten aineiden varastointiin luotettavia. Yhtiön tärkein tehtävä onkin nyt saada jätevedet varastoitua luotettavasti, jotta pohjavesiä ei aseteta vaaraan.

Ympäristökriisin keskellä on muistettava uhka myös talouskriisistä. Talvivaaran kaatuminen ei palvelisi kenenkään asemaa. Toimiva yhtiö on itse paras ratkaisemaan ympäristöongelmansa ja turvaamaan työntekijöiden, alihankkijoiden sekä muiden sidosryhmien asema.

Ympäristövahinkojen korjaamisen ohella yhtiön kannalta keskeistä on saada menetetty luottamus takaisin. Näitä luottamuksen palautustoimia ei edistä Talvivaaran hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä, joka karttaa julkisuutta tilanteessa, josse yhtiön avoimuus ja tiedottaminen olisi ensiarvoisen tärkeää.

Raimo Piirainen Kansanedustaja (sd) Kajaani

15.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Voisiko lähijärvet muumioida? (25.11.2012)

Pelkäänpä pahoin, että Talvivaaran lähijärvien ja vähän kauempanakin olevien järvien kalasto tulee olemaan vuosikymmeniä sellaisessa kunnossa, että ihmisen ei pitäisi kaloja syödä.

Vertailupohjaa saadaan vuoden 1986 Tsernobylin ydinonnettomuudesta. Onnettomuuden seurauksena erityisesti hauet säteilevät eräin paikoin edelleen Suomessakin. Säteilystä ei vaan olla välitetty, sillä tuolloinen hallituksemme keksi, että kala ei ole lihaa, joten annetut enimmäismäärät kauppaan tulevalle lihalle eivät koskekaan kalaa! Kaipa näin haluttiin suojella sisävesikalastusta eikä välitetty kansalaisten terveydestä. Lieneekö sama päätös voimassa edelleen?

Toisin paikoin ihmiset ovat siis syöneet vuosikymmeniä voimakkaasti säteileviä kaloja ja sama on vaarassa toistua Talvivaaran onnettomuuden johdosta. Toki jätevedessä olevat metallit ovat myös terveydelle vaarallisia.

Vuotovesi tuntuu nyt kerrostuneen järvien pohjan tuntumaan. Tämä ei kalatalouden kannalta ole mikään pelastus, sillä pohjaeläimistä ja pohjakaloista se Tsernobylinkin säteilyn rikastuminen ravintoketjussa alkoi. Alkuunsa mitattiin ahvenissa korkeampia pitoisuuksia kuin hauissa.

Tsernobylin onnettomuuden tapauksessa joet toivat säteilevää vettä sisämaasta rannikolle esimerkiksi Kokkolan-Pietarsaaren seuduilla. Rannikon tekojärvien kaloista säteilyn vaikutuksia on sitten voitu mitata näihin päiviin asti. Tuloksista ei vaan ole pidetty meteliä, sillä kalahan ei ole poliittisten päättäjiemme mielestä lihaa.

Asiantuntijat veikkailevat vuosia, joiden kuluttua läheisimmät järvet puhdistuisivat siedettävälle tasolle. Säteily ei kuitenkaan katoa mihinkään pitkään pitkään aikaan. Jos ylävedet puhdistuvat, niin se tarkoittaa vain sitä, että haitta on kulkeutunut alemmaksi.

Eräs mahdollinen strategia olisi kerta kaikkiaan eristää läheisimmät järvet omiksi saastealtaikseen, jolloin ongelma jäisi pienemmälle alueelle. Eihän näiden vesien kaloihin pitäisi muutenkaan syömismielessä koskea.

Kannattaisi nyt viranomaisten laskea tämänkin vaihtoehdon kustannukset. Voisiko nopeasti toimien riittää esimerkiksi Lumijokivarressa pienimpien järvien eristäminen vesistöstä, vai pitäisikö Kivijärvikin padota ja kiertää ympäriinsä kanavilla? Varmaan kustannukset Kivijärven eristämisestä olisivat jo kymmeniä miljoonia euroja, mutta katastrofihan on suuri.

Korvausten tulee joka tapauksessa olla suuruusluokaltaan mittavia niin kalatalouden kuin vesistöjen huvila- ja vakituiselle asutuksellekin.

Ilman kaivoksia maapallolla eläisi vain murto-osa nykyisestä ihmismäärästä ja elintasomme olisi kivikauden asteella. Tarvitsemme siis kaivoksia ja tarvitsemme luonnon hyväksikäyttämistä. Haitat pitäisi vaan ymmärtää minimoida. Talvivaaran tapauksessa herää epäilys, että energiaa ei alunperinkään riittänyt riittävässä määrin ympäristökysymyksiin. Voi myös ihmetellä, miten tieto uraanimalmin läsnäolosta ja louhintasuunnitelmista tuli suuren yleisön tietoon kovin myöhään?

Mauri Nygård Öja Fil.lis., joka aikoinaan toimi Kainuun Maakuntaliiton kalataloudellisia korvauksia hakeneessa oikeusaputyöryhmässä sekä kalataloustyöryhmässä

14.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Talvivaara tarvitsee nyt kainuulaisten tuen (25.11.2012)

Talvivaaran kaivoshanke on nyt vaikeuksissa. Kipsisakka-altaan vuoto on aiheuttanut jätevesien purkautumisen vesistöihin eikä niin tietenkään saisi tapahtua. Tämä on harmillista niille, joiden talot, mökit tai maat ovat valumavesien vaikutusalueella. Heidän tappionsa tulisi korvata tavalla tai toisella täysimääräisenä.

Ulkopuolisesta tarkkailijasta vaikuttaa siltä, että koko projektin käynnistyksessä on ollut koko ajan liian kiire. Yhtiö ei ole toiminnassaan saavuttanut vielä kertaakaan normaalitilaa. Aluksi oli vaikeuksia kasojen kanssa. Kuljettimet mitoitettiin liian pieniksi ja tuotantokatkoksia tuli perinteisen tekniikan reistaillessa. Kaikkein pahinta on ollut jätevesien päästöt lähivesiin.

Vaikka edes kelvollista perustasoa ei ole vielä saavutettu, yhtiö on kiirehtinyt nostamaan joka vuosi tuotantotavoitettaan. Yhtiön nikkelin tuotantotavoite on tänä vuonna 17 000 tonnia ja osavuosikatsauksessa se on ilmoittanut jäävänsä tästäkin. Vuoden 2009 yhtiökokouksessa silloinen toimitusjohtaja kiirehti naulaamaan vuosituotantotavoitteeksi 100000 tonnia vuonna 2017. Tuotannon laatua ja maltillista rakentamista on pilattu väärällä kiirehtimisellä.

Arvostelun paineessa meidän kainuulaisten täytyy muistaa kuitenkin hankkeen skaalatekijät. Hanke on suunniteltu viideksikymmeneksi vuodeksi. Se työllistää suoranaisesti 460 henkeä ja alihankkijoiden palkkalistoilla noin 200. Kerrannaisvaikutus muille palvelualoille ja kuntien talouteen on suuri. Onnistuessaan Talvivaara tuottaa iloa ja toimeentuloa valtavalle joukolle kainuulaisista puoli vuosisataa. Kaivoksen porttien sisäpuolella on yhtä hyviä ihmisiä kuin portin ulkopuolellakin.

Jokainen kunta tai maakunta havittelee elinkeinojensa kehittämiseksi tuotannollisia yrityksiä. Niiden mukana lisääntyvät myös palvelualojen työpaikat. Talvivaara on juuri täl1ainen ja luokassaan suuri ja pitkäkestoinen projekti. Sen taloudellinen asema on nyt heikko ja koetut vastoinkäymiset vaikeuttavat uuden pääoman hankintaa, jos ja kun sellaista tarvitaan. Talvivaaran menettäminen olisi paha isku maakunnalle.

Harmittavaista vastoinkäymisistä huolimatta yhtiöstä on välittynyt se kuva, että uuden luotsin Harri Natusen johdolla kaikki voimat on satsattu akuutin kriisin voittamiseen. Jatkossa myös jätevesiongelma on pystyttävä ratkaisemaan pysyvästi. Tällä varauksella Kainuu tarvitsee Talvivaaraa ja sitä kaikkea sitä hyvää, mitä projekti voi onnistuessaan maakunnalle tarjota.

Kari Sissala Kajaani

14.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Katastrofin äärellä (21.11.2012)

Talvivaara on karmea esimerkki viime vuosina tapahtuneen itsenäisen ympäristöhallinnon alasajon seurauksista. Uskomaton näytelmä vyöryy eteenpäin ilman ohjaajaa. Julkisuus sentään on taattu.

Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt Pohjois-Pohjanmaan vesistöjen tilan vähittäinen heikentyminen, joka johtuu eri maankäyttömuotojen tehostumisesta ja lisääntymisestä. Viimeisenä kuormittajana on mukaan tullut laajamittainen polttoturpeen nosto, jonka yleistymisen myötä muun muassa maakunnan vesistöjen harjuskannat ovat taantuneet lähes sukupuuton partaalle.

Turveyhtiöiden konsulttien laskelmat vähättelevät päästöjä. Heidän laskelmansa perustuvat ominaiskuormituslukujen ja muutaman viikon välein otettujen vesinäytteiden käyttöön. Mittaustapojen puutteellisuudesta johtuen ne systemaattisesti aliarvioivat turvesoiden vesistöpäästöjä, sillä niillä ei saada selville turvesoiden todellisia kuormitushuippuja.

Jo vuonna 1983 tutkija Tapani Sallantaus osoitti, että pääosa, jopa 90 prosenttia, turvesoiden vesistökuormituksesta aiheutuu hyvin lyhyenä aikana kevättulvien ja rankkasateiden virtaamahuippujen nousuvaiheessa.

Virtaaman alkaessa pienentyä vesien ainespitoisuudet laskevat nopeasti, vaikka virtaamat säilyvät vielä korkealla tasolla. Jatkuvatoimisilla virtaamamittareilla nämä johtopäätökset on viime aikoina todettu paikkansapitäviksi.

Koska velvoitetarkkailu ei havaitse kuormitushuippuja, pääosa turvesoiden todellisesta kuormituksesta jää ottamatta luvituksessa huomioon. Tällainen tilanne on vallinnut jo pitkään ja johtanut valuma-alueittain kestämättömän suuriin turpeenottoalueiden mitoituksiin ja vesien tilan yleiseen heikentymiseen.

Tällä hetkellä vanhoja turvesoita Pohjois-Pohjanmaalla lienee käytössä 16 000-17 000 hehtaaria. Ne sekä jo tyhjentyneet suonpohjat kuormittavat vielä pitkään vesistöjä.

Vaihekaavan avulla maakunnan päättäjät haluavat vielä tuplata turvesoiden määrän jo lähivuosina turpeen "huoltovarmuuteen" vedoten. Tosin viime vuosien kesät ovat saattaneet turpeen huoltovarmuuden kyseenalaiseksi.

Tavoitetta asetettaessa ei ole otettu huomioon nykyaikaisen vesiensuojelulainsäädännön vaatimuksia. Vesienhoitolain mukaan vesiä tulee suojella, hoitaa ja ennallistaa niin, että niiden tila ei heikkene ja että niiden ekologinen tila on vähintään hyvä vuoteen 2015 mennessä.

Lisäaikaa on monille vesistöille myönnetty - jopa vuoteen 2027 asti, mutta tavoitetilaan pääseminen ylipäänsä edellyttää huomattavaa kuormituksen vähentämistä kaikissa maakunnan länsiosan vesistöissä ja työ on aloitettava nyt. Se on välttämätöntä ottaa huomioon myös maakunnan energiahuollon suunnittelussa.

On kaikkien vesistöjen käyttäjien ja koko yhteiskunnan etu, että vesienhoitolain tavoitteita ei vesitetä lupa- ja valvontaprosesseissa. Meille on oltava mahdollista saada puhtaat vedet ja myös niihin kuuluvat arvokkaat kalakannat takaisin. Toki se edellyttää paljon työtä ja asian harrastamista kaikilta valuma-alueiden toimijoilta ja asukkailta.

Maakuntaliitolta kaivataan uusien turvesoiden sijasta laajaa ohjelmaa ja apua rahoituksen järjestymiseksi pilattujen vesistöjen kunnostamiseksi.

Turpeenkäytön vähentämisessä avainasemassa on Oulun kaupunki ja sen suuret teollisuuslaitokset. Huoltovarmuuden, ilmastovaikutusten vähentämisen ja työllisyyden säilyttämisen takia turve tulee korvata puulla, ei kivihiilellä.

Mauri Huhtala varapuheenjohtaja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry

18.11.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Talvivaaran tutkimaton puoli (21.11.2012)

Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmat ovat viime viikkoina olleet massiivisesti esillä mediassa kipsisakka-altaan vuodon jälkeen. Ympäristöviranomaiset tutkivat raskasmetallipäästöjä, esimerkiksi sinkkiä, nikkeliä ja mangaania sekä purkuveden happamuutta.

Uraanin kaasumaiset hajaantumistuotteet vuosisatojen saatossa ovat sentään saaneet jonkin verran huomiota. Onko kuitenkin ympäristöterveyden kannalta oleellinen seikka jäänyt huomioimatta jo kaivoksen perustamislupaa myönnettäessä?

Johtuen siitä, että Suomessa ei ole minkäänlaista asiantuntemusta Suomen nanoympäristöstä, Talvivaaran kaivoksen on sallittu surutta levittää ympäristöönsä ainakin piidioksidipohjaisia nanohiukkasia. Näitä pääsee ilmaan louhinnassa, murskauksessa ja kasaliuotuksessa Vesistöihin niitä pääsee purkuvesissä.

Talvivaara on maailman mittakaavassa pilottihanke kuten yhtiö ilmoittaa omilla nettisivuillaan.

Talvivaaran malmio on syntynyt noin kaksi miljardia vuotta sitten lämpimään syvään veteen vajonneesta orgaanisesta liejusta. Suomi sijaitsi silloin Saharan leveysasteilla.

Malmimineraalit ovat peräisin eliömassasta ja kuumien lähteiden purkausvesistä saostuneista metalleista. Malmimineraalit ovat sekoittuneet mustaliuskeeseen. Mustaliuske muodostuu pääasiassa savesta.

Mustaliuskeessa on lisäksi juosteina magnesiumsilikaatteja, serpentiiniä ja talkkia. Savi, serpentiini ja talkki ovat kerrostuneita mineraaleja, joissa vuorottelevat piidioksidikerrokset ja alumiinikerrokset savessa ja piidioksidikerrokset ja magnesiumkerrokset serpentiinissä ja talkissa.

Kerroksellisten savimineraalin käsittely hapolla poistaa niistä alumiinikerroksen ja piidioksidikerros ottaa uuden olomuodon. Siitä tulee huokoisia piidioksidinanohiukkasia, joita lääketieteessä on tutkittu paljon ja joilla on havaittu runsaasti haitallisia vaikutuksia.

Ne imeytyvät elimistöön keuhkojen, ruuansulatuselinten ja ihon kautta Luonnonvesissä niiden pinnalla on yleisesti humusaineita ja erityisesti sinkki kertyy humuksen lisäksi niihin.

Talvivaaran mustaliuskeesta ei liene tukittu kuinka paljon siinä on amorfisia mineraaleja jo luonnostaan. Happoliuotuksessa syntyvät mineraalit ovat amorfisia samoin kuin pääosa ympäristön nanohiukkasista. Amorfiset huokoiset piidioksidinanohiukkaset ovat erittäin reaktiokykyisiä ja tunkeutuvat vaivatta lähes kaikkien solujen sisään.

Biokasaliuotuksessa murskatun malmikasan läpi valutetaan vettä ja rikkihappoa. Ilmeisesti tässä muodostuu huokoisia piidioksidihiukkasia, jotka peittämättömästä kasasta pääsevät ilmakehään ja huuhteluliuoksen mukana siirtyvät kaivoksen vesikiertoon.

Edellä oleva teksti on lukijalle vaikeaselkoista. Sanoman voisi tiivistää niin, että Talvivaaran terveydelle vaarallisimmat päästöt ovat pienenpieniä hajuttomia, mauttomia ja näkymättömiä hiukkasia. Ympäristöviranomaisten tulisi jatkossa vaatia näiden minimoimista.

Seppo K Junnila Iääketieteen lisensiaatti Haapajärvi

18.11.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Nyt voimaloita rakentamaan (20.11.2012)

Talvivaaran kaivos on joutunut kauheaan kurmuutukseen median taholta. Altaan vuotolirinää on vastaanottamassa ämpäriin sankea luonnonsuojelijoiden joukkio ja viemässä näytettä myrkkymaljasta tutkittavaksi eri tahoille. Voi kauheaa on se niin kamalaa. Kenelläkään ei tule mieleen mennä säkittämään hiekkaa kaivokselle, auttaakseen lirinän tukkimisessa.

Talvivaaran kaivos on mittasuhteiltaan valtava. Se on työllistänyt Kainuun tyhjässä korvessa suuren joukon ihmisiä. Juuri niillä alueilla, missä työtilaisuuksia ei ole muuten ollenkaan. Kaivosta on rakennettu huolellisesti parhaan tietämyksen mukaan.

Kesä on ollut erittäin poikkeuksellinen runsaiden sateiden takia. Altaat ovat ylikuormittuneet sadevesien takia ja kohonneen paineen takia aikaisemminkin havaittu vuoto on antanut pariksi vesimassoille. Asia on korjattavissa. Ja valtavasti siihen on satsattu kaivosyhtiön taholta. Ei epäilystäkään, etteikö vesiä saataisi hallintaan.

Kaivokselle on annettava siivorauha ja sen on jatkettava toimintaansa suunnitelmien mukaisesti. Kyseessä on niin valtava investointi, jonka omistajia me kaikki veronmaksajatkin olemme, että sitä on tuettava kaikin keinoin eteenpäin.

Suomi ei selviä kerta kaikkiaan jatkuvassa luonnottomassa puristuksessa ympäristöasioiden taholta. Jossakin tulee pää vetävän käteen. Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamista on tuettava, sen rakentamisesta on eduskunnan päätös. On ihmeellistä, että keskeinen Osuuskaupan toimijakin on ottamassa kantaa ydinvoimalaa vastaan. Värjäytyykö jauhelihakin vihreäksi? Turkistarhaus tuhansine työpaikkoineen ollaan lakkauttamassa ensimmäisenä Suomessa. Tällä menolla meillä loppuu taloudellinen toiminta, työpaikat. Vihreän linjan risusavotta on pelkkiä lillukan varsia, sillä ei elä kukaan.

Matti Nikkilä Liminka

17.11.2012 Oulu-lehti

▲Alkuun


Padon perustuksen pitää olla nestettä läpäisemätön (20.11.2012)

Talvivaaran onnettomuus on osoittanut taas sen, että vahingon sattuessa jälkiviisaita riittää. Isossa vahingossa heitä on sankoin joukoin. Minäkin lukeudun samaan sakkiin, mutta silti haluan sanoa, kuinka pato on tehtävä.

Opiskelin Turun yliopiston maaperägeologian laitoksella rakennusgeologiaa vuosina 1970-72. Siihen kuului oppi padon rakentamisesta. On tietenkin erilaisiin tapauksiin erilaisia patoja, mutta yleinen periaate on, että padon perustuksen pitää olla nestettä läpäisemätön. Tämä tapahtuu pumppaamalla maaperään injektointiainetta, joka kovettuessaan tekee pohjamaasta tiivistä, ikään kuin betonia.

Pato rakennetaan tiiviin ja kantavan pohjan päälle. Padon sisus on tehty kivilohkareista, ja niiden painon pitää olla se, mitä tulevan altaan täyttö edellyttää. Kivisydän katetaan moreenilla tai vastaavalla, joka tiivistetään.

Kivisydän on viisi metriä paksu, ja tiivistetty moreeni molemmin puolin patoa kolme metriä silloin, kun padotaan vesistöjä. Veden puoli katetaan karkealla kivimurskeella aallokon toiminnan estämiseksi.

Rikastushiekka-altaiden padot pitää tehdä samalla periaatteella, joskaan materiaalien paksuuden ei tarvitse olla niin järeää kuin vesistöjen patoamisessa. Joka tapauksessa pohjan pitää olla tiivis, ja patoa pitää jatkuvasta tarkkailla, ja kosteuden tullessa läpi on ryhdyttävä toimenpiteisiin.

Luulen, että Talvivaarassa ei ollut jatkuvaa padon tarkkailua ja siitä syystä pääsi syntymään niin valtava vuoto. Uutisissa näkyneiden allaskuvien mukaan ei altaiden pohjia ole raivattu saati sitten injektoitu Onko niin, että kaivosyhtiö katsoo toiminnan tilapäiseksi ja siitä syystä padot jäävät hunningolle?

Eelis Pulkkinen Raanujärvi

17.11.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Laadunvarmistus ja työmoraali (20.11.2012)

Oulun Mining Schoolin johtaja Leena Yliniemi kirjoitti (Kaleva 14.11./Lukijalta), että infra petti Talvivaarassa. Niin varmaan tekikin ja myös prosesseissa. Prosessi lienee myös pielessä, mutta siihen en puutu, mutta samat periaatteet sopivat myös prosessiin.

Tällä kirjoituksellani haluan tuoda esiin kokemukseni ja ajatukseni laadun etukäteisvarmistuksesta ja sen tärkeydestä korkeimmasta johdosta viimeisen työvaiheen toteuttajaan saakka.

Laadun etukäteisvarmistus on prosessi ja proseduuri, joka johdon tulee omaksua ja viedä se lattiatasolle siten, että jokainen projektissa mukana oleva tietää sen merkityksen ja vaikutuksen itseensä. Jos keskitytään vain laaduntarkkailuun ollaan jo myöhässä, ja näin on varmaan Talvivaarassa käynyt.

Laadunvarmistus on myös bisnesasia. Sen on Talvivaara kouriintuntuvasti osoittanut: toiminta pysähtynyt, osakekurssi romahtanut, rahat loppu, konkurssi uhkaa, imago mennyt, ympäristö tuhoutunut ja ihmiset vihaisia.

Talvivaaran laadunvarmistus on alkanut Pekka Perästä. Hänen olisi pitänyt ohjeistaa konsultit ja urakoitsijat. Altaiden osalta vastuussa ovat myös konsulttiyrityksen johto ja projektipäällikkö, urakoitsijan johto ja projektipäällikkö.

Koska Talvivaaran, konsultin ja urakoitsijan johto ovat olleet leväperäisiä, ovat myös työntekijät olleet leväperäisiä. Pumppuja on pudonnut muovin päälle, hitsauksissa voi olla ongelmia, penkan tiivistyksessä voi olla ongelmia ja muovin alla voi olla teräviä kiviä, jotka voivat vuotoja ja eroosiota aiheuttaa. Konsultti, olisiko muovin alusta pitänyt asfaltoida tai betonoida?

Kuuluttaisinkin tässä korkean työmoraalin perään Pekka Perästä konsultin suunnittelijaan, penkan tärylätkän ajuriin ja muovin hitsariin saakka. Jokaisen olisi tullut raportoida työvirheistä ja riskitekijöistä vastuullisille esimiehilleen. Tiivistäjät, hitsarit, pumpunpudottajat ja muovinpäällä ajajat ovat noudattaneet johdon määrittelemää moraalia ja perästä kuuluu.

Nyt syytellään kaivosta ja viranomaisia, mutta suunnittelijat, urakoitsijat ja työtekijät - katsokaa tekin peiliin. Laadunvarmistus ja korkea työmoraali ovat bisnestekijöitä kaikille yrityksille ja myös koko Suomelle. Tehdä kerralla ja kunnolla on bisnes - jälkipaikkaukset kustannuksia.

Osaaminen, laatu ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat aino¬at kilpailutekijämme maailmalla. Kilpailijamme ovat siellä, ei pöydän toisella puolella.

Uskon, että Talvivaara tai sen seuraaja jatkaa Kainuun luonnonvarojen hyödyntämistä laadukkaasti ja ympäristöystävällisesti – toivottavasti ennemmin, mutta ainakin myöhemmin.

Itse olen ollut Lähi-idässä maailmanluokan projekteissa, joissa myös vastaavia jätevesialtaita on tehty.

Matti Ruuskanen vientimies Haukipudas

17.11.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Talvivaaran vesipöhöstä voidaan oppia (20.11.2012)

Kaivosvesien hallinta on haasteellista. Muualla maailmassa on tavallista, että prosessivesiä kuljetetaan kaukaa tai pumpataan syvältä maan uumenista ja kierrätetään viimeiseen pisaraan saakka.

Suomessa tilanne on usein juuri päinvastainen: kaivoksia uhkaa alituinen vesipöhö, vesivarastot täyttyvät ja ylimääriä joudutaan juoksuttamaan erilaisin järjestelyin. Tästä Talvivaarassakin on kyse.

On varmasti käynyt kaikille selväksi, että Talvivaaran kaivoksen jätevesivuoto ympäristöön johtui heikosta suunnittelusta. Kipsisakka-allas oli tarkoitettu tahnamaiselle kiinteälle jätteelle, mutta altaaseen jouduttiinkin varastoimaan happamoitunutta jätevettä, koska sadetta saatiin tänä vuonna taivaan täydeltä.

Veden patotiivisteeseen aiheuttama paine on kerta¬uokkaa kipsitahnan aiheuttamaa huokospainetta suurempi. Reitin löydettyään vesi karkasi.

Ongelma ei siis ollut yksin altaan pohja rakenteissa, vaan puutteellisesti hallitussa vesitaseessa ja olemattomassa varautumisessa poikkeuksellisiin säätilanteisiin.

Talvivaarassa on kuitenkin hyvät lähtökohdat korjata tilanne. Maaperä on hyvin vettä pidättävää moreenia tai turvetta eikä siellä ole pohjavettä johtavia tai varastoivia kerroksia.

Kaivokselle on kertynyt kokemusta ja osaamista, joka näkyi hyvin määrätietoisena koko viikon jatkuneena voimanponnistuksena, jonka tuloksena vuoto saatiin hallintaan. Syntynyt tilanne pitää analysoida, virheet ja väärät menettelytavat korjata sekä estää tapahtumasta uudestaan

Samalla on kuitenkin annettava talvivaaralaisten ammattimiesten ja -naisten hoitaa kaivosympäristö kuntoon, sillä he sen työn parhaiten osaavat ja haluavat tehdä. On siellä takuuvarmasti näiden kuluneiden vuosien aikana jotain opittukin.

Veli-Pekka Salonen ympäristögeologian professori Vihti

17.11.2012 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


"Tanssi yli kipsisakka-altaiden" (19.11.2012)

Joillakin Pohjois-Amerikan intiaaneilla oli tapana tanssia voittotanssi voitetun vihollisen irtileikatun pään kanssa leirinuotion ympäri.

On säälittävää, että jopa jotkut poliitikot ja virkamiehet tanssivat riemusta "ruumiin" pään kanssa, vaikka ruumis ei ole läheskään kuollut.

Lienee turhaa todeta jollekin Niinistölle tai Pokalle, että "jälkiviisaus on viisauden lajeista helpoin, mutta imelin”. Teillä on ollut täysi mahdollisuus puuttua asioihin jo ajat sitten ja antaa isälliset ja äidilliset neuvot Talvivaaran johdolle, kuinka esimerkiksi kipsisakka-allas on rakennettava.

Yhtä säälittävää on asiasta ilakoivien "taiteilijoiden" irvistely esimerkiksi viime lauantai-illan ohjelmissa kello 21.15 jälkeen. Lukuisia vastaavia esimerkkejä löytyy.

Tämä toiminta vastaa täysin gangsterien toimintaa, jotka turvasaappailla potkivat jo maassa makaavaa ohikulkijaa päähän.

Jokainen tekee virheitä. Niitä on tehnyt niin Pokka kuin Niinistö.

Talvivaarassa on tehty virheitä, mutta tarvitseeko niillä nyt ilakoida ja kerätä poliittisia pisteitä. Kun osaatte arvostella, niin menkää Talvivaaran johdon puheille ja antakaa edes nyt ne edellä mainitut isälliset ja äidilliset neuvot, kuinka asiat tästä eteenpäin hoidetaan.

Olen asunut Pohjois-Amerikassa nelisen vuotta. Kanadan Torontossa tuli seurattua varsin läheltä niin suomalaisten, kuin virolaisten "bisnestoimintaa".

Suomalaisten aika meni pääosin siinä, että kadehdittiin sitä, kuinka virolaiset osaavat ja toimivat. He toimivat yhteistyössä. Siellä liikkui myös lentävä lause, kuinka "virolaiset puhaltavat yhteen hiileen ja kuinka suomalaiset kusevat yhteen hiileen".

Luulisi Suomen valtion edustajien tekevän kaikkensa, että Talvivaaralle annetaan mahdollisuus paikata virheensä ja saada tuotantonsa nopeasti täyteen vauhtiin, sekä turvata ne tuhannet työpaikat, jotka Kainuussa tarvitaan. Eikä, kuten nyt mieluusti tehdään, kustaan siihen hiileen, joka ei onneksi vielä ole sammunut.

Annan vielä yhden ilmaisen neuvon. Ostakaa nyt Talvivaaran osake-enemmistö, kun osakkeet ovat halpoja. Osake-enemmistön turvin voitte tehdä TalvivaaralIe ihan mitä haluatte, vaikkapa panna se konkurssiin.

Isävainajani (oli myös eteläpohojalaanen) pruukasi sanoa:

"On helevetin hyvä ajaa, kun on oma ruoska ja vieras hevoonen." Näinhän tässäkin asiassa menetellään.

Esa Passila mv., ins., lentokapt.

16.11.2012 Maaseudun Tulevaisuus Mielipide

▲Alkuun


Kaikkiko sallittua? (19.11.2012)

Talvivaaran vaarallisuus on osoitettu todeksi useiden ympäristöasiantuntijoiden toimesta. Silti vielä kaivoksen edustajien on annettu selittää tapahtumaa parhain päin. He ovat vähätelleet kalakuolemia sekä radioaktiivista säteilyä ja ovat antaneet ymmärtää, että mökkirannassa voi uida entiseen malliin. Hyvä etteivät väitä, että radioaktiivisuus lämmittää syksyiset vedet uimakelpoisiksi.

Nämä selittelijät ovat kuitenkin vapaalla jalalla. Mitä, jos meikäläinen suorittaisi saniteettialan toimia Oulun keskustan kävelykadulla, Rotuaarilla? Veikkaamme, että siinä häkki heilahtaisi. Onko siis kyse uusliberalismin ilmentymästä? Eikö tällaisen katastrofin tapahtuminen ole tarpeeksi vakuuttava merkki siitä hämmingistä, minkä uusliberalistinen sormien läpi katsominen aiheuttaa?

Lakeja rikotaan mennen tullen. Alan virkamiehet ottavat virkavapaata mennäkseen hoitamaan firmojen tarvitsemat lupa-asiat kuntoon. Näitäkin puliveivareita on sähköinen media esitellyt myönteiseen sävyyn.

Suomen valtio omistaa 9 prosenttia Talvivaaran osakkeista. Ylen uutisissa sanottiin 14.11., että valtio ostaa lisää Talvivaaraa, koska se on nyt niin halpaa. Tämä tarkoittaa, että veronmaksajat ovat taas maksumiehiä.

Suomi antaa riihikuivaa Kreikalle. Suomalaiset ostivat vasta ilmaa Saksalaisilta telemarkkinoilta. Suomi lähtee kauas Atlantin ylle valvomaan Naton omistelemaa ilmaa (ilma alkaa olla arvokasta). Nokiasta on enää kaksi prosenttia suomalaisomistuksessa.

Me suomalaiset olemme tosi kiltti kansa. Annamme ulkomaalaisille vaikka kellosta viisarin todistaaksemme, ettei meillä ole mitään ulkomaalaisia vastaan. Luulemme myös, että ulkomaalaiset ovat yhtä kilttejä kuin me, emmekä usko, että he nauraisivat meille.

Toki suomme turvapaikan sitä tarvitseville, mutta valtioitten ja firmojen välisen hyväntekeväisyyden maksumiehiksi emme mielellämme ryhtyisi

Jouni Kesti Oulu

16.11.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Ristiinnaulittu kaivosyhtiö (19.11.2012)

Viimeisen puolentoista viikon aikana harva meistä on välttynyt Talvivaaraa koskevilta uutisilta. Uutiset eivät kyllä laadullaan paistattele, vaan olemmekin saaneet todistaa journalismin rappiota.

Koomisin asia mihin itse olen törmännyt, on väite siitä, että Talvivaarasta olisi vuotanut 120 Hiroshiman atomipommin verran uraania. No, ei voida olettaa, että uraanimalmin, uraanioksidin, uraanin ja väkevöidyn uraanin ero olisi täysin selvä toimittajalle.

Toisena esimerkkinä tulee uutinen "rajuista 200-kertaisista säteilyarvoista jätevedessä", siis 200 bq/l arvoista. Tämäkin asettuu oikeaan mittapuuhun, kun verrataan sitä Porvoon porakaivojen tulokseen. Keskiarvo oli 940 bq/l (radon). Taitaakin Porvoossa asua melkoisia mutantteja.

Mitä itse onnettomuuteen tulee, niin koko tapahtuma on ollut melkoinen tragedia jokaiselle osapuolelle, luonnolle, lähialueille ja itse kaivosyhtiölle. Olisiko jotain voitu tehdä toisin? Varmasti, sillä sakka-altaat 2 ja 3 ovat erilailla rakennettu.

Onnettomuuden syy selvinneekin ennen pitkää onnettomuustutkintalautakunnan toimesta. Ennen sitä on kenenkään turha syyttää ketään. Tutkitaan ensin ennen kuin hutkitaan.

Entä nämä niin sanotut luonnonsuojelijat ja Stop Talvivaara -liike vaatimuksineen? Pitäisikö Talvivaara todella pysäyttää kokonaan? Ei todellakaan!

Bioliuotuksen prosessia ei katkaista sormia napsauttamalla. Prosessin kestosta kertoo jo jotain sekin, että malmia liuotetaan primäärialueella 1,5 vuotta ja usean vuoden ajan sekundaarialueella. Mikäli näitä liuenneita metalleja ei oteta talteen, ne päätyvät ennen pitkään luontoon.

Lisäksi kun otetaan taloudelliset ja työllistävät näkökulmat huomioon, niin todellinen katastrofi Kainuulle olisi Talvivaaran konkurssi tai lupien peruuttaminen.

Talvivaara työllistää paikallisesti noin 500 henkeä ja urakoitsijoiden kirjoilla on noin 300 henkeä. Ja tähän vielä välilliset vaikutukset päälle, 1000-1500. Siis kaikkinensa noin 2000 henkilötyövuotta ympäri Suomea.

Ajattele tilannetta, jossa yksittäinen yritys ilmoittaisi yt- neuvotteluista, joiden tavoitteena on irtisanoa 2000 henkeä. Vertaa tätä tilanteeseen, jossa nämä luonnonsuojelijat vaativat käytännössä 2000 ihmisen irtisanomista.

Tilanteen vakavuutta kuvaa hyvin se tosiasia, että nykyinen ympäristöministeri on oikeastaan koko kautensa ajan pyrkinyt lakkauttamaan Talvivaaran. Niinistö on jo aikaisempien lausuntojensa vuoksi oikeuskanslerin tutkinnan alla, mutta lisää tulee. "Jos en olisi ministeri, olisin osallistunut mielenosoitukseen" (IL 14.11.)

Kuvitelkaa, jos työministeri Ihalainen kehottaisi kansalaisia mielenosoitukseen parempien palkkojen puolesta? Tai jos elinkeinoministeri Vapaavuori sanoisi, "olisin mukana järjestämässä työsulkua, jos en olisi ministeri" .

Kauanko hallitus aikoo katsoa ympäristöministeri Niinistön sooloilua? Onko luonnonsuojelijoiden tarkoitus pitää Kainuu edelleenkin vain nälkämaana, susien ja karhujen reservaattina, jossa on kiva käydä viikko lomailemassa?

Teemu Niva Kajaani

16.11.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Kaivostoiminnan riskejä on katsottu liian pitkään läpi sormien (16.11.2012)

Poliitikot ovat olleet haluttomia rajaamaan millään tavoin kaivosten perustamista. Kansallispuisto tai muu luonnonsuojelualue ei ole ollut esimerkiksi väistyvän elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok) mukaan riittävä syy kieltää kaivoksen perustamista.

Mitkä olisivatkaan seuraukset, jos Talvivaaran kaltaiset tapahtumat olisivat sattuneet vielä herkemmässä ja monimuotoisemmassa luonnonympäristössä?

Esimerkiksi Kuusamon Kitkajoen valuma-alueen kaivoshankkeet vaarantaisivat ja todennäköisesti tuhoaisivat maailmassa ainutlaatuisen taimenkannan. Suomessa on rajattava ekologisin reunaehdoin kaikki alueet, joissa kaivos vaarantaisi ainutlaatuisia luontoarvoja.

Kaivostoiminta on tähän asti ollut valtion varjeluksessa, ja toimintaa on talouden edun nimissä katsottu ympäristönäkökulmasta läpi sormien jo pitkään. Talvivaaran surullinen ja yhä ympäristökatastrofina paisuva tapaus osoittaa sen selvästi.

WWF esitti jo kolme vuotta sitten silloin perusteilla olleiden ely-keskusten uhkakuvat. Muun muassa Talvivaaran ja Raahen kultakaivoshankkeen ongelmat ovat osoittaneet ne todellisiksi. Ympäristöviranomaisten resursseja ja toiminnan itsenäisyyttä tulee heti parantaa. Samaan aikaan täytyy kuitenkin muistaa, että viime kädessä vastuu on aina toiminnanharjoittajalla. Talvivaaran tulee maksaa täysimääräisesti kaikki lisävalvonnan ja -seurannan kustannukset.

Samaan aikaan kun mineraalien hinta ja kysyntä kasvavat tulevaisuudessa, suomalaiset päätöksentekijät ovat olleet hätäpäissään valmiita varmistamaan, että kaikki mahdolliset kaivoshankkeet saataisiin käyntiin ja vieläpä mahdollisimman nopeasti. Kaivosten käynnistämisellä ei kuitenkaan ole mitään kiirettä, koska mineraalit eivät häviä maaperästä.

Jokainen kaivostapaus tulee käsitellä erittäin huolelliseti ennen luvan myöntämistä.

Kaivosten riskit ympäristön ja ihmisten terveyden kannalta ova osoittautuneet niin suuriksi, että nyt on pikaisesti vihellettävä peli poikki uusien kaivoshankkeiden suunnittelussa ja arvioitava lupaprosessi uudelleen. Esimerkiksi rakennusvaiheiden valvontaan tulee lisätä huomattavasti eri vaiheita.

Kaivosten päästöille ei ole käytännössä keksitty Suomessa vielä teknistä ratkaisua. Nyt näyttää olevan sallittua, että Talvivaaran alapuoliset vesistöt molempiin valuman suuntiin voidaan pilata. Itsestäänselvyytenä julkisuudessa kerrotaan, kuinka paljon sulfaattia jokiin ja järviin on jo päätynyt ja nurinkurisesti päästöjä haluttaisiin vielä lisätä.

Jokaisen tulisi muistaa, että kaivoksen avaaminen on peruuttamaton toimenpide.

Esimerkiksi Kitkajoen ja sen taimenkannan häviäminen hävittäisi 10 000 vuotta vanhan kehityskulun kustannuksena kaivoksesta, joka voisi ehkä toimia parhaimmillaan muutaman kymmenen vuoden ajan.

Jari Luukkonen suojelujohtaja WWF Suomi

14.11.2012 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Talvivaaran infrassa epäonnistuttiin (16.11.2012)

Viime aikojen kestouutinen on ollut Talvivaaran allas- ja pato-ongelmat.

Talvivaaran kaivos on erittäin merkittävän innovaation ja siihen liittyvän tutkimus- ja kehitystoiminnan tulos, joka kyettiin nopeasti hyödyntämään käytännön toiminnaksi ja työpaikoiksi Kainuuseen ja ympäri Suomea - aivan niin kuin hallitusohjelmassakin yrittäjiä innostetaan ja kannustetaan ja jopa tuetaan.

Jokin meni kuitenkin pieleen. Näyttää, että kaivosmiehet ja naiset ovat tehtävässään onnistuneet kohtuullisesti ja itse prosessit on saatu kuntoon, mutta infran rakentajat ovat pahasti epäonnistuneet.

Prosessissa esiintyneitä haju- ynnä muita haittoja on kyetty hyvin nopeasti korjaamaan, vaikka kaikilta osin ei vielä ollakaan täysin lupaehtojen edellyttämällä tasolla.

Nyt onkin syytä olla huolissaan suomalaisen rakentajan ja suunnittelijan osaamisesta ja kyvystä tehdä vaativia rakenteita. Vaikka Talvivaarassa rakentajana on ollut epäilemättä yksi Suomen kokeneimmista urakoitsijoista, rakenteet ovat pettäneet.

Samaan aikaan kun Talvivaarassa allas vuotaa, Jyväskylässä romahtaa vesitorni.

Muistamme hyvin, kuinka pari kolme vuotta sitten Suomessa tapahtui kymmeniä kattovaurioita ja romahduksia lumen painosta. Ehkäpä myös hometalot voidaan laittaa samaan kategoriaan?

Ajatellaanpa tilannetta, että Hönttämäellä olisi teollisuushallin katto romahtanut, mikä tällä kokemuksella on ihan realistista, olisiko silloin osaamattomia tunareita ICT-insinöörit vai rakentajat?

Tuskinpa hallissa harjoittelevat potkupalloilijatkaan olisivat syyllisiä, jos hallin katto romahtaa.

Talvivaaralaiset ovat saaneet runsaasti ohjeita, miten toimia.

Erityisen huomionarvoista on ollut lisäbyrokratian vaatiminen. Hankkeella taitaa olla jo nyt satakunta erilaista lupapaperia mapissa. Se kuvaa oikeastaan nykymaailman menoa, jossa riittää, kun paperit ovat kunnossa. Se käytännön osaaminen on toissijaista.

Talvivaarassa syyksi on esitetty, että pohjalla on vain 1,5 millimetrin muovikelmu. Aikaisemmin padot rakennettiin ilman kelmuja ja niistä tuli pitäviä ja turvallisia. Lähin esimerkki on keskellä Oulun kaupunkia oleva Merikosken pato.

Kuvaavaa Pohjois-Suomen kannalta on, että Oulun yliopiston rakennusinsinöörikoulutus päätettiin lopettaa, vaikka jo pitkään on ollut tiedossa lukuisten kaivoshankkeiden toteutuminen ja niiden vaativat rakennuskohteet.

Suomessa toimii lukuisia (yli 50) hyvin menestyviä kaivoksia, jotka ovat kymmeniä vuosia tarjonneet turvallisen työpaikan sadoille työntekijöille. Jatkossa meidän on pystyttävä samaan, mutta sen ehdoton edellytys on, että alan osaamiseen koko kaivoksen elinkaaren alueella todella panostetaan.

Oulun yliopistossa toimivan Oulu Mining Schoolin koulutuksen ja tutkimuksen resursseja on vahvistettava sekä rakennusinsinöörien, kuten maa- ja kalliorakentajien, koulutus käynnistettävä, jotta tulevaisuudessa kestävää kaivostoimintaa Suomen mineraalistrategian mukaisesti voidaan toteuttaa. Lue lisää...

Leena Yliniemi Oulun yliopisto Oulu Mining School

14.11.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Talvivaaralle on annettava työrauha (16.11.2012)

Sanomattakin on selvää, että Talvivaaran ongelmia ei kukaan ole tilannut tai halunnut. Aina, kun rakennetaan jotain uudenlaista, rakentamiseen voi liittyä asioita, joista ei ole ymmärretty huolehtia riittävällä tarkkuudella.

Talvivaaran tapauksessa näin on käynyt sekä yritykselle että viranomaisille. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Tilanteen normalisointi vie kuitenkin aikansa.

Jotkut esittävät, että kaivos pitäisi sulkea. Näitä porteilla huutavia ihmisiä ei voi kuin ihmetellä. Heiltä pitäisi kysyä, voisivatko he järjestää talvivaaralaisille uudet työpaikat. Heidän ajattelunsa näyttää riittävän vain huuteluun ja pahvinpalojen heilutteluun.

Tuotanto on saatava käyntiin pikimmiten, muuten kassavirta tyrehtyy, jolloin ongelmien korjaamisen rahoitus on vaarassa.

Talvivaaran tulevia lupia ei pidä jarruttaa. Pitää vain miettiä, kuinka kaikki toteutetaan turvallisesti ja ympäristöä turmelematta.

Juhani Aalto Espoo

14.11.2012 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Talvivaara ei ole ikiliikkuja (16.11.2012)

Helsingin Sanomat kertoi 13.11. Aalto-yliopiston professorin Kari Heiskasen haastattelun yhteydessä, että Talvivaaran altaissa tapahtuva liuotusprosessi on bakteerien varassa, joten prosessin katkaiseminen on käytännössä mahdotonta.

Talvivaarassa on kyse keinotekoisesti kiihdytetystä kemiallisesta prosessista. Yksi tapa ylläpitää prosessia on rikkihapon lisääminen kaivosmurskeeseen. Toisin sanoen prosessi ei ole vain "bakteerien käsissä", vaan siihen voidaan ihmistoimin vaikuttaa.

Tavanomaisissa kaivoksissa tämä kemiallinen prosessi pyritään nimenomaan estämään.

Harri Hölttä Joensuu

14.11.2012 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Kaivosteollisuuden kehittäminen päättyi jo 1970-luvulla (16.11.2012)

Kuka on vastuussa suomalaisen raskaan teollisuuden ja kaivosten teknologiaosasamisen hukkaamisesta?

Yli kolmekymmentä vuotta sitten maassamme aloitettiin teollisuuden prosessi- ja teknologiaosaamisen alasajo. Kotimainen kaivosteollisuuden kehittäminen päätettiin lopettaa jo 1970-luvulla.

Käytännön kokemusta teollisuuden rakentamisessa hankkinut ihminen pystyy kokemuksensa perusteella tunnistamaan kehnon rakenteen jo suunnitteluvaiheessa.

Tuotantolaitoksen rakentajan on pyrittävä rakentamaan vähimmillä mahdollisilla kustannuksilla. Heikko rakentaminen ei tuo menestystä eikä taloudellista tulosta.

Hannu K. Taskila eMBA, teknikko Oulu

14.11.2012 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Talvivaarasanasto (15.11.2012)

Meidän on joskus vaikea ymmärtää Talvivaarasta käytävää keskustelua. Laadin avuksi lyhyen sanaston.

Turva-allas = Maavallien ja penkkojen avulla rajattu maapohjainen alue, johon kaivoksen kipsisakka-altaasta (= jätealtaasta) karannut myrkyllinen vesi kootaan, esimerkiksi suo, korpi tai räme.

Jälkikäsittely-yksikkö = Jätevesien puhdistamiseen tarkoitettu alue, esimerkiksi luonnonlampi, jossa kemikaalien tai kalkin avulla sakkautetaan luonnolle myrkyllisiä aineita edellä mainitun lammen pohjalietteeseen.

Pintavalutuskenttä = Maa-alue, yleensä suo, jonka kautta jälkikäsittely-yksiköstä edellä kerrotulla tavalla puhdistettu jätevesi johdetaan Oulujoen tai Vuoksen vesistöihin.

Kipsisakka-altaasta valunut vesi = Paljon raskasmetalleja, sulfaattiaja uraania sisältävä ongelmajäte.

Luonto = Vesistöihin vapaasti virtaava puro ja kaivosalueen ulkopuolinen luonto. Luontoa on myös kaivosalueella oleva maaperä. Tähän ei kuitenkaan Talvivaaran, eikä viranomaisten, taholta lueta kuuluvaksi turva-altaita, jälkikäsittely-yksikköjä ja pintavalutuskenttiä.

Bioliuotus = Rikkihapon, veden ja malmin liuotuskasaan pumpattavan ilman avulla toimiva prosessi, joka liuottaa malmista metalleja. Tähän tarvitaan Talvivaarassa rikkihappoa 700 - 800 tonnia vuorokaudessa. Uraani liukenee muiden metallien tapaan prosessiliuokseen.

Talvivaaran luonnonuraani = Uraani on raskain luonnossa esiintyvä alkuaine, jota on maaperässä kaikkialla. Uraani (lat. uranium) on elämälle välttämätön aine, jonka tytärnuklidit, esimerkiksi radium, radan ja polonium, säteilevät kantaisäänsä enemmän. Suurin osa uraanin ja uraanin tyttärien aiheuttamasta radioaktiivisesta säteilystä tapahtuu maankuoren alla ja jää sinne. Kun uraania sisältävä malmio on nostettu kaivoksessa maan pinnalle, esiin saadaan myös radioaktiivisten aineiden vaikutukset. Tätä suurempi ongelma on uraanin myrkyllisyys vesiluonnossa. Talvivaara kuuluu Suomen merkittävimpiin uraanivarantoihin, vaikka uraanin pitoisuus Talvivaaran malmiossa on vähäinen.

Käänteisosmoosi = Suolojen poistoon kehitetty menetelmä, jonka avulla myös kaivoksen jätevesistä voidaan poistaa sulfaattisuoloja ja metalleja. Talvivaara suunnittelee ryhtyvänsä puhdistamaan jätevesiä tällä menetelmällä vuonna 2015.

Pohjavesi = Sitä on yleisen käsityksen mukaan lähes kaikkialla Suomessa. Talvivaaran taholta korostetaan kaivosalue pohjavesivarantojen vähäisyyttä. Pohjaveden pilaamiskielto on Suomessa ehdoton.

Antti Lankinen Kainuun luonnonsuojelupiirin kaivosvastaava

13.11.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Työ, talvi ja vaara (15.11.2012)

Talvivaaran kaivos saastuttaa ympäristöä. Saasteista ei kärsi pelkästään lähiympäristö, jossa puut ovat kummallisia, vaan vesistöjen välityksellä saasteet leviävät todella kauas ympäristöön, niin Oulun seudulle kuin Kainuusta eteläänkin.

Kesällä katsoin lapsuuteni maisemia Pohjois-Savossa mieli maassa. Talvivaaran myrkyt olivat "levinneet" tuohonkin järveen jonka vettä lapsena join, jonka vettä isäni, ukkini ja isoukkini olivat juoneet.

Paljon kysymyksiä herää tavallisen äidin mieleen. Miten käy pohjavesien, entäs vesistöjen kalat, miten ympäristö- myrkyt ja uraani siirtyvät ravinnosta ihmiseen. Pysyykö juomavesi hyvänä vai joudummeko kohta juomaan uraanivettä. Sairastuvatko lapsemme tulevaisuudessa esimerkiksi syöpään. Pientä ihmisen alkua seuratessa nousee kyyneleet silmiin, miksi tuhoamme tulevaisuuden, ympäristön, paikan jossa tulevien sukupolvien on elettävä.

Kaivostoimintaa puolustellaan työpaikoilla. Aivan kuten uuden ydinvoimalan rakentamistakin. Tiedän, että töistä on pulaa. Olen itsekin työttömänä, mieheni on työttömänä ja paljon nuoria ammatin ja työkokemusta omaavia aikuisia on työttömänä. Lähisukulaisiani, myös mieheni, on ollut keikkatöissä Talvivaarassa, jotta olisi töitä edes joskus.

Rahat on tiukassa, lapsiperheen elämä vaikeaa, mutta mietin, oikeuttaako työ tuohoamaan ympäristön satojen kilometrienkin päässä. En hyväksy ydinvoimaa enkä uraanikaivosta "takapihalle" tai kauemmaksikaan. Työpaikkoja voisi luoda vaikka ympäristöystävällisiä energiamuotoja kehittämällä.

Tällä hetkellä Olkiluodossa koetetaan saada uusi ydinvoimala rakennettua. Uskomatonta, että tuollaisella työmaalla ei osata edes käyttää oikeaa betonilaatua. Suomessa on kylmät talvet ja täällä ei kestä ihan kaikki niin kuin muualla Euroopassa.

Talvivaarassakin on taidettu unohtaa jotain olennaista varoaltaita rakennettaessa. Tuommeko ydinvoimaloihimme uraanin ulkomailta vai annammeko Talvivaaralle luvan uraanin tuotantoon sillä perusteella, että "kyllähän me Suomessa osaamme suojella ympäristöä” toisin kuin niissä maissa joista uraani meille nyt tuodaan. Millaisiahan ongelmia sitä muualla sitten on!

Talvivaarasta saadaan nikkeliä, jonka hinta maailmalla on laskenut. Loppuuko Talvivaaran kaivostoiminta pian ja meille jää tänne jäljelle pelkät ympäristöongelmat. Altaat valuuttavat kaiken jätteen ympäristöön ja me kaikki saamme siitä kärsiä. Uskomatonta, että tuollaisia "laitoksia" on edes annettu rakentaa. Jonkun täytyisi edes valvoa tarkemmin, että asiat tehdään oikein, jottei arvokas ympäristömme saastu.

Noora Valkonen Muhos

13.11.2012 Tervareitti

▲Alkuun


Talvivaara levittäytymässä Oulujoelle (15.11.2012)

Maan kuuluisin kipsisakka-allas lienee Sotkamon Talvivaaran kaivosalueella, jonka vuotoa on yritetty paikata koko alkuviikko. Torstaina uutisoitiin, että altaasta olisi vuotanut jo noin 20 000 kuutiota jätevettä, todellista määrää ei osaa kukaan sanoa.

Talvivaara sijaitsee sinänsä kätevästi kahden suuren vesistöalueen latva-alueella, joten vuotovedet voivat lähteä niin etelään Vuoksen vesistöalueelle kuin pohjoiseen Oulujoen vesistöalueelle. Tällä kertaa pääasiallinen suunta näyttää olevan Oulujoen vesistö.

Rankimpien ennusteiden mukaan vuotovedet etenevät ensin pienten järvien kautta Oulujärvelle ja sieltä edelleen Oulujoelle niin. että oululaisten juomavedeksi ne ovat päätymässä ehkä ensi viikon lopulla. Matka on pitkä ja välissä oleva Oulujärvi on valtavan kokoinen sisämaajärvi, joten todellisuudessa Oulujoelle ja edelleen oululaisten juomavedeksi ehtii ennen Talvivaaran päästöjä paljon muitakin syyssateiden kuljettamia ravinteita.

Syytä huoleen on kuitenkin sen vuoksi, että kaikesta päätellen Talvivaarassa on suhtauduttu jätealtaiden kunnossapitoon leväperäisesti. Miten voi olla mahdollista, että kaivoksen kipsisakka-altaat on tehty niin heikosti? Tai edes yksi niistä? Sitä paitsi tämänkertainen vuoto ei ole ensimmäinen, sillä sama allas on vuotanut myös vuosina 2008 ja 2010.

Jokainen Talvivaarassa vieraillut tietää, kuinka valtavan suuri kaivosalue on ja kuinka valtavan suuria jätevesialtaat ovat. Ei ole helposti uskottavissa, että tilaa tai aikaa ei olisi ollut rakentaa uusia ja pitävämpiä jätevesialtaita moneen kertaan huonoksi ja vuotavaksi todetun tilalle.

Talvivaara ei selvästikään ole kantanut vastuuta ympäristöstään niin kuin pitäisi. Kainuun Ely-keskuksella on valtuudet puuttua yhtiön toimintaan, mutta julkisuuteen välittyneen kuvan mukaan Ely-keskuksen viranomaiset olleet liian hyväuskoisia ja pitkämielisiä odottamaan, että yhtiön lupauksista tulee totta ja asiat saadaan kuntoon.

Vaikka nyt etsitään viranomaisia ja ministereitä vastaamaan ja vastuuseen, niin vastuu vahingoista on ennen muuta niiden aiheuttajalla kaivosyhtiöllä.

Kansalaisten mielestä tarjolla on vain kaksi vaihtoehtoa: joko asiat laitetaan kuntoon tai kaivosyhtiön on keskeytettävä toimintansa. Luonnonsuojelupiirit ovat jo vaatineet metallinjalostuksen keskeyttämistä Talvivaarassa. Samaa alkavat varmasti vaatia muutkin kansalaistahot.

Pääkirjoitus

9.11.2012 Tervareitti

▲Alkuun


Läikkyy yli (15.11.2012)

Minun mittalasini ainakin on jo täyttynyt.

Taitaa olla Talvivaarankin altaat jo täysiä ja yli läikkyy.

Mitä on tehty ja mitä tehdään?

Ministeri puhuu kuin papukaija; kauniisti, mutta osin täyttä paskaa.

Syyllisiä etsitään, joka on täysin turhaa.

Tuntematon Sotilas-kirjassa on mielestäni tähänkin tilanteeseen sopiva kohta siteerattavaksi.

"En minä ketään syyllisiä kaipaa, Lahtista ja konekivääriä minä kaipaan."

Lahtinen jäi kiväärinsä viereen viivyttäessään.

Entäpä nyt?

Onko tosiaan niin, että osakkeenomistajien hyödyksi on uhrattava koko Kainuun ja Pohjois-Savon vesistöt?

Kuka auttaa paikallista asujaa, joka on kynnetön ja hampaaton suuren rahanahneuden edessä?

Häkämieskin luikki tyynemmille vesille. Niinistö puikkoilee virkamieskunnan selän taa.

Kukaan ei uskalla tai osaa tehdä ratkaisuja.

Missä luimistelee sotkamolainen "senaattori"?

Onko meidän yhteiskuntamme ajautunut vastuunkiertoyhteiskunnaksi?

Olisiko huudettava apuun hengenmiehiä?

Tulisivatko arkkipiispat avuksemme?

Olisiko pyydettävä Dalai Lamaa Sotkamoon vai joko tukeuduttaisiin järeimpään arsenaaliin ja houkuteltaisiin Paavi Nälkämaahan?

Talvivaaranhan pitäisi olla Jumalan lahja köyhälle kansalle, mutta alkaa vaikuttaa siltä, että itse piru tässä on asialla.

Puska-Jussi

13.11.2012 Sotkamo-lehti Mielipide

▲Alkuun


Pelottaa aukasta vesihannaa (15.11.2012)

Samalla kun kehasen insinööri Hannu Possakan hyvvää kirijotusta lauantain Kalevasa totean, että alakaapi jo pelottaa Oulusa aukasta vesihannaa. Se tullee tuo käyttövesi Oulusa Oulujoesta. Joki on melekosena purona yhteyvesä tuohon surullisen kuulusaan Talavivaaran nikkeli-/ uraanikaivokseen.

Ei kukkaan ns. asiantuntija vielä uskaltanu vihijastakkaan siihen suuntaan, että on hyvinki mahollista lähiaikona, että ku Oulusa aukasee vesihanan, niin sieltä pölähtää ensin pahanhajusta höyryä ja sitte rätisevää, ruskiaa sätteilyvettä.

Onhan sielä Talavivaaran vuotavasa altaasa 200-kertaset sätteilymäärät verrattuna normaaliin.

Onneksi pikkusen lohutti torstain Kalevasa ollu vesilaitoksen kommentti siitä, että Oulun käyttövettä seurataan päivittäin. Entäpä sitte ku jämähtää käyttökielto? Mistä saahaan niin juluma määrä vettä ja miten?

Jopa valakeni asia palijo ku uutisista kuulu, että Kainuun ely-keskuksesa on kytköksiä, samon ku valtiollaki, Talavivaarayhtiöön.

Siinäpä se taitaa olla selitys siihen miten tuommonen järkyttävä ympäristörikollisuus on mahollista.

Jos yksityinen ihiminen ois kaatanu tynnyrillisen tuommosta ainetta järveen, ois hän ollu hetkesä käsirauvosa ja raastuvasa. Mutta ku yhtiö, vaikka onki konkurssikypsä, niin kytköksien turvin, antaa mennä vaan Sillähän sitä koitetaan selittää, että kainuulaiset saa työpaikkoja. Niinpä, muutama halapapalakkanen työpaikka niille, jotka on vielä elosa.

Ympäristöministeri kävi muka paikanpäällä. Kumma ku ei sanonu niinku petoelläin asiasa, että niijen kans pittää oppia ihimisten elämään. Oishan se voinu nytki sanua, että tuon kaivoksen kans pittää oppia elämään.

Ihan tosipuhheesaki alakaa jo tavallista pulliaistaki jo hirvittämmään tuommonen luonnon hävittäminen, jonku tahon ahaneuvven takia.

Leevi Pelkonen Oulu

13.11.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Nyt tarvitaan poliittista tahtoa (15.11.2012)

Talvivaaran jätevesistä on tullut hallituksen toimintakyvyn mittari. Kaivoksen tuotantoprosesseissa syntyvien jätevesien puhdistus ei täytä ympäristöluvan ehtoja. Siitä syystä kaivosalueelta suotautuu ja valuu Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin sulfaatti-, raskasmetalli- ja jopa uraanipitoisia jätevesiä.

Pääministeri Katainen kiistää poliittisen tahdon puutteen Talvivaaran ympäristöongelmien ratkaisemiseksi ja väittää hallituksen tehneen kaiken mahdollisen. Valtio on Talvivaara Oy:n toiseksi suurin omistaja ministeri Hautalan hahmossa.

Ympäristöministeri Niinistön hössötys hämmästyttää. Hän näyttää keskittyvän syyllisten osoitteluun sen sijaan, että tekisi hartiavoimin töitä ongelmien ratkaisemiseksi.

Ministeri Niinistö vierittää kaiken vastuun vahingollisten jätevesipäästöjen torjunnasta Kainuun ely-keskuksen ylijohtajalle, koska "oikeuskansleri on kieltänyt ministerin puuttumisen alaisen ely-keskuksen päätöksentekoon".

Kuitenkin Niinistöllä on pokkaa syyttää edeltäjäänsä siitä, että tämä ei ole puuttunut enemmän tapahtumien kulkuun kuin hän. Syytös on surkuhupaisa, koska niin entinen kuin nykyinenkin ympäristöministeri toimivat saman ympäristönsuojelulain suomin valtuuksin.

Sitä paitsi nyt havaittu kipsisakka-altaan hydraulinen murtuma ja vuoto on paikallistettu vasta muutama päivä sitten ja aloitettu korjaustyöt. Jotta ely-keskuksen virkamiesten työ olisi mahdollisimman raskasta, valtio epäilee heitä aikaisemman työkokemuksen perusteella esteellisyydestä. Ei vaikuta kovin reilulta, koska valtio itse istuu Talvivaarassa kahdella tuolilla.

Niinistö sysää vahinkojen selvittämis- ja korvausten hakemisvastuun "mökin mummoille ja papoille", kun ainoa oikeuden mukainen tapa olisi vahinkojen selvittäminen viranomaisten toimesta. Aiheuttajan vastuuseen kuuluu haittojen minimointi ja hyvittäminen, kuten vesihuoltojärjestelyt, ympäristökunnostus ja kalastonhoito, sekä rahakorvaukset.

Eduskunnan kyselytunnilla 8.11. keskusteltiin poikkeuksellisen yksituumaisesti Talvivaaran ongelmien ratkaisemisesta.

Nyt todellakin tarvitaan poliittista tahtoa. Olen sitä mieltä, että hallituksen tulisi ottaa kestävän kehityksen mukainen kokonaisvastuu ihmisistä, työpaikoista ja ympäristöstä.

Valtioneuvoston kansliaan tulisi nimetä ely-keskuksen tueksi operatiivinen seurantaryhmä, joka keräisi tilannetietoa ja koordinoisi vahingontorjuntaan osallistuvien tahojen ja viranomaisten toimia.

Ja lopuksi korostan valtion vastuuta yleisen edun valvojana ja Talvivaara Oy:n toisena pääomistajana Suur-Oulun vesihuollon terveellisyydestä. Yhdyn varauksettomasti Oulun Veden toimitusjohtajan Jouni Lähdemäen vetoomukseen Oulun kaupungin kriisivesihuollon turvaamiseksi (Kaleva 9.11.).

Oulun kriisivesihuolto on edelleenkin yli 20 000 asukkaan kaupungeista huonoin. Kemi-Tornion talousalueella on jo vuosia sitten siirrytty ympäristöonnettomuuksien varalta valtion myötävaikutuksella pohjavesien käyttöön.

Mauno Rönkkömäki professori Oulu

13.11.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Talvivaarasta voi päästä luontoon tonneittain raskasmetalleja (13.11.2012)

Talvivaaran kaivoksen toiminta synnyttää valtavat jätemäärät, noin 50 miljoonaa tonnia vuodessa. Tästä noin 30 prosenttia täyttää ongelmajätteen tunnusmerkit. Suurin osa muusta jätteestä luokitellaan tavanomaiseksi jätteeksi, joka kuitenkin saattaa hapettua ja muodostaa rikkihappoa ja samalla lisätä voimakkaasti raskasmetallien liukenemista.

Monista Talvivaaran jätteistä liukenee veteen raskasmetalleja ja sulfaattia selvästi enemmän kuin jäteluokan mukaan olisi sallittua. Kaatopaikkamääräysten mukaan jätteitä pitäisi silloin käsitellä vaatimukset täyttäviksi.

Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston Talvivaaran kaivokselle myöntämä ympäristölupa sallii, että ympäristöpäästöiltä suojaavat tiivisterakenteet voidaan toteuttaa hyvin yksinkertaisina ja rikkoutumisherkkinä, vaikka jätealueelle sijoittuvan jätteen määrä ja riskipotentiaali on suuri. Viranomainen jopa ylistää muovikalvon täydellistä vesitiiviyttä.

Kaivoksen vuotuinen jätemäärä on lähes kaksi kertaa suurempi kuin Suomen kaikki muu kaatopaikkajäte yhteensä. Vuoden 2007 ympäristöluvan mukaisesti useimmilla alueilla sekä pohja- että pintarakenteessa lähes ainoana tiivisterakenteena on vain ohut muovikalvo. Olisi ihme, jos kalvo säilyisi kovissa olosuhteissa ehjänä ja ympäristö puhtaana.

Talvivaarassa läjitettäviin jätteisiin liittyvä riski on suuri. Rapautumisherkkä ja raskasmetallipitoinen mustaliuske muodostaa pääosan niin sanotusta sivukivestä.

Jos kaivos tuottaa vuodessa 50 miljoonaa tonnia jätettä, sivukiven läjitysalueelle voi kanavoitua vuosittain kiviainekseen sitoutuneina sulfideina jopa 500 tonnia uraania, 5000 tonnia arseenia ja 10000 tonnia nikkeliä Kaikkiaan mustaliuskeen mukana läjitettäisiin noin 100 000 tonnia vaarallisia raskasmetalleja joka vuosi. Nämä luvut perustuvat laskelmiin, jotka olen tehnyt tämän vuoden helmikuussa julkaistussa Talvivaaran kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmassa esitettyjen raskasmetallipitoisuuksien pohjalta.

Liukoisuuskokeissa on saatu tuloksia, joiden mukaan sivukivi olisi sijoitettava ongelmajätteen kaatopaikalle. Tiedetään, että ilman hapettava vaikutus tuottaa jätteen sisältämästä sulfidista rikkihappoa, mikä rapauttaa kiveä ja lisää nopeasti raskas metallien liukoisuutta.

Ympäristöluvan myöntänyt viranomainen pitää jätettä kuitenkin riskittömänä eikä edellytä edes tavanomaisen jätteen kaatopaikkarakenteita.

Kun jätevirrat ovat valtavia, myös jätteisiin kertyvän raskasmetallin määrä on suuri. Kipsisakka-altaaseen kanavoituu vuosittain yli 50 tonnia uraania. Loppuun liuote malmin sisältämä vaarallisten raskasmetallien määrä on noin 40 000 tonnia vuodessa.

Kaikille Talvivaaran alueen jätteille pitäisi vaatia tavallista paremmat suojarakenteet, ja osa jätteistä pitäisi lisäkäsitellä liukoisuuden alentamiseksi ennen loppusijoitusta.

Jätteen vaarallisuuden lisääntyessä tiivisterakenteiden vaatimustason pitäisi kasvaa. Rakennetussa muovieristeessä on jokaista hehtaaria kohti kymmeniä pieniä reikiä tai hitsaussaumojen vuotokohtia, eikä sitä pitäisi käyttää ainoana tiivisterakenteena. Kaatopaikkamääräysten mukaan eristekerroksen tulisi muodostua kahdesta materiaalikerroksesta: muovikalvosta ja sen alapuolisesta mineraalisesta kerroksesta.

Muovikalvossa olevan pienen reiän alla sijaitseva tiivis savimineraali tukkii tehokkaasti vuotokohdan ja estää suotoveden pääsyn ympäristöön.

Valtavista jätemääristä ja riskipotentiaalista huolimatta viranomainen voi sallia toisenlaiset tiivisteratkaisut kuin laki kaatopaikoista edellyttäisi. Lupaviranomainen voi riskinarviointina pohjalta harkita ja hyväksyä tiukoista kaatopaikkamääräyksistä poikkeavia ratkaisuja.

Kaivoksia koskevia määräyksiä tulisi tiukentaa kaatopaikkamääräyksiä vastaaviksi.

Suomen ympäristökeskus julkaisi jo vuonna 1997 kaatopaikka-asetusta tukevan tiivisterakentamisen oppaan, jota olin työryhmän jäsenenä laatimassa. Siinä esitettyjä periaatteita rakennuttajat, suunnittelijat ja viranomaiset ovat oppineet kiertämään.

Talvivaara ei ole ainoa puutteellisilla suojausrakenteilla toteutettu kohde Olisiko vastuuta epäonnistumisista siirrettävä toiminnan harjoittajan lisäksi myös konsulteille ja lupaviranomaisille?

Martti Keppo Espoo

11.12.2012 Helsingin Sanomat Mielipide

▲Alkuun


Kun pohjavesi saastuu, on se iäksi pilalla (12.11.2012)

Kainuun ely-keskus toimii valtakunnallisesti kaivospatojen viranomaisvalvojana. Se vastaa myös jäte- ja kaivospatoihin liittyvästä asiantuntija- ja kehittämistoiminnasta sekä kansainvälisestä yhteistyöstä.

Ely-keskusten toiminnan valvojana ja kehittäjänä toimii maan istuva hallitus, elikkä viime kaudella pääosin keskusta ja kokoomus ja tällä hetkellä pääosin kokoomus ja SDP, heidän ministerit.

Tukes on myös yksi turvallisuutta valvova viranomainen maassa, mutta valtion tuottavuusohjelman toteuttamisen myötä sen henkilöstö on vähennetty lähes olemattomiin ja toiminta siten vaikeaa.

"Talvivaaran kipsisakka-altaaseen ei saisi varastoida vettä, siihen ei ole annettu poikkeuslupaa", sanoo Heli Nurmi, Talviaaran patolupa-asioista vastaava ylitarkastaja Ylen uutisille.

Olisiko viime kesänä pitänyt lähettää taivaan isälle viesti, että sade seis, ely-Kainuu ei ole antanut poikkeuslupaa?

"Tulin taloon (Ely-Kainuu) 2009 ja heti jääväsin itseni Talvivaaran patoasioista", kertoo patoasioiden ylitarkastajana 2009 aloittanut Timo Regina Uuden Suomen haastattelussa.

Mies aloittaa uudessa työssä ja ensi töikseen jäävää itsensä ulos tehtävistään. Ymmärsikö heti, että allaspato ei kestä? Jäteallas sisältää tällä hetkellä suuren määrän nikkeli- ja radioaktiivista uraanilietettä, joka ensimmäisenä pohjan repeämäkohdasta valuu ulos ympäröiviin vesistöihin ja maaperään.

Altaassa käytetty 1,5 millimetrin vahvuinen muovipohja ei varmaan ole sallittu tällaisen myrkkyaltaan käyttötarkoituksessa, pohjamuovin liitoshitsaaminen on hyvin vaativaa työtä eikä muovin päällä voi ajaa työkoneilla muovia rikkomatta.

Altaan pohjaa ei voi kunnolla korjata tyhjentämättä allasta, mihin myrkkyliete tyhjennettäisiin korjauksen ajaksi? Vastaus: ei mihinkään, sillä yhtiöllä ei ole muuta allasta eikä toimivaa vedenpuhdistuslaitosta, jonka läpi ajaa ja puhdistaa likavettä.

Muuta mahdollisuutta ei ole kuin laskea myrkkyliete ympäristöön tyhjennyksen toteuttamiseksi ja sitten yrittää pumpata takaisin. Jos sateet yllättää, ehtii sade täyttää altaan.

Yleensä tällaista muovisuojapohjustusta käytetään säiliökenttien maa-alueissa normaalin metalli- ja betonisuojan lisänä, varasuojana vuoto-onnettomuuden varalta.

Aika näyttää kuinka laajalti nikkeli- ja uraanisaaste pilaa järvi- ja pohjavedet, mutta varmaan jo nyt voidaan puhua ympäristökatastrofista, ja mahdollisesti ympäristörikoksesta toiminnan sallineen Talvivaaran johdon ja viranomaisten taholta, luottamuksellisuuden sijasta tahallisuudesta.

Laajemmassa merkityksessä myöhemmin voidaan ehkä liioittelematta puhua jo rikoksesta ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan. Ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneet henkilöt pyritään saamaan Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen tuomittaviksi.

Suomessa ei ehkä toiminnan sallineita viranomaisia ja Talvivaara-yhtiön nokkamiestä Pekka Perää ja kumppaneita saada oikeuden eteen vastaamaan teoistaan, mutta ehkäpä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen eteen, aika näyttää.

Pohjavesi kun se kerran saastuu, on se iäksi pilalla, mahdotonta enää puhdistaa ja käyttää juomatarkoitukseen.

Hannu Possakka inhimillisen elämän puolesta insinööri, Oulu

10.11.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Kalakannat heikossa hapessa (12.11.2012)

Viimeisimmän viiden vuoden aikana Suomen järvien kalakannat ovat kärsineet. Esimerkiksi kuhan ja lohikalojen kannat ovat pienentyneet jyrkästi

Osa syy siihen on se, että alamittaisia kaloja viedään pois pelkästään ahneuden takia.

Kalojen alarajamittoja on lisättävä muutamalla sentillä, kuten myös tarkastuksia. Myös pyyntirikkomusrangaistuksia on kovennettava.

Voimalaitosten padot ja muut järjestelmät tappavat uskomattoman määrän kalaa, myös kalojen sairauden ja vammat ovat lisääntyneet.

Valtio on luvannut rahaa voimalaitosten käytettäväksi, että kalakannat pysyisivät entisellään, mutta kalastajien mielestä asia on mennyt päinvastoin.

Suuri urheilukilpailuiden määrä pienentää kalakantoja rajusti. Kilpailuihin on mielestäni saatava sääntö, joka käskee viemään kalat, joita on saanut, mukanaan kotiin, eikä jättämään niitä kilpailun järjestäjien huoleksi.

Kilpailun järjestäjillä on vaikeuksia saada annettua pois kaloja, jos niitä on paljon ja jos ne ovat olleet tapettuna jo useita tunteja.

Valtion on mielestäni otettava tiukka ote kalastukseen ja sen valvontaan sekä määrärahoihin. Valtion pitäisi tukea enemmän kalanhoitoyhdistyksiä.

Myös kalastusseurojen tulisi ajatella enemmän kalan kannalta, eikä ruuan! Lue lisää...

Niko Kauranen Pyhäjärvi

3.11.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Oulujärvellä kuohuu, mikä neuvoksi? (10.9.2012)

Kesän kuluessa ja Oulujärven täyttyessä yli äyräittensä on myös ranta-asukkaiden ja maanomistajien sietoraja alkanut täyttyä. Lehtitietojen mukaan Fortumin toiminnasta on jätetty tutkintapyyntö poliisille ja ryhmäkannetta ollaan toisaalla kokoamassa. Tilanne asukkaiden kannalta on siis muuttunut ongelmallisempaan suuntaan.

Oulujärveä on säännöstelty jo vuodesta 1951, jolloin Oulujoki Oy aloitti säännöstelyn väliaikaisella luvalla. Vesioikeuden lupa tuli vasta vuonna 1974, joskin ilman lainvoimaa lukuisten valitusten vuoksi. Lupaehtojen mukaan säännöstelyn alarajaksi tuli +120,5 ja ylärajaksi +123,2. Korkeuden vaihteluväli on siis 2,7 metriä.

Mainittakoon, että Inarinjärven säännöstelyluvan mukainen vaihteluväli on 2,36 metriä ja toteutunut vaihteluväli vuosina 1980-2008 on 1,47 metriä.

Säännöstelyn alkuaikoina haitat ja valituksetkin näyttävät kohdistuneen enemmänkin alarajaan. Sitä on jossain vaiheessa ponnekkaasti vaadittu nostettavaksi. Aihetta tähän antoi varmaan senaikainen sateettomampi aika, jolloin järvi täyttyi vain osittain ja laskettiin kevääseen mennessä alarajaan. Tällöin keväisin jää oli pohjassa kiinni noin 15 000 hehtaarin alalla. Täyttyminen jatkui pitkään ja ranta-asukkaiden elämä oli vaikeaa.

Ylärajan kanssa niinkin tultiin toimeen. Tämä johtui yksinomaan siitä, että vettä ei nostettu, tai ilmeisemmin ei saatu nousemaan kesäkuukausina lähellekään ylärajaa. Yläraja saavutettiin, jos saavutettiin, myöhäissyksyllä joksikin aikaa. Muutama vuosi sitten vesi nousi jo kesäaikana yli vanhojen rantatörmien metsämaille.

Viime kevät oli poikkeuksellinen. Lunta oli valuma-alueella runsaasti ja sulaminen tapahtui nopeasti vedeksi, eikä haihtumista tapahtunut. Järvi täyttyi jo keväällä tulvakorkeuteen ja täyttyi kesän mittaan koko ajan lisää. Näin tultiin tilanteeseen, että vesi nousi jo 10 senttimetriä yli ylärajan ja on ollut nyttemmin ylärajalla.

Vesi nousi jo keväällä rantametsiin. Omistamastani saarestakin Jaalanganlahdella noin puolet, vajaa hehtaari, on ollut keväästä alkaen veden alla. Tulva-alue on pääosin koivikkoa ja osin mäntymetsää. Jatkuva tulvan alla olevan puuston selviytyminen panee mietityttämään. Majava-altaiden tilannetta seuranneena olen nähnyt, että jo kahden kesän vanhalla tulva-alueella puusto on kuollut pystyyn.

Kainuun Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijan oman kokemuksen mukaan kuolemista voi tapahtua jo yhden kasvukauden jälkeen. Mikäli nyt aloitettu voimakkaampi juoksutus lopetetaan veden laskettua ylärajaan tai vähän alle ja metsissä oleva tulva jatkuu syksyyn ja alkutalveen, on vahinkojen vaara ilmeinen, koska a1ueet ovat olleet osittain tulvan alla jo keväästä saakka.

Olisikohan Fortumin säännöstelystä vastaavien päälliköiden mieleen pitänyt tulla jo keväällä, että sateet ne tulevat tänäkin kesänä ja olisi syytä juoksuttaa liikoja tulvavesiä että tulevat sadevedet mahtuvat järveen. Näin ei menetelty. Olisikohan syynä kuitenkin ollut yksi perisynti, eli ahneus.

Tähän asti on uskottu, että ala- ja ylärajakin ovat ääritilanteita varten, jotka ovat lyhytaikaisia kevään ja syksyn olosuhteita, eikä suinkaan koko kesän kestäviä olotiloja. Fortumin nykyisen käsityksen ja ainakin puhuttelemani valvovan virkamiehen mukaan tilanne tuntuu olevan kunnossa jos vedenkorkeudessa pysytään ylärajassa. Tämä ajattelu johtaa siihen, että säännöstelyn ala- ja yläraja on kiireellisesti otettava uuteen käsittelyyn, kuten ranta-asukkailta on viestitetty alueen kansanedustajille lehtitietojen mukaan.

Rantojen vyöryminen ja syöpyminen sekä kuvaamani uhka on pienennettävissä vain pudottamalla säännöstelyn ylärajaa. Lisäksi suuri merkitys muutoksen tarpeellisuutta arvioitaessa on rantojen virkistyskäyttö kesäaikana. Uudessa lupaehtojen tarkastelussa tulisi ottaa kantaa myös siihen, onko yläraja tarkoitettu koko kesäajan pysyväksi? Vai tulisiko vedenkorkeus pitää rantojen virkistyskäyttöajan, kesä-heinäkuulla, alemmalla, ja antaa nousta vasta syksyn sateiden aikana ylemmäksi?

Me Oulujärven rantojen käyttäjät toivomme päättäjien ottavan asian vakavasti ja pikaiseen käsittelyyn. Rantojen omistajien omaisuuden turva ja kaikkien rannankäyttäjien virkistys- ja muu käyttö tulee turvata. Kyseessä ei ole ihan pieni asia, sillä tietolähteiden mukaan järven pinta-ala keskivedellä kesäkautena on 928 neliökilometriä ja ylärajalla 944 neliökilometriä. Erotus on 1600 hehtaaria, joka koostunee ranta-asukkaiden pihapiireistä, metsistä ja pelloista.

Martti H. Nieminen, Oulunsalo

8.9.2012 Kaleva, Lukijalta

▲Alkuun


Nyt on vesistöjen elvytyksen aika (2.6.2012)

Suomi on tuhansien hätää kärsivien järvien maa. Hapettomissa järvien syvänteissä lilluu metrien paksuisia humuskerrostumia.

Päästöt ovat peräisin valtavasta soiden ojitusoperaatiosta läpi maan ja huomattavassa määrin myös polttoturvetuotantoalueilta. Nämä humusvarannot ja niiden hajoamisen aiheuttama hapenkulutus ovat järvien happikatojen yksi taustatekijä.

Humuksen lisäksi vesistöjen pohjasedimentteihin on sitoutunut ylenmääräisen fosforilannoituksen peltoviljelykäytön seurauksena runsaasti fosforia.

Tämä fosfori vapautuu kuitenkin liukoiseksi hapettomissa oloissa ja näin happea kuluttava humuskuormitus käynnistää pohjassedimentistä fosforipäästön, joka ruokkii pintavesien leväkasvustoja. Juuri fosfori on levien kasvun minimiravinne.

Sinileväkukinnot eivät siis ole yksin maatalouden tai yksin suo-ojittajien aiheuttamia vaan molempien tekijöiden yhdessä synnyttämä vesistöjen häiriötila.

Oman lisänsä vesistöjä kuormittavaan coctailiin tuovat yhdyskunnat, teollisuuslaitokset kaikkine kemikaaleineen, joita laskemme yhteiseen viemärijärjestelmäämme ja sitä kautta saostumattomalta osin edelleen vesistöihin.

Vesistöekosysteemejä on lisäksi koeteltu järvien laskuilla ja pato- ja säännöstelyhankkeilla.

Vesistöt ovat olleet meille itsestäänselvyys, osa imagoa ja brändiämme, mutta olemme kohdelleet niitä kaltoin. Olemme peranneet pienimmätkin purot, kuivattaneet kosteikot ja liettäneet kutusoraikot.

Olemme tehneet vesistöistä viemäreitä ja suistaneet ne vaarallisella tavalla sekä myrkyttämisen että rehevöitymisen tilaan.

Uusin ja erittäin mittava uhkatekijä vesistöjemme osalta on kaivosteollisuus. Pohjois- ja Itä-Suomessa on vireillä useita kymmeniä kaivoshankkeita. Menossa on ylikansallisten kaivosyhtiöiden rynnistys, jonka eteneminen voi olla kohtalokasta vesistöillemme.

On aika tiedostaa, että yksistään jo Talvivaaran kaivoshanke kykenee muodostamaan selkeästi mitattavia päästövaikutuksia kahden vesistön alueella satojen kilometrien päähän.

Kysymys on nyt kansakunnan arvovalinnasta. Luovutammeko ikiaikaiset vesistömme kaivosten jätevesien purkualtaiksi vai käymmekö pelastus- ja puolustustaisteluun?

Kuoliniskun sijasta on vesistöjen kunnostuksen ja elvytyksen aika. Meillä on oikeus muuttaa suuntaa ja tuhoamisen sijasta ryhtyä korjaamaan tehtyjä vahinkoja. On mahdollista rakentaa suhteemme vesistöihin puhtaalta pohjalta.

Järvet ja joet ovat yhä seutukuntiemme aarre, ikiaikainen hyvinvoinnin ja elinkeinon lähde.

Hannu Hyvönen, Iisalmi

31.5.2012 Kaleva / Lukijalta

▲Alkuun


Me talvivaaralaiset haluamme työrauhan (22.5.2012)

Me Talvivaaran työntekijät haluamme työrauhan nimellä ja nimettömänä huudetuilta väitteiltä ja suoranaiselta rienaukselta, johon törmäämme lähes päivittäin mediassa ja muualla. Lisäksi poliittisena pelinappulana olo on meistä työntekijöistä epämiellyttävää ja outoa.

Talvivaara ei ole vain yhtiön johto tai Pekka Perä. Meitä on noin 500 tuiki tavallista työntekijää, ja jatkuva haukku satuttaa meitä. Ammattitaitoamme epäillään julkisesti niin ympäristökuormituksen hoidossa kuin päätyössä nikkelin ja sinkin tuotannossa.

Olemme omin käsin ja aivoin rakentaneet ennätyslyhyessä ajassa Euroopan suurimman ja maailman mitassakin noin kymmenen kärjessä olevan nikkelikaivoksen. Eikä se ole pelkkä kaivos, vaan kemiantehdas, jonka "ajaminen" vaatii tietoa, taitoa ja kokemusta. Meillä on kymmeniä toimintavuosia edessä, vasta kolme kunnollista takana.

Talvivaara ei ole mikään koekenttä, vaan parin sukupolven ikäinen työpaikka. Meillä on ammattitaitoa ja se karttuu koko ajan niin tuotantoon kuin ympäristökuormituksen hoitoon.

Mitä jos meitä ei olisi? Kainuu menettäisi kerrannaisvaikutuksineen ainakin 1800 työpaikkaa. Mitä on ympäristöministeri Ville Niinistöllä tarjota meille tilalle, mikä on suunnitelma B?

Monella muulla alalla porukkaa potkitaan pois, mutta meillä uusia tekijöitä palkataan lisää koko ajan. Lisäksi tarjoamme joka kesä opiskelijoille tärkeitä kaivosalan työharjoittelupaikkoja useita kymmeniä.

Olemme tavallisia asuntovelkaisia tai vuokralla asuvia ihmisiä tavoitteenamme hankkia elanto mielekkäässä työssä. Ei tunnu hyvältä, että esimerkiksi ympäristöministeri on toistuvasti pelotellut työpaikan sulkemisella. Koko Suomen sylkykuppina oleminen vaikuttaa jo perheissämme ja lapsissamme. Koemme, että median luoma kuva Talvivaarasta ja talvivaaralaisista on yksipuolinen ja loukkaava. Suhteeton ja perusteeton pelonlietsonta Talvivaaran ympärillä voi vaikuttaa myös muihin lähialueiden elinkeinoihin.

Talvivaara on kuormittanut ympäristöä, mutta sellaista teollisuutta ei olekaan, jolla ei olisi ympäristövaikutuksia. Olemme oppineet virheistä. Kovalla työllä etenkin vuodenvaihteen 2010-2011 sulfaattipulssi on saatu siedettävälle tasolle, yhdeksäsosaan vuoden takaisesta. Työ jatkuu yhä.

Meistä talvivaaralaisista 83 prosenttia on Kainuusta ja eniten työntekijöitä asuu Kajaanissa ja Sotkamossa. Käypä moni Pohjois-Savostakin ja Pohjois-Karjalasta.

Myös pääosa kumppaneiden työntekijöistä on paikallisia ja yhtiön osakeomistus on 80-prosenttisesti Suomessa. Nämä tiedot löytyvät helposti netistä, mutta niin vaan perättömät huhut kiertävät vaikkapa työntekijöiden alkuperästä, työoloista ja yhtiön omistuksesta.

Tulemme joka päivä kaivokselle, eikä täällä näy mitään "helvetin esikartanoa", kuten jotkut kirjoittavat. Olemme tyytyväisiä työpaikkaamme.

Meistä iso osa harrastaa luontoa: metsästystä, kalastusta, vaeltamista ja sienestämistä. Emme me halua sotkea omaa kotiamme tai takapihaamme. Käytämme samoja metsäpolkuja, marjamaastoja sekä uima- ja kalastuspaikkoja kuin meitä kritisoivatkin.

Haluamme asiallista keskustelua, jos ja kun Talvivaarasta keskustellaan.

Jukka Vetola, Jukka Kela, Teemu Matero, Tero Pulkkinen, Paula OlIitervo, Kyösti Haverinen ja Pentti Vihanto.
Kirjoittajat ovat kaivosyhtiö Talvlvaaran luottamusmlehta ja työsuojeluvaltuutettuja.

19.5.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Oulujoki – latauksia virrassa (16.5.2012)

On varhainen aamu. Lähdin kävelemään pitkin joenrantaa, lähdin tekemään havaintoja luonnosta. Jäät ovat lähteneet joestamme sen rantoja myöten. Suuri virta kimmeltää vapaana ja hehkuu taivaansineä nousevan auringon kosketuksessa. Näen tuossa toivon jostain uudesta, kiehtovan lupauksen paremmasta.

Liikahduksia tapahtuu myös rantamännyn suojaan rakennetussa muurahaispesässä. Satamäärin muurahaisia, tai maahisia, kuten vanhempi kansa niitä osasi nimittää, venyttelee itseään kokokesäiseen työkuntoon. Muurahaismassa kuhisee kiihkeästi kuin silakkaparvi. Jotain samankaltaista valmiuden viriämistä saattaisi havaita myös alueemme ihmisissä.

Joki on pitkään ollut vaiti, pakotettuna olemaan hyödyksi ja samalla pysyttelemään pois ihmisten mielistä. Risuttuneet rannat ovat näkyvin merkki joen hylkäämisestä. Meille täällä eläville joen merkitys on kuitenkin yhä edelleen elämänkokoinen. Toinen kysymys on, ymmärrämmekö ja arvostammeko sitä - jokea ja elämää yleensä.

Vesi on vielä puhdasta. Pitäkäämme yhteisesti huolta että Oulujoen vesi säilyy oululaisten päävesilähteenä jatkossakin. Se on konkreettisin tae vedenlaadusta välittämiselle. Jos vesi kaupunkiin tuotaisiin pitkiä putkia myöten toisaalta, tarkoittaisi se Oulujoen hylkäämistä myös vedenlaatumerkityksessä. Silloin ei enää tarvitsisi kantaa huolta liikenteen, haitallisten aineiden varastojen, turvetuotannon tai Talvivaaran aiheuttamista riskeistä vesistöön. Joki olisi todellakin vain systeemin osanen, röörikomponentti.

* * *

Poimin käteeni pienen kiven, punnitsen ja pyörittelen sitä kämmenelläni ennen kuin viskaan sen jokeen. Tajuan samassa, mitä tarkoittaa huutavan ääni korvessa. Irvokas oivallukseni koskee rinnassa saakka ja pistää vihaksi. Käännän katseeni kumisaappaitteni kärkeen. Jossain haukahtelevat joutsenet omaa ajankohtaista asiaansa.

Oulujoki on täynnä latauksia ja niin minäkin, kuten me kaikki täällä. Kaikissa latauksissa on aina myös varauksia. Joen varauksia ovat voimalaitokset alakanavineen, kuten myös ihmisen luoman systeemin sisältämät heikkoudet. Meidän omat varauksemme ovat selvästi monisyisempiä. Epäröimme kun pitäisi edetä, syytämme kun pitäisi sallia, väistämme kun pitäisi kohdata ja kiellämme kun tulisi myöntää

* * *

Kalevala on mainio kansalliseepoksemme. Se kertoo kansamme omintakeisesta mielenrikkaudesta ja kielenmahdin kaikkivoipaisuudesta. Kalevala on edelleen mitä suurimmissa määrin ajankohtainen opaskirja tämänkin ajan ajattelemiseen. Kalevala koostuu vanhan kansan kertomuksista, jotka Elias Lönnrot kokosi kansiin kulttuurisilla kiertomatkoillaan. Runonlaulajat olivat oulujokisia sukuja, lähimpänä esimerkkinä Perttuset Pikkaralasta. Kalevalan kertomukset ovat kasvaneet ja virranneet ihmisten mukana tässä virrassa. Voisiko Oulujoki niin ollen olla Suomen kansallisvirta? Paljon muutakin palvelusta on jokemme Isänmaallemme tehnyt. Paljon historiaamme se on saanut nähdä ja pajon kaikenlaista joutunut todistamaan.

Paitsi latauksien virta, on Oulujoki myös useiden ulottuvuuksien virta. Jos joki voisi puhua meille, käsittäisimme kenties kielen ennemmin kuin uskoisimme joen kertomat kertomukset. Olemmeko jo liiaksi rajoittuneita edes havaitsemaan rajoittuneisuuttamme?

Joenuoman ja ihmisen rinnakkaiselon aikana vedessä on ollut elämää ja elämää veteen on myös kadonnut. Oulujoki katkaisee Suomineidon uuman luonnollisesti kuin mikä tahansa rajajoki. Useasti rajaa on yritettykin rakentaa Oulujoen veteen. Toistaiseksi turhaan. Oulujoki ei ole rakentunut kansoja jakavaksi, rakentukoon se siis kansaamme yhdistäväksi.

Oulujoki on meidän jokemme. Vähintä, mitä itse kukin voimme joen eteen näinä aikoina tehdä, on ymmärtää puhtaan virtaavan veden merkitys tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Hyvä olisi lisäksi ymmärtää Oulujoen osuutta mieliämme virittävänä luovuudenvoimanlähteenä. Tuhansien vuosien ajan joki on antanut meille elämisen mahdollisuuden, antakaamme me vuorostamme elämisen mahdollisuus joelle.

Kylmä kivi puuduttaa kankkua. Nousen hiljaista nöyryyttä tuntien ja käyn molemmin käsin koskettamassa isoa vettä. Kenties vielä joskus saan kuulla sen kaikki kertomukset. Kenties vielä joskus aika katoaa, vaikka elämä jatkuisikin.

Heikki Pesämaa
Kirjoittaja on Kantturan tilan isäntä Vaalan Askolanniemeltä ja Oulun kaupunginvaltuutettu (kok.).

8.5.2012 Tervareitti Kolumni

▲Alkuun


Viinivaara-hankkeesta riittää yhä kysymyksiä (9.5.2012)

Yhä edelleen, monen viikon jo mentyä, päällimmäiseksi tunteeksi pyrkii pettymys. Odotin, että Oulun Vedeltä tulisi jotain uutta vesilupahakemuksen perusteeksi. Kuulimme kuitenkin saman vanhan läksyn.

Pahin askarruttava asia on, miksi käytetään kuntien välisiä prosenttimääriä eikä vedenkäyttäjien/asukasluvun mukaista vertailua.

Karjankasvattajat ovat suuria maksajia vesihuollolle muuten kuin asukasluvun mukaan, eivätkä hekään ole vailla lähdevettä vaan hyvää talousvettä. Päijänteen vedestä puhdistettu talousvesi kelpaa Helsingissä.

Onko ollut uutisointia aiheesta voimayhtiö vastaan vesiyhtiö, kuka omistaa Oulujärven veden. Kuitenkin annetaan ymmärtää, ettei Oulujärvestä voi tuoda puhtaampaa raakavettä vedenpuhdistamolle, koska se on poissa monesta turbiinista jokivarressa.

Eivätkö nämä molemmat tuotantolaitokset olekin rakennettu ihmisten hyvinvointia edesauttamaan, ja molemmat vastuullisia neuvottelemaan.

Tämän päivän kuluttaja tietää, että vaikka raakavesi johdettaisiin suojellulta Natura-alueelta, niin kuin on tässä Viinivaara suunnitelmassa, vesi ei ole luomua enää sitten kun se hanasta lasiin lasketaan.

Samoin kuluttajat tietävät, ettei vesivoimalla tuotettu sähkö ole ainoa lajissaan, tuotetaanhan sitä auringosta, tuulesta ja jopa tunkiosta.

Myös se Ihmetyttää, että vaikka Kiiminkijokivarren asukkaat ja Kainuun ympäristökeskus tyrmäsivät ensimmäisen suunnitelman 100-0, ei asiaa jätetty sikseen.

Kokeilujen jälkeen päädyttiin isoon konsulttiyhtiöön, Pöyry-yhtiöön, jonka käytäntöihin kuuluu etteivät kenttätyöntekijät saa tarkistaa, mitä heidän antamilleen raporteille tehdään toimiston työpöydällä.

Onko niin, että muutamien etuoikeutettujen leikin takia vaarannetaan kansallisomaisuutemme puhdas luonto, kansallinen erikoisuutemme jokamiehenoikeus, kansallisominaisuutemme metsäläisyys, joka parhaimmillaan ilmenee kyvyllä kulkea maastossa pitkiäkin aikoja hissukseen, luontoa tarkkaillen, vähin äänin ja jälkiä jättämättä.

Suomen sinivalkoiset siivet sotkeutuivat optiosaasteisiin. Onko Oulun Vedelläkin kassakaappisopimus, joka maksetaan johtajille sitten kun yhteiskunta on rakennuttanut tämän surkuhupaisan rakennelman EU:n ja Suomen valtion verovaroilla, hätäaputöinä, kilpailusäännösten mukaan ulkomaisin voimin ja ulkomaisin tarvikkein.

Tuleeko aika, että kun Viinivaaraosio täysimääräisenä liitetään vesimaksuihin niin kaikki säästävät, eikä kaupungille voida tulouttaa vuosittain tarvittavaa euromäärää vaan vesiyhtiö on vailla almuja velan maksuun.

Kun rahat loppuvat siirrytään pörssiin. Kauanko tämän jälkeen pohjavesi on oleva suomalaisten, paikallisten hallinnassa?

Lisäksi kysyn, miten hinnoittelette ja korvaatte koskiosuudet, paljonko ja kenelle maksatte korvauksia onkikaloista, kotitarpeeseen poimituista marjoista ja sienistä? Miten huolehditte riistalle juomaveden ja rehun?

Mistä löydätte vastaavat vaihtomaat Natura-lähdealueen maa-alueille Ne eivät ole myynnissä, mutta jos ne tuhoutuvat on teidän ne omistajilleen täysimääräisesti korvattava, olivatpa he olleet sitä erikseen vailla tai eivät.

Helinä Siltakoski
Ylikiiminki

6.5.2012 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Rokuan alueen vedenpintojen laskusta (28.3.2012)

Jukka Holtinkoski pohti mielipidekirjoituksessa (Kaleva 18.2.) Rokuan harjualueen järvien tilaaja esitti alueen pohjavedenottoa syyksi järvien vedenpinnan laskuun. Olemme Oulun yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan laboratoriossa tutkineet Rokuan pohjavesialueen vesitilannetta vuodesta 2008, ja kommentoimme Holtinkosken kirjoitusta tutkimustuloksiimme pohjautuen. Holtinkosken mainitsemat "pohjavedenottamiskaivot" viittaavat uskoaksemme vuonna 2006 alueelle asennettuihin yhteentoista pohjavesiputkeen, joilla seurataan pohjaveden pinnan vaihtelua. Rokualla pohjavettä pumpataan kunnalliseksi talousvedeksi neljästä pohjavedenottamosta (kaksi Pohjoispohjanmaalla, kaksi Kainuussa). Kaikki Rokuan ottamoista pumpattava pohjavesi menee Rokuan alueelliseen kulutukseen, eikä alueelta johdeta pohjavettä lähikuntiin talousvedeksi. Pohjavedenottomäärät ovat kuitenkin pieniä (noin 350 kuutiometriä päivässä) verrattuna harjualueella muodostuvan pohjaveden määrään (noin 60 000 kuutiometriä päivässä). Vedenottamoiden seurantatietojen perusteella pumppaukset alentavat pohjavesipintoja vain vedenottamon välittömässä läheisyydessä, mutta eivät vaikuta järvien vedenpintoihin harjualueella.

Tilanteen havainnollistamiseksi voimme verrata Rokuan harjualueen koko pohjavesivarastoa sadan litran saavilliseen vettä. Vuotuinen pohjaveden muodostuminen vastaa noin kolmen litran vesimäärän lisäämistä saaviin. Tämä luontoäidin "Rokuan saaviin" sateena kaatama vesi virtailee hiljalleen maan alla hiekan huokosissa, päätyen metsäojituksiin ja puroihin harjua ympäröivillä suoalueilla sekä Oulujärveen, Ahmasjärveen ja Oulujokeen.

Rokualta vuoden aikana talousvedeksi pumpattavan pohjaveden määrä on noin 0,5 prosenttia pohjaveden vuotuisesta muodostumismäärästä ja vastaa saavivertauksessamme yläkanttiin arvioiden ruokalusikallista. Tutkimuksissamme on havaittu selkeä yhteys Rokuan pohjavesiesiintymän sekä alueen järvien ja lampien välillä. Kuten Holtinkoskikin mainitsee, pohjaveden pintojen aleneminen näkyy myös järvien vedenpintojen laskuna. Syitä vedenpintojen laskuun on tutkimuksissamme etsitty alueen ilmaston vaihtelusta ja harjua ympäröivästä maankäytöstä (metsäojituksista ja turvetuotannosta). Ilmasto-olojen on havaittu vaikuttavan järvien ja pohjaveden pinnankorkeuksiin; alhaiset vedenpinnat ovat seuranneet keskimääräistä vähäsateisempia jaksoja. Kuitenkin myös harjua ympäröivän maankäytön on todettu vaikuttavan pohjaveden purkautumiseen Rokualta ja sitä kautta pohjaveden pintoihin. Ilmastotekijöiden ja maankäytön tarkka vaikutuksien erittely on tutkimuksissamme kuitenkin vielä osittain kesken ja vastaus Holtinkosken esittämään kysymykseen "Miksi Rokuan järvien vedenpinta laskee?" edelleen tarkentumassa. Tarkempaa tiedotusta esimerkiksi metsäojien vaikutuksesta pohjaveteen on tiedossa lähiaikoina.

Björn Klöve
professori Pertti Ala-aho
Pekka Rossi
tutkijat
vesi- ja ympäristötekniikan laboratorio, Oulun yliopisto

3.3.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Kuka puolustaisi pusikoita? (28.3.2012)

Sanginjoki, Hanhikivi, Oulun rannat. Oli kyseessä kylmä teknokraatti tai myötätuntoisesti luontoon suhtautuva jokamies, diagnoosi ja hoitokeino ovat usein samat: Surkeita risukoita ja räävittömiä rantoja. Hoitamattomina arvottomia. Pitäisi näyttää kirvestä. Sanginjoen nuorten metsien kohdalla vastaan tulee usein väite, jonka mukaan metsä tarvitsee hoitoa tai muuten se menee pilalle. Luonto tarvitsee ihmisen lempeän käden ohjausta pysyäkseen terveenä ja kauniina.

Usein vain avarat maisemat koetaan kauniiksi. Ryteikköiset Oulun rannat ovat sen sijaan luonnontilaisina rumia. Lukijalta-sivulla 23.2. kirjoittanut Heikki Pesämaa kiteytti ajatuksen: "Missä maisema avartuu, siellä mieli eheytyy". Lyhyt muunnelma eräästä ympäristöestetiikan klassisesta pulmasta: Kuljet päivästä ja vuodesta toiseen saman tyrnäväläisen pellon ohi, jonka keskellä kasvaa yksinäinen mänty. Puu on mielestäsi hyvin kaunis ja kruunaa peltomaiseman. Ihailet sitä aina maiseman nähdessäsi. Eräänä päivänä saat päähäsi kiivetä puuhun. Haluat nähdä maiseman puun näkökulmasta ja tuntea puun ihollasi. Ylität pellon ja saavut puun luo. Hämmäs-tyksesi puu kumahtaa ontosti sitä koskiessasi. Tajuat äkkiä, että puu onkin taidokkaasti tehty muovinen kopio suomalaisesta tuulen tuivertamasta männystä. Kyljessä lukee Made in China.

Vieläkö mänty on kaunis? Päällisin puolin se on yhä sama mänty. Elämää siinä ei ole. Kuoriaiset eivät kaiva kolojaan sen kaarnan alle, eivätkä linnut taita sen oksia pesiensä pohjalle. Mitä jos sinulle kerrotaan, että kauniina pitämäsi avara, puistomainen mäntymetsä onkin elämältään köyhä? Saat tietää, että ilman ihmisen vaikutusta samalla paikalla kasvaisi tumma korkeiden kuusien varjostama menninkäismetsä, johon jää- neet lahoavat puunrungot kuhisisivat elämää. Suomessa on 4000-5000 lahopuusta riippuvaista eliölajia. Asuin aikaisemmin Toppilansaaressa. Monet naapureistani valittivat rantojen ryteiköistä. Ristiin rastiin kaatuneet lepät olivat rumia eikä meri näkynyt kunnolla. Jotkut olivat kuitenkin toista mieltä. Luonnontilaisella rannalla oli arvonsa, niin esteettisesti kuin sen elämän vuoksi. Saattoipa joku olla ylpeä lähes takapihallaan kasvavasta uhanalaisesta pikkukennokäävästä, vaikka ei sitä edes tunnistanut. Tieto vaikuttaa kokemuksiimme. Hyvä ja kaunis eivät ole kaukana toisistaan ja hyvän tietääkseen on asioista pakko ottaa selvää. Esimerkiksi Sanginjokea koskevassa keskustelussa on kuitenkin ollut hämmentävää huomata, miten monet valtuutetut suorastaan välttelevät tietoa.

Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta myös ihmisten toimien monimuotoisuus on hyvä ajatus. Esimerkiksi suomalainen yhden totuuden metsätalous kaventaa väkisinkin luonnon monimuotoisuutta. Kaupungissa voi olla rakennettuja rantoja, mutta toivottavasti siellä on aina tilaa myös ryteiköille. Toppilansaaressa mietin usein myös sitä, voisiko rannassa olla vaikka lammaslaidun. Maisema avartuisi, mutta suuri osa lahopuusta säilyisi ja niittylajisto monipuolistuisi. Karannut lammas voisi toki aina silloin tällöin syödä jonkun petuniat, mutta mitä siitä? Sanginjoen ulkometsä on 15 prosenttia Oulun metsäomaisuudesta. Eikö sopisi moniarvoisen kaupungin pirtaan, että tämä alue voi olla erilainen? Pusikoiden puolustus on varmankin yksi epäpopulistisimmista poliittisista agendoista, johon tämän kaupungin päättäjä voi tarttua. Kenellä on rohkeutta?

Ari-Pekka Auvinen Oulu

3.3.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Viinivaaralle laitettava stoppi (28.3.2012)

Keskustan Oulun valtuutettu Paavo Vasala kirjoittaa (Kaleva 12.2./Lukijalta), että oululaisilla on oikeus huuhtoa ulosteensa puhtaaseen Viinivaaran pohjaveteen ja ettei ulosteiden käsittelyyn riitä Oulujoen puhdistettu pintavesi. Hän väittää muun muassa, ettei pohjaveden käsittelyyn tarvita kemikaaleja. Vihreiden joukko on (Kaleva 15.2./Lukijalta) eri mieltä ja niin olen minäkin. Ulosteiden käsittely veden kautta huuhtomalla on vanhanaikaista. Ulosteiden käsittelyyn ilman vettä on lukuisia hyviä vaihtoehtoja, joihin voi tutustua muun muassa sivuilla www. huussi.net, eikä vettä tarvita lainkaan. Tulee muistaa, että jätevedenpuhdistamojen saanto jää alle 70 prosentin, loput menevät ohi Oulussa Perämereen. Ihmisen tarvitseman puhtaan veden osuus on muutama litra vuorokaudessa ja se on hoidettavissa helposti Oulussa korttelikohtaisilla vesiposteilla niille jotka haluavat, vaikka Viinivaaran tai muun lähteen pohjavettä. Niille, joille nykyinen vedenlaatu riittää, ei tarvitse tehdä mitään.

Oulun seudulla on toteutettu laajoja pohjavesihankkeita, tässä opiksi tuloksia. Haukipudas ja Kiiminki saivat 80-luvulla luvat pohjaveden ottoon Onkamonjoen vesistön alueelta, Haukipudas 5 000 kuutiometriä ja Kiiminki 2000 kuutiometriä vuorokaudessa, eli yhteensä noin 80 litraa sekunnissa, melkoisen joen virtaama. Vesistöön kuuluvat järvinä Loukkojärvi, Tervajärvi, Kotajärvi, Alajärvi ja Onkamonjärvi. Ensin oli koepumppausvaihe 70-luvulla, jonka aikana eräs yli 100 kilowatin dieselpumppu lauloi kuukausia rikkinäisellä äänenvaimentimella. Pumppaamot, kemikaalien lisäysasemat ja putket Haukiputaalle ja Kiiminkiin rakennettiin 80-luvulla. Hyvinhän ne ovat pelanneet, mitä kerran kiiminkiläiset saivat kunnon lipeäruiskeen. Viranomaisen tuli valvoa pohjjavedenoton lupaehtojen noudattamista. Sitä ei tapahtunut ennen kuin uhkasakon kautta. Eräs asukas sai tarpeekseen kaivonsa kuivumisesta ja laittoi viranomaiset ruotuun.

Mitä näemme yli kahden vuosikymmenen pohjavedenoton jälkeen esimerkiksi Onkamonojan vesistöön kuuluvan Alajärven rannoilla ja sen veden laadussa? Järvi on selvästi rehevöitynyt pohjavesioton aloituksen jälkeen; Ennen kohtalaisen kirkas vesi on nykyisin sameahkoa ja järven pohjoisrantojen runsaat lähteet ovat kuihtuneet ja samoin Onkamonojan lähteet. Alajärvestä lähtevä Onkamonoja on nykyään täynnä heinää, ennen se oli vapaa kasvustosta. Veneellä ei enää pääse läpi sauvomalla, ei soutamalla ja ennen niin runsas simpukkakanta on kadonnut joen hietikoilta. Onkamonselän isojen soramonttujen vedenpinta on laskenut selvästi noin puoli metriä ja laskee koko ajan. Maanviljelys on loppunut kokonaan vesistön alueelta, joten maanviljelyksen syyksi ei selityksiä merkittävästä vesistömuutoksesta voi kukaan perustella. Mitä opimme tästä? Viinivaaran turha pohjavesihanke tulee muuttamaan merkittävästi nostoalueensa alapuolisen vesistön luontoa kaikilta osin, olivat viisaat virkamiehet ja lausunnonantajat mitä mieltä tahansa ja on siinä mielessä mieletön, koska suurin osa pohjavedestä menee ulosteiden käsittelyyn.

Oulun päättäjät, tehkää viisas päätös ja lopettakaa hanke ja heti sekä ryhtykää miettimään vedettömiä ulosteiden käsittely tapoja. Milloin saamme ensimmäisen kaavoitetun alueen, jossa ei ole vesivessoja?

Teuvo Tuppurainen Oulu

18.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Miksi Rokuan järvien vedenpinta laskee? (28.3.2012)

Parisen vuotta sitten sai lehdistä lukea, että Rokualla on alkanut järvien pinta huolestuttavasti laskea, eikä selitystä oikein ole löydetty. Olin vuoden 2011 syyskuussa Utajärven Rokualla sieniä poimimassa ja ostin myös kalastusluvan Ahveroiseen. Sattuipa siihen tulemaan eräs vanhempi mies, ja juttu alkoi luistaa.

Mies, Martti Junnila, alkoi kertoa, kuinka järvien pinnat ovat laskeneet ja minähän yhdyin ihmettelyyn. Junnila kertoi myös tietävänsä varmuudella syyn siihen miksi ne laskevat, ja naurahduksen kera myös itse tavallaan olevansa syyllinen pintojen las- kuun. Hän kertoi olleensa työnjohtajana kun Rokualle rakennettiin vuonna 2006 6-9 metriä syviä pohjavedenottamiskaivoja, muistinsa mukaan yksitoista. Näitä pohjavedenottamoita rakennettiin kun Tyrnävälle ja Muhokselle piti saada kunnollista juomavettä.

Martti Junnila myös kertoi Ahveroisen vedenpinnan laskeneen varmuudella yli metrin, joten aika pian pohjaveden ottamisen vaikutukset alkoivat näkyä alueen järvien ja lampien vedenpinnan laskuna. Junnilan ja minunkin mielestä on aivan selvää, että kun taivaalta satavasta vedestä aletaan ottaa vaikkapa 20 prosenttia toiselle alueelle, niin tottahan se vähentää pohjavesiä tuolla 20 prosentilla ja aiheuttaa näin ollen vesien pintojen laskua. Nyt kun Ouluun ollaan suunnittelemassa pohjaveden ottamista Viinivaarasta ja alueen asukkaat ja ympäristöaktivistit ovat huolissaan aiheutuvista haitoista niin tällä perusteella huoli alueen vesien pintojen laskusta on aiheellinen. Alueelle ollaan tekemässä melkoinen ympäritötuho.

Jukka Holtinkoski Oulu

18.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Talvivaaran ympäristötouhuihin on suhtauduttava vakavasti (20.3.2012)

ELY-keskuksen toistuvista huomautuksista ja varoituksista huolimatta Talvivaara ei ole saanut ympäristöpäästöjään kuriin. Kajaanin kaupungin päättäjät ovat kerta toisensa jälkeen katsoneet läpi sormien Talvivaara Sotkamo Oy:n toimia.

Tälle on tultava loppu ennen kuin on liian myöhäistä. Lue lisää...

Marianne Maksniemi
Susanna Rissanen

17.3.2012 Kotikajaani Viikonvaihde (sivu 19) / Lukijan palsta

▲Alkuun


Ei pohjavettäkään voi käsittelemättä juoda (2.3.2012)

Valtuutettujen Juha Silenius ja Paavo Vasala (Kaleva 19.2./Lukijalta) kirjoituksen Oulujoen veden laadusta ja kemikaalien käytöstä muutamiin kohtiin on pakko puuttua. Kirjoittajat kertovat, että pintavedestä tehdyn juomaveden klooraus lisää virtsarakon ja peräsuolen syöpäriskiä. Löysin tutkimustietoja, joiden mukaan klooratun juomaveden mutageenisuus on laskenut Suomessa 70-luvulta lähtien, koska orgaanisen aineksen poisto on tehostunut ja klooraustavat muuttuneet. Siitä seuraa, että myös syöpäriski on pienentynyt, eikä nykyisellä mutageenisuustasolla klooratun juomaveden aiheuttama syöpäriski ole enää merkittävä.

Kirjoittajat pelottelevat myös Oulujoesta otetun talousveden puhdistukseen tarvittavien kemikaalien määrällä. Ei pohjavettäkään voi käsittelemättä juoda! Se täytyy esimerkiksi alkaloida eli veden kovuutta ja pH-arvoa pitää nostaa. Siihenkin tarvitaan koko joukko kemikaaleja. Yleisesti eniten käytetyt alkalointikemikaalit ovat lipeä (nat-riumhydroksidi), sammutettu kalkki (kalsiumhydroksidi), poltettu kalkki (kalsiumoksidi), sooda (natriumkarbonaatti) ja kalkkikivi (kalsiumkarbonaatti). Oulun Veden suunnittelemilla Viinivaaran ja Ylikiimingin harjujakson vedenottoalueilla ongelman aiheuttavat pohjaveden kohonneet rauta- ja mangaani-pitoisuudet. Pitoisuudet ovat paikoin kasvaneet koepumppausten aikana, joten on odotettavissa, että pitoisuudet kasvavat myös, kun jatkuvaan vedenottoon siirrytään. Rautaa poistetaan hapettamalla. Kemiallisesti poistami- nen tapahtuu joko ilman hapella tai hapetuskemikaaleilla, kuten kaliumpermanganaatilla, kloorilla tai otsonilla. Raudan biologinen poisto perustuu rautaa hapettavien bakteerien toimintaan. Tätä voidaan käyttää, kun raudan kemiallinen hapettaminen on hidasta tai mahdotonta.

Yleisin käytössä oleva mangaanin hapetuskemikaali on kaliumpermanganaatti. Mangaania voidaan hapettaa myös otsonilla. Myös mangaanin biologiseen näpertämiseen pystyvät monet bakteerit. Molempien suunniteltujen alueiden pohjavedet tarvitsevat siis alkaloinnin ja Ylikiimingin vedet lisäksi raudan ja mangaanin poiston. Joten vedenpuhdis-tukseen tarvitaan edelleenkin kemikaaleja ja taidamme, valitettavasti, saada kemikaaleja elimistöömme muutakin kautta. Uusia puhdistusmenetelmiä kehitetään jatkuvasti. Voisiko Oulun Vedellä käytössä olevan raakaveden otsonoinnin ja aktiivihiilisuodatuksen sijasta käyttää otsoni/vetyperoksidihapetusta, jonka sanotaan olevan tehokkaampi orgaanisen aineksen poistossa? Olisiko Tampereen Veden ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston aloittama sähkönpurkausmenetelmän kokeilu raakaveden puhdistuksessa käyttökelpoinen Oulussakin? Menetelmä kuuluu olevan edullisempi verrattuna perinteiseen otsonointiin. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan kokeilun tuloksia ja uusia menetelmiä, joilla säästämme Viinivaaran ainutlaatuisen luonnon. Eikö niin, Oulun Vesi?!

Aulikki Piirainen Muhos

26.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Miten käy sisä-vesistöjemmeja pohjoisen Itämeren? (2.3.2012)

Poikani Saku on intohimoinen kalamies, mökillä hän seisoo lähes aamusta iltaan vapa kädessä. Tämäkin poika on ikävä kyllä jo ehtinyt nähdä yhden Kuusamon suurista järvistä rehevöityvän. Muistan kun pikkupoikana kävin Valkeisilla uimassa, vesi oli kirkasta kuin olla ja voi. Pohjaan näki, vaikka ui niin pitkälle rannasta kuin jaksoi. Muistan myös sen kun joku nuorimies ajeli mopolla samassa järvessä. Kuva jäi mieleeni. Ajattelin harmissani, että tuo ei ole hyvä juttu. Ei ole entisensä Valkeinenkaan. Vesistöjensuojelu alkoi kehittyä vasta vesilain tultua voimaan 1961. Siihen asti vesistöön syydettiin kaikki mahdollinen puhdistamattomista yhteiskuntien jätevesistä jätteisiin, vesistöjä käytettiin kaatopaikkoina. Vuosikausia lain voimaantulonkin jälkeen tehtaat saivat pilata vesistöjä ja Itämerta.

Sedimentissä on edelleen näistä ajoista muistoja, jotka voivat palautua takaisin vesipatsaaseen. Esimerkiksi sokeripalan verran tributyylitinaa pilaa olympiauima-altaallisen vettä, eli on siis hyvin vaarallinen meriekosys-teemille (TBT:tä käytettiin ennen laivojen ja veneiden pohjien suojamaaleissa ja sitä riittää laivaväylien pohjissa), muistettakoon tämä uuden Oulun rannikon rakentamisessa. Nyt kun uuden Oulun rantaviivaa kaavoitetaan ja rakennetaan ripotellen pitkin rannikkoa, vesialueiden patoamiset, kanavoinnit ja ruoppaukset vaikuttavat Perämeren tilaan aivan varmasti, pohjien ravinteet ja myrkyt mobilisoituu. Kukapa ei haluaisi asua merenrannassa, mutta toivottavasti asiassa on tehty perusteellinen ympäristövaikutusten arviointi. Kun Perämeri kerran pilataan, on tilannetta hyvin vaikea enää korjata. Sen keskisyvyys kun on vain noin 40 metriä ja veden vaihto kymmeniä vuosia.

Koko Itämeri elää murrosta ilmastonmuutoksen jaloissa ja on mielestäni oltava hyvin varovainen etenkin Perämeren alueen päätöksenteossa. Perämeri on vielä puhtainta Itämerta, mutta sadannan ja valunnan kasvaessa ja merijään vähentyessä Perämerenkin vesi alkaa rehevöityä. Jos Itämeren tila, tulevaisuus ja suojelu kiinnostaa, on Merikosken aikuislukiolla Luontoliiton järjestämä koulutus maanantaina. Facebookista löydät aiheesta lisää nimellä Oulun itämerilähettiläät ja luontoliiton sivuilta itämerilähettilään työstä. Tervetuloa oppimaan uutta. Muistetaan, että yksittäisen ihmisen tekemät oikeat valinnat auttavat Perämeren ja koko kituvan Itämeren tilaa.

Janne Rekilä Oulu

26.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Pohjavettä keinolla millä hyvänsä? (2.3.2012)

Kaupunginvaltuutetut Juha Silenius ja Paavo Vasala vaativat (Kaleva 19.2./Lukijalta) suureen ääneen oululaisille aitoa pohjavettä juotavaksi. Vaikka Silenius onkin Oulun Veden johtokunnan puheenjohtaja, kirjoituksessa on paljon aihetta kummasteluun. Asiantuntevaa tietoa olisi odottanut löytyvän enemmän pelottelun | sijaan. Suomen suuret kaupungit käyttävät lähes poikkeuksetta talousveden lähteenä pintavettä tai tekopohjavettä. Tämä johtuu siitä, että tarpeeksi suuria pohjavesiesiintymiä kestävästi hyödynnettäväksi ei ole. Pintavettä juodaan myös Euroopan kaupungeissa, samasta syystä. Ja ilmeisesti myös Kiinassa, kuten Sileniuksen ja Vasalan kirjoituksesta voidaan lukea. Ehkä Kiinan tutkimustulosten tuominen Oulun tulevaisuudenkuviksi on kuitenkin hieman kaukaa haettua.

Oulun Vesi ilmoittaa itse tuottavansa Suomen parasta pintavedestä tehtyä talousvettä. Tämä johtuu pitkälti laitoksen hyvästä teknologiasta ja korkeasta osaamisen tasosta. Oulun Veden vuosikertomuksesta voidaan lukea, että esimerkiksi vuonna 2010 ferrisulfaatin käyttöä voitiin pienentää jo 20 tonnilla. Ilmeisesti ihan kaikkia kemikaaleja ei tarvitse lisätä koko ajan.

Vasalan ja Sileniuksen mukaan Viinivaaran käyttö on kestävällä pohjalla ja siellä on riittävästi uusiutuvaa, sateiden tuomaa pohjavettä. Tähän voisi pistää kyllä ison kysymysmerkin. Oulun Veden käyttämien tilastojen pohjalle laaditut laskelmat voivat tuottaa jatkossa yllätyksiä. Tästä esimerkkinä se, miten hyödynnettävissä olevan veden määrää on arvioitu. Viinivaaran alueen vuotuinen sadanta on Oulun Veden käyttämien laskemien mukaan 704 millimetriä vuodessa. Ilmatieteen laitos ja Syke antavat kuitenkin alueen arvoksi 560 millimetriä vuodessa. Sadannan ohella toinen pohjaveden muodostumiseen vaikuttava asia on veden imeytyminen. Oulun Veden käyttämien laskemien mukaan alueen imeytymiskerroin on 65 prosenttia. Vuonna 2005 Oulun Vesi käytti alueella vielä lukua 55 prosenttia. Erään hydrogeologin laskelmien mukaan imeytymiskerroin on alueella korkeintaan 50 prosenttia. Asiasta voi siis olla montaa mieltä.

Kolmas pohjaveden muodostumiseen vaikuttava seikka eli haihtuminen on unohtunut Oulun Vedeltä laskelmissa kokonaan. Ilmeisesti sitä ei alueella tapahdu. Suomessa sille yleisesti lasketaan kuitenkin arvoksi 300 millimetriä vuodessa. Näiden seikkojen pohjalta voi siis kysymysmerkin asettaa siihen, saadaanko alueelta varmasti arvioitu pumppausmäärä 32500 kuutiometriä vuorokaudessa. Auton rattaille muutettuna se tarkoittaisi 880 täysperävaunullisen rekan rallia Ouluun päivittäin. Oululaisilla on oikeus puhtaaseen, turvalliseen juomaveteen. Tätä tuskin kukaan kiistää. Tehdäänkö se kestävän kehityksen mukaisesti vai hetkellistä etua tavoitellen, siitä saavat kuitenkin kaupunkilaisetkin sanoa sanansa. Oulun kannalta kyseessä on myös iso taloudellinen investointi, jolle täytyy saada varmaa vastinetta. Tästä asiasta keskusteleminen ei ole vastuutonta ihmisten terveyden vaarantamista, kuten Silenius ja Vasala väittävät.

Pentti Marttila-Tornio
Sirpa Laurila Ylikiiminki

24.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Sanginjoesta on keskusteltava (29.2.2012)

Oulun kaupunginvaltuusto keskusteli 20.2. vivahteikkaasti Sanginjoen tulevaisuudesta. Keskustelu sinänsä oli jo voitto: Sanginjoen ulkometsän kohtalon saamista kaupunginvaltuuston käsittelyyn on toivottu jo vuodesta 2004. Kahdeksan vuoden jälkeen idea kansallispuistosta pääsi vihdoin valtuutettujen puintiin, joskaan konkreettisia tuloksia ei tälläkään kertaa saatu. Kaupunginvaltuustolla ei ollut tällä kertaa valtuuksia päättää tai linjata jatkotoimenpiteitä Sanginjoen kohdalta ja koko keskustelu sai peräänsä vain merkitään tiedoksi -leiman. Kaupunki kuitenkin lupaa selvittää alueen suojelua tulevaisuudessa. Yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikin mukaan suojeluselvitys koskisi kuitenkin vain jo hoito-ja käyttösuunnitelmassa suojelluiksi merkittyjä alueita, eikä suinkaan koko kansallispuistoksi esitettyä kokonaisuutta.

Keskustelusta kävi ilmi myös, että kaupunginvaltuutetut yhä kaipaavat faktatietoa Sanginjoen metsistä. Sinänsä erikoista, sillä sitä on yritetty tarjota muun muassa kahdessa nimenomaan kaupunginvaltuutetuille suunnatussa seminaarissa. Seminaareihin on pyritty saamaan erilaisia näkökulmia esiin, ja niissä on käsitelty paitsi Sanginjoen luonto-ja retkeilyarvoja, myös laajasti alueeseen liittyviä taloudellisia ja matkailupotentiaaliin liittyviä kysymyksiä. Esityksiä ovat pitäneet myös muut"kuin ympäristöjärjestöjen edustajat.

Käsityksemme mukaan Sanginjoki-seminaareihin ei olla tahdottu osallistua siksi, että ne ovat suojelua ajavan liikkeen järjestämiä. Maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa Outi Ervasti sanoi, että keskustelusta on tullut liian mustavalkoista. Mielestämme on myös mustavalkoista olla kuuntelematta hankkeen puolustajien näkökulmia. Sanginjoen suojelua ajavat järjestöt ja yksityiset ihmiset eivät hae toiminnallaan taloudellisia voittoja, vaan kampanjaa Sanginjoen suojelun puolesta tehdään vapaa-ajalla, paremman ja monimuotoisemman elinympäristön vuoksi.

Seminaarien järjestämisen taustalla on ollut halu päästä vuoropuheluun päättäjien kanssa. Niissä ei ole kiellettyä vastakkaisten kantojen esittäminen ja paikalle on hankittu asiantuntijoita myös sitä varten, että valtuutettujen kysymyksiin ja huoliin voitaisiin vastata. Onkin surullista, että tähän asti vain hanketta jo puolustaneet ovat uskaltautuneet paikalle. Toivoisimme, että Sanginjoen suojelua ajavat saisivat suoraa palautetta päättäjiltä, miksi hanketta ei tulisi ajaa. Tulemme järjestämään vielä uusia seminaareja, ja toivomme että vihdoin osallistumiskynnys näihin nousisi. Myös soraäänet ovat tervetulleita, jotta keskustelussa päästään eteenpäin.

Henni Ylänne
Elina Kaisanlahti
Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri

24.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Nukkuuko Oulu onnensa ohi metsien suojelussa? (29.2.2012)

Sanginjoen ulkometsän kansallispuistotasoista suojelua kannattaa tuhansien Oulun ja lähiympäristön kansalaisten sekä lukuisien kansalaisjärjestöjen innokas, monikasvoinen kansanliike. Kalevankin palstoilla suojelun perusteita esittäneiden joukossa on retkeilijöitä, luonnonystäviä, luonnonsuojelubiologian asiantuntijoita eri yliopistoista, matkailuyrittäjiä sekä muita tavallisia kansalaisia, jotka kaikki ymmärtävät metsän aivan jonain muuna kuin vain puuraaka-aineen tuotantopaikkana. Erityisesti Sanginjoki-liike on yrittänyt saada aikaan vuoropuhelua kaupungin kanssa siitä, miksi on tärkeää jättää alueen talousmetsiä harventamatta, kehittymään vuosikymmenten saatossa kohti luonnontilaa. Kuitenkaan ulkometsää hallinnoivan Oulun kaupungin teknisen keskuksen suunnalta - siis lähinnä sen johtaja Matti Matinheikiltä - ei ole kuulunut yhtään hyvää perustetta sille, miksi Sanginjoen ulkometsän aluetta (jossa on vain vähäinen osa Oulun metsistä) aiotaan pitää lähinnä talousmetsänä, saati että miksi sen laajaa suojelua ei tulisi edistää, vaikka koko ulkometsän suojelulla metsätaloudelta on hyvin laajaa kannatusta.

Hakkuita on perusteltu demokratialla (kaupunginhallituksen päätöksillä). Pikemminkin kyse on ekofasismista; tehometsä-talous jyrää muut metsänkäyt-tömuodot, demokratiasta välittämättä. Jos kaikki tehdään enemmistön tahdon mukaan, ei Oulun kouluissa luettaisi muita pitkiä kieliä kuin englantia. Kuitenkin meillä on ollut tarjolla saksaa, venäjää, ruotsia, ranskaa... näin toteutuu demokratia, monet äänet kuuluvat. Saman soisi toteutuvan yhteisissä metsissämme - Sanginjoen ulkometsän ala on vain noin 15 prosenttia Oulun kaupungin valtavasta, liki 17000 hehtaarin metsätalousmaasta. Koko ulkometsän suojelun jälkeen jää tekniselle keskukselle yllin kyllin metsää hoideltavaksi. Eikä kaupungin talous suojelusta notkahda, sillä Metsähallituksen tutkimusten mukaan kansallispuistoihin sijoitettu euro tulee moninkertaisena takaisin alueen talouteen.

Sinänsä on melko samantekevää, minkä tyyppinen suojelualue Sanginjoelle perustetaan, kunhan teho(tuho)metsätalous siellä loppuu heti ja pysyvästi. Toistaiseksi ulkometsän pinta-alasta on luonnonsuojelulailla suojeltu metsätaloudelta vain noin 50 hehtaaria (pari prosenttia). Löyhemmin suojellulla Isokankaan metsäpuisto-osallakin on muu metsätalous kuin avohakkuu ja maanmuokkaus sallittu.

Jos Sanginjoen ulkometsän raiskaaminen jatkuu, kenelle panemme laskun menetetyistä matkailueuroista, pilatusta ympäristöstä, Oulun kaupungin hellimän imagon murenemisesta, alueen nykyisten ja tulevien luontoarvojen tahallisesta huonontamisesta? Miten Oululla on varaa luottaa teknisen keskuksen omavaltaiseen "asiantuntemukseen" arvokkaiden metsiensä käsittelyssä? Nyt, Oulun ympäristövuonna 2012, Sanginjoen ulkometsän laaja suojelu osoittaisi, että kestävä kehitys tosiaan merkitsee Oulussa jotain, eikä ole vain juhlapuheiden tyhjä fraasi.

AnttiRönkä, yksi Sanginjoen ulkometsän omistajista

24.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Liminganlahdesta syytä olla huolissaan (29.2.2012)

Liminganlahti on kansainvälisesti hyvin arvokas ja Suomen paras lintujensuojelualue. Siellä on paljon suojeltavia arvokkaita luontotyyppejä. Parhaimpia olivat jokisuistot, mutta jokien käyttö jopa kaatopaikkoina ja muukin raskas kuormitus on pilannut pahoin koko lahtea. Temmesjoki on pahin kuormittaja ja sen tila on niin heikko, että vain osissa Etelä-Suomea vastaavien jokien tila on heikompi. Liminganlahteen tulee vuodessa fosforia keskimäärin 52 tonnia, typpeä 149 tonnia, orgaanisia aineita 676 tonnia ja kiintoaineita 145 000 tonnia. Myrkylliset sulfiittipäästöt ovat tappaneet ainakin kaloja ja pohjaeläimiä jo kymmeniä vuosia. Ilmaston lämpeneminen on lisännyt kuormituksia huomattavasti varsinkin talvisin. Talvet ovat lämmenneet 50 vuodessa 2,5 astetta Ilmatieteen laitoksen Oulunsalon mittausaseman tuloksissa. Samanlainen keskilämpötilan nousu aiheuttaisi lähes lumettomia talvia ja runsaampia sateita sekä lisäisi yhä enemmän kuormituksia. Liminganlahdella todettiin jo 1970-luvulla tutkimuksissa runsaita sienilevälajien kasvustoja, todennäköisesti jo siitä alkaen myös myrkkyjä.

Liminganlahden alueen linnustossa on huolestuttavaa vähenemistä. Runsaimman vesilintulajin tukkasotkan määrät ovat romahtaneet yli 600 parista puoleen. Ennen runsain sorsalaji jouhisorsa on vähentynyt niin, että se on nyt uhanalaisuusluokituksissa samoin kuin runsain kahlaaja suokukko, jonka määrät ovat jyrkästi vähentyneet. Isokuovi on vähentynyt jo kauan aikaa. Monen muunkin kahlaajalajin pesimämäärät ovat supistuneet hyvin pieniksi. Kaikkien eniten ovat vähentyneet peltolintulajit. Ne olivat 1960-luvulla runsaslukuisia, mutta osa niistä ei pesi enää edes joka vuosi. Huonoin tilanne on peltosirkulla, joka ei 2010 ja 2011 pesinyt Liminganlahden eteläpuolen pelloilla lainkaan. Sitä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin.

Uusimmassa 2010 uhanalaisuusluettelossa on noin kolmasosa Liminganlahden alueen lintulajeista. Myös kasvien väheneminen on ollut samantapaista kuin linnuilla. Liminganlahden hyvin korkea suojeluarvo perustuu laajoihin, hyvin monipuolisiin ja erityisesti monenlaisiin elinympäristöihin. Mahdollisimman monet lajit saavat niistä hyvän elinympäristön. Kuluva vuosi on vesiensuojelun erikoisvuosi ja viime viikko oli teemaviikko, jolloin kirjastoissa annettiin monipuolista tietoa luonnosta muun muassa näyttelyillä. Ely-keskuksen asiantuntija-arviot Liminganlahden tilasta: 1. Liminganlahden huonoon tilaan ei ole olemassa parannuskeinoja, 2. Liminganlahden tila ei tulevaisuudessakaan parane, 3. Ely-keskuksen rahoitus ja henkilöstö vähenee niin paljon, että vain kansalaisaktiivisuus voi parantaa Liminganlahtea, 4. Emme voi parantaa Liminganlahtea, vaan Lakeuden Luonnon on se tehtävä ja 5. Liminganiahti saastealtaana parantaa parhaiten sen linnustoa ja suojeluarvoa.

Juhani Hirvelä Lakeuden Luonto ry Liminka

20.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Pohjavettä vain juomakäyttöön (29.2.2012)

Paljon puhuttu Viinivaara sijaitsee Pudasjärven ja pääosin Utajärven pitäjissä. Viinivaaran jatkeena samaan pohjavesialueeseen liittyy myös Utajärveen kuuluva noin 10 kilometriä pitkä Kälväsvaara. Kyseisen pohjavesialueen valumavedet vaikuttavat Kiiminki-ja Nuorittajoen vaikutusalueen kymmeniin järviin, jokiin ja puroihin. Olisiko korkea aika nyt alkaa miettiä, miten oululaisille ja muillekin turvataan tulevaisuudessa juoma- ja ruokavetenä pohjavesi, jonka osuus kokonaisveden käytöstä lienee noin viiden prosentin luokkaa. On sanottu, että pohjaveden johtaminen ja käyttö vain ruo-kakäyttöön on mahdoton ja liian kallis tehtävä. Nyt ollaan hakemassa helpointa, vaivattominta ja halvinta ratkaisua, jonka vaikutukset muutenkin Viini-ja Kälväsvaaran vaikutusalueen köyhään ja karuun luontoon ovat arvaamattomat.

Miksi ei tutkittaisi ei välttämättä vaivattominta, mutta harkitumpaan käyttöön suuntaavaa kulutusta kauppojen eri kokoisista ruokavesipakkauksista vaikkapa vesihuoltoasemien pohjavesitankkauspisteisiin, joista ruokavesi voidaan tankata kuljetusastioihin kuten tankkaamme polttoaineenkin. Kotona voisi olla kylmävarustettu hanallinen ruokavesiastia, joko kiinteä tai vaihdettava. Uskon, että päivittäisen juoma- ja ruokaveden hinta ei tulisi maksamaan kuin murto-osan siitä mitä käytämme limsoihin, mehujuomiin, olueen ynnä muuhun jokapäiväiseen juomaan. Olisiko tämän vaihtoehdon kiihkoton tutkiminen iso askel kestävän kehityksen polulla? Pohjavettä löytyisi varmaan yksistään ruokakäyttöä varten Viinivaaran lisäksi monesta muustakin paikasta, koska käyttötarve olisi vain murto-osa nykyisin suunnitellusta. Tänä päivänä yhdellä vessanpöntön vetäisyllä huuhdomme viemäriin sen, mitä keskiverto perhe nielee kurkun kautta vatsaansa vuorokaudessa. Nykyiset vedenkäyttösysteemit jäisivät edelleen käyttöön niin kuin tänäkin päivänä teolliseen toimintaan, autonpesuun, pyykki- ja tiskikoneisiin, vessa-käyttöön, saunomiseen ja suihkuun, nurmikoiden kasteluun, siivoukseen, kasvimaiden ja kukkaistutusten kasteluun, palo- ja pelastustoimintaan, katujen pesemiseen ja niin edelleen.

Olisiko kestävän kehityksen toteuttaja esimerkiksi kuntien perustaman juoma- ja ruokavesiyhtiö Viinivesi Oy tai vaikkapa Viinitippa Oy, joka turvaisi Paavo Vasalan (Kaleva 12.2./Lukijalta) peräänkuuluttaman jokaisen kansalaisen perusoikeuden, puhtaan pohjaveden.

Lauri Väisänen Juorkuna

17.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Luonnolla on muutakin kuin rahallista arvoa (17.2.2012)

Paavo Vasala ottaa (Kaleva 12.2./ Lukijalta) voimakkaasti kantaa Viinivaaran vesihankkeen rakentamisen puolesta. Kirjoituksesta käy selvästi ilmi, kuinka vähän hän on perehtynyt hankkeen sisältöön. Kyseessä on joko pelkästään tunneperäinen suhtautuminen koko asiaan tai sitten kirjoitus on laadittu jonkin mallin mukaan. Ainakin Viinivaaran sijainti on vähintä mitä tämäntasoisen poliittisen päättäjän pitäisi tietää ennen asian tuomista lehtien palstoille.

Oikeus veden ottamiseen Pudasjärven kaupungin ja Utajärven kunnan alueilla sijaitsevasta Viinivaarasta on tällä hetkellä Vaasan hallinto-oikeuden käsiteltävänä. Vaasan hallinto-oikeus päättää, onko vedenotto Viinivaaran alueelta mahdollista ja jos on niin missä laajuudessa. Asiakokonaisuus on laaja ja vaikutus ulottuu viiden kunnan alueella lukuisiin maaomistajiin, asukkaisiin ja erilaisiin toimintoihin Kiiminkijoen alajuoksulle asti.

Koko Kiiminkijoen vesistö on aikoinaan otettu mukaan Natura 2000-ohjelmaan. Suojeluohjelma edellyttää, ettei niitä luontotyyppejä, jotka ovat suojelun perustana, saa tuhota. Lakeja, joita pumppaamispäätöstä tehdessä sovelletaan, ovat ainakin vesi-, luonnonsuojelu-ja vesien-hoitolaki. Vaasan hallinto-oikeus joutuu myös ottamaan kantaa siihen, tarvitaanko Natura-suojelun takia asiassa Valtioneuvoston päätös ja EU-tason päätöksiä. Paavo Vasala ottaa kantaa Oulujoen veden laatuun ja moittii sitä huonoksi. Tosiasiassa Ely-keskuksen viranomaisvalvonnassa veden laatu on todettu hyväksi. Samanlaisia tuloksia on saatu myös Oulun Veden omassa veden laadun seurannassa.

Hankkeen vastustajia Vasala syyttää ymmärryksen puutteesta, kun olemme valittaneet AVI:n päätöksestä. Myös tässä kirjoittaja osoittaa tietämättömyytensä asiasta. Vaasan hallinto-oikeuteen on annettu ne vedenottosuunnitelman ristiriitaisuudet, jotka mielestämme jäivät AVI:ssa huomioimatta. Ristiriitaisuuksia ja puutteita oli mielestämme vedenottosuunnitelmassa ja viranomaislausunnoissa. Edunmenetyksistä maksettavat korvaukset oli myös heikosti tutkittu, jopa joltain osin jätetty tutkimatta. Suurimpana epäselvyytenä oululaisten kannalta pidämme epävarmuutta siitä, voidaanko lupahakemuksessa haettua vesimäärää ylipäätään alueelta kestävästi ottaa. Useat vesltalousasiantuntijat ovat epäilleet Oulun Veden tilaamien suunnitelmien luotettavuutta sadannan ja imeytymiskertoimien osalta.

Oululaiset ottavat tietoisen riskin, jos vedenottolupa haetulle vesimäärälle satuttaisiin myöntämään ja verkosto rakennettaisiin. Myöhemmin sitten todettaisiin otettu vesimäärä liian suureksi ympäristön kannalta, ja tällöin lupaehtoja muutettaisiin vesimäärää pienentämällä. Joensuussa on ollut hiljattain tapaus, jossa eräällä pohjavesialueella veden oton lupamäärää on pienennetty ympäristövaikutusten takia kolmannes alkuperäisestä. Sama olisi todennäköisesti edessä myös Viinivaarassa. Kirjoituksessa ihmetellään provosoivasti, etteikö oululaisilla olisi oikeutta vetäistä vessanpyttynsä lähdevedellä. Lieneekö tämä kaikkien päättäjien mielestä oikea tapa suhtautua ympäristöön? Siinä Paavo Vasala on oikeassa, kun hän vaatii oululaisille myös tulevaisuudessa laadukasta käyttövettä. Toki se on sitä jo tänäkin päivänä ja todellisia uhkia Oulujoen veden heikkenemiseen ei ole, siitä lainsäädäntö pitää huolen.

Uudella Oululla on kaikki mahdollisuudet hankkia tarvittava kriisiajan vesi liitoskunnissa olevilta pohjavesialueilta ilman, että se vaikuttaisi vesistöjen ja suojeltujen luontoarvojen tilaan. Tästä on olemassa riittävästi selvityksiä. AVI:n päätöksessä ei otettu huomioon kaikkia hankkeen haittoja ja edunmenetyksiä ja siinä Vasala on oikeassa, että mikäli vedenottolupa myönnettäisiin, kaikki haitat ja edunme-netykset on otettava huomioon ja ne on myös korvattava täysimääräisesti. Nämä on otettava myös huomioon kun hankkeen hyötyjä ja haittoja arvioidaan.

Alueella olevat luontoarvot on todettu Natura-arvioinneissa ainutlaatuisiksi, koska ne on suojeluun otettu. Luonnolla on muutakin kun rahallista arvoa. Paavo Vasala ei luontoarvoille tunnu antavan mitään arvoa, olkoon se hänen ongelmansa. Toivottavaa olisi, ettei asiassa tehtäisi päätöksiä mielikuvien ja tunteiden ohjaamana, vaan lainsäädännön ja asiantuntijatiedon pohjalta. Myös kansanvälisiä suojelusopimuksia on kunnioitettava, eihän niihin ole turhaan sitouduttu.

Pentti Marttila-Tornio
Eeva-Maria Parkkinen
Osmo Paldanius
Markku Koistinen
Helinä Siltakoski
Viinivaara-aktiivit

15.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Kalastuslakiuudistuksen tavoitteet hukassa (16.2.2012)

Kalastuslain kokonaisuudistuksesta on olemassa tuore muistio, jonka luettuani uudistus etenee mielestäni 180 astetta väärään suuntaan kolmessa tärkeässä asiassa.

Ensinnäkin ammattikalastajien lupakäytäntö ei tule helpottumaan oleellisesti, koska vesialueen omistajan rooli lupien myöntämisessä tulee pysymään keskeisenä. Tämän takia ammattikalastajien määrä ja sitä myöten kotimaisen tuoreen, puhtaan ja läheltä pyydetyn kalan tarjonta tulee edelleen vähenemään, vaikka sen pitäisi kaiketi lisääntyä. Ammattikalastajien tulisi päästä kalastamaan vapaasti kaikkialla Suomessa, koska ammattikalastus ei uhkaa yhdenkään kalastuksen kohteena olevan kalalajin kestävää tuottoa. Päinvastoin, ammattikalastus usein nostaa kalakantojen tuottoa. Kannattaa muistaa, että ammattikalastuksessa käytetään pääosin valikoimattomia pyydyksiä, kuten troolia, nuottia ja isorysiä. Ne pyytävät kaikkea kalaa, siis myös muita kuin kaupallisesti arvokkaita lajeja. Edellä kerrottuun liittyy toinen muistion kummallisuus: nuotta ja isorysäkalastus ollaan kieltämässä muilta kuin ammattikalastajilta. Tämä on järjetöntä, koska voimistuneiden särkikalakantojen takia kansalaisia tulisi päinvastoin aktivoida siihen, että he muuttavat kalastustaan niin, että verkkokalastuksesta siirryttäisiin valikoimattomaan pyyntiin. Pelkästään ammattikalastajien voimin kalakantojemme pahasti vinoutunutta rakennetta ei saada korjattua, vaan tarvitaan muutos koko kalastuskulttuuriimme. Kokemus on osoittanut, että vähäarvoisen kalaston tehopyynti ei saa aikaan pysyviä muutoksia kalakantoihin, vaan tarvitaan pysyvää valikoimatonta pyyntiä, minkä työryhmän esitys estää.

Kolmanneksi, muistiossa ei esitetä selkeää kantaa ja keinoja, millä verkkokalastuksen roolia saataisiin vähenemään. Ilmeisesti työryhmä on sitä mieltä, että verkkokalastusta ei pidäkään vähentää. Siinä se on väärässä, koska verkot aiheuttavat monia ongelmia. Ensinnäkin verkkopyynnin valikoivuus aiheuttaa ja on jo aiheuttanut sen, että särkikalojen kannat vahvistuvat suhteessa tavoiteltuihin lajeihin. Vesien rehevöitymisen ja ilmaston lämpenemisen takia kevätkutuisten lajien kannat ovat vahvistuneet, ja nyt tätä vielä halutaan kiihdyttää valikoivalla verkkokalastuksella, ei hyvä.

Verkkokalastuksessa alamittasäännöt ovat kuollut kirjain, koska saaliskalat pääsääntöisesti ovat liian huonossa kunnossa jatkaakseen elämäänsä. Sen sijaan nuotista ja rysistä alamittaiset kalat voidaan vapauttaa vahingoittumattomina. Verkkokalastus on kiistatta merkittävin järvilohen, nieriän sekä järvi- ja meritaimenen uhanalaisuutta ylläpitävä tekijä. Ilman verkkokalastuksen määrän merkittävää vähenemistä nämä maamme arvokkaimmat ja ainutlaatuisimmat lajit eivät tule elpymään.

Mielestäni kalastuslain kokonaisuudistus edellä mainituilta osin on huono, ja tulee johtamaan suuriin ongelmiin. Ammattikalastuksen edellytysten parantaminen liberaalilla lupapolitiikalla sekä nuotta- ja rysäpyydysten houkuttelevuuden lisääminen ja verkkokalastuksen houkuttelevuuden vähentäminen tavallisille kansalaisille olisivat mielestäni ensiarvoisen tärkeitä kalastuslaki-uudistuksen tavoitteita, mikäli maassamme halutaan vastaisuudessakin kalastaa rakenteeltaan terveitä kalakantoja.

Teuvo Niva FT, erikoistutkija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

13.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Oululaisilla oikeus puhtaaseen juomaveteen (16.2.2012)

Kuntavaalien lähestyessä näyttää nousevan esiin kysymys, miten oululaisille turvataan laadukas juomavesi seuraavaksi 60 vuodeksi. Tällä hetkellä Oulu on ainoa paikkakunta Pohjoissuomessa, jossa käytetään pintavettäjuomavetenä. Nyt juomavesi otetaan Oulujoesta, jonka vesi on erittäin humuspitoista vaatien huomattavaa kemikaalien käsittelyä, jotta se kelpaa elintarvikkeeksi. Oulun Vesi käyttää vuosittain lähes kaksi miljoona kiloa ferrisulfaattia humuksen poistamiseen sekä klooria varmistaakseen vedenlaadun säilymisen verkostossa. Voimakas vedenkäsittely on tutkijoiden mukaan yhteydessä veden mutageenisuuteen. Veden puhdistuskustannukset ovat korkeat: liki 0,50 euroa kuutiometriä kohden.

Oulun kaupungin vesihuollosta vastaavat viranhaltijat esittävät, että oululaisille johdetaan jatkossa laadukasta pohjavettä Ylikiimingin Viinivaarasta, jotta myös oululaiset saisivat hyvää vettä. Oulujoen vesistö on yli 200 kilometriä pitkä. Riski veden saastumisesta ja suurkatastrofista on todennäköinen. Professori Erkki Pulliainen totesi 9. marraskuuta 2011 Oulu-radiossa, että Oulujoen vesistöä uhkaa ympäristövaara Talvivaaran kaivoksen takia. Pulliaisen mukaan kaivoksella käytettävät rikkihappoja lipeä muodostavat keskenään natriumsulfaattia, jonka pääsemistä luontoon ei olla onnistuttu estämään. On vaarana, että saasteet leviävät koko Oulujoen vesistöön eli Ouluun saakka. Kalevan toimittaja Kari Sankala kysyi kolumnissaan aivan oikein 6. helmikuuta, miksi oululaisten pitää taipua Talvivaaran mineraaliveteen.

Toimin Oulujokivarressa Pikka ralan Vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtajana vuonna 1991, jolloin Muhoksen jätevedenpuhdistamon jätevedet pääsivät Oulujokeen. Oulun hanavesi maistui ulosteelta, minkä seurauksena syntyi laaja paniikki, että Ouluun on saatava pohjavettä. Hangaskankaan ylijäämävettä on siitä lähtien johdettu Ouluun jaettavaksi pohjavesiposteista. Koska Hangaskankaan tuotto on minimaalista, Viinivaara todettiin jo silloin ainoaksi vedenhankintaa varmistavaksi vaihtoehdoksi. Samaan aikaan sattui myös Sanginsuun lääketehtaalla vakava ympäristövahinko, kun kemikaaleja uhkasi valua Oulujokeen, mutta onneksi tilanne saatiin haltuun. Pienempiä ympäristövahinkoja, öljyvuotoja, on tapahtunut silloin tällöin pitkin vesistöä.

Mielestäni on edesvastuutonta, jos valtuusto ei salli oululaisille oikeutta riskittömään ja puhtaaseen juomaveteen. Puolustan oululaisten oikeutta luon-nonHMHte|||i juomaveteen ja terveyteen. Viinivaaran hanketta on vas-tustelM^SÄfemalla, että pitää säästää luonnonvarat tuleville sukupolville. Tämä osoittaa lausujalta täydellistä ymmärryksen puutetta. Jo alakoulussa opetetaan, että vesi kiertää luonnossa vuosittaisen sadannan mukaan, haihtuen ilmaan ja sataen maahan. Vesi ei varastoidu kuten öljy. Viinivaaran vesivarat uudistuvat luonnon lain mukaan joka vuosi kuluttipa niitä tai ei.

täydellistä hurskastelua vaatia, että oululaiset eivät saa vetäistä vessanpönttöä pohjaveteen. Miksi eivät saa? Pohjavesi on sateen vuosittain tuomaa, hapen ja vedyn tilapäisen yhdistymisen synnyttämää nestettä, jota Viinivaarassa on riittävästi oululaisten tarpeisiin. Viinivaaran hankkeen kustannuksia on myös kauhisteltu. Hinta on 73 miljoonaa euroa. Se maksetaan vuosien kuluessa vesimaksuina, 2-3 euroa kuluttajaa kohti kuukaudessa. Onko se paljon, että saamme luonnonmukaista, aitoa ja puhdasta vettä ilman mitään riskiä saasteista? Nyt oululainen käyttää veden ostoon vuodessa noin 150 euroa.

kiiminkiin Nuorittajoen rannoille tietyille kiinteistöille tulevat haitat, joita varmaan jossain määrin ilmenee, pitää tietenkin korvata täysimääräisesti. Jos Iijoen vesistöstä tehtävin pienin rakennustöin sallittaisiin johdattaa vettä Nuorittajokeen, nämäkin haitat poistuisivat verrattain helposti. Oululaisilla, lähes 200000 ihmisellä, on samanlainen oikeus puhtaaseen pohjaveteen kuten muillakin suomalaisilla. Oulun kaupunginvaltuutetuilla ei voi olla sellaista valtuutusta, että he voisivat estää tämän jokaisen kansalaisen perusoikeuden toteuttamista.

Paavo Vasala kaupunginvaltuutettu (kesk.) Oulu

12.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Kansallispuisto olisi asukkaiden ja luonnon etu (12.2.2012)

Kansalaisjärjestöt ovat jo vuosia vaatineet Sanginjoen muuttamista kansallispuistoksi. Viime aikoina hankkeen kannatus on lisääntynyt huomattavasti sekä kansalaisten että valtuutettujen parissa. Pari vuotta sitten hyväksytyssä hoito- ja käyttösuunnitelmassa osa metsää jätettiin suojelun ulkopuolelle. Tammikuun toisella viikolla alkoivat hakkuut näissä metsissä, mistä seurasi mielenilmausten sarja niin Sanginjoella kuin keskustassakin. Lisäksi 25 kaupunginvaltuutettua, eli yli kolmannes valtuustosta, allekirjoitti kirjeen, jossa vaaditaan hakkuiden ottamista valtuuston käsittelyyn. Kuntalain mukaan asia on otettava pikaiseen käsittelyyn, jos vähintään neljäsosa valtuutetuista vaatii.

Kasvavan Oulun tulee tarjota asukkailleen monipuolisia palveluja. Hyvät retkeilymahdollisuudet lähikansallispuistossa pyörä-matkan päässä tekisivät Oulusta houkuttelevan asuinpaikan ja antaisivat monipuoliset mahdollisuudet luonnosta nauttimiselle. Sanginjoen metsät vastaavat luontoarvoiltaan Nuuksion kaltaisia Etelä-Suomen suurkaupunkien lähikansallispuistoja. Aluetta käytetään jo nyt yleisesti virkistykseen, matkailuun ja opetukseen. Kansallispuistosta-tus takaisi nykyisen laajan ja monimuotoisen metsän säilymisen ja lisäisi Sanginjoen tunnettuutta retkeilykohteena. Harvennushakkuut ovat nyt käynnissä Muuraiskankaalla, joka ei ole vanhaa metsää, mutta sijoittuu esitetyn kansallispuiston alueelle. Hakkaamattomana metsä voisi kehittyä luonnontilaiseen suuntaan muutamassa kymmenessä vuodessa, mutta hakkuiden jälkeen vastaavaan kehitykseen kuluu sata vuotta.

Kaupunki ei saa hakkuista merkittäviä tuloja, mutta jos alue suojeltaisiin, lisääntynyt matkailuja kaupungin parantunut imago toisivat kassaan veroeuroja. Kansallispuiston perustaminen olisi siis järkevää myös talouden kannalta. Nykyisen lainsäädännön mukaan kansallispuisto voidaan perustaa vain valtion maille. Jos hankkeen takana ovat sekä kansalaiset että päättäjät, tämäkin ongelma voidaan ratkaista esimerkiksi maanluovutusten avulla. On ollut ilahduttavaa huomata, että monet valtuustoryhmät ja suuret kansalaisjärjestöt ovat jo ymmärtäneet kansallispuiston edut ja esittäneet tukensa sille.

Tähän mennessä Sanginjoen suojelua ei ole käsitelty kaupunginvaltuustossa. Kansalaismielipide on selkeästi muuttunut kaupunginhallituksen tekemän hoito- ja käyttösuunnitelman hyväksymisen jälkeen. Demokratian kannalta on tärkeää, että Oulun kaupunki keskeyttää käynnissä olevat hakkuut ja odottaa valtuuston päätöstä asiasta.

TeroKaikko puheenjohtaja Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret ry
Jaakko Mäki-Petäjä puheenjohtaja Oulun Keskustaopiskelijat ry
Konsta Happonen puheenjohtaja Oulun Vihreät Nuoret ry
Mirva Saarelainen puheenjohtaja Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry

2.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Viinivaaran pohjavesi - uhka vai mahdollisuus? (12.2.2012)

Haukiputaan kirkonkylän asukasyhdistys järjesti tammikuussa ansiokkaan keskustelutilaisuuden Viinivaaran vedenottamohankkeen eduista ja haitoista. Paikalla oli Oulun veden ja Oulun kaupungin valtuustoryhmien edustajat toimiensa puolesta. Loput olivatkin joko asiantuntijoita tai huolestuneita hankkeen vastustajia tai muuten vain asiasta kiinnostuneita. Pohjaveden käyttämistä Oulun talousvetenä kannatti oikeastaan vain Oulun veden edustaja perustellen hanketta tutkimustuloksin nojaten monipuolisiin selvityksiin ja imagosyihin. Vastustajat perustelivat kantojaan myös imagosyillä, mutta myös pohjavesien, jokivesien ja muidenkin luontoarvojen laadun heikkenemisillä ja erityisesti Nuorittajoen kuivumisella.

Yksikään paikalla olleista asiantuntijoista tai hankkeen vastustajista ei ottanut kuuleviin korviinsa kysymystä, joka esitettiin siitä, onko selvitetty mahdollisuutta saada korvaavaa vettä Jongunjärven ja Nuorittajoen kautta Kiiminkijokeen! Miksiköhän? Eikö selvityksestä löytyisi ratkaisua moneen ympäristöarvon haasteeseen, kuten lohikalojen luontainen lisääntyminen, jokien kuivuminen ja pohjave- sien kestävä käyttö. Eikö tästä Iijoen latvavesien ohjaamisesta Kiiminkijokeen löytyisi monin verroin rikkaampi imagontekijä moneen lähtöön? Mahdollisuutta voisivat hyödyntää sekä vesitalous voimatalous, kuntatalous että matkailu. Myös virkistyskäyttäjät ja jokivarsien asukkaat hyötyisivät.

Nyt ei ehkä kannattaisi olla yhden liikkeen tai liikun kannattaja, vaan tutkia monimuotoisemmin pinta-ja pohjavesien käytön edut, haitat ja mahdollisuudet. Kuka ehtisi ensiksi?

Pasi Haapakangas Kiiminkijokivarren asukas Haukipudas

7.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Miksi Sanginjokea tuhotaan? (12.2.2012)

Me Tulran pojat kävimme usein retkellä Sanginjoella. Kerrankin lähdimme sinne veljeni kanssa pyörällä, repussamme evästä ja makkaraa paistettavaksi. Maitoa olimme panneet pulloon, jonka etiketissä vielä pesun jälkeen komeili Suomen vaakunaeläin leijona. Emme kuitenkaan tuolloin osanneet ajatella Sanginjokea arvokkaaksi kansallisomaisuudeksi. No, elähän mittää. Saavuimme parikymmentä kilometriä myöhemmin Sanginjoen rantaan ja heittelimme uistinta muutaman kerran ja kun ei syönyt, niin aloimme itse makka-ranpaistohommiin. Tiesimme ikimuistoisen leiripaikan ja ladoimme nuotiopuut kiveyksen keskelle. Veljeni kaivoi tulitikut taskusta ja heilutti laatikkoa sanoen, että aski on niin täynnä, ettei helise yhtään. Kohta ilmeni, että aski ei helissyt sen takia, että se oli tyhjä.

Nykyisin olemme emännän kanssa käyneet marjastamassa Sanginjoella ja opetimme lapsemmekin siellä kulkemaan. Sanginjokea pitävät lukuisat oululaiset virkistysalueenaan, siitä päätellen, että viime kesänä olisi tullut pitää kiirettä, että olisi saanut marjoja. Ahkerimmat olivat vieneet metsän antimet parempiin suihin. Mutta saimmepahan liikuntaa marjoja etsiessämme.

Nyt tämä liikunnan ja ulkoilun laatu on vaarassa, kun Sanginjoen puita ollaan hakkaamassa vandaalimaisesti, Oulun kaupungin päättäjien toimettomuuden vuoksi. Sanginjoen virkistyskäyttäjänä kysyn, mitä virkaa on sellaisella päätöksentekijällä, joka ei pysty suojelemaan kansalaisten oikeuksia, eikä piittaa heidän tahdonilmauksista? Kunnallisia päättäjiä muistutettakoon myös siitä, että elämä ei suinkaan pysähtynyt presidentin vaaleihin, vaan seuraavaksi, ihan pian, käydään kunnallisvaalit. Nykyisellä menolla toki vaalit voitaisiin perua ja antaa kaikki valta suoraan virkamiehille.

Jouni Kesti Oulu

7.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Viinivaarasta vain juomavesi (12.2.2012)

Kari Sankala muisteli (Kaleva 6.2.) vuonna 1991 Muhoksella tapahtunutta jätevesipäästöä, ja perusteli sillä Viinivaaran pohjaveden käyttöä Oulun talousvetenä. Tokihan tuollaiset ovat ikäviä tapauksia, ja vaikuttavat haitallisesti ihmisten terveyteen, jos likaantunut vesi pääsee juomavedeksi. Kuten Sankala mainitsi, kaupungin virkamiehet tekevät työtään esitellessään keinoja varmistaa juomakelpoisen veden jakelu myös tällaisissa poikkeustapauksissa.

Asian ydin on kuitenkin siinä, millaista ja mihin tarkoituksiin vettä poikkeusoloissa tarvitaan. Kyllä poikkeusoloissa kansalaisilta tulee edellyttää joustavuutta elintavoissa.

Nyt esillä on ollut vain vaihtoehto kaupungin tarvitseman koko vesimäärän tuottaminen Viinivaarasta, ei pelkästään juomaveden. Jos Viinivaaran vesi käytettäisiin pelkästään juomavedeksi, olisi hanke toteuttamisen arvoinen. Kuten jokainen voi oman vedenkäyttönsä perusteella arvioida, tarvitaan tällaista juomakelpoista vettä alle kymmenen litraa vuorokaudessa henkilöä kohti. Yksityistalouksien veden kulutus on noin 150 litraa vuorokaudessa henkilöä kohti, joten Viinivaaran arvokas pohjavesi menee suunnitellulla käytöllä aivan toisarvoiseen käyttöön.

Sankalakin mainitsee saksalaisen kauppaketjun pulloveden käyttömahdollisuuden. Olen aiemminkin ehdottanut, että sinne Viinivaaraan tai sen lähialueelle perustetaan pohjavesi-tehdas, joka tuottaa juomavettä sitä tarvitseville. Oulun Vesi perustelee suunnitelmiaan palkkaamansa konsultin tekemillä yva-arvioinneilla. Koska konsultin ja Oulun Veden kesken on tehty taloudellinen sopimus, joka on konsultin elinehto, ei konsulttikaan ole niin typerä, että tekee sellaisen arvion, joka vie leivän pöydästä.

Pidän kyllä ällistyttävänä väitettä, että 50 prosenttia vedenotto-määrä ei vaikuta mitenkään alueen vesiolosuhteisiin. Tätä voidaan harjoitella esimerkiksi siten, että Oulun veden johtaja antaa puolet bruttopalkastaan hyväntekeväisyyteen, ja elelee lopuilla tuloillaan (ilman sosiaaliapua). Kysytään sitten parin vuoden kuluttua, oliko tällä vaikutusta elämisen laatuun ja tehdään sen jälkeen tarvittavat arvioinnit.

Edellä olevan perusteella Viinivaarahanke on mielestäni järkevä ja kestävän kehityksen mukainen, kun vedenottomäärä rajoitetaan suunnilleen juomaveden tarpeen määrään.

Kari Rinne Oulu

7.2.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Hakkuut sitovat, suojelu ei? (2.2.2012)

Sanginjoen metsäkiistassa on usein kuultu, kuinka demokraattisesti tehdyt päätökset sitovat kaupungin viranhaltijoita ja kaupunginhallitusta. Teknisen keskuksen johtavat virkamiehet sanovat, etteivät he voi asemansa puolesta muuta kuin toteuttaa poliittisesti tehtyjä päätöksiä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie puolestaan kertoo sen, ettei hakkuita voida keskeyttää odottamaan kaupunginvaltuuston käsittelyä, olevan "demokraattisen päätöksenteon normaalia kulkua" (Kaleva 26.1.).

Hakkuita koskevat päätökset ovat siis demokraattisen päätöksenteon nimissä koskemattomia. Kuitenkin hakkuut salliva Sanginjoen ulkometsän hoito-ja käyttösuunnitelma sisältää paljon muutakin kuin metsänhoitoa. Siinä luvataan muun muassa laajentaa tiukan suojelun piirissä olevia alueita nykyisestä muutamasta kymmenestä hehtaarista 470 hehtaariin. Varmistin asian Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksesta. Yhtään uutta suojelualuetta ei Sanginjoelle ole perustettu. Teknisen keskuksen, Ely-keskuksen ja ympäristötoimen neuvotteluissa on toistaiseksi sovittu siitä, että Isokankaan jo olemassa olevan suojelualueen suojelumääräysten tiukentamisprosessi käynnistetään keväällä. Uusien suojelualueiden perustamiselle ei sen sijaan ole aikataulua.

Teknisen lautakunnan syksyllä hyväksymässä Sanginjoen metsien Metso-inventoinnissa kartoitettiin myös kaikki jo suojeltaviksi luvatut alueet. Miksi? Raportissa uusien alueiden suojelu oli tulkittu määräaikaiseksi vuoteen 2020 saakka. Ajatellaanko joillakin tahoilla niin, että sellaiset suojeltaviksi luvatut alueet, joilta Metso-kriteerit täyttäviä kohteita ei löytynyt, voidaan ottaa metsätalouskäyttöön vuoden 2020jälkeen?

Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskukselta tilatussa inventoinnissa Metso-kriteerit täyttäviä kohteita löydettiin niukasti ja niistäkin iso osa on turvemaita, joiden suojelemisella on vain vähän tekejnistä metsien suojelun kanssa. Valtakunnallisen inventoin-tiohjeen kriteeristön täyttäviä kohteita jätettiin joko kokonaan inventoimatta tai niiden ominaisuuksia ei huomioitu ohjeistuksen edellyttämällä tavalla.

Metso-inventoinnin toteutusta ja tarkoituksenmukaisuutta on vaikea ymmärtää. Näyttää käyneen niin, että Sanginjoen metsien osalta vain hakkuusuunnitelmat sitovat akuutisti virkamiehiä ja kaupunginhallituksen niukkaa enemmistöä (7-6). Suojelualueiden laajentamisen suhteen samanlaista sitovuutta tai ainakaan kiirettä ei ole. Suojelun osalta voidaan lepsuilla, hakkuiden ei.

Hyvään demokraattiseen päätöksentekoon voisi epäillä kuuluvan myös tavallisten kaupunkilaisten kuulemisen. Virkamieskoneiston kylmästä linjasta aktiivisia kansalaistoimijoita kohtaan voi päätellä ainakin sen, että osallistava demokratia on Oulussa yhä etupäässä tyhjiä korulauseita.

Ari-Pekka Auvinen Oulu

30.1.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Hakkuut eivät tuhoa luontoarvoja (2.2.2012)

Jo on aikoihin eletty!, jouduin toteamaan, kun sain lukea metsiensuojelun asiantuntijana suuresti arvostamani Luonto-Liiton lähteneen osoittamaan mieltä viljelymetsien suojelun puolesta! Nimittäin tällaisia ovat Sanginjoella nyt hakattavat alueet, viljelemällä syntyneitä mäntyvaltaisia nuoria metsiä. Petri Lampila kirjoitti (Kaleva 28.1./Lukijalta) seuraavaa: "Jos harvennukset tehdään päätökseen, hidastetaan alueen luonnontilaistumista oleellisesti."

En allekirjoita Lampilan väitettä. Jos hakkuut jätetään suorittamatta, alueen tasarakenteinen viljelymetsä vähitellen riukuuntuu ja kestää vuosikymmeniä ennen kuin alue saavuttaa luontaisen erirakenteisuuden. Jos harvennukset suoritetaan siten, että alueella olevat kuuset ja lehtipuut säästetään ja harvennuksen voimakkuutta vaihdellaan, alkaa metsä välittömästi muuttua erirakenteiseksi sekametsäksi.

Mitään luontoarvoja eivät hakkuut tällaisenaan tuhoa ja ne voidaan käsittää jopa osittain metsää ennallistavaksi. Ihmettelenkin miksi asiasta on nostettu näin suuri meteli ja miksi juuri nyt, jo hakkuitten alettua, vaikka kaikilla olisi pitänyt olla tiedossa jo viimeistään lokakuussa pidetyn tiedotustilaisuuden jälkeen, että hakkuut aiotaan suorittaa. Ettei vain siksi, että näin saadaan suurempia otsikoita?

Ari-Pekka Auvinen kirjoitti (Kaleva 29.1./Lukijalta) olevansa huolissaan siitä, että suunniteltua suojelualueitten laajennusta ei ole lähdetty toteuttamaan. Jaan tämän huolen Auvisen kanssa. Kehotankin kansalaisjärjestöjä sekä oululaisia luottamushenkilöitä keskittymään näiden todella suojelunarvoisten alueitten pikaiseen saamiseen suojelun piiriin. Tällä toiminnalla olisi luonnonsuojelullisesti myös konkreettista merkitystä.

Kansallispuiston perustaminen Sanginjoen ulkometsäalueelle on hyvä ja ehdottoman kannatettava tavoite, jota meneillään olevat hakkuut eivät millään tavalla estä taikka hankaloita. On kuitenkin epätodennäköistä, että valtiolta löytyisi määrärahoja koko Sangjnjoen alueen suojelemiseen eikä ole välttämättä tarkoituksenmukaista, että Oulu ryhtyy näin laajamittaiseen suojeluun omin kustannuksin. Sen sijaan Oulun kaupungilla olisi mahdollisuus toimia edelläkävijänä ja ryhtyä suunnittelemaan ja toteuttamaan täysin uutta tapaa yhdistää metsien suojelu kannattavaan metsätalouteen. Vastoin yleistä käsitystä viljelymetsätalous ei ole taloudellisesti erityisen tehokasta toimintaa, vaan myös ilman avohakkuita pystytään harjoittamaan taloudellisesti kannattavaa metsätaloutta.

Sanginjoelle voitaisiin tehdä metsäsuunnitelma, jossa valtion varoin tiukasti suojeltujen alueitten ympärillä olevissa talousmetsissä pidättäydytään avohakkuista ja sen sijaan toteutetaan eriasteisia jatkuvan kasvatuksen hakkuita, kuitenkin niin, että luonnon monimuotoisuus ja virkistysarvot säilyvät. Tällöin Sanginjoki toimisi esimerkkinä myös muille kaupungeille ja kunnille miten metsiensuojelu voidaan toteuttaa laajamittaisesti ilman kohtuuttomia taloudellisia menetyksiä.

Sakari Hankonen Ekometsätalouden liiton puheenjohtaja, teknisen lautakunnan puheenjohtaja (vihr.) Siikalatva

29.1.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Kalaistutukset ovat välttämättömiä (2.2.2012)

Professori Erkki Pulliainen kirjoittaa lohesta asiaa (Kaleva 25.1./AIakerta). Yksi kohta vihreän Erkin kirjoituksessa saa kuitenkin näkemään punaista: "tutkijat ovatkin päätyneet suosittelemaan velvoiteistutusten luopumista. Voimavarat kannattaa sijoittaa kaikkien jäljellä olevien luonnonkantojen, vähäistenkin, elvyttämiseen". Tämä tukijain esittämä järjettömyys on levinnyt EU:hun: EU on esittänyt istutusten lopettamista 7 vuoden kuluttua. Tutkijain järjettömyys on tyrmättävä. Voimaloiden käytön ajan Iijokeen on istutettava lohia, taimenia, siikoja ja ylisiirrettävä nahkisia. Ei ole niin hyvää kalatietä, että se voi tuoda voimala-altaisiin poikastuotantoa, jota on säännöstelyn takia menetetty myös Iijoen keskiosilla. Istutukset ovat välttämättömiä totaalisten menetysten vuoksi.

Suomen kalatienäytöt ovat niukat, esimerkit on ulkomailta. Tiedetään, että Iijoen keskiosilla pikkulohet pärjäävät, mutta smoltti ui pinnassa ja esimerkiksi Raasakan voimalassa joutuu sukeltamaan 10 metriä. Pikkulo- hi ei tätä kestä, valtaosa kuolee matkalla Pudasjärveltä mereen. Ero istutuksiin on valtava, is-tukaslohet jokisuulla ovat kaikki hengissä. Velvoiteistuttajalla on velvollisuus istutuksiin ja myös saaliisiin. Kalatietutkijalla ei ole vastuuta kalatien toimivuudesta, ei varmuuttakaan. Varmaa on vain se, että jos kalatie ei toimi, niin se tuo tukijalle lisätyön.

Iijoen keskiosa voi tuottaa pikkulohia luonnontilaan nähden vähäisen määrän. Kalatie ei korvaa voimaloiden ja muiden syiden vuoksi menetettyä poikastuotantoa. Luonnontuotanto voi kuitenkin tuoda merkittävän lisäarvon istutusten oheen. Samalla se toisi viljelyyn ja istutuksiin parasta materiaalia, kun istutuksia jatkuvasti kehitetään. Tutkijat ajattelee ehkä vain itseään, istutusten lopettaminen takaisi ainaisen rahoituksen tutkijalle. Samalla se veisi kuitenkin kalat merestä.

Tutkijat perustelevat istutusten lopettamista tulosten heikentymisellä. Mutta myös luonnonlohien menestyminen on heikentynyt. Lohikantojen heikentymisen ymmärtää käytännön elämän tunteva. Erityisen tuhoisa muutos on ollut istukkaalle. Rauhoitetut 500-1000 lokkia hakkaa pikkulohia hengiltä istutusten jälkeen.

Nopeasti lisääntyvät merimetsot ovat taitavia, systemaattisia istukkaiden tappajia. Tällä voi olla merkitystä myös luonnonlohiin. Vastuu istukkaiden menestymisestä heti istutuksen on jatkossa oltava myös istuttajalla ja valvonnalla. Iissä kalastuskunnat pyrkivät omalta osalta vähentämään istukastappioita. Ensi kevääksi haetaan jokisuulle tuhoeläimien poistolupia. Nähdään, tunteeko viranomainen vastuuta istukkaista?

Räjähdysmäisesti kasvanut hyljekanta, norpat ja hallit syövät isoja ja pieniä lohia enemmän kuin kalastajat kalastavat. Luonnonlohienkin menestyminen meressä on heikentynyt. Lohien, siikojen, taimenten suojelemiseksi Iin kalastuskunnat hakevat norpille syksyksi pyyntilupia. Joko vihdoin ymmärretään kalojenkin suojelun tärkeys?

Jos kalatiet joskus toimivat ja jos luonnonlohia tulee mereen asti, niin vasta tuolloin ja tältä luonnontuotannon osalta tutkija voi esittää järjellisin perustein istutusten lopettamista. Kalateiden kuvitteellisen toimivuuden ja kuvitteellisen maksimihyödyn perusteella kalaistutuksia ei saa lopettaa.

Iijoki on rakennettu, istutukset ovat tuoneet ja tuovat jatkossakin saaliit Iijokeen. Toivon, että tulee aika, jolloin kalatiet tuovat istutuksien lisäksi luonnonkalaa Iijokeen. Tähän pitää pyrkiä oikein perustein.

Risto Tolonen Etelä-ja Pohjois-lin kalastuskunnat

29.1.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


Että joko taas Kollajaa? (2.2.2012)

Lehdistössä olleiden tietojen mukaan näyttää Pohjolan Voima taas herättelevän Kollaja-hanketta uusilla jipoilla ja uuden toimitusjohtajan innokkuudella.

Muistuttaisin vain vielä asiasta kiinnostuneita, että ko. asiassa on kyse vain, kuten Pertti Salolainenkin televisiossa sanoi, Pohjolan Voiman määrättömästä ahneudesta ja suunnattomien ympäristötuhojen maton alle lakaisemisesta. Tosiasiahan on, niin kuin tehdyt selvityksetkin osoittavat, että suunnitellun Kollajan altaan tuottamalla energiamäärällä ei valtakunnan energiatarpeeseen ole mitään merkitystä.

Hyötyjä ja voittoja hamuaa vain Pohjolan Voima, joka tuhoamalla Iijoen kauneinta keskijuoksua lähes 40 kilometriä, kerää kyseiseltä jokiosuudelta vedet talvea varten suureen suoaltaaseen, josta se sitten keskitalven pakkaskuukausina, jolloin sähkön hinta pörssissä on lähes kymmenkertainen halvimpaan hintaan verrattuna, voi myydä "altaallisen" kallista sähköä markkinoille. Että tämmöistä bisnestä.

Ja vain tämän asian vuoksi voimalaitosyhtiö olisi valmis tuhoamaan Iijoen keskijuoksun ja suunnitellun allasalueen ympäristöineen. Ihmiset eivät ole niin tyhmiä, että he uskoisivat yva-selvittäjien tarinoita, että Kipinän koskikin kuohuu hyvin ilman vettä ja että kalatkin viihtyvät aina paremmin, mitä vähemmän joessa on vettä. Syytä on myöskin muistuttaa, että nyt ei eletä enää Kekkosen aikaa, jolloin voimayhtiöt tekivät mitä halusivat ja kaikki taivaalta satava vesikin oli vain heidän omaisuuttaan.

Suomella ei ole minkäänlaista puutetta sähköenergiasta, sillä sitä tulee tarvittaessa rajojemme ulkopuoleltakin ja aivan samalla hinnalla millä Pohjolan Voimakin myy. Kun rakenteilla olevat ydinvoimalat valmistuvat, on Suomi sähkön viejämaa. Asiaa parantavat myöskin jo rakennetut ja rakenteilla olevat lukuisat tuulivoimalat, joiden tarvitsemaa säätövoimaa on tehtyjen selvitysten mukaan valtakunnassa jo yltä kyllin.

Aikanaan tehdyssä yva-selvityksessä ohitettiin korvauskysymykset hyvin kevyesti. Asian kyllä ymmärtää kun ottaa huomioon, että selvityksen teetätti omilla ehdoillaan Pohjolan Voima. Suomessahan lainsäädäntö perustuu siihen, että vahingon aiheuttaja on yksiselitteisesti korvausvelvollinen. Kun otetaan huomioon, että Kollaja-allas-hankkeen toteutuessa kohtaisi Iijoen keskijuoksua rannanomistajien ja mökkiläisten näkökannalta ennennäkemätön katastrofi. Rantoja ei kukaan enää ostaisi mökkipaikoiksi ja kaikki jo olevat mökit menettäisivät tyystin arvonsa.

Nämä tosiasiat huomioon ottaen Pohjolan Voiman tulisi ennen allasrakentamistaan lunastaa täydestä arvosta kaikki rantamaat ja rannoilla jo olevat mökit koko 40 kilometrin matkalta Iijokea ja myöskin Aittojärven alueella tuhoon tuomitut alueet. Tätä olisi ehkä PVO:n johdon syytä alkaa pohdiskella. Kollajan allas taitaisikin tulla ehkä ajateltua kalliimmaksi.

Matti Liikala Oulu

28.1.2012 Kaleva Lukijalta

▲Alkuun


SANGINJOEN KANSALLISPUISTO – NYT! (2.2.2012)

Helsinki-Vantaan ja Oulun lentoasemien etäisyys on 513 km. Teknisenä lentomatkasuorituksena se on lyhyt taival mutta henkisenä loikkana juuri nyt valtava. Minulla oli ilo ja kunnia olla pitkään eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän puheenjohtajana. Ryhmä ei ole mikä tahansa kerho. Se tekee aktiivista työtä alkuperäisen luonnon ja ympäristön suojelun hyväksi. Kerhon perusti yli kolme vuosikymmentä sitten kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen, joka on tällä hetkellä jälleen sen puheenjohtaja.

Mielenkiintoista; kokoomuslainen kansanedustaja perustaa luonnonsuojeluyhteisön ja on vuosikymmenien jälkeenkin ministerin tittelin saaneena luonnonsuojeluryhmän aktiivinen vetäjä. Aivan samalla tavoin työssä on ollut mukana mm. kaikkien nykyisten hallituspuolueiden kansanedustajia, kokoomuksestakin useita.

Tämä tarkoittaa, että tällaiselta joukolta sopii odottaa myös käytännön tuloksia. Niitä on myös aikaansaannoksina kirjattu eduskunnan pöytäkirjoihin. Luonnonsuojelulain uudistus 1990-luvun puolivälissä, Teijon retkeilyalue, Kolin kansallispuisto ja Repoveden kansallispuisto kuuluvat vanhempaan satoon. Viimeisen reilun vuoden ajalta edellisen eduskunnan toimista ylitse muiden ovat Selkämeren ja Sipoonkorven kansallispuistot.

Selkämeren kansallispuistohankkeella oli paikallisen maakuntaliiton masinoima pieni vastarintajoukko, mutta Sipoonkorven kansallispuistohanke yhdisti kaikki merkittävät puolueet. Pääkaupunkiseudun kunnallisilla johtajilla oli aikaa osallistua ympäristö- ja luontoryhmän järjestämiin tilaisuuksiin niin eduskuntatalossa kuin tulevan kansallispuiston rajojen sisäpuolellakin.

Tietysti alueen saamisessa valtion omistukseen tarvittiin mielikuvitusta, mutta sitä löytyi niin kuntien kuin ympäristöministeriönkin virkamiehiltä. Tämä prosessi voi olla vielä nytkin käynnissä kun se on laissa otettu huomioon. Olennaista perustamishetkellä oli 1000 hehtaarin minimikokovaatimuksen täyttyminen. Se täyttyi lopulta hyvin.

Edellinen eduskunta teki oman osansa, entä pääkaupunkiseudun asukkaat? Puistossa retkeilevinä heidän määränsä on ylittänyt kaikki odotukset. Ennustan, että määrää joudutaan tulevaisuudessa rajoittamaan monien Pohjois-Amerikan kansallispuistojen tapaan. Luonto ja luontopalvelut kiinnostavat.

Entä täällä Vantaa-Oulu janan toisessa päässä? Meillä on tieteellisesti erittäin hyvin perusteltu kansallispuistohanke Sanginjoen alueelle. Puolueiden nimet ovat samat mutta niiden toimijoiden henkiset värit eroavat kuin yö ja päivä.

Valitettavasti luonnonsuojelu sattuu olemaan alue, jossa huonoilla ratkaisuilla on usein peruuttamattomia kielteisiä vaikutuksia.

Munaako Uusi-Oulu itsensä jo starttiviivalla? Toivottavasti ei. Sanginjoen kansallispuiston konkreettiseen valmisteluun nyt!

2.12.2011 Kaleva / Pohjoisen ääni / Erkki Pulliainen

▲Alkuun


Järven vesi vaihtoon(18.1.2012)

Toimin opiskeluaikoina tutkimussukeltajana. Liu'uin kerran pitkin erään pohjoissuomalaisen kirkasvetisen lammen pohjaa ja kopautin pohjassa maannutta onttoa puuta. Sieltä luikerteli kookas käärmemäinen olio.

Toivuttuani järkytyksestä jäin ihmettelemään mistä, milloin ja kuka oli pudottanut ankeriaan lampeen. Ankerias ei ollut ainoa siirto, joka maamme vesiin on tehty. Olemme siirtäneet kalalajeja paikasta toiseen joko huvin vuoksi, koemielessä tai tutkimuksen varjolla ja teemme niin edelleen. Vesistöjen ekosysteemejä on muokattu iät ajat.

Satoja järviä on laskettu tyhjäksi. Huomattava osa Suomen soista on ojitettu ja samalla valtava määrä pienvesiä on humuksella pilattu. Hienoimmat lohijoet on padottu vesivoiman tarpeisiin. Nykyään päivitellään turvetuotannon pilaamia järviä. Parhaillaan jännitetään miten kaivoshankkeet turmelevat pohjoisen hienoja vesistöjä.

Hämmästyttävää on se, että näin on tehty välittämättä, millaisia vaikutuksista sillä on vesien eliöstöön ja kalastukseen. Maan päällä on toisin. Liito-orava voi siirtää tiehankkeita. Metsiä ja soita suojellaan, jotta tietyt elinympäristöt säilyvät muuttumattomina.

Kuka mekkaloi Ahdin valtakunnan puolesta? Monet kalalajit ovat uhanalaisia. Yksi merkillinen esimerkki on viime kesänä perustettu Selkämeren kansallispuisto. Metsästystä rajoitettiin voimakkaasti mutta kalastus vapautettiinkin kokonaan. Alueella elää mm. uhanalainen meriharjus.

On nähty valoakin. Erään kaivoksen edustaja lupasi joulun alla televisiossa, että yhtiö vaihtaa tarvittaessa veden tehtaansa saastuttamiin järviin. Oli käynyt ilmi, että muutaman järven pohjassa makaa paksu suolaliuos. Sehän on hienoa. Järviemme ekosysteemit ovat ehtineet kehittyä vasta muutaman vuosituhannen ja nyt ne voidaan jo uudistaa. Lue lisää...

Jukka Bisi

16.1.2012 Kaleva Tulilla

▲Alkuun


◄Vanhemmat