New Page 1
UUTISET

UUTISET

7.5.2015
Vesistön varrelta
Otsikot

19.12.2014
Muilta virroilta
Otsikot

19.12.2014
Lohisivu
Otsikot

15.12.2014
Energiasivu
Otsikot

16.12.2014
Saksittua
Otsikot

Saksittua

Mikäli kotiseutusi sanomalehden yleisöpalstalla on vesistöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka haluaisit nähdä sivuillamme, voit lähettää skannatun jutun osoitteeseen vene(at)oulujoenreitti.fi tai lehdestä leikatun jutun osoitteeseen Oulujoen reitti ry, c/o Heikki Haverinen, Hiidentie 4 A 3, 90550 OULU. Muista laittaa mukaan lehden nimi ja päivämäärä!


Kuinka järvilohen suojelussa tapahtui yllätyskäänne (27.12.2013)

Energiayhtiö Vattenfall joutui kalansuojelijoiden mustalle listalle, mutta toimintansa ansiosta on pääsemässä sieltä myös pois, kirjoittaa EKOenergia-koordinaattori Riku Eskelinen.

Äärimmäisen uhanalaisen järvilohen suojelussa koettiin riemun hetkiä 20. marraskuuta, kun Ala-Koitajoesta Pohjois-Karjalassa löydettiin tämän harvinaisen kalalajin kutupesiä. Järvilohi oli siis alkanut lisääntyä luonnollisesti joessa. Lue lisää...

13.12.2013 Suomen luonnonsuojeluliitto, Blogi / Riku Eskelinen

▲Alkuun


Talvivaara tullut tiensä päähän (27.12.2013)

Talvivaara jää historiaan suuruudenhulluna hankkeena, jonka virheistä on syytä ottaa opiksi, kirjoittaa Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen.

Talvivaaran kaivosyhtiö on kulkenut kriisistä toiseen viime marraskuusta lähtien, jolloin sen kipsisakka-altaassa havaittu vuoto aiheutti vuosikymmenen pahimman ympäristökatastrofin Suomessa. Lue lisää...

14.11.2013 Suomen luonnonsuojeluliitto, Blogi / Eero Yrjö-Koskinen

▲Alkuun


Kyseenalaista peliä lohella (28.10.2013)

Julkkikset ja puolueettomina tutkijoina esiintyvät virkistyskalastuksen edustajat haluavat järjestää Suomen lohenkalastuksen uudelleen. Heidän perustelunsa vaihtuvat tilanteen mukaan, mutta tavoitteena on jo vuosien ajan ollut lohenkalastuksen siirtäminen rannikolta pohjoisen jokiin. Lue lisää...

Sami Veneranta, Maria Saarinen

21.10.2013 Maaseudun Tulevaisuus, Lukijalta

▲Alkuun


Saimaan ja Pielisen lohia ei pidä unohtaa (28.10.2013)

Viime aikoina on puhuttu paljon Itämeren lohesta ja sen tulevaisuudesta. Valitettavasti on unohdettu, että Saimaassa ja Pielisessä elää todella harvinainen ja sukupuuton rajoilla kiikkuva lohi.

Näkisin mieluusti tunnettujen kalamiesten liputtavan myös Saimaan lohen tulevaisuuden puolesta.

Ymmärrän kyllä huolen Itämeren lohesta, mutta Saimaan lohi on henkitoreissaan: lisääntymisalueet on pilattu, ja kaloja pyydetään alamittaisina. Troolarit sisävesillä ovat viimeinen isku. Jos niillä pystytään kalastamaan maailman meret tyhjiksi, kuten tutkijat ovat ennustaneet, ei tarvinne olla avaruusinsinööri aavistaakseen, mikä on lopputulos järvikalastuksessa.

Lisääntymisalueet ja -kosket olisivat helposti palautettavissa, ja palauttaminen lisäisi lohen selviytymismahdollisuuksia.

Suurin ongelma ovat voimalaitokset, jotka tulisi pikaisesti purkaa. Pielisjoessa, Koitajoessa ja Lieksanjoessa olevien voimalaitosten tuottamalla energialla ei ole todellista merkitystä. Asia on tärkeä, jotta myös tulevaisuuden kalastajilla olisi mahdollisuus saada hienoja kokemuksia lohta Pielisellä tai Saimaalla kalastaessaan.

Alamittoihin on saatu korjauksia. Toivoisin, että kalastajat noudattaisivat niitä ja ottaisivat ylös vain rasvaevättömät eli istutetut kalat ja päästäisivät villit kalat kasvamaan ja jatkamaan sukua.

Minä ja kalakaverini pidämme tiukasti kiinni 60 sentin alamitasta.

Toivon, että aloitettaisiin todelliset toimet tämän hienon kalan pelastamiseksi.

Jari Mustonen, Lieksa

20.10.2013 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Vastakkainasettelu ei ole kenenkään etu (28.10.2013)

Uskon, että lohenkalastus on tärkeää jokivarsien matkailuelinkeinolle, kuten vapaa-ajankalastuksen järjestöedustajat Hannu Lehtonen ja Ilkka Mäkelä (HS Mielipide 16. 10.) mainitsivat.

Kirjoituksessa esitettyjen tavoitteiden esiintuonnissa ja perusteluissa kaipaisin rehellisyyttä. Ei kai matkailuelinkeino voi perustua uhanalaisen kalan kalastamiseen, jos samaista uhanalaisuusluokitusta käytetään perusteena ammattikalastuksen lopettamisvaatimuksille?

Itämeren lohikantojen tilan myönteinen kehitys viittaa siihen, että Suomessa on tilaa sekä ammattikalastukselle että kalastusmatkailulle. Vastakkainasettelu ei ole kenenkään etu. Ei ainakaan suomalaisen kuluttajan, joka haluaa ostaa kotimaista luonnonkalaa myös tulevaisuudessa.

Maria Saarinen, Turku

20.10.2013 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Lohenkalastuksen etiikasta on syytä keskustella (28.10.2013)

Ammattikalastajat kalastavat lohta ihmisravinnoksi EU:n jakamien kiintiöiden puitteissa. Vapaa-ajankalastajille lohi on elämys. Jos lohen kalastuskuolevuutta on välttämätöntä vähentää suojelumielessä, kumpaakin kalastusta on rajoitettava. Lue lisää...

Maria Saarinen
FM biologi, Turku

18.10.2013 Maaseudun Tulevaisuus, Lukijalta

▲Alkuun


Kuturauha lisäisi välittömästi lohien poikastuotantoa (28.10.2013)

Ammattikalastajat kalastavat lohta ihmisravinnoksi laillisten kiintiöiden puitteissa. Vapaa-ajankalastajille lohi on elämys. Jos lohen kalastuskuolevuutta on välttämätöntä vähentää suojelumielessä, kumpaakin kalastusta on rajoitettava.

Ammattikalastusta onkin rajoitettu jo 1980-luvulta lähtien. Jos taas katsotaan, että ammattikalastajien on luovuttava elinkeinostaan kokonaan, jotta harrastajien elämykset olisivat varmempia ja suurempia, ollaan kyseenalaisella tiellä.

Eduskunnassa viime viikolla puhunut islantilainen kalastusmatkailuguru Orri Vigfusson sanoo, että lohta voi kalastaa, mutta sitä ei saa tappaa eikä syödä. Sama mies on kuitenkin sitä mieltä, että kalakannasta voidaan kalastaa kestävästi 20 prosenttia. Itämeren pyyntikokoisista lohista kalastetaan kymmenen prosenttia.

Vigfussonin mainostama pyydystä ja vapauta -kalastustapa ei takaa lohen eloonjääntiä ja kudun onnistumista.

Tuoreessa kanadalaistutkimuksessa pyydystä ja vapauta -kalastuksen kohteeksi joutuneiden isojen lohien lisääntymismenestys oli merkittävästi huonompi kuin samankokoisilla lohilla, joita ei ollut pyydetty kyseisellä tavalla. Suurien lohien ylös saaminen vie kalastajalta pidemmän ajan, ja lohien fysiologinen tila ehtii siten häiriintyä enemmän kuin pienempien lohien.

Vapaa-ajankalastajille suuret lohet ovat haluttuja ennätyskaloja. Kalakannan lisääntymiselle suurikokoiset kalat ovat kaikkein tärkeimpiä. Kuturauha lisäisi välittömästi poikastuotantoa.

Voidaan myös pohtia, kuinka eettistä ylipäätään on kutujokeensa nousseen kalan kiusaaminen sokkitilaan, jotta rannalla siimaa kelaava kalamies saisi elämyksen ja ennätyssaaliistaan kuvan.

Kukaan ei voi väittää, että pyyntitapa, jossa on eläinrääkkäyksen piirteitä, on ainoa oikea tapa pyydystää lohi ja että lohen ammattikalastus täytyy lopettaa tämänkaltaisten elämysten varmistamiseksi.

Maria Saarinen, Turku
filosofian maisteri, biologi

15.10.2013 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Lohen luontaisen elinkierron edistämisessä riittää vielä työtä (28.10.2013)

Eläkkeellä oleva kalastaja Tor-Erik Johansson kaipasi kotimaista lohta ruokapöytään (HS Mielipide 6. 10.). Urheilukalastusaktivistit puolestaan julistavat, että lohi pitäisi jättää syömättä (HS 7. ja 8.10.).

Useimmat Suomen lohikannat ovat valitettavasti tuhoutuneet voimalaitosrakentamisen ja vesien likaantumisen vuoksi. Näin on käynyt muun muassa Kymijoella. Kalastettavaa lohikantaa on ylläpidetty velvoittamalla joen likaajat ja voimalaitosrakentajat istuttamaan kalaa hyvitykseksi kalastajille aiheutetusta haitasta. Istutetut lohet on merkitty leikkaamalla niiltä rasvaevä, jotta ne voidaan erottaa luonnossa syntyneistä.

Näyttelijä ja perhokalastaja Jasper Pääkkönen on parin vuoden ajan kampanjoinut ammattikalastusta vastaan. Ohjelmaan on kuulunut sellaisten kauppojen häirintä, joissa myydään kalastettua lohta. Kuluneena kesänä häirintäiskut painottuivat heinäkuuhun, jolloin Suomenlahdesta kalastetaan nimenomaan istutuskalaa.

Kaupat ovat säikähtäneet aktivistien iskuja eivätkä uskalla ottaa kalastettua lohta myyntiin. Kalastajat ovat siksi joutuneet panostamaan suoramyyntiin saadakseen lohen kaupaksi.

Monet kotimaiset ja ulkomaalaiset asiakkaat arvostavat aitoa kalastettua lohta vastapainona kaikkialla tarjolla olevalle norjalaiselle kasvatuslohelle Monet matkailijat arvostavat myös mahdollisuutta päästä katsomaan, kun kalastaja kokee lohirysäänsä.

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) on ehdottanut, että kalastajille maksettaisiin siitä, että he jättävät lohet kalastamatta. Tästä on huonoja kokemuksia. Kun ajoverkkojen käyttäminen kiellettiin, kalastajille luvattiin korvauksia aiheutuneista menetyksistä. Käytännössä yksikään kalastaja esimerkiksi Kotkan-Pyhtään alueella ei ole saanut korvausrahoja.

Jasper Pääkkönen sanoo, että lohisotaa ei ole vielä voitettu. Ei olekaan. Monissa joissa on vaellusesteitä, jotka estävät lohia pääsemästä kutupaikoilleen. Ja monet kutupaikat ovat 1900-luvun synkkien vuosien jäljiltä huonossa kunnossa. Lohen luontaisen elinkierron edistämisessä on työtä sekä ammattikalastajille että harrastajille.

Teemu Tast
toiminnanjohtaja, Etelä-Suomen merikalastajain liitto

15.10.2013 Helsingin Sanomat, Mielipide

▲Alkuun


Villilohi ei ole ruokaa vaan elämys (18.10.2013)

Eilen eduskunnassa Jasper Pääkkösen ja Pekka Haaviston kokoonkutsuma kalastusmatkailuseminaari keräsi yli sata osanottajaa. Paikan päällä oli monta kiinnostavaa puhujaa. Lue lisää...

8.10.2013 Hannele Pokka, blogi, Ympäristöministeriö

▲Alkuun


Talvivaaralle (13.9.2013)

Ympäristöystävällinen bioliuotus? Sisäinen kierto? Puhdistuslaitokset? Työtä terveyden kustannuksella? Kasvavat syöpä- ja sikiövauriotilastot? Lisää saastutettuja järviä, muuta luontoa? Lisää satojen miljoonien tappioita?

Reija Heikkinen Sotkamo

4.9.20132 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Lantrataan laajasti! (13.9.2013)

Sehän on Talvivaaran toimintakulttuuriin mainiosti sopiva tapa.

Kun rahoittajia halutaan lempeästi lähestyä, on keksittävä toinen toistaan parempia (pahempia) toimintamalleja ja innovaatioita. Milloin on kyseessä tuulivoimalapuisto tai kotimaiseen energiaan siirtyminen. Nyt ohitusputki ja vedenpuhdistamo.

Taitaa kassavirta olla jälleen kuihtumassa?

Onhan se ymmärrettävää, että suurempi vesimäärä laimentaa tehokkaammin purkuvesien saasteet. Entäpä, kun saasteita puretaan esimerkiksi puoli vuosisataa? Kestääkö Oulujärvikään?

Olisiko putki vedettävä kerralla jo Perämereen saakka? Olisiko se autuaampi ratkaisu?

Nyt on sentään hyvääkin tarjolla, jos puheet toteutuvat. Purkuvesien puhdistamo. Miksi sitä ei tehty jo alun perin?

Kaikki nämä toimet ovat hyödyttömiä. Milloin valtiovalta ja päättäjät; lupaviranomaiset ja valvojat saavat silmänsä auki ja toteavat, että on tapahtumassa maailmanluokan ympäristörikos?

Olen jo aiemmin kysellyt, milloin on lopetettava kalan syönti Jormasesta? Aika taitaa olla nyt.

Onkohan metsän riista syömäkelpoista? Entäpä sienet ja marjat? Kuka antaa siihen vastauksen? Milloin viranomaiset oikeasti tarttuvat asioihin?

Meitä alavesillä eläviä ei pelasta mikään muu kuin Talvivaaran railakka konkurssi. Ei tarvitse olla suuriakaan ennustajan lahjoja, kun voi todeta, että konkurssi tulee.

Miten velkainen yritys pienenevällä henkilökunnalla voi saada kannattavaa tulosta aikaan, kun se ei ole saanut sitä tähänkään mennessä? Varsinkin, kun nikkelin hinta hiipuu.

Pikkuhiljaa olisi tunnustettava se tosiasia, ettei bioliuotus toimi, eikä luvattu sisäinen vedenkiertokaan toteudu.

Olen totaalisesti tympääntynyt Talvivaaran touhuihin. Ottaa pattiin ja raskaasti! Valtiovaltakin on harmiksemme sotkeentunut rahoittamaan kestämättömän kehityksen toimintaa Talvivaarassa.

Ymmärrän teitä sijoittajat. Harmittaahan se teitäkin, mutta toisella tavalla. Lohduttakaa toisianne, onhan kysymys vain rahasta.

Juhani Mantsinen, Sotkamo

4.9.2013 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila on surkea (13.9.2013)

Kesällä 2013 tehty velvoitetarkkailu osoittaa, että Tuhkajoki on kesäkuun alusta asti syöttänyt Jormasjärveen vettä, jossa on sulfaattia 340 mg/litra ja mangaania 1100 µg litrassa. Kivijoen vastaavat luvut ovat vieläkin hurjempia! Laakajärveen virtaa nyt vettä, jossa sulfaattipitoisuus on 900 mg/litra ja mangaania jopa 7700 µg/litra.

Talvivaaran kaivoksen jätevedessä piti olla sulfaattia korkeintaan 170 mg/litra (alkuperäisen YVA-suunnitelman mukaan), Mangaanipitoisuuden ei pitänyt olla mikään ongelma. Tälläkin hetkellä Kainuun ja Ylä-Savon järviin virtaa vettä, jossa sulfaattipitoisuus on kaksin- tai jopa viisinkertainen lupaehtoihin nähden.

Näin suuret päästöt ovat tuhoisia paitsi alueen luonnolle myös vesien käytölle alapuolisten vesistöjen varrella asuville tai siellä mökkeileville ihmisille. Kansainvälisten tutkimusten mukaan jo 150 mg litrassa oleva sulfaattipitoisuus joko haittaa tai tappaa vesistöjen pohjaeliöstöä. Laakajärvellä tämä on voitu havaita jo kesästä 2012 alkaen.

Jyväskylän yliopiston tekemien tutkimusten mukaan Laakajärven pohjoisosien ahventen ravinnokseen käyttämän pohjaeliöstön määrä on romahtanut alle kolmasosaan eteläpuolisen vesistön pohjaeliöstön määrästä. Tämä on aiheuttanut sen, että ahvenet kääpiöityvät ja suuremmat kalat ovat siirtyneet muualle. Jormasjärvessä tapahtunee sama kehitys, joskin hitaammin. Tänä syksynä rantavesistä saataneen paljon suuria kaloja.

Annammeko me tämän tapahtua? Talvivaaran suunnitelmat johtaa puhdistamattomat jätevedet suoraan Oulujärveen eivät valitettavasti enää auta pelastamaan Kainuun suuria järviä. Oulujärvi on Oulun vesihuollon kannalta niin tärkeä, että sitä ei voida käyttää Talvivaaran kaivoksen jätevesien laimentamiseen!

Vuoksen vesistössä Ylä-Lumijärvi, Lumijärvi ja Kivijärvi ovat jo nyt raskaasti kerrostuneita ja tulevat syöttämään vielä vuosikausia miljoonia kuutioita sulfaatilla kyllästänyttä vettä alapuolisiin vesistöihin. Oulujoen puolella tämä ongelma toistuu Salmisessa, Kalliojärvessä ja Kolmisoppijärvessä, Salmisessa on kuitenkin Suomen Säteilyturvakeskuksen mukaan jo nyt niin paljon uraania, että sitä ei missään nimessä saisi päästää alapuolisiin vesistöihin.

Vaikka saastuneiden vesien johtaminen vesistöihin Talvivaarasta loppuisi välittömästi, jo nyt raskaasti kuormitetut vesistöt ja niiden pohjalietteeseen saostunut metallipitoisuus tulee kuormittamaan alueen suuria järviä vuosikausien ajan. Kaivoksen jätevesien neutralointi ei puhdista vettä. Riittävä jätevesien puhdistuskapasiteetti ja tähän mennessä pahoin saastuneiden vesi- ja maa-alueiden puhdistaminen ovat ainoa kestävä ratkaisu.

Voimme vielä pelastaa alueen suuret järvet. Jotta se onnistuisi, pitää tehdä todella nopeita päätöksiä. Talvivaaran rahatilanteen tietäen vain valtiovallan nopea väliintulo mahdollistaa järviemme selviytymisen niin vesieliöstön kuin ranta-asukkaiden ja matkailijoidenkin käyttöön tulevaisuudessa.

Tappiollisen toiminnan rahoittamisen sijaan valtionyhtiön suurimpana omistajana tulisi pikaisesti panostaa tähän mennessä aiheutettujen vahinkojen korjaamiseen ja uusien ehkäisemiseen!

Johan Heino puheenjohtaja, Janne Kumpulainen toiminnanjohtaja
Kainuun luonnonsuojelupiiri ry

4.9.2013 Koti-Kajaani

▲Alkuun


Talvivaaran purkuputkea vasta selvitellään (13.9.2013)

Viime päivinä on uutisoitu Talvivaaran puhdistettujen jätevesien purkuputkesta isompaan vesistöön ja asiaa on käsitelty Kainuun Sanomien mielipideosastossa. Uutispäällikkö Seppo Turunen myös vihjaa (KS 31.8.), että putkitutkimusta olisi pidetty jotenkin pois julkisuudesta. Tosiasiassa Kainuun Sanomat uutisoi putkiselvityksestä etusivun pääjutullaan muun muassa 6.7.2013, missä Talvivaara kertoi selkeästi, että putkitutkimusta tehdään.

Ymmärrämme ihmisten huolen asiaan liittyen ja muutamaa seikkaa on syytä tarkentaa.

Ensinnäkin Talvivaara selvittää vaihtoehtoisia vesien purkupaikkoja lupaviranomaisen nimenomaisesta määräyksestä.

Toiseksi mitään putken rakentamispäätöstä ei ole tehty. Otsikoinnissa on ollut lievää "etunojaa". Ensin tehdään selvitykset ja kattavat vesistömallinnukset mahdollisista purkupaikoista. Vasta tämän jälkeen olisi vuorossa luvittaminen ja rakentamispäätös.

Jos putki päätetään rakentaa, sen kautta johdettavalla vedellä ei saa olla haittavaikutuksia purkuvesistöön. Tämä on lähtökohta koko suunnittelussa. Todettakoon, että jo nyt Talvivaaran vedenpuhdistuksessa metallit puhdistuvat 90-95 prosenttisesti lähtötilanteesta ja reilusti alle lupaehtojen. Myös natriumsulfaatin eli suolan määrä vedessä laskee puhdistuksessa ja sulfaatin poistoa on määrä tehostaa entisestään mm. prosessiparannuksin.

Jos putki päätettäisiin rakentaa, vesi johdettaisiin putkeen puhdistuksen kautta. Putkiasian lisäksi Talvivaara selvittää vesienhallinnassa monta muutakin vaihtoehtoista ja toisiaan täydentävää ratkaisua vuoteen 2015, jolloin lupaehtomme vielä tiukkenevat nykyisestään. Vaihtoehtoina voi olla puhdistettujen vesien johtaminen osin pitemmän purkuputken kautta ja osa nykyistä reittiä. Nykyisinkin puhdistetut vedet kulkevat Nuasjärven kautta Oulujärveen, eikä mitään Talvivaarasta johtuvia vaikutuksia ole mitattavissa kummassakaan järvessä.

Tehokas bioliuotuskasojen toiminta on avainasemassa vesienhallinnassa ja metallien tuotannossa. Erittäin kuivina vuosina ulosjohdettavia puhdistettuja vesiä ei välttämättä tule paljon ja joinakin vuosina voimme joutua johtamaan enemmän tai varastoimaan vettä - toimien silti ympäristöluvan rajoissa.

Pyrimme minimoimaan ympäristökuormituksemme ja samalla tuottamaan perusmetalleja luoden työtä ja toimeentuloa Kainuuseen. Talvivaaralle on myös ensiarvoista, että esimerkiksi matkailu ja maataloustuotanto menestyvät Kainuussa.

Kuten maakuntavaltuutettu Silja Keränen kirjoitti (KS 30.8), kyse on myös tunteista ja imagosta. Putkikeskustelussa onkin tärkeää sisäistää faktat ja erottaa ne mielikuvista. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että kunnalliset jätevedenpuhdistamot laskevat omat vetensä muun muassa Oulujoen vesistöön. Talvivaarassa vesistä puhdistetaan vain eri aineita kuin yhdyskuntajätevesistä.

Yleisesti ottaen suurten teollisuuslaitosten ja kuntien puhdistettuja jätevesiä puretaan suurempiin vesistöihin siksi, että vähäisetkin puhdistusjäämät laimenevat tehokkaasti ja kokonaisuutena vesistön laatu pysyy kaikkien laatunormien sisällä.

Olli-Pekka Nissinen viestintäpäällikkö, Veli-Matti Hilla ympäristöpäällikkö
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj

3.9.2013 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Mahtava lohikesä ja melkoisen kiivas soppa (2.9.2913)

Olipa mahtava lohikesä ja -loma tänä kesänä. Tuli nimittäin syödyksi oikein urakalla Perämeren lohta ja ostetuksi pakastinkin täyteen herkkua, jotta siitä saisi nauttia vielä muutaman kuukauden tästä eteenkinpäin. Lue lisää...

24.8.2013 Kaleva, Kolumni, Antti Ervasti

▲Alkuun


Kalateiden rakentaminen pitäisi saada liikkeelle (27.8.2913)

Suomen arvokkaimmat vaelluskalajoet tuhottiin sotien jälkeen tapahtuneella taitamattomalla voimatalousrakentamisella. Vaikka kalateitä osattiin jo tuolloin rakentaa ja hyviä esimerkkejä niistä oli saatavilla niin Atlantin toiselta puolelta kuin lähinaapurista Norjasta, kalateitä ei Suomeen rakennettu. Kalateiden asemasta voimayhtiöille määrättiin tuomioistuinten päätöksillä velvoitteita istuttaa kalapoikasia rakennettuihin vesistöihin. Lue lisää...

8.8.2013 Hannele Pokka, blogi, Ympäristöministeriö

▲Alkuun


Säännöstellyt vedet kunnostettava (14.8.2013)

Markku Marttinen, Uudenmaan ely-keskuksen talouspäällikkö ja Hannu Lehtonen, Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori kirjoittavat (8.8/HS) "Vaelluskalat on mahdollista palauttaa maamme vesiin."

Voi että tämä otsikko lämmitti mieltäni. Olenhan itsekin ollut näiden raskaasti säännösteltyjen vesien kohtalon käänteissä mukana.

Tarpeeksi suuret saappaat ovat puuttuneet. Me maakunnan edustajina erilaisissa toimissa ja lähetystöissä mukana olleet saimme omiemmekin taholta monesti kuulla: Voi, pojat, asianne on hyvä, mutta kyllä herrat puolensa pitävät. Asiantuntijat ovat heidän kelkassaan.

Vähäiset ovat monesti olleet Arkadianmäellekin kansalaisilta valtakirjan saaneiden toimet. Jokivarsien kunnanjohtajat ja muut virkamiehet ovat ajoittain hyvin käsittäneet, kenen puolella kannattaa olla. Kummasti on maksajien roolit unohtuneet edustajillamme.

"Vaelluskalakannat on mahdollista palauttaa useisiin jokiin rakentamalla kalateitä, kunnostamalla koskia ja säätelemällä kalastusta." Kun säännöstelijät ja heidän apurinsa mielellään esittävät päinvastaisia kantoja, niin nyt todelliset asiantuntijat kirjoittavat toisin.

"Yhtiöt eivät juuri ole olleet halukkaita rakentamaan kalateitä." Eikä rahaakaan oikein ole. Näin säännöstelijä sanoo.

Kalevassa oli 20. heinäkuuta uutinen, jota olen nimittänyt pieneksi iloksi.

Lehti oli rohjennut kirjoittaa yhden palstan uutisen otsikoksi "Energiayhtiö Fortum ylsi hyvään tulokseen." "Yhtiön huhti-kesäkuun tulos ennen veroja oli 388 miljoonaa. Tulos ylitti analyytikkojen odotukset.” Edellisvuodesta tulos oli parantunut 150 miljoonalla eurolla. "Toisen neljänneksen liikevaihto nousi 1,33 miljardiin euroon." Edellisvuoden liikevaihto oli 1,28 miljardia euroa.

Ei näin suurista tuloista voi suuresti kertoakaan. Kansalaiset voivat yltyä vaatimuksiin.

Kaleva kertoi 7.1.2012, että kalateihin ei löydy rahaa. Oulujoen säästyneitten kutupaikkojen pienemmyys verrattuna etelän jokiin ja Ii- ja Kemijoen vastaaviin paikkoihin on johtanut siihen, että "ehkä juuri siksi Oulujoki ei ollut keväällä julkistetun kansallisen kalatiestrategian kärkihankkeissa" (Esa Laajala, Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus).

Kutupaikkoja voidaan myös perustaa. Tietysti sekin maksaa. Edellä todetut säännöstelijän tulostiedot osoittavat, että rahaa on, vaikka isolla talolla on isot menotkin. Säännösteltyjen jokien kunnostaminen on kuitenkin, tahtokysymys.

Konsulit valvokoot. On aika korjata säännösteltyjen vesien rakentamispäätöksiä. Rakentamiseen tähdänneissä neuvottelutilanteissa kuntia edustivat kansakoulun käyneet maallikot ja toisella puolella insinöörit ja juristit. Oulujoestakin on tulossa uusi Kymijokilaakso. Tehtaita tulee tehtaitten perään. Tällainen käsitys eli Muhoksen kunnan päättäjien mielissä.

Lähes ainoa poikkeus oli Yrjö Kesti, maanviljelijä, koskenlaskija ja viimein kansanedustajakin. Olen lukenut hänen valituskirjansa Pohjois-Suomen vesioikeuden tiloissa 80-luvulla. "Oulujoki tuhoutuu näillä toimenpiteillä.” Yrjö Kesti näki, että silloiset kalatiepuheet olivat vain silmänlumetta. On aika korjata virheiden suma. On uusi aika, jos tarmokkuutta löytyy.

Heikki Vainiokangas, Joutsa
Maa-ja metsätalousministeriön perustaman Oulujokityöryhmän jäsen 1980-luvulla

12.8.2013 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Vaelluskalat on mahdollista palauttaa maamme vesiin (14.8.2013)

Kalateiden rakentamiseksi on jo olemassa toimivat ratkaisut, mutta rahoituksesta ei ole yksimielisyyttä. Vastuun tulisi kuulua vesivoimayhtiölle.

Patoaminen, likaantuminen ja säännöstely tuhosivat pääosin vaelluskalat lukuisista Suomen virtavesistä viime vuosisadan alkupuoliskolla. Kalojen esteettömälle kululle ja vesiluonnolle ei silloin osattu antaa niille kuuluvaa arvoa. Tästä seurasi huoletonta vesirakentamista, jolloin vesistöjen muille käyttömuodoille ei jäänyt paljonkaan tilaa. Lue lisää...

Markku Marttinen ja Hannu Lehtonen

8.8.2013 Helsingin Sanomat, pääkirjoitus

▲Alkuun


Puhdas luonto kasvaa arvoa (14.8.2013)

Kuluva kesä on tuonut esiin Oulujärven kannalta kaksi merkittävää kysymystä. Niistä tuorein on Kainuun liiton maakuntakuva-tutkimuksen ja Kajaanin ammattikorkeakoulun Kainuun matkailuimagotutkimuksen tulos (KS 16.7.). Sen mukaan Kainuun ehdoton vetonaula on luonto ja Oulujärvi on yksi Kainuun tunnetuimmista paikoista Vuokatin ja Kajaanin ohella.

Tuore tutkimus osoitti todeksi kainuulaisten vanhan tuntemuksen ja tietämyksen: Oulujärvi on yksi maakunnan aarteista.

Tuskin on liioiteltua puhua Kainuun mereksikin kutsutusta maamme suurimpiin järviin kuuluvasta Oulujärvestä myös yhtenä kansallisaarteena.

Toinen Oulujärveen liittyvä kysymys on Talvivaaran selvitys (KS 6.7.) mahdollisuudesta johtaa putkella osa Talvivaaran kaivosalueen vesistä Nuasjärveen tai Oulujärveen.

Maakunnan asukkaan ja muutkin luonnon arvon ymmärtävät kansalaiset suunnitelma saa kysymään, miten tämä sopii yhteen aarteen vaalimisen kanssa. Oulujärvi ja Nuasjärvi ovat molemmat merkittävä osa kainuulaista luontoa, jonka vetovoimaisuuden tuore tutkimuskin osoitti olevan tiedossa eri puolilla Suomea.

Kainuun luonto upeine järvineen ei ole tärkeä vain suomalaisten Kainuuseen liittyvissä mielikuvissa, vaan myös lukuisille Kainuun matkailu- ja maatalousyrittäjille ja kalastajille.

Heidän intresseihinsä liittyy olennaisesti myös se, että yrittämisympäristö vastaa mielikuvia.

Vesien ja maiden on pysyttävä puhtaina niin, että niiden antimet pysyvät laadukkaina ja takaavat yrittäjien tulot jatkossakin ja toivottavasti myös lisäävät niitä.

Kainuulaisten yrittäjien tuloja kasvattavat myös muun muassa tietotekniikka- ja elektroniikkaosaaminen, jota maakunnassa on, mutta jonka osalta mielikuvatutkimus osoitti, että sen tunnettavuutta voitaisiin parantaa. Puhdas luonto laadukkaine antimineen ja tuotteineen on omiaan vetämään maakuntaan myös lisää näiden alojen innovaatiota ja innovaattoreita.

Maakunnan kehittämiseen liittyvistä innovaatioista on äärimmäisen tärkeää parannukset ympäristöteknologiassa. Niissä on vesiongelmiensa kanssa painivalla Talvivaaralla nyt näytön paikka.

Oulujärveen tai Nuasjärveen vesiä laskeva putki painaisi kaivosyhtiön imagon ja kansalaisten luottamuksen pohjalukemiin ja romuttaisi myös Kainuuseen maakuntana liitetyt positiiviset mielikuvat.

Kaivosyhtiö voisi kuitenkin kirkastaa kuvaansa toteuttamalla vesiongelmiensa ratkaisemisen suljetun kierron järjestelmällä. Näin se olisi mukana myös maakuntaan liitettävien positiivisten mielikuvien laajentamisessa ja kehittämisessä.

Ritva Levo-Henriksson
Valtiotieteiden tohtori, Huolestunut mökkiläinen Oulujärven rannalta

6.8.2013 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Laittomasti perustettu ja laittomasti toiminut kaivos on suljettava (12.7.2013)

Avoin kirje ympäristöministeriölle, elinkeinoministeriölle ja Solidiumille: Talvivaaran kaivoksesta ei tullut nikkelin tuotantoyhtiötä vaan ympäristösaastuntaa tuottava yhtiö. Kaikessa muussa tuotannossa on epäonnistuttu. Lue lisää...

Hannu Hyvönen Iisalmi, Sami Maaranen Varpaisjärvi, Tuomo Tormulainen Kontiolahti, Antti Lankinen Sotkamo

8.7.2013 Maaseudun Tulevaisuus, Lukijalta

▲Alkuun


Mökkielämää vaaran naapurissa (29.5.2013)

Eletään vuotta 2007. Eräs pariskunta on jo kauan etsinyt rauhallista kesäpaikkaa. Viimein he löytävät paikan erämaasta, missä ikiaikaiset männyt humisevat ja kiviset rannat reunustavat sinistä järveä.

Paikka on turvassa luontoäidin helmassa, eikä siellä ole mitään pelättävää. Pariskunta voisi nukkua yönsä taivasalla, pelkäämättä edes karhuja tai käärmeitä, joita on seudulla nähty.

Pariskunta rakentaa kesämökkiä harkiten: mihin saunarakennus tulisi, mihin harmaavesikaivo? He hankkivat kompostoivan käymälän ja kompostorin, eivätkä jätä yhtään roskaa upeaan ympäristöön.

Ehkä rannoilla on asuttu jo kivikauden aikana. He ovat vain vierailijoita, ja paikka kukoistaa heidän jälkeensäkin.

He näkevät, miten villiminkki hyppelehtii rannoilla ja hirviveljekset uivat ulapalle. Jättiläismänty kurottaa kohti taivasta, ja he arvioivat sen iäksi pari sataa vuotta.

He poimivat sienet ja marjat, pyydystävät kalaa. Mies suunnittelee eläkevuosia mökillä, vaimo haluaa opettaa tulevat lapsenlapset uimaan.

Omat ja vieraiden koirat rakastavat rantoja, ja mieluummin karkaavat pakoon kuin tulevat autoon lähdön hetkellä. Pariskunta on onnekas saadessaan olla osa tätä maisemaa.

Paikka on parasta, mitä heille on koskaan tapahtunut. He eivät rakenna kiireellä, koska ajattelevat, että heillä on loputtomasti aikaa. Paikka pysyy, ja he rakentaisivat sitä hellyydellä, luontoa kunnioittaen.

Ilmenee, että lähellä on hieno kaivos, uudenlaista teknologiaa toteuttava ja moderni. Kaikki ovat siitä innoissaan. Hienoa, pariskuntakin ajattelee. Kaivoksesta saa moni elantonsa.

He käyvät katsomassa kaivosta ja ajavat alueen ympäri. Matka kestää ikuisuuden, ja kuollut kuun maisema jatkuu loputtomiin. Valtavat koneet näyttävät dinosauruksilta, jotka raastavat luontoäidin sydämestä rikkauksia, nikkeliä, malmia ja uraania. Vaimo itkee varmana, että he jäävät ikiajoiksi kiertämään kaivosta.

He ovat vaaran naapurissa. Välillä ilmaan leviää mädäntyneen kananmunan haju, rantaan ilmestyy outoa vaahtoa ja henkeään haukkovia ahvenparvia. Humuspitoinen järvivesi muuttuu kirkkaaksi. Lehdet kertovat, että kirkkaus johtuu metalleista.

Kaivos naapurissa laskee vesiin raskasmetalleja, uraania, sulfaattia, alumiinia, kadmiumia, kobolttia, rikkihappoa ja paljon muita aineita. Kaivos sanoo siivoavansa luontoa haitallisista aineista. Se ylpeilee rakentaneensa Suomen suurimman jätevedenpuhdistamon.

Päästöt etenevät pariskunnan rantaan. Vettä ei uskalla enää käyttää. Sanovat tiedotusvälineissä, ettei rannoilla ole asutusta, ja mökkiläisiäkin on vain muutama. Se ei ole totta.

Kuka kertoo kaloille, että niiden on lähdettävä kotivesistään? Kuka käskee karhun siirtää pesänsä kauemmas? Kuka ilmoittaa hirviveljeksille, että järvivesi on muuttumassa myrkylliseksi?

Keväällä 2013 pariskunta pelkää tulevaa. He pelkäävät, että sadat järveä lepopaikkana käyttäneet joutsenet kuolevat ja että kuikat epäonnistuvat pesinnässään.

Vieläkö niillä rannoilla seurataan yhdentoista kuikan iloista jälleennäkemistä ja piiritanssia rantavedessä, kun aurinko laskee?

Melkein unohdin. Järvi on Laakajärvi, naapuri Talvivaara.

Sisko Suvilehto-Pyykölä, Pulkkila

23.5.2013 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Ei tuulimyllyjä Manamansaloon (6.5.2013)

Tuuliutopiat: Vain murto-osa tuulivoima-hankkeista toteutuu. Etukenossa ovat merituuliin suunnitellut voimalat.

Suomeen suunnitellaan uusia tuulivoimaloita sellaista tahtia, ettei perässä pysy. Valmistuneita ja tekeillä olevia tuulipuistohankkeita on vasta parikymmentä. Lue lisää...

29.4.2013 klo 16:25 Kainuun Sanomat, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Kuka puolustaa ihmistä? (1.5.2013)

Taivaalta satoi mannaa aikoinaan luvattuun maahan pyrkiville.
Entäpä meille jo luvatussa maassa asuville.
Luvattu on työpaikkoja, verotuloja, puhdasta vettä - jopa parempaa kuin mitä se oli ennestään.
Bioliuotus ja sisäinen vedenkierto olivat avainsanoja. Siihen meidät uskoteltiin.
Kainuun korpeen saadaan oikea rahasampo. joka antaa elämälle oikeita eliksiirejä
Mitäpä olemme saaneet Talvivaaralta? Suuria lupauksia, vielä suurempia valheita, pilatut kala- ja uimavedet sekä saastutettu hengitysilma.
Yhtiön toimintakulttuuri on osoittautunut ylimieliseksi, mistään piittaamattomaksi paikallisia ihmisiä aliarvioivaksi, jota valtio meidän omilla rahoillamme tukee ja ylläpitää.
Voisi sanoa: En ole katkera, mutta kuitenkin...
Kun töitä kaivoksella on tehty kiireellä ja osaamattomasti, maksumiehiksi joudumme totaalisesti me kansalaiset.
Talvivaarasta on tullut Kainuun elyn tuella oikeasti hätäaputyömaa.
Siellä on aina kriisi tai pakkotila, joten ely lupaa lorotella moskat myötävirtaan.
En ole peräämässä syyllisiä, mutta kohtuutta ja oikeutta etsin.
Kehen voi enää luottaa?
Yksi lupaa yhtä, toinen toista ja molemmat luihuilevat.
Nykyinen poliittinen eliitti ei pysty tulemaan maan tasalle ihmisen lähelle. Heidän tarkoituksenaan on ainoastaan saavuttaa vain poliittinen pikavoitto oman etunsa nimissä.
Mikä oikeasti ohjaa meidän yhteisiä asioitamme? Hämärä rahako?
Onko tosiaan niin, että meidän on pakko sietää jatkuvaa kusetusta ja valehtelua?
Kansakuntamme on ollut lyhyen historiansa aikana vaikeampienkin tilanteiden edessä ja kaikista niistä se on selviytynyt.

Juhani Mantsinen, Sotkamo

26.4.2013 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Oikeus puhtaaseen synnyinseutuun (1.5.2013)

Luin joitakin viikkoja sitten lehdestä, että Talvivaara on aloittanut yhteistyön Kainuun MLL:n kanssa. Hyvä niin - tosin harvinaisen läpinäkyvä tapa Talvivaaralta yrittää parantaa imagoaan.

Todella kainuulaisia lapsia, tulevia sukupolvia auttava teko Talvivaaralta olisi saada ympäristöasiansa mahdollisimman pian kuntoon muun muassa rakentamalla välittömästi vesien puhdistuslaitoksen ja sisäisen vesien kierron (kuten alun alkaen luvattiin) tai alas ajamalla koko toiminnan jälkensä korjaten.

Vai onko niin, kuten iisalmelainen toimittaja jo aiemmin epäili, että myrkyttämällä elinympäristömme meidät ja lapsemme saadaan muuttamaan eteläisempään Suomeen valtakunnallista asuttamispolitiikkaa myötäillen?

Reija Heikkinen Sotkamo

25.4.2013 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Manamansalon kaavamuutos on hylättävä (1.5.2013)

Meillä on ollut ilo nauttia Suomen kauneimman ja parhaimman järven Oulujärven, Kainuun meren, antimista ja luonnonrauhasta vuodesta 2001 lähtien,jolloin ostimme metsäpalstan rantarakennusoikeuksineen Manamansalosta.

Jo rakentamishankkeen alussa huomasimme, miten hyvin asiat olivat Vaalan kunnan puolesta vapaa-ajan asuntoa aloittavan suuntaan järjestetty. Tietoa ja apua rakennuslupahakemukseen sai erittäin helposti, jopa malliesimerkkejä tonttikartan laatimiseen. Rantayleiskaavan sallimat rakennukset, niiden sijainti tontilla sekä rajoitukset kävivät erinomaisesti ilmi.

Nyt kun olemme olleet ja vuosia Vaalan mökkiläisiä, täytyy kiittää Vaalan kunnan loistavaa asennetta mökkiläisiä kohtaan. Joka vuosi tulee postissa aimo pläjäys tietoa, mitä Vaalan kunnan alueella tapahtuu sekä mittava luettelo tarjolla olevista erilaisista palveluista yhteystietoineen. Mökkiläisten jätehuolto on järjestetty keräyspistein, eikä viikonlopun roskapusseja tarvitse raahata kotikuntiin.

Oulujärven rantayleiskaavassa on luontoarvot otettu erinomaisesti huomioon. Järvimaisema on pysynyt erittäin luonnonmukaisena, ja järvellä liikkuessa todellakin tuntee olevansa luonnon helmassa. "Niskanselän saarissa sijaitsee Suomen ainut sisävesillä oleva valtion retkeilyalue. Useimmat retkeilyalueen saaret kasvavat komeaa männikköä ja rannat ovat hietikkoa." (Oulujärven veneilyopas)

Rantayleiskaavassa sanotaan: "Rakennuspaikan puusto ja muu kasvillisuus on säilytettävä mahdollisimman luonnonmukaisena erityisesti rakennusten ja rantaviivan välisellä vyöhykkeellä. Myös vesialueella oleva rantavyöhyke pitäisi säilyttää luonnonmukaisena."

Tämä erittäin hyvä vaatimus on säilyttänyt Oulujärven ja sen saaret erittäin luonnonmukaisina ja kauniina. Tähän kohtaan yksityinen maanomistaja ei ole saanut poikkeuksia, mikä on ollut hyvä juttu. Järkytyksemme oli suuri, kun kuulimme Manamansaloon suunniteltavan kaavamuutosta, joka sallisi lähes 50 prosenttia saaren pinta-alasta muutettavan tuulivoimalapuistoksi. Saaren länsipuoliskolle rakennettaisiin 15-19 kappaletta 200 metriä korkeita tuulimyllyjä.

Toteutuessaan tämä hanke raiskaisi täydellisesti koko Oulujärven maiseman. Myllyt näkyisivät Manamansalosta niin Vaalaan kuin Kajaaniin asti - siis kaikkialle Oulujärvelle. Lisäksi tuulimyllyjen matalataajuinen melu kantautuisi käytännössä ainakin kaikkiin Manamansalossa oleviin mökkeihin. Mastot vilkkuisivat yötä päivää.

Luonnon rauhalle voisi jättää hyvästit. Kaikki matkailuesitteet saisi teettää uusiksi. Vetoamme teihin, Vaalan päättäjät, että ymmärrätte tämän kaavamuutoksen merkityksen ja ymmärrätte hylätä ehdotuksen nyt ja iankaikkisesti.

Se 150000 euroa, jonka kunta voisi tästä hankkeesta vuosittain sähkövoimayhtiöltä saada, on hyttysen pieru Saharassa verrattuna kiinteistöveroihin, jotka vapaa-ajan asukkaat kuntaan maksavat saatika muuhun rahaan, jonka he Vaalaan kesäisin ja ympäri vuodenkin jättävät.

Manamansalossa käy kesäisin myös yli 200000 vapaa-ajan turistia. Eivät he tule Manamansaloon tuulimyllyjä katsomaan ja kuuntelemaan. Mikäli kaavamuutos toteutuu, siitä tulee olemaan massiiviset seuraamukset vapaa-ajan asukkaiden ja turistien rahan käyttöön Vaalan kunnan alueella.

Uskomme, että Vaalan kunnan valtuutetut ymmärtävät tämän kaavamuutoksen vaikutuksen asukkaiden viihtyvyyteen, luontoarvoihin, turismiin ja koko Oulujärven maisemaan. Te päätätte, onko meillä jatkossakin maailman paras ja kaunein järvimaisema nautittavanamme - Kainuun Riviera.

Tanja ja Mika Haapanen, Vaalan mökkiläisiä, Oulu

17.4.2013 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Talvivaara saa lisäaikaa (24.4.2013)

Suomalaisten asenteet Talvivaaran kaivosta kohtaan ovat pysyneet ennallaan, vaikka yhtiön ongelmat ovat vuoden aikana syventyneet. Kalevan Taloustutkimuksella teettämä mielipidemittaus osoittaa, että keskustelun kriittisyyteen nähden kansalaiset ottavat kiistanalaisen kaivoksen vaikeudet varsin rauhallisesti. Kalevan mielipidemittauksessa 52 prosenttia haastatelluista pitää Talvivaaran kaivoksen ympäristöhaittoja suurempina kuin kaivoksen työllisyyshyötyjä. 36 prosenttia pitää työllisyyttä merkittävämpänä tekijänä kuin ympäristöhaittoja. Lue lisää...

22.4.2013 Kaleva, Pääkirjoitus

▲Alkuun


Virkistyskalastajat ja julkkikset pelaavat lohella (18.4.2013)

Julkkikset ja puolueettomina tutkijoina esiintyvät virkistyskalastuksen edustajat haluavat järjestää Suomen lohenkalastuksen uudelleen. Perustelut vaihtuvat tilanteen mukaan, mutta tavoitteena on lohenkalastuksen siirtäminen rannikolta jokiin. Ympäristöministerillä on omat motiivinsa kiihdyttää keskustelua.

Syyt lohikantojemme heikkenemiseen ovat poliitikkojen aikoinaan tekemissä valinnoissa, kun päätettiin jokien käyttötarkoituksesta. Sähköntuotanto katsottiin joessa lisääntyviä kalakantoja tärkeämmäksi.

Kutujokien kunnostamisen sijasta lohen poikastuotantoa ryhdyttiin elvyttämään rannikkokalastusta säätelemällä. Vuosien varrella kalastusrajoituksia on tiukennettu ja välillä helpotettu määräajaksi. Eniten rajoituksista ovat kärsineet rannikkokalastajat Selkämerellä: lohisaalis on 20 vuodessa pienentynyt kymmenesosaan.

Useat niistä tavoitteista, joita toistuvasti ja lisääntyvästi on esitetty ehtona kalastusrajoitusten lieventämiselle, on saavutettu. Vaelluspoikasten määrä on kymmenkertaistunut sekä Tornionjoessa että Simojoessa vuoden 1996 jälkeen.

Lohikantojen elpymisestä huolimatta kalastusrajoituksia ei ole haluttu lieventää, koska perimmäisenä tavoitteena on kalastuksen siirtäminen jokiin. Ensin asiaa perusteltiin jokien elämyskalojen suurempana tuottona ammattikalastajan pyytämään loheen verrattuna.

Kun kalatalousalan yrittäjien eriarvoistaminen kyseenalaistettiin, keskustelun ytimeksi tuli sekakantakalastus, joka sekin edellyttäisi kalastuksen keskittämistä jokiin. Heikompien lohijokien, kuten Mörrumin ja Emån, lohia ei ole ollut ammattikalastuksen saalisnäytteissä kuin kerran, ja tällöinkin vain yhden prosentin verran Perämeren näytteessä vuonna 2011. Selkämerellä tapahtuva lohenkalastus ei siis ole minkäänlainen uhka näiden jokien lohikannoille.

Lohen kuolleisuus merialueella on lisääntynyt poikastuotannon elpymisestä ja ammattikalastuksen vähenemisestä huolimatta. Odotamme tutkijoilta selvitystä hylkeiden ja merimetsojen osuudesta ilmiöön. Ympäristöministerin toivoisimme käsittävän tehtävänsä laajemmin. Pelkän luonnonsuojelun sijasta vesien ja kalavarojen käyttöä tulisi suunnitella kokonaisvaltaisesti eri osapuolet huomioon ottaen.

Jos kalojen kutualueet on pilattu tai vahinkoe1äinkantojen säätely laiminlyöty, tilanteen korjaaminen on aloitettava näistä kysymyksistä.

Sami Veneranta ammattikalastaja, puheenjohtaja Selkämeren ammattikalastajat ry
Maria Saarinen filosofian maisteri, biologi Ammattiopisto Livia

14.4.2013 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Kalastuspolitiikka voi perustua vain kestävälle kalastukselle (18.4.2013)

Maa- ja metsätalousministeriön ajama kalastuspolitiikka on monilta osin osoittautunut vääräksi. EU:n lohikiintiöiden pienentämisen seurauksena lohen meripyynti väheni merkittävästi Itämeren pääaltaalla viime kesänä. Ruotsi lopetti käytännössä kokonaan lohen avomeripyynnin 5. maaliskuuta 2012.

Samaan aikaan Suomen maa- ja metsätalousministeriön ajama lohipolitiikkaa on päinvastaista. Kun muut suojelevat uhanalaisia lohikantoja, maa- ja metsätalousministeriö ei tunnu harkitsevankaan kestävämpään kalastukseen siirtymistä.

Se, että lohta nousi viime kesänä edellisiä vuosia enemmän Suomen lohijokiin, kertoo siitä, että lohet voivat selvitä luonnonolosuhteista syönnösvaelluksellaan Itämerellä, ellei niitä kalasteta.

Pohjoisen jokien hyvät lohivuodet ovat käytännössä poikkeuksetta olleet seurausta merialueiden lohenkalastuksen rajoittamisesta. Itämeren alueen lohisaaliit ovat luonnonlohikantojen varassa. Koska luonnonlohikantoja ei ole kovin paljon, on tutkijoiden suosituksia syytä kuunnella tarkkaan.

Suomen kalastuspolitiikka voi perustua vain kestävälle kalastukselle. Lohi on kestävällä tavalla ja oikein hyödynnettynä ainutlaatuinen voimavara myös kehittyvälle kalastusmatkailulle. Lohen todellinen taloudellinen potentiaali onkin monin verroin nykyistä suurempi.

Eduskunnassa sekä maa- ja metsätalousvaliokunta, ympäristövaliokunta että suuri valiokunta ovat edellyttäneet luonnonlohikantojen vahvistamista lohipolitiikan lähtökohdaksi. Myös esimerkiksi viime vuoden maaliskuussa eduskunnan suuressa salissa käydyssä Itämerikeskustelussa kävi selväksi, että Itämeren kalakantojen suojelu nähdään sekä biodiversiteetin vaalimisen että taloudellisten näkökohtien valossa tärkeänä.

Vaarassa olevien kalalajien puolustaminen yli puoluerajojen kuvastaa eduskunnan poliittista tahtoa, jota vastuuministeriön olisi syytä kuunnella.

Viime päivinä kiivaaksi yltyneessä kalastuskeskustelussa päähuomion on syytä pysyä itse asiassa eli kalakantojen kestävässä hoidossa sekä tarpeellisissa rajoituksissa ja muutoksissa kalastuskäytäntöihin.

Kalastusasioiden vastuuministeriön nimellä politikointi on tähän pääasiaan nähden toisarvoista.

Heikki Autto kansanedustaja (kok), Rovaniemi
Lasse Männistö kansanedustaja (kok), Helsinki

12.4.2013 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Kalaportaista apua Itämeren lohille (18.4.2013)

Jälleen kerran Itämeren lohta koskevassa keskustelussa osapuolet ovat unohtaneet, että todellinen syy lohen uhanalaiseen tilaan ei ole ammattikalastus, vaan vesivoimaloilla padotut joet.

Olisiko aika jo kypsä sille, että eduskunta säätäisi lain, joka pakottaisi vesivoimayhtiöt rakentamaan kalaportaat jokaisen voimalaitoksen yhteyteen esimerkiksi viiden vuoden kuluessa lain säätämisestä?

Jos yhtiöt eivät suostu rakentamaan kalaportaita määräaikaan mennessä, rahoitus saataisiin verottamalla vesivoimayhtiöiden saamia "ansiottomia" päästökauppavoittoja. Elinkeinoministeriö voisikin tutkia, minkälaisia kalastusmatkailumahdollisuuksia lohien palauttaminen etelän jokiin avaisi.

Esa Airaksinen, Heinola

11.4.2013 Helsingin Sanomat

▲Alkuun


Kannanotto koskien Talvivaaran kipsisakka-altaan vuotoa (18.4.2013)

Mikäli Talvivaarassa nyt tapahtuneen kipsisakka-altaan vuotovesi vastaa marraskuun 2012 vuotoa, Sotkamon kunnan luottamusmiesjohto on pettynyt Talvivaaran toimintaan, koska se osoittaa yhtiön välinpitämättömyyttä ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Talvivaaralla on ollut useita kuukausia aikaa neutraloida kipsisakka-altaan vesi sen alkuperäistä tarkoitusta vastaavaksi, jolloin riski altaan uudessa vuototilanteessa olisi alentunut.

Sotkamon kunnanvaltuusto on kokouksissaan vaatinut useaan otteeseen Talvivaaraa saamaan jäteveden käsittelyn hallintaan. Kunnanvaltuusto 28.2.2011 § 10 on vaatinut, että "Talvivaaran kaivoksen on saatettava nykyinen prosessinsa sellaiseksi, että jäteveden käsittely on hallinnassa ja sekä hajupäästöt että pölypäästöt saadaan poistettua kaivoksen ulkopuolisilta alueilta.

13.11.2012 § 77 ja 25.2.2013 § 30 kunnanvaltuusto on vaatinut kannanotoissaan seuraavaa: "Talvivaaran turvallinen toimintavarmuus ja teknologiat on viivyttelemättä ehdottomasti saatettava siihen tilaan, ettei toiminnasta aiheudu haittaa alueen ihmisille, ympäristölle tai elinkeinoille. Luottamus kuntalaisiin päin on saavutettava tekojen kautta. Talvivaaran toiminnan jatkamiselle on löydettävä kestävät periaatteet ja käytännön toimet."

Jotta luottamus Talvivaaraan voitaisiin uudelleen saavuttaa, Talvivaaran on Sotkamon kunnan luottamusmiesjohdon mielestä vedettävä pois aluehallintoviranomaiselle toimittamansa laajennushakemukset siihen saakka, kunnes yhtiön vesitase saadaan kestävälle pohjalle. Vasta riittävien puhdistuslaitteiden ja toimivan prosessin käyttöönoton jälkeen yhtiö voi jatkaa laajentumishankkeitaan.

Kun Solidium Oy on noussut osakeannin jälkeen Talvivaaran Kaivososakeyhliö Oyj:n pääomistajaksi, on valtiolla velvollisuus puuttua yhtiön operatiiviseen toimeen. Paikalliset ihmiset ovat olleet jo pitkään huolissaan Talvivaaran antamien lupausten pitävyydestä. Nyt luottamus yhtiön toimivaan johtoon on mennyt niin laajasti, että valtion on käytettävä omistajaohjaustaan normaalia vahvemmin ja saatettava Talvivaaran toimintavarmuus kuntoon.

Sotkamon kunnan luottamusmiesjohto on erittäin huolestunut siitä, mitkä ovat kaivoksen kokonaisvaltaiset vaikutukset sijaintikunnan ja alapuolisten vesistöjen alueella pitkällä aikajänteellä. Talvivaaran toiminnan jatkamisen edellytykselle on löydettävä kestävät periaatteet ja käytännön toimet.

Anne Lukkari kvalt pj
Ari Korhonen khall pj
Jouko Korhonen kvalt 1.vpj
Pekka Heikkinen khall 1.vpj

10.4.2013 Koti-Kajaani

▲Alkuun


Vain puhdasta vettä ulos Talvivaarasta (5.4.2013)

Vaasan hallinto-oikeus tekee lähiaikoina tärkeän ennakkopäätöksen valituksiin, jotka on tehty Kainuun ELY-keskuksen päätöksestä sallia Talvivaaralle ympäristänsuojelulain (YSL) 62 pykälään vedoten juoksut taa 1,8 milj. m3 kipsialtaan vuotovedellä saastunutta jätevettä sekä Oulujärven että Vuoksen suunnan vesistöihin huonosti puhdistettuna. Kaivosyhtiön tavoitteena oli johtaa käsiteltyä vettä luontoon kaikkiaan 3,8 milj. m3 ajalla 1.2.-30.6.2013.

Valveutuneet kansalaiset sekä kaivoksen vaikutusalueen ympäristöviranomaiset Kainuun ELY:ä lukuun ottamatta ovat suhtautuneet kielteisesti poikkeusjuoksutuksiin. Kipsisakka-altaan vuodon jälkeen tehdyt viranomaisselvitykset sekä yhtiön oma selvitys kipsisakka-altaan vuodosta vahvistavat, ettei kysymys ole ympäristönsuojelulain 62§:n mukaisesta poikkeustilanteesta, vaan yhtiön puutteellisesta riskienhallinnasta sekä virheistä, joista kohtalokkain on ollut, kun Talvivaara siirsi ennen turmaa kipsisakka-altaaseen miljoona kuutiometriä metalleista sakeaa metallitehtaan jäännösvettä.

Talvivaaran kaivosalueelle kertyneiden vesien määrästä on ollut vaikea saada tietoa. Arviot ovat kasvaneet koko ajan ja julkisuudessa esitettyihin tietoihin perustuen on tuotantoprosessiin ja erilaisiin altaisiin kertynyt peräti seitsemän miljoonaa kuutiometriä jätevettä, osa maapohjaisiin tilapäisaltaisiin, osa kipsisakka-altaisiin.

Ympäristönsuojelulain sekä ympäristöpolitiikkaa ohjaavan aiheuttamisperiaatteen mukaan yhtiön tulee kunnostaa pilaamansa lähijärvet viipymättä. Tuotantoprosessin suljettu kierto tulee toteuttaa myös nopealla aikataululla. Valtion tulee omistajana vaatia parhaaseen mahdolliseen tekniikkaan (BAT) perustuvaa vesien puhdistamista, mikä tarkoittaa ainakin kalvosuodatuskapasiteetin lisäämistä. Myös seurantamittausten tulokset pitäisi olla kaikkien saatavilla. Nuasjärven suuntaan käynnissä olevien juoksutusten mittaustuloksista ei ole tietoa. Tietoa ei myöskään ole, ovatko jatkuvatoimiset mittaukset purkuvesistä jo käytössä.

Pääasiassa kalkkineutraloinnilla käsitellyt saastuneet vedet sisältävät raskasmetalleja (nikkeli sinkki ja kupari, mutta myös uraani ja kadmium) ja mangaania, alumiinia, natriumia sekä erityisesti sulfaattia yhtiön ilmoituksen mukaan 2000-5000 mg/l. Yhtiötä kuitenkin sitoo voimassa olevaan ympäristölupaan arvioitu jätevesien sulfaattipitoisuusraja 170 mg/l. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) 1.3.2013 julkaistun selvityksen mukaan "suurimmat riskit aiheutuvat todennäköisesti eri aineiden yhteisvaikutuksista. Eri metallit voivat joko suoraan lisätä toistensa myrkkyvaikutuksia tai yhdessä aiheuttaa suuremman häiriön eliöiden tasapainotilaan. Kalojen ja muiden eliöiden kannalta oleellisia ovat ääri-ilmiöt eli happamuuden ja metallipitoisuuksien maksimiarvot sekä niiden nopeat muutokset.”

Kaivosyhtiön ajankohtaiset vesitaseeseen liittyvät ongelmat eivät saa hämärtää kuvaa yhtiön jatkuvasti lisääntyvän kemikaalien käytön seurausvaikutuksilta. Yhtiön vuosiraportin 2011 mukaan kemikaalikulutus on ollut yhteensä 762.000 tonnia. Laaja-alainen kemikalisoituminen jatkuu. Suljettu kierto on muuttunut koko ajan tärkeämmäksi tavoitteeksi.

Talvivaaran uuden vesi- ja ympäristöluvan määräyksiä tulee tiukentaa nykyisestä ja valvontaa tehostaa. Pohjois-Suomen AVI on kuuluttanut uudelleen yhtiön vireillä olevan ympäristöluvan, uraanin talteenottolaitoksen luvan sekä Talvivaaran hakemusasiakirjat, jotka koskevat jätevesien juoksutusmäärän tilapäistä nostamista. Kaikki yhteisestä elinympäristöstämme huolestuneet voivat toimittaa lausunnot, muistutukset ja mielipiteet Pohjois-Suomen AVI:lle 10.4.2013 mennessä.

Sanni Väisänen, Kajaanin kaupunginvaltuuston jäsen, Kainuun sote-kuntayhtymän valtuuston jäsen (vihr.)

23.-24.3.2013 Koti-Kajaani

▲Alkuun


Helmenpyynti: Välineiden kehitys johti loppusuoralle (20.3.2013)

Metsähallitus kartoittaa Kainuun helmenkalastajat-hankkeessa raakun nykytilaa Kainuussa. Hankkeen aikana kerätään myös helmenpyyntiin liittyvää perinnetietoa. Helmiä on pyydetty Kainuussa todennäköisesti jo 1400-luvulta lähtien. Pyyntiperinne on levinnyt Kainuuseen vienankarjalaisten laukkukauppiaiden myötä.

Kainuun helmenkalastajat hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto ja rahoitus on Kainuun ELY-keskuksen myöntämä.

Helmenpyynti oli kautta aikojen tunnustettu jokamiehenoikeus, joka antoi mahdollisuuden satumaiseen äkkirikastumiseen. Hyvän helmen löydettyään kenellä tahansa saattoi olla mahdollisuus ostaa matkalippu Amerikkaan tai ryhtyä tilanomistajaksi.

Erään pyhäjokisen helmenpyytäjän mukaan ammattimainen helmestäjä saattoi tienata 1920- ja 1930-luvuilla kuusi kertaa enemmän kuin ruumiillista työtä tekevät. Ahkera pyytäjä saattoi hankkia itselleen vuoden tulot parissa kuukaudessa.

Helmen löytäminen raakusta oli kuitenkin puhdasta sattumaa. Kokeneet helmestäjät ovat arvioineet, että löytääkseen helmen oli pyytäjän avattava satoja, joskus jopa tuhansia simpukoita.

Ammattimaiset pyytäjät tunnistivat ulkonäön perusteella raakut, joiden sisällä oli helmi. Nämä merkkiraakut olivat usein suuria ja kyhmyisiä. Niiden kuoressa saattoi olla junka eli kohouma, joka muodostui helmen liikkuessa simpukan sisällä. Vanhat helmestäjät avasivat vain merkkiraakut, ja jättivät pienemmät, harvemmin helmiä sisältävät simpukat keräämättä. Näin hitaasti lisääntyvä simpukkakanta pysyi elinvoimaisena.

Kertomukset suurten helmien löytämisestä levisivät 1920- ja 1930-luvuilla ympäri Suomea, ja sukellusvälineiden kehittyessä helmisimpukoiden suurimittainen ja järjestelmällinen pyynti tuli mahdolliseksi.

Uuden sukupolven helmenpyytäjillä ei ollut tietoutta helmen hitaasta kehityksestä, ja niinpä he keräsivät kaikki löytämänsä raakut koosta riippumatta. Ryöstöpyynti supisti kantoja nopeasti, osassa jokia lopullisesti.

Myös Kainuun tunnetut raakkupaikat tyhjennettiin lähes täysin. Koska helmet olivat arvokkaita, omiksi katsottuja raakkupaikkoja pyrittiin suojelemaan. Hyrynsalmella kerrotun tarinan mukaan helsinkiläiset ammattisukeltajat olivat löytäneet Emäjoesta hyvän raakkupaikan, joka oli ollut paikallisen Hildi Oikarisen helmestysapaja.

Sukeltajat eivät halunneet, että Hildi tyhjentää löydetyt raakut ja niinpä he alkoivat levittää tarinaa pyyntipaikalla asuvasta järvihirviöstä. Taikauskoinen Hildi kauhistui kuullessaan asiasta. Ajatus hirviöstä alkoi vaivata häntä ja niinpä Hildi pyrki varmistamaan asian paikalliselta uittomieheltä, Paha-Jaakolta. Hildi kyseli, josko Jaakko olisi nähnyt hirviötä, johon hän Hildin taikauskoiseksi tuntien vastasi kiusoitellen: "Vaikka kuinka monta kertaa!"

Hildi kauhistui tästä, eikä uskaltanut enää mennä raakkupaikalleen. Tämän jälkeen helsinkiläiset saivat tyhjentää Emäjoen raakkupaikat rauhassa.

Vielä 1900-luvun alussa Suomessa oli yli 200 helmisimpukkajokea, mutta nyt määrä on pudonnut 70:een. Raakkukantojen pienenemiseen ovat vaikuttaneet useat eri tekijät. 1800- ja 1900-lukujen aikana koskia perattiin tukinuittoa varten, mikä hävitti jokihelmisimpukat lähes kokonaan Oulun eteläpuolisista joista.

Vesien pilaantuminen ja Oulujoen valjastaminen heikensivät osaltaan raakun elinoloja Kainuussa. Raakku rauhoitettiin ja luokiteltiin uhanalaiseksi vuonna 1955.

Nyt Metsähallitus tutkii raakun elinoloja Kainuussa yhdessä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa.

Anna Laakkonen tutkija, Kainuun helmenkalastajat -hanke, Metsähallitus

14.3.2013 Ylä-Kainuu

▲Alkuun


Ympäristönsuojelu, mikä paradoksi! (20.3.2013)

Noin kymmenen vuotta sitten rakennutimme Kainuun Nuasjärven rannalle kesämökin.

Meidän täytyi noudattaa tarkasti seuraavia sääntöjä. Rannan ja mökin välillä täytyi olla vähintään 20 metriä. Likavesille oli pakko laittaa kolmen-kammion-systeemi. Myös 10 m pituinen sorakenttä harmaille vesille oli must.

Ei tippaakaan likavesistä saanut mennä järveen. Ja kaupunki kontrolloi, että kaikki oli 100 prosenttisesti oikein.

Vanhan mökkikulttuurin ajat olivat ohi. Onneksi.

Olemme kasvattaneet lapsemme niin, että he kunnioittavat ympäristöään. Ja he ovat omaksuneet kaiken nopeasti ja itsestäänselvästi. He haluavat elää puhtaassa maailmassa ja ymmärtävät myös, että he eivät omista tätä maailmaa. Heidän jälkeisillä sukupolvilla on myös oikeus elää täällä. On suuri rikos, jos myrkytämme maamme metsät ja järvet.

Nyt haluaisin kysyä, millä oikeudella Talvivaara saa laskea miljoonia kuutioita ns. likasulfaattivettä (joka varmasti sisältää myös raskasmetalleja lyijyä, arseenia, cadmiumia ym.) Oulujärven- ja Vuoksen vesistöihin? Kuka pystyy antamaan minulle tähän asiallisen vastauksen?

Minä en saa liata ympäristöä, enkä haluakaan, mutta Talvivaara saa ja myös haluaa.

Voiko olla niin, että Suomessa mitataan kahdella erilaisella mittayksiköllä?

Onko firmoilla eri oikeudet kuin normaalilla kansalaisella?

Ja mitä sanon lapsenlapsilleni Timolle ja Sinille, kun he kysyvät minkä vuoksi emme saa enää uida Nuasjärvessä?

Raili Steiner, München

12.3.2013 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Mitä Talvivaarassa tapahtuu? (20.3.2013)

Talvivaara Oy Sotkamossa on juoksuttanut jätevesiään jo usean vuoden ajan Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin. Moni ihmettelee, kuinka on mahdollista, että päästöt yltäisivät Vuoksen vesistöön. Vuoksihan laskee Saimaasta Venäjän puolelle.

Vuoksen vesistö on Suomen suurin vesistö. Se saa alkunsa Kainuun ja Pohjois-Savon sekä Pohjois-Karjalan rajalta, Talvivaaran kaivoksen liepeiltä. Vesistön pääreitit ovat Kallaveden ja Pielisen reitit. Ennen kuin Vuoksen vesistön valuma ehtii Saimaan kautta Vuoksen virtaan, on välissä lukemattomia kauniita järviä, jokia, puroja ja lampia.

Kaivokset ovat suurin makean veden uhka Euroopassa. Niinpä Jyri Häkämies tilasi aikoinaan Green Mining -ohjelman, jonka keulakuvaksi piti tulla Talvivaaran kaivos. Toisinpa kävi. Talvivaara on jo saanut aikaan mittavaa tuhoa lähiympäristössään.

Kokonaisten järvien saastuttaminen raskasmetallipitoisilla sulfaattipäästöillä on vakava ympäristörikos. Päästöt sisältävät muun muassa syöpää aiheuttavia arseenia ja uraania.

Vuoksen vesistössä saasteet ovat ehtineet Kuopion seudulle, luultavasti pitemmälle. Oulujoen vesistön saasteet ovat jo Pohjanlahdessa.

Viimeisin Talvivaara-katastrofi oli kipsisakka-altaan vuoto marraskuussa 2012. Silloin lietealtaat pettivät ja saastunutta vettä ja raskasmetalleja valui ympäristöön.

Kainuun ely-keskus ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tiesivät jo syksyllä Talvivaaran kaivoksen johtavan ja varastoivan luvattomia metallipitoisia jäämävesiä kipsisakka-altaaseen.

Talvivaara on anonut ja saanut helmikuussa 2013 Kainuun ely-keskukselta kuudennen kerran vuoden sisällä juoksutusluvan ympäristönsuojelulain §62:n mukaan. Talvivaaran hakemus ja ely-keskuksen päätös pimitettiin suurelta yleisöltä.

Stop Talvivaara-kansanliikkeen ja Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin luonnonystävien ansiosta niiden olemassaolo saatiin kuitenkin selville.

Kansanliike on lähettänyt valituksen ely-keskuksen päätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle 21 helmikuuta. Pyydämme hallinto-oikeutta kumoamaan juoksutuspäätöksen ja lopettamaan jo käynnissä olevat juoksutukset.

Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri kertoo, että luonnonsuojelulain §62 koskee onnettomuustilanteita, tuotantohäiriöitä tai muita ennalta arvaamattomia kertaluontoisia tilanteita, joissa syntyy laadultaan ja määrältään epätavallisia päästöjä ja jätteitä.

Ely-keskus on hyväksynyt kyseisen pykälän käytön jo kuusi kertaa. Kaivoksella ei ole koskaan ollutkaan toimivaa vesitasesuunnitelmaa eikä -raportointia. Talvivaara on omalla toiminnallaan kasvattanut vesimäärää alueellaan.

Mitään onnettomuutta, jossa olisi syntynyt jätevettä, ei ole sattunut. Toisin sanoen sen enempää Talvivaaran hakemuksella kuin ely-keskuksen päätökselläkään ei ole lainmukaista pohjaa. Kyse on siis harkitusta ympäristörikoksesta.

Savon, Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan asukkaat ja lomailijat, tätäkö me haluamme? Kauniin luontomme lopullista pilaamista? Kaivosyhtiön toimesta, joka vähät välittää Suomen lainsäädännöstä ja luonnonsuojelusta? Yhtiö piittaa vain omista voitoistaan, eikä edes sen työllistämisvaikutus Sotkamossa ole kovin merkittävä tuhoihin verrattuna.

Valtiovalta, kunnanhallitukset, Suomen kansa: On aika toimia. Pallo on nyt meillä.

Marja Leena Tommikoski, maataloustieteen tohtori, Juva

7.3.2013 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Oulun vesihuolto, Viinivaara ja Iijoki(19.2.2013)

On kerrottu, että Oululla ainoana suurista kaupungeista on puutteellinen varavesilähde. Uskon, että tuo pitää ainakin osittain paikkaansa ja vaatii toimenpiteitä. Tästä olen kohtalaisen vakuuttunut.

Virallisesti arvioidaan, että hyvä vesimäärä henkeä kohden vuorokaudessa on vähintään 120 litraa.

Jos tämä on saatavana myös varavesilähteestä, niin se edustaa varmuusluokkaa I.

Varmuuslähteen kapasiteetti 50-120 litraa vuorokaudessa edustaa luokitusta II. Luokitus III on puolestaan 5-50 litraa vuorokaudessaja Oulu on tiettävästi tässä luokassa. Ja luokitusta pitäisi luonnollisesti nostaa.

Eräs asia, jonka haluaisin saada tietoon on seuraava: miten pääkaupunkiseutu ja Turun seutu ovat järjestäneet varavetensä?

Tämä kiinnostaa ihan vertailumielessä, mutta myös ajatuksia herättämään mahdollisista ratkaisuvaihtoehdoista. En esimerkiksi oikein usko. että kummallakaan on pohjavettä varavetenä niin paljon, että se riittää I-luokitukseen.

Mietitäänpä hieman toista näkökulmaa: Oululla on naapurikuntia ja -keskuksia ainakin Kiiminki, Haukipudas, Ii, Kempele, Oulunsalo, Tyrnävä ja Muhos.

Tietääkseni näillä on kaikilla tai ainakin enemmistöllä pohjavesi päävetenä. Varavetenä näillä on muun muassa Oulujoen vesi.

Tasan jakamalla tuo tekisi vanhan Oulun asukasmäärän (140000) II-luokituksen varmistamiseksi noin 1000 kuutiota vuorokaudessa naapurikeskustaa kohden. Eli haluaisin lukuina, mitkä ovat mainittujen keskusten vedenottokapasiteetit?

Mitkä ovat mainittujen keskusten nykyiset reservikapasiteetit laskettuna poikkeustilanteelle, jossa itse otetaan tuo 50 litraa henkeä kohden vuorokaudessa?

Mikä on tämän hetkinen runkoputkiston kapasiteetti: onko jossain puutteita, jotka estäisivät edellisten kohtien vesikapasiteetin siirron?

Tällä tavoin saataisiin lisätietoa aiheeseen. Yksi näkökohta koskee tankkiautoja: jos esimerkiksi puolet ydin-Oulun poikkeustilanteen (II-luokan) vesihuollosta pitäisi hoitaa tankkiautoilla, niin se tekisi laskujeni mukaan 120 tankkiautollista vuorokaudessa (keskimäärin 30 kuutiota autoa kohden).

Jos yksi auto tekee neljä matkaa vuorokaudessa, tuoden varavettä vesijärjestelmään, niin tarve olisi 30 tankkiautoa. Tämä nyt yhtenä näkökulmana. Lisäksihän Oulussa on omakin pohjavedenottamo Pikkaralassa.

Ja vielä yksi näkökulma eli Iijoki. Vesihuoltosääntöjen mukaan varaveden tulee olla eri vesistöstä kuin varsinaisen vesilähteen. Tästä voi ajatella seuraavaa: Oulujoki on suuri joki, joka palvelee helposti Oulun vedenottotarvetta.

Suoraviivainen jatko tähän on, että Iijoki on suuri joki, joka palvelee helposti Oulun varavesitarvetta. Iijoki on puolta lähempänä kuin Viinivaara ja vettä riittäisi helposti jopa tuohon I-luokitukseen. Miksipä Oulu ei hoitaisi tätä vesiasiaa Iijoen avulla?

Olen käyttänyt joissain yllä olevissa arvioissa II-luokan alarajaa, mutta oikeasti pitää tietenkin haarukoida myös korkeammat varavesisaatavuudet.

Ja lopuksi: en ole perehtynyt oikeastaan ollenkaan näihin vesiasioihin, mutta minua on häirinnyt keskustelussa hämmästyttävä jumiutuminen siihen, että lähes sadan kilometrin päässä Oulusta oleva arvokas luontoalue Viinivaara pitäisi uhrata Oulun vesilähteeksi, erityisesti tämän (tietenkin järkevän) varavesivaatimuksen takia.

Juha Vuorio kaupunginvaltuutettu (ps), Oulu

16.2.2013 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Talvivaaran vesiä Oulujokeen? (5.2.2013)

Että uraanipitoinen Talvivaaran jätevesi aiotaan suurimmaksi osaksi johtaa Oulujärven vesistöön ja sitä kautta oululaisten juomalaseihin? Miten tämmöisestä edes keskustellaan vakavissaan? (Kaleva 30.1.)

Talvivaaran kaivosyhtiö on jo törkeästi loukannut aiempia sopimuksiaan ja lupauksiaan. Firmaan ei ole luottamista, vaikka se kuinka mallintaisi jätevesien kulkua ja myrkkypitoisuuksia.

Lisäksi Kainuun ely-keskus on puolueellinen hoitamaan tätä tehtävää. Eikö sen aiempi toiminta ollut niin leväperäistä, että myrkyt pääsivät vesistöihin? Miten tämä sama viranomainen edes kehtaa sanoa, että hoitaa asiaa. Kainuuseen on saatava täysin puolueettomia virkamiehiä hoitamaan asiaa, eli aivan eri puolelta maata.

Onko niin, että tämä Talvivaaran kaivoksen tuotantomenetelmä on täysin toimimaton? Tätä menetelmäähän ei käytetä missään muualla, tätä vesisaostustekniikkaa. Jos näin on, niin käyttöön semmoinen tekniikka, mikä ei saastuta ympäristöä. Ja jos sen rakentamisessa menee esimerkiksi yksi vuosi niin sitten menee, ei ihmisten terveydellä voi pelata.

Ja on kaivoksen asia rakentaa riittävän suuret tekoaltaat puhdistamattoman veden säilytykseen. Lisäksi riittävän suuret vedenpuhdistamot on oltava valmiina ennen kuin mitään tuotantoa voidaan käynnistää.

Tuskin se jää rahoituksesta kiinni, sillä nykyhallituksellahan on käyttämättömiä yritystukia roppakaupalla. Eikö niitä Turun seudulta säästynyt kymmeniä miljoonia? Nyt olisi tositarve, jos olisi ymmärrystä siirtää niitä Kainuuseen. Jos tämä turvaisi kaivoksen työpaikat, niin asiallahan on jo kova kiire.

Tosin pahoin pelkään ettei tämmöinen toteudu. Ministereillä näkyy olevan täysi työ pohtia sote-uudistusta jo kahdeksatta vuotta peräkanaa! Jos järkeä olisi, niin Suomen suurinta vedenpuhdistamoa oltaisiin jo tekemässä työllisyystöinä Sotkamoon.

Raimo Rautiola, perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsen, Oulu

2.2.2013 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Suomessa pohjavettä otetaan hallitusti (1.2.2013)

Kiitoksia Kaisa Vähäselle ja Timo Yrjänälle kirjoituksesta Saadaanko Viinivaarasta vettä Ouluun? (Kaleva/Alakerta 27.1.)

Kirjoitukseen on otettava kantaa. Toivottavasti pohjavettä saadaan ja me kantaoululaisetkin pääsemme jossain vaiheessa nauttimaan laadullisesti huomattavasti paremmasta pohjavedestä.

Vähänen ja Yrjänä ottavat mielenkiintoisesti kantaa Viinivaara pohjavesihankkeeseen liittyen Vaasan hallintooikeuden joulukuiseen päätökseen ja otsikkokin antaa sen vaikutelman, että aiheesta voitaisiin jopa lausua jotain.

Olen ollut pohjaveden kannattaja aina, jo ennen kuin sanaa Viinivaara mediassa edes käsiteltiin. Syykin on hyvin yksinkertainen: Laatu, maku, puhtaus ja haju.

Olen lukenut joulukuisen 104-sivuisen Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen muutaman kerran ja kyllä itselläni ja muillakin asiaan vihkiytyneellä on jäänyt käsitys, että mikäli Oulu hakee uutta vedenottolupaa, jossa huomioidaan muun muassa 15 prosenttia pienempi vedenotto ja ottopaikkojen muuntamiset siten, että mahdolliset haitat luontoarvoille pienenisivät entisestään, olisi mahdollista, että lupa vedenottoon tulee.

Hallinto-oikeus katsoi jo nyt, että Oululla on tarve pohjavedenottoon. Myös kahden vesioikeustuomarin hyvin perustellut eriävät mielipiteet enteilevät myönteistä lupapäätöstä.

Valtakunnallisesti tällä hetkellä Suomessa pohjaveden käyttöaste on noin 61 prosenttia. Tavoite vuoteen 2025 mennessä on 70 prosenttia. Siis tällä hetkellä Suomen kansalaisista käyttää pohjavettä noin 3,5 miljoonaa ihmistä. Vetävät pönttönsä ja pesevät autonsa ...

Valtakunnallinen tavoite on, kun tehdään suuria juomaveteen liittyviä investointeja, siirtyä pohjaveden käyttöön. Suomen pohjavesialueilta muodostuu noin 5,4 miljoonaa kuutiota pohjavettä vuorokaudessa, muodostuvasta pohjavedestä käytetään noin 10 prosenttia.

Voitaneen todeta, että Suomessa pohjavettä otetaan hallitusti ja kestävän kehityksen mukaisesti uusiutuvuus huomioiden.

Pohjois-Suomessa kanta-Oulu on ainut, joka käyttää pintavettä. Esimerkiksi Rovaniemelle tuli ensimmäinen pohjavedenottamo 1959 ja Kemi-Tornio siirtyi pohjaveteen 2000-luvun vaihteessa.

Näin kuntalaisena on oltava aidosti huolissaan Oulujoen vedenlaadun tilasta. Se on huonontunut koko 2000-luvun ajan. Syyt ovat moninaiset. Joen säännöstely, padotuskorkeuden nosto, maatalous, ojitukset ja turvetuotanto.

Pintaveden kiintoaines eli humus on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti ja vedenkäsittely vaatii merkittäviä kemikaalien lisäyksiä, joka ei liene sekään kenenkään etu.

Tähän kun vielä lisätään mahdolliset kaivostoiminnan uhat liittyen kantaoululaisten tämän hetkiseen ainoaan raakavesilähteeseen, ei liene kohtuuton ajatus tuoda julki, että jospa mekin saisimme siirtyä terveellisempään ja vähemmän kemikaalittomaan pohjaveden käyttöön ja jättäisimme tämän Oulujoen humuisen pintaveden varajärjestelmäksi.

Vedenhankinnan varmistaminen kaikissa tilanteissa on erittäin tärkeää Oululle. Sen lisäksi pohjavesihankkeen perusteita ovat hyvälaatuisen raakaveden saannin turvaaminen ja hyvälaatuisen pohjaveden arvostus pintaveteen verrattuna.

Pohjaveden käyttöönotolla edistetään Oulun seudun vesihuoltoyhteistyötä ja se tukee myös valtakunnallisia tavoitteita pohjaveteen siirtymiseksi.

Juha Silenius Oulu

30.1.2013 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Helmenkalastus: Pyyntitekniikat Karjalasta (21.1.2013)

Metsähallitus kartoittaa Kainuun helmenkalastajat -hankkeessa raakun nykytilaa Kainuussa. Hankkeen aikana kerätään myös helmenpyyntiin liittyvää perinnetietoa. Helmiä on pyydetty Kainuussa todennäköisesti jo l400-luvulta lähtien. Pyyntiperinne on levinnyt Kainuuseen vienankarjalaisten laukkukauppiaiden myötä. Kainuun helmenkalastajat -hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto ja rahoitus on Kainuun ELY-keskuksen myöntämä.

Karjalaiset opettivat kainuulaisille keinot helmien pyytämiseen. Helmenpyyntitekniikoita oli useita ja ne vaihtelivat veden syvyyden ja saatavilla olevien välineiden mukaan. Pienissä puroissa saatettiin käyttää veden patoamista eli tammeamista, jolloin raakut voitiin poimia käsin kuivuneesta uomasta. Matalassa vedessä kahlattiin ja nostettiin raakut pohjasta käsin tai pienen puutikun avulla. Apuna kahlatessa voitiin käyttää tönselöä eli puusta ja lasista tehtyä torvimaista apuvälinettä, jonka kautta helmenpyytäjä pystyi tarkastelemaan joen pohjaa auringon häikäisemättä.

Syvemmissä vesissä käytettiin lauttaa tai venettä. Lautta tehtiin usein paikan päällä muutamasta pienestä puunrungosta ja siihen jätettiin keskelle reikä tönselöllä tähystystä varten. Reiän ympärys pehmustettiin oljilla, naavalla tai olkitäytteisillä pitkälahkeisilla alushousuilla, jolloin helmestäjän oli mukavampi nojailla lauttaan ja tähystää pohjaa.

Pehmusteet myös vähensivät auringonvalon heijastusta. Sopivan raakkupaikan löydyttyä lautta saatettiin ankkuroida paikoilleen, jonka jälkeen raakut nosteltiin joen pohjasta lautalle. Venettä käytettiin helmenpyynnissä harvemmin, sillä siltä tähystäminen oli hankalaa. Veneen etuna oli kuitenkin sen helppo siirrettävyys koskelta toiselle.

Helmenpyynnissä tarvittavat välineet olivat melko yksinkertaisia, ja useat niistä voitiin valmistaa paikan päällä. Pyyntivälineet valittiin yleensä joen pohjan mukaan. Kainuussa yleisin helmenpyyntiväline oli kirkkaissa hiekkapohjaisissa vesissä käytettävä kahtomarauta. Tämä yleensä kuusi- tai kahdeksanpiikkinen usean metrin puuvarrella varustettu rautainen pyyntiväline oli käytössä matalahkossa vedessä, mistä raakut saattoi nähdä pinnalle asti.

Kahtomaraudan piikit painettiin hiekka pohjaan, jolloin raakku jäi kiinni piikkien väliin ja se oli helppo nostaa lautalle tarkasteltavaksi. Kainuussa käytettiin myös summarautaa, joka oli tekniikaltaan täysin samanlainen kuin kahtomarauta. Summarauta oli kuitenkin suurempi, siinä saattoi olla 30 rautapiikkiä ja sillä pyydettiin syvässä vedessä ja liejupohjaisessa vedessä nimensä mukaisesti täysin summassa.

Saahku oli veneen perässä pitkin pohjaa vedettävä rautakehyksinen, rautalankaverkosta valmistettu jalaksellinen väline, ota käytettiin syvissä ja sameissa vesissä, joissa muilla välineillä pyynti olisi ollut vaikeaa. Muistitiedon mukaan vienankarjalaiset helmestäjät käyttivät saahkua Hyrynsalmella vielä 1920-luvulla.

Anna Laakkonen
Kirjoittaa on Metsähallituksen tutkija, Kainuun helmenkalastajat -hanke

15.1.2013 Ylä-Kainuu

▲Alkuun


Helmenkalastus: Suomen suurin helmi (21.1.2013)

Kesällä 1934 kaksitoistavuotias Toivo Hiltunen oli ystäviensä kanssa uimassa ja onkimassa Hyrynsalmella. Onkiessaan Hiltunen huomasi vajaan metrin syvyisessä vedessä kiven vierellä suuren raakun ja nosti sen uteliaana ylös. Jokihelmisimpukoita aiemminkin nähnyt Hiltunen arveli raakun kyhmyisyydestä, että sen sisällä saattaisi olla helmi. Arvaus osoittautui oikeaksi. Pojan hämmästykseksi helmi oli pääskysenmunan kokoinen ja muotoinen, ja siinä oli pieni musta pilkku. Hiltunen riensi löytönsä kanssa paikalliseen apteekkiin, jossa helmi punnittiin. Helmen painoksi todettiin 15 karaattia eli 3 grammaa. Se oli suurin Suomesta koskaan löydetty helmi. Myös itse raakku oli kookas, peräti 20 senttiä pitkä. Paikallinen hieroja, Ruuhiniemen Iita, ottikin raakun oitis hyötykäyttöön - silmälasikotelona.

Tämä tarina Suomen suurimmasta helmestä on jäänyt kuuluisimpien helmenpyyntitarinoiden varjoon. Kainuun asema merkittävänä helmenpyyntialueena on usein unohdettu, ja Lapin kuvaukselliset helmestysmaisemat ovat vieneet suuren yleisön huomion. Helmenpyynnin kulta-aika sijoittui Kainuussa 1920-1930-luvuille. Tuolloin vielä valjastamattomista koskista saattoi saada runsaasti jokihelmisimpukkaa ja Kainuu oli Lapin ohella Suomen tärkeimpiä helmenpyyntialueita. Hyrynsalmesta ja sen halki virtaavasta Emäjoesta muodostui Kainuun helmenpyynnin keskus.

Helmiä on pyydetty Kainuussa todennäköisesti jo 1400-luvulta lähtien. Pyyntiperinne on levinnyt Kainuuseen vienankarjalaisten laukkukauppiaiden myötä. Helmestäminen hiipui uiton ja koskien perkauksen myötä. Sukelluspukujen mahdollistama laaja-alainen ryöstökalastus loi pohjan raakkujen joukkotuholle ja Emäjoen voimalaitosten valmistuminen viimeisteli sen. Raakku rauhoitettiin ja luokiteltiin uhanalaiseksi vuonna 1955.

Nyt raakkua tutkitaan jälleen. Kesällä 2012 käynnistetyssä Kainuun helmenkalastajat -hankkeessa Metsähallitus ja Riista- ja kalataloudentutkimuslaitos kartoittavat raakun nykytilaa Kainuussa. Viime kuukausien aikana on kerätty perinnetietoa helmenpyynnin historiasta haastattelemalla entisiä helmenpyytäjiä ja asiaan perehtyneitä paikallisia asiantuntijoita. Menneisyyden tiedot auttavat nykypäivän tutkijoita, jotka selvittävät löytyykö uhanalaista raakkua enää Kainuun joista. Uutta tietoa tarvitaan ainakin maan- ja luonnonvarojen käytän suunnitteluun.

Palataan vielä kesään 1934. Miten kävi Suomen suurimmalle helmelle? Toivo Hiltusen vanhemmat myivät kauniin, hopeanhohtavan helmen hyrynsalmelaiselle valokuvaaja Konrad Hollolle, joka maksoi siitä 3000 markkaa. Summa oli suuri, jos verrataan esimerkiksi uittomiehen palkkaan, joka oli tuolloin 5 markkaa tunnilta. Hollo vei helmen myytäväksi Helsinkiin. Palatessaan Hyrynsalmelle hän toi Hiltuselle tuliaisiksi kesävaatteita ja onkivehkeet. Hollo kertoi, että jos helmessä ei olisi ollut pientä mustaa pilkkua, hän olisi saanut siitä 50 000 markkaa.

Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto ja rahoitus on Kainuun ELY-keskuksen myöntämä.

Anna Laakkonen Metsähallituksen tutkija, Kainuun helmenkalastajat -hanke
Toivo Hiltusen tarinan kirjasi muistiin Hyrynsalmen kotiseutuneuvos Kalle Juntunen.

10.2.2013 Ylä-Kainuu

▲Alkuun


Joko löytyisi vaihtoehtoja? (17.1.2013)

Kalevan uutisointi Viinivaara-hankkeesta ihmetyttää. Vaasan hallinto-oikeuden paksuista päätöspöytäkirjoista on poimittu vain osa ja laajempia asiaa koskevia selvityksiä on saanut turhaan odottaa.

Veronmaksajille olisi kyllä syytä kertoa hallinto-oikeuden päätöksen sisältöä laajemmin kuin vain otsikkotasolla. Kielteisen päätöksen pohjana on paljon muutakin kuin se, että lupahanke oli jaettu kahteen osaan.

Hallinto-oikeus perustaa kielteisen päätöksensä muun muassa EU:n direktiiveihin perustuviin Suomen luonnonsuojelulakeihin. Niiden 65§ ja 66§ perusteella ei voida hyväksyä hanketta, joka merkittävästi heikentää Natura 2000-verkostoon kuuluvan alueen luonnonarvoja.

Natura-alueelle suunniteltavan, luonnonvaroja hyödyntävän hankkeen toteutumisen perusteet lainsäädäntö määrittää tarkasti. Hanke voidaan toteuttaa vain siinä tapauksessa, että se ei heikennä niitä alueen arvoja ja olosuhteita, joiden perusteella se on verkostoon otettu mukaan. Viinivaara-hanke ei hallinto-oikeuden mielestä tällaisia edellytyksiä täytä.

Suomen ja EU:n lakien mukaan Natura-alueelle haittoja aiheuttava hanke voidaan toteuttaa tärkeästä yleisen edun kannalta pakottavasta syystä silloin, kun sille ei ole olemassa vaihtoehtoa. Silloinkin täytyy löytää vastaava, korvaava vaihtoehto täydentämään Natura-verkostoa. Hallinto-oikeuden mukaan Viinivaara ei ole ainoa vaihtoehto Oulun vedenhankinnan järjestämiseksi.

Vesienhoitolaki asettaa omat rajansa vesistöihin kohdistuville hankkeille Hallinto-oikeuden mukaan hakemuksen mukainen pohjavedenottohanke on Nuorittajoen ja Ison Olvasjärven osalta vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden vastainen. Tämän takia hankkeen haittoja on pidettävä yleiseltä kannalta merkittävinä.

Kiiminkijoki on sekä kansallisesti että kansainvälisesti merkittävä vesistö. Sen alue alkaa jo Viinivaaran lähteiltä. Näillä vesistön osilla on oma ja erittäin arvokas asemansa, joka on myös lainsäädännöllä turvattu.

Hallinto-oikeus katsoo päätöksessään, että maakunnallisesti merkittävien harjujakson lähteiden laajamittainen muuttaminen ei ole vesilain mukaista eikä sitä voida perustella myöskään sillä, että muualla maakunnassa on riittävästi lähteitä.

Loppupäätelmänään hallinto-oikeus toteaa, että hankkeelle ei voida myöntää lupaa ilman luonnonsuojelulain määräämää valtioneuvoston päätöstä.

Pitkin Viinivaara-hankkeen eteenpäin viemistä olemmekin ihmetelleet, miten on mahdollista, että valtioneuvoston käsittelyä ei ole missään vaiheessa tullut eteen. Natura-alueiden koskemattomuuteen kajoaminen kun vaatisi sekä EU:n että Suomen lakien mukaan asian käsittelyn valtioneuvostossa.

Joko löytyisi vaihtoehtoja Viinivaaralle?

Pentti Marttila-Tornio Ylikiiminki

15.1.2013 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Lohitragediako? (11.1.2013)

Viime vuoden kesäkuussa ilmoitti maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen asettavansa "lohistrategiatyöryhmän, jossa kaikki kalastajaryhmät saavat esittää mielipiteensä".

Työryhmä on sittemmin asetettu - suurta ääntä pitämättä - ja tuloksena on lähinnä mammuttipannukakku: ryhmään on koottu kolmisenkymmentä jäsentä aina Kymenlaaksoa ja (tietenkin) Ahvenanmaata ja Kustavia myöten.

Edelleen on pidetty huolta siitä, että edustuksensa ovat saaneet Kalakauppiasliitto, Kalatalouden keskusliitto ja tietysti myös maa- ja metsätalousministeriön virkamiehistö on vahvasti mukana, he kun ovat kovia kalamiehiä ja -naisia kaikki.

Onko tämäntapaisesta "työryhmästä" sitten johonkin?

Tottakai on. Se pystyy sanelemaan lohenkalastuksen merialueen ammattikalastajille mieleiseksi. Sen takaa työryhmän kokoonpano ja myöskin ilmoitus siitä, ettei tämän vuoden aikana mikään muutu. Eikä työryhmällä muuta tarkoitusta olekaan.

Jos hieman karrikoisi asiaa, niin koolle on kutsuttu lauma korppikotkia ja muutama lokki raadosta selvää tekemään. Oikea menettely olisi ollut pienen kalabiologiryhmän (5-6 henkilöä) kutsuminen tehtävään.

Nyt ministeriö antaa kuultavaksi, että "asiantuntijoita kuullaan tarvittaessa". No, se tarvehan on aina ollut minimaalinen, sen ovat aikaisemmat "lohityöryhmät" osoittaneet. Mitä useampi kokki, sen kehnompi keitto.

Veikkaan täydellä syyllä, että "lohistrategiatyöryhmästä" tulee lohitragediatyöryhmä, sillä lohenkalastusta ei ole ennenkään Suomessa hoidettu järjellä vaan ahneudella.

Säälittävää, kun Tornionjoen kanta on saatu vuosien työn tuloksena edes kohtuulliselle tasolle.

Seppo Räty LL Pello

10.1.2013 Kalevan Lukijalta

▲Alkuun


Helmenpyyntiä Kainuussa (10.1.2013)

Ensimmäiset helmenpyytäjät tulivat Vienan Karjalasta Kainuuseen ilmeisesti 1400-1uvun paikkeilla. Karjalassa helmiä käytettiin maksuvälineenä, ja esimerkiksi Solovetskin luostari maksoi Novgorodin ruhtinaalle osan veroista helminä. Vienankarjalaiset laukkukauppiaat jatkoivat helmestysperinnettä ja hankkivat lisätienestejä itselleen Suomeen suuntautuneilla kauppamatkoilla.

Jokihelmisimpukoita on Kainuussa ollut käytännössä vain Hyrynsalmen reitillä Oulujärvestä Kiantajärven yläpuolisiin jokiin saakka sekä Iijoen latvavesissä. Kainuun helmestyksen keskuksena toimi aikanaan Hyrynsalmi ja sen kautta virtaavaa Emäjoki. Hiekkapohjainen ja kirkasvetinen Emäjoki loi ihanteelliset olosuhteet jokihelmisimpukan lisääntymiselle.

Paikalliset tunsivat parhaat helmenpyyntipaikat hyvin, eikä niiden salailuun ollut tarvetta. Joskus saman virran alla saattoi olla useitakin lauttoja, mutta Kainuussa ei tunnettu kateutta pyyntitoveria kohtaan. Sanottiin: "Vedestä ei voi toinen toisen omaa ottaa".

Helsingin yliopiston rehtori ja metsänarvioimistieteen professori Erik Lönnroth tutki helmenpyyntiä ja vietti lyhyen ajan Kainuussa 1920- ja 1930-luvuilla. Hän kuvasi kainuulaisia helmenpyytäjiä rehdeiksi miehiksi, jotka neuvoivat toisiaan ja nuorempiaan pyynnin saloihin. Hänen mukaansa helmestäjät näyttivät olleen mitä parhaimpia ystävyksiä keskenään, eivätkä pyrkineet toistensa pyyntipaikoille kuten kalastajat saattoivat tehdä.

Kainuussa ei tiettävästi ole kuitenkaan ollut helmenpyyntiosakaskuntia kuten Vienan Karjalassa. Helmet olivat löytäjänsä omaisuutta. Jos hyvä helmi löytyi, siitä saatettiin kertoa helmenpyyntitovereille vasta vuosikymmenien päästä. Löydetyillä arvohelmillä ei kehuskeltu

Kainuun ainoa ammattimainen helmenpyytäjä oli valokuvaaja Konrad Hollo (1892-1974). Hän muutti Varsinais-Suomesta Kainuuseen sisällissodan loppuvaiheessa ja asettui Paltamon Mieslahteen. Paltamossa Hollo tutustui paikalliseen suutariin, Aate Mäkäräiseen, joka hallitsi helmenpyynnin. Paltamosta käsin miehet tekivät helmenpyyntimatkoja Hyrynsalmelle.

Myöhemmin Hollolle tulivat tutuiksi myös Lapin ja Taivalkosken tunnetut helmiapajat.

Helmestys oli monille paikallisille sivuelinkeino tai jännittävä harrastus, mutta Holloa voisi sanoa ammattimaiseksi helmenpyytäjäksi. Vaikka hyvien helmien löytymisestä ei yleensä kerrottu, tiedetään, että Hollo löysi yhden Suomen arvokkaimmista helmistä Taivalkosken Korvuanjoelta keväällä 1925. Hollo myi helmen Helsinkiin 18000 markalla ja osti saamillaan rahoilla talon Paltamon Mieslahdesta. Hollo asui Paltamossa vuoteen 1959, jolloin hän muutti Hyrynsalmelle.

Helmien ostajina Helsingissä oli varakkaita kaupunkilaisia, heidän joukossaan muun muassa liikenaisena tuolloin tunnettu Hella Wuolijoki. Helsingistä helmiä myytiin paljon esimerkiksi Pietarin ja Englannin helmipörsseihin. Konrad Hollon löytämän arvohelmen kohtalosta ja nykyisestä sijainnista ei ole tietoa, mutta paikkakunnalla liikkuvan sitkeän huhun mukaan helmi olisi päätynyt Hella Wuolijoen kautta Englannin, Ruotsin tai Hollannin kruununjalokivien joukkoon.

Helmenpyynti oli kautta aikojen tunnustettu jokamiehenoikeus, joka antoi mahdollisuuden satumaiseen äkkirikastumiseen. Erään pyhäjokisen helmenpyytäjän mukaan ammattimainen helmestäjä saattoi tienata 1920- ja 1930-luvuilla kuusi kertaa enemmän kuin ruumiillista työtä tekevät. Ahkera pyytäjä saattoi hankkia itselleen vuoden tulot parissa kuukaudessa.

Kertomukset suurista helmistä levisivät 1920- ja 1930-luvuilla ympäri Suomea, ja sukellusvälineiden kehittyessä jokihelmisimpukoiden suurimittainen ja järjestelmällinen pyynti tuli mahdolliseksi. Uuden sukupolven helmenpyytäjillä ei ollut tietoutta helmen hitaasta kehityksestä, ja niinpä he keräsivät kaikki löytämänsä raakut koosta riippumatta. Ryöstöpyynti supisti kantoja nopeasti osassa jokia lopullisesti.

Vielä 1900-luvun alussa Suomessa oli yli 200 helmisimpukkajokea, mutta nyt määrä on pudonnut 70:een. Raakkukantojen pienenemiseen ovat vaikuttaneet useat eri tekijät. 1800- ja 1900-lukujen aikana koskia perattiin tukinuittoa varten, mikä hävitti jokihelmisimpukat lähes kokonaan Oulun eteläpuolisista joista. Vesien pilaantuminen ja Oulujoen valjastaminen heikensivät osaltaan raakun elinoloja Kainuussa.

Raakku rahoitettiin ja luokiteltiin uhanalaiseksi vuonna 1955.

Nyt raakku on jälleen ajankohtainen. Metsähallitus on käynnistänyt Kainuun helmenkalastajat -hankkeen Riista- ja kalataloudentutkimuslaitoksen kanssa. Hankkeen aikana tutkitaan, onko Kainuun joissa enää erittäin harvinaista jokihelmisimpukkaa.

Haastattelujen avulla on kerätty myös perinnetietoa helmenpyynnistä. Tiedot auttavat nykypäivän tutkijoita, jotka selvittävät uhanalaisen raakun nykytilaa Kainuussa. Uutta tietoa tarvitaan ainakin maankäytön ja luonnonvarojen käytön suunnitteluun. Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto ja rahoitus on Kainuun ELY-keskuksen myöntämä.

Anna Laakkonen, tutkija, Kainuun helmenkalastajat -hanke

2.1.2013 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Länsi-Kainuun vanhaa karttaa sopii tutkia Kansallisarkiston digisivuilla (9.1.2013)

Kansallisarkiston digitointiohjelma on tuottanut jälleen arvokkaan lisän Kainuusta. Nyt voi kukin tutkia kotitietokoneeltaan Fridr. Gabr. Odelmanin laatimaa Ala-Paltamon eli silloisen Kajaanin kihlakunnan länsiosan karttaa. Mittaukset oli tehty vuosina 1764 ja 1765. Erilaisesta musteelta ja käsi alasta päätellen joku on ehkä myöhemmin täydentänyt karttaa.

Kartta rajautuu lännessä Siikajoen ja Limingan pitäjiin suunnilleen Veneheiton paikkeilla. Pohjoisessa on rajana Oulun kihlakunta, jonka rajaa ei ilmeisesti ollut tarkasti käyty. Idässä kartta ulottuu Ylä-Paltamoon Melalahteen ja sen sekä Paltaniemen välisiin saariin, mm. Pihlajasaari ja Karhusaari. Etelässä ovat Savo ja Iisalmi, kartassa merkittävänä paikkana Saaresmäen kylä postitaloineen.

Utajärven itäosa ei kuulunut Kajaanin kihlakuntaan, joten raja luoteessa kulki aivan Oulujen niskan länsipuolella. Niskaa ja Oulujoen alkupäätä ei kartassa kuvata, mutta siinä viitataan J. J. Wickarin tekemiin mittauksiin.

Karttaan on merkitty tarkoin tarkastuksen perusteella suunniteltu Oulusta Iisalmeen johtava kesätie sekä myös talvitie. Kesätien tuli olla virallinen posti- ja maantie. Sen välimatkat on tarkoin merkitty Pohjanmaan rajalta Vuolijoen rannan ja Saaresmäen posti talon kautta Savon rajalle. Tie ylittää pitkää telatietä myöten laaja Vaivaistensuo. Talvitien suunnittelussa käytettiin Oulujärven rantoja.

Kajaaniin johtava talvitie alkoi Savon tien tavoin Rokuan seuduilta ja johti Säräisniemeltä jäälle ja edelleen saarien ja niemen poikki Koutaniemeen. Välimatkoja on vain alussa. Varsinaista kesätietä ei Oulujärven pohjoispuolitse vielä ollut. Vesistön yli soudettiin.

Kulkemisen ja tiedonkulun kannalta oli erityisen tärkeä Rokuan 1/8 manttaalin verotalo, joka oli samalla postitalo ja kievari. Maastokuvaukset kertovat, että kartoittaja tunsi Rokuan kauniiksi ja vaihteleviksi mainitsemansa mäntyä kasvavat harjumaisemat. Vuonna 1760 olivat palot tärvelleet metsää pahoin. Rokuan eteläpuolella joen rannalla on virkatalo, jonka nimestä en saanut selvää. Voisiko se olla metsänvartijan talo? Seudun maisemat ja puusto antaisivat siihen hyvän perusteen.

Toinen keskittymä Savoon johtavan tien varrella oli Saaresmäki, jossa sijaitsi Hukkalan postitalo ja useampi Tervolan talo. Aleksanteri I:n vierailusta kuulua Haapalankangasta ei kartassa ole.

Veneheitto kertoo kulkemisesta Oulujärveltä Siikajoelle ja edelleen merelle. Latvapurot ulottuivat lähelle järveä, mutta suunniteltu kanava rakennettiin vasta 1900-luvulla. Purojen varsilla oli varsin taaja asutus. Seutu oli hyvää niittyaluetta.

Pelson suot kartoittaja Odelman tunsi. Ne ulottuivat 3-4 peninkulmaa Paltamon rajalta Liminkaan ja Siikajoelle. Niiden hyödyntämistä ei voitu ajatella. Maanmittarin arvion mukaan suurin osa oli kelvotonta.

Esihistoriasta kuulu Nimisjärvi mainitaan kalarikkaaksi. Järven luoteisrannan puron varsi oli hyvä niitty. Eteläpuolella oli tasaista metsää, joka sopi tervanpolttoon. Säräisniemen kankailla oli hyvää metsää hirreksi. Alueella oli vain kaksi verotaloa. Läheinen Painuanlahti mainittiin kalaisaksi. Vuolijoen Käkisaari oli mantereesta erillään Alue oli mäntykangasta ja suota. Siellä oli kuusi taloa.

Oulujärven pohjoisrannalla Jaalanganlahden koillispuolella liikkui runsaasti karhuja, jotka tappoivat kotieläimiä, mm. hevosia. Otermajärven koillis- ja kaakkoispuolella oli laajoja niittyalueita. Lounaispuolella mainitaan olevan petoeläinten pesimäpaikkoja.

Kivesjärven rantamilla oli runsas asutus, kartan mukaan 10 taloa. Pohjoispuolella mainitaan olevan hyvää kaskimaata. Lukuisat saaret on tarkasti merkitty. Vaaran korkeutta kuvaa Odelmanin tieto, että sieltä näkyi Sotkamon Vuokatti.

Oulujärven saaret on tarkkaan merkitty ja myös nimetty. Erityisen huomion saa Manamansalo, jonka pohjoispäähän on kirjoitettu 1500-luvulla perustettu ja tuhottu erämaapitäjän ensimmäinen kirkko. Paikalle on eri musteella piirretty tyypillinen myöhemmän ajan tornillinen kirkko. Jorma Keräsen arvion mukaan Manamansalon ensimmäinen kirkko muistuttaa todennäköisesti Sodankylän vanhaa harjakattoista tornitonta pyhäkköä. Kuuluisalle "Kajaanin kellolle" lienee rakennettu erillinen teline, josta se ryöstettiin ja päätyi Solovetskin luostariin.

Nimet Caivannonlahti ja Caivasoja kertovat hyvin miten Manamansalosta tuli saari. Aikojen kuluessa oja on laajentunut kunnon salmeksi. Kartta kertoo saaren olevan tasaista mäntykangasta, jossa on 60-70 pientä järveä tai soista lampea.

Taloja saarella oli kaikkiaan kahdeksan. Talvitie kulki saaren pohjoisosan kautta Neuvosenniemeen ja edelleen Koutaniemeen ohittaen Ärjän, joka oli kartan mukaan huomattavasti pyöreälinjaisempi kuin nyt. Hiekkarannoistaan kuulu saari on kartassa Erjan saari. Uupunut on nimetty Urpu saareksi.

Pohjois- ja länsirannalla oli viisi taloa sekä sotilaan asunto (knekte stuga). Viimeksi mainitusta länteen Vuottolahdessa on toinen sotilaan asunto. Samalla suunnalla on arvoituksellinen Kirkonjemi. Myös Hurskaansaarten nimi herättää arvailuja. Sotilastorpat panevat miettimään Kainuun vakiintumatonta sotamiehenpitoa.

Kartta on piirretty osina ja liitetty yhteen. Niinpä jotkut merkinnät jäävät harmittavasti piiloon. Mittakaava on piirretty huolella. Joku on lisännyt lyijykynällä viereen 1:80 000.

Joiltakin osin kartta on uskomattoman yksityiskohtainen: poikkeuksellisen näyttävät petäjät on merkitty. Kartan reunoilla on viittauksia muihin karttoihin, joiden avulla voi luoda kuvan laajemmasta kokonaisuudesta. Lue lisää...

Heikki Rytkölä, Kainuun ja Vienan Karjalan historiaan perehtynyt FT

30.12.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Vielä jäi kysyttävää (8.1.2013)

Kainuun Sanomissa julkaistiin muutamia päiviä ennen joulua Talvivaaran kaivososakeyhtiön viestintäpäällikön Olli-Pekka Nissisen kirjoitus Talvivaaran kipsisakka-altaan päästöstä. Kirjoitus herätti kysymyksiä ja antoi muutamia vastauksia.

Ensiksi on kysymys luonnosta.

Eikö luontoa ole kaikki, mikä on vaikutussuhteessa luontoon?

Ilma Talvivaaran yläpuolella, pohjavesiin kiinteässä yhteydessä oleva louhos, eteläinen Kuusilampi, Haukilampi ja Kortelampi - jotka on otettu käyttöön likaisten vesien jälkikäsittely-yksiköiksi, Kortelammen turvapadon eteläpuoliset suoalueet ja pohjoiset suot, joiden kautta ns. jälkikäsittely-yksiköissä metalleista kalkin tai kemikaalien avulla 'puhdistettua' vettä on johdettu tai johdetaan luontoon.

Luontoa on vieläpä ns. turva-altaiden pohjaturve ja moreenikin. Vesi pyrkii alaspäin ja ajan kanssa saastunut maaperä saa aikaan yleensä pohjavesien pilaantumista.

En kuitenkaan väittänyt turva-altaiden kuuluvan luontoon. On kylläkin mietittävä, mitä näiden lampien ja altaiden liejuille, ja niiden suoalueiden turpeille tehdään, joihin on imeytynyt tai onnistuttu laskeuttamaan uraania ja raskasmetalleja.

Otan yhden esimerkin. Suomen Säteilyturvakeskus STUK mittasi kipsisakka-altaan vuodon toisella viikolla avolouhokseen säilötystä vedestä 470-1600 mikrogrammaa uraania litrasta. Avolouhoksen vettä juoksutetaan Kuusilammen kautta Kalliojokeen. Jos uraania ja raskasmetalleja ei ole enää merkittäviä pitoisuuksia Kuusilammen jälkeisellä vesireitillä, se tarkoittanee myös sitä, että uraani ja haitalliset metallit on saatu 'sakkautettua' Kuusilammen pohjaan. Jossakin vaiheessa metallit on kerättävä lammen pohjasta pois ja siirrettävä turvalliseen paikkaan, jossa ne eivät ole enää vaaraksi ympäristölle.

Viestintäpäällikkö Nissinen nojautui kirjoituksessaan SYKE:n arvioon (900 kiloa) eteläisellä reitillä luontoon päässeen nikkelin määrästä. SYKE esitti arvionsa vuodon ensimmäisellä viikolla 12.11. Virastolla ei ollut arviota tehdessään käytettävissään yhtään tuoretta tutkimustulosta kipsisakka-aitaan koostumuksesta tai tietoa yhä jatkuneen vuo¬don kokonaismäärästä.

Joulukuussa käytettävissä oli 7 eri mittausta kipsisakka-altaan metallipitoisen veden koostumuksesta. Näiden mittausten perusteella voidaan arvioida, että Vuoksen suuntaan juoksutettu 200000 kuutiota vettä sisälsi noin 8000 kiloa nikkeliä Ylä-Lumijärven 'kuolemankentiltä' kolme viikkoa vuodon alkamisen jälkeen Kainuun luonnonsuojelupiirin ottama näyte, etelään ohjatun vuodon pintavalutuskentältä, sisälsi niin runsaasti metalleja, että voidaan päätellä Vuoksen suuntaan ohjatun 200000 vesikuution metalli- ja uraanimäärien päätyneen suurimmaksi osaksi luontoon kaivosalueen ulkopuolelle. Osa niistä saadaan kerättyä soilta pois.

Nissinen kirjoittaa minun kritisoineen "Lumijoen varteen nopeasti tehtyjen pintavalutuskenttien metallihydroksidisakkaa". En arvostellut kalkituksen avulla tehtyä 'sakkautusta',jolla osa metallikuormasta pysäytettiin Ylä-Lumijärven pohjoispuolisille suokentille. Kritisoin viranomaisten hitautta tutkia, ja kertoa tietoja näiden kenttien pinta-aloista ja metallimudan koostumuksesta.

Nissinen kertoi kipsisakka-altaasta karanneen turva-altaisiin, Vuoksen ja Oulujoen vesistöreiteille ja muihin altaisiin, runsaat 1400000 kuutiota vettä. Haukilampeen ohjatusta noin 100000 kuution päästöstä ei kirjoituksessa ollut mainintaa.

Kutsumme keväällä Olli-Pekka Nissisen puhumaan lisää tästä Sotkamon Luonto ry:n järjestämään tilaisuuteen. Pyydämme Nissistä kertomaan altaiden rakennepiirustusten kanssa kipsisakka-altaan korotuksista, vesipinnan tasoista ja vesitilavuuksista ennen ja jälkeen vuotojen. Vain siten saamme varmuuden luontoon joutuneiden päästöjen määristä.

Antti Lankinen Kaivosvastaava Kainuun luonnonsuojelupiiri

28.12.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


Vastauksia Talvivaarasta (2.1.2013)

Kainuun luonnonsuojelupiirin Antti Lankinen kirjoitti Kainuun Sanomien mielipideosastoon (18.12) Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodosta.

Kirjoituksesta saattoi saada käsityksen, että karkuun luontoon olisi päässyt 2 miljoonaa kuutiometriä altaan vettä. Tosiasiassa kaivosalueen ulkopuolelle etelässä on päässyt arviolta noin 200000 kuutiometriä altaan vettä ja pohjoisessa noin 20 000 kuutiometriä. Luontoon päässyt vesi etelässä johtui juoksutuksesta, joka oli ikävän välttämätöntä 4. turva padon työmaan turvaamiseksi ja suuremman riskin torjumiseksi. Etelässä vettä neutraloitiin jälkikäsittelyaltaissa, joten juoksutetun veden haitta-ainepitoisuudet olivat alhaisempia kuin kipsialtaassa.

Kerroimme julkisuuteen jo varhaisessa vaiheessa vuodon alettua, että 1. kipsisakka-altaassa on potentiaalista vuotavaa vettä lohkojen välivallien yläpuolella yli miljoonaa kuutiometriä.

Tilanne on nyt se, että turvapatojen sisälle saatiin kerättyä noin miljoona kuutiota vettä. Runsaat 200000 kuutiometriä pumpattiin turvaan liuoskiertoihin ja muihin altaisiin ja 200000 kuutiota oli siis ulosjuoksutus etelässä. Tarkistuslaskentoja luontoon päässeen veden tarkasta määrästä tehdään vielä Talvivaarassa kenttämuistiinpanojen perusteella.

Lankinen kirjoitti kymmenien tonnien eri metallikuormituksista luontoon ja turvapadoille. Suomen Ympäristökeskuksen viimeisimmät arviot luontoon päässeen veden sisältämistä metalleista ovat olennaisesti pienemmät. 12.11 SYKE arvioi luontoon päässeen etelässä 900 kiloa nikkeliä. Tarkistuslaskenta on meneillään, mutta suuruusluokka ei kuitenkaan ole kymmeniä tonneja,

Tässä yhteydessä on muistettava, että turvapatojen sisällä oleva vesi puhdistetaan siten, että se täyttää ympäristöluvassa määritellyt veden laatuvaatimukset. Vesien puhdistussuunnitelmia tehdään parhaillaan.

Samoin korjaamme kalkituksessa likaantuneet maa-alueet Ylä-Lumijärven pohjoispuolella. Talvivaara on ostanut muutaman hehtaarin maa-alueet Lumijoen varresta Ylä-Lumijärven yläpuolelta ja kunnostuksen valmistelu on alkanut puiden kaadolla kaivosalueella.

Lankinen kritisoi Lumijoen varteen nopeasti tehtyjen pintavalutuskenttien metallihydroksidisakkaa, joka syntyi kalkituksessa. Kalkitus oli ensiarvoisen tärkeää metallipitoisten vesien pysäyttämisessä. Tällä toimenpiteellä saatiin merkittävästi pienennettyä vesistöihin kohdistuvaa metallikuormitusta.

Lankinen ihmettelee myös avolouhoksen viereisen Kuusilammen vesien johtamista pohjoiseen Kalliojokeen. Avolouhoksesta kerätyt kuivanapitovedet on puhdistettu ja ne ovat luparajojen mukaisia. Kuusilammen vesien purkureitille tulee happamia vesiä louhoksen ympäriltä ja pintamaiden läjitysalueilta, joten vesiä kalkitaan vielä ennen Härkälampea. Valitettavasti kalkkia meni marraskuun lopussa liikaa johdettaviin vesiin ja pH kääntyi muutamana päivänä emäksiseksi. Ennen Kalliojokea pH kuitenkin tasoittuu.

Talvivaara ei vähättele yhtään vuodon vaikutuksia ja teemme kaikkemme aiheutuneiden haittojen korjaamiseksi.

Olli-Pekka Nissinen Viestintäpäällikkö Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oy

21.12.2012 Kainuun Sanomat

▲Alkuun


◄Vanhemmat